HALLINTO-OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA. Toholammin kunta
|
|
- Esa Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2013 Toholammin kunta Hallintojohtaja Kunnanhallitus
2 VASTUUALUE TULOSALUE VASTUUHENKILÖ KESKUSHALLINTO hallintojohtaja Tapani Tiilikka Toiminta-ajatus: Hallinto-osasto vastaa kunnanhallituksen asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä koko konsernin palvelutoiminnan toimivuudesta. Hallinto-osasto vastaa kunnan talous- ja henkilöstöpalvelujen järjestämisestä, asiointi- ja tietohallintopalveluista, hankintapalveluista, kopiointipalveluista sekä muista yleisistä koko organisaatiota koskevista hallintopalveluista ja näihin palveluihin liittyvien ohjeiden antamisesta. Keskushallinnon tulosalue sisältää hallinnon, projektit, asuntotoimen, elinkeinotoimen, kiinteistöjen ja metsätilojen sekä yhteisten palvelujen tulosyksiköt. Vastaa kunnan kiinteistömuodostustehtävistä. TAVOITTEET 2013 Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Yritysten toiminnan kehittäminen ja edellytysten parantuminen Kunnan talouden seuranta Taloushallinnon toiminnan tehostaminen Toholammin kehitys Oy:n toiminta ja uusien toimialojen löytyminen Kunnan talousarvion tasapainottaminen ja kunnan maksuvalmiuden seuranta Taloushallinnon kustannukset Uusien yritysten lisääntyminen Tiedotetaan kunnanhallitukselle noin kerran kuukaudessa sekä valtuustolle joka kokouksessa Kustannusten vähentyminen ja päätös uudesta järjestämistavasta 100 Hallinto 30 TOIMINTATUOTOT , , HENKILÖSTÖKULUT , , HENKILÖSIVUKULUT , , PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT , , AVUSTUKSET , , MUUT TOIMINTAKULUT , , * Yhteensä , ,
3 VASTUUALUE TULOSYKSIKKÖ VASTUUHENKILÖ PROJEKTIT JA ELINKEINOT kunnanjohtaja Jari Kangasvieri Toiminta-ajatus Toholammin kunnan hallinnoimien ja muiden projektien päätöksenteko, seuranta ja raportointi. Toholammin kunnalla on meneillään seuraavia hankkeita. TohoKvantti-hanke, nro , yritystoiminnan edistämishanke. EAKR- ja valtionrahoitus. ELINKEINOTOIMI Toholammin kunta ostaa elinkeinopalvelut Toholammin kehitys Oy:ltä ja muilta palvelujen tuottajilta. Toholammin kunnan elinkeinoelämän toiminta-ajatus kiteyttää kunnan tehtävän ja roolin elinkeinoelämän ja yrittäjien tarpeiden ja odotusten täyttäjänä. Kunnan tehtävänä on: tuottaa yrityksille ja yrittäjille toimivia ja monipuolisia peruspalveluita edistää ja tukea yritystoiminnan edellytyksiä ja työpaikkojen luomista Toiminta-ajatus toteutuu ja näkyy kunnan toiminnassa seuraavasti: kunta turvaa yrittäjille maksuttomien yritysneuvontapalveluiden saatavuuden ja toimii aktiivisena kehittämis- ja markkinointiveturina kunnan alueella. Kunta panostaa ympäristöön, kunnallistekniikkaan ja toimitila-asioihin ja tukee yritystoimintaa tasapuolisesti. 110 Projektit 30 TOIMINTATUOTOT , , HENKILÖSTÖKULUT ,06 0, HENKILÖSIVUKULUT ,44 0, PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -150,22 0, MUUT TOIMINTAKULUT , , * Yhteensä , , Elinkeinot 30 TOIMINTATUOTOT 80,51 8, HENKILÖSTÖKULUT 0,00-800, HENKILÖSIVUKULUT , , PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT ,27-951, AVUSTUKSET , , MUUT TOIMINTAKULUT ,32-173,22 0 * Yhteensä , ,
4 SEUTUKUNNAN TOIMINTA JA HANKKEET Euroa toimin- Rah. EU + kansal- Euroa Johtor. TA-toiminta Halsua Kaustinen Lestijärvi Perho Toholampi Veteli Yhteensä nassa muoto linen yhteensä Kust.arv.yht. Päättyy Hallinto kyllä kunnat TA 2013 KASE Yrityspalvelu kyllä kunnat TA 2013 Aluemarkkinointi kyllä kunnat TA 2013 Yliopistokeskus kunnat TA Tilastoyhteistyö kyllä kunnat TA 2013 Yhteensä toiminta PROJEKTIT Halsua Kaustinen Lestijärvi Perho Toholampi Veteli Yhteensä EU+valtio Kustannukset KASE INNO kyllä MKR / KASE YRITYSKEHITYS kyllä EAKR / KASEn hyötyverkko kyllä EAKR /11 svalt KS Seutuverkko kyllä EAKR /11 svalt KP KASVUINNO suunn. EAKR / KAUSTINEN CENTER haettu EAKR / Innokas kyllä ESR / haetaan jatk Yhteensä projektit YHTEENSÄ JOHTORYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT PROJEKTIT MUIDEN HALLINNOIMAT HANKKEET Euroa toimin- Rah. EU + kansal- Euroa Johtor. Halsua Kaustinen Lestijärvi Perho Toholampi Veteli Yhteensä nassa muoto linen yhteensä Kust.arv.yht. Päättyy TUTE kyllä EAKR / TUOTOS kyllä EAKR / Tuotekehitys kyllä EAKR / Konepaja kyllä EAKR / Mittava käynnissäpito kyllä EAKR 124/ Verkko ja Media kyllä EAKR / esolutions kyllä EAKR / TEKILA kyllä EAKR / PROTEK kyllä ESR /08 ja 43/ Start Up kyllä ESR /08, 38/ Vaihtovalmennusohjelma kyllä ESR 74/08 ja 41/ Balanssi kyllä ESR /08, 39/ Step Up kyllä ESR /08 ja 42/ Opin Ovi SME kyllä ESR / KEMMA kyllä ESR /08 ei oppilaita TUKEMIA kyllä ESR 10/ LUOVA kyllä MKR / Teollisuuden palvelut esiselvitys kyllä MKR / Suurhankkeiden yritysverkostoje kyllä MKR / Kokkolanseudun oske kyllä kansall / HighBio kyllä Interreg / THROUGH-JOY haetaan Interreg / Yrityskylä suunn. kansall. 108/ KASE Teho haetaan kansall / Yhteensä YHTEENSÄ Leader-rahoitus V rahoitus KÄSITTELEMÄTTÖMÄT RAHOITUSHAKEMUKSET ja suunnitellut hankkeet V Euroa toimin- Rah. EU + kansal- Euroa Halsua Kaustinen Lestijärvi Perho Toholampi Veteli Yhteensä nassa muoto linen yhteensä Kust.arv.yht. Uudet hankkeet MYAK Muut uudet hankkeet YHTEENSÄ KAIKKI YHTEENSÄ Halsua Kaustinen Lestijärvi Perho Toholampi Veteli KUNNAN TA (seutukunnalle varattu, jos on eritelty) 4
5 VASTUUALUE TULOSYKSIKKÖ VASTUUHENKILÖ KIINTEISTÖT JA METSÄTILAT YHTEISET PALVELUT hallintojohtaja Tapani Tiilikka Toiminta-ajatus: Toholammin kunta on sopinut valtion ja kelan kanssa palvelujen järjestämisestä kunnan tiloissa. Etsitään uusia yhteispalvelutoiminta-alueita. Tavoitteena on kustannusvastaavuuden saavuttaminen siten, että kunta ja valtio vastaavat kustannuksista molemmat osapuolet yhtä suurin määrärahavarauksin. Tulosyksiköt ovat kiinteistöt ja yhteiset palvelut. Yhteiset palvelut sisältää yhteispalvelun lisäksi mm. taloushallinnon palvelut, kopiopalvelut, posti- ja telepalvelut, kahvion ja sisäisten kustannusten jaon kustannuspaikoille. 117 Kiinteistöt ja metsätilat 30 TOIMINTATUOTOT , , HENKILÖSTÖKULUT -90,00 0, PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT 0,00-521, MUUT TOIMINTAKULUT -594,01-605, * Yhteensä , , Yhteispalvelut 30 TOIMINTATUOTOT , , HENKILÖSTÖKULUT , , HENKILÖSIVUKULUT , , PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT , , MUUT TOIMINTAKULUT , , * Yhteensä , ,
6 VASTUUYKSIKKÖ: TULOSYKSIKKÖ: Vastuuhenkilö: ASUNTOTOIMISTO asuntosihteeri Tellervo Herranen Toiminta-ajatus: Toimeenpanna asuntolain kunnalle määräämät tehtävät. Tarjota hyvät vuokra-asunto-palvelut kaikille tarvitsijoille. TAVOITTEET 2013 Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Hyvät ja turvallisen asumisen Asukkaiden pysyvyys Asukkaiden tyytyväisyys edellytykset Vuokratason pitäminen kohtuullisena Vuokratason vertailu lähikuntiin Vuokra-asuntojen käyttöaste 85% SUUNNITELMAVUOSIEN TAVOITTEET Asukasyhteistoiminnan kehittäminen. - Asunto- ja korjausrakentamisen sekä asuntokaupan edistäminen. TUNNUSLUVUT TP 2011 TA 2012 TA 2013 Vuokrattavia asuntoja Asuntojen käyttöaste 91,29 88,25 85 Vuokrahakemuksia Viranhaltijapäätöksiä MÄÄRÄRAHAVARAUS 115 Asuminen 30 TOIMINTATUOTOT , , HENKILÖSTÖKULUT , , HENKILÖSIVUKULUT , , PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -506,22-180, MUUT TOIMINTAKULUT , , * Yhteensä , ,
7 VASTUUALUE TULOSALUE SOTE-PALVELUT VASTUUHENKILÖ kunnanjohtaja Jari Kangasvieri Toiminta-ajatus: Sote -palvelujen tulosalue koostuu valtion ja kunnan yhteispalvelujen järjestämisen sekä yhteistoiminta-alueelle siirtyneet sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluista palveluista, jotka ovat siirtyneet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä/ Peruspalveluiden liikelaitoksen järjestettäväksi ja erikoissairaanhoidosta. Periaatteiltaan kunnan ja peruspalveluiden liikelaitoksen toimintamalli perustuu tilaaja-tuottajamalliin, jossa kunta on palvelujen tilaaja. Kunta hyväksyy vuosittain peruspalvelusopimuksen. Kunnanjohtaja toimii Peruspalveluiden liikelaitoksen omistajanohjauksen neuvottelukunnan Toholammin kunnan edustajana ja jäsenenä. TAVOITE 2013 Tavoite Mittari Mittarin tavoitearvo Toholammin kunta seuraa sosiaali-ja terveydenhuollon peruspalvelujen toteutumisen tarkoituksenmukaisuutta, taloudellisuutta ja toimivuutta. - palvelusopimus - omistajanohjaus - kustannusten seuranta taloussuunnittelun yhteydessä Talousarviotavoitteiden toteutuminen ja kustannukset pysyvät hallinnassa. Palvelusopimuksen toimenpiteitä noudatetaan. 200 SOTE-palvelut 41 HENKILÖSIVUKULUT , , PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -239,62-61, MUUT TOIMINTAKULUT -772,67 359,02 0 * Yhteensä , ,
8 KAIKKI YHTEENSÄ 30 TOIMINTATUOTOT , , HENKILÖSTÖKULUT , , HENKILÖSIVUKULUT , , PALVELUJEN OSTOT , , AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT , , AVUSTUKSET , , MUUT TOIMINTAKULUT , , * Yhteensä , ,
HALLINTO-OSASTO TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA. Toholammin kunta
TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 214 Toholammin kunta Kunnanjohtaja 12.2.214 1 Kunnanhallitus 17.2.214 1 TULOSALUE VASTUUHENKILÖ KESKUSHALLINTO hallintojohtaja Tapani Tiilikka Toiminta-ajatus: Hallinto-osasto
HALLINTO-OSASTO TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA. Toholammin kunta
TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Toholammin kunta Hallintojohtaja 29.01.2015 1 Kunnanhallitus 09.02.2015 1 TULOSALUE KESKUSHALLINTO hallintojohtaja Hallinto-osasto vastaa kunnanhallituksen asioiden
TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta
KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Ulkoinen/Sisäinen Kunnanvaltuusto Henkilöstökulut -5.524,15-6.557-4.183,38-6.570 0,2 Palvelujen ostot -8.403,85-17.000-1.973,85-9.900-41,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Kunnanhallituksen tulosalue
Kunnanhallitus Käyttösuunnitelma 2016 1 Kunnanhallituksen tulosalue Kunnanhallitukseen nähden sitovia ovat vastuualueiden toimintakatteet. Vastuualueet: 1000 Yleishallinto, 1001 Yhteistoiminta, 1002 Elinkeinojen
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
Raahen kaupunki, hallintolautakunta Käyttösuunnitelma 2015. 111 Tulosyksikkö: 1144 Hallinto Selite Raami 2015 TA 2015/Kv Käyttös.
111 Tulosyksikkö: 1144 Hallinto Myyntituotot 30 000 15 000 15 000 Toimintatuotot yht. 30 000 15 000 15 000 Henkilöstökulut -411 921-394 859-394 859 Palvelujen ostot -95 209-93 541-93 541 Ostot -10 874-11
VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus
VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus Yleishallinnon ja elinkeinotoimen toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1.- ja tilinpäätösennuste. Yleishallinto,
KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018
KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Kunnanhallitus vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Osastopäällikkö vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat
TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 1. Sopimuksen
TILIKAUDEN TULOS
K:\sairaala\Taloustoimisto\KPITO\JYTA\JYTA kk-raportiti.xls/13.11.2009 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Suunnitelma Toteutunut Tot. % 2009 2009 KUSTANNUKSET 1.1-31.10.2009
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 muutostp2016-ta2018 TOIMINTATUOTOT/TULOT Myyntituotot/tulot
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP
1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen
HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017
HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnanhallitus Liite HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta 2 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ
VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI
VUODEN TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMARAPORTOINTI Yleishallinnon ja elinkeinotoimen tulosalueiden toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1. ja tilinpäätösennuste Tulosalue: Tilivelvollinen: Yleishallinto 18510
VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA
VUODEN TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Yleishallinnon ja elinkeinotoimen tulosalueiden toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1. ja tilinpäätösennuste Tulosalue: Tilivelvollinen: Yleishallinto 18510 YLEISHALLINTO
Valmistus omaan käyttöön 4 301
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekniset palvelut Tekniset palvelut tukee kunnan muita yksiköitä saavuttamaan tuloksia tarjoamalla hyvät toimitilat sekä miellyttävän ympäristön. Tekniset palvelut toteuttaa peruspalveluja
TOIMINTAKATE , , ,19 4,53
Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016
VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS
613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347
KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2015
KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2015 Kunnanhallitus vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Osastopäällikkö vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa
Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017
Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot
KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMIALA - KÄYTTÖSUUNNITELMA
KAUPUNGINHALLITUKSEN TOIMIALA - KÄYTTÖSUUNNITELMA Tulosyksikkö / Vastuualue / Tiliryhmä / Tuotot / kulut / Kate TALOUSARVIO 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 MUUT TOIMINTATUOTOT 20 400 20 400 T O I M I N T A
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511
00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330
Luottamushenkilöiden perehdytys 2013
Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7
HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2018
Hallitus 22.1.218 HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 218 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta Vastuualueiden osuus palvelualueen käyttösuunnitelmassa
Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015
Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18
Kunnanhallitus 29 03.02.2014. Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma 2014 95/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 29
Kunnanhallitus 29 03.02.2014 Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma 2014 95/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 29 Valmistelija: vs. talousjohtaja Lasse Leppä, puh. 014 2675 200 Kunnanhallituksen talousarvion kokonaisuus
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514
005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,
Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT
LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet
LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut
YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue
YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan
Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys
Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen
Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä. Talousarvio 2010
Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Talousarvio 2010 Työvaliokunta 18.09.2009 Yhtymähallitus 29.09.2009 Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Tuloslaskelma 2010 Käyttö Budjetti Esitys Esitys Esitys 1-6/2008
HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA
Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1
I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio
I. Perehdytys: - hyvinvointitoimialan organisaatio - Talouden terminologia tutuksi - talousarvion laadinta II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio Hallintopäällikkö Sannamari
PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT
00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370
Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen
Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen 1.1.2013 - Talousarviossa jo lähtökohtaisesti epävarmuustekijöitä sote-yhdistymisestä johtuen - Kompromisseja kustannusten kohdentamisessa - Suurin
Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135
Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI
Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma
TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018
1 TEKNISEN LAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Tekninen lautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Teknisen osaston osastopäällikkö vahvistaa
KANNUKSEN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2016
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta KANNUKSEN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2016 1. Sopimuksen
TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017
541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28
PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT
00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)
n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä
KOKO YMPPI YHTEENSÄ LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 760-774 TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä Toimintatuotot 3 398 641 3 217 598 3 399 228 3 539 158 181 630 5,64
Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin ( ) Hallintopalvelut
Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin 1.1.-31.5.2015 (31.7.2015) Hallintopalvelut Käsittely Kunnanhallitus 21.9.2015 175 Talousarvion toteutuminen tulosyksiköittäin Tulosyksikkö
Harjavallan kaupunki
Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa
ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet
Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10
Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja
TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus
TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1
TP Ta+MRM Toteutuma TA Muutos % S a a r i s t o a s i a t KÄYTTÖTALOUS TALOUS
NAANTALIN KAUPUNKI Sivu 1 S a a r i s t o a s i a t TALOUS Toimintatuotot Myyntituotot,ULK pl taseyk 3104 Myyntituotot muilta 126,93 500 335,47 500 Myyntituotot,ULK pl taseyk 126,93 500 335,47 500 Myyntituotot
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200
Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90
Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS
KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT
Valmistus omaan käyttöön
KÄYTTÖSUUNNITELMA / Tekninen hallinto Tekninen hallinnon tavoitteena on avustaa tulosalueiden henkilöstöä saavuttamaan kunnan strategian tavoitteet. Tekninen hallinto vastaa kunnan rakennuskohteiden suunnittelusta
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,
00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI
TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2
Valmisteluvaiheraportti tileittäin (valitut yksiköt peräkkäin
Tili Tilin nimi 18413000 Yhteiset toiminnot 30 TOIMINTATUOTOT 188 464 76 650 11 354 11 354 73 354 300 Myyntituotot 16 944 11 650 11 354 11 354 73 354 3080 Täyden korvauksen perusteella saadut korvaukset
Talouden seuranta. Toukokuu 2014
Talouden seuranta Toukokuu 2014 Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma - lisäksi %-vertailu edelliseen vuoteen Rullaava 12 kk - sisältää 12 kuukauden toteutuneet eurot Koko kunta:
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2
Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01
YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma
YHTEISET PALVELUT Käyttösuunnitelma 2019-2021 KS 2019 TS 2020 TS 2021 Myyntituotot 535 100 215 100 216 100 Myyntituotot, konsernipalvelu 2 314 000 2 314 000 2 314 000 Myyntituotot, Saita 264 600 264 600
KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE
KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK 26.11.2015 61 LIITE 2. 1.1.2016-31.12.2016 Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II 2015 2016 2017 2018 040000 Hallintopalvelut (tekninenltk) Muut toimintatuotot 7 800,00
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018
LOHJAN KAUPUNKI ELINVOIMA TOIMIALA KONSERNIHALLINTO TULOSALUE TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 Palvelutuotantolautakunta 30.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KONSERNIHALLINNON VUODEN 2018 TAVOITTEET...1 1.1 Toiminnan sisältö
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Lapin liitto 25.10.2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA TOIMINTAVUOSI 2015 YLEINEN LUOTTAMUSHENKILÖHALLINTO 110 VALTUUSTO B2015 B2014 TOT. 08/2014 Henkilöstökulut 21 600 19 774 10 634 5010 Kokouspalkkiot
Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5
Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden
Toiminta-ajatus. Toiminta-ajatus tulosalueittain. Tilivelvolliset KUNNANHALLITUS
KUNNANHALLITUS Taloussuunnitelma 2017-2019 1 Toiminta-ajatus Ilomantsi vahvistaa ja kehittää omille vahvuuksille perustuvaa yritystoimintaa ja maaseutupalveluja. Hallintokunta järjestää sisäisille asiakkaille
KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK LIITE
KINNULAN KUNTA TALOUSARVIO TEKN.LTK 20.11.2014 89 LIITE 2. 1.1.2015-31.12.2015 Ed.Budj. Budjetti Suun. I Suun. II 2014 2015 2016 2017 040000 Hallintopalvelut (tekninenltk) Henkilöstökulut -78 940,00-79
Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur
Mäntyharjun kunta Sivu 1 16.10.2018 Toteutumavertailu 8:56:47 EUR Ulkoinen 01.01.2018-30.09.2018 Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos 01-09 01-09 % eur TULOSLASKELMA TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016
Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Julkaistu 21.12.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 %
Hall 8/ Liite nro 3
Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...
KEURUUN KAUPUNKI TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 KAUPUNGINHALLITUS VALTUUSTO JA KAUPUNGINHALLITUS (121000)
KEURUUN KAUPUNKI TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 1 VALTUUSTO JA (121000) Tulot 2 030 Menot -264 010 Toimintakate -261 980 Valtuusto (121020) Menot -79 170 Toimintakate -79 170 Kaupunginhallitus (121020)
ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014
ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Torstaina 20.3.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %
Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola
Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA
TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2014 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 31.01.2014 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO
Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä
Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Kaikk tärkki, mik vetä: meri, pello ja metä. Niist riittä voimi. Tua sää kude, meill o loimi. Ei tartt pelkästäs yrittä, saa tehrä kans. Talousarvio 2007 ja taloussuunnitelma
Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala
Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille
Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta