TUTUSTU ASKONALUEEN MONIPUOLISIIN YRITYKSIIN JA TILOIHIN LAHDEN SUURIN JA KASVAVIN YRITYSALUE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTUSTU ASKONALUEEN MONIPUOLISIIN YRITYKSIIN JA TILOIHIN LAHDEN SUURIN JA KASVAVIN YRITYSALUE"

Transkriptio

1 TUTUSTU ASKONALUEEN MONIPUOLISIIN YRITYKSIIN JA TILOIHIN 2012 LAHDEN SUURIN JA KASVAVIN YRITYSALUE

2 PÄÄ KIRJOITUS TORILLA TAVATAAN Askonalue kasvaa ja tiivistyy päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Lahdessa on kysyntää liikenteellisesti hyvällä paikalla sijaitsevalle, jäähdytellylle, hyvin rakennetulle ja toimivalle toimistolle pysäköintipaikkoja unohtamatta. Myös pienempien ja edullisimpien toimistojen ja toimitilojen kysyntä on ollut tasaista, ajoittain jopa vilkasta. Uutta on tulossa myös radanvarsi-kilpailuohjelman myötä, jossa etsitään ideoita ja suunnitelmia kaupunkirakenteen tiivistämiseksi radanvarren osalta ja radanvarren alueen liittämiseksi tiiviimmin muuhun keskustaan. Lahti voi kasvaa vielä paljon aivan ytimessään. Viime vuonna rakensimme Askonalueelle uusia tiloja kaikkiaan 5800 m2. Näistä vuokralaistemme toimitiloista 3800 m2 on jäähdytettyä toimistotilaa Asko 2 -rakennukseen. Tänä kesänä valmistui myös uusi 460-paikkainen pysäköintialue, joka saadaan täyteen käyttöön Torialueen valmistuttua. Suurin osa rakentamisesta tapahtui maanpinnan alapuolella. Alueen sadevesiviemäriverkko rakennettiin täysin uudeksi, yksi jätevesiviemärilinja uusittiin, lisäksi rakennettiin uusi sprinkleriverkon syöttöputki sekä alueen kaukokylmäverkko pohjaveden syöttölinjoineen ja välisäiliöineen. Lahti Energia rakensi rakennukseen myös uuden kaukolämmön syöttöputkiston. Pysäköintialueen rakentamisessa varauduimme myös Asko 2 tuleviin uusiin vuokralaistiloihin. Torialueen valmistuttua ensi kesäkuuksi, valmistuvat 3000 m2 toimistotilat kahteen kerrokseen myös uudelle vuokralaisellemme Andritzille, jossa työskentelee noin 150 henkilöä. Torista on tulossa koko Askonalueen kohtaamispaikka. Sen yhteyteen tullaan sijoittamaan myös Asko 2 uusi lounasravintola. Lounasravintolan yhteydessä olevat kokoustilat tulevat palvelemaan talon kaikkia vuokralaisia. Torin yhteyteen on alustavasti suunniteltu myös pieniä liikehuoneistoja, joihin voisi sijoittua esimerkiksi erilaisia hyvinvointipalveluja tarjoavia yrityksiä. Asko 2:ssa ja Asko 3:ssa on käynnissä parhaillaan kaksi vesikaton ja yläpohjan korjausprojektia, ja yksi korjaushanke on käynnistymässä vielä tämän vuoden syyskuussa. Vuosi 2011 oli Askonalueen investoinneissa ennätysvuosi, tosin monet silloin alkaneet projektit jatkuvat vielä vuonna 2013, ja uusia ennätyksiä tulee rikottavaksi. Olemme kasvattaneet edelleen pohjavedellä jäähdytettyjen tilojen määrää 2500 m2, ne sijoittuvat puoliksi Valimo- ja Asko2-rakennuksiin. Uusi 3000 m2 toimisto ja Torialue sekä kaikki Asko2:lle ja Valimolle rakennettavat toimistotilat tullaan jäähdyttämään alueen pohjaveden avulla. Pienenä päänavauksena Valimolle on myös rakennettu vuokralaisen käyttöön atk-konesali, jossa palvelimien jäähdytys hoidetaan pohjavedellä. Uusissa, isoissa vesikatoissa olemme huomioineet passiivisen jäähdytyksen käyttämällä vaaleita vesikatemateriaaleja. Kiitän asiakkaitamme luottamuksesta Renoria kohtaan. Kehitämme edelleen aluetta ja sen palveluja, ja vaalimme ylpeänä hallussamme olevaa historiallista rakennusperintöä. Timo Väisänen Kiinteistöpäällikkö Julkaisija: Renor Oy PL 45, Lahti puhelin Päätoimittaja: Timo Väisänen Toimitus: Johanna Talikainen, Mainossatama Oy puhelin Taitto ja Kuvat: Kalle Lahtinen Mainossatama Oy Ilmoitusmyynti: Tuuli Lehtovaara puhelin Paino: Hansaprint 2012 Painos: kpl Jakelu: Suomen Suoramainonta Lahden Jakelut Oy Kannen kuva: Sari Karhu, IdeaKarhu Haluatko toteuttaa unelmasi? Uudet xtravaganza-painonpudotusohjelmat käynnissä! UUSI ELÄMÄ ALKAA SINUN PÄÄTÖKSESTÄSI! Voit käyttää palveluitamme kerran tai kaksi, kuukausikortilla tai jumppapasseilla. Tarjoamme sinulle sopivan yhdistelmän eri vaihtoehdoistamme ilman jäsenyyspakkoa. Tervetuloa! Askon alueella liikutaan! Starttaa yritys- ja yksilöliikunnat! Haluamme tarjota iloisia ja hauskoja liikuntahetkiä. Anna siis itse itsellesi paras lahja, jonka voit saada. Ota ensimmäinen askel hyvinvoinnin maailmaan. Yllätyt! ovat kahvakuula, bodybalance, pallojumppa, kehonhallinta, venyttely, latino-tanssi, gymstick ja yllätyksellinen jokeri. Pilates- ja ChiBall tunneilla kuunnellaan ja kunnioitetaan omaa kehoa, parannetaan tasapainoa ja koordinaatiokykyä, hengitystä ja keskittymiskykyä. kuntosaliympäristössä. Balance Control Oy -hyvinvointikeskuksemme toimintaan kuuluvat: Painonhallinnan asiantuntijasi - keho ja mieli tasapainoon - Askonkatu 9 E, 3 krs., Lahti Puh

3 VERHOILUTÖITÄ KOLMANNESSA Lahden Verhoilutyön toimitilat on sijainnut Askonalueen Valimolla melkein yhtä kauan kuin yritys on vanha eli vuodesta Nykyisen yrittäjän Jukka Mustonen on jatkanut vanhempiensa aloittamaan yritystä vuodesta 1995 lähtien. Myös Mustosen poika työskentelee yrityksessä. Verhoomossa valmistuvat kaikki verhoilualan työt kulkuneuvoista julkiskalusteisiin ja alihankintatöistä kotikalusteisiin. Ainoa mitä emme tee, on veneiden kuomut ja pintakäsittelyt. Mutta niihinkin hommiin löytyy tekijät tästä samasta talosta, hymyilee Mustonen. Lahden Verhoilutyön toiminta on viime aikoina kasvanut ja yritykseen on palkattu kaksi uutta työntekijää. Teemme alihankintana Lojer Groupin hierontapöytien verhoiluja. Se on kasvattanut tilauskantaamme merkittävästi. Hierontapöytien verhoilu on täysin käsityötä. Pöytien vanerit ja pehmusteet tulevat valmiina muotoon leikattuina, mutta verhoilu tehdään kankaan leikkaamisesta lähtien aivan kokonaan Lahden Verhoilutyössä. Tätä työtä ei pysty automatisoimaan, Jukka Mustonen toteaa. VANHAA ARVOSTETAAN Kotitalouksista tulee verhoiluun erityisesti 1950-luvun kalusteita. Jukka Mustosen mukaan vanhoja kalusteita arvostetaan nykyään ja niitä halutaan laittaa kuntoon. Jos puhutaan sohvista, kaikki ennen 1980-lukua tehdyt kannattaa melkein vielä kunnostaa ja verhoilla uudelleen. Jos kalusteissa on kunnon puurunko, se on järkevää. Valitettavasti nykysohvat on tehty kestämään vain muutamia vuosia. Lahden Verhoilutyö käyttää töissään pääsääntöisesti tukkuliikkeen kangasmallistoa, ja 90 prosenttia asiakkaista löytääkin sopivan kankaan juuri siitä valikoimasta. Julkisten tilojen kalusteissa on vielä omat vaatimuksensa kankaan kestävyydelle ja hoidettavuudelle. Verhoilemme muun muassa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän korjausta vaativat kalusteet. Joillakin tuoleilla istutaan kolmessa vuorossa ja luonnollisesti verhoilut kuluvat nopeasti, sanoo Mustonen. Lahden Verhoilutyö Ky Askonkatu 13, Lahti Puhelin (03) RENKAAT PYÖRIVÄT Rengasliikeketjussa ymmärretään hyvän logistiikan ja toimivien toimitilojen päälle. DekkPartner-ketjua hallinnoiva Rengascenter Oy:n pääkonttori muutti kesäkuussa Askonalueelle. DekkPartnerilla on 64 toimipistettä ympäri Suomea. Rengasliikkeitä pyörittävät itsenäiset kauppiaat, joista muodostuu myös Rengascenter Oy:n hallitus. Konttorissamme työskentelee vain kolme ihmistä, mutta hallituksemme kokoontuu usein ja siihen tarkoitukseen tarvitsimme ison neuvottelutilan, kertoo Rengascenter Oy:n toimitusjohtaja Juha Torkkola. Yrityksellä oli aikaisemmin toimistotilat Hollolassa, mutta ne olivat liian isot, vanhanaikaiset ja epäkäytännölliset. Etsimme tiloja Lahdesta, mutta emme halunneet keskustan ahtaisiin tiloihin. Olen ollut Riku Motorin kanssa aikaisemmin yhteistyössä, ja siitä keksimme Askonalueen. Täällä meille tehtiin juuri sellaiset tilat kuin halusimme, ja se oli todella hienoa, Torkkola sanoo. Alue on kaikin puolin logistisesti hyvällä paikalla. Tänne on helppo tulla ja täältä on helppo lähteä minne päin Suomea vain. Rengascenter harjoitti aikaisemmin renkaiden maahantuontia, mutta se toiminta lopetettiin viime vuonna. Askonalue oli siitäkin hyvä valinta pääkonttorille, että jos päätämme aloittaa maahantuonnin uudelleen, täällä on logistiikka sitä toimintaa varten jo valmiina. POHJOISMAISTA VOLYYMIA DekkPartner-ketju syntyi vuonna 1994 Norjassa ajatuksesta yhdistää valmistajista riippumattomat rengaskauppiaat saman lipun alle. Seuraavalla vuosikymmenellä toiminta laajeni Ruotsiin ja melkein saman tien myös Suomeen. Isommat markkinat tarkoittivat suurempaa volyymia ja siten edullisempia hintoja. DekkPartnerilla on laaja valikoima renkaita ja vanteita erilaisiin autoihin, moottoripyöriin ja myös raskaalle kalustolle. Palveluun kuuluu myös renkaiden säilöpalvelu, jossa renkaat puhdistetaan, tarkastetaan ja säilytetään seuraavalle kaudelle. Rengascenter Oy Askonkatu LAHTI Puhelin (03) DekkPartnerin avainasiakaspäällikkö 4 Mikko Kirves kutsuu hyville rengaskaupoille 5

4 Hallitustyön kehittäminen Hallitusten osaamisen täydentäminen Hallitustason suorahaut Johdon kehittäminen Johdon auditoinnit Strategian kirkastaminen Coaching Rekrytointi ja suorahaku YLI 10 VUOTTA VAHVAA LAHTELAISTA OSAAMISTA 6 7

5 VIIHTYVYYTTÄ JA Sympa on ranskaa ja tarkoittaa mukavaa ja kivaa. Erittäin sympaattisilta ja kivoilta näyttävät myös globaalia henkilötietojärjestelmää ja sitä tukevia asiantuntijapalveluja tuottavan Sympa Oy:n uudet toimitilat Askonalueella. Sympa on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä. Uusia tiloja suunniteltaessa oli vaikea katsoa kolmen vuoden päähän ja arvioida kuinka paljon tilaa oikein tarvitaan. Varmuuden vuoksi otimme tilaa vähän reilummin. Olemme koko historiamme ajan kasvaneet voimakkaasti ja siihen tähdätään ja varaudutaan myös tulevaisuudessa, toteaa Sympan toimitusjohtaja Keijo Karjalainen. Kasvun nopeudesta ja tilanteiden muuttumisesta kertoo hyvin sekin, että kun tulin työpaikalle kesäloman jälkeen, minulta oli viety työhuone. Se oli mennyt parempaan käyttöön, Karjalainen hymyilee. Puolen vuoden jälkeen muutosta uusiin tiloihin, Sympan henkilöstö saa nauttia vielä vapaan tilan tuomista iloista, kuten pelihuoneesta. Onneksi meillä on optio, että voimme sopimuskauden aikana vaihtaa talon sisällä isompaan tilaan. HENKILÖSTÖ PIDETTÄVÄ TYYTYVÄISENÄ Henkilöstöasioiden parissa toimivassa Sympassa ymmärretään työviihtyvyyden päälle. Toisaalta ymmärretään myös, että viihtyisät tilat hyvällä paikalla lisäävät rekrytointipotentiaalia. Olimme pitkään etsineet sopivaa toimitilaa Lahdesta. Meillä on toinen toimipiste Helsinki-Vantaalla ja luonnollisesti liikenneyhteyksillä on iso merkitys. Rautatie ei ihan vielä vie lentokentälle asti, mutta busseja menee Lahdesta tunnin välein, Karjalainen kertoo. Askonalue myös henkilökuntamme valinta. Sympa on lahtelainen yritys ja työntekijämme asuvat täällä. Lahdessa sijaitsee Sympan tuotekehitys ja asiakastuki. Helsingissä tehdään myyntiä ja markkinointia ja hoidetaan toimitusprojektit. UUDENAJAN HR-JÄRJESTELMÄ Sympan kehittämä HR-järjestelmä yhdistää rekrytoinnin, henkilöstöhallinnon ja henkilöstön kehittämisen prosessit. Ohjelmisto on koko organisaation käyttöön tarkoitettu työkalu, joka mahdollistaa HR-asioiden mittaamisen, raportoinnin, analysoinnin, kehittämisen ja seurannan. Sympa on palkittu monilla tunnustuksilla, viimeisimpänä Päijät-Hämeen alueen INNO- SUOMI palkinnolla. Sympa HR -henkilötietojärjestelmä sai ensimmäiset käyttäjät vuonna 2005, kun yritys perustettiin. Tällä hetkellä Sympa HR -järjestelmää käytetään yli 150 organisaatiossa, 45 maassa, kattavasti eri aloilla. Olemme yhdistäneet toiminnassamme henkilöstöalan asiantuntemuksen, viimeisimmän teknologian ja aidon kumppanuuden. Niillä eväillä olemme kasvaneet edelläkävijäksi, Keijo Karjalainen sanoo. Sympa Oy 8 9

6 HIERONNALLA KIVUT JA Hierontahuone Funelli avautui Askonalueella viime joulukuussa. Tilat tehtiin varta vasten Funellin yrittäjälle Nelli Kanervolle. Lisäksi samoissa tiloissa toimii toinen hieroja, yrittäjä Erja Hartikainen. Kanervo kertoo tilojen löytyneen tutun kautta, joka oli tekemässä alueella rakennustöitä. Tänne on helppo tulla mistä päin vain Lahtea, ja tietenkin toivon, että alueella työskentelevät löytävät palveluni. Alueella on paljon asiakaspotentiaalia. Nelli Kanervo tekee klassista ja urheiluhierontaa. Yleisin syy miksi hierojalle tullaan, on varmastikin niska- ja hartiaseudun kiputilat. Toisena iskiasvaivat. Mutta hieronnalla voidaan vaikuttaa moneen muuhunkin vaivaan ja ongelmaan. Hoito on kokonaisvaltaista ja se myötävaikuttaa fyysisen jaksamisen lisäksi psyykkiseen jaksamiseen. Urheilijoilla ja aktiiviliikkujilla hieronnalla voidaan ennalta ehkäistä lihaskramppeja, venähdyksiä ja revähdyksiä. Hieronnalla myös edistetään lihasten palautumista. Kanervo ylläpitää omaa työkuntoaan ja jaksamistaan urheilemalla ja liikkumalla monipuolisesti. Ja tietenkin itsekin pitää käydä hierojalla, Kanervo nauraa. Parhaillaan Nelli Kanervolla kuluu viikko kuussa koulun penkillä. Opiskelen osteopaatiksi nyt neljättä vuotta. Opiskelu yrittämisen ohella on haasteellista, mutta haluan saada syvällisempää oppia asiakkaiden vaivojen syystä. Osteopaatin tehtäviin kuuluu nimenomaan tarkka kliininen tutkiminen ja haastattelu ja niiden pohjalta hoidon suunnittelu ja toteutus mahdollisuuksien mukaan tai jatkohoitoon ohjaaminen. Osteopatia on se alue, johon haluan jatkossa enemmän keskittyä. Hierontahuone Funelli T: mi Nelli Kanervo Askonkatu 9 E, 2 krs, LAHTI Puhelin

7 Maxipinnoite Oy tuntee Askonalueen rakennukset kirjaimellisesti läpikotaisin. Lattioihin, seiniin ja kattoihin erikoistunut yritys saneeraa Renorin kohteita ammattitaidolla ja Weberin tuotteilla. MASSIIVISET KAHI-VÄLISEINÄT KATTOJEN KUNNOSSAPITO/pelti-huopa HENGITTÄVÄT PINNOITTEET KESTÄVÄT LATTIAT - NOPEASTI Weber Design lattia Weber Korjauslattiat Weber Teollisuuslattiat Maxipinnoite Oy Loimaan toimisto Metsolantie Loimaa Puh /Jarkko Jokinen Fax (02) Maxipinnoite Oy Lahden aluetoimisto Makarantie Lahti Puh /Kari Järvikallas Fax (03) Turvaa tarpeen mukaan Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluiden tuottaja ja alan valtakunnallinen yhteistyökumppani. Tarjoamme kattavat ja laadukkaat turvallisuusratkaisut vartioinnista teknisiin turvallisuuspalveluihin. Securitas Oy Puhelin securitas 12 13

8 UUTTA VANHASSA ON JO RISTO HÄNNINEN ON UUSI Renor omistaa vanhoja ja historiallisia teollisuuskohteita seitsemällä paikkakunnalla. Nykyisessä portfoliossa on runsaasti mahdollisuuksia pitkiksi ajoiksi. Esimerkiksi Lahden Askonalueella on 25 hehtaarin verran rakennusoikeutta käyttämättä. Vanhojen teollisuusalueiden ja -rakennusten kehittämisessä on tapahtunut henkinen läpimurto viime vuosina. Vanhoihin kiinteistöihin rakennetut uudet toimitilat ovat monesti halutumpia kuin uudisrakennukset. Vanhoihin teollisuusalueisiin liittyy paljon historiaa ja tunteita. Monesti nämä alueet ovat olleet iso osa kaupungin ja sen ihmisten identiteettiä. On siis ymmärrettävää, että alueiden kehittäminen uuteen käyttötarkoitukseen herättää monenlaisia mielipiteitä, sanoo Renorin toimitusjohtaja Timo Valtonen. Pitkäjänteisesti tekemämme kehitystyö kantaa hedelmää ja selvä vanhoihin kiinteistöalueisiin liittyvä asennemuutos on nähtävissä. Vanhat kiinteistöt kiinnostavat monia yrityksiä ja historiallisessa ympäristössä toimiminen nähdään lisäarvona. Useasti vanhat teollisuusrakennukset sijaitsevat myös aivan kaupungin ytimessä, mikä lisää niiden vetovoimaa. Myös kaupunkien päättäjät ovat ymmärtäneet, minkälaiset mahdollisuudet näissä alueissa ja rakennuksissa on. Lahden kaupungin kanssa yhteistyö on ollut erinomaista ja avointa. LAHDESSA RIITTÄÄ POTENTIAALIA EDELLEEN Renor on mukana maanomistajana Lahden kaupungin järjestämässä keskusta-alueen radanvarren ideakilpailussa. Ideakilpailun tuloksia päästään arvioimaan vielä tämän vuoden aikana. Tavoitteena on tiivistää kaupunkirakennetta ja hyödyntää entistä paremmin hyviä liikenneyhteyksiä. Lahti on nyt kasvanut laidoiltaan, vaikka se voisi kasvaa vielä paljon ihan ytimessäänkin, toteaa Valtonen. Lahdessa on mielestäni ylipäätänsäkin paljon potentiaalia kehittyä ja kasvaa monella tavalla. Jos miettii pelkästään liikenneyhteyksien näkökulmasta, niin missä päin Suomea on vastaava liikenteellinen solmukohta? Helsinkiin pääsee tunnissa junalla ja Pietariinkin kolmessa. Valtosen mukaan Lahti pystyy antamaan myös aivan toisella tavalla elämänlaatua. Kun eläminen ei maksa niin paljoa kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, niin jäähän sitä rahaa sitten muihin asioihin. Voi panostaa vaikka asumiseen tai harrastuksiin aivan eri tavalla. Myös Askonalueella riittää potentiaalia riittävästi. Iso maa-alue radan varressa ja isot teollisuuskiinteistöt pitävät sisällään vielä neliötä rakennusoikeutta. Risto Hänninen on toiminut Renorin uutena kiinteistökehitysjohtajana viime huhtikuusta lähtien. Hänninen on koulutukseltaan ekonomi ja ennen Renoria hän on toiminut kiinteistökehitystehtävissä yli 15 vuoden ajan useissa kansainvälisissä yhtiöissä, muun muassa Essolla ja Lidlillä. Olen ollut monenlaisissa käytännön tehtävissä ja kehittämistehtävissä kiinteistösektorilla niin käyttäjä- kuin kehityspuolella. Renorin toimintaympäristö on kuitenkin minulle aivan uudenlainen ja tietenkin erittäin mielenkiintoinen, Hänninen kertoo. Vaikka Renor oli minulle aikaisemminkin nimenä tuttu yritys, ei kokonaisuutta voinut ymmärtää muuten kuin kiertämällä yhtiön kaikki kohteet. Nyt olen kiertänyt paikkakunnat pariinkin kertaan ja kokonaisuus alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Kun puhumme tilasta ja tilan määrästä, niin sitä Renorilla kyllä riittää. Mitä kiinteistökehitysjohtajan tehtäviin sitten kuuluu? Jokaisella paikkakunnalla, jokaisessa kohteessa on oma kiinteistöpäällikkönsä, joka vastaa tilojen käytännön tehtävistä, kuten pienten muutostöiden rakennuttamisesta, kohteen markkinoinnista ja vuokraamisesta ja niin edelleen. Minun tehtäväni on miettiä ja kehittää tiloja ja alueita edelleen suurempina kokonaisuuksina yhteistyössä kiinteistöpäällikköjen kanssa. Tällä hetkellä mietin esimeriksi uutta käyttötarkoitusta Helsingin Jätkänsaaressa sijaitsevalle 1920-luvulla rakennetulle Lars Sonckin suunnittelemalle varastomakasiinille, jolle Renor sai suunnitteluvarauksen Helsingin kaupungilta tänä keväänä. Ja päätehtävänäni on tietenkin luoda isoa kuvaa, isoja suuntaviivoja kiinteistöjen tulevaisuudelle. Kiinteistöt ja alueet profiloituvat helposti tietylle toimialalle, mikä on luontaista ja toivottavaakin. Jos ajattelee esimerkiksi autokauppaa, niin sehän on todella alueellisesti keskittynyttä. Siitä on markkinoinnin ja asiakkaiden tavoitettavuuden kannalta pelkkää etua. Myös Renorin kohteissa on nähtävissä selvää profiloitumista. Askonalueen Asko 2 on muotoutunut pitkälti toimistokäyttöön, kun taas Valimolla on enemmän tuotannollista toimintaa toimistojen lisäksi. Porin Puuvillassa on useita koulutusalan toimijoita, Forssassa hyvinvointialan toimijoita ja esimerkiksi Porvoossa on paljon julkisen sektorin toimijoita. KAUPPAA JA HOIVAA Porissa Renorin vanhan Puuvillan tilat ovat täydessä käytössä. Puuvillaa laajennetaan rakentamalla alueelle kauppakeskus. Puuvillaan ollaan rakentamassa uutta liike- ja toimitilaa useita kymmeniä tuhansia neliöitä. Uuden hankkeen myötä alueesta on tulossa merkittävä kaupunginosakeskus, jossa on kokonaisuus julkisia palveluja, koulutuspalveluja, yritystoimintaa ja toimistokäyttöä sekä täysin uudenlainen kauppakeskus, kuvailee Valtonen. Renorin kiinteistöjen monipuolisuudesta ja monista käyttötavoista on hyvänä esimerkkinä myös Forssan Finlaysonalue, jossa Hoivakoti Pumpuli on laajentanut voimakkaasti. Hoivakodin lisäksi alueelle on keskittynyt useita terveys- ja hyvinvointialojen yrityksiä

9 VALMISTETTU 95% KIERRÄTYS- MATERIAALEISTA Palveluksessasi 30 paikallista osaajaa! LUE LISÄÄ SYMSAM.FI UUSI ECO MALLISTO VAIN SYNSAMILTA alk.175 Työstökonehuollon palvelut VAPAUDENKATU 12, LAHTI, PUH Koneistuspalvelut Ohutlevytyökaluhuolto ja -valmistus Fastems Lahti, Askonkatu 13, Lahti Puh (03)

10 KUTSUU KOOLLE Tori-työnimellä kulkenut Asko 2 rakennustyöt ovat alkaneet. Vanhan huonekalutehtaan aikaisen junalastauslaiturin tila katetaan, ja valoisa aukio yhdistää Asko 2 eteläisen siiven tilat muuhun rakennukseen. Tori avaa Asko 2 nyt aivan uudella tavalla ja kahteen suuntaan. Rakennustyöt Asko 2 radanpuoleisessa siivessä tulee avaamaan uuden maiseman Valimolle päin. Ison katetun torialueen idänpuoleinen seinä rakennetaan kokonaan lasista. Torialueelle on tulossa ravintola- ja kokouspalveluja ja infopiste, ja sitä voi käyttää lukuisiin tapahtumiin. Näyttelyihin, messuihin tai seminaareihin. Tilan käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Tapahtumien järjestämisessä etuna ovat myös hyvät parkkitilat. Toimistoajan ulkopuolella, iltaisin ja viikonloppuisin, parkkipaikkoja on aivan vieressä satoja, toteaa Askonalueen kiinteistöpäällikkö Timo Väisänen. Väisänen kuvailee uuden torialueen ja sitä ympäröivien tilojen saneeraamista toimistokäyttöön massiiviseksi rakentamiseksi. Uusien tilojen jäähdyttäminen tullaan tekemään pohjavedellä. Uusia ilmanvaihtokoneita tulee kaikkiaan viisi kappaletta ja niillä jäähdytetään yhteensä 4000 neliömetriä. Samalla myös vesikattoa uusitaan yli 3000 neliön verran. Torialueen rakentamisessa jätetään vanhat rosoiset teollisuuspinnat näkyviin. Kontrastina vanhalle tiilelle ja kuluneelle betonille rakennetaan yksi seinä kokonaan lasista. Katosta tulee lyhtyrakenteinen ja valo pääsee tulvimaan tilaan sekä katosta että lasiseinän kautta. Lasiseinän takana, Asko 2 ja Valimon välissä, on uusi parkkipaikka 460 autolle

11 LUOTETTAVAA, PAIKALLISTA JÄTEHUOLTOA NYT ON AIKA TARKISTAA JÄTEHUOLTOPALVELUT yrityksiä, taloyhtiöitä kotitalouksia SITAN JÄTEHUOLLON KOKONAISRATKAISU YRITYKSILLE ECO SIMPLEX -RATKAISU VENESATAMILLE LUE LISÄÄ OSOITTEESSA JA PYYDÄ TARJOUS PUHELIMITSE TAI SÄHKÖPOSTILLA SITA FINLAND ON PAIKALLINEN JA PALVELEVA Teboil Saksalasta Sinulle ja Autollesi! Pikapesut, määräaikaishuollot, öljynvaihdot, jarruremontit, renkaat ja rengastyöt. Kahviosta arkisin runsas ja maittava noutopöytä! Teboil Saksala Vanhanradankatu 4, puh Avoinna ma-pe 6-20, la KONTION LUPAUS HIRSITALO, KAKKOS- KOTI TAI HUVILA. KONTIOLTA LÖYDÄT AINA PARHAAN VAIHTOEHDON. LAHTI: Vesijärvenkatu 52 VALKEALA: Sairaalantie 2-4 ANTTI LAMMINPÄÄ ALF STRENG RALF STRENG Hewacon-LVI Oy LVI-Insinööritoimisto Teollisuuden, liikerakentamisen ja julkisen sektorin LVIA-suunnittelu- ja konsultointipalvelut

12 YRITYSMESSUT ASKONALUEEN OMA FOORUMI Graffitinpoistonäytöksessä vesi roiskui ja töherrykset saivat kyytiä kun Sami Honkaniemi tykitti graffitinpoistoaineella käsiteltyä seinää painepesurilla. Messuilla pääsi tutustumaan lähes viidenkymmenen näytteilleasettajan palveluihin. Renor Oy järjesti huhtikuun loppupuolella Askonalueen Yritysmessut entisessä huonekalutehtaan tehdassalissa Askonkadulla. Lähes 50 yritystä oli mukana messuilla esittelemässä toimintaansa ja palveluitaan messuvieraille sekä tutustumassa alueen muihin toimijoihin ja solmimassa mahdollisesti myös uusia yhteistyökuvioita. Renor Oy:n toimitusjohtaja Timo Valtonen avasi messut, jonka jälkeen Lahden kaupungin kehitysjohtaja José Valanta kertoi Lahden kehitysnäkymistä. Myös Askonalueen kiinteistöpäällikkö Timo Väisäsen ajankohtaiset asiat keräsivät mukavan kuulijakunnan. Messujen pääesiintyjänä oli muotoilun professori Eero Miettinen Aalto-yliopistolta, aiheena tilamuotoilu. Tärkeistä paloturvallisuusasioista messuyleisölle esitelmöi Helena Metsä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta. Renor Oy:n yhteistyökumppani FC Lahti oli tuttuun tapaan mukana tänäkin vuonna, ja pelaajahaastattelujen yhteydessä raotettiin kauden näkymiä. Messuilla pääsi seuraamaan myös työnäytöksiä, kun Sari Karhu IdeaKarhusta työsti taidokkaasti sisustusmaalausta seinälevyyn ja viereisessä tilassa Sami Honkaniemi Lahden Powerpesu ja Graffintinpoistosta pesi seinästä pois spraymaalitöherryksiä. YHDESSÄ HYVÄN ASIAN PUOLESTA Askonalueen Yritysmessujen iltapäivässä kisailtiin tiukka Yhdessä Hyvä! -hyväntekeväisyyskilpailu kuuden alueella toimivan yrityksen kesken. Jännitystä kilpailuun lisättiin arpomalla kilpailujoukkueisiin tunnettuja lahtelaisia kasvoja, joita olivat kiihdytysajaja ja mäkihypyn maailmanmestari Janne Ahonen, taikuuden mestari Taikuri Luttinen, Pelicansin myyntipäällikkö Tommi Turunen, FC Lahden puolustaja Joel Mero, Lahden kaupungin kehitysjohtaja José Valanta ja moottoripyöräilymaailmasta tuttu Riku Routo. Kilpailulajina oli Eko-ase ammunta ja kilpailu käytiin Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n osastolla, jossa myös messuvierailla oli mahdollisuus testata tarkkuutta päivän aikana. Kilpailujoukkueet ampuivat vuorollaan laukauksensa ja joukkueen yhteispisteet ratkaisivat sijoituksen. Joukkueet tavoittelivat pisteillään Renor Oy:n asettamaa 1000 euron lahjashekkiä, jonka voittajajoukkue sai lahjoittaa omissa nimissään eteenpäin etukäteen äänestetylle hyväntekeväisyyskohteelle. Jännittävän kilpailun voiton vei Lahden Jalo- ja Korukiviharrastajat ry:n joukkue, kilpailijoina Mikko Rautio ja Joel Mero. Äänestystuloksen voittaja Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosasto ja sieltä vs. ylilääkäri Mikko Lavonius ja osastonhoitaja Pirjo Merta olivat paikanpäällä jännittämässä kilpailua ja vastaanottamassa lahjashekkiä. Lahjoitussummalla on tarkoitus hankkia P-HKS vastasyntyneiden teho-osastolle kaksi nojatuolia nk. kenguruhoitoa varten. Messujen viimeisellä tunnilla kuultiin vielä Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassan asioita, joista päivän päätteeksi kertoi AYT:n Pirjo Vapola. Renor Oy kiittää kaikkia mukana olleita yrityksiä ja yhdistyksiä, yhteistyökumppaneita sekä messuvieraita osallistumisesta Askonalueen Yritysmessuille Messut tulevat saamaan jatkoa tulevaisuudessakin, kehitysideoita ja ohjelmaehdotuksia sekä palautetta keväällä pidetyistä messuista otetaan mielellään vastaan osoitteessa Juontaja Hanski Kinnusen haastateltavina FC Lahden keskikenttä pelaaja Mika Mäkitalo ja hyökkääjä Rafael Vieira. Lahden Jalo- ja Korukiviharrastajien Mikko Rautio keskittyy ampumaan voittolaukauksen. Metsä Groupin osastolla esiteltiin metsänhoitopalveluja, ja annettiin neuvontaa puukaupan tekemiseen. Eko-ase ammunnassa tarvittiin tarkkuutta ja vakaata kättä, ammuntavuorossa Janne Ahonen. Lahden Jalo- ja Korukiviharrastajat lahjoitti 1000 euron lahjashekin Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle

13 Uusi koti tuo uutta iloa arkeen Uusi NCC Tähtikoti on hyvin suunniteltu ja laadukas. Asuminen on helppoa ja viihtyisää. Remontit voi unohtaa, ja energiatehokkaat ratkaisut vähentävät kulutusta. Sijainti on huippuhyvä. Lahteenkin on suunnitteilla upouusia NCC Tähtikoteja. Pian on tulossa ennakkomarkkinointiin tyylikkäitä kerrostalokoteja Metsäkankaan ostoskeskuksen alueelle. Asunnot valmistuvat arviolta vuoden 2013 aikana Satulakadulle. Soita ja kysy lisää! NCC Rakennus Oy ASUNTOMYYNTI Puh /Lea Varjola Hämeenkatu 26 A, Lahti ncc.fi/asunnot Katso myös ncc.fi/ asumisturva ASKON ALUEELLA Hoidamme pienen ja ison yrityksen kirjanpito-, palkka- ja taloushallinnon neuvontapalvelut ammattitaidolla. Toimimme 63 toimihenkilön voimin Askonkadulla. Jos yrityksesi toimii Askon alueella, miksi mennä merta edemmäs, jos toimit muualla, meille on helppo tulla! LAHDEN TILIKESKUS OY Askonkatu 9 B, Lahti p. (03) , UUSI TOKIA KESKUS AVATTU ASKON ALUEELLE! TOKIA TYÖHYVINVOINTI TOKIA KLINIKKA AVOIMET OVET LAUANTAINA KLO TERVETULOA TUTUSTUMAAN! TOKIA KUNTOSALI Sauna 24 25

14 PYSYTÄÄN JA JAKSETAAN TÖISSÄ Työllistämiseen, työhönpaluuseen ja työhönkuntoutumiseen liittyvät toimenpiteet ovat yrityksenne ydinosaamista. Millä keinoin työelämästä tippuneet saadaan takaisin työelämää, toimitusjohtaja Katja Noponen? Uskon yksilöllisiin ja räätälöityihin ratkaisuihin. Työhönpalaamista pitää aina tarkastella yksilön omista lähtökohdista ja tavoitteista. Meillä yksilövalmentajat pääsevät suuryritysten ja eläkeyhtiöiden toimeksiannoissa yli 70 prosentin työhönpalaamistuloksiin. Tulokset tehdään korkeatasoisella yksilön vahvuuksia tukevalla valmennuksella ja hyvällä yrityselämän tuntemuksella. Työhyvinvoinnista ja työssäjaksamisesta puhutaan paljon. Kuinka paljon toiminnassa kiinnitetään huomioita työkyvyn ylläpitämiseen työpaikoilla? Suurtyönantajat ovat viime aikoina heränneet selkeästi kohonneisiin eläkeriskeihin ja siihen, että asialle voidaan tehdä jotakin. Esimerkkinä yksi kolmekymppinen paperimies voi maksaa työnantajalleen miljoona euroa ennenaikaisesti eläköidyttyään. Joka päivä Suomessa jää eläkkeelle neljä alle 30-vuotiasta pelkästään mielenterveyden häiriöiden vuoksi. Osatyökykyisten uudelleentyöllistämistä helpottavat työnantajan ja työterveyshuollon aktiivinen ja varhainen puuttuminen työkykyongelmiin. Tällöin ongelmat eivät pääse kasvamaan liian suureksi ja työkykyä jää jäljelle kevyempiin tehtäviin tarvittaessa nykyisen työnantajan ulkopuolellekin. Uudelleensijoitus toisiin tehtäviin on monille yrityksille toistaiseksi vielä lähes käyttämätön mahdollisuus. Yksilötasolle viedyt, työssäkäyntialueella tehtävät räätälöidyt työkykyratkaisut ovat kaikkien etu, yksilön, yhteiskunnan ja työnantajien. Tyypillisin teiltä hankittava palvelu on ammatillinen koulutus, jonka tavoitteena on räätälöity paluu työelämään. Keitä ovat asiakkaanne eli ketkä palvelua teiltä tilaavat? Yrityksellä on kolme pääkohderyhmää, joista suurin on eläkevakuutusyhtiöt ja suurtyönantajien tulevaisuuspolku-palvelut. Lisäksi Katja Noponen Oy tuottaa palveluja julkishallinnolle kuten kunnille ja TE-toimistoille. Isoin valmennettavien kohderyhmä on osatyökykyiset, joiden ei ole mahdollista jatkaa työtään terveydellisistä syistä entisissä tehtävissä. Kuten aikaisemmin kerroin, uudelleensijoittumisen tulokset ovat olleet hyviä, yli 70 % eläkeriskihenkilöistä palaa takaisin työelämään joko suoraan tai lisä tai uudelleenkoulutuksen kautta. Taloudellinen hyöty on merkittävä yhteiskunnalle ja yksilölle, merkittävän euromääräisen edun saa myös eläkeyhtiö tai suurtyönantaja. Vuosittain Katja Noponen Oy:n kautta tuhansia ihmisiä saa uuden työpaikan. Voiko yksityinen henkilö hakea teiltä palveluja? Pääsääntöisesti palvelut myydään työnantajille, julkishallinnolle ja eläkeyhtiöille, joitain yksittäisiä palvelunhankkijoita on ollut, mutta pyrimme siihen että palvelun maksajana olisi joku edellä mainituista tahoista. Meillä on suhteellisen paljon työttömiä erityisesti nuorisotyöttömyys on suuri ongelma ja samaan aikaan yritykset valittavat rekrytointiongelmiaan. Onko tähän olemassa jotain ratkaisua? Kohtaamisongelma on keskeinen edelleen ja merkittävä yhteiskunnallinen haaste on se, että meillä on työvoimareservissä ihmisiä, joilla ammatillinen osaaminen on joko puutteellista tai vanhentunutta tai he asuvat väärällä puolella Suomea. Kasvukeskusten hakijoissa on myös melko runsaasti maahanmuuttajia, joilla työllistymistä vaikeuttaa ammattitaidon puutteen lisäksi kielitaito. Pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa on myös pulaa kohtuuhintaisista asunnoista, joka on merkittävä työllistymisen este. Työttömiksi ilmoittautuvissa on paljon edelleen työttömyyseläkeputkeen menijöitä tai pätkätyöläisiä. Uudet ja/tai korkean koulutuksen tai hyvän työkokemuksen omaavat hakijat työllistyvät tai poistuvat muutoin yleensä välittömästi. Selkeästi myös meidän palveluissa on näkyvissä suuntaus siihen, että entistä enemmän panostetaan työttömyyden alkuvaiheeseen ja siihen että työttömyys ei pitkittyisi. Teillä on toimitilat myös Askonalueella Lahdessa. Miten päädyitte tänne ja minkälaista palvelua sieltä saa? Toimimme Suomessa lähes 30 paikkakunnalla. Askonalueella työskentelee meidän Päijät-Hämeen työhönvalmennustiimi. Tiedustelin asiaa alueen vastaavalta Seppo Mäntyseltä, hän kertoi että Askonalueelta löytyy lounasruokala, yhteiset tilat kahvin tai ruoan laittoon, neuvotteluhuone ja kuntosali, jos vaikkapa tahtoo kuntoilla työpäivää ennen tai sen jälkeen. Henkilökuntamme on sijoittunut toiminnan tehokkuuden kannalta optimaalisesti saman käytävän varrelle. Askotalon sijainti on keskeinen, sinne on hyvät liikenneyhteydet ja asiakkaat voivat tulla tapaamiseen vaikkapa junalla, koska juna-asema löytyy ihan vierestä. Suomessa jäädään liian aikaisin eläkkeelle. Menetämme joka vuosi noin puoli miljoonaa työvuotta siksi, että iso joukko poistuu työelämästä ennen virallista eläkeikää. Katja Noponen Oy:n palveluiden kautta työllistyy vuosittain tuhansia henkilöitä, lisäksi satoja aloittaa ammatillisen koulutuksen, kuntoutuksen tai muun työelämään suuntautuvan toiminnan. Katja Noponen Oy Päijät-Hämeen yksilövalmennus Askonkatu 9 C, 2. krs, LAHTI

15 ASKONALUE UUTTA ELÄMÄÄ MALSKISSA LAHTI, Keski-Lahti Lemminkäinen jatkaa osaltaan Malskin historiallisen korttelin tarinaa Lahdessa laadukkailla ja hyvin varustelluilla kerrostalokodeilla. RAKENTEILLA, VALMISTUU SYKSYLLÄ 2012: As Oy Lahden Panimonpiha, Panimokatu 12, Lahti Pian valmistuvat Panimonpihan hyvin varustellut kaupunkikodit sijaitsevat omalla tontilla rauhallisessa kävelykatukorttelissa, mutta kuitenkin aivan keskustan sykkeessä ja palveluiden äärellä. Panimonpihassa on enää 7 vapaata kotia. Tutustu, ihastu ja valitse oma kotisi. Pääset muuttamaan jo syksyllä! HHINTAESIMERKKEJÄ: INTAESIMERKKEJÄ: As Oy Lahden Eliel Huoneisto A6 A3 Uusi koti Radiomäen ja kaupungintalon naapurista HUONEISTOESIMERKKEJÄ Miltä tuntuisi seurata vuoden vaihtumisen juhlallisuuksia omalta parvekkeelta tai herätä vapunpäivänä kaupungintalon rappusilta kuuluvaan mieskuorolauluun? Tämäkin on mahdollista, jos muutat Puistokadun ja Salininkadun kulmaan suunnitteilla olevaan viisikerroksiseen Lahden Elieliin. Kerrostaloyhtiössä on 54 asuinhuoneistoa ja yksi liikehuoneisto. Lämpimät pysäköintitilat kahdessa tasossa rakennuksen alla. Ympäristö tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet liikuntaan ja ulkoiluun. Läheiseltä rautatieasemalta nopeat liikenneyhteydet mm. pääkaupunkiseudulle. Arvioitu valmistuminen joulukuu h+kt+s 34,0 m2 h+tpk+s 37,5 m2 2h+k+s 59,0 m2 2h+k+s 66,0 m2 3h+kk+s 68,0 m2 3h+tpk+s 75,5 m2 3h+k+s 92,0 m2 3h+k+s 106,5 m2 Autohallipaikat Varasto-osakkeita MYYNTIHINTA ALK m2 5 13,5 m Lahden Eliel rakennetaan vuokratontille. Ostaja voi halutessaan maksaa tontin huoneistokohtaisen lunastusosuuden, tai yhtiö perii kuukausittaisen vuokratonttivastikkeen. Huomaa että tontin lunastusosuus ei sisälly asunnon velattomaan hintaan. Vastike on sidottu elinkustannusindeksiin. Katso lisätietoja osoitteesta 28 Mh Vh Kerros 2 1 TONTIN ARV. LUNASVELATON HINTA ALK. TUSOSUUS OSOITE: Puistokatu 1, Lahti MYYNTI: Hartela Kiinteistömarkkinointi Oy Vesijärvenkatu 31c, Lahti, Anneli Lipponen , Helena Salo Asuntomyymälämme on avoinna ma pe klo 8 16 m ,5 5 78,0 H-tyyppi 3h+k+s 3h+k+s 0 73,5 m 2 3H+K+S, 2. KRS mh , vh ENNAKKOMARKKINOINNISSA, ARVIOITU VALMISTUMINEN SYKSY/TALVI 2013: As Oy Lahden Panimonrinne, Panimokatu 14, Lahti Panimonrinteeseen tulee 31 kotia kompaktista 39,5 neliön yksiöstä aina 97,5 neliön ylimmän kerroksen terassiasuntoon. Erikseen myytävät autopaikat sijaitsevat talon alla pysäköintihallissa, josta pääsee hissillä suoraan asuinkerroksiin. Irtainvarastot sijaitsevat kätevästi samassa kerroksessa asunnon kanssa. AALUSTAVIA LUSTAVIA HHINTAESIMERKKEJÄ: INTAESIMERKKEJÄ: Huoneisto H-tyyppi 1h+kk+kh 2h+kk+s 2h+kk+s 2h+k+s 3h+k+s 3h+k+s+ter. m ,5 5 49,5 54,0 57,5 82,0 97,5 Mh Vh. Vh Kerros ,5 m2 2H+KK+S, 1. KRS mh , vh TILAA ESITE TAI TUTUSTU ASUNTOTARJONTAAMME > ASUNNOT.FI LEMMINKÄINEN ASUNTOMYYNTI LAHTI SAIMAANKATU LAHTI KOHTEITA MYY: ANNUKKA TURUNEN PUH , Puhelut kiinteän verkon liittymistä sekä matkaviestinverkon liittymistä ovat maksuttomia 29

16 PALANEN HISTORIAA Valimon toisessa kerroksessa pitkän käytävän katkaisee maalaus UPOn pesukoneesta. Maalauksen on tehnyt kuvittaja Sari Karhu. Pesukoneaihe tuli Renorilta. He halusivat Valimon historiaa maalaukseen. Vähän piti tehdä ajatustyötä, että mitä minä saan pesukoneesta irti. Historian tuominen kuvaan oli toinen haaste. Loppujen lopuksi itse pesukoneen maalaaminen oli nopea juttu, sen sijaan koneen sitouttaminen kokonaisuuteen oli vaikeampaa. Karhun mukaan maalauksessa oli kolme vaihetta ennen kuin lopullinen ilmaisu löytyi. Olen tehnyt paljon sisustusmaalauksia joissa on köynnöksiä ja luontoa. Pesukone aiheena oli senkin puolesta tosi wow. Se oli uusi ja mielenkiintoinen aihe. Maalauksessa oli tässä tapauksessa asiakkaan puolelta selvä ja tarkka toimeksianto. Aina ei ole kuitenkaan niin, vaan joskus asiakas antaa täysin vapaat kädet seinämaalauksen tekemiselle. Ja sitten on niitä töitä, joita varten pitää tehdä paljon taustatutkimusta. KONTAKTI PIKATREFFEILLÄ Sari Karhu tekee seinämaalauksien lisäksi kuvitustöitä ja tauluja IdeaKarhu -nimisessä yrityksessään. Renoriin Karhu tutustui Liiketreffeillä, jotka toteutettiin speed dating -systeemillä. Yhteinen sävel löytyi nopeasti Renorin kanssa, joka tarvitsi pitkille käytäville elävöittäjää. Sari Karhun käsialaa on myös tämän lehden kannessa oleva maalaus Askonalueesta. Teen monipuolisesti kuvitustöitä yksittäisistä töistä vaikkapa kokonaiseen puuhakirjaan kehyskertomuksineen ja tarinoineen, Karhu kertoo. VALIMON SEINÄLLÄ HYVÄ NÄKYY KAUAS IdeaKarhu Rautatienkatu 16, Lahti puhelin

17 LAHTINETWORK YHDISTÄÄ VIHREÄSTI Toimitusjohtaja Tuukka Kokkonen, asiakkuuspäällikkö Matti Pakkanen ja tekninen johtaja Juha Karjalainen tarjoavat asiakkailleen muun muassa vihreitä konesalipalveluja. LahtiNetwork tuo Askonalueelle yritystoiminnalle tärkeät luotettavat symmetriset kuituyhteydet. Lisäksi yritys tarjoaa energiaa säästäviä konesalipalveluita. Konesalin laitteiden jäähdyttäminen tehdään ympäristöystävällisesti pohjavedellä. Toimivien tietoliikenneverkkojen merkitys yritysten liiketoiminnalle on yhä tärkeämpää. Monissa yrityksissä työt seisahtavat siihen, kun tietoliikenneyhteydet menevät poikki. Pätkivä yhteys voi aiheuttaa sekin suhteettomasti harmia ja vaikeuttaa sujuvaa asiakaspalvelua, toteaa LahtiNetworkin toimitusjohtaja Tuukka Kokkonen. Lahti Network Oy tarjoaa Päijät-Hämeen alueelle tietoliikennepalveluita avaimet käteen asennettuna sekä kaikki yrityksien tietotekniikkaan ja tietoyhteyksiin tarvitsevat laitteet. LahtiNetwork Oy:n toimisto, varastotilat ja konesalitilat sijaitsevat Valimolla Askonalueella. Askonalue on hyvällä keskeisellä paikalla ja täällä on myös toimintamme kannalta hyvä ja jatkuvasti kasvava asiakaspotentiaali. Olemme tuomassa Renorin kanssa yhteistyössä kuituyhteysmahdollisuuden kaikkiin Askonalueen yrityksiin. Vain kuidulla voidaan taata pätkimättömät ja symmetriset tietoliikenneyhteydet kaikille, Kokkonen sanoo. AIDOSTI VIHREÄÄ LahtiNetwork Oy Askonkatu 13, E-rappu, katutaso, Lahti puhelin LahtiNetworkin konesali on rakennettu Valimolle vanhaan UPO:n tuotantolaitoksen tiloihin. Aikanaan metallin jäähdyttämiseen käytettyä pohjavettä hyödynnetään konesalien laitteiden jäähdyttämiseen. Renor Oy on käyttänyt pohjavettä toimistotilojen jäähdyttämisen jo usean vuoden ajan sekä Valimolla että Asko 2:ssa. Tietotekniikassa itse laitteiden vievän energian ja niiden jäähdyttämiseen tarvittavan energian suhde on samanlainen kuin puhtaassa vedessä ja jätevedessä. Jäädyttäminen on kalliimpaa, aivan kuten jäteveden käsittelykin. Meillä jäähdyttäminen vie sähköenergiaa vain murto-osan verrattuna perinteisin tavoin jäähdytettyyn konesaliin verrattuna, kuvailee tekninen johtaja Juha Karjalainen. Meillä asiakas ei siis maksa konesalipalveluissa laitteiden jäähdyttämisestä vaan varsinaisesta palvelintilasta ja palvelimien ylläpidosta. Konesali sijaitsee tietoliikenneyhteyksien kannalta maantieteellisesti keskeisellä paikalla, jonka mahdollistaa varmennetut ja erittäin nopeat valokuituyhteydet valtakunnallisesti ja ulkomaille. Konesalipalveluistamme ollaan oltu kiinnostuneita aina Pietaria asti. Suomi on turvallisuusasioiden puolesta hyvin kiinnostava ja luotettava palvelutarjoaja. Lahti on myös sijaintinsa puolesta kiinnostava, sopivan lähellä heitä, toteaa asiakkuuspäällikkö Matti Pakkanen. Samasta syystä eli turvallisuuden näkökulmasta paljon puhutut pilvipalvelut eivät ole kaikkien tulevaisuutta. Esimerkiksi henkilötietojärjestelmissä on tärkeää tietää missä tieto sijaitsee. Moni sähköpostipalvelukin nykyään on hajautettu useaan maahan, joissa ei päde EU:n lait. Tietoa voidaan tällöin analysoida ilman, että palvelun käyttäjä sitä tietää

18 ANDRITZ ASKONALUEEN INSINÖÖRITOIMISTO OIKEASSA Kansainvälisen teknologiakonsernin ANDRITZin tähän asti Hollolassa sijainnut toimipiste muuttaa ensi kesänä Askonalueelle. AN- DRITZille rakentuu uuden katetun torialueen ympärille 3000 neliön toimistotilat kahteen kerrokseen. ANDRITZille uusien toimitilojen rakentaminen on vasta alkuvaiheessa. Tarkat suunnitelmat on kuitenkin jo tehty ja tilojen toiminnallisuutta sekä käytännöllisyyttä mietitty pitkään. Koska toimitilat rakennetaan käytännössä kokonaan uudelleen, pääsimme hyvin vaikuttamaan tilojemme ilmeeseen ja ratkaisuihin. Uskomme, että uudet tilat palvelevat hyvin henkilöstöämme 2000-luvun työskentelytavat huomioiden. Tilaratkaisussa päädyimme kahteen ylimpään kerrokseen, joita yhdistää tilojen keskellä olevat rappuset, kertoo ANDRITZin Puunkäsittelyliiketoiminnan johtaja Hannu Silventoinen. Yrityksen toiminta on alkanut 1960-luvulla Hyvinkäällä osana Kone-konsernia. Hollolaan muutto oli edessä 1978 jolloin Kone hankki Roxonin liiketoiminnot ja Kone Wood muodostui. Vuodesta 1994 Hollola on toiminut kansanvälisen ANDRITZ-konsernin sellu- ja paperitoimialan osana. Pitkän historian takia Hollolan toimitilat ovat meille tietenkin rakkaat. Aika on vain ajanut niiden ohi. Meillä ei ole myöskään enää omaa valmistusta Hollolassa kuten yrityksen alkuaikoina, Silventoinen sanoo. Kilpailutimme uudet tilat ja mietimme monia eri vaihtoehtoja. Askonalueelle päädyimme muun muassa keskeisen sijainnin ja hyvien liikenneyhteyksien ansiosta. Globaalisti toimivassa yrityksessä matkustamista kaukokohteisiin tulee merkittävä määrä, joten hyvät yhteydedet esim. Helsinki-Vantaan lentokentälle ovat avainasemassa. Uskomme, että sijainti on rekrytoinnissakin selvä valtti. Askonalue oli myös henkilökunnan valinta. AVAIMET KÄTEEN SELLUTEHTAITA JA VOIMALAITOKSIA Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on yksi maailman johtavista laitosten, laitteiden ja palvelujen toimittajista vesivoimateollisuudelle, sellu- ja paperiteollisuudelle, kuntien ja teollisuuden erotusteknologiaratkaisuihin, terästeollisuudelle sekä eläinrehun ja biomassapellettien tuotantoon. ANDRITZin sellu- ja paperiliiketoimintayksikkö pystyy toimittamaan asiakkailleen sellutehtaan tai voimalaitoksen avaimet käteen -palveluna. Hollolan toimipiste on erikoistunut prosessin alkupäähän eli puunkäsittelyyn, kuorinta-ja haketusaitoksiin sekä biomassankäsittelyyn oli sitten kyseessä laitostoimitus tai huolto-/elinkaaripalvelut. Iso tehdashanke on työpöydillämme kahdesta neljään vuotta, pienemmät projektit vuoden verran. Työntekijämme myös matkustavat paljon maailmalla, sillä sellutehtaita tehdään tällä hetkellä niihin maihin, joissa kuitupuu kasvaa täyteen mittaansa kahdeksassa vuodessa eli Aasiaan, Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan, sanoo Hannu Silventoinen. ANDRITZ on pörssiyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Itavallan Grazissa. ANDRITZilla on Suomessa yli 1000 työntekijää ja liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa. Maailmanlaajuisesti konsernissa työskentelee henkilöä yli 180 toimipaikalla. INSINÖÖREILLE SOPIVA Silventoisen mukaan ANDRITZ sopii laitostoimittajana hyvin Askonalueelle, jossa on samanhenkisiä yrityksiä reilusti jo entisestään. Tämä on pala Lahden teollista historiaa. Tuntuu hyvältä olla osa sitä ja hyvältä tuntuu myös olla mukana alueen kehityksessä. Kasvava yritys sopii hyvin kasvavalle yritysalueelle. Vielä ei ole selvää miten paljon ANDRITZ tulee hyödyntämään uutta toriksi kutsuttua keskusaukiota. Meillä on haaveissa auditorion saaminen tilojemme läheisyyteen. Se on kuitenkin niin suuri hanke, että siihen tarvitaan mukaan myös muita käyttäjiä ja vuokralaisia. Neuvottelutilat ja ravintolapalvelut ovat tietenkin ehdotonta plussaa. Aika näyttää mihin kaikkeen torialuetta voi käyttää, Silventoinen toteaa. Insinööritoimisto Anteplanille toimipisteen sijainti Askonalueella on monessa mielessä toimiva. Hyvien liikenneyhteyksien lisäksi lähellä toimii paljon Anteplanin yhteistyökumppaneita. Alue luo hyvät mahdollisuudet myös kasvulle. Tähtäämme kasvuun ja uskomme koko Lahden seudun kasvavan, toteaa Anteplan Oy:n toimitusjohtaja Heikki Siukkola. Haluamme laajentua sekä maantieteellisesti että toiminnallisesti. Lahti on todella lähellä kaikkea, täältä on hyvä ponnistaa ympäri Suomea. Anteplan toimii noin 30 osaavan ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme on noin 2,5 miljoonaa euroa ja meillä on toimipisteet myös Kouvolassa ja Kotkassa. Yrityksen vahvuuksiin kuuluu osaava henkilökunta, joka toimii läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Asiantuntijamme työskentelevät myös asiakkaiden tiloissa, mutta yhä enemmän olemme panostaneet kokonaisuuksien hallintaan, Siukkola kertoo. Anteplan Oy on laitteistojen suunnitteluun ja tuotekehitykseen sekä teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Asiakkaina Anteplanilla on johtavia koneteollisuuden vientiyrityksiä, jotka toimivat esimerkiksi mekaanisen puunjalostusteollisuuden sekä metalli- ja betoni-, kaivos- ja prosessiteollisuuden toimialoilla. HYVÄT YHTEYDET TÄRKEITÄ Anteplanilla on toimisto Asko 1:ssä, joka on alun perin meijerin pääkonttoriksi rakennettu iso toimistotalo. Talo soveltuu hyvin insinööritoimiston tarpeisiin, meidän lisäksemme siinä toimii myös toinen insinöörialan toimija. Olemme siis samanhenkisten keskuudessa, Heikki Siukkola hymyilee. Samansuuntaisten toimijoiden toiminta samassa rakennuksessa luo etuja, sillä meillä on samanlaisia tarpeita, kuten talosta löytyvä laadukas kuituyhteys. Anteplanin toimitusjohtaja Heikki Siukkola ja Lahden yksikön toimistopäällikkö Hannu Kyllönen uskovat kasvuun Lahdessa ja Askonalueella. Anteplan Oy Askonkatu 10, Lahti

19 KESTÄVÄÄ Logistiikka ja hyvät liikenneyhteydet koko maailmaan ovat tärkeässä osassa muovisia pakkausratkaisuja valmistavan Schoeller Arca Systemsin toiminnassa. Schoeller Arca Systems Oy Askonkatu 9 F, Lahti Schoeller Arca Systems valmistaa muovisia pakkausratkaisuja. Missä yleisimmin voi törmätä tuotteisiinne, toimitusjohtaja Jari Väisänen? Yleisimmin valmistamiimme tuotteisiin törmää päivittäistavarakaupassa. Liha- ja einesosastoilla liha- ja einespakkauksia on pakattu valmistamiimme lihalaatikoihin. Leipomotuotteita on esillä valmistamissamme leipä- ja leipomolaatikoissa ja maitotuotteita on pakattu alustoille tai koreihin. Virvoitusjuomaosastoilla sijaitseviin virvokepulloihin valmistamme korkkeja ja pulloalustoja. Yrityksellä on toimintaa yli 50 maassa. Suomessa myyntikonttorinne on Lahdessa ja tuotantolaitos Heinolassa. Miten päädyitte Askonalueelle? Askonalueelle päädyimme mm. rautatien ja muiden liikenneväylien läheisyyden takia. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Heinolassa, joten läheisyys edesauttaa jokapäiväistä kanssakäymistä. Muutimme helmikuun alussa Saneeratut uudet toimistotilamme sijaitsevat Asko 2:ssa. Meillä on kaikkiaan 345 m2 tilaa: jokaiselle toimistotyöntekijälle on oma rauhallinen työhuone, lisäksi on yhteistä oleskelutilaa ja neuvotteluhuone. Meillä on myös parkkipaikat Askon ja Valimon välisellä asfaltoidulla alueella. Schoeller Arca Systemsin toimialana on logistiikka. Kuinka paljon Askonalueen logistinen sijainti ja yhteydet vaikuttivat päätökseenne muuttaa alueelle? Toimialamme on muovipakkausteollisuus, mutta tärkeä osa sitä on logistiikka. Askonalueen logistinen sijainti oli keskeinen päätöksenteossa uuden toimiston sijaintia valittaessa. Rautatieaseman sijainti Askonalueella liittää kohteen saumattomasti pääkaupunkiseutuun, Venäjälle sekä varsinkin pian Helsinki-Vantaa lentoasemalle. Työntekijämme matkustavat paljon ja meille puolestaan tulee paljon esim. tytäryhtiöidemme henkilöstöä palavereihin. Mikä tekee teistä maailman suurimman? Alalla on kova kilpailu, etenkin keski-euroopassa. Ympäristötekijät ovat osa pakkaamisen arkipäivää. Materiaalien kestävä käyttö raaka-aineen hankinnasta kierrätykseen ovat myös kilpailuvahvuuksia. Vihreät arvot tukevat entisestään kierrätettäviä muovisia pakkausratkaisuja. Olemme edelläkävijä uusien innovatiivisten muovisten materiaalinkäsittelyyn liittyvien sovellusten toimittaja ja tuotekehityksemme on alan paras. Schoeller Arca Systems syntyi, kun hollantilainen Schoeller Wavin Systems ja ruotsalainen Arca Systems liittyivät yhteen. Yhteenliittymisen jälkeen Schoeller Arca Systems on maailman suurin materiaalinkäsittelyssä käytettyjen muovisten pakkausjärjestelmien toimittaja. Missä kaikkialla, päivittäistavarakaupan lisäksi, tuotteitanne käytetään? Tuotteitamme käytetään monilla teollisuudenaloilla. Panimo- ja elintarviketeollisuudessa ja myös maatalouden, vähittäiskaupan, lääke-, nesteidenkäsittely- ja autoteollisuuden parissa sekä posti- ja kuriiripalveluissa. Tuotevalikoimaamme kuuluvat kokoontaitettavat suurlaatikot, lavat, juomakorit ja pulloalustat sekä erilaisia kuljetuslaatikoita. Varastotuotteiden lisäksi toimitamme myös räätälöityjä muovisia pakkausratkaisuja. Schoeller Arca Systemsin laatikot auttavat myös suojelemaan maailman ruokavarantoja. Norjan Huippuvuorten maailmanlaajuinen siementen varmuusvarasto avasi vastikään ovensa lähes 100 miljoonan viljelykasvisiemenen lähetykselle. Siemenet saapuivat yli 200 eri maasta ja valtaosa niistä oli pakattu Schoeller Arca Systemsin Integralaatikoihin. Niitä säilytetään holveissa syvällä ikiroudassa kaukaisella Norjalle kuuluvalla arktisella saarella tarkoituksena säilyttää maatalouden biologinen monimuotoisuus tuleville sukupolville. HUOLTOA JA Askonalue voi tulla tutuksi monella tavalla. Lvi-urakointia tekevälle Team IV:lle se tuli tutuksi työmaiden kautta. Yritys muutti Valimolle vuonna 2009 ja tämän vuoden kesällä heille valmistui täysin uudet toimistotilat Valimon neljänteen kerrokseen. Olemme löytäneet alueelta myös yhteistyökumppaneita. Renorin kanssa meillä on yhteistyötä ilmastointilaitteiden huoltotöissä, kertoo Ilmastointiurakointi Team IV Oy:n toimitusjohtaja Ari Ikonen. Kaiken kaikkiaan alue on sopivasti keskeisellä paikalla, tästä on lyhyt matka joka suuntaan. Töitä alalla riittää, mutta toimialue on melko laaja. Meillä on työmaita aina Haminaa myöten. Team IV:n palveluksessa on 23 työntekijää ja urakoita on meneillään asuntotuotannossa, kaupunkien ja kuntien saneerausprojekteissa ja isojen rakennusliikkeiden alihankintatöissä. Lisäksi teemme huoltotöitä sekä julkisiin rakennuksiin että yksityisiin kotitalouksiin. Huoltopalvelut ovat iso osa toimintaamme. Ilmastointiurakointi Team-IV Oy Askonkatu 13, Lahti Team IV:n Jouko Kokkola (vas.) ja Ari Ikonen pitävät siitä, miten tilat on rakennettu vanhaa kunnioittaen. Rosoisuutta saa olla näkyvissa

20 FORSSA FINLAYSONALUE Juha Avellan kiinteistöpäällikkö puhelin TAMPERE PMKTALO Arto Nieminen kiinteistöpäällikkö puhelin Renor omistaa kiinteistöjä Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Porissa, Porvoossa, pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Tilat ovat toimistoja, liike-, teollisuus- ja varastotiloja. Lisäksi Renor omistaa yksittäisiä liike- ja tonttikohteita, jotka ovat myynnissä. Lisätietoja Renor Oy:n vapaista toimitiloista: LAHTI ASKONALUE TOIMISTOTILAT Vapaista ja vapautuvista toimistotiloista Lisätietoa antaa: kiinteistöpäällikkö Timo Väisänen, puhelin TYÖ- JA VARASTOTILAT Vapaana eri kokoisia työ-, varasto- ja logistiikkatiloja. Lisätietoja antaa: rakennusmestari Timo Paksunen puhelin WSOYTALO PORVOO WSOYTALO Pekka Kunnas kiinteistöpäällikkö puhelin PÄÄKAUPUNKISEUTU TIKKURILAN SILKKI Hanna Nurminen kiinteistöpäällikkö puhelin HÄMEENLINNA KARISTONKULMA Arto Nieminen kiinteistöpäällikkö puhelin PORI PUUVILLA Kalevi Halminen kiinteistöpäällikkö puhelin

Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus. Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo

Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus. Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo Uudelleensijoituksella merkittäviä eurosäästöjä, Suomi ja työtulevaisuus Katja Noponen, Katja Noponen Oy 24.4.2013, Vanha ylioppilastalo Katja Noponen Oy on Suomen suurin yksityinen ammatillinen kuntouttaja.

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä

MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Riihimäki Jyväskylä MegaHub Hämeenlinna Liikenneyhteydet E12 (Valtatie 3) Vuosaari 110 km Helsinki 95 km Valtatie 10 Turku 145

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi

Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi Business Park Kehämylly Vanha Nurmijärventie 62, 01670 Vantaa info@kehamylly.fi Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän risteykseen

Lisätiedot

Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat

Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat Asiakashankinta Venäjän kaupassa Moskovan alueen potentiaaliset toimialat Tietoisku ja yritystapaamiset Kouvola 02.04.2009 Sergei Usoltsev Markkinatutkimuspäällikkö Suomalais-Venäläinen kauppakamari www.finruscc.fi

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä

MATTILANNIEMI. Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä MATTILANNIEMI Toimitiloja teknologiaosaamisen sydämessä 2 Luonto ja huipputeknologia kohtaavat Puistomainen Mattilanniemen alue sijaitsee keskeisellä paikalla vain 15 minuutin kävelymatkan päässä Jyväskylän

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo

Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo Kiinteistö Oy Sinimäentie 10 Sinimäentie 10, 02630 Espoo Arkkitehtuuriltaan näyttävä Sinimäentie 10 sijaitsee Sinimäen alueella Espoossa näkyvällä paikalla Turun moottoritien vieressä, Kehä I:n ja Kehä

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Perinteet ja nykyaika kohtaavat

Perinteet ja nykyaika kohtaavat Perinteet ja nykyaika kohtaavat on yli 30 menestyvän kotimaisen ja kansainvälisen yrityksen toimipaikka. Asiakkaidemme toimitilatarpeet on ratkaistu erikokoisissa muuntojoustavissa tiloissa, joiden koot

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Oulunsalon Aeroportti

Oulunsalon Aeroportti Oulunsalon Aeroportti Kansainvälisen tason käyntikortti Pääkonttoritasoinen toimistotila osoitteessa Tietotie 2, Oulu. OULUN KESKUSTA 14 KM LENTOKENTTÄ 400 M SATAMA 11,5 KM TAKSIASEMA 400 M Osaksi monipuolisen

Lisätiedot

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea OTA YHTEYTTÄ YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Myynnissä Kauppakodassa Myyntikohde: Liiketoiminta + 3 tasokasta liikehuoneistoa Kuvaus:

Lisätiedot

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä MÄKITORPANTIE 3 Yhteydet Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä Mäkitorpantie 3 sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Kehä 1:n ja Tuusulanväylän läheisyys mahdollistavat kätevän ja jouhevan

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.

www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Uutta vetovoimaa bisnekseen.

Uutta vetovoimaa bisnekseen. Magneetti vetää uusia mahdollisuuksia Kurikkaan Kurikan Magneetti on uusi yritysalue ja kaupungin ykköshanke, joka yhdistää keskustan ja kolmostien vilkkaan valtaväylän. Uutta vetovoimaa bisnekseen. WWW.KURIKKA.FI

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

Mediq Kokonaisratkaisutoimittaja

Mediq Kokonaisratkaisutoimittaja Mediq Kokonaisratkaisutoimittaja Petteri Joenpolvir 21 Tammikuu 2014 Alustus Rakennushankkeissa kuluu erittäin paljon aikaa ja rahaa laitehankintojen suunnitteluun, kilpailutukseen ja toteutukseen. Eikä

Lisätiedot

Historiallisten teollisuusympäristöjen kehittäjä

Historiallisten teollisuusympäristöjen kehittäjä LAHTI Askonalue LAHTI Historiallisten teollisuusympäristöjen kehittäjä Teollinen Suomi on kehittynyt harppauksin kohti tieto- ja palveluyhteiskuntaa. Viime vuosisadan teollinen rakennemuutos on kuljettanut

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 Pasi Paakin suunnittelemassa X-pöydässä ja penkissä kalusteen vahva ja omaleimainen visuaalinen

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

www.sunnycarcenter.fi

www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite Hyvinkää Yrityksesi oikea osoite Tule yrittäjyyden ykkösketjuun Millaisia odotuksia asetat yrittämiselle? Tule tekemään tulosta Hyvinkäälle! Meillä ranteesta ja rakenteesta löytyy ruista: erinomainen liikenteellinen

Lisätiedot

Satakunnankatu 28 TSTO 1 33210 Tampere

Satakunnankatu 28 TSTO 1 33210 Tampere Toimistotilaa, 370m2 + 107m2, Keskusta Satakunnankatu 28 TSTO 1 33210 Tampere Huom! Pirkanmaan Laatuvälitys Oy Pyynikintori 8 Li 2, 33230 Tampere Y-tunnus: 2456454-8 puh: 0207802660 www: www.huom.fi Toimistotila,

Lisätiedot

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015 TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus

Lisätiedot

MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Riihimäki Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Jyväskylä

MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi. Riihimäki Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Jyväskylä MEGAHUB LOGISTICS CENTER Tilaa yrityksellesi Riihimäki Hämeenlinna Lahti Turku Tampere Jyväskylä MegaHub Riihimäki Hämeenlinnantie Kinturintie Liikenneyhteydet E12 (Valtatie 3) Vuosaari 77 km Helsinki

Lisätiedot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka

Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka Kehärata Aviabulevardi Helsingin keskusta Aviapolis saavutettavuus junalla Kehärata aloittaa liikennöinnin heinäkuussa 2015 5 uutta asemaa ja 3 asemavarausta Yhdistää

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT

www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT T U L E V A I S U U S V A N K A L L A P O H J A L L A www.karhulanteollisuuspuisto.fi TOIMITILAT PALVELUT laajasti erilaisia teollisuus- ja tukipalveluita synergiaa esimerkiksi logistiikassa sekä turvallisuus-

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus

Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut Rantalainen Rantalainen on kotimainen tilitoimistokonserni ja alan suurin perheyritys. Perinteikäs, vuonna 1972 perustettu perheyritys tuottaa asiakkailleen taloushallinnon

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l AV IA move to a new level TOWER Uutta muotokieltä ja ekologista ajattelua edustava Avia Tower tarjoaa käyttäjilleen inspiroivan ja muunneltavan työympäristön. Avia Tower kohoaa Vantaalle Aviapoliksen liike-

Lisätiedot

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009

Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla. Raportti, Syyskuu 2009 Logististen toimintojen kehittäminen Länsi-Uudellamaalla Raportti, Syyskuu 2009 Raportin sisältö 1. Länsi-Uudenmaan logistista asemaa koskevien taustaselvitysten tulokset 2. Ehdotus Länsi-Uudenmaan strategiaksi

Lisätiedot

EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi

EKOTEHOKAS KEILANIEMEEN. www.keilaranta1.fi EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEEN www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijoittuu lähimmäksi tulevaa Keilaniemen metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA

PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA Puupäivä 26.11.2015 Consti Yhtiöt Mari Mäkelä Hankekehityspäällikkö 0400 932 312 Kaikki korjausrakentamisen Constit www.consti.fi CONSTI YHTIÖT Suomen johtava korjausrakentamiseen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa

AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa AUTOALAN OPETTAJA- JA KOULUTTAJAPÄIVÄT Autotalon odotukset yhteistyöstä autoalan koulutuslaitoksen kanssa Sokos Hotelli Torni, Tampere 23.4.2015 Mikko Järvinen Tekninen johtaja Autokauppaa vuodesta 1960

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

Poolian hakijatutkimus 2012

Poolian hakijatutkimus 2012 Poolian hakijatutkimus 2012 Hakijatutkimuksen taustoja ja tietoja Pooliasta Tämän hakijatutkimuksen tarkoituksena on täydentää vuosittaisen palkkatutkimuksemme antamaa kuvaa työnhakijoidemme toiveista

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus

AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus AJANKOHTAISTA Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus Boknäs laajentaa Toistakymmentä sisustusliikettä, ying, yang, feng shui ja Hong Kong. -Liilassa on kaikki! Boknäs laajentaa parhaillaan Liilassa

Lisätiedot

Tarjoamme näkemystä, joka kantaa myös tulevaisuudessa.

Tarjoamme näkemystä, joka kantaa myös tulevaisuudessa. Ole aina parempi. Tarjoamme näkemystä, joka kantaa myös tulevaisuudessa. Huomisen menestystä rakennetaan nyt. Olemme edelläkävijä, jonka valmennustyö kasvattaa sekä yksilön että organisaation osaamista

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

ALUSTAVA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA

ALUSTAVA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA ALUSTAVA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA 1 Alustavan liiketoimintasuunnitelman tarkoituksena on jäsentää ja selventää aiotun yritystoiminnan kannattavuutta ja menestymisen mahdollisuuksia. Liiketoimintasuunnitelma

Lisätiedot

Merkki paremmasta palvelusta.

Merkki paremmasta palvelusta. Merkki paremmasta palvelusta. Asuntomyynti Vuokravälitys Toimitilapalvelu Rakentajapalvelu Koulutus www.habita.fi Habita. Suurin suomalainen yksityinen kiinteistönvälitystoimisto. Suomalainen Habita on

Lisätiedot

Technopolis toimintaympäristö Innopoli 1 & 2 ja Teknologiakylä, Otaniemi

Technopolis toimintaympäristö Innopoli 1 & 2 ja Teknologiakylä, Otaniemi Technopolis toimintaympäristö Innopoli 1 & 2 ja Teknologiakylä, Otaniemi Technopolis-konserni Kiinteistöpalveluhybridi Tarjoaa toimintaympäristöjä ja palveluita tietointensiivisille yrityksille Luotettava

Lisätiedot

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Tuotekehitys palveluna

Tuotekehitys palveluna Kumppani joka tukee menestystäsi Tuotekehitys palveluna Tekniikka 2010, Jyväskylä Ville Volanen Koko tuotekehitysprojekti samasta paikasta Protoshop tarjoaa tuotekehitystä yhdistettynä tuotteen kaupallistamiseen,

Lisätiedot