Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL"

Transkriptio

1 Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro , Korso Koskee tori aluetta. Suunnittelualue sijaitsee 81 Korson kaupunginosassa, Kulomäen Kulotie 4:ssä. Aluetta rajaa pohjoisessa Maauunipolun päiväkoti, idässä Kulotie, etelässä VVO Kodit Oy ja lännessä Maauuninpolku. Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy asemakaavan muutos, jonka rajaus ja muut tiedot selviävät oheisesta liiteasiakirjasta. Te voitte osallistua kaavan valmisteluun kertomalla mielipiteenne alueen suunnittelusta. Isännöitsijää pyydetään toimittamaan tieto kaavoituksesta yhtiönsä asukkaille ja osakkaille. Oheinen asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työn kuluessa siihen voidaan tehdä muutoksia ja täydennyksiä. Viimeisimpään versioon voi tutustua internetissä tai maankäyttötoimen asiakaspalvelussa (Kielotie 28). Voitte kertoa mielipiteenne mennessä. Mielipiteen voi esittää puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostitse. Ilmoittakaa mielipiteessänne kaavatyön numero, osoitteenne sekä sähköpostiosoitteenne. Kirjeet lähetetään osoitteeseen Vantaan kaupungin kirjaamo, Asematie 7, Vantaa tai sähköpostitse osoitteeseen Asiaa hoitaa asemakaavasuunnittelija Mikel Aizpuru (puh ), jonka tavoittaa varmimmin 24.3 ja klo Kaavaehdotuksen valmistuttua se asetetaan julkisesti nähtäville, jolloin osallisilla on tilaisuus esittää siitä muistutus. Kaavaehdotuksesta pyydetään myös tarpeelliset lausunnot. Asemakaavasuunnittelija Mikel Aizpuru Liite osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslaki 62 (MRL) "Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta." Vantaan kaupunki Maankäytön ja ympäristön toimiala Kaupunkisuunnittelu Kielotie VANTAA Puhelin Matkapuhelin

2 Asemakaavan muutos nro Korso Kulomäen Kioski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Näkymä Kulotieltä. Kuva: Google Mapsin StreetView Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin yrityspalvelut Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitse Kulotie, VVO Kodit oy, Maauuninpolku ja Kulomäen päiväkodin rajaamalla alueella. Lähtötiedot Opaskartta 1: Nykytilanne: Kulotie 4:ssä sijaitsee I kerroksinen pieni kioski katuaukiolla. Kaupunki on vuokrannut alueen kioskin pitoa varten 1980-luvulta lähtien. Rakennuksen omistaa vuokraaja. Maakuntakaava: Maakuntakaavassa (YM ) alueelle on merkitty taajamatoimintojen aluetta. Yleiskaava: Yleiskaavassa (Kv 2007) alue on tehokasta asuinaluetta (A1). Alueen itäpuolella on maisemallisesti arvokas alue ja eteläpuolella on ohjeellinen ulkoilureitti. Länsipuolella on matala ja tiivis aluetta ja pohjoispuolella on pientaloaluetta. Maanomistus: Kaava-alue on Vantaan kaupungin omistuksessa. Tila on Vantaan kaupungin omistuksessa ja V501 on kioskin vuokra-alue. Asemakaava: Alueella on voimassa asemakaava nro (Kh ). Siellä osoitettaan alue toriksi, jolla tontille ajo on sallittu.

3 Tavoitteet Kulotie 4:ssä pp/t alueella olevan kioskin paikan osoittaminen asemakaavaan. Lisäämällä rakennusala (enintään 100 k-m 2 ) ja lisäksi autopaikat. Muutoksella halutaan toiminta pysyväksi. Osalliset Kaavamuutoksen hakijat Alueen maanomistajat ja maanvuokraajat. Viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat ja vuokralaiset (naapurit). Kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset ja työntekijät, asukas- ym. yhdistykset. Kaupungin asiantuntijaviranomaiset: mm. kaupunkisuunnittelu, kuntatekniikka, rakennusvalvonta, yrityspalvelut, ympäristökeskus, sosiaali- ja terveystoimi. Valtion viranomaiset: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Muut viranomaiset ja yhteisöt: tietoliikenneverkkoja ylläpitävät yhtiöt Vantaan Energia Oy. Ne, jotka katsovat olevansa osallisia. Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Asemakaavan muutostyön alkaminen: Ilmoitettu Vantaan Sanomissa Tavallinen kirje maanomistajille, naapureille ja viranomaisille. Viranomaisyhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. Kaavamuutoksen nähtävilläolosta ja voimaantulosta kuulutetaan Vantaan Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, internetissä ja kaupungin ilmoitustaululla, sekä muussa kunnassa asuville maanomistajille tavallisella kirjeellä. Kaavoitustyön vaiheista kerrotaan internetissä sekä vantaalaisiin talouksiin jaettavassa kaavoituskatsauksessa, joka julkaistaan Vantaan asukaslehdessä. Asemakaavan muutostyön lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä asiakirjassa eli osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Työn kuluessa asiakirjaan voidaan tehdä muutoksia ja täydennyksiä. Viimeisimpään versioon voi tutustua internetissä ( tai maankäyttötoimen asiakaspalvelussa (Kielotie 28). Miten voitte vaikuttaa kaavatyön eri vaiheissa? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö Mikäli Teillä on huomautettavaa tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä tai oheisesta luonnossuunnitelmasta, pyydämme ilmoittamaan mielipiteenne kirjallisesti mennessä osoitteella Vantaan kaupungin kirjaamo, Asematie 7, Vantaa tai sähköpostitse Yhteydenotoissa pyydetään ilmoittamaan tämän asemakaavan muutoksen numero Puhelimitse yhteydenotot asemakaavasuunnittelija Mikel Aizpuru, joka on varmimmin tavoitettavissa puhelimitse ja klo numerossa (09)

4 Asemakaavaehdotus Tavoiteaikataulun mukaan kaavamuutos käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuoden 2014 kevään aikana. Kaavamuutosehdotus on tämän jälkeen julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan sekä lausuntokierroksella. Asemakaavamuutoksen julkisesta nähtävillä olosta ja voimaantulosta kuulutetaan Vantaan Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa sekä ilmoitetaan muussa kunnassa asuville maanomistajille tavallisella kirjeellä. Muistutuksen asemakaavan muutosehdotusta vastaan voivat tehdä asemakaavaehdotuksen nähtävillä ollessa kunnan jäsenet sekä osalliset. Vastineet muistutuksiin postitetaan kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen niille muistutuksen esittäneille, jotka ovat jättäneet osoitteensa muistutuksen yhteydessä. Arviointisuunnitelma Asemakaavan valmistelun osana laaditaan vaikutusten arviointi, joka sisältää selvitykset MRA 1 :n mukaisista vaikutuksista yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, luontoon, maisemaan, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, talouteen, terveyteen ja turvallisuuteen, eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin lähiympäristössä, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin. Asemakaavan selostuksessa esitetään MRA 25 :n mukaiset selvitykset. Arvioitu käsittelyaika Asemakaavan muutos on tarkoitus käsitellä kaupunkisuunnittelulautakunnassa syyskuulla Sen jälkeen kaava tulee nähtäville (30 vrk, MRA 27 ja 32 ) ja siitä on mahdollisuus esittää muistutuksia. Muistutusten vastineet postitetaan kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen osoitteensa ilmoittaneille muistuttajille. Kaavamuutoksen hyväksyy kaupunginhallitus. Käsittely on arviolta vuoden 2014 lopulla. Hallituksen päätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asemakaavan muutoksen suunnittelija Asemakaavasuunnittelija Mikel Aizpuru Osoite: Vantaan Kaupunki, Kaupunkisuunnittelu, Kielotie 28, Vantaa Puhelin: (09) ; sähköposti: mikel.aizpuru_ruiz (a) vantaa.fi Päiväys ja allekirjoitus Vantaalla Mikel Aizpuru, asemakaavasuunnittelija Liitteet Ote ajantasa-asemakaavasta ja alueen rajaus Alustava suunnitelma luonnos MRL 63 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Ilmoittaminen on järjestettävä kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Ilmoittaminen voi tapahtua myös kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. Vireilletulosta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 3

5 4

6 5

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 2.7.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002179, Viertola Osa korttelia 63191. Suunnittelualue sijaitsee Viertolan

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 28.9.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002141, TONTTIJAKO JA TONTTIJAONMUUTOS, VIERTOLA Osa korttelia 63124

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen. MRL 62 Päivämäärä Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 Päivämäärä 7.4.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaava 850400, Jokivarsi 85. kaupunginosa, Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy

Lisätiedot

Senioriasumista ja pientalorakentamista Pohjois-Nikinmäkeen. Asemakaavan muutos nro , Nikinmäki, 86. kaupunginosa

Senioriasumista ja pientalorakentamista Pohjois-Nikinmäkeen. Asemakaavan muutos nro , Nikinmäki, 86. kaupunginosa Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 28.10.2014 Senioriasumista ja pientalorakentamista Pohjois-Nikinmäkeen Asemakaavan muutos nro 002206, Nikinmäki, 86. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001994 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta ovat hakeneet Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan. Asuinrakennusten korvaaminen uusilla Mikkolassa, Marsinkuja 1

Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan. Asuinrakennusten korvaaminen uusilla Mikkolassa, Marsinkuja 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 Päivämäärä 16.11.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos 002184, Mikkola

Lisätiedot

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5.

Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5. 2.12.2010 Asemakaavaa tarkistetaan Tikkurilan kaupunginosassa osoitteessa Virnatie 5. Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002106, maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo

VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 6.9.2005 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVA NRO 720900 Kaupunginosa:

Lisätiedot

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola

Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro sekä tonttijako, Asola Lipstikka -asemakaava ja asemakaavan muutos nro 721300 sekä tonttijako, Asola Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b Asemakaavamuutos nro 002211, jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro 001536 Uusitie 15 ja 12 b Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.12.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194.

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 4.11.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 1.10.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Asia:

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro 002047 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

Asia: LEINELÄ 2 -ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO Kaupunginosat: 70 Koivukylä ja 71 Ilola

Asia: LEINELÄ 2 -ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO Kaupunginosat: 70 Koivukylä ja 71 Ilola VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 8.5.2007 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: LEINELÄ 2 -ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002348 Kaavamuutosalue sijaitsee Petikossa Petikontien ja Klinkkerikaaren rajaamassa korttelissa

Lisätiedot

Tammiston irtaimistovarastopalvelut

Tammiston irtaimistovarastopalvelut Tammiston irtaimistovarastopalvelut Asemakaavamuutos nro 002215 osoitteessa Sähkötie 12 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.10.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja

Lisätiedot

Taukopuiston asemakaavan muutos

Taukopuiston asemakaavan muutos Taukopuiston asemakaavan muutos nro 002164 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.4.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 9.3.2017 ASOLANVÄYLÄ 48-50 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002295 Kaavamuutosalue sijaitsee Koivukylän kaupunginosassa Asolanväylän ja Koivukylän puistotien risteyksessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).

Lisätiedot

Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro

Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro 002191. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ii, 6.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 SÄHKÖTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002344 Kaavamuutosalue sijaitsee Tammiston kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu kortteli 50001/13 sekä katualuetta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2017 KATRIINANTIE 3 (Nykyinen osoite on POHJOIS-VIINIKKALAN TIE 19) ASEMAKAAVA NRO 412000 Kaavamuutosalue sijaitsee Viinikkalan kaupunginosassa Suokalliontien

Lisätiedot

Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi

Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi Pakkalanrinteen II- ja III-kerroksiset asuinkorttelialueet (A) muutetaan asuinkerrostalojen (AK) alueeksi 16.9.2009 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002079, Pakkalanrinteen kaavamuutos maankäyttö- ja

Lisätiedot

Kielotien senioriasuminen. Asemakaavan muutos nro Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Itä Länsi 40 Pohjoinen 20

Kielotien senioriasuminen. Asemakaavan muutos nro Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Itä Länsi 40 Pohjoinen 20 100 80 60 Itä Länsi 40 Pohjoinen 20 0 1. nelj. 2. nelj. 3. nelj. 4. nelj. Kielotien senioriasuminen Asemakaavan muutos nro 002142 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 18.3.2013 Arvoisa vastaanottaja,

Lisätiedot

Orvokkirinne 4. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Orvokkirinne 4

Orvokkirinne 4. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Orvokkirinne 4 Orvokkirinne 4 Asemakaavan muutos nro 002224 osoitteessa Orvokkirinne 4 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 7.2.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo.

Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo. Viertolaan, Talvikkitien ja Hernetien risteykseenas Oy Pajunotkon tontille rakennetaan asuinkerrostalo. Asemakaavan muutos nro 002174 osoitteessa Talvikkitie 38. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Lassi Tolkki. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Lassi Tolkki. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 28.3.2012 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002143 Päiväkumpu 75. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa käynnistyy asemakaavan

Lisätiedot

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240 Niittyvillankuja 2 Asemakaavamuutos nro 002240 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.4.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 20.11.2012

Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 20.11.2012 Mielipiteiden kuuleminen 1/1 MRL 62 20.11.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos 002136 osa korttelia

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.1.2018 VIHERTIE 44-46 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002337 Kaavamuutosalue sijaitsee ja Louhelantien ja Vihertien kulmassa. Toimistotalolle haetaan asemakaavamuutosta,

Lisätiedot

Asemakaavamuutos nro

Asemakaavamuutos nro Kortteli 68104 ja Koivupuisto Asemakaavamuutos nro 002252. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.10.2014 Arvoisa vastaanottaja Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 12.3.2009 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Asia: Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta

Lisätiedot

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014

Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos. Työ nro 002153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Kallioimarteenrinne, asemakaavan muutos Työ nro 002153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 22.12.2014 Uusi kuuleminen, kuultu 1. kerran 15.2.2012 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

KOIVUKYLÄ 8 KAAVARUNKO NRO

KOIVUKYLÄ 8 KAAVARUNKO NRO VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus/LTo 10.9.2004 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: KOIVUKYLÄ 8 KAAVARUNKO NRO 072000

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.9.2016 KORSOTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002298 Kaavamuutosalue sijaitsee Korson keskustan länsireunalla osoitteissa Korsontie 9 ja 14. Suunniteltavaan alueeseen kuuluvat

Lisätiedot

Hernetie 1, asemakaavan muutos nro

Hernetie 1, asemakaavan muutos nro Hernetie 1, asemakaavan muutos nro 002256 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.12.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Turbiinitie, Veromies. Asemakaavan muutos nro

Turbiinitie, Veromies. Asemakaavan muutos nro Turbiinitie, Veromies Asemakaavan muutos nro 002270 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.05.2015 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286

Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Hiekkaharjun vesitorni, asemakaavan muutos nro 002286 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 23.11.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2016 OSMANKÄÄMINTIEN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002308 Kaavamuutosalue sijaitsee Viertolassa Tikkurilan urheilupuiston länsiosassa. Lännessä alue rajautuu

Lisätiedot

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 73 ha. Suunnittelutyötä tehdään eri tarkkuusasteilla, alueesta riippuen. Tarkempi rajaus ilmenee liitekartasta.

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 73 ha. Suunnittelutyötä tehdään eri tarkkuusasteilla, alueesta riippuen. Tarkempi rajaus ilmenee liitekartasta. KORSON KESKUSTA Keskustasuunnitelmatyö nro 081400 kaupunginosat Korso 81 ja Metsola 83 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakija Vantaan kaupunkisuunnittelu käynnistää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.5.2016 MISTELINSIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002047 Kaavamuutosalue sijaitsee Ruskeasannan kaupunginosassa ja on osa Tulppaanipuisto-nimistä lähivirkistysaluetta

Lisätiedot

Sähkötie 1, asemakaavan muutos

Sähkötie 1, asemakaavan muutos Sähkötie 1, asemakaavan muutos Työ nro 002255 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.3.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Veromies (52) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro , Veromies (52) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 001988, Veromies (52) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 10.1.2008 Kaavatyön hakija Ilmailulaitos/Lentoasemakiinteistöt

Lisätiedot

Tammiston sähköasema. Asemakaavan muutos nro 002236

Tammiston sähköasema. Asemakaavan muutos nro 002236 Tammiston sähköasema Asemakaavan muutos nro 002236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 31.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro ,

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro , Tikkurilan kirkon kortteli, asemakaavan muutos nro 002254 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 15.12.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2016 RUNKOKUJA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002300 Tontin 92-24-17-1 omistajat hakevat yhdessä Vantaan kaupungin Yrityspalveluiden kanssa asemakaavan muutosta 002300

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.12.2016 SANDKULLA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002322 Kaavamuutosalue sijaitsee Jokiniemessä, Valkoisenlähteentien eteläpuolella Urheilutien ja Tuiterinkujan välisellä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 NIITTYTIE 25 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002331 Niittytie 25:n kaavamuutosalue sijaitsee Koivuhaan teollisuusalueella, osoitteessa Niittytie 25. Kiinteistö on

Lisätiedot

Silvastintie 2. Asemakaavan muutos nro

Silvastintie 2. Asemakaavan muutos nro Silvastintie 2 Asemakaavan muutos nro 002177 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 09.09.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Osa virkistysalueesta pientalotontiksi Ullantiellä Osoitteessa Ullantie 46, Matarin ja Mikkolan kaupunginosien rajalla

Osa virkistysalueesta pientalotontiksi Ullantiellä Osoitteessa Ullantie 46, Matarin ja Mikkolan kaupunginosien rajalla Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 7.1.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Osa virkistysalueesta pientalotontiksi Ullantiellä

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97)

Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Asemakaavan muutos nro 002102, Kuninkaanmäki (97) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hakijat Vantaan kaupungin yrityspalvelut ja Kiint. Oy Mittatie 27 ovat 23.3.2010

Lisätiedot

HIEKKAHARJUN VESITORNIN VIEREEN ASUINKERROSTALOJA "Hiekkaharjun Aurinkokello" 26.11.2008

HIEKKAHARJUN VESITORNIN VIEREEN ASUINKERROSTALOJA Hiekkaharjun Aurinkokello 26.11.2008 HIEKKAHARJUN VESITORNIN VIEREEN ASUINKERROSTALOJA "Hiekkaharjun Aurinkokello" 26.11.2008 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002046, Simonkylä maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU

Lisätiedot

Uusi kerrostalo Mantelipolulle

Uusi kerrostalo Mantelipolulle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 12.4.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Uusi kerrostalo Mantelipolulle Asemakaavamuutos nro 002091,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016, PÄIVITETTY 2.9.2016 KIELOTIE 38-44 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002314, EROTETTU OMAKSI TYÖKSEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Hotelli Vantaan laajennus, asemakaavan muutos nro 002190.

Hotelli Vantaan laajennus, asemakaavan muutos nro 002190. Hotelli Vantaan laajennus, asemakaavan muutos nro 002190. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 27.5.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos

211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö 211900 Åbyn entisen elementtitehtaan tontti, 21 Piispankylä Asemakaava ja asemakaavan muutos, tonttijako ja tonttijaon muutos Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro Metsonkodista Korson vanhustenkeskus

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro Metsonkodista Korson vanhustenkeskus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002051 Metsonkodista Korson vanhustenkeskus Suunnittelualue sijaitsee Korson keskustan länsipuolella,

Lisätiedot

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli asemakaava-arkkitehti Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 925 HAUKIVUOREN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 VETURIPOLKU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002263 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunnittelualue käsittää korttelit 61224 ja 61220, Veturipolun,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.10.2016, tarkistettu 14.12.2016 KURIIRITIE 10B-12 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002306 Kaavamuutosalue sijaitsee Helsingin pitäjän kirkonkylällä, Kehä III:n ja Tuusulanväylän

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 VIPUPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002359, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002110 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos

Asemakaavan muutos nro 002110 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos Asemakaavan muutos nro 002110 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II 5.2.2013 (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.9.2017 PAASITIE 7B ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002334 Kiinteistön 92-23-16-11 omistajat hakevat asemakaavan muutosta 002334 (Paasitie 7B) korttelissa 23016. Asemakaavaa

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.6.2016 UNIKKOTIE 11 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002312 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan keskustassa, Tikkuraitin varrella. Suunniteltavana alueena on Unikkotie 11:n

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 17.4.2008 Kaavamuutoksen hakija Vantaan seurakuntayhtymä on 4.12.2007

Lisätiedot

o Kaava-alueen alustava rajaus.

o Kaava-alueen alustava rajaus. o Kaava-alueen alustava rajaus. 2/6 Arvoisa vastaanottaja, Louhelaan haetaan asemakaavamuutosta, jonka tavoitteena on mahdollistaa asuntorakentaminen nykyisen toimistorakennuksen paikalle Eräkuja 2:ssa.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työ liittyy

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, 2. VAIHE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kokkolan kaupungin kaavoituspalvelut

Lisätiedot

Vantaan Energia, asemakaavan muutos nro 002277

Vantaan Energia, asemakaavan muutos nro 002277 Vantaan Energia, asemakaavan muutos nro 002277 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / nro 002277, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

KAUPUNGINTALO LAAJENEE

KAUPUNGINTALO LAAJENEE KAUPUNGINTALO LAAJENEE 10.6.2009 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002068, Kaupungintalon laajennus, maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Tämä asiakirja löytyy

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.8.2017 ZIRKONIPOLKU 1 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002353 Asemakaavan muutosalueen likimääräinen sijainti viistoilmakuvassa (kuva vuodelta 2016) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sähkötie 3-7, Tammisto. Asemakaavan muutos nro 002171

Sähkötie 3-7, Tammisto. Asemakaavan muutos nro 002171 Sähkötie 3-7, Tammisto Asemakaavan muutos nro 002171 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.03.2015 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINNAISTEN OMAKOTIALUEEN LAAJENNUS (Aisaparintie)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINNAISTEN OMAKOTIALUEEN LAAJENNUS (Aisaparintie) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.4.2016 LINNAISTEN OMAKOTIALUEEN LAAJENNUS (Aisaparintie) ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 100400 Kaava-alue sijaitsee Vantaan lounaisnurkassa Linnaisten omakotialueen

Lisätiedot

AEROLAN ASUINALUE LAAJENEE POHJOISEEN

AEROLAN ASUINALUE LAAJENEE POHJOISEEN AEROLAN ASUINALUE LAAJENEE POHJOISEEN 7.10.2009 Tämä on asemakaavan muutoksen nro 002057, Aerolankalliot, Veromies maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (Tämä asiakirja

Lisätiedot