Raportti koulumatkakyselyn tuloksista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raportti koulumatkakyselyn tuloksista"

Transkriptio

1 Raportti koulumatkakyselyn tuloksista Sisällys Johdanto... 1 Kysely... 1 Vastaajat... 1 Kohderyhmä... 2 Tulokset... 2 Koulumatkan pituus ja kulkutavat... 2 Kulkutapojen jakauman selvitys... 3 Kouluun kuljettaminen ja sen mahdollisuus... 5 Kävelevä/pyöräilevä koulubussi... 5 Koulureitit... 6 Koulumatkan turvallisuus... 6 Lasten liikennetaitojen arviointi... 8 Liikennekasvatus... 9 Kausivaihtelut Koulualueen liikenne Yhteenveto... 12

2 Johdanto Forssan kaupungilla on käynnissä kävelyn ja pyöräilyn edistämisen hanke Omin voimin oppimaan Järkivihreä kulkutapamuutos Forssassa. Hankkeessa on toteutettu kysely, jonka tavoitteena oli selvittää mm. millaiset tekijät ohjaavat koululaisten kulkutapavalintoja. Kysely toteutettiin Harava-kyselytyökalulla ja vastauksia oli mahdollista antaa välisen ajan. Kysely kohdistui kahden koulun (Kuhalan koulun ja keskuskoulun) 1. ja 2. luokkalaisille sekä koko esiopetukselle. Kyselyyn vastasivat koululaisten vanhemmat ja tiedoksianto kyselystä toteutettiin Wilma -viestin avulla. 1 Kysely Vastaajat Vastauksia saatiin 104 kappaletta, joka tarkoittaa vastausprosenttina 47. Kyselyn luonteen vuoksi odotukset vastausprosentista olivat hieman korkeammat. Vastaajien määrään suhteutetut vastaukset jakautuivat melko tasan esiopetuksen sekä 1. ja 2. luokan kesken. Esikoululaisen vanhempia ohjattiin vastaamaa kysymyksiin pohtien lapsen tulevaa koulutaivalta. Koulujen välillä eroa oli hieman enemmän. Vastauksien perusteella Kuhalaa käyvien koululaisten vanhemmat ovat olleet hieman aktiivisempia vastaajia kuin Keskuskoulun. Eniten vastauksia kerättiin kyselyn alkupäivinä. Päivää ennen kyselyn sulkeutumista kyselystä laitettiin muistutus. Vastausprosentti saatiin nousemaan muistutuksen avulla 35 prosentista 47 prosenttiin. Diagrammi: Vastauksien lukumäärät ja vastausprosentit jaoteltuna

3 2 Diagrammi: Vastauksien päivittäinen jakauma. (Jakauma on suhteessa todellinen, vastausten lukumäärä virheellinen.) Kohderyhmä Kohderyhmäksi valikoitui 1. ja 2. luokkalaiset koulujen asettaman pyöräilysuosituksen vuoksi. Kyseinen suositus esittää, että koulumatka tulisi kulkea pyörällä vasta kolmannesta luokasta eteenpäin. Esiopetus otettiin mukaan kohderyhmään vertailuksi jo koulua käyvien ja kohta koulutaipaleensa aloittavien välillä. Eskarilaisten vanhempien vastaukset kuvastavat sitä, miten he ajattelevat lastensa toimivan ja kuinka he kokevat koulumatkan turvallisuuden ennalta arvioiden.1. ja 2. luokkalaisten vanhempien vastaukset kertovat kokemuksesta ja jo koetuista ongelmista. Kysely on ensimmäinen laatuaan, joten otantaa haluttiin rajata sopivaksi. Tästä syystä kyselyyn valikoitui kaupungin seitsemästä koulusta kaksi. Kahdella koululla saadaan alkuun tarvittava tieto keskustan koululaisten kulkutavoista ja reittien turvallisuudesta. Pienemmällä otannalla on myös helpompi testata kyselyn toimivuus mahdollista uusimista ja/tai laajentamista varten. Tulokset Koulumatkan pituus ja kulkutavat Tulokset osoittavat, että koulumatka ovat keskimäärin lyhyitä. Jopa 60 % vastanneiden koulumatkoista on alle yhden kilometrin ja jopa yli 80 % tulee alle kahden kilometrin päästä. Koulukyytiläisiä kohderyhmästä on 7 %. Vastaukset ovat tällöin halutusti painottuneet siihen, että kulkutapa on valittavissa. Ylivoimaisesti suurin vaikuttava tekijä kulkutapaa valittaessa on koulumatkan pituus. Jopa 48 % vastanneista valitsi matkan pituuden kysyttäessä merkittävintä koulumatkan kulkutapavalintaan vaikuttavaa tekijää. Melko yllättäen matkan pituus meni ohi jopa koulumatkan turvallisuuden. Muina vaihtoehtoina olleet sääolosuhteet, koulumatkan turvallisuus sekä jokin muu syy jakautuivat melko tasan. Muiksi syiksi

4 vanhemmat vastasivat yleisesti mm. aikataululliset syyt (kiire, aikataulujen yhteen sopivuus, harrastuksen ym.). 3 Diagrammi: Koulumatkan pituuksien jakauma. Diagrammi: Kulkutapavalintojen syiden jakauma. Kulkutapojen jakauman selvitys Kyselyssä selvitettiin myös kuinka usein lapsi kulkee tietyllä kulkumuodolla viikossa. Kysymykset esitettiin muodossa Kuinka monta kertaa viikossa lapsi kulkee koulumatkansa kävellen/pyörällä/autolla? Tiedossa on, että Forssassa autoilu on yleistä lyhyilläkin matkoilla ja moni kuljettaa lapsensa kouluun. Tämä on nähtävissä mm. koulualueiden ruuhkaisuutena erityisesti aamuisin. Tuloksista on nähtävissä kuinka kävelyn osuus on kulkutapavalinnoista suurin. Pyöräilyn hyvin vähäinen osuus oli odotettavissa koulujen tekemän suosituksen vuoksi. Muissakin yhteyksissä on noussut esille, että moni vanhemmista kokee pyöräilysuosituksen olevan suoranainen kielto, vaikka lopullinen päätösvalta on todellisuudessa vanhemmilla. Autolla kouluun kulkemisen osuus on huomattava. Kuten jo todettu, koulumatkat ovat pääosin lyhyitä ja koulukyytiläisiä on vain 7 % vastanneista. Tästä huolimatta on vastauksista todettavissa, että moni lapsi

5 kulkee koulumatkansa autolla. 24 % vastaa lapsensa kulkevan autolla vähintään kerran viikossa. Tästä suurin osa (12 %) painottuu vastaukseen 5 kertaa viikossa. Mukavana vastapainona on kuitenkin Ei koskaan vastauksien osuus; 39 %. Viimeisimmästä vastauksesta huolimatta, autolla koulumatkansa kulkevien lapsien osuutta tulisi saada pienennettyä. 4 Diagrammi: Koulumatkan kävellen kulkemisen tulokset. Diagrammi: Koulumatkan pyörällä kulkemisen tulokset. Diagrammi: Koulumatkan autolla kulkemisen tulokset.

6 Kouluun kuljettaminen Kyselyssä selvitettiin, kuinka monella on mahdollisuus kuljettaa lapsensa kouluun ja kuinka moni niin tekee. Ensin tuli vastata kysymykseen Onko teillä mahdollisuus kuljettaa lapsenne kouluun? Tähän kyllä vastanneet vastasivat myös seuraavaan kysymykseen: Kuljetatteko lapsenne kouluun?. Tuloksista on todettavissa, että hyvin monet heistä, joilla on mahdollisuus kuljettaa lapsensa kouluun, sen myös tekevät. 5 Diagrammi: Kouluun kuljettamisen mahdollisuuden jakauma. Diagrammi: Kouluun kuljettamisen jakauma. Kävelevä/pyöräilevä koulubussi Kyselyssä nostettiin esille myös mahdollisuus niin sanottuun kävelevään tai pyöräilevään koulubussiin. Tällä tarkoitetaan kulkutapaa, jolla koululaiset voivat aikuisen johdolla kulkea yhdessä pienenä ryhmänä kouluun. Käytännössä tämä toimii siten, että aikuinen kiertää ennalta sovituin aikatauluin ja reitein lähialuetta ja poimii mukaan halukkaat koululaiset. Kulkumuoto voi olla kävely tai pyöräily. Ideana on, että koulumatkalla on joku joka ohjaa ja neuvoo liikenteessä liikkumista ja ohjaa lapset turvallisia reittejä koululle. Toimiakseen tämä vaatii vanhempien osallistumista koulubussin vetämiseen. Vanhemmilta kysyttiin, kokisivatko he kävelevän tai pyöräilevän koulubussin tarpeelliseksi. Vain noin kolmannes oli koulubussin kannalla.

7 6 Diagrammi: Vastaajien ajatus kävelevän/pyöräilevän koulubussin tarpeellisuudesta. Koulureitit Kyselyssä selvitettiin karttakysymyksen avulla koululaisten käyttämät koulureitit. Saatu materiaali on ensimmäisiä laatuaan ja hyödyntämismahdollisuuksia kehitellään. Aineiston avulla kartoitetaan tällä hetkellä yleisimmin käytössä olevat reittivalinnat. Tuloksista on mahdollista eritellä esim. eniten käytetyt suojatiet. Tällä tavoin turvallisuutta sekä kunnossapitoa on mahdollista keskittää ja kehittää koulureiteillä. Kuhalan ja keskuskoulun 1. ja 2. luokkalaisille järjestettiin erikseen myös oma piirustustehtävä, jonka he suorittivat koulussa opettajan avustuksella. Tehtävä oli samankaltainen kuin minkä vanhemmat toteuttivat kyselyssä, eli Piirrä oma koulureittisi. Koululaisten tuli myös kertoa, millä he koulumatkansa kulkevat. Kouluille toimitettiin valmis materiaali tehtävän toteutukseen. Tavoitteena oli saada koululaisetkin hieman pohtimaan koulureittiään ja millä sen kulkee. Samalla lapset saivat kartanlukuharjoitusta. Varsinaisia tavoitteita tehtävälle onnistumiselle ei asetettu. Piirrokset saivat olla lasten itsensä näköisiä. Palaute opettajilta ja oppilailta oli positiivista. Tehtävä oli ollut haastava, mutta kaikki saivat jonkinlaisen reitin piirrettyä, jolloin tehtävä oli onnistunut. Piirustuksista on mahdollista todeta, että hyvin moni lapsi tietää melko tarkasti millaista reittiä kulkee koululle. Samalla selvisi, että tehtävän tehneistä jopa 73 % kulkee koulumatkansa kävellen ja 10 % joko autolla tai kävellen. Koulumatkan turvallisuus Koulumatkan turvallisuus ja sen takaaminen ovat kyselyn keskeisimpiä asioita. Tavoitteena on mahdollistaa turvalliset koulureitit kaikille koululaisille. Kyselyssä painotettiin mm. turvallisuutta heikentävien tekijöiden selvittämistä. Vastaajien tuli arvioida, kuinka turvalliseksi he tuntevat lapsensa koulumatkan. Selvästi suurin osa vanhemmista määrittelee koulumatkan turvallisuuden hyväksi. 66 % vastanneista on arvioinut lapsensa koulumatkan turvallisuuden hyväksi tai erittäin hyväksi ja vain 7 % on vastannut turvallisuuden tilaksi huonon tai erittäin huonon. Näihinkin tulee kuitenkin puuttua.

8 7 Diagrammi: Koulumatkan turvallisuuden arvioiminen. Turvallisuutta pyritään parantamaan tunnistamalla turvallisuutta heikentävät tekijät ja puuttumalla niihin. Vanhempien tulikin vastata, mitä nämä heikentävät tekijät ovat. Ehdottomasti suurin tekijä oli 46 prosentilla haastavat risteykset/tien ylitykset. Seuraavaksi nousivat esiin kevyenliikenteen väylän puuttuminen (14 %) sekä sosiaaliset pelot, kuten kiusaaminen tai väkivallan uhka (9 %). Myös muita turvallisuutta heikentäviä tekijöitä nousi esiin. Yksi useampaan kertaan mainittu tekijä on muu liikenne. Muun muassa mopot sekä koulualueen runsas ja vilkas liikenne nousevat vastauksissa esille. Vastanneista moni toivookin poliisilta lisää aktiivisuutta koulualueilla ja reiteillä. Diagrammi: Koulureitin turvallisuutta heikentävien tekijöiden jakautuminen. Vastaajia pyydettiin merkitsemään kartalle vaaralliseksi kokemiaan paikkoja koulureitillä. Suurimmaksi turvallisuuden heikentäjäksi vahvistuivat risteykset ja tien ylityspaikat. Alla olevasta kartasta on nähtävissä vaaranpaikoiksi merkityt paikat. Suurin osa näistä on risteysalueilla.

9 8 Kartta: Vaaranpaikat kartalle merkittyinä. Lasten liikennetaitojen arviointi Vanhempien tuli myös arvioida lastensa taitoja liikenteessä liikkumiseen. Taustalla on ajatus siitä, onko koulujen asettama pyöräilysuositus vanhempien arvioiden mukaan tarpeellinen. Vastauksissa tuli arvioida lapsen taitoja sekä kävellen että pyörällä liikkuessa. Vanhemmat arvioivat taidot liikenteessä kulkemiseen pääosin hyviksi. Odotetusti kävellen liikkuminen arvioidaan paremmaksi taidoksi lapsilla kuin pyöräillen liikkuminen. 11 % vastanneista pitää lapsensa taitoja pyörällä liikkumiseen huonona tai erittäin huonona, kun kävellen vastaava luku on vain 1 %. Pyöräilyn prosenttia voidaan parantaa mm. liikennekasvatuksen lisäämisellä. Tässä olennainen osa on kodin ja koulun yhteistyö. Diagrammi: Vanhempien arvio lasten liikennetaidoista liikuttaessa kävellen.

10 9 Diagrammi: Vanhempien arvio lasten liikennetaidoista liikuttaessa pyörällä. Liikennekasvatus Kouluissa on jo varhaiskasvatuksesta lähtien paljon liikennekasvatusta. Liikenteessä käyttäytymistä painotetaan joka käänteessä, erityisesti liikenteessä liikkuessa. Vastaukset osoittavat, että moni vanhemmista pitää liikennekasvatusta vanhempien tehtävänä, niin kuin asian todellinen laita onkin. Kyselyssä esitettiin kysymys Koetteko, että esiopetuksessa ja/tai koulussa tulisi panostaa enemmän liikennekasvatukseen sekä esim. pyöräilyn opettamiseen?. Vastaukset kääntyvät pienellä ylivoimalla Kyllä-vastausten puolelle. Vastaukset pyydettiin perustelemaan. Perusteluja tuli puolesta ja vastaan. Monet ei-vastanneet kokivat liikennekasvatuksen kuuluvan kotiin ja vanhemmille. Liikennekasvatuksen lisäämisen kannalla olleiden perusteluista löytyi hyviä pointteja siitä, miten kertaus on aina hyvästä ja ettei liikenteessä käyttäytymisestä voi puhua liikaa. Tulosten valossa on hyvä jatkaa ja panostaa entistä enemmän kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön liikennekasvatuksen parissa. Liikennekasvatus perustuu käytännössä oppimiseen, joten neuvoja liikkumiseen olisi tärkeää tulla sekä koulun kanssa liikkuessa kuin myös vanhemmilta. Diagrammi: Liikennekasvatuksen lisääminen kouluissa, vastausten jakauma.

11 Kausivaihtelut Yhtenä hankkeen tavoitteista on tasata kausieroja kulkutapojen välillä. Muun muassa talvipyöräilyn lisäämiseen halutaan panostaa. Ns. kausiliikkuminen ei koske ainoastaan koululaisia vaan on nähtävissä koko kaupungin katukuvassa. Kausivaihtelua halutaan tasata. Talvipyöräilyä ja talvella muutenkin enemmän omin voimin kulkemista autolla kulkemisen sijaan pyritään mahdollistamaan mm. kunnossapidon parantamisella. Kyselyn avulla selvitettiin millaiseksi vanhemmat kokevat kunnossapidon koulureiteillä. Suurin osa (57 %) vastanneista kokee talvikunnossapidon koulureiteillä riittäväksi. 10 Diagrammi: Kaupungin talvikunnossapidon arvioinnin jakauma. Tietoon haluttiin myös, millaisilla välinehankinnoilla vanhemmat kokevat olevan suurin vaikutus kävelyn ja pyöräilyn yleistymisen edistämiseen ja kausivaihteluiden tasaamiseen. Välinehankintojen vastaukset jakautuivat melko tasaisesti. Vaihtoehtoina olivat heijastinliivi/heijastimet, kypärä, valaisimet (pyörälamppu, otsalamppu), liukuesteet kenkiin, talvirenkaat pyöriin sekä jokin muu. Diagrammi: Välinehankintojen jakauma.

12 Koulualueen liikenne Koulualueen liikenteen runsaus ja liikenteen aiheuttama turvattomuus on noussut esille kyselyn vastauksissa sekä muissa yhteyksissä. Koulualueilla on runsaasti saattoliikennettä aamuisin ja noutoliikennettä iltapäivisin. Kyselyssä pyrittiin selvittämään vanhempien kiinnostus erilliseen saatto-/noutopaikkaan. Kyseisen paikan ideana on osoittaa yksi yhteinen helposti lähestyttävä paikka koulualueen läheisyydessä, johon kaikki autolla kouluun saapuvat lapset jätetään. Tältä paikalta olisin turvallinen yhteys koululle siirtymiselle. Tällä tavoin saataisiin rauhoitettua koulun välitön läheisyys suuremmalta liikenteeltä, samalla jokainen lapsi saisi pientä liikettä aamuun ja vireyttä koulupäivään. Kysymys esitettiin mm. saattopaikan tarpeellisuudesta ja etäisyydestä. Tarpeellisuudesta saadut vastaukset ovat 55 prosenttisesti saattopaikan kannalla. Koulualueelle saapumisen toimivaksi tuntee 44 % vastanneista. Vastaukset puolesta ja vastaan jakautuvat hyvin tasan. 11 Diagrammi: Koulualueella saapumisen toimivuuden arviointi. Diagrammi: Saattopaikan tarpeellisuuden arviointi. Saattopaikan ideana on olla koulualueen tuntumassa. Kuitenkin siten, että kyseinen paikka on toteutettavissa riittävän kokoisena. Vastaukset siitä, kuinka lähelle koulua vanhemmat saatto-/noutopaikan toivovat sijoittuvan, ovat hieman yllättäviä. Noin 80 % vastaajista on sitä mieltä, että matka saattopaikalta koululle saa olla maksimissaan metriä. Suurin osa vanhemmista ei ole valmis laittamaan lastaan kävelemään

13 yli sadan metrin matkaa koululle autokyydin päätteeksi. Vastauksien kallistuminen lyhyen matkan puoleen hieman yllättää, kun kyseessä on kuitenkin koululaisten turvallisuutta ja liikkumista edistävä toimi. 12 Diagrammi: Saattopaikan etäisyys. Yhteenveto Kyselyn tulokset antavat hyvän lähtökohdan kävelyn ja pyöräilyn edistämisen toimille ja lisäsuunnitelmille. Koulureittien turvallisuutta parantamalla ja liikennekasvatusta lisäämällä on mahdollista nostaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden osuutta entisestään. Tavoitteena on pyöräilyn salliminen myös ensi- ja toisluokkalaisilta kaikissa kaupungin kouluissa. Tämän uskotaan johtavan autokyydillä kulkevien osuuden pienenemiseen, sillä tulokset antavat vahvan näytön siitä, kuinka matkan pituus on merkittävin tekijä kulkutavan valinnassa. Useat vanhemmat kyyditsevät lapsensa kouluun matkan ollessa liian pitkä kävellä; pyöräilyn sallimisen uskotaan olevan ratkaiseva tekijä näillä raja-arvo matkoilla. Kyselyn tulokset painottuivat kävelyyn, Näin ollen kyselyn uusiminen pyöräilysuosituksen mahdollisen poistumisen jälkeen kertoo, onko pyöräilyn salliminen ratkaisu autolla matkansa kulkevien koululaisten osuuden pienenemiseen. Kaikesta huolimatta löytyy kuitenkin aina niitä, jotka joka tapauksessa kuljettavat lapsensa kouluun. Tällöin nousee esille saattopaikan tärkeys. Saapuvat lapset sitten koulukyydillä tai muulla autokyydillä, jolloin liikennöintiä joka tapauksessa on, tulee tällöin koulualueen liikennejärjestelyjä parantaa. Koulualueen liikenne tulee minimoida ja tällä tavoin turvallisuutta saadaan lisättyä. Monet vanhemmat kokevat koulualueen liikenteen vaaratekijäksi koululaisille ja samalla kuitenkin noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että koulualueen liikennejärjestelyt ovat toimivia ja saattopaikalle ei ole tarvetta. Ajatusta saatto- /noutopaikoista on tarkoitus kehittää eteenpäin. Yksi esille nousseista asioista on vastaajien kokemukset muun liikenteen vaikutuksista turvattomuuden tunteeseen. Tällaisessa yhteydessä mainitaan mm. mopot ja niiden käyttäytyminen liikenteessä. Virheellinen liikennekäyttäytyminen ja sen pois kitkeminen pelkästään kaupungin toimin on haastavaa. Tämän kaltaisissa asioissa toivotaan poliiseilta yhteistyötä ja esimerkiksi lisäaktiivisuutta koulureiteillä. Vastauksistakin kävi ilmi, että vanhemmat kokisivat poliisien näyttäytymisen useammin koulureiteillä liikennettä hillitseväksi tekijänä. Yhteistyö joka taholla on olennainen osa asioiden eteenpäin saattamiseksi. Esimerkkinä liikennekasvatus, joka ns. kuuluu vanhemmille, mutta todellisuudessa toteutetaan kodin ja koulun yhteisvoimin. Parantamalla

14 yhteistyötä koulujen ja kotien välillä entisestään, voidaan taata, että kaikkia lapset saavat riittävästi opastusta ja kertausta sekä ennen kaikkea oikeinlaista esimerkkiä liikenteessä liikkumiseen. Kyselyn vastauksista löytyy hyviä konkreettisia ehdotuksia koulureittien turvallisuuden parantamiseen. Monet vastaukset pitävät sisällään kehityskelpoisia ehdotuksia esimerkiksi hidasteista, valoista ym. käytännöntoimista. Tämän kaltaiset vastaukset helpottavat suunnittelu- sekä kehitystyötä ja ovat olennainen osa liikenneturvallisuuden parantamista. Yhteistyö on avainsana, jolla suunnitelmat saadaan toteutukseen. 13 OVO -hanke Anniina Töttölä Hankkeen yhteyshenkilö Forssa

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä

Lisätiedot

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? en toteuta lainkaan liikennekasvatusta jotain muuta pyöräretkiä, luokan kanssa pyöräilyä käytännön liikennetilanteiden harjoittelua lähialueiden vaaranpaikkojen

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkkinä Järvenpää

Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkkinä Järvenpää Toimintamalleja väliaikaisten koulureittien liikenneturvallisuuden parantamiseksi Esimerkkinä Järvenpää Tausta 2 Oppilaat ovat joutuneet siirtymään väliaikaisiin tiloihin koulujen saneeraushankkeiden vuoksi.

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa

Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa Mari Päätalo, Valpastin Oy Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa 1 Lähde: Kokkolan liikennetutkimus Maissa, joissa pyöräilymäärä on suurempi, ovat pyöräillyt kilometrit turvallisempia

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

Lempäälän peruskoulut

Lempäälän peruskoulut Lempäälän peruskoulut Liikkuminen koulumatkalla kouluittain Kulkutapa syksyllä ennen lunta ja pakkasta (kpl) Kulkutapa talvella (kpl) Kulkutapa syksyllä ennen lunta ja pakkasta (%) Kulkutapa talvella (%)

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla 26.10.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Rauman kaupungin suojatiekäyttäytymisen kysely toteutettiin 1.-21.10.2018 välisenä aikana. Kyselyllä kartoitettiin:

Lisätiedot

Miten lapset saadaan pyöräilemään?

Miten lapset saadaan pyöräilemään? Miten lapset saadaan pyöräilemään? Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi, Kouvola 4.5.2017 sanna.ojajarvi@poljin.fi Pyöräilevän elämäntavan edistäminen? Pyöräilevä elämäntapa rakentuu pyöräilemällä

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Takahuhdin koululla 21.2.2019 1 Ohjelma Klo 17:00 Kahvitarjoilu Aluenopeusrajoitus 30 km/h kyselyn tulokset (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki)

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 1 Ohjelma Klo 17:00 Kahvitarjoilu Aluenopeusrajoitus 30 km/h kyselyn tulokset (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki)

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

Tampereen luokkien peruskoulut

Tampereen luokkien peruskoulut Tampereen 7.-1. luokkien peruskoulut Liikkuminen koulumatkalla kouluittain Kulkutapa syksyllä ennen lunta ja pakkasta (kpl) Kulkutapa talvella (kpl) Kulkutapa syksyllä ennen lunta ja pakkasta (%) Kulkutapa

Lisätiedot

Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 1 Klo 17:00 Ohjelma Tervetuloa! (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki) Kulkutavan merkitys turvallisuuteen ja

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 30.5.2017 Tiina Sainio ESITYKSEN SISÄLTÖ Miksi tämä aihe? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin

Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin CitiCAP hankkeessa kerättiin tietoa henkilöiden liikkumisesta Moprimin kehittämän kännykkäsovelluksen

Lisätiedot

Sammontalo. asukkaat

Sammontalo. asukkaat Sammontalo asukkaat Asukkaiden kuuleminen toteutettiin Maptionnaire -kyselyllä Kysely oli avoinna 12.4.-23.4.2019 Kyselyä mainostettiin asukastilaisuudesta kertovan tiedotteen yhteydessä, kaupungin verkkosivuilla

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin

Lisätiedot

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Asukkaat ja ilmastonmuutoksen hillintä seminaari 6.11. Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Lisätiedot

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Miehikkälän asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Miehikkälän asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 35 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: + Tonttikadut

Lisätiedot

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna 2014-2015 Taustaa: Koulukuljetuksen piiriin kuuluu noin 760 Kajaanin kaupungin peruskoulun oppilasta. Joka lukuvuoden alussa toteutettavan tuntirajakyselyn

Lisätiedot

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92

Lisätiedot

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää

Lisätiedot

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu

KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu Hankkeen tausta ja tavoitteet Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena lisätä kestäviä liikkumistapoja arjen liikkumisessa Viime vuosikymmenten

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Miten lisätä lasten pyöräilyä? Parhaita käytäntöjä kaupungeista eri puolilta maailmaa Sanna Ojajärvi Velo-city -jälkiseminaari

Miten lisätä lasten pyöräilyä? Parhaita käytäntöjä kaupungeista eri puolilta maailmaa Sanna Ojajärvi Velo-city -jälkiseminaari Miten lisätä lasten pyöräilyä? Parhaita käytäntöjä kaupungeista eri puolilta maailmaa Sanna Ojajärvi 11.10.2018 Velo-city -jälkiseminaari Sessiot: Cycling from childhood ja Traffic Education parhaita lasten

Lisätiedot

PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017

PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 HANKKEEN TAVOITTEET 01 Tarjota helposti omaksuttavissa olevaa tietoa kestävistä kulkumuodoista eri liikkujaryhmille.

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009 Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSUUNNITELMA Turvalliset koulumatkat ja lähiympäristö Oppilaat ja vanhemmat

Lisätiedot

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin starttaaminen Opas kouluille ja harrastusjärjestöille Mikä on pyöräilevä

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5 Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvitys 2011 TIIVISTELMÄ Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvityksen tavoitteena oli kartoittaa kunnan peruskoulujen lähiympäristöjen liikenneturvallisuuspuutteet

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT 1. Lähtökohdat Päivämäärä 06/06/2013 Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019

Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Pyhtään asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 39 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia 31

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: Metsänäkymä koulun

Lisätiedot

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto MIKÄ KOULUMATKABAROMETRI? Koulumatkabarometri on 4.-6. -luokan oppilaille suunnattu koulumatkaliikkumista kartoittava kyselytutkimus. Kysely toteutetaan kahden

Lisätiedot

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET 13.4.2018 KYSELY JA VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Kysely Lahden kaupungin ja sidosryhmien edustajille Tavoitteena: kartoittaa liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JANAKKALAN KOULU- JA MONITOIMIKESKUS- HANKE Kimmo Jokela, luokaopettaja, työsuojeluvaltuutettu Kristiina Hänninen, nuorisonohjaaja Terhi

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja

Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan. 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja Turvallisemmat koulumatkat Pyhtäälle, Loviisaan ja Kotkaan 18.8.2014 Jaakko Kouvalainen, toimitusjohtaja 100 000 euroa koulumatkojen turvallisuuteen Tieyhtiö Valtatie 7 Oy lahjoittaa 100 000 koulumatkojen

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

- Vaikuttavuuskysely 2013

- Vaikuttavuuskysely 2013 - Vaikuttavuuskysely 2013 Kilometrikisan kehitys Vuosi Osallistujat Joukkueet Km/ osallistuja Lisäys ed. vuoteen osallistujissa (%) 2009 2 116 260 939-2010 8 664 650 972 309 % 2011 17 841 1 275 900 106

Lisätiedot

Kuljetusoppilaatkin liikkeelle

Kuljetusoppilaatkin liikkeelle Kuljetusoppilaatkin liikkeelle Saattoliikenteen lopetuspiste vai liikunnan aloituspiste? Velo-city ja WCC 2016 -jälkiseminaari KSV:n auditorio, Helsinki Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien

Lisätiedot

KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot

KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot KOULUMATKA-hanke Esittelykalvot HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

CitiCAP Citizens cap-and-trade co-created 1/ /2020

CitiCAP Citizens cap-and-trade co-created 1/ /2020 CitiCAP Citizens cap-and-trade co-created 1/2018 12/2020 Vuorovaikutustilaisuuksien analyysi ja arviointi 2018 Heidi Snellman CitiCAP vuorovaikutustilanteen tavoite: Informatiivinen, hauska, yhteispelillinen,

Lisätiedot

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet

TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ. erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet TURVALLISESTI JÄRVENPÄÄSSÄ erikoissuunnittelija Tero Seitsonen Lasten ja nuorten & Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualueet ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS Yleistä Toteutettiin vuosien 2013-2015

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Koulumatka- kysely 2015

Koulumatka- kysely 2015 Koulumatka- Kangasalan,. Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven peruskoulut, lukiot ja Tredun toimipisteet kysely 2015 Sisällysluettelo 1. Kyselyn tarkoitus... 3 1.1.

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi noin 1,0 % seutukunnan asukkaista. Kyselyyn

Lisätiedot

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä 15.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija -hankkeen osana. Kyselyn tehtiin nettikyselynä 7.

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen )

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen 26.8.2016 Kaupungininsinööri Lassi Nurmi Riskienhallintapäällikkö Aki Pihlaja

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

Koulumatka-hanke Marjukka Aronen

Koulumatka-hanke Marjukka Aronen Koulumatka-hanke Marjukka Aronen 2.10.2018 HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden

Lisätiedot

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta liikennekasvatuksessa?

Miten vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta liikennekasvatuksessa? Miten vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta liikennekasvatuksessa? Liikenneturvallisuusviikon suunnitteluseminaari 3.-4.4.2019 Eve Markkanen Miksi liikennekasvatuksessa tarvitaan oppilaiden osallisuutta?

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sinä teet suojatien kampanja

Sinä teet suojatien kampanja Sinä teet suojatien kampanja Kouluissa, päiväkodeissa, työyksiköissä ja järjestöissä toteutettava kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esiin laajasti suojatiehen ja tien ylittämiseen liittyviä keskeisiä

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot