Clear Channel Suomi Oy, myöhemmin tässä sopimuksessa yhtiö. Helsingin kaupungin rakennusvirasto, myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Clear Channel Suomi Oy, myöhemmin tässä sopimuksessa yhtiö. Helsingin kaupungin rakennusvirasto, myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki"

Transkriptio

1 SOVINTOSOPIMUS 1(6) Sovintosopimus Osapuolet: Clear Channel Suomi Oy, myöhemmin tässä sopimuksessa yhtiö Helsingin kaupungin rakennusvirasto, myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki Tausta: Helsingin kaupungin kiinteistövirasto ja yhtiö allekirjoittivat vuokrasopimuksen yhtiön ulkomainosvälineiden tarvitseman maa-alan vuokraamisesta. Vuokrasopimuksen otsikko on Ulkomainosvälinepaikkojen vuokrausta koskeva sopimus, myöhemmin tässä sopimuksessa sopimus. Sopimuksessa käsitellyt maa-alat sijaitsevat Helsingin kaupungin omistuksessa ja hallinnassa olevalla alueella. Kaupunki ei ole saanut sovittua vuokratuottoa eikä yhtiö ole saanut suunniteltua mainostuottoa. Sovintosopimuksen tekohetken arvion mukaan sopimuksen käsittämien mainoslaitteiden lukumäärä on liian suuri. Sopimuksen hallinta siirtyi vuoden 2011 alussa rakennusvirastoon. Osapuolet sopivat seuraavaa: 1. Sopimus pysyy voimassa ja osapuolet sitoutuvat noudattamaan sitä tarkennettuna tämän sopimuksen kohdilla Kaupunki ja yhtiö luopuvat oikeudestaan esittää osapuolten sopimussuhteeseen liittyviä vaatimuksia, joiden peruste on syntynyt ennen tämän sovintosopimuksen allekirjoittamista. 3. Alkoholimainonta Yhtiö sitoutuu rajoittamaan alkoholimainontaa päiväkotien ja koulujen läheisyydessä eli yhtiön mainoslaitteissa, jotka ovat havaittavissa ja luettavissa päiväkotien tai koulujen alueilta ilman apuvälineitä. Jos kohdassa 4 luetelluissa mainoslaitteissa kielletään kaikki alkoholimainonta, yhtiön pyynnöstä vuokra alennetaan 10 % alkoholimainonnan täydellisen kiellon ajaksi. Muiden alkoholimainonnan sääntelyyn liittyvien muutosten perusteella yhtiö ei edellytä kaupungilta toimenpiteitä. 4. Laitteiden lukumäärä ja laitekohtainen kuukausivuokra Mainoslaitteesta maksettava vuokra pysyy sopimuksen mukaisena, mutta niiden lukumäärä muutetaan seuraavasti: Helsingin kaupungin rakennusvirasto Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Osoite: Kasarmikatu 21 Puhelin (09) Faksi (09) rakennusvirasto@hel.fi

2 Laitteiden lukumäärä Katumainostaulu (Adshel) ,16 Jalankulkuopas (digitaalinen katumainostaulu) Pyöreä mainospilari ,00 Sisältä valaistu suurtaulu (big ,00 light) Suurtaulu ,33 Pylvästaulu ,67 Kampanjaluonteinen pylvästaulu ,34 (pylväsbanderolli) Taksikatos ,66 2(6) Yhtiön maksama laitekohtainen kuukausivuokra, euroa kuukaudessa, vuokraan lisätään arvonlisävero 5. Vuokran maksamisen aloitus ja laitteiden vaatima toimenpidelupa Mainoslaitteille, joille ei ole myönnetty toimenpidelupaa, yhtiö on velvollinen hakemaan toimenpideluvan mennessä lukuun ottamatta kohdassa 6 mainittuja myöhemmin toteutettavia laitteita. Hakemukset on kohdistettava kaupungin mainoslaitekartoissa osoitetuille paikoille. Toimenpidelupahakemusten liitteineen on oltava asianmukaisia ja rakennusvalvontaviranomaisen ohjeistuksen mukaisia. Osapuolet ovat velvollisia myötävaikuttamaan toimenpideluvan myöntämiseen. Laitekohtaisen kuukausivuokran veloittaminen aloitetaan toimenpideluvan myöntämiskuukauden alusta. Jos toimenpidelupa myönnetään lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana, vuokranmaksuvelvollisuus alkaa huhtikuun alusta. Vuokraa ei kuitenkaan peritä kohteista, joissa toimenpidelupa on myönnetty paikkaan, jossa luvan myöntämistä seuraavan vuoden loppuun mennessä on alkamassa rakentaminen, joka edellyttäisi laitteen poistamista, eikä korvaavaa paikka laitteelle ole mainoslaitekartalta osoitettavissa. Yhtiöllä on selonottovelvollisuus rakentamistapahtumista. Yhtiö on velvollinen esittämään viipymättä rakentamistapahtumasta tiedon saatuaan ja ennen vuokran laskuttamista hakemuksen vuokran perimättä jättämisestä perusteluineen kaupungille. Yhtiö on velvollinen maksamaan laitekohtaista kuukausivuokraa alkaen mainoslaitteista, joille ei ole haettu toimenpidelupaa edellä mainitulla tavalla mennessä lukuun ottamatta kohdassa 6 mainittuja myöhemmin toteutettavia laitteita. Laitekohtainen kuukausivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100. Vuokra tarkistetaan kertomalla kuukausivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen vuoden lokakuun pisteluku lokakuun 2014 pisteluvulla. Vuokran määrää ei alenneta tarkistuksessa. Ensimmäinen tarkistus tehdään tammikuussa Laitekohtainen kuukausivuokra maksetaan kuukausittain etukäteen kaupungin laskua vastaan. Vuokraan lisätään lain mukainen arvonlisävero.

3 3(6) Todetaan, että alkuperäisen sopimuksen kohdan 7 menettely vaikuttaa vuokran laskuttamiseen. 6. Myöhemmin toteutettavat laitteet Kaupunki selvittää mainoslaitteiden mahdollisia sijainteja kaupungin uusilla alueilla. Yhtiölle varataan mahdollisuus ottaa kantaa selvitystyön aikana uusien mainoslaitteiden sijaintiin. Kun kaupunki toimittaa selvityksen yhtiölle, yhtiö on velvollinen neljän kuukauden kuluessa hakemaan toimenpideluvat 20 katumainostaululle (adshel) ja 5 pyöreälle mainospilarille. Hakemukset on kohdistettava kaupungin selvityksessä osoitetuille paikoille. Toimenpidelupahakemusten liitteineen on oltava asianmukaisia ja rakennusvalvontaviranomaisen ohjeistuksen mukaisia. Laitekohtaisen kuukausivuokran veloittaminen aloitetaan toimenpideluvan myöntämiskuukauden alusta. Jos toimenpidelupa myönnetään lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana, vuokranmaksuvelvollisuus alkaa huhtikuun alusta. Jos yhtiö ei hae toimenpidelupia, vuokranmaksuvelvollisuus alkaa neljän kuukauden kuluttua siitä, kun kaupunki on toimittanut yhtiölle mainitun selvityksen. Osapuolet ovat velvollisia myötävaikuttamaan toimenpideluvan myöntämiseen. 7. Vakuus Yhtiö on toimittanut kaupungille vakuudeksi pankkitakauksen ja konsernitakauksen. Vakuudet tarkastetaan vuosittain tammikuussa vastaamaan edellisen vuoden arvonlisäverollisen vuokran määrää. Pankkitakauksen osuus on kuitenkin vähintään euroa. 8. Sopimuksen kohdan 21 soveltaminen Sopimuksen kohtaa 21 sovelletaan alkaen: Jalankulkuopas (digitaalinen katumainostaulu) Kaupunki saa korvauksetta käyttöönsä jokaisen jalankulkuopastaulun touch screen - puolesta vähintään 80% osuuden. Yhtiöllä on velvollisuus huolehtia, että kaupungin tuottama aineisto on laitteissa julkaistuna ja käytettävissä. Tavoitteena on käyttää kaupungin hankkimaa tai kehittämää julkaisujärjestelmää, jolla kaupunki voi itse hallinnoida touch screen -pinnoilla julkaistavaa materiaalia. Kaupungille kehittämistyön tuloksena syntyvät tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet ovat kaupungin omaisuutta. Yhtiön kehittämistyön tuloksena syntyvät tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet ovat yhtiön omaisuutta. Kaupunki ei myy mainoksia julkaistavaksi pinnoilla, vaan tarkoitus on tuottaa lähinnä opastusta, tiedotusta, uutisia ja palveluja. Käyttäjälähtöisen materiaalin esittämisen yhteydessä kaupunki saa julkaista esimerkiksi yhteistyökumppaniensa liikemerkkejä, yritysten nimiä ja logoja. Kaupungin käyttäjälähtöinen materiaali on näkyvillä 80 % sisäl-

4 töluupin ajasta ja jatkuvasti saatavilla koskettamalla laitetta. Yhtiön julkaisema materiaali on näkyvillä 20 % sisältöluupin ajasta silloin, kun kaupungin käyttäjälähtöistä materiaalia ei käytetä. Kaupunki vastaa ainoastaan oman materiaalinsa tuottamiseen ja oman julkaisujärjestelmän hankkimiseen tai kehittämiseen liittyvistä kuluista. Yhtiö vastaa kaikesta laitteen ylläpitoon, huoltoon ja päivitykseen liittyen. Yhtiö vastaa julkaisujärjestelmän rajapinnoista, tietoliikennekuluista ja takaa laadukkaan palvelutason koko sopimuskauden ajaksi. Mikäli tekniset ominaisuudet tai laitteiden ylläpitotekniikka muuttuvat sopimuskauden aikana on osapuolilla myötävaikutusvelvollisuus asiaan laadukkaan toimivuuden takaamiseksi. Katumainostaulut (adshel), The Wall ja in-flight -mainonta sekä kauppakeskuksissa olevat digitaaliset mainoslaitteet Yhtiö on velvollinen luovuttamaan korvauksetta kaupungin käyttöön katumainostaulujen mainospintoja (mainospinta tarkoittaa adshelin yhdellä puolella yhtä julistetta, joka voi olla kolmen julisteen rullassa) siten, että kaupungilla on jatkuvasti käytössä 250 mainospintaa. Kaupunki ei myy mainoksia julkaistavaksi pinnoilla. 250 mainospinnan sarja voidaan jakaa kahdeksi 125 mainospinnan sarjaksi. Kaupungin mainoskampanjat kestävät lähtökohtaisesti kaksi kalenteriviikkoa. Kaupungin käyttöön luovutettavien pintojen tulee sijaita kattavasti eri puolilla kaupunkia. Kaupunki vastaa katumainostauluissa julkaistavan materiaalin tuottamisesta ja maksaa yhtiölle kiinnityksestä ja huollosta vuoden 2012 hintatason mukaisesti. Hintoja voi korottaa samoin kuin tämän sopimuksen kohdassa 5 korotetaan vuokraa. Yhtiö luovuttaa kaupungille vuoden 2012 aikana yhden kahden viikon kampanjan ja vuosina kuusi kahden viikon kampanjaa vuodessa korvauksetta The Wallilla. Yhtiö luovuttaa vuosina 2013 ja 2014 korvauksetta kuusi kuukauden mittaista kampanjaa vuodessa kaikissa yhtiön käyttämissä Finnairin lentojen in-flight näytöissä. Vuosina 2015 ja 2016 yhtiö luovuttaa kaupungille neljä kampanjaa vuodessa Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Jyväskylässä kauppakeskuksissa sijaitsevissa noin sadassa digitaalisessa mainoslaitteessa. Yhtiö pyrkii luovuttamaan kaupungille korvauksetta kampanjoita asti vuosittain: - The Wallilla samoin kuin vuonna 2013, - in-flight -näytöissä samoin kuin vuonna 2013 sekä - kauppakeskusten digitaalisissa mainoslaitteissa samoin kuin vuonna 2015 (alkaen vuodesta 2015) - tai vastaavaa palvelua. Mikäli kaupunki ei voi hyödyntää The Wallilla, in-flight -näytöissä tai kauppakeskusten digitaalisissa mainoslaitteissa näytettäviä kampanjoita eikä kaupunki hyväksy yhtiön tarjoamaa vastaavaa palvelua, jaetaan katumainostaulujen käyttämisestä aiheutuvat kulut siten, että kaupunki vastaa ainoastaan materiaalin tuottamiseen liittyvistä kuluis- 4(6)

5 ta. Yhtiö vastaa kiinnitykseen, huoltoon ja materiaalin painattamiseen liittyvistä ynnä muista kuluista. Kaupunki ei voi perusteetta hylätä yhtiön ehdotusta vastaavasta palvelusta. Pylväs banderollit (kampanjaluonteiset pylvästaulut) Kaupungilla on mahdollisuus käyttää korvauksetta yhtiön hallinnoimia Helsingin kaupungin alueella olevia pylväsbanderolleja 26 viikkoa vuodessa yhtiön määrittelemänä ajankohtana. huoltoon ja materiaalin painattamiseen liittyvistä kuluista. Valtakunnallinen verkosto Yhtiö on velvollinen luovuttamaan kaupungin käyttöön valtakunnallisen verkoston mainosvälineistä mainostilaa eurolla vuosittain. Summa lasketaan yhtiön listahinnasta, josta on annettu kaupungille 50 % alennus. huoltoon ja materiaalin painattamiseen liittyvistä kuluista. Mainittuja kuluja ei lasketa sisältyväksi euron mainostilaan. Tallinnan ja Tukholman mainosvälineet Yhtiö on velvollinen luovuttamaan Tallinnan ja Tukholman kaupungeissa olevista Clear Channelin mainosvälineistä mainostilaa molemmista eurolla vuosittain. Summa lasketaan listahinnasta, josta on annettu kaupungille 50 % alennus. huoltoon ja materiaalin painattamiseen liittyvistä kuluista. Mainittuja kuluja ei lasketa sisältyväksi euron mainostilaan. Voittoa tavoittelemattomat hankkeet Yhtiö on velvollinen luovuttamaan mainostilaa kahdelle kaupungin valitsemalle voittoa tavoittelemattomalle hankkeelle eurolla vuosittain tai antamaan samansuuruisen alennuksen kaupungin määräämälle hankkeelle. Summa lasketaan listahinnasta, josta on annettu kaupungille 50 % alennus. huoltoon ja materiaalin painattamiseen liittyvistä kuluista. Mainittuja kuluja ei lasketa sisältyväksi euron mainostilaan. 9. Allekirjoitus Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. 5(6) Helsingissä Helsingissä

6 6(6) Yhtiö Kaupunki

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö puhelin Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx Osoite Postinumero

Lisätiedot

SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen

SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki 1.2 Espoon kaupunki PL 5, 02771 Espoo 1.3 Vantaan kaupunki Asematie

Lisätiedot

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX.

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX. Perustiedot Vuokrakohde Vuokrakohteen pinta-ala Kioskin yksilöinti Vuokra-aika Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX Kioskin nimi Kioskiyrittäjän nimi Selvitys oikeudesta edustaa kioskiyrittäjää

Lisätiedot

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX.

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX. Perustiedot Vuokrakohde Vuokrakohteen pinta-ala Kioskin yksilöinti Vuokra-aika Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX Kioskin nimi Kioskiyrittäjän nimi Selvitys oikeudesta edustaa kioskiyrittäjää

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö.

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö. 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / _ Puhelinnumero Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / Puhelinnumero 2. Vuokralainen/vuokralaiset Nimi Henkilötunnus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat - - 2. Vuokralainen/vuokralaiset - - 2 (5) 3. Vuokrauskohde Osoite Postinumero Toimipaikka Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin m². Vuokratun

Lisätiedot

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki

Keuruun seurakunta / Keuruun kaupunki M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto

Lisätiedot

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET

SOPIMUS. luonnos OSAPUOLET Sivu 1 / 5 SOPIMUS luonnos OSAPUOLET I YIT Rakennus Oy, y-tunnus 1565583-5 Hatanpään valtatie 11 33100 TAMPERE, omasta ja kortteliin Tampella-992 perustettavan pysäköintiyhtiön puolesta, jäljempänä YIT

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä.

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä. 1. VUOKRANANTAJA 2. VUOKRALAINEN Nimi/Organisaatio Organisaation edustaja/yhteyshenkilö ja asema organisaatiossa Puhelin/Fax Y-tunnus Lähiosoite Pankkiyhteys Luottamuksellisuus (_) Sopimus on luottamuksellinen

Lisätiedot

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22 Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä St-1 Oy (Y-tunnus: 0201124-8)

Lisätiedot

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0159216-7 Virastokatu 2, 55100 Imatra LUOVUTUKSENSAAJA Saimaan Tukipalvelut Oy, (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus 0162017-2

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Teerikukonkuja 3-nimisessä varastorakennuksessa, osoitteessa Teerikukonkuja 3, Helsinki.

Kiinteistö Oy Helsingin Teerikukonkuja 3-nimisessä varastorakennuksessa, osoitteessa Teerikukonkuja 3, Helsinki. VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja PL 327 (Uudenmaankatu 16 A) 00121 Helsinki. Matti Jokinen 010633990 matti.jokinen@merimieselakekassa.fi Vuokralainen arto.hiltunen@hel.fi Vuokralaisen yhteyshenkilö Jarmo Lehto

Lisätiedot

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.

Vuokrasopimus 1 (5) Vuokranantaja, Vuokralainen ja Naantalin kaupunki kaikki yhdessä jäljempänä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli. Vuokrasopimus 1 (5) VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET 1.1. Vesialueen omistaja / Vuokranantaja Nimi: Antti Tammelin, ym. (jäljempänä Vesialueen omistaja tai Vuokranantaja ) Y-tunnus: 1336232-6 Osoite: Tamsaarentie

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO POSELY/387/2016 22.3.2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut

Yleiset toimitusehdot Asiantuntijapalvelut Asiantuntijapalvelut SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Soveltaminen... 2 1.2 Työmenetelmät... 2 2 TOIMITTAJAN VELVOLLISUUDET... 2 2.1 Yleistä... 2 2.2 Tiedottaminen palvelun edistymisestä... 2 3 TILAAJAN

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S

V U O K R A S O P I M U S V U O K R A S O P I M U S Kuninkaanlähteenkatu 4 38700 Kankaanpää y-tunnus 2110898-5 Yhteyshenkilö: Raimo Suominen, isännöitsijä, Realia Isännöinti Oy, puh. 010 228 7463, raimo.suominen@realia.fi Yrityspalvelut

Lisätiedot

NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 )

NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 ) SOPIMUS NLM 10 -ehtojen mukaisesta asennustoimituksesta 1 ) 1 (10) TOIMITTAJA Nimi ja postiosoite TILAAJA Nimi ja postiosoite Puhelin Telefaksi Puhelin Telefaksi Sähköposti Sähköposti Toimittaja ja tilaaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 4 Asuntotontin (rivitalo) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Halkosuontie 14-16:lle sekä yhtiöjärjestyksen hyväksyminen (Länsi-Pakila, tontti 34117/6)

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016 MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET JA ESISOPIMUKSEN TARKOITUS 1. OSAPUOLET 1.1. TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Leasingsopimus (limiitti) LC

Siilinjärven kunta. Leasingsopimus (limiitti) LC Siilinjärven kunta Leasingsopimus (limiitti) 072821-LC01-000-000 3 Step IT Oy (jäljempänä Vuokralleantaja ), Y-tunnus 2161942-7, Mechelininkatu 1a, 00180 Helsinki, vuokraa Vuokralleottajalle tämän sopimuksen

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA 1(6) VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 VUOKRANANTAJA: Joutsan kunta Y-tunnus 0174108-9 Länsitie 5, PL 20, 19651 JOUTSA 1.2 VUOKRALAINEN Grundfos Environment Finland Oy Y-tunnus: 1599796-6 PL 1036 00101 HELSINKI

Lisätiedot

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki

1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, (jäljempänä Senaatti ) PL 237, Helsinki VAIHTOKIRJA 1. OSAPUOLET 2. PÄÄTÖKSET 1) Suomen valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt, 1503388-4 (jäljempänä Senaatti ) PL 237, 00531 Helsinki 2) Helsingin kaupunki, jota edustaa Kaupunkiympäristöt

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2019 1 (6) 121 Tapanilan Urheilutalosäätiön maanvuokrasopimuksen korjaaminen Päätös muutti 2.5.2017 485 tekemäänsä päätöstä, jolla se on oikeuttanut liikuntalautakunnan

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

LUONNOS. Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53. Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7

LUONNOS. Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53. Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7 Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53 Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7 VUOKRASOPIMUKSEN ESISOPIMUS LUONNOS 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tausta 3. Esisopimuksen kohde VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2014 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kesä-heinäkuussa lupahakemuksen sisällöksi Kaupungin vaatimuksesta muotoutui kuitenkin seuraavaksi:

Kesä-heinäkuussa lupahakemuksen sisällöksi Kaupungin vaatimuksesta muotoutui kuitenkin seuraavaksi: LIITE 1 Laatinut mainoslaitepaikkoja hakenut konsultti WSP/ Jyrki Paavilainen TAUSTATIETOJA LUPAMENETTELYISTÄ. Tarjouspyynnön mukaisesti lupamenettelyn ja hyväksyttämisen tuli perustua tarjoajan sijoitussuunnitelmaan

Lisätiedot

LUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä.

LUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä. LUONNOS..07 / VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Sastamalan kaupunki, yt. 0-3 PL 3 0 Sastamala VUOKRALAINEN Lahdenperän Kyläyhdistys ry, rekn.nro 83.69 c/o Seija Kallio Maajärventie 0 Sastamala puh. 00 06 90

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu 1 (5) Vuokrasopimus 1. Vuokranantaja Helsingin seudun kauppakamari Y-tunnus: 0201253-1 Hattulantie 2 00550 HELSINKI (jäljempänä Vuokranantaja ) Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö

Lisätiedot

4. Vuokra-aika alkaa ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin yksi kuukausi.

4. Vuokra-aika alkaa ja on voimassa toistaiseksi. Irtisanomisaika on molemmin puolin yksi kuukausi. 1 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Ruoveden kunta (0152842-1) Ruovedentie 30 34600 Ruovesi 2. Vuokralainen Ervitek Ky (2643228-2) 3. Vuokrakohde Vilkinahteen teollisuusalueella teollisuushalli 7, yritystila

Lisätiedot

Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus

Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus Helsingin seudun paikallistelevisio Stadi.TV:n Projektisopimus 1 Sopijapuolet 1. Helsingin kaupungin kaupunginkanslian tietotekniikka- ja viestintäosasto (jäljempänä Helsingin kaupunki ) 2. Forum Virium

Lisätiedot

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1 09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

2. ESISOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT, VOIMASSAOLO JA VUOKRASOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN

2. ESISOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT, VOIMASSAOLO JA VUOKRASOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN tekninen lautakunta 18.10.2016 Vesialueen vuokraamista koskeva ESISOPIMUS 1. SOPIMUSOSAPUOLET Tuleva vuokranantaja: Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä KAUPUNKI)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS KEURUUN KAUPUNKI KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1. Osapuolet 1..1Keuruun kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Perusturva / työllisyyspalvelut työllisyyspäällikkö Erja Koivula Multiantie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä 16.10.2010 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen.

Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä 16.10.2010 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen. 1(7) Liite 1 MAANVUOKRASOPIMUS Tämä sopimus korvaa Raahen kaupungin ja Tuuliwatti Oy:n välillä 16.10.2010 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen. 1. Osapuolet Vuokranantaja Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 1 TUOTANNOLLISEN TILAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja: Vuokralainen: Sopimuksen tarkoitus: Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 Siparila Oy (jäljempänä

Lisätiedot

TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä:

TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen (Sopimus) on tehty seuraavien osapuolten välillä: TÄMÄ KONSULTOINTISOPIMUS liitteineen ("Sopimus") on tehty seuraavien osapuolten välillä: (1) Ranuan kunta (y-tunnus 0191974-8), Aapiskuja 6 B, 97700 Ranua ("Tilaaja"); ja (2) [ ] (y-tunnus [ ]), [LISÄÄ

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.

Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Kauppakirjaluonnos. Myyjä: Turun kaupunki (y-tunnus: )

Kauppakirjaluonnos. Myyjä: Turun kaupunki (y-tunnus: ) Kauppakirjaluonnos Myyjä: Ostaja: Kaupan kohde: Turun kaupunki (y-tunnus:0204819-8) Yhtiö XX Noin 3814 m 2 suuruinen alue, joka on osa Turun kaupungin Kurjenmäen kaupunginosan tontista 853-22-1-4, sijaitseva

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 ITÄKESKUKSEN KAHVILAN VUOKRAAMINEN CORN KING OY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099 Helsingin kaupunki Puhelin

Lisätiedot

Asuntotontin (kerrostalo, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6)

Asuntotontin (kerrostalo, k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6) 1 MUISTIO/KN Asuntotontin (kerrostalo, 2 400 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:lle (Laajasalo, Gunillankallio, tontti 49048/6) Mellinintie 3 Hakemus Asuntosäätiön Asumisoikeus

Lisätiedot

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö Hannele Virta, puhelin 310 39544, hannele.virta@hel.fi.

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö Hannele Virta, puhelin 310 39544, hannele.virta@hel.fi. VUOKRASOPIMUS 1 (6) KIOSKIPAIKAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö Hannele Virta, puhelin 310 39544, hannele.virta@hel.fi. Yritys xxxxxxxxxxxxxxx (Y-tunnus

Lisätiedot

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1)

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) 1 MUISTIO/KN 30. huhtikuuta 2015 Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) Perhosenkierto 33 Hakemus Varauspäätös

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä KAU Yhteistyösopimus Uudenkaupungin kaupungin ja Finn Sportsman Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tämän yhteistyösopimuksen osapuolina ovat: (1) Uudenkaupungin kaupunki (Y-tunnus: 0144036-6) Välskärintie 2 23500

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Kiinteistöyhtymä

Lisätiedot

SOPIMUS SOPIMUS MATKAHUOLLON PERUSKOULULAISTEN MATKAKORTTIPALVELUSTA

SOPIMUS SOPIMUS MATKAHUOLLON PERUSKOULULAISTEN MATKAKORTTIPALVELUSTA SOPIMUS SOPIMUS MATKAHUOLLON PERUSKOULULAISTEN MATKAKORTTIPALVELUSTA Oy Matkahuolto Ab (Matkahuolto) ja Kunta X (Kunta) ovat sopineet Matkahuollon peruskoululaisten matkakorttipalvelusta Kunnassa seuraavaa:

Lisätiedot

VASTIKKEELLISEN RAHOITUKSEN EHDOT 20.10.2015

VASTIKKEELLISEN RAHOITUKSEN EHDOT 20.10.2015 1. YLEISTÄ 1.1 EkoRent Oy (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Rahoituksenjärjestäjä ) (jäljempänä Joukkorahoittajat ) Projektikumppanin palveluun (jäljempänä Palvelu )

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ JUKO ry TES: 33 10 01 Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ JUKO ry, VES: 33 10 51 Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK) ja JUKO ry:n välisestä neuvottelusta, joka pidettiin

Lisätiedot

Lapuan kaupunki Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS

Lapuan kaupunki Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS Maanmittauslaitos Dnro MML /00 04 00/2015 KUNTA PAIKKATIETOAINEISTOJEN HANKINTAA JA KÄYTTÖOIKEUTTA KOSKEVA SOPIMUS Sopimusosapuolet: Yhteyshenkilö: Jaakko Rissanen Maanmittauslaitos, Yhteyshenkilö: Kari

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY JA VUOKRAA Metsäkylän Työlänojan alueelta 32 omakotitalotonttia Hakuaika 3. 21.11.2014 kello 15.00 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalotontteja Metsäkylän Työlänojan alueelta

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Vuosivuokrana peritään seuraavasti:

Vuosivuokrana peritään seuraavasti: HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 ITÄKESKUKSEN KAHVILAN VUOKRAAMINEN XXXX:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099 Helsingin kaupunki Puhelin (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 296/2015 Laki. merimieseläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 296/2015 Laki merimieseläkelain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku

ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku HINNASTO 29.1.2015/Päivitetty 10.8.2015 MYYNTI HINTA LAINA OSUUS VELATON HINTA TONTTI VELKA VELATON HINTA + TONTTIVELKA HOITO RAHOITUS

Lisätiedot

Asiakkaan sopimuksen nojalla Parkkihallissa pysäköimään oikeutettujen ajoneuvojen rekisteritunnukset ovat Asiakkaan ilmoituksen mukaisesti seuraavat:

Asiakkaan sopimuksen nojalla Parkkihallissa pysäköimään oikeutettujen ajoneuvojen rekisteritunnukset ovat Asiakkaan ilmoituksen mukaisesti seuraavat: SOPIMUS PYSÄKÖINTIOIKEUDESTA OSAPUOLET Pysäköintitilan ylläpitäjä Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy Y-tunnus: 0467438-7 Ratakatu 1 b A 7, 00120 Helsinki Sähköpostiosoite: asiakaspalvelu@hsi.fi jäljempänä

Lisätiedot

1(5) 23 km Särmö, siirtyvät

1(5) 23 km Särmö, siirtyvät 1(5) 23 km Särmö, siirtyvät KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS 5 VUOKRA-AIKA 6 VUOKRA JA MUUT MAKSUT Särkiniemen mökkiläiset ry Helsinki, Lauttasaaressa

Lisätiedot

Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali

Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali VUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja NAANTALIN KAUPUNKI / TILALAITOS, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen NAANTALIN KAUPUNKI / SAARISTOLAUTAKUNTA Käsityöläiskatu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 Liikuntavirasto

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 Liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 KIVIKON HIIHTOHALLISSA SIJAITSEVIEN TILOJEN VUOKRAAMINEN UNIQUE CREATIONS INTERNATIONAL OY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800,

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1 xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus. MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin

Lisätiedot

KOHTEEN NIMI ADOPTOINTISOPIMUS

KOHTEEN NIMI ADOPTOINTISOPIMUS Tampereen museot, Pirkanmaan maakuntamuseo Adoptoi monumentti toiminta SOPIMUSPOHJA 19.12.2013 / mh 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sovitaan ehdoista ja yksityiskohdista, joiden mukaisesti sopimuksessa

Lisätiedot

PL 193, 40101 JYVÄSKYLÄ Y-tunnus: 0514515-3 Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Manninen

PL 193, 40101 JYVÄSKYLÄ Y-tunnus: 0514515-3 Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Manninen LUONNOS 1(5) ESIVUOKRASOPIMUS Esivuokrasopimus on voimassa, kunnes varsinainen vuokrasopimus tehdään investointihankkeen taloudellisen loppuselvityksen perusteella. Tässä esisopimuksessa esitetään varsinaisen

Lisätiedot

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2018] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymän (Y-tunnus: 2389832-7) purkamisesta (jäljempänä

Lisätiedot

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI 1 VUOKRASOPIMUS 1.1 Sopijapuolet 1.2 Sopimuksen kohde Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Lisätiedot