MATKARAPORTTI RUOTSIN OPINTOMATKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATKARAPORTTI RUOTSIN OPINTOMATKA 6.- 7.10.2014"

Transkriptio

1 MATKARAPORTTI RUOTSIN OPINTOMATKA HevosAgro järjesti hevosyrittäjien opintomatkan Pohjois-Ruotsiin Opintomatkalle osallistui 23 henkilöä: yrittäjiä, hevosalan opiskelijoita ja opettajia, tallin pitäjiä ja ProAgrian asiantuntijoita. Matka alkoi aamulla Haapavedeltä klo 6. Osallistujat nousivat bussiin matkan varrelta, siten, että koko seurue oli koossa Iissä. Matka jatkui kohti Ruotsin rajaa ja bussimatkan aikana jokainen esittäytyi ja kertoi taustastaan. HevosAgron projektipäällikkö Heini Iinatti esitteli bussissa lyhyesti Ruotsia hevosmaana: Ruotsi Suurin Pohjoismaa 9,5 miljoonalla asukkaalla Pinta-ala km 2 Maatalous työllistää vain prosentin työvoimasta Maatilat ovat keskittyneet maan etelä- ja keskiosiin Ruotsin hevostalous lukuina Ruotsin hevosala antaa töitä noin hengelle. Ruotsissa on noin hevosta (Suomessa ). Niistä viidennes on yritystoiminnan käytössä ja neljä viidennestä omistajansa harrastehevosia. Ruotsi on hevosmaana siis lähes viisi kertaa Suomea suurempi. Ruotsissa hevosia onkin Euroopassa kolmanneksi eniten asukaslukuun suhteutettuna, edellä ovat vain Islanti ja Tanska. Ruotsissa noin 40 hevosta / 1000 ihmistä, kun Suomessa noin 14 hevosta / 1000 ihmistä Ruotsissa 0,8 hevosta / km 2 ja Suomessa 0,25 hevosta / km 2 Vertailun vuoksi: Hollannissa on noin hevosta, Hollanti on pinta-alaltaan pieni ja hevosia on noin 10 kpl / km 2 ja noin 25 hevosta / 1000 asukasta. On huomionarvoista, että Ruotsissa hevosten lukumäärä on suurempi kuin lypsylehmien, joita on tällä hetkellä ja vertailun vuoksi Suomessa Arvioiden mukaan hevosalan yhteiskunnallis-taloudellinen vaikutus Ruotsissa on 48 miljardia kruunua (5,4 miljardia euroa). Summa koostuu suurimmasta pienimpään listattuna pelaamisesta, maataloudesta, ravi- ja laukkaurheilusta, tavaroista- ja palveluista, ratsastusurheilusta, jalostuksesta ja turismista. Yliopistotasoista koulutusta Hevosalaa on mahdollista opiskella Ruotsissa hyvin monipuolisesti. Tarjolla on eritasoista koulutusta aina ratsastuslukiosta yliopisto-opintoihin asti. Hästnäringens Nationella Stiftelse (HNS), joka hallinnoi kolmea hevosalan oppilaitosta, perustettiin Ruotsin valtion luvalla vuonna 1992 rahapeliyhtiö ATG:n (Aktiebolaget Trav och Galopp) ja LRF:n (Lantbrukarnas Riksförbund) toimesta. Strömsholm on yksi Ruotsin johtavista hevosalan koulutuskeskuksista ja erikoistunut ratsastuksen opetukseen. Flyinge on keskittynyt hevosjalostukseen ja nuorten hevosten koulutukseen, ja Pohjois- Ruotsissa sijaitseva Wången raviurheiluun sekä islanninhevosiin. Kolmivuotiset yliopisto-opinnot suorittaneita hevosalan opiskelijoita kutsutaan valmistuttuaan hippologeiksi. Ratsastus Ruotsissa Ruotsissa ratsastus on erittäin suosittu harrastus, koska 90-luvulla siitä tuli muotilaji, joka oli osittain mahdollista valtion ja kuntien harjoittaman politiikan takia. Ruotsissa moni ratsastaa, koska se on halvempaa kuin leffassa käynti. Myös kilparatsastus on merkittävässä asemassa. Valtavasta harrastajamäärästä nousee helpommin tähtiä huippu-urheiluun ja isot massat tuovat kaikkia hyödyttävää rahaa lajiin. Ruotsissa on kilpailuja todella paljon: kesän kisakaudella yhden viikonlopun aikana voidaan järjestää 70 eri kilpailut. Kisataukoa ei ole, vaan jossain on aina rata valmiina hyppäämistä varten. Ruotsi on myös lähempänä muuta Eurooppaa ja siksi myös suomalaiset huippuratsastajat valuvat kohti Ruotsia,

2 koska lahden toisella puolella asuminen lyhentää ulkomaan kisareissuja merkittävästi. Miksi ratsastustunti maksaa Ruotsissa 11e ja Suomessa 30e? Suurin syy lienee ratsastuskoulujen saama tuki kunnilta. Ruotsin ratsastuskoulut ovat usein voittoa tavoittelemattomien ratsastusseurojen omistuksessa, eivätkä Suomen tapaan yksityisten yrittäjien omistamia. Seuratoimintaan on mahdollista hakea tukea samaan tapaan kuin jalkapallotoimintaan, ja ratsastus nähdäänkin Ruotsissa yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Ruotsissa ei ole tavatonta, että kunta maksaa uuden tallin, maneesin tai kentän ratsastusseuralle. Suomessa kuntien rakentamia ratsastuspaikkoja on vain kourallinen. Ratsastuskouluja pyörittävät yksityiset yrittäjät ja näin yrittäjä joutuu tekemään kaikki investoinnit omalla riskillään. Ratsastustunnin hintaa laskevat myös halvemmat hevosenpitokulut, varsinkin etelässä. Raviurheilu Ruotsissa Ruotsissa toimii ainakin kahdeksan ammattivalmentajaa, joilla on yli 100 hevosta, Suomessa ei taida olla ainuttakaan Myös ravien rahamäärät ovat ihan eri tasolla. Suomessa peleissä liikkuu vuosittain 250 miljoonaa euroa, kun vastaava summa Ruotsissa on 4,3 miljardia. Vuonna 2012 raveissa jaettiin palkintoja Suomessa noin 20 miljoonaa euroa, kun Ruotsissa jaettiin 110 miljoonan euron edestä palkintorahoja. Ruotsissa astutettiin 3900 tammaa, joista vain 500 oli kylmäverisiä. Lämminveristen osuus Ruotsissa on siis tuplat verrattuna Suomeen, vaikka lämminveristen osuus on tippunut melkoisesti. Suomessa astutettiin viime vuonna 3500 tammaa, joista 1800 tammaa oli lämminverisiä (eli 1700 kylmäveristä). Torniossa pysähdyttiin kahvilla ja innokkaimmat piipahtivat myös hevostarvikemyymälässä ja alekorista tarttui kotiin viemisiä Matkan lounaspaikat oli valittu myös tutustumisen arvoisista kohteista. Ensimmäinen lounas nautittiin Ravintola Kaptensgardenissa Luleån Gammelstadissa. Alue oli viehättävä ja bussikin mahtui juuri ja juuri perille ja pois. Kaptensgarden oli vanhalla postinajotilalla toimiva tilausravintola. Piteå Ridklubb www4.idrottonline.se/piteark-ridsport/ Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Piteå Ridklubb. Tiloja ja toimintaa esitteli meille Eva- Lena Wikander-Hedman, joka on ratsastusseuran palkattu työntekijä ja paikan johtaja. Piteå Ridklubb on ratsastusseuran pyörittämä ratsastuskoulu ja yksityistalli. Ratsastuskeskuksen liikevaihto on 5-6 milj. kr / vuosi. Kunta on rakentanut seuralle uudet tilat vuonna Kunta siis omistaa rakennukset ja seura

3 maksaa sähköt, vedet jne. Alueeseen on investoitu 40 miljoonaa kr. Keskuksessa on ratsastuskoulu, jossa on 22 hevosta. Ratsastuskoulussa käy 250 ratsastajaa viikossa. Ratsastustuntien hinta on 110 kr lapset ja 160 kr aikuiset. Tunneilla on 6-10 oppilasta/tunti. Seurassa on 80 lisenssin omaavaa kilpailijaa, joista suurimmalla osalla on oma hevonen. Ratsastustunnit pidetään aina sään salliessa hyvin valaistulla ulkokentällä. Vammaisratsastajia käy noin 25 ratsastajaa viikossa, joista suurin osa käy yksin talutusratsastuksessa. Kunta maksaa osan vammasratsastajien ratsastuksesta; ilman kunnan tukea se olisi todella kallista. Keskuksessa työskentelee kolme ratsastuksenohjaajaa ja kaksi tallityöntekijää. Keskuksessa on ulkoratsastuskenttä, kilpailukenttä, maneesi ja sen yhteydessä yksityishevosten talli, vierastalli sekä uusi aktiivipihattotalli. Keskuksessa on 120 parkkipaikkaa, joista 40 on lämpöpaikkoja. Vierastallissa ei ole pysyviä hevosia vaan sitä käytetään esim. kilpailujen aikana. Ennen rakennuksessa oli ratsastuskoulun ponitalli, pilttuut yms.

4 Ratsastukouluhevoset asuvat kahdessa pihatossa, kahdessa laumassa: ponit ja hevoset. Pihattojen yhteydessä on ratsastuskoulun palvelutalli. Makuuhalleissa käytetään kuivikkeena poneilla olkea ja purua, koska ponit syövät olkea. Hevosilla kuivikkeena on pelkkä olki. Pihattoalueet siivotaan mönkijällä ja siihen menee yhdellä työntekijällä noin kolme tuntia. Kesäisin alueet siivotaan päivittäin, mutta talvella harvemmin. Pihattoalueiden pohja on uusittu vasta, koska vanha oli huono ja mutainen. Nyt pohja on kovempi ja se on parempi, koska esimerkiksi kengät eivät tipu niin helposti. Hevoset saavat heinät ja kaurat automaatista, joka tunnistaa hevosen kaulassa olevan pannan avulla. Muuttaessaan talliin hevoset viettävät ensin 3-4 päivää tutustumistilassa, jonka jälkeen ne yhdistetään pihattolaumaan. Kaura-automaatti

5 Pihatosta löytyy myös piehtarointipaikkoja. Palvelutalli on paikka johon ratsastuskoulun hevoset otetaan sisälle ennen tuntien alkua ja laitetaan siellä kuntoon tunteja varten. Tallissa on pilttuut, joihin hevoset saadaan kiinni joko päät seinään tai käytävälle päin. Asiakkaiden kanssa on turvallisempaa, kun hevoset ovat käytävälle päin molemmin puolin kiinni. Hevoset voivat myös yöpyä tallissa tarvittaessa, mutta toistaiseksi niin on tapahtunut vain kaksi kertaa: uuden vuoden yönä rakettien takia ja kerran todella kovalla ukonilmalla. Pihatossa on lämmitettävät vesiautomaatit. Ruokintapisteet, vesipisteet ja makuuhalli sijaitsevat eri puolilla pihattoa, joten hevosilla tulee luonnostaan liikuttua. Palvelutallista löytyy erittäin hyvät pukeutumistilat asiakkaille sekä varuste- ja niiden huoltotilat. Ponit päästetään talliin kujaa pitkin, hevoset talutetaan.

6 Varustetiloissa jokaiselle on omat numeroidut lukittavat kaapit ja kaksi satulatelinettä. Kuivaushuoneessa on numeroidut loimitelineet. Kauempana keskuksesta on käytettävissä myös laitumia, mutta viime kesänä hevoset eivät laiduntaneet. Hevosilla ei ole kolmeen vuoteen ollut ähkyjä. Sairastapauksia varten tallista löytyy sairaskarsina ja hoitopaikka. Osa hevosista klipataan talvella eli niiltä ajellaan karvat ja klipatut loimitetaan. Keskuksesta löytyy myös karanteenitilat, joissa uudet hevoset pidetään ensimmäiset kolme viikkoa. Varusteille on molemmissa talleissa myös hyvät huoltotilat. Teollisuupesukoneen viemärin tukkeutumismisongelma oli ratkaistu näppärällä nukkasihdillä. Yksityistallissa on ollut lantakuljetin, mutta se ei ole käytössä enää, koska ei toiminut toivotulla tavalla. Yksityistallissa kuukausivuokra on 1600 kr, joka sisältää karsinapaikan ja arkisin hevosten ruokkimisen ja tarhauksen sekä loimituksen yhdellä loimella. Rehut ostetaan erikseen. Ilta- ja viikonloppu tallit ja tallin siivous hoidetaan kiertävissä vuoroissa. Jokainen puhdistaa itse oman hevosen karsinan ja annostelee ruuat. Jokaisella hevosella on oma tarha ja kaikissa tarhoissa on lämmitetyt vesikupit, jotka täytetään letkulla. Mikäli hevonen rikkoo vesikupin, joutuu vuokralainen hankkimaan uuden 400 hintaisen kupin.

7 Kilpakenttää, jossa on erillinen verryttelyalue, tuomaritornit ja varastotilat sekä katsomokahvio, käytetään lähinnä kesäisin kilpailujen aikana. Talvella kentän ympäri lingotaan 500 m laukkaympyrä. Läheisestä metsästä löytyy myös 5 km pitkä maastoreitti, jota ei ole valaistu. Maneesin yläkerrassa on tilavat sosiaali-, koulutus ja kahviotilat. Voimistelusalissa järjestetään mm. joogaa ratsastajille. Salin varustelun parantamiseen on saatu projektirahaa ja jatkossa siellä voidaan järjestää myös kuntopiirejä. Myös vammaisratsastajat käyttävät salia. Maneesissa järjestetään vain seurakilpailuja. Maneesi on lämpöeristetty ja siellä on talvellakin asteen lämpötila, joka on vähän liiankin lämmin. Talli lämmittää maneesia ja käytössä on myös lämmönvaihtimet. Tilat ovat erittäin siistit ja siellä käykin siivooja, jolle maksetaan 10 /h. Matka jatkui takaisin päin Bodeniin, jossa majoituimme ensimmäiseksi Hotel Nivån Bodenin keskustassa. Boden Western Farm Illaksi suuntasimme tutustumiskäynnille Boden Western Farmille, missä myös illastimme. Western Farm on lännenkylä, joka tarjoaa erilaisia ohjelma- ja ravintolapalveluita.

8 mm. noin 10 näyttelijää esiintyy ja touhuaa asiakkaiden kanssa (poliisi, roisto, jne.). Sisäänpääsymaksu on noin 20 aikuisille ja 15 lapsille. Alueen kaksi maneesia on vaiheittain uudistettu sisätiloiksi, jotka mahdollistavat talvikäytön. Toiseen mahtuu ruokailemaan 350 ihmistä ja vuonna 2008 valmistuneeseen 700. Alueella on alunperin toiminut 70-luvulta alkaen ratsastuskoulu, joka menestyi aikansa. Tilat myytiin 90-luvulla kahdelle lännenratsastuksesta innostuneelle miehelle, jotka käynnistivät tiloissa lännenratsastuspainotteisen ratsastuskoulun. Vuonna 1994 alkoi lännenkylä toiminta. Myöhemmin toinen alkuperäisistä osakkaista myi osuutensa ja pitää nykyään lännenratsastuskoulua naapurikiinteistössä. Matkailu- ja ohjelmapalveluyritys on siten nykyisin eriytetty varsinaisesta hevosyritystoiminnasta. Lännenkylästä löytyy mm. saluuna, ruokakojuja, kirkko, valokuvaamo, sepän paja jne. Alueella on teatteriareena katsomoineen. Kesäisin näyttelijät ja stuntit esiintyvät mm. westernesityksissä ja stunt-tappeluissa parvekkeelta pudotuksineen. Hevoset ovat mukana näytöksissä, joissa roistot mm. raahautuvat hevosen perässä. Lännenkylä on kesäaikana avoinna yleisölle päivittäin ja nykyään alue on kesäisin eräänlainen huvipuisto. Alueella on erilaisia toimintoja, näkemistä ja tekemistä sekä näytöksiä. Alueella myös järjestetään konsertteja ja tapahtumia. Kesäaikaan yrityksessä työskenteleekin noin 50 ihmistä, Kylässä on myös intiaanikylä sekä kotieläinpiha ja kaikenlaista muuta lännen rekvisiittaa ja puuhaa.

9 Erillinen hiekkakenttäareena on varattu lännenratsastusnäytöksiin, joissa on mukana myös karjanajoa. Naapurin lännenratsastuskouluyrittäjällä on myös angnusrodun karjaa ja karjanajo-näytöksiä on kesäisin ollut jopa siten, että karja ajetaan kaupungin keskustan läpi. Yrityksen tarjonnassa on monenlaisia ohjelmapalveluita, mm. seikkaulutehtäviä yritysryhmille. Näytöksissä esiintyvät hevoset tulevat pääosin naapurista, mutta myös muualta tulevia lännenratsastushevosia on mukana. Kesäisin Western farmilla on myös mahdollisuus kokeilla lännenratsastusta tai ottaa lännenratsastustunteja. Pääsimme kokeilemaan ryhmätaitojamme puukolmiolla kävelyssä, oppimaan rivitanssia, testaamaan ratsastustaitoja rodeohärällä sekä kuulimme upeita saluunamusiikkiesityksiä. Ohjelmaesimerkkien antia voi käydä katsomassa HevosAgron Youtube-videoilta.

10 Illallinen, jonka söimme Western Farmilla oli erittäin maittava. Innokkaimmat jäivät vielä hotellin aulabaariin verkostoitumaan vierailun jälkeen. Muita menomestoja ei Bodenin keskustasta tuntunut näin maanantai-iltana löytyvän. Erittäin aktiivisesti sujui ryhmään tutustuminen ja ajatusten vaihto myös hotellilla Hästkraft: Bodens Hästcentrum Tiistaiaamun ensimmäinen tutustumiskohteemme Hästcentrum Boden on mittava kunnan ja hevosalan yhteisprojekti. Tiloja esitteli meille hevosklinikalla työskentelevä avustaja/eläintenhoitaja. Klinikalla on vakituisesti töissä vain kaksi vastaavissa tehtävissä olevaa henkilöä. Vakituinen eläinlääkäri on ollut etsinnässä jo pidempään, mutta riittävän kokenutta ja asiantuntevaa ei ole löytynyt. Tiloissa työskentelee keikkaeläinlääkäreitä 3-4 päivää viikossa, mm. Oulun hevosklinikalta. Kirurgi Bengt Runeus Keski-Ruotsista käy muutaman kerran kuukaudessa, jolloin hän tekee mm. tähystyksiä ja silloin potilaita on jonoksi asti. Alueelle on tässä vaiheessa rakennettu tilat hevosklinikkatoiminnalle sekä sen yhteyteen vastaanottorakennus, jossa on myös kahvio-, koulutus- ja sosiaalitiloja. Kunta on rakentanut tilat ja vuokrannut ne yksityiselle hevosklinikkayritykselle, jossa on useampia osakkaita. Kunta on investoinut klinikalle myös lähes kaikki käytettävät laitteet. Vastaanottotiloissa ei tällä hetkellä ollut mitään toimintaa. Rahoitus on tullut Bodenin kunnalta ja EU:lta. Tässä vaiheessa alueelle on investoitu 20 miljoonaa kr ja kunta on nimenomaan halunnut profiloitua hevoskuntana. Alueelle on ollut suunnitteilla lisärakentamista, kuten tallirakennus ravikoululle, toiminta- ja opetustiloja hevosten kuntoutukseen ja kengitykseen sekä tarvittavat piha-alueet. Projekti ei kuitenkaan ole edennyt suunnitellussa aikataulussa, koska vaalit vaihtoivat kunnan päättäjiä ja nyt projektin tulevaisuus on taas epävarma. Alueella, jota klinikka palvelee on noin hevosta. Asiakkaita tulee myös Norjasta ja Suomesta. Hästcentrum sijaitsee Bodenin raviradan välittömässä läheisyydessä. Alueella on myös muuta hevostoimintaa, kuten Boden Ridklubb ja Stall WF. Klinikan tiloissa on välinevarastot, huoltotilat, pieni laboratorio, leikkaussali heräämöineen, useita toimenpidehuoneita, röntgen, ontumatutkimuskäytävä ja tallitila asiakashevosille.

11 Tilat olivat kokonaisuudessaan todella hulppeat. Toiminta oli vielä alkuvaiheessaan (aloitettu kesällä 2013), mutta hyvin hiljaiselta näytti vielä. Markkinointia ei ole vielä tehty kovinkaan paljoa. jonka jälkeen hevonen siirretään pakkopilttuuseen, jossa se nukutetaan. Klinikalla on pieni laboratorio, jossa on jonkin verran omia laitteita tutkimuksiin. Lähinnä tehdään perusverikokeita jne. Monimutkaisemmat laboratoriokokeet teetetään muualla isommissa laboratorioissa. Sen jälkeen hevosta voidaan nostaa vinssillä pöydälle ja pöytä voidaan asettaa joko tasaisesti tai miten eläinlääkäri sen haluaa. Leikkaussalissa voidaan tehdä kaikenlaisia leikkauksia. Eniten klinikalla tehdään erilaisia tähystysleikkauksia, kuten irtopalojen poistoja. Operaation jälkeen hevonen viedään heräämöön. Hevoset poistuvat klinikalta eri ovesta kuin tulivat. Heräämön jälkeen hevoset siirretään talliin seurantaan. Leikkaussali on viimeisintä tekniikkaa ja mm. huippulaatuinen leikkauspöytä on suomalaisvalmisteinen. Leikkaussalissa voidaan nostaa, laskea ja kääntää hevosta. Kun hevonen saapuu klinikalle leikkaukseen, se rauhoitetaan, klipataan ja pestään. Hevoselta otetaan kengät pois tai sille laitetaan tossut, Tallissa on kaksi käytävää, toinen leikkauspotilaille ja toinen päiväkävijöille. Talli on rakennettu siten, että siellä voitaisiin

12 harjoittaa hevossairaalatoimintaa. Tällä hetkellä sitä ei ole. Koska klinikalla ei ole vielä vakituista eläinlääkäriä ei se luonnollisesti myöskään päivystä eikä näin ollen esim. ähkyhoitoja tai leikkauksia tehdä. Suurin osa asiakkaista on ontumatutkimuksia ja niiden hoitoa. Ontumatutkimuskäytävä on tallin yhteydessä. Käytännössä oli huomattu, että ikkunat olivat huono ratkaisu, koska juoksutettavat hevoset pyrkivät kurkkimaan ikkunoista ulos. Lisäksi seinän takana olevissa tutkimushuoneissa tutkittavat hevoset säikkyvät ja häiriintyvät jonkin verran juoksevien hevosten askelten ääniä. Ulkona olevalle liinassajuoksutuspaikalle olisi tarve. Klinikalla on kolme toimenpidehuonetta, joista yhdessä on pakkopilttuu ja yksi on varattu röntgentutkimuksiin. Käytössä on langaton digitaalinen röntgenlaitteisto. Järjestelmä on nopea ja erittäin hyvä laatuinen. Kuva siirtyy suoraan kuvauslevyltä langattomasti tietokoneelle. Pelkästään kuvauslevyn hinta on noin Laitteistolla voidaan kuvata myös mm. selkää, mahaa ja päätä, mistä heikkotehoisimmilla röntgenlaitteilla ei saada kuvaa.

13 Lisäksi klinikalta löytyy mm. shockwave, laser ja ultralaitteistot. Siemennyksiä ei tehdä, koska läheinen Stall WF tekee niitä. Röntgeniä ja leikkaussalia voi myös vuokrata oman eläinlääkärin kanssa. Röntgenkuvat voidaan myös lähettää esimerkiksi Ouluun tai muulle klinikalle. Kuvauksen hinta on noin neljä kuvaa 1500 kr. Kuvaukseen saa yleensä varattua ajan melko nopeasti. Klinikalla käytössä olleesta lakaisukoneesta suositeltiin samalta valmistajaltakin löytyvää tehokkaampaa mallia. Klinikalta löytyy laitteisto, jolla voidaan tehdä hengitysteiden tähystyksiä hevosen liikkuessa eli ratsastettaessa/ajaessa. Hevoselle laitetaan selkään laatikot, joista toisessa on videotallennin ja toisessa akku. Tähystin kiinnitetään harjaan ja viedään suitsien kautta sieraimesta sisään kurkunpäähän. Järjestelmä nauhoittaa kurkunpään toiminnan koko rasituksen ajan. Videotallenne siirretään tietokoneelle tarkastelua varten. Klinikalla oli nähtävillä paikallisen taiteilijan upeita töitä, jotka olivat sangen edullisia. Hän maalaa tilauksesta eläimiä myös valokuvasta.

14 Stall WF Tallialue on laaja ja siellä on useita eri-ikäisiä pihatto- ja tallirakennuksia, tarhoja katoksineen ja laitumia. Tilan pinta-ala on yhteensä hehtaareja. Seuraava tutustumiskohteemme oli Stall WF, joka harjoittaa oriasema/siittolatoimintaa, hevoskasvatusta ja hevosten kuntoutustoimintaa sekä valmentaa ravihevosia. Talli sijaitsee Bodenin raviradan läheisyydessä. Naapurissa sijaitsee myös Boden Ridklubb ja Hästkraft-klinikka. Toimintaa ja tiloja esitteli hevosten kuntoutuksen ja kasvatuksen parissa tilalla työskentelevä Monica Lierud. Hän teki yritykselle töitä omalla toiminimellä. Kyseessä on yksityinen yritys, jonka toimintaa esim. kunta ei tue. EU-tukia ei ole hakenut. Kunta on rakentanut raviradan alueen ympäristöön reitistöä noin 15 vuotta. Nyt valaistua reittiä on noin km. Tilan alueelle ei ole myöskään muuta maankäyttöpainetta vaan toiminta voi jatkua. Tulevaisuuden suunnitelmissa on mm. oritallin rakentaminen. Tallilla työskentelee kolme kokoaikaista ja yksi osa-aikainen työntekijä sekä omistaja. Kengittäjä käy säännöllisesti tiistaisin. Omistajalla on myös muuta yritystoimintaa ja kirjanpito ja muut paperiasia hoidetaan keskustassa sijaitsevalla toimistolla. Tilalla on yhteensä hevosta: siitostammoja ja eri-ikäisiä varsoja, siitosoreja ja kilpailevia ravihevosia. Myös kuntoutettavat hevoset ja astutukseen tulevat tammat voivat olla pidempään kuukausimaksulla. Päivässä kuluu noin 600 kg heinää ja 100 kg kauraa. Hevoset ruokitaan ulos ja tarhoissa on heinähäkit. Tallissa on purukuivitus. Suurin osa hevosista on yötä päivää ulkona, ja käytössä on pihatot ja tarhakatokset. Keltainen muovirakenteinen pihatto noin 30 hevoselle: siitostammoille, varsoille ja nuorille hevosille.

15 Pihaton 4,5 ha:n laiduntarhassa on kesäisin astutettavat tammat ja syksysin kesällä varsoneet tammat ja varsat syksyn ajan ja vieroitetut varsat talven yli. Varsojen vieroitus aloitetaan marraskuussa ja vuoden vaihteeseen mennessä kaikki on vierotettu. Oriasema on EU-hyväksytty ja siellä voidaan siementää siirtona kaikilla eurooppalaisilla oreilla. Pakastespermasiemennyksiä ei tehdä. Treenihevostallin ilmatila on korkea. Tammat varsovat jo vanhassa erillisessä tallirakennuksessa, mutta tautiriskin takia ne halutaan pitää erillään kilpahevosista. Varsinaisessa varsomiskarsinassa on kamerat varsomisen valvontaa varten. Kesän tammat ovat varsoineen laitumella. Stall Wf:lla on myös kolme omaa siitosoria, lämminverisiä ravihevosia: mm. ori Paul November ja Wellino Boko, jonka vanhin ikäluokka on nyt 3-vuotiaita. Wellino Pokosta siemennetään vain paikan päällä, koska sen sperma ei kestä hyvin siirtoa.

16 300 kruunua) ja tai lentokoneella illaksi ( kruunua). Stall WF myös kasvattaa lämminverisiä ravihevosia ja arabeja. Ravurivarsoja syntyy noin 15 vuodessa. Tilalla on myös 1-vuotiaita varsoja myynnissä. Mm. Robet Berg ostaa 3-4 varsaa vuodessa. Oriasemalle tuodaan siemennettäviä tammoja Ruotsin lisäksi myös Suomesta noin 15 kpl ja Norjasta muutamia. Hoitomaksu on kruunua päivä / tamma ja kruunua päivä / tamma ja varsa. Jos haluaa tuoda tamman Suomesta, paikanpäältä löytyy tarvittaessa tulkkausapua mm. Petri Salmela. Asemalla käy vuosittain 100 tammaa, joista noin 15 on omia. Aseman eläinlääkäri on erittäin pätevä: tiinehtyvyys oli tänä vuonna 74 % ja vuonna %. Pressukatokset tarhoissa olivat näppärän näköinen ratkaisu. Tarhojen heinäautomaateiksi oli kierrätetty käytöstä poistettuja paperinkeräysastioita. Oriasemalla käy eläinlääkäri maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja kaksi tammaa voidaan tutkia kerrallaan. Tammat tutkitaan aamulla ja siirtosperma tilataan silloin. Sperma kuljetetaan joko bussilla tiistaiaamuksi (maksaa Stall WF:lla on tilat ja laitteet hevosten kuntoutustoimintaan. Asemalle voi tuoda hevosiaan kuntoutukseen 7000 kr/kk+alv kuukausihintaan tai kertamaksuperiaatteella. Laitteita käytetään sekä hevosten

17 treenaamiseen että vammojen hoitoon. Kolme laitetta on maksanut yhteensä noin Tallilla on juoksumatto (maksiminopeus 45 km/h), johon saa myös 14 astetta kaltevuutta sekä vesikävelyallas. Altaan vesi on kloorattu ja se suodatetaan jokaisen käytön jälkeen. Vesi vaihdetaan noin kerran kuussa. Infrapuna ja tärinälevy ovat myös käytössä treenitallin tiloissa. Tärinälevyn idea perustuu siihen, että hevonen seisoo tärisevällä alustalla, jolloin sen on pakko jännittää lihaksiaan tärinässä mukana. Toisaalta tärinä läpäisee koko kropan ja rentouttaa myös syvimmät lihakset. Vesikävelykuntoutusta käytetään eniten ns. terveiden hevosten treenaamisen, jotka ovat monenlaisia kouluratsuja, ravihevosia jne.. Kävelyjakso on noin minuuttia kerrallaan. Vettä on enimmillään noin 45 cm. Yksi työntekijä ehtii päivässä kävelyttää max. 6 hevosta. Tällä hetkellä asiakkaita käy noin viikossa. Stall WF:n vierailun jälkeen matkamme jatkui kohti Suomea. Haaparannassa pysähdyimme syömään Seskarö Wärdhusetissa, joka sijaitsi upeissa meren rantamaisemissa

18 MeriLapin Hevospalvelu Matkan viimeinen tutustumiskäyntikohde oli Meri-Lapin Hevospalvelu Keminmaalla. Toimintaa ja tiloja esitteli yrittäjä Katariina Pajari. Yrityksessä työskentelee tallimestari ja kaksi osa-aikaista työntekijää, jonka lisäksi yrittäjän lapset auttavat yritystoiminnan pyörittämisessä. Yrittäjä on itse opiskellut ensin ratsastuksenohjaajaksi ja sitten master ratsastuksenopettajaksi ja hän pitää A-tason tunteja ja yksityistunteja sekä valmentaa yksityisratsukoita. Mies toimii kengittäjänä (oman tallin ulkopuolisen työn ohessa) ja kengittää omat hevoset ja lisäksi vieraiden hevosia. Kirjanpito hankitaan ostopalveluna. Yritys on perustettu 2003 ja jo sitä ennen yrityksen kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä Meri- Lapin Ratsastajat seura ehti toimia jo jonkin aikaa. Yritys harjoittaa myyntihevosten maahantuontia, täysihoitotallitoimintaa sekä ratsastuskoulutoimintaa. Kysynnän mukaan ensin perustettiin täysihoitotalli ja sen jälkeen aloitettiin tuntitoiminta. Tällä hetkellä suurin osa eli 70 % liikevaihdosta tulee myyntihevostoiminnasta. Yritys tuo myyntihevosia Latviasta, Liettuasta, Virosta, Hollannista sekä Belgiasta (ja Ukrainasta). Maahan tuodaan kaikentasoisia hevosia asiakastarpeiden mukaan. Kaikkein vaikein on löytää hyviä ratsastuskouluhevosia. Vuodessa myydään noin myyntihevosta. Kaikkia myyntiin tulevia hevosia ei osteta itselle vaan ne ovat välitysmyynnissä. Katariina on harjoittanut hevosten maahantuontia 14 vuotta ja saanut tuona aikana luotua vakiokontaktit, joilta ostaa hevoset. Aluksi aikaa meni paljon verkostoitumiseen ja hevosten etsintään ja yrittäjä pitääkin vahvoja verkostoja toiminnan kulmakivenä. Opetushevosia on viisi ja poneja kahdeksan. Tunteja pitää osa-aikainen ratsastuksenohjaaja. Tunteja on maanantaista torstaihin neljä tuntia päivässä, lauantaisin neljä tuntia ja sunnuntaisin viisi tuntia. Ryhmäkoot ja hinnat ovat: lapset 7-8 ratsastajaa 25 /h, pienryhmät 3 ratsastajaa 36 /,h ja A-tason tunnit max. 6 ratsastajaa 25 /h. Kysymykseen onko läheinen Haaparannassa sijaitseva ratsastuskoulu kova kilpailija Katariina totesi että ei. Haaparannassa on kyllä kunnan ylläpitämä talli, jossa työskentelee kunnan työntekijät ja ratsastaminen on edullista, mutta vain kunnan asukkaat pääsevät ratsastamaan: Lisäksi esim. alkeiskursseille on kahden vuoden

19 jono. Lisäksi siellä keskitytään enemmän ratsastuksen perusopetukseen eikä valmennustyyppiseen toimintaan. Näin ollen Haaparannalta tulee ennemminkin asiakkaita Katariinalle. Hevospalveluiden asiakkaista 75 % on junioreita ja loput 25 % aikuisia. Talli toimii hyvässä yhteistyössä paikallisen seuran kanssa. Seura järjestää valmennukset ja kilpailut ja maksaa tilavuokraa hevospalveluille. Tallilla käy säännöllisesti valmentamassa mm. Raul Kauna ja Pasi Meller. Pieni osa toiminnasta on terapiaratsastusta, noin 3-4 kertaa viikossa. Sitä tekee yrityksen ulkopuolinen fysioterapeutti, joka vuokraa toimintaansa hevoset tallilta. Lisäksi tallilla käy aika ajoin esim. kehitysvammaisten ryhmiä, kuten nyt minisyyskurssi, johon osallistui 30 kehitysvammaista. Vanhin kahdeksan hevosen osa on rakennettu vuonna 84 alunperin miehen ravihevosille. Uusi osa on rakennettu vuonna 2003 ja siinä on 20 karsinaa. Lisäksi tallissa on erillinen ponikäytävä. Talliin on suunnitteilla suuret remontit. Lisäksi alueella on ulkokarsinoita. Tallilla on tällä hetkellä 15 hevosta täysihoidossa, joka maksaa 450 /kk, eikä sisällä viikonloppusin karsinansiivousta. Täysihoitopaikkojen määrää on tulevaisuudessa tarkoitus vähentää sitä mukaa, kun nykyisiä asiakkaita muuttaa pois eikä uusia oteta tilalle. Katariina myös ratsuttaa nuoria hevosia ja myyyntihevosia. Esimerkiksi tällä hetkellä, kun tallilla on työharjoittelijoita niin hänellä on ratsastettavana kahdeksan hevosta. Tallia on laajennettu tarpeen mukaan ja alueella sijaitsee useampia eri-ikäisiä ja kokoisia tallirakennuksia. Nyt alueelle mahtuu maksimissaan 47 hevosta. Käytännössä hevosta on kokoajan. Myyntihevosten määrä vaihtelee ja myös valmennuksessa käyvät vuokraavat karsinoita lyhytaikaiseen käyttöön. Tallityöntekijöiden työergonomiaa on yritetty parantaa Avant-pienkuormaajalla, joka on tallimestarin käytössä. Joka käytävällä on heinäpaali avattuna, joten heinien jakotilanteessa heinää ei kuljeteta kaukaa. Pienkuormaajaan on myös kaksi peräkärryä, joista toisessa on aina heinäpaali, jolloin heinien jako ulos sujuu myös helposti.

20 valmentajia pitämässä valmenuksia esim. tallin asukkaille he maksavat 15 uramaksun. Käytännössä tallilla ei käykään ulkopuolisia valmentajia paitsi seuran järjestämissä valmennuksissa. Piha-alueella on merikonteista tehty turvevarasto ja kontit toimivat rehu- sekä yksityishevosten tavaroiden varastoina. Maneesin yläkerran kahviosta pääsee hyvin seuraamaan ratsastustunteja ja valmennusta. Talli on ollut mukana hankkeessa, johon on saatu EU-tukea. Hankkeessa on rakennettu yhteen suuntaan 17 kilometriä pitkä reisistö, jota pitkin pääsee Laivakankaan raviradalle. Reitti siis mahdollistaisi myös ravihevosten treenaamisen. Kävelytyskonetta käytetään paljon. Katariinan näkemyksien mukaan hevosala on ala, jossa pitää koko ajan pystyä kuuntelemaan asiakasta ja muuttumaan. Oma kouluttautuminen auttaa kehittymään ja liiketoimintasuunnitelma täytyy päivittää säännöllisesti. Hän pitää tallin vahvuutena sitä, että siellä on todella hyvin koulutetut ratsastuskouluhevoset. Edistyneimmät asiakkaat saavat myös ratsastaa toisinaan myyntihevosia, joten he saavat kokeilla myös laadukkaampia hevosia. Tallilla on ulkokenttä ja maneesi. Tallilla on selkeä käytäntö, että jos siellä käy ulkopuolisia Yrittäjän oma tulevaisuuden visio on ehkä opettaa toisia ammattilaisia.

21 Lisätietoa opintomatkasta: HevosAgro, Heini Iinatti, p ProAgria Oulu toimisto, Kauppurienkatu 23 HevosAgron FaceBook (kuvia) Ja matkalla mukana olivat: Kirsi Holmström, Oulu Kirsi Pahkala, Haukipudas Päivi Holopainen, Kärsämäki Kristi Paldanius, KP-hevoset, Haapavesi Riitta Pekkala, Vihanti, Päivi Tolonen, Rantsila, Anne Alanko, Rantsila Heidi Kaasalainen, Rantsila Tanja Hynynen, Liminka, Tanja Takkula, Haukipudas, Tuula ja Juhani Leinonen, Muhos, Anne Perätalo, Ii Satu ja Arto Turkka, Oulu Ulla-Maija Perttunen, Posio, T:mi Ulla Perttunen Saana Ylisirniö, Posio Sini Lötjönen, Haapajärven ammattiopisto Tanja Hämäläinen, Haapajärven ammattiopisto Eveliina Hietala, Haapajärven ammattiopisto Kaisa Leskinen, Kempele Tuula Alakastari, ProAgria Oulu Heini Iinatti, ProAgria Oulu Olli Nurkkala, ProAgria Oulu Kuljettaja Karvonen

MATKARAPORTTI Hevosalan opintomatka Ruotsiin Bodeniin 24.4.2014

MATKARAPORTTI Hevosalan opintomatka Ruotsiin Bodeniin 24.4.2014 MATKARAPORTTI Hevosalan opintomatka Ruotsiin Bodeniin 24.4.2014 HevosAgron projektipäällikkö Heini Iinatti osallistui 24.4.2014 Ammattikorkeakoulu Lappian hallinnoiman LaHeKu (Lapin hevostallit kuntoon)

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS

PIENI HEVOSTAITO-OPAS PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen

Lisätiedot

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE KEVÄINEN OPINTOREISSU 16. - 17.5.2013 MATKARAPORTTI

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE KEVÄINEN OPINTOREISSU 16. - 17.5.2013 MATKARAPORTTI HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE KEVÄINEN OPINTOREISSU 16. - 17.5.2013 MATKARAPORTTI Hevoosella vaan koulutushanke järjesti keväisen opintoretken 16. - 17.5.2013. Matkalle lähti hankevetäjien (Susanna Hakkarainen

Lisätiedot

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5

TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 TALLITARKASTUS Sivu 1 / 5 Tarkastuspäivämäärä Tarkastuksen tekijän nimi Tarkastuksen tekijän asema Virkaeläinlääkäri Hevosjalostusliiton tj. Yksityinen eläinlääkäri Valmentaja (omavalvonta) Valmentaja

Lisätiedot

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria. HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.fi Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma

Lisätiedot

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta projektipäällikkö Heini Iinatti Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma Laadittiin 2008, valmis 2009 Tunnistettiin kehittämistarpeet Määriteltiin

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

Stall Råbacka. Fredrika Nyberg

Stall Råbacka. Fredrika Nyberg Perinteisen tallin muuttaminen aktiivitalliksi - mitä iloja ja murheita tuli vastaan? Hit aktiivitalli kokonaisuus, mahdollisuudet sekä käyttökustannukset Stall Råbacka Fredrika Nyberg 1 Karsinatallin

Lisätiedot

RUOKINNAN AUTOMATISOINTI

RUOKINNAN AUTOMATISOINTI Suomen Hippos Oy JALOSTUSPÄIVÄT 12.2.2009 RUOKINNAN AUTOMATISOINTI Mty Aktiivitalli Maiju Paukku ja Fredrika Nyberg Lappeenranta 12.2.2009 1 Mty Aktiivitalli Perustettu syksyllä 2005 Suomen ensimmäinen

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT

HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Maatilarakennusten saneeraus ja vuokraus hevos- ja pieneläintoimintaan, Lammi 27.3.2018 Hevosala Suomessa Hevosia 75 000 (14

Lisätiedot

Sylvi tapasi omistajiaan

Sylvi tapasi omistajiaan Sylvi tapasi omistajiaan Kirpeässä helmikuisessa pakkasessa viime torstaina meitä kokoontui noin kuusikymmentä Sylvin omistajaa tapaamaan hevostamme ja viettämään ravi-iltaa Jokimaalla. Nyt kannattaa sallia

Lisätiedot

Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry. Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012

Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry. Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012 Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012 Hevosmäärän historia 375 000 31 500 75 000 130 000 Hevosmäärän jakautuminen Hevostalouden tunnuslukuja Suomessa n. 75 000

Lisätiedot

Toimivat ruokintaratkaisut

Toimivat ruokintaratkaisut Toimivat ruokintaratkaisut Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Ruokinnan automatisointi Ruokinnan automatisoinnilla tehdään säästöjä ajankäytössä ja työmäärän vähetessä säästyy kustannuksia Heinäautomaatit

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

- puheenjohtajien yhteenvedot, osallistujien priorisointi numeroina

- puheenjohtajien yhteenvedot, osallistujien priorisointi numeroina Learning cafe- TIIVISTELMÄ TYÖPAJOJEN TULOKSISTA HEVOSALA 2020 Neuvonta, koulutus ja kehittäminen Ke 25.5.2011, OSANA HEVOSALAN YHTEISTYÖSEMINAARIA Alustuksena: Hevosalan tulevaisuustyöpajan tulokset,

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen toiminta ja tavoitteet

Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen toiminta ja tavoitteet Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen toiminta ja tavoitteet Kaupunkimittausosasto, Helsinki Marja Kivenheimo Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy Tuomarinkylän Ratsastuskeskuksen kehittämistoimikunta Ratsastuksen

Lisätiedot

Trotter in Motion. Nikulan hevosurheilukeskuksessa Kaustisella Ravihevosen liikkumisen terveys ja suorituskyky

Trotter in Motion. Nikulan hevosurheilukeskuksessa Kaustisella Ravihevosen liikkumisen terveys ja suorituskyky Trotter in Motion Nikulan hevosurheilukeskuksessa Kaustisella 4.-5.5.2018 Ravihevosen liikkumisen terveys ja suorituskyky Luentoja, käytäntöä ja expo Huippuasiantuntijoita paikalla! Liput: www.lipputoimisto.fi

Lisätiedot

Monta houkuttelevaa hevosalan ammattia

Monta houkuttelevaa hevosalan ammattia Monta houkuttelevaa hevosalan ammattia Hevosharrastus on laadukas valinta. Se tarjoaa mahdollisuuden kilpailla, harrastaa, ylittää itsensä tai vain olla mukana kaikille kiinnostuneille. Hevosharrastuksen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa

Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa Nykytoiminnan ja kehittämistarpeiden kartoittaminen - kysely alan toimijoille Hevostaloutta harjoittavan nimi Tallin / Yrityksen nimi Lähiosoite Postinumero (

Lisätiedot

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE KOTIMAAN OPINTOMATKA 14. - 15.2.2014 MATKARAPORTTI

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE KOTIMAAN OPINTOMATKA 14. - 15.2.2014 MATKARAPORTTI HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE KOTIMAAN OPINTOMATKA 14. - 15.2.2014 MATKARAPORTTI Hevoosella vaan koulutushanke järjesti opintoretken kotimaahan 14.-15.2.2014. Matkalle lähti hankevetäjien (Susanna Hakkarainen

Lisätiedot

Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt

Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt Tunnusluvut 2015 Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt SUOMEN HIPPOS RY Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Pitää rekisteriä ja kantakirjaa kaikista Suomessa kasvatettavista hevosroduista Johtaa

Lisätiedot

Tekijät: Nimi: Sirpa Puusaari Oppilaitos: Keski-Pohjanmaan Ammattiopisto & Aikuiskoulutus, Kaustisen toimipaikka

Tekijät: Nimi: Sirpa Puusaari Oppilaitos: Keski-Pohjanmaan Ammattiopisto & Aikuiskoulutus, Kaustisen toimipaikka Semifinaalitehtävän tehtäväpohja Taitaja2015 Hevostenhoitolaji 309 FI Tekijät: Nimi: Sirpa Puusaari Oppilaitos: Keski-Pohjanmaan Ammattiopisto & Aikuiskoulutus, Kaustisen toimipaikka Päiväys: 23.10.2014

Lisätiedot

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKKEEN OPINTOMATKA RUOTSI 18. - 20.11.2012 MATKARAPORTTI

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKKEEN OPINTOMATKA RUOTSI 18. - 20.11.2012 MATKARAPORTTI HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKKEEN OPINTOMATKA RUOTSI 18. - 20.11.2012 MATKARAPORTTI Raviväen opintomatka Etelä-Ruotsiin Hevoosella vaan - koulutushanke järjesti opintomatkan Etelä-Ruotsiin 18.-20.11.2012.

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti

Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle. ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Ympäristönsuojelun vaatimukset ja suositukset tallitoiminnalle ProAgria Oulu, projektipäällikkö Heini Iinatti Hevostalouden ympäristökuormitus voi paikallisesti olla merkittävä Luvat ja ilmoitukset Hevostallin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

SUOMENHEVONEN. Vauhtia. Voimaa. Tunnetta.

SUOMENHEVONEN. Vauhtia. Voimaa. Tunnetta. SUOMENHEVONEN Vauhtia. Voimaa. Tunnetta. Suomenhevonen Suomenhevonen on Suomen kansallishevonen ja ainoa alkuperäinen kotimainen hevosrotu. Suomenhevosia on Suomessa noin 20 000. Suomenhevosvarsoja syntyy

Lisätiedot

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen MTK:n maatalous- ja maaseutupolitiikan AMK-konferenssi 19.3.2015 Maarit Hollmén, MTK Hevosmäärän historia 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000

Lisätiedot

HEPOLAN RATSUTALLIN ALUSTAVA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA 25.11.2009. Malli by Anne-Mari Näsi

HEPOLAN RATSUTALLIN ALUSTAVA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA 25.11.2009. Malli by Anne-Mari Näsi HEPOLAN RATSUTALLIN ALUSTAVA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA 25.11.2009 Malli by Anne-Mari Näsi Hepolan Ratsutalli Sivu 2 / 7 YHTEYSTIEDOT Toiminimi Y-tunnus Hepolan Ratsutalli 2223366-0 Yhteyshenkilö/ yrittäjä:

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

HEVOSALAN AMMATIT JA KOULUTUS

HEVOSALAN AMMATIT JA KOULUTUS HEVOSALAN AMMATIT JA KOULUTUS 36 Hevoset ja kunta rajapintoja 4 HEVOSEN HYVINVOINTI Seppo Hyyppä Tallipaikka hevoselle voi löytyä ammattilaisen pitämästä valmennus- tai hoitotallista, mutta myös oman kotitallin

Lisätiedot

Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut

Mukava olo. Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Mukava olo Lihanautakasvattamon rakenneratkaisut Tilavaatimukset Karsinaratkaisut lämmin- ja kylmäkasvattamoissa Ryhmittelyn merkitys Tautivastustus Eläinten siirrot Tilavaatimukset Ritiläpalkki Kiinteäpohjainen

Lisätiedot

Miten helpotan tallitöitä? Hevosvoimaa seminaari 24.11.2014 Elsa Roponen

Miten helpotan tallitöitä? Hevosvoimaa seminaari 24.11.2014 Elsa Roponen Miten helpotan tallitöitä? Hevosvoimaa seminaari 24.11.2014 Elsa Roponen Työtä riittää Hevoset työllistävät koko- tai osa-aikaisesti noin 15 000-16 000 henkilöä Hevostalleja Suomessa noin 16 000 Tallityöt

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Sallitut luokat ja vaadittavat kilpailuluvat 2-taso: FEI:n pararatsastusohjelmat Suositellaan FEI-tutustumis-, noviisi- ja joukkueohjelmia. Vähintään D-lupa,

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Opintomatka Venäjälle 11.-13.6.2013

MATKARAPORTTI Opintomatka Venäjälle 11.-13.6.2013 MATKARAPORTTI Opintomatka Venäjälle 11.-13.6.2013 HevosAgron projektipäällikkö Heini Iinatti osallistui 11.-13.6.2013 ProAgria Finland Oy:n ja hevossiittola Elitarin järjestämälle opintomatkalle Venäjälle,

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla

Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla Liite 9.6.2008 65. vuosikerta Numero 2 Sivut 8 9 Automatisointi säästää työtunteja hevostallilla Hanna Lensu, Maaseudun Tulevaisuus Keijo Viertoman ja Tiina Tuomisen tilan 30 vuotta vanhan mullinavetan

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila

ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016. Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila ETT:n Eläintautivakuutusseminaari 16.3.2016 Yli-tervalan Maatila Tuomo Anttila Taustatietoa Hiehohotellitoimintaa vuodesta 2011 Asiakkaana 10 tilaa Tällä hetkellä 450 hiehoa Vasikat tulevat 3kk:n iässä

Lisätiedot

Työtä helpottavia talliratkaisuja opintomatkaraportti 9.11.2013

Työtä helpottavia talliratkaisuja opintomatkaraportti 9.11.2013 Työtä helpottavia talliratkaisuja opintomatkaraportti 9.11.2013 Opintomatka oli Jamkin Hevosvoimaa tiedotushankkeen ja Keski-Suomen Hevosjalostusliiton järjestämä. Loppuraportin ovat koonneet Poken eläintenhoitaja

Lisätiedot

Nuoren suomenhevosen valmennus ja kilpailuttaminen - eläinlääkärin näkökulma

Nuoren suomenhevosen valmennus ja kilpailuttaminen - eläinlääkärin näkökulma Nuoren suomenhevosen valmennus ja kilpailuttaminen - eläinlääkärin näkökulma Mari Vettenranta hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, Tampereen hevosklinikka Varsan valinta Suku; aikainen nopeus periytyvää

Lisätiedot

1. Jos hevosten pito on ammattimaista tai muuten laajamittaista, onko toiminnasta tehty kirjallinen ilmoitus lääninhallitukselle?

1. Jos hevosten pito on ammattimaista tai muuten laajamittaista, onko toiminnasta tehty kirjallinen ilmoitus lääninhallitukselle? Hyvinvointi, turvallisuus ja ympäristöasioista huolehtiminen on oleellinen osa hevosalan yrittäjän arkea. Hevostilan ja sen ympäristön vastuullinen hoitaminen luo hyvinvointia ja turvallisuutta paitsi

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto

Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto Asiakasarvon ymmärtää aina omalta kohdaltaan - Miksi käytän joitain tuotteita? - Tai miksi olen käyttämättä

Lisätiedot

Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjällä

Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjällä Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Ypäjällä Työn aiheen valintaan johtivat omat kokemukseni sekä hevosurheilun harrastajana että hevosalan koulutettuna työntekijänä kuin myös pitkä kokemus vapaaehtoisella

Lisätiedot

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä Forssa 14.6.2010 Esityksen sisältö: Hevosharrastuksen merkitys Kunnalle Harrastajille/perheille Hevosyritys

Lisätiedot

Suomen Hippos ry. Tytäryhtiöt Peliyhtiö Fintoto Oy Suomen Hevosurheilulehti Oy

Suomen Hippos ry. Tytäryhtiöt Peliyhtiö Fintoto Oy Suomen Hevosurheilulehti Oy Tunnusluvut 2011 Suomen Hippos ry Vastaa ravikilpailutoiminnasta Rekisteröi kaikki kavioeläimet Tuottaa hevosalan jalostuspalveluja Koordinoi raviurheilun nuorisotoimintaa Toimii hevosalan edunvalvojana

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää

Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters elämyksiä hevosurheilun parissa. 26.-29.9.2019 Ratsastuskeskus Aino Järvenpää Aino Masters CSI2* hypätään Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä 26-29.9.2019. Historian kuudes Aino Masters -kilpailu

Lisätiedot

Eläinlääkäri. Kengitys. Fysioterapia/ hieronta. Koulutus/ valmennus

Eläinlääkäri. Kengitys. Fysioterapia/ hieronta. Koulutus/ valmennus Palveluiden saatavuus (koko Satakunta) Yrittäjiltä kysyttiin, miten he kokevat palveluiden saatavuuden alueellansa. Paras saatavuus palveluilla eläinlääkäri, kengittäjä, fysioterapia/ hierta, ravirata

Lisätiedot

Monipuolista hevostaloutta Keski-Suomessa -opintomatkan raportti 8.3.2014

Monipuolista hevostaloutta Keski-Suomessa -opintomatkan raportti 8.3.2014 Monipuolista hevostaloutta Keski-Suomessa -opintomatkan raportti 8.3.2014 Hevosvoimaa -tiedotushanke ja Keski-Suomen Hevosjalostusliitto järjestivät opintomatkan, jonka neljä kohdetta olivat kaikki omanlaisiaan

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE MATKARAPORTTI SVEITSI SAKSA 18.-21.9.2014

HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE MATKARAPORTTI SVEITSI SAKSA 18.-21.9.2014 HEVOOSELLA VAAN KOULUTUSHANKE MATKARAPORTTI SVEITSI SAKSA 18.-21.9.2014 Opintomatka Sveitsiin ja Saksaan Sedu Aikuiskoulutus ja ProAgria Etelä-Pohjanmaa järjestivät Hevoosella vaan koulutushankeen tiimoilta

Lisätiedot

Ohjelma ja opas osallistujille. Trotter in Motion Nikulan hevosurheilukeskuksessa Kaustisella

Ohjelma ja opas osallistujille. Trotter in Motion Nikulan hevosurheilukeskuksessa Kaustisella Ohjelma ja opas osallistujille Trotter in Motion 4. 5.5.2018 Nikulan hevosurheilukeskuksessa Kaustisella Paikka: Nikulan hevosurheilukeskus / Kaustisen ravirata, Raviradantie 36, 69600 Kaustinen Liput:

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Opintomatka Ruotsi 7.-8.5.2012. kulkuyhteydet, metroasema on muutaman sadan metrin päässä.

MATKARAPORTTI Opintomatka Ruotsi 7.-8.5.2012. kulkuyhteydet, metroasema on muutaman sadan metrin päässä. MATKARAPORTTI Opintomatka Ruotsi kulkuyhteydet, metroasema on muutaman sadan metrin päässä. 7.-8.5.2012 HevosAgron projektipäällikkö Heini Iinatti osallistui 7.-8.5.2012 Hevostietokeskuksen järjestämälle

Lisätiedot

Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely

Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely Yritysprojekti Yleistä Tavoite eli mitä opettaja haluaa teidän oppivan ja mikä on arvioinnin peruste: Ryhmä tutustuu laajasti yrittäjyyteen Ryhmätyöskentely Esittäminen Tietotekniikan hyödyntäminen Omat

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on loistava, monipuolinen

Lisätiedot

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat:

243, Verkkoloimi 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00 243,00. Toimitus maksutta! Koot ja hinnat: Verkkoloimi 243, 00 Paras loimi sinulle, joka haluat hevosellesi Back on Track -vaikutuksen ympäri vuoden käyttämällä samaa loimea. Ohutta keraamista kangasta peittää ohut verkkokangas, joka hengittää

Lisätiedot

Tule tapaamaan 2 kuukauden ikäistä ponivarsaa tai ajamaan polkutraktorilla.

Tule tapaamaan 2 kuukauden ikäistä ponivarsaa tai ajamaan polkutraktorilla. TIEDOTE julkaistavissa he KOTIELÄINPIHA VALKEAKOSKEN ASUNTOMESSUALUEELLA Tervetuloa koeläinpihalle! Tule tapaaan 2 kuukauden ikäistä ponivarsaa tai ajaan polkutrakril. Hämeen amt-instuun Musan yksikkö

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Tehtävä 1. Tunnista hevosen pään- ja jalkojen merkit /5p

Tehtävä 1. Tunnista hevosen pään- ja jalkojen merkit /5p Sydän-Hämeen ratsastajat ry:n ja Suomen Ratsastajainliiton järjestämät Valtakunnalliset Hevostaitomestaruuskilpailut Aitoossa 18.5.2013 TEORIAKOE SARJA I kilpailija numero: nimi: seura: kokonaispisteet:

Lisätiedot

Luonnon, eläinten ja maatilaympäristön hyödyntäminen ratsutilan arjessa. Turkan Ratsurinne ay Satu Turkka, yrittäjä

Luonnon, eläinten ja maatilaympäristön hyödyntäminen ratsutilan arjessa. Turkan Ratsurinne ay Satu Turkka, yrittäjä Luonnon, eläinten ja maatilaympäristön hyödyntäminen ratsutilan arjessa Turkan Ratsurinne ay Satu Turkka, yrittäjä 4.4.2019 www.turkanratsurinne.fi Satu Turkka Heppatyttö vuodesta 1976 Turkan Ratsurinteen

Lisätiedot

Keinoemopalvelu. Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo. Heli Lepo

Keinoemopalvelu. Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo. Heli Lepo Keinoemopalvelu Jalostuspäivät, Joensuu 11.-12.2.2015 Heli Lepo Heli Lepo 1 - Ympärivuorokautinen keinoemovälitys vuodesta 2000 alkaen - Opintomatkoja: USA, Ranska, Australia - Keinoemo-opas, 3. päivitys

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3.

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko

Lisätiedot

Turvallisuus Asiakirja. Talman Talli

Turvallisuus Asiakirja. Talman Talli Turvallisuus Asiakirja Talman Talli Päivitetty 01.01.2015 Sisällysluettelo Turvallisuudesta vastaava henkilö sivu 3 Työntekijät Asiakkaat Alueella käyttäytyminen / toimiminen sivu 4 Hevoset Rakennukset

Lisätiedot

Hevosalan opintoja nuorille

Hevosalan opintoja nuorille Kaustisella ja Perhossa Hevosalan opintoja nuorille Toteuta unelmasi - kouluttaudu hevosalan ammattilaiseksi Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Hevostalous, Kaustinen & Perho kpedu Keski-Pohjanmaan ammattiopiston

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tallinpitäjä ja allekirjoittanut hevosen omistaja sopivat hevosen hoitamisesta yrittäjän ylläpitämällä tallilla.

Tallinpitäjä ja allekirjoittanut hevosen omistaja sopivat hevosen hoitamisesta yrittäjän ylläpitämällä tallilla. Hevosen hoitosopimus Tallinpitäjä ja allekirjoittanut hevosen omistaja sopivat hevosen hoitamisesta yrittäjän ylläpitämällä tallilla. 1. Tallinpitäjät Islanninhevostalli Glaesihross Oy Jenni Kurki & Niklas

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa

Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Myydään menestyvä kahvila Kuopiossa Yrityksen nimi: Kahvila Malliyritys Oy Yrityksen osoite: Kauppakatu 1, Kuopio, Suomi Internet-osoite: www.kahvila.fi Perustamisvuosi: 2012 Toimiala: Majoitus, ravintola,

Lisätiedot

Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat. GrrenCareLab -seminaari Tapani Parviainen

Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat. GrrenCareLab -seminaari Tapani Parviainen Eläinnäyttelyihin ja eläinten kuljettamiseen liittyvät luvat GrrenCareLab -seminaari 9.11.2017 Tapani Parviainen Pysyvä eläinnäyttely Pysyvällä eläinnäyttelyllä tarkoitetaan pysyvää laitosta, jossa pidetään

Lisätiedot

Länstrafiken Norrbotten AB Lapin Roadmap-työpaja Fanny Malin ja Jenni Eckhardt, VTT

Länstrafiken Norrbotten AB Lapin Roadmap-työpaja Fanny Malin ja Jenni Eckhardt, VTT TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Länstrafiken Norrbotten AB Lapin Roadmap-työpaja 7.12.2016 Fanny Malin ja Jenni Eckhardt, VTT Joukkoliikenne Ruotsissa Maakäräjät (20 kpl) ovat vastuussa joukkoliikenteen

Lisätiedot

Harjun oppimiskeskus lukuvuosi 2012-2013. 1. vuosi 2. vuosi - 6 3 1 - - - - - - - - - - - - - - - 6 1 1 1,5 0,5 - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Harjun oppimiskeskus lukuvuosi 2012-2013. 1. vuosi 2. vuosi - 6 3 1 - - - - - - - - - - - - - - - 6 1 1 1,5 0,5 - - - - - - - - - - - - - - - - - - Harjun oppimiskeskus lukuvuosi 00 (hevoskasvatus), yopohjainen Ammatilliset tutkinnon osat 90 ov (sisältyy työssäoppimista vähintään 0 ov, yrittäjyyttä vähintään 5 ov ja opinnäytteen, jonka laajuus on

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Ammattimatka Ruotsiin 27.2.-2.3.2014

MATKARAPORTTI Ammattimatka Ruotsiin 27.2.-2.3.2014 MATKARAPORTTI Ammattimatka Ruotsiin 27.2.-2.3.2014 HevosAgron projektipäällikkö Heini Iinatti osallistui 27.2.-2.3.2014 Hippolis hevosalan osaamiskeskuksen Hevoset ja yhteiskunta - hankkeen järjestämälle

Lisätiedot

Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille

Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Hyviä käytännön ratkaisuja hevostalleille Elsa Roponen 1), Jaana Auer 2), Hanna Kaihlajärvi 2) 1) Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti, Tuumalantie 17, 43130 Tarvaala, elsa.roponen@outlook.com

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät Ylitarkastaja Sari Salminen

Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät Ylitarkastaja Sari Salminen Tuotantoeläinten kuljetukset Teurastamoyrittäjien jäsenpäivät 8.9.2017 Ylitarkastaja Sari Salminen Eläinkuljetuslainsäädäntö Eläinkuljetusasetus Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2005 eläinten suojelusta kuljetuksen

Lisätiedot

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA

Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA 1. YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA 2. VISIO 3. ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET 4. TOIMINNAN TAVOITTEET 5. KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET 6. ORGANISAATIO JA VASTUUNJAKO

Lisätiedot

MESTARIKASVATTAJAT YHTEISOMISTUSSOPIMUS

MESTARIKASVATTAJAT YHTEISOMISTUSSOPIMUS MESTARIKASVATTAJAT YHTEISOMISTUSSOPIMUS Kimpan nimi ja kotipaikat: Mestarikasvattajat, Kiuruvesi ja Ypäjä Tällä sopimuksella sopijapuolet sopivat kimpan harjoittamasta hevoskasvatustoiminnasta ja yhdessä

Lisätiedot

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse?

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Miksi minä? Aluksen omistajalla on laivaisännän vastuu. Aluksen päälliköllä on päällikön vastuu.

Lisätiedot

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry 2019 Sisällys 1. Tapahtumien tiedot... 1 2. Tapahtumien järjestäjän tiedot... 1 3. Tapahtumapaikka...

Lisätiedot

Green care. Kuva: Hannele Siltala

Green care. Kuva: Hannele Siltala Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOIN NIN SUUNNITELMA 23.2.2010

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOIN NIN SUUNNITELMA 23.2.2010 AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOIN NIN SUUNNITELMA 23.2.2010 HEVOSTENHOITO JA HYVINVOINNISTA HUOLEHTIMINEN, 10 ov 1.Työprosessin hallinta kokonaan oman työn suunnitteleminen ja töiden tekeminen

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma

Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma Julkaistu 12.10.2012 Hevosalan yhteistyöseminaarissa Ypäjällä Hevostalouden tulevaisuuden näkymiä ja kehittämiskohteita Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot