TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ"

Transkriptio

1 OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ OPPITUNNIN KUVAUS JA OHJEET Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: , Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen ja jakaminen opetustarkoituksiin on sallittu. Teoksen muuttaminen tai käyttäminen kaupalliseen tarkoitukseen on ehdottomasti kielletty.

2 ENNEN OPPITUNTIA TARVIKKEET: Tunnille tarvitaan toimiva nettiyhteys ja valkotaulu tai Smart Board. Oppitunnilla katsellaan valokuvia ja videoita internetistä. Opettaja tutustuu ennen tuntia Tavoitteisiin ja ennakkokäsityksiin. Siinä on kerrottu, mitä oppitunnin aikana on tarkoitus oppia. Hän voi myös lukea oppilaan kirjan tekstin Tositilanteessa ei hätäillä. Oppituntiin liittyy 17 diaa. Jokaisen dian opetusvihjeet löytyvät myöhemmin tästä ohjeesta. OPPITUNNIN KULKU KIRJATYÖSKENTELY: Oppitunnin aluksi oppilaat lukevat itsenäisesti kirjan tekstin. Mieluiten he olisivat tutustuneet tekstiin kotona ennen oppituntia. DIA 1: Kartoitetaan oppilaiden ennakkokäsityksiä onnettomuustilanteissa toimimisesta. Opettaja kyselee diasta yksitellen esiin tulevia kysymyksiä. Keskustelun pohjana voi käyttää Tavoitteet ja ennakkokäsitykset -lomakkeen keskusteluvihjeitä. Oppilaat voivat myös itse esittää kysymyksiä. Kirjatkaa halutessanne esiin nousevia asioita taululle. 1. TULIPALOSSA ON KYSE MINUU- TEISTA DIA 2: Diassa on kysymyksiä aiheeseen liittyen. Ne tulevat esiin yksitellen. Huomaat, että kotonasi on syttynyt tulipalo. Mitä teet ensimmäiseksi? (VASTAUS: Jos palonalku on pieni, yritetään alkusammutusta sopivalla välineellä.) Mitä teet, jos alkusammutus ei tehoa? (VASTAUS: Jos palo ei sammu nopeasti, esimerkiksi 30 sekunnin sisällä, varoitetaan vaarassa olevia ja herätetään nukkuvat. Poistutaan asunnosta.) Miten liikut savuisessa huoneistossa? (VASTAUS: Ryömimällä tai konttaamalla, koska savu nousee ylöspäin.) Mitä pitää muistaa asunnosta poistuttaessa? (VASTAUS: Suljetaan avonaiset ikkunat ja ulko-ovi perässä, jos sen voi tehdä helposti. Sulkeminen rajoittaa tulipalon ja savun leviämistä.) Kun poistutaan, käytetäänkö portaita vai hissiä? (VASTAUS: Tulipalosta poistutaan portaita pitkin. Hissin käyttö on tulipalossa ja muissa poikkeustilanteissa kielletty, koska se voi pysähtyä kerrosten väliin.) Mistä teet hätäilmoituksen? (VASTAUS: Hätäilmoitus tehdään turvallisesta paikasta, yleensä kokoontumispaikalta.)

3 DIA 3: Katsokaa VTT:n video Savun leviäminen kerrostalon portaikossa. Opettaja korostaa videon katselemisen jälkeen näitä asioita: Jos asunto palaa kerrostalossa, sieltä voi levitä savua porraskäytävään. Jos porraskäytävässä näkyy savua tai haisee savulta, muiden huoneistojen asukkaiden on turvallisempaa pysyä omissa asunnoissaan ja pitää ovet tiiviisti kiinni porraskäytävään. Soitetaan hätänumeroon ja kerrotaan, missä asunnossa on. Savuiseen porraskäytävään ei saa mennä, sillä savu tappaa! DIA 4: Katsokaa kuvaa vihreästä poistumisopasteesta. Diassa on kysymyksiä kuvaan liittyen: Katso ympärillesi. Löytyykö opasteita siitä tilasta, jossa olet? Mitä nämä vihreät opasteet tarkoittavat? (VASTAUS: Poistumisreitit on merkitty niillä. Hätätilanteessa opasteita seuraamalla pääsee ulos. Opasteet loistavat, jotta ihmiset näkevät ne myös pimeässä tai savuisessa tilassa.) Missä olet nähnyt niitä? (VASTAUS: Julkisissa tiloissa, kuten koulussa, kauppakeskuksissa, leffateatterissa jne.) Pitääkö kotonakin olla tällaiset opasteet? (VASTAUS: Vain julkisissa paikoissa pitää olla poistumisopasteet, mutta kotoakin täytyy olla kaksi tietä turvaan. Jos kotona ei voi käyttää varsinaista ulko-ovea, varatie voi olla ikkuna, parveke tai takaovi.) DIA 5: Julkisissa rakennuksissa täytyy olla kaksi erillistä poistumisreittiä (pääsisäänkäynti ja varatie), jotka ovat merkitty pimeässäkin näkyvästi. Poistumisreiteillä ei saa olla mitään tavaraa tai muita esteitä poistumiselle. Poistumisreittejä tarvitaan kaksi, koska tulipalon sattuessa toinen voi olla savun vallassa. Savun suuntaan ei saa mennä. DIA 6: Keskustelkaa kuvien perusteella siitä, katsovatko oppilaat yleensä kauppakeskukseen, leffaan, hotelliin tai laivaan mennessään, missä varatiet sijaitsevat. DIA 7: Katsokaa video Mission Possible: Toiminta tulipalon sattuessa. Turvallisuuskävely kuuluu myös tämän tunnin aiheeseen, mutta se kannattaa toteuttaa oppitunnin lopuksi. Turvallisuuskävelystä löytyy lisää tietoa diasta AUTTAMINEN ON VELVOLLISUUTESI DIAT 8 13: Auttamisvelvollisuus. Jokaisella on auttamisvelvollisuus, jos saapuu ensimmäisenä onnettomuuspaikalle. Auttamatta jättäminen on aina väärin. Tutkikaa diojen 8 13 avulla, mitä pelastuslaki, tieliikennelaki ja rikoslaki sanovat auttamisvelvollisuudesta onnettomuudessa sekä heitteillepanosta. Tulkitkaa vaikeaselkoista lakitekstiä niin, että oppilaat ymmärtävät, mistä lakipykälissä on pääpiirteissään kysymys ja mitä niiden noudattamatta jättämisestä voi seurata.

4 Opettaja pyytää oppilaita nostamaan esiin kustakin tekstistä kaikkein tärkeimmät asiat. DIA 14: Auto ja moottoripyöräilijä törmäävät toisiinsa maantiellä. Satut ensimmäisenä paikalle. Miettikää, miten toimisitte tilanteessa. Ensimmäisenä kannattaa tehdä tilannearvio, mitä on tapahtunut. Opettaja painottaa, että toimintajärjestys yleensä vaihtelee onnettomuudesta ja tilanteesta riippuen. Joskus on ensin estettävä lisäonnettomuudet ja joskus taas on parempi soittaa hätäpuhelu heti tilannearvion jälkeen. Jos paikalla on monta auttajaa, yksi voi soittaa hätäpuhelun heti. Toiset voivat sillä välin estää lisäonnettomuudet. Yleiset toimintaohjeet tulevat esille diaan yksi kerrallaan. DIA 15: Katsokaa video Mission Possible: 112 ja loukkaantuneen auttaminen. 3. KIIREELLISESSÄ TILANTEESSA SOITA 112 DIA 16: Katsokaa Hätäkeskuslaitoksen videot. Niistä selviää, minkälaiset soitot eivät kuulu hätänumeroon. Myös oppilaan aineistossa on tietoa hätäpuhelusta. DIA 17: Tehtävä: toteuttakaa koulussanne turvallisuuskävely. Tämä tehtävä kuuluu paloturvallisuus-teemaan mutta on helpointa toteuttaa vasta tunnin lopuksi. Ohjeet opettajalle: Opettaja tulostaa jokaiselle oppilaalle oman lomakkeen, joka löytyy seuraavalta sivulta. Siihen merkitään havaintoja turvallisuuskävelyn aikana. Alla ovat ohjeet, jotka ovat myös oppilaan aineistossa. Vaaroja vaanii myös koulussa. Voiko kävellen parantaa koulun turvallisuutta? Vastaus on kyllä. Lukekaa ohjeet ja toteuttakaa koulussanne turvallisuuskävely. Turvallisuuskävely on yksi tapa selvittää, onko koulu turvallinen. Turvallisuuskävely tarkoittaa kävelykierrosta, jonka aikana mietitään, mitkä ovat koulunne vaaranpaikat ja riskit. Samalla turvallisuusjärjestelyt tulevat tutuiksi. Turvallisuuskävely tehdään opettajan johdolla ja sille osallistuvat kaikki luokan oppilaat. Tarvittaessa pyydetään apua vahtimestarilta tai koulun turvallisuudesta vastaavalta henkilöltä. Tutustukaa ennalta opettajalta saatavaan lomakkeeseen. Varatkaa mukaan kirjoittamisvälineet, kamera, taskulamppu sekä tarvittavat avaimet lukittuja tiloja varten. Kävelkää läpi koulurakennus ja lähiympäristö. Käyttäkää apuna lomaketta, johon kirjaatte havaintonne. Jos huomaatte puutteita, ottakaa niistä valokuva puutteen korjaamista varten. Kävelyn jälkeen kokoontukaa takaisin luokkaan ja laatikaa yhteenveto tunnistetuista turvallisuuspuutteista. Kouluunne on myös tehty pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelmassa kerrotaan esimerkiksi, miten tulipalossa tai muussa hätätilanteessa pitää toimia. Voitte pyytää koulunne pelastussuunnitelman nähtäväksi ja katsoa, mitä siellä sanotaan turvallisuudesta. Verratkaa, onko siellä samoja asioita kuin omassa yhteenvedossanne. Voitte tarvittaessa ehdottaa, että pelastussuunnitelmaa täydennetään havaintojenne perusteella.

5 KOULUN TURVALLISUUSKÄVELY Käykää läpi koulunne uloskäytävät ja niiden sijainti. Ovatko poistumisopasteet paikoillaan ja kunnossa? Kokeilkaa, miten uloskäytävien ovet aukeavat ja mihin ne johtavat. Jokainen kokeilee vuorollaan. Ovet täytyy saada auki sisältäpäin: niitä ei saa lukita niin, että ovet eivät aukea sisältäpäin. Muistelkaa, missä on koulun kokoontumispaikka. Miten sinne kokoonnuttaessa toimitaan? Onko koulussa paloilmoittimia tai muuta paloturvallisuustekniikkaa?

6 Jos koulussa on automaattinen paloilmoitin: Etsikää ilmaisin katosta. Selvittäkää, miten paloilmoitin toimii. Se vahtii tilaa ja havaitsee alkavan palon. Palon sattuessa ilmaisin käynnistää palohälytyksen koulussa ja välittää ilmoituksen palosta hätäkeskukseen. Muistakaa, että ne eivät ole sprinklereitä eikä niistä tule vettä. Missä ovat paloilmoituspainikkeet ja miten niitä käytetään? Painiketta painettaessa ei tarvita työkaluja. Riittää, kun painiketta painetaan peukalolla. Lasin päällä on muovikalvo, joten siitä ei tule haavaa. Jos huomaa tulipalon alkaneen, voi paloilmoituksen tehdä nopeasti painamalla paloilmoituspainiketta. Varmuuden vuoksi on hyvä soittaa myös hätäpuhelu. Huomatkaa, että painiketta ei saa painaa turhaan. Jos koulussa on sprinkleri: etsikää suutin katosta. Vain palon yläpuolella oleva suutin laukeaa. Kaikki suuttimet eivät siis laukea yhtä aikaa, kuten leffoissa. Suuttimia ei saa rikkoa esimerkiksi jääkiekkomailalla tms. Korkeasta mailasta joutuu myös koulussa jäähylle, jos sillä rikkoo sprinklerin!

7 Etsikää alkusammuttimet. Halukkaat saavat kokeilla, kuinka käsisammutin otetaan seinältä ja laittavat sen myös takaisin. Kerrataan käsisammutimen käyttöohjeet lukemalla ne. Testataan pikapaloposti laskemalla vettä ämpäriin. Letku valutetaan tyhjäksi ja laitetaan takaisin kaappiin. Etsikää koulunne palo-ovet. Varsinkin porrashuoneisiin johtavat ovet on pidettävä suljettuina. Onko koulussa kuulutuslaitteistoa? Onko koulussa valmiita kuulutuksia? Kuka kuuluttaa hätätilanteessa? Mitkä ovat tällaisia hätätilanteita?

8 Missä on koulun väestönsuoja? Suojaan mennään vain poikkeusoloissa, ei tulipalossa. Selvittäkää, millainen on väestönsuojelun merkki. Tarkistakaa koulunne kemian luokka sekä puu- ja metallityöluokka. Kerratkaa luokan riskit ja vaarat. Tarkistakaa, että ensiapuvälineet ja sammuttimet löytyvät helposti ja vaaralliset aineet ovat turvallisessa paikassa. Menkää koulun pihalle ja tarkistakaa pelastustiet. Niistä pitää aina päästä kulkemaan, joten pelastustielle ei saa pysäköidä autoja tai asettaa esteitä.

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ

OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ OPPITUNTI 2: TOSITILANTEESSA EI HÄTÄILLÄ Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen

Lisätiedot

OPPITUNNIN KUVAUS JA OHJEET

OPPITUNNIN KUVAUS JA OHJEET OPPITUNNIN KUVAUS JA OHJEET Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin kopioiminen ja

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN

OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN OPAS VIDEOIDEN KÄYTTÖÖN Ransu ja Valtteri opastavat välttämään vaaratilanteita ja toimimaan oikein onnettomuuksissa. Valtteri Väyrynen on Tampereen aluepelastuslaitoksen koulutussuunnittelija. Tämä opas

Lisätiedot

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI

HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI PELASTUSSUUNNITELMA SENIORIASUMISOIKEUS OY MERIKARTANO RIONKATU 7 00220 HELSINKI Lisaa tahan karttakuva josta ilmenevat kiinteistojen sijainti, pelastustiet, pysakointijarjestelyt seka muut turvallisuusjarjestelyt

Lisätiedot

Viitalantie 221, 60640 Isokoski

Viitalantie 221, 60640 Isokoski Venestalon pelastussuunnitelma, joka sisältää sammutus- ym. turvallisuusohjeita Viitalantie 221, 60640 Isokoski TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Venestalo on Veneskoski-Viitala-seura ry:n omistama kylätalo, joka

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Kodin paloturvallisuus

Kodin paloturvallisuus Kodin paloturvallisuus Itä-Uudenmaan Pelastuslaitos Palotarkastaja Linnea Kytömäki Itä-Uudenmaan pelastuslaitos Väkiluku n. 94 000 Seitsemän kuntaa Työntekijöitä n. 180 Asemat, joissa on vakituista henkilökuntaa

Lisätiedot

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112. Pelastustiet ja pysäköinti Valvojat ohjeistetaan seuraamaan pysäköintiä niin, ettei pysäköinti estä pelastusajoneuvojen toimintaa ja niin että pelastustiet pidetään avoinna. Hallin edessä on selkeät parkkipaikat,

Lisätiedot

Alppikylän Setlementtiasunnot

Alppikylän Setlementtiasunnot Alppikylän Setlementtiasunnot Käyttäjien turvallisuusohjeet 34213 alppikyl%d0%94n setlementtiasunnot312017150955img 8622 Hevosmiehenkatu 1 / Alppikylänkatu 22-24 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt

Lisätiedot

ONNETTOMUUDET VOI ITSE EHKÄISTÄ

ONNETTOMUUDET VOI ITSE EHKÄISTÄ OPPITUNTI 1: ONNETTOMUUDET VOI ITSE EHKÄISTÄ OPPITUNNIN KUVAUS JA OHJEET Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän

Lisätiedot

Asumisyksikkö Muistokatu

Asumisyksikkö Muistokatu Asumisyksikkö Muistokatu Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt 6. Kokoontumispaikka 7.

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kalvolan kirkko Iittalantie 300, 14500, Iittala Raporttipäivä: 05.09.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Kalvolan kirkko

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Kiinteistö Oy:t Aitio Business Park Vivaldi ja Verdi

Kiinteistö Oy:t Aitio Business Park Vivaldi ja Verdi Kiinteistö Oy:t Aitio Business Park Vivaldi ja Verdi Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

Poistumisreitti. Kilpi osoittaa poistumisoven (lisäkilpi) x 150 * L 400 x 200 * P 500 x 250 * T

Poistumisreitti. Kilpi osoittaa poistumisoven (lisäkilpi) x 150 * L 400 x 200 * P 500 x 250 * T www.pivaset.fi Poistumisopasteet, jälkivalaisevat Poistumisreitti. Kilpeä käytetään osoittamaan ulospääsyreitin suunnan. Poistumisreitti. Kilpi osoittaa poistumisoven. Hätätilanteessa riko lasi. Käytetään

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS TARKASTETTAVA KIINTEISTÖ Kiinteistön postiosoite Agricolankatu 13 / Kaarlenkatu 1 Kaupunki Helsinki Kaupunginosa Kallio Kiinteistössä tarkastettuja rakennuksia 1 Tämä tarkastusraportti

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu PELASTUSSUUNNITELMA Isännöitsijätoimisto Puhelin: 040-5549123 Kauppurienkatu Fax: 08-90100 Oulu Asunto-osakeyhtiö

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus: Tämän sähköisen oppimateriaalin

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vuorentaan kappeli Marssitie 23, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 11.07.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (16) Vuorentaan

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pellon Ponsi ry, suunnistusjaosto Veijo Ekonoja,

Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pellon Ponsi ry, suunnistusjaosto Veijo Ekonoja, 2 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Tornionlaakson Rastipäivät 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen, myös sähköpostiosoite) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite) Pellon

Lisätiedot

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat 1 (6) TILAPÄISMAJOITTUMISEN OHJE Yleistä Tilapäisen majoittumisen ohje on suunnattu henkilöille jotka eivät ole toimintakykyrajoitteisia tai kuuluvat erityisryhmiin. Tätä ohjetta on noudatettava majoitettaessa

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun

Lisätiedot

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!

kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen kirkko Kirkkokuja 27, 14840, Tuulos Raporttipäivä: 25.04.2014 Tarkastuspäivä: 13.03.2014 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (11) Tuuloksen kirkko

Lisätiedot

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA Masalan ylipainehallin yhteystiedot Jalkapallohalli, kupla Rusthollintie 2, 02430 Masala Ylläpito ja huolto: Tilahallinnon päivystäjä 040-5140091 Kenttämestari

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hauhon kirkko Danielson-Kalmarintie 1, 14700, Hauho Raporttipäivä: 15.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Hauhon kirkko

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet

Mikkelin Jäähalli. Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Pelastussuunnitelman pikaohjeet Mikkelin Jäähalli Yleinen turvallisuusohje YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 TULIPALON SATTUESSA 1. PELASTA välittömässä vaarassa olevat. 2. VAROITA muita vaarasta.

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS. Kuvitus Hannu Leskinen. Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS. Kuvitus Hannu Leskinen. Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö PALOKUNTANUORTEN NUORISOMERKKIKURSSI OPPILAAN OPAS Teksti Suvi Almqvist Päivitys Mervi Jaakola Kuvitus Hannu Leskinen Toimitus Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ISBN 978-951-797-608-4 ISBN 978-951-797-609-1

Lisätiedot

Avain. Pelastussuunnitelma. Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, Lohja. Laadinta pvm:

Avain. Pelastussuunnitelma. Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, Lohja. Laadinta pvm: Avain Pelastussuunnitelma Lohjan Laamanninpuisto Laamanninkatu 1, 08200 Lohja Laadinta pvm: 25.09.201 Päivitys pvm: 20.10.201 Sivu 2 / 14 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1. Johdanto 1.1. Säädösperusteet

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma 1 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu valtioneuvoston asetukseen pelastustoimesta (407/ 2011 3 ) ja pelastuslakiin (379/2011 16 ) Pelastuslaki

Lisätiedot

TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi Keskinäinen Kiinteistöyhtiö FASTERVESTOy 1. Johdanto Suunnitelman tekemisestä on säädetty pelastuslaissa (468/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Oma puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä esite näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin kattoon.

Lisätiedot

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016

Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Tuulimäen kalliosuojan turvaopas 2016 Viite: Espoon kaupungin Tuulimäen väestösuojan turvallisuussuunnitelma 9.2.2016 Miksi turvallisuusohjeita tarvitaan Tuulimäen kalliosuojan turvaopas on tarkoitettu

Lisätiedot

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

MARJATILA TYÖNANTAJANA. Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset. Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen MARJATILA TYÖNANTAJANA Majoitustilat ja niille asetettavat vaatimukset Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Turvallinen työskentely ympäristö? Yhteisillä tiedolla Yhteisillä

Lisätiedot

Turvallinen Pirkanmaa

Turvallinen Pirkanmaa Koulutuksen tavoite - Koulutuksen jälkeen jokainen kuulija: - ymmärtää onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tärkeyden - tutustuu työpaikkansa riskeihin, pelastussuunnitelmaan ja tekee turvallisuuskävelyn omassa

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry

Turvallisuussuunnitelma. Lauttasaaren Kisa-Siskot ry Turvallisuussuunnitelma Lauttasaaren Kisa-Siskot ry LAUTTASAAREN KISA-SISKOT RY TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2 (6) Sisällysluettelo 1 Turvallisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2 Yhdistyksen toiminnan kuvaus...

Lisätiedot

Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet

Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet 2016 Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet Päijät-Hämeen pelastuslaitos MOk 31.3.2016 Sisältö 1 Yleistä... 1 2 Määritelmiä... 1 3 Palovaroittimien sijoittaminen... 2 4 Palovaroitinjärjestelmän asentaminen...

Lisätiedot

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen.

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen. TerveysInfo Alkusammutustoimet Koulutusvideo alkusammutuksesta, jossa esimerkki ja asiaosuuksin kerrotaan alkusammutuksesta eri sammuttimilla, sekä toimenpiteistä tulipalotilanteissa. Video sisältää mm.

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on.

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. HÄTÄTILANTEET A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. C. Kuka auttaa hätänumerossa? 1. 2. 3. 4.

Lisätiedot

JKi/Pro/JRi/JSo/ERa Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio

JKi/Pro/JRi/JSo/ERa Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio OHJE 28/2017/PELT 1 (8) OHJE SUURTEN TYÖMAIDEN TYÖMAAPARAKKIEN JA PARAKKIKOKONAISUUKSIEN PALOTURVALLISUUDESTA OHJE 28/2017/PELT 2 (8) Perusteet Tässä ohjeessa määritellään tärkeimmät paloturvallisuusnäkököhdat

Lisätiedot

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta. Piia Manninen HELPE Asuinkiinteistöjen paloturvallisuudesta Piia Manninen HELPE 22.9.2016 Sisältö Helsingin alueen keikkatilastoja Onnettomuuksien ehkäisy Rakenteellinen paloturvallisuus Palo-osastointi asuinkiinteistössä

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hämeenlinnan kirkko Kirkkorinne, 13100, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (13) Hämeenlinnan

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO, OPISKELIJAT

ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO, OPISKELIJAT ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO, OPISKELIJAT TURVALLISUUSOHJEET 26.04.2017 www.eastsec.fi 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston yhteystiedot... 3 2. Turvallisuusvastaava ja pelastuslaitosten

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

Hyvinvointikeskus Sauvola

Hyvinvointikeskus Sauvola Hyvinvointikeskus Sauvola Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt 6. Kokoontumispaikka 7.

Lisätiedot

HASO. Turvallisuusilta

HASO. Turvallisuusilta HASO Turvallisuusilta 30.1.2019 Ohjelma Vastuut ja velvollisuudet omistaja vs. asukas Kiinteistön Pelastussuunnitelma arjen turvallisuuden kivijalka Kodin pelastautumissuunnitelma riskianalyysi sekä toimintamallit

Lisätiedot

ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA

ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNTI 3: ONNETTOMUUDEN SEURAUKSIA VOI RAJOITTAA OPPITUNNIN KUVAUS JA OHJEET Copyright: 2014 SPEK, Tekstit: Eevi-Kaisa Yrjölä, Ulkoasu: HUVILA Brand & Design, ISBN: 978-951-797-483-7, Kopiointirajoitus:

Lisätiedot

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA OHJE 1 (5) OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA Ohje on laadittu yhteistyössä kumppanuusverkoston pelastuslaitosten ja Kuntaliiton kesken ja sen tavoitteena on alueiden

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa.

PALOTURVALLISUUS. Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. PALOTURVALLISUUS Käytännön esimerkkejä ja toimintatapoja kampuksen paloturvallisuuden parantamiseksi sekä onnettomuuden sattuessa. Porin yliopistokeskus 22.10.2015 TH Mitä on paloturvallisuus ja pelastustoiminta?

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 10.11.2014 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Matti Orrainen 2.2. 1 Säädöksissä vaaditus turvallisuusasiakirjat 2.2.1. 1 Suunnittelun ja valmistelun turvallisuusasiakirja Valtioneuvoston asetuksessa (205/2006)

Lisätiedot

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke

7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke 7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN TILAPÄISMAJOITUKSEN

KANTA-HÄMEEN TILAPÄISMAJOITUKSEN TILAPÄISMAJOITTUMISEN OHJEET 1. Ilmoitukset ja pelastussuunnitelma Majoittajan on ilmoitettava pelastuslaitoksen paikalliselle toimipisteelle kirjallisesti niistä koulurakennuksista tai muista tiloista,

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (379/2011 16 ) ja pelastusasetukseen (407/2011 3 ) 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Tornionlaakson

Lisätiedot

Pelastusturvallisuuden vuositilasto VNT TKU TRE

Pelastusturvallisuuden vuositilasto VNT TKU TRE Pelastusturvallisuuden vuositilasto 18 HKI JKL ESP OUL VNT TKU TRE Tutkittua tietoa turvallisuudesta Kiinteistöjen pelastusturvallisuuden tilanne on parantunut vuodesta 2017. Siitä huolimatta tilanne on

Lisätiedot

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi:

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Tämä esitys sisältää koulutuksen koulun opetushenkilöstölle. Koulutus on rakennettu sellaiseksi, että sen voi vetää ryhmälle ilman aiheeseen etukäteen perehtymistä.

Lisätiedot

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA

YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA Liite 8 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION POISTUMISSUUNNITELMA ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä poistumissuunnitelmasta... 3 2. Toiminta onnettomuus- ja uhkatilanteissa...

Lisätiedot

OpenOffice.org Impress 3.1.0

OpenOffice.org Impress 3.1.0 OpenOffice.org Impress 3.1.0 Sisällysluettelo 1 Esityksen luominen...1 2 Dian rakenne...2 3 Dian lisääminen, poistaminen, siirtäminen ja kopioiminen...3 4 Diojen koon muuttaminen...3 5 Pohjatyylisivut...4

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue

PELASTUSSUUNNITELMA. Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue PELASTUSSUUNNITELMA Yleisjärjestelyt: PELASTUSSUUNNITELMA KISAKYLÄ JA LEIRINTÄALUE Kisakylä käsittää Syreenin koulun, Yhteiskoulun kenttä ja Leirintäalue uimahallin vieressä. Kisakylän info on Syreenin

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Loimalahden leirikeskus Majalahdentie 1, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 06.09.2013 Tarkastuspäivä: 05.06.2015 Muokkauspäivä: 17.08.2015 2 (10) Loimalahden

Lisätiedot

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8.

MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 4.8. MITEN ASUNTOJEN PALOKUOLEMIA VOIDAAN TEHOKKAASTI VÄLTTÄÄ? Johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Tilannekatsaus/tulipalot 31.7.2011 Rakennuspaloja keskimäärin 17,5/vrk Asuinrakennuspaloja

Lisätiedot

Pellon Ponsi ry / suunnistusjaosto Jani Harju p. 0405862199, jani.harju(at)lappia.fi

Pellon Ponsi ry / suunnistusjaosto Jani Harju p. 0405862199, jani.harju(at)lappia.fi YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (379/2011 16 ) ja pelastusasetukseen (407/2011 3 ) 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Lapin Lumirastit

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/2011 16 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Kansallinen hiihtosuunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja

Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Vantaan kaupunki Hakunilan kalliosuojan turvallisuusasiakirja Sisällysluettelo 1) Palvelun tarjoaja ja kohde... 3 2) Turvallisuusasioista vastaava henkilö... 3 3) Ennakoitavat vaaratilanteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet

Kavalahden Leirikeskus. Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus Toimintaohjeet Kavalahden Leirikeskus toimintaohjeet Laadittu 4.12.2014 Laatija Juha Vilen Viimeksi päivitetty 3.3.2015 Päivittäjä Ville Salo Nämä toimintaohjeet on laadittu käyttäen

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hätilän kirkko Tuomelankatu 19, 13210, Hämeenlinna Raporttipäivä: 16.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (15) Hätilän kirkko

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

AJANVARAUKSEN TEKEMINEN (YLEISEEN RESURSSIIN)

AJANVARAUKSEN TEKEMINEN (YLEISEEN RESURSSIIN) OHJE 1(10) AJANVARAUKSEN TEKEMINEN (YLEISEEN RESURSSIIN) Tavastiassa on muutama yleinen resurssi, joiden varauksen voi tehdä GroupWisen kalenteriin. Merkinnän tekeminen ei edellytä oman kalenterin käyttämistä.

Lisätiedot

Ampumahiihtokilpailut. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 17.-18.1.2015. Pelastussuunnitelma

Ampumahiihtokilpailut. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 17.-18.1.2015. Pelastussuunnitelma Ampumahiihtokilpailut Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 17.-18.1.2015 Pelastussuunnitelma 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata ampumahiihtokilpailujen toteuttamisesta

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA HÄTÄILMOITUS

PELASTUSSUUNNITELMA JA HÄTÄILMOITUS Teemakirjeet ovat tukipaketteja keskustelutilaisuuksien tai kerhoiltojen vetäjille. Ne ovat kouluttajina toimivien, aiheeseen perehtyneiden palokuntanaisten käsialaa. Tilaisuuden vetäjän toivotaan tutustuvan

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Lammin kirkko Katariinantie 2, 16900, Lammi Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 17.06.2014 2 (19) Lammin kirkko sisällysluettelo

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi

PELASTUSSUUNNITELMA. YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi PELASTUSSUUNNITELMA YRITYSPUISTO LEIVONEN Maitokuja 4, 74700 Kiuruvesi 2 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN YLLÄPITO 3 2. SUUNNITTELUVELVOITE 5 3. HÄTÄILMOITUSOHJE 6 4. ELVYTYSOHJE 7 5. HUOMIOITAVAT VAARATILANTEET

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia.

TYÖTURVALLISUUS. Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS TYÖTURVALLISUUS Huono työturvallisuus maksaa. Onnettomuudet, loukkaantumiset ja sairauspoissaolot aiheuttavat suuria kustannuksia. TYÖTURVALLISUUS Työpaikan ja työympäristön työturvallisuudesta

Lisätiedot

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Maatullinaukio

Kiinteistö Oy Maatullinaukio Kiinteistö Oy Maatullinaukio Käyttäjien turvallisuusohjeet Maatullinaukio 10 00750 HELSINKI 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Yleistä Kohteen perustiedot Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio Turvaopasteet Poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA

ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA Omavalvonnan lakitausta Omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjden mukaisesti on velvoittavaa. Vastaajan tulee

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot