TURVALLISUUSKARTOITUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVALLISUUSKARTOITUS"

Transkriptio

1 TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Lammin kirkko Katariinantie 2, 16900, Lammi Raporttipäivä: Tarkastuspäivä: Muokkauspäivä:

2 2 (19) Lammin kirkko sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Poistumisjärjestelyt 3. Palo-osastointi 4. Turvallisuustekniikka 5. Suojelu- ja riskikohteet 6. Opastus ja piha-alue 7. Alkusammutuskalusto 8. Muita havaintoja

3 3 (19) 1. Johdanto Talokeskus Yhtiöt Oy on suorittanut kohteessa palo- ja henkilöturvallisuuteen liittyvän kartoituksen. Kyseessä on kiinteistökohtainen ja vapaaehtoinen palo- ja henkilöturvallisuuskartoitus, ei viranomaisen tekemä palotarkastus. Kartoituksessa on selvitetty kohteenn päivittäiseen palo- ja henkilöturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä kuten alkusammutusvälineiden sijoittelu ja turvallinen poistuminen tiloista. Kartoituksessa kerättyjen tietojen perusteella on koottu toimenpidelista korjaus- ja parannusehdotuksia. Toimenpiteet parantaisivat tiloissa työskentelevien työntekijöiden henkilöturvallisuutta ja lisäisivät kiinteistön paloturvallisuutta. Kiinteistön omistaja ja käyttäjä päättävät niiden toteuttamisesta. Kartoitus käsittää sekä kirkon, että kappeli rakennuksen

4 4 (19) Toimenpidelistaus. Tapulin alkusammutin on kylmässä tilassa. Tarkastus on suoritettava 1 vuoden välein. 1 Kappelin sammuttimet on merkittävä opastekylteillä. 2 Osassa kirkkorakennuksen poistumisteitä on pelkät vanhat poistumistievalot. 3 Veden ja sähkön sulut vaikeasti havaittavissa, opastus merkinnät asennettava. 4 Kappelissa ei ole poistumistievaloja eikä opasteita. 5 Tontin sisäänajon yhteyteen suositellaan tonttiopaskarttaa, josta käyvät ilmi rakennukset, ympäröivät tiet ja pelastusajoneuvoille suunnitellut reitit.

5 5 (19) 2. Poistumisjärjestelyt Poistumisreitit on merkitty poistumisreittivaloilla Varatiejärjestely on pelastuslaitoksen avulla pelastautuminen tai ikkuna ja pudottautuminen alas.

6 6 (19)

7 7 (19) Toimenpide-ehdotukset Osassa kirkkorakennuksen poistumisteitä on pelkät vanhat poistumistievalot. Kappelissa ei ole poistumistievaloja eikä opasteita.

8 8 (19) 3. Palo-osastointi Palo-osastointi on toteutettu kerroksittain ja käyttötapaosastointina. Palo-osastoinnin luokka yleensä: 60 minuuttia Palo-osastoinnin tarkoitus on rajoittaa tulipalon ja vaarallisten savukaasujen leviämistä ja siten pienentää omaisuusvahinkoja ja helpottaa rakennuksesta poistumista. Osastoiviin rakenteisiin tehdyt läpiviennit on tiivistettävä asianmukaisia palokatkotuotteita käyttäen valmistajan ja tyyppihyväksyntäpäätöksen ohjeiden mukaisesti. Tarkastuskierroksella käytiin läpi pistokokein sähkökeskusten ja teknisten tilojen läpivientejä.

9 9 (19) 4. Turvallisuustekniikka Automaattinen paloilmoitin Onko suojattu paloilmoittimella: Kyllä Paloilmoittimella suojattu alue: kirkkorakennus, kappeli ei Järjestelmään kuuluu lämpö- ja savuilmaisimia, paloilmoituspainikkeita ja palokelloja Paloilmoitinkeskuksen sijainti: Asehuone Sammutuslaitteistot Onko suojattu sprinklerillä: Kyllä Onko kaasusammutuslaitteistolla suojattuja tiloja: Ei Muiden tilojen savunpoistojärjestelmä: Rikottavat ikkunat

10 10 (19) Kuivasprinklaus syöttö pääportin vieressä

11 11 (19) 5. Suojelu- ja riskikohteet Kirkkorakennus kalusteineen ja esineistöineen on suojelukohde.

12 12 (19) 6. Opastus ja piha-alue Tontin opaskartta puuttui Toimenpide-ehdotukset Tontin sisäänajon yhteyteen suositellaan tonttiopaskarttaa, josta käyvät ilmi rakennukset, ympäröivät tiet ja pelastusajoneuvoille suunnitellut reitit.

13 13 (19) 7. Alkusammutuskalusto

14 14 (19)

15 15 (19) Kappelin sammuttimet tulee merkata.

16 16 (19) Toimenpide-ehdotukset Tapulin alkusammutin on kylmässä tilassa. Tarkastus on suoritettava 1 vuoden välein. Kappelin sammuttimet on merkittävä opastekylteillä.

17 17 (19) 8. Muita havaintoja Veden pääsulkuventtiilit on harmaan muovikuvun alla. Sähköpääkeskus on ilmoitustaulun takaosassa.

18 18 (19) Kappelin huoltokellari tulee merkitä, jos sitä käytetään muuna kuin tilapäisenä tulityöpaikkana ja jos siellä säilytetään kaasupulloja, niin kaasupullot- kyltti tulee asentaa oveen.

19 19 (19) Toimenpide-ehdotukset Veden ja sähkön sulut vaikeasti havaittavissa, opastus merkinnät asennettava.

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hauhon kirkko Danielson-Kalmarintie 1, 14700, Hauho Raporttipäivä: 15.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Hauhon kirkko

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hämeenlinnan kirkko Kirkkorinne, 13100, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (13) Hämeenlinnan

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen kirkko Kirkkokuja 27, 14840, Tuulos Raporttipäivä: 25.04.2014 Tarkastuspäivä: 13.03.2014 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (11) Tuuloksen kirkko

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Poltinahon seurakuntatalo Turuntie 34, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (12) Poltinahon

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Hätilän kirkko Tuomelankatu 19, 13210, Hämeenlinna Raporttipäivä: 16.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (15) Hätilän kirkko

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Loimalahden leirikeskus Majalahdentie 1, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 06.09.2013 Tarkastuspäivä: 05.06.2015 Muokkauspäivä: 17.08.2015 2 (10) Loimalahden

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kansakoulukuja 1 Kansakoulukuja 1, 00100, Helsinki Raporttipäivä: 23.06.2014 Tarkastuspäivä: 17.06.2014 2 (11) Kansakoulukuja 1 sisällysluettelo 1. Johdanto

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kalvolan kirkko Iittalantie 300, 14500, Iittala Raporttipäivä: 05.09.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Kalvolan kirkko

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen seurakuntakeskus Pappilantie 15, 14820, Tuulos Raporttipäivä: 10.08.2015 Tarkastuspäivä: 05.06.2015 2 (10) Tuuloksen seurakuntakeskus sisällysluettelo

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vuorentaan kappeli Marssitie 23, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 11.07.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (16) Vuorentaan

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS TARKASTETTAVA KIINTEISTÖ Kiinteistön postiosoite Agricolankatu 13 / Kaarlenkatu 1 Kaupunki Helsinki Kaupunginosa Kallio Kiinteistössä tarkastettuja rakennuksia 1 Tämä tarkastusraportti

Lisätiedot

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa

6.1 Savunpoisto. Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa 6 ut P O R R A S K ÄY TÄVÄT es iv Porraskäytävät ovat kerrostalokiinteistöissä ensisijaiset poistumistiet. Porraskäytävien kautta asukkaiden pitää päästä tarvittaessa poistumaan turvallisesti asunnostaan.

Lisätiedot

YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ

YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ YLEISTÄ RAKENNUSPALOISTA JA PALOMÄÄRÄYKSISTÄ Rakennuspalot - Jakauma Tulipaloja Suomessa 6000-7000 vuodessa Tulisija- ja hormipalot n. 15 % Sähköpalot n. 30 % Tulisija- ja hormipalot Tulisija- ja hormipalot

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa

Pelastussuunnitelma. 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa Pelastussuunnitelma 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata Maakuntaviestin toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa

Lisätiedot

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat 1 (6) TILAPÄISMAJOITTUMISEN OHJE Yleistä Tilapäisen majoittumisen ohje on suunnattu henkilöille jotka eivät ole toimintakykyrajoitteisia tai kuuluvat erityisryhmiin. Tätä ohjetta on noudatettava majoitettaessa

Lisätiedot

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi? Pelastustoiminta Helsingin pelastuslaitoksen suorittamien paloja pelastustehtävien kokonaismäärä

Lisätiedot

KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS

KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS RISKIENHALLINTA 1999 1 Kirkkorakennusten turvallisuus TUHOPOLTOT Tulipalo on aina ollut kirkkorakennusten suurin uhka. Palojen syttymissyynä olivat aikaisemmin salamaniskut

Lisätiedot

Automaattisten paloilmoittimien ilmoituksensiirtoyhteyden valvonta

Automaattisten paloilmoittimien ilmoituksensiirtoyhteyden valvonta Sisältö Sivu 1. Tarkoitus 1 2. Ilmoituksen siirtolaitteet 1 3. Rakennuksen pelastussuunnitelma 1 4. Ilmoituksensiirtoyhteys ja sen valvonta 1 Tämä on Finanssialan Keskusliiton Vahingontorjunta ja turvallisuus

Lisätiedot

ERHE -hanke. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista. Helsinki 13.11.2007 Jaana Rajakko

ERHE -hanke. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista. Helsinki 13.11.2007 Jaana Rajakko ERHE -hanke Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista Helsinki 13.11.2007 Jaana Rajakko 19.11.2007 ERHE -hanke Hanke erheellisten paloilmoitusten vähentämiseksi erheellinen paloilmoitus

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA

TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA TURVAVALAISTUS KUNNOSSAPITO-OHJELMA HUOLTOPÄIVÄKIRJA KÄYTTÖÖNOTTOTARKASTUS PÖYTÄKIRJA Exilight Oy Hermiankatu 6-8A Tel. +358 (0)10 773 5400 33720 Tampere Fax. +358 (0)10 773 5409 Kiinteistö: Omistaja:

Lisätiedot

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena

Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Ajankohtaista ja Ikäihmiset turvallisuushaasteena Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Onnettomuuksien ehkäisy 2012 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja UPL 9.2.2012 Onnettomuuksien ehkäisy Katto-

Lisätiedot

AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI

AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA KAASUSAMMUTUSLAITTEISTOISSA KÄYTETTÄVIEN HYVÄKSYTTYJEN TUOTTEIDEN LUETTELOINTI 2009 1 (6) AUTOMAATTISISSA SPRINKLERILAITTEISTOISSA JA AUTOMAATTISISSA

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tulityökurssi

Tulevaisuuden Tulityökurssi Tulevaisuuden Tulityökurssi 1 Tulityöt 2014-2024 Vuorovaikutteinen osittain, kouluttaja ei aktiivisesti opeta, vaan johtaa keskustelua, pohdintoja Koulutettavat jaetaan heti rooleihin istuttamalla koulutettavat

Lisätiedot

Mukana toiminnassa tällä hetkellä mm.

Mukana toiminnassa tällä hetkellä mm. Suomen Palokatkoyhdistys SPY Suomen Palokatkoyhdistys on aloittanut toimintansa vuoden 2003 alusta. Tarkoituksena edistää rakentamisen ja olemassa olevien rakennusten paloturvallisuutta Suomessa. Puheenjohtajana

Lisätiedot

ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA

ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA Omavalvonnan lakitausta Omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjden mukaisesti on velvoittavaa. Vastaajan tulee

Lisätiedot

OHJE TILAPÄISMAJOITTUMISESTA KOULUISSA TMS. RAKENNUKSISSA

OHJE TILAPÄISMAJOITTUMISESTA KOULUISSA TMS. RAKENNUKSISSA OHJE 1(5) OHJE TILAPÄISMAJOITTUMISESTA KOULUISSA TMS. RAKENNUKSISSA Määritelmä: - Tilapäismajoittumiseksi katsotaan tila, jota ei ole tarkoitettu majoitustilaksi (esim. koulujen luokkahuoneet) ja jota

Lisätiedot

Eija Paukkuri, kehittämispäällikkö Kasvatus- ja opetuskeskus, Nokia 6.6.2013

Eija Paukkuri, kehittämispäällikkö Kasvatus- ja opetuskeskus, Nokia 6.6.2013 Eija Paukkuri, kehittämispäällikkö Kasvatus- ja opetuskeskus, Nokia 6.6.2013 kuulutusjärjestelmä on puutteellinen tai sitä ei ole kaiuttimia ei ole kaikkiin opetustiloihin ovien lukitus on puutteellinen

Lisätiedot

7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi VAARATILANNE

7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi VAARATILANNE 7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi versio 2a j.m. Sivu 1/6 2.2.04 versio 2a j.m. Sivu 2/6 2.2.04 Esimerkit Päivittäiset onnettomuudet Huoneistopalo Välitön

Lisätiedot

KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS

KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS Turvallisuusohje 2016 2016 1 Kirkkojen paloturvallisuus Sisällysluettelo 1 Turvallisuusohjeen tarkoitus... 2 2 Rakenteellinen paloturvallisuus... 2 3 Palontorjuntalaitteisto...

Lisätiedot

Tilapäisen tulityön suorittaminen. Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa

Tilapäisen tulityön suorittaminen. Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa 1 Tilapäisen tulityön suorittaminen Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa 2 Sisällys Tilapäisen tulityön suorittaminen... 1 Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa...

Lisätiedot

OHJE VASTAAVILLE TYÖNJOHTAJILLE ERITYISET PALOTARKASTUKSET

OHJE VASTAAVILLE TYÖNJOHTAJILLE ERITYISET PALOTARKASTUKSET 2013 OHJE VASTAAVILLE TYÖNJOHTAJILLE ERITYISET PALOTARKASTUKSET Päijät-Hämeen pelastuslaitos 2.4.2013 1 OHJE VASTAAVILLE TYÖNJOHTAJILLE ERITYISTÄ PALOTARKASTUSTA VARTEN Erityinen palotarkastus on vastaavan

Lisätiedot

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe

2. Poistumisturvallisuus ja tulipalon vaarallisuus. 1. Esipuhe 1. Esipuhe Tämän dvd:n tarkoituksena on havainnollistaa poistumisturvallisuuden kannalta keskeisiä tekijöitä erilaisissa asumisympäristöissä ja julkisissa rakennuksissa. Video tai sen erilliset osat soveltuvat

Lisätiedot

Korjausrakentamisen turvallisuus

Korjausrakentamisen turvallisuus Sisältö 1. Turvaohjeen tarkoitus... 1 2. Turvaohjeen velvoittavuus... 1 3. Paloturvallisuus... 1 3.1 Palo-osastointi ja palokuorma... 1 3.2 Uloskäytävä ja pelastustie... 1 3.3 Tuhopolttojen torjunta...

Lisätiedot

Eläinrakennuksen palo-osastointi

Eläinrakennuksen palo-osastointi 1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään maatalouden tuotantorakennusten paloteknisiä määräyksiä. Maatalouden tuotantorakennusten suunnittelussa noudatetaan Suomen rakentamismääräyselman

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA www.phnet.fi/kunnat/heinola /koulut/myllyoja

PELASTUSSUUNNITELMA www.phnet.fi/kunnat/heinola /koulut/myllyoja PELASTUSSUUNNITELMA www.phnet.fi/kunnat/heinola /koulut/myllyoja SUUNNITELMAN LAATIJAT: Päiväys 14.02.2000 Nimi Paavo Lenho Suojelutehtävä suojelujohtaja Päiväys 14.02.2000 Nimi Risto Lindqvist Suojelutehtävä

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta

Ympäristöministeriön asetus. autosuojien paloturvallisuudesta E4 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Autosuojien paloturvallisuus Ohjeet 2005 Ympäristöministeriön asetus autosuojien paloturvallisuudesta Annettu Helsingissä 22 päivänä maaliskuuta 2005 Ympäristöministeriön

Lisätiedot

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA

OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA OHJE 1 (5) OHJE TILAPÄISMAJOITUKSEN TURVALLISUUSJÄRJESTELYISTÄ KOKOONTU- MISTILOISSA Ohje on laadittu yhteistyössä kumppanuusverkoston pelastuslaitosten ja Kuntaliiton kesken ja sen tavoitteena on alueiden

Lisätiedot

Opastekuvasto ja -hinnasto 2013

Opastekuvasto ja -hinnasto 2013 Opastekuvasto ja -hinnasto 2013 Opasteiden valmistusmateriaali on mainittu kunkin ryhmän alussa tai opasteen kohdalla. Tarraopasteiden taustassa on liimapinta, muoviopasteissa on joko liimapinta tai ripustusreiät.

Lisätiedot

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet

KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet KODIN TURVALLISUUS Puutaloalueet päällikkö Tomi Honkakunnas 112 Sivu 1 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS ALUEELLINEN PELASTUSLAITOS VUODESTA 2004 ALKAEN Noin 310 vakinaista ja noin 450 sivutoimista

Lisätiedot

Poistumisturvallisuus selvitykset. Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016

Poistumisturvallisuus selvitykset. Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016 Poistumisturvallisuus selvitykset Sosiaali- ja terveystoimi Pelastuslaitos 20.4.2016 Osallistujat 89 henkilöä Vantaa Nurmijärvi Mäntsälä Pornainen Järvenpää Tuusula Hyvinkää Mehiläinen Attendo Esperi Care

Lisätiedot

Tulosyksikköohje 11 03 15.01.2014

Tulosyksikköohje 11 03 15.01.2014 Vahvistus pvm 08.11.2009 Sivu 1(5) Tämä ohje kumoaa aikaisemmat palo-ovien ja luukkujen hyväksyttämistä koskevat ohjeet ja ohje astuu voimaan välittömästi. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos; Vantaa, Nurmijärvi,

Lisätiedot

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA

OHJE 1 (9) AJä 24.11.2014 POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA OHJE 1 (9) POISTUMISTURVALLISUUDEN TOTEUTTAMISSUUNNITELMA Laatimisvelvoite ja jatkotoimenpiteet Tämä ohje käsittelee pelastuslain 379/2011 20 mukaisen poistumisturvallisuuden toteuttamissuunnitelman laatimista.

Lisätiedot

TARVESELVITYSVAIHEEN PALOTEKNINEN SUUNNITELMA

TARVESELVITYSVAIHEEN PALOTEKNINEN SUUNNITELMA LÄNSISATAMAN BUNKKERI TARVESELVITYSVAIHEEN PALOTEKNINEN SUUNNITELMA PALOTEKNINEN INSINÖÖRITOIMISTO MARKKU KAURIALA OY 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2. PALOLUOKKA... 2 3. OSASTOINTI... 2 4. PALOKUORMAT...

Lisätiedot

26.3.2014 Petri Salokanto

26.3.2014 Petri Salokanto 26.3.2014 Petri Salokanto KIINTEISTÖN TURVALLISUUSTARKASTUS Kiinteistön turvallisuuskartoituksen tarkoitus: Lait, asetukset, määräykset ja suojeluohjeet Dokumentoitu kokonaiskuva kiinteistön turvallisuuden

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä

Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä Pelastussuunnitelma Malminkartanopäivä 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata Malminkartanopäiväntoteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa sekä selkiyttää

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2)

Parveke ja luhtikäytävä (max 2 /P2) 4.6.0.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan rakennuksen näkökulmasta.

Lisätiedot

ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012

ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012 ANTENNIALAN TEKNIIKKAPÄIVÄ Rantasipi Hyvinkää, 8.11.2012 KAAPELIEN PALOTURVALLISUUS JA PALOKATKOT Esityksen sisältö: paloturvallisuutta koskevat määräykset kaapelit palokatkot 1 RAKENNUSTEN PALOTURVALLISUUS

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. KOHDE Porin yliopistokeskus.. OSOITE Pohjoisranta 11...

PELASTUSSUUNNITELMA. KOHDE Porin yliopistokeskus.. OSOITE Pohjoisranta 11... PELASTUSSUUNNITELMA KOHDE Porin yliopistokeskus.. OSOITE Pohjoisranta 11... PELASTUSSUUNNITELMAN SISÄLLYS JOHDANTO Porin yliopistokeskus pelastussuunnitelma 1 YLEISTIEDOT... 4 1.1 Kohteen yleistiedot...

Lisätiedot

Sähköpalojen torjunta

Sähköpalojen torjunta Sisältö 1. Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2. Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 3. Määritelmä... 1 4. Vaatimukset sähköpalojen torjumiseksi... 1 4.1 Sähkötöiden tekeminen... 1 4.2 Sähkölaitteiden tarkastukset...

Lisätiedot

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA OULU

RAKENNUSVALVONTA OULU Pientalon laatu: PALOKORTTI, versio 12.02.2008 1 (8) Kortissa on Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden (Kastelli, Jukka-talo, Finndomo ja Designtalo) sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO

TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO TARKASTUSASIAKIRJAN YHTEENVETO Tälle lomakkeelle merkitään hankkeen kiinteistö- ja lupatiedot, aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden tarkastusten vastuuhenkilöiden tarkastusmerkinnät huomautuksineen,

Lisätiedot

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN 1 PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin (2004 8 ja 9 ) ja pelastustoimesta

Lisätiedot

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala

Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat Matti Peurala Hätäpoistumistikkaat 1½ kerroksisista rakennuksista Etelä-Pohjanmaalla on vuoden 2010 aikana 11 henkilöä menehtynyt tulipaloissa. Osassa kohteissa ei muistettu hätäpoistumistikkaiden

Lisätiedot

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö

Rakennusten paloturvallisuus. Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö Rakennusten paloturvallisuus Ilpo Leino, turvallisuuspäällikkö www.pelastustoimi.fi https://prontonet.fi/ Kaikki tulipalot 20000 18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2001-2003 keskiarvo

Lisätiedot

Industrial Fire Protection Handbook

Industrial Fire Protection Handbook Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Antti Nilsson 5.10.2005 Industrial Fire Protection Handbook toinen painos vuodelta 2002 käsittelee

Lisätiedot

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa

SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014. Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa SAIRAALATEKNIIKAN PÄIVÄT HELSINGISSÄ 12.-13.2.2014 Sairaalan ja pelastuslaitoksen välinen yhteistyö savunpoistossa Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Keijo Kangastie Pelastuspäällikkö SAVUNPOISTO Rakennukseen

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3)

Parveke ja luhtikäytävä (max 2/P3) 4.6.0 Parveke ja luhtikäytävä (max /P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita enintään -kerroksisen P-paloluokan

Lisätiedot

Maanrakennusliike Ari Siitonen Oy. Anomus määräaikaiselle rakennusluvalle Vaahterakaari 12, 04150 Sipoo, Martinkylä 1.3.-30.4.2014 väliselle ajalle.

Maanrakennusliike Ari Siitonen Oy. Anomus määräaikaiselle rakennusluvalle Vaahterakaari 12, 04150 Sipoo, Martinkylä 1.3.-30.4.2014 väliselle ajalle. Maanrakennusliike Ari Siitonen Oy Anomus määräaikaiselle rakennusluvalle, 04150 Sipoo, Martinkylä 1.3.-30.4.2014 väliselle ajalle. sivu 1 Yleistä Kohteessa, Sipoo (Martinkylä) toteutti Moskito Television

Lisätiedot

Tulosyksikköohje 5 02 19.01.2012

Tulosyksikköohje 5 02 19.01.2012 Mellersta Nylands Räddningsk Vahvistuspvm 18.09.2008 Sivu 1(4) Tämä ohje kumoaa aikaisemmat vastaaville työnjohtajille annetut erityistä palotarkastusta koskevat ohjeet ja ohje astuu voimaan välittömästi.

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Turvallisuus - Asuintalot. Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna

PELASTUSSUUNNITELMA. Turvallisuus - Asuintalot. Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna PELASTUSSUUNNITELMA Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (36) Syöksynsuun

Lisätiedot

Perusmaksu (sisältää 2h työtä)

Perusmaksu (sisältää 2h työtä) A. VALVONTASUUNNITELMAN MUKAISTEN VALVONTA- JA TARKASTUSTEHTÄVIEN MAKSUT Asuinrakennusten palotarkastukset, veloitukset Perusmaksu Tuntiveloitus (alv. 0%) Yleinen palotarkastus - - Jälkipalotarkastus -

Lisätiedot

Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla

Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla 2012 Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla Tulitöitä vat kaikki työt, jssa n syttymän aiheuttaja (esim. kipinöinti, hitsaus, avtuli, kuuma ilma) sekä ympäristössä leva palvaara Tulityökrtti ei le lakisääteinen,

Lisätiedot

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita

Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita Marja-Vantaa odotuksia ja uusia haasteita TURVALLINEN JA EHEÄ SUOMI maakunnista kaupunkeihin ja kyliin 25.1.2012, Lahti Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja vs. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Taustaa Rakentamisen

Lisätiedot

Isännöitsijätoimisto Tili-Kiinti Oy ISA Haarniskatie 6 D, 00910 Helsinki, puh. (09) 325 6221, faksi (09) 328 1696 isannointi@tili-kiinti.inet.

Isännöitsijätoimisto Tili-Kiinti Oy ISA Haarniskatie 6 D, 00910 Helsinki, puh. (09) 325 6221, faksi (09) 328 1696 isannointi@tili-kiinti.inet. 1 ( 6 ) ILMOITUS HUONEISTON KORJAUSTÖISTÄ pvm. / 201 Ilmoitus on jätettävät isännöitsijätoimistoon hyvissä ajoin ennen suunnitellun korjaustyön aloittamista (vähintään 2 viikkoa ennen töiden aloitusta

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2)

Parveke ja luhtikäytävä (3-8/P2) .6.0 Parveke ja luhtikäytävä (-8/P).0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa käsitellään puurakenteisen parvekkeen ja luhtikäytävän paloteknisiä määräyksiä ja ohjeita 8-kerroksisen P-paloluokan asuin-

Lisätiedot

PALOILMOITTIMEN TOTEUTUSPÖYTÄKIRJA 1/8

PALOILMOITTIMEN TOTEUTUSPÖYTÄKIRJA 1/8 PALOILMOITTIMEN TOTEUTUSPÖYTÄKIRJA 1/8 Perustiedot Kohde Omistaja / Haltija Vakuutusyhtiö Hankesuunnittelija Urakoitsija Paloilmoitinliike Paikallinen pelastusviranomainen Hankinnan Rakennuslupa / toimenpidelupa

Lisätiedot

Palotarkastusohje korvataan kokonaan uudella vuoden 2004 alusta voimaan astuvalla asetuksella tai ohjeella.

Palotarkastusohje korvataan kokonaan uudella vuoden 2004 alusta voimaan astuvalla asetuksella tai ohjeella. Sivu 1/7 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM 2001-1824/Tu-33 Antopäivä 1.10.2001 Voimassaoloaika toistaiseksi Säädösperusta pelastustoimilaki (561/1999) 88 Palotarkastusohje Palotarkastusohje on

Lisätiedot

Kaukolämpöä kotiisi. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon

Kaukolämpöä kotiisi. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon Kaukolämpöä kotiisi Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon Luotettava, helppo ja huoleton lämmitysmuoto Kaukolämpö on luotettava ja vaivaton tapa huolehtia kotisi lämmöstä ja

Lisätiedot

PALOILMOITINKESKUS MC 805 KÄYTTÖ- JA HOITO- OHJEET

PALOILMOITINKESKUS MC 805 KÄYTTÖ- JA HOITO- OHJEET PALOILMOITINKESKUS MC 805 KÄYTTÖ- JA HOITO- OHJEET KUNNOSSAPITO-OHJELMA KESKUKSEN NUMERO : Palo Vika HÄTÄKESKUS : Puh LISMAR OY Telinetie 3 33880 LEMPÄÄLÄ p 03 31249110 f 03 3672116 http//www.lismar.fi

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN TILAPÄISMAJOITUKSEN

KANTA-HÄMEEN TILAPÄISMAJOITUKSEN TILAPÄISMAJOITTUMISEN OHJEET 1. Ilmoitukset ja pelastussuunnitelma Majoittajan on ilmoitettava pelastuslaitoksen paikalliselle toimipisteelle kirjallisesti niistä koulurakennuksista tai muista tiloista,

Lisätiedot

28.3.2014 PALOTEKNINEN SELVITYS AS OY HAUKILAIVA, PALO-OSASTOINTI JUSSI SAARINEN. INERT OY Toinen Linja 3 00530 HELSINKI

28.3.2014 PALOTEKNINEN SELVITYS AS OY HAUKILAIVA, PALO-OSASTOINTI JUSSI SAARINEN. INERT OY Toinen Linja 3 00530 HELSINKI 28.3.2014 PALOTEKNINEN SELVITYS AS OY HAUKILAIVA, PALO-OSASTOINTI JUSSI SAARINEN INERT OY 00530 HELSINKI Sivu 1 5 1 YLEISTÄ 2 1.1 KOHTEEN TUNNISTETIEDOT 2 1.1.1 LAUSUNNON TARKOITUS 2 1.1.2 LAUSUNNON KATTAVUUS

Lisätiedot

Paloilmoittimen toteutuspöytäkirja

Paloilmoittimen toteutuspöytäkirja Paloilmoittimen toteutuspöytäkirja OSA 1 PERUSTIEDOT Kohde Nimi Kohdenro Omistaja/ haltija ennen luovutusta Omistaja/haltija Omistaja/ haltija luovutuksen jälkeen Omistaja/haltija Vakuutusyhtiö Vakuutusyhtiö

Lisätiedot

Onnettomuustutkintaraportti

Onnettomuustutkintaraportti Onnettomuustutkintaraportti Dnro 6342/06/2002 Asuntovaunun tulipalo 2 Sisällysluettelo Tiivistelmä 1 Onnettomuuden kuvaus 2 Onnettomuuden tutkinta 3 Tutkinnan tulokset 4 Säädösten ja määräysten noudattaminen

Lisätiedot

Palo-osastointi ja palokatkot

Palo-osastointi ja palokatkot UUSIKAUPUNKI Rakennusvalvonta Palokatko-ohje Palo-osastoinneissa noudatetaan SRMKn E1 määräyksiä ja ohjeita. Rakennuksen korjaus ja muutostyössä näitä määräyksiä ja ohjeita sovelletaan maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO!

- puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! - puuhakirja- OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! PALOTURVALLISUUSVIIKKO BRANDSÄKERHETSVECKAN OLLIN JA OLLIINAN OPERAATIO PELASTA MUMMO! Olli ja Olliina ovat jälleen vierailleet hauskassa Päivä

Lisätiedot

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen.

TerveysInfo. Fungerar brandvarnaren? Palovaroittimen käyttöä ja toimintaa läpikäyvä lehtinen. TerveysInfo Alkusammutustoimet Koulutusvideo alkusammutuksesta, jossa esimerkki ja asiaosuuksin kerrotaan alkusammutuksesta eri sammuttimilla, sekä toimenpiteistä tulipalotilanteissa. Video sisältää mm.

Lisätiedot

PELASTUSAUTOON RAPORTOIVA KIINTEISTÖ PARK

PELASTUSAUTOON RAPORTOIVA KIINTEISTÖ PARK PELASTUSAUTOON RAPORTOIVA KIINTEISTÖ PARK Kalevi Piira VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Lämpömiehenkuja 2, 02150 Espoo Tiivistelmä PARK -hankkeen tavoitteena on pelastusautossa toimiva uusia ICT teknologioita

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010

Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010 1 Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa Itä-Uudenmaan pelastuslaitos;

Lisätiedot

SFS 5980 Asuntosprinklauslaitteistot Osa 1 Suunnittelu, asentaminen ja huolto (INSTA 900-1:2013)

SFS 5980 Asuntosprinklauslaitteistot Osa 1 Suunnittelu, asentaminen ja huolto (INSTA 900-1:2013) Pohjois-Savon pelastuslaitos Hyväksytyt poikkeamat Riskienhallinta 25.9.2014 1/6 Automaattisten sammutuslaitteistojen suunnitelussa hyväksyttävät poikkeamat. SFS 5980 Asuntosprinklauslaitteistot Osa 1

Lisätiedot

Erityisryhmien asumisturvallisuus 21.11.2012

Erityisryhmien asumisturvallisuus 21.11.2012 Erityisryhmien asumisturvallisuus 21.11.2012 Kimmo Markkanen Riskienhallintapäällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Lähde: http://m.metro.fi/lintuvaara/uutiset/espoon_tulipalos

Lisätiedot

Paloturvallisuusseminaari 5.2.2015

Paloturvallisuusseminaari 5.2.2015 Paloturvallisuusseminaari 5.2.2015 Tampereen Tornihotelli SRV Rakennus Matti Julin Rakenteellinen paloturvallisuus rakennus /pääurakoitsijan näkökulmasta Tampereen Tornihotelli n.20 000 brm2 25 maanpäällistä

Lisätiedot

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Koskilinjat Oy Panu Toropainen SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...I 1. TÖIHIN SISÄÄN JA ULOS KIRJAUTUMINEN...1 1.1. Työlle kirjautuminen...2 1.2. Vikailmoituksen tekeminen...5

Lisätiedot

Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia. Toivottaa Kari Koskela@spek.fi

Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia. Toivottaa Kari Koskela@spek.fi Tervetuloa pohtimaan paloilmoittimia Toivottaa Kari Koskela@spek.fi 29.11.2012 Paloilmoittimen toteutus Esisuunnittelu Rakennushankkeeseen ryhtyvä - Toteutuspöytäkirja Suunnittelu Yleensä sähkösuunnittelija

Lisätiedot

Paloilmoittimet. Paloseminaari 17 - Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015, Espoo. Palonilmaisualan yhdistys ry Matti Helkamo

Paloilmoittimet. Paloseminaari 17 - Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015, Espoo. Palonilmaisualan yhdistys ry Matti Helkamo Paloilmoittimet Paloseminaari 17 - Paloturvallisuus ja standardisointi 11.2.2015, Espoo Palonilmaisualan yhdistys ry Matti Helkamo 1 Palonilmaisualan yhdistys ry Palonilmaisualan yhdistys ry on perustettu

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Turvallisuus - Asuintalot. Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna

PELASTUSSUUNNITELMA. Turvallisuus - Asuintalot. Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna PELASTUSSUUNNITELMA Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 20.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012.

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite) Suunta Jyväskylä

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus

Yleisötilaisuuden turvallisuus 2014 Yleisötilaisuuden turvallisuus Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/12/TAa 15.9.2014 Sisältö 1 Tuliesityksen turvallisuusjärjestelyt... 2 2 Tuliesityksessä tulee

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu PELASTUSSUUNNITELMA Isännöitsijätoimisto Puhelin: 040-5549123 Kauppurienkatu Fax: 08-90100 Oulu Asunto-osakeyhtiö

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Turvallisuusosan tarkastukset. Tuuloksen kirkko Kirkkokuja 27, 14840, Tuulos

PELASTUSSUUNNITELMA. Turvallisuusosan tarkastukset. Tuuloksen kirkko Kirkkokuja 27, 14840, Tuulos PELASTUSSUUNNITELMA Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen kirkko Kirkkokuja 27, 14840, Tuulos Raporttipäivä: 25.04.2014 Tarkastuspäivä: 13.03.2014 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (36) Tuuloksen kirkko sisällysluettelo

Lisätiedot

UUDET MAJAT. Liite 1 Yleiset ohjeet. Majojen mittavaihtoehdot

UUDET MAJAT. Liite 1 Yleiset ohjeet. Majojen mittavaihtoehdot Liite 1 Yleiset ohjeet UUDET MAJAT Majojen mittavaihtoehdot Ohessa on majojen mittavaihtoehdot 1:100 kuvina. Vanhan majan mitat voivat poiketa näistä, mutta siinä tapauksessa pinta-ala on ratkaiseva majan

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA HALIKKO -VIESTI 2013 19.10.2013

PELASTUSSUUNNITELMA HALIKKO -VIESTI 2013 19.10.2013 HALIKKO -VIESTI 2013 19.10.2013 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Halikko -viesti 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Angelniemen Ankkuri ry. Kilpailunjohtaja Jarmo Reiman

Lisätiedot