MAALIEN KEMIAA, TUTKIMUKSELLISUUTTA YLÄKOULUUN JA TOISELLE ASTEELLE
|
|
- Pia Niemelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAALIEN KEMIAA, TUTKIMUKSELLISUUTTA YLÄKOULUUN JA TOISELLE ASTEELLE Riitta Latvasto 1 & Päivi Riikonen 1 1 Kemian opettajankoulutusyksikkö, Helsingin yliopisto Aihe: Tässä laboratoriotyössä tutustutaan erilaisiin maaleihin. Työssä tehdään punamultamaalia ja tarkastellaan eri maaleilla maalattuja pintoja. Tavoite: Työn tavoitteena on kehittää laboratoriotyöskentely- ja yhteistyötaitoja sekä harjoitella tutkimuksen tekemistä. tarkoituksena on antaa merkitystä kemian osaamiselle oppilaiden omassa elämässään tutustumalla maalin valmistukseen, maalin sisältämiin komponentteihin ja maalikalvon tunnistamiseen. Kohderyhmä: Yläkoulu, ammattikoulu ja lukio. Ohjeistus: Oppilaille on hyvä varata työaikaa 2-3 h, riippuen oppilaiden harjaantuneisuudesta laboratoriotyöskentelyssä. Laboratoriotyöskentely etenee neljässä eri vaiheessa. Punamultamaalin teossa on yksi 20 minuutin sekoitus hetki ja toinen 25 minuutin sekoitus hetki, joiden aikana tehdään seuraavat tutkimukset: 1. Perinteisen punamultamaalin teko 2. Tutkitaan eri maalipintojen ulkonäköä. 3. Tutkitaan miten maalipinta käyttäytyy taivutettaessa. 4. Tutkitaan erilaisten kuivien maalipintojen liukoisuutta. Punamultamaalin aineosien merkitys maalissa on seuraavanlainen: Punamultamaalissa vesi toimii liuottimena. Rautasulfaatti (FeSO4) toimii lahonsuoja-aineena. Rautaoksidi (Fe2O3) määrittää maalin tulevan värin. Maalin sideaineina toimivat ruisjauhot sekä pellavaöljyvernissa. Punamullan sijasta voidaan käyttää keltamultaa, jolloin myös rautasulfaatin sijasta käytetään sinkkioksidia, näin saadaan tehtyä keltamultamaalia. (Keltamulta on kidevedellistä punamultaa, kun sitä kuumennetaan n. 150 asteeseen, vesi irtoaa ja mullan väri muuttuu punaiseksi.) (Kemian laitos, 2016.) Laboratoriotyöskentelyn turvallisuus Yleisesti laboratoriossa työskennellessä on käytettävä työtakkia, suojakäsineitä ja suojalaseja. Maalipintoja spriillä pyyhkiessä on huomattava, että suuret määrät etanolia 1
2 huoneilmassa voivat helposti syttyä ja siksi pintojen pyyhkiminen kannattaa tehdä vetokaapissa. (Etanolin käyttöturvallisuustiedote, 2008.) Punamultamaalin teossa käytetään kiinteää rautasulfaattia FeSO4 ja punamultaa Fe2O3. Rautasulfaatti ärsyttää silmiä ja ihoa, joten on käytettävä työtakkia, suojakäsineitä ja suojalaseja. On vältettävä hengittämästä rautasulfaatista mahdollisesti lähtevää pölyä, joten punamultamaali on valmistettava vetokaapissa. Aine on myös myrkyllinen eliöstölle, siksi sitä ei pidä päästää ympäristöön. Punamulta puolestaan ei yleensä aiheuta ärsytystä iholla tai hengityselimistöön joutuessaan. Sen käsittely on kuitenkin aiheellista tehdä myös vetokaapissa, koska suuret määrät voivat muodostaa ilman kanssa räjähtävän seoksen tuulettumattomissa tiloissa. (Pajutex Oy verkkokauppa; Punamullan käyttöturvallisuustiedote, 2006.) Pellavaöljyvernissan käsittelyssä normaalisti ei tarvita hengitysuojaimia tai työtakkiakaan. Tarvittaessa voidaan käyttää suojakäsineitä. Työtilassa on huolehdittava riittävästä ilmanvaihdosta, joten käsittely on tehtävä silti mieluiten vetokaapissa. (Pellavaöljyvernissan käyttöturvallisuustiedote, 2015.) OPPILAAN TYÖOHJE 1. Punamultamaalin valmistaminen Valmista punamultamaalia annetun ohjeen mukaisesti. Oppilaat pohtivat: mikä merkitys punamultamaalin komponenteilla on maalissa ja mikä on liuotin, sideaine ja pigmentti. Keittoastiaksi soveltuu 1 litran dekantterilasi. Välineet: 1000 ml dekantterilasi keittolevy lasisauva, lusikoita 250 ml mittalasi 25 ml mittalasi suppilo 3 kpl 100 ml dekantterilaseja Kannellinen lasitölkki esim. 3 dl Maalarinteippiä ja tussi Aineet: 2 dl kylmää vettä 12 g FeSO4 rautasulfaattia 16 g hienoja ruisjauhoja 2
3 20 ml pellavaöljyvernissaa 52 g Fe2O3 punamultaa (rautaoksidia) Työohje: Liuosta sekoitetaan säännöllisesti lasisauvalla koko työn ajan. 1. Mittaa ja punnitse kaikki aineet, merkitse teipillä asiaan, mitä astioissa on ja vie ne työpisteelle. a) Mittaa 250 ml mittalasiin 200 ml vettä. b) Mittaa 25 ml mittalasiin suppilon avulla 20 ml pellavaöljyvernissaa. c) Punnitse 100 ml dekantterilasiin 12 g FeSO4. d) Punnitse 100 ml dekantterilasiin 16 g ruisjauhoja. e) Punnitse 100 ml dekantterilasiin 52 g Fe2O3. 2. Kaada vesi 1000 ml dekantterilasiin ja laita keittolevylle kiehumaan. 3. Rautasulfaatti (FeSO4) liuotetaan kiehuvaan veteen. 4. Lisätään ruisjauhot pieneen tilkkaan kylmää vettä ja sekoita huolellisesti, lisää sitten seos kiehuvaan seokseen ja anna kiehua 20 min välillä sekoittaen. Tutki tehtäviä 2 ja 3 samalla, maalipinnan tarkastelua. 5. Lisätään punamulta (Fe2O3) ja annetaan kiehua 25 min välillä sekoittaen. Tutki tehtävää 4 samalla, maalien liukoisuutta. 6. Lisää vernissa valmiiseen maaliin. 7. Kaada valmis maali puhtaaseen lasitölkkiin. 8. Maali on valmista käytettäväksi, kun se on jäähtynyt. (Kemian laitos, 2016.) 3
4 2. Maalipinnan ulkoinen tarkastelu Vesiohenteisenmaalin pinta on liuskemainen ja öljymaalin krokotiilinnahkamainen. Punamultamaalien ja kuullotteiden pinnassa ei ole yhtenäistä maalikalvoa. Kuullotteen läpi näkyy puun pinta syineen. Tarkastele neljää eri maalipintaa ja kirjoita ylös havaintosi, miltä maalit näyttävät. Voiko maalityypin tunnistaa jo maalikalvon ulkonäöstä? Havainto 3. Maalipintojen käyttäytyminen taivuttaessa Vesiohenteisen maalin pinta on joustava ja se ei katkea taivutettaessa. Öljymaalipinta puolestaan on kova ja se murenee taivutettaessa. Ota maalipinnasta pieni pala ja taivuta sitä. Kirjaa ylös havaintosi. Huomaatko maalien kovuuksissa ja haurauksissa eroja? (kovapehmeä, sitkeä-hauras) Ominaisuudet 4
5 4. Maalipinnan liukoisuus Maalipintojen liukoisuutta tutkitaan: kuumaan veden ja etanolin avulla. Öljymaali ei juurikaan liukene etanoliin, mutta vesiohenteinen maali puolestaan liukenee. Punamultamaalit liukenevat jossain määrin jo pelkkään kuumaan veteenkin. Kostuta kangaspala kuumalla vedellä ja pyyhi sillä maalipintoja. Mitä havaitset? Kirjaa ylös. Kostuta kangaspala etanolilla ja pyyhi sillä maalipintoja. Mitä havaitset? Kirjaa ylös. Pystytkö kokeiden avulla tunnistamaan vesiohenteisen maalin, öljymaali, punamultamaali ja kuullotteen toisistaan? Välineet: 2 kangaspalaa 100 ml dekantterilasissa n. 30 ml kuumaa vettä 100 ml dekantterilasissa n. 30 ml etanolia Tutkittava maalattu puukappale Kuuma vesi Etanoli 5
MAALIEN KEMIAA, TUTKIMUKSELLISUUTTA YLÄKOULUUN JA TOISELLE ASTEELLE
MAALIEN KEMIAA, TUTKIMUKSELLISUUTTA YLÄKOULUUN JA TOISELLE ASTEELLE Riitta Latvasto 1 & Päivi Riikonen 1 1 Kemian opettajankoulutusyksikkö, Helsingin yliopisto Tiivistelmä Artikkelissa esitellään tutkimuksellinen
BIOMUOVIA TÄRKKELYKSESTÄ
BIOMUOVIA TÄRKKELYKSESTÄ KOHDERYHMÄ: Soveltuu peruskoulun 9.luokan kemian osioon Orgaaninen kemia. KESTO: 45 60 min. Kemian opetuksen keskus MOTIVAATIO: Muovituotteet kerääntyvät helposti luontoon ja saastuttavat
KOHDERYHMÄ KESTO: MOTIVAATIO: TAVOITE: AVAINSANAT: - TAUSTAA
ANTIBIOOTTISYNTEESI KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu ensisijaisesti lukiolaisille. Lukiossa työn voi toteuttaa kurssilla KE3 tai työkurssilla. KESTO: Työ kestää 90 min (refluksointi 60min) (120 min tislauksen
LÄÄKETEHTAAN UUMENISSA
LÄÄKETEHTAAN UUMENISSA KOHDERYHMÄ: Soveltuu lukion KE1- ja KE3-kurssille. KESTO: n. 1h MOTIVAATIO: Työskentelet lääketehtaan laadunvalvontalaboratoriossa. Tuotantolinjalta on juuri valmistunut erä aspiriinivalmistetta.
Tikkurila-opisto Rakennusmaalauksen suunnittelu. Vanhojen maalipintojen analysoinnista Tutkimuspäällikkö Jukka Järvinen 4.12.2014
Tikkurila-opisto Rakennusmaalauksen suunnittelu Vanhojen maalipintojen analysoinnista Tutkimuspäällikkö Jukka Järvinen 4.12.2014 Laboratorioteknologian päätehtävät asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin
Kemiaa tekemällä välineitä ja työmenetelmiä
Opiskelijalle 1/4 Kemiaa tekemällä välineitä ja työmenetelmiä Ennen työn aloittamista huomioi seuraavaa Tarkista, että sinulla on kaikki tarvittavat aineet ja välineet. Kirjaa tulokset oikealla tarkkuudella
TÄS ON PROTSKUU! Missä yhteyksissä olet törmännyt sanaan proteiini tai valkuaisaine?
TÄS ON PROTSKUU! KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu parhaiten yläkouluun kurssille elollinen luonto ja yhteiskunta, sekä lukioon kurssille KE1. KESTO: Työ koostuu kahdesta osasta: n. 30 min/osa. MOTIVAATIO: Mitä
ENNAKKOTEHTÄVIÄ Mitkä ruoka-aineet sisältävät valkuaisaineita eli proteiineja? Missä yhteyksissä olet törmännyt sanaan proteiini tai valkuaisaine?
TÄS ON PROTSKUU! TAUSTAA Proteiinit kuuluvat perusravintoaineisiin ja nautit päivittäin niitä sisältäviä ruokia. Mitkä ruoka-aineet sisältävät proteiineja ja mihin niitä oikein tarvitaan? ENNAKKOTEHTÄVIÄ
SIPSEISSÄKÖ RASVAA? KOKEELLINEN TYÖ: PERUNALASTUJA VAI JUUSTONAKSUJA? Tämän työn tavoite on vertailla eri sipsilaatuja ja erottaa sipsistä rasva.
SIPSEISSÄKÖ RASVAA? TAUSTAA Saamme rasvaa joka päivä ja monissa muodoissa. Osa rasvasta on välttämätöntä, koska elimistömme tarvitsee rasvaa elintoimintojemme ylläpitoon. Saamme hyvin paljon rasvaa piilossa
ENERGIAA! ASTE/KURSSI AIKA 1/5
1/5 ASTE/KURSSI Yläasteelle ja lukioon elintarvikkeiden kemian yhteydessä. Sopii myös alaasteryhmille opettajan avustaessa poltossa, sekä laskuissa. AIKA n. ½ tuntia ENERGIAA! Vertaa vaahtokarkin ja cashewpähkinän
Alumiinista alunaa TAUSTAA
KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu yläkouluun tai lukion kursseille KE3 ja KE4. Teorian laajuus riippuu siitä mille kohderyhmälle työ vedetään. KESTO: Noin 1-1,5h. Kesto riippuu siitä, tehdäänkö tuotteelle imusuodatus
sulfatiatsoli meripihkahappoanhydridi eli dihydro-2,5- furaanidioni etanoli (EtaxA, 99 %)
ANTIBIOOTTISYNTEESI TAUSTAA Olet kesätöissä lääketehtaalla. Lääkefirman kemistit ovat kehittäneet antibiootin, sulfiatsolin, joka estää bakteerien foolihapon synteesiä. Foolihappoa tarvitaan esimerkiksi
TÄS ON PROTSKUU! PROTEIINIEN KEMIAA
sivu 1/8 TÄS ON PROTSKUU! PROTEIINIEN KEMIAA LUOKKA-ASTE/KURSSI TAUSTA Työ soveltuu peruskoulun yläasteelle ja lukioon. Työn tavoite on tutustua proteiinien kokeellisiin tunnistusmenetelmiin. POHDITTAVAKSI
5. Jatkotyöllistymisen edistäminen
5. Jatkotyöllistymisen edistäminen Projektissa pyritään löytämään tehokkaita keinoja, joiden avulla työntekijöiden siirtyminen avoimille työmarkkinoille tukityöjakson jälkeen helpottuisi. Vuonna 2009 jatkotyöllistymistä
SIPSEISSÄKÖ RASVAA? KOKEELLINEN TYÖ: PERUNALASTUJA VAI JUUSTONAKSUJA?
SIPSEISSÄKÖ RASVAA? TAUSTAA Saamme rasvaa joka päivä ja monissa muodoissa. Osa rasvasta on välttämätöntä, koska elimistömme tarvitsee rasvaa elintoimintojemme ylläpitoon. Saamme hyvin paljon rasvaa piilossa
ENERGIAA TÄRKKELYKSESTÄ! NELJÄ TUTKIMUSTA
sivu 1/8 ENERGIAA TÄRKKELYKSESTÄ! NELJÄ TUTKIMUSTA TAUSTA Nautit päivittäin tärkkelystä sisältäviä ruoka-aineita. Oletko koskaan pohtinut mitä tärkkelykselle tapahtuu elimistössäsi? Mitkä ruoka-aineet
VÄRIKÄSTÄ KEMIAA. MOTIVAATIO: Mitä tapahtuu teelle kun lisäät siihen sitruunaa? Entä mitä havaitset kun peset mustikan värjäämiä sormia saippualla?
VÄRIKÄSTÄ KEMIAA KOHDERYHMÄ: Työ voidaan suorittaa kaikenikäisten kanssa, jolloin teoria sovelletaan osaamistasoon. Parhaiten työ soveltuu alakouluun kurssille aineet ympärillämme tai yläkouluun kurssille
KUPARIASPIRINAATIN VALMISTUS
TAUSTAA KUPARIASPIRINAATIN VALMISTUS Kupariaspirinaatti eli dikuparitetra-asetyylisalisylaatti on epäorgaaninen yhdiste, jonka käyttöä nivelreuman hoidossa ja toisen sukupolven lääkevalmistuksessa on tutkittu
Maalin koostumus. Esim: 5 % 25 % 40 % 30 % Liuote/vesi sideaine pigmentti apuaineet
MAALIKEMIAA Maalin koostumus Esim: 5 % 25 % 40 % 30 % Liuote/vesi sideaine pigmentti apuaineet SIDEAINE Kiinteä tai nestemäinen polymeeri tai luonnonmateriaali, joka sitoo yhteen maalin aineosat tartuttaa
Vesi, veden ominaisuudet ja vesi arjessa
Vesi, veden ominaisuudet ja vesi arjessa AIHE: S3: Lähiympäristön ja sen muutosten havainnointi (OPS 2014) IKÄLUOKKA: 2. vuosiluokka TAVOITTEET: Opetuskokonaisuudelle asetettu yleinen tavoite on tutustua
Seosten erotusmenetelmiä
Seosten erotusmenetelmiä KEMIAA KAIKKIALLA, KE1 Kemiassa on usein tarve erottaa niin puhtaita aineita kuin myös seoksia toisistaan. Seoksesta erotetaan sen komponentteja (eli seoksen muodostavia aineita)
Kasvien piilotetut väriaineet
KOHDERYHMÄ: Työ sopii parhaiten lukioon kursseille KE1 tai KE2. Työn voi tehdä myös yläkoululaisten kanssa kurssilla raaka-aineet ja tuotteet, jolloin keskitytään poolittomuuden sijaan erotusmenetelmiin.
Puujulkisivujen uudis- ja huoltomaalaus
Puujulkisivujen uudis- ja huoltomaalaus Miksi puuta pintakäsitellään Esteettinen ja suojaaminen Pinnan sinistyminen/ homehtuminen pohjusteen fungisidit (sinistymän- ja homeenestoaineet) Puun halkeilu sideaineet
ENERGIAA TÄRKKELYKSESTÄ
ENERGIAA TÄRKKELYKSESTÄ TAUSTA Nautit päivittäin tärkkelystä sisältäviä ruoka-aineita. Oletko koskaan pohtinut mitä tärkkelykselle tapahtuu elimistössäsi? Mitkä ruoka-aineet sisältävät tärkkelystä ja kuinka
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika
Työn toteutus Lisää pullosta kolmeen koeputkeen 1 2 cm:n kerros suolahappoa. Pudota ensimmäiseen koeputkeen kuparinaula, toiseen sinkkirae ja kolmanteen magnesiumnauhan pala. Tulosten käsittely Mikä aine
Kemian opetuksen keskus Helsingin yliopisto Veden kovuus Oppilaan ohje. Veden kovuus
Huomaat, että vedenkeittimessäsi on valkoinen saostuma. Päättelet, että saostuma on peräisin vedestä. Haluat varmistaa, että vettä on turvallista juoda ja viet sitä tutkittavaksi laboratorioon. Laboratoriossa
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,
FOSFORIPITOISUUS PESUAINEESSA
FOSFORIPITOISUUS PESUAINEESSA KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu yläkouluun kurssille elollinen luonto ja yhteiskunta. Lukiossa työ soveltuu parhaiten kurssille KE4. KESTO: Työ kestää n.1-2h MOTIVAATIO: Vaatteita
KORVATUNTURIN ETSIVÄTOIMISTO TAPAUS #1225: JOULUPIPAREIDEN ARVOITUS
Joulupukki tarvitsee apuasi! Joka joulu Joulupukin muori leipoo erikoispipareita, jotka antavat Joulupukille voimia jakaa lahjat kaikille pienille kilteille pojille ja tytöille ympäri maailmaa. Mutta tänä
PULLEAT JA VALTAVAT VAAHTOKARKIT
sivu 1/6 PULLEAT JA VALTAVAT VAAHTOKARKIT LUOKKA-ASTE/KURSSI Soveltuu ala-asteelle, mutta myös yläkouluun syvemmällä teoriataustalla. ARVIOTU AIKA n. 1 tunti TAUSTA Ilma on kaasua. Se on yksi kolmesta
Puupinnat ulkona TALOMAALIT
Puupinnat ulkona TALOMAALIT 2 Puutalojen Suomi Puutalo on perinteinen rakennusmuoto Suomessa ja muissa Pohjoismaissa materiaalin saatavuuden, edullisuuden ja rakentamisen helppouden ansiosta. Tänä päivänä
Ruisvelliä, maitoa ja pellavaöljyä Perinteiset pintakäsittelyt. Uusikaupunki 24.9.2011
Ruisvelliä, maitoa ja pellavaöljyä Perinteiset pintakäsittelyt Uusikaupunki 24.9.2011 Panu Kaila 2011 Harmaantuminen 2 vuotta 16 vuotta Harmaantumisen aiheuttaa sinistäjäsieni, joka ei vaikuta puun lujuuteen.
Liuenneen silikaatin spektrofotometrinen määritys
Liuenneen silikaatin spektrofotometrinen määritys 1. Työn periaate Liuenneen silikaatin määritys perustuu keltaisen silikomolybdeenihapon muodostumiseen. Keltainen kompleksi pelkistetään oksaalihapolla
ROMUMETALLIA OSTAMASSA (OSA 1)
ROMUMETALLIA OSTAMASSA (OSA 1) Johdanto Kupari on metalli, jota käytetään esimerkiksi sähköjohtojen, tietokoneiden ja putkiston valmistamisessa. Korkean kysynnän vuoksi kupari on melko kallista. Kuparipitoisen
LABORATORIOTYÖ: AGAROOSIGEELIELEKTROFOREESI
LABORATORIOTYÖ: AGAROOSIGEELIELEKTROFOREESI Agaroosigeelielektroforeesi (AGE) on yksinkertainen ja tehokas menetelmä erikokoisten DNAjaksojen erottamiseen, tunnistamiseen ja puhdistamiseen. Eri valmistajien
MAALILINJA NEUVOO 11. ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit
MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet puulattiat... 4 Vanhat puulattiat... 5 2 NIKSIT 1.1 Ennen käsittelyä Tarkista aina lattiapintojen kunto ja tee tarvittavat
Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa
Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää
Paula Kajankari 2015. LUMA-kerho Kokeellista kemiaa. Kohderyhmä 5 6 luokkalaiset. Laajuus 90 minuuttia x 5 kerhokertaa
LUMA-kerho Kokeellista kemiaa Kohderyhmä 5 6 luokkalaiset Laajuus 90 minuuttia x 5 kerhokertaa Tavoite Tavoitteena on osoittaa oppilaille, että luonnontieteiden opiskelu voi olla muutakin kuin kirjasta
Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu
Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset
Kokeellisen työskentelyn ohjeet Kalevan lukion kemian luokassa
Kokeellisen työskentelyn ohjeet Kalevan lukion kemian luokassa 1 TURVALLINEN TYÖSKENTELY Turvallinen työskentely on keskeinen osa kemian osaamista. Kokeellisissa töissä noudatetaan kemikaali, jäte ja työturvallisuuslainsäädäntöä.
Käyttöturvallisuustiedote
Päiväys: 17.12.2013 Sivu 1 / 5 KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1 Tuotetunniste 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt, joita ei suositella
FOSFORIPITOISUUS PESUAINEESSA
FOSFORIPITOISUUS PESUAINEESSA TAUSTAA Pehmeä vesi on hyvän pesutuloksen edellytys. Tavallisissa pesupulvereissa fosfori esiintyy polyfosfaattina, joka suhteellisen nopeasti hydrolisoituu vedessä ortofosfaatiksi.
ILOTULITUSRAKETTIEN KEMIAA TUTKIMUKSELLINEN OPPIMISKOKONAISUUS YLÄKOULUN KEMIAN OPETUKSEEN
ILOTULITUSRAKETTIEN KEMIAA TUTKIMUKSELLINEN OPPIMISKOKONAISUUS YLÄKOULUN KEMIAN OPETUKSEEN Topias Ikävalko 1 & Roosa Pylvänen 1 1 Kemian opettajankoulutusyksikkö, Helsingin yliopisto Aihe: Metallien liekin
PESUAINEET. Tehokkaat esikäsittely- ja ylläpitopuhdistusaineet sisä- ja ulkokäyttöön!
PESUAINEET Tehokkaat esikäsittely- ja ylläpitopuhdistusaineet sisä- ja ulkokäyttöön! TIKKURILAN PESUAINEET PERUSTEELLISEEN PUHDISTUKSEEN Oikealla esikäsittelypesulla varmistat maalaus systeemin toimivuuden
Antimikrobiset maalit
Antimikrobiset maalit TIMANTTI CLEAN Antimikrobinen sisämaali Käyttötarkoitus: Pintamaali kohottamaan hygieniatasoa kuiviin, kosteisiin ja märkiin tiloihin Tyyppi: Vesiohenteinen akrylaattidispersiomaali
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 SITOMELT EVO 30 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2.
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste 1.1.1 Kauppanimi 1.1.2 Tunnuskoodi T2360 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 4 SGT 9200 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2. VAARAN YKSILÖINTI
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 4 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot 1.1.1 Kauppanimi 1.2 Kemikaalin käyttötarkoitus 1.2.1 Käyttötarkoitus
COLD BREW RUM N COKE COLD BREW GIN&TONIC. Kylmäuutettua kahvia valkoisen rommin, kolajuoman ja ruskean sokerisiirapin kera.
RUM N COKE Kylmäuutettua kahvia valkoisen rommin, kolajuoman ja ruskean sokerisiirapin kera. GIN&TONIC Gin&Tonic kylmäuutettun kahvin kera. NAUTI VASTUULLISESTI. -KAHVI ON PEHMEÄ JA KYLMÄ JUOMA, JOKA ON
Puu julkisivussa. Maalin tehtävät. puun pintakerroksen suojaaminen säärasitukselta. ulkonäkö, kiilto, puhtaanapysyvyys
Puujulkisivut Puu julkisivussa puuta suojataan kosteudelta rakenteellisin keinoin räystäät sokkeli sadeveden ohjaus, pellitykset tuuletusrako tippanokat viisteet oikea naulaussuunta ja - syvyys Puu julkisivussa
MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT. Terassit ja laiturit
2015 MAALILINJA NEUVOO 11 ULKOLATTIAT Terassit ja laiturit SISÄLLYSLUETTELO Niksit...3 Uudet puulattiat... 4 Vanhat puulattiat... 5 2 NIKSIT 1.1 Ennen käsittelyä Tarkista aina lattiapintojen kunto ja tee
PULLEAT VAAHTOKARKIT
PULLEAT VAAHTOKARKIT KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu alakouluun kurssille aineet ympärillämme ja yläkouluun kurssille ilma ja vesi. KESTO: Työ kestää n.30-60min MOTIVAATIO: Työssä on tarkoitus saada positiivista
Uudista hyväkuntoiset pinnat. julkisivut terassit kalusteet aidat puu metalli rappaus betoni muovi sisällä tai ulkona
PESUAINEET Piha-aidalla kukkii home, terassi näyttää kulahtaneelta ja peltikatollekin pitäisi tehdä jotain. Armas aurinko paljastaa puhdistamista, pesua ja huoltoa kaipaavat pinnat. Huolellisella pesulla
luku 1.notebook Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio
Luku 1 Mooli, ainemäärä ja konsentraatio 1 Kemian kvantitatiivisuus = määrällinen t ieto Kemian kaavat ja reaktioyhtälöt sisältävät tietoa aineiden rakenteesta ja aineiden määristä esim. 2 H 2 + O 2 2
COLAJUOMAN HAPPAMUUS
COLAJUOMAN HAPPAMUUS KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu lukion viidennelle kurssille KE5. KESTO: 90 min MOTIVAATIO: Juot paljon kolajuomia, miten ne vaikuttavat hampaisiisi? TAVOITE: Opiskelija pääsee titraamaan.
METALLIMAALIT JA NIIDEN KÄYTTÖ. OSA 2. Maalien koostumus Maalin korroosionestokyky Perusmetallimaalit. Copyright Isto Jokinen 1
METALLIMAALIT JA NIIDEN KÄYTTÖ OSA 2. Maalien koostumus Maalin korroosionestokyky Perusmetallimaalit Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI METALLIMAALEJA KÄYTETÄÄN? KORROOSIONESTO Metallien korroosiota voidaan
Mahamysteeri. Mitkä ruoka-aineet sisältävät näitä aineita?
KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä yläkoulussa tai lukiossa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä. Parhaiten työ soveltuu yläkouluun kokonaisuuteen elollinen luonto ja yhteiskunta. KESTO: 1 h. MOTIVAATIO:
KÄYTTÖOHJE VPI7A- LASIKANNUKEITIN
KÄYTTÖOHJE VPI7A- LASIKANNUKEITIN SISÄLLYS 1. Laitetoimituksen sisältö s.2 2. Turvaohjeet s.2 3. Varotoimenpiteet s.2 3.1 Toimenpiteet ennen laitteen liittämistä sähköverkkoon s.3 4. Merkkivalot s.4 5.
Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita
Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja
KEMIA. Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista.
KEMIA Kemia on tiede joka tutkii aineen koostumuksia, ominaisuuksia ja muuttumista. Kemian työturvallisuudesta -Kemian tunneilla tutustutaan aineiden ominaisuuksiin Jotkin aineet syttyvät palamaan reagoidessaan
Jokamiehen oikeudet. Sinulla täytyy olla alueen omistajan lupa, jos haluat:
Jokamiehen oikeudet Ilman lupaa saat: Kerätä metsästä marjoja, sieniä, kukkia ja ruohokasveja. Kerätä käpyjä tai kuivia risuja maasta. Kävellä, hiihtää tai pyöräillä luonnossa, ei kuitenkaan pelloilla,
LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: RIKOSPAIKKATUTKIMUS
LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: RIKOSPAIKKATUTKIMUS 1. Alkupohdintaa Tällä kerralla perehdytään yksinkertaisiin rikostutkimusmenetelmiin. Tehtävät liittyvät rikospaikalta löytyvän todistusaineiston
Opetuskokonaisuus: Mikromaailma bakteerin sormenjälki
Opetuskokonaisuus: Mikromaailma bakteerin sormenjälki AIHE: Ihminen ja terveys, mikrobit, bakteerit IKÄLUOKKA: 1.-2. luokka Oppilaiden iästä riippuen kasvatusalustalle voi tehdä kaksi tai neljä erilaista
Kotijuusto kefiiristä
Kotijuusto kefiiristä Kefiirijuusto on kotijuusto, jota voi valmistaa itse ilman ostojuoksutteita tai -hapatteita. Tekemällä kotijuustoa välttyy ostamasta muovi- tai metallipakkauksia, ja saa syödä aitoa
HAPANTA HUNAJAA. KESTO: Työn teoriaosion, mahdollisten alkuvalmistelujen ja siivousten lisäksi työn suoritukseen menee noin 15 minuuttia aikaa.
HAPANTA HUNAJAA KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu alakouluun, mutta sitä voi soveltaa muillekin luokka-asteille. Yläkouluissa ja lukiossa voidaan käyttää vahvoja happoja ja emäksiä ja laskea tarkemmin pitoisuudet
Maskeeraa oikein. Muovituksen maskeeraus - reikä ohjaustapille ylöspäin
Maskeeraa oikein Helpottaakseen saumaustyötä (ei vuotoja) on tärkeätä että maskeeraus tehdään meidän ohjeistuksen mukaan. 1 1 2 3 2 Suosittelemme myös että saumat muovitetaan koska tämä antaa suojan kemikaaleja
MAALILINJA NEUVOO 04. IKKUNAT JA OVET Sisällä
MAALILINJA NEUVOO 04 IKKUNAT JA OVET Sisällä Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat ikkunat ja ovet... 4 Vanhat maalattavat ikkunat ja ovet... 6 Uudet lakattavat ikkunat ja ovet... 8 Vanhat lakattavat
GREENLINE. Foratia Lattianpesukapseli 2. Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3. Foratia Yleispesukapseli 4. Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5
GREENLINE Foratia Lattianpesukapseli 2 Foratia Kylpyhuoneen pesukapseli 3 Foratia Yleispesukapseli 4 Foratia Rasvanpoistoainetabletti 5 Foratia IB Imeytysjauhe 6 Foratia teline IB imeytysjauhesäkeille
Johdanto... 3. Tavoitteet... 3. Työturvallisuus... 3. Polttokennoauton rakentaminen... 4. AURINKOPANEELITUTKIMUS - energiaa aurinkopaneelilla...
OHJEKIRJA SISÄLLYS Johdanto... 3 Tavoitteet... 3 Työturvallisuus... 3 Polttokennoauton rakentaminen... 4 AURINKOPANEELITUTKIMUS - energiaa aurinkopaneelilla... 5 POLTTOKENNOAUTON TANKKAUS - polttoainetta
COLAJUOMAN HAPPAMUUS
COLAJUOMAN HAPPAMUUS Juot paljon kolajuomia, miten ne vaikuttavat hampaisiisi? TAUSTA Cola-juomien voimakas happamuus johtuu pääosin niiden sisältämästä fosforihaposta. Happamuus saattaa laskea jopa ph
Helposti levittyvää designia. weber.floor CASA Designlattia. www.e-weber.fi
Helposti levittyvää designia weber.floor CASA Designlattia www.e-weber.fi WEBER.FLOOR CASA Uusi mineraalipohjainen ja saumaton Suomessa kehitetty ja valmistettu Designlattia HELPOSTI LEVITTYVÄÄ DESIGNIA
ALKOHOLIT SEKAISIN KOHDERYHMÄ:
ALKOHOLIT SEKAISIN KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu lukion kursseille KE1, KE2 ja KE4. KESTO: Työ kestää n.1h MOTIVAATIO: Työ on havainnollinen ja herättää pohtimaan kaasujen kemiaa. TAVOITE: Työssä opiskelija
REAKTIONOPEUS IHMISKEHOSSA TUTKIMUKSELLINEN TYÖ YLÄKOULULAISILLE
REAKTIONOPEUS IHMISKEHOSSA TUTKIMUKSELLINEN TYÖ YLÄKOULULAISILLE Essi Purhonen 1, Krista Iltanen 1 & Sini Hänninen 1 1 Kemian opettajankoulutusyksikkö, Helsingin yliopisto Oppilaan ohje 1.1 LÄMPÖTILAN
MAALIKEMIAA. - Maalien aineosat - Maalien kalvonmuodostus - Olosuhteiden vaikutus kalvonmuodostukseen
MAALIKEMIAA Pala pintakäsittelijöiden kemian opetukseen toisella asteella - Maalien aineosat - Maalien kalvonmuodostus - Olosuhteiden vaikutus kalvonmuodostukseen MAALIEN KALVONMUODOSTUS Tämä materiaali
SUMUINEN AAMU METALLINKIERRÄTYSLAITOKSELLA
sivu 1/6 KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukion kurssille KE4, jolla käsitellään teollisuuden tärkeitä raaka-aineita sekä hapetus-pelkitysreaktioita. Työtä voidaan käyttää myös yläkoululaisille, kunhan
KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS
sivu 1/6 Kohderyhmä: Työ on suunniteltu lukiolaisille Aika: n. 1h + laskut KALIUMPERMANGANAATIN KULUTUS TAUSTATIEDOT tarkoitaa veden sisältämien kemiallisesti hapettuvien orgaanisten aineiden määrää. Koeolosuhteissa
Käyttöturvallisuustiedote EY Nro 1907/2006 (Reach) nro 453/2010
Scander Extra Cleaner Sivu 1 (5) Käyttöturvallisuustiedote EY Nro 1907/2006 (Reach) nro 453/2010 SCANDER Extra Cleaner Julkaistu: 14-02-2004 Päivitetty: 29-01-2012 Versio: 8 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN
Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista.
Sivu 1 / 5 Korroosionestomaalit Maalin koostumus Maalit koostuvat pääsääntöisesti sideaineista, pigmenteistä, täyteaineista, liuotteista ja apuaineista. Sideaineet Sideaine muodostaa alustaan kiinnittyvän
1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT
1 / 5 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste 1.1.1 Kauppanimi 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt, joita ei suositella 1.2.1 Käyttötarkoitus
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE ASETUKSEN EY 1907/2006 MUKAAN. Painopäivämäärä: Tarkistuspäivämäärä: Kauppanimi: Tierrafino i-paint
Sivu 1/6 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT Tuotetunniste: Sakea neste.. Tuotetyyppi: Savipohjainen sisustusmaali sisätiloihin. Käyttö: Ammattimaisten ja tee-se-itse maalareiden
Käyttöturvallisuustiedote
Synergy D6 Flow Päiväys : 12.07.2010 Sivu 1 / 4 1. Aineen tai valmisteen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot Aineen tai valmisteen tunnistus tiedot Synergy D6 Flow Aineen ja/tai valmisteen käyttötarkoitus
VÄRIKKÄÄT MAUSTEET TAUSTAA
VÄRIKKÄÄT MAUSTEET TAUSTAA Mausteet ovat kiehtoneet ihmisiä vuosituhansien ajan, niiden makujen ja värien vuoksi. Ruoanlaiton lisäksi mausteita on käytetty luonnonlääkeaineina erilaisten sairauksien hoidossa,
Puujulkisivujen huolto- ja korjausmaalaus
Puujulkisivujen huolto- ja korjausmaalaus Jouni Hamara 5.3.2015 Sisältö: Puun rakenteellinen suojaus Maalin tehtävät Maaliyhdistelmän elinkaari Alustatyypit Maalauskäsittelyt, työmenetelmät Huoltovälit
Mitkä ovat aineen kolme olomuotoa ja miksi niiden välisiä olomuodon muutoksia kutsutaan?
2.1 Kolme olomuotoa Mitkä ovat aineen kolme olomuotoa ja miksi niiden välisiä olomuodon muutoksia kutsutaan? pieni energia suuri energia lämpöä sitoutuu = endoterminen lämpöä vapautuu = eksoterminen (endothermic/exothermic)
Puun teollinen pintakäsittely. Tikkurila Oyj, 2010 Puun teollinen pintakäsittely Luku 1
Puun teollinen pintakäsittely 1 Sisältö 1. Perustietoa maaleista ja lakoista 2. Eri pinnoitetyypit ja niiden käyttötavat 3. Puun rakenne ja puulajit 4. Eri alusmateriaalien erikoisvaatimukset pintakäsittelytyössä
Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta
Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 ZEN UNIKKOÖLJY 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2.
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste 1.1.1 Kauppanimi 1.1.2 Tunnuskoodi 001 7087 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut
Liukeneminen 31.8.2016
Liukeneminen KEMIAN MIKROMAAILMA, KE2 Kertausta: Kun liukenevan aineen rakenneosasten väliset vuorovaikutukset ovat suunnilleen samanlaisia kuin liuottimen, niin liukenevan aineen rakenneosasten välisiä
Turvallisemmat vaihtoehdot vaarallisille kotitaloustuotteille
Turvallisemmat vaihtoehdot vaarallisille kotitaloustuotteille Turvallisempi vaihtoehto -miksi? Vaarallisten kotitaloustuotteiden riskit (video) Käytä turvallisinta tuotetta Lue tuoteselosteet Käytä hajuttomia
Plasmaflow -plasmapolttimen jäähdytysneste
-plasmapolttimen jäähdytysneste 1 - TUOTTEEN JA YRITYKSEN TUNNISTUS Kauppanimi Toimittaja Plasmatech (UK) Ltd 5 Heather Court Shaw Wood Way Doncaster South Yorkshire DN2 5YL Puhelinnumero +44 (0)1302 556051
Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä
Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin
ENERGIAA TÄRKKELYKSESTÄ! NELJÄ TUTKIMUSTA
sivu 1/10 ENERGIAA TÄRKKELYKSESTÄ! NELJÄ TUTKIMUSTA LUOKKA-ASTE/KURSSI ARVIOTU AIKA Yläasteelle tai lukioon elintarvikkeiden kemian yhteydessä. Myös ala-asteryhmille opettajan avustaessa kemikaaleissa
Mikrosementin asentaminen
Mikrosementin asentaminen 1. Pinnan valmistelu Pinnan tulee olla kauttaaltaan puhdas ja tasainen. Mikäli pinnassa on eri materiaalien yhtymäkohtia (materiaalien eri imukyky), lisää kaksi (2) kerrosta Impoxy
Kiteet kimpaleiksi (Veli-Matti Ikävalko)
Kiteet kimpaleiksi (Veli-Matti Ikävalko) VINKKEJÄ OPETTAJALLE: Työ voidaan suorittaa 8 luokalla ionisidosten yhteydessä. Teoria ja kysymysosa osa voidaan suorittaa kotitehtävänä. Kirjallisuudesta etsimiseen
MAALILINJA NEUVOO 10. IKKUNAT JA OVET Ulkona
MAALILINJA NEUVOO 10 IKKUNAT JA OVET Ulkona Sisällysluettelo Niksit...3 Uudet maalattavat pinnat... 4 Vanhat maalattavat pinnat... 6 Uudet kuultavilla tuotteilla käsiteltävät pinnat...8 Vanhat kuultavilla
SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00
SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 KIILTO LASIKUITUTAPETTILIIMA 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 2.
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE Sivu 1 / 5 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Tuotetunniste 1.1.1 Kauppanimi 1.1.2 Tunnuskoodi T1278 1.1.3 REACH-rekisteröintinumero 1.2 Aineen tai
LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA
LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi
Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka
Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä
X KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KEMIKAALITIETOJEN ILMOITUSLOMAKE
X KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KEMIKAALITIETOJEN ILMOITUSLOMAKE 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot Kauppanimi PELLAVAÖLJYVERNISSA