Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutila

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutila"

Transkriptio

1 KUUMA-johtokunta Liite 5 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutila KUUMA -johtokunta Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja

2

3 Maakuntalaki: - Maakunnan palvelulaitoksesta luovutaan ja se korvataan liikelaitoksella. Muutos selkeyttää hallintoa ja lisää kansanvaltaisuutta - Maakuntien arviointimenettelyä kriisitilanteissa lievennetään: Harkinnanvarainen avustus ei automaattisesti johda arviointimenettelyyn ennen vuotta 2024 Maakuntien tehtäväalaan (6 ) tehdyt tarkistukset: - Maakunta voi soten ulkopuolisten tehtävien osalta, siten kuin laissa säädetään, sopia tehtävänsä järjestämisvastuun siirtämisestä yhdelle tai useammalle kunnalle, jolla maakunnan arvion mukaan on riittävät voimavarat näiden tehtävien hoitamiseen - Koulupsykologi- ja kuraattoritehtävät jäävät kunnille

4 Voimaanpanolaki: - Kuntia koskevasta verokatosta luovutaan vuosina Mahdollisesti tyhjilleen jäävien kiinteistöjen osalta kunnille voidaan myöntää valtionavustusta tai harkinnanvaraista korotettua valtionosuutta. Lisäksi kunnille annetaan tukea kiinteistökehitykseen ja markkinointiin - Lakisääteisten kuntayhtymien siirtyville lainoille tulee valtiontakaus

5

6 LAUSUNTOVALMISTELUN JA PÄÄTÖKSENTEON AIKATAULU: hallinto- ja talousryhmä muutos- ja integraatioryhmä ylimääräinen KU-soten johtoryhmä valtuustot - Tuusula Mäntsälä Järvenpää Pornainen Nurmijärvi

7

8

9 SOTE- JA MAKUTIIMI OHJAAVAT JA YHTEEN SOVITTAVAT ALAISISTAAN VALMISTELURYHMISTÄ KOOSTUVAA VALMISTELUVERKOSTOA Maakuntatiimi Maakuntatiimin muodostaa organisaatioiden nimeämät henkilöt seuraavan paikkajaon mukaisesti: PKS-kaupungit, kukin yksi edustaja Kehyskunnat (Länsi-, Keski- ja Itä-Uusimaa), yksi edustaja/alue Etelä-Suomen aluehallintovirasto, yksi edustaja Uudenmaan liitto, yksi edustaja Maku-valmisteluryhmien puheenjohtajat Maku-tiimin puheenjohtajana toimii ylijohtaja Petri Knaapinen, Uudenmaan ELY-keskus. Sihteeriksi kutsutaan yksikön päällikkö Jaakko Pesola, Uudenmaan ELY-keskus. Muutosjohtaja Markus Savola toimii tiimin pysyvänä asiantuntija-jäsenenä.

10 TÄHÄN MENNESSÄ PERUSTETUT MAKU-TIIMIN JA SOTE-TIIMIN ALATYÖRYHMÄT: Perustetut maku-esivalmisteluryhmät: alueiden kehittäminen ja kasvupalvelut -ryhmä pelastus ja varautuminen -ryhmä alueiden käyttö, ympäristö ja liikenne -ryhmä ympäristöterveys -ryhmä maatalous ja maaseudun kehittäminen ryhmä Perustetut sote-esivalmisteluryhmät: vammaisten palvelut -ryhmä päihde- ja mielenterveyspalvelut -ryhmä ikäihmiset-ryhmä lapset, nuoret ja perheet ryhmä työterveyshuollon ryhmä suun terveydenhuollon ryhmä sekä ICT-ryhmä

11 Soma-valmistelu ja maakunnan toiminnan käynnistyminen: Riskikartoitus

12 Riskikartoitus Tunnistetuista riskeistä koottiin riskikartta Riskikerroin = Riskin todennäköisyys * Riskin vaikutus Suuri osa merkittävistä (7 kpl) ja sietämättömistä (5 kpl) riskeistä liittyy aikataulun ja talouden haasteisiin. Näiden lisäksi riskejä painottuu valmistelun ja työnjaon epäselvyyksiin ja epävarmuustekijöihin. Näidenkin taustalla on tosin mm. aikataulu- ja resurssihaasteita. Merkittävänä riskinä näyttäytyy myös ICT-palveluiden ja integraatioiden toteutus

13 Seurannan kohteena olevat sietämättömät riskit Kunnan ja maakunnan asukkaat 1. Potilaat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa tai hoitoon pääsy viivästyy 2. Terveydenhuollon laatu heikkenee ja potilasturvallisuus vaarantuu 3. Tilapäiset häiriöt muissa terveydelle tai yhteiskunnalle elintärkeissä palveluissa Tehtäviä luovuttavat organisaatiot 1. Uudistuksen aikataulu syö perustoimintaan ja muuhun kehitystyöhön käytettävissä olevaa resurssia, uudistuksen aikataulu on liian kireä 2. Taloudelliset menetykset lyhyellä tähtäimellä 3. Talouden tasapainon ja rahoitusaseman pysyvä heikentyminen 4. Epävarmuus valinnanvapauden toteuttamismuodosta, toteutuksen liian kireä aikataulu Pystytettävä maakunta 1. Valmisteluun ei saada riittävästi resursseja, uudistuksen aikataulu on liian kireä

14 Seurannan kohteena olevat merkittävät riskit Henkilöstöä luovuttavien organisaatioiden ja maakunnan henkilöstö 1. Henkilöstökato kriittisissä toiminnoissa/epäonnistuminen henkilöstösiirroissa tai uusrekrytoinneissa 2. Laajamittainen työpahoinvointi, työuupumus, työkyvyttömyys 3. Muutosviestintä ja henkilöstön osallisuus ontuu Tehtäviä luovuttavat organisaatiot 1. Epäselvyydet, osa-optimointi tai riidat siirtyvän omaisuuden, sopimusten ja siirrettävien/vuokrattavien toimitilojen osalta Pystytettävä maakunta 1. Muutokseen osalliset organisaatiot vastustavat muutosta, eivätkä myötävaikuta tai sitoudu siihen 2. Epäselvyydet, osa-optimointi tai riidat siirtyvän omaisuuden, sopimusten ja siirrettävien/vuokrattavien toimitilojen osalta 3. Toiminnan sisäinen organisointi epäonnistuu 4. Hallinnon tukitoimintojen uudelleenorganisoinnin toimintamalli epäonnistuu 5. Toiminnan kustannustehokkuus kärsii lyhyellä aikavälillä 6. ICT-palvelut eivät toimi, ICT-järjestelmien väliset integraatiot ja tietojen siirrot epäonnistuvat

15 Riskikartoituksen hyödyntäminen Tarkennetaan ja päivitetään virkamiesjohtoryhmässä ja kuntajohtajakokouksessa kansallisen ja alueellisen valmistelun edetessä Toimii valmistelussa yhtenä seurannan, johtopäätösten ja toimenpiteiden työkaluna

16 ESITYS KASVUPALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUUTA KOSKEVAKSI PÄÄKAUPUNKISEUDUN ERILLISRATKAISUKSI Erillisratkaisussa kasvupalveluiden järjestämisvastuu ja mahdollisesti osa aluekehittämisen tehtävien järjestämisvastuusta siirrettäisiin perustettavalle pääkaupunkiseudun kasvupalvelukuntayhtymälle, jonka jäseninä olisivat lähtökohtaisesti pääkaupunkiseudun kaupungit. Erillisratkaisussa ei esitetä muutoksia kuntien yleiseen toimialaan tai alueen elinvoiman edistämisen tehtäviin. Kansanvaltaisuuden toteuttamiseksi säädettäisiin, että kunnalla, joka ei ole kuntayhtymän jäsen, olisi oikeus osallistua edustajansa välityksellä päätöksentekoon niissä asioissa, jotka liittyisivät lakisääteiseen kasvupalveluiden järjestämiseen, kun päätöksellä voisi olla vaikutusta kuntaan ja sen asukkaisiin. Muilla Uudenmaan kunnilla olisi oikeus liittyä jäseneksi kuntayhtymään.

17

18 Järjestäjä-tuottaja-malli + kilpailullisuus Kasvupalvelu-Uusimaa Ky. Kilpailullisella tuotantomallilla ja asiakkaiden valinnanvapaudella vahvistetaan palvelujen vaikuttavuutta, synnytetään uusia palveluinnovaatioita ja luodaan uutta palvelumarkkinaa. Maakunnan oma tuotanto hoitaa markkinapuutteet. ITÄ PKS LÄNSI Kasvupalvelua toteutetaan järjestäjätuottajamallilla. Julkisomisteinen yhtiö Maakunta Yksityinen yhtiö Yhdistys Monituottajamalli toimii taloudellisin ehdoin palvelut tuotetaan markkinoilla ja tuottajat ovat kilpailullisesti tasa-arvoisessa asemassa

19

20 Kiitos!

Soma-valmistelu ja maakunnan toiminnan käynnistyminen: Riskikartoitus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Soma-valmistelu ja maakunnan toiminnan käynnistyminen: Riskikartoitus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Soma-valmistelu ja maakunnan toiminnan käynnistyminen: Riskikartoitus 2017-2019 Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 6.2.2017 Riskikartoitus Riskianalyysistä sovittiin kuntajohtajakokouksessa ja virkamiesjohtoryhmässä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Muutosjohtaja 13.1.2017 Kuntaliiton ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston seminaari 1 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»

Lisätiedot

Esivalmistelun maku-tiimi

Esivalmistelun maku-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun maku-tiimi Aika 14.02.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland 23.1.2016 Maakunta 2023 -visio

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Kasvupalvelut Kjell Henrichson 12.4.2017 Kasvupalvelun sisältö TEM/TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi. Palvelulla edistetään uutta

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Hämeen työelämän kehittämisen kokoontumisajot Lahti 24.8.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 79 Esitys valtioneuvostolle kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi päätti osaltaan tehdä valtioneuvostolle liitteenä

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Tervetuloa vastaamaan lausuntokyselyyn luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista.

Lisätiedot

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Tervetuloa vastaamaan lausuntokyselyyn luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista.

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus ja kasvupalvelut. Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus ja kasvupalvelut Jari Aaltonen Johtava asiantuntija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.1.2017 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden

Lisätiedot

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Valtion kasvupalvelut o o o ELY-keskusten elinkeinopalvelut, kuten yrityksen kehittämisavustus, toimintaympäristön

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3 MUISTIO 4/2017 1 Esivalmistelun maku-tiimi Aika 15.05.2017 klo 12:30-13:50 Paikka Uudenmaan liitto, Hautomo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen 3 2 Valmisteluryhmien

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä

Esivalmistelun virkamiesjohtoryhmä MUISTIO 2/2017 1 Aika 15.02.2017 klo 10:35-12:30 Paikka Uudenmaan liitto. Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 tilannekatsaus 4 3 Sote- ja maakuntauudistuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna

Oma Häme. maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus. Järjestöfoorumi Hämeenlinna www.omahäme.fi Oma Häme maakuntapalveluiden ajankohtaiskatsaus Järjestöfoorumi Hämeenlinna 14.11.2017 www.omahäme.fi Maakuntauudistuksen palvelukokonaisuudet Yritykset Kansalaiset Viranomaiset & kumppanit

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla

Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla KUUMA-johtokunta 26.10.2017 46 LIITE 46 Kasvupalvelu-uudistus ja kasvupalvelujen järjestäminen Uudellamaalla Tiivistetty esitys KUUMA-seudun luottamushenkilöitä varten päivitetty 28.9.2017 Antti Kuusela

Lisätiedot

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos

Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos M A A K U N TA U U D I S T U S Aluekehitys- ja kasvupalvelulakiluonnos lausunnon valmistelu Työvaliokunta 31.3.2017 Tuija Puumala 13.4.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntavalmistelun NEUVOTTELUKUNTA

Uudenmaan maakuntavalmistelun NEUVOTTELUKUNTA Täysillä tulevaisuuteen Uudenmaan maakuntavalmistelun NEUVOTTELUKUNTA 16.3.2017 Petri Knaapinen Ylijohtaja Uudenmaan ELY-keskus 16.3.2017 Uudenmaan esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta Valmistelutahot,

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Uusi

Lisätiedot

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ Yhteinen sote- suunnittelu käynnistetty alueella 6/2013 Suunnitellaan

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö Kainuussa Kainuun liiton näkökulmia

Maakunnan ja kuntien yhteistyö Kainuussa Kainuun liiton näkökulmia Maakunnan ja kuntien yhteistyö Kainuussa Kainuun liiton näkökulmia Pentti Malinen, maakuntajohtaja Kainuun liiton tehtävät siirtyvät maakuntaan 1. Kainuun liiton kaikki lakisääteiset tehtävät siirtyvät

Lisätiedot

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä MUISTIO 2/2017 1 Aika 06.02.2017 klo 08:30-10:15 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaus 3 10 Alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin tilannekatsaus

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Maakuntauudistus Järjestämistehtävät

Maakuntauudistus Järjestämistehtävät Maakuntauudistus Järjestämistehtävät 31.1.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen, maakuntalaki (1/4) Maakunnan palvelulaitos korvattiin maakunnan liikelaitossääntelyllä Maakunnan tehtävät:

Lisätiedot

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja

Oma Häme. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä Jukka Lindberg Muutosjohtaja Oma Häme Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutilanne Kanta-Hämeessä 7.6.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja https://www.youtube.com/watch?v=0eryr7yjadk&list =PLoYgvGiwgZk539nYQhReTL7qSIcTVa7V_&index=1

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Uuden soten pilarit 1. Vahva järjestäjä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 2/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 26.01.2017 klo 14:00-16:10 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen valmistelutilanne

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat

Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Kasvupalvelu-uudistus ja kunnat Reijo Vuorento Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Kasvupalvelulakien* käsittelyaikataulu Perustuslakianalyysi valmis Lainsäädännön arviointineuvosto ja käännös Laintarkastus Eduskunnalle

Lisätiedot

Meidän maakunta Varsinais-Suomi. Muutosjohtaja Antti Parpo Muutosjohtaja Laura Leppänen

Meidän maakunta Varsinais-Suomi. Muutosjohtaja Antti Parpo Muutosjohtaja Laura Leppänen Meidän maakunta Varsinais-Suomi Muutosjohtaja Antti Parpo Muutosjohtaja Laura Leppänen UUTEEN MAAKUNTAAN VARSINAIS-SUOMESSA SIIRTYVÄT TEHTÄVÄT Aluekehittäminen 60 htv Ympäristöterveydenhuolto 80 htv Maaseudun

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta

KUUMA-johtokunta KUUMA-johtokunta 28.4.2016 Maakuntauudistuksen / ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja Koonnut: Teija Sutinen / HS, grafiikka: Jukka Himanen / HS, lähde: Selvityshenkilön

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Esivalmistelun kuntajohtajakokous

Esivalmistelun kuntajohtajakokous MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 25.01.2017 klo 09:00-10:30 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Esivalmistelun projektisuunnitelma

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 Maakuntahallituksen hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä

Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä 21.8.2017 Tausta Projektin tavoitteena oli kartoittaa Uudenmaan maakunnan toiminnan käynnistämiseen liittyvät riskit valituilla

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet

Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet Sote- ja maakuntauudistuksen vaiheet ESIVALMISTELU VÄLIAIKAISHALLINTO KÄYNNISTYMINEN TOIMINTA ALKAA 1.12.2016 n. 09/2017 tai kunnes lakipaketti astuu voimaan Uudenmaan liiton alaisena projektina n. 10/2017-03/2018

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE

VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE VALINNANVAPAUSKOKEILU 31.1 2017 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN HANKEJOHTAJA KESKI-UUDENMAAN SOTE KESKI-UUDENMAAN SOTE Hankkeessa suunnitellaan Keski-Uudenmaan alueellinen sote-malli Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven,

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi

Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi Soma-esivalmistelun henkilöstöfoorumi 25.1.2017 Valmistelun rakenne Esivalmistelun ohjausorganisaatio Henkilöstöfoorumi Yhteiset valmisteluryhmät Sote-tiimi sote-muutosjohtaja & valmisteluryhmien pj:t

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 14.6.2017 Muutos ELY-keskuksessa ja TE-toimistossa on suuri! -Maakuntauudistuksessa Satakunnan ELY-keskus ja TE-toimisto lakkautetaan, ja virastojen tehtävät, palvelut

Lisätiedot

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI H Hallinto palvelu yhtiöt Hallintopalvelu t Uudenmaan maakunnan organisaatiorakenne 2023 Maakuntajohtaja Konserniesikunta Sisäinen tarkastus LIITE 1 PKS:n Kasvukunt

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus

Kasvupalvelut. Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Kasvupalvelut Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus 0295 025 083 jarmo.paukku@ely-keskus.fi Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki Kasvupalvelulaki ml. Laki kasvupalveluiden

Lisätiedot

Projektisuunnitelma vuodelle

Projektisuunnitelma vuodelle Projektisuunnitelma vuodelle 2017 11.12.2016 ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirtämiselle, pohjustetaan väliaikaishallinnon työtä

Lisätiedot

KUUMA johtokunta

KUUMA johtokunta KUUMA-johtokunta 13.9.2016 Liite 56b KUUMA johtokunta 13.9.2016 SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVÄN LAUSUNNON VALMISTELU Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali-

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely. PKS-LAPEn aloitusseminaari

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely. PKS-LAPEn aloitusseminaari Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely PKS-LAPEn aloitusseminaari 12.5.2017 Sote-uudistuksen tavoitteet pelkistäen Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Kustannustenhallinta Sote- ja

Lisätiedot

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet Tampereen yliopisto 15.3.2017 Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveysummary.aspx?sdid=fin Sida 1 av 9 Lausuntopyyntökysely 3110/00.04.00/2016 Vastausaika 10:28:29 FIN Lausuntopyyntökysely sote syksy 2016 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot