MLL KESÄLAHTI 90 VUOTTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MLL KESÄLAHTI 90 VUOTTA"

Transkriptio

1 MLL KESÄLAHTI 90 VUOTTA

2 MLL-Kesälahti 90 vuotta 2016

3 Mistä kaikki alkoi Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kesälahden osasto perustettiin , Kesälahden kunnanvirastolla.

4 Perustamiskokous pidettiin kunnantalolla

5 Johtokunta Johtokuntaan valittiin ruustinna Elli Merivirta, rouva Ulla Taivainen, rouva Maria Paajanen, kätilö Eleonoora Heininen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Vilho Nyholm, kauppias Pekka Kuikka, tohtori Eetu Wilska, opettaja Heikki Kainulainen ja kanttori Reino Salmenkivi.

6 1927 Aluksi osasto keskitti toimintansa jäsenhankintaan ja varainkeräykseen. Tilattiin lastensuojelua käsittelevää kirjallisuutta. Perustettiin lastenvaatetuskomitea. Selvitettiin mahdollisuutta hammaslääkärin saamiseksi paikkakunnalle.

7 1928 Aloitettiin vappukukkien myynti. Osasto päätti selvittää mahdollisuuksia lastenhuoltosisaren palkkaamiseen.

8 1935 Osasto päätti rajata toimintansa kapalolasten vaatettamiseen ja hoitoon. Perustettiin uudestaan vaatetuskomitea, jonka jäsenet eri puolilla pitäjää, järjestivät kylissään vaatteiden keräystä, ompelua ja jakelua.

9 Sotaorpoja Kesälahdella toistasataa. Osasto päätti keskittyä sotaorpojen kummitoimintaan. Perustettiin sotakummivaliokunta, jonka vastuullisena tehtävänä oli huolehtia avustusten oikeudenmukaisesta jakamisesta.

10 1947 Ryhdyttiin toimenpiteisiin Terveystalon saamiseksi Kesälahdelle. Sjösdalan pitäjä Ruotsissa oli valittu Kesälahden kummikunnaksi. Sieltä saaduilla varoilla päätettiin aloittaa terveystalon rakentaminen. Ensio ja Anna Lindeberg lahjoittivat maa-alueen terveystaloa varten.

11 1947 Jaettiin vitamiinivalmisteita koululaisille. Äitiyspakkaukset lahjoituksena kunnalle.

12 1950 Terveystalon vihkiäiset Aloitettiin kotisairaanhoitotoiminta. Saatiin kiertävä hammaslääkäri kuntaan.

13 1951 Osasto liittyi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Karjalan piirin jäseneksi. Aloitettiin lasten leiritoiminta. Jaettiin kalanmaksaöljyä. Järjestettiin lastenhoitokursseja. Hammaslääkäritoiminta laajennettiin kunnan pohjoispuolelle.

14 1952 Uimaopetus aloitettiin kouluttamalla uimaopettajia. Kiinnitettiin huomiota nuorten huonoon ryhtiin ja aloitettiin ryhtineuvonta. Terveystalolle hankittiin valohoitolamppu ja päätettiin jakaa appelsiineja.

15 Uimaopetusta

16 1960-luku Näkyvintä toimintaa oli kasvatuskerhotoiminta, appelsiinihiihdot, uimakoulut, piirustus-kilpailut ja hyvän käytöksen kurssit. Osasto kehitti toimintaa kouluviranomaisten ja lasten vanhempien välille.

17 Appelsiinihiihdon lähtö

18 Uimakoululaisten palkitsemistilaisuus

19 1970-luvulla Aloitettiin satutunnit kirjastossa. Tukioppilastoiminta käynnistettiin juhlittiin 50-vuotista taivalta. Juhlan yhteydessä jaettiin MLL:n kultaiset ansiomerkit, jotka saivat Aarno Lindeberg, Helvi Muukkonen, Elli Salmenkivi ja Anna-Maija Sutinen.

20 1970-luvulla Toiminta keskittyi edelleen lapsen ja lapsiperheiden henkisen hyvinvoinnin ja elinolosuhteiden parantamiseen. Osaston toimesta aloitettiin päiväkerhotoiminta. Perustettiin leikkikenttä.

21 Päiväkerholaisia

22 Päiväkerho retkellä Purujärvellä

23 Leikkikentän rakennustalkoot

24 Päiväkerhon kevätretki

25 Leikkikenttä kovassa käytössä

26 1980-luku Vuonna 1981, pitkäaikainen osaston puheenjohtaja Ida Tuhkanen palkittiin kiitokseksi vuosien varrella tehdystä työstä, kunniapuheenjohtajan arvonimellä. Hän toimi puheenjohtajana Aikaisemmin hän valitsi sotakummivaliokunnan, joka toimi samalla osaston johtokuntana. Hän kiersi eri puolilla pitäjää sotaorpojen kodeissa järjestellen sotakummiasioita. Hän toimi myös vaatetuskomiteassa sekä osaston sihteerinä ja rahastonhoitajana.

27 Hallitus onnittelee Ida Tuhkasta

28 1980-luku Marraskuussa 1984 alkoi valtakunnallinen lystisunnuntain vietto. Perustettiin toinen leikkikenttä Juutintielle. Perustettiin lelulainaamo.

29 Lystisunnuntain leikkejä

30 Kesälahden MLL 50 vuotta

31 1980-luku Järjestettiin alle kouluikäisten yleisurheilukilpailuja ja ohjattua leikkikenttätoimintaa kesäisin. Aloitettiin turvaistuinten ja pelastusliivien lainaustoiminta.

32 1990-luvulla Äiti- lapsi-piiri aloitti toimintansa Rohtulassa v Järjestettiin lastenhoitokursseja, hiihtokilpailuja ja lasketteluretkiä. Äideille järjestettiin Naisten hemmotteluilta äitienpäivän aikoihin.

33 Menopelit seis, äideille rupattelutuokio

34 Koulutusta

35 1990-luvulla Iltapäiväkerhotoiminta aloitti toimintansa vuonna 1997.

36 Naisten hemmottelutapahtuma äitienpäivän tienoilla jatkuu. Nyt kannustamme äitejä liikkumaan.

37 2000-luku Saatiin kunnalta käyttöön Sovintolan kerhotilat, missä pidettiin iltapäiväkerhoa ja perhekahvilaa sekä kokoustettiin. Järjestetään erilaisia liikunnallisia tapahtumia koko perheelle.

38 Perhekahvilasta iloa äideille ja lapsille

39 Ruskapatikointi: tutustutaan koko perheen voimin lähiympäristön luontoon.

40 Patikoinnin jälkeen leikkiä ja makkaraa

41 Vuonna 2005 aloitettiin liikuntaleikkikoulu alle kouluikäisille.

42 Sovintolan joulunavaus kuuluu perinteisiin.

43 Tytöt joulupuurolla Sovintolassa

44 Alle kouluikäisten urheilukilpailut

45 Laskiaisrieha koko perheen tapahtumana

46 Tandemhiihtoa laskiaisriehassa

47 Mäenlaskua ja kisailua

48 2010-luku Perhekerho ja liikuntaleikkikoulu jatkoivat toimintaansa. Satutunnit kirjastossa käynnistettiin uudestaan. Pyydettiin Kesälahden Martat jakamaan Sovintolan tilat kanssamme ja tiivistettiin yhteistyötä. Summer Bay Rocks! -bändikurssit aloitettiin osana MLL:n nuorisotoimintaa.

49 Perhekahvilassa käy kuhina

50 Summer Bay Rocks!

51 Hauskuutta ja hyvinvointia Tehtiin uusia hankintoja Juutintien leikkikentälle. Jatkettiin naisten hemmottelupäiväperinnettä järjestämällä suuren suosion saanut Naisten Voimapäivä lokakuussa syksyllä järjestettiin lapsille oma Kuperkeikkapäivä.

52 Kuperkeikkapäivän yleisöä

53

54 Innokkaita uuden karusellin testaajia

55 Kampanjointia ja varainhankintaa Osallistutaan vuosittain Kevätilo-keräykseen. Yhdistys jakaa keväisin peruskoululaisille Reilu Kaveri-stipendejä, tukee yläkoulun tukioppilaita ja alakoulun kummioppilastoimintaa.

56 Sovintola-yhteisötalo Vuonna 2014 toimittiin Sovintola - Yhteisötalo Keski-Karjalaan -esiselvityshankkeen hallinnoijana. Esiselvityshankkeen aikana saatiin aikaan toimiva yhteisötalomalli Sovintolassa toimiville yhdistyksille. Osallistuttiin Kesälahden Joulukylän avajaiset - tapahtuman toteuttamiseen ja rakennettiin mm. jouluaiheinen näyteikkuna lasten iloksi.

57 Teemme yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa tässä Pro Kesälahden järjestämän CityMahattoman lastenpäivän antia. Esiintymässä tarinankertoja-taikuri Mikko!

58 Marttojen pikkukokit ja MLL:n liikkari viettämässä yhteisiä päättäjäisiä Hellaniemessä

59 Yhteistyössä on voimaa!

60 ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!

61 Perinteet velvoittavat eteenpäin!

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kesälahden osasto perustettiin 10.10.1926, Kesälahden kunnanvirastolla. Johtokuntaan valittiin ruustinna Elli Merivirta, rouva Ulla Taivainen,

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2015 YHDISTYKSEN ARVOT Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Yhdenvertaisuus VISIO MLL Leppävaaran yhdistyksen

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Toiminnan tarkoituksena on edistää lapsen ja lapsiperheen hyvinvointia, lisätä lapsuuden

Lisätiedot

Kiteen Suunta

Kiteen Suunta Kiteen Suunta 2017-2019 Lisää Yhdistyksen logo tähän, leveys n.8,5 cm Sisällys Toimintaympäristön 3 Tehtävä (missio) 4 Tahtotila (visio) 4 Arvot ja periaatteet 4 Oman Suunnan toteuttaminen vuosina 2017-2019

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2014 YHDISTYKSEN ARVOT Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo VISIO MLL Leppävaaran yhdistyksen

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma Juupajoen peruskoulun yhteistyösuunnitelma 2 0 1 7 JOHDANTO Juupajoen kunnan yhteistyösuunnitelma on laadittu osaksi uutta opetussuunnitelmaa. Suunnitelma tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain.

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2016 YHDISTYKSEN ARVOT Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Yhdenvertaisuus VISIO MLL Leppävaaran yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Väestöliitto, MLL ja Martat Marttaliitto 2018 Terhi Lindqvist Tyttöjen seksuaalioikeuksien ja koulunkäynnin edistäminen Malawissa

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 3/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 3/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 3/2016 20 06.10.2016 Aika 06.10.2016 klo 13:00-14:45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 15 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Tapahtumaraportti. Piiri: KESKI-SUOMEN MARTAT RY, Yhdistys: SAARIJÄRVEN MARTAT RY. Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä

Tapahtumaraportti. Piiri: KESKI-SUOMEN MARTAT RY, Yhdistys: SAARIJÄRVEN MARTAT RY. Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä : KESKI-SUOMEN MARTAT RY, : SAARIJÄRVEN MARTAT RY KESKI-SUOMEN MARTAT RY SAARIJÄRVEN MARTAT RY JÄRJESTÖTOIMINTA Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä Toiminnan ideointi-ilta Keski-Suomen Marttojen

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET LAINEET LAINEET VAAHTOPÄÄT VAAHTOPÄÄT LIIKUNTAKERHO HIPPASET Pitkäkankaan liikuntakeskus 3-vuotiaille Maksutonta AURINKOISET klo 8.45 11.45 AURINKOISET klo 8.45 11.45 TÄHTÖSET

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

AVOIN TOIMINTA LAPSIPERHEILLE VAASASSA ASUINALUEITTAIN

AVOIN TOIMINTA LAPSIPERHEILLE VAASASSA ASUINALUEITTAIN AVOIN TOIMINTA LAPSIPERHEILLE VAASASSA ASUINALUEITTAIN AVOIN TOIMINTA LAPSIPERHEILLE VAASASSA ASUINALUEITTAIN TEERINIEMI-HUUTONIEMI-MELANIEMI-PUROLA-ASEVELIKYLÄ PÄIVÄKERHOT 4-6v. Huutoniemen seurakuntakeskus,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille

- lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille - lukuintoa lapsiperheille ja päivähoidon työntekijöille PELASTETAAN ILTASATU! -HANKE Kesto 6 kk (10/2017 3/2018) Valtionavustusta Pohjois-Suomen AVI:lta 20 000 euroa Hanketyöntekijänä kirjastosihteeri

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä Vähintään 2 tuntia liikuntaa joka päivä Kouluikäisten liikuntasuositukset käytäntöön Totta! Liikunta tukee lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia Kouluikäisten liikuntasuositusten mukaan kaikkien 7 18-vuotiaiden

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Tavoitteenamme oli vuonna 2016 jatkaa perhekeskustoimintaa ja ylläpitää Kotkan paikallisyhdistyksen perustoimintaa sekä saada uusia aktiivisia jäseniä mukaan

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015

Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Yrittäjyysluokan kuulumisia 9 luokalta, 2014 2015 Syksy aloitettiin mukavasti yöleirikoululla Ruunassa Raunin majalla. Yön vietto oli palkka yrittäjä Rauni Hietaselle keväällä tehdystä ikkunanpesusta Raunilla

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Yhdistysinfo_PRH_220518 / A-L Mauno Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Mannerheimin Lastensuojeluliitto Historia Perustamisvuonna 1920 Suomessa asui noin miljoona lasta, joista suuri osa

Lisätiedot

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry 2.1.2014 Toimintakertomus 2012-2013 Yhdistyksen alku Yhdistyksen idea sai alkunsa 2011 Vaasassa lastensuojelun sijaishuollon päivillä, jossa muutamien toimijoiden

Lisätiedot

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016.

Sisältö. Esite julkaistu Tilastot vuodelta 2016. MLL Päijät-Hämeessä Sisältö MLL toimii lähes jokaisessa Suomen kunnassa 3 Lähellä lapsia, nuoria ja vanhempia 4 Perhekahvilat ja kerhot 4 Sukupolvia yhdistävä toiminta 5 Lastenhoito 6 Tapahtumat, retket

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI PÄIVÄKERHO klo 9.00 11.30 Koskelan seurakuntakoti

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI PÄIVÄKERHO klo 9.00 11.30 Koskelan seurakuntakoti ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO klo 9.00 11.30 Maksutonta varhaiskasvatus 3-5 vuotiaille Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Teija Kokko 050-5347 477 tai Tiina-Kaisa Kaikkonen 050-4334 094 PÄIVÄKERHO klo

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 MLL Vaasan yhdistys Vaasanpuistikko 15 D 44 65100 Vaasa puh. 040 8450 406 email: vaasan.yhdistys@mll.fi kotisivut: http://vaasa.mll.fi Facebook Sisällysluettelo 1. TOIMINTA-AJATUS...

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

Koko Suomi leikkii hanke

Koko Suomi leikkii hanke Koko Suomi leikkii hanke 2014 2016 Koko Suomi leikkii Koko Suomi leikkii on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen hanke (2014 2016), jonka toteutuksesta vastaavat Mannerheimin

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY. Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUJÄRJESTÖT RY Jäsenjärjestöjen ehkäisevät palvelut osana kunnan palvelutarjontaa kysely 2011, yhteenveto Vastaajat kunnittain yhteensä 168 Vastaajien työpaikka/taustayhteisö

Lisätiedot

Viestiupseeriyhdistys ry.

Viestiupseeriyhdistys ry. Viestiupseeriyhdistys ry Toiminnan tarkoitus Viestiupseeriyhdistys on viesti- ja johtamisjärjestelmäalalla sekä sähköisen viestialan tehtävissä toimivien ja toimineiden yhteinen maanpuolustusjärjestö.

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA Suomessa LVI yhdistystoiminta alkoi Helsingissä jo 1930 luvulla, jolloin oli perustettu Lämpö-

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 21.05.2013 AIKA 21.5.2013 klo 12.00 PAIKKA Yläaste, Saint Gilles Croix de vie KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Koko Suomi leikkii hanke Täyskäsipäivillä 7.2.2015. Taija Savolainen Leikkilähetti Keski-Suomi

Koko Suomi leikkii hanke Täyskäsipäivillä 7.2.2015. Taija Savolainen Leikkilähetti Keski-Suomi Koko Suomi leikkii hanke Täyskäsipäivillä 7.2.2015 Taija Savolainen Leikkilähetti Keski-Suomi Mikä on Terhokerho? Sukupolvien kohtaamispaikka, jossa lapset, eläkeläiset ja muut aikuiset voivat tavata ja

Lisätiedot

PERHEENTALO YHTEISTYÖ

PERHEENTALO YHTEISTYÖ PERHEENTALO YHTEISTYÖ Perheentalo -yhteistyö on Iisalmen Pelastakaa Lapset ry:n, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iisalmen yhdistys ry:n ja Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n kumppanuusmalli STEA:n

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista?

Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista? Tykätäänkö koululiikunnasta ja Move!- mittauksista? Tutkimustietoa koululiikuntamotivaatiosta Säätytalo 31.1.2019 Timo Jaakkola, LitT, dosentti, Jyväskylän yliopisto Mikko Huhtiniemi, LitM, Jyväskylän

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry. Toimintakertomus 2011

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry. Toimintakertomus 2011 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintakertomus 2011 1. VISION JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN MLL Leppävaaran yhdistyksen visio vuodelle 2011 oli olla monipuolisesti lapsiperheitä

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo 4.3.2014

Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo 4.3.2014 Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo 4.3.2014 Yhteiskunnallisia lähtökohtia Yhteiskunta on määrännyt itselleen enemmän yksityiskohtaisesti säädeltyjä

Lisätiedot

Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015

Toimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 Toimintaa, nuorille ja lapsiperheille Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueilla syksyllä 2015 LAPSIPERHEET: YLI-II ja YLIKIIMINKI AVOIMEN PÄIVÄKODIN PERHEKERHO päiväkoti Klo: 9.00-12.00 kotihoidossa

Lisätiedot

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille. Toimintavuosi 2015 Alkon Eläkkeensaajien yhdistys ry perustettiin 27.5.1960. Nykyisen nimensä Alko-Altian Seniorit ry se sai vuonna 2007. Kertomusvuosi oli siis 55. toimintavuotemme. Yhdistyksen useat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot