Raportti Sääntövaltuuskunnasta 2010 Kari Tallberg
|
|
- Jari Lahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Raportti Sääntövaltuuskunnasta 2010 Kari Tallberg Sääntövaltuuskunta kokoontui Chicagossa Käsiteltävänä oli 217 asiaa sen jälkeen kun kaksi asiaa oli alkuperäiseltä asialistalta peruutettu. Sääntömuutosesityksiä oli alun perin kaikkiaan 124 ja aloitteita 95. Kaikkiaan hyväksyttiin 46 sääntömuutosta ja lisäksi 19 aloitetta. Tässä raportissa käsitellään vain sääntömuutosesityksiä koska, niillä on merkitystä klubi- ja piiritason toiminnassa. Muutamat sääntömuutokset koskevat vyöhykkeitä ja Rotary Internationaalin hallintoa ja niistä on maininta raportin lopussa. Asioita olen pyrkinyt käsittelemään siinä järjestyksessä jossa ne ovat Rotaryn Käsikirjassa ja Järjestysmuodoissa ja eri säännöissä. Määritelmät: Artikla 1 E- Rotaryklubit Koko artiklaan on tehty laaja muutos joka mahdollistaa sen, että jokaisessa piirissä voi olla kaksi verkossa toimivaa rotaryklubia. E- Klubi on klubi, joka toimii kokonaan verkon välityksellä. E- klubit kuuluvat johonkin piiriin vaikka niiden jäsenistö voi olla missä tahansa. Piiristä päättää RI:n hallitus myöntäessään perustamiskirjan (Charter). E-klubit kokoontuvat viikoittain interaktiivisen aineiston kautta joskin myös määräaikaan pidetty chat- tai videokonferenssikokous on mahdollinen. Kieltävää määräystä Siitä, että klubi ei voisi kokoontua myös fyysisesti, ei säädetty. E-klubin jäsenen tulee osallistua vähintään 30 minuuttia interaktiivisesti jokaiseen viikkokokoukseen. Poissaolon voi paikata osallistumalla toisen klubin kokoukseen tai noudattaen niitä suuntaviivoja jotka koskevat Rotaryklubeja yleensä. Myös muut kuin E-klubin jäsenet voivat osallistua verkkokokoukseen ja ovat oikeutettuja saamaan siitä, pyydettäessä, paikkauksen. Rotaryklubin järjestysmuoto Artikla 19 Muutokset Osa 2 Klubin nimi ja sijaintipaikka Artiklat 2 ja 3 (nimi) Artikla 3 (sijainti). Klubi nimi ja sijaintipaikka voidaan muuttaa missä tahansa säännöllisessä viikkokokouksessa. Nimen muuttamisesta voidaan päättää vähintään 2/3 enemmistöllä läsnä olevien antamista äänistä. Edellytys on kuitenkin, että tällaisesta kokouksesta ja ehdotetusta muutoksesta on tehty postitse ilmoitus klubin jäsenille ja kuvernöörille vähintään kymmenen päivää ennen kokousta. Jotta muutos tulisi voimaan on siitä tehtävä ilmoitus RI:n keskushallitukselle jonka on hyväksyttävä se. Vasta tämän hyväksynnän jälkeen muutos tulee voimaan. Piirikuvernöörillä on oikeus antaa lausunto RI:n hallitukselle asiassa. Varsinaisen lisäys on vaatimus siitä, että ilmoitus kokouksesta on tehtävä piirikuvernöörille. Rotaryklubin järjestysmuoto Artikla 10 hallitus ja virkailijat Kohta 4 hallituksen kokoonpano. Tekstiin lisättiin kohta jonka mukaan klubin hallitukseen kuuluu edellisen kauden klubipresidentti
2 2 (Immediate past president) sen lisäksi,että hallitukseen kuuluvat tuleva presidentti ja yksi tai useampi varapresidentti sekä muut tarpeelliset jäsenet. Lisäys on asiallisesti se, että tähän asti edellisen klubipresidentin jäsenyys klubin hallituksessa on nojannut suositukseen, nyt hänestä tulee klubin virkailija ja jäsenyys hallituksessa on pakollinen. Rotaryklubin järjestysmuoto Artikla 9 Läsnäolo Kohta 3 Vapautukset. Klubin hallitus voi vapauttaa jäsenen läsnäolovelvoitteesta enintään vuodeksi. Kohta 3 alakohta (B)Vapautukset Klubin hallitus voi vapauttaa jäsenen läsnäolovelvoitteesta jos jäsenen fyysinen ikä on vähintään 65 vuotta ja rotaryvuosien ja fyysisen iän yhteenlaskettu summa on vähintään 85 vuotta. Edellytys on myös,että jäsen on kirjallisesti ilmoittanut klubin sihteerille halustaan saada vapautus. Läsnäolon laskeminen, Rotaryklubin järjestysmuoto Artikla 9 Läsnäolo Kohta 3 Vapautukset Vapautuksia on kuten tähänkin asti kolmea laatua. A. Vapautus hallituksen hyväksymien syiden nojalla. B. Vapautus edellä mainitun fyysisen iän ja rotaryvuosien perusteella (85 vuotta yhteensä). C. Kohta 4 Vapautus läsnäolovelvollisuudesta sille joka on RI:n virkailijana. (DG:t, RRFC:t, RC:t RI:n ja Säätiön hallituksen jäsenet ym.) Kohta 5 Läsnäolon laskeminen: Jos jäsen joka on vapautettu kohtien 3B tai 4 nojalla osallistuu klubin kokoukseen lasketaan hänet mukaan klubin jäsenmäärään ja läsnäolo kirjataan klubin hyväksi eli nämä vapautetut parantavat klubin tunnuslukuja jos he osallistuvat mutta heidän poissaolonsa ei heikennä lukuja sillä siinä tapauksessa että he eivät osallistu kokoukseen ei heitä lasketa mukaan jaettavaan läsnä olleeseen jäsenmäärään eikä jakajaan (läsnäolovelvolliseen jäsenmäärään). Rotary Internationaalin Säännöt Artikla 4 Jäsenyys ja klubit Kohta Syrjintäkieltoon lisäys, sukupuolinen suuntaus Kohtaan lisättiin siinä jo aikaisemmin olleiden syrjintää kieltävien säännösten eli sukupuoli, rotu, ihonväri, uskonto, kansallinen tausta ja nyt uutena sanat: sukupuolinen suuntaus. Rotary Internationaalin Säännöt Artikla 4 Jäsenyys ja klubit Kohta Siirtyvä tai entinen rotari Lisättiin ehto jonka mukaan siirtyvän tai entisen rotarin hyväksyminen klubin aktiivijäseneksi edellyttää että hänen entisen klubinsa hallitukselta saadaan todistus sitä että henkilö on ollut klubin jäsen. Lisäksi suositellaan, että klubi joka harkitsee entisen rotarin ottamista jäseneksi vaatii, että ehdokas esittää kirjallisen todistuksen entiseltä klubiltaan siitä, että hänellä ei ole maksamattomia velkoja entiselle klubilleen. Rotaryklubin Järjestysmuoto Artikla 7 Jäsenyys Kohta 4 Siirtyvä tai entinen rotari Myös Rotaryklubin järjestysmuotoon on tehty vastaava muutos joka siis edellyttää, että rotarin entiseltä klubilta saadaan todistus siitä, että jäsenehdokas on ollut ilmoittamansa klubin jäsen.
3 3 Lisäksi on kohdassa (a. Mahdolliset jäsenet) määräys siitä, että jäsenehdokasta jolla on maksamattomia velkoja entiselle klubilleen ei voida valita klubin jäseneksi. Rotaryklubin järjestysmuoto Artikla 12 Jäsenyyden kesto Kohta 5 Jäsenyyden päättäminen - muut syyt Lisätään kohdan loppuun teksti: Erottamista koskevan erillisen kokouksen ohjenuorana tulee olla artiklan 7 ja kohadan1 ohjeet sekä Neljän kysymyksen kokeen kysymykset ja lisäksi ne korkeat eettiset normit jotka jokaisella rotarilla tulee olla. Korkeat eettiset normit ovat uutta tekstiä. Artikla 15 Piirit Kohta Piirineuvottelu, muuttuneet ajat Piirineuvottelu tulee pitää vuosittain Maalis- Huhti- tai Toukokuussa. Muutos merkitsee, että Piirineuvottelu voidaan pitää jo kuukautta aikaisemmin kuin tähän asti. Kohta President Elect Training Seminar (PETS) Lisäys joka mahdollistaa PETS- tilaisuuden järjestämisen joko Helmi- tai Maaliskuussa. Muutos antaa mahdollisuuden pitää tämä koulutus jo helmikuussa. Artikla Valtakirjalla edustaminen piirikokouksessa mahdollistetaan. Sääntöä muutetaan siten, että klubi voi olla edustettuna piirikokouksessa valtakirjalla. Tämä mahdollistaa sen, että klubi jolla on useampia ääniä voi lähettää vai yhden edustajan ja myös sen, että klubi valtuuttaa toisen, samasta piiristä olevan, klubin jäsenen edustajakseen antamalla tälle valtakirjan. Tällaisella edustajalla on oikeus äänestää kaikilla hallussaan olevilla valtakirjoilla riippumatta siitä ovatko ne hänen oman klubinsa antamia vai toisen klubin antamia. Poistetaan määräys, että valtakirjalla voi olla edustettuna vain jos piirikokous pidetään toisessa maassa. Rotaryklubin säännöt Artikla 15 Uusi Viides Palveluväylä: Uudet Sukupolvet Artiklaan 5 lisätään uusi kohta 5. Lisätään viides palveluväylä Uudet Sukupolvet. Viides palveluväylä ottaa huomioon ne merkittävät edistysaskeleet joita on otettu nuorten ja nuorten aikuisten piirissä toteutettujen johtamiskehityksen toiminnan ja nuorten mukana olon suhteen yhteiskuntapalvelun saralla ja kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa jotka vahvistavat rauhanaatetta ja kasvatusta ja eri kulttuurien ymmärtämystä. Rotary Internationaalin säännnöt Artikla 22 Rotarysäätiö Kohta Hallitus (Trustees) nimittäminen. Rotarysäätiön hallituksen jäsenet valitsee RI:n hallitus saatuaan heitä koskevan esityksen tulevalta RI presidentiltä (president elect). Valita tapahtuu vuotta ennen sitä vuotta jona hallituksen jäsen astuu virkaan.
4 4 Artikla 17 Raha-asiat Kohta Maksut Klubien suorittama RI:n jäsenmaksu muuttuu siten, että maksu on dollaria/jäsen, puolelta vuodelta vuonna , dollaria/jäsen puolelta vuodelta , dollaria/jäsen puolelta vuodelta vuonna ja 26,50 dollaria/jäsen puolelta vuodelta Minimi maksu on vastaavasti dollaria, 255,00 dollaria, 260,00 dollaria tai 265,0 dollaria puolelta vuodelta jos klubissa on kymmenen jäsentä tai vähemmän. Maksuista päätetään edelleen seuraavan kerran Sääntövaltuuskunnan kokouksessa Artikla 17 Raha-asiat Kohta Raportointi. Jokaisen keskushallituksen jäsenen kulujen raportoinnista tekstiin lisättiin kohta, jonka mukaan pääsihteerin tulee vuotuisessa tilikertomuksessa ilmoittaa, kuinka paljon kulukorvauksia tai muita maksuja on suoritettu erikseen kunkin hallituksen jäsenen puolesta. Sama koskee jo ennestään RI:n presidenttiä, tulevaa presidenttiä (president elect), ja nimettyä presidentti ehdokasta. (president nominee). Raportissa tulee ilmetä 17 henkilön puolesta suoritetut kulut ja kustannukset eriteltynä. Artikla 22 Rotarysäätiö Kohta Raportointi, Säätiön hallituksen jäsenet Tekstiin lisättiin kohta jonka mukaan jokaisen säätiön hallitusten jäsenen puolesta maksettujen kulujen ja kustannusten tulee yksilöidysti ilmetä säätiön vuotuisesta raportista RI:n hallitukselle. Artikla 11 RI:n presidentin nimeäminen ja valinta Kohta Nimeämiskomitea. Alakohta kokoonpano. RI presidentin nimeämiskomiteassa tulee olla 17 jäsentä jotka vaihtuvat vuosittain niin, että yhtenä vuotena jäsenet ovat parillisina vuosina vyöhykkeiltä joiden järjestysnumero on pariton luku ja parittomina vuosina vyöhykkeiltä joiden järjestysnumero on parillinen luku. Alakohta päätösvaltaisuus ja äänestäminen Nimeämiskomitea on päätösvaltainen kun kaksitoista (12) jäsentä on saapuvilla. Tullakseen valituksi esitetyn presidenttiehdokkaan on saatava vähintään kymmenen (10) ääntä. Artikla 6 Virkailijat (hallituksen jäsenet) Kohta Kelpoisuusvaatimukset Alakohta hallituksen jäsen Lisättiin tekstiin kohta jonka mukaan: Keskushallituksen jäsenen kelpoisuusvaatimuksiin lisättiin: Ehdokkaan tulee olla entinen piirikuvernööri jonka virkakauden päättymisestä on kulunut vähintään kolme vuotta, silloin kun hänet asetetaan ehdolle. Ehdokkaan tulee myös olla osallistunut yhteen RI konventioon ja kahteen vyöhykeinstituuttiin niiden 36 kuukauden aikana jotka edeltävät ehdokkaaksi asettamista.
5 5 Selvennys: Jos piirikokous on toukokuussa 2010 ja piiri on aikeissa esittää jäsentä keskushallitukseen, tulee ehdokkaan virkakauden olla päättynyt viimeistään muuten kolmen vuoden määräaika ei täyty. Ehdokkaan on myös pitänyt osallistua johonkin konventioon vuosina 2007, 2008, 2009 ja kahteen vyöhykeinstituuttiin vuosina 2006,2007, 2008 tai 2009 jotta määräajat (36 kuukautta) täyttyvät. Artikla 11 RI presidentin nimeäminen ja vaali Kohta Jäsen joka on RIBI:n piiristä Erikoissäännös joka selventää niiden vyöhykkeiden tilannetta joissa on piirejä sekä varsinaiselta RIBI:n alueelta että Manner- Euroopasta. Säädös ei vaikuta Suomessa. Artikla 15 Piirit Kohta Kuvernöörin velvollisuudet Lisättiin alakohta (j): Kuvernöörin tulee antaa tulevalle kuvernöörille mahdollisimman nopeasti tämän valinnan jälkeen ja ennen kansainvälistä neuvottelua (Assembly) mahdollisimman täydelliset tiedot koskien piirin klubien tilaa sekä antaa suositus toimenpiteiksi klubien vahvistamiseksi. Artikla 13 Piirikuvernöörin nimeäminen ja valinta Kohta Ilmoitus nimeämisestä Uusi teksti: Nimeämiskomitean puheenjohtajan tulee 24 tunnin kuluessa, siitä kun nimeämiskomitean kokous on päättynyt, ilmoittaa kuvernöörille sen ehdokkaan nimi jonka komitea on nimennyt. Kuvernöörin tulee tämän jälkeen 72 tunnin kuluessa ilmoittaa piirinsä klubeille nimetyn henkilön nimi ja klubi. Ilmoitus voi olla kirjeen, sähköpostiviestin tai faksiviestin muodossa Haasteet Haasteen jättämisaikaa on lyhennetty siten, että haastavan ehdokkaan nimi on ilmoitettava kuvernöörille 14 päivän kuluessa kohdassa mainitusta kuvernöörin ilmoituksesta Haasteen kannatus Haastettava kannattavien klubien (5 klubia) tai 10 prosenttia piirin kaikista klubeista pysyy ennallaan mutta haasteen kannattamisesta on tehtävä päätös klubin sääntömääräisessä viikkokokouksessa. Artikla 13 Piirikuvernöörin nimeäminen ja valinta Kohta Kuvernöörin nimeäminen Kohta Haasteet Jokainen klubi joka on ollut olemassa vähintään vuoden voi esittää haastajaa edellyttäen, että klubi on aikaisemmin esittänyt tätä ehdokasta nimeämiskomitealle. Jos klubi on ollut olemassa alle vuoden rotaryvuoden alussa, on sillä myös oikeus esittää haastajaa, joka on tämän klubin jäsen ja jota on esitetty jo alun perin nimeämiskomitealle.
6 6 Artikla 13 Piirikuvernöörin nimeäminen ja valinta Kohta Nimeämismenettely Alakohta Haastajan olemassaolo Piirikuvernöörin tulee ilmoittaa piirin klubeille voimassaolevan haastajan olemassaolosta seitsemän päivän kuluessa haasteen jättämisen määräajan päättymisestä. Samalla tulee ilmoittaa kaikkien haastajien nimet ja heitä kannattaneet klubit sekä ilmoittaa, että ehdokkaiden kesken suoritetaan joko postäänestys tai heistä äänestetään piirikokouksessa. Jos haastajia ei ole ilmaantunut, on kuvernöörin ilmoitettava nimeämiskomitean nimeämän ehdokkaan tuleen valituksi piirin kuvernööriehdokkaaksi. Artikla 13 Piirikuvernöörin nimeäminen ja valinta Kohta Postiäänestyksen ohjeet Tekstiin on lisätty kohta jonka mukaan, siinä tapauksessa, että kuvernöörin vaali suoritetaan postiäänestyksellä, on kaikkien vaalilautakunnan jäsenten allekirjoitettava vaaliliput jotka lähetetään klubeihin, ennen niiden lähettämistä. Artikla 13 piirikuvernöörin nimeäminen ja valinta Kohta Erikoistapaukset vaalissa Kohtaan on lisätty tekstiä joka merkitsee, että sellaisessa tapauksessa, että jo valittu kuvernööri tai nimetty kuvernööriehdokas eivät voi tai halua ottaa tehtävää vastaan ja heidän seuraajansa valinta on jo toteutettu tulee näin valittu henkilö astumaan estyneiden tilalle edellyttäen,että valinta vahvistetaan joko RI:n konventiossa (normaalitapaus) tai RI:n hallituksen toimesta. Artikla 10 Virkailijoiden nimeäminen ja valinta Kohta Nimeämiskomitea, henkilöt jotka eivät ole vaalikelpoisia. Kukaan, joka on kirjallisesti suostunut jonkin viran täyttämistä varten asetetun nimeämiskomitean jäseneksi tai varajäseneksi tai ehdokkaaksi nimeämiskomitean jäseneksi, on hän sitten tullut valituksi jäseneksi tai ei, sekä jäsen joka on tullut valituksi, mutta eroaa nimeämiskomiteasta, samoin kun tällaisen henkilön puoliso, lapsi tai vanhempi, ei voi tulla valituksi siihen virkaan jota varten nimeämiskomitea on olemassa sinä vuonna kun sen toimikausi on. Huom! Tämä säännös on tullut tarpeelliseksi sen jälkeen kun on käynyt ilmi, että eräissä maissa jääviysmääräyksiä on pyritty kiertämään erilaisin keinoin. Artikla 10 Virkailijoiden nimeäminen ja valinta Kohta Valitukset Alakohta Mitään vaalien menettelyä tai vaalia koskevia valituksia ei käsitellä ellei niitä ole tehty kirjallisina ja klubin toimesta. Tämän säännön tarkoitus on selventää sitä seikkaa, että kaikkia valituksia koskevat samat määräykset eivätkä ne rajoitu vain kampanjointia, ääntenkalastusta ja vastaavaa koskeviin valituksiin.(10.060).
7 7 Artikla 10 Virkailijoiden nimeäminen ja valinta Kohta Toistuvat Vaalivalitukset piireistä RI:n hallituksen oikeus rankaista henkilöitä jotka toistuvasti esittävät valleja ja nimeämisiä koskevia valituksi koskien sääntöä ja sen noudattamista. a. Jos piirin nimeämiskomitean ratkaisun johdosta on tehty kaksi tai useampi valitus viitaten sääntöön viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana on RI:n hallituksella mahdollisuus ryhtyä johonkin tai kaikkiin alla mainittuihin toimiin, jos sillä on todennäköiset syyt olettaa, että valitusmenettelyä koskevia säännöksiä on rikottu. 1. Hylätä nimetty kuvernööriehdokas tai kaikki ehdokkaat ja valita joku entinen kuvernööri toimimaan toistamiseen kuvernöörinä. 2. Poista virasta kuvernööri tai tuleva kuvernööri joka on sopimattomalla tavalla pyrkinyt vaikuttamaan valintaan tai on sotkeutunut sopimattomalla valintaan. 3. Ilmoittaa, että entinen kuvernööri joka on sopimattomalla tavalla pyrkinyt vaikuttamaan nimeämiseen tai sotkeutunut vaaliin, on menettänyt asemansa entisenä kuvernöörinä (Jolloin hän menettää oikeutensa olla sellaisissa tehtävissä joissa edellytetään PDG statusta). b. Jos piirin kuvernöörinvaali on viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana saanut aikaan kolme tai useamman valituksen hallitukselle voi hallitus hajottaa piirin ja liittää sen klubit ympäröiviin piireihin jolloin sääntöä ei sovelleta. Kommentti (KT): Rankaisumenettely ei voine olla voimassa jos valitukset ovat olleet perusteltuja ja kanteet ovat menestyneet ja johtaneet niihin toimenpiteisiin joita niissä esitetään. Artikla 15 Piirit Kohta Piirin kokoonpano RI:n hallituksella on oikeus, harkintansa mukaan, piirejä kuulematta, ryhtyä toimenpiteisiin piirien rajojen muuttamiseksi tai pirien lakkauttamiseksi jos piirissä on vähemmän kuin 33 klubia tai yhteensä 1200 rotaria piirin klubeissa. Väliaikaismääräys: asti on kuitenkin tämä klubien lukumäärä 30 klubia ja rotareiden määrä 1000 henkilöä. Kommentti ( KT): Voimassa on siis toimeenpanokielto saakka. Uhanalaisilla piireillä on aikaa kasvattaa jäsenmääräänsä 1201 jäseneen tai 33 klubiin tuohon päivämäärään mennessä. Artikla 3 Jäsenyydestä eroaminen, jäsenyyden keskeyttäminen tai päättäminen, Keskushallituksen oikeus rangaista klubia ja keskeyttää tai päättää klubin jäsenyys Jäsenyyden keskeyttäminen tai päättäminen jos klubi tai sen jäsen ei noudat niitä määräyksiä jotka koskevat Rotarysäätiön varojen käyttöä. Keskushallitus voi keskeyttää sellaisen klubin jäsenyyden tai päättää klubin jäsenyyden jos klubi sallii sellaisen jäsenen jäsenyyden jatkuvan, joka on joko käyttänyt väärin Rotarysäätiön varoja tai muutoin rikkonut säätiön varojen käyttöä koskevia säädöksiä ja määräyksiä Klubin jäsenyys voidaan palauttaa kun kaikki puuttuvat maksut RI:lle tai piirille on suoritettu ja kun klubi on todistettavasti ryhtynyt kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin koskien rikkeitä jotka liittyvät yleisten lakien ja/tai Rotaryn nuoriso-ohjelmiin tai nuorison suojaamista koskeviin säännöksiin tai on erottanut sellaisen jäsenen joka on syyllistynyt Rotarysäätiön varojen väärinkäyttöön tai muiden säätiön hallintoa koskevien määräysten ja ohjeiden rikkomukseen.
8 8 Jos tarpeellisiin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty kuuden kuukauden kuluessa, klubi suljetaan. Artikla 16 Komiteat Kohta Tilintarkastuskomitea Komitean jäsenmäärän lisääminen yhdellä jäsenellä. Tilintarkastuskomiteaan kuuluu seitsemän (7) jäsentä joiden tulee olla riippumattomia ja perehtyneitä talousasioihin. Komiteaan kuuluu kolme (3) jäsentä kulloinkin istuvasta keskushallituksesta, jotka hallitus nimeää sekä kaksi Rotarysäätiön hallituksen jäsentä jotka säätiön hallitus nimeää. Tämän lisäksi komiteaan kuuluu kaksi jäsentä jotka eivät ole keskushallituksen tai säätiön hallituksen jäseniä. Nämä jäsenet RI:N hallitus nimittää kuuden vuoden virkakaudeksi. Yksi jäsen näistä vaihtuu kolmen vuoden välein. Artikla 16 Komiteat Strategisen suunnittelun komitea Komitean jäsenten toimikausien muuttaminen. Komiteaan kuuluu kuusi (6) jäsentä joista neljä (4) nimitetään kuuden (6) vuoden virkakaudeksi kuitenkin siten, että kaksi heistä nimitetään kolmen vuoden perioodissa. Komiteassa on lisäksi kaksi jäsentä jotka hallitus nimittää keskuudestaan vuosittain. Kukaan jäsenistä ei saa olla entinen RI:n presidentti tai Rotarysäätiön hallituksen istuva jäsen. Näitä säännöksiä sovelletaan alkaen tavalla jonka RI:n hallitus päättää ylimenokaudeksi. Artikla 16 Komiteat Jäsenet ja toimikausi Pysyvien Rotaract ja Interact komiteoiden perustaminen. RI:n hallituksen tulee jo olemassa olevien pysyvien komiteoiden lisäksi perustaa pysyvä komitea jonka vastuualueeseen kuuluu Rotaract ja Interact klubien toiminnan koordinointi ja tukeminen. Komiteaan kuuluu kuusi jäsentä jotka nimitetään kolmeksi vuodeksi kerallaan. Uusi pysyvä komitea on RI:n kahdeksas pysyvä komitea. Artikla 20 Viralliset lehdet Tilausmaksu Jokaiselle jäsenelle Yhdysvalloissa ja Kanadassa tulee tilata virallinen Rotarylehti. Uutta sääntö, joka koskee siis vain Yhdysvaltoja ja Kanadaa, on se, että jokaisella jäsenellä on mahdollisuus valita joko painettu lehti tai sähköisesti internetin välityksellä hänelle toimitettava lehti. Toimitusmuoto ei vaikuta tilausmaksuun. Kommentti ( KT): Tämä muutos koskee siis vain Yhdysvaltoja ja Kanadaa eikä tapa jolla lehti toimitetaan vaikuta mitenkään tilausmaksuun joka on tällä hetkellä 24 US dollaria/vuosi. Muutos hyväksyttiin niukalla enemmistöllä 266 puolesta ja 238 vastaan. Vastaava muutos, joka olisi koskenut koko muuta maailmaa, hylättiin sitten äänin 283 vastaan ja 219 puolesta.
9 9 Artikla 20 Viralliset lehdet Kohta Tilausmaksut ja Pakollinen lehtitilaus. Jos kaksi rotaria asuu samassa osoitteessa voivat päättää että he tilaavat vain yhden yhteisen lehden. Artikla 17 Talous Kohta Matkustaminen Kaikki muut henkilöt jotka matkustavat RI:n kustannuksella, lukuun ottamatta RI:n presidenttiä, tulevaa presidenttiä, keskushallituksen jäseniä, Rotarysäätiön hallituksen puheenjohtajaa ja hallituksen jäseniä sekä pääsihteeriä ja heidän seuralaisiaan matkustavat tästedes Economyluokassa. Kaikki muutokset jotka tehdään henkilökohtaisen mukavuuden henkilökohtaisten aikataulujen tai muiden syiden vuoksi ovat matkustaja itse kustannettavia. Matkustus- sääntöön tullaan tekemään tarpeelliset korjaukset siten että RI:n ja Rotarysäätiön ylin johto edelleen voi matkustaa joko ensimmäisessä luokassa tai business luokassa, virkakautensa aikana. Kommentti (KT): Hyväksytty muutos merkitsee, että entiset keskushallituksen jäsenet ja Rotarysäätiön hallituksen jäsenet matkustaessaan RI:n kustannuksella joutuvat matkustamaan turistiluokassa. Muutos sataa merkitä jopa miljoonan dollarin säästöä RI:lle. On valitettavaa, että asia jouduttiin viemään sääntöihin, sillä se ei ole niiden paikka. Tämä johtuu siitä, että hallitus ei ottanut huomioon kahdessa edellisessä sääntövaltuuskunnassa esitettyjä aloitteita tässä samassa asiassa. Muutos hyväksyttiin selkeästi 337 puolesta ja 171 vastaan. Artikla 8 Sääntövaltuuskunta ( Council on Legislation) Lisäjäsenet (Members- at- Large) Muutetaan siten, että lisäjäseniä voi olla kolme. Aikaisempi sanamuoto oli: Lisäjäseniä tulee olla kolme. (Pakottava lausuma). Artikla 7 Sääntömuutos menettely Kohta Esitetyt sääntömuutokset Lisättiin kohta, jonka mukaan muutoksen esittäjän tulee liittää esitykseen enintään 300 sanan laajuinen selostus muutoksen tarkoituksesta sekä siitä, mitä muutoksesta seuraa. Artikla 8 Sääntövaltuuskunta Sääntövaltuuskunnan päätökset Tehtyjen päätösten kumoaminen Tämän kohdan sisältöä muutetaan siten, että Sääntövaltuuskunnan päätöksen kumoamista vaativien klubien lukumääräksi tulee 5 % kaikista klubien äänistä. Vuoden 2007 päätöksen mukaan tämä äänimäärä oli 10 % kaikista klubien äänistä. Korkea kynnys teki käytännössä mahdottomaksi kumota mitään tehtyä päätöstä koska kannatusta tarvittiin niin laajasti eli minimissään n klubin kannatus.
10 10 Artikla 8 Sääntövaltuuskunta Sääntövaltuuskuntaedustajat Tähän kohtaan tehtiin se rajoittava muutos,että kukaan rotari ei voi olla edustajana enempää kuin kolmessa (3) Sääntövaltuuskunnan kokouksessa. Artikla 8 Sääntövaltuuskunta Kohta Edustajat ja varaedustajat Edustajan vaali. Jos ehdolla on kaksi ehdokasta, se ehdokas, joka on saanut enemmistön äänistä on valittu ja vähemmän ääniä saanut on varaedustaja. Viimemainittu ryhtyy hoitamaan tehtävää vain siinä tapauksessa, että varsinainen edustaja tulee estyneeksi hoitamaan tehtävää. Jos ehdolla on enemmän kuin kaksi ehdokasta suoritetaan vaali siten, että jokaisella äänestyskierroksella vähiten ääniä saanut ehdokas putoaa pois. Vaaleja suoritetaan niin monta, että joku ehdokas saa äänten enemmistön. Toiseksi eniten ääniä saanut tulee varaedustajaksi. Artikla 8 Sääntövaltuuskunta Kohta Edustajan valinta piirikokouksessa Alakohta Klubien tekemät edustaja ehdotukset Jos klubi haluaa esittää edustajaa toisesta klubista, on esittävän klubin hankittava ehdokkaan oman klubin kirjallinen suostumus. Suostumusasiakirjan tulee olla klubin presidentin ja sihteerin allekirjoittama. Tämä muutos tulee koskemaan myös postiäänestystä koskevaa alakohtaa Artikla 9 Konventiot Kohta Edustajien istumapaikat Kaikissa niissä istunnoissa (plenary sessions) joissa äänestetään, tulee olla varatut paikat virallisille edustajille.
Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa
05/2016 / MKa Rotaryjärjestön perusorganisaatio ja eri yksikköjen keskinäiset suhteet Rotaryklubi Kuvernööri ja piiriorganisaatio Suomen Rotary Rotary International 2 Rotaryklubi Suomen Rotary ry Rotarytoimisto
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...
Yhteenveto vuoden 2019 Rotary Internationalin sääntövaltuuskunnan päätöksistä
Yhteenveto vuoden 2019 Rotary Internationalin sääntövaltuuskunnan päätöksistä Rotary Internationalin sääntövaltuuskunta eli parlamentti (CoL, Council on Legislation) kokoontuu kolmen vuoden välein uudistamaan
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä
INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)
1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 NIMI... 2 2 JÄSENET... 2 3 KANSALLINEN NEUVOSTO... 2 A. Virkailijat...
INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3
RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT
RI:n suosittelemat ROTARYKLUBIN MALLISÄÄNNÖT Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 213 2 Hallitus... 213 3 Vaalit ja tehtävien kestot... 213 4 Hallituksen tehtävät... 214 5 Kokoukset... 214 6 Liittymis- ja
INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT 2 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)... 1 SÄÄNNÖT... 1 NIMI... 3 JÄSENET...
VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT
VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT VIRTAIN ROTARYKLUBIN SÄÄNNÖT Yleistä 1 Nimi ja sijaintipaikkakunta 3 2 Jäsenyys Rotary Internationalissa 3 3 Säännöt ja Rotaryklubin järjestysmuoto 3 4 Toimintavuosi 3 Jäsenyys
Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt
Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden
SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020
1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri
TITLE Pre/Past -PETS 2017 KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri 1 Presidentti / sihteeri / rahastonhoitaja Tärkeitä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. maaliskuuta 2017 (OR. en) 5054/01 DCL 1 PI 2 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 5054/01 RESTREINT UE Päivämäärä: 4. tammikuuta 2001 Muuttunut jakelu:
Pietarsaari-Mässkär Rotaryklubin järjestysmuoto
_ Rotary International Pietarsaari-Mässkär Rotaryklubin järjestysmuoto I artikla Määritelmät ( RI:n säännöt edellyttävät jokaisen RI:n jäsenyyteen hyväksytyn rotaryklubin hyväksyvän tämän vahvistetun järjestysmuodon
EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen
Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston
Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:
VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN
JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
JÄLJENNÖS 1(5) 05.06.2014
JÄLJENNÖS 1(5) Rekisterinumero: 153.337 Y-tunnus: 2627258-1 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Rotary lnternationalin piiri 1410 ry
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Vesa Martikkala Governor 2018-2019 Sisällys PIIRINEUVOSTO/PIIRIHALLITUS... 3 PIIRIN STRATEGISET TAVOITTEET... 3 PIIRIN TOIMINNAN AIKATAULU VUONNA 2018-2019... 4 Kokoukset...
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET
1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ
18.2.2016 SATELLIITTIKLUBEISTA USEIN KYSYTTYÄ Satelliittiklubi voisi olla yksi toimiva ratkaisu lisätä jäsenmääräämme, varsinkin nuorten jäsenten määrää. S-klubin perustamiseen tarvitaan minimissään 8
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä:
Tammikuu 2018 Vastaanottaja: Kaikki piirikuvernöörit Asia: Vaatimukset/säännöt kansainväliseen virkaan pyrkiville Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton
Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä
Ohjesääntö Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan opiskelijaedustajien nimeämiseen ja opiskelijakunnan äänenkäyttöön osakeyhtiössä I LUKU - Yleistä 1 Soveltaminen Opiskelijakunnan sääntöjen mukaisesti
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.
1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.
ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa
YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.
Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä
ROTARY INTERNATIONALIN SÄÄNNÖT
ROTARYN KÄSIKIRJA 2013 ROTARY INTERNATIONALIN SÄÄNNÖT Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 131 2 Jäsenyys Rotary Internationalissa... 131 3 Eroaminen, keskeyttäminen tai RI:n jäsenyyden päättyminen... 132
RUUSU RISTI RY:N SÄÄNNÖT
RUUSU RISTI RY:N SÄÄNNÖT I YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Ruusu Risti ry. Perustettu 14 päivänä marraskuuta 1920. 2 Ruusu Ristin kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Ruusu
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
PRESIDENTIN VUODEN KIERTO
PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa
1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.
LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena
SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT
1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt
Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä
Edustajiston työjärjestys
Edustajiston työjärjestys Iltakoulussa 17.9.2009 Työjärjestyksen tila Ensimmäinen luonnos laadittu keväällä yhdistyvissä ylioppilaskunnissa Käsitelty viime iltakoulussa Pöydällä jokunen muutosesitys Muutosesitykset
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
SAVALin tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry, ruotsiksi Finlands Professionella Tränare rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista
TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka
TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan
KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi
1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT
JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Seuraksi kutsuttavan yhdistyksen nimi on Jyväskylän Kiri&Kirittäret Juniorit ry. Seuran
Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt
Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lohja. Yhdistys voi olla jäsenenä alueellisissa ja valtakunnallisissa
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT
SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia
PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät
PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja
Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite
Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia
TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa
1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT
1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT
OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja
Suomen luolaseuran säännöt
Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT
HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.
1(5) MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa. Tyrnävän kirkonkylän Sähköosuuskunta SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Tyrnävän kirkonkylän
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää
PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT
1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja
Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-
Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit
Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Erja Vihervaara, Olli Pihlava Suomen Rotary 2015 Sisällysluettelo 1. Presidentin odotukset ja tavoitteet s. 2 2. Tavoitteet s. 6 3. Johtaminen s.
Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.
1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri
LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas
TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )
Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS
Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.
SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
Muutosehdotukset 28.2.2011 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS
PÄÄKAUPUNKISEUDUN SOTAORVOT RY SÄÄNNÖT RNO 182 521 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena pääkaupunkiseutu
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.
MUUTOKSET VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖÖN 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain mukaisesti antaa asukkaille
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.
1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten
Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello
SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT
1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10
ROTARY INTERNATIONALIN JÄRJESTYSMUOTO
ROTARYN KÄSIKIRJA 2013 ROTARY INTERNATIONALIN JÄRJESTYSMUOTO Artikla Aihe Sivu 1 Määrittelyt... 123 2 Nimi ja kuvaus... 123 3 Tarkoitus... 123 4 Tavoite... 123 5 Jäsenyys... 123 6 Hallitus... 125 7 Toimihenkilöt...
Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt
Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.
Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen
EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU)
2.12.2009 Euroopan unionin virallinen lehti L 315/51 EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, Eurooppa-neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (2009/882/EU) EUROOPPA-NEUVOSTO, joka
1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.
MÄNTSÄLÄN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin
RI JA KLUBIT. L-OF 2012 Tehokas Rotaryklubi 1
RI JA KLUBIT Rotary International on palvelujärjestö, johon maailman 34 000 klubia kuuluvat. Rotary International on juuri niin vahva ja toimintakykyinen kuin yksittäiset klubit ovat. Rotaryklubit muodostavat