Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät

Transkriptio

1 KI HUnj ul kai susar j a,nr o44 I SBN ( PDF) Ai kui sur hei l i j oi den sosi oekonomi nenasemaj a t al oudel l i sett uki j är j est el mät Ki l pa-j ahui ppuur hei l unt ut ki muskeskuski HU J yväskyl ä2013

2 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät Mikko Kärmeniemi 1, Jari Lämsä 1, Jari Savolainen 2 1 Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU 2 Suomen Olympiakomitea Copyright 2013 KIHU Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tai sen osan jäljentäminen ilman tekijän kirjallista lupaa painamalla, monistamalla, äänittämällä tai muulla tavoin on tekijänoikeuslain mukaisesti kielletty. ISBN (PDF) Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, Jyväskylä 2013

3 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 TIIVISTELMÄ JOHDANTO URHEILIJOIDEN TALOUDELLISET TUKIJÄRJESTELMÄT Perustoimeentuloon tarkoitetut julkiset tuet Valtion urheilija-apuraha Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat Opintotuki Olympiakomitean valmennustuki OPISKELUN JA URHEILUN YHTEENSOVITTAMINEN OPISKELIJOIDEN TALOUDELLINEN TILANNE MENETELMÄT Vastaajien kuvailu TULOKSET Yleinen mielipide toimeentulosta Urheilijoiden keskeisimmät tulonlähteet ja menot Urheilutulojen rahastointi Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahan merkitys Vammaisurheilijoiden tulot ja menot Työttömyyskorvaus ja toimeentulotuki Opiskelevat urheilijat Opintojen eteneminen Opintotuen merkitys perustoimeentulon kannalta Urheilijoiden ammattienedistämissäätiön opiskeluapuraha Opiskelevien aikuisurheilijoiden työssäkäynti ja palkkatulot Lajikohtainen analyysi ja ammattilaisuus Lajikohtainen ansiotaso ja tulojen muodostuminen YHTEENVETO JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET Opintotuki ja opiskeluoikeus Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapuraha Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apuraha Muut kehittämisehdotukset LÄHTEET LIITE A. KYSELYLOMAKE... 63

4 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 3 TIIVISTELMÄ Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aikuisurheilijoiden tulotasoa, toimeentulon lähteitä ja julkisten taloudellisten tukien (valtion urheilija-apuraha, opintotuki, Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapuraha) vaikutusta urheilijoiden toimeentuloon. Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön tiedolla johtamisen kehittämiseen ja tietopohjan vahvistamiseen liittyvä sektoritutkimushanke, jonka avulla pyritään tuottamaan tietoa urheilijoiden julkisten tukijärjestelmien kehitystyöhön huomioiden urheilun ja opiskelun yhteensovittaminen. Tutkimuksen kohdejoukkoon kuuluivat maajoukkuetoiminnassa mukana olevat täysi-ikäiset urheilijat. Kyselyyn vastasi myös joitakin kansallisen tason urheilijoita. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Kaikkiaan kysely lähetettiin urheilijalle, joista vastasi 638 henkilöä. Näin ollen vastausprosentiksi muodostui 41 prosenttia. Tutkimus toteutettiin kahden muun hankkeen yhteydessä eli kyselyn tuloksia hyödynnettiin myös Viron ja Latvian kanssa yhteistyössä toteutetussa dual career -projektissa sekä Joensuun Urheiluakatemian hallinnoimassa korkea-asteen joustavien opiskelumahdollisuuksien kehitystyössä. Tutkimukseen vastanneiden urheilijoiden vuoden 2012 tulojen mediaani oli euroa. Kansainvälisen kärkitason urheilijoilla taloudelliset resurssit ovat huomattavasti suuremmat. Kaikkia julkisia taloudellisia tukijärjestelmiä voidaan pitää merkittävinä urheilijoiden toimeentuloa ajatellen. Erityisesti valtion urheilija-apurahan merkitys on suuri. Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön apurahan vaikutus kokonaisuuteen on pieni, mutta sen saaneille urheilijoille sillä on suurempi merkitys. Opintotuen osuus urheilevien korkeakouluopiskelijoiden tuloista on noin viidennes ja suurin osa urheilijoista pitää sitä merkittävänä toimeentulon muotona. Opintotuen käyttöön vaikuttaa kuitenkin urheilevien opiskelijoiden opintojen hitaampi eteneminen. Opintojen hitaamman suorittamisen vuoksi huippu-urheilijoiden opintoajat venyvät. Näin ollen ehdotetaan, että jokainen akatemiaverkoston korkeakoulu kirjaisi huippu-urheilun omiin sääntöihinsä lisäajan myöntämisen perusteisiin liittyen yliopistolain 42 :ään opiskeluoikeuden jatkamisesta. Koska opiskelun taloudelliseen tukemiseen opintotuen lisäksi näyttäisi olevan selkeästi enemmän tarvetta, Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahan kehittämiseksi suositellaan lisäresurssien kartoitusta niin OKM:n kuin oman varainhankinnan kannalta. Lisäksi ehdotetaan säätiön sääntöjen muokkaamista siten, että tuki kohdistuisi pääsääntöisesti nuoriin potentiaalisiin urheilijoihin ja että se huomioisi myös lukio-opiskelijat ja avoimissa korkeakouluissa opiskelevat urheilijat. Valtion urheilija-apurahan kehittämiseksi ehdotetaan pienten apurahojen lukumäärän lisäämistä, jotta niillä olisi vaikutus siihen nuorten lahjakkaiden urheilijoiden kohderyhmään, jolla resurssit ovat pienet. Lisäksi ehdotetaan pienen apurahan myöntämismahdollisuutta myös joukkuelajien nuorille lahjakkaille urheilijoille, joita ei vielä voida pitää ammattiurheilijoina. Avainsanat: sosioekonominen asema, taloudellinen tuki, apurahat, opintotuki, urheilijat

5 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 4 1 JOHDANTO Urheilijoiden taloudelliset tukimuodot koostuvat valmentautumiseen ja perustoimeentuloon kohdistetuista tuista. Suoraan urheilijoille myönnettäviä julkisia perustoimeentuloon kohdistettavia taloudellisia tukimuotoja ovat valtion valmennus- ja harjoitteluapurahat sekä Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön apurahat. Lisäksi urheilijat saavat harjoitteluun ja valmentautumiseen tarkoitettuja taloudellisia tukia monista lähteistä, joita ovat esimerkiksi urheiluseurat, lajiliitot, Suomen Olympiakomitea, säätiöt ja kunnat. Kilpailupalkkiot ja sponsorituki muodostuvat merkittäviksi tulonlähteiksi yleensä vasta kansainvälisellä huipputasolla. Urheilu-ura huipulla kestää vain harvassa tapauksessa yli kymmenen vuotta, joten aikaan urheiluuran jälkeen on tärkeää valmistautua hyvissä ajoin. Suomessa urheilijat suhtautuvat opiskeluun pääsääntöisesti erittäin positiivisesti ja usealla huippu-urheilijalla on kunnianhimoiset tavoitteet myös opiskelujen suhteen. Esimerkiksi vajaa kymmenen vuotta sitten Olympiakomitean valmennustukiurheilijoista 60 prosenttia ja valtion urheilija-apurahaa saavista urheilijoista 48 prosenttia oli opiskelijoita (Opetusministeriö 2004). Kouluttautuneen urheilijan mahdollisuudet selviytyä sekä urheilun että elämänhallinnan haasteista nähdään yleisesti kouluttamatonta ainoastaan urheiluun panostavaa urheilijaa paremmiksi (Metsä-Tokila 2001; Radtke & Coalter 2007). Huippu-urheilun ja koulutuksen yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole helppoa, erityisesti painetta kohdistuu urheilijoiden ajankäyttöön ja taloudelliseen toimeentuloon. Näin ollen joustavien opintojärjestelyiden ja erilaisten tukitoimien kehittäminen on olennaista urheilijoiden urheilu- ja siviiliuran yhteensovittamiseksi. Pohjimmiltaan kysymys on urheiluliikkeen ja koulutusjärjestelmän vastuusta urheilijoita kohtaan. Urheilijan uran erityispiirteet on tiedostettu Suomessa ja urheilijoiden kokonaisvaltaista kehitystä pyritään edistämään urheiluvalmennukseen, urheilun ja opiskelun yhteensovittamiseen ja muuhun elämänhallintaan liittyvillä tukitoimilla. Urheilijan elämänuran kehittäminen linjattiin Suomen Olympiakomitean, opetusministeriön ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n asettaman työryhmän toimesta yhdeksi kehittämistoimenpiteeksi vuonna 1998 ilmestyneessä muistiossa Huippu-urheilu 2000 luvulle Strategia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi. Tavoitteeksi asetettiin opiskelevien huippu-urheilijoiden tuki- ja tutorjärjestelmän kehittäminen yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa. Strategian pohjalta opetusministeriön asettama URA-työryhmä jatkoi työtä urheilijoiden urheiluja koulutusuran joustavien yhdistämismahdollisuuksien kehittämiseksi. Työryhmän ehdotusten mukaisesti esimerkiksi Olympiakomiteaan perustettiin opinto-ohjaajan toimi vuonna (Opetusministeriö 1999.) Vuonna 2002 opetusministeriö asetti jälleen uuden työryhmän pohtimaan opiskelevien urheilijoiden taloudellista tilannetta. Kyseinen työryhmä julkaisi reilu vuosi myöhemmin muistion urheilijoiden koulutuksen ja valmentautumisen taloudellisten edellytysten paranta-

6 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 5 miseksi, missä otettiin kantaa mm. koulutusjärjestelmän kehittämiseen, urheilujärjestöjen toimenpiteisiin opintojen ohjauksessa ja urasuunnittelun kehittämisessä, urheiluoppilaitosjärjestelmään ja taloudellisiin edellytyksiin. (Opetusministeriö 2004). Ajatus tähän hankkeeseen kumpuaa urheilun, toimeentulon ja opiskelun asettamista haasteista 2010-luvun suomalaisille urheilijoille. Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön tiedolla johtamisen kehittämiseen ja tietopohjan vahvistamiseen liittyvä sektoritutkimushanke, jonka avulla pyritään tuottamaan tietoa urheilijoiden julkisten tukijärjestelmien kehitystyöhön huomioiden urheilun ja opiskelun yhteensovittaminen. Tutkimuksessa analysoidaan urheilijoiden tulotasoa, tulolähteitä sekä erilaisten opiskeluun ja urheiluun liittyvien julkisten tukien merkitystä urheilijoille seuraavien tutkimuskysymysten kautta: 1. Mitkä ovat aikuisurheilijoiden tärkeimmät toimeentulolähteet? 2. Mikä merkitys urheilun julkisilla tuilla on aikuisurheilijoiden toimeentuloon? 3. Mikä merkitys opintotuella on opiskelevien aikuisurheilijoiden perustoimeentuloon? 4. Mikä tulotaso eri urheilulajien urheilijoilla on? Tutkimuksen tavoiteltuun kohdejoukkoon kuuluivat maajoukkuetoiminnassa mukana olevat urheilijat, mikä kattaa huomattavasti suuremman joukon urheilijoita kuin ainoastaan kansainvälisen kärkitason huippu-urheilijat. Kyselyyn vastasi myös joitakin kansallisen tason urheilijoita. Laajempi kohdejoukko valittiin siitä syystä, että haluttiin saada perusteellinen kuva eritasoisten urheilijoiden taloudellisesta tilanteesta.

7 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 6 2 URHEILIJOIDEN TALOUDELLISET TUKIJÄRJESTELMÄT Urheilujärjestöjen ja urheilijoiden taloudelliseen tukemiseen on Suomessa pitkät perinteet ja 1970-lukujen suomalaista yhteiskuntaa leimasivat valtiojohtoinen politiikka ja liikunnan sulautuminen osaksi yhteiskuntapolitiikkaa (Suomen Liikunta ja Urheilu 2003). Ruskeista kirjekuorista siirryttiin valtakunnallisiin stipendijärjestelmiin 1970-luvun alusta lähtien aikana jolloin markkinatalous vääjäämättä ajoi amatööriurheilun ideaalin edelle. Urheilijoiden taloudellisen tukemisen mahdollisti juuri kansainvälisten amatöörisääntöjen löyhtyminen, mikä lopulta johti ammattimaistumiseen. Julkinen sektori osallistui urheilijoiden suoraan tukemiseen Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin ensimmäiset urheilija-apurahat jaettiin. Urheilujärjestöjä oli kuitenkin säännöllisesti tuettu valtion toimesta jo vuodesta 1920 lähtien luvulta näihin päiviin asti urheilujärjestöjen julkinen taloudellinen tuki on ollut peräisin veikkausvoittovaroista. (Suomen Liikunta ja Urheilu 2003.) Kansainvälinen huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseksi on kansallisella tasolla rakennettu urheilijoiden valmentautumista tehostavia taloudellisia tukijärjestelmiä. Nykyisin huippu-urheilijoiden valmentautumisen taloudellinen tukijärjestelmä koostuu pääasiassa urheilujärjestöjen (esim. seurat ja lajiliitot), Olympiakomitean ja opetus- ja kulttuuriministeriön valmennustuista. Näiden tahojen lisäksi muun muassa erilaiset säätiöt ja kunnat voivat myötää stipendejä urheilijoiden käyttöön. Kilpailupalkkiot ja sponsoritulot muodostuvat merkittäväksi tulonlähteeksi yleensä vasta kansainvälisellä tasolla urheilijan saavutettua menestystä. Joukkuepalloilulajeissa urheilijoiden tulot kanavoituvat suuressa määrin urheiluseuran kautta läpi uran. Opiskelevien urheilijoiden kohdalla opintotuki puolestaan on merkittävä tulonlähde. Piispa (2013, 39 51) hahmottaa urheilijoiden ja taiteilijoiden elämänkulkuun liittyvässä tutkimuksessa kaksi erilaista huippu-urheilijatyyppiä onnellinen lahjakkuus ja raatava kilpailija joiden kautta jäsentyy kaksi erilaista tapaa päästä huipulle ja pysyä siellä. Kyseessä on kaksi erilaista asennoitumistapaa urheiluun ja näin ollen ne edustavat kahta erilaista näkemystä huippuuteen vaadittavista olosuhteista. Onnelliset lahjakkuudet ovat lahjakkuuksia, joiden motivaatio on peräisin nautinnosta ja itsensä kehittämisestä. Heidän asennoituminen urheiluun on positiivinen ja he kokevat saaneensa uraltaan paljon ja suhtautuvat positiivisesti uran jälkeiseen aikaan. Raatavien kilpailijoiden suhtautuminen urheiluun taas on raadollisempi. Myös he ovat selkeitä lahjakkuuksia, mutta näkevät kilpailuvietin ja halun olla paras keskeisimpinä motivoivina tekijöinä. He ovat valmiita kovaan ja määrätietoiseen harjoitteluun menestyäkseen urheilun kovassa maailmassa. Myös Piispa mainitsee, että urheilijoiden tulot muodostuvat useista lähteistä, esimerkiksi apurahoista, sponsorituloista, kilpailupalkkioista ja opintotuesta. Tästä huolimatta pääasiallinen tulonlähde on usein eroteltavissa: yksilöurheilija voi toimia pääosin apurahojen varassa, urheilusta ansaitsemillaan tuloilla tai omarahoituksella, kun taas joukkueurheilijoilla palkkatulot ovat merkittävässä asemassa lukuun ottamatta omarahoituksella toimivia amatööriurheilijoita. Useimmille

8 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 7 rahoitusmuodoille leimaa antava piirre on epävarmuus, mikä heijastuu urheilijoiden elämään. Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahaa saavat urheilijat kokevat sen erittäin tärkeäksi tulomuodoksi ja tukiverkoksi, joka mahdollistaa harjoittelun ja kilpailun huipulla pysymisen edellyttämällä tavalla. Riskialttiiksi urheilijat kokevat apurahan piiristä pois putoamisen esimerkiksi loukkaantumisen tai heikomman menestyksen vuoksi ja lisäksi kritiikkiä nousee siitä, että apuraha ei riitä valmentajakorvauksiin. Urheilusta saaduilla ansioilla elävien yksilöurheilijoiden tulot voivat olla varsin epäsäännöllisiä ja palkkiot putoavat rajusti heti huipun takana, mikä voi aiheuttaa taloudellista epävarmuutta. Omarahoitteisesti toimivat yksilöurheilijat rahoittavat urheilunsa palkkatöillä, pienillä sponsorisopimuksilla, opintotuella ja muilla avustuksilla. Tässä tilanteessa täysipäiväisenä urheilijana toimiminen on mahdotonta urheilu jää tietyllä tavalla harrastuksen asemaan. Tietyissä joukkuelajeissa kotimainen pääsarjataso mahdollistaa urheilijoille ammattilaisuuden, mutta pienemmissä lajeissa toimeentulo on hankittava muista lähteistä. Näiltä amatööripohjalta huipulla urheilevilta kysytään poikkeuksellista sitoutumista omaan lajiin. (Piispa 2013, ) Kuvio 1. Urheilijoiden taloudelliset tukijärjestelmät. Opintotuki ja Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapuraha ovat tukia, jotka on tarkoitettu turvaamaan päivittäinen toimeentulo. Tähän kategoriaan voidaan laskea myös työttö-

9 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 8 myyskorvaus ja toimeentulotuki. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apuraha on tarkoitettu turvaamaan toimeentulo, jotta ammattimainen harjoittelu olisi mahdollista. Määrittely ei ole kuitenkaan niin yksiselitteinen, koska urheilija-apurahaa käytetään myös valmentautumisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen eli se sijoittuu pikemminkin perustoimeentulon tuen ja valmennustuen välimaastoon. 2.1 Perustoimeentuloon tarkoitetut julkiset tuet Valtion urheilija-apuraha Valtion urheilija-apurahajärjestelmä syntyi vuonna 1994, jolloin tehtiin periaatepäätös tukijärjestelmän luomiseksi yksilölajien huippu-urheilijoille ja heidän henkilökohtaisille valmentajilleen. Mallina toimi vastaava taiteilijoiden apurahajärjestelmä. Tukijärjestelmän ensimmäinen vaihe kesti vuoteen 1998 ja tavoitteena oli taata menestys Atlantan ja Naganon olympiakisoissa. Järjestelmä muutettiin nykyisenkaltaiseksi opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä vuonna Apurahan tarkoituksena on taata urheilijalle taloudellinen perusturva ammattimaista harjoittelua ja valmentautumista varten ja se on tarkoitettu urheilijoille, jotka sitoutuvat pitkäjänteiseen ammattimaiseen valmentautumiseen ja joilla arvioidaan olevan menestymismahdollisuuksia tulevissa arvokilpailuissa. Suuri apuraha on kohdistettu kansainvälisellä huipulla oleville yksilölajien urheilijoille. Pieni apuraha taas on tarkoitettu urheilijoille, jotka ovat menestyneet kansainvälisissä arvokilpailuissa ja niille nuorille urheilijoille, jotka arvioidaan mitaliehdokkaiksi. (Opetusja kulttuuriministeriö 2012.) Vuonna 2013 urheilija-apuraha myönnettiin 76 kesälajien urheilijalle ( ) ja 39 talvilajien urheilijalle ( ). Suuren apurahan näistä 115 urheilijasta sai 36 henkilöä. Samalla suuren urheilija-apurahan määrää nostettiin eurosta euroon ja pienen apurahan määrää eurosta euroon. Apurahojen myöntämiskriteerejä myös tiukennettiin siten, että suuren apurahan saajilta edellytetään menestymistä edellisen vuoden arvokilpailuissa ja pienen apurahan saajilta odotetaan nousua lajinsa terävimmälle huipulle. Näin ollen apurahan saajien määrä laski 152 urheilijasta 115 urheilijaan (24 %) ja suuren apurahan saajien osuus putosi 65 prosentista 30 prosenttiin. Itse määrärahoihin ei tehty muutoksia vuoteen 2012 verrattuna. Urheilija-apurahan hakuohjeissa mainitaan, että apurahan tarvetta harkittaessa otetaan huomioon urheilijoiden käytettävissä olevat tulot. Pientä apurahaa voidaan myöntää urheilijoille, joiden verotettavat tulot ja kilpailupalkkiot ovat alle euroa vuodessa. Ison apurahan myöntämisen rajana on euroa vuodessa.

10 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön historia ulottuu 1970-luvun alkuun, jolloin se perustettiin presidentti Urho Kekkosen toimesta. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammatinvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä ja pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden koulutustausta. Vuodesta 1973 lähtien valtion talousarviossa on ollut määräraha apurahojen myöntämiseksi urheilijoille. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2004 (1).) Se voidaan myöntää täysi-ikäiselle urheilijalle, joka tavoittelee tutkintoa korkeakoulussa, toisen asteen oppilaitoksessa tai muussa oppilaitoksessa. Urheilijalta edellytetään tietyn opintopistemäärän suorittamista lukuvuotena, jolloin apuraha on saatu. Lisäksi urheilijalta edellytetään systemaattista valmentautumista lajiliiton tai vastaavan urheilujärjestön maajoukkueessa tavoitteena kansainvälinen kilpailumenestys. Apurahaa ei myönnetä ammattiurheilijoille, opetusja kulttuuriministeriön urheilija-apurahan saajille eikä lukio-opiskelijoille. Lukuvuodelle URA-säätiön 2000 euron suuruinen apuraha myönnettiin 69 urheilijalle Opintotuki Vuoden 1972 opintotukilain astuessa voimaan nykyisenkaltainen opintotuki sai alkunsa. Lain voimaantulo merkitsi sitä, että opintoraha korvasi aiemmin käytetyt stipendit. Valtion takaamia lainoja opintoja varten oli myönnetty jo vuodesta 1959 ja uudistuksen myötä opintorahan osuudeksi opintotuesta muodostui noin 15 prosenttia. Näin ollen opintotukijärjestelmä oli hyvin lainapainotteinen ja opiskelijoiden velkaantumisen seurauksena virinnyt tyytymättömyys järjestelmää kohtaan johti mielenilmauksiin, joiden seurauksena mm. asumiseen, terveydenhuoltoon, matka-alennuksiin ja ateriatukiin liittyviin opintososiaalisiin tekijöihin kiinnitettiin enemmän huomiota. Opintotuki valjastettiin palvelemaan yhä enemmän sosiaalipoliittisia tarkoitusperiä ja tavoitteena oli tehdä siitä vähimmäistoimeentuloturvan muodostava etuus. (Autio 1995.) Opiskelijoiden velkaantuminen kuitenkin jatkui, vaikka vuonna 1986 opintorahan osuus opintotuesta nousi 25 prosenttiin. Opiskelijoiden opiskelun aikaisen työssäkäynnin lisääntymisen yhtenä aiheuttajana oli velkaantumisen välttäminen, mikä puolestaan johti opiskeluaikojen pidentymiseen. Muun muassa nämä seikat aiheuttivat painetta opintotukijärjestelmää kohtaan ja kokonaisuudistus toteutui vuonna 1992 kohdistuen ensin korkeakouluopiskelijoihin. Uudistusten tavoitteena oli, että opintotukea, työttömyysturvaa ja toimeentulotukea yhdistetään siten, että tuetaan koulutukseen hakeutumista verrattuna muun yhteiskunnan antaman tuen varassa elämiseen. Uudistuksen myötä opintorahan osuus kasvoi, opintolainan korkotuen maksamisesta luovuttiin ja opintotuen myöntämisaikaa lyhennettiin. Tuen myöntämisperusteita selkiytettiin siten, että ensisijaisiksi kriteereiksi muodostuivat opintojen edistyminen ja omat tulot. (Emt.) Tällä hetkellä opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta ja sen myöntämisen edellytyksiä ovat oppilaitokseen hyväksyminen, päätoiminen opiskelu, opin-

11 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 10 noissa edistyminen ja taloudellisen tuen tarve. Opintoraha on veronalaista tuloa ja sen kuukausittainen määrä vaihtelee 38 ja 298 euron välillä. Maksettava määrä riippuu opiskelijan koulutusasteesta, iästä, asumismuodosta, siviilisäädystä ja tietyissä tilanteissa vanhempien tuloista. Asumislisä taas on verotonta tuloa eikä sitä huomioida myöskään tulovalvonnassa vuositulona. Kuukausi, jolta opiskelijalle maksetaan pelkkää opintotuen asumislisää, on tukikuukausi tulovalvonnassa, opintojen edistymisen seurannassa ja korkeakouluopiskelijan enimmäistukiajassa. Asumislisää voidaan maksaa opiskelukuukausilta, asuipa opiskelija vuokra- tai asumisoikeusasunnossa. Asumismuoto ja perhesuhteet vaikuttavat siihen, kuuluuko opiskelija opintotuen asumislisän vai yleisen asumistuen piiriin. Suomessa asuville opiskelijoille asumislisän määrä on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumismenoista. Kuukausittaisissa asumismenoissa ei oteta huomioon 252 euroa ylittävää osaa. Asumislisän määrä sijoittuu välille 26,90 201,60 euroa kuukaudessa. Vanhemmalta vuokrattuun asuntoon opiskelija voi saada asumislisää enintään 58,87 euroa kuukaudessa. Kansanopiston tai liikunnan koulutuskeskuksen maksullisella linjalla opiskelevan asumislisä on 88,87 euroa kuukaudessa ja ulkomailla opiskelevan pääsääntöisesti 210 euroa kuukaudessa. Opintolaina on valtion takaama laina. Opintolainan valtiontakauksen voi saada opiskelijat, jotka saavat opintorahaa tai aikuiskoulutustukea. Myös opiskelijat, jotka eivät saa opintorahaa ovat tietyillä ehdoilla oikeutettuja lainatakaukseen. Lainan voi hakea valitsemastaan pankista. Opintolainan valtiontakauksen suuruus riippuu iästä ja oppilaitoksesta ja sen määrä vaihtelee välillä euroa kuukaudessa. Ulkomailla opiskeleva voi kuitenkin saada 600 euroa kuukaudessa. (Kelan internet-sivut. < ) Opintotuen enimmäistukiaika ja opinnoissa edistyminen Opintojen enimmäistukiaika määräytyy eri tavalla korkea-asteen opinnoissa ja toisen asteen opinnoissa. Suoritetuista opinnoista riippuu myös se, kuinka monelta kuukaudelta opintotukea voi lukuvuoden aikana nostaa. Korkeakouluopinnoissa enimmäistukiaika määräytyy suoritetun tutkinnon tavoitteellisen suoritusajan perusteella. Yhdessä lukuvuodessa oletetaan suoritettavan 60 opintopistettä, mikä oikeuttaa tukeen yhdeksän kuukauden ajalta. Näin laskettuun enimmäistukiaikaan lisätään vielä kymmenen tukikuukautta. Ammattikorkeakouluopinnoissa enimmäistukiaika vaihtelee välillä kuukautta riippuen opintojen aloitusvuodesta. Yliopistoissa alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon, joiden yhteenlaskettu laajuus on 300 opintopistettä, tukiaika on yhteensä 55 kuukautta. Yhden suoritetun korkeakoulututkinnon jälkeen käyttöön on mahdollista saada lisää tukikuukausia kuitenkin sillä rajoituksella, että kaikkia korkeakouluopintoja varten opintotukea voi saada enintään 70 kuukauden ajan. Ammatillisessa koulutuksessa opintotukea voi saada opintojen laajuutta vastaavaksi ajaksi ja lukiossa tuki myönnetään kolmeksi ensimmäiseksi vuodeksi opintojen alkamisesta lukien. (Kelan internet-sivut. < ) Opintotuen saamisen edellytyksenä on, että opinnoissa edistyminen on riittävää, jolloin päätoiminen opiskeluaika ei saa olennaisesti ylittää suoritetuille opinnoille määriteltyä tukiaikaa. Jos

12 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 11 opintosuorituksia ei kerry tarpeeksi, opintotuen maksaminen voidaan keskeyttää. Maksamista voidaan jatkaa siinä tapauksessa, että opinnot ovat tilapäisesti hidastuneet hyväksyttävästä syystä, joita ovat lähiomaisen sairaus, vaikea elämäntilanne tai tilapäisesti vaikuttanut muu erityinen syy. Jo maksettu opintotuki voidaan periä takaisin, jos opintosuorituksia on kertynyt erityisen vähän ja ilmenee, että opiskelijan ei ole ollut tarkoituskaan opiskella. Ennen aloitetuissa korkeakouluopinnoissa opinnot ovat edistyneet riittävästi, jos opiskelija on edeltävänä lukuvuonna suorittanut tutkintoon kuuluvia opintoja vähintään 4,8 opintopistettä tukikuukautta kohti. Vaikka edellisen vuoden opintopiste-ehto ei täyttyisi, voidaan tuen maksamista jatkaa, jos koko opiskeluaikana opintoja on suoritettu vähintään 4,8 opintopistettä tukikuukautta kohti ja edeltävänä lukuvuonna ei ole suoritettu erityisen vähän opintoja lukien opintojen katsotaan edistyneen riittävästi jos edeltävän lukuvuoden aikana on suoritettu keskimäärin 5,0 opintopistettä tukikuukautta kohti. Eli yhdeksän kuukauden ajalta opintotukea nostaneen opiskelijan tulee suorittaa lukuvuoden aikana vähintään 45 opintopistettä. (Emt.) Opinto-oikeus ja sen pidentäminen Yliopistolain 40 ja 41 :ssä rajataan opiskelijoiden tutkinnonsuoritusaikaa. Alemman korkeakoulututkinnon tavoiteaika on kolme lukuvuotta ja ylemmän kaksi lukuvuotta. Alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suoritusoikeuden saaneen opiskelijan tulee suorittaa tutkinnot enintään kaksi vuotta niiden tavoiteaikaa pidemmässä ajassa eli seitsemässä lukuvuodessa (yksittäisissä tutkinnoissa on hieman eroja). Tämän lisäksi tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa lakisääteistä poissaoloa tai korkeintaan kahden lukuvuoden muuta poissaoloa, jolloin opiskelija on ilmoittautunut poissaolevaksi. Jos opiskelija ei tässä ajassa ole saanut opintoja suoritettua, on yliopistoilla mahdollisuus myöntää lisäaikaa opintojen loppuunsaattamiseen huomioiden opiskelijan elämäntilanne. Lisäajan saaminen edellyttää tavoitteellista ja toteuttamiskelpoista suunnitelmaa. 2.2 Olympiakomitean valmennustuki Vuonna 2012 Suomen Olympiakomitea tuki olympiaohjelmaan valittujen urheilijoiden valmentautumista järjestelmätuen ja huippu-yksilötuen avulla. Järjestelmätuki myönnettiin lajiliitoille ennalta määrättyjen urheilijoiden valmentautumiseen. Huippuyksilötuki puolestaan suunnattiin niiden urheilijoiden käyttöön, joiden lajiliitto ei pysty tarjoamaan kansainvälisen menestyksen mahdollistamia olosuhteita valmentautumiseen. Huippu-urheilun muutostyön myötä Olympiakomitean valmennustuen jakamiseen on tullut muutoksia ja jatkossa ne kanavoituvat huippu-urheiluyksikön kautta. Uudessa tukijärjestelmässä tuki koostuu taloudellisista, asiantuntija- ja olosuhderesursseista ja se rakentuu tarveharkinnan ja yhteistyön varaan. Tarkoituksena on, että edellä mainitut resurssit mahdollistavat urheilijoille kansainvälisen menestyksen edellyttämät valmentautumisolosuhteet.

13 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 12 Taloudellista tukea voidaan myöntää tarveharkintaisesti suoraan urheilijoille, lajiliitoille ja urheiluakatemioille ja sen arvo vuonna 2013 on yhteensä euroa. Kesäyksilölajien tuen osuus on euroa ja talviyksilölajien tukeen on varattu euroa. Palloilulajien tuen osuus on puolestaan euroa ja lisäksi paralympialajeissa tukea jaetaan euroa. Huippuvaiheen urheilijoiden henkilökohtainen taloudellinen tuki koostuu Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahasta ja henkilökohtaisen valmentautumisen tuesta, jonka on tarkoitus kattaa urheilusta aiheutuvia kuluja. Henkilökohtaista tukea voidaan myöntää urheilijoille, joilla on mahdollisuus saavuttaa mitali- tai pistesija Rion olympialaisissa tai paralympialaisissa ja vuoden 2013 arvokilpailuissa. Tuen piirissä on yli 200 urheilijaa. Vuoropuhelua tukien kohdentamisesta käydään jatkuvasti sekä urheilijoiden että lajiliittojen kanssa. Prioriteettina on tulevaisuuden menestyksen turvaaminen, ei aiemmasta menestyksestä palkitseminen. Vuonna 2012 Olympiakomitea tuki nuorten lahjakkaiden urheilijoiden valmentautumista haastajaohjelman kautta eurolla. Kaudella suoraa taloudellista valmennustukea jaettiin yhteensä 119 nuorelle lahjakkaalle urheilijalle. Huippu-urheilun muutosprosessin myötä haastajaohjelma sellaisenaan lakkautettiin ja nuorten lahjakkaiden urheilijoiden tukivastuu siirrettiin osaksi huippu-urheiluyksikön urheiluakatemiaohjelman toimintaa.

14 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 13 3 OPISKELUN JA URHEILUN YHTEENSOVITTAMINEN Urheilun ja opiskelun yhdistämiseen liittyy paljon haasteita. Vuolle esitti jo vuonna 1978, että urheilijat kokivat tehneensä eniten uhrauksia opiskelujen suhteen tutkiessaan menestyneiden suomalaisten urheilijoiden elämänuria. Kolmasosa tutkimukseen osallistuneista urheilijoista koki, että urheilu on vaikuttanut kielteisesti koulutukseen. Lähes 60 prosenttia niistä urheilijoista, jotka tiedostivat urheilun negatiiviset vaikutukset, kokivat että koulutus oli kärsinyt suuresti urheilullisten tavoitteiden asettamisesta etusijalle. (Vuolle 1978, 21.) Tutkimuksensa viitekehyksen Vuolle lainasi sosiaalipsykologian piiristä Festingeriltä (1957), jonka mukaan ihmisillä on taipumus etsiä yhdenmukaisuutta odotustensa ja todellisuuden väliltä. Festingerin kognitiivisen dissonanssin teorian lähtökohtana on ihmisen tietoinen käyttäytyminen päätöksentekotilanteessa kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Valintatilanteessa tehdyn päätöksen jälkeen valitun vaihtoehdon hyvät puolet ja hylätyn vaihtoehdon huonot puolet ovat yhdenmukaisia valinnan kanssa. Hylätyn vaihtoehdon hyvät puolet ja valitun vaihtoehdon huonot puolet sen sijaan ovat ristiriidassa valinnan kanssa. Valinta siis arvioidaan uudelleen päätöksenteon jälkeen. Mitä merkittävimpiä hylätyt vaihtoehdot ovat, sitä enemmän dissonanssia päätöksentekotilanne aiheuttaa ja sitä aktiivisemmin henkilö pyrkii sitä poistamaan muuttamalla käyttäytymistään. Dissonanssin voimakkuus riippuu ensisijaisesti päätöksen tärkeydestä, hylättyjen vaihtoehtojen merkittävyydestä, valittujen ja hylättyjen vaihtoehtojen päällekkäisyydestä ja päätöksenteon itsenäisyydestä. Teoria myös olettaa, että ihmisillä on motivaatio vähentää dissonanssia muuttamalla tai perumalla päätöksensä, hankkimalla päätöstä tukevaa tietoa tai tuomalla valittu ja hylätty vaihtoehto lähemmäksi toisiaan. (Emt.) Urheilijoiden kohdalla dissonanssin voidaan olettaa johtuvan siitä, että urheilu muodostuu hallitsevaksi elämänsisällöksi, jolloin muita elämän alueita kuten opiskelua, työtä ja perhe-elämää joudutaan laiminlyömään. Urheilun dominoivan aseman johtaminen dissonanssin kokemuksiin edellyttää sitä, että urheilija kokee laiminlyövänsä muita hänelle tärkeitä asioita. Vielä vuonna 1978 työ oli urheilijoiden keskeisin elämänsisältö urheilun lisäksi ja harjoittelu tapahtui lähinnä ennen työpäivää tai sen jälkeen. (Vuolle 1978, 20.) Taloudellisten tukijärjestelmien ja muiden urheilijoiden elämää tukevien järjestelmien ja palveluiden kehittymisen myötä kokopäiväinen työskentely on huippu-urheilijoiden kohdalla vähentynyt merkittävästi viimeisten 30 vuoden aikana. On syytä ottaa huomioon, että 30 vuotta sitten koulutusjärjestelmä tarjosi urheilijoille hyvin rajalliset mahdollisuudet koulutukseen liittyvän dissonanssin poistoon. Opiskelun yleistymisen myötä myös siihen liittyvät joustavat mahdollisuudet urheilijoille ovat kehittyneet, mikä mahdollistaa urheilun ja opiskelun toimivamman yhdistämisen. Vuosina julkaistuissa viidessä huippu-urheilustrategiamuistiossa (1994, 1998, 2002, 2004, 2010) on kaikissa jollakin tavalla otettu kantaa urheilijan elämänuran ja koulutusjärjestelmien kehittämiseen. Strategioiden mukaan suomalaisen huippu-urheilujärjestelmän tulee taata urheilijoille mahdollisuus kehittyä lajinsa huipuksi ja luoda edellytykset opiskelulle urheilu-

15 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 14 uran ohessa. Erityisen haastavaksi on nähty siirtymävaihe nuorten sarjoista aikuisten kansainvälisille kilpakentille. Nuoren tulevaisuuden suunnitelmissa siintää mahdollisesti haave ammattiurheilijan urasta, mikä ei kaikkien kohdalla syystä tai toisesta toteudu. Samanaikaisesti koulutukselliset vaatimukset kasvavat ja jatko-opintoihin hakeutuminen on useimmille urheilijoille ajankohtaista. Koulutuksen ja urheilun yhdistämiseen on Suomessa tarjolla joustavat mahdollisuudet erityisesti toisella asteella. Vuonna 2011 Suomessa oli 13 valtakunnallisen erityistehtävän saanutta urheilulukiota ja 11 ammatillista oppilaitosta. Lisäksi toisella asteella on kymmenkunta laadukasta urheilupainotteista oppilaitosta. Metsä-Tokila (2001) tutki väitöskirjassaan huipulle tähtäävän valmennuksen ja koulutuksen yhdistämistä kahdeksassa maassa niin toisen asteen kuin korkeaasteen opinnoissa. Suomalainen malli koulutuksen ja urheilun yhdistämiseksi toisella asteella on hänen mukaansa syntynyt oppilaitosten ja paikallisten toimijoiden työn tuloksena ja lukujen taitteessa. Toisen asteen urheiluoppilaitosjärjestelmä virallistettiin vuonna Yhteiskunnan asettamat reunaehdot koskivat lähinnä valmennukseen käytettävää aikaa ja alueellista tasa-arvoa, joten oppilaitoksille ja urheilujärjestöille jäi paljon vaikutusvaltaa käytännön toimien organisointiin. (Metsä-Tokila 2001.) Korkea-asteen opintojen ja urheilun yhdistämiseksi Suomeen on syntynyt 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana urheiluakatemiaverkosto. Urheiluakatemiat kokoavat paikallistasolla olemassa olevat resurssit yhteistyössä kuntien, oppilaitosten, lajiliittojen seurojen ja palveluntarjoajien kanssa toimintojen organisoimiseksi. Vuonna 2010 alkaneen huippu-urheilun muutostyön myötä urheiluakatemioiden rooli muodostui merkittävämmäksi. Urheiluakatemioiden toimintaa koordinoidaan ja kehitetään Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön urheiluakatemiaohjelman kautta. Urheiluakatemiatoiminnan vision mukaisesti urheiluakatemiat ovat urheilijan polun seutukunnallinen perustukiratkaisu ja muodostavat suomalaisen huippu-urheiluverkoston rungon. (Suomen Olympiakomitea 2013.) Urheilijan uran ja opiskelun yhdistämiseen liittyviä taloudellisia haasteita on pohdittu vuonna 2004 opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän toimesta (Opetusministeriö 2004). Urheilijan elämänuran erityishuomioinnin ja koulutus- ja opintotukijärjestelmän uudistamisen perusteena työryhmä käytti mm. sitä, että urheilijan ammattiin ei ole koulutusta virallisen koulutusjärjestelmän piirissä, mikä on yleisesti nähty yhteiskunnan tehtävänä. Opintotukijärjestelmän keskeisimpänä ongelmana huippu-urheilijoiden näkökulmasta nähtiin urheilusta aiheutuva opintojen verkkaisempi edistyminen, millä on suora vaikutus opintotuen käyttöön opintosuoritusvaatimusten täyttymättömyyden vuoksi. Tämä johtaa siihen, että opintotuen käyttöön tulee katkoksia ja tukikuukaudet eivät riitä opintojen loppuun asti. Työryhmän kehittämisehdotukset opiskelevien urheilijoiden taloudellisten edellytysten parantamiseksi liittyivät yleisen opintotukijärjestelmän kehittämiseen, Urheilijoiden Ammattienedistämis-

16 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 15 säätiön toimintojen kehittämiseen, valmennustukijärjestelmien muokkaamiseen ja ulkomaisten kilpailu- ja sponsoritulojen rahastoimiseen. Opintotukijärjestelmän kehittämiseksi ehdotettiin, että systemaattinen huippu-urheiluvalmentautuminen olisi sellainen erityisen painava syy, jonka perusteella voisi saada lisää opintotukikuukausia opintojen loppuunsaattamiseksi. (Emt.) Olemassa olevat suunnitelmat opintotuen rakenteen kehittämiseksi todennäköisesti tiukentavat opintosuoritus- ja opiskeluaikavaatimuksia entisestään. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012(a).)

17 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 16 4 OPISKELIJOIDEN TALOUDELLINEN TILANNE Opiskelijoiden taloudellinen tilanne on tunnetusti tiukka. Vuonna 2010 julkaistusta opiskelijatutkimuksesta, johon vastasi lähes korkeakouluopiskelijaa, ilmenee mm. että kaikkien korkeakouluopiskelijoiden keskimääräiset kuukausitulot lukuvuoden aikana ovat 821 euroa vuositasolla tämä tarkoittaa noin euron tuloja. Opiskelijoiden tuloissa opintotuen ja asumislisän osuus on noin 51 prosenttia. Lukuvuoden aikana yliopisto-opiskelijat saavat ansiotuloja työstä keskimäärin noin euroa, ammattikorkeakouluopiskelijoilla sama lukema on noin euroa. Ansiotyöstä saatujen tulojen osuus kokonaistuloista on noin neljänneksen. Säännöllinen ansiotyö lukuvuoden aikana oli 30 prosentilla korkeakouluopiskelijoista, 30 prosenttia työskenteli epäsäännöllisesti ja 40 prosenttia ei työskennellyt lainkaan. (Saarenmaa ym ) Edellä mainitun opiskelijatutkimuksen mukaan korkeakouluopiskelijoista 23 prosenttia ei tavallisesti nosta lainkaan opintotukea lukuvuoden aikana ja 12 prosenttia nostaa opintotukea kuukautta vuodessa. Viisi prosenttia kaikista opiskelijoista oli rajoittanut opintotuen käyttöä opintosuoritusvaatimusten vuoksi ja 10 prosenttia taatakseen tukikuukausien riittävyyden myöhemmin. Huomattavasti yleisempää oli kuitenkin opintotuen palauttaminen tai peruminen tulorajojen vuoksi, sillä 20 prosenttia opiskelijoista oli saanut työstä niin paljon ansiotuloja, että tulorajat ylittyivät. Opintolaina ei ole suosittu rahoitusmuoto, sillä 15 prosenttia opiskelijatutkimukseen vastanneista henkilöistä ilmoitti nostavansa opintolainaa kuukausittain. (Emt.) Opiskelijatutkimuksen tuloksista ilmenee myös, että kaikkien opiskelijoiden keskimääräiset menot ovat noin 847 euroa kuukaudessa eli euroa vuodessa. Yliopisto-opiskelijoiden kuukausittaiset menot ovat 75 euroa korkeammat verrattuna ammattikorkeakouluopiskelijoihin. Suurin menoerä aiheutuu asumisen kustannuksista, joiden osuus kuukausittaisista keskimääräisistä menoista on lähes puolet. Läheisten tuki on tärkeä osa opiskelijoiden taloutta, sillä vanhemmat, sukulaiset tai puoliso maksavat keskimäärin noin 15 prosenttia kaikkien opiskelijoiden menoista. Noin puolet tutkimukseen osallistuneista korkeakouluopiskelijoista koki, että heillä on riittävä rahoitus kattamaan kuukausittaiset menot ja noin puolet koki olevansa köyhiä. Pienin mahdollinen kuukausittainen rahamäärä, jolla opiskelijat kokivat tulevansa toimeen, oli keskimäärin 700 euroa. (Emt.)

18 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 17 5 MENETELMÄT Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena. Tutkimuksen kohdejoukkoon kuuluivat suomalaiset täysiikäiset maajoukkueryhmissä mukana olevat urheilijat. Tämä ryhmä muodostui Olympiakomitean tukiurheilijoista, paralympiakomitean tukiurheilijoista, VAU:n maajoukkueurheilijoista, urheiluakatemioiden oman lajinsa maajoukkueryhmiin kuuluvista urheilijoista ja URA -säätiön opiskeluapurahan saajista. Edellä mainittujen ryhmien lisäksi suurimpien palloilulajien (jääkiekko, koripallo, jalkapallo, lentopallo, salibandy ja käsipallo) maajoukkueryhmiin kuuluneita urheilijoita pyydettiin vastaamaan kyselyyn lukuun ottamatta ulkomailla ja kotimaassa pelaavia ammattiurheilijoita. Kaikkiaan kysely lähetettiin urheilijalle, joista vastasi 638 henkilöä. Näin ollen vastausprosentiksi muodostui 41 prosenttia. Aineiston analysointi suoritettiin SPSS -ohjelmalla. Tutkimus toteutettiin kahden muun hankkeen yhteydessä, minkä vuoksi muotoiltiin yhteinen kyselylomake. Näin ollen kyselyn tuloksia hyödynnettiin myös dual career -projektissa, mikä toteuttiin yhteistyössä Viron ja Latvian kanssa sekä Joensuun Urheiluakatemian hallinnoimassa korkeaasteen joustavien opiskelumahdollisuuksien kehitystyössä. 5.1 Vastaajien kuvailu Kyselyyn vastanneista urheilijoista 50 % oli naisia ja 50 % miehiä. 430 vastaajaa (67 %) opiskeli kyselyn suorittamisen hetkellä. Opiskelevista urheilijoista 40 % oli toisen asteen opiskelijoita ja 60 % korkeakouluopiskelijoita. Joukkuelajien urheilijoita vastaajista oli noin 35 % loppujen ollessa yksilölajien urheilijoita. Tarkempi lajijakauma löytyy taulukosta 1. Vammaisurheilijoita oli noin 6 % vastaajista. 10 % vastaajista oli jo lopettanut huippu-urheilijan uransa. Taulukko 1. Vastaajien edustamat urheilulajit. Laji Vastaajien lukumäärä % Yleisurheilu ,0 % Jääkiekko 38 6,1 % Salibandy 35 5,6 % Koripallo 29 4,6 % Lentopallo 26 4,2 % Muodostelmaluistelu 26 4,2 % Maastohiihto 23 3,7 % Uinti 23 3,7 % Jalkapallo 22 3,5 % Purjehdus 20 3,2 % Paini 19 3,0 % Käsipallo 15 2,4 % Judo 14 2,2 %

19 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 18 Suunnistus 14 2,2 % Ammunta 11 1,8 % Lumilautailu 11 1,8 % Taitoluistelu 10 1,6 % Telinevoimistelu 10 1,6 % Alppihiihto 9 1,4 % Ampumahiihto 9 1,4 % Sulkapallo 9 1,4 % Freestyle 8 1,3 % Melonta 8 1,3 % Pikaluistelu 8 1,3 % Mäkihyppy 7 1,1 % Pyöräily 6 1,0 % Rytminen voimistelu 5 0,8 % Taekwondo 5 0,8 % Amerikkalainen jalkapallo 4 0,6 % Hiihtosuunnistus 4 0,6 % Joukkuevoimistelu 4 0,6 % Maalipallo 4 0,6 % Pyöräsuunnistus 4 0,6 % Pyörätuolirugby 4 0,6 % Ratsastus 4 0,6 % Team gym 4 0,6 % Istumalentopallo 3 0,5 % Jousiammunta 3 0,5 % Jääpallo 3 0,5 % Nykyaikainen 5-ottelu 3 0,5 % Painonnosto 3 0,5 % Ringette 3 0,5 % Soutu 3 0,5 % Uimahypyt 3 0,5 % Yhdistetty 3 0,5 % Beach volley 2 0,3 % Boccia 2 0,3 % Brasilialainen jiu-jitsu 2 0,3 % Golf 2 0,3 % Keilailu 2 0,3 % Kilpatanssi 2 0,3 % Nyrkkeily 2 0,3 % Pyörätuolikelaus 2 0,3 % Tennis 2 0,3 % Triathlon 2 0,3 % Curling 1 0,2 % Karate 1 0,2 % Miekkailu 1 0,2 %

20 Aikuisurheilijoiden sosioekonominen asema ja taloudelliset tukijärjestelmät 19 Pöytätennis 1 0,2 % Squash 1 0,2 % Taitouinti 1 0,2 % Vapaaottelu 1 0,2 % Vapaasukellus 1 0,2 % Yhteensä ,0 % Huom! 12 vastaajaa ei ilmoittanut lajiaan. 40 prosentilla vastaajista ylin saavutettu urheilullinen taso oli Olympia- tai MM-edustus (taulukko 2). Valtaosa (60 %) vastaajista (n=344) ei saanut urheilemisesta lainkaan tuloja. Neljäsosalla vastaajista urheilusta saatavat tulot jäivät alle euron vuodessa ja noin 15 prosentilla ne ylittivät euroa, mikä toimii urheilijoiden sosiaaliturvan rajana. Taulukko 2. Kyselyyn vastanneiden urheilijoiden ylin saavuttama urheilullinen taso (N=638). Ylin saavutettu urheilullinen taso N % Olympia- tai MM-edustus ,1 EM-kilpailuedustus 69 10,8 Aikuisten maajoukkue-edustus ,6 Aikuisten SM-sarjataso/SM-taso 65 10,2 Nuorten Olympia,- MM- tai EM-kisaedustus 69 10,8 Nuorten maajoukkueryhmä 46 7,2 Nuorten SM-sarjataso/SM-taso 17 2,7 Jokin muu 10 1,6 Yhteensä ,0