ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
|
|
- Aarno Haapasalo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1992 vp - HE 72 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain muuttamisesta ja rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan aikuisten opintotuen rakenteen yhtenäistämistä korkeakouluissa ja muissa koulumuodoissa opiskelevien kesken. Korkeakouluopiskelijoilta on 1 päivästä heinäkuuta 1992 lukien poistettu opintorahan huoliajakorotusta vastaava korotus ja opintolainojen korkotuki. Samalla aikuisopintorahan vähimmäismäärä nousee markkaan kuukaudessa. Nyt ehdotetaan myös muilta kuin korkeakouluopiskelijoilta poistettavaksi opintorahan huoliajakorotusta vastaava korotus ja luovuttavaksi opintolainojen korkotuesta. Samalla tarkoitus on nostaa aikuisopintorahan vähimmäismäärää 1200 markasta markkaan. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi laki rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa. Valtioneuvostolle annettaisiin oikeus tarvittaessa rajoittaa aikuisopintorahan saajamäärää. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 ja olemaan voimassa vuoden 1993 loppuun. PERUSTELUT 1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset Opintotukilain (28/72) ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain (111/92) mukaan valtioneuvoston vahvistamin edellytyksin aikuisopiskelijaksi katsottavalle voidaan myöntää aikuisopintorahaa. Aikuisopintorahakokeilu alkoi vuonna 1987 ja aikuisopintotuki vakinaistettiin vuoden 1991 alusta. Viimeksi mainittu liittyi vuonna 1990 solmittuun tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Ammatillisessa koulutuksessa, lukiossa ja kansanopistossa muu opintotuki määräytyy opintotukilain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaan ja korkeakouluissa taas korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaan. Aikuisopintorahan piiriin kuuluvat vähintään kahdeksan viikon mittaiset päätoimiset opinnot lukiossa, kansanopistossa, ammatilli- sessa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa. Tuen saajan tulee olla vuotias henkilö, joka ei opintoja edeltävän viiden vuoden aikana ole ollut yli neljä kuukautta päätoimisessa koulutuksessa. Aikuisopintorahaa voidaan myöntää vuotiaille, jollei hakija opintoja edeltävän kahdeksan vuoden aikana ole ollut yli neljä kuukautta päätoimisessa koulutuksessa. Aikuisopintorahan määrä on 25 prosenttia opintoja edeltäneestä vakiintuneesta ansiotasosta, kuitenkin vähintään markkaa ja enintään markkaa kuukaudessa. Aikuisopintoraha on veronalaista tuloa. Korkeakouluopiskelijoiden aikuisopintotuki muuttuu 1 päivästä heinäkuuta 1992 erilaiseksi kuin ammatillisen koulutuksen, lukion ja kansanopistojen opiskelijoiden vastaava tuki. Korkeakouluopiskelija saa siitä lukien aikuisopintorahana 25 prosenttia opintoja edeltäneestä vakiintuneesta ansiostaan, vähintään kuitenkin markkaa ja enintään markkaa H
2 vp - HE 72 kuukaudessa. Aikaisemmin vähimmäismäärä on ollut markkaa kuukaudessa. Aikuisopintotukea saava korkeakouluopiskelija saa edelleen opintolainalle valtiontakauksen, mutta ei korkotukea. Korkeakouluissa aikuisopiskelijalle ei myöskään makseta huoliajakorotusta kuten ei muillekaan korkeakouluopiskelijoille. Lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa ja kansanopistossa aikuisopintorahan määrä on 25 prosenttia opintoja edeltävästä tulotasosta, vähintään kuitenkin markkaa ja enintään markkaa kuukaudessa. Opintolainan määrä on useimmiten markkaa kuukaudessa ja lainalle myönnetään korkotuki. Opiskelijalle myönnetään myöskin huoltajakorotus huollettavalta lapselta, enintään kuitenkin kolmelta. Huoltajakorotuksen määrä on 380 markkaa opiskelukuukaudelta. Aikuisopintotukea voidaan myöntää omaehtoiseen tutkintotavoitteiseen koulutukseen. Tukea myönnetään eräin edellytyksin myös niin sanottuun monimuotokoulutukseen päätoimisten koulutusjaksojen aikana. Aikuisopintotuen saajamäärä on erityisesti vuosina 1991 ja 1992 noussut jyrkästi. Nyt ehdotettavien muutosten johdosta kysynnän arvioidaan pysyvän ennallaan eli noin aikuisopintotuen saajan suuruusluokassa. Saajamääriä saatetaan kuitenkin joutua rajoittamaan määrärahan riittävyyden turvaamiseksi, jollei saajamäärä nyt ehdotettavien muutosten johdosta muuten laske. Perhepoliittisessa tuessa on omaksuttu periaate, jonka mukaan kunkin tukijärjestelmän tulee keskittyä sille ominaiseen tukitarpeeseen. Näin ol- len yhdenmukaisesti korkeakouluopiskelijoiden opintotuen kanssa on perusteltua myös ammatillisen koulutuksen, lukion ja kansanopistojen opiskelijoiden osalta luopua opintotuen yhteydessä aikuisopiskelijoille maksettavasta huoltajakorotuksesta. Eri opiskelijaryhmien yhdenvertainen kohtelu myös edellyttää, että tuet ovat keskenään mahdollisimman yhtäläisin perustein määräytyviä. Edellä esitetyistä syistä ehdotetaan, että aikuisopintotuki lukiossa, ammatillisessa ja kansanopistoissa koulutuksessa yhtenäistetään korkeakouluissa opiskelua varten saatavan aikuisopintotuen kanssa siten, että aikuisopintorahan vähimmäismäärä korotetaan markasta markkaan opiskelukuukaudelta, opintolainojen korkotuesta luovutaan, lainojen enimmäismäärä nostetaan markkaan opiskelukuukaudelta ja opintorahan huoltajakorotuksesta luovutaan. Tarkoituksena on, että opintotukena myönnettävät etuudet olisivat muissakin oppilaitoksissa opiskelevilla samat kuin korkeakouluopiskelijoilla ja niihin sovellettaisiin samoja säännöksiä. Etuuksia ovat aikuisopintoraha, asumislisä ja opintolaina. Muilta kuin etuuksia koskevalta osalta muissa oppilaitoksissa opiskeleviin sovellettaisiin edelleen opintotukilakia. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi laki rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa, jolla valtioneuvostolle annettaisiin oikeus rajoittaa aikuisopintorahan saajamäärää määrärahojen riittävyyden turvaamiseksi. Rajoittamisen toteuttamisesta on tarvittaessa tarkoitus päättää erikseen annettavalla valtioneuvoston päätöksellä. Ehdotetut lait olisivat määräaikaisia. Opintolainajärjestelmän toimivuuden kannalta olisi tarkoituksenmukaista, että lainajärjestelmä ei muuttuisi kesken opintovuoden. Näin voitaisiin välttää hakemusten uudelleenkäsittely ja uusien velkakirjojen tekeminen opintovuotta varten. Tästä syystä lakia ehdotetaan tältä osin sovellettavaksi vasta 1 päivästä heinäkuuta 2. Esityksen taloudelliset vaikutukset Ehdotuksen mukaan huoliajakorotus poistuu ammatillisen koulutuksen, lukion ja kansanopistojen aikuisopiskelijoilta. Tämän johdosta arvioidaan menoja säästyvän noin 126 miljoonaa markkaa. Opintolainojen korkotuesta luopumisesta arvioidaan puolestaan säästyvän noin 24 miljoonaa markkaa vuodessa. Menon lisäys opintorahan vähimmäismäärän nostamisesta markkaan kuukaudessa arvioidaan 17 miljoonaksi markaksi vuodessa. Vuositason säästövaikutukseksi tulisi yhteensä noin 133 miljoonaa markkaa. Vuonna 1993 kokonaissäästövaikutus olisi noin 109 miljoonaa markkaa, koska korkotuesta ehdotetaan luovuttavaksi vasta 1 päivästä heinäkuuta Rajoittamalla aikuisopintotuen saajamäärää 4 OOO:lla saajalla arvioidaan saavutettavan noin 80 miljoonan markan säästö vuodessa. Lakiehdotukset ovat osa valtiontalouden säästö toimia.
3 1992 vp - HE Asian valmistelu Esitys on valmisteltu virkatyönä. 4. Säätämisjärjestys Lakiehdotukset ovat valtiopäiväjärjestyksen 66 a :ssä tarkoitettuja säästölakeja, jotka eivät heikennä toimeentulon lakisääteistä perusturvaa. Asian tulkinnanvaraisuuden vuoksi hallitus pitää kuitenkin suotavana, että asiasta pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto. 5. Voimaantulo Laki opintotukilain muuttamisesta ehdote- taan tulevaksi voimaan l päivänä tammikuuta Sitä on tarkoitus soveltaa siihen opintotukeen, jota myönnetään mainitun päivän jälkeen suoritettavia opintoja varten. Opintolainajärjestelmän osalta sitä sovellettaisiin vasta 1 päivästä heinäkuuta Laki rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta Lakien voimassaoloajaksi ehdotetaan vuosi Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 1. Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 14 päivänä tammikuuta 1972 annetun opintotukilain (28/72) 10 :n 5 momentti, sellaisena kuin se on 14 päivänä helmikuuta 1992 annetussa laissa (112/92), sekä lisätään lakiin uusi 1 b seuraavasti: 1 b Aikuisopiskelijaksi katsottavan opintotukietuuksiin sovelletaan, mitä korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetussa laissa (111/92) säädetään. 10 Opintorahan perusosaa ei myönnetä opiskelijalle, joka on oikeutettu lapsilisälain (541/48) mukaiseen lapsilisään tai aikuisopintorahaan. Opintorahan saajakohtaista määrää voidaan alentaa tai opintoraha kokonaan evätä opintokustannuksiin alentavasti vaikuttavien syiden takia sen mukaan kuin valtioneuvosto päättää. Tämä laki tulee voimaan l päivänä tammikuuta 1993 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta Opintolainan osalta lakia sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä heinäkuuta Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
4 vp - HE Laki rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Sen estämättä mitä opintotukilaissa (28/72) ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetussa laissa (111/92) sekä niiden nojalla säädetään, valtioneuvosto voi rajoittaa aikuisopintorahan saajien määrää. 2 Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 1992 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Ministeri Tytti lsohookana-asunmaa
5 1992 vp - HE 72 5 Liite 1. Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 14 päivänä tammikuuta 1972 annetun opintotukilain (28/72) 10 :n 5 momentti, sellaisena kuin se on 14 päivänä helmikuuta 1992 annetussa laissa (112/92), sekä lisätään lakiin uusi 1 b seuraavasti: Voimassa oleva laki Ehdotus 1 b Aikuisopiskelijaksi katsottavan opintotukietuuksiin sovelletaan, mitä korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetussa laissa ( 111 j92) säädetään. 10 Opintorahan perusosaa ei myönnetä opiskelijalle, joka on oikeutettu lapsilisälain (541/48) mukaiseen lapsilisään tai aikuisopintorahaan. Tämän estämättä muussa oppilaitoksessa kuin korkeakoulussa opiskeleva aikuisopintorahaan oikeutettu voi saada 2 momentissa tarkoitettua opintorahan perusosan korotusta huoltovelvollisuuden perusteella. Opintorahan saajakohtaista määrää voidaan alentaa tai opintoraha kokonaan evätä opintokustannuksiin alentavasti vaikuttavien syiden takia sen mukaan kuin valtioneuvosto päättää. 10 Opintorahan perusosaa ei myönnetä opiskelijalle, joka on oikeutettu lapsilisälain (541/48) mukaiseen lapsilisään tai aikuisopintorahaan. Opintorahan saajakohtaista määrää voidaan alentaa tai opintoraha kokonaan evätä opintokustannuksiin alentavasti vaikuttavien syiden takia sen mukaan kuin valtioneuvosto päättää. Tämä laki tulee voimaan 1 pazvana tammikuuta 1993 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta Opintolainan osalta lakia sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä heinäkuuta Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
6
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.
1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen
1989 vp. - HE n:o 169
1989 vp. - HE n:o 169 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 7 :n muuttamisesta ja laiksi opintotukilain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN P ÄAASIALLINEN
Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992. klo 9.00
Perustuslakivaliokunnan kokous n;o 48 keskiviikkona 3.6.1992 klo 9.00 1) Nimenhuuto 2) Päätösvaltaisuus 3) HB 77 laiksi työllisyyslain väliaikaisesta muuttamisesta - Eduskunnan lausuntopäätös - I käsittely.
Laki. opintotukilain muuttamisesta
EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain
HE 35/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotuen tarkistusmenettelyä yksinkertaistettaisiin
HE 28/1995 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta
HE 28/995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta EHDOTUKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että valtiolle lapsilisäjärjestelmästä
Eduskunta on 2 päivänä kesäkuuta 1992 lähettänyt
1992 vp - SiVM 6 - HE 72 Sivistysvaliokunnan mietintö n:o 6 hallituksen esityksen johdosta laeiksi opintotukilain muuttamisesta ja rajoituksesta oikeuteen saada aikuisopintorahaa Eduskunta on 2 päivänä
1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä
HE 21/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 21/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia pääministeri Paavo Lipposen hallitusohjelmassa
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 36/2007 vp Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnalle LAKIALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan opintorahan korottamista noin 15 prosentilla. Ehdotan lakialoitteessa,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1992 vp- HE 250 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp- HE 250 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asumistukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtioneuvostolle annettavaksi valtuudet erityisistä syistä tehdä
1992 vp - HE 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisä maksettaisiin
HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 25a :n1momentinja41d :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotukilain tietojen luovuttamista koskeviin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
HE 214/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 214/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain 39 ja 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintotuen rahoitusta
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 22.11.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi opintotukilain ja tuloverolain 127 d :n muuttamisesta (HE 229/2016 vp) Perustuslakivaliokunnan
HE 117/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Asumislisän myöntämisessä ehvioesitykseen ja on
1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ
992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Opintotukilaki 5 a, 2 mom.
Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Laki. opintotukilain muuttamisesta
Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3
2 HE 123/1998 vp PERUSTELUT
HE 123/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Iaeiksi kuntien valtionosuuslain 27 :n muuttamisesta, kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a :n kumoamisesta, valtionavustuksesta
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
1992 vp- HE 173. Osittainen kotihoidon tuki
1992 vp- HE 173 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain ja lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n väliaikaisesta
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-
HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
HE 75/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi. nostetaan nykyisestä 36,60 eurosta 46,60 euroon lasta kohden kalenterikuukaudelta.
HE 75/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että lapsilisän yksinhuoltajakorotusta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1989 vp. - HE n:o 212 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.
1993 vp - HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1993 vp - HE 240 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työvoimapoliittisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapsilisälain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen ensimmäisestä lapsilisään
HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Laki. opintotukilain muuttamisesta
Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan opintotukilain (65/1994) 11 a, 12 ja 14 a, sellaisina kuin ne ovat, 11 a laissa 1402/2015, 12 laeissa 345/2004 ja 1402/2015 ja
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
HE 100/1995 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 100/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia siten, että opintotukilain mukaisen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan opintotukilakia muutettavaksi siten, että laissa säädetyt markkamäärät muutettaisiin euroiksi ja senteiksi. Muutokset
HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta
HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden
HE 64/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia valtiontakauksen määrää.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain sekä lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain 3 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 23/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 23/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Erityishoitorahan alkamisajankohtaan
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.
1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta
HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön
HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta
Opintotuki toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa Erot ja kehittämistarpeet toimeenpanijan näkökulmasta lakimies Jukka Laukkanen Opetusministeriön seminaari 29.10.2007 Miksi toisen asteen oppilaitosten
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 9/2005 vp Laki opintotukilain ja tuloverolain muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle (HE 11/2005 vp), joka koskee
SÄÄDÖSKOKOELMA. 52/2011 Laki. opintotukilain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2011 52/2011 Laki opintotukilain muuttamisesta Annettu Helsingissä 21 päivänä tammikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Talousarvioesitys Opintotuki
70. Opintotuki Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintoraha on veronalainen etuus. Lisäksi opintolainojen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta
HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen