TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2013. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry"

Transkriptio

1 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2013 Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry Tilikausi

2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 I YLEISTÄ Hallinnon Tutkimuksen Seura on vuonna 1981 perustettu tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen yhteistoimintaan. Seura toimii hallinnon ja hallintoa tutkivien yksiköiden yhdyselimenä, tekee tunnetuksi hallintokoulutusta ja hallinnon tutkimusta, julkaisee keskimäärin neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Hallinnon Tutkimus -aikakauslehteä, järjestää vuosittaiset Hallinnon Tutkimuksen päivät sekä harjoittaa kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä. Vuoden 2013 lopussa seuraan kuului 664 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 470, opiskelijajäseniä 191 ja yhteisöjäseniä 3. Seuran jäsenmaksut vuonna 2013 olivat seuraavat: henkilöjäsenmaksu 32 euroa, opiskelijajäsenmaksu 16 euroa ja yhteisöjäsenmaksu 100 euroa. II SEURAN JOHTOKUNTA, TOIMIHENKILÖT JA TOIMINNANTARKASTAJAT 2013 Seuran johtokunta vuonna 2013: Puheenjohtaja: Vuokko Niiranen Varapuheenjohtaja: Pertti Ahonen Varsinainen jäsen Johanna Kujala Jari Stenvall Jussi Kivistö Jari Vuori Jaana Leinonen Turo Virtanen Seija Ollila Esa Hyyryläinen Sirpa Virta Leena Paasivaara Henkilökohtainen varajäsen Jan-Erik Johanson Arto Haveri Tarmo Miettinen Johanna Lammintakanen Stefan Sjöblom Antti Syväjärvi Pirkko Vartiainen Kirsi Lehto Aki-Mauri Huhtinen Marjo Suhonen Seuran sihteerinä toimi Alisa Puustinen, taloudenhoitajana Elsa Paronen ja jäsensihteerinä Minna Joensuu. Seuran kotisivujen päivityksestä ja tiedottamisesta on vastannut jäsensihteeri Minna Joensuu. Seuran toiminnantarkastajat olivat Kari Kuoppala (varalla Jari Tammi) ja Hanna Vakkala (varalla Olli-Pekka Viinamäki).

3 III SEURAN KOKOUKSET Seuran kevätkokous pidettiin Kuopiossa, Itä-Suomen yliopistolla Kokous järjestettiin myös videoneuvotteluna. Syyskokous pidettiin Lapin yliopistolla Rovaniemellä Hallinnon Tutkimuksen päivien yhteydessä Molempien vuosikokousten puheenjohtajana toimi Vuokko Niiranen. Sekä kevät- että syyskokouksen sihteerinä toimi Alisa Puustinen. Seuran johtokunta kokoontui vuoden aikana viisi kertaa: 20.2., 21.5., 9.9., ja Neljä ensimmäistä kokousta järjestettiin Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella Kuopiossa, josta järjestettiin video- tai puhelinneuvotteluyhteys etäpaikkakunnilta kokoukseen osallistuville. Vuoden viimeinen johtokunnan kokous järjestettiin Hallinnon Tutkimuksen Päivien yhteydessä Lapin yliopistolla Rovaniemellä. Kaikkien kokousten puheenjohtajana toimi Vuokko Niiranen ja sihteerinä Alisa Puustinen. IV JÄSENYYDET JA YHTEISTYÖ MUIDEN SEUROJEN KANSSA Seura on Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan ja European Group of Public Administration (EGPA) jäsen. Lisäksi seuralla on yhteistyösopimus Kansainvälisen Hallintotieteiden Instituutin Suomen osaston kanssa. Seura on myös Suomen Tiedekustantajien liiton jäsen. V JULKAISUTOIMINTA Seuran julkaisema Hallinnon Tutkimus -niminen tieteellinen aikakauskirja ilmestyi vuonna 2013 neljä kertaa. Aikakauskirjan painosmäärä oli kappaletta. Tilaajakunnan lisäksi lehteä toimitettiin Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskukseen. Muita jakelukanavia olivat SWETS Information Services, EBSCO International, Tibo Trading ja LM Tietopalvelut. Hallinnon Tutkimus -aikakauskirjan erillisten lehtitilausten määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta, vuonna 2013 tilausten määrä oli 187. Aikakauskirjan toimitus oli Lapin yliopistolla. Päätoimittajana toimi Antti Syväjärvi ja toimitussihteerinä Jaana Leinonen. Aikakauskirjan toimitusneuvoston muodosti seuran johtokunta. Hallinnon Tutkimus on luokiteltu julkaisufoorumin laatuluokituksessa tasolle 2. VI TIEDOTUSTOIMINTA JA MARKKINOINTI Seuran tiedotustoiminnassa kotisivut olivat edelleen keskeisessä roolissa. Seuran internetissä olevia kotisivuja päivitti jäsensihteeri Minna Joensuu. Kotisivuilta saa tietoa seuran toiminnasta, Hallinnon Tutkimus -lehden sisällöstä sekä hallintotieteen alaan liittyvistä kotimaisista ja kansainvälisistä tapahtumista. Sieltä löytää myös linkkejä seuran toimintaan liittyviin yhteisöihin ja tutkimuslaitoksiin. Kotisivujen kautta voi myös hakea seuran jäsenyyttä ja tilata Hallinnon Tutkimus -lehden. Hallinnon Tutkimuksen Päivistä tiedotettiin lisäksi seuran jäsenistä koostuvalla sähköpostilistalla. Seuraa on markkinoitu www-sivujen lisäksi erilaisissa tutkijatapaamisissa ja - seminaareissa.

4 VII HALLINNON TUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2013 Vuonna 2013 Hallinnon Tutkimuksen päivät pidettiin Lapin yliopistossa Rovaniemellä marraskuuta. Päivien järjestelyistä vastasi Lapin yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunta yhdessä Hallinnon Tutkimuksen seuran kanssa. Päiville kokoontui reilu 100 hallinnon tutkijaa, opiskelijaa ja asiantuntijaa. Yhtä aikaa Hallinnon Tutkimuksen päivien kanssa Lapin yliopistolla pidettiin myös Sukupuolentutkimuksen ja Kulttuurintutkimuksen päivät. Kaikkien seminaarien osallistujia kannustettiin HT-päivien pääteeman mukaisesti ylittämään tieteenalakohtaisia rajoja ja osallistumaan myös toisten päivien ohjelmaan. Päivien pääteema oli Rajapinnat hallinnon tutkimuksessa eettisyys, kulttuuri ja hallinta tarkastelukohteena. Päivät rakentuivat kansainvälisistä ja kansallisista alustuksista, paneelikeskustelusta sekä työryhmätyöskentelystä. Päivien ulkomaisena pääpuhujana toimi professori Taco Brandsen (Radboud University Nijmegen, Hollanti): Public Administration and the Dangers of Hybrid Organization. Kotimaisia puhujia päivillä olivat professori Juha Perttula (Lapin yliopisto), tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen (Kuntaliitto) sekä kansliapäällikkö Kimmo Hakonen (Oikeuskanslerin virasto) Hallinnon Tutkimuksen päivien työryhmät ja niiden vetäjät olivat seuraavat: 1. Hallinta, ohjaus ja päätöksenteko Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto Professori Asko Uoti, Tampereen yliopisto 2. Henkilöstö- ja työyhteisöjohtamisen muuttuvat käytännöt Yliopistonlehtori Hanna Vakkala, Lapin yliopisto Professori Leena Paasivaara, Oulun yliopisto 3. Turvallisuushallinto Professori Sirpa Virta, Tampereen yliopisto Yliopistonlehtori Anniina Autero, Tampereen yliopisto 4. Menetelmä- ja metodityöryhmä Professori Esa Hyyryläinen, Vaasan yliopisto Professori Pertti Ahonen, Helsingin yliopisto Tutkija Petri Vuorijärvi, POSKE / Lapin yliopisto 5. Sosiaali- ja terveyshallinto ja johtaminen Dosentti, yliopistonlehtori Seija Ollila, Vaasan yliopisto Palvelualuejohtaja Hannele Laaksonen, Vaasan kaupunki 6. Tieteen ja politiikan rajapinnalla: politiikkatoimien vaikuttavuusarviointi Johtava asiantuntija Maija-Liisa Junnila, THL Tutkimusprofessori Sakari Hänninen, THL 7. Osallisuus Tutkijatohtori Katja Valkama, Vaasan yliopisto Yliopettaja Ulla Isosaari, Vaasan Ammattikorkeakoulu

5 Päivien ohjelmassa oli myös paneelikeskustelu, johon osallistuivat johtaja Jari Jokela (Lapin sairaanhoitopiiri), professori Pekka Kettunen (Jyväskylän yliopisto), professori Rauno Korhonen (Lapin yliopisto), strategiapäällikkö Tuija Ohtonen (Lapin ELY-keskus), ylijohtaja Marja Vaarama (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) sekä professori Pirkko Vartiainen (Vaasan yliopisto). Paneelin teema oli Rajapinnat jarru vai mahdollisuus?. Hallinnon tutkimuksen päiviä edelsi jatko-opiskelijoille suunnattu jatkokoulutusseminaari Jatkokoulutusseminaarin teema oli Menetelmät hallinnon tutkimuksessa ja seminaarin vetäjinä toimivat Pertti Ahonen (Helsingin yliopisto), Esa Hyyryläinen (Vaasan yliopisto) ja Petri Vuorijärvi (Lapin yliopisto). Jatkokoulutusseminaarissa oli mukana noin 20 jatko-opiskelijaa. VIII TALOUS Seuran taloudellinen tilanne on edelleen hyvä ja yhdistyksen pankkitilillä olevat varat ovat kasvaneet edellisestä vuodesta (yli ) yli euroon. Laaditussa tilinpäätöksessä on huomioitu mm. edellisten vuosien muut velat, joten tilikauden ylijäämää kirjattiin vuodelle 2013 yhteensä 4 590,39 euroa. Seuran toiminnan rahoitus pysyi vahvana ja edellisvuoden kaltaisena, toimintaa rahoitettiin jäsenmaksutuloilla, julkaisumyynnillä ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan myöntämillä julkaisutoiminnan ja konferenssituilla (yht euroa). Jäsenmaksutuloja seura sai euroa. Toimihenkilöille (sihteeri, taloudenhoitaja, jäsensihteeri, päätoimittaja, toimitussihteeri) vuosipalkkioita maksettiin yhteensä 9 997,92 euroa. Vuonna 2013 seura maksoi myös Hallinnon Tutkimuksen päivien konferenssikoordinaattorin palkkiota 500 euroa. Rovaniemellä järjestettyjen Hallinnon Tutkimuksen Päivien kulut olivat yhteensä 4636,27 euroa ja päivien tuotto 1683,00 euroa.

6 Varsinainen toiminta Tuotot Kulut ,12 Henkilöstökulut ,12 Muut kulut ,00 Tuotto-/kulujäämä ,12 Varainhankinta Tuotot ,00 Kulut ,36 Tuotto-/kulujäämä 5 503,52 Tuotto-/kulujäämä 5 503,52 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot 2 217,84 Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos 7 721,36 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Vapaaehtoisten varausten muutos Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 4 590,39

7 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT VAIHTUVAT VASTAAVAT Rahat ja pankkisaamiset ,92 Vaihtuvat vastaavat yhteensä ,92 Vastaavaa yhteensä ,92 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma ,65 Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) ,21 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 4 590,39 Oma pääoma yhteensä ,25 VIERAS PÄÄOMA Ostovelat 3 252,68 Muut velat 404,29 Siirtovelat 510,70 Vieras pääoma yhteensä 4 167,67 Vastattavaa yhteensä ,92

8 Johtokunta: Vuokko Niiranen Pertti Ahonen Johanna Kujala Jari Stenvall Jussi Kivistö Jari Vuori Jaana Leinonen Turo Virtanen Seija Ollila Esa Hyyryläinen Sirpa Virta Leena Paasivaara

9 Hallinnon Tutkimuksen Seuran kirjanpitoaineistoa vuosina säilytetään Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella. Käytössä on erilaisia tositelajeja. Yhdistyksen pää- ja päiväkirjoja säilytetään kirjanpitoaineiston yhteydessä. Toiminnantarkastajien tilinpäätösmerkintä Suoritetusta toiminnantarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Paikka ja päivämäärä:

10 Tase-erittelyt Pankkisaamiset Pankkitili Danske Bank Saldo 39330,92 Ostovelat Tosite 206 HT -päivien koordinointi 380,00 Tosite 208 Painatuskulut 2740,14 Tosite 209 Postimaksu 49,86 Tosite 210 EGBA -konferenssi 573,61 Tosite 211 HT -päivien matkakulut 191, ,01 Muut lyhytaikaiset velat Tosite 207 Verot + sotut 130,70 130,70 Laatinut Elsa Paronen Kuopiossa

HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY. KEVÄTKOKOUS 2015

HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY. KEVÄTKOKOUS 2015 HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY. KEVÄTKOKOUS 2015 Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään perjantaina 17.4.2015 klo 15.00 alkaen. Kokouspaikkana on Tieteiden Talo Helsingissä,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry

TILINPÄÄTÖS. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry TILINPÄÄTÖS Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry Tilikausi 1.1.-31.12.2011 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Hallinnon Tutkimuksen Seura ry I YLEISTÄ Hallinnon Tutkimuksen Seura on vuonna 1981 perustettu tieteellinen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry

TILINPÄÄTÖS. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry TILINPÄÄTÖS Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry Tilikausi 1.1.-31.12.2009 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Hallinnon Tutkimuksen Seura ry Seuran johtokunta vuonna 2009 Puheenjohtaja Turo Virtanen Varsinainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi.

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi. HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY Johtokunnan kokous 2/2008 PÖYTÄKIRJA Aika: 19.5.2008 klo 12.00 Paikka: Helsingin yliopisto, yleisen valtio opin laitos Läsnä: Turo Virtanen Pertti Ahonen Jaana Haatainen

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon,

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, TARKASTUSKERTOMUS olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, tifinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 01.0r.2012 so.oo.zot g. Halliituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman,

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

JÄTEHUOLTOYHDISTYS ry

JÄTEHUOLTOYHDISTYS ry Jätehuoltoyhdistys ry PL 943 00101 HELSINKI 1095660-4 JÄTEHUOLTOYHDISTYS ry TASEKIRJA Sisältö sivu Kansilehti 1 Vuosikertomus 2-5 Tuloslaskelma 6-7 Tase 8 Liitetiedot 9 Allekirjoitukset 10 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

As Oy Helsingin Laajasalontie 65

As Oy Helsingin Laajasalontie 65 Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä 31.12.2025 asti. Osoite c/o Jussi Vuorilahdentie 2 A Y-tunnus 0582432-4 00870 Helsinki Kotipaikka Helsinki Sisällys Sivu Kansilehti 1 Sisällysluettelo 2 Hallituksen

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (Ub13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

TASEKIRJA SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF

TASEKIRJA SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF TASEKIRJA 1.1.2016 31.12.2016 SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY 2 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Jäsenmaksut 23 820,08

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr

U3 Asteri urheiluseurau314.wtr U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset

Lisätiedot

Pääkirja

Pääkirja Pääkirja 1.1.2015 31.12.2015 Sivu 1 Tili Päivämäärä Debet Kredit Saldo Selite 1911 Pankkitili 1 08.01.2015 9.49-9.49 Toimistotarvikkeiden hankkiminen yhdistyks 2 29.01.2015 100.00 90.51 ViNOn yleisavustus

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

Kokonjärven suojeluyhdistys ry Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry C/O Hannes Kulmala Peltolantie 6 C 24 01300 VANTAA

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

UB urheiluseura alv UB14.WTR

UB urheiluseura alv UB14.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.

Lisätiedot

Espoon Vihreät ry. Tasekirja

Espoon Vihreät ry. Tasekirja Espoon Vihreät ry Tasekirja 1.1.2010-31.12.2010 Espoon Vihreät ry Y-tunnus 1525338-5 Fredrikinkatu 33 a 3 krs. 00120 Helsinki 1(6) Espoon Vihreät ry Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2010-31.12.2010 Sisällys

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti.

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti. Kuluttajaekonomistitja teknologit, Cotes ry Tasekirj a 1.1.-31.12.2016 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2026 asti. Osoite c/o Sirpa Uimoiien (taloudenhoitaja) Y-tunnus 0306019-9 Martinniitty 5B, 02270

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11)

Urheiluseura - ALV - Asteri mallitilikartta (ub11) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta palkat muut henkilöstökulut Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä 31.12.2024 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Suomen Jousiampujain Liitto ry

Suomen Jousiampujain Liitto ry Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu

Lisätiedot

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)

Yhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Vantaan Nicehearts ry TASEKIRJA 31.12.2013

Vantaan Nicehearts ry TASEKIRJA 31.12.2013 TASEKIRJA 31.12.2013 Kotipaikka Vantaa Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2013-31.12.2013 Sivu No Tuloslaskelma 1.1-1 Tase 2.1-2 Liitetiedot 3.1-2 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 4.1-2 Tasekirja on

Lisätiedot

ALS-tutkimuksen tuki ry TASEKIRJA Y-tunnus

ALS-tutkimuksen tuki ry TASEKIRJA Y-tunnus ALS-tutkimuksen tuki ry TASEKIRJA 31.12.2016 0 Y-tunnus 2692744-5 0 Tilikartta 33 Tuloslaskelma 4 Tase-erittely 6 7 Tuloslaskelma-erittely 9 10 Pääkitja 11 19 Allekirjoitukset ja tilinpäätäsmerkintä 5

Lisätiedot

Saunatar Finland Oy Ltd

Saunatar Finland Oy Ltd Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.4.2016-31.3.2017 Säilytettävä vähintään 31.3.2027 asti. Osoite: Kohmankaari 3 33310 TAMPERE Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2393377-8 TASEKIRJA 31.3.2017

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Toimintakertomus ja tasekirja 2013 1 Sisältö 1 KOKOUKSET... 3 1.1 Sääntömääräiset kokoukset.. 3 1.2 Hallituksen kokoukset.. 3 2 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT VUONNA 2013.. 3 2.1 Hallitus...

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot