KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2012"

Transkriptio

1 88 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2012 KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no , ,27 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. Ilmoitusasiat. Sopimus Karijoen historiakirjan kirjoitustyön lopettamisesta. Karijoen seurakunnan kirje Karijoen historiikin kirjoitukseen maksaman osuuden palauttamisesta. Pykälä nähtävänä kunnanvirastossa. Tilapäislainan laina-ajan jatkaminen. Esitykset Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä. Lausunto verohallinnon suunnitelmasta Kauhajoen toimipisteen sulkemisesta. Tupaantuliaislahja/Markus Koivula. Tupaantuliaislahja/Antti Mäkikorpi. Tupaantuliaislahja/Teemu Paasivirta. Kunnanvaltuuston kokouksen päätöksien laillisuuden tutkiminen ja päätös täytäntöönpanosta. Pykälä nähtävänä kunnanvirastossa. Kokouksen päättäminen. PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO PUHEENJOHTAJA Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä Karijoen kunnanvirastossa Merk. Arja Harjunpää Viljo Kurvinen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kunnanjohtaja JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Todistaa: Ilmoitustaulun hoitaja Viljo Kurvinen, kunnanjohtaja

2 89 Kunnanhallitus No 06/ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖS- VALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Kunnanhallituksen kokoonpano v : varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen Arja Harjunpää,pj Elisa Yli-Hannula Timo Hautaviita, II-vpj. Arto Korkeamäki Soile Luoma, Mirja Peräsaari Erkki Viitikko Jari Eloranta Ahti Malm Seppo Mäki-Marttunen Jarmo Ohriluoma Carita Latikka Marjo Ylikärppä Sinikka Muurimäki Anne Niemelä,I-vpj Veli-Matti Niemelä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajat: - puheenjohtaja Antti Seppälä, - I-varapuheenjohtaja Jukka Kohtala, - II-varapuheenjohtaja Kim Tasanko. Kokous yksimielisesti todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Merkitään, että hallintosihteeri Jenni Rankaviita osallistuu kokoukseen asiantuntijana.

3 90 Kunnanhallitus No 06/ PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN. Kunnanhallitus päättää valita keskuudestaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (vuorossa Anne Niemelä ja Timo Hautaviita). Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi yksimielisesti valittiin Marjo Ylikärppä ja Erkki Viitikko.

4 91 Kunnanhallitus No 06/ ILMOITUSASIAT. Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi ja tyytyy seuraaviin päätöksiin: -Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. -Suupohjan koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. -Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntahallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. -Suupohjan koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen esityslista. -Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. -Suupohjan koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen pöytäkirja. -Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, kokouskutsu Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

5 92 Kunnanhallitus No 06/ SOPIMUS KARIJOEN HISTORIAKIRJAN KIR- JOITUSTYÖN LOPETTAMISESTA. KARIJOEN HISTORIAN TEKEMINEN. Karijoen historian kirjoittamista on käsitelty aikaisemmin: Kunnanhallitus No 12/2001 Kunnanvaltuusto No 4/2001 Kunnanhallitus No 7/2005 Kunnanhallitus No 11/2005 Kunnanhallitus No 17/2005 Kunnanvaltuusto No 4/2005 Kunnanhallitus No 1/2008 Kunnanvaltuusto No 1/2008 Kunnanhallitus No 01/2010 Kunnanhallitus No 12/2010 Karijoen historian tekemisestä/jatkotoimet on hyväksytty kunnanvaltuuston kokouksessa, josta ote seuraavana: Karijoen historian kirjoitustyö on ollut keskeytyksissä vuodesta 2005, jolloin valtuusto sai asiassa selvityksen ja merkitsi tilanteen tiedoksi. Siihen mennessä kuluja oli kertynyt :31 euroa kunnanhallitus valitsi historiatoimikunnan vuodelle 2008 käsittelemään työn jatkamista. Toimikunta kokoontui Toimikunnan päätti kirjoituksen osalta mm: Historiakirjatyön nykytilanne Todettiin että historiakirjatyö on eri syistä ollut pitkään pysähdyksissä. Valtuusto on asiaa käsitellyt ja päättänyt, että työtä tulee jatkaa. Lauri Järvinen selvitti tutkimustyön nykytilannetta ja jatkamismahdollisuuksia. Kokouksessa esillä ollut sopimusluonnos (liite 2) ei Järvisen mukaan ole hyväksyttävissä. 5. Historiakirjatyön jatkaminen Todettiin että Järvisen ja Karijoen kunnan välillä on voimassa sopimus historiateoksen kirjoittamisesta. Sopimus perustuu tehtyyn tarjouspyyntöön ja sen hyväksymiseen. Vahvistettiin aikaisemmin sovittu maksamaton kirjoituspalkkio 9 460,00. Palkkio maksetaan erä kerrallaan toimikunnan hyväksymän

6 93 Kunnanhallitus No 06/2012 valmistuneen tekstin mukaisesti. Järvisen lähettämän tekstin hyväksymiseen tulisi kulua n. 2-4 viikkoa. Tekstipaketin Järvinen tulee lähettämään n. kaksi kertaa vuodessa. Matkakustannukset korvataan kuten aikaisemmin on sovittu: enintään 700,00 vuonna 2008 sekä 1400,00 kunakin vuonna Kirjan kooksi vahvistettiin n. 400 sivua. Sivumäärä voi olla suurempi, jos kaikkea käyttökelpoista aineistoa ei muuten saada hyödynnetyksi. Kirjan formaatiksi todettiin sopivan 18*22 cm. Suunnitelma sisällysluetteloksi on hyväksytty aikaisemmin. Päätettiin että teos valmistuu lokakuussa Vesa Laulumaa on lupautunut kirjoittamaan teokseen esihistoriaa käsittelevän osuuden n. 20 sivua. Todettiin olevan hyvä, että tämän erillisen osion kirjoittaa alansa asiantuntija. Asiasta sovitaan Laulumaan kanssa erikseen. Päätettiin että toimikunnan jäsenet pyrkivät aktiivisemmin tukemaan tutkimustyötä. Erityisesti eri yhdistysten ja yritysten historian selvittäminen sekä sopivien valokuvien etsiminen olisi tärkeää. Todettiin että kannattaa hyödyntää Tampereen yliopiston Kansaperinteen arkistossa olevaa professori Ala-Könnin kokoelmaa. Samoin Karijoen kotiseutumuseossa on käyttökelpoinen valokuvakokoelma. Kuntalaisten hallussa olevien vanhojen valokuvien tallettamiseksi päätettiin julistaa Karijoen vanhin valokuva -kilpailu. Kilpailuun tuodut valokuvat digitoidaan ja saadaan näin talletetuksi sekä mahdollisesti historiateokseen. 6. Muut asiat Päätettiin että Timo Hautaviita pyrkii saamaan kunnan arkiston vieressä olevan huoneen jälleen käytettäväksi tutkimustyön avuksi. Itse arkistotila on ahdas ja muutenkin sopimaton Kunnanhallitus päättää hyväksyä historiatoimikunnan toimenpiteet Karijoen historian kirjoittamisen loppuunsaattamiseksi ja saattaa asian tiedoksi kunnanvaltuustolle. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin. Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto yksimielisesti hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen

7 94 Kunnanhallitus No 06/2012 Historiatoimikunta on kokouksessaan hyväksynyt, että Karijoen historiateos valmistuu lokakuussa Työtä on valvonut historiatoimikunta historiatoimikunta on käsitellyt historiakirjatyön nykytilannetta, aikataulua, työn jatkamista. Merkitään, että jäljennös pöytäkirjasta on liitteenä no 24. Historiakirjatyön jatkamisen osalta esille on ollut vaihtoehdot: 1.Lauri Järvinen kirjoittaa historiatyön loppuun ja työtä valvoo kunnanhallitus. 2.Lauri Järvinen luopuu kirjan teosta ja esittää toimikunnalle ehdotuksen tavasta jolla kirjoitustyö lopetetaan. 3.Lauri Järvinen saattaa historiakirjan kirjoitustyön loppuun toimikunnan valvonnan alaisena ja aikaisemmin sovittuja periaatteita noudattaen. Lauri Järvinen on ilmoittanut, ettei jatka kirjoitustyötä ja Karijoen kunnan ja Lauri Järvisen kesken on allekirjoitettu sopimus Karijoen kunnan historiakirjan kirjoitustyön lopettamisesta. Jäljennös sopimuksesta on liitteenä no 25. Kirjoitustyöstä on maksettu palkkioita ,90 euroa, sosiaali- ja matkakuluja :40 euroa eli yhteensä :30 euroa. Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä no 25 olevan sopimuksen koskien Karijoen kunnan historiakirjan kirjoitustyön lopettamista. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

8 95 Kunnanhallitus No 06/ KARIJOEN SEURAKUNNAN KIRJE KARIJOEN HISTORIIKIN KIRJOITUKSEEN MAKSAMAN OSUUDEN PALAUTTAMISESTA. Karijoen seurakunta anoo, että seurakunnan kunnalle vuosina 2003 ja 2004 maksama osuus Karijoen historiikista (10.092,00 euroa) voitaisiin palauttaa seurakunnalle Karijoen seurakunta on maksanut vuonna euroa ja vuonna 2004 samoin euroa eli yhteensä euroa. Keskustellaan kirjelmän johdosta. Merkitään, että Soile Luoma ja Timo Hautaviita katsoivat itsensä esteellisiksi ja poistuivat pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Keskustelun aikana esittelijä ehdotti, että Karijoen seurakunnalle palautetaan koko summa eli euroa. Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

9 96 Kunnanhallitus No 06/ Pykälä nähtävänä kunnanvirastossa.

10 97 Kunnanhallitus No 10/2011 Kunnanhallitus No 17/2011 Kunnanhallitus No 06/2012 TILAPÄISLAINAN LAINA-AJAN JATKAMINEN. Khall 163 TILAPÄISLAINAN MYÖNTÄMINEN MYRKYN KYLÄYHDISTYS RY:LLE UIMAPAIKAN KUN- NOSTUSHANKKEESEEN. Myrkyn Kyläyhdistys ry on saanut Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n hallinnoiman Remppa-hankkeen kautta Myrkyn uimapaikan kunnostukseen euroa. Hankkeen tarkoituksena on kunnostaa vanha uimapaikka, hankintaan muovipressu sekä puhdistuslaitteisto. Lisäksi maasto raivataan ja tasoitetaan. Myrkyn Kyläyhdistys hakee kunnalta lyhytaikaista lainaa euroa hankkeen toteutukseen. Hankkeen käsittelyajat maksatuksen osalta ovat hitaita ja rahaa tarvitaan hankintoihin ja kuluihin jo toteutuksen alkuvaiheessa. Kunnanhallitus päättää myöntää Myrkyn Kyläyhdistys ry:lle euron korottoman lainan uimapaikan kunnostuksen tilapäisrahoitusta varten liitteenä no 46 olevassa velkakirjassa mainituin ehdoin. Laina on maksettava takaisin sitä mukaa kun hankkeen avustusrahoitus antaa siihen mahdollisuuden, kuitenkin viimeistään Lainasumma voidaan maksaa yhdistykselle välittömästi, kun kunnalle on toimitettu asianmukaisesti allekirjoitettu velkakirja. Merkitään, että Jukka Kohtala, Kim Tasanko ja Veli- Matti Niemelä katsoivat itsensä esteellisiksi ja poistuivat pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi kokouksesta. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

11 98 Kunnanhallitus No 17/2011 Kunnanhallitus No 06/2012 Khall 246 Khall 65 Koska hankkeen toteuttaminen on vielä kesken ja Remppa-hankkeen tilitykset tehdään kerralla, kunnanhallitus päättää hyväksyä, että tilapäislaina on maksettava kunnalle takaisin viimeistään mennessä, lainan muut ehdot säilyy ennallaan. Merkitään, että Jukka Kohtala, Kim Tasanko ja Anne Niemelä katsoivat itsensä esteellisiksi ja poistuivat pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi kokouksesta. Puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi Timo Hautaviita. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin Koska hankkeen maksatushakemuksen käsittely on viivästynyt, kunnanhallitus päättää myöntää tilapäislainan takaismaksulle lisäaikaa saakka, muut ehdot säilyy ennallaan. Merkitään, että Anne Niemelä, Jukka Kohtala ja Kim Tasanko katsoivat itsensä esteellisiksi ja poistuivat pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

12 99 Kunnanhallitus No 06/ ESITYKSET ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perussopimuksen 16 :n mukaan Talousarviota ja -suunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille on varattava tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä. Pyydämme jäsenkuntien esityksiä kuntayhtymän toiminnan kehittämisestä suunnitelmakaudella Esitykset pyydetään mieluiten seuraavasti ryhmiteltynä: 1. Erikoissairaanhoidon järjestämistä ja kuntayhtymän toimintaa koskevat esitykset 2. Erikoissairaanhoidon ja muun sosiaali- ja terveydenhuollon välistä palvelujen tuottamista sekä yhteistyötä koskevat esitykset 3. Taloutta ja kustannuskehitystä koskevat esitykset ja kannanotot. Toivomme, että esitykset olisivat yksikköjemme käytössä mennessä. Todettakoon, että jäsenkuntien terveyskeskuksilta (yhteistoiminta-alueilta) pyydetään samanaikaisesti vastaavanlaiset kehittämisehdotukset. Kunnanhallitus hyväksyy seuraavan esityksen: 1-2. Erikoissairaanhoidon järjestämistä ja kuntayhtymän toimintaa koskevat esitykset sekä erikoissairaanhoidon ja muun sosiaali- ja terveydenhuollon välistä palvelujen tuottamista sekä yhteistyötä koskevat esitykset

13 Kunnanhallitus No 06/ Terveydenhuoltolain 34 mukaan samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon järjestämissuunnitelma, joka perustuu alueen väestön terveysseurantatietoihin ja palvelutarpeeseen. Suunnitelmasta neuvotellaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa. Järjestämissuunnitelmaa on tavoite koordinoida sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön kautta. Tavoite on, että suunnitelmassa sovitaan kuntien yhteistyöstä, terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevista tavoitteista ja vastuutahoista, terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä, päivystys-, kuvantamis- ja lääkinnällisen kuntoutuksen palveluista sekä tarvittavasta yhteistyöstä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalihuollon, lääkehuollon ja muiden toimijoiden kesken. Sairaanhoitopiirin tuottamien palveluiden toiminnallinen ja taloudellinen tehokkuus on LLKY:n kuntien yhteinen tavoite. Sairaanhoitopiirin tulee toiminnassaan ja toiminnan suunnittelussa ottaa huomioon kuntien ja seutukuntien resurssit ja tavoitteet palvelujen järjestämisessä. Terveyden edistäminen lähtee yksilön omasta elinympäristöstä ja terveyden edistämiseen lähipalveluissa on turvattava riittävät resurssit. Sairaanhoitopiirin palveluissa toivotaan hyödynnettävän edelleen hoitoketju-ajattelua siten, että palvelurakenne parantaa kuntien omaa päätäntävaltaa siitä, mitkä terveydenhuollon palvelut tuotetaan lähipalveluina oman kunnan alueella esim. ostopalveluin ja mitkä palvelut etäpalveluna sairaanhoitopiirin toimesta. Laadullisesti sairaanhoitopiirin toivotaan keskittyvän vaativimpaan osaan erikoislääkärijohtoista erikoissairaanhoitoa.

14 Kunnanhallitus No 06/ Yhteinen potilasrekisteri Etelä-Pohjanmaalla on toteutunut alue-effican muodossa ja potilaan luvalla on saatu näkyvyys keskussairaalan hoitosuunnitelmiin perusterveydenhuollosta käsin. Samoin erikoissairaanhoito näkee perusterveydenhuollossa tehdyt hoitosuunnitelmat. Yhteisen hoitosuunnitelman avulla tavoite on välttää päällekkäisiä tutkimuksia ja sähköisen konsultaation turvin toivottavasti jatkossa voidaan yhä enemmän hoitaa osa poliklinikkakäynneistä siten, että potilaan ei tarvitse matkustaa. Samalla voidaan turvata taloudellisia resursseja vaativimpaan osaan erikoissairaanhoitoa, kun rutiiniluonteiset poliklinikkakäynnit voivat tapahtua perusterveydenhuollossa sähköisen konsultaation turvin. Hoidon porrastuksessa ja hoitoketjujen kehittämisessä on vielä tehtävää. 3. Esitys palvelujen järjestämissuunnitelman tarkistamiseksi ja täydentämiseksi sekä talouden kehittämiseksi. Kuntien erikoissairaanhoidon menokehitys on viime vuosina ollut suurempaa kuin muiden hyvinvointipalveluiden kustannusten nousu. Mikäli sairaanhoitopiirille suunnatut resurssit uhkaavat ylittyä, tulee sairaanhoitopiirin keskittyä kaikkein vaikuttavimpaan osaan vaativaa erikoissairaanhoitoa. Sairaanhoitopiirin kustannusten nousu on pyrittävä sopeuttamaan kuntien verotulojen lisäykseen ja valtionosuuksien muutokseen. Kokonaistaloudellisesti on tärkeätä, että myös perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja muilla kuntapalvelualoilla pystytään turvaamaan riittävät voimavarat hyvinvointipalvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen. Kunnat tulevat tarvitsemaan jatkuvasti lisää resursseja erityisesti vanhuspalvelujen turvaamiseen.

15 Kunnanhallitus No 06/ Ensihoitopalveluiden siirtyminen sairaanhoitopiirille vuonna 2013 aiheuttaa sairaanhoitopiirin talouteen kustannusten nousupaineen. Lisääntyneet kustannukset toivotaan katettavaksi sairaanhoitopiirin muun toiminnan tehostamisella ja tehokkaalla päivystyksen palveluprosessilla. Palveluiden järjestämisessä toivotaan selkeää hoitoketjuajattelua, jotta päällekkäiset toiminnot saadaan karsittua. Sairaanhoitopiirin perustehtävänä nähdään vaativan erikoislääkärijohtoisen sairaanhoidon toteuttaminen. Esim. terveyden edistämisen hankkeet, pitkäaikaiskuntoutus ja sosiaaliset kysymykset ratkaistaan jo olemassa olevissa kuntien peruspalveluissa. Kunnat järjestävät alueellisen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueena. Suupohjassa Isojoki, Karijoki, Kauhajoki ja Teuva toimivat yhteistyössä Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymänä. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

16 Kunnanhallitus No 06/ LAUSUNTO VEROHALLINNON SUUNNITEL- MASTA KAUHAJOEN TOIMIPISTEEN SULKEMI- SESTA. Valmistelija/Lisätiedot: Viljo Kurvinen p sähköposti: Verohallinto pyytää kirjeellään kunnan lausuntoa suunnitelmasta Kauhajoen toimipisteen sulkemisesta. Samalla lähetetään tiedoksi Verohallinnon toimipisteverkostoa koskeva valtakunnallinen suunnitelma. Suunnitelman mukaan Etelä-Pohjanmaan verotoimiston Kauhajoen toimipiste suljetaan viimeistään vuoden 2013 aikana joko lakkauttamalla kokonaan tai muodostamalla siitä etätyöpiste, jossa ei ole asiakaspalvelua. Toimipisteen lakkauttamisen johdosta ketään ei irtisanota. Ennen toimipisteen mahdollista sulkemista sen aukioloaikaa supistetaan niin, että se on avoinna tiistaisin kello , kesä- ja elokuussa klo , heinäkuussa suljettu. Lähin toimintaansa jatkava Verohallinnon toimipaikka on Etelä-Pohjanmaan verotoimiston päätoimipaikka Seinäjoella. Seinäjoen toimipaikka on avoinna joka arkipäivä klo Lähin Verohallinnon toimipiste on tällä hetkellä Närpiössä, mutta myös sen lakkauttaminen on suunnitteilla. Lausunnossa pyydetään ottamaan huomioon asiakkaiden asiointimatkat ja suunnat, kulkuyhteydet sekä paikalliset henkilökohtaisten palvelujen tarpeeseen vaikuttavat olosuhteet. Lausunto tulee toimittaa mennessä. Lausuntopyyntö on esityslistan ohessa.

17 Kunnanhallitus No 06/ Karijoen kunta esittää lausuntonaan, että Kauhajoen toimipiste tulee säilyttää, koska se on Suupohjan seutukunnan ja eteläisen Etelä-Pohjanmaan ainoa toimipaikka. Perusteluna esitämme seuraavaa: Kauhajoki on eteläisen Etelä-Pohjanmaan keskus, josta annetaan verotoimistopalvelut myös Isojoen, Karijoen ja Teuvan kuntien, yhteensä noin asukkaan väestölle. Kauhajoki sijaitsee alueella keskeisesti siten, että etäisyydet kuntakeskuksiin ovat noin kilometriä. Seinäjoelle on Karijoen keskustaajamasta matkaa n. 95 km ja kunnan reuna-alueilta n. 110 km. Etäisyyttä on pidettävä asiakasnäkökulmasta käyntiasioinnille kohtuuttomana ja siten myös Verohallinnon oman suunnitelman vastaisena. Perinteinen käyntiasiointi Verohallinnon toimipaikassa on edelleen tärkeä palvelumuoto erityisesti sellaisille kuntalaisille, joiden liikkumismahdollisuudet tai edellytykset sähköiseen asiointiin ovat heikot. Tällaisia ryhmiä ovat esim.vanhukset, liikuntarajoitteiset sekä henkilöt, joilla ei ole ajokorttia. Alueen joukkoliikenneyhteydet erityisesti Karijoen ja Isojoen alueelta sekä kaikkien kuntien hajaasutusalueilta ovat pääsääntöisesti koulukuljetusten varassa, joten autottomien kuntalaisten asiointi Seinäjoelle saakka on vaikeaa. Kesäaikana julkisia kulkuyhteyksiä ei ole Karijoelta laisinkaan. Kauhajoen verohallinnon toimipiste sijaitsee ajanmukaisissa tiloissa Logistian yritystalossa, jossa toimii tilitoimistoyrityksiä ja muita elinkeinojen kehittämisen parissa työskenteleviä toimijoita.

18 Kunnanhallitus No 06/ Kauhajoki lähialueineen on vahvaa maa- ja metsätalouden sekä metalli- ja huonekalualojen pienyritysten toiminta-aluetta, joille fyysisesti lähellä sijaitsevat verohallinnon neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat osoittautuneet tärkeiksi sähköisen asioinnin lisääntyneistä mahdollisuuksista huolimatta. Karijoen kunta katsoo, että kansalaisten alueellisen tasaarvoisuuden säilyttämiseksi Kauhajoen yksikkö tulee jatkossakin säilyttää Suupohjan ja eteläisen Etelä- Pohjanmaan palvelupisteenä, jossa annetaan myös henkilökohtaista asiakaspalvelua. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

19 Kunnanhallitus No 06/ TUPAANTULIAISLAHJA/MARKUS KOIVULA. Markus Koivula on kauppakirjalla ostanut Ylänkö RN:o 5:46 ( ) ja Vierola RN:o 5:82 ( ) nimiset tilat Karijoen kunnan Ylikylästä. Hakija on ryhtynyt käyttämään omakotitaloa pysyvään asumiseen oman ilmoituksensa mukaan Em. henkilö hakee kunnan myöntämää tupaantuliaislahjaa. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt ehdot Vanhojen omakotitalon/osakehuoneistojen osalta ehtona on, että ostajan/ostajien tulee hankkia koko asunnon omistus itselleen, kaikkien ostajien on käytettävä asuntoa pysyvään asumiseen eivätkä he ole aikaisemmin omistaneet osuutta ko. asunnosta. Lahja maksetaan aikaisintaan puolen vuoden päästä siitä kun ostaja/ ostajat ovat muuttaneet pysyvästi asuntoon ja käyttävät sitä pysyvään asumiseen edelleen. Vuoden 2006 alusta vanhojen talojen ja vanhojen osakkeiden osalta ehtona on, että jälkeen tehtyihin kauppoihin maksetaan avustus ostajille, jotka muuttavat muualta Karijoen kuntaan. Tupaantuliaislahjaa myönnetään myös alle 35 vuotialle paikkakuntalaiselle ensiasunnon ostajalle (tulkinta nuoremman puolison iän mukaan). Kunnanhallitus päättää myöntää Markus Koivulalle euroa tupaantuliaislahjaa em. omakotitalon hankkimista varten. Vanha omakotitalo. Kunnanhallitus Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

20 Kunnanhallitus No 06/ TUPAANTULIAISLAHJA/ANTTI MÄKIKORPI. Antti Mäkikorpi on kauppakirjalla ostanut 5/6 osan Larvala RN:o 9:13 ( ) ja 5/6 osan Sivula RN:o 9:115 ( :115) nimisistä tiloista Karijoen kunnan Ylikylästä. Hakija ennestään omistanut tiloista 1/5 osan. Hakija on ryhtynyt käyttämään omakotitaloa pysyvään asumiseen oman ilmoituksensa mukaan Em. henkilö hakee kunnan myöntämää tupaantuliaislahjaa. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt ehdot Vanhojen omakotitalon/osakehuoneistojen osalta ehtona on, että ostajan/ostajien tulee hankkia koko asunnon omistus itselleen, kaikkien ostajien on käytettävä asuntoa pysyvään asumiseen eivätkä he ole aikaisemmin omistaneet osuutta ko. asunnosta. Lahja maksetaan aikaisintaan puolen vuoden päästä siitä kun ostaja/ ostajat ovat muuttaneet pysyvästi asuntoon ja käyttävät sitä pysyvään asumiseen edelleen. Vuoden 2006 alusta vanhojen talojen ja vanhojen osakkeiden osalta ehtona on, että jälkeen tehtyihin kauppoihin maksetaan avustus ostajille, jotka muuttavat muualta Karijoen kuntaan. Tupaantuliaislahjaa myönnetään myös alle 35 vuotialle paikkakuntalaiselle ensiasunnon ostajalle (tulkinta nuoremman puolison iän mukaan). Kunnanhallitus päättää myöntää Antti Mäkikorvelle euroa tupaantuliaislahjaa em. omakotitalon hankkimista varten. Antti Mäkikorpi on omistanut ennestään 1/5 osan Vanha omakotitalo. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

21 Kunnanhallitus No 06/ TUPAANTULIAISLAHJA/TEEMU PAASIVIRTA. Teemu Paasivirta on kauppakirjalla ostanut Paasivirta RN:o 5:111 ( ) nimisen tilan Karijoen kunnan Alakylästä Kannisto Oy:ltä. Tilalla on uusi omakotitalo. Hakija on ryhtynyt käyttämään omakotitaloa pysyvään asumiseen oman ilmoituksensa mukaan Em. henkilö hakee kunnan myöntämää tupaantuliaislahjaa. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt ehdot Vanhojen omakotitalon/osakehuoneistojen osalta ehtona on, että ostajan/ostajien tulee hankkia koko asunnon omistus itselleen, kaikkien ostajien on käytettävä asuntoa pysyvään asumiseen eivätkä he ole aikaisemmin omistaneet osuutta ko. asunnosta. Lahja maksetaan aikaisintaan puolen vuoden päästä siitä kun ostaja/ ostajat ovat muuttaneet pysyvästi asuntoon ja käyttävät sitä pysyvään asumiseen edelleen. Vuoden 2006 alusta vanhojen talojen ja vanhojen osakkeiden osalta ehtona on, että jälkeen tehtyihin kauppoihin maksetaan avustus ostajille, jotka muuttavat muualta Karijoen kuntaan. Tupaantuliaislahjaa myönnetään myös alle 35 vuotialle paikkakuntalaiselle ensiasunnon ostajalle (tulkinta nuoremman puolison iän mukaan). Kunnanhallitus päättää myöntää Teemu Paasivirralle euroa tupaantuliaislahjaa em. omakotitalon hankkimista varten. Uusi omakotitalo. Kunnanhallitus Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

22 Kunnanhallitus No 06/ KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSEN PÄÄTÖKSIEN LAILLISUUDEN TUTKIMINEN JA PÄÄTÖS TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA. Päätökset: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. 3 Valtuuston kokouskutsutapa vuodelle Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen. 5 Vuoden 2011 talousarvion toteutuminen/ylitykset. 6 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän mielenterveys- ja päihdestrategia Vuoden 2012 talousarvion toteutuminen/muutos I. 8 Lausunto kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista. 9 Muut mahdollisesti kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat. 10 Kokouksen päättäminen Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kunnanhallitus päättää todeta päätökset laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

23 Kunnanhallitus No 06/ Pykälä nähtävänä kunnanvirastossa.

24 Kunnanhallitus No 06/ KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN. Kokous katsottiin päättyneeksi klo Merkitään, että matkakorvausliite on pöytäkirjan liitteenä no 26. Valitusosoitus: Valitusosoitus on liitteenä no 27.

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 02/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 02/2012 18 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 02/2012 KOKOUSAIKA 16.02.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 08/2017

KUNNANHALLITUS No 08/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2017 KOKOUSAIKA 09.05.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 106 107 108 109 31 110 32

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2013 KOKOUSAIKA 21.03.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 104 105 106

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2014 KOKOUSAIKA 17.06.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 92 93 94 95 96 97 46 98 99

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2013 KOKOUSAIKA 08.05.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 137 138 139 140 141 40 142

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2012 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2012 KOKOUSAIKA 11.06.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 105 106 107 108 37 109 38

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2012 50 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 04/2012 KOKOUSAIKA 22.03.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 40 41 13 42 43

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 16/2016

KUNNANHALLITUS No 16/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 16/2016 KOKOUSAIKA 24.11.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 174 175 176 177 178 179 180

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 07/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 07/2015 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 07/2015 KOKOUSAIKA 23.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 104 105 106 107 108 109

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 11/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 11/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 11/2015 KOKOUSAIKA 16.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 151 152 153 154 45 155 156

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2013 97 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 04/2013 KOKOUSAIKA 18.02.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 45 46 47 48 49 50 51 52

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 19/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 19/2012 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 19/2012 KOKOUSAIKA 27.12.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 237 238 239 240 241 242 243

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KOKOUSAIKA 18.12.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 45 46 47 1 48 2 49 50 Kokouksen

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 158 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KOKOUSAIKA 13.11.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 40 1 41 42 43 44

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2013 99 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 15/2013 KOKOUSAIKA 08.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 218 219 220 221 70 222

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2012 29 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2012 KOKOUSAIKA 05.03.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 21 22 23 24 25 26 8 27

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2014 KOKOUSAIKA 10.07.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 102 103 104 105 49 106 50

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 11/2016

KUNNANHALLITUS No 11/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 11/2016 KOKOUSAIKA 18.08.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 119 120 121 122 123 49 124

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KOKOUSAIKA 18.05.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 11 12 13 1 14 2 15 3 16 4

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 13/2017

KUNNANHALLITUS No 13/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2017 KOKOUSAIKA 28.8.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 188 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 69 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2012 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2012 KOKOUSAIKA 06.09.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Myrkyn koulu. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 58 166 167

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 03/2016

KUNNANHALLITUS No 03/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2016 KOKOUSAIKA 11.02.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 25 26 27 28 29 30 11 31 12

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 20/2015

KUNNANHALLITUS No 20/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 20/2015 KOKOUSAIKA 21.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 265 266 267 268 85,86 269

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 02/2012

KUNNANVALTUUSTO No 02/2012 23 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 02/2012 KOKOUSAIKA 04.06.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 11 12 13 1,2 14 3 15 16

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 1/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 1/2012 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 1/2012 KOKOUSAIKA 23.01.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2017 KOKOUSAIKA 04.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 14 15 3

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2017 KOKOUSAIKA 04.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 14 15 3

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2013

KUNNANHALLITUS No 18/2013 146 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2013 KOKOUSAIKA 05.09.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 250 251 252 253 254 255 256 257

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 38 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 12/2016

KUNNANHALLITUS No 12/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 12/2016 KOKOUSAIKA 08.09.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 128 129 130 131 52 132 53

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2013 KOKOUSAIKA 20.05.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 147 148 149 150 151 152 153

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 29.2.2016 klo 18:00 19:50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 51 52 53 54 55 Liite 10 56 57 58 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 05/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 05/2012 69 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 05/2012 KOKOUSAIKA 03.04.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 50 51 52 53 17 54a 18 54

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2014 KOKOUSAIKA 06.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 142 143 144 145 62 146 63

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 4 / 2011 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 25.2.2011 klo 20.00 20.45 Saapuvilla olleet et Lasse Hautala

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Kunnanhallitus sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Kunnanhallitus sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 13.2.2012, kello 8.45 9.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelinkokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala Salme Knuuttila

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 20/2013

KUNNANHALLITUS No 20/2013 190 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 20/2013 KOKOUSAIKA 09.10.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 277 278 279 280 93 281 94 282 94a

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2013 KOKOUSAIKA 31.01.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 32 33 34 35 36 37 38 39 40

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2014 KOKOUSAIKA 07.04.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 56 57 58 59 60 61 28 62 29

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 13 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 11.10.2011, kello 17.30 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 01/2012

KUNNANVALTUUSTO No 01/2012 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 01/2012 KOKOUSAIKA 11.04.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 3 8 4

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1. Puhelin/sähköpostikokous ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 21.1.2013, kello 15.45 16.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Puhelin/sähköpostikokous Haavisto Veli, puheenjohtaja Hautala

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 15/2015 KOKOUSAIKA 28.09.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 201 202 203 204 60 205 206

Lisätiedot

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 23 Kokousaika 21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2010 Perusturvalautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2010 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 10.05.2010 KOKOUSAIKA 10.05.2010 klo 17.00-17.45 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 11 TÖYSÄN KUNNAN ESITYKSET SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ 18 12

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2012 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2012 KOKOUSAIKA 28.06.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 116 117 118 119 42 120 43

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 08/2016

KUNNANHALLITUS No 08/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2016 KOKOUSAIKA 30.05.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 86 87 88 89 90 91 92 93 94

Lisätiedot

JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle

JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Vanhus- ja vammaisneuvosto Pöytäkirja Kokousaika Keskiviikko 7.9.2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanviraston yläkerran kokoushuone Käsiteltävät asiat Sivu Liite 8 16 8/2016 Hyvinvointikertomus 9 17 Vanhustenviikko

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 06/2013

KUNNANVALTUUSTO No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 06/2013 KOKOUSAIKA 28.11.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 54 55 56 1 57 2 58 3 59 4

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 24.4.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 132

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 31.10.2017 klo 16.30 19.45 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 93 94 95 96 97 98

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42 4

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 23.01.2012 KOKOUSAIKA 23.01.2012 klo 17.00-18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 ITSENÄISTYMISVAROJEN MÄÄRÄ 2 2 PERUSTURVATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 3

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkaistu julkisessa tietoverkossa

Tämä kokouskutsu on julkaistu julkisessa tietoverkossa Vapaa-aikalautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 23.10.2017 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 Vapaa-aikalautakunnan kokouksen avaus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 04/2014 KOKOUSAIKA 17.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 38 39 40 41 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2015 KOKOUSAIKA 04.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 142 143 144 145 146 147 148

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 5/2016 Kokousaika Tiistai 18.10.2016 kello 12.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 57 Kokouksen avaus 58

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 14/2017

KUNNANHALLITUS No 14/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2017 KOKOUSAIKA 21.9.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 197 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

Kunnantalo, valtuustosali, Taavetti. Marttila-Inkilä Anne, jäsen Metsäkallio Kari, jäsen

Kunnantalo, valtuustosali, Taavetti. Marttila-Inkilä Anne, jäsen Metsäkallio Kari, jäsen 50 Kokousaika Tiistaina 10.4.2012 klo 18.00-18.25 Kokouspaikka Kunnantalo, valtuustosali, Taavetti Kutsutut jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Rämä Antti Tanskanen Ville Salenius Pentti

Lisätiedot