Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9."

Transkriptio

1 Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat

2 Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys elokuun 2013 jälkeen Kunnille on säädetty 22 uutta tehtävää, 19 vanhaa tehtävää on laajennettu Kunnille on annettu uusia tai laajentuneita velvoitteita 58 Lisäkustannukset kunnille noin 410 milj euroa brutto (Valtaosa kustannuksista aiheutunut vanhojen tehtävien ja velvoitteiden laajennuksista. Uusista tehtävistä vain 30,9 milj euroa) Vanhoista tehtävistä 6 tehtävää on poistettu (siirretty valtiolle tai yksityisille), 5 tehtävää supistettu, 3 tehtävää helpotettu Vanhoista velvoitteista 4 velvoitetta vähennetty, 14 velvoitetta helpotettu Säästöt kunnille noin 81 milj euroa brutto - 2

3 Tehtävien määrän kehitys: milloin tehtävä on osoitettu ensimmäistä kertaa kunnille

4 Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Kärkihanke pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa Hallitus vähentää kuntien kustannuksia 1 miljardilla eurolla karsimalla lakisääteisiä tehtäviä sekä niiden toteuttamista ohjaavia velvoitteita. Hallitus tekee vuoden 2015 budjettiriiheen mennessä yksityiskohtaisen toimenpideohjelman poistettavista tehtävistä ja velvoitteista sekä antaa ensimmäiset konkreettiset esitykset. Ministeriöiden tehtävänä on laatia kokonaisuudessaan yksityiskohtaiset esitykset kuntien tehtävien ja velvoitteiden poistamiseksi vuoden 2015 loppuun mennessä. Ministeriöissä laadittujen ehdotusten tulee olla yksilöityjä ja perusteltuja sekä sisältää tarvittavat konkreettiset toimenpiteet, joiden avulla voidaan varmistua siitä, että arvioidut taloudelliset vaikutukset ovat saavutettavissa Prosessi tavoitteineen on jatkuva. Työ on poikkihallinnollista ja edellyttää vahvaa johtamista. 4

5 Toimenpideohjelman rakenne Toimenpideohjelma koostuu alustavasti 10 teemasta, jotka on koottu hallitusohjelman kirjauksista Teemojen kokonaiskäsittelytapa on määritelty ja teemojen alle on määritelty toimenpiteet. Toimenpiteisiin on kirjattu säädösmuutoskohteita. Teemoista, toimenpiteistä ja säädösmuutoskohteista muodostuu laajasti kuntien velvoitteet kattava tarkastelu ja muutosohjelma. pp.kk.vvvv 5 Osas to

6 Toimenpideohjelman teemat Teema 1 Teema 2 Kuntien tehtävien vähentäminen ja supistaminen Kelpoisuusehtojen ja henkilöstörakennetta koskevien velvoitteiden joustavoittaminen Teema 3 Teema 4 Velvoitteiden vähentäminen ja keventäminen Toimintavapauden lisääminen tuloksellisempien ja joustavampien sektorirajat ylittävien palveluprosessien käyttöönottamiseksi. 6

7 Toimenpideohjelman teemat Teema 5 Teema 6 Kuntien ohjauksen ja valvonnan vähentäminen Vapaakuntakokeilun käynnistäminen ja innovaatioiden edistäminen Teema 3 Teema 7 Sääntelypolitiikan periaatteet ja kuntien tehtävien ohjauksen uudistaminen 7

8 Toimenpideohjelman teemat Teema 8 Teema 9 Kuntien maksutulojen Julkisesti tuotettujen lisääminen. henkilökuljetusten uudistaminen Teema 3 Teema 10 Kuntien tuotantokustannusten mittariston kehittäminen 8

9 Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen Sitoutuminen, systemaattisuus, tehtävät, osatehtävät, velvoitetyypit Palvelukokonaisuuksien ja prosessien kehittäminen Poikkihallinnollisuus, asiakaslähtöisyys, tiedon liikkuvuus, joustavuus, tuloksellisuus Kokeilukulttuurin edistäminen Jatkuva prosessi, innovaatioiden edistäminen, mahdollisuudet, uudet toimintatavat, verkostot, pysyvä kokeilulainsäädäntö Sääntelypolitiikan ja kuntien tehtävien ohjauksen uudistaminen Periaatteet, lainvalmisteluohjeet, suosituksista luopuminen, valvonnan toimintamalli Vuorovaikutus kuntien kanssa pp.kk.vvvv 9 Osas to

10 Reformi 2: Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen TAVOITE: Vähentää kuntien kustannuksia 1 miljardilla eurolla KUVAUS: Vähennetään kuntien kustannuksia karsimalla lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita. Kehitetään palveluprosesseja ja edistetään kokeilukulttuuria. 9/15 12/15 3/ Prosessi tavoitteineen ja aikatauluineen on jatkuva, esitykset voimaan tapauskohtaisesti 2016 alkaen Toimenpide -ohjelma PÄÄTOIMENPITEET: Esitykset kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämisek si Säästöarvioide n kokonaiskuva ja valmistuneet säästöarviot Hallituksen esitykset säädösten muuttamisek si Säädösten voimaantulo 1. Kuntien tehtäviä karsitaan sekä velvoitteita vähennetään ja joustavoitetaan velvoitetyypeittäin. 2. Luodaan edellytyksiä ottaa käyttöön olennaisesti tuloksekkaammat ja joustavammat toimintokohtaiset ja sektorirajat ylittävät palveluprosessit. 3. Luodaan valtioneuvostotasoiset sääntelypolitiikan periaatteet ja uudistetaan kuntien tehtävien ohjaus ja valvontamalli. 10

11 Silja Hiironniemi Ylijohtaja Puh (vaihde) Lisätieto: Valtiovarainministeriön viestintä Mediapalvelunumero (arkisin 8 16)

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus

Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Silja Hiironniemi Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä reformi. Merkittävimpiä toimenpiteitä

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä reformi. Merkittävimpiä toimenpiteitä Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä reformi Merkittävimpiä toimenpiteitä toimenpiteitä Teema 1: Kuntien tehtävien vähentäminen ja supistaminen, yhteensä 14 toimenpidettä

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Tehtävien ja velvoitteiden karsimisella laaja poliittinen

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja erikoissairaanhoito. Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Mikkeli

Hallitusohjelma ja erikoissairaanhoito. Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Mikkeli Hallitusohjelma ja erikoissairaanhoito Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Mikkeli 6.7.2015 Hallitusohjelman yleiset linjaukset (kestävän kasvun ja julkisen talouden lisäksi) Viisi strategista tavoitetta

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys sekä

Hyvinvointi ja terveys sekä Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kärkihankkeet: Hyvinvointi

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Työpaja 27.9.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustin Tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon Toiminnanjohtajien aamiainen 18.11.2015 Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia Hallituskriisi ja sote-uudistus Hallituskriisi marraskuussa 2015

Lisätiedot

Lakiasiain johtaja Arto Sulonen. Oulu 18.9.2015

Lakiasiain johtaja Arto Sulonen. Oulu 18.9.2015 Kuntaliiton ja Pohjois-Pohjanmaan liiton ajankohtaisseminaari Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Oulu 18.9.2015 Normipurku hallitusohjelmassa (1) Hallitusohjelma

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä Kuntamarkkinat, 12.9.2019 Neuvotteleva virkamies Suvi Savolainen Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen

Lisätiedot

Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta?

Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta? Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta? 12.9.2018 Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Tilaisuuden ohjelma Finanssineuvos

Lisätiedot

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen

Digikuntakokeilu Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu 15.3.2017 Kuntademokratiaverkosto Ylitarkastaja Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet Muutostuki Tuloksia, aihioita,

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma

Lisätiedot

Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen

Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikokeiluja käynnistämässä - kuntakokeiluista oppimassa 15.9.2016 Kuntamarkkinat Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI

Lisätiedot

Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille

Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille Kuntaliiton kysely hallitusohjelmasta kuntajohtajille Tulokset 26.8.2015 Kyselyyn vastasi 131 kuntajohtajaa, vastausprosentti 43,5 %. Kysely toteutettiin elokuussa 2015 sähköisenä kyselynä. Hallitusohjelmakyselyyn

Lisätiedot

Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää

Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta 21.6.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää Tausta - Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012 OTC-johdannaisista,

Lisätiedot

Kuntien tehtävät ja velvoitteet -seminaari Finlandia-talo Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Kuntien tehtävät ja velvoitteet -seminaari Finlandia-talo Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 1(5) Kuntien tehtävät ja velvoitteet -seminaari Finlandia-talo 18.8.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Muutosvarauksin Arvoisat kuntapäättäjät, Pääministeri Sipilän hallituksen strateginen

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio 30.10.2015 O-P Rissanen SYKEn digiaineistoaamu JulkICT Toimenpiteet Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet 10v tavoite Toimeenpano 8 DIGITALISAATIO, KOKEILUT

Lisätiedot

Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta

Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 9.9.2015 lakiasiain johtaja Arto Sulonen Hallinnon rakenteet Sote-uudistuksessa lähtökohtana kuntaa suuremmat itsehallintoalueet

Lisätiedot

Ministeri Vehviläisen kuuleminen valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa

Ministeri Vehviläisen kuuleminen valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa 1(5) Ministeri Vehviläisen kuuleminen valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa 17.11.2016 1) Vuoden 2016 kolmas lisätalousarvio kuntatalouden (28.90) näkökulmasta Momentti 28.90.31 Kuntien yhdistymisen

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustin

Kuntien digitalisaation kannustin Kuntien digitalisaation kannustin Taloustorstai 22.8.2019 Finanssineuvos Anne-Marie Välikangas Kunta- ja aluehallinto-osasto Digitalisaation kannustimen tavoitteet Kuntien toimintatapojen ja palveluprosessien

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio Anna-Maija Karjalainen Avoimen tiedon ohjelman päätöstilaisuus 17.9.2015 JulkICT Toimenpiteet Kärkihankkeen tavoite Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet

Lisätiedot

Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa

Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 9.3.2017 Helsinki VM / Keskushallintouudistus Hallituksen linjaukset keskushallinnon uudistuksesta Pääministeri

Lisätiedot

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti

Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Kuntamarkkinat 9.9.2015 Hallitusneuvos, yksikön päällikkö Tarja Hyvönen, valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 31.5.2018 Tommi Oikarinen / VM Pohdittavia asioita Neuvottelukunnan tarkoitus Neuvottelukunnan tehtäväala Neuvottelukunnan asemoituminen suhteessa tiedonhallintalakiin

Lisätiedot

Kuntien tehtävät ja velvoitteet sekä niistä aiheutuvien kustannusten arviointi. Kuntaliiton hallitus kehittämispäällikkö Marja Lahtinen

Kuntien tehtävät ja velvoitteet sekä niistä aiheutuvien kustannusten arviointi. Kuntaliiton hallitus kehittämispäällikkö Marja Lahtinen Kuntien tehtävät ja velvoitteet sekä niistä aiheutuvien kustannusten arviointi Kuntaliiton hallitus 23.4.2015 kehittämispäällikkö Marja Lahtinen Kuntien tehtävät ja velvoitteet kartoitettiin 2012 ministeriöihin

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Heikki Talkkari / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Heikki Talkkari / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 29.11.2018 Heikki Talkkari / VM Informaatio-ohjauksen toimintakenttää Valtio Kunta Maakunta Kuhtanek Tietokeko DigiNyt Patinea TH-lautakunta Yhteistyöelin

Lisätiedot

Rahoitushaku prosessien automatisointiin Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla.

Rahoitushaku prosessien automatisointiin Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla. Rahoitushaku prosessien automatisointiin Tuottavuutta edistetään robotiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla Syksy 2018 Taustaa Valtion virastoja kannustetaan yksinkertaistamaan ja

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn. 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä

Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn. 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen esitykset kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi a a s 8.9.2015 I Pääministeri Juha Sipilä Syyskuun aikataulu 31.8. 8.9. 9. 10.9 28.9. 30.9. Kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanon päälinjat

Lisätiedot

Sote-uudistus hallitusohjelmassa Tarja Myllärinen

Sote-uudistus hallitusohjelmassa  Tarja Myllärinen Sote-uudistus hallitusohjelmassa http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/hallitusohjelma Tarja Myllärinen Esityksen sisältö Hallituksen strategiset t t tavoitteet t ja kärkihankkeet esimerkkinä hyvinvointi

Lisätiedot

Yhteispalvelu valtakunnallisesti ja uuden lain muutokset. ekeski-pohjanmaa Kehittämisjohtaja Marko Puttonen, VM

Yhteispalvelu valtakunnallisesti ja uuden lain muutokset. ekeski-pohjanmaa Kehittämisjohtaja Marko Puttonen, VM Yhteispalvelu valtakunnallisesti ja uuden lain muutokset ekeski-pohjanmaa 20.9.2017 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen, VM Uudistettu yhteispalvelulaki 1.6.2017 Periaatteena viranomaisten sopimusperusteinen

Lisätiedot

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025 Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 2025 Dialogilla kohti digitaalisen aikakauden kuntaa Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa -paperi on valtiovarainministeriössä työstettävä tavoitetilapaperi,

Lisätiedot

Henkilötunnus ja henkilön yksilöinti Maarit Huotari, Lainsäädäntöneuvos Omadata tiedonhallinnan käsitteenä ja säädösympäristö -seminaari

Henkilötunnus ja henkilön yksilöinti Maarit Huotari, Lainsäädäntöneuvos Omadata tiedonhallinnan käsitteenä ja säädösympäristö -seminaari Henkilötunnus ja henkilön yksilöinti 29.11.2017 Maarit Huotari, Lainsäädäntöneuvos Omadata tiedonhallinnan käsitteenä ja säädösympäristö -seminaari Tausta: miksi selvitys tehdään? Nykytila: Henkilötunnuksen

Lisätiedot

Digikuntakokeilu

Digikuntakokeilu Digikuntakokeilu 22.6.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpideohjelma 2/2016 Teema 6: Kokeilutoiminnan käynnistäminen

Lisätiedot

Digikokeilun sisältö ja rakenne Suvi Savolainen

Digikokeilun sisältö ja rakenne Suvi Savolainen Digikokeilun sisältö ja rakenne 23.9.2016 Suvi Savolainen Digikuntakokeilu ja hallitusohjelma Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI Tuloksia, aihioita, syötteitä, kokemuksia,

Lisätiedot

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella

Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Mitä valtio tavoittelee kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden parantamisella Varsinais-Suomen liiton kuntatalouspäivä 21.5.2013 Neuvotteleva virkamies Hannele Savioja Valtiovarainministeriö Talouden ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön ohje maakuntien perustamiseen myönnetyn esivalmistelu- ja ICT-valmisteluavustuksen käytöstä Maakuntien liitot

Valtiovarainministeriön ohje maakuntien perustamiseen myönnetyn esivalmistelu- ja ICT-valmisteluavustuksen käytöstä Maakuntien liitot Valtiovarainministeriön ohje maakuntien perustamiseen myönnetyn esivalmistelu- ja ICT-valmisteluavustuksen käytöstä 20.3.2019 Maakuntien liitot VM:n valtionavustuspäätökset vuosina 2017 2019 (VM/256/02.02.06.09/2017)

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Valtuuston asettama rakennemuutostyöryhmä on valmistellut asiaa noin vuoden päivät. Työryhmä on käsitellyt rakennemuutosta seuraavista lähtökohdista:

Valtuuston asettama rakennemuutostyöryhmä on valmistellut asiaa noin vuoden päivät. Työryhmä on käsitellyt rakennemuutosta seuraavista lähtökohdista: Yhteistyötoimikunta 14 01.06.2016 Kaupunginhallitus 212 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 75 13.06.2016 Kaupunginhallitus 279 29.08.2016 Kaupunginvaltuusto 88 05.09.2016 Rakennemuutosohjelma 71/00.01.03/2015

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11.2018 Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11. 9.00 Avaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 9.15 Valtionosuusjärjestelmän

Lisätiedot

JUHTA kokous JHS 179 v 2.0 esittely VM

JUHTA kokous JHS 179 v 2.0 esittely VM JUHTA kokous JHS 179 v 2.0 esittely VM 27.01.2017 Hannu Ojala Kokonaisarkkitehtuuri JHS 179 uudistuu JHS 179 v2.0 on huomattavasti kattavampi kokonaisuus kuin edeltävä JHS 179 v1.0. Se tarjoaa päästä-päähän

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran?

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? Miten tietoa voisi kysyä vain kerran? JUHTA 13.9.2016 JulkICT/ Yhteinen tiedon palvelumalli (YTI) -hanke Ymmärrämmekö asiakasta? Tarvitseeko tietoa hallita? Kunta Tietolupa Usean luukun nykytila Miksi

Lisätiedot

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Tehtävien ja velvoitteiden karsimisella laaja poliittinen

Lisätiedot

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Isyyslain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2015 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö

Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö Tiedonhallintalakiehdotus - vaikutukset 14.9.2018 Tommi Oikarinen / valtiovarainministeriö Tiedonhallintalaki muutos pääpiirteittäin Tiedonhallintalaki (HE-luonnos) Tiedonhallinnan järjestäminen Vastuut,

Lisätiedot

5. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista/ Esityksessä poistetaan terveyshaitta-avustus.

5. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista/ Esityksessä poistetaan terveyshaitta-avustus. Liitteet: 1. Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen / Asiakirja on osoituksena siitä, että

Lisätiedot

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta

Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Muuttaako keskushallinnon uudistus toimintatapojamme? Hallinto- ja kehitysjohtaja, ylijohtaja Helena Tarkka, valtiovarainministeriö

Muuttaako keskushallinnon uudistus toimintatapojamme? Hallinto- ja kehitysjohtaja, ylijohtaja Helena Tarkka, valtiovarainministeriö Muuttaako keskushallinnon uudistus toimintatapojamme? Hallinto- ja kehitysjohtaja, ylijohtaja Helena Tarkka, valtiovarainministeriö Keskushallinnon uudistus Tavoitteena on keskushallinto, jonka rakenne,

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä Petri Haltia

Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä Petri Haltia Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä 6.4.2016 Petri Haltia KÄRKIHANKE 3: NOPEUTETAAN SIIRTYMISTÄ TYÖELÄMÄÄN Tavoitteena ovat pidemmät työurat ja joustavat opintopolut. Nuoret siirtyvät nopeammin

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa 2016 14.12.2016 Jari Kallela JUHTA JulkICT Sisältö Yhteentoimivuuden haaste Kokonaisarkkitehtuurikyvykkyyden edistyminen Uudistuva sisältö Tietohallintolaki

Lisätiedot

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen

Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Dialogilla kohti digitaalisen ajan kuntaa 5.12.2018 Maria Vuorensola Digikuntakokeilun verkostotapaaminen Millainen on digitaalisen ajan kunta? 1. Työpaja 19.2.2018 Mitä digitalisaatio tarkoittaa tulevaisuuden

Lisätiedot

Digikuntakokeilun projektisuunnitelma. JUHTA, Suvi Savolainen

Digikuntakokeilun projektisuunnitelma. JUHTA, Suvi Savolainen Digikuntakokeilun projektisuunnitelma JUHTA, 13.9.2016 Suvi Savolainen Digikuntakokeilun suhde hallituksen reformeihin ja kärkihankkeisiin Tulevaisuuden kunta Maakuntauudistus Muut kärkihankkeet MUUTOSTUKI

Lisätiedot

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019 Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille 14. elokuuta 2019 Suomen talous kasvaa hidastuen Maailmantalouden kasvu vaimenee Epävarmuuden kasvu vähentää

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen

Kuntien ja maakuntien muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen Kuntien ja maakuntien muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen 9.4.2018 Eeva Mäenpää Kunta- ja aluehallinto-osasto Tilaisuuden ohjelma klo 9:30 10:00 Kahvit klo 10:00 10:15 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta

Lisätiedot

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT

Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi

Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi HJF 25.9.2015 Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Hallitusohjelman eväspussi, jonka avaa Jussi 25.9.2015 2 Hallitusohjelmasta ei ole olemassa vain yhtä totuutta.

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus

Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus Sähköisen tunnistamisen eidastilannekatsaus 3.10.2017 @kimmomakinen JulkICT -osasto eidas Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla Euroopan

Lisätiedot

Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa

Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2018 Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus

Lisätiedot

JUHTA asiantuntijajaoston kokous JHS 179 v 2.0 esittely VM

JUHTA asiantuntijajaoston kokous JHS 179 v 2.0 esittely VM JUHTA asiantuntijajaoston kokous JHS 179 v 2.0 esittely VM 20.12.2016 Hannu Ojala Kokonaisarkkitehtuuri JHS 179 uudistuu JHS 179 2.0 on huomattavasti kattavampi kokonaisuus kuin edeltävä JHS 179 1.0. Se

Lisätiedot

SADe-ohjelma tilanne ja eteneminen

SADe-ohjelma tilanne ja eteneminen SADe-ohjelma tilanne ja eteneminen 20 suurimman kunnan tuottavuusohjelmakeskustelutilaisuus 3.9.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,

Lisätiedot

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM

Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli. JUHTA:n kokous Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalaki ja JUHTA:n rooli JUHTA:n kokous 25.4.2018 Tommi Oikarinen / VM Tiedonhallintalain suunniteltu sisältö Tiedonhallinnan järjestäminen tiedonhallintayksikössä Tiedonhallinnan edellyttämät

Lisätiedot

Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM

Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM Integroituja palveluja - Asiakaslähtöisen tukitoimet yhdestä tuutista Välittämisen koodi RoadShow Seinäjoki 10.3.2015 Ylijohtaja Silja Hiironniemi VM Välittämisen koodin prosessikaavio pp.kk.vvvv 2 Palvelutilanne

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio. Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi. Maakuntavaltuusto 8.6.

Kymenlaakson Liitto. Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio. Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi. Maakuntavaltuusto 8.6. Kymenlaakson Liitto Hallitusohjelma Kymenlaakson näkökulmasta / liiteosio Maakuntavaltuusto 8.6.2015 Maakuntajohtaja Juha Haapaniemi LIITE 2 Ehdolliset lisätoimet Veronkorotukset Väylämaksujen puolituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN Kunnanhallitus 115 17.08.2015 Kunnanhallitus 237 28.11.2016 KUNTASTRATEGIAN PÄIVITTÄMINEN Khall 17.08.2015 115 Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015, mutta kuntien toimintaan eniten vaikuttavia säännöksiä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula)

Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula) Hallitusohjelma aluekehityksen kannalta Keski-Pohjanmaalla Kehittämisjohtaja Kaj Lyyski 5.6.2015 (Yhteenveto, Mkj Jukka Ylikarjula) SISÄLLYS 1. Suomen tulevaisuuden visio, Suomi 2025 yhdessä rakennettu

Lisätiedot

Ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä Warkaus Sali. Johtaja Sirkka Jakonen

Ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä Warkaus Sali. Johtaja Sirkka Jakonen Ohjauksen ja valvonnan ajankohtaispäivä 28.10.2015 Warkaus Sali Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Hallitusohjelman Strateginen painopistealue

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan

Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Takaisin tulevaisuuteen katse tulevaan Tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö Maria Nikkilä JulkICT 8.4.2019 @VM_MariaNikkila JulkICT Suomi on vakaa ja kestävä yhteiskunta, jossa on hyvä hallinto ja toimivat

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas

KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.

Lisätiedot

Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen. - toimenpideohjelman seurannan loppuraportti

Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen. - toimenpideohjelman seurannan loppuraportti Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen - toimenpideohjelman seurannan loppuraportti Huhtikuu 2019 2(21) KUNTIEN TEHTÄVIEN JA VELVOITTEIDEN VÄHENTÄMINEN Loppuraportti Sisällys 1. Kuntien tehtävien

Lisätiedot

Kuntien tiloja ja tilankäyttöä koskevan tietopohjan parantaminen

Kuntien tiloja ja tilankäyttöä koskevan tietopohjan parantaminen Kuntien tiloja ja tilankäyttöä koskevan tietopohjan parantaminen Finanssineuvos Tanja Rantanen Maakuntafoorumi: Sote-toimitilojen tulevaisuus 21.5.2019 Asukasmäärä Väestö keskittyy suuriin kaupunkeihin

Lisätiedot

Digi Office: tehtävät, toimintamalli ja resursointi

Digi Office: tehtävät, toimintamalli ja resursointi Digi Office: tehtävät, toimintamalli ja resursointi 17.6.2016 Julkisen hallinnon ICT-osasto Digi Office, missio, tehtävät ja toiminnan pohja Miksi teemme? Digi Officen missiona on ihminen palveluiden kehityksen

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 17/217 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.1.217 Sisältö Työn verotus hallituskaudella Vuoden 218 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 15.11.2016 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman kirjaus: Verohallinnon toiminnan tehostamiseksi,

Lisätiedot

Digi Office Aloitusworkshop. Julkisen hallinnon ICT-osasto

Digi Office Aloitusworkshop. Julkisen hallinnon ICT-osasto Digi Office 13.5.2016 Aloitusworkshop Julkisen hallinnon ICT-osasto https://dreambroker.com/channel/549dzolc/o6qxf0fe Päivän agenda (klo 09-12) 09:00 09:15 Ovet aukeavat: Kahvit ja pikkusuolaista 09:15

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen 29.5.2013 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallinnonalan VATU-ohjelma 1.Hallinnonalan VATU-hankkeiden toteuttaminen (LVMn

Lisätiedot

Kokeilukulttuuri hallitusohjelmassa Millaisia syötteitä Otakantaa.fi kyselystä?

Kokeilukulttuuri hallitusohjelmassa Millaisia syötteitä Otakantaa.fi kyselystä? Kokeilukulttuuri hallitusohjelmassa Millaisia syötteitä Otakantaa.fi kyselystä? KOKEILUKULTTUURI-seminaari Kuntamarkkinat 9.9.2015 11 11.45 Tiedeasiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith, VNK Hyvin kokeiltu

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Espoo

Kuntajohtajapäivät Espoo Kuntajohtajapäivät 22-23.8 Espoo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto 1 Mistä oikein on kysymys: Miten johtaa kuntaa entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Kuntatalous

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 108/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 108/2017 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.10.2017 Sisältö Parlamentaarinen työryhmä Työryhmän ehdotus Muutosehdotusten vaikutus eri tulonsaajien veroasteisiin

Lisätiedot

Terveet tilat YHDESSÄ

Terveet tilat YHDESSÄ Terveet tilat 2028 - YHDESSÄ Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 Porin yliopistokeskus 21.11.2017 Yli-insinööri Katja Outinen Terveiden tilojen vuosikymmen - toimenpideohjelma Pääministeri Sipilän kutsuma

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014 Suunnitelma Valtiovarainministeriö/Julkisen hallinnon ICT - toiminto/vaatimukset ja suositukset JHKA-sihteeristö 22.1.2014 Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014 Julkisen hallinnon

Lisätiedot

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

toimeenpanon tukeminen

toimeenpanon tukeminen Sote ja maakuntauudistuksen toimeenpanon tukeminen Salme Kallinen Marraskuu 2017 Muutos tehdään yhdessä! Muutostuki Tavoite: sote ja maakuntauudistuksen edellyttämä muutos etenee ja toteutuu maakunnissa

Lisätiedot