VOLUNTEERS WORKPLACES TYÖTÄ IHMISARVON PUOLESTA BOLIVIASSA KILPIKONNIEN JÄLJILLÄ COSTA RICASSA SIVU 12 THEME:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VOLUNTEERS WORKPLACES TYÖTÄ IHMISARVON PUOLESTA BOLIVIASSA KILPIKONNIEN JÄLJILLÄ COSTA RICASSA SIVU 12 THEME:"

Transkriptio

1 Maailmanvaihto ry:n jäsenlehti numero 4/2012 Volunteers Voices TYÖTÄ IHMISARVON PUOLESTA BOLIVIASSA KILPIKONNIEN JÄLJILLÄ COSTA RICASSA SIVU 12 SIVU 20 THEME: VOLUNTEERS WORKPLACES

2 2 PÄÄKIRJOITUS Mitä vapaaehtoistyö antaa kenelle ja milloin? Ulkomailta Suomeen palanneiden vapaaehtoistyöntekijöiden tapaamisessa pohdimme, kuka kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä hyötyy. Itse vapaaehtoistyöntekijälle anti on monipuolinen, kielitaidon ja kulttuurienvälisten kommunikointitaitojen lisäksi erityisesti itsevarmuus lisääntyy. Yksi osallistuja toi esille vapaaehtoistyökokemuksen antia olevan vaikea pukea sanoiksi: Se vaikuttaa niin monessa asiassa ja ehkä huomaa vasta vuosien päästä, mihin kaikkeen se on vaikuttanut. Suomessa palanneet vapaaehtoistyöntekijät tahtovat erityisesti vaikuttaa maahanmuuttajien hyvinvointiin. Oma kokemus ulkomaalaisena toisessa kulttuurissa on avannut näkemään ulkomaalaisten tilannetta. Ulkomaalaisen nuoren vapaaehtoistyöpaikalle tärkein hyöty ei välttämättä ole työpanos. Vapaaehtoistyöntekijät tuovat mukanaan uudenlaisia ajattelutapoja, positiivisuutta, solidaarisuutta heikompiosaisia kohtaan ja levittävät vapaaehtoisuuden aatetta. Joskus hyöty voi tulla välillisesti ja jälkikäteen palanneen vapaaehtoisen kansalaisaktiivisuuden kautta. Vapaaehtoistyöntekijä voi lisätä kohdemaan tunnettuutta, vaikuttaa kehityspolitiikkaan tai luoda verkostoja kohdemaan ja Suomen välille. Tässä numerossa vapaaehtoistyöpaikat Suomessa ja Boliviassa kirjoittavat miten he ovat ulkomaalaisen nuoren kautta löytyneet uudenlaisia maailmoja. Lisäksi ulkomailla ja Suomessa olevat vapaaehtoistyöntekijät kertovat kokemuksistaan. Mukavia lukuelämyksiä ja oikein rauhaisaa ja onnellista jouluaikaa. Anni Koskela pääsihteeri

3 In a re lection meeting with the recently returned Finnish volunteers we pondered who exactly bene its from international voluntary work. The volunteer personally gains a lot; from improving language skills to enhancing intercultural communication and especially strengthening one s selfcon idence. One participant at the gathering described how dif icult Who gains from voluntary work and when? it actually is to express the rewards of the experience in words: It in luences so many aspects of life; maybe it takes years to properly realize the full impact. In Finland the returned volunteers share a common urge to guarantee better conditions for immigrants. Clearly being subjected to the role of an alien in another culture has broadened their horizons regarding the state of foreigners back in Finland. Though a very precious worker, the volunteer s working hours is not necessarily the most valuable contribution to the host organization. Volunteers bring innovation to thinking, reinforce positive attitude and solidarity towards the less fortunate and they disseminate the ethos of volunteering. Sometimes the bene its are manifested indirectly through civic activity undertaken by the returned volunteer. In the long run the volunteer may have a say in development politics, establish important connections between the host country and Finland or increase publicity of the host country. In this issue the volunteer s host organizations from Finland and Bolivia explain how they have discovered altogether unique worlds due to a young volunteer from abroad. Also to share their voices are current Finnish volunteers across the world and foreign volunteers here in Finland. 3 EDITORIAL With this I wish you a very pleasant read and peaceful and the most joyful Christmas time. Anni Koskela Secretary General

4 4 SISÄLLYS / CONTENT Pääkirjoitus/Editorial 5 Kolumni/Column 6 Ajankohtaista Teema: Vapaaehtoistyöpaikat Theme: Volunteers workplaces 8 Kulttuurit kohtaavat työpaikalla 12 Ihmisarvon puolesta Boliviassa 14 Fighting for Fundamental Rights 16 Luomuviljelyä, lounasrasioita ja englannin opetusta Japanissa 18 Matkani alku Uudessa-Seelannissa 20 Kilpikonnien jäljillä Costa Ricassa 22 Meeting a volunteer: Marili Pokrovski 24 Inhimillisen työn tarve kasva 26 Vapaaehtoistyöntekijöitä kylään kouluihin 28 Opettamassa ja oppimassa Etelä-Intiassa 29 Tule mukaan toimintaan 30 Toimituskunta 31 Tapahtumakalenteri

5 You are in the middle of the crowd and you feel alone. When you don t understand what people close to you say, it s normal to wonder: What am I doing? I m working with people with special needs and only few of them speak English. In the irst days I was really scared because it was hard to communicate with them. I asked myself, If I don t understand what they re saying, how can I help them? If I want to explain them something how do I do it? I was very frustrated because I felt useless. But the positive side of this experience is that you have a lot of time for learning and improving your skills. So after the irst period I understood a very important thing: we miss only the words from all things that we use to express our needs. Obviously the words are important and they simplify the communication, but sometimes creativity is enough: gesticulating, miming, drawing And it s not only handy, but I have to be honest also really funny! For example, I think that my students appreciate this way of communicating and they also like to try and talk with me in this strange code. I don t want to say that it s always easy: sometimes you try to ind a way to express yourself and your mind travels and travels and travels but you don t ind the right way... You can t say what you want. And that s sad, because maybe it s something important or funny. But sometimes there s a surprise around the corner. A few weeks ago I was with one of my students, trying to explain him how to use a cotton-spinning machine, but I wasn t able to do it. After twenty minutes I was so tired and he was so frustrated that he said: I don t want to continue this. I saw that he was angry with himself, but in ten minutes he transformed his rage into motivation and managed to do his task. You need time and patience, but if you want to say something, you can do it even if you don t speak your interlocutor s language. And probably, if you really don t understand, the best solution is a big smile: that makes everybody happy! LEARN TO EXPRESS YOURSELF The Columnist Elisabetta Colautti is an Italian volunteer living in Pieksämäki. She s working at Koulutuskeskus Agricola from August 2012 until February COLUMN

6 6 AJANKOHTAISTA Ensi syksynä vapaaehtoistyöhön ulkomaille? Hae nyt! Haku ensi syksynä alkaviin ICYE-vapaaehtoistyöjaksoihin ulkomailla on käynnissä saakka. Paikkoja on avoinna orpokoteihin, katulasten tukikeskuksiin, kouluihin ja päiväkoteihin eri puolille maailmaa. Voit hakea vapaaehtoiseksi myös esim. terveydenhoito- tai ympäristöalalle. Työpaikat sijaitsevat Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Oseaniassa. Oleskelu kestää 6 tai 12 kuukautta. Ohjelmatiedot, hinnat ja hakuohjeet: i Tule tammikuussa infoiltaan Helsinkiin! Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tervetuloa Maailmanvaihdon infoiltaan ke klo kulttuurikeskus Caisaan (Mikonkatu 17 C) Helsinkiin! Saat tietoa mahdollisuuksista lähteä Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön Aasiaan, Afrikkaan, Eurooppaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Oseaniaan ja kuulet vapaaehtoisena maailmalla työskennelleiden kokemuksista. Infoilta on kaikille avoin. Maailmanvaihdon jäsenlehti etsii taittajaa Kiinnostaako sinua graa isen sisällön tuottaminen? Hallitsetko InDesign-taitto-ohjelman käytön? Haluaisitko osallistua Maailmanvaihdon toimintaan Suomessa? MaailmanVaihtoa-lehti etsii uutta taittajaa vuoden 2013 alusta lähtien. Taittaja suunnittelee lehden ulkoasun, muokkaa valokuvia ja tuottaa lehteen mahdollisesti myös muuta kuvitusta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja taittaja saa kunkin numeron materiaalin noin 2 3 viikkoa ennen painatusta. Aikaa taittoon kuluu noin 25 tuntia / lehti. Lehden päätoimittaja ja Maailmanvaihdon tiedottaja osallistuvat taiton suunnitteluun ja kommentointiin. Edellinen taittaja Jenny Asanti perehdyttää uuden taittajan ja on tarvittaessa apuna ensimmäisen numeron taitossa (materiaalin deadline on ). Kiinnostuitko? Yhteydenotot ja kysymykset: tiedottaja(at)maailmanvaihto. i ja jenny.asanti(at)aalto. i

7 7 Ulkomailta palanneet vapaaehtoistyöntekijät kokoontuivat Ulkomailta palanneet vapaaehtoistyöntekijät kokoontuivat lokakuun viimeisenä viikonloppuna Palanneiden tapaamiseen Nuuksioon. Lärkansin majalla pidetyssä tapaamisessa mm. jaettiin kokemuksia, saatiin vertaistukea Suomeen paluuseen sekä mm. pohdittiin yhdessä, mitä hyötyä kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä on. Lämmin kiitos kaikille osallistujille sekä leiritiimille. AJANKOHTAISTA Tuusula ja Vantaa: Tukihenkilöksi ensi vuoden alussa? Maailmanvaihto etsii tukihenkilöä kahdelle nuorelle ulkomaalaiselle nuorelle, jotka saapuvat ensi vuoden alussa vapaaehtoistyöhön Suomeen vuodeksi. 25-vuotias Mai Japanista tulee vapaaehtoiseksi Tuusulaan ja 18-vuotias Isaura Costa Ricasta Vantaalle. Haluaisitko sinä auttaa Suomeen saapuvaa vapaaehtoista tutustumaan ja sopeutumaan paikkakuntasi arkeen? Jos kiinnostuit, lue lisää i > Ajankohtaista tai ota yhteyttä: sivari(at)maailmanvaihto. i Vapaaehtoiset kohtasivat koulutusviikonlopussa Maailmanvaihto järjesti lokakuun puolivälissä koulutusviikonlopun järjestön vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille ja siihen osallistuville. Viikonlopun aikana yhteensä kolmisenkymmentä henkilöä kouluttautui mukaan Maailmanvaihdon leiritoimintaan, ulkomaille vapaaehtoistyöhön hakevien nuorten valintahaastattelijoiksi sekä kouluvierailijoiksi. Kiitos kaikille viikonlopun ohjelmaan osallistuneille! Jos vapaaehtoistoimintamme kiinnostaa sinua, tutustu osallistumismahdollisuuksiin: i/toiminta

8 8 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT Kulttuurit kohtaavat työpaikalla Teksti: Mirjami Ylinen Kuvat: Kangasalan Englanninkielinen leikkikoulu ja Tiina Vuorinen / Lyhty ry Vapaaehtoistyö vieraassa maassa vaatii vapaaehtoiselta rohkeutta sekä halua oppia uutta ja sopeutua. Myös vapaaehtoistyöpaikka on vapaaehtoisen saapuessa monenlaisten kysymysten edessä: miten huomioida uusi työntekijä ja tarjota hänelle sekä tukea että sopivasti haasteita? Kolme vapaaehtoista ja mentoria kertoivat kokemuksistaan työpaikoilla. Taiwanilainen An-Chieh Lien työskentelee vapaaehtoisena Sippolan koulukodissa Kouvolassa. Kotimaassaan sosiaalityötä opiskellut An-Chieh valitsi koulukodin vapaaehtoistyöpaikakseen, koska halusi tutustua suomalaiseen koulutus- ja sosiaaliturvajärjestelmään ja oppia sosiaalityötä käytännössä. Koulukodissa työskentelee vapaaehtoisena myös nuori Intiasta. Tämänhetkiset vapaaehtoiset ovat Sippolan koulukodin ensimmäiset. Järjestösihteeri Mari Takalo Maailmanvaihdosta otti meihin yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttamme ryhtyä vapaaehtoistyöpaikaksi, työntekijä Riikka Hillo kuvailee yhteistyön alkua. Kangasalan englanninkielisessä leikkikoulussa on meneillään kolmas vuosi vapaaehtoisten kanssa. Englannin kielen opettamisen ohella painotamme kansainvälisyyskasvatusta. Eri maista tulevat vapaaehtoistyöntekijät sopivat joukkoomme mainiosti, työntekijä Päivi Helanti kertoo. Leikkikoulussa työskentelee vapaaehtoisena itävaltalainen Elisabeth Bargehr, jota Päivi mentoroi. Elisabeth kertoo, että hän haki vapaaehtoiseksi Kangasalan Enkkuun, koska vapaaehtoistyöpaikka vastasi hänen toiveitaan niin sijainniltaan kuin työtehtäviltään. Helsingissä toimiva, Lyhty ry:n alainen kehitysvammaisten aikuisten tekstiilityöpaja Luovilla on työllistänyt vapaaehtoisia jo pitkään, 1990-luvulta lähtien. Yhdistyksen ensimmäinen EVS-vapaaehtoistyöntekijä aloitti vuosituhannen vaihteessa nimenomaan Luovillassa.

9 Työpajan silloinen ohjaaja oli aktiivinen tekemään yhteistyötä Maailmanvaihdon kanssa, kertoo työntekijä Tiina Vuorinen, joka on Virosta tekstiilityöpajaan vapaaehtoiseksi saapuneen Marili Pokrovskin mentori. Lyhdyssä työskentelee tänä vuonna vapaaehtoisena myös makedonialainen nuori. Aiempina vuosina yhdistyksessä on ollut vapaaehtoisia ympäri Eurooppaa. Uusia ideoita ja hyviä haasteita Ulkomaalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden läsnäolo on piristänyt koulukodin, leikkikoulun ja tekstiilityöpajan arkea. Vapaaehtoisten avoin ja positiivinen luonne ja tapa suhtautua ihmisten erilaisuuteen ovat rikkautta. Heidän kauttaan opitaan yksilön arvostamista ja kohtaamista, ja he mahdollistavat työpajan tekijöille rikastuttavia kokemuksia, sanoo Tiina Luovillasta. Hän kertoo, että myös työpajalla työskentelevien mielestä vapaaehtoisten läsnäolo on positiivinen asia: vapaaehtoiset tulevat apuun, jos ohjaaja ei ehdi, ja heidän kauttaan opitaan niin vieraita kieliä kuin kohtaamaan erilaisia ihmisluonteita. Riikan mielestä ollut ilo huomata, miten Sippolan koulukodin nuoret ja vapaaehtoiset ovat onnistuneet kommunikoimaan kielimuurista huolimatta. Myös työntekijät ovat rohkaistuneet puhumaan englantia. Muilta valtion koulukodeilta on tullut toiminnasta hyvää ja kannustavaa 9 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT Kaudella Kangasalan Englanninkielisessä leikkikoulussa työskenteli vapaaehtoisena Fiona Gacheru Keniasta.

10 10 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT palautetta. Kangasalla puolestaan lasten vanhemmat ovat huomioineet leikkikoulun kansainväliset vahvistukset. He ovat antaneet paljonkin kiitteleviä kommentteja vapaaehtoisten läsnäolosta, Päivi kertoo. Vapaaehtoiset ovat tuoneet työyhteisöömme lisää virtaa ja ideoita. He ovat hyvällä tavalla haastaneet meitä tarkastelemaan omaa toimintaamme ja tuoneet kukin oman persoonallisuutensa rikkaudeksemme. Sippolan koulukodissa vapaaehtoiset ovat työskennelleet eri työpisteissä saadakseen monipuolisen kuvan koulukodin toiminnasta. Tekstiilityöpaja Luovillassa puolestaan vapaaehtoisten tehtävät vastaavat suurin piirtein muiden ohjaajien työtä. Vapaaehtoiset voivat kuitenkin myös itse ohjata työnkuvaansa haluamaansa suuntaan. Vapaaehtoisen koulutus- tai harrastustaustaa yleensä hyödynnetään toiminnassa. Hän voi esimerkiksi toteuttaa jonkin projektin yksilöllisesti työpajan tekijän kanssa, kuvailee Tiina. Myös Kangasalan englanninkielisessä leikkikoulussa vapaaehtoisten työ muistuttaa varsinaisten työntekijöiden työtä. Vapaaehtoiset ja opettajat tekevät pitkälti samoja asioita kukin vuorollaan. Vapaaehtoiset eivät kuitenkaan ole vastuussa lapsista tai ryhmän ohjaamisesta. Pyrimme tarjoamaan heille mahdollisuuden valita itselleen mieluisia tehtäviä yhteisten rutiinitehtävien lisäksi. Mentori suunnistusapuna uudessa arjessa Ulkomaalaisen nuoren ja suomalaisen työyhteisön kohtaamiseen sisältyy väistämättä myös haasteita. Joskus on ollut haastavaa löytää kullekin omanlaisiaan, sopivan haasteellisia ja mielekkäitä työtehtäviä. Toisinaan on ollut myös vaikeaa löytää yhteinen näkemys siitä, mikä on vapaaehtoisen rooli leikkikoulumme työyhteisössä, Päivi sanoo. Leikkikoululla työskentelevä Elisabeth kertoo, että erityisesti alussa kielimuuri vaikeutti yhteyden saamista lapsiin. Hänen on edelleen tehtävä töitä saadakseen kiinnitettyä lasten huomio. Myös kulttuurien kohtaaminen tuo mukanaan haasteita. Suuret kulttuurierot tulivat valmistautumisesta huolimatta yllätyksenä, pohtii mentori Riikka. Kodista, jossa ruoka valmistetaan avotulella oman puutarhan antimista, on pitkä matka sähköliedelliseen keittiöön muutenkin kuin maantieteellisesti. Vapaaehtoiset Elisabeth, An- Chieh ja Marili kertovat, että työtoverit ovat auttaneet heitä sopeutumaan työyhteisöön. Muut työntekijät ovat mukavia. He ovat kääntäneet minulle asioita englanniksi, kun en ole ymmärtänyt suomea. Se saa minut viihtymään työpaikalla, sanoo An-Chieh. Elisabeth puolestaan kertoo, että työpaikan mentori on hänelle kuin ystävä, jonka kanssa voi jakaa asioita ja jolta voi pyytää neuvoa.

11 11 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT Vapaaehtoistyöntekijät ja mentorit ovat yhtä mieltä siitä, että mentori on tärkeä linkki vapaaehtoisen ja työpaikan välillä. Mentorin tärkein tehtävä on toimia tukena ja turvana vapaaehtoiselle sekä välittäjänä työpaikalle ja muille tahoille, sanoo Riikka. Tiinan mielestä mentori antaa vapaaehtoiselle yleiskuvan työpaikan toiminnasta ja auttaa tätä verkostoitumaan työntekijöiden kanssa. Mentori myös avustaa sopeutumisessa ja on tarvittaessa kuuntelijana. Mentorin vastuulla on se, että kokonaisuus toimii. Hän ei voi tehdä asioita vapaaehtoisen puolesta, mutta voi auttaa löytämään ratkaisuja, Päivi tiivistää. Mentorit kokevat, että yhteistyö Maailmanvaihdon kanssa on sujunut hyvin. Vapaaehtoistyöpaikaksi ryhtymistä he suosittelevat lämpimästi. Oma arki ja kotimaa näyttäytyvät ihan erilaisina, kun niitä katsoo ulkomaalaisen silmin. On rikkaus tutustua muihin kulttuureihin, Riikka toteaa. Suosittelen vapaaehtoistyöpaikaksi ryhtymistä kaikille kulttuurivaihdosta kiinnostuneille. On kuitenkin mielestäni tärkeää muistaa, että työpaikan pitää huolehtia vapaaehtoisen perehdyttämisestä. On kuulosteltava hänen hyvinvointiaan ja jaksamistaan pitkin työkautta sekä otettava huomioon jokaisen toiveet ja tarpeet, Tiina kiteyttää. Lyhdyn Luovilla-tekstiilityöpajan vapaaehtoistyöntekijä oli viime kaudella Ayşe Sabir Turkista. Kuvassa Ayşe (oik.) ja Mikko Pulliainen työpajalta maalaavat graf itiseinää Helsingin Suvilahdessa.

12 12 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT IHMISARVON PUOLESTA BOLIVIASSA Teksti ja kuva: Johanna Hietapakka Johanna Hietapakan vapaaehtoistyöpaikka on bolivialainen ihmisoikeuksia ajava kansalaisjärjestö ITEI. Lue myös järjestön bolivialaisen työntekijän haastattelu seuraavalta aukeamalta. Kuvassa diktatuurien vainoista selviytyneiden mielenosoitus vuonna ITEI (Instituto de Terapia e Investigación sobre las Secuelas de Tortura y la Violencia Estatal) on Boliviassa toimiva kansalaisjärjestö, jonka kohderyhmiä ovat muun muassa joukkomurhista selvinneet, poliittista sortoa kokeneet, kidutuksen uhrit ja poliittiset vangit. Järjestö pyrkii myös vaikuttamaan julkiseen politiikkaan ja sen muita painopisteitä ovat koulutus ja tutkimus. ITEI voi antaa psykoterapeuttisen avun lisäksi lääketieteellistä, oikeudellista ja sosiaalista apua. Järjestön tavoitteena on omalta osaltaan luoda oikeudenmukainen yhteiskunta, jossa ihmisarvoa kunnioitetaan. Lisäksi se tuottaa yhteiskunnallis-historiallista tietoa, jotta mainitut julmat käytännöt saataisiin häviämään Boliviasta.

13 Teen töitä La Pazin keskustassa sijaitsevassa toimistossa kymmenen muun henkilön kanssa, joihin kuuluu esimerkiksi lääkäri ja psykologi. Olemme haastatelleet kahden muun vapaaehtoistyöntekijän kanssa diktatuurien aikana kidutettuja henkilöitä. Olemme videoineet haastattelut ja tarkoituksenamme on tehdä niistä pienimuotoinen dokumentti. Lisäksi haastattelujen pohjalta tehdään kirja. Haastattelut ovat olleet surullista kuunneltavaa. Henkilöt ovat joutuneet kokemaan todella julmia ja raakoja tekoja. Myös meitä bolivialaisen lainsäädännön kanssa auttanut juristi on itse joutunut kidutetuksi. Olemme koonneet diktatuureihin liittyvää historiaa ja artikkeleita nettisivuillemme www. luchaporley2640.com. Sivujen nimi tulee laista 2640, jonka Bolivian hallitus hyväksyi vuonna Lailla myönnettiin taloudellista korvausta ja terveydenhuoltoa jokaiselle, joka kärsi väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja valtion terroria sotilasdiktatuurien aikana vuosina Lakiin 2640 tehtiin keväällä 2012 muutoksia, joilla muun muassa vähennettiin maksettavien korvausten määrää. Tehtyjen muutosten seurauksena ihmiset ovat kampanjoineet täyden korvauksen ja alkuperäisen lain 2640 velvollisuuksien täyttämisen puolesta. Asian puolesta on järjestetty muun muassa mielenosoitusmarssi ja osa aktivisteista on asunut teltoissa oikeusministeriön edessä La Pazin keskustassa maaliskuusta 2012 lähtien. Haastattelemamme henkilöt eivät usko koskaan saavansa täyttä korvausta kokemistaan vääryyksistä. Valmistuin oikeustieteen maisteriksi syksyllä Kiinnostuin tästä projektista, koska halusin työskennellä ihmisoikeusjärjestössä, jossa voisin samalla opiskella juridiikkaa. Olen työni ohella opiskellut kansallista lainsäädäntöä ja tutustunut kansainvälisiin kidutuksia koskeviin sopimuksiin. Lisäksi olen käynyt kuuntelemassa työhön liittyviä luentoja ja osallistunut ihmisoikeuskampanjoihin. Työtä tehdessäni opin joka päivä jotain uutta. Haastattelemiemme ihmisten elämänkokemusten kuunteleminen on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista. Toivon, että työmme antaa myös heille pientä lohtua. ITEI, Instututo de Terapia e Investigación sobre las Secuelas de Tortura y la Violencia Estatal on bolivialainen vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka auttaa kidutusta tai valtion väkivaltaa kokeneita henkilöitä. 13 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT

14 14 THEME: VOLUNTEERS WORKPLACES FIGHTING FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Text: Mirjami Ylinen ITEI is a Bolivian interdisciplinary organization working in the ields of human rights and mental health. It has hosted many foreign volunteers. Andrés Gautier, a Bolivian worker of ITEI, tells about the organization s activities and the collaboration with ICYE. The goal of ITEI is to help people who have suffered torture or other kind of violence from the part of the state during the decades of dictatorship in Bolivia. Our activities consist in facilitating the recovery of the victims, spreading knowledge of their experiences and preventing such actions by creating a culture of non-violence. We offer psychological and legislative support to the victims and organize trainings about human rights, psycho-traumatology and leadership for young people. ITEI also does research, tells Andrés Gautier. The employees are experts from different ields: psychologists, nurses, physiotherapists, professionals of education and administrative workers. The tasks taken care by ITEI are actually responsibilities the Bolivian state should carry. Working to help the victims of state violence, the

15 organization has also encountered problems. For example, the doctors of ITEI were forbidden to visit state prisons for a period of time. Another problem is money: the amount of activities has increased, while the funding is decreasing. ITEI collaborates with the human rights representative and has lodged complaints to the Inter-American Court of Human Rights. Structures protecting state violence still exist: If we want to ight against torture, we have ight against not punishing the crimes committed by the authorities. The irst foreign volunteers arrived to ITEI just after its foundation in August Even though the activities are strongly connected with Bolivian society and history, the volunteers have managed to it in and to ind their place in the organization. If we want to ight against torture, we have to ight against impunity and make the authorities responsible for their actions. Andrés states. Many volunteers have managed to apply their knowledge into our activities. They ve participated in translating documents and building websites. There was an anthropologist who made important research on racism in Sucre, he describes. Currently we re hosting three volunteers from Finland, Germany and Britain. They are making a documentary using interviews of activists that were persecuted during the dictatorship. They ve also opened a website to spread the experiences of people who have suffered violence or persecution. Their work is important for both the organization and the victims. It is true that with volunteers who already have an education it may be easier to ind a way of using their skills, but younger volunteers can bring just as much inspiration and fresh ideas. In our organization, teamwork is very important, and also the volunteers can learn a lot from that, Andrés says. He points out that the volunteering period is an agreement between the volunteer and the organization, and that the relationship between them is being built upon a longer time. Receiving a volunteer requires responsibility and commitment from both sides. The organization is satis ied with the collaboration with ICYE and wishes volunteering to continue: We hope ICYE to continue its activities, so that this kind of cultural exchange would be possible also in the future. 15 THEME: VOLUNTEERS WORKPLACES

16 16 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT Kun hain Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöohjelmaan, pyysin päästä työskentelemään kehitysvammaisten ihmisten kanssa Tokion lähelle. Koska olen koulutukseltani fysioterapeutti ja kiinnostunut alasta, ajattelin mahdollisuuteni olevan hyvät varsinkin kun muissa projekteissa oli oman tasoni ylittäviä kielitaitovaatimuksia. Tiesin, ettei toivettani välttämättä pystyttäisi täyttämään, mutta silti yllätyin aika lailla, kun sain tietää sijoituspaikkani olevan Hiroshimassa ja työnkuvan liittyvän ruokaan. Projektini kerrottiin sisältävän lounasrasioiden (おべんとう, obentoo)valmistamista, viljelyhommia ja englannin opetusta. Japaniin päästyäni selvisi, että Luomuviljelyä, lounasrasioita ja englannin opetusta Teksti ja kuvat: Outi Sulopuisto työpaikkoja olikin kaksi. Lounasrasioiden valmistaminen Yomogi no Atelierissa kuuluisi ohjelmaan kahdesti viikossa, ja kahtena muuna päivänä auttaisin isäntäperheen äitiä hänen omassa bisneksessään: hän viljelee hyvin pienimuotoisesti luomuvihanneksia ja toimittaa niitä asiakaspiirilleen. Mikäpä siinä, tykkään upottaa sormeni multaan. Loppujen lopuksi työpaikkoja olikin oikeastaan kolme: Ensimmäisenä työpäivänäni Yomogissa puhuttiin käsittääkseni jotain päivänkakkaroista ja iltapäivällä autoon noustessani luulin olevani menossa ostamaan kukkia. Minut kuitenkin toimitettiin kahvilaan nimeltä Tampopo no hatake, voikukan höytyväpallo. Siellä

17 17 minun oli määrä opettaa englantia, mutta ensimmäisen vajaan kuukauden aikana minulla oli vain yksi oppilas. Ihmettelin asiaa hiukan, mutta käytin ajan japanin opiskeluun. Toimettomuus johtui siitä, että (sattumalta?) samassa kahvilassa töissä oleva isäntäperheeni veli patisti minut aina samaa matkaa mukaansa kotiin, mutta hänen työpäivänsä loppui ennen kuin englannin preppausta halajavat ehtivät saapua paikalle. Lopulta asia saatiin kuitenkin sovittua siten, että pystyin jäämään paikalle iltaan asti, jolloin oppilaitakin alkoi ilmestyä. Englannin opettaminen onkin osoittautunut kaikkein haasteellisimmaksi tehtäväkseni, mikä tekee siitä samalla hyvin mielekästä. Yomogissa työnkuvani ei ole ihmeellinen: asettelen ruokia lounasrasiassa oleviin lokeroihin ja kun se on tehty, menen auttamaan tiskaamisessa. Isäntäperheen äidin kanssa työkuva on tavallaan hyvin samanlainen: punnitsen vihanneksia ja laitan niitä pahvilaatikoihin. Toimituspäivinä istun pakettiauton takapenkillä ja nukahtelen vähän väliä. Peltotilkulla olen lähinnä poiminut satoa. Työt ovat siis pääasiassa hyvin yksinkertaisia, mikä on toisinaan turhauttavaa. Toisaalta pelkkä vieraassa kulttuurissa oleminen ja etenkin kielen puutteellinen ymmärtäminen aiheuttavat aivan tarpeeksi stressiä, jolloin on mukavaa, ettei ainakaan töistä tarvitse stressata. Lisäksi yksinkertaiset askareet opettavat perussanastoa hyvin tehokkaalla tavalla: kaikki asiat ovat konkreettisesti käsillä. Aikaa on jäänyt myös yleisille keskusteluille henkilökohtaisesta elämästä Suomen koulutusjärjestelmään, mikä mielestäni vastaa eniten sitä, mitä miksi tänne lähdinkin: siltojen rakentamista. Outin kuulumisia Japanissa voit seurata läpi vuoden hänen blogistaan: Kuvissa opettajien ja koululaisten lounasrasioita. TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT

18 18 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT MATKANI Miia-Liina Iisakka työskentelee vapaaehtoisena lastenkodissa Uudessa-Seelannissa. Lue, miten arki maapallon toisella puolella on alkanut. Vaihtojaksoni Uudessa-Seelannissa käynnistyi viikon orientaatioleirillä Lakes Ranchilla Rotoruassa. Viikon aikana perehdyimme kiwi-kulttuuriin, opimme englantia käytännön tilanteita varten, pohdimme vapaaehtoisjaksoa koskevia odotuksia ja toiveita ja ennen kaikkea pidimme hauskaa. Aktiviteettien lomassa ehdimme tutus- tua toisiimme ja saimme luotua hyvän vertaistuki- verkoston tulevaa työ- j a k s o a varten. ALKU Miia-Liina Iisakka Leirin päätyttyä hajaannuimme projekteihimme ympäri maata. Minä ja yhdeksän muuta suuntasimme Christchurchin lähellä sijaitsevaan pieneen kaupunkiin nimeltä Governors Bay. Täällä sijaitsee kaksi projektia, Cholmondeley-lastenkoti ja Living Springs -leirikeskus, joista kumpikin työllistää viisi vapaaehtoista. Minä työskentelen neljän muun nuoren kanssa Cholmondeleyssa. Asumme yhdessä mukavissa kaksioissa, tällä hetkellä maanjäristysvahinkojen vuoksi kukkulalla noin 600 metrin korkeudessa. Näkymät asunnoltamme ja työpaikalta ovat siis huikeat. Vietämme paljon aikaa

19 yhdessä ja tapaamme usein myös Living Springsin vapaaehtoisia. Aina yhteiselo ei ole helppoa, etenkin kun asumme melko eristyksissä kaukana kaupungista. Tähän saakka olen kuitenkin ollut tyytyväinen, ja meistä viidestä on jo muodostunut kuin perhe täällä asuessamme. Cholmondeley tarjoaa väliaikaista hoivaa ja opetusta 5 12-vuotiaille lapsille. Lapset viipyvät täällä yleensä 3 5 päivää, mutta useimmat heistä käyttävät palvelua säännöllisesti ja niinpä opimme tuntemaan heidät. Me vapaaehtoiset hoidamme samat tehtävät kuin varsinaisetkin työntekijät. Työhön kuuluu lasten avustamista päivittäisissä askareissa ja omassa Cholmondeley-koulussamme, aktiviteettien järjestämistä sekä ns. kotitöitä, kuten tiskausta ja pyykinpesua. Ulkoilemme lasten kanssa paljon ja panostamme erilaisiin seikkailuaktiviteetteihin osana opetusta. Työskenteleminen lasten kanssa on haasteista huolimatta todella antoisaa ja opettavaista. Olemme päässeet osallistumaan myös erilaisiin koulutuksiin, ja on ollut erittäin mielenkiintoista saada asiantuntijoilta lisää työhön liittyvää tietoa. Töiden lomassa olen pyrkinyt ottamaan kaiken irti vapaa-ajastani. Olen nauttinut kävelyistä kukkuloilla ja rannalla ja tutustunut lähiympäristöön. Ostettuamme auton kolmen muun vapaaehtoistytön kanssa syyskuun alussa olemme päässeet myös ajelemaan ja näkemään Christchurchin seutua laajemminkin. Kunhan kevät ehtii pidemmälle ja ilmat lämpenevät, suunnitelmissa on lähteä telttailemaan Eteläsaaren upeaan luontoon vuoristoon ja rannoille. Tähän saakka seikkailuni Uudessa-Seelannissa on ollut juuri sitä, mitä toivoinkin, ja enemmän. Nautin työstäni ja erityisesti siitä, miten paljon opin lasten parissa työskennellessäni. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin ja nähnyt upeaa luontoa ja uusia paikkoja. Paljon on vielä näkemättä, joten jatkan mat- kaani uteliaana ja i n - nostuneena ensimmäisten kuukausien jälkeenkin! Moeraki Boulders ja Cholmondeleytytöt. 19 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT

20 20 TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT Kilpikonnien jäljillä Costa Ricassa Teksti ja kuva: Tiina Ryynänen Vapaaehtoistyö voi sisältää lähes mitä tahansa. Tiina Ryynäsen arkeen Matapalossa, Costa Ricassa kuuluu muun muassa yöpartiointia ja hiekkakuoppien kaivamista. Teksti on lyhennelmä Tiinan blogissa julkaistusta kirjoituksesta: i/blogit Suurin osa arjestani koostuu työstä projektissani merikilpikonnien parissa. Matapalon kilpikonniensuojelukohde on yksi ASVO:n (Volunteer Association for the Protected Areas of Costa Rica) neljästä kohteesta. Olen työssäni enemmän kuin vapaaehtoistyöntekijä, ja minut esitelläänkin kaikille projektin avustajana. Jotkut edeltäjistäni ovat myös keksineet oivan termin turtle-slave, joka kyllä ajoittain pitää paikkansa, sillä välillä töitä tehdään kellon ympäri. Toisaalta työ on palkitsevaa ja ylitöitä korvaavat pitkät vapaat. Minulta kysellään toistuvasti, miltä kilpikonnia oikein suojellaan, ja miksi etsimme öisin rannalta niiden pesiä tuodaksemme ne turvaan. Olisikin hieno ajatus antaa pesien jäädä luontoon, mutta surullinen tosiasia on, että ihmisten harjoittama salametsästys on kilpikonnille suuri uhka. Maailmassa tunnetaan yhteensä seitsemän merikilpikonnalajia, joista osa on uhanalaisia ja osa äärimmäisen uhanalaisia. Syitä uhanalaisuuteen ovat myös mm. kalastus, rehevöityminen, rakentaminen ja ilmastomuutos. Työmme koostuu yöpartioista, joissa vetäjät ja 2 3 hengen

21 21 partiot talsivat kuuden kilometrin pituista rantaa etsien kilpikonnien pesiä. Joka ikinen yö on kilpajuoksua salametsästäjien kanssa: he kääntävät pesät ylösalaisin ja varastavat sisällön. Kilpikonnan munien osto ja myynti on laitonta, mutta valitettavan yleistä Costa Rican molemmilla rannikoilla. Tyynellämerellä itse konnat jätetään yleensä rauhaan, mutta Karibialla myös niiden liha on arvossaan. Ihmisen raakuus realisoituu usein: viime viikonloppuna keittiönpöytätmme muuttui jälleen yölliseksi leikkaussaliksi. Aikuisen konnan evät oli viillelty auki niin pahasti, että toivoa ei ollut. Katsoin vierestä, kun tuskissaan olevan eläimen sydän pysähtyi ja silmät menivät kiinni. Samanlaisia tapauksia on tänä vuonna sattunut hälyttävän monta. Löytäessämme pesän partion aikana merkitsemme konnan tunnistelaatoilla, kirjaamme ylös sen mitat ja teemme tilanteesta raportin. Sitten seuraamme vierestä kun konna kaivaa hiekkaan tarkasti suunnitellun pesänsä, munii munat, peittelee ne huolellisesti ja poistuu jättäen poikaset luonnon armoille. Kun kilpikonna suuntaa merelle, on meidän vuoromme. Kaivamme pesän ylös ja siirrämme sisällön hautomoon, jossa pienet konnat saavat suuremman mahdollisuuden kuoriutua. Hautomossa taiteilemme itse käsillämme pesän, jossa kaikkien mittojen tulee täsmätä rannalta löytyneeseen pesään. Voin sanoa, että olen jo aika taitava käsittelemään hiekkaa. Työni on äärimmäisen mielenkiintoista, sillä jokainen päivä on erilainen ja tehtävät ovat monipuolisia: hiekassa ryömimisestä ja kuoriutumattomien kilpikonnien sikiöiden tutkimuksista luentojen pitämiseen. Oma juttuni on ehdottomasti yöpartiointi. Ensimmäisillä partioillani ajattelin, etten mitenkään jaksaisi samaa kuuden kuukauden ajan. Nyt toimin itse vetäjänä ja kellotan jo omia ennätyksiäni siitä, kuinka nopeasti kävelen rannan päästä päähän. Ystäväni naureskelikin, että kuukauden päästä hoidan partiot varmasti jo juosten. Parasta työssä on kuitenkin sen, kun kesken partioinnin näen tutut jäljet hiekassa ja onnistun löytämään apua tarvitsevan konnan. TEEMA: VAPAAEHTOISTYÖPAIKAT

22 22 THEME: VOLUNTEERS WORKPLACES Meeting a volunteer: Marili Pokrovski Teksti: Mirjami Ylinen Kuvat: Tiina Vuorinen, Lyhty ry Kuva: Marili avustaa työpajalaista luomaan lointa kankaankudontaa varten. Who are you and why did you choose to become a volunteer? I m Marili Pokrovski from Estonia. When I was starting my last year at the university I discovered that I d like to go and spend some time abroad. Different little things led me to volunteer work. I liked the idea of being a volunteer and immediately started to look for a place to go. How did you choose your project? I m working in Luovilla, Helsinki for one year. I ve heard stories of how people have waited for a long time to ind a project, but for me it was quite easy to ind one. Actually my irst choice was a project in Ireland, but after they declined me, I found a similar project in Finland and I applied for it. But faith had other plans for me, and Maailmanvaihto offered me a place in Luovilla. I didn t have any reason to say no, and the place sounded very nice. I don t regret choosing this way. What is your work like? How do you like it? Luovilla is a textile workshop for adults with learning disabilities. My task is to help the clients with their work and other everyday things, such as preparing lunch and cleaning after work. Almost every week we go outside the workplace and visit some exhibition, go to swimming pool etc. I really like working there. Just a

23 23 THEME: VOLUNTEERS WORKPLACES few people are working there, you get to know everyone more quickly and it feels more personal. The people make you feel as a part of the family. Luovilla is part of a bigger organization Lyhty ry, which gives an opportunity to ind other interesting events and to meet people. I think the language is the only small problem I have. By now I mostly understand when I m asked something but it s still a problem to answer properly in Finnish. What kind of expectations do you have for your future time in Finland? I think I m at a point where I ve settled into my project and now it s time to start giving more from myself. I ve already been given some more responsible tasks: at irst they seemed a bit scary and challenging, but it s a good opportunity to create something new and to make a change. I think that s the idea of volunteering. I hope to bring something special and new here during my stay. I also hope that Luovilla continues to challenge me. For the new volunteers I want to say: don t pick a project just because of the country. The most important thing is to ind the right place for you. Try to make out the most of your stay. Say yes to all the opportunities, to be sure in the end that it was worth it. And have fun!

24 24 NÄKÖKULMA Kahden samassa kaupungissa elävän ihmisen arjet voivat poiketa toisistaan järkyttävällä tavalla. Ylipainoisten osuus rikkaan lännen väestöstä on vankassa kasvussa, kun toisaalla aliravitsemuksesta aiheutuvat ongelmat vaivaavat erityisesti kehittyviä lapsia ja nuoria. Keskimäärin köyhyys on vähentynyt, mutta kuilu rikkaan ja rovottoman arjen välissä laajenee. Tämän päivän ja tulevaisuuden suurin ja ehdottomasti tärkein humaani haasteemme on kaventaa tuota rotkoa. Haasteeseen on myös vastattava humaanein keinoin, ja arvokkaimpana edistyksentekijänä näen vapaaehtoistyön. Harjoittaessani vapaaehtoistyötä sen monissa eri muodoissa aina kerrostaloasuntojen pihatalkoista Lappeenrannassa Amnestyn maahanmuuttofoorumin Inhimillisen työn tarve suurempi kuin koskaan Tomi Kiviluoma Maailmanvaihdon siviilipalvelusmies 2012 järjestämiseen Hong Kongissa olen oppinut ymmärtämään sen suurimman arvon. Siksi on kunnia suorittaa virallista termistöä käyttäen maanpuolustusvelvollisuuttani Maailmanvaihto ry:n kaltaisessa järjestössä. Vapaaehtoistyötä tarvitaan kaikkialla ympäri ihmiskuntaa projektin laajuudesta ja lopputuloksesta ja jopa maan taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Eikä vain siksi, että järjestöt saavat korvaamatonta työvoimaa, vapaaehtoinen korvaamatonta kokemusta ja työn kohteet tarvitsemaansa apua. Ennen kaikkea vapaaehtoistyötä tarvitaan sen yhdistävän, moraalisen ja humaanin luonteen vuoksi. Vapaaehtoistyössä on kyse vilpittömyydestä, joka on ihmisten keskuudessa hupeneva luonnonvara. Toki palkkatyölläkin saadaan aikaan Vapaaehtoistyössä asenne ja halu auttaa menevät tekojen suuruuden edelle, Tomi sanoo. Kuvassa palanneiden vapaaehtoisten leirin keittiötiimi eli Krisztina Matula (vas.), Marili Pokrovski ja Tomi juuri valmistuneen omeletin ääressä.

25 25 NÄKÖKULMA hyvää, mutta sillä on täysin erilainen rooli yhteiskunnassamme. On eri asia saada rahallista vastinetta työstä, jota varten on käynyt opintiellä ja kaavaillut lukuisia ansioluetteloita; siis suorittanut yhteiskunnan asettamia velvollisuuksia. Tiivistettynä amerikkalaisen mediakasvo Tom Brokawin suusta: It s easy to make a buck. It s a lot tougher to make a difference. Kun kyseessä on inhimillisen avun tarve, byrokratia on kuin maanvyörymä mutkikkaalla vuoristotiellä: se vaikeuttaa jo muutenkin haastavaa polkua tavoitteen saavuttamiseksi. Kahden valtion välisissä keskusteluissa mahdollisesta avunannosta suurikin määrä kahisevaa hupenee helposti välikäsien ahneisiin kouriin. On totta, ettei vapaaehtoistyö ole täysin riippumatonta rahasta, sillä resurssit maksavat. Oleellisinta on kuitenkin ruohonjuuritasolle laskeutuminen ja pientenkin tekojen tekeminen näin me ehkä voimme vähä vähältä vaihtaa ahneuden ja vilpittömyyden osia elämässämme. Vapaaehtoistyön kehittämiseksi on uurastettu vuosikymmeniä. Lukuisat järjestöt ovat mahdollistaneet vapaaehtoistyön arvostuksen ja runsauden. Suuri kiitos vilpittömästä uskosta no vilpittömyyteen.

26 26 TOIMINTAA! ACTION! kouluihin : Maailmanvaihto järjesti lokakuussa vapaaehtoistyöntekijöilleen kouluvierailukoulutuksen. Kylään oppilaitoksiin suuntaa vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa. Kouluvierailukoulutukseen osallistui kuusitoista Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön Suomeen saapunutta ulkomaalaista ja viisi vapaaehtoistyössä ulkomailla ollutta suomalaista nuorta. Paikalla oli vapaaehtoisia niin Aasiasta, Afrikasta, Euroopasta kuin Latinalaisesta Amerikasta. Osallistujien on tarkoitus suunnata vierailuille ala- ja yläasteille sekä toisen asteen oppilaitoksiin eri puolille Suomea. He jakavat kouluissa näkymiä vapaaehtoistyöhön toisessa kulttuurissa. Ulkomaalaiset kouluvierailijat voivat myös esitellä kotimaataan ja kulttuuritaustaansa. Maailmanvaihdon hallituksen kouluvierailuvastaavan Jaakko Hyytiän mukaan järjestö voi kouluvierailujen kautta edistää sitä, että eri kulttuureja kohtaan kehittyy positiivista uteliaisuutta. Lapset ja nuoret joutuvat käsittelemään hyvinkin lohdutonta viestiä maailman tilasta ja tulevaisuudesta. Ympäristöä tuhotaan, ihmisiä kuolee nälkään ja maailma on yhtä väkivaltaista kon liktia. Ruohonjuuritasolla meininki näyttää kuitenkin usein toisenlaiselta. Kouluissa vierailevat vapaaehtoistyöntekijät voivat omilla kokemuksillaan viestiä, että asioita voi myös yrittää muuttaa. Koulutus järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, mutta Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöitä

27 27 on vieraillut kouluissa aiemminkin. Mirjami Ylinen on käynyt muutamaan otteeseen Tammerkosken lukiossa Tampereella kertomassa kokemuksistaan vapaaehtoistyöstä Tšekeissä. Kuulijat ovat olleet kiinnostuneita. Monet heistä ovat itsekin miettineet vapaaehtoiseksi lähtemistä, Mirjami sanoo. Häntä itseään vierailut ovat auttaneet jäsentämään omia kokemuksia ja saamaan sujuvuutta esiintymiseen. Aloitteen Tammerkosken lukion vierailuihin on tehnyt opinto-ohjaaja Kati Seise, josta alkoi muutamia vuosia sitten tuntua, että ainoastaan jatko-opiskelupaikan löytymiseen tähtäävä opinto-ohjaus ei tarjoa nuorille riittävästi vaihtoehtoja. Tunne syntyi, kun moni oppilas sisällytti eräässä harjoituksessa tulevaisuudenkuvaansa ulkomailla asumista, opiskelua tai työskentelyä. On tärkeää rohkaista nuoria etsimään omaa tietään, ja välivuosi vapaaehtoisena ulkomailla voi auttaa hahmottamaan omaa elämää ja tulevaisuutta. Vapaaehtoistyössä tapahtuu laajaa oppimista eri tavalla kuin koulumaailmassa, Kati tuumii. Maailmanvaihdon hallituksen kouluvierailuvastaava toivoo, että oppilaitokset toivottavat tervetulleiksi myös Maailmanvaihdon uudet kouluvierailijat. Inspiroivia tarinoita tarvitaan luokkiin lisää, hän sanoo. TOIMINTAA! ACTION!

28 28 TERVEISIÄ MAAILMALTA Maria ja eräs koulun oppilaista, Ankitha-tyttö. Opettamassa ja oppimassa Teksti ja kuva: Maria Hurmerinta Maria Hurmerinnan vapaaehtoistyöpaikka on CP-vammaisten lasten koulu Mysoressa Etelä- Intiassa. Vapaaehtoistyö on paitsi opettamista, myös oppimista. Teksti löytyy kokonaisuudessaan Marian blogista, i/blogit Puolet ajastani Intiassa on kulunut, ja olen jo alkanut löytää oman paikkani koulussa vapaaehtoisena ja opettajana. Tiedän, miten käsitellä koulun lapsia: edelleen on niitä, joihin en ole saanut kunnolla kontaktia, mutta paljon enemmän on tapauksia, joiden kanssa yhteistyö ja vuorovaikutus ovat viimein alkaneet toimia. Ehkä olen muuttunut itse, ehkä lapset ovat muuttaneet minua en tiedä, mutta jotain olen tehnyt oikein. Intiassa kehitysvammaisuus on ollut ja on edelleen jonkin verran tabu. Joitakin meidänkin koulumme lapsista on pidetty ensimmäisinä vuosinaan piilossa ulkomaailmalta. Vammaista lasta on pidetty rangaistuksena jostakin pahasta teosta entisessä elämässä. Tarvitaan vielä paljon aikaa ja vaivaa, ennen kuin ihmisten asenteet muuttuvat. On todella palkitsevaa nähdä, kun lapsi oppii ja nauttii oppimisesta. On uskomatonta saada nähdä edes puoli vuotta näiden lasten elämästä, jonka suunta on monien kohdalla vielä kovasti vaakalaudalla. Tiedän, että tulen ikävöimään tämän maan ja kaupungin lisäksi myös paljon juuri lapsia, jotka luultavasti opettavat minulle täällä enemmän kuin moni aikuinen ihminen.

29 Vapaaehtoistyöhön maailmalle Maailmanvaihdon ICYE-ohjelmassa voit lähteä vapaaehtoistyöhön Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan, Aasiaan ja Oseaniaan. EVS-vapaaehtoispalvelun kautta lähetetään vapaaehtoisia lähinnä Eurooppaan. Ohjelmat ovat 6 12 kuukauden pituisia ja ne on suunnattu pääasiassa vuotiaille. Innostu isäntäperheeksi Voisiko sinun perheesi majoittaa ulkomaalaisen vapaaehtoisen? Isäntäperheeksi voi alkaa kuka tahansa tärkeintä on halu rikastuttaa arkeaan toisesta kulttuurista tulevan henkilön kanssa. Suurin osa vapaaehtoisista saapuu Suomeen elo syyskuussa, mutta isäntäperheitä etsitään ympäri vuoden. Tukihenkilöitä tarvitaan Haluatko kansainvälistyä omalla maaperälläsi ja solmia uusia ystävyyssuhteita? Tukihenkilö on ihminen, joka auttaa ulkomaalaista vapaaehtoista verkostoitumaan ja tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. Tukihenkilöksi voivat alkaa myös pariskunnat ja perheet. Kulttuurivaihtoa koulussa Maailmanvaihdon kouluvierailutoiminta tarjoaa vierailijoita eri luokka-asteille alakoulusta lukioon. Kouluvierailuja tekevät vapaaehtoistyössä ulkomailla olleet nuoret sekä Suomessa vapaaehtoisena työskentelevät ulkomaalaiset. Haluatko tilata kouluvierailun? Kiinnostaako sinua suunnitella ja toteuttaa kouluvierailutoimintaa? Ota yhteyttä! Kirjoita MaailmanVaihtoa -lehteen Lukijoiden kaikki kirjoitukset aina lyhyistä laajoihin juttuihin ovat lämpimästi tervetulleita. Otamme vastaan myös piirrokset, kuvat, runot, pakinat ja muut luomukset! Palkkioksi saat ihailla lehteä, jossa oma panoksesi on mukana. Kansainvälistä toimintaa Kaipaatko kansainvälistä ja hauskaa järjestötoimintaa? Maailmanvaihdon vapaaehtoiselle on tarjolla monia mahdollisuuksia, kuten työskentely vapaaehtoisten leireillä, tiedotustyö, suomalaisten hakijoiden haastatteleminen ja hallitustoiminta. 29 TULE MUKAAN TOIMINTAAN Haluatko mukaan? Lue lisää osoitteesta i Lisää myös Facebookissa: Voit myös ottaa yhteyttä suoraan toimistoon: puh tai maailmavaihto(at)maailmavaihto. i Vapaaehtoiseksi lähteminen: maailmavaihto(at)maailmavaihto. i Isäntäperhe- ja tukihenkilöasiat: hosting(at)maailmanvaihto. i Järjestötoiminta Suomessa, kouluvierailut, MaailmanVaihtoa-lehti: tiedottaja(at)maailmanvaihto. i

30 30 TOIMINTAPERIAATTEET JA TOIMITUSKUNTA ICYEN TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA ICYE on voittoa tavoittelematon, nuorten itsensä rakentama kansalaisjärjestö, joka tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia paikallisissa yhteisöissä ja kansalaisjärjestöissä yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Suomessa Maailmanvaihto ry eli Suomen ICYE lähettää ja vastaanottaa nuorta vuosittain. VASTAVUOROISUUSPERIAATE Maailmanvaihdon ohjelma on vastavuoroinen eli vapaaehtoistyöhön lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Suomeen. Näin järjestämme kulttuurien välisiä kohtaamisia myös Suomen maaperällä. Joka vuosi suomalaiset isäntäperheet ja erilaiset työyhteisöt ottavat vastaan ulkomaalaisia vapaaehtoisiamme. Isäntäperheiksi ovat tervetulleita kaikki mielenkiintoisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyöpaikoiksi puolestaan sopivat erilaiset yleishyödylliset yhteisöt. MISSION STATEMENT of the International Cultural Youth Exchange (ICYE) ICYE s mission is: To provide challenging intercultural learning experiences for young people. To promote their social and personal development through international volunteer programmes. To promote intercultural understanding, equality of opportunity, tolerance and peace among people in the world. Lisää tietoa Maailmanvaihdon ja kansainvälisen ICYE-järjestön toiminnasta sekä Maailmanvaihdon historiasta löydät netistä: i. Toimituskunta lehdessä 4/2012: Elisabeth Bargehr Elisabetta Colautti Andrés Gautier Päivi Helanti Johanna Hietapakka Riikka Hillo Maria Hurmerinta Miia-Liina Iisakka Tomi Kiviluoma Anni Koskela An-Chieh Lien Tiina Ryynänen Minna Räisänen Outi Sulopuisto Tiina Vuorinen Mirjami Ylinen Julkaisija: Maailmanvaihto ry Vastaava toimittaja: Mirjami Ylinen Taitto: Jenny Asanti Painopaikka: Itä-Helsingin monistus Kannen kuva: Kangasalan Englanninkielinen leikkikoulu Maailmanvaihtoa Volunteers Voices on Maailmanvaihto ry:n neljästi vuodessa ilmestyvä jäsenlehti, jonka tarkoituksena on toimia kanavana kulttuuristen kokemusten jakamisessa ja niistä oppimisessa. Lehdessä julkaistaan järjestön toimintaan osallistuvien kirjoituksia. Lehti lähetetään kaikille yhdistyksen jäsenille ja sitä jaetaan tiedotustapahtumissa. Värillinen versio lehdestä julkaistaan Maailmanvaihdon verkkosivuilla. Seuraavassa lehdessä julkaistavat aineistot tulee lähettää viimeistään sunnuntaina lehden vastaavalle toimittajalle osoitteeseen mirjami.ylinen(at)maailmanvaihto. i. Erityisesti toivomme kirjoituksia teemasta kulttuurien välinen oppiminen.

31 31 tammikuu helmikuu toukokuu elokuu Maailmanvaihdon infoilta vapaaehtoistyöstä ulkomailla. Klo , kulttuurikeskus Caisa, Mikonkatu 17 C, Helsinki. Tammikuussa MaailmanVaihtoa-lehden 1/2013 deadline Maailmanvaihdon ulkomaalaisten vapaaehtoisten puolivuotisleiri Antaverkankurssi- ja leirikeskus, Ylöjärvi. Maailmanvaihto Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Toinen haku ICYE-ohjelman elo syyskuun 2013 lähtöihin päättyy. Valintapäivä ICYE-ohjelmaan hakeneille. Kruunuvuorenkatu 5 C, Helsinki. Lähtövalmennus vapaaehtoistyöhön ulkomaille lähteville ja loppuarviointileiri ulkomaalaisille vapaaehtoisille. Antaverkka, Ylöjärvi. Tulovalmennusleiri ulkomaalaisille vapaaehtoisille. Antaverkka, Ylöjärvi. TULEVAT TAPAHTUMAT

32 Maailmanvaihto ry ICYE Finland Oikokatu 3, Helsinki tel fax i i

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Mauste-hanke Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus Tarkoituksena tarjota: - tasalaatuisia palveluita

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto

Lukio.fi. Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Lukio.fi Laura Simik Pääsihteeri Suomen Lukiolaisten Liitto Liikkeelle lähtö Ajatus1 Tavaa o n g e l m a Lukio.fi = commodore64 Sivusto yhtä aikansa elänyt ja viihdyttävä kuin otsapermis tai NKOTB Julkaisujärjestelmä

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Voisitko auttaa minua? Asking for help Puhutko englantia? Asking if a person speaks English Puhutteko _[kieltä]_? Asking if a person speaks a certain language En puhu _[kieltä]_. Clarifying

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography Nimi / Name Kertoo edistymiseni kieltenopiskelussa Shows my development in learning languages 2 Kielenoppimiskertomus koostuu kolmesta osasta: My Language

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto EILC KOKEMUKSIA LAPISTA HAKEMUS BUDJETTI JÄRJESTÄVÄTAHO & VASTUU TYÖNJAKO KIELENOPETUS OHJELMA JA PALJON KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012 Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Koordinaattorin valinta ja rooli Selection and role of the coordinator Painopiste: tiede hallinto

Lisätiedot

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014 Vallataan varainhankinta Salla Saarinen 24.2.2014 1 Salla Saarinen Varainhankinnan Kampanjoinnin Markkinoinnin Sparrausta * Koulutusta * Suunnittelua * Toteutusta Lisää tunnetta ja tulosta järjestökentälle

Lisätiedot

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus Osallistujaraportit 2016 Erasmus+ ammatillinen koulutus Suomesta lähteneiden ja Suomeen tulleiden vertailu V. 2016 osallistujaraporttien osalta saatavilla myös Suomeen tulleet opiskelijat ja henkilöstö

Lisätiedot

ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA

ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen lähtökohtia On tärkeää, että opiskelija saa riittävästi tukea ja ohjausta Osaamiselle

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

Tyytyväisyys tapahtumittain

Tyytyväisyys tapahtumittain KOLU, palautelomakkeet, 218 Palautelomakkeita (ulkomaalaistaustaisilta) yhteensä 89 kpl (11.4.: 8 kpl, 2.4.: 14 kpl, 14.5.: 1 kpl, 21.5.: 6 kpl, 16.6.: 5 kpl, 2.6.: 7 kpl, 16.8.: 13 kpl, 2.8.: 9 kpl, 1.9.:

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta

Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta Liikkujapalaute & korkeakoulujen palaute sopimuskaudelta 2017-2018 Sofia Lähdeniemi, Opetushallitus Erasmus+ koordinaattoritapaaminen 4.4.2019 10/04/2019 Opetushallitus 1 2017-2018 loppuraporttien käsittely

Lisätiedot

Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä

Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä Osallistuja: Eräkeskus Wildernes Lodge Nurmijärvi-Sveitsi Northern Star Wildernes Lodge Vieki-Sveitsi Kaatrahovi Hotelli- Lieksan keskusta-venäjä Master Pizza- Lieksan Keskusta-Turkki Pizzeria Slemani

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

HOITAJAN ROOLI TEKNOLOGIAVÄLITTEISESSÄ POTILASOHJAUKSESSA VÄITÖSKIRJATUTKIJA JENNI HUHTASALO

HOITAJAN ROOLI TEKNOLOGIAVÄLITTEISESSÄ POTILASOHJAUKSESSA VÄITÖSKIRJATUTKIJA JENNI HUHTASALO HOITAJAN ROOLI TEKNOLOGIAVÄLITTEISESSÄ POTILASOHJAUKSESSA VÄITÖSKIRJATUTKIJA JENNI HUHTASALO Tutkimusintressit Asiantuntijuus ja teknologia: Hoitajan rooli teknologiavälitteisessä potilasohjauksessa Opettajan

Lisätiedot

1 in Avril Cutler, Development Officer, Lanarkshire Recovery Network Rosie Line, Support Officer, Lanarkshire Movement for Change

1 in Avril Cutler, Development Officer, Lanarkshire Recovery Network Rosie Line, Support Officer, Lanarkshire Movement for Change Avril Cutler, Development Officer, Lanarkshire Recovery Network Rosie Line, Support Officer, Lanarkshire Movement for Change March 2017 1 in 4 1 background Period of listening (kuultiin yli 200 henkilöä,

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Co-Design Yhteissuunnittelu

Co-Design Yhteissuunnittelu Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

WITNESS SUPPORT THE FINNISH EXPERIENCE

WITNESS SUPPORT THE FINNISH EXPERIENCE WITNESS SUPPORT THE FINNISH EXPERIENCE T i i n a R a n t a n e n R e g i o n a l M a n a g e r, V i c t i m S u p p o r t F i n l a n d 17.6.2013 1 VS FINLAND S SERVICES Help line (nation wide) Mon - Tue

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition)

Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Maria Calabria Click here if your download doesn"t start automatically Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Maria Calabria Elämä on enemmän

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

-seminaari 24.4.2013

-seminaari 24.4.2013 -seminaari 24.4.2013 OHJELMA 24.4.2013 Sanomatalo 15.00 Seminaarin avaus, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Harri Länsipuro 15.05 Tervetuliaissanat Sanomatalon puolesta toimituspäällikkö Antero Mukka

Lisätiedot

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name 1 MINÄ ITSE MAAT, KIELET ja KANSALAISUUDET TERVEHDYKSET ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Paul

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016 Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa Heikki Wiik 15.3.2016 Johtajan paikka? 4 5 Johtaminen on palvelutehtävä. Palvelutehtävän ytimessä on kyky ja halu auttaa toisia ihmisiä kasvamaan täyteen

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education

Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit 2011 19 september 23 september ICT in education Minna Taivassalo-Salkosuo Opintovierailut ohjelman tiedotustilaisuus 12.1.2012 Study visitors from

Lisätiedot

WORKING WITH ELDERLY SUBJECTED TO VIOLENCE OR ABUSE

WORKING WITH ELDERLY SUBJECTED TO VIOLENCE OR ABUSE WORKING WITH ELDERLY SUBJECTED TO VIOLENCE OR ABUSE Päivi Helakallio Coordinator Suvanto ry Edinburgh 6-9.9.2015 SUVANTO RYHMÄ (GROUP) Suvanto group started operating in April 2009. Workers of Kinapori

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia?

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia? Käyttöliittymät II Sari A. Laakso Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta Keskeisin kälikurssilla opittu asia? 1 Käyttöliittymät II Kurssin sisältö Käli I Käyttötilanteita Käli II Käyttötilanteet selvitetään

Lisätiedot

Hotel Sapiens (Finnish Edition)

Hotel Sapiens (Finnish Edition) Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Click here if your download doesn"t start automatically Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Leena Krohnin

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen

Lisätiedot

Suuri kaalihuijaus: Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Finnish Edition)

Suuri kaalihuijaus: Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Finnish Edition) Suuri kaalihuijaus: Kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Suuri kaalihuijaus: Kirjoituksia yhteiskunnallisesta

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ

Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ KOULU TURVAPAIKKANA? oppilaan psyykkistä hyvinvointia edistämässä Jyväskylä 5.11.2015 Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ Tanja Äärelä KT, yliopistonlehtori, Lapin yliopisto erityisluokanopettaja,

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana urakehitystä. Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo

Kansainvälisyys osana urakehitystä. Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo Kansainvälisyys osana urakehitystä Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo Miksi maailmalle? Kulttuurien kohdatessa oppii itsestä sekä muista Eri maiden kulttuureihin sukeltaminen Pienessä kylässä asuessa

Lisätiedot

1 / 28 EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT AUTUMN 2016, STUDENTS VALMIS SIVU 1. K1: Nationality Italian

1 / 28 EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT AUTUMN 2016, STUDENTS VALMIS SIVU 1. K1: Nationality Italian #1 Aloitettu: 23. syyskuuta 2016 9:47:09 Muokattu viimeksi: 23. syyskuuta 2016 10:23:30 Käytetty aika: 00:36:21 K2: The program of the week has been not so interesting, The only thing we did was listening

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Alueen asukkaiden käsitykset kampuksesta

Alueen asukkaiden käsitykset kampuksesta Alueen asukkaiden käsitykset kampuksesta Myllypuron alueen asukkaiden keskuudessa kerättävien aineistojen kerääminen ja jäsentely. Mielenkiinnon kohteina myllypurolaisten käsitykset kampuksesta ja sen

Lisätiedot

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät

Lisätiedot

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE FINNISH THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE 4 0 0 W O R D S T O G E T S T A R T E D I N A N Y L A N G U A G E BY THE FOREIGN LANGUAGE COLLECTIVE Verbs Verbit To be Olla I Minä olen You Sinä olet He/She/It Hän/Se

Lisätiedot

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Dear Family, Home and the family are the most important growth environment and community for the child. Alongside with home,

Lisätiedot