HELSINGIN YLIOPISTO Lahden tutkimus- ja opetusverkosto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN YLIOPISTO Lahden tutkimus- ja opetusverkosto"

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO Lahden tutkimus- ja opetusverkosto Toimintasuunnitelma HY:n Lahden toimintojen organisointi 2. Toimintaympäristön muutokset 3. Toiminnan yhteys Helsingin yliopiston strategiaan 4. Toiminnan yhteys Lahden kaupungin strategiaan sekä seudulliseen kilpailukykystrategiaan 5. Yhteisen toiminnan tavoitteet ja uudet avaukset 6. Yksikkökohtaiset suunnitelmat 1. HY:n Lahden toimintojen organisointi Lahden tutkimus- ja opetusverkosto on Helsingin yliopiston Lahden toimintojen muodostama kokonaisuus, joka on perustettu rehtorin päätöksellä (193/2013). Verkosto on organisoitu osaksi eri tiedekuntien, ainelaitosten, erillislaitosten ja yliopistopalveluiden toimintaa. Toiminta noudattaa myös Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Lahden kaupungin sopimusta yliopistokeskusyhteistyöstä Lahden yliopistokampuksella sekä Helsingin yliopiston ja Lahden kaupungin välistä yhteistyösopimusta. Uudelle toimikaudelle asetetaan rehtorin päätöksellä Helsingin yliopiston Lahden toimintojen johtoryhmä, joka vastaa toiminnan strategisesta suunnittelusta ja toimeenpanosta. Johtoryhmän tehtävänä on käsitellä Lahdessa toimivien HY:n yksiköiden toimintaa, taloutta ja henkilöstöä koskevat suunnitelmat sekä tehdä esityksiä toiminnan kehittämiseksi. Johtoryhmä valmistelee Lahdessa toimivien yksiköiden yhteisen toimintasuunnitelman, joka sisältää käyttösuunnitelmista koostuvan talousarvion. Lisäksi johtoryhmä vastaa verkoston yhteisestä raportoinnista. Johtoryhmä organisoi yliopistojen ja yhteistyökumppaneiden yhteisiä tieteellisiä foorumeita, jotka korvaavat Lahdessa aiemmin toimineen HY:n professoripöydän. Samalla kyseiselle toimikaudelle asetetaan Helsingin yliopiston Lahden toimintojen ohjausryhmä, joka hyväksyy Lahdessa toimivien yksiköiden yhteisen toimintasuunnitelman ja vuosiraportin. Lisäksi ohjausryhmä käsittelee toiminnan kehittämistä koskevat ehdotukset. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi nimettäneen edelliskauden tapaan vararehtori Pertti Panula. Verkostoa yhdistävänä tutkimus- ja opetusteemana on vuoden 2014 määrittelyn mukaan ollut ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kaupunkiympäristö. Kiertotalous on noussut valtakunnallisesti ja alueellisesti keskeiseksi tulevaisuuden haasteeksi. Teemat kokoavat yliopiston toiminnan alueella monitieteiseksi kokonaisuudeksi. Verkostolle on rakennettu edellisellä toimikaudella kiinteät yhteydet Kaupunkiakatemiaan (HY:n ja Aalto-yliopiston yhteistyöalusta), Metropolialueen kaupunkitutkimus- ja metropolipolitiikka yhteistyöohjelmaan sekä HENVI:in ja 1

2 siitä uudelleen konseptoitavaan HY:n Sustainability Science Centeriin, jonka toimintaan luodaan kiinteä yhteys vuonna Tässä yhteydessä mm. pilotoidaan yritysyhteistyötä Lahdessa. Toiminta on edelleen avoin muille yliopiston ja alueen kannalta tärkeille aiheille ja innovaatioille. Tällaisia voi nousta esiin esim. ympäristötieteiden laitoksen huippuyksikkötoimintaan (ilmakehätieteiden huippuyksikkö ATM) yhteydessä olevien toimintojen kautta. Tässä suunnitelmassa keskitytään kuvaamaan etupäässä HY:n toimintaa Lahdessa; yleisenä periaatteena kuitenkin on, että yhteistyötä tehdään myös muiden yliopistojen, erityisesti LUT:n sekä Lahden ammattikorkeakoulun, Lahden kaupungin ja Lahden Seudun Kehitysyhtiö LADEC:n kanssa aina, kun se tuottaa lisäarvoa osapuolille. 2. Toimintaympäristön muutokset Yliopistojen toimintaympäristö elää murrosvaihetta kiristyvän kilpailun keskellä. Samalla yliopistot kohtaavat yhä suurempia poliittisia ja yhteiskunnallisia vaatimuksia. Koulutuksen olisi vastattava nykyistä paremmin vaikeasti ennakoitaviin tulevaisuuden osaamis- ja työelämätarpeisiin. Vaikuttavuutta ja ratkaisuja elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan haasteisiin vaaditaan entistä vahvemmin. Lahdessakin nämä trendit näkyvät selvästi. HY:n Lahden tutkimus- ja opetusverkoston on pystyttävä perustelemaan olemassa olonsa oikeutus ja toiminnan sisällölliset ja laadulliset valinnat sekä yliopistolle että Lahden kaupungille ja kaupunkiseudulle. Toiminta ei saa näyttäytyä irrallisena sirpaleena, vaan sen on täytettävä kaikki yliopistollisen toiminnan laatukriteerit ja kytkeydyttävä elimelliseksi osaksi yliopiston rakenteita. Samalla on tärkeää hakea vahvuutta ja synergiaa yhteistyöstä muiden yliopistojen ja Lahden ammattikorkeakoulun kanssa. Toiminnan linkitykset Lahden kaupungin strategiaan ja ydinkaupunkiseudun kilpailukykystrategiaan on saatava näkyviksi. HY:n Lahden toimintojen painopiste on ympäristötieteiden/ympäristöekologian tutkimuksessa ja opetuksessa sekä niihin liittyvässä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa, ja tätä vahvistetaan entisestään alkavalla toimintakaudella. Myös uusia yhteistyötahoja haetaan yliopistosta aktiivisesti toimintaan mukaan. HY:n ja LUT:n strategisen kumppanuussopimuksen myötä yliopistot sopivat vuonna 2016 pyrkivänsä tehostamaan yhteistyötään ja hakevansa aktiivisesti yhteistyön mahdollisuuksia ja toisiaan täydentävää osaamista Lahdessa 1) ympäristöön, 2) yrittäjyyteen ja 3) sosiaaliseen kestävyyteen liittyvässä tutkimuksessa ja opetuksessa. Lisäksi digitalisaatio on yliopistojen yhteinen tutkimuksen ja opetuksen kehittämisalue, jossa osaamista jaetaan ja hyödynnetään ristiin. Nämä painotukset korostuvat tulevan kauden toiminnassa, jota vahvistaa kaksi uutta professuuria: akvaattinen ekotoksikologia kaupunkiympäristössä (HY) ja kestävyystutkimus (LUT). Uusien professorien odotetaan hankkivan tutkimusrahoitusta ja järjestävän uutta opetusta. Tieteenaloilla on potentiaalia myös yritystoiminnan generoimiseen. Helsingin yliopistoon perustettavan Sustainability Science Centerin toimintaa ulotetaan Lahteen. Sosiaaligerontologian professuurin alaa laajennetaan kaupunkitutkimukseen ja ympäristöpolitiikkaan. Sosiaalinen kestävyys on myös HY:n ja LUT:n yhteinen teema Lahdessa. 2

3 Verkostossa toimivan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tärkeimpiä tehtäviä vuonna 2017 on saada moderni Tiedeluokka täysimittaisesti käyttöön. Se on suunniteltu tukemaan oppilaita ja opettajia luma-aineiden opetuksessa sekä edistämään vuorovaikutusta muun yhteiskunnan, työelämän ja luma-aineisiin liittyvän teollisuuden kanssa. Keskuksella on tärkeä rooli Lahden alueen osaamispohjan tulevaisuuteen suuntautuvassa vahvistamisessa. Avoin yliopisto-opetus on HY:n perinteisin toimintamuoto Lahdessa. Entisten aikojen laaja-alaiselle opetustarjonnalle ei nykyisin ole kysyntää. Avoimen yliopiston painopisteitä Lahdessa ovat nyt ympäristöalan opintojen ja verkko-opintojen kehittäminen. Avoin yliopisto osallistuu lisäksi mm. kansallisen biotalousalan osaamissalkun kokoamiseen. Palmenia yhtiöitettiin kesällä 2016 HY:n Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+:ksi. Se tuottaa alueelle täydennyskoulutuspalveluita tarpeen ja kysynnän mukaan sekä on hankekohtaisesti mukana kehittämistoiminnassa. 3. Toiminnan yhteys Helsingin yliopiston strategiaan HY:n Lahden tutkimus- ja opetusverkosto noudattaa toiminnassaan yliopiston strategiaa. Sen visio on: globaali vaikuttaja yhdessä ja missio: Korkealaatuinen tutkimus ja koulutus sekä aktiivinen yhteiskunnallinen vuorovaikutus muuttavat maailmaa paremmaksi. Työtä tehdään entistä tiiviimmin sekä vakiintuneiden että uusien koti- ja ulkomaisten kumppanien ja sidosryhmien kanssa. Strategian toimenpiteistä nostetaan esiin kehittämiskohteita, joihin Lahden toimintaympäristössä on erityisesti annettavaa (vuoden 2017 keskeisimmät, hallituksen tekemiin linjauksiin liittyvät, painopisteet merkitty *): - Profilointi ja rekrytointi o omaleimainen, muusta erottuva kokonaisuus Lahdessa yhdessä kumppaneiden kanssa - * Korkeatasoinen perustutkimus ja sen vaikuttavuus o erityishuomio tutkimustulosten hyödynnettävyyteen, yritysyhteistyön kasvattamiseen sekä toiminnan avoimuuden ja vaikuttavuuden seurantaan ja hyödyntämiseen - Avoin tiede o avoimet foorumit - Kansainväliset kumppanuudet o sidosryhmäyhteistyön voimavara - * Kilpailukykyiset tutkinnot o työelämä aktiivisesti mukana koulutusohjelmissa - * Vuorovaikutus ja oppiminen tiedeyhteisössä o opiskelijat ohjataan tutkimusperustaiseen työtapaan o opiskelukykyinen opiskelija - * Oppimisympäristöjen digitalisaatio o joustavat, oppijaa aktivoivat ympäristöt; avoimet, digitaaliset ja vuorovaikutteiset tilat - * Avoin ja kokeileva toimintakulttuuri o innovatiivisten toimintaympäristöjen synnyttäminen, yhteisölliset toimintamuodot - Henkilöstön osaamisen kehittäminen o digitaalisen osaamisen kehittäminen o aktiivinen oman osaamisen kehittäminen 3

4 - Monipuolinen ja ketterä rahoitus o täydentävän rahoituksen uudet toimintatavat ja lähteet Hyväksytty verkoston ohjausryhmän kokouksessa HY:n toimintaa Lahdessa seurataan ja arvioidaan osana yliopiston kokonaisuutta ja rakenteita. 4. Toiminnan yhteys Lahden kaupungin strategiaan sekä seudulliseen kilpailukykystrategiaan Helsingin yliopisto edistää toiminnallaan Lahden kaupungin strategian tavoitetta Menestymme kansainvälisesti rohkeana ihmisten ja yritysten ympäristökaupunkina. Toiminnalla on suorat yhteydet osallisuuden, hyvinvoinnin sekä elinvoiman ja ympäristön muutosohjelmiin. Osallisuuden muutosohjelman tavoitteena on mm. kehittää kaupunkiorganisaation toimintakulttuuria osallisuutta tukevaksi ja ylläpitää monipuolisia vuorovaikutuskeinoja. Helsingin yliopistolla on Lahdessa tutkimus- ja kehittämistoimintaa (mm. Mun juttu meidän tulevaisuus hanke), jonka tarkoituksena on ehkäistä nuorten elinympäristöjen ja ryhmien eriytymisestä johtuvien erojen vaikutusta koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheissa edistämällä ja kannustamalla osallisuutta ja hyvinvointia arjen toimintaympäristöissä. Tässä toiminnassa yhteistyö Lahden kaupungin, erityisesti sivistystoimialan ja nuorisotoimen kanssa on tiivistä. Päävastuu on koordinaatioyksiköllä, jonka tehtävänä on hakea toimintaan relevantit tahot yliopiston eri yksiköistä. Hyvinvoinnin muutosohjelmassa on useita tavoitteita, joilla on linkityksiä Helsingin yliopiston toimintaan Lahdessa. Hyvinvointi laaja-alaisesti ymmärrettynä on ollut jo pitkään yksi HY:n painopisteitä alueella. Tähän haetaan entistä systemaattisempia yliopiston ja kaupungin yhteistyön muotoja. Lahden kaupungin sivistystoimialan Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen ja Lahden Yliopistokampuksen yhteistyösopimuksen tavoitteena on edistää tutkimustiedon hyödyntämistä ja soveltamista Lahden kaupungin lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseksi sekä kehittää henkilöstön osaamista koulutuksen ja kehittämishankkeiden avulla. Suunnitelmissa on laajentaa tätä toimintamallia koskemaan vielä laajempaa asiakokonaisuutta. Helsingin yliopistoon perustettava Sustainability Science Center pyrkii lähestymään yhteiskunnallista muutosta tieteen keinoin (systeeminen, sosio-ekologinen näkökulma), linkittämään tietoa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja osallistamaan tutkijat muutoksiin yliopistoa ympäröivässä yhteiskunnassa. Päijät-Hämeen LUMA-keskus tarjoaa toimintaa lapsille ja nuorille sekä tukea opettajien työhön. Yhdessä eri tahojen kanssa PH LUMA edistää luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista sekä harrastuneisuutta varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Tällä on vaikutusta paitsi hyvinvointiin myös vahva kytkentä kaupungin elinvoima ja ympäristö -tavoitteisiin. Elinvoima ja ympäristö -muutosohjelman tavoitteina on muiden muassa tuoda alueen ympäristöosaaminen tiiviiksi osaksi alueen elinkeinopolitiikkaa ja etsiä tiiviimpiä yhteistyömalleja alueen korkeakoulujen kanssa. HY:n erittäin monipuolisessa ympäristötieteellisessä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa sekä opetuksessa on luotu hyvää pohjaa tähän jo yli 20 vuoden ajan. Yhteistyön mahdollisuuksia lisäävät uusi professuuri (akvaattinen ekotoksikologia kaupunkiympäristössä) ja ympäristöalan lisääntyvä yhteistyö LUT:n kanssa sekä tulevaisuudessa 4

5 tiivistyvä yhteistyö ja kanssakäyminen yliopiston huippuyksiköiden (esim. ilmakehätieteiden huippuyksikkö ATM) kanssa. HY:n ympäristöekologisen tutkimuksen teemoja ovat mm. elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen, ihmisen aiheuttamien päästöjen puhdistusmenetelmien kehittäminen maaperässä ja pohjavesissä, veden kierrätyksen ja yhdyskuntajätevesien uudelleenkäytön uudet ratkaisut, ekosysteemipalveluiden huomioiminen kaupunkisuunnittelussa (esim. hulevesien hallinta ja vaikutukset ja viherkatot kaupunkirakentamisessa). Jatkossa on tarkoitus löytää tehokkaita yhteistyömalleja Lahden kaupungin kanssa tutkimuksessa ja opetuksessa, mm. projektioppimisen malleilla, joihin haetaan aiheita alueellisesta toimintaympäristöstä ja tähdätään alueelle juurtuvan osaamisen lisäämiseen. Yliopiston Lahden toiminta on kansainvälistä, ja HY:n kv-verkostoa hyödynnetään nykyistä enemmän myös kaupungin kansainvälisyyden lisäämisessä. Lahden ydinkaupunkiseudun kilpailukykystrategian päälinjaukset sisältävät monia mahdollisuuksia tiivistää entisestään HY:n ja alueen välistä yhteistyötä molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Kaikkiin strategialuonnoksessa esitettyihin muutostrendeihin (1) ilmastonmuutos ja resurssien niukkuus, 2) digitalisaatio ja internettalous sekä 3) demografian muutos ja liikunnallinen elämäntapa) liittyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä koulutusta on HY:n toimintaan sisältynyt jo aiemmin ja näiden painotusten syventäminen on yliopiston strategian mukaista. Yliopistolla on intressi työskennellä Lahden kaupunkiseudun osaamis-, innovaatio- ja yrittäjyysekosysteemien referenssi- ja kokeiluympäristöissä yhteistyössä kumppaneidensa kanssa. Erityisesti kiertotalouden ekosysteemissä HY:llä on keskeinen rooli, mutta myös liikunnan ja terveyden ekosysteemissä sillä voisi olla nykyistä paljon enemmän annettavaa. HY on jo sitoutunut osallistumaan alueelle kehitteillä olevan yrittäjyysekosysteemin mallin luomiseen sekä yritysyhteistyön lisäämiseen ja yrittäjyyden edistämiseen. Se on mukana mm. prosessissa, jossa hahmotellaan All Inclusive -palvelukokonaisuutta yrityksille ja osaajille. Alkavalla kaudella on tärkeää rakentaa entistä vahvempia yhteyksiä myös muihin kuin Lahdessa nyt edustettuina oleviin tiedekuntiin mm. yritysyhteistyön lisäämiseksi ja yrittäjyyden edistämiseksi. Tässä yhteydessä on selkiytettävä yliopistopalveluiden sisäistä työnjakoa ja vastuita lähinnä Lahden koordinaatioyksikön sekä Viestintä ja yhteiskuntasuhteet yksikön kesken. 5. Yhteisen toiminnan tavoitteet ja uudet avaukset Verkoston tavoitteena on ylläpitää ja kehittää Helsingin yliopiston läsnäoloa Lahdessa yliopiston ja Lahden kaupungin strategisten ja toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti. 1) Sopimuskaudella nostetaan keskeisiksi seuraavat tavoitteet (tarkentuu): - Monitieteisten, yliopistojen yhteisten tiedefoorumien toimintamallin rakentaminen ja vakiinnuttaminen (tavoitteena pitää eri alojen tutkijat törmäyskurssilla keskenään) korvaa Lahdessa aiemmin toimineen HY:n 5

6 professoripöydän; pyydetään alueellisia kumppaneita, mm. kaupungin edustajia mukaan strategisen yhteyden varmistamiseksi - Ympäristötieteiden laitoksen syksyllä 2017 eläköityvän maaperäekologian professorin vakanssin uudelleenmäärittely ja toimen avaus kansainväliseen hakuun - Yhteistyö huippututkimusta tekeviin yksiköihin (esim. ilmakehätieteiden huippuyksikkö ATM) käynnistetään ja toimintaa tuetaan ja tehostetaan käytettävissä olevin resurssein - Sustainability Science Centerin toiminnan käynnistäminen myös Lahdessa ja sosiaaligerontologian professuurin jatkaminen uudella alan määrittelyllä - HY-LUT-kumppanuuden vahvistaminen ja konkreettiset toimenpiteet valituilla painopistealoilla (ympäristö, yrittäjyys, kestävyys, digitalisaatio) - Opetusyhteistyön HY-LUT-LAMK vakiinnuttaminen, mm. hallinnollisen järjestelmän luominen - Tuloksellisuusmittarin kehittäminen edelliselle - Ympäristöekologian koulutustarjonnan markkinointi ja opiskelijavalintojen kehittäminen (esim. erillisvalinnan kiintiöiden kasvattaminen) niin, että Lahdessa tarjottavilla maisterivaiheen opinnoilla on kysyntää ja ne houkuttelevat opiskelijoita ympäristötieteiden kandidaattiohjelmasta valmistuneiden ohella myös muista Suomen yliopistoista, ammattikorkeakoulusta ja ulkomailta - Lisätään ympäristötieteiden ja Avoimen yliopiston yhteistyötä. Laajennetaan ympäristötieteiden kandidaattiopintojen tarjontaa Y-kandiopiskelijoiden lisäksi myös Avoimen yliopistojen opiskelijoille. Rakennetaan tähän kestävät hallinnolliset ratkaisut. - Yritysyhteistyön ja yrittäjyyden toimintamallien kokeilut, kehittäminen ja vakiinnuttaminen - LUMA-toiminnan vakiinnuttaminen ja toiminnan ulottaminen laajasti alueen eri asteiden kouluihin; tiedeluokan rakentaminen - Uusien projektien käynnistäminen Aalto-yliopiston kanssa; lisätään yhteistyötä ympäristöalan hankkeissa, muuna uutena avauksena esimerkiksi "Esteettinen monimuotoisuus ja rajaobjektit kaupunkiympäristön suunnittelussa" (ks. Humanistinen tiedekunta s. 14) 2) Monitieteinen tutkimus Verkosto tarjoaa kaupunkilaboratorion monitieteiselle tutkimukselle ja vahvistaa alueella tehtävää korkeatasoista tutkimusta ja opetusta. Teemakohtaisia yliopistojen yhteisiä tiedefoorumeita ryhdytään järjestämään säännöllisesti vuoden 2017 alusta alkaen, aikaisempien hyvien kokemusten pohjalta. Tavoitteena on lisätä ja syventää HY:n tiedekuntien ja muiden yliopistojen yhteistyötä, avata mahdollisuuksia uusille tutkimushankkeille sekä tuottaa lisäarvoa yliopistolle ja alueelle. Tapaus- ja teemakohtaisesti tilaisuuksiin kutsutaan asiantuntijoita alueellisesta yhteistyö- ja kumppanuusverkostosta. 6

7 Verkoston puitteissa on rakennettu merkittävää tutkimuksen infrastruktuuria (AlmaLab, Jokimaan lysimetrikenttä, ekotoksikologian laboratorio, levälaboratorio) ja luotu edellytyksiä korkeatasoiselle kansainväliselle tutkimukselle. Tutkimusyhteistyötä vahvistetaan erityisesti Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. 3) Opetusyhteistyö Ympäristöekologian osasto tarjoaa ympäristötieteiden kandidaattiohjelmaan omien vahvuuksiensa mukaan suunnitellun moduulin. Ohjelmassa tehdään laajaa yhteistyötä Lahti-Viikki-akselilla. Opetus maisterivaiheessa perustuu vahvasti osastolla tehtävään tutkimukseen. Urban Ecosystem Ecology on kahden englanninkielisen maisteriohjelman, Environmental Change and Global Sustainability (ECGS) ja Urban Studies and Planning moduli. Ympäristöbiotekniikan moduuli on toinen, Viikin opettajien kanssa yhdessä tarjottava opetuskokonaisuus HY:n uusissa maisteriohjelmissa. Lisäksi osaston henkilöstö opettaa muissakin Helsingin yliopiston maisteriohjelmissa (esim. ilmakehätieteiden huippuyksikön maisteriohjelma ATM-MP) ja voi näin ollen houkutella lahjakkaita opiskelijoita Lahteen. Yhteistyötä opetuksessa tehdään sekä LUTin että LAMKin kanssa ja HY:n opiskelijoille järjestetään mahdollisuus sisällyttää tutkintoonsa myös näiden tarjoamia opintoja. Yhtenä uutena avauksena on jo valmisteltu LUT:n yrittäjyysopintojen opiskelumahdollisuus Lahteen myös HY:n opiskelijoille. Avoin yliopisto osallistuu aktiivisesti sujuvien verkko-oppimisympäristöjen rakentamiseen HY:n opettajien tukena. Projektioppimisen mallin kehittämistä ja toteutuksia jatketaan myös vuonna Päätavoitteita on kaksi: 1) oppimisen ja projektitöiden kohteiksi haetaan aitoja työelämän ja toimintaympäristön ratkaistavia kysymyksiä ja yritysyhteistyötä lisätään ja 2) mahdollistetaan myös muilla kampuksilla opiskelevien tutkinto-opiskelijoiden osallistuminen kursseille ja intensiivijaksoille Lahdessa. Lisäksi toteutetaan uusia ympäristöalan kurssituotantoja ympäristöekologian ja Avoimen yliopiston yhteistyönä. 4) Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja alueellinen vaikuttavuus Ympäristöosaaminen on yksi Lahden alueen strategisista kärjistä, mikä on hyvin linjassa HY:n Lahden tutkimus- ja opetusverkoston temaattisen määrittelyn kanssa. Tutkimus- ja opetusverkosto on myös osa Lahden Yliopistokampusta, jonka puitteissa verkosto edelleen tiivistää yhteistyötä LUT:n ja LAMK:n kanssa 7

8 eritysesti ympäristöalan tutkimuksessa ja opetuksessa. Avoimen yliopiston opintojen suunnittelussa ja palveluiden tuottamisessa haetaan myös yliopistojen yhteisiä uusia avauksia. Yrittäjyyden edistäminen ja yritysyhteistyö ovat nousseet yliopistojen ja alueen yhteisiksi teemoiksi. Vuoden 2016 aikana on organisoitu neljä HY:n, LUT:n, LAMK:n, LADEC:n ja Lahden kaupungin yhteistä teemaryhmää, joille on sovittu vetovastuut. Ryhmät raportoivat mm. alueen korkeakoulutyöryhmälle ja Lahden Yliopistokampuksen ohjausryhmälle. HY on osakkaana Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:ssä, vararehtori Pertti Panula edustaa yliopistoa yhtiön hallituksessa. Vuoden 2017 aikana jatketaan LADEC:n kanssa aloitettua työskentelyä yliopisto-opiskelijoiden osaamisen lobbaamiseksi yrityselämään, yrittäjyyden edistämiseksi ja yliopiston osaamispotentiaalin hyödyntämiseksi sekä yliopistoa että aluetta hyödyttävällä tavalla. Yliopistokampuksella toimivan, HY:n koordinoiman Päijät-Hämeen LUMAkeskuksen tehtävänä on osaltaan vaikuttaa muun muassa siihen, että alueella on tulevaisuudessa osaavia luonnontieteellis-matemaattisten ja teknisten alojen työntekijöitä. Yksi vuoden 2017 keskeisimpiä kehittämistavoitteita on tiedeluokan täysimittainen käyttöönotto. HY on kumppanina Lahden hiihdon MM-kisojen yhteydessä järjestettävässä Suomi100Forumissa, jossa yliopiston teemaryhmää isännöi kansleri. Tapahtuman pääorganisoija on LADEC Oy, ja mukana on lukuisia yrityksiä, eri alojen kotimaisia ja kansainvälisiä huippuasiantuntijoita sekä opiskelijoita. Tapahtumassa pohditaan, millaisessa Suomessa ja maailmassa elämme seuraavien 50 vuoden aikana. Käytännön organisoinnista HY:n osalta vastaavat Yliopistopalveluiden Viestintä ja yhteiskuntasuhteet sekä Toiminnanohjausyksikkö/ Lahden koordinaatioyksikkö. Muita alueellisia yhteistyöfoorumeja, joihin HY osallistuu, ovat muun muassa - Lahden kaupungin korkeakouluasioiden valmisteluryhmä (pj. kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta) - Lahden kaupungin kansainvälisten asioiden työryhmä - Lahden Yliopistokampuksen ja Lahden ammattikorkeakoulun korkeakoulutyöryhmä, vuonna 2015 valmistellun strategisen yhteistyöohjelman toimeenpano 5) Viestintä Viestintä suunnitellaan ja kohdistetaan siten, että se tukee verkoston profiloitumista ja yhteistyön vahvistumista. Viestinnän kirkastamista tarvitaan edelleen sekä sisäisesti (Lahti ja muut kampukset) että ulkoisesti (erityisesti Lahden alueella). 8

9 Vuonna 2017 tiivistetään yhteistyötä Yliopistopalveluiden viestintä ja yhteiskuntasuhteet -yksiköiden kanssa sujuvan tiedonkulun, toimivan työnjaon ja tehokkaan yhteistoiminnan varmistamiseksi. 6) Tuki- ja hallintopalvelut Helsingin yliopistossa toteutetaan syksystä 2015 alkaen laaja muutosohjelma, jonka yhteydessä yliopistopalvelut organisoitiin uudelleen. Palveluja hoidetaan sekä keskitetysti että hajautetusti kampuksilla. Lahdessa toimii toiminnanohjausyksikköön kuuluva Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö sekä sihteeri-, talous- ja opetus- ja opiskelijapalveluiden henkilöitä. Myös Tietotekniikkakeskuksen henkilöstöä on Lahdessa. Vuoden 2017 aikana valmistaudutaan myös Lahdessa yliopiston hallituksen päättämän uuden toimintarakenteen muutosten seurauksiin. Päätöksen mukaan nykyiset 11 tiedekuntaa ja neljä tutkijakoulua jatkavat toimintaansa, mutta ainelaitosten asema taloudellisesti itsenäisinä yksiköinä lakkaa vuoden 2017 lopussa. Alkusyksystä 2016 alkaen kaikki HY:n Lahden toiminnot on keskitetty Niemen kampukselle. Yhteistyön sujuvuudesta LADEC:n ja LAMK:n kanssa huolehditaan kampuksella mm. vuonna 2015 tehdyn kampusjäsenyysmallin ja kampusjohtoryhmän avulla. FellmanniCampus on yliopistolle edelleen tärkeä; siellä on Korkeakoulukirjaston päätoimipaikka, ja HY järjestää siellä itse sekä yhdessä muiden yliopistojen ja LAMK:n kanssa aikuiskoulutusta ja yleisötapahtumia. Tietotekniikkapalveluista ja niihin liittyvästä seurannasta on tehty verkoston ja Tietotekniikkakeskuksen välinen sopimus. Toteutuksen tarkistuspisteet ovat touko- ja marraskuun lopussa. Sopimusta päivitetään tarvittaessa vastaamaan yhteisiin, uusittuihin tiloihin sijoittumista. Vuonna 2015 LAMK:n kanssa aloitetun IT-yhteiskäyttömallin suunnittelua ja toimeenpanoa jatketaan. 7) Rahoitus Lahden kaupungin rahoituksen käytöstä raportoidaan kaupungille puolivuosittain osana koko Yliopistokampuksen raportointia. Verkoston seuraavan vuoden toiminnan ja talouden suunnittelu aloitetaan touko-kesäkuussa, jolloin käynnistyy kaupungin talousarvion 2018 valmistelu ja pidetään HY:n ja Lahden kaupungin vuosittainen yhteistyöneuvottelu. 9

10 HY käyttää yliopistokeskuksen koordinaatiomäärärahan tehokkaasti niin, että se tukee sekä koko Yliopistokampuksen että HY:n verkoston yhteisiä tavoitteita. 8) Johtaminen ja organisaatio sekä henkilöstön yhteistoiminta 6. Yksikkökohtaiset suunnitelmat Johtoryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa, seuraa ja edistää toimintasuunnitelman toteutusta sekä viestii aktiivisesti henkilöstölle ja emoyksiköille. Ohjausryhmä kokoontuu toukokuussa ennen yliopiston ja Lahden kaupungin yhteistyöneuvottelua sekä vuoden loppupuolella seuraavan kauden valmistelua ja toimintasuunnitelman hyväksymistä varten. Henkilöstölle järjestetään säännöllisesti yksikkökohtaisia ja kaikkien yhteisiä tilaisuuksia, joissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja ennen kaikkea luodaan mahdollisuuksia avoimeen vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, ympäristötieteiden laitos, ympäristöekologian osasto Ympäristöekologian osasto toteuttaa tiedekunnan strategisia tavoitteita tuottamalla kansainvälisesti korkeatasoista ympäristöalan tutkimustietoa tiedeyhteisön ja yhteiskunnan käyttöön. Henkilökunta osallistuu sekä kandidaatti- että maisterivaiheen koulutukseen useilla HY:n kampuksilla. Tarjoamalla Lahdessa opiskelijoille myös LUTin ja LAMKin opintoja pyritään valmistamaan laaja-alaisia asiantuntijoita tutkimuksen, hallinnon ja yrityselämän tarpeisiin. Ympäristöekologian osasto toimii osana ympäristötieteiden laitosta, joka kuitenkin HY:n hallintorakenteiden uudistuksessa tulee poistumaan vuoden 2017 lopussa. Tärkeänä tavoitteena on yksikön nykyistä tiiviimpi integroituminen bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan ja Helsingin yliopiston toimintoihin kaiken kaikkiaan, erityisesti opetuksessa (uudet koulutusohjelmat). Etäisyys Viikistä luo haasteita ja samalla uusia mahdollisuuksia - opetuksen toteuttamiseen. Näitä on ratkottu sekä opetusteknologian että pedagogiikan näkökulmista ja yhteisiä toteutusmalleja haetaan edelleen yhdessä Viikin opetushenkilökunnan kanssa. Asiaa edistetään myös yhteisen Oppimisen ja tiedon Lahti hankkeen kautta. Hankkeessa on tavoitteena oppimisen ekosysteemin kehittäminen Päijät-Hämeessä edistämällä ohjausta, digiosaamista ja sujuvampia opintopolkuja. Yhteistyössä verkostoidutaan myös koko yliopistossa tehtävän kaupunkitutkimuksen ja muun muassa Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston Kaupunkiakatemian piiriin. Ympäristöekologian osaston tavoitteena on keskittää edelleen resursseja Lahden tutkimus- ja opetusverkoston kärkiteemaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä kaupunkiympäristö, jossa osaston painopisteenä on kaupunkiympäristöön liittyvä luonnontieteellinen tutkimus ja opetus. Kiertotalouteen liittyvä tutkimus, esim. elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttö ja kalakasvattamojen jätevedenpuhdistus levien avulla nostavat kiertotalousteemaa kaupunkitutkimuksen rinnalle. Veteen (pinta- ja pohjavedet) ja maaperään kohdistuva kemikalisoituminen ja sen analysoiminen (ympäristökemia), vaikutusten mittaaminen (ekologia, ekotoksikologia) sekä siihen liittyvät kunnostustoimet (ympäristöbiotekniikka) ovat muodostaneet keskeisen, eri tiedealoja integroivan 10

11 tutkimusalueen. Vuonna 2016 eläköityneen professorin vakanssi kohdistettiin tukemaan tätä kokonaisuutta määrittelemällä se nimikkeellä akvaattinen ekotoksikologia kaupunkiympäristössä. Vakanssi täytetään vuodesta 2017 alkaen. Vuonna 2017 eläköityvän maaperäekologian professorin vakanssin uudelleenmäärittely tulee mietittäväksi loppukeväästä. AlmaLab-kokonaisuus on remontin myötä uudistunut, mm. levätutkimus ja ekotoksikologia ovat saaneet omat erityisvarustellut tilansa. Jätevesien käsittelyyn ja öljyntorjuntaan liittyvissä tutkimuksissa käytettävät laitteistot on asianmukaisesti sijoiteltu uudelleen. Laboratoriotilojen uudelleenjärjestelyn avulla parannetaan myös korkeakoulu- ja yritysyhteistyön edellytyksiä. AlmaLab kytkeytyy Viikin laboratoriokokonaisuuteen ja muodostumassa olevaan HiLIFE-infraan. Tämän myötä laboratoriota kehitetään kansallisen korkean tason tutkimusinfraksi. Lahden kaupungin rahoitusta käytetään edellisvuosien käytännön mukaisesti henkilöstökuluihin 87 % ja muihin menoihin 13 %. Suunnitelmaan sisältyvät seuraavat vakinaiset professuurit: - akvaattinen ekotoksikologia kaupunkiympäristössä (kaupungin rahoituksella) - maaperäekologia (kaupungin rahoituksella) - ympäristöbiotekniikka (yliopiston rahoituksella) - kaupunkiekosysteemitutkimus (yliopiston rahoituksella) Muita kaupungin rahoituksella palkattuja henkilöitä ovat 6 yliopistonlehtoria ja 4 avustavaan henkilökuntaan kuuluvaa. Avoin yliopisto, Lahden toimipiste Avoin yliopisto tuo Päijät-Hämeen alueelle Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaisia opintoja. Opinnot toteutetaan joko joustavasti opiskeltavina verkko-opintoina tai yhteistyössä alueen vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa. Verkko-opinnot takaavat laajan opintotarjonnan eri tiedekuntien opinnoista. Helsingin yliopiston ympäristöalan opinnot ovat alueellisesti merkittäviä. Avoin yliopisto on mukana kehittämässä opintoja, erityisesti uusien toteutustapojen ja joustavien opiskelumahdollisuuksien osalta. Opintoja voivat hyödyntää osaamisen kehittämisessä myös alueen ko. ammattitehtävissä toimivat. Avoin yliopisto kehittää opetusteknologisia ratkaisuja sekä opetuksen toteutuksen että opintopalveluiden osalta. Uusimman teknologian hyödyntämismahdollisuuksia selvitetään ja kokeillaan myös yhteistyössä LAMK:n kanssa. Toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksen välistä siirtymävaihetta pyritään helpottamaan yhteistyössä alueen lukioiden ja LAMK:n kanssa. Avoimet korkeakouluopinnot antavat lukiolaisille ja uusille ylioppilaille mahdollisuuden tutustua eri alojen yliopisto- ja amk-opintoihin. Projektioppimisen rooli on kasvamassa yliopisto-opinnoissa. Avoimia yliopisto-opintoja pyritään kytkemään alueellisiin kehittämiskohteisiin nk. projektikursseina. Lahden kaupungin rahoitus käytetään koordinointi- ja asiantuntijatyön palkkakuluihin. Tehtävä sisältää avoimen yliopisto-opetuksen ja ympäristötieteen uusien opintojen koordinointityön Avoimessa yliopistossa. 11

12 HY:n Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+ Oy on Helsingin yliopiston omistama yhtiö, joka toimii kiinteästi yhteistyössä Helsingin yliopiston laitosten kanssa ja tuo koulutuksiin ja hankkeisiin uusimman tutkitun tiedon ja yliopistollisen osaamisen unohtamatta käytännönläheisyyttä. Yhtiön toimintamuotoja ovat kehittämistoiminta, jonka osana on yliopistollinen implementaatiotutkimus sekä koulutustoiminta. Lahdessa hankkeet ja koulutukset kiinnittyvät päijäthämäläiseen ja lahtelaiseen toimintakenttään ja tukevat Lahden tutkimus- ja opetusverkoston ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kaupunkiympäristön moni- ja poikkitieteistä kokonaisuutta. HY+ toteuttaa Lahdessa hankkeita ja koulutuksia sekä osallistuu alueen tapahtumiin ja niiden toteutukseen sekä järjestää ajankohtaisiin teemoihin sopivia aamukahvitilaisuuksia. Paikallisesti keskitytään yritysten ja alueen organisaatioiden kehittämiseen koulutuksen ja kehittämistoiminnan avulla. Painoaloja ovat hyvinvointi ja terveys, organisaatioiden kehittäminen ja johtaminen, ympäristöala ja viestintä. Yritys- ja organisaatiokohtaiseen kehittämiseen tuotetaan myös tutkimus- ja opetusverkoston yhteisen teeman mukaisia, kysyntää vastaavia opintoja. Erityisenä teemana on osallistuminen yliopiston ja yritysten välisen yhteistyön kehittämiseen yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa tavoitteena lisätä alueen elinvoimaisuutta ja elinkeinoelämän mahdollisuuksia. HY+ hoitaa HY:n Univist-toimintaa, jonka osaksi voidaan liittää ulkomaisille vierailijoille tutustumiskäyntejä HY:n Lahden toimintaan. Lisäksi HY+ keskittyy yrittäjyyden edistämiseen, mm. työttömien yrittäjyysosaamisen lisäämiseen. Lahden kaupungin rahoitusta käytetään hankkeiden kuntarahoitusosuuksiin. Humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, KSEI Humanistisen tiedekunnan toiminta Lahdessa organisoituu keskeisiltä osin filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokseen sijoittuvan kansainvälisen soveltavan estetiikan instituutin (KSEI) kautta. KSEIn toiminta painottuu erityisesti ympäristöestetiikkaan, muuhun humanistiseen ympäristötutkimukseen sekä arjen estetiikkaan. KSEIn toimialoja ovat tutkimus, opetus sekä alan julkaisutoiminta. Instituutti järjestää sekä kotimaisia että kansainvälisiä tiedetapahtumia. Vuoden 2017 suunnitelmat keskittyvät Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteiseen tutkimushankkeeseen. Valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalitieteiden laitos Sosiaalitieteiden laitoksen tutkimus- ja kehittämistoiminta Lahdessa edustaa verkoston teemaan liittyvää sosiaalisesti kestävän kehityksen ulottuvuutta. HY:n yhteinen Lahden teema osuu erinomaisesti yhteiskuntapolitiikan oppiaineeseen ja tangeeraa sen neljää professorivetoista erikoistumisaluetta: kaupunkitutkimusta, ympäristöpolitiikkaa, vammaistutkimusta ja vanhenemisen tutkimusta. Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kaupunkiympäristö muodostaa Lahteen sopivan moni- ja poikkitieteellisen teemakokonaisuuden, joka voi synnyttää jotakin uutta ja ainutlaatuista. 12

13 Sosiaaligerontologian vuoden 2016 lopussa päättyvää professuuria jatketaan Helsingin yliopiston ja Lahden kaupungin yhteistyöllä professuurin tehtäväalaa samalla hallitusti laajentaen ja muotoilemalla professorin tehtävää mahdollisesti vielä aikaisempaa Lahti-painotteisemmaksi. Samalla sen alaa on tarkoitus eksplisiittisestikin laajentaa vanhenemisen tutkimuksesta muuhun sosiaalitutkimukseen tukeutumalla esim. yhteiskuntapolitiikan oppiaineen sisällä tehtävään kaupunkitutkimukseen ja ympäristöpolitiikan tutkimukseen. Professuuri on tarkoitus muuttaa pysyväksi. Valtiotieteellinen tiedekunta on mukana perustamassa Sustainability Science Centeriä, johon professuuri voi myös tukeutua. Professuuriin sisältyvien teema-alueiden yhteiseksi nimittäjäksi voidaan ottaa Lahden kaupungin huhtikuussa 2016 vahvistetussa strategiassa esille nostettu sosiaalisesti kestävä kehitys, johon väestön vanhenemisen ja hyvinvoinnin kysymykset kytkeytyvät. Professuurin avulla voidaan hyödyntää edelleen Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimusaineistoja, ideoida uutta tutkimusta sekä edistää mm. palvelujen kehittämistä ja asukkaiden osallisuuden lisäämistä. Lahden kaupungin rahoitus käytetään sosiaaligerontologian professorin palkkakulujen osarahoitukseen, monitieteisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin ja niiden valmisteluun sekä muun muassa Lahden tiedefoorumien työskentelyyn. Päijät-Hämeen LUMA-keskus (Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta /OKL ja Koordinaatioyksikkö) Päijät-Hämeen LUMA-keskus ( toimii Lahden Yliopistokampuksen yhteydessä Helsingin yliopiston koordinoimana. Toiminnan keskiössä on lasten ja nuorten innostaminen luma-aineiden opiskeluun ja jatko-opintoihin yhteistyössä tiedeyhteisön, muiden yhteistyötahojen sekä vanhempien/huoltajien kanssa. Tavoitteena on myös kansallisen tietoisuuden vahvistaminen luma-aineiden opiskelun mahdollisuuksista sekä työelämän tarpeista ja niiden merkityksestä. Toiminnan puitteissa tehdään yhteistyötä mm. median ja elinkeinoelämän kanssa. Luma-aineiden harrastustoiminta, toiminnan näkyväksi tekeminen ja hyvän oppimisen edellytysten jatkuva parantaminen luovat pohjaa kestävän kaupunkiympäristön rakentumiselle pitkälle tulevaisuuteen. Yksi vuoden 2017 tärkeimmistä tehtävistä on saada moderni Tiedeluokka täysimittaisesti käyttöön ja lanseerattua. Se on suunniteltu tukemaan oppilaita ja opettajia luma-aineiden opetuksessa sekä edistämään vuorovaikutusta muun yhteiskunnan, työelämän ja luma-aineisiin liittyvän teollisuuden kanssa. Tiedeluokan toiminta pohjautuu kansallisen opetussuunnitelman perusteisiin sekä uusimpaan luma-aineiden opetuksen tutkimukseen. Tiedeluokka tulee olemaan suosittu vierailukohde, jossa käy vuosittain satoja lapsia ja nuoria. Tiedeluokkakonsepti mahdollistaa harrastus- ja kerhotoiminnan luma-aineissa. Samalla se tarjoaa alan opiskelijoille mahdollisuuden hankkia työkokemusta. Tiedeluokka tekee Lahdesta entistä houkuttelevamman paikan asua ja työskennellä. Tiedeluokkakonsepti on tulevaisuusorientoitunut ja luo pohjaa alueen luonnontieteisiin nojaavalle teknologiaosaamiselle. Valtakunnalliseen LUMA-keskusverkostoon kuuluva Päijät-Hämeen LUMA-keskus kytkeytyy toiminnallisesti kiinteäksi osaksi Lahden Yliopistokampusta ja Helsingin yliopiston Lahden tutkimusja opetusverkostoa. Kaupungin rahoitusta käytetään keskuksen koordinointi- ja viestintätehtäviin 13

14 sekä Tiedeluokan varustamisen osarahoitukseen. LUMA-keskuksella on osa-aikainen johtaja (sijoitusyksikkö OKL) ja syksystä 2016 alkaen päätoiminen koordinaattori ja osa-aikainen asiantuntija koordinaatioyksikössä. Lahden kaupungin rahoitusta käytetään pääasiassa palkkakuluihin sekä Tiedeluokan rakentamiseen ja varusteluun. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Laitoksen toiminta Lahden tutkimus- ja opetusverkostossa kytkeytyy kestävän kaupunkiympäristön teemaan hyvinvointia tukevien ekologisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien kautta. Ravitsemustieteen maisteriopintoihin kuuluvaa terveyden edistämisen osaa ("Ravitsemus ja yhteiskunta) on laajennettu niin, että teoriajaksoa seuraa 4 op. projektityö. Pieni osa Lahden kaupungin rahoituksesta käytetään projektityökurssin oheiskuluihin sekä uusien Lahden tutkimus- ja opetusverkoston tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmisteluun. Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö Koordinaatioyksikkö kuuluu HY:n Yliopistopalveluiden toiminnanohjausyksikköön. Sen keskeinen tehtävä on Lahden Yliopistokampuksella toimivien yliopistojen (HY, LUT, Aalto) yhteistyön edistäminen ja yhteisten toimintamuotojen kehittäminen. Koordinaatioyksikkö vastaa Yliopistokampuksen edunvalvonnasta ja yhteyksistä sidosryhmiin sekä yhteisestä viestinnästä ja alueellisen korkeakouluyhteistyön koordinoinnista. Yksikkö vastaa vuonna 2017 myös valtakunnallisen Mun juttu meidän tulevaisuus -ESRosarahoitteisen hankkeen hallinnoinnista ja päätoteutuksesta sekä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen koordinoinnista. Koordinaatioyksikön tehtävänä on myös HY:n Lahden tutkimus- ja opetusverkoston hallinto- ja tukitoimintojen kokonaisuuden koordinointi sekä verkoston sidosryhmäyhteistyö. Koordinaatioyksikkö toimii yliopiston perusrahoituksella; koordinaatiosta on sovittu yhtenä valtakunnallisena tehtävänä HY:n ja OKM:n välisissä neuvotteluissa. Yksikkö saa Lahden kaupungin rahoitusta, joka käytetään Korkeakoulukirjaston toimintaan ja sen kehittämiseen. Kaikille avoin kirjasto on perustettu Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Lahden ammattikorkeakoulun ja Lahden kaupungin välisen sopimuksen mukaisesti palvelemaan erityisesti kaikkia alueen korkeakoulutoimijoita. Lisäksi Lahden kaupungin rahoitusta käytetään HY:n yhteisen Lahden toiminnan kulujen (mm. tiedefoorumit) kattamiseen. Koordinaatioyksikkö vastaa yhdessä Yliopistopalveluiden/ Viestintä ja yhteiskuntasuhteet yksikön kanssa järjestettävän Suomi100Forumin käytännön organisointitehtävistä Helsingin yliopiston osalta. Yliopiston teemaryhmä järjestetään perjantaina 3.3. ja ryhmää isännöi kansleri. 14

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lahden tutkimus- ja opetusverkosto

HELSINGIN YLIOPISTO Lahden tutkimus- ja opetusverkosto HELSINGIN YLIOPISTO Lahden tutkimus- ja opetusverkosto Toimintasuunnitelma ja Lahden kaupungille osoitettu rahoitusesitys 2018 1. HY:n Lahden toimintojen organisointi 2. Toimintaympäristön muutokset 3.

Lisätiedot

Yliopistojen yhteinen toiminta-alusta. Päijät-Hämeen TKI & O tilaisuus Senja Jouttimäki

Yliopistojen yhteinen toiminta-alusta. Päijät-Hämeen TKI & O tilaisuus Senja Jouttimäki Yliopistojen yhteinen toiminta-alusta Päijät-Hämeen TKI & O tilaisuus 5.2.2019 Senja Jouttimäki TAVOITTEENA OSAAVA, ELINVOIMAINEN JA HYVINVOIVA KAUPUNKISEUTU Yliopistokampus perustuu sopimukseen yhteistyöstä:

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014-2015 Matti Uusitupa, pj 1 Selvityksen lähtökohdat Yliopistojen yhteistyö, työnjako ja profilointi ovat

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE TUTKIMUS, PROFILOITUMINEN JA NOUSEVAT ALAT 18.5.2016 Humanistinen ala Jussi Nuorteva 16.12.2015 Tavoitteena lisätä digitalisaation hyödyntämistä ja tutkimuksen infrastruktuurien

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

EduFutura Jyväskylä

EduFutura Jyväskylä EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä

Lisätiedot

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto

REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto UUDISTUVA YLIOPISTO VASTAA VAIKUTTAVUUDEN HAASTEESEEN Rehtori Matti Manninen Agora-päivä kokonaisrahoitus noin 210 M 7 tiedekuntaa

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pirkanmaan toisen asteen oppilaitokset, lukiot ja ammatillinen koulutus, nuorisoasteen- ja aikuiskoulutus.

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

University of Helsinki Designing the Future

University of Helsinki Designing the Future University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA #TAMPERE3 Mitä ny? YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA INTERNET VIE KOULUILTA MONOPOLIN KANSAINVÄ LISYYS ON MUST KOE JA TEE- AIDOT YMPRISTÖT RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS PÄTEVYYDET TUOVAT TUTKINNON

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Oppiminen tulevaisuudessa, 10.10.2017, Turku Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013

Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa. Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013 Uutta LUMA-opetuksessa ja -toiminnassa Johtaja, prof. Maija Aksela Valtakunnallinen LUMA-keskus, HY 15.1.2013 Tieteen ja teknologian iloa kaikille! Valtakunnallisen LUMA-keskuksen tavoitteena on yhteistyössä

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys "Korkeakoulujen alueellisessa tehtävässä on kysymys siitä, että maan eri alueille saadaan riittävästi korkeatasoista työvoimaa ja että alueille syntyy kestäviä, itseään

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen

Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen Päätavoitteena on tukea monialaista yhteisöllistä oppimista ja oivaltamisen iloa yli rajojen luoda pysyvä StarT-toimintakulttuuri tiedefestivaaleineen innostaa oppimisyhteisöjä tieteitä ja taiteita yhdistelevään

Lisätiedot

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti

STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 9/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman tiivistelmä ja koskee kautta 2013-2020. Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS UNIPOLI TAMPERE TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Krista TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Varantola PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU 2.10.2007 UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS Allekirjoitettu 16.8.2006

Lisätiedot

UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä

UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä UEF:n biotalousohjelma Metsäteho-UEF seminaari 22.6.2016, Jyrki Kangas UEF:n strateginen biotalousfokus: metsät, puu ja maankäyttö - monitieteisesti Monialaisuus

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Mikkeli University Consortium www.muc.fi VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Ulla Jurvanen, koordinaatioyksikkö SihteeriFoorumi 2010 2.6.2010 Mikkeli University Consortium www.muc.fi 1 Yliopistokeskukset

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi

Lisätiedot

Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022

Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022 Ainutlaatuinen Rakennus- ja talotekniikkaalan keskittymä Myllypuroon 2022 Liisa Pohjolainen, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja, Helsinki Panostamme avoimuuteen niin koulutuksessa kuin yhteydessä

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen

Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi UNIFIn puheenjohtaja rehtori Kalervo Väänänen Hankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 klo 13.00 16.00 Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGIKYVYKKYYS Opiskelijan kyky toimia sujuvasti digitalisoituvissa

Lisätiedot