Tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen metodologiasta HENVI-tutkimusohjelmien tarkastelu

Transkriptio

1 VTT Katri Huutoniemi Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos Tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen metodologiasta HENVI-tutkimusohjelmien tarkastelu 1 Johdanto Tämä selvitys on tehty Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja opetuksen yksikön (HENVI) sekä Ympäristömuutos ja politiikka oppiaineen (YMP) toimeksiannosta loppukeväällä Tavoitteena oli kehittää ymmärrystä tieteidenvälisen, erityisesti luonnontieteitä ja ihmistieteitä yhdistävän ympäristötutkimuksen metodologiasta keräämällä tutkijoiden kokemuksia HENVIn käynnissä olevista tutkimusohjelmista. Tieteidenvälisyys on niin HENVIn kuin YMPinkin toiminnan ytimessä ja luonnehtii ympäristötutkimusta myös yleisemmin, mutta sitä koskeva systemaattinen tutkimus ja opetus on ollut toistaiseksi melko vähäistä Suomessa. Strategisella tasolla tieteidenvälisyyden tarve on tunnustettu, mutta metodologista keskustelua leimaa epävarmuus, joka koskee paitsi eri tieteenalojen näkökulmien integrointia myös integraation muotoja ja päämääriä. Selvityksen johtoajatuksena oli yhdistää HENVIn tutkimusohjelmissa syntynyt käytännön osaaminen tieteidenvälisyyttä koskevaan metodologiseen keskusteluun ja sitä kautta tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen. Työn analyyttinen viitekehys nojaa tieteidenvälisen tutkimuksen eri muotoja luokitteleviin tarkasteluihin 1, tieteidenvälisen tutkimusprosessin kokemusperäiseen tarkasteluun 2, sekä tieteenalojen tiedollista ja sosiaalista järjestystä koskevaan systeemiteoreettiseen tutkimukseen 3. Aineistoa kerättiin kaikista kolmesta HENVIn käynnissä olevasta ( ) tutkimusohjelmasta Metsät ja ilmastonmuutos (HENVI-Forest), Monitieteinen Itämeri-tutkimus (MULTIDOM), ja Ekosysteemipalvelut ja kestävä kaupunkisuunnittelu (ENSURE). Ohjelmat (jäljempänä hankkeet 4 ) ovat usean tutkimusryhmän konsortiohankkeita, joissa on mukana tutkijoita sekä Helsingin yliopistosta että valtion tutkimuslaitoksista (Suomen ympäristökeskus SYKE, Metsäntutkimuslaitos METLA, Ilmatieteen laitos IL, Maatalouden tutkimuskeskus MTT). Tutkimuslaitokset ovat myös osallistuneet hankkeiden rahoittamiseen. Hankkeet on muodostettu Helsingin yliopiston tutkijoille suunnatun kaksivaiheisen haun perusteella. Ensimmäisessä vaiheessa (ks. hakuilmoitus liitteessä 1) saatiin noin 20 aiesuunnitelmaa, jotka olivat tutkijoiden oman organisoitumisen tulosta. Parhaat aiesuunnitelmat pääsivät jatkokierrokselle, jossa niitä kehotettiin HENVIn toimesta tekemään keskinäisiä konsortioita. HENVI teki suoria ehdotuksia konsortiokumppanuuksista, ja ehdotettujen konsortioiden osapuolet laativat uuden, yhteisen hankesuunnitelman. Aineisto ja menetelmät on esitelty luvussa 2. Luku 3 kuvaa kunkin HENVI-hankkeen tieteidenvälistä rakentumista, tieteidenvälisen vuorovaikutuksen luonnetta ja toteuttamistapoja. Tarkoituksena on luoda yleiskuva siitä, millaista tieteidenvälisyyttä kukin hanke edustaa. Esittelen eri hankkeista tekemiäni metodologisia havaintoja systemaattisemmin ja toisiinsa vertaillen luvussa 4. Havainnot on jäsennelty 1 Bruun ym. 2005; Huutoniemi ym. 2010; Boix Mansilla Huutoniemi & Tapio 2014; Massa Abbott 2001; Luhmann 1995, 2004; Fuchs 2001, 2002; Whitley Käytän tässä termiä hanke ohjelman sijaan, koska ohjelma viittaa yleensä joko hallinnollisesti (tiedepolitiikan tasolla) tai tieteenteoreettisesti (tieteenfilosofisella tasolla) koordinoituun tutkimuskokonaisuuteen, joista kumpikaan ei tavoita tieteidenvälisyyttä metodologisella tasolla. Hanke puolestaan viittaa nimenomaan metodologisesti koordinoituun tutkimuskokonaisuuteen, ja sopii siten tieteidenvälisen metodologian analyysiyksiköksi. 1

2 teemoittain, ja jäsennystä voisi sellaisenaan käyttää opetuksen runkona tai sen osana. Tätä tavoitetta silmällä pitäen olen pyrkinyt linkittämään havaintojani erityisesti kahteen tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen metodologiaa käsittelevään tuoreeseen teokseen. 5 Luku 5 tiivistää selvityksen tulokset ja esittää tieteidenvälisen menetelmäopetuksen (YMP) ja tieteidenvälisen tutkimusrahoituksen (HENVI) kannalta tärkeimmät päätelmät. 2 Aineisto ja menetelmät Selvityksen aineisto koostuu HENVI-hankkeissa työskentelevien tai työskennelleiden tutkijoiden haastatteluista, hankkeiden tutkimussuunnitelmista ja edistymisraporteista, HENVIn verkkosivuilla olevasta materiaalista, sekä muutamista muista hankkeiden kirjallisista tuotoksista, jotka tulivat esille haastatteluissa. Selvityksen taustaksi kävin myös keskustelut toimeksiantajien edustajien kanssa (tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, professori Ilmo Massa, yliopistonlehtori Risto Willamo). Omat maisteriopintoni YMP oppinaineessa ( ) sekä aiemmat oppiaineelle tekemäni selvitykset muodostavat myös eräänlaisen taustan tälle työlle. Varsinaisia tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 17 henkilön kanssa (HENVI-Forest-hankkeesta 5, MULTIDOM-hankkeesta 7, ENSURE-hankkeesta 5) ja ne kestivät vajaasta tunnista vajaaseen kahteen tuntiin ( min), keskimäärin noin 75min. Haastateltaviksi pyrittiin valitsemaan hankkeen tieteidenvälisen yhteistyön kannalta keskeiset henkilöt, ml. hankkeiden vastuulliset johtajat (n=3), keskeisten työpakettien johtajia (n=4), HENVIn palkkaamia tutkijoita (n=9) sekä graduntekijä (n=1). Tutkijat olivat joko yliopistotutkijoita tai yliopiston ja tutkimuslaitosten yhteisesti palkkaamia ns. yhteistutkijoita. Osa heistä oli väitellyt hankkeen kuluessa. Haastateltavien osuus hankkeisiin palkatusta tutkimushenkilöstöstä on karkeasti arvioituna runsas puolet. 6 Haastattelut olivat puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja (ks. haastattelurunko liitteessä 2), ja keskustelut käytiin luottamuksellisesti. Haastattelujen yhteydessä pyrin selvittämään myös hankkeen muiden tutkijoiden roolia tieteidenvälisessä yhteistyössä ja siten valikoimaan tulevia haastateltavia. Selvityksen tiiviin aikataulun vuoksi en kuitenkaan ehtinyt keskustella kaikkien tärkeiksi todettujen henkilöiden kanssa. Osa heistä oli myös tavoittamattomissa maastotöissä, vanhempainvapaalla, sairaslomalla tai muiden kiireiden keskellä. Kaikki haastattelut nauhoitettiin, ja suurin osa (12/17) litteroitiin kokonaan tai lähes kokonaan suoraksi tekstiksi. Myös litteroimattomat haastattelut kuunneltiin ja valikoidut osat kirjoitettiin tekstiksi. Tekstit siirrettiin Atlas.ti ohjelmaan laadullisen analyysin tekoa varten, mutta systemaattista koodausta ja ohjelman analyysityökaluja ei ehditty käyttää. Tässä raportissa esitetty analyysi perustuu aineiston laadulliseen tarkasteluun aiemmassa tutkimuksessani syntyneen käsitteistön ja asiantuntemuksen varassa. Analyysi on lähinnä aineiston karkea jäsennys; sen tarkoituksena on kuvata ja tiivistää tieteidenvälisen opetuksen ja tutkimuksen kehittämisen kannalta kiinnostavia havaintoja. Mahdollinen kontribuutio tieteidenvälisyyttä koskevaan akateemiseen keskusteluun edellyttää suunnatumpaa ja tarkempaa analyysia vertailevan tapaustutkimuksen lähtökohdasta, jossa mainitut kolme hanketta edustavat erilaisia tapauksia tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen metodologisista haasteista ja niiden ratkaisuista. Tätä voisi lähteä toteuttamaan muotoilemalla aihetta käsittevän kirjallisuuden perusteella täsmällisempi tutkimuskysymys ja integroimalla ja tarkentamalla lukujen 3 ja 4 havaintoja kysymykseen vastaamiseksi. Tässä yhteydessä myös lisämateriaalin hankinta hankkeista voisi olla paikallaan. 5 Huutoniemi & Tapio 2014; Massa Käytössäni ei ole kunnollisia tietoja tämän laskemiseksi. Varsinaiset tutkijat ovat mm. työskennelleet hankkeissa eri aikoina ja eri pituisia jaksoja, ja työpakettien johtajien hankkeista saamia palkkoja en lähtenyt selvittämään. 2

3 3 HENVI-hankkeiden tieteidenvälinen rakentuminen 3.1 HENVI-FOREST: Optimizing forest management and conservation to account for multiple interactions with the climate HENVI-Forest (jatkossa: FOREST) on laaja, neljästä eri teemasta ja 11 työpaketista 7 koostuva metsätieteellinen hanke, jonka tavoitteena on analysoida metsätalouden kaikki potentiaalisesti tärkeät ilmastovaikutukset, ja tutkia miten metsien käyttö ja suojelu tuottavat korkeimman mahdollisen taloudellisen ja sosiaalisen arvon, kun niiden kaikki ilmastovaikutukset otetaan huomioon. Hankkeen tieteidenvälisyys rakentuu konkreettisen tutkimuskysymyksen ympärille: Voiko metsänhoidolla vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaan kustannustehokkalla tavalla? Tieteenaloittain jäsentyneet teema-alueet ovat metsäekologisesti suuntautunut WP1, jossa tutkitaan miten erilaiset metsienkäsittelytavat vaikuttavat biologisten ja fysikaalisten prosessien kautta metsien kasvihuonekaasuvirtoihin ja muihin ilmaston kannalta relevantteihin ominaisuuksiin; ilmakehätieteellinen WP2, jossa tutkitaan ko. metsänkasvumallien vaikutusta ilmakehän ominaisuuksiin ja säteilytaseeseen suuraluetasolla; metsäekonominen WP3, jossa etsitään taloudelliset optimit erilaisille metsänkäsittelyskenaarioille, ottaen huomioon niiden ilmastovaikutukset; ja yhteiskuntatieteellisesti suuntautunut WP4, jossa tutkitaan metsätalouden sidosryhmien preferenssejä ilmastonmuutoskysymyksissä ja metsänkäsittelyskenaarioiden sosiaalista hyväksyttävyyttä (ks. kuva 3.1). Kuva 3.1. FOREST-hankkeen teemojen väliset yhteydet (Lähde: HENVI-Forest hankkeen esittely, Eero Nikinmaa ja Kari Minkkinen, ) Hankkeen tutkimuskysymys vastaa yhteiskunnasta nouseviin tarpeisiin, mutta tutkimusasetelma tähtää ennen kaikkea metsien ja ilmaston vuorovaikutusta koskevan luonnontieteellisen tietämyksen yhteennivomiseen. Metodologisesti hanke on siis luonnontiedevetoinen, mutta sen luomassa kehyksessä 7 Kukin neljästä teemasta on jakautunut useaan työpaketteihin (esim. WP1.1, WP1.2 jne). Viittaan tässä raportissa termillä työpaketti (WP) lähinnä neljään teema-alueeseen. Selvityksen puitteissa ei ollut mahdollista tarkastella 11 työpakettia erikseen. 3

4 on voitu tehdä menestyksellistä yhteistyötä myös yhteiskuntatieteiden kanssa. Hanke on tieteellisesti kunnianhimoinen pyrkiessään yhdistämään eri tieteenalojen tietoa aiempaa laajemmin ja systemaattisemmin. Tieteenalojen kirjo pyrkii käsittämään koko ketjun metsien ilmastovaikutuksista niiden taloudelliseen ja sosiaalisen arvottamiseen ja siten antamaan kattavan vastauksen tutkimuskysymykseen. Luonnontieteet (WP1 ja WP2) tuottavat lähtödataa, jota työstetään edelleen taloudellisen optimoinnin (WP3) ja sosiaalisen hyväksyttävyyden (WP4) viitekehyksissä. Työpakettien välinen yhteistyö on ollut hankkeen kantavana ideana, eikä työpakettien mahdollisesta sisäisestä tieteidenvälisyydestä poikinut paljonkaan keskustelua. Vaikuttaa siltä, että sisäisen tieteidenvälisyyden haasteet on tietoisesti jätetty vähemmälle pohdinnalle, ja käytetyt mallit ja menetelmät ovat varsin vakiintuneita. Yhteiskuntatieteellistä osuutta (WP4) lukuunottamatta hanke oli suunniteltu alunperinkin tieteidenväliseksi, eli HENVIn aiehakuun osallistuttiin suunnitelmalla joka perustui metsäekologien, ilmakehätieteilijöiden ja metsäekonomistien yhteistyöhön. Yliopistolaitosten (Metsätieteiden laitos/mmtdk, Fysiikan laitos/mltdk) lisäksi hankkeessa oli mukana kaksi valtion tutkimuslaitosta, METLA ja IL. Ensimmäisen hakukierroksen jälkeen hankkeen johto otti HENVIn suosittelemana yhteyttä ympäristöpolitiikan tutkijoihin (sosiaalitieteiden laitos), joiden oma aiehakemus oli pudotettu pois toiselta hakukierrokselta. Olemassaoleva hankesuunnitelma asetti melko selvät raamit ympäristöpoliittiselle tutkimukselle, mutta yhteistyö käynnistyi, ja tutkimus toteutettiin ympäristöpolitiikan tutkijoiden oman ehdotuksen mukaisesti. Hankkeen luonnontieteellinen osa (WP1 ja WP2) perustuu laskennalliseen mallintamiseen; hankkeessa ei tehdä uusia mittauksia tai kenttätyötä, vaan se on keskeisesti olemassaolevan datan prosessointia hankkeen kysymyksenasettelun puitteissa. Eri työpaketeissa tuotetun datan yhdistäminen on metodologisesti melko kunnianhimoista, sillä mallit perustuvat eri tieteenaloilla kehitettyihin teorioihin ja niihin sisältyy oletuksia, jotka eivät kaikilta osin sovi yhteen. Myös taloustieteellinen osa (WP3) hyödyntää luonnontieteellisiä laskelmia taloudellisten optimien etsimisessä. Ekologisen ja taloudellisen näkökulman yhdistäminen on ollut melko luontevaa, koska metsätieteiden alalla on vahvoja yhteistyöperinteitä ja monet hankkeen tutkijat ovat toisilleen ennestään tuttuja. Myös fyysikoiden kanssa on tehty aiemmin yhteistyötä metsä-ilmakehä vuorovaikutuksen tutkimisessa. Yhteiskuntatieteellinen osa (WP4) puolestaan perustuu metsäalan toimijoiden haastatteluihin sekä työpajatyöskentelyyn, jossa luonnontieteellisiä mallinnustuloksia tarkastellaan sidosryhmien näkökulmista. Haastattelujen (WP4.1) yhteys hankkeen luonnontieteelliseen tutkimukseen on ollut vähäinen, mutta työpajatyöskentely (WP4.2) on sidottu kiinteästi luonnontieteelliseen tutkimukseen: Työpajassa keskusteltiin neljästä metsänkäsittelyskenaariosta, jotka luotiin mallitulosten perusteella nimenomaan työpajaa silmällä pitäen. Yhteiskuntatieteilijät ovat konsortion ainoa täysin uusi osapuoli. Tieteidenvälisyys tässä laajuudessa on ollut uutta sekä luonnontieteilijöille että taloustieteilijöille, mutta ympäristöpolitiikan tutkijoilla oli jonkin verran kokemusta vastaavanlaisesta yhteistyöstä sekä teoreettisia valmiuksia tiedon integraatioon. Hankkeen luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus integroituvat skenaariotarkastelussa, jossa luonnontieteilijöiden tuottama geneerinen tieto on hankejohtajan mukaan käännetty case - muotoon, jotta se tarkoittaa jotain niille ihmisille joiden avulla metsänhoidon ilmastovaikutusten sosiaalista hyväksyttävyyttä tarkastellaan. Tämän ajatuksen työstäminen ja skenaarion käsite ylipäänsä ovat vaatineet paljon aikaa ja yhteisiä keskusteluja. Metsien ilmastovaikutukset on laskettu neljälle vaihtoehtoiselle metsänkäsittelyskenaariolle, joita ovat ilmastonmuutoksen torjuntaa, biodiversiteetin turvaamista, bioenergian tuotantoa, ja puuntuoton taloudellista arvoa painottavat skenaariot. Skenaariot on määritetty metsänhoidon ympäristöpoliittisia näkökohtia silmälläpitäen, mutta niiden ilmastovaikutukset on laskettu luonnontieteellisillä malleilla. Skenaariot tarkkoine ilmastovaikutuksineen ovat toimineet keskustelualustana sidosryhmien kanssa, ja nämä keskustelut muodostavat yhteiskuntatieteellisen työpaketin (WP4.2) keskeisen aineiston. Sekä luonnontieteilijöillä että 4

5 yhteiskuntatieteilijöillä on kuitenkin ollut myös omia, tästä yhteisestä tavoitteesta eriäviä päämääriään. Luonnontieteilijät ovat esim. työstäneet julkaisuja, joissa laskentatuloksia ei tarkastella skenaarioittain, ja yhteiskuntatieteilijät ovat käyttäneet skenaarioita välineenä erilaisten kielellisten ilmaisujen kognitiivisten vaikutusten tutkimiseksi. Tieteidenvälisestä näkökulmasta hanke on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten luonnontieteen ja yhteiskuntatieteen yhteistyö voi olla toimivaa siitä huolimatta, että hankkeen (pää)kysymyksenasettelu on laadittu selvästi yhden osapuolen näkökulmasta. Tieteidenvälisen vuorovaikutuksen tarkempi analyysi paljastaa, että vuorovaikutus on monikerroksista ja suuntaista, ja se on palvellut useampaa kuin yhtä tutkimuksellista tavoitetta. Tieteelliset kunnianhimot ovat osapuolilla olleet selvästi erilaisia luonnontieteilijät tähtäävät Nature-tasoiseen synteesiin metsien ilmastovaikutuksista, kun taas yhteiskuntatieteilijät tutkivat kognitiivisia mahdollisuuksia ympäristökäyttäytymisen muutokseen mutta ne on pystytty yhdistämään hankkeen luomissa puitteissa. Tieteidenvälinen yhteistyö on kuitenkin ollut hidasta ja vaatinut paljon resursseja. Tutkimuksen määrälliset tavoitteet eivät luultavasti täyty hankkeen aikaraamien puitteissa, sillä yhtäkään tieteellistä julkaisua ei hankkeesta ilmeisesti ollut syntynyt vielä keväällä MULTIDOM: Multidisciplinary assessment of the role of dissolved organic matter in the environmental status of the Baltic Sea MULTIDOM on kolmesta työpaketista koostuva Itämeren ja sen valuma-alueen ympäristön tutkimukseen suuntautunut hanke, jossa on mukana liuenneen orgaanisen aineksen (DOM) ekologisia prosesseja ja vaikutuksia tutkiva WP1, vedenlaadun ennustamiseen soveltuvien stokastisten mallien kehittämiseen suuntautunut WP2, ja Vantaanjoen ympäristöhistoriaa ja politiikkaa tutkiva WP3. Hankkeen yhdistävänä tekijänä on kiinnostus Itämeren valuma-alueen ilmiöihin ja niiden kytkeytymiseen vesiensuojelukysymyksiin (mikä oli yksi HENVIn rahoituksen teema-alueista). Työpakettien välinen raja-aita on kuitenkin ollut korkea; millään osapuolella ei ole aiempaa kokemusta tieteidenvälisestä yhteistyöstä näin kaukana toisistaan olevien alojen välillä. Hankkeella ei ole selkeää yhtenäistä tavoitetta, viitekehystä tai metodologiaa se on koottu neljästä 8 alunperin erillisestä hankeideasta. Hankesuunnitelmassa esitetty kysymys vesiensuojelutoimien relevanssista DOM-problematiikan näkökulmasta olisi periaatteessa voinut toimia koko hanketta ohjaavana motiivina, mutta kysymys on todettu yhtäältä liian laajaksi suhteessa olemassaolevan tiedon ja hankkeen resurssien tasoon, toisaalta yhteensopimattomaksi erityisesti ympäristöhistoriallisen tutkimuksen (WP3) kanssa. Itämeren valuma-alue tutkimuksen empiirisenä kontekstina on puolestaan ollut pelkkä yhteinen nimittäjä, joka ei ole luonut riittäviä käsitteellisiä tai metodologisia puitteita tieteidenväliselle yhteistyölle. Myöskään huoli alueen vesistön tilasta ei ole käytännössä yhdistänyt hankkeessa tehtävää tutkimusta, koska joillekin se merkitsee välitöntä akateemista mielenkiintoa, kun taas toisille se on lähinnä akateemisen tutkimuksen taustalla oleva motiivi. Yhtenäisen strategian luomista on vaikeuttanut se, että hankkeen johtoon valittu henkilö lähti jo alkuvaiheessa toisiin tehtäviin, ja integraatiopyrkimykset alunperinkin erisuuntaisten osahankkeiden välillä käynnistyivät liian myöhään. Kaikki kolme työpakettia ovat kuitenkin itsessään tieteidenvälisiä kenties selkeämmin kuin kahdessa muussa HENVI-hankkeessa. WP1 yhdistää hydrobiologian, maaperäkemian ja maantieteen tietämystä DOM-aineksen huuhtoutumisen, kulkeutumisen, hajoamisen ja ekologisten vaikutusten tutkimiseksi. Mukana on eri aloille erikoistuneiden luonnontieteilijöiden lisäksi ympäristöekonomisti, ja kokonaisuudessaan tieteidenvälinen kombinaatio on uusi se on koottu alunperin kahdesta erillisestä 8 Tämä luku on epävarma. Haastattelujen perusteella vaikuttaa siltä että taustalla olevia aiehakemuksia olisi neljä, mutta yhtä näistä ei näy aiehakemuslistassa, jonka sain HENVI:n koordinaattorilta. 5

6 hankeideasta. 9 Tutkimus ei kuitenkaan hankkeesta riippumattomista käytännön syistä ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan, ja erityisesti työpaketin yhteiskuntatieteellisempi ulottuvuus (mm. taloudellinen optimointi) on jäänyt marginaaliseksi. Muuttuneessa asetelmassa myös tieteidenvälisyyden metodologiset haasteet ovat olleet pienempiä. Monitaitoinen, myös maantiedettä hallitseva ympäristöekonomisti on päätynyt lähinnä tuomaan paikkatieto-osaamista valuma-alueiden koejärjestelyihin ja monitorointiin. Työpakettiin osallistuu kolme yliopistolaitosta (Ympäristötieteiden laitos/bytdk, Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos/mmtdk, Taloustieteen laitos/mmtdk) sekä valtion tutkimuslaitokset SYKE ja MTT. Työpaketti on koottu yhdistämällä kaksi alunperin erillistä hankeideaa. WP2 kehittää stokastiseen laskentaan perustuvaa Bayesilaista metodologiaa vesiensuojelun tarpeisiin, ja työn keskeinen sisältö koskee nimenomaan erilaisen, myös eri alojen tietämyksen integrointia ko. metodologian avulla. Metodologisesti työpaketti edustaa lähtökohtaisesti monitieteistä uusiutuvien luonnonvarojen käytön säätelyä koskevaa tutkimusalaa, joka sisältää luonnonvarojen tuotannon ja kestävän käytön arvioinnin ohella myös sen hallintaan liittyviä yhteiskuntatieteellisiäkin elementtejä, kuten resurssien hyödyntäjän näkökulma ja riski- ja päätösanalyysi. Työpaketin sisäiseen tieteidenvälisyyteen liittyvät metodologiset haasteet tunnetaan siis melko hyvin, ja MULTIDOM-hankkeen työ jatkaa alan metodologian kehittämistä. Mukana on Ympäristötieteiden laitos/mmtdk ja SYKE. WP3 tutkii Itämeren ja Vantaanjoen alueen ympäristöhistoriaa mm. alkuperäisen arkistotiedon avulla, ja luo yhteiskuntatieteellistä ymmärrystä alueen ympäristökysymysten kehittymisestä. Työpaketti on tieteidenvälinen siinä mielessä, että ympäristöhistoriallinen analyysi tukeutuu selvästi myös luonnontieteelliseen tietoon, ja työskentelytavat ovat ongelmakohtaisia ja siten lähtökohtaisesti melko vakiintumattomia. Tutkijat työskentelevät Ympäristötieteiden laitoksella/mmtdk. Työpakettien välisiä linkkejä ja yhteistyömahdollisuuksia on pyritty löytämään tutkimustyön kuluessa (ks. kuva 3.2). WP2:n tutkijat ehdottivat koko hanketta integroivaksi menetelmäksi Bayesilaista metodologiaa, mutta WP3:n tutkijat eivät nähneet sitä mielekkääksi tavaksi jäsentää omaa tutkimustaan. He viittasivat mahdollisuuteen käyttää käyttää ympäristöhistoriallista lähestymistapaa hankkeen kokoamiseksi yhteen, mutta ajatus oli jo syntyessään epärealistinen vahvasti luonnontieteeseen suuntautuneessa hankkeessa, eikä sitä pystytty myöskään konkretisoimaan. Käytännössä kumpaakaan ehdotusta ei ilmeisesti pystytty yhdessä pohtimaan operationaalisella tasolla. Eräs haastateltava totesi: Molemmat puolet menee suoraan niin syvälle että toinen tipahtaa heti kärryiltä. Työpakettien WP1 ja WP2 välille sen sijaan on syntynyt vahvoja empiirisiä yhteyksiä. Ne ovat selvittäneet yhteistyössä DOM-aineksen käyttäytymiseen ja vaikutuksiin liittyviä epävarmuuksia ja riskejä. Eri työpakettien tutkijat ovat auttaneet vastaamaan toistensa tutkimuskysymyksiin, ja aineistoja on kerätty ja analysoitu yhdessä. Tutkijat ovat jossain määrin muuttaneet alkuperäisiä suunnitelmiaan yhteistyön mahdollistamiseksi, joten työpaketeissa tehty tutkimus ei kokonaan vastaa hankesuunnitelmassa kuvattua. Yhteistyö ja sen tuomat vaatimukset on kuitenkin koettu pääsääntöisesti hyödylliseksi, paikoitellen jopa erittäin hyödylliseksi ja opettavaiseksi. 9 Ks. edellinen alaviite. 6

7 Tutkijat x Tutkijat y Tutkijat z Kuva 3.2. MULTIDOM-hankkeen integraatio (Lähde: MULTIDOM-hankkeen esittely, Ilmo Massa, ) WP1 on myös keskittänyt tutkimustaan suunniteltua enemmän Vantaanjoen valuma-alueelle, mikä on luonut yhtenäisyyttä (tai ainakin keskusteluyhteyttä) myös WP3:n kanssa. Näiden työpakettien kesken on keskusteltu mahdollisuudesta linkittää yhteiskunnassa herännyt kiinnostus DOM-problematiikkaan osaksi luonnontieteellistä review-artikkelia DOMin käyttäytymisestä vesiekosysteemissä. Idea ei kuitenkaan ole toistaiseksi realisoitunut. Käytännössä WP3 on pysynyt muista työpaketeista tutkimuksellisesti erillisenä. Myös resursseja on ollut vähemmän jopa niin vähän, että niiden osittainenkin suuntaaminen yhteistyöhön olisi saattanut johtaa siihen, että yhtään ympäristöhistoriallista julkaisua ei synny. Koko hanketta yhdistävää tieteidenvälistä yhteistyötä on syntynyt gradujen ohjauksen kautta. Hankkeessa on ollut kaksi monitieteistä gradupakettia, joista toinen on keskittynyt Vantaanjoen alueeseen (alkoi syksyllä 2012) ja toinen käsittelee jätevesien ohijuoksutusta (alkoi 2014 alusta). Molemmissa on useita graduntekijöitä ja ohjaajia eri tieteenaloilta sekä ulkopuolinen rahoittaja (Tulevaisuusrahasto, Helsingin Energia). Graduhankkeet on ideoitu MULTIDOM-hankkeen tutkijoiden yhteistyössä, ja graduja ohjataan osin yhteisesti. Jälkimmäisessä graduhankkeessa ollaan jopa kirjoitettu yhteistä johdantolukua, joten monitieteisyydestä on syntynyt tieteidenvälistä yhteistyötä. Kokonaisuutena graduhankkeet sisältävät mm. luonnontieteellisiä, ympäristöpoliittisia ja taloustieteellisiä näkökulmia. Ensimmäisessä paketissa gradunsa tehnyt haastateltava näki kuitenkin gradutyönsä melko tyypillisenä yksilötyöskentelynä, jossa korostui yhteistyö pääohjaajan kanssa, ei niinkään yhteydet muihin gradulaisiin tai MULTIDOM-hankkeen tutkijoihin. Sen sijaan kaikki muut haastateltavat korostivat graduhankkeiden merkitystä tieteidenvälisen vuorovaikutuksen syntymiselle MULTIDOM-hankkeessa. Tieteidenvälisestä näkökulmasta hanke osoittaa, kuinka vaikeaa on synnyttää mielekästä tutkimuksellista yhteistyötä ulkopuolisen toimesta. Yhteistyön syntyminen vaatii paitsi yhteisiä tieteellisiä intressejä, myös kunnollista etukäteissuunnittelua sekä näkemystä yhteistyön hyödyistä pitkällä aikavälillä. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että tieteidenvälinen yhteistyö tukee tutkijoiden näköpiirissä olevia tutkimuspolkuja, rahoitusmahdollisuuksia ja urakehitystä. Tutkimustyön pitkäjänteinen luonne ja tutkimuspolkujen yksilöllisyys puoltavat vahvasti tutkijoiden omaehtoista verkostoitumista. Laadukasta tieteidenvälisyyttä ei synny ilman lupaavia tieteellisiä linkkejä, ja näitä voivat viime kädessä rakentaa vain tutkijat itse omalla työllään. MULTIDOM-hankkeessa on syntynyt uutta tieteidenvälistä tutkimusta, mutta ei luonnontieteiden 7

8 ja ihmistieteiden välille. Tutkijoiden välille on kuitenkin syntynyt hyvä yhteishenki ja keskusteluyhteys, jolla voi olla kauaskantoisia tiedekulttuurisia vaikutuksia ainakin Viikin kampuksella. 3.3 ENSURE: Enhancing sustainable urban development through ecosystem services ENSURE on neljästä (alunperin viidestä) työpaketista koostuva laaja-alainen tutkimus- ja kehittämishanke, joka tutkii ekosysteemipalveluita kaupunkialueilla ja niihin sisältyviä mahdollisuuksia kestävän kehityksen edistämiseen. Hankesuunnitelmassa korostuu pyrkimys kestävän kaupunkikehityksen käsitteelliseen pohdintaan ja suunnitteluparadigman uudistamiseen ekosysteemipalvelujen paremman ymmärryksen ja kunnollisen määrällistämisen perusteella. ENSURE on kolmesta HENVI-hankkeesta tieteenalakokoonpanoltaan kirjavin. Hanke sisältää ekologista perus- ja soveltavaa tutkimusta kaupunkien viheralueiden vaikutuksesta hulevesien käyttäytymiseen, ilmanlaatuun ja luonnon monimuotoisuuteen (WP1), sosiokulttuurista tutkimusta nuorten ympäristökokemuksista sekä viheralueiden merkityksestä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta (WP2), taloustieteellistä tutkimusta ekosysteemipalveluiden taloudellisesta arvosta ja merkityksestä kestävässä kaupunkisuunnittelussa (WP3), sekä maantieteellistä tutkimusta ekosysteemipalvelujen yhteyksistä maankäytön suunnitteluun eri mittakaavatasoilla (WP4) (ks. kuva 3.3). Alunperin mukana oli myös viides työpaketti (WP5), joka oli suunnattu vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön käytännön toimijoiden kanssa. Tämä osio jäi kuitenkin toteuttamatta keskeisen tutkijan irtauduttua hankkeesta. Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa on osittain katettu muiden työpakettien kautta. Kuva 3.3. ENSURE-hankkeen rakenne ja työpakettien väliset suhteet (Lähde: Tutkimussuunnitelma/Susanna Lehvävirta). Kuten MULTIDOM-hankekin, ENSURE-hanke on koottu alunperin erillisiä hankesuunnitelmia yhdistämällä. Hankkeen senioritutkijoista neljällä oli oma aiehakemus ensimmäisellä hakukierroksella. Alkuperäisiä hankeideoita on kuitenkin vaikeampi tunnistaa lopullisesta kokonaisuudesta, koska yhdistämisvaiheessa pyrittiin aktiivisesti tutkimusideoiden uudelleen järjestelyyn. Tutkimusta kokoavaksi sateenvarjoksi nousi ekosysteemipalvelun käsite, joka oli alunperin ekologisesti suuntautuneen aiehakemuksen keskiössä. Uudessa hankekokoonpanossa käsite on kuitenkin saanut huomattavasti laveamman merkityksen. Empiirisellä ja pragmaattisella tasolla hanketta yhdistää kiinnostus kaupunkiympäristöön. Mukana on neljä yliopistolaitosta (Ympäristötieteiden laitos/mmtdk, Geotieteiden ja maantieteen laitos/mltdk, 8

9 Opettajankoulutuslaitos, Luonnontieteellinen keskusmuseo) ja kolme muuta tutkimuslaitosta SYKE, METLA ja IL. Tutkimuksen tavoitteet, tutkimuskysymykset ja hypoteesit on laadittu kullekin työpaketille erikseen, eikä niiden välisiä metodologisia yhteyksiä ole tutkimussuunnitelmassa tai tutkimustyön kuluessa eksplisiittisesti määritelty; hankkeella ei näin ollen ole yhtenäistä metodologista strategiaa. Vahvojen käsitteellisten ja käytännöllisten yhteyksien ansiosta hankkeessa on kuitenkin selvästi tieteidenvälisyyden aineksia. Kolmen keskeisen käsitteen ekosysteemipalvelu, kestävä kaupunki ja mittakaava puitteissa on syntynyt yhteistyötä ja yhteisiä julkaisujakin siellä ja täällä, mutta hanke ja sen tuottama tieto eivät kokonaisuudessaan integroidu. Työpaketit ovat myös itsessään melko tieteidenvälisiä, eli niihin sisältyy jonkin verran tieteidenvälisyydestä johtuvia metodologisia haasteita. Erityisesti WP4 on pyrkinyt myös aktiivisesti käsittelemään näitä haasteita, koska sen yhtenä tehtävänä on vetää yhteen muiden työpakettien tuloksia maankäytön suunnittelun näkökulmasta. Työpakettien välillä ja sisällä on tehty vaihtelevassa määrin tieteidenvälistä yhteistyötä. Osa ekologeista (WP1) tekee kovaa luonnontiedettä kaupunkiekologisen tutkimuksen omista lähtökohdista, mutta mukana on myös soveltavampaa mm. viherkattoihin liittyvää tutkimusta, jota on tehty tiiviimmässä yhteistyössä muun hankkeen kanssa. Ekosysteemipalveluita koskeva sosiokulttuurinen tutkimus (WP2) on jakautunut kahteen selvästi erilliseen osioon, joilla on vain löyhä kytkentä niin toisiinsa kuin muihinkin työpaketteihin. Terveystieteilijät ovat tehneet työtään hyvin itsenäisesti omista lähtökohdistaan. Kasvatustieteilijät ovat pyrkineet sopeuttamaan alkuperäisiä tutkimusideoitaan hankkeen kokonaisuuteen sopiviksi ekosysteemipalvelun käsitteen avulla, mutta se on koettu melko ongelmalliseksi. 10 Taloustieteellisesti orientoitunut tutkimus (WP3) on jossain määrin linkittynyt WP1 ja WP4 kanssa. Suunnittelumaantieteellinen tutkimus (WP4) on sekä pyrkimyksiltään ja lähestymistavoiltaan selvimmin linkittynyt kaikkiin muihin työpaketteihin, mutta samalla eri työpakettien väliset käsitteelliset erot ovat tulleet esille. Luonnontieteiden ja ihmistieteiden välinen raja on ollut vain yksi monista metodologisista jakolinjoista. Hankkeessa ei ole selvää rajaa luonnontieteilijöiden ja yhteiskuntatieteilijöiden välillä, vaan kaikissa työpaketeissa on sisäänrakennettuna jonkinasteista poikkitieteellisyyttä. Merkittävällä osalla tutkijoista on myös tieteidenvälinen tausta heillä on sekä teoreettisia että käytännöllisiä valmiuksia tieteenalarajojen ylittämiseen ympäristötutkimuksessa. Hankkeen keskeinen yhdistävä käsite ekosysteemipalvelu pitää sisällään sekä luonnontieteellisen että ihmistieteellisen aspektin. Sen sijaan käsitykset näiden aspektien keskinäisestä painoarvosta ja yhteenkietoutumisen tavoista ovat poikenneet selvästikin toisistaan. Osa poikkeamista juontuu luonnontieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimustavan eroista: Siinä missä kaupunkiekologit tutkivat ekosysteemipalvelujen absoluuttista tuottoa mm. kasvifysiologian tai huleveden käyttäytymisen perusteella, suunnittelumaantieteilijät ja taloustieteilijät tutkivat ekosysteemipalvelujen spatiaalisia ja kontingentteja ulottuvuuksia esim. kiinteistöjen arvonmuodostuksen perusteella. Lupaustensa mukaisesti hanke tuottaa tieteidenvälistä tietoa ja välineitä kestävän kehityksen edistämiseen, mutta käsitteiden laajuus ja niistä käytävän keskustelun kirjavuus luultavasti jättävät hankkeen tuotokset, ehkä odotetustikin, epäyhtenäisiksi. Hankkeen kokoava idea kaupunkisuunnittelun paradigman uudistamisesta näyttää tavoittamattomalta ja tieteidenvälisesti liian kunnianhimoiselta käytössä olevien resurssien puitteissa. Hankkeen nelivuotinen aikajänne on tavoitteeseen nähden selvästi liian lyhyt. Yhteistyön rakentaminen toivottuun suuntaan on joka tapauksessa edennyt, ja näyttää siltä, että osa tutkijoista voisi viedä käsitteellistä kehitystyötä yhdessä eteenpäin myös jatkossa. Joitakin tieteidenvälisen integraation kannalta tärkeitä elementtejä on jäänyt pois hankkeesta, kuten työpaketti WP5 sekä tieteidenvälisen yhteistyön havainnointiin ja fasilisointiin palkattavaksi suunniteltu graduntekijä. 10 Työpaketista WP2 en saanut ketään haastateltavaksi. Tässä esitetyt havainnot perustuvat hankkeen muiden tutkijoiden näkemyksiin. 9

10 4 Tieteidenvälinen metodologia ympäristötutkimuksessa Tarkastelen tässä osiossa tieteidenvälisen tutkimuksen menetelmiä termin laajassa merkityksessä: menetelmä on tieteen tekemisessä käytettävä järjestelmällinen menettelytapa, jonka avulla pyritään luomaan uutta tietoa ja täsmentämään vanhempaa tietoa. Menetelmän käsitteen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tiedettä järjestelmänä, joka on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Menetelmä viittaa niihin operaatioihin, joilla järjestelmä havainnoi ympäristöään. Menetelmä on paitsi tieteellisen tutkimisen edellytys, myös sen sokeapiste: Ilmiöiden tieteellinen tutkiminen on mahdollista vain, jos voidaan olettaa, että ilmiöt ovat olemassa riippumatta niistä tavoista, joilla niitä tutkimme. Olipa tutkijan epistemologinen kanta mikä hyvänsä, järjestelmällinen tutkiminen edellyttää, että tutkimuksen tapaa ei samaan aikaan aseteta tutkimuksen kohteeksi. Systeemiteoreettisesta näkökulmasta voidaankin todeta, että tieteen työskentelytapa (eli menetelmä laajassa merkityksessä) perustuu teorian ja metodin erottamiseen. 11 Teoriat eli tutkimusohjelmat ulkoistavat tieteellisen työn sisäiset tulokset. Metodit puolestaan antavat käyttöön koodin eli huolehtivat siitä, että tuloksille voidaan antaa arvoksi tosi tai epätosi. 12 Tieteidenvälisen tutkimuksen metodologisena haasteena on löytää työskentelytapa, jolla eri tieteenalojen havaintojärjestelmien välillä voi syntyä mielekästä yhteistyötä. Tarkastelen tätä haastetta operatiivisesta näkökulmasta, eli lähden liikkeelle tieteenalojen sisäisistä toimintavalmiuksista ja rajoituksista puuttumatta tai viittaamatta niiden ulkoisen todellisuuden luonteeseen. Ympäristötutkimuksessa tieteidenvälisyyttä tavoitellaan usein toista kautta: lähdetään liikkeelle ympäristöongelmien oletetusta luonteesta, ja ajatellaan tieteidenvälisyyden seuraavan luontevasti ongelmakeskeisestä tarkastelusta. Tutkimuksen suuntaaminen esimerkiksi tiettyyn tieteidenväliseen teemaan kuten Itämeri, kestävä kaupunki tai ilmastonmuutos ei kuitenkaan välttämättä johda tieteidenvälisyyteen operatiivisella tasolla tieteidenvälisen tutkimuksen sijaan saadaan usein monitieteisiä ohjelmia. Mikäli tieteidenvälisyyttä halutaan ymmärtää ja edistää myös metodologisena pyrkimyksenä, on huomiota suunnattava tutkimuskohteeseen ulkoistetusta tieteidenvälisyydestä tutkimuksen sisäiseen, operatiiviseen tieteidenvälisyyteen. Tämä ei millään lailla poissulje ympäristöongelmien todellisuutta, vaan kiinnittää huomiota siihen, millaisia valmiuksia erilaiset menetelmälliset lähestymistavat antavat ongelmien ymmärtämiseen ja ratkaisemiseen. Esim. edellä luetellut teemat ovat itsessään ympäristötieteellisen tarkastelutavan tuotosta, ja siten omiaan uusintamaan vallitsevia asemia ympäristötutkimuksen agendan määrittelyssä. Tässä työnjaossa humanistiset ja yhteiskuntatieteet ovat olleet toisarvoisessa asemassa, vaikka ympäristökysymykset koskevat enenevässä määrin kaikkien tieteiden havaittavissa olevaa maailmaa. Eräs haastateltava ENSURE-hankkeesta nostikin esiin kysymyksen, miltä hanke olisi näyttänyt, jos se olisi rakennettu jonkun muun kuin Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan lähtökohdista. Käsittelen seuraavassa tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen metodologiaan liittyviä teemoja, jotka nousivat esiin haastatteluissa HENVI-hankkeiden tutkijoiden kanssa. Teemat koskevat tieteidenvälisen tiedontuotannon operatiivisia ulottuvuuksia edeten tutkimuksen roolista ympäristöproblematiikassa tieteenalojen keskinäiseen asemointiin ja lopulta tieteidenväliseen tiedon integraatioon. 4.1 Tutkimuksen rooli ympäristömuutoksen hallinnassa Ympäristötutkimuksessa yksi fundamentaalinen kysymys koskee sitä, mikä on tieteellisen tutkimuksen tehtävä ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Tutkijat pyrkivät työssään toimimaan roolissa jonka he näkevät oikeaksi, ja yhteistyö eri tavoin asennoituvien tutkijoiden tai tutkijayhteisöjen välillä voi olla 11 Luhmann 2004; Fuchs Luhmann 2004, s

11 haastavaa. Tutkimuksen erilaisia rooleja yhteiskunnallisessa toiminnassa, kuten ympäristömuutoksen hallinnassa, voidaan kuvata käsitteiden perustutkimus ja soveltava tutkimus avulla. FOREST- ja ENSUREhankkeiden kysymyksenasettelut on liitettävissä soveltavaan tutkimukseen, jossa tutkimusta hyödynnetään käytännöllisten kysymysten tarkastelemiseksi ja ratkaisemiseksi. Molemmissa hankkeissa tehdään myös perustutkimukseksi luonnehdittavaa, tieteellisistä kysymyksenasetteluista nousevaa tutkimusta, mutta hankkeiden johto ja kokonaisajatus ovat lähempänä soveltavaa näkökulmaa. MULTIDOM-hanke puolestaan on lähempänä perustutkimusta, vaikkakin WP2 edustaa selvästi soveltavaa tutkimusta. Erottelua perus- ja soveltavaan tutkimukseen on kuitenkin kritisoitu jo 1960-luvulta alkaen, eikä ympäristötutkimus ole koskaan sopinut kovin hyvin näihin kategorioihin 13. Myöskään haastatteluissa esiin nousseet erot eivät koskeneet niinkään tieteenalojen luonteenpiirteitä sinänsä kuin tutkijoiden identiteettiä ko. tieteenalojen edustajina. Haastateltavien oli usein vaikea luonnehtia oman alansa yhteiskunnallista roolia suhteessa muihin tieteenaloihin kuten jako perustieteisiin ja soveltaviin tieteisiin edellyttäisi mutta he pystyivät kyllä luonnehtimaan omia intressejään suhteessa alan muihin tutkijoihin ja myös ko. hankkeen muihin tutkijoihin. Tällaisten luonnehdintojen perusteella näyttäisi siltä, että tutkimuksellinen asenne tai motivaatio suhteessa ympäristöongelmien ratkaisemiseen on erittäin tärkeä tekijä tieteidenvälisessä dynamiikassa. Asenteet heijastelevat luonnontieteiden ja ihmistieteiden tutkimusperinteitä, mutta eivät jakaudu niiden mukaan. FOREST-hankkeessa keskeinen tieteidenvälinen haaste on kytkeytynyt nimenomaan kysymykseen siitä, mikä on tutkimuksen rooli ympäristömuutoksen hallinnassa. Osa haastateltavista luonnehti tätä klassisena objektivismin ja subjektivismin välisenä dikotomiana. Dikotomia nousi esiin etenkin hankkeen alkuvaiheessa, jossa yhteiskuntatieteilijöiden kanssa yhteistyöhön tottumattomat luonnontieteilijät (WP1, WP2) eivät ymmärtäneen yhteiskuntatieteilijöiden (WP4, erityisesti WP4.2) tutkimuksen tieteellistä merkitystä, vaan pitivät sitä subjektiivisena tai pelkkänä politiikkana: Vaikka tietoa on rajallisesti, voidaan tehdä rajuja johtopäätöksiä. Se on itelle kohtuullisen vieras tapa. Käsitykset tieteellisen tutkimuksen tavoitteista ja luonteesta eroavat joidenkin tutkijoiden välillä voimakkaasti (erit. WP1 vs. WP4), ja yhteistyö on edellyttänyt joustoa puolin ja toisin: Yhteiskuntatieteilijät ovat tulleet managereiksi luonnontieteellisesti määriteltyyn hankkeeseen ja täyttäneet heille osoitetun paikan, kun taas luonnontieteilijät ovat laskeneet arvoja skenaarioille, jotka ovat joidenkin mielestä liian äärimmäisiä ja todellisuudesta vieraantuneita. Yhteistyö FOREST-hankkeessa on kuitenkin saanut voimansa nimenomaan tutkijoiden halusta vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Metodologisista eroista huolimatta tietty normatiivinen asennoituminen ympäristönsuojeluun on motivoinut tieteidenväliseen yhteistyöhön. Luonnontieteilijät näkevät, että yhteiskuntatieteilijöiden avulla he voivat saada parempaa yhteiskunnallista resonanssia tutkimuksilleen, ja esimerkiksi tavoitteet Nature tason julkaisuun edellyttävät, että yhteiskuntatieteellinen näkökulma on mukana. Yhteiskuntatieteilijät niin ikään haluavat edistää ympäristöpoliittisia pyrkimyksiä, ja käyttävät luonnontieteilijöiden kanssa yhteistyössä tuottamaansa aineistoa mm. behavioraalisen kestävyystutkimuksen tarpeisiin. ENSURE-hankkeessa kysymys tutkimuksen roolista ympäristökysymysten käsittelyssä ei ole aiheuttanut yhtä selviä jännitteitä. Hanke on lähtökohtaisesti käytäntöön orientoitunut: tavoitteena on tuottaa kestävää kehitystä ekosysteemipalveluilla. Keskiössä oleva ekosysteemipalvelun käsite on jo itsessään hyötyä tavoitteleva se kohdistaa huomion luonnon ihmiselle tarjoamiin palveluihin tai hyötyihin. Suhtautumisessa tähän normatiivisesti ladattuun käsitteen on kuitenkin eroja. Se, mikä on yhdestä näkökulmasta palvelu, voi toisesta näkökulmasta olla neutraali asia tai haitta. Näin ollen ENSURE hankkeen normatiivinen, käytännön hyötyjä tavoitteleva lähtökohta hajoaa eri suuntiin. 13 Ks. Miettinen & Tuunainen 2010; Pielke

12 Tyytymättömimpiä ja heikoimmin sitoutuneita ENSURE hankkeen tieteidenväliseen yhteistyöhön ovat tutkijat, jotka pitävät itseään akateemisen perustutkimuksen tekijöinä. Erityisesti kaupungiekologit (WP1) kokevat, että hankkeessa on tuhraantunut paljon aikaa eikä se ole edistänyt heidän tutkimustaan tehokkaasti. Merkittäviä tieteidenvälisiä jännitteitä ei kuitenkaan ole syntynyt, koska yhteistyö on ollut suhteellisen löyhää. Spatiaalisen taloustieteen (WP3) ja suunnittelumaantieteen (WP4) tutkijat sen sijaan ovat sitoutuneita ja tyytyväisiä hankkeeseen nimenomaan siitä syystä, että ovat voineet edistää käytännönläheisiä intressejään akateemisen tieteen ohella. MULTIDOM-hankkeessa ei ole ollut selkeää luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä yhdistävää ympäristönsuojelullista motiivia. Kysymys tutkimuksen roolista ympäristönsuojelussa on synnyttänyt hieman päinvastaisen asetelman kuin FOREST-hankkeessa: luonnontieteellinen osuus hankkeesta on ollut helpompi kytkeä ympäristönsuojelun käytäntöön kun yhteiskuntatieteellinen osuus, joka on ohjautunut enemmän akateemisen tutkimuksen lähtökohdista. Tästä kertoo sekin, että HENVIn yhteistyötahot tässä hankkeessa SYKE ja MTT ovat olleet kiinnostuneita hankkeen muusta tutkimuksesta (WP1 ja WP2), kun taas yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle (WP3) ei löytynyt yliopiston ulkopuolista yhteistyökumppania. Tämä johtunee osittain historiallisesta näkökulmasta, jonka yhteydet käytännön ympäristönsuojeluun ovat epäsuoria kuten humanistisessa tutkimuksessa yleensäkin. Hankkeessa työskentelevä ympäristöekonomisti (WP1) sen sijaan esitti saman havainnon kuin FOREST-hankkeen luonnontieteilijä: Yhteiskuntatieteellinen näkökulma ympäristökysymyksiin poikkeaa luonnontieteellisestä selvimmin siinä, että yhteiskuntatieteissä otetaan laajemmin kantaa, kun taas luonnontietielijät eivät halua ottaa kantaa oman tarkasti määritellyn osaamisalueensa ulkopuolisiin kokonaisuuksiin. MULTIDOM-hankkeen luonnontieteilijöiden (WP1) asennoitumista voidaan selventää erään käsikirjoitusprosessin avulla. Hydrobiologien johdolla on valmisteltu review-artikkelia (Journal of Marine Systems), joka kerää yhteen luonnontieteellisen tiedon DOM-aineksen huuhtoutumisesta ja käyttäytymisestä Itämeressä. Artikkeli edustaa alan tutkimuksen tieteellistä kärkeä, ja siinä tarkennetaan käsitystä toistaiseksi huonosti tunnetuista monimutkaisista prosesseista. Yhteiskuntatieteilijät (WP3) ehdottivat, että artikkelin johdannossa esiteltäisiin myös DOM-problematiikan tuloa vesiensuojelukeskusteluun, ja tarjoutuvat osallistumaan sekä johdannon että ympäristöpoliittisten johtopäätösten muotoilemiseen. Tämä oli kuitenkin luonnontieteilijöiden mielestä liikaa jo muutenkin laajaan artikkeliin, ja ennen kaikkea liian aikaista, koska asian ympäristönsuojelullinen merkitys oli epäselvä puutteellisen luonnontieteellisen tiedon takia. Luonnontieteelliset havainnot haluttiin julkaista ensin, ja vasta sen jälkeen ryhtyä yhteiskunnallisiin pohdintoihin. Tämä ei nähdäkseni johtunut siitä, etteikö luonnontieteilijöillä olisi yhteiskunnallisia motiiveja, vaan pikemminkin päin vastoin: tutkimuksen ympäristösuojelullinen painoarvo nähtiin tällä tavoin suurempana. Taustalla saattaa kuitenkin olla se FOREST-hankkeessakin esiintyvä ajatus, että vain luonnontieteellinen tutkimus on tiedettä, kun taas yhteiskunnallinen tutkimus on politiikkaa Tieteenalojen asemointi tieteidenvälisessä tutkimuksessa Monella tuntuu olevan aidosta tieteidenvälisyydestä käsitys, että se edellyttää tieteenalojen integraatiota tasa-arvoisista lähtökohdista. Kumpikaan näistä edellytyksistä integraatio tai tasa-arvoisuus harvoin kuitenkaan toteutuu yksittäisen hankkeen tasolla. Niiden tavoittelu ei välttämättä ole myöskään teoreettisesti perusteltua. Tieteentutkimus on osoittanut, että tieteenalojen välinen vuorovaikutus voi olla sekä tiedollisesti edistyksellistä että tiedeyhteisöjen intressejä tukevaa, vaikka se ei johtaisi varsinaiseen tiedon integraatioon. Tasa-arvoisuus puolestaan on paitsi epistemologisesti ongelmallinen, myös vaikeasti määriteltävä tavoite: Mistä tieteenalojen välisessä tasa-arvossa on kyse, ja miten sitä pitäisi mitata? 14 Esim. ympäristöpolitiikan tutkimus tulee toki lähemmäksi politiikkaa ja päätöksentekoa kuin luonnontieteellinen ympäristöntutkimus, mutta tämä ei johdu niinkään tutkimuksen metodologiasta kuin sen kiinnostuksen kohteista. 12

13 Tarkastelenkin seuraavassa tieteenalojen keskinäistä asemointia mahdollisimman neutraalista metodologisesta näkökulmasta. Tieteidenvälinen vuorovaikutus on usein monikerroksista, jolloin alojen väliset vuorovaikutussuhteet muodostavat toisiinsa kietoutuneen vyyhdin, eikä yhtä, yksiselitteistä rakennetta voida esittää. Esim. HENVI-hankkeiden visuaaliset kuvaukset tieteidenvälisestä rakenteestaan (ks. kuvat 3.1 ja 3.3) edustavat lähinnä hanketta vetävän tahon visiota, joka (1) toimii sekä rahoittajan että tutkijoiden suuntaan yhteistyötä jäsentävänä alustana, ja (2) edustaa vain yhtä tieteenalojen yhteenkietoutuneisuuden tasoa. Kussakin hankkeessa niin hanketasolla, työpakettien tasolla kuin yksittäisten tutkijoidenkin työssä tieteidenvälisyys saa samanaikaisesti useita erilaisia muotoja. Vaikka hanketasolla ilmenevää, suunniteltua vuorovaikutusta korostetaan tutkimusrahoituksen suuntaamisessa ja hakemisessa, tieteen ja esim. ympäristötieteellisen ongelmanratkaisukyvyn kehityksen kannalta tärkeää on kiinnittää huomiota tieteidenvälisyyteen myös alemmilla tasoilla, unohtamatta suunnitelmien ulkopuolista spontaania tieteidenvälisyyttä. Esimerkiksi ympäristöhistorian, ympäristöpolitiikan tai suunnittelumaantieteen tutkimuksessa luonnontieteellinen ja ihmistieteellinen tietämys yhdistyvät toisiinsa tavoilla, jotka ovat itsessään kehittyviä ja avoimia ja siten mielenkiintoisia tieteidenvälisen metodologian kannalta. Tässä luvussa keskityn kuitenkin erityisesti hanketason (eli työpakettien väliseen) tieteidenvälisyyteen, koska se on HENVIn keskeinen tavoite. Erotan hanketason tieteidenvälisyydessä kolme muotoa tai moodia: synteesi, palvelu/alihankinta ja haastaminen/kritiikki. 15 Synteesi Tarkoitan tieteidenvälisellä synteesillä tieteenalojen välistä yhteistyötä jonka (1) lähtökohtana on epistemologisesti orientoitunut dialogi ja (2) pyrkimyksenä tieteellisesti yhtenäinen lopputulema. Tieteidenvälinen synteesi on lähempänä tieteidenvälisyyden ihannetta tieteenalojen tasa-arvoista integraatiota kuin kaksi muuta tieteidenvälisyyden moodia: tieteenalojen näkökulmat ovat rinnakkaisia, eivät sisäkkäisiä kuten tieteidenvälisessä palvelussa, ja dialogilla tavoitellaan harmoniaa ja yhteisymmärrystä, ei antagonismia ja erojen tekemistä kuten tieteidenvälisessä kritiikissä. Synteesillä voidaan hakea esim. intellektuaalista yhtenäisyyttä tai tieteellistä kokonaisnäkemystä yhteiskunnallisesti tärkeään kysymykseen (vrt. IPCC:n työ). Erityisesti ENSURE-hankkeen tieteidenvälisyyttä voisi luonnehtia synteesiksi tai sen yritykseksi. Hankkeen tavoite tuottaa kestävää kaupunkikehitystä ekosysteemipalveluilla perustuu idealle, että ekosysteemipalvelujen käsitteen puitteissa voitaisiin rakentaa tieteidenvälistä tietopohjaa ja yhteistyöverkostoa kaupunkien kestävän kehityksen tueksi. Synteesin kaksi kulmakiveä ovat löyhä yhteinen käsitteellinen viitekehys (ks. integroiva käsite, alla) sekä käytännön toimijoille hyödyllinen tieto. Molemmissa on kuitenkin jouduttu ottamaan takapakkia: ekosysteemipalvelun käsite on paitsi yhdistänyt, myös jakanut näkemyksiä, ja käytäntöön suunnattu osallistuvan tutkimuksen työpaketti (WP5) on jäänyt pois keskeisen henkilön irtisanouduttua hankkeesta. Synteettinen tavoite on luotu pakkonaittamalla alunperin erillisiä hanke-ehdotuksia, mikä näkyy tutkijoiden vaihtelevana sitoutumisena ja tavoitteen murentumisena pienemmiksi osatavoitteiksi. Synteettistä tieteidenvälisyyttä ollaan kuitenkin edistämässä mm. työpaketissa WP4, jossa tuotetaan käytännön toimijoille (mm. kaupunkisuunnittelijat, kaavoittajat) opasta ekosysteemipalvelujen huomioon ottamiseksi eri mittakaavatasoilla. Kyse on synteesistä siinä mielessä, että oppaassa pyritään integroimaan muiden työpakettien tuottamaa tietoa yhtenäiseen, käyttökelpoiseen muotoon. Tämä on kuitenkin ollut haasteellista, koska työpakettien tuottama tieto ei aina ole helposti hyödynnettävässä muodossa eivätkä aikataulut yhteensopivia. Esim. viheraluiden terveysvaikutuksia koskeva survey olisi voinut tarjota 15 Tieteidenvälisyyden kolme moodia, Barry & Born

14 hyödyllistä tietoa opastyön fokusoimiseksi, mutta tuloksia ei ollut vielä käytettävissä kun oppaan taustaaineistoa kerättiin. Integraatiota olisi luultavasti voinut parantaa alihankinta konseptilla synteesin sijaan tai rinnalla, jolloin eri osapakettien välistä yhteistyötä olisi suunniteltu vahvemmin työpaketti WP4:n näkökulmasta. Myös FOREST-hankkeen kokonaistavoite on synteettinen: antaa tieteidenväliseen vuoropuheluun perustuva yhtenäinen vastaus integroituun kysymykseen. Tutkimus kuitenkin näyttäytyy useimpien mukana olevien tieteenalojen näkökulmasta palveluna tai alihankintana. Tieteenalojen keskinäisessä asemoinnissa on selvästi havaittavissa useita tasoja tai kerroksia. Ylin tai yleisin taso edustaa tieteidenvälistä synteesiä, mutta työpakettien väliset suhteet ovat hierarkisia. Hierarkian rakenne mikä tieteenala on alisteinen ja mille on kuitenkin monitulkintainen kysymys (ks. alla). Palvelu, alihankinta Tarkoitan tieteidenvälisellä palvelulla tai alihankinnalla tieteenalojen välisen yhteistyön hierarkista rakennetta, jossa vuorovaikutus palvelee enemmän joitakin osapuolia kuin toisia. Hierarkia voi olla käsitteellinen (esim. ylä- ja alakäsitteet) tai empiirinen (esim. työvaiheiden järjestys tai tiedonkulun suunta), mutta eri tieteenaloilla on erilaiset vapausasteet: palveleva tieteenala on sidottu palveltavan alan tarkoitusperiin. Toisin kuin ehkä yleisesti ajatellaan, palvelu-konsepti näyttäisi liittyvän hyvin suunniteltuun, pitkälle vietyyn tieteidenvälisyyteen, joka on ainakin lyhyellä tähtäimellä tuottavampaa ja riskittömämpää kuin esim. pyrkimys synteesiin. Selvimmin tämä tieteidenvälisen vuorovaikutuksen muoto ilmeni FOREST-hankkeessa. Hanke on luonnontiedevetoinen: sen tavoitteena on metsien ja ilmaston vuorovaikutusta koskevan luonnontieteellisen tietämyksen yhteennivominen. Taloustieteellinen ja sosiaalitieteellinen näkökulma eivät ole vaikuttaneet kysymyksenasetteluun ts. kysymyksenasettelu ei ole näiden alojen sisältä katsoen erityisen kunnianhimoinen tai strategisesti tärkeä mutta niiden osaamista ja työkaluja tarvitaan asetettuun kysymykseen vastaamiseksi. Yhteiskuntatieteillä on tässä hankkeessa ensisijaisesti palveleva rooli, jossa he tutkivat luonnontieteellisten laskelmien avulla luotujen metsänhoitoskenaarioiden taloudellisia vaikutuksia (WP3) ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä (WP4). Samaan aikaan heidän oma (erit. WP4) tutkimusasetelmansa on kuitenkin vaikuttanut olennaisesti siihen, millaisia laskelmia luonnontieteellisillä malleilla tuotetaan (skenaariot), jotta tulokset olisivat heille käyttökelpoisia. Yhteiskuntatieteilijöiden hankkeelle tuottama palvelu on siis edellyttänyt luonnontieteilijöiltä vastapalvelusta. He ovat saaneet määritellä sinänsä melko rutiininomaiset optimointi- ja hyväksyttävyystutkimuksensa omiin tutkimusagendoihinsa sopivalla tavalla, mikä on puolestaan sanellut tietyt reunaehdot luonnontieteellisille laskelmille. Samalla kun esim. ympäristöpolitiikan tutkijoiden (WP4) keräämä aineisto palvelee suoraan luonnontieteilijöiden tarpeita, aineiston jalostaminen eteenpäin toisenlaisista teoreettisista lähtökohdista edistää myös heidän omaa tutkimustaan ympäristöpolitiikan kognitiivisista ulottuvuuksista. Taloustieteilijöiden (WP3) ja ympäristöpolitiikan tutkijoiden (WP4) kesken on vireillä myös metodologista kehittelyä tai metakeskustelua siitä, mikä on laskennallisen optimoinnin ja politiikkaskenaarioiden välinen suhde metsien ilmastovaikutusten hallinnassa. Hanke saattaa siten tuottaa myös uusia metodologisia välineitä ilmastovaikutusten poikkitieteelliseen tutkimukseen mikäli näin käy, yhteiskuntatieteen palveleva rooli saattaa poikia myös synteesiä. MULTIDOM-hankkeen alkuvaiheessa käyty keskustelu integraation keinoista näyttäytyi ainakin joillekin keskustelun osapuolille kamppailuksi tieteenalojen keskinäisestä asemoinnista siitä, kuka pääsee kontrolloimaan koko hanketta. Bayesilaisen tilastotieteen (WP2) omaksuminen integroivaksi menetelmäksi olisi heidän mielestään tarkoittanut sitä, että muut ryhtyvät ko. työpaketin tutkimusapulaisiksi. Näin on jossain määrin käynytkin WP1 tutkijoiden osalta, mutta yhteistyö on 14

15 tulkittava vastavuoroiseksi: kanssakirjoittavat ovat saaneet vastapalveluksena menetelmäkoulutusta ja osallisuuden tieteelliseen julkaisuun sekä päässeet vaikuttamaan menetelmän kehittämiseen. ENSURE-hankkeessa ei ole selvää näyttöä tieteidenvälisestä palvelusta. Sekä käsitteelliset että empiiriset linkit työpakettien välillä ovat yhtä lailla jo olemassaolevien yhteyksien tunnistamista kuin hankkeen tieteidenvälisen tutkimusagendan tulosta. Hankkeen tavoitteet on laadittu siten, että ne sopivat jollain lailla kaikille, mutta eivät määrittele eri tieteenalojen keskinäisiä suhteita. Haastaminen, kritiikki Tärkeä tieteenalojen välisen vuorovaikutuksen muoto on haastaminen tai kritiikki, jonka pyrkimyksenä on ottaa kantaa toisella tieteenalalla esitettyihin näkemyksiin. Tätä tieteidenvälisyyden muotoa ei aina tunnisteta tieteidenvälisyydeksi lainkaan, koska se ei kunnioita tieteenalojen välisiä rajoja tai tieteenalojen itseisarvoa se on mahdollisimman kaukana integraation ja tasa-arvoisuuden ihanteista. Tieteidenvälinen kritiikki ei ainoastaan ylitä tieteenalojen välisiä raja-aitoja, vaan myös kyseenalaistaa niitä. Varsinkin pitemmällä aikavälillä ja esim. tieteellisen ongelmanratkaisun kannalta tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska tieteenalojen väliset rajat syntyvät juuri tieteellisen keskustelun rajoittumisesta tieteenalojen sisälle. 16 Tieteidenvälinen kritiikki on paitsi tieteen epistemologisen kehityksen kannalta olennaista, myös keskeinen uusien oivallusten ja luovien ratkaisujen lähde. Mikään kolmesta HENVI-hankkeesta ei ole rakentunut ensisijaisesti tieteidenvälisen kritiikin lähtökohdista. Tämä ei ole yllätys, sillä lyhyen tähtäimen ongelmanratkaisuun suuntautunut tieteidenvälisyys on yleensä ohjelmamuotoisen tutkimusrahoituksen tavoitteena. Mikäli tieteidenvälistä ympäristötutkimusta koordinoitaisiin esim. humanistisesta tiedekunnasta, tilanne voisi olla toinen. Kaikissa hankkeissa on kuitenkin löydettävissä myös tieteidenvälisen kritiikin siemeniä, jotka ovat kenties itämässä hankkeiden ulkopuolella. Hankkeiden puitteissa tämä näkyy aiempien käsitysten kyseenalaistamisena tai muuttamisena sekä mielenkiinnon suuntautumisena uusiin, eri tason kysymyksiin. ENSURE-hankkeessa tieteidenvälistä kritiikkiä on syntynyt spontaanisti osana ekosysteemipalvelun ja mittakaavan käsitteiden pohdintaa. Kritiikki ei kuitenkaan ole poikinut esim. yhteisiä julkaisuja. Onnistunut yhteisjulkaisu (WP1 ja WP4) saatiin aikaan vasta, kun käsitteisiin sisältyvät ristiriidat jätettiin tarkastelun ulkopuolelle (ks. integroiva käsite, alla). FOREST-hankkeessa tieteidenväliset ristiriidat ovat olleet selvästi pinnalla, kuten havaittu dikotomia objektivismin ja subjektivismin välillä osoittaa. Kyse on kuitenkin perustavanlaatuisesta näkemyserosta, jonka ylittäminen on ollut yhteistyön edellytys, eikä aktiivinen haastaminen tai kritiikki sovi yhteen yhteisymmärryksen rakentamisen kanssa. Kriittisen tieteidenvälisyyden sijaan tieteidenvälinen vuorovaikutus on ollut pikemminkin palvelevaa. Eräs ympäristöpolitiikan tutkija esim. totesi, että hänen hankkeessa tekemänsä tutkimus ei juurikaan heijastele tyypillistä yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen lähestymistapaa, jonka mukaan metsäntutkimuksen valtavirtaparadigma on itse asiassa yksi aika hyviä luonnon tuhoajia. Näyttää selvältä, että kriittinen ja palveleva tieteidenvälisyys ovat toisilleen vastakkaisia vuorovaikutuksen muotoja, joiden sovittaminen samaan hankkeeseen edellyttäisi vähintään monikerroksista asetelmaa: kritiikki on pyrkimyksiltään rakentavaa, tai palvelu on vastaus tieteidenväliseen haasteeseen. 4.3 Tieteidenvälinen tiedon integraatio 16 Ks. Tieteenalojen keskinäisestä kritiikistä ja vastuuvelvollisuudesta, ks. Huutoniemi

16 Tieteidenväliset yhteydet voivat olla kausaalisia (empiirisiä) tai käsitteellisiä, tai molempia. Yhdenlaisten yhteyksien luominen voi myös synnyttää uusia ja toisenlaisia yhteyksiä. Esim. ENSURE-hankkeessa tieteidenvälisyyttä on lähdetty tavoittelemaan integroivien käsitteiden kautta, mikä on ohjannut erilaisten kausaalisuhteiden tarkasteluun metsien terveysvaikutukset, viherkattojen merkitys hulevesien hallinnassa ja luonnon monimuotoisuuden edistäjinä, viheralueiden ja tulvariskin vaikutukset kiinteistöjen hinnanmuodostukseen jne. MULTIDOM- ja FOREST-hankkeissa on edetty toisin päin: MULTIDOMissa on tutkittu vedenlaadun riippuvuutta erilaisista tekijöistä, ja pyritty tämän tiedon perusteella ottamaan kantaa vesiensuojelukysymyksiin. FORESTissa on tarkasteltu metsänhoidon vaikutusta ilmastoon empiirisen mittausdatan ja mallinnuksen perusteella, tavoitteena muodostaa käsitys metsien optimaalisesta käytöstä. Eri tieteenaloilla ja etenkin erilaisissa metodologisissa perinteissä saattaa olla ennakkokäsityksiä siitä, miten tai missä integraation tulisi tapahtua. Esim. kvantifioivassa tutkimusperinteessä integroiva metodi voi näyttäytyä ensisijaisena ingraatiotapana, kun taas humanistisessa tutkimusperinteessä integraatio kontekstin kautta voi olla ainoa ajateltavissa oleva integraatiotapa. Tästä syystä laaja-alainen tieteidenvälisyys edellyttää eri vaihtoehtojen avaamista ja niistä keskustelua, ja integraatio voi olla mielekkäin toteuttaa monikerroksisena rakenteena. Tarkastelen seuraavassa HENVI-hankkeista löytämiäni tieteidenvälisiä tiedon integraation tapoja tai paikkoja eräänlaisia tutkimuksellisia ratkaisuja tieteidenvälisen tiedon tuottamista koskeviin miten - kysymyksiin. Näiden kattavampi tunnistaminen, perusteellisempi metodologinen kuvaus, systemaattisempi luokittelu, sekä etenkin tieteidenväliset vahvuudet, heikkoudet ja sovellettavuus erilaisiin tutkimustilanteisiin olisi erittäin tärkeää tieteidenvälisen metodologian kehittämisen kannalta. Alla esitetty on vain summittainen haastatteluaineistoon perustuva analyysi. Puuttuvia, mutta tärkeitä integraation tapoja/paikkoja voisivat olla ainakin integroiva hypoteesi ja integroiva sovellus. Integroiva teoria sen sijaan kuuluu mielestäni varsinaisen metodologian ulkopuolelle. Operatiivisesta näkökulmasta katsottuna teoria voi tarjota hypoteeseja tai olla ns. tutkimusteorian asemassa, jossa sitä tietoisesti testataan. Tässä mielessä teorialla voi olla myös tieteidenvälisen metodologian kannalta keskeinen merkitys. Sen sijaan yleisemmässä merkityksessä puhuttaessa tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista teoria on metodologisten operaatioiden ja siten tieteidenvälisyyden tuolla puolen. Operatiivisessa tarkastelussa on rajauduttava niihin menettelytapoihin, joilla integroitua todellisuuskäsitystä voidaan muodostaa. Tieteidenvälinen tai tieteenalojen tietämystä integroiva teoria voi olla (ja usein on) ympäristötutkimuksen lähtökohtana, ja se voi suosittaa tieteidenvälistä metodologiaa, mutta se ei sinänsä johda tieteenalojen yhteistyöhön eikä sisällä työohjetta tutkimuksen tekemiseksi. 17 Integroiva käsite Tiedettä kuvataan joskus käsitteiden ja niiden välisten suhteiden rakentamiseksi tai muokkaamiseksi. Kullakin tieteenalalla on omat käsitteensä, jotka viittaavat paitsi tutkittavaan ilmiöön, myös muihin tieteenalan käsitteisiin tieteenala on tässä mielessä käsitejärjestelmä. Jotkut käsitteet voivat olla myös kokonaan tai osittain yhteisiä eri tieteenalojen välillä. Integroivalla käsitteellä tarkoitan tutkimuksen tekemistä orientoivaa käsitettä, ideaa, ajatusmallia tms. jolla on selvästi tieteenalarajat ylittävä, ohittava tai kyseenalaistava kognitiivinen merkityssisältö. Käsitteiden integroiva luonne on ymmärrettävä tieteenalojen ja niiden välisten suhteiden institutionaalisessa kontekstissa, eli se on historiallinen ja viime kädessä paikallinen ominaisuus. Käsite, jolla on vakiintunut asema ja merkitys tietyssä tutkimuskentässä, ei ole tieteidenvälisessä mielessä yhtä integroiva kun uudempi, jännitteitä ja monitulkintaisuutta sisältävä käsite. Kuten käsitteet yleensäkin, integroiva käsite ei ole koskaan kaikenkattava, vaan korostaa asian 17 vrt. esim. kurssi YMP104: Tieteidenväliset lähestymistavat ympäristökysymyksissä 16

17 joitakin puolia joidenkin toisten kustannuksella. Selkeyttäessään tieteenalojen välisiä yhteyksiä se usein sumentaa tieteenaloittaisia merkityksiä. 18 *Ekosysteemipalvelut Kolmesta HENVI-hankkeesta ENSURE on selvimmin rakentunut integroivien käsitteiden ympärille. Keskeinen integroiva käsite on ekosysteemipalvelu, jolla tarkoitetaan ekosysteemien tuottamia hyötyjä ihmiselle ja yhteiskunnalle sekä niihin liittyviä arvoja. Käsite on valikoitunut hankkeen keskiöön aiehakemusten yhteennivomisen myötä, eikä se kaikissa osahankkeissa ollut alunperin keskeinen tai lainkaan mukana. Erityisen huomion kohteena se oli kaupunkiekologien aiehakemuksessa. Heidän käsitteistössään ekosysteemipalvelulla on jo vakiintunut merkitys, eikä se edellytä erityistä tieteidenvälisyyttä. Esim. yhteiskuntatieteellisen näkökulman roolista ekosysteemipalvelujen tutkimuksessa eräs haastateltava totesi, että yhteiskuntatieteet on jo kauan sitten vaikuttaneet siihen millä tavalla [kaupunkiekologiassa] on pohdittu vaikka nyt hulevesiasioita. ENSURE-hankkeen kontekstissa käsite on kuitenkin saanut laajemman, eri tieteenalojen tutkimusta integroivan merkityksen. Hankkeessa on tehty paitsi ekosysteemipalvelujen mittaamista ja arviointia myös itse käsitteen pohdintaa, mikä on osoittautunut tieteidenvälisesti haasteelliseksi. Ekosysteemipalvelun käsitteen yhdistävä ja erottava rooli ENSURE-hankkeessa käy ilmi keskeisessä käsikirjoitusprosessissa, joka nousi esiin kaikissa haastatteluissa. Koko hankkeen voimin oli lähdetty laatimaan artikkelia ekosysteemipalveluista tiedon integraation välineenä kaupunkisuunnittelussa. Käsikirjoituksessa oli mukana 14 kirjoittajaa yhteensä 10 yliopistolaitoksesta tai tutkimusorganisaatiosta. Lehdestä (Land Use Policy) saadun hylkäävän julkaisupäätöksen jälkeen kirjoittajat luopuivat yhteisen käsikirjoituksen työstämisestä, ja osia siitä lähdettiin kehittelemään pienemmissä ryhmissä. Yhteisen käsikirjoituksen ongelmana oli ekosysteemipalvelun käsitteen erilaiset merkitykset eri tieteenaloilla, ja näiden merkitysten aukikirjoittamiseen ja tarkasteluun vaadittava, mutta tieteellisen artikkelin puitteissa mahdoton sivu- ja työmäärä. Sinänsä turhauttavan käsikirjoitusprosessin myötä tutkijat kuitenkin oppivat toisten tieteenalojen näkökulmista. Taloustieteilijöiden keskuudessa se poiki mm. uuden vuokaavion, jonka avulla voidaan kuvata ekosysteemin ja talousjärjestelmän yhteistoimintaa. Kyseinen kaavio meni useimpien näkökulmasta liian syvälle taloustieteen teoriaan, mutta se osoittaa, miten tieteidenvälinen vuorovaikutus voi rikastuttaa tieteenalaa ei vain toisinpäin. Suunnittelumaantieteilijät ja hankkeen johtaja puolestaan työstivät hylätyn yhteisartikkelin pohjalta menestyksellisen käsikirjoituksen (hyväksytty Geojournal lehteen), joka käsittelee ekosysteemipalvelujen huomioimista kaupunkisuunnittelussa aiempaa yritystä fokusoidummin, keskittyen eri mittakaavojen merkitykseen. Yhteisessä käsikirjoitusprosessissa tutkijat oppivat myös tieteidenvälisen kirjoittamisen metataitoja: teoreettista, käsitteellistä yhteisartikkelia helpompi vaihtoehto on eri näkökulmien käsittely konkreettisen tapauksen avulla; yhteistä artikkelia toimivampi yhteistyön muoto voisi olla sarja artikkeleita, jotka käsittelevät tai kommentoivat yhteistä teemaa (lehden teemanumero); ja yhteiskirjoittamisen eettiset periaatteet ja kirjoittajuuden vaatimukset on syytä keskustella auki, koska käytännöt eroavat eri tieteenalojen ja tutkimusorganisaatioiden välillä. *Kestävä kaupunki Toinen ENSURE-hankkeen integroiva käsite on kestävä kaupunki. Sen molemmat komponentit, kestävyys ja kaupunki toimivat hankkeessa yhteisinä nimittäjinä, jotka kussakin työpaketissa näyttäytyvät eri tavoin. WP1 ja osin myös WP2 operoivat lähinnä näiden käsitteiden sisällä, tehden luonnontieteellisiä mittauksia ja kenttäkokeita (WP1) tai terveystieteellistä survey-tutkimusta (WP2) osana passiivisesti omaksuttua 18 Integroivista käsitteistä ja erityisesti ekosysteemipalveluista, ks. Lyytimäki & Petersen

18 kestävän kaupungin käsitettä; käsitteen kognitiivinen merkityssisältö ei ole tutkimuksen aktiivisena kohteena. WP3 tekee paitsi taloustieteellisiä arvioita viheralueiden ym. ekosysteemipalveluiden rahallisesta arvosta, myös niihin liittyvien riskien (esim. tulvien vaikutus asuntojen hinnanmuodostukseen) taloustieteellistä tutkimusta, jolla pyritään ottamaan kantaa myös kestävän kaupungin mekanismeihin: Kestävä kaupunki ei ole pelkkä neutraali viitekehys, vaan aktiivisen tutkimuksen kohteena. Erityisesti jatkossa sitä tullaan tarkastelemaan myös funktionaalisena systeeminä, johon voidaan vaikuttaa mm. rakennusten suunnittelulla ja sijoittelulla. Myös WP4 tarkastelee kestävän kaupungin käsitettä aktiivisesti, maankäytön suunnittelun ja erityisesti ekosysteemipalvelujen suunnittelun näkökulmasta. Kaupunki (tai esikaupunki) on kaikille hankkeen tutkijoille paikka, jossa empiirisiä tutkimuksia tehdään. Ekologisia mittauksia mm. hulevedestä ja kasvillisuudesta on tehty Helsingissä, Lahdessa ja Hollolassa (WP1). Lasten ja nuorten ympäristökokemuksia sekä metsien tuottamia terveysvaikutuksia on niin ikään tutkittu nimenomaan kaupunkimaisissa elinympäristöissä (WP2). Kiinteistöjen arvonmuodostusta on tarkasteltu valikoiduissa kaupungeissa käyttäen tausta-aineistona mm. laajaa tietokantaa kaupunkikiinteistöjen hinnoista ja ominaisuuksista (WP3). Myös suunnittelumaantieteen tutkimuksessa fokus on kaupunkialueiden maankäytön suunnittelussa. Yhteistä kaikille työpaketeille on, että tutkimukset koskevat nimenomaan kaupunkeja ja niiden ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta keskeisiä kysymyksiä. Näitä tutkimuksia olisi periaatteessa voitu tehdä missä tahansa kaupunkiympäristössä, eli kysymyksiä ei aseteta eikä tuloksia tarkastella tiettyihin kaupunkeihin liittyvien historiallisten, kulttuuristen tms. piirteiden valossa. Tässä mielessä kaupunki erityisesti liitettynä kestävyyteen on hankkeelle nimenomaan integroiva käsite. Periaatteessa kaupunki voisi toimia myös integroivana kontekstina (ks. alla), mutta nähdäkseni tätä vaihtoehtoa ei ole juuri hyödynnetty. Työpakettien välinen integraatio kestävän kaupungin käsitteen ympärillä on kuitenkin suhteellisen löyhää hankkeessa ei ole joidenkin henkilöiden ehdotuksista ja aktiivisuudesta huolimatta käyty kunnollista keskustelua esim. siitä, mitä kukin tarkoittaa kaupungilla. Lisäksi kaupungin käsitteeseen läheisimmin kytkeytyvä työ WP3:ssa on vasta alkutekijöissään. Integroivien käsitteiden varaan rakentuva tieteidenvälinen tiedon integraatio näyttäisi edellyttävän erityisen paljon keskustelua ja yhteistä pohtimista. Myös havainnollistaminen, kuten visualisointi, sekä kirjoittaminen on todettu ENSURE - hankkeessa tärkeiksi käsitteellistä integraatiota tukeviksi harjoituksiksi. *Mittakaava ENSURE-hanketta on pyritty kokoamaan yhteen myös mittakaavatarkastelun avulla. WP4 on hyödyntänyt muiden työpakettin tuotoksia jäsentäessään ekosysteemipalvelun konseptia mittakaavan käsitettä käyttäen. Mittakaava on tuonut analyyttistä selkeyttä ekosysteemipalvelun käsitteeseen, ja tarjonnut kriittisenkin näkökulman ekosysteemipalveluiden arvioimiseen. Se on siis hankkeessa toiminut jonkinlaisena meta-käsitteenä, joka on avannut ekosysteemipalveluihin liittyviä oletuksia ja näkökulmia eri tieteenaloilla, ja siten mahdollistanut hedelmällisen tieteidenvälisen keskustelun. Keskustelussa ovat korostuneet erityisesti tieteidenväliset erot: Esimerkiksi biologiassa ja kaupunkiekologiassa mittakaava ei ole lähtökohtaisesti tärkeä asia, vaan ekosysteemipalvelut voidaan määrittää ja mitata mittakaavasta riippumattomalla tavalla. Spatiaalisessa taloustieteessä ekosysteemien tuottamia hyötyjä ja haittoja sen sijaan tarkastellaan taloudellisten mekanismien määrittämässä mittakaavassa: mittakaava on tutkimuksessa kiinteä, kun taas ekosysteemipalvelut kontingentteja. Suunnittelumaantieteessä mittakaava on niin ikään keskeinen, mutta joustava käsite, joka toimii ekosysteemipalvelujen hallinnan apuvälineenä. Kaupunkisuunnittelussa mittakaavoja voidaan jopa ohittaa tai huijata luovilla arkkitehtonisilla ratkaisuilla. Mittakaavan luonne ENSURE-hanketta integroivana käsitteenä on kahtalainen: (1) Ensinnäkin se on yksi maantieteen ydinkäsitteistä ja keskeinen operatiivinen näkökulma erityisesti suunnittelumaantieteessä, joten sillä on maantiedettä tieteenalana joskin identiteetiltään tieteidenvälisenä tieteenalana tukeva funktio. Tätä kuvastaa se, että juuri suunnittelumaantieteilijät näkivät mittakaavan keskeisesti hanketta 18

19 integroivana käsitteenä; muille sen merkitys oli vähäisempi tai epäselvä. (2) Toisaalta mittakaava on toiminut avoimena keskustelun areenana, jossa maantiede ei ole sanellut sääntöjä vaan keskustelussa on spontaanisti noussut esiin eri tieteenalojen käyttämiä, usein implisiittisiä mittakaavoja. Mittakaavaa on pohdittu spatiaalisen ulottuvuuden lisäksi ajallisena, laadullisena ja analyyttisenä ulottuvuutena jonka avulla ekosysteemipalveluita voi tarkastella. Mittakaava ei siis ole ollut integroiva käsite pelkistävässä tai yhtenäistävässä mielessä (vrt. integroiva metodi), vaan rikastavassa ja kriittisessä mielessä. Se on hankkeessa ehkä enemmänkin ajattelun apuväline tai metakäsite kuin varsinainen integroiva käsite. 19 Metakäsitteenä se paljastaa ekosysteemipalvelujen kehittämiseen liittyvät ratkeamattomat ongelmat ( wicked problem ): hyötyjen ja haittojen arviointi on monimutkaista, näkökulma- ja arvosidonnaista sekä jossain määrin summittaista ja tilapäistä. Integroiva metodi Integroivalla metodilla tarkoitan menetelmällistä kehystä, jonka puitteissa on mahdollista prosessoida eri tieteenalojen tietämystä systemaattisella, formalisoidulla tavalla. Erotuksena käsitteen, kontekstin ja kysymyksen avaamiin integraatiomahdollisuuksiin, metodi toimii selvimmin monenkirjavan informaation pelkistäjänä, mistä johtuen pelkistämiseen ja yleistämiseen tähtäävät tieteenalat (tyypillisesti luonnontieteitä, mutta myös esim. taloustiede, tilastotiede) näyttäisivät pyrkivän tieteidenvälisyyteen nimenomaan integroivan metodin avulla. 20 Humanistisilla aloilla ja ylipäänsä tulkitsevasta tai kriittisestä tiedonintressistä käsin integroivat metodit näyttäytyvät helposti liian teknisinä välineinä, jotka pikemminkin etäännyttävät tieteitä toisistaan kuin lähentävät niitä. Tieteidenvälisyyden kannalta katsoen metodista tekeekin integroivan se, miten sitä käytetään esim. kaikkia allaolevia metodeja voidaan käyttää myös yksitieteisen tutkimuksen menetelmänä. Koska metodit perustuvat erityisasiantuntemukseen, niiden empiirinen analyysi ja vertailu on haastavaa. Alla oleva analyysi pyrkii kuvaamaan joitakin HENVI-hankkeissa käytettyjä metodeja tieteidenvälisestä näkökulmasta, jossa korostuu metodisen osaamisen sijaan ulkopuolinen toisen asteen tarkkailu. 21 Analyysi on kuitenkin vasta alustava yritys jäsentää aineistoa tästä näkökulmasta. *Laskennalliset (simuloivat, optimoivat jne.) mallit FOREST-hankkeessa metsienkäsittelyn biologis-ekologisia ja fysikaalisia ilmastovaikutuksia on mallinnettu olemassaolevien tietojen perusteella ja eri vaikutuksia yhteismitallistettu säteilypakotteen avulla. WP1 ja WP2 tuottavat malleilla laskelmia, joita käytetään WP3 ja WP4 pohjana. Jälkimmäiset ovat myös asettaneet reunaehtoja laskennoille, jotta niiden tulokset ovat heidän kannaltaan käyttökelpoisia. Luonnontieteellisten prosessien mallintaminen sinänsä nojaa kunkin tieteenalan teoreettiseen tietämykseen, mutta mallien perusteella tehtävät laskennat suunnataan yhteiseen kysymykseen vastaamiseksi. Siinä missä taustateoriat ovat kullekin tieteenalalle tyypillisiä, laskennalliset mallit mahdollistavat informaation yhdistämisen mielekkäällä tavalla. Tieteidenvälisen laskennan avulla voidaan tuottaa uutta synteesiä, ja hankkeen keskeinen tieteellinen kontribuutio perustuu juuri aiempaa kattavamman synteesin luomiseen, joka mahdollistaa yhteiskunnan kannalta relevanttiin kysymykseen vastaamisen. 19 Mittakaavan muuttaminen tai implisiittisen mittakaavan paljastaminen voivat myös avata uusia, yllättäviäkin näkökulmia ympäristöongelmiin. Esim. ajan tai paikan käsitteellisten ulottuvuuksien ottaminen tietoisen tarkastelun kohteeksi voi auttaa ratkaisujen löytymisessä, ks. Banister Tässä käyttämästäni nimityksestä huolimatta metodi ei ole ainoa tai ensijainen tieteidenvälisen metodologian komponentti käsite, konteksti ja kysymys tarjoavat yhtä lailla metodologisia lähtökohtia tieteidenvälisellle tutkimukselle. 21 Toisen asteen kybernetiikka ja havainnoinnin havainnointi, ks. Luhmann 2004; Hukkinen & Huutoniemi 2014, s

20 Laskennallisten mallien käyttäminen tieteidenvälisenä työkaluna on käsitteellisesti yksiselitteistä, mutta mallien erilaiset rakenteet, taustaoletukset ja käyttötarkoitukset tuovat suuria tutkimuskäytännöllisiä haasteita. Esim. aerosolimallit (WP1.4) käyttävät huomattavasti suurempaa laskentakoneistoa kun metsänkasvumallit (WP1.1), ja aerosolien vaikutukset eivät ole paikallisia kuten kasvillisuuden suorat vaikutukset. Eri mallien tarvitsemat lähtöarvot ja niiden tuottaman informaation luonne poikkeavat toisistaan, mikä edellyttää huolellista etukäteissuunnittelua, aikatauluttamista ja koordinointia. Huolellinenkaan suunnittelu ei kuitenkaan poista sitä, että eri tieteenalojen tutkijat joutuvat osin tinkimään omalta tieteenalaltaan nousevien tutkimustavoitteiden edistämisestä voidaakseen työstää vastausta tieteidenvälisesti tärkeään kysymykseen. Luonnontieteelliset laskentatulokset (WP1) antavat rajatumpaa informaatiota taloustieteellisiin analyyseihin (WP3) kuin mitä taloustieteilijät muuten käyttäisivät, koska luonnontieteellisesti kattavat ja syvälliset laskelmat sisältävät vähemmän havaintoja taloustieteellisesti mielenkiintoisista kysymyksistä. Myös MULTIDOM-hankkeessa tieteidenvälistä tiedon integrointia on tehty mallinnuksen avulla sekä työpaketin WP1 sisällä että jossain määrin työpakettien WP1 ja WP2 välillä. Työpaketissa WP1 on integroitu hydrobiologisia ja maaperätieteellisiä analyysituloksia SWAT-mallilla (Soil and Water Assessment Tool), joka jäsentää vedenlaatuun vaikuttavia tekijöitä ja niiden monimutkaisia vuorovaikutuksia tavalla, jota voidaan soveltaa myös ympäristöekonomiseen analyysiin. Mallinnus on ollut hyvä tapa keskustella, koska sen avulla on päästy yhteiseen kieleen luonnontieteiden ja taloustieteiden välillä. Se on mahdollistanut pienimuotoisen yhteistyön myös WP2 kanssa, sillä SWAT-malli on tuottanut lähtödataa Bayes-malliin. Alunperin oli tarkoitus tehdä SWAT-mallin avulla myös taloudellista optimointia (WP1) ja yhdistää optimointimallinnusta Bayes-malliin (WP2). Näin pitkälle ei hankkeessa ilmeisesti kuitenkaan päästä. *Bayesilainen päättely MULTIDOM-hankkeessa on tutkittu ja kehitetty veden laadun ennustamiseen soveltuvaa ns. Bayes-verkkoa, joka kuvaa eri tekijöiden välisiä riippuvuussuhteita sekä käsitteellisellä (uskomusten tai kausaalisuhteiden) että laskennallisella (todennäköisyyksien) tasolla. Perustaltaan Bayesilainen ajattelu on intuitiivista vuorovaikutusten ja riippuvuussuhteiden kuvaamista visuaalisesti esitettävän verkoston avulla. Bayesilainen päättely tarjoaa tieteidenvälisen, integroivan metodin ainakin kahdessa mielessä: (1) Se poikkeaa perinteisestä ns. frekventistisestä tilastotieteestä siinä, että se lähtee epävarmuuksista varmuuksien sijaan, mikä on kompleksisissa ympäristöongelmissa luonteva lähtökohta; ja (2) se ottaa huomioon paitsi havaintoaineiston informaation myös asiaa koskevan ennakkotiedon, ja pystyy näin ollen integroimaan monenmuotoista (mm. laadullista ja määrällistä) tietoa. MULTIDOM-hankkeen työpaketissa WP2 on integroitu hydrologista aikasarjatietoa (päiväkohtaisia mittaus- tai simulaatiotuloksia virtaamasta, lämpötilasta jne, sekä velvoitetarkkailuun perustuvia vuosiraportteja pistekuormituksesta 24 vuoden ajalta), malleilla laskettuja estimaatteja (esim. paljonko liuenneesta orgaanisesta hiilesta vapautuu hiilidioksidisia), ja asiantuntijatietoa (mm. laadullista tietoa kuormitukseen vaikuttavista tekijöistä). Bayesilaisen metodin avulla on integroitu myös työpaketteja WP1 ja WP2 toisiinsa. WP2:n keskeinen tutkija on tehnyt Bayes-verkon metodologista kehitystyötä vedenlaadun ennustamisen tarpeisiin, ja haastatellut työpaketin WP1 tutkijoita verkon yhden komponentin rakentamiseksi. Käytännössä hydrobiologin ja maaperätieteilijän asiantuntemus DOM-kuormituksesta on syötetty Bayes-verkkoon. Tämän yhteistyön pohjalta on tekeillä myös yhteinen artikkelikäsikirjotus. Ympäristöhistoriallinen WP3 ei ole käyttänyt tätä metodia. Ympäristöhistoriallisen ja Bayesilaisen analyysin vertailu eräässä haastattelussa toi esiin eräänlaisen metodologisen jatkumon: Siinä missä ympäristöhistoriallinen analyysi pyrkii ymmärtämään ja selittämään esimerkiksi veden laatuun vaikuttaneita kehityskulkuja sitomalla asioita narratiivisesti yhteen, Bayesilainen analyysi tarkastelee (periaatteessa jopa samojen) asioiden välisiä kausaalisuhteita loogis-analyyttisesti se ikäänkuin formalisoi 20

21 sen, mikä ympäristöhistoriallisessa analyysissa kiedotaan yhteen kontekstin kautta (ks. alla integroiva konteksti). Bayesilaisia verkostoja on rakennettu myös FOREST-hankkeen työpaketissa WP4.2, jossa haastateltiin metsienkäytön sidosryhmiä (yksityiset, julkiset ja kansalaistoimijat) ja tutkittiin heidän käsityksiään ja uskomuksiaan. Tämä työ on kuitenkin tehty muusta hankkeesta hyvin erillään, enkä haastatellut ko. tutkijaa. *Riskienhallinnan työkalut (esim. kustannus-hyötyanalyysi, elinkaarianalyysi) ENSURE-hankkeen puitteissa on käytetty joitakin riskinhallinnan menetelmiä mm. viherkattojen tarkasteluun, joka on ollut yksi ENSUREn liitännäishanke. Taloustieteellisesti orientoituneessa työpaketissa WP3 on käytetty ainakin kustannus-hyötyanalyysia ja elinkaarianalyysia. Viherkattojen kestävyyden arviointi kaupunkisuunnittelussa edellyttää monitahoisten kysymysten tarkastelua yhdessä: kattojen biodiversiteetti ja ekologiset prosessit, vaikutus ilmanlaatuun ja hulevesiin, teknologinen toteutus, maisema-arvo jne. vaikuttavat niiden kokonaisarvoon. Erilaisia vaikutuksia on pyritty yhteismitallistamaan logiikaltaan yksinkertaisen kustannus-hyötyanalyysin avulla, joka ottaa huomioon kaikki kustannukset ja hyödyt. Koska vaikutukset itsessään ovat erittäin monitahoisia ja niihin liittyy eriasteisia epävarmuuksia, niiden kokonaisvaltainen tarkastelu voi erään haastateltavan mukaan olla käytännöllisintä toteuttaa mahdollisimman konkreettisen menetelmän avulla. Kustannus-hyöty analyysin rajoitteet on kuitenkin tehtävä selväksi, ja ratkaisevaa on, mihin ja miten analyysin tuloksia käytetään. Itsessään tulokset antavat vain karkean estimaatin, mutta sen huolellinen ja kriittinen käyttötapa mahdollistaa tieteidenvälisesti relevanttien johtopäätösten tekemisen. Elinkaarianalyysi on menetelmä, jonka avulla arvioidaan tuotteen, prosessin tai toiminnon aiheuttamat vaikutukset sen koko elinkaaren aikana. ENSURE-hankkeen liitännäishankkeessa on elinkaarianalyysin avulla tutkittu, miten tehdään sosiaalisesti, eettisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti vastuullinen viherkatto. Elinkaarianalyysin luonne ingroivana metodina perustuu samantyyppiseen logiikkaan kuin kustannus-hyötyanalyysinkin: kyseessä on mikrotason kokonaisvaltainen tarkastelu, jossa tietystä rajatusta kohteesta aiheutuvia, eri tieteenalojen piiriin kuuluvia vaikutuksia analysoidaan yhtenäisessä kehikossa. 22 *Skenaariotarkastelu FOREST-hankkeessa metsänhoidollisia vaihtoehtoja on tarkasteltu skenaarioiden avulla. Luonnontieteellisten mallien avulla on laskettu tuloksia neljälle eri metsänhoitoskenaariolle, jotka on muotoiltu metsänhoitoon liittyviä näkökohtia eri tavoin painottaen. Skenaarioissa maksimoidaan tai optimoidaan (a) ilmastonmuutoksen torjuntaa, (2) biovidersiteetin turvaamista, (3) bioenergian tuotantoa ja (4) puuntuoton taloudellista arvoa. Vaikka skenaarioiden taustalla olevat laskelmat siis perustuvat luonnontieteelliseen mallinnukseen, skenaariotarkastelu sisänsä on omanlaisensa integroiva metodi. Poikkeuksena muihin tässä luvussa kuvattuihin metodeihin, skenariikka ei (ainakaan tässä hankkeessa) ole formaali integraation metodi, vaan epäformaali, heuristinen metodi: skenaariot on määritetty ad hoc hankkeen asiantuntijoiden tietämyksen perusteella. Hankkeen asiantuntijat ovat keskustelleet keskenään siitä, millaisia skenaarioita käytetään, ja keskusteluissa on lähdetty vallitsevasta tilanteesta, metsänhoidon ja sen ympäristöpolitiikan keskeisistä kysymyksistä Ympäristövaikutusten tai muutosten analyysista makrotasolla, ks. Saikku Skenaariolla on useita erilaisia merkityksiä riippuen mm. tieteenalasta. Tulevaisuudentutkimuksessa skenaariikka on keskeinen tutkimusmenetelmä, ja sille on muodostunut varsin formaalit metodiset käytännöt. Formaalienkin skenaarioprosessien taustalla on kuitenkin informaaleja oletuksia ja valintoja, jotka otetaan usien annettuna (ks. Tapio et al. 2014). Toisaalta asiantuntijuuden kognitivinen ja sosiaalinen rakentuminen on niin monitahoinen kysymys, että 21

22 WP3 ja erityisesti WP4 ovat työskennelleet leimallisesti skenaarioiden kanssa. Skenaariot ovat ohjanneet myös laskentaa WP1 ja WP2 työpaketeissa. Niiden avulla on viime kädessä pystytty luomaan integroiva metodologinen puite koko hankkeen tutkimukselle, mutta eri näkökulmien (työpakettien) välillä on käyty myös monipolvisia ja vaikeita keskusteluja siitä, mikä on skenaario. Skenaarioiden luomisen heuristinen, epäformaali luonne yhdistettynä erittäin perusteelliseen luonnontieteelliseen mallitukseen niiden taustalla on jättänyt osapuolien väliseen ymmärrykseen aukkoja, joita on paikattu pitkin matkaa. Samalla juuri skenaarioiden häilyvä luonne on mahdollistanut niiden käytön jonkinlaisena rajapintaobjektina 24, johon eri tieteenalojen tutkijat liittävät omia, osin toisistaan poikkeavia merkityksiä ja tarkoitusperiä. Integroiva konteksti Integraatio empiirisen kontekstin kautta on metodologisena ratkaisuna eräänlainen vastakohta integroivalle metodille. Siinä missä integroiva metodi pelkistää monenkirjavat empiiriset havainnot yhtenäiseen, yksinkertaistettuun ja sitä kautta yleistettävään (ns. tieteelliseen, scientific) muotoon, integroiva konteksti sitoo yhteen erilaisia havaintoja tietyssä empiirisessä merkitysyhteydessä pyrkimättä niitä formalisoimaan. Moniulotteisen, tai monen tieteenalan substanssia koskettelevan ilmiön rajaaminen tutkittavaan muotoon tapahtuu nimenomaan empiiristä kohdetta rajaamalla. Esimerkkejä tällaisesta ingroivasta lähestymistavasta ovat tapaustutkimus yleisenä tutkimusstrategiana 25 sekä MULTIDOM hankkeen piirissä tehty ympäristöhistoriallinen tutkimus. Integraatio empiirisen kontekstin kautta sopii erityisesti laadullisen tutkimuksen ajattelutapaan, mutta ei millään lailla sulje pois sen sisällä tehtävää määrällistä tutkimusta. MULTIDOM hankkeen ympäristöhistoriallisessa työpaketissa on tutkittu Itämeren alueen ympäristöhistoriaa. Työpaketin kaksi tutkijaa ovat työskennelleet omien erillisten kysymystensä parissa, mikä on tyypillistä humanistisessa traditiossa. Haastatellun tutkijan työssä tiedon integraatio on tapahtunut Vantaanjoen valuma-alueen historiallisessa kontektissa. Tutkimusprosessissa keskeistä on ollut erilaisten historiallisten aineistojen (esim. vedenlaaturaportit, kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjat ja niiden liitännäisasiakirjat) kerääminen ja tarkastelu johtolankoina alueen ympäristön ja sen yhteiskunnallisen merkityksen kehittymisen ymmärtämiseksi. Takemmat tutkimuskysymykset ja niiden vastaukset ovat rajautuneet ympäristöhistoriallisen aineiston kertymisen myötä. Muusta historiantutkimuksesta poiketen ympäristöhistoria nojaa paljolti myös luonnontieteelliseen tietämykseen, minkä vuoksi tutkijan tulee (ainakin passiivisesti) ymmärtää luonnontieteellisiä prosesseja ja jopa luonnontieteen kehitystä. 26 Tämän ymmärryksen sekä vahvasti empiirisen otteen pohjalta myös konkreettinen yhteistyö luonnontieteilijöiden kanssa on mahdollista. MULTIDOM hankkeessa yhteistyötä ei tehty, mutta työpakettien välisissä keskusteluissa avautui selviä yhteistyön mahdollisuuksia. Koko MULTIDOM hankkeen tasolla on ollut kuitenkin pientä yritystä lähentää työpaketteja toisiinsa empiirisen kontekstin kautta. Alunperinkin hankkeen tieteidenvälisyys rakentui nimenomaan tietyn empiirisen kontekstin, Itämeren, ympärille, ja tutkimusta kohdennettiin hankkeen alettua vielä selvemmin Vantaanjoen valuma-alueelle. Erityisesti WP1 yhdisti sisäisiä voimavarojaan kohdentamalla näytteenottoa selvemmin samoihin paikkoihin, ja tämän nähtiin tuovan yhtenäisyyttä myös ympäristöhistoriallisen työpaketin WP3 kanssa. Vaikka teoreettiset mahdollisuudet tutkimuksellisen yhteistyön tekemiseen ko. alueen kontekstissa tiedostettiin, tähän ei hankkeen puitteissa ole ollut mahdollisuuksia. Nimenomaan Vantaanjoen aluetta koskevaa tieteidenvälistä yhteistyötä on kuitenkin syntynyt graduhankkeessa, joka on MULTIDOM-hankkeen tutkijoiden ideoima ja ohjaama usean gradun kokonaisuus. sitä ei ehkä kannatakaan purkaa osiinsa esim. tulevaisuusskenaarioiden muodostamisessa (ks. Varho & Huutoniemi 2014). 24 Star & Griesemer Vertailevasta tapaustutkimuksesta integroivana tutkimusstrategiana, ks. Huutoniemi Ympäristöhistorian tutkimuksesta ks. Schönach

23 Myös integraatio empiirisen kontekstin kautta voi yhdistyä muihin integraation tapoihin (käsite, metodi, kysymys). FOREST hankkeessa luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen tieto integroidaan paitsi skenaarioissa (integroiva metodi) ja kysymyksenasettelussa (integroiva kysymys), myös tiettyyn empiiriseen kontekstiin kiinnittymällä. Neljä eri skenaariota on laskettu metsänhoitoalueelle Hyytiälässä, ja näitä skenaarioita on tarkasteltu kuvin (ml. kartta), graafein ja tekstein varustettujen posterien avulla alueen sidosryhmien kanssa sitä varten järjestetyssä työpajassa. Vaikka hanke kokonaisuudessaan tarkastelee metsienhoidon vaikutuksia myös valtakunnan tasolla, luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden välinen integraatio on konkretisoitunut toistaiseksi tietyn paikallisen metsänhoidon kontekstissa. Kontekstin integroiva merkitys ei kuitenkaan ole verrattavissa puhdasoppiseen yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimukseen (jota Suomessa on kehittänyt mm. Yrjö Haila), jossa tapaustutkimus suunnitellaan ja toteutetaan jonkin yleisemmän ilmiön ymmärtämiseksi, ja joka on tyypillisesti kriittistä suhteessa luonnontieteelliseen ajattelutapaan. Hyytiälän konteksti on tarjonnut pikemminkin käytännöllisen kuin teoreettisen lähtökohdan yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle. Toisaalta työ on vielä kesken, ja esim. tulevien julkaisujen kysymyksenasetteluja ollaan vasta hiomassa. Integroiva kysymys Tieteidenvälisyyden yleisin perustelu ympäristötutkimuksessa on ongelmanratkaisu. Ympäristökysymyksiä pidetään lähtökohtaisesti tieteidenvälisinä ongelmina, joihin ei voida antaa tyydyttäviä ratkaisuja tieteenalakohtaisen tutkimuksen avulla. Konkreettiseen ongelmanratkaisuun tähtäävä tieteidenvälinen vuorovaikutus perustuukin usein integroivan kysymyksen asettamiseen. Tällainen tutkimus ei välttämättä nojaudu tiettyyn integroivaan käsitteeseen, metodiin tai kontekstiin, mutta näitä voidaan hyödyntää. Tieteidenvälinen (ja myös tieteellisen ja asiantuntijatiedon) integraatio ongelma- tai ratkaisukeskeisessä tutkimushankkeessa voidaan kuvata ehkä parhaiten vuorovaikutusprosessin avulla, jossa eivät korostu niinkään tietyt tutkimuksen elementit (kuten edellä), vaan tieteidenvälinen kommunikaatio läpi koko prosessin 27. Tiedon integraatio voi toki tapahtua myös yksittäisen tutkijan päässä, jolloin sen haasteet ovat enemmän kognitiiviisia kuin kommunikatiivisia. 28 Tutkimusongelman tai -kysymyksen periaatteellista merkitystä tieteidenväliselle yhteistyölle korostettiin kaikissa HENVI-hankkeissa, mutta ongelmakeskeisyys on käytännössä toiminut onnistuneen integraation keskuksena vain FOREST-hankkeessa. Tämä johtuu nähdäkseni siitä, että FOREST hanke on alusta pitäen suunniteltu yhteisen kysymyksenasettelun ympärille. Kahdessa muussa hankkeessa ei ylhäältäpäin (eli HENVIn suunnasta) organisoidun yhteistyön vuoksi ollut realistisia mahdollisuuksia yhteisen tutkimuskymyksen pohdintaan, vaan osahankkeiden välisiä linkkejä haettiin valmiiden aiesuunnitelmien pohjalta ja niitä muokaten. Koska tutkimuskysymys on tutkimusprosessin fundamentaalisin osa, uuden, yhteisen kysymyksen pohtimiseen tarvitaan paljon aikaa. Integroivia metodeja, käsitteitä, ja konsteksteja on helpompi löytää myös tutkimuksen kuluessa (vaikka suunnittelu luo toki paremmat lähtökohdat kaikenlaiselle tiedon tuotannolle ja integraatiolle). FOREST hankkeessa kysytään: Voidaanko metsienhoidolla vaikuttaa ilmaston tilaan kustannustehokkaalla ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla? Hankkeessa on pyritty yhdistämään olemassaolevaa tietoa tieteenalojen välillä ja antamaan sen perusteella aiempaa kattavampi vastaus tähän ongelmaan. Vaikka tietoa on integroitu tiettyjen metodien avulla (ks. laskennalliset mallit ja skenaariotarkastelu edellä), tätä prosessia on ohjannut integroiva kysymyksenasettelu. Integroivan kysymyksenasettelun keskeinen merkitys tulee esiin esim. siinä, miten metoditason integraatio-ongelmat on ratkaistu. Laskentamallien välisiin eroihin ja epäyhtenäisyyksiin on suhtauduttu pragmaattisina ongelmina kyse on aikasuunnittelusta, 27 Poikkitieteellisen tai transdisiplinaarisen kestävän kehityksen tutkimushankkeen vaiheet, niihin liittyvät tieteidenvälisen kommunikaation haasteet ja ratkaisumallit, ks. Hall & O Rourke Integraatio tieteellisen ja asiantuntijatiedon välillä, ks. Hukkinen

24 koordinoinnista, tiedonvaihdosta, sopimuksista jne. vaikka erot heijastelevat myös tieteenalojen erilaisia kiinnostuksen kohteita. Vaikka eri tieteenaloilla tehdyt analyysit eivät täysin vastaa käytettyjen metodien parhainta suorituskykyä, hankkeen kokonaisuuden kannalta edullisimmat ratkaisut eivät näyttäydy tieteellisinä kompromisseina. Keskeinen kannustin yhteistyölle on sen tulosten tieteellinen uutuusarvo, joka perustuu aiempaa kattavampaan tietämyksen yhdistämiseen tieteellinen ja tieteidenvälinen kunnianhimo yhdistyvät. Tähtäimessä on koko hankkeen yhteinen julkaisu mahdollisimman korkeatasoisella tieteellisellä foorumilla. Myös MULTIDOM hankkeessa on ollut pyrkimyksiä integroida tutkimusta konkreettiseen, yhteiskunnallisesti relevanttiin kysymykseen vastaamiseksi. Hankesuunnitelmaan on kirjattu tavoitteeksi arvioida nykyisiä vesiensuojelutoimia ottaen huomioon uusimman tieteellisen tiedon liuenneen orgaanisen aineksen merkityksestä vesien tilan kannalta, eli integroiva kysymys kuuluisi: Onko nykyinen vesiensuojelu järkevää DOM huomioiden? Kysymys on kuitenkin osoittautunut resursseihin nähden liian haastavaksi, sillä vain joitakin osavastauksia pystytään tuottamaan. Kysymyksenasettelu on myös muotoiltu lähinnä työpaketin WP1 näkökulmasta, eikä siinä ole kelvollista paikkaa ympäristöhistorian tutkimukselle, joka onkin jäänyt kahdesta muusta työpaketista erilliseksi komponentiksi. Luonnontieteellinen WP1 ja päätöksentekoanalyyttinen WP2 sen sijaan ovat löytäneet hedelmällisiä tieteidenvälisen vuorovaikutuksen muotoja tämän kysymyksenasettelun puitteissa. Vaikka integraatio on osin onnistunut erittäin hyvin (mm. yhteisiä julkaisuja), se on edellyttänyt tutkijoilta myös kompromissien tekemistä. Jotkut ovat päätyneet palvelemaan muiden määrittelemiä tavoitteita ilman kunnollista suunnittelua ja sen tuomaa varmuutta tuloksellisuudesta. MULTIDOM-hankkeen kokonaisuuden näkökulmasta fokus DOM-kysymykseen onkin ollut käytännössä myös tiedon integraation este, ei vain kannustin. Kyseinen aine on ilmaantunut ympäristökeskusteluun vasta hiljattain, millä on kaksi tärkeää seurausta: (1) Siihen liittyviä luonnontieteellisiä mekanismeja ei tunneta kovin tarkasti, joten sen merkitys ympäristöproblematiikassa on toistaiseksi epävarma ja edellyttää uutta luonnontieteellistä tutkimusta, ja (2) siitä ei ole olemassa historiallisia mittaustietoja eikä muutakaan ympäristöhistoriallista aineistoa. Näin ollen DOM ei ole tarjonnut hankkeen tutkimukselle yhteistä lähtökohtaa. Tämä epäsuhta stimuloi joitakin hankkeen senioritutkijoita visioimaan kysymyksenasetteluja, jotka loisivat parempia mahdollisuuksia luonnontieteen ja ympäristöhistorian yhteistyölle. Eräs haastateltava esitti, että tieteidenvälisen integraation sabluunan löytämiseksi voitaisiin selvittää jonkin luonnontieteellisesti jo tunnetun vesiensuojeluongelman (esim. typenpoisto jätevesistä, joka aloitettiin 1990-luvulla) ympäristöhistoria, jonka jälkeen voitaisiin ikäänkuin siirtää tää DOM sitten siihen, että tää varmaan nyt jatkossa tulevaisuudessa menee näin. Vaikka tämäntyyppinen yleistäminen poikkeaa historiantutkimuksen metodologisesta perinteestä, se antaisi ympäristöhistorialliselle tutkimukselle ympäristöongelmien ratkaisemisessa tärkeän tieteidenvälisen tehtävän kehystää ja ohjata luonnontieteellistä tutkimusta. MULTIDOM-hankkeen luonnontiedevetoinen tieteidenvälisyys olisi siis mahdollista kääntää myös toisin päin: ympäristöpolitiikan tai ympäristöhistorian tutkimus tarjoaisi kokonaiskehyksen, jonka mukaisesti myös luonnontieteellinen tutkimus kohdennettaisiin. Erityisesti ympäristökysymysten kiireellisyys ja siitä nouseva yhteiskunnallinen tiedon tarve puoltaisivat tällaista asetelmaa myös joidenkin luonnontieteilijöiden mielestä. Luonnontieteellisen tiedon kartuttamisen aikamittakaava poikkeaa niin radikaalisti tarvittavien yhteiskunnallisten muutosten aikaskaalasta, että ympäristön tutkimusta olisi perusteltua tehdä yhteiskunnallisen muutoksen kannalta kohdennetuista kysymyksistä. Vastaavasti humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden 5 Yhteenveto ja johtopäätökset Selvityksessä tarkasteltiin tieteidenvälisen, erityisesti luonnontieteitä ja ihmistieteitä yhdistävän ympäristötutkimuksen metodologiaa HENVIn tutkimushankkeiden valossa. Kolmesta hankkeesta kerättiin kokemuksia mm. haastatteluin, ja aineisto jäsennettiin tieteidenvälisen tutkimuksen ja opetuksen kannalta 24

25 keskeisiin teemoihin. Hankkeiden kokemuksia vertailemalla nostettiin esiin metodologisia avainkysymyksiä ja ratkaisumalleja. Hankkeiden onnistuneisuuden vertailu tai niiden arviointi sinänsä ei ollut tutkimuksen tarkoitus. Ensinnäkin hankkeet ovat erilaisilta aloilta, joiden institutionalisoituminen ja resurssit vaihtelevat. Toisekseen hankkeilla on omanlaisensa historia, vaikka ne muodostettiinkin HENVIn ehdoilla rahoituksen saamiseksi. Näidenkin erojen merkitystä on selvityksessä pyritty tarkastelemaan. Tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen metodologian avainkysymyksiä ovat tutkimuksen rooli ympäristökysymysten hallinnassa tieteenalojen keskinäinen asemointi, ja tieteenalojen välinen tiedon integraatio. Tutkimuksen rooli ympäristökysymysten hallinnassa on keskeinen tieteidenvälisen yhteistyön motiiveja jäsentävä kysymys. Eettinen suhtautuminen ympäristöön tai käytännöllinen ympäristönsuojelutavoite on tärkeä tieteidenvälisen yhteistyön kannustin. Se voi olla keskeinen yhteinen nimittäjä tai minimitekijä, jonka varassa luonnontieteiden ja ihmistieteiden välistä tutkimusyhteistyötä voidaan tehdä mielekkäästi. Yhteisen tavoitteen sisällä voi kuitenkin olla erilaisia näkemyksiä siitä, mitä ongelmaa tarkalleen ottaen ollaan ratkaisemassa; tämä ei ole tieteidenvälisen yhteistyön este. Ympäristöhuolen puuttuminen sen sijaan heikentää tieteidenvälisen yhteistyön näkymiä: identiteetiltään puhdasta perustiedettä tekevien tutkijoiden on vaikea motivoitua yhteistyöhön, joka ei suoraan tue heidän akateemisia tutkimusintressejään. Heidän näkökulmastaan on ensiarvoisen tärkeää, että tieteidenvälisyys rakentuu näköpiirissä olevien tutkimuspolkujen ja tunnettujen tai hyväksi tiedettyjen yhteistyökumppanien varaan ylhäältä käsin organisoitu yhteistyö ei johda hyviin tuloksiin. Toinen tieteidenvälisen metodologian avainkysymys on tieteenalojen keskinäinen asemointi hankkeessa. Se on usein monikerroksinen: Yhteistyö voi sisältää useita, osin toisistaan riippumattomia teemoja, jotka jäsentävät tieteenalojen välisiä suhteita eri tavoin. Pitkäjänteinen yhteistyö edellyttää ajatusta jonkinlaisesta vastavuoroisuudesta. Esim. tutkimuskysymyksen asettaminen yhden tieteenalan lähtökohdista toimii vain, mikäli muut osapuolet voivat tämän kysymyksenasettelun puitteissa toteuttaa myös omia pyrkimyksiään. Vastavuoroisuus ei kuitenkaan edellytä tasa-arvoista asetelmaa, jossa tieteenalat toimivat rinnakkain kokonaisnäkemykseen pyrkien. Päinvastoin, tieteidenvälisen synteesin muodostamiseen tarvitaan usein tieteidenvälistä palvelua/alihankintaa tai kritiikkiä metodologisena ratkaisuna, koska tieteenalojen tietämys ei lähtökohtaisesti rakennu kokonaiskuvaksi. Palveleva ja kriittinen tieteidenvälisyys ovat toisilleen vastakkaisia vuorovaikutuksen muotoja, joita voi olla vaikea yhdistää samaan tutkimushankkeeseen. Hanketason tieteidenvälisyyden lisäksi merkittävää on tutkijoiden oma tieteidenvälisyys, jossa tieteenalojen keskinäinen asemointi on myös ratkaistava jollain tavalla. Tätä ei kuitenkaan yleensä tehdä eksplisiittisesti, vaan tieteenalojen tietämys yhdistyy heuristisella tasolla. Yksilötason tieteidenvälisyyden etuna onkin mahdollisuus intuitiiviseen ja luovaan työskentelyyn. Kolmas metodogian avainkysymys koskee tieteidenvälistä tiedon integraatiota. Integraatio voidaan paikantaa tutkimuksen eri elementteihin, joita ovat mm. käsitteet, metodit, empiirinen kohde/konteksti ja tutkimuskysymys. Integraatiota voidaan tavoitella monen eri elementin kautta samanaikaisesti, mutta näiden integraatiotapojen välinen hierarkia helpottaa tutkimuksen jäsentämistä ja siitä kommunikoimista. Integraation luonteva paikka saattaa vaihdella synteettisessä, palvelevassa ja kriittisessä tieteidenvälisyydessä; esim. integroiva metodi sopinee huonosti kriittiseen lähestymistapaan. Eri tieteenaloilla ja tutkimusperinteissä on lähtökohtaisia eroja integraatiotavan hahmottamisessa. 29 Etenkin laaja-alainen tieteidenvälisyys edellyttää eri vaihtoehtojen avaamista ja niistä keskustelua, ja integraatio voi olla mielekkäin toteuttaa monikerroksisena rakenteena. Yksilöllisessä työskentelyssä (erityisesti opinnäytetyössä tai yksittäisessä artikkelissa) lienee suositeltavaa keskittyä yhteen ingraatiotapaan, mutta tietoisuus muista tavoista ja tehdyn valinnan perustelu lisää tutkimuksen tieteidenvälistä laatua. Olipa integraation keskus missä tahansa, se on samalla tieteidenvälisen tutkimuksen sokeapiste: 29 Tieteidenväliset epistemologiat, ks. Boix Mansilla

26 mahdollistaessaan tieteenalojen välisen tiedonmuodostuksen se lukitsee tieteenalojen väliset suhteet tavalla, jota ei voi samanaikaisesti asettaa kriittisen tarkastelun kohteeksi. Tutkimuksen tieteidenvälistä laatua voi kuitenkin parantaa pohtimalla integraation tuomia rajoitteita. Tieteidenväliseen tutkimusosaamiseen tähtäävän koulutuksen (mm. YMP-oppinaineessa) yhtenä tavoitteena voisi olla opiskelijan kyky hahmottaa, tehdä ja perustella metodologisia valintoja tieteidenvälisessä tutkimusympäristössä. Keskeisiä valintoja ovat edellä kuvatut kysymykset tutkimuksen roolista ympäristömuutoksen hallinnassa, luonnontieteiden ja ihmistieteiden keskinäisestä asemoinnista tutkimuksessa, ja tieteidenvälisen tiedon integraation tavoista ja paikoista osana tutkimusprosessia. Koulutuksen toteutuksessa voitaisiin erinomaisesti hyödyntää esim. HENVIn tutkimushankkeiden kokemuksia edellä kuvatun rungon tai muun metodologisesti perustellun jäsennyksen mukaisesti räätälöitynä. Tieteidenvälisen menetelmäkoulutuksen haasteena ei ole ainostaan tieteidenväliseen tutkimukseen soveltuvien metodien oppiminen, vaan myös tutkimusprosessin ja sen elementtien hahmottaminen tieteidenvälisestä näkökulmasta. Tämä selvitys on askel jälkimmäiseen haasteeseen vastaamiseksi. Mm. tiedon integraation tavoista ja paikoista joista nostin esiin integroivat käsitteet, metodit, kontekstit ja kysymykset tarvittaisiin perusteellisempaa analyysia. Toisaalta erityisesti integroivia metodeja ja niiden soveltuvuusaluetta tulisi kartoittaa laajemmin ja syvällisemmin, mikä edellyttää yhteistyötä metodien osaajien kanssa. Tieteidenvälisen ympäristötutkimuksen rahoittajan (mm. HENVI) näkökulmasta edellä kuvatut metodologiset avainkysymykset ja niiden ratkaisumallit tarjoavat lähtökohdan tutkimuksen tieteidenvälisyyden määrittelyyn, tieteidenvälisen laadun arviointiin ja systemaattisen tieteidenvälisen tutkimuspolitiikan harjoittamiseen. Tutkimusrahoituksen ja arvioinnin perusteena tieteidenvälisyys on monitulkintainen käsite, jota voidaan täsmentää sen metodologisten ulottuvuuksien avulla. HENVIn tutkimuksen suuntaamisessa ja/tai arvioinnissa voitaisiin kiinnittää huomiota edellä kuvattuihin jaotteluihin. Onko esimerkiksi nykyinen painopiste ratkaisukeskeisessä tutkimuksessa perusteltu, vai tulisiko resursseja suunnata ympäristökysymysten innoittaman tieteidenvälisen perustutkimuksen tukemiseen tai akateemisten tiedekulttuurien kohtaamiseen? Entä tarjoaako HENVI riittävästi tilaa luonnontieteellisen ja ihmistieteellisen tutkimuksen keskinäisen asemoinnin pohtimiseen? Millaisilla resursseilla eri tieteenalat lähtevät tieteidenväliseen yhteistyöhön, ja onko yhteistyö kestävällä pohjalla? Pitäisikö kiinnittää enemmän huomiota vielä vakiintumattomien tutkimusryhmien sisäisen poikkitieteellisyyden vahvistamiseen? Selvitys vahvistaa monia olemassa olevia käsityksiä tieteidenvälisen yhteistyön haasteita. Tieteellisen tutkimuksen rahoitus on kauttaaltaan liian lyhytjänteistä, mikä on tieteidenvälisen yhteistyön kannalta erityisen kohtalokasta. Nelivuotinen rahoitus mahdollistaa yhteistyön käynnistämisen, mutta tässä ajassa ei synny merkittäviä uusia tuloksia esim. hyvien yhteisjulkaisujen tuottaminen uusien partnerien kesken vaatii yleensä pidemmän ajan. Ylhäältä käsin organisoitu yhteistyö jää helposti rinnakkaiseksi työskentelyksi eli monitieteisyydeksi, jos sille ei taata riittävän pitkää (esim. 10 vuotta?) rahoitusta; tieteellisesti merkityksellinen yhteistyö edellyttää tutkijoiden itseorganisoitumista. Lyhytaikainenkin yhteistyö voi kuitenkin synnyttää uusia tutkimusideoita ja avata tieteenalojen välisiä yhteyksiä. Näiden merkityksen arvioimiseen soisi kiinnitettävän enemmän huomiota. Lyhytaikaisella tieteidenvälisen tutkimuksen rahoituksella saattaa olla se paradoksaalinen seuraus, että se vahvistaa tieteenalojen välistä työnjakoa ja erikoistumista, eikä kannusta valitsevien raja-aitojen rikkomiseen. Vaikka tieteidenvälisyyttä perustellaan juuri siksi, että ympäristöongelmat eivät noudata tieteenalarajoja, yhteistyötä korostava tiedepolitiikka voi johtaa tieteenalojen ja niiden välisten erojen esineellistämiseen: Tieteenaloja kohdellaan annettuna todellisuutena, jota ne tietyssä mielessä ovatkin, mutta samalla suljetaan näköpiiristä sellaiset ilmiöt ja tutkimustavat, jotka ovat lähtökohtaisesti vallitsevien tieteenalarakenteiden ulkopuolella. Nykyisessä tiedepoliittisessa tulkintakehikossa hyvä tieteidenvälinen kumppanuus edellyttää käytännössä tieteenalojen ja tutkijoiden profiloitumista omille osaamisalueilleen, jolloin poikkitieteellisesti orientoituneet, ulospäin kenties hahmottomat alat (tai tutkijat) eivät ole 26

27 houkuttelevia konsortiokumppaneita, jos niillä ei ole selkeää roolia tieteidenvälisessä työnjaossa (vrt. Osborne 2013). Eräänä indikaationa tästä ilmiöstä on tieteidenvälisesti orientuneiden tutkijoiden profiloituminen menetelmäosaajiksi, jotka voivat markkinoida asiantuntemustaan erilaisille yhteistyökumppaneille. Sen sijaan oman alan kysymyksenasettelujen tai ekspertiisin kriittinen tarkastelu, tieteidenvälinen oppiminen ja tiedontuotannon rakenteiden kyseenalaistaminen eivät helposti sovi yhteen monitieteistä yhteistyötä ja ratkaisukeskeisyyttä suosivan tiedepolitiikan kanssa. Teoreettisessa keskustelussa tärkeällä sijalla oleva kriittinen tieteidenvälisyys olikin HENVI-hankkeissa vähäistä, joskin merkkejä siitä oli nähtävissä pinnan anna. Kirjallisuusviitteet Abbott A (2001) Chaos of Disciplines. Chicago & London: The University of Chicago Press. Banister D (2014) Heuristics for framing sustainability problems in transport. Teoksessa: Huutoniemi K & Tapio P (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Barry A & Born G (2013) Interdisciplinarity: Reconfigurations of the Social and Natural Sciences. London: Routledge. Boix Mansilla V & Project Zero, Harvard University (2006) Interdisciplinary work at the frontier: An empirical examination of expert interdisciplinary epistemologies. Issues in Integrative Studies 24: Bruun H, Hukkinen J, Huutoniemi K & Klein JT (2005) Promoting interdisciplinary research: The case of the Academy of Finland. Publications of the Academy of Finland 8/05. Helsinki: The Academy of Finland. Fuchs S (2001) Against Essentialism: A Theory of Culture and Society. Cambridge, MA: Harvard University Press. Fuchs S (2002) What makes sciences 'scientific'? Teoksessa: Turner JH (toim.) Handbook of Sociological Theory. New York: Kluwer Academic/Plenum Publishers. Hall T & O'Rourke M (2014) Responding to communication challenges in transdisciplinary sustainability science. Teoksessa: Huutoniemi K & Tapio P (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Hukkinen J (2014) Tiedon integraatio ympäristöalalla. Teoksessa: Massa I (toim.) Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus. Hukkinen J & Huutoniemi K (2014) Heuristics as cognitive tools for pursuing sustainability. Teoksessa: Huutoniemi K & Tapio P (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Huutoniemi K (2004) Realismi ja konstruktivismi tieteidenvälisessä ympäristötutkimuksessa yhteismitattomuus, yhteensovittaminen vai dialogi? Alue ja Ympäristö 33(1): Huutoniemi K (2012) Interdisciplinary accountability in the evaluation of research proposals: Prospects for academic quality control across disciplinary boundaries. Publications of the Department of Social Research 2012:17. Helsinki: University of Helsinki. Huutoniemi K (2014) Vertaileva tapaustutkimus. Teoksessa: Massa I (toim.) Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus. Huutoniemi K, Klein JT, Bruun H & Hukkinen J (2010): Analyzing Interdisciplinarity: Typology and Indicators. Research Policy 39(1): Huutoniemi K & Tapio P (toim.) (2014): Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Luhmann N (1995) Social Systems. Standford, CA: Standford University Press. Luhmann N (2004) Ekologinen kommunikaatio. Helsinki: Gaudeamus. Lyytimäki J & Petersen LA (2014) Ecosystem services in integrated sustainability assessment: A heuristic view. Teoksessa: Huutoniemi K & Tapio P (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Massa I (toim.) (2014) Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus. 27

28 Miettinen R & Tuunainen J (2010) Perus- ja soveltava tutkimus tiedepolitiikan luokittelukategorioina ja retorisina resursseina. Tiedepolitiikka 3/2010: Osborne T (2013) Inter that discipline! Teoksessa Barry A & Born G (toim.) Interdisciplinarity: Reconfigurations of the Social and Natural Sciences. London: Routledge. Pielke RA Jr (2007) The Honest Broker: Making Sense of Science in Policy and Politics. Cambridge: Cambridge University Press. Saikku L (2014) Ympäristömuutosten dekompositioanalyysi. Teoksessa: Massa I (toim.) Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus. Schönach P (painossa) Ympäristöhistoria. Teoksessa: Massa I (toim.) Polkuja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen. Helsinki: Gaudeamus. Star S & Griesemer J (1989) Institutional Ecology, 'Translations' and Boundary Objects: Amateurs and Professionals in Berkeley's Museum of Vertebrate Zoology, Social Studies of Science 19(3): Tapio P, Höjer M, Svenfelt Å & Varho V (2014) Exploring the space of alternatives: Heuristics in sustainability scenarios. Teoksessa: Huutoniemi K & Tapio P (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Varho V & Huutoniemi K (2014) Envisioning solutions: Expert deliberation on environmental futures. Teoksessa: Huutoniemi K & Tapio P (toim.) Transdisciplinary Sustainability Studies: A Heuristic Approach. London: Routledge. Whitley R (1984) The Intellectual and Social Organization of the Sciences. Oxford: Clarendon Press. 28

29 LIITE 1: HENVIn hakuilmoitus 29