Hätäkeskusammattilaisten liitto.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hätäkeskusammattilaisten liitto. www.halry.fi"

Transkriptio

1 Hätäkeskusammattilaisten liitto

2 TYÖTÄ SINUN TURVALLISUUTESI PUOLESTA Meidän HAL Me hätäkeskusammattilaiset teemme arvostettua ja vastuullista työtä yhteiskunnan turvallisuuden puolesta. Hyvästä työstä tulee maksaa oikeudenmukaista ja kannustavaa palkkaa. Turvallinen työympäristö, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön sekä kehitys- ja koulutusmahdollisuudet ovat myös perusedellytyksiä työhyvinvoinnille. Suomen Hätäkeskusammattilaisten liitto HAL on hätäkeskuksissa työskentelevien oma valtakunnallinen liitto. Oikeudenmukaisen palkan ja hyvän työympäristön varmistamiseksi on tehtävä työtä yhdessä. Siksi HAL on perustettu meitä hätäkeskuspäivystäjiä varten. HAL edistää jäsentensä ammatillisia ja taloudellisia etuja työelämässä, vaikuttaa jäsenten yhteiskunnallisen aseman ja oikeuksien kehitykseen sekä edistää ammatillista yhteenkuuluvuutta, yhteistoimintaa ja keskinäistä vastuuntuntoa. Hätäkeskuslaitoksen kehittämiseen liitto osallistuu aktiivisesti lausunnoilla, tiedotteilla ja yhteiskunnallisella keskustelulla. Pääosa työpaikan tärkeimmistä pelisäännöistä kuten palkka, työaika ja vuosilomat on sovittu työnantajan ja ammattiliittojen kesken virka- ja työehtosopimuksissa. HAL on edustajasi neuvottelujärjestö Pardiassa, joka vastaa sopimusten kehittämisestä samassa pöydässä valtiontyönantajan kanssa. Työpaikkatasolla tukenasi ovat HALin omat luottamusmiehet. HALin jäsenenä et jää yksin! Liiton jäsenillä on ammattihenkilön vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Vakuutusta täydennetään liiton omalla turvalla. HAL vastaa kaikista jäsentensä palvelusuhteisiin liittyvistä oikeudellisten asiain käsittelykuluista. Palvelu sisältyy liiton jäsenmaksuun. Harrastuksissa ja matkustaessa turvaa antavat vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutus.

3 Tutustu toimintaamme näillä sivulla ja tule mukaan. Kysy lisää oman työpaikkasi HAL-yhteyshenkilöltä tai liiton toimistosta! AMMATTILIITTO APUNASI

4 AMMATILLISTA EDUNVALVONTAA Tehdään yhdessä! Tuki työpaikalla Työpaikalla ketään ei saa kohdella pärstäkertoimen mukaan. Hätäkeskusten luottamusmiehet ovat työntekijöiden edustajia, jotka tukevat HALin jäseniä palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa ja auttavat ristiriitatilanteissa. HALin luottamusmies valvoo, että työpaikallasi noudatetaan valtion virka- ja työehtosopimusta, työntekoa koskevia lakeja ja asetuksia sekä paikallisesti tehtyjä sopimuksia. Luottamusmies neuvottelee työnantajan kanssa työolosuhteiden kehittämisestä. Työpaikan suurissa muutoksissa ja yt-neuvottelutilanteissa kuten hätäkeskusten yhdistymisissä ja työpaikkojen siirtymisissä HALin luottamusmiehet ovat tärkeässä roolissa varmistamassa työntekijöiden asemaa. Palvelussuhteeseen liittyvissä erimielisyyksissä pyritään aina saamaan ensisijaisesti ratkaisu paikallistasolla eli työpaikkatasolla. Tarvittaessa asioista neuvotellaan keskustasolla eli ammattiliiton ja työantajan kesken. Asian vaatiessa voidaan kiistaan hakea oikeudellista ratkaisua. Yhteistoimintaa HALiin kuuluvat vain hätäkeskuksissa työskentelevät, joten liitolla on vahva ammatillinen leima. Liitto järjestää jäsenilleen kokouksia, koulutuksia ja seminaareja sekä tarjoaa vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Tarjolla on esimerkiksi hyvin edullisia hyvinvointilomia, joista voi hakea kipinää liikuntaan ja terveellisille elämäntavoille vaikka koko perheelle. Omassa liitossa äänesi kuuluu: voit itse vaikuttaa uusien koulutuspäivien sisältöön sen mukaan, millaisia paikallisia tarpeita koulutukselle koetaan. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat ammattiyhdistysliikkeen perusvoimia. Ay-liike on saanut vuosien aikana paljon parannuksia työntekijöiden asemaan. Edut eivät säily ilman jatkuvaa toimintaa, jossa vaikuttaminen onnistuu yhteisellä joukkovoimalla. Siksi on tärkeää, että jokainen työntekijä kuuluu oman alansa ammattiliittoon. Hätäkeskusten ammattilaisilla se on HAL.

5 Jäsenedut Turvaa työssä HALin tärkeimmät jäsenedut ovat ammatillinen edunvalvonta sekä työ- ja virkasuhdeasioihin liittyvä kattava oikeus- ja vakuutusturva. Jäsenten vakuutuksissa liiton kumppanina on IF Vahinkovakuutusyhtiö. Vakuutusturva on rakennettu jäsenlähtöisesti ja se on ammattiyhdistyksen tarjoamaksi eduksi hyvin kattava. Vakuutuspalvelut sisältyvät liiton jäsenmaksuun. Hätäkeskusammattilaisten liitto vastaa jäsentensä kaikista työ- ja virkasuhteeseen liittyvien asioiden oikeudellisista käsittelykuluista, kuten oikeudellisesta neuvonnasta, lakimiespalveluista ja oikeuskäsittelykuluista. Vastuuvakuutuksessa korvauksen enimmäismäärä henkilö- ja esinevahingoissa on euroa. Lisäksi HAL tarjoaa matkustajavakuutuksen ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä muita rahanarvoisia etuja vapaa-ajalle. - Oman ammattialan edunvalvonta - Luottamusmiehen palvelut - Työttömyyskassan jäsenyys - Maksuton työhön liittyvä lakimiesapu - Koulutusta ja jäsentapahtumia - Pelastusalan ammattilainen -lehti - PardiaNyt-lehti - Jäsenkortti (matkavakuutuskortti) - Taskukalenteri - Etuja pankkiasioissa - Etuja lomamatkoille - Edullisia hyvinvointilomia - Monipuoliset vakuutukset Jäsenen vakuutukset - Ammatillinen vastuuvakuutus - Ammatillinen oikeusturvavakuutus - Vapaa-ajan matkustajavakuutus - Vapaa-ajan tapaturmavakuutus Työttömyyskassa HALin jäsenten työttömyyskassana toimii JATTK-työttömyyskassa. Kassa maksaa jäsenilleen lakisääteisiä etuuksia: ansiopäivärahaa eli ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa työttömyyden ajalta, koulutuspäivärahaa työttömän omaehtoisen opiskelun ajalta, koulutustukea työvoimapoliittisen koulutuksen ajalta ja vuorottelukorvausta vuorotteluvapaan ajalta.

6 SINUA VARTEN Opiskelijat mukana Hätäkeskuspäivystäjäksi valmistumassa oleva opiskelija voi liittyä liiton jäseneksi jo opiskeluaikana. Opiskeluajalta ei peritä lainkaan liiton jäsenmaksua. Opiskeluajan ansiotuloista, kuten kesätöistä, opiskelija maksaa normaalin jäsenmaksun. Opiskelijajäsenet ovat oikeutettuja samoihin jäsenetuihin kuin liiton työssäkäyvät jäsenet. Opiskelija voi halutessaan liittyä myös HALin työttömyyskassaan (JATTK-kassa). Kassan jäsenmaksu on 3,50 euroa kuukaudessa. Työttömyyskassan jäsenyys voi alkaa siitä päivämäärästä kun opiskelijajäsen menee töihin, esimerkiksi kesätöihin tai osa-aikatöihin. Miten jäseneksi? Liiton jäseneksi liitytään täyttämällä jäsenilmoituskaavake ja työttömyyskassan liittymislomake. Molempia lomakkeita on saatavilla hätäkeskusten HAL-luottamushenkilöiltä tai HALin toimistosta. Jäsenmaksu on 1,1 % ennakonpidätyksenalaisesta ansiosta ja se sisältää työttömyyskassan jäsenmaksun. Jäsenmaksu on verotuksessa automaattisesti verovähennyskelpoinen. Jäsenmaksulla katetaan kaikki jäsenedut ja -palvelut. Jos opiskelija kuuluu liittyessään johonkin toiseen työttömyyskassaan, edellisestä kassasta tulee irtisanoutua vasta, kun on mennyt töihin. Näin työttömyyskassojen jäsenyyteen ei tule katkosta ja jäsen säilyttää edellisestä työttömyyskassasta kertyneet ajat. Kun opiskelija aloittaa työssä opiskeluaikana tai valmistuttua, siitä tehdään ilmoitus HALin toimistoon jäsenilmoituskaavakkeella.

7 Neuvottelujärjestönä Pardia TERVETULOA MUKAAN! Tutustu nettisivuihin tai kysy lisää toimistolta, puh. (09) tai oman työpaikkasi HAL-yhteyshenkilöltä. Hätäkeskusammattilaisten liitto on Suomen Palomiesliitto SPAL ry:n jäsenyhdistys. SPALin kautta HAL järjestää jäsenpalvelunsa, luottamusmiessopimuksensa sekä jäsenyytensä Palkansaajajärjestö Pardiaan. Pardia neuvottelee valtion virka- ja työehtosopimukset työnantajaa edustavan Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa, myös hätäkeskusten osalta. HAL on SPALin kautta jäsenenä myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa. Työ ja perhe sopivat yhteen Perheen hyvinvointi muodostuu sen jokaisen jäsenen hyvinvoinnista ja näin vanhempien työelämäkin heijastuu koko perheen hyvinvointiin. Ammattiliitot haluavat varmistaa, että jokainen pystyy yhdistämään työnteon ja perhe-elämän joustavasti ja taloudellisesti kannattavasti. Yhteiskunnan uratasaarvon sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen on pitkään ollut liittojen tärkeänä tavoitteena. Viime vuosina parannusta on saatu esimerkiksi perhevapaakorvausten määriin ja isän mahdollisuuksiin pitää perhevapaita.

8 Tehdään yhdessä! SUOMEN HÄTÄKESKUSAMMATTILAISTEN LIITTO HAL RY Vernissakatu 6, Vantaa Puh. (09) Faksi (09) KATSO LUOTTAMUSMIESTEN AJANTASAISET YHTEYSTIEDOT:

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten YHDISTYS: Merkitse tähän kohtaan HAL RASTITA: Uusi jäsen jos liityt ensimmäistä kertaa Hätäkeskusammattilaisten liittoon EDELLINEN LIITTO JA EROAMISPÄIVÄ, mikäli kuulut johonkin toiseen liittoon HALiin

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi!

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tahto Rohkeus Tulevaisuus Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tehy on koulutettujen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten etujärjestö Tehy on jäsentensä edunvalvoja: Aina ei kaikki mene työsuhteessa

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Toimihenkilöbarometri 2013

Toimihenkilöbarometri 2013 Toimihenkilöbarometri 2013 Seppo Nevalainen 2 7. 11. 2 0 1 3 Vastanneet jäsenliitoittain Yhteensä N = 1288 Miehet N = 307 Naiset N = 979 Naisten osuus, % Vastausprosentti Painokerroin Ammattiliitto PRO

Lisätiedot

Pujottele onnistuneesti työelämässä

Pujottele onnistuneesti työelämässä Pujottele onnistuneesti työelämässä SISÄLTÖ Pardia valvoo sinun etujasi... 3 Paras palkansaajajärjestö... 4 Pardia vaikuttaa arjessa... 5 Pardia on lähelläsi... 7 Tervetuloa Pardiaan... 8 Pardia toimii

Lisätiedot

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut Jyty Vakuuttavat jäsenedut Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

Opas tehyläisyyteen. Liittymisen edut. Tehy Tahtoa ja tekijöitä

Opas tehyläisyyteen. Liittymisen edut. Tehy Tahtoa ja tekijöitä Opas tehyläisyyteen Liittymisen edut Tehy Tahtoa ja tekijöitä Sisältö 3 Tervetuloa tehyläisten joukkoon 4 Meitä on moneksi 5 Liittyminen 6 Jäsenedut 7 Terveydenhuoltoalan työttömyyskassa 9 Ammattiosasto

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa ja

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON Sinun liittosi on SuPer SuPer on ainoa liitto, joka on keskittynyt lähi- ja perushoitajien edunvalvontaan. Ajamme etujasi kaikissa ammatillisissa

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Opas tehyläisyyteen. Liittymisen edut. Tehy Tahtoa ja tekijöitä

Opas tehyläisyyteen. Liittymisen edut. Tehy Tahtoa ja tekijöitä Opas tehyläisyyteen Liittymisen edut Tehy Tahtoa ja tekijöitä Sisältö 3 Tervetuloa tehyläisten joukkoon 4 Meitä on moneksi 5 Liittyminen 6 Jäsenedut 7 Terveydenhuoltoalan työttömyyskassa 9 Ammattiosasto

Lisätiedot

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY

VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY VALTION TUTKIMUSALOJEN TEKNISET TOIMIHENKILÖT VATE RY ORGANISAATIO STTK ry Pardia ry TTT ry VATE ry Toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö Yhteiskunnallinen edunvalvoja Keskustason pääsopija Edunvalvontajärjestö

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

Akavalaista edunvalvontaa suuhygienistien tarpeisiin

Akavalaista edunvalvontaa suuhygienistien tarpeisiin 15.11.2010 Tervetuloa Akavan Erityisaloihin! Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry liittyy Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöksi 1.1.2011 alkaen. Toivotamme yhdistyksen ja sen jäsenet tervetulleiksi! Akavan

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

SMKJ pähkinänkuoressa. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ

SMKJ pähkinänkuoressa. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ SMKJ pähkinänkuoressa Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ Toiminta-ajatus SMKJ toimii jäsentensä ammatillisena etujärjestönä, valvoo ja kehittää jäsenten yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ammatillisia

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

Kirkon Hallintovirkamiehet

Kirkon Hallintovirkamiehet Kirkon hallintovirkamiehet ry Sääminginkatu 4 A 1 57100 Savonlinna 044 7768024 kihv.ry@kolumbus.fi http://www.kirkonhallintovirkamiehet.fi/ Kirkon Hallintovirkamiehet ry on keskusjärjestöihin kuulumaton

Lisätiedot

Työehtosopimus. Työehtosopimus on eri asia kuin työsopimus. Jokainen työntekijä solmii työsopimuksen henkilökohtaisesti työnantajan kanssa.

Työehtosopimus. Työehtosopimus on eri asia kuin työsopimus. Jokainen työntekijä solmii työsopimuksen henkilökohtaisesti työnantajan kanssa. Työehtosopimus Metalliliitto neuvottelee ja sopii työsuhteesi minimiehdot. Liitto solmii työehtosopimukset kymmenelle sopimusalalle, joilla 150 000 jäsentämme työskentelevät. Liitto myös valvoo, että sopimuksia

Lisätiedot

On oikeus kuulua Tehyyn. Tehy opiskelijat TAHTO. ROHKEUS. TULEVAISUUS.

On oikeus kuulua Tehyyn. Tehy opiskelijat TAHTO. ROHKEUS. TULEVAISUUS. On oikeus kuulua Tehyyn Tehy opiskelijat TAHTO. ROHKEUS. TULEVAISUUS. Sisältö 3 Tervetuloa tehyläisten joukkoon 4 Meitä on moneksi 5 Liittyminen 6 Jäsenedut 8 Terveydenhuoltoalan työttömyyskassa 10 Töihin

Lisätiedot

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS.

Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Talous kuralla työttömänä? EI KIITOS. Ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenille maksetaan ansiopäivärahaa Ansiopäiväraha on työttömyyden aikainen etuus, jota maksetaan työttömyyskassan jäsenille. Ansiopäivärahan

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa Jäsenopas Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa Jäsenoppaaseen on koottu yleisiä asioita, joita Vakuutusväen Liiton ja Vakuutusväen Työttömyyskassan jäsenen on hyvä tietää. Jäsenyyteen

Lisätiedot

Pujottele onnistuneesti työelämässä

Pujottele onnistuneesti työelämässä Pujottele onnistuneesti työelämässä PARDIA VALVOO SINUN ETUJASI PARAS PALKAN- SAAJAJÄRJESTÖ Palkansaajajärjestö Pardiassa on noin 40 000 jäsentä, joista kaksi kolmasosaa työskentelee valtion virastoissa

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA.

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. PAMista PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto PAMilaisia on jo yhteensä yli 232 000 PAMin alat:

Lisätiedot

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

Luottamusmiesten määrä

Luottamusmiesten määrä Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ Jyty toimintaa Asikkalassa omana yhdistyksenä jo vuodesta 1980 JYTY ASIKKALA RY HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Riitta Pehkonen p. (t), 044 7780431,

Lisätiedot

TERVETULOA JÄSENEKSI! SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY

TERVETULOA JÄSENEKSI! SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY TERVETULOA JÄSENEKSI! SUOMEN MERIMIES-UNIONI SMU RY Muista allekirjoittaa jäseneksiliittymislomake heti työsuhteen alussa! Suomen Merimies-Unioni SMU ry perustettiin vuonna 1916. Unionin jäsenet työskentelevät

Lisätiedot

Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus

Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus Jyty ry 2017 Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli

Lisätiedot

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla!

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla! Valtuutan Kirkon alat ry:n irtisanomaan jäsenyyteni nykyisestä ammattiliitostani jatai työttömyyskassasta. Puhelinnumero kotigsm kokoaikainen väh. 18hvko alle 18 hvko Ammattikoulu ammatti-instituuttitutkinto

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Ennakoiden tulevaisuuteen. www.ktk-ry.fi

Ennakoiden tulevaisuuteen. www.ktk-ry.fi Ennakoiden tulevaisuuteen www.ktk-ry.fi Mikä on KTK? KTK Tekniikan Asiantuntijat ry on teknisten alojen asiantuntijoiden oma ammatti- ja edunvalvontajärjestö. Liitto muodostuu kuudesta valtakunnallisesta

Lisätiedot

Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät. Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina

Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät. Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina Sisällys 3 Tehy on tahdon asialla 4 Tehyläiset yksityisellä sektorilla 5 Yksityisen sektorin edunvalvonta 6 Tehyläiset

Lisätiedot

Uuden Insinööriliiton jäsenyys kannattaa! VR Akava 2.11.2010 Tommi Grönholm

Uuden Insinööriliiton jäsenyys kannattaa! VR Akava 2.11.2010 Tommi Grönholm Uuden Insinööriliiton jäsenyys kannattaa! VR Akava 2.11.2010 Tommi Grönholm Lehdet Kalenteri Jäsenelle helposti näkyvät jäsenedut Työttömyyskassa Alennukset Vakuutukset Verovähennyskelpoisuus Vaikeammin

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan: YKSITYISEN ENSIHOITOPALVELUALAN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET YLEISTÄ Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu luottamusmiestoiminnasta ja Tehyyn järjestäytyneiden työtekijöiden oikeudesta valita

Lisätiedot

SYYTÄ KUULUA LIITTOON!

SYYTÄ KUULUA LIITTOON! SYYTÄ KUULUA LIITTOON! Onneksi tuo kaveri ei kuulu liittoon ja kirjoitti nimensä työsopimukseen. Muutenhan se sais ne kymmenet edut, jotka SEL on jäsenilleen taistellut. Olisiko duunari yksin neuvotellut

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi 001 Kirkonpalvelijat 002 Helluntaiseurakuntien Kirkon Nuorisotyöntekijät työntekijät HELP 003 Kirkon Lähetyssihteerit 009 Kristillisten järjestöjen Järjestöjentyöntekijät Työntekijät 012 Kirkon Toimihenkilöt

Lisätiedot

Työehtosopimus. Työehtosopimus on eri asia kuin työsopimus. Jokainen työntekijä solmii työsopimuksen henkilökohtaisesti.

Työehtosopimus. Työehtosopimus on eri asia kuin työsopimus. Jokainen työntekijä solmii työsopimuksen henkilökohtaisesti. Työehtosopimus Metalliliitto neuvottelee ja sopii työsuhteesi minimiehdot. Liitto solmii työehtosopimukset kymmenelle sopimusalalle, joilla yli 150 000 jäsentämme työskentelevät. Liitto myös valvoo, että

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut

Yhteenveto Toteutus Tulokset. Tietoa vastaajista. Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Yhteenveto Toteutus Tulokset Työmarkkinaedunvalvonta ml. luottamusmiestoiminta Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Jäsenpalvelut Tietoa vastaajista @TEK_akateemiset Työelämän edunvalvonnassa vastaajat nostavat

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi Mikä ihmeen PAM? PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta

Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta 1 Suomen Yrittäjät Tekoja yrittäjyyden puolesta 116 000 jäsenyritystä 400 paikallisyhdistystä 21 aluejärjestöä 52 toimialajärjestöä yli 4000 luottamushenkilöä yli 1200 jäsentä kuntien valtuustoissa Edunvalvontaa

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä. Tehy ry / Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry työehtosopimus Luottamusmiesvaaliohje LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA KAUDELLE 2017 2019 YLEISTÄ Tehyläisiä työntekijöitä edustaa työehtosopimukseen liittyvissä

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

PTY kuntaomisteisten organisaatioiden edunvalvojana

PTY kuntaomisteisten organisaatioiden edunvalvojana Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa PTY kuntaomisteisten organisaatioiden edunvalvojana Työmarkkinaseminaari 12.9.2012 Kuntamarkkinat, Helsinki Katri Tonteri Palvelulaitosten työnantajayhdistys

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry Yhdistysesite

Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry Yhdistysesite Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry Yhdistysesite Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry on Ammattiliitto Pron jäsenyhdistys Uusi jäsen! Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry toivottaa Sinut tervetulleeksi yhdistyksemme

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

Läsnätyön juridiikka

Läsnätyön juridiikka Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2015

Jäsenmaksuohjesääntö 2015 Jäsenmaksuohjesääntö 2015 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi

SAK ry Hallituksen suositus 1(6) koulutusohjesäännöksi SAK ry Hallituksen suositus 1(6) HENKILÖSTÖN KOULUTUKSEN KORVAUKSET JA TUKIMUODOT Sisällys Sivu 1. Ammatillinen henkilöstökoulutus.. 2 1.1 Perehdyttämiskoulutus. 2 1.2 Täydennys- ja uudelleenkoulutus.

Lisätiedot

Ammatti. yhdistystietoutta. maahanmuuttajille

Ammatti. yhdistystietoutta. maahanmuuttajille Ammatti yhdistystietoutta maahanmuuttajille 1 Tervetuloa työelämään ja ammattijärjestöön Tervetuloa suomalaiseen työelämään! Toivomme, että pääset hyvään alkuun. Siksi haluammekin esitellä sinulle ammattijärjestötoimintaa.

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin...

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964

VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964 VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964 EK-STTK Työsuhdepäivät 10. 12.2.2011 Pääluottamusmies Liisa Halme Vakuutusväen liitto Hallitus/Edustajisto/Työttömyyskassan hallitus Nordiska

Lisätiedot

JÄSENYYS AMMATTILIITOSSA TAI TYÖTTÖMYYSKASSASSA

JÄSENYYS AMMATTILIITOSSA TAI TYÖTTÖMYYSKASSASSA JÄSENYYS AMMATTILIITOSSA TAI TYÖTTÖMYYSKASSASSA On ammattiliiton jäsen 42 On vain työttömyyskassan jäsen Ei ole, mutta ollut aikaisemmin ammattiliiton jäsen Ei ole ammattiliiton jäsen, mutta luultavasti

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

Saavutuksia, edunvalvontaa, tulevaisuutta

Saavutuksia, edunvalvontaa, tulevaisuutta Saavutuksia, edunvalvontaa, tulevaisuutta TEAM jäsentensä näköinen n liitto Mitään ei ole saatu ilmaiseksi eikä saada Työehtosopimusjärjestelmä on ammattiliittojen satavuotisen työn tulos. TEAM edeltäjineen

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Tiedätkö miten saat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa?

Tiedätkö miten saat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa? Mikä on MaMa? MaMa ry on edunvalvontajärjestö sinulle, joka toimit markkinointiviestinnän, markkinatutkimuksen, digimedian, pelialan tai muotoilun alalla tai opiskelet kyseisiä aloja. MaMa on Erityisalojen

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA

Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA Esi$äjän nimi ja pvm. ELÄMÄNMITTAISTA YHTEISTYÖTÄ JA EDUNVALVONTAA

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN työehtosopimus 1.4.2012-30.4.2014 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino: Libris Oy,

Lisätiedot

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258) 1 (6) Tiehallinnon luottamusmiessopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tiehallinnon ja tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen välisessä luottamusmiestoiminnassa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä.

Lisätiedot