Hallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviosta toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta v. 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviosta toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta v. 2015"

Transkriptio

1 Tarkastuslautakunta Yhtymäkokous Hallitus Yhtymäkokous Hallituksen vastine tarkastuslautakunnan arviosta toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta v TARKLK 15 Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2015 arviointikertomusta kokouk sis saan ja Kokouksessaan lautakunta päät ti, että arviointikertomus saatetaan valmiiksi viikolla 17 pidettävässä ko kouk ses sa. Tarkastuslautakunta käsittelee ja hyväksyy vuoden 2015 ar vioin ti ker to muksen yhtymäkokoukselle esittämistä varten Tarkastuslautakunta esittää yhtymäkokoukselle, että se edellyttää kun ta yhty män hallitusta käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan lau sunnon johtopäätöksistä sekä toimenpiteistä. Tarkastuslautakunta käsitteli ja hyväksyi vuoden 2015 ar vioin ti ker to muk sen yhtymäkokoukselle esittämistä varten. KYKOK 8 Tarkastuslautakunta esittää yhtymäkokoukselle, että se edellyttää kun ta yhty män hallitusta käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan lau sunnon johtopäätöksistä sekä toimenpiteistä. Tarkastuslautakunta esittää yhtymäkokoukselle, että yhtymäkokous 1. käsittelee arviointikertomuksen edellyttää kuntayhtymän hallituksen käsittelemään ar vio in to ker to muksen ja antamaan lausunnon johtopäätöksistä sekä toimenpiteistä. Yhtymäkokous päätti esityksen mukaisesti. KYH 79 Asian valmistelijat: kuntayhtymän johtaja Jouko Lindholm ja talousjohtaja Ka ri Mäntyharju. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunnan esittämät kommentit ja ke hittä mis eh do tuk set on alla olevassa tekstissä kursivoituna. Hallituksen vas tine on kirjoitettu tarkastuslautakunnan esittämän kom men tin/ke hit tä mis ehdo tuk sen jälkeen. Luksian opiskelijamäärä väheni lukuvuodesta 2014 kolmella opiskelijalla, mi tä voidaan pitää maltillisena. Sen sijaan toteutuneen opiskelijamäärän jää mi nen järjestämisluvan mukaisesta opiskelijamäärästä 137 opiskelijalla,

2 on lautakunnan mielestä todella huolestuttavaa. Tasekirjaan lautakunta suo sit te lee lisättäväksi taulukon opiskelijamäärien, niin järjestämisluvan mu kais ten kuin toteutuneidenkin, kehityksestä. Hallitus yhtyy tarkastuslautakunnan näkemykseen siitä, että jär jes tä mis luvan mukaista opiskelijamäärää ei ole saavutettu. Lisäksi Luksia on saanut järjestämisluvan mukaisia lisäpaikkoja 70 kpl ( ). Järjestämisluvan mu kai ses ta opiskelijamäärästä jää mi nen riippuu osittain pien evis tä ikäluokista, lu kion vetovoimaisuuden kas vus ta suhteessa amma til li seen koulutukseen ja pääkaupunkiseudun am ma til lis ten op pi lai tos ten vetovoimasta (mm. lo gis ti set asiat). Tasekirjaan vuo del ta 2016 tulee tauluk ko toteutuneiden opis ke li ja mää rien kehityksestä suh tees sa jär jes tä mislu paan vuosilta Tarkastuslautakunta pitää ensiarvoisen tärkeänä kasvattaa Luksian ve tovoi mai suut ta. Luksian markkinointiin opiskelijoille sekä henkilöstön rek rytoin tiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kuntayhtymän lehti-ilmoituksia on sen vaikutusalueen lehdissä ollut, mutta varsinaisia artikkeleita kun ta yh tymäs tä ja sen hyvästä toiminnasta ei lautakunnan näkemyksen mukaan ole ko. lehdissä ollut riittävissä määrin. Lautakunta toivoo kuntayhtymän tie dotuk sel ta aktiivista otetta kuntayhtymän näkyvyyden lisäämiseksi myös ar tikke lei den muodossa. Hallitus yhtyy tarkastuslautakunnan näkemykseen Luksian ve to voi mai suuden kasvattamisesta. Hallitus on useaan kertaan kuullut markkinoinnista vas taa via henkilöitä markkinoinnin toteuttamisesta. Hallituksen saaman tiedon mukaan "Pääosa Luksian kohderyhmistä on siirtynyt käyttämään tiedon han kin taan sa internettiä. Siksi myös Luksian viestintä on siirtynyt pääosin viestinnän ja mark ki noin nin osalta sähköisen median käyttöön. Luk sias sa on so si aa li sen me dian suunnitelma, joka sisältää niin sosiaalista mediaa (Facebook, Flickr, Instagram) sekä internetin tarjoamia mai nos tusmah dol li suuk sia ku ten alueellisen Google-mainonta ja Studentum". In ternet-si vus to on uusittu vuoden 2015 aikana ja otet tu käyttöön vuoden 2016 alus sa. Suhteita toiminta-alueen lehdistön suuntaan tulee kehittää. Lehdistö viimekädessä kui ten kin päättää sen, mitä se julkaisee. Oppilaitoksen fyysinen saavutettavuus on merkittävä tekijä opis ke lu paik kaa valittaessa. Lautakunnan näkemyksen mukaan kuntayhtymän tulisi omal la aktiivisuudellaan pyrkiä ylläpitämään julkisen liikenteen toimivuus vai ku tusalu eel laan. Luksian keinot julkisen liikenteen ylläpitämiseen alueella ovat erittäin ra jal liset. Luksia pyrkii omalla toiminnallaan edistämään julkisen liikenteen toi mivuu den lisäämistä omalla vaikutusalueellaan osallistumalla yh teis työ ti laisuuk siin, jossa asiaa käsitellään ja tuomalla selkeästi esille julkisen lii kenteen mer ki tyk sen ammatillisen koulutuksen saavutettavuuteen. Kuntayhtymässä valmistui uusi sisäisen valvonnan ohje 2015, mutta oh-jeen hyväksyminen siirtyi vuodelle Lautakunta pitää hyvin va li tetta va na, että uuden sisäisen valvonnan ohjeen soveltaminen ja jal kaut ta minen siirtyivät yli vuoden vaihteen. Lautakunta edellyttää, että hallitus saattaa asian loppuun ensitilassa.

3 Sisäisen valvonnan ohje hyväksyttiin kuntayhtymän hallituksessa Tarkastuslautakunnan havainnon mukaan henkilöstön mielipiteitä ky sytään, mutta epäselväksi jäi miten henkilöstön mielipiteet huomioidaan päätök sen teos sa. Lisäksi henkilöstölle tapahtuvaa tiedottamista olisi tarpeen ke hit tää. Osalla toimialueilla työvälineet, eli tietokoneet ja ohjelmistot, eivät ol leet toivotulla tasolla. Laitteita ei ollut riittävästi ja ohjelmat eivät toi mineet. Henkilöstön mielipiteiden huomioonottamista voidaan varmasti kehittää. Hen ki lös tön mielipiteet huomioidaan päätöksenteossa eri kanavien kautta. Täs tä on esimerkkinä kuntayhtymän uuden strategian luominen, jossa henki lös tön mielipiteet otettiin huomioon ja niitä jalostettiin ja vietiin sys te maatti ses ti eteenpäin strategian jatkovalmisteluissa. Tietokoneiden saatavuutta ja ohjelmistojen käytettävyyttä on parannettu vuo den 2016 aikana ja parannetaan myös tulevana vuonna Oh jelmis to jen käytettävyyteen on kiin ni tet ty huomiota uuden opis ke li ja hal lin to järjes tel män sekä vuonna 2017 käyt töön otet ta vien uuden taloushallinto- se kä hen ki lös tö hal lin to jär jes tel män hankinta- ja käyttöönottoprosessin yh tey dessä. Tarkastuslautakunta tapasi marraskuussa 2015 myös opiskelijoiden edusta jia ja keskusteli heidän kanssaan kuntayhtymän ajankohtaisista asioista hei dän näkökulmastaan. Keskusteluissa nousi ongelmina esiin kun ta yh tymän toimitilat, oppilaiden käyttöön tarkoitetut ohjelmistot sekä kou lu kiu saami nen. Toimitiloja ei koettu motivoiviksi, ohjelmistot eivät olleet toi min ta varmo ja ja koulukiusaamista esiintyi joillakin opintoaloilla runsaasti. Kes keytyk sis tä keskusteltaessa joidenkin opettajien toimet keskeyttämisien eh käise mi sek si saivat kiitosta oppilailta. Riippumatta siitä missä määrin kou lu kiusaa mis ta esiintyy, lautakunta näkee sen ongelmana, johon kun ta yh ty män henkilökunnan tulee puuttua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Opis ke li jat, heidän lukumääränsä, valmistumisensa, työllistymisenä sekä mah dol li set keskeyttämisensä määrittelevät kuntayhtymän tulevaisuuden nä ky mät. Lautakunta toivoo, että näiden kuntayhtymän asiakkaiden näkemykiä kuullaan ja huomioidaan riittävästi kuntayhtymän päätöksenteossa. Luksiassa toteutetaan kouluterveystutkimus joka toinen vuosi. Kou lu terveys tut ki muk ses sa 2015 ilmeni, että siihen vastanneista opiskelijoista 4 9 % kokivat tulleensa kiusatuiksi. Kuntayhtymässä puu tu taan kou lu kiusaa mi seen ja sen suhteen on olemassa nollatoleranssi. Jo kai sel la op pi laitos yh tei sön aikuisilla jäsenillä on velvollisuus puuttua kiu saa mis ti lan tei siin ja selvittää kohtaamansa kiusaamistilanne. Kiusaamisen eh käi se mi sek si ja ti lan tei siin puuttumisen tueksi on tehty ohjeistus Suun ni tel ma opis ke li joiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häi rin näl tä. Hen ki lö kunnal le on laadittu myös pikaohjeistus asiasta. Kiu saa mis ti lan teet do ku mentoi daan ja niiden seurannan osalta laaditaan suun ni tel ma, joka niin ikään do ku men toi daan. Suunnitelma velvoittaa selvittelyn jäl keen tarkistamaan / seu raa maan että kiusaaminen on loppunut. Ta voit tee na on saattaa eri osapuo let saman pöydän äärelle, käsitellä kiu saa mis ti lan ne ja mah dol lis taa kiusaajan ja kiusatun yhdessä toimiminen jatkossa.

4 Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevän ja yhteisöllisen opis ke lu huol lon merkitystä. Oppilaitoksen hyvinvointityöryhmät suun nit te levat oppilaitoksen yhteisöllistä opiskeluhuoltoa ja sitä tukevaa toimintaa. Hyvin voin ti työ ryh mää johtaa rehtori ja siihen kuuluu opiskeluhuollon edus tajat, opettajien edustus ja opiskelijoiden edustus. Tarvittaessa mukana voi ol la myös verkostotahoja. Kaikkien oppilaitoksessa opiskelijoiden kanssa työs ken te le vien sekä opiskeluhuoltopalveluista vastaavien viranomaisten ja työntekijöiden on tehtävissään edistettävä opiskelijoiden ja op pi lai tosyhtei-sön hyvinvointia (= kasvatustyötä). Tämä kuuluu jokaiselle op pi lai tos yhtei sön toimijalle omasta tehtäväkuvasta käsin. Lisäksi hyvinvointityöryhmät or ga ni soi vat yhteisöllistä toiminta yksiköissä esim. hyvinvointi virtaa viikko ja ennaltaehkäisevä päihdetyön viikko. Yhteisöllistä toimintaa tukevat myös opiskelijaryhmien ryhmäytykset, joita toteutetaan sekä opintoalojen, opiske lu huol lon ja verkoston toimesta ja osittain myös yhteistyönä. Lisäksi opis ke li joil le annetaan myös informaatiota (opiskeluhuollon infot) ja toi minta oh jei ta miten viestittää kiusaamisesta henkilökuntaa jos sellaista il me nee. Luksiassa toimii opiskelijakunta, jonka hallitus koostuu yksiköiden opis ke lija jä se nis tä. Opiskelijakunnan hallituksen toimintaa koordinoi opis ke li ja kunta koor di naat to ri. Hallitus valitsee keskuudestaan jäsenet ke hit tä mis tii meihin ja johtotiimeihin, opiskelijakunnan hallitus ottaa myös pyydettäessä kan taa erilaisiin suunnitelmiin ja ohjeistuksiin. Opiskelijakunnan hallitus orga ni soi opiskelijan järjestämiä Luksia tasoisia tapahtumia. Jokaisella toi mipis teel lä toimii myös paikallistason opiskelijakunta, jonka toimintaa vetää opis ke li ja kun nas ta vastaava opettaja. Paikallistason opiskelijakunnat järjes tä vät yhdessä tapahtumia ja tempauksia kampuksilla. Kuntayhtymän toimitilastrategian mukaiseen etenemiseen varaudutaan vuo den 2017 talousarviossa eurolla ja suunnitteluvuosina yhteensä 10 milj. eurolla. Toimitilastrategia tarkoittaa mo ni toimi ti lo jen rakentamista, mikä mahdollistaa eri opintoalojen tilojen yh teis käytön. Tarkastuslautakunta pitää hyvänä kuntayhtymässä käynnissä olevaan inves toin tien laajamittaista suunnittelua sekä joidenkin suunniteltujen in vestoin tien jäädyttämisen toimitilaratkaisujen ollessa vielä kesken. Tar kas tuslau ta kun ta perääkin investointien talousarviosuunnittelussa tarkkaa har kintaa. Talousarvion investointimäärärahojen toteutuminen on osoitus suun nitel mal li suu des ta ja onnistuneesta harkinnasta. Investoinneista tulee olla todelliseen tarpeeseen perustuva suunnitelma, jon ka toteutuminen tulisi olla hallituksen erityisseurannassa. Tar kas tus lauta kun nan näkemyksen mukaan investointien suunnittelun tulee olla pitkän täh täi men suunnittelua, karkealla tasolla aikajanana vähintään viisi vuotta. Investointimäärärahojen suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon keski pit kän ai ka vä lin tarpeet, Luksian rahoituksellisen aseman kiristyminen val tion toi men pi teis tä johtuen (tulorahoitus), investointien vaikutus käyt tö talou teen suun ni tel man mukaisten poistojen kautta sekä am mat ti kou lu tuskun ta yh ty män toimintaympäristön muut muutokset (digitalisaatio, tilojen mo ni käyt töi syys, verkko-opetus jne.). Investointien ja projektien seurantaa ja hal lin noin tia varten on perustettu moniammatillinen hanketoiminnan ohjaus ryh mä syyskuussa Kiinteistöinvestointien suunnittelussa Luksian

5 kiin teis tö jen pitkän aikavälin ylläpito- ja kunnostusohjelma on asia, jonka laa ti mi nen/do ku men toi mi nen on viivästynyt pyynnöistä huolimatta. Vuoden 2014 arviointikertomuksessaan tarkastuslautakunta esitti laa dit tavak si kuntayhtymään IT-strategiaa. Tuolloin lautakunta perusteli esitystään seu raa vas ti: Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan IT-järjestelmien ke hit tä mi nen tulee tehdä kokonaisuus ja todellinen tarve huomioiden. IT-inves toin tien toteuttaminen tulisi tehdä käyttäjien ehdoilla ja uusien jär jes telmien käyttöönotossa ei tule unohtaa käyttäjien opastuksen mer ki tys tä. Tarkastuslautakunta esittää, että kuntayhtymässä laaditaan lä hi tu le vai suuden IT-strategia. Vuoden 2015 aikana käytyjen keskustelujen pe rus teel la, lautakunta toistaa esityksensä IT-strategian laatimisesta. Kuntayhtymän uusissa strategisissa tavoitteissa it-järjestelmien ke hit tä minen on huomioitu. Järjestelmien käyttöönotto ja opastus niiden käyt töön on myös huomioitu strategian tavoitteissa. Erillistä it -stra te gi aa ei ole kun ta yhty mäs sä tehty, sillä tietohallinto on olennainen osa ope ra tii vis ta johtamista, jo ka kulkee matriisina läpi koko organisaation. Ensisijaisten hakijoiden määrässä Nummentien tulosalue on tar kas tus lauta kun nan näkemyksen mukaan onnistunut hyvin sekä talousarvioon että ver tai lu vuo teen verrattuna. Kiitosta tulosalue ansaitsee myös henkilöstöön liit ty vien tavoitteiden hyvästä toteutumisesta. Sen sijaan tehokkaan kou lutus pro ses sin mittareiden (valmistuneiden osuus aloittaneista sekä kes keyttä neet) jäämistä esitetyssä määrin tavoitteistaan tarkastuslautakunta pitää huo les tut ta va na. Luksiassa on linjattu, että kannamme vastuumme yhteiskuntatakuun ta voittei den mukaisesti ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että hakijoiden kar sintaa ei juuri ole. Opiskelijoiden erilaiset oppimisen esteet ovat mo ni muo toistu neet ja lisääntyneet. Tähän olemme tuloskortin tulosten ja käytännön koke mus ten johdosta panostaneet tehostamalla erityisopetuksen tu ki toi mia erityisesti opintojen aloitusvaiheessa. Lisäksi Nummentien tu los alu eel le on palkattu ammatillinen ohjaaja, joka toimii opettajien ja opis ke li ja huol lon apuna keskeyttämisten ehkäisemiseksi. Näillä keinoilla tavoittelemme laske vaa keskeyttämisprosenttia ja nousevaa valmistumisprosenttia. Tuloskortissa esitetty pienempi (55 %) valmistumisprosentti kertoo elokuus sa 2012 aloittaneiden opiskelijoiden valmistumisesta kolmen ja puolen vuo den määräajassa. Jos opiskelija on keskeyttänyt opintonsa esim. tervey del li sis tä tai siirtynyt toiselle alalle jatkamaan opintojaan ja opinnot viiväs ty vät siitä syystä, nämä henkilökohtaiset ratkaisut pienentävät tu los kortin tunnuslukua. Opiskelija saattaa siis valmistua kolmen ja puolen vuoden opis ke lu ajan jälkeen ja hänen valmistumisensa otetaan huomioon tu los kortin valmistuneiden kokonaisluvussa ja isommassa val mis tu mis pro sent ti luvus sa (77 %). Ensisijaisten hakijoiden määrässä Toivonkadun tulosalue on tar kas tus lauta kun nan näkemyksen mukaan onnistunut hyvin sekä talousarvioon että ver tai lu vuo teen verrattuna. Keskeyttäneiden mittaritavoite toteutui, mutta toi saal ta mittaritavoite on asetettu matalalle ja keskeyttäneitä on hä lyt tä vän paljon.

6 Opiskelupaikkoja on tarjolla koko jäsenkuntiemme ikäluokalle ja se tar koittaa sitä, että karsintaa joihinkin perustutkintoihin ei juuri ole. Lisäksi opis keli joi den erilaiset oppimisen esteet ovat monimuotoistuneet ja li sään ty neet. Tähän olemme tuloskortin tulosten ja käytännön kokemusten joh dos ta panostaneet tehostamalla erityisopetuksen tukitoimia ja opiskelijan oh jaamis ta tutkinnosta toiseen, jos sellaiseen on esim. terveydellisten syiden takia perusteita. Lisäksi etsimme mahdollisuuksia opintojen hen ki lö koh tais tami seen opiskeluaikaa pidentämällä ja muilla henkilökohtaisilla va lin noil la. Kyj Hallitus päättää antaa yllä olevat vastineet tarkastuslautakunnan vuoden 2015 arviointikertomuksessa esittämiin havaintoihin ja ke hit tä mis eh do tuksiin yhtymäkokoukselle tiedoksi. Hallitus päättää tarkastaa tämän asian kokouksessa. Hallitus päätti esityksen mukaisesti. KYKOK 17 Hallitus käsitteli asiaa kokouksessaan Yhtymäkokous päättää merkitä tiedoksi hallituksen vastineen tar kas tus lauta kun nan vuoden 2015 arviointikertomuksessa esittämiin havaintoihin ja ke hit tä mis eh do tuk siin. Yhtymäkokous päätti esityksen mukaisesti.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Taulukko 1. Tilastointipäivien opiskelijamäärätietoja.

Taulukko 1. Tilastointipäivien opiskelijamäärätietoja. Yhtymähallitus 94 24.08.2016 Yhtymähallitus 111 21.09.2016 Opiskelijamäärä 20.9.2016 Yh 24.08.2016 94 SAMIedun tammikuun tilastointipäivien opiskelijamäärät ovat vaihdel leet 1350 molemmin puolin vuosien

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33 Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAT ALKAEN Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16 19.02.2014 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 39 15.04.2015 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 37 26.04.2016 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 68 21.09.2016 ESI- JA PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2016 arviointikertomukseen

Hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2016 arviointikertomukseen Hallitus 79 26.10.2017 Hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2016 arviointikertomukseen Yhtymäkokous 18.5.2017 6 TARKLK 23 Tarkastuslautakunta on valmistellut vuoden 2016 arviointikertomusta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen

Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen Kaupunginhallitus 309 16.11.2015 Jyväskylän koulutuskuntatyhtymän lausuntopyyntö / lukiokoulutuksen järjestämismallin kehittäminen 2529/00.04.01/2015 Khall 16.11.2015 309 Valmistelija: yhteisvalmistelu

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan KITTILÄN KUNTA Kokouskutsu 3/2016 1 Revontuli-Opiston jaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00 Paikka Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie 28 99100 Kittilä Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 215 09.10.2017 Kunnanhallitus 222 30.10.2017 Kunnanhallitus 242 13.11.2017 Kunnanhallitus 266 04.12.2017 Kunnanvaltuusto 74 11.12.2017 JUVAN KUNNAN STRATEGIA 216/00.01/2017 KHALL 215 (Asian

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016

Lisätiedot

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle

Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle Kaupunginvaltuusto 75 23.05.2013 Kaupunginhallitus 254 03.06.2013 Koulutuslautakunta 73 10.09.2013 Valtuustoaloite musiikkiluokkatoiminnan siirtämisestä keskusta-alueelle 353/01.015/2013 KAUPVALT 23.05.2013

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen )

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen ) Kunnanhallitus 93 02.05.2016 Kunnanhallitus 219 28.11.2016 JOROISTEN KUNNAN ORGANISAATION TARKASTELU JA YHTESTOIMINTAMENETTELYN KÄYNNISTÄMINEN 105/00.01/2016 KH 02.05.2016 93 (Valmistelija kunnanjohtaja

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA ALKAEN. Valmistelija sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona:

ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA ALKAEN. Valmistelija sivistystoimenjohtaja Ilkka Halmkrona: Koulutuslautakunta 88 12.10.2016 Sivistyslautakunta 15 27.06.2017 Sivistyslautakunta 35 13.09.2017 ALAKOULUN OPPILAIDEN (1-6) ARVIOINTI TORNIOSSA LUKUKAUDESTA 2016-2017 ALKAEN 652/12.00.01/2016 KOULUTUS

Lisätiedot

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta.

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta. Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan arviosta toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta v. 2014

Hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan arviosta toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta v. 2014 Tarkastuslautakunta 6 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 9 21.04.2015 Yhtymäkokous 7 12.06.2015 Hallitus 64 30.10.2015 Yhtymäkokous 16 18.12.2015 Hallituksen lausunto tarkastuslautakunnan arviosta toiminnallisten

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot