1. Yleistä 1 (21) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne Dno TRE: 7819/ SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2017 LIIKENTEESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Yleistä 1 (21) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne Dno TRE: 7819/ SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2017 LIIKENTEESTÄ"

Transkriptio

1 1 (21) SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2017 LIIKENTEESTÄ 1. Yleistä yksikkö on tehnyt suunnitelman kesäaikataulukauden 2017 liikenteen palvelutarjonnasta kaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Tässä palvelutasosuunnitelmassa on esitetty koko Tampereen seudun joukkoliikenteen järjestämä liikenne Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven alueilla. Kesäaikana pyritään takaamaan kaikilla alueilla vähintään peruspalvelutasoiset joukkoliikennepalvelut. Niillä alueilla, joilla matkustus on runsainta, pyritään pitämään yllä henkilöautolle kilpailukykyistä joukkoliikennetarjonnan tasoa myös kesällä. Liian suuret palvelutarjonnan tason muutokset talvi- ja kesäkauden välillä vähentävät joukkoliikenteen houkuttelevuutta kulkutapana. Kesäaikataulukaudella matkustajamäärät vaihtelevat siten, että alimmillaan matkustus on heinäkuun toisella ja kolmannella viikolla. Tällöin matkustajamäärä voi olla yli 30 % vähäisempi kuin ennen juhannusta ja yli 60 % vähäisempi kuin talvikauden vilkkaimpina päivinä. Liikennetarjontaa on siis taloudellisista syistä tarpeen supistaa merkittävästi talvikauden tasosta. Supistukset tehdään joko vähentämällä vuorotiheyttä linjoilla, joiden palvelutaso ylittää talvikaudella peruspalvelutason, tai lakkauttamalla kokonaisten linjojen liikennöinti kesäajaksi. Linjojen kesäaikaisia lakkauttamisia tehdään vain niillä alueilla, joille jää lakkauttamisen jälkeenkin vähintään palvelutasomäärittelyn mukaisen tason joukkoliikennetarjonta sekä yhteysväleillä, joiden kysyntä perustuu lähes yksinomaan koulu- ja opiskelumatkaliikenteeseen. Tampereen joukkoliikenteen palvelukokonaisuus on pyritty muodostamaan kuntarajoista riippumatta asiakkaiden matkatarpeisiin perustuen. Linjastoa ei pysty yksiselitteisesti jakamaan Tampereen tai muun kunnan sisäiseen liikenteeseen ja seutuliikenteeseen. Taksarajat (maksuvyöhykkeet A-G) eivät noudata kuntarajoja. Osa linjanumeroidusta liikenteestä liikennöidään siirtymäajan liikennöintisopimuksilla, muiden tahojen ostoliikennesopimuksilla tai reittiliikenneluvilla, eikä näin ollen ole Tampereen seudun joukkoliikenteen järjestämää. Tällaisia liikenteitä ovat Tampere Kangasala Pälkäne (linja 43), Tampere Valkeakoski (linjat 51, 52 ja 53), Tampere - Urjala (nro 54) sekä Tampere - Orivesi (nro 95). Näiden linjojen/vuorojen osalta linjasto- ja aikataulusuunnitteluvastuu kuuluu liikennöitsijälle, eikä liikenteitä ole esitetty tässä suunnitelmassa. Tampereen seudun joukkoliikenteen lippujärjestelmän toiminta-alueella (vyöhykkeet A-G) vuorot ovat asiakkaiden käytettävissä samoilla lipputuotteilla kuin Tampereen seudun joukkoliikenteen järjestämä liikenne. Näiden siirtymäajan liikennöintisopimuksilla tai muiden joukkoliikenneviranomaisten ostosopimuksilla tai reittiliikenneluvilla liikennöitävien liikennepalveluiden aikataulu- ja linjareittitiedon saatavuus ja jakelukanavat voivat poiketa Tampereen seudun joukkoliikenteen järjestämästä palvelusta.

2 2 (21) 2. Liikennöintikausi Kesäaikataulukausi noudattaa perinteisesti peruskoulun kesäloma-aikaa. Kesäaikataulukausi 2017 alkaa maanantaina 5.6. ja päättyy sunnuntaina Peruskoulun syyslukukauden alkamispäivämäärästä ei ole vielä kunnista päätöksiä, mutta seutukunnan Sivistyspalveluiden työryhmän ohjeistuksen mukaisesti Tampereen joukkoliikenteen toimialueen kunnissa koulut alkaisivat Ajanjaksoksi järjestetään tarvittaessa normaalin kesäaikataulukauden liikenteen lisäksi ylimääräisiä vuoroja niille linjoille, joilla ylimääräiset vuorot ovat koulumatkojen kulkemisen kannalta välttämättömiä. 3. Linjojen liikennöintiaika ja vuorovälitarjonta Seuraavissa taulukoissa on esitetty linjojen liikennöintiaika ja vuoroväli arjen, lauantain ja pyhän liikenteessä. Perjantaisin yöliikennettä jatketaan linjoilla 1, 3, 4 / 4Y, 6, 8, 9, 17, 28Y, 40, 50, 70 (sekä liityntälinjat 71 ja 73) sekä 80 noin kaksi tuntia normaalin arkipäivän liikennettä myöhempään. Talvikaudella ruuhka-ajan tarjontaa täydentävillä linjoilla 72, 74 sekä koululaislinjoilla 44, 46, 63, 86 ja 137 ei liikennöidä lainkaan kesäaikataulukaudella.

3 3 (21) kesäarki linja-tunnus reitti liikennöintiaika vuoroväli (min) ruuhka keskipäivä ilta / yö Vatiala Suupantori / 60 (pe ) 1A (Vatiala) Suupantori - Lentoasema / - 1B (Vatiala) Suupantori Vähäjärvi - Vaitti / - 1C (Vatiala) Suupantori Kyösti - Vaitti / - 2 Rauhaniemi Pyynikintori / - 3 Etelä-Hervanta Lentävänniemi (pe - 03:10) / 60 4 Länsi-Hervanta Keskustori / - Y4 Hervantakeskus Hallila Keskustori & / 60 5 Hervanta - Vuores - Keskustori / - 5 TAYS Hervanta (Vuores) & / - 6 Hermia Pyynikintori (pe - 02:20) / 60 8 Atala Haukiluoma : / 60 9 Annala Keskustori : / Kaukajärvi - Keskustori / - 11 Sarankulma - Rahola / - 12 Hallila Keskustori / - 14 Petsamo Keskustori Pere / - 14 Pere Pirkkala - Nokia & / - 15 Järvensivu Pispalanharju / - 17 Vehmainen Kalkku / Hikivuori Lamminpää / - 21 Turtola Lielahti - Tesoma / - 24 Itä-Hervanta Aleksis Kiven katu 25 Janka Tahmela / - 26 Höytämö Sarankulma Kaarila / - 28 A Sorila Siivikkala / - 28 B Ruutana Siivikkala / - 28 C Perälä th Siivikkala Y28 Nurmi Atala - Keskustori / Linnainmaa Pitkäniemi / - 31 Korkinmäki Pyynikintori / - 32 TAYS Hervanta Hatanpään sairaala / - 33 Lahdesjärvi (IKEA) - Keskustori Pirkkala - Linnakallio - Keskustori Reuharinniemi - Keskustori Multisilta / - 37 Risso Ryydynpohja / - 38 TTY - Atala

4 4 (21) kesäarki linja-tunnus reitti liikennöintiaika 40 Koskipuisto Kangasala (pe -3.30) ruuhka keskipäivä ilta / yö / Kangasala - Orivesi n. klo vuoroa /ajosuunta - 42 Tampere - Kangasala - Kuhmoinen vuoroa/ajosuunta - 45 Kangasala Kangasala as. - Vatiala / - 50 Koskipuisto Lempäälä Haurala 55 Keskustori Lempäälä Vesilahti - Narva 65 Pirkkala - Hervanta 70 Keskustori Nokian asema 71 Tampere Nokian asema Keho 73 Harjuniitty Nokia Keho (pe -3.50) / / & (pe ) (pe 27.08) (pe 02.50) / / /60 77 Nokia Tottijärvi n. klo vuoroa /ajosuunta - 78 Nokia - Sarkola n. klo vuoroa / ajosuunta - 79 Tampere - Linnavuori / - 80 Irjala - Haavisto (pe 3.30) / Keskustori - Asuntila / - 83 Soppeenmäki - Metsäkylä /60 30 / - 84 Soppeenmäki - Takamaa n. klo vuoroa / ajosuunta 85 (Virrat - Kuru-) Mutala - Soppeenmäki 6:30-20: / - 90 Pyynikintori Kämmenniemi Terälahti (pe 0.00) / - reittivariaatio: päätepysäkki Terälahden 90K sijaan Kaanaa vuoroa/suunta reittivariaatio: ajaa Terälahteen/-desta 90T Teiskon kirkon kautta vuoroa/suunta 91 Sorila - Aitoniemi n vuoroa/suunta Sorila Pulesjärvi Viitapohja (Kämmenniemi) Sorila vuoroa 92A/B vuoroväli (min)

5 5 (21) kesälauantai vuoroväli (min) linja-tunnus reitti liikennöintiaika aamu keskipäivä ilta / yö 1 Vatiala Suupantori / 60 1A (Vatiala) Suupantori - Lentoasema yhteydet lennoille 1B (Vatiala) Suupantori Vähäjärvi - Vaitti / - 1C (Vatiala) Suupantori Kyösti - Vaitti / - 2 Rauhaniemi Pyynikintori / - 3 Etelä-Hervanta Lentävänniemi / 60 4 Länsi-Hervanta Keskustori / - Hervantakeskus Hallila Keskustori & / 60 5 Hervanta - Vuores - Keskustori / Y4 5 TAYS Hervanta (Vuores) 6 Hermia Pyynikintori / 60 8 Atala Haukiluoma / 60 9 Annala Keskustori / Kaukajärvi - Keskustori / - 11 Sarankulma - Rahola / - 12 Hallila Keskustori / Petsamo Keskustori Pere / Järvensivu Pispalanharju / - 17 Vehmainen Kalkku / Hikivuori Lamminpää / - 21 Turtola Lielahti - Tesoma / - 24 Itä-Hervanta Aleksis Kiven katu 25 Janka Tahmela / - 26 Höytämö Sarankulma Kaarila / - 28 A Sorila Siivikkala / - 28 B Ruutana Siivikkala / - 28 C Perälä th Siivikkala Y28 Nurmi Atala - Keskustori & / Linnainmaa Pitkäniemi / - 31 Korkinmäki Pyynikintori / - 32 TAYS Hervanta Hatanpään sairaala 33 Lahdesjärvi (IKEA) - Keskustori / - 34 Pirkkala - Linnakallio - Keskustori 35 Reuharinniemi - Keskustori Multisilta /- 37 Risso Ryydynpohja / - 38 TTY - Atala / -

6 6 (21) kesälauantai linja-tunnus aamu keskipäivä ilta / yö 40 Koskipuisto Kangasala / Kangasala - Orivesi 42 Tampere - Kangasala - Kuhmoinen 8:55-16: Kangasala Kangasala as. - Vatiala 50 Koskipuisto Lempäälä Haurala / Keskustori Lempäälä Vesilahti - Narva / - 65 Pirkkala - Hervanta 70 Keskustori Nokian asema /60 71 Tampere Nokian asema Keho Harjuniitty Nokia Keho Nokia Tottijärvi 78 Nokia - Sarkola 79 Nokia - Linnavuori & 22: / - 80 Irjala - Keskustori Keskustori - Haavisto Keskustori - Asuntila Soppeenmäki - Metsäkylä /60 30 / Soppeenmäki - Takamaa n. klo vuoroa / ajosuunta 85 (Virrat - Kuru-) Mutala - Soppeenmäki 7:30-20: /180 60/ Pyynikintori Kämmenniemi Terälahti vuoroa/suunta reittivariaatio: päätepysäkki Terälahden sijaan Kaanaa vuoroa/suunta reittivariaatio: ajaa Terälahteen/-desta Teiskon kirkon kautta vuoroa/suunta 91 Sorila - Aitoniemi vuoroa/suunta Sorila Pulesjärvi Viitapohja (Kämmenniemi) Sorila vuoroa 90K 90T 92A/B reitti liikennöintiaika vuoroväli (min) 2 vuoroa/suunta

7 7 (21) kesäsunnuntai linja-tunnus reitti liikennöintiaika vuoroväli (min) aamu keskipäivä ilta / yö 1 Vatiala Suupantori / 60 1A (Vatiala) Suupantori - Lentoasema 1B (Vatiala) Suupantori Vähäjärvi - Vaitti / - 1C (Vatiala) Suupantori Kyösti - Vaitti / - 2 Rauhaniemi Pyynikintori / - 3 Etelä-Hervanta Lentävänniemi / 60 4 Länsi-Hervanta Keskustori / - Y4 Hervantakeskus Hallila Keskustori & / 60 5 Hervanta - Vuores - Keskustori / - 5 TAYS Hervanta (Vuores) 6 Hermia Pyynikintori / 60 8 Atala Haukiluoma / 60 9 Annala Keskustori / Kaukajärvi - Keskustori / - 11 Sarankulma - Rahola / - 12 Hallila Keskustori / - 14 Petsamo Keskustori Pere / - 15 Järvensivu Pispalanharju / - 17 Vehmainen Kalkku / Keskustori Lamminpää / - 21 Turtola Lielahti - Tesoma / - 24 Itä-Hervanta Aleksis Kiven katu 25 Janka Tahmela / - 26 Höytämö Sarankulma Kaarila / - 28 A Sorila Siivikkala / - 28 B Ruutana Siivikkala / - 28 C Perälä th Siivikkala Y28 Nurmi Atala - Keskustori & / Linnainmaa Pitkäniemi / - 31 Korkinmäki Pyynikintori 32 TAYS Hervanta Hatanpään sairaala 33 Lahdesjärvi (IKEA) - Keskustori 34 Pirkkala - Linnakallio - Keskustori 35 Reuharinniemi - Keskustori - Multisilta yhteydet lennoille 37 Risso Ryydynpohja / - 38 TTY - Atala

8 8 (21) kesäsunnuntai linja-tunnus reitti liikennöintiaika aamu keskipäivä ilta / yö 40 Koskipuisto Kangasala / / Kangasala - Orivesi 42 Tampere - Kangasala - Kuhmoinen vuoroväli (min) yksi vuoro/suunta 45 Kangasala Kangasala as. - Vatiala 50 Koskipuisto Lempäälä Haurala / 60 Keskustori Lempäälä Vesilahti :35-18: /- Narva 65 Pirkkala - Hervanta 70 Keskustori Nokian asema / - 71 Kalkku Nokian asema Keho /- 73 Harjuniitty Nokia Keho /- 77 Nokia Tottijärvi 78 Nokia - Sarkola 79 Nokia - Linnavuori 80 Irjala - Keskustori / Keskustori - Haavisto / - 81 Keskustori - Asuntila / - 83 Soppeenmäki - Metsäkylä /60 30 / - 84 Soppeenmäki - Takamaa n. klo vuoroa / ajosuunta 85 (Virrat - Kuru-) Mutala - Soppeenmäki /180 60/ - 90 Pyynikintori Kämmenniemi Terälahti reittivariaatio: päätepysäkki Terälahden sijaan Kaanaa reittivariaatio: ajaa Terälahteen/-desta Teiskon kirkon kautta Sorila - Aitoniemi Sorila Pulesjärvi Viitapohja (Kämmenniemi) Sorila K 90T 92A/B 6-8 vuoroa/suunta 4 vuoroa/suunta 2-3 vuoroa/suunta 3 vuoroa/suunta 2 vuoroa

9 9 (21) 4. Muutokset kesään 2016 verrattuna Verrattuna palvelutarjontaan kesällä 2016 on kesään 2017 tehty muutoksia. Muutoksilla vastataan joukkoliikenteen kysynnänmuutoksiin. Tässä verrataan suunnitelmassa esitettyjä palvelutarjonnan muutoksia aikataulukaudella tarjottuun palvelutasoon. Kesän liikennetarjonta on supistettu kysyntää vastaavaksi. Linjoja, 44, 46, 63, 72, 74, 86 ja 137 ei liikennöidä kesäkaudella Linjat 4, 4Y, 10, 11, 12, 14, 15, 17, 21, 25, 26, 29, 31, 32, 33, 36, 37, 41, 45, 55, 65, 70, 71, 73, 78, 79, 81, 83, 84, 85, 90, 91 ja 92 liikennöidään samalla reitillä ja palvelutarjonnalla kuin kesällä Muille linjoille esitetyt muutokset kesään 2015 verrattuna ovat tiivistettynä: Linja 1 Linja 2 Linja 3 Linja 3R Linja 5 Linja 6 Linja 8 Linja 9 Linja 11 Linja 20 Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Linjan vuoroväliä tihennetään 12 minuuttiin. Linja liikennöidään sähköbusseilla. Linjan 3 kaikki vuorot ajetaan Niemenrannan Federleynkadun kautta. Niemen alueella linjan 3V vuoroja korvataan linjalla 35. Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Etelä-Hervannassa osa vuoroista ajetaan nykyiseen tapaan Näyttelijänkadun päätepysäkille linjatunnuksella 3A. Linjatunnuksella 3B liikennöidään Etelä-Hervannassa uudelle Lintuhytin asuinalueelle. Hiljaisen ajan liikenteen reittivariaatio siirtyy Vähäniemenkadulta Federleynkadulle ja siitä edelleen Ryydynpohjan kautta Keskustorille Linjalle lisätään myöhäisillan vuorotarjontaa perjantaisin ja lauantaisin. Uusi linja, joka korvaa kesäkaudella 2015 liikennöineen linjan 13. Linjareitti vastaa talvikauden reittiä. Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Arkipäivinä ruuhka-aikaan liikennöidään 15 min vuorovälillä reittiosalla Sarankulma - Härmälä - Keskustori. Linjalla 20 liikennettä lisätään linjan 13 poistumisen myötä. Reitti muuttuu vastaamaan talvikauden reittiä. Linja 24 Linjan liikenne lakkautetaan kesäkauden ajaksi. Talviaikataulukauden alusta liikennetarjonta Tampellan alueelle pyritään järjestämään tarjoten nykyistä linjaa 24 monipuolisemmat yhteydet.

10 10 (21) Linja 28 Linja 35 Linjalla otetaan käyttöön reittivariaatiot 28 A ja 28B talvikauden mukaisesti. Ruutanaan liikennöidään kaikkina viikonpäivinä. Linjalla liikennöidään arkisin myös kesäkaudella. Linja 36 Liikenne korvataan linjoilla 71 ja 35, kuten talviaikataulukaudella Linja 38 Linja 40 Linja 50 Linja 55 Linja 70 Linja 71 Linja 72 Linja 77 Linja 80 Linjalla liikennöidään talvikauden kaltaisella tarjonnalla myös kesäkaudella 2017 Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Linja ajetaan kesäkaudella 2017 edeltävän talvikauden tapaan Kaivannon sairaalan pääteaseman sijaan Mobiliaan. Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Linjalle lisätään liikennettä sunnuntaisin. Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Linjan pääte siirtyy Kalkusta Tampereen Keskustorille. Linjareitti on talviaikataulukauden mukainen. Liikenne kesäkaudella päättyy alhaisen kysynnän vuoksi. Sammalisto-Tervasuo alueen yhteyksiä korvataan osittain linjalla 77. Arkena liikennöitävien vuorojen lähtöaikoja aikaistetaan 30 minuuttia, jotta palvelutarjonta vastaa paremmin linjalta 72 kesäkaudella poistuvia vuoroja Arkiaamuisin liikenne aloitetaan kesäkautta 2016 aikaisemmin. Perjantai ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään.

11 11 (21) 5. Muutosten perustelut Useilla tiheästi liikennöidyillä linjoilla perjantai- ja lauantai-iltaisin vuorotarjontaa lisätään. Tampereen keskusta-alueella on kesäviikonloppuisin erittäin runsas tapahtumatarjonta. Nämä tapahtumat synnyttävät vastaavasti joukkoliikennematkoja. Tähän kysyntään vastataan erikseen tilattavien lisävuorojen sijaan parantamalla valittujen linjojen vuorotarjontaa myöhäisillassa/yöllä. Muutosten perustelut linjakohtaisesti yksilöitynä: Linja 2 Linja 3 Linjan liikennöinti sähköbussikalustolla edellyttää vuorovälimuutosta 4 bussille soveltuvaksi. Niemenrannan uuden ja tiiviin asuinalueen rakentuessa sekä alueen läpi kulkevan Federleynkadun valmistuessa linjalla siirrytään Lielahdenkadulta lähemmäs alueen asutusta. Samalla linjalle jää ainoastaan yksi reitti Lielahden alueella ja Vähäniemenkadun joukkoliikenne järjestetään linjan 3 sijaan linjalla 35. Kysynnän odotetaan kasvavan Niemenrannan alueella jatkossa merkittävästi. Alueen valmistuttua siellä asuu noin 4000 asukasta. Ensimmäiset yhtiömuotoiset asuintalot valmistuvat Lintuhytin (Hervantajärvi) alueelle vuonna Alueelta on lähimmille nykyisen linjaston bussipysäkeille yli 1 km matka. Palvelutasomäärittelyn tavoitearvo uusille alueille on enintään m. Ensiavaiheessa edullisin tapa järjestää Lintuhytin alueen joukkoliikennepalvelut on siirtää osalle linjan 3 vuoroista päätepysäkki Näyttelijänkadulta Lintuhyttiin. Lauantai- ja sunnuntailiikenteiden lisäämisellä vastataan linjan korkeaan matkustajakysyntään viikonloppujen osalta. Linja 5 Linjan tarjontaa kehitetään lisäämällä perjantai- ja lauantai-iltojen myöhäisiä vuoroja vastaamaan Vuoreksen alueen kasvaneen asukasmäärän kautta tulleeseen lisääntyneeseen kysyntään. Linjat 6, 13 ja 20 Linjoilla jatkaa kesäkaudella jo talvikauden alussa käyttöön otetut muutokset, joissa linjan 13 liikenne päättyi ja uusi linja 6 aloitti ja linjan 20 reittiä jatkettiin Lamminpäähän. Hervannan Tieteenkadun alueen sekä Tredun Hervannan toimipisteen laajentuminen ovat lisänneet linjan 13 käyttäjämäärää Hervannan päässä. Oletettavasti käyttäjämäärä kasvaa vielä nykyisestä alueiden rakentuessa täyteen laajuuteensa ja Lukonmäen vireillä olevien maankäyttöhankkeiden toteutuessa. Käyttäjämäärä ei ole linjan 13 länsipäässä kasvanut yhtä paljon. On taloudellista lisätä vuorotarjontaa vain niille alueille, joilla matkustajamäärä kasvaa.

12 12 (21) Selkeä ja taloudellinen kokonaisuus saavutetaan eriyttämällä Lukonmäen ja Hermian liikenne Lamminpään ja Tohlopin liikenteestä. Näin muodostetaan uusi runkolinja nro 6 Pyynikintori - Hermia. Kysyntään nähden sopiva joukkoliikennetarjonta Lamminpään ja Tohlopin asuinalueille voidaan toteuttaa jatkamalla linjaa 20 Hikivuori - Hervanta - Pyynikintori länteen siten, että uusi reitti on Hikivuori - Hervanta - Keskustori - Lamminpää. Tällä reittimuutoksella voidaan säilyttää vaihdoton yhteys Pispalan valtatien suunnalta Hervantaan, jolloin yhteydet ovat hyvin samankaltaisia kuin tällä hetkellä linjalla 13. Linjan vuorotiheyttä lisätään arkipäivinä ruuhka-aikaan 20 minuutin vuorovälistä 15 minuutin vuoroväliin. Muina aikoina linja liikennöi 30 minuutin välein. Sunnuntaisin linjaa liikennöidään vain Keskustorin ja Lamminpään välillä. Liikenteen lisääminen sunnuntaiksi osuudelle Keskustori - Hikivuori ei katsota olevan tällä hetkellä taloudellisesti mielekästä. Linja 11 Linja 24 Aiempina kesinä linjalla 1 on ollut ajoittain liian suuri matkustajakuormitus Härmälän ja Tampereen keskustan välisellä reittiosuudella. Matkustajamäärä osuudella lisääntyy entisestään Härmälänrannan alueella ja Hatanpäällä tapahtuvan täydennysrakentamisen vuoksi. Kustannustehokkain tapa vastata lisääntyneeseen kysyntään on lisätä vuoroja ruuhka-aikoihin linjalle 11, jolloin linjat 1 ja 11 yhdessä tarjoavat tällä reitillä 8 vuoroa tunnissa. Linja 24 siirtyi poikkeusreitille Tampellan esplanadin ja Kekkosentien kulkuyhteyden katkaisemisen myötä. Linjan käyttäjämäärä kesäkaudella on ollut vain noin kolmannes talvikauden käyttäjämäärästä. Suuri osa kesäkauden matkustajista on noussut kyytiin Tampellan esplanadilta, mihin poikkeusreittiä käyttäen ei voida liikennöidä. Linja Linjat 28 ja 47 Linjoilla jatkaa kesäkaudella 2017 jo talvikauden alussa käyttöön otetut muutokset. Liikennöinti Siivikkalan ja Keskustorin välillä Paasikiventietä pitkin nopeuttaa matka-aikaa Siivikkalasta ja Pohtolasta keskustaan. Linjalle järjestetään uusi päätepysäkki Ruutanaan. Joka toinen vuoro liikennöidään Ruutanan, joka toinen Sorilan päätepysäkille. Kesäkaudella koululaismatkustustarpeiden poistumisen vuoksi ei liikennöidä ollenkaan Perälän tiehaaraan. Muutos mahdollistaa vuorotarjonnan myös kesäviikonloppuisin Ruutanaan. Linja 34 Linja 35 Linja aloitti liikennöinnin ja jatkaa kesäkaudella samalla reitillä palvelleen erityisesti Kurikan aluetta ja Linnakallion työpaikka-aluetta. Otetaan kesäkaudellakin käyttöön alkaen muutettu reitti. Linjan 71 korvatessa linjan 36 reittiosan Keskustori - Myllypuro, jää Multisillan ja Keskustorin

13 13 (21) välinen reittiosa parittomaksi. Keskustorin ja Reuharinniemen välillä on liikennöity ruuhka-aikoina linjaa nro 35. Se vastaa vuorotarjonnaltaan melko hyvin linjan 36 Multisilta - Keskustori tarjontaa. Linja 36 Linja 38 Linja 40 Linja 55 Linja 71 Linja 72 Linjan liikenne korvataan liikenne korvataan linjoilla 35 (Multisilta - Keskustori) ja 71 (Myllypuro - Keskustori) Aikaisemmin poikkittaislinjalla 38 ei ole ollut liikennettä kesäkaudella. Talvikaudella linjalle lisättiin liikennettä myös lauantaisin. Poikittaista yhteyttä Koilliskeskuksen, Kaukajärven ja Hervannan välillä halutaan ylläpitää nyt myös kesäkauden ajan. Keskustasta säteittäin eri suuntiin lähtevien runkolinjojen yhdistäminen aluekeskusten kohdista poikittaisliikenteellä tukee verkostomaisen joukkoliikennejärjestelmän muodostumista ja mahdollistaa joukkoliikenteen käytön ja kulkutapaosuuden kasvun. Linja 38 yhdistää Hervannan ja Koilliskeskuksen aluekeskukset sekä risteää runkolinjojen 1, 3, 4, 6, 8, 9 ja 10 kanssa. Linjan pääteaseman osalta noudatetaan talvikauteen tehtyä reittimuutosta Kaivannon tyhjentyneeltä sairaala-alueelta Mobiliaan. Sunnuntain ja lauantain erot joukkoliikennematkustuksessa ovat pienenemässä. Linja 55 on ainoa Tampereen seudun joukkoliikenteen linja Ideaparkin alueelle, joten sinne tarjotaan yhteys myös sunnuntaisin. Samalla nostetaan Vesilahden alueella joukkoliikenteen tarjonta viikonloppuna palvelutasomäärittelyn tavoitteen mukaiselle tasolle. Linjan reittimuutoksen osalta noudatetaan talvikauteen tehtyä reittimuutosta ajaa linja Rounionkadun ja Tesoman kautta Tampereen Keskustorille. Ruuhka-ajan lisälinjan liikennöinti lopetetaan kesäkauden ajaksi vähäisen matkustuksen vuoksi. Linja 77 Linja 80 Linjan aikatauluja muutetaan hieman vastaamaan linjalat 72 poisjäävien vuorojen kysyntään. Arkiaamuisin lisätään yksi vuoro täydentämään ely-liikenteen linjan 82 vuoron poisjääminen.

14 14 (21) 6. Kesäliikenteen 2016 linjareitit Linja 1 Pirkkala- Suupantie - Naistenmatkantie - Nuolialantie - Hatanpään valtatie - linja-autoasema Hatanpään valtatie Koskipuisto - Hämeenkatu Rautatieasema Itsenäisyydenkatu Teiskontie Heikkilänkatu Mäentakusenkatu - Orimuskatu Holvastintie Vatialantie Vällintie Mäkirinteentie Vatiala (23,3 km) A: Lentoasema Lentoasemantie Suupantie Pirkkala (5,8 km) B: Vaitti Lentoasemantie Takamaantie Ollikantie Lentoasemantie Suupantie Pirkkala (4,3 km) C: Vaitti Teollisuustie Turkkirata Naistenmatkantie Lentoasemantie Suupantie Pirkkala (5,0 km) Linja 2 Linja 3A Rauhaniemi Rauhaniementie Naistenlahdenkatu Pohjolankatu - Tammelan puistokatu - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu Pyynikintori (4,4 km) Etelä-Hervanta - Näyttelijänkatu - Näyttämönkatu - Arkkitehdinkatu - Ahvenisjärventie - Teekkarinkatu - Insinöörinkatu - Hervannan valtaväylä Sammonkatu Itsenäisyydenkatu Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu Hämeenpuisto - Näsijärventie Paasikiventie - Lielahdenkatu Lentävännniemenkatu Männistönkuja Halkoniemenkatu Lielahdenkatu Jänislahdenkatu Lentävänniemi (21,9 km) Linja 3B Lintuhytti - Hytinaukio Lintuhytinkatu Ruskonkehä Hervannan valtaväylä Arkkitehdinkatu -Ahvenisjärventie - Teekkarinkatu - Insinöörinkatu - Hervannan valtaväylä Sammonkatu Itsenäisyydenkatu Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu Hämeenpuisto - Näsijärventie Paasikiventie - Lielahdenkatu Lentävännniemenkatu Männistönkuja Halkoniemenkatu Lielahdenkatu Jänislahdenkatu Lentävänniemi (23,3 km) Linja 4 Linja Y4 Linja 5 Länsi-Hervanta - Ahvenisjärventie - Opiskelijankatu - Tieteenkatu - Hepolamminkatu - Hervannan valtaväylä Messukylänkatu Iidesranta - Tampereen valtatie Hatanpään valtatie - Linja-autoasema - Hatanpään valtatie Hämeenkatu - Keskustori (9,7 km) Keskustori Hämeenkatu Hatanpään valtatie - Linja-autoasema Hatanpään valtatie Tampereen valtatie Nekalantie Jokipohjantie Hallilantie Loukkaankatu - Pehkusuonkatu Hervannan valtaväylä Hepolamminkatu - Tieteenkatu Opiskelijankatu Ahvenisjärventie Teekkarinkatu Insinöörinkatu Hervantakeskus Insinöörinkatu Hervannan valtaväylä Pehkusuonkatu Loukkaankatu Hallilantie Nekalantie Lokintaival Iidesranta - Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie Hämeenkatu Keskustori (12,0 km) Keskustori Hämeenkatu Hatanpään valtatie linja-autoasema - Hatanpään valtatie Tampereen valtatie - Lempääläntie Automiehenkatu Ikea Auto-

15 15 (21) miehenkatu Vuoreksen puistokatu Vuoreskeskus Mäyränmäenkatu Hupakorvenkatu Ruskontie Ahvenisjärventie Arkkitehdinkatu Insinöörinkatu Hervantakeskus Insinöörinkatu Hervannan valtaväylä Teiskontie Kuntokatu Keilakuja TAYS (23,5 km) Linja 6 Hermia Hervannantie Hermiankatu Hervannan valtaväylä - Tieteenkatu - Hepolamminkatu Turtolankatu Kirkonmäenkatu Messukylänkatu Messukyläntie Kalevantie Tampere-talo Yliopistonkatu Itsenäisyydenkatu Rautatieasema Hämeenkatu Keskustori Hämeenkatu Pirkankatu Pyynikintori (12,3 km) Linja 8 Atala - Nikinväylä - Orimuskatu Mäentakusenkatu Piettasenkatu - Mäentakusenkatu - Heikkilänkatu - Teiskontie - TAYS Teiskontie Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie - Epilänkatu Tohlopinranta Kohmankatu Kohmankaari Tesomankatu Virontörmänkatu Kauppamiehenkatu Karjakontie Heinämiehentie - Tyvikatu - Haukiluoma (22,0 km) Linja 9 Annala - Maustekatu/Neilikkakatu - Maustekatu - Hikivuorenkatu - Juvankatu - Kangasalantie - Messukylänkatu - Messukyläntie - Kalevantie - Kalevankankaan hautausmaa - Kalevantie - Tampere - talo - Yliopistonkatu - Itsenäisyydenkatu - rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori (11,4 km) Osa vuoroista Kaipasen päätepysäkiltä suoraan Juvankadulle Linja 10 Kaukajärvi - Haiharankatu - Keskisenkatu - Santaharjuntie Vasaratie - Turtolankatu - Sotilaankatu - Nekalantie Kuoppamäentie - Jokipohjantie - Nekalantie - Lokintaival - Iidesranta Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie - Linja-autoasema - Hatanpään valtatie - Hämeenkatu - Keskustori (9,3 km) Linja 11 Sarankulma Patamäenkatu Ojatie Ruotutie Toiviontie - Palmrothintie Kenkätie Nuolialantie Hatanpään valtatie Hatanpään puistokuja Hatanpään sairaala Hatanpäänkatu Hatanpään valtatie - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu Pispalan valtatie - Nokiantie - Vanha kirkkotie - Korvenkatu - Rahola (18 km) Osa vuoroista Nuutisarankadun kautta reittiä Sarankulma Patamäenkatu Nuutisarankatu Palmrothintie jne. Linja 12 Hallila - Havumetsänkatu - Pehkusuonkatu - Loukkaankatu Hallilantie - Koivistontie - Viinikankatu - Kuokkamaantie Ahlmanintie - Kaartotie - Lempääläntie - Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie - Linja -autoasema - Hatanpään valtatie Hämeenkatu Keskustori. (9,3 km)

16 16 (21) Linja 14 Petsamo Piennarkatu Lusankatu Koljontie Kalevan puistotie Itsenäisyydenkatu Rautatieasema Hämeenkatu Keskustori Hämeenkatu - Hatanpään valtatie Linja-autoasema Hatanpään valtatie Sarankulmankatu Ilmailunkatu Saapastie Kenkätie Naistenmatkantie Pereentie - Pere (12,3 km) osa vuoroista jatkaa Pereeltä Nokialle: Pere Pereentie Naistenmatkantie Suupantie - Pirkkala Lentoasemantie - Naistenmatkantie Rajasalmi Pitkäniemenkatu Pitkäniemi Pitkäniemenkatu Keskiportin rs Sarpatintie Nokian valtatie Nokian asema (15,5 km) Nokialta lähdettäessä: Nokian asema Rautatienkatu Pinsiöntie Nokian valtatie jne. Linja 15 Linja 17 Linja 20 Järvensivu - Järvensivuntie - Ratapihankatu - Kanslerinrinne - Kalevantie - Yliopistonkatu Tampere talo Yliopistonkatu - Itsenäisyydenkatu Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Kirkkokatu - Satamakatu Laiskolankuja - Palomäentie - Tahmelantie - Pispalanharju Pispalanharju ( 7,5 km) Vehmainen - Juvelankatu - Vehmaistenkatu - Kauppilaisenkatu - Kaukajärventie - Vestonkatu - Leinolankatu - Aitolahdentie - Sammon valtatie - Sammonkatu - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu Pispalan valtatie Epilänkatu Tohlopinranta Kohmankatu - Kohmankaari Tesomankatu Kalkunvuorenkatu Kalkun kehätie Ristaniitynkatu Pitkäniemenkatu Kalkun viertotie Kalkku (22,9 km) Hikivuori - Hikivuorenkatu - Ojavainionkatu - Juvankatu - Ruskontie - Kauhakorvenkatu - Hervannantie - Hermiankatu - Hervannan valtaväylä - Teiskontie - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu Keskustori - Hämeenkatu Pirkankatu - Pispalan valtatie Nokiantie Tesoman valtatie Tohlopinkatu Pänninsaarenkatu Kortesuontie Kivilevontie Rauhantie Lamminpää (25,8 km) Linja 21 Turtola - Martinpojankatu - Sotilaankatu - Nekalantie - Hallilantie - Veisunkatu - Nirvankatu - Koivistontie - Lempääläntie - Lahdenperänkatu - Hatanpään valtatie - Hatanpään puistokuja - Hatanpään sairaala - Hatanpäänkatu - Hatanpään valtatie - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu Sepänkatu - Paasikiventie Enqvistinkatu Turvesuonkatu Myllypuronkatu Haukiluomantie Ikurintie Tesomankatu Tesoma / Länsitori (19,5 km) Linja 25 Janka - Alasniitynkatu - Sammon valtatie - Sammonkatu - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu Mariankatu Pyynikintie Tahmelankatu Hirvikatu Tahmelan viertotie - Tahmela (10,1 km)

17 17 (21) Linja 26 Linja 28A Linja 28B Höytämö Höytämöntie - Tampereentie - Lempääläntie Rukkamäentie - Patamäenkatu - Sarankulmankatu - Hatanpään valtatie - Linja-autoasema - Hatanpään valtatie - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie - Peurankatu - Mattilankatu - Simolankatu - Kaarilankatu - Kaarilanaukio - Kaarila (20,5 km) Sorila - Kaitavedentie - Aitolahdentie - Heikkilänkatu - Teiskontie - Itsenäisyydenkatu - rautatieasema - Hämeenkatu Keskustori Hämeenkatu - Pirkankatu Sepänkatu - Paasikiventie - Enqvistinkatu Lielahdenkatu Pohtolankatu Pohtola Siivikkalantie - Myllyrinteentie - Kaukolantie Siivikkala (27,9 km) Ruutana Korvenperäntie Ruutanantie Lintukalliontie Laureeninkallio Laureenintie Lintukalliontie Ruutanantie Jyväskyläntie (vt9) Aitolahdentie - Heikkilänkatu - Teiskontie - Itsenäisyydenkatu - rautatieasema - Hämeenkatu Keskustori Hämeenkatu - Pirkankatu Sepänkatu - Paasikiventie - Enqvistinkatu Lielahdenkatu Pohtolankatu Pohtola Siivikkalantie - Myllyrinteentie - Kaukolantie Siivikkala (31,5 km) Linja Y28 Keskustori Hämeenkatu - Itsenäisyydenkatu - Teiskontie - Aitolahdentie - Atanväylä - Nikinväylä - Aitolahdentie Nurmi (kääntö TB:n pihassa) (15,5 km) Linja 29 Linja 31 Linnainmaa - Aitolahdentie - Heikkilänkatu - Luhtaankatu - Tanhuankatu - Pappilankatu - Hintsankatu - Takahuhdinkatu - Takahuhdintie Kissanmaankatu - Teiskontie - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie - Nokiantie Sarpatintie Pitkäniementie Pitkäniemi (20,0 km) Korkinmäki - Kyläkeinunkatu - Korkinmäenkatu - Hallilantie - Muotialantie - Jokipohjantie - Kuokkamaantie - Lempääläntie - Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie Linja-autoasema Hatanpään valtatie - Hämeenkatu Keskustori Hämeenkatu Pirkankatu Pyynikintori (8,0 km) Linja 32 Tays Keilakuja Kuntokatu Teiskontie Kissanmaankatu Takahuhdintie Takahuhdinkatu Ristinarkuntie Kangasalantie Juvankatu - Yrjöläntie Turtolankatu Hepolamminkatu Hervannantie Hermiankatu Hervannan valtaväylä Teekkarinkatu Insinöörinkatu Hervantakeskus - Lindforsinkatu - Ahvenisjärventie Opiskelijankatu Ruovedenkatu Kanjoninkatu Insinöörinkatu Hervannan valtaväylä Pehkusuonkatu Loukkaankatu Hallilantie Koivistontie Lempääläntie Lahdenperänkatu Hatanpään valtatie - Hatanpäänkatu Hatanpään sairaala (22,9 km) Linja 33 Keskustori Hämeenkatu Hatanpään valtatie Linja-autoasema Hatanpään valtatie Hatanpäänkatu Hatanpään sairaala Hatanpään puistokuja Hatanpään valtatie Lahdenperänkatu Lempääläntie Koivistontie Nirvankatu Nirvansuonkatu Kurssikeskuksenkatu Särkijärvenkatu Tuotekatu Automiehenkatu Lahdesjärvi (IKEA) (8,6 km)

18 18 (21) Linja 34 Linja 35 Keskustori Hämeenkatu Hatanpään valtatie Linja-autoasema Hatanpään valtatie Sarankulmankatu Ilmailunkatu Saapastie Linnakalliontie Kurikantie Naistenmatkantie Lentoasemantie Suupantie Suupantori (12,6 km) Multisilta - Vuoreksenkatu - Lempääläntie - Peltolammi - Lempääläntie - Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie - Linja-autoasema - Hatanpään valtatie - Hämeenkatu - Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu - Sepänkatu Paasikiventie Enqvistinkatu Lielahdenkatu Teivaalantie Possilankatu Itämäenkatu Pohtolankatu Vähäniemenkatu Lentävänniemenkatu Männistönkuja Halkoniemenkatu Reuharinkatu Reuharinniemi (18,6 km) Linja 37 Risso - Rissonkatu - Orimuskatu - Atanväylä - Aitolahdentie - Sammon valtatie - Sammonkatu - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema Rautatienkatu - Satakunnankatu - Finlayson - Satakunnankatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie- Paasikiventie - Enqvistinkatu - Harjuntausta - Lielahdenkatu - Teivaalantie - Possilankatu - Lintulamminkatu - Ryydynkatu - Ryydynpohja Linja 38 TTY Hervannan valtaväylä Tieteenkatu Hepolamminkatu Turtolankatu Yrjöläntie Juvankatu Kangasalantie Valtatie 9 Aitolahdentie Mäentakusenkatu Orimuskatu Atanväylä Aitolahdentie Nikinväylä Atala (13,3 km) Linja 40 (Pikonlinna / Kaivanto -) Kangasala Keskusaukio Myllystenpohjantie - Tampereentie Kangasalantie Messukylänkatu Kalevantie Yliopistonkatu - Itsenäisyydenkatu Rautatieasema Hämeenkatu Hatanpään valtatie - Koskipuisto (18,5 km) A: Pikonlinna Pikonlinnantie Ruutanantie Tampereentie Onnikkatie Keskusaukio Kangasala (4,7 km) B: Mobilia Kustaa kolmannentie Kisarannantie Sahalahdentie Alatie Herttualantie - Kuohunharjuntie Tampereentie Onnikkatie Keskusaukio Kangasala (6,6 km) Linja 41 Kangasala Keskusaukio Myllystenpohjantie - Tampereentie Kuohunharjuntie Herttualantie Alatie Sahalahdentie Ponsantie Orivedentie - Keskustie Aihtiantie Orivesi (36,2 km) Linja 42 Tampere Pirkankatu Hämeenkatu Rautatieasema Itsenäisyydenkatu Teiskontie TAYS Teiskontie Lahdentie Kangasalantie Kangasala Kuohunharjuntie Alatie Sahalahdentie Sälssinkuja Sahalahti Isoniementie Kuhmalahdentie Kuhmalahti kk Pohjantie Rautajärventie Pohja Rautajärventie Vehkajärventie Tampereentie Nelostie Orivedentie Toritie Kuhmoinen, linja-autoasema (87,1 km) Linja 45 Kangasala Keskusaukio Myllystenpohjantie Tampereentie Ruutanantie Asemantie Vatialantie Vällintie Mäkirinteentie Vatiala (11,2 km)

19 19 (21) Linja 50 Haurala Hauralantie Viialantie Tampereentie Lempäälä Tampereentie - Lempääläntie - Peltolammi - Lempääläntie - Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie - Linja-autoasema - Hatanpään valtatie - Koskipuisto (25,6 km) Osa vuoroista Vanattaran kautta: Tampereentie Vanattarantie Tampereentie (25,8 km) Linja 55 (Narva Latomaantie Vesilahdentie Rautialantie -) Vesilahti Rautialantie Vesilahdentie Viialantie Tampereentie Lempäälä Tampereentie - Kuljuntie Ideaparkinkatu Helsingintie Valtatie 3 - Lempääläntie - Tampereen valtatie - Hatanpään valtatie - Linja-autoasema Hatanpään valtatie - Hämeenkatu Keskustori (45,6 km) Linja 65 Pirkkala - Suupantie Naistenmatkantie Nuolialantie Hatanpään valtatie Lahdenperänkatu - Hallilantie Loukkaankatu - Pehkusuonkatu - Hervannan valtaväylä - Hervantakeskus Hervanta, TTY (14,7 km) Linja 70 Linja 70Y Linja 71 Linja 71K Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie Valtatie12 Nokian valtatie Pinsiöntie - Rautatienkatu Nokian asema (15,5 km) Keskustori Hämeenkatu Pirkankatu Pispalan valtatie Nokiantie Sarpatintie Nokianvaltatie Pinsiöntie - Rautatienkatu Nokian asema (15,7 km) Tampere Hämeenkatu Pirkankatu Pispalan valtatie Nokiantie Tesoman valtatie Tesomankatu Kolmihaarankatu Rounionkatu Pinsiöntie Rautatienkatu Nokian asema Rautatienkatu Souranderintie Maununkatu Härkitie Pirkkalaistie Emäkoskentie Taivalkunnantie Kuoppalankatu Orelinkatu Vaahterakatu Ketolanmäenkatu Kehontie - Keho (22,3 km) Tampere Hämeenkatu Pirkankatu Pispalan valtatie Nokiantie Tesoman valtatie Länsitori Tesomankatu Kolmihaarankatu Rounionkatu Ölyjytie Kankaantaankatu Rautatienkatu Nokian asema Rautatienkatu Souranderintie Maununkatu Härkitie Pirkkalaistie Emäkoskentie Taivalkunnantie Kuoppalankatu Orelinkatu Vaahterakatu Ketolanmäenkatu Kehontie - Keho (21,9 km) Linja 73 Harjuniitty Urpolankatu Porin yhdystie Taka-Lauttalankatu Pinsiöntie Koukkujärventie Notkotie Lähdekorventie Pinsiöntie Rautatienkatu Nokian asema Rautatienkatu Souranderintie Maununkatu Härkitie Pirkkalaistie Emäkoskentie Nuijamiestentie Viholankatu Pyhäjärven-tie Päivärinteentie Räikäntie Piilenmäenkatu Pähkinämäentie Kehontie Keho (11,9 km) Linja 77 Nokian asema Rautatienkatu Kankaantaankatu - Ilkantie - Nokian valtatie- Härkitie - Pirkkalaistie Emäkoskentie Kehontie Ketolanmäenkatu Sorvantie Tottijärventie Tottijärvi (22,5 km)

20 20 (21) Nokian asemalle saavuttaessa: Pirkkalaistie Härkitie Maununkatu - Rautatienkatu Nokian asema Linja 78 Nokian asema Rautatienkatu Kankaantaankatu - Ilkantie - Nokian valtatie- Härkitie - Pirkkalaistie Emäkoskentie Taivalkunnantie Sarkolantie Suoniementie Sarkolantie Sarkola. (27,1 km) Nokian asemalle saavuttaessa: Pirkkalaistie Härkitie Maununkatu - Rautatienkatu Nokian asema Linja 79 Keskustori - Hämeenkatu - Pirkankatu - Pispalan valtatie Valtatie12 Nokian valtatie Pinsiöntie - Rautatienkatu Nokian asema - Nokian valtatie - Siuronvaltatie - Siurontie - Miharintie Vuorenhovintie Linnavuorentie - Linnavuori osa vuoroista reittiä: Miharintie - Porintie - Jokisjärventie - Kyrösjärventie - Kuljuntie - Siuro L Linja 80 Linja 81 Irjala - Kourutaltankatu - Kirjavaisenkatu - Irjalankatu - Irjalan aukio - Kuusimäenkatu - Lautasenkatu - Ali-Huikkaantie Takahuhdintie - Kissanmaankatu - Teiskontie - Itsenäisyydenkatu - Rautatieasema - Hämeenkatu - Keskustori -Hämeenkatu Pirkankatu Sepänkatu Paasikiventie - Enqvistinkatu - Lielahti Turvesuonkatu Myllypuronkatu Ylöjärventie Mikkolantie Matkatie Kuruntie Koivumäentie Lähdevainiontie Kuruntie Moisio. Keskustori Hämeenkatu Pirkankatu Pispalan valtatie Epilänkatu Ylöjärventie Vuorentaustantie Käyräkuja Mastontie Mikkolantie Matkatie Kuruntie Asuntilantie Idäntie- Asuntila Asuntilasta lähdettäessä reitti: Idäntie Suolaniityntie Asuntilantie Kuruntie Linja 83 Linja 84 Linja 85 Matkatie Vaasantie Työläjärventie Hiekkamaantie- Metsäkylä - Metsäkyläntie Vanha Vaasantie Elovainiontie Elotie Asematie Kuruntie - Mikkolantie Matkatie Matkatie Kuruntie Viljakkalantie Takamaa Ylöjärvi, Matkatie - Kuruntie Uusi-Kuruntie Poikeluksentie - Virtaintie Matkahuollontie - Kuru. osa vuoroista: Tampere, linja-autoasema - Hatanpään valtatie Hämeenkatu Pirkankatu Sepänkatu Paasikiventie Vaasantie Matkatie - Kuruntie Uusi-Kuruntie Poikeluksentie - Virtaintie Matkahuollontie Kauppatie Virastotie Virtaintie Kalliontie Vaskivedentie - Palolammintie Asematie Virtaintie - Virrat. (107,3 km) Linja 90 Pyynikintori Pirkankatu Hämeenkatu Rautatieasema Itsenäisyydenkatu Teiskontie Heikkilänkatu Aitolahdentie Kaitavedentie Eerolansuorantie -

21 21 (21) Kaitavedentie - Kämmenniemenkatu Kämmenniemi - Terälahdentie (Kuorannantie Polsontie Kuorannatie) Terälahdentie - Terälahti (41km) Velaatantie Kaanaa (52 km) Liikennöitäessä Teiskon kirkon kautta: - Terälahdentie Teiskon kirkkotie Petääjärventie Terälahdentie - Terälahti (45 km) Osa linjojen 90, 90K ja 90T vuoroista voidaan ajaa valtatien 9 kautta välillä Teiskontie - Kaitavedentie, kun se on linjojen 28 ja 90 yhteistoiminnan kannalta mahdollista. Linja 91 Sorila - Aitoniementie ( Hirviniementie Kirjoniementie Diabeteskeskus Kirjoniementie Aitoniementie) Aitoniemi (8 11 km) Linja 92A Linja 92B Sorila Kaitavedentie ( Kämmenniemenkatu Paavolantie Kämmenniemen koulu Paavolantie Kämmenniemenkatu Kaitavedentie) - Viitapohjantie Peräpohjantie Viitapohja - Peräpohjantie Pulesjärventie - Sorila. (34-41 km) Sorila Pulesjärventie Peräpohjantie Viitapohja Peräpohjantie - Viitapohjantie (- Kaitavedentie Kämmenniemenkatu Paavolantie Kämmenniemen koulu Paavolantie Kämmenniemenkatu) - Kaitavedentie - Sorila. (34-41 km)

6. Talviliikenteen linjareitit - reittimuutokset keväällä 2018

6. Talviliikenteen linjareitit - reittimuutokset keväällä 2018 1 (10) 6. Talviliikenteen 2017-2018 linjareitit - reittimuutokset keväällä 2018 Muutokset joulukuussa 2017 käytössä oleviin reitteihin verrattuna on merkitty keltaisella korostusvärillä. Reittimuutokset

Lisätiedot

1. Yleistä 1 (23) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne Dno TRE:7600/ /

1. Yleistä 1 (23) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne Dno TRE:7600/ / 1 (23) SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2019 LIIKENTEESTÄ 1. Yleistä yksikkö on tehnyt suunnitelman kesäaikataulukauden 2019 liikenteen palvelutarjonnasta kaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Tässä palvelutasosuunnitelmassa

Lisätiedot

versio 1.1: Korjaukset edelliseen versioon verrattuna merkitty keltaisella korostusvärillä

versio 1.1: Korjaukset edelliseen versioon verrattuna merkitty keltaisella korostusvärillä 1 (24) SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2018 LIIKENTEESTÄ versio 1.1: Korjaukset edelliseen versioon verrattuna merkitty keltaisella korostusvärillä 1. Yleistä yksikkö on tehnyt suunnitelman kesäaikataulukauden

Lisätiedot

1. Yleistä 1 (22) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne Dno TRE: 7819/ SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2017 LIIKENTEESTÄ

1. Yleistä 1 (22) Kaupunkiympäristön palvelualue Joukkoliikenne Dno TRE: 7819/ SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2017 LIIKENTEESTÄ 1 (22) SUUNNITELMA KESÄAIKATAULUKAUDEN 2017 LIIKENTEESTÄ 1. Yleistä yksikkö on tehnyt suunnitelman kesäaikataulukauden 2017 liikenteen palvelutarjonnasta kaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Tässä palvelutasosuunnitelmassa

Lisätiedot

SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ

SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ 1 (26) SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN 2017-2018 LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ 1. Yleistä Tampereen kaupungin Joukkoliikenteen palveluryhmä on tehnyt suunnitelman talviaikataulukauden

Lisätiedot

SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ, VERSIO 2

SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ, VERSIO 2 1 (27) SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN 2018-19 LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ, VERSIO 2 Muutokset ja täydennykset verrattuna aiempaan, 14.2.2018 päivättyyn version on korostettu keltaisella

Lisätiedot

SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ, VERSIO 3

SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ, VERSIO 3 1 (27) SUUNNITELMA TALVIAIKATAULUKAUDEN 2018-19 LIIKENTEESTÄ TAMPEREEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEESSÄ, VERSIO 3 Muutokset ja täydennykset verrattuna aiempaan, 22.2.2018 päivättyyn version on korostettu keltaisella

Lisätiedot

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014

Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Tampereen joukkoliikenteen linjastosuunnitelma 2014 Lähtökohdat Suuri osa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan ja Vesilahden joukkoliikenteestä 1.7.2014 Tampereen joukkoliikenteen hoitoon Avaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42P Tampere - Sahalahti - Pakkala - Kuhmalahti 6 Pyynikintori - Hermia 54 Tampere - Lempäälä - Urjala 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42KP Tampere - Sahalahti - Pakkala - Kivisalmi - Kuhmalahti 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori - Atala 42P Tampere - Sahalahti - Pakkala

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42KP Tampere - Sahalahti - Pakkala - Kivisalmi - Kuhmalahti 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori - Atala 42P Tampere - Sahalahti - Pakkala

Lisätiedot

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A

Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A Aleksanterin kirkko (0025) Vyöhyke A 2 Pyynikintori - Rauhaniemi 42P Tampere - Tays - Kangasala - Sahalahti - Pakkala - Kuhmalahti 8 Haukiluoma - Tesoma - Keskustori - Tays - Atala 70 Nokian asema - Tampere

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys sivu 1 (13)

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys sivu 1 (13) . Meluselvityksessä käytetyt katujen liikennetiedot L den & L yö KATUOSA ID Katuosan ID KATU ID Kadun ID KADUNNIMI Kadunnimi KATUOSAN NIMI Katuosan nimi TOIM LK KOODI Toiminnallinen luokitus: 302 = alueellinen

Lisätiedot

Trunk route 18 is transformed into line 8. The current route and schedule remain valid. In Atala, some busses terminate in Risso.

Trunk route 18 is transformed into line 8. The current route and schedule remain valid. In Atala, some busses terminate in Risso. Tampere In June, Tampere public transport still operates the old lines, line numbers and routes. The new system will be introduced on Monday 30 June. The lines 2, 5, 12, 13, 20, 21, 24, 25, 31, 38, 90,

Lisätiedot

Palveluliikenteen vihreät pikkubussit

Palveluliikenteen vihreät pikkubussit PALI-alueet Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit Asiakaspalvelu Kotitori Puutarhakatu 6 03 5656 5700 ma-pe 8.30 15.45 www.tampere.fi/palveluliikenne Palveluliikenteellä

Lisätiedot

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat

Palveluliikenteen. vihreät pikkubussit. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteellä kuljet pääasiassa maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi arkisin pidempään ja myös viikonloppuisin. Palveluliikenteen avulla pääset lähipalveluihisi,

Lisätiedot

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta

Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v Hervanta Joukkoliikenteen suunnittelutarpeet v. 2014 - Hervanta keskustelutilaisuus, Hervannan elokuvateatteri 6.11.2013, suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen Suunnittelun aikataulu Keskustelutilaisuudet alueilla,

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys Liite 2a. Meluselvityksessä käytetyt katujen liikennetiedot L Aeq

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys Liite 2a. Meluselvityksessä käytetyt katujen liikennetiedot L Aeq . Meluselvityksessä käytetyt katujen liikennetiedot L Aeq KATUOSA ID Katuosan ID KATU ID Kadun ID KADUNNIMI Kadunnimi KATUOSAN NIMI Katuosan nimi TOIM LK KOODI Toiminnallinen luokitus: 302 = alueellinen

Lisätiedot

Seutuliikenteen aikatauluja Regional Timetables YLÖJÄRVI

Seutuliikenteen aikatauluja Regional Timetables YLÖJÄRVI Seutuliikenteen aikatauluja Regional Timetables YLÖJÄRVI Aikataulutiedustelut, hinnat, lippu- ja paikkavaraukset Schedule inquiries, fares, ticket reservations 0200 4000 (1,99 / min + pvm) ma-pe klo 8-17

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI VÄINÖ PAUNU OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM

AIKATAULULIITE LUPA REITTI VÄINÖ PAUNU OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 24 73 188462 Jyväskyläntie 2 E X 76 85192 Jyväskyläntie 1624 E X 79 85190 Jyväskyläntie 1312 E X 80 85188 Jyväskyläntie 1152 E X 81 85186 Jyväskyläntie 1096 E X 81 85184 Jyväskyläntie 1054 E X 83 85182

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys Sivu 1 (15)

Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulain mukainen meluselvitys Sivu 1 (15) . Meluselvityksessä käytetyt katujen liikennetiedot ennustetilanne 2040 L Aeq KATUOSA ID Katuosan ID KATU ID Kadun ID KADUNNIMI Kadunnimi KATUOSAN NIMI Katuosan nimi TOIM LK KOODI Toiminnallinen luokitus:

Lisätiedot

matkassa 2013 Sinisten bussien » 4 Aikataulut vaihtuvat maanantaina Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti

matkassa 2013 Sinisten bussien » 4 Aikataulut vaihtuvat maanantaina Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti Sinisten bussien matkassa 2013 Tampereen joukkoliikenteen tiedotuslehti Seudun joukkoliikenne myllerryksessä. Mitä kunnissa tapahtuu 1..2014?» 4 Yksi kaikkien puolesta. Aikataulut vaihtuvat maanantaina

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck 2.12.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989

Lisätiedot

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Liite 3 1/30 Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Meluntorjuntamahdollisuudet Ratapihankadun ja tunnelin rakentaminen vähentää

Lisätiedot

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla Kuvaus Seudullisesti merkittävä alue Paikallisesti merkittävä alue Pienimuotoinen liityntäpysäköintialue Rooli liikennejärjestelmässä Liittyy erittäin hyviin

Lisätiedot

Kuljetuspalvelun ohjeet

Kuljetuspalvelun ohjeet Vammaispalvelut 3.1.2019 1 Kuljetuspalvelun ohjeet Kuljetus tilataan numerosta 03 5678 101. Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelu on myönnetty sinulle määräajaksi tai toistaiseksi. Asiointiin ja virkistykseen

Lisätiedot

Kohde: Koskipuisto H 1C bussi Aikataulu 1C bussi Info Ohje: Pysäkit: Matkan kesto: Linjan yhteenveto:

Kohde: Koskipuisto H 1C bussi Aikataulu 1C bussi Info Ohje: Pysäkit: Matkan kesto: Linjan yhteenveto: 1C bussi - aikataulut & linjakartat 1C Vatiala - Pirkkala Näytä Verkkosivustolla 1C bussi -linjalla (Vatiala - Pirkkala) on 5 reittiä. Tavallisina arkipäivinä kulkemisajat ovat: (1) Koskipuisto H: 23.25

Lisätiedot

Tampereen meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Melua aiheuttavat toiminnot (vuoden 2011 tilanne)

Tampereen meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Melua aiheuttavat toiminnot (vuoden 2011 tilanne) Liite 9, 1/5 Liite 9. Melua aiheuttavat lähteet ja toiminnot Tampereen kaupungin alueella. Tampereen meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2013-2018 Melua aiheuttavat toiminnot (vuoden 2011 tilanne) Perustuu

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 1(7) Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 2019 Vesa-Matti Väistö 16.10.2018 2(7) JOHDANTO Joukkoliikkenne linjaston palvelutason määrittelyn keskeisin tehtävä on kuvata minkä tasoista joukkoliikennettä

Lisätiedot

Aamulehden viestikarnevaalit

Aamulehden viestikarnevaalit Aamulehden viestikarnevaalit 3.9.2019 A-erä 1 Leinolan koulu 2 Atalan koulu 3 Myllyhaan koulu 4 Metsäkylän yhtenäiskoulu 5 Kissanmaan koulu 6 Takahuhdin koulu 7 Koskenmäen koulu 8 Tesoman koulu 9 Wivi

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Tammerkoski EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keskusta EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Kaakinmaa EDUSKUNTAVAALIT

Lisätiedot

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat PALVELULIIKENTEEN VIHREÄT PIKKUBUSSIT

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat PALVELULIIKENTEEN VIHREÄT PIKKUBUSSIT PALI-alueet Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat PALVELULIIKENTEEN VIHREÄT PIKKUBUSSIT Palveluliikenteellä kuljet maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi

Lisätiedot

Nokian palvelulinja (Kymppilinja)

Nokian palvelulinja (Kymppilinja) KYMPPILINJA AIKATAULU 1.6.2016 ALKAEN Nokian palvelulinja (Kymppilinja) Palveluliikenne palvelee kaikkia nokialaisia, kuitenkin ensisijaisesti vanhuksia ja liikuntarajoitteisia. Kymppilinjalla on säännölliset

Lisätiedot

Lyhyt pysähdys esimerkiksi postilaatikolla on mahdollinen. Pitempi asiointi keskeyttää matkan. Asiointia on kaupassa, apteekissa tai pankissa käynti.

Lyhyt pysähdys esimerkiksi postilaatikolla on mahdollinen. Pitempi asiointi keskeyttää matkan. Asiointia on kaupassa, apteekissa tai pankissa käynti. Vammaispalvelut 3.1.2019 1 Oriveden kaupunki Kuljetuspalvelun ohjeet Kuljetus tilataan numerosta 03 5678 101. Kuljetuspalvelumatkat Kuljetuspalvelu on myönnetty sinulle määräajaksi tai toistaiseksi. Asiointiin

Lisätiedot

MATKASSA. Sinisten bussien. Linjastosuunnittelu vuodelle 2021 nyt käynnissä. Asiakasmaksamisen uudet tuulet. Tutustu, ota kantaa ja vaikuta!

MATKASSA. Sinisten bussien. Linjastosuunnittelu vuodelle 2021 nyt käynnissä. Asiakasmaksamisen uudet tuulet. Tutustu, ota kantaa ja vaikuta! Sinisten bussien 1/2018 MATKASSA Tampereen seudun joukkoliikenteen tiedotuslehti Asiakasmaksamisen uudet tuulet SIVU 2 Linjastosuunnittelu vuodelle 2021 nyt käynnissä. Tutustu, ota kantaa ja vaikuta! SIVU

Lisätiedot

Komissioraportoinnin ohjeet osoitteessa http://www.tampere.fi/logistiikka/hankinnat/komissio.html

Komissioraportoinnin ohjeet osoitteessa http://www.tampere.fi/logistiikka/hankinnat/komissio.html Aaltosenkadun päiväkoti Päivähoito ja perusopetus (1310) Tampere 33500 Aaltosenkatu 31 33 Acuta suun terveydenhuolto Avopalvelut (1220) Tampere 33520 Teiskontie 35 Ahvenisjärven hammashoitola Avopalvelut

Lisätiedot

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO Luonnos 13.9.2017 TARKASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8668 kaavaalue ja sen lähialue Tarkastelualue

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 1.13,60 2 Hakkarin koulu, Lempäälä 1.20,32 3 Pitkäjärven koulu, Kangasala 1.21,98 4 Nokianvirran koulu, Nokia 1.23,02 Alakoulu tytöt

Lisätiedot

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit PALI-alueet Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat Palveluliikenteen vihreät pikkubussit Palveluliikenteellä kuljet maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja päivän tilanne

Hankkeen esittely ja päivän tilanne Hankkeen esittely ja päivän tilanne Tampereen raitiotieallianssin hankintapäivä ammattilaisille Galleria Nottbeck, 30.5.2016 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen infra

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Taitokeskus Pirkkala. Suupantie PIRKKALA. Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri TAMPERE

Taitokeskus Pirkkala. Suupantie PIRKKALA. Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri TAMPERE HÄMEENKYRÖ Elämysteeri Room Escape Aleksanterinkatu 29 b 39180 HÄMEENKYRÖ Puh. 0401793484 MÄNTTÄ Taitokeskus Mänttä-Vilppula Itätorikatu 4 35800 MÄNTTÄ Puh. 032251454 kortti Taitokeskus Pirkkala Suupantie

Lisätiedot

Talven aikataulukirja jaetaan kotitalouksiin Tampereella ja ympäristökunnissa elokuussa.

Talven aikataulukirja jaetaan kotitalouksiin Tampereella ja ympäristökunnissa elokuussa. SISÄLLYSLUETTELO Yhteystiedot... 1 Kesän muutokset... 1 Matkojen hinnat/fares... 2 Lippujen kelpoisuus... 3 Maksaminen... 3 Ikärajat... 3 Matkakortti... 3 Matkakorttiin ladattavat lipputyypit 4 Matkailijalippu...

Lisätiedot

Liite 2. Melulaskennoissa käytetyt liikennemäärätiedot

Liite 2. Melulaskennoissa käytetyt liikennemäärätiedot Liite 2. Melulaskennoissa käytetyt liikennemäärätiedot Taulukon lyhenteet TIE ID Tieosuus KVL HA % RA % MT ME MN PT PE PN NOP Tt (Tietyyppi) TIETO Sarakkeen tietosisältö Tie tai kadun nimi Laskentamallissa

Lisätiedot

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti

Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti. Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti Yläkoulu tytöt ja pojat 6x80m aitajuoksuviesti 1 Sammon koulu, Tampere 2 Pitkäjärven koulu, Kangasala 3 Hakkarin koulu, Lempäälä Alakoulu tytöt 8x80m sukkulaviesti A-sarja 1 Vatialan koulu, Kangasala 2

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat

Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 18.2.29 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 2 2.1 Osa-aluejako ja maankäyttö...

Lisätiedot

Vuoden 2018 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet

Vuoden 2018 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Liite 2 Vuoden 2018 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Kaupunkiympäristön palvelualue 1 5.12.2017 RAKENTAMISKOHTEET v. 2018 (milj. ) Määräraha TA 2018 Huomautus 44,57 Investointien suunnittelu 2,20 Kadut,

Lisätiedot

TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957

TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957 TKL:n linjat vuosittain Vuosi 1957 2 Lappi Hyhky 6,8 km 4 Järvensivu Rahola 12,1 km 5 Kalevankangas Pyynikki 4,7 km 6 Hippos Lamminpää 1.1. 19.5.1957 11,2 km Hipposkylä Lamminpää 20.5. 31.12.1957 12,3

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Tampereen seudun joukkoliikenne

VUOSIKERTOMUS Tampereen seudun joukkoliikenne VUOSIKERTOMUS 2018 Tampereen seudun joukkoliikenne Vuonna 2018 MATKUSTAJAMÄÄRÄ KASVOI 39,8 MILJOONASTA 40,3 MILJOONAAN SUBVENTIOASTE OLI 29 % LINJAKILOMETREJÄ AJETTIIN 21,5 MILJOONAA LIPUISTA MYYTIIN NELLA

Lisätiedot

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa

Liite 3 1/30. Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut. Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Liite 3 1/30 Meluntorjunnan kohdekortti: Keskustan ja Amurin pääkadut Armonkallio, Juhannuskylä, Kyttälä, Ratina, Amuri, Kaakinmaa Kiinteistöt Meluntorjuntamahdollisuudet Ratapihankadun ja tunnelin rakentaminen

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Analyysi mittauspisteiden havainnoista

Analyysi mittauspisteiden havainnoista Analyysi mittauspisteiden havainnoista LUONNOS 1 Teiskontien mittauspiste 2 Teiskontien mittauspisteen liikenne 22.5.2018 Teiskontie 22.5.2018 keskustaan päin Koko vuorokauden aikana Teiskontien pisteen

Lisätiedot

Kertomus vuoden toiminnasta

Kertomus vuoden toiminnasta Kertomus vuoden 2016 toiminnasta JOUKKOLIIKENNEPÄÄLLIKÖN KATSAUS Vuosi 2016 oli kaupunkijoukkoliikenteen paras vuosi ikinä! Otsikko on lainattu Paikallisliikenneliiton tiedotteesta 22.2.20. Otsikon takana

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaava

Hervantajärven osayleiskaava Hervantajärven osayleiskaava liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 16.10.2008 Hanna Kalenoja 1 Johdanto...2 2 Maankäyttö ja liikenneverkkovaihtoehdot...3 2.1 Osa aluejako...3 2.2 Maankäyttövaihtoehdot...3

Lisätiedot

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri. Taitokeskus Epilä

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri. Taitokeskus Epilä TAMPERE Room Escape Keskustori Aleksis kiven katu 20 A 331 Puh. 0401588618 R-kioski Tampere Tammela Tammelan Puistokatu 35 Tammelan Puistokatu 35 33500 TAMPERE, Lounas/Lunch, Työmatka Tammerkosken sillalla

Lisätiedot

1 Vatiala - Tays - Koskipuisto - Suupantori

1 Vatiala - Tays - Koskipuisto - Suupantori 1 Vatiala - Tays - Koskipuisto - Suupantori VATIALA (4600) Vyöhyke B TAYS L Koskipuisto G Suupantori 3 3 3 55S 5 5 5 00S 6 38S 52S 6 6 00Sx 7 22S 38S 7 7 00Sx 8 22S 38S 52S 8 8 9 00S 08S 22S 9 33S 9 10

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Esittelijä: Mika Periviita, Joukkoliikennejohtaja

Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka. Esittelijä: Mika Periviita, Joukkoliikennejohtaja Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 22 Joukkoliikenteen palvelutaso talvikaudella 2018-2019 TRE:1307/08.01.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Häyrynen Juha-Pekka Valmistelijan yhteystiedot Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS

KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 31 30 3 40 40B KUOPIO, LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS.10.1 2A 8,K,V 3 4 30 2A 8,K,V 4 2 3 40 40B 31 3 1 2 1 1 2 2 4 2 8K 3 30 1 2 1 2 1 1 2 2 A A 2 LINJASTOSUUNNITELMAN LUONNOS 2.10.1 Vuorovälit [minuuttia]

Lisätiedot

Kertomus vuoden 2014. toiminnasta. Yksi kaikkien puolesta.

Kertomus vuoden 2014. toiminnasta. Yksi kaikkien puolesta. Kertomus vuoden 2014 toiminnasta Yksi kaikkien puolesta. TAMPEREEN JOUKKOLIIKENNE Kaupunkiympäristön kehittäminen Tampereen kaupunki PL 487, Frenckellinaukio 2 E PL 284 (laskutus) 33101 Tampere Puh. vaihde

Lisätiedot

Yrityksen (ja osaston) nimi Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Yrityksen www-osoite

Yrityksen (ja osaston) nimi Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Yrityksen www-osoite Yrityksen (ja osaston) nimi Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Yrityksen www-osoite ABC Päiväkoti Pyynikintori 4-6 33230 Tampere www.abcpaivakoti.fi Ahjolan Kannatusyhdistys ry Vainiokatu 2 33500

Lisätiedot

Vuoden 2019 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet

Vuoden 2019 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Liite 2 Vuoden 2019 vuosisuunnitelman rakentamiskohteet Kaupunkiympäristön palvelualue 1 4.12.2018 RAKENTAMISKOHTEET v. 2019 (milj. ) Määräraha TA 2019 Huomautus 48,832 Investointien suunnittelu 2,200

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ TAMPEREEN VÄESTÖ 31.12.2014 TAMPEREEN KAUPUNKI JULKAISUJA/TILASTOT 2015 HALLINTO- JA TALOUSRYHMÄ Tietoyksikkö http://www.tampere.fi/hallintojatalous Tampereen kaupunki Kannen kuva: Opa Latvala Tampere

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5)

PÄÄTÖS 1 (5) PÄÄTÖS 1 (5) 07.09.2015 Dnro Fimea 002117/06.08.00.00/2014 Apteekkien sijaintialueiden määrääminen Tampereen kaupungissa Päätös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (Fimea) on tänään tekemällään

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMA (0521) Vyöhyke A Matkatie Susikiventie Kyrönlahti Miekkajärvi Kuru

LINJA-AUTOASEMA (0521) Vyöhyke A Matkatie Susikiventie Kyrönlahti Miekkajärvi Kuru LINJA-AUTOASEMA (0521) Vyöhyke A Matkatie Susikiventie Kyrönlahti Miekkajärvi Kuru 85 Tampere - Soppeenmäki - Mutala - Kuru 6 05S 35 6 6 7 05S 35 7 7 8 05S 8 8 9 05S 9 9 10 05S 10 10 11 05 11 11 12 05

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖ

TAMPEREEN VÄESTÖ TAMPEREEN VÄESTÖ 31.12.2013 TAMPEREEN KAUPUNGIN JULKAISUJA TILASTOT 2014 TALOUS- JA LIIKETOIMINTARYHMÄ PL 487, 33101 TAMPERE www.tampere.fi/hallintojatalous Tampereen kaupunki Kannen kuva: Janne Kaakinen

Lisätiedot

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta!

Taulukko 1 Talviliikenteen määrälliset palvelutasotekijät. HUOM: Tässä taulukossa esitetty ruuhka-aika poikkeaa julkaisun 31/2015 mukaisesta! UUDELY/xxxx/2017 Etelä-Savo TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Nurmijärven sisäisen, Nurmijärven ja Hyvinkään välisen sekä Nurmijärven ja Helsingin/Vantaan/Espoon välisen linja-autoliikenteen

Lisätiedot

Mikä on rakennesuunnitelma?

Mikä on rakennesuunnitelma? Kimmo Kurunmäki, Seutufoorumi 13.11.2014 Mikä on rakennesuunnitelma? Kaupunkiseudun ydinalueita koskeva strateginen suunnitelma, jossa kuvataan maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluverkon tavoitteellinen

Lisätiedot

Tampere Areena. Jäähallinraitti TAMPERE. Maksuvälineet: Smartum setelit. Palvelutyypit: Liikunta. Tammerfest Oy. Sammonkatu TAMPERE

Tampere Areena. Jäähallinraitti TAMPERE. Maksuvälineet: Smartum setelit. Palvelutyypit: Liikunta. Tammerfest Oy. Sammonkatu TAMPERE TAMPERE Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemi Puh. 0207143500 kortti Rivermax Oy / Näsilinna Kuninkaankatu 2 B Puh. 0103209333 kortti Tampere Areena Jäähallinraitti 3 Liikunta R-kioski Tampere Tesoma Tesomanvaltatie

Lisätiedot

Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava

Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava Lahdesjärvi-Lakalaivan osayleiskaava - liikennemallitarkastelujen tuloksia yöraportti 15.3.2007 Hanna Kalenoja 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 3 2.1 Osa-aluejako... 3 2.2

Lisätiedot

Matkalla kanssasi. Nysse Mobiili tuo matkalipun ja reittioppaan puhelimeen s. 6. Tampereen joukkoliikenteen asiakaslehti 1/2019

Matkalla kanssasi. Nysse Mobiili tuo matkalipun ja reittioppaan puhelimeen s. 6. Tampereen joukkoliikenteen asiakaslehti 1/2019 Matkalla kanssasi Tampereen joukkoliikenteen asiakaslehti 1/2019 Nysse Mobiili tuo matkalipun ja reittioppaan puhelimeen s. Tutustu myös kesä- ja talvikauden muutoksiin s. 4 VR, Nysse ja Tampereen Raitiotie:

Lisätiedot

Läpiajoliikenne postinumeroalueittain

Läpiajoliikenne postinumeroalueittain postinumeroalueittain 15.8.2018 Läpiajoliikenteen mittauspisteet Mittauspisteistä on dataa kuvaan merkittyjen nuolien mukaisiin suuntiin 2 Läpiajoliikenteen mittauspisteparit Länsi-etelä suunnan läpiajoliikenne

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

Koilliskeskus joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut

Koilliskeskus joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut Koilliskeskus 17.5. joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut Joukkoliikenteen palvelutasomäärittely Joukkoliikennelaki 2009/869, 4: Tämän lain 14 :n

Lisätiedot

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri.

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri. TAMPERE Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemi 33230 TAMPERE Puh. 0207143500 kortti Rivermax Oy / Näsilinna Kuninkaankatu 2 B Puh. 0103209333 kortti Tammerkosken sillalla - tapahtuma PL 8 33101 TAMPERE Puh.

Lisätiedot

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015

TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 TONTTIPÄIVÄ 21.5.2015 Kasvu tiivistyy sisäänpäin tultaessa Vuonna 2014 kaupunkiseudun väestö kasvoi 1,1 %, eli noin 4 100 hengellä (4 500 vuonna 2013), mikä vastaa keskimääräistä kasvua 2000-luvulla.

Lisätiedot

Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi

Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi 1 (23) Joukkoliikenteen palvelutaso 2017 2021 Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi Sisällys Joukkoliikenteen palvelutaso 2017 2021... 1 1. Palvelutason määrittämisen

Lisätiedot

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN HALLINNOIMAT LUISTINKENTÄT

KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN HALLINNOIMAT LUISTINKENTÄT K = jääpelit sallittu (maalit) HERVANTA 1492-007 HELAPUISTO LÄNSI VALTARAITTI - HELARAITTI HERVANTA 740 K 1691-018 KEINUPUISTO ITÄ VÄLKYNRAITTI - TARJANTEENKATU HERVANTA 1216 K 1691-023 KELTANOKANPUISTO

Lisätiedot

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2011

LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 2011 LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 211 Liikennemääräraportti TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LIIKENTEEN KEHITYS TAMPEREELLA VUONNA 211 Liikennemääräraportti 11.9.212 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi

Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi 1 (23) Joukkoliikenteen palvelutaso 2018 2021 Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi Sisällys Joukkoliikenteen palvelutaso 2018 2021... 1 1. Palvelutason määrittämisen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ klo Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ klo Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.6.2018 klo 9.00-11.30 Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Ajankohtaiset asiat Viime kokouksen muistio (20.4.2018) Tulevat

Lisätiedot

Teiskon, Aitolahden ja Ylä-Pirkanmaan joukkoliikenne 6.6.2011 alkaen. 30.9.2010 Yleisötilaisuus, Kämmenniemen koulu

Teiskon, Aitolahden ja Ylä-Pirkanmaan joukkoliikenne 6.6.2011 alkaen. 30.9.2010 Yleisötilaisuus, Kämmenniemen koulu Teiskon, Aitolahden ja Ylä-Pirkanmaan joukkoliikenne 6.6.2011 alkaen 30.9.2010 Yleisötilaisuus, Kämmenniemen koulu Tilannekatsaus Teiskon Aitolahden alueen liikenne on järjestetty nyt: Siirtymäajan sopimukset

Lisätiedot

Sivu 1/6 Perustiedot 2015 (Kaikki investoinnit) - 445 riviä 16.2.2015

Sivu 1/6 Perustiedot 2015 (Kaikki investoinnit) - 445 riviä 16.2.2015 Sivu 1/6 Perustiedot 2015 (Kaikki investoinnit) - 445 riviä 16.2.2015 Ta Rakennuskohde Työt Kaupunginosa n:o *****SUUNNITTELUINVESTOINNIT***** Lyhenteet Peruskohteet Katuraitiotie ar ajorata Vuores jk

Lisätiedot

Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina Pyynikin urheilukenttä, Yhteistyössä:

Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina Pyynikin urheilukenttä, Yhteistyössä: Käsiohjelma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 5.9.2017 Pyynikin urheilukenttä, Tampere Yhteistyössä: 1 2 Iloinen tervehdys Aamulehdestä! Lämpimästi tervetuloa 52. Viestikarnevaaliin.

Lisätiedot

MAANANTAI REITTI 1 / Parilliset viikot

MAANANTAI REITTI 1 / Parilliset viikot MAANANTAI REITTI 1 / Parilliset viikot 1. Kämmenniemi, Kessan Baari, Tampere 10.00 2. Terälahti, Terälahdentie 1096, pankin piha 10.30 3. Kapeen ja Kokkovuoren tienhaara 11.00 4. Kapeen- ja Kapeenniementien

Lisätiedot

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat PALVELULIIKENTEEN VIHREÄT PIKKUBUSSIT

PALI-alueet. Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat PALVELULIIKENTEEN VIHREÄT PIKKUBUSSIT PALI-alueet Tampereen sinisten bussien rinnalla huristelevat PALVELULIIKENTEEN VIHREÄT PIKKUBUSSIT Palveluliikenteellä kuljet maanantaista perjantaihin klo 8.30-14.30. Osa palveluliikenteen autoista liikennöi

Lisätiedot

KLT401 1/12. Liite 2 KANGASALAN KUNNAN OPPILAITOSTEN YHTEYSTIEDOT. Koulu/toimisto/esiopetus Osoite Sähköpostiosoite Puh. nro

KLT401 1/12. Liite 2 KANGASALAN KUNNAN OPPILAITOSTEN YHTEYSTIEDOT. Koulu/toimisto/esiopetus Osoite Sähköpostiosoite Puh. nro KLT401 1/12 KANGASALAN KUNNAN OPPILAITOSTEN YHTEYSTIEDOT Havisevan koulu (1-6 lk:t) Timo Korhonen Huutijärven koulu (1-6 lk:t) Tuire Amaral Kautialan koulu (0-4 lk:t) Anssi Paavola Kirkkoharjun koulu (0-6

Lisätiedot

1. Kämmenniemi, Kessan Baari, Tampere 10.00. 2. Terälahti, Terälahdentie 1096, pankin piha 10.30. 3. Kapeen ja Kokkovuoren tienhaara 11.

1. Kämmenniemi, Kessan Baari, Tampere 10.00. 2. Terälahti, Terälahdentie 1096, pankin piha 10.30. 3. Kapeen ja Kokkovuoren tienhaara 11. MAANANTAI REITTI 1 / Parilliset viikot 1. Kämmenniemi, Kessan Baari, Tampere 10.00 2. Terälahti, Terälahdentie 1096, pankin piha 10.30 3. Kapeen ja Kokkovuoren tienhaara 11.00 4. Kapeen- ja Kapeenniementien

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMA (0521) Vyöhyke A Soppeenmäki B Moisio Susikiventie Kuru

LINJA-AUTOASEMA (0521) Vyöhyke A Soppeenmäki B Moisio Susikiventie Kuru LINJA-AUTOAEMA (0521) Vyöhyke A oppeenmäki B Moisio usikiventie Kuru 85 Tampere - oppeenmäki - Mutala - Kuru 6 00 35 53M 6 6 7 05 35 50 7 7 8 00M 8 8 9 05 9 9 10 05 10 10 11 05 11 11 12 05 12 12 13 05

Lisätiedot

BUSSIEN MATKASSA SINISTEN

BUSSIEN MATKASSA SINISTEN SINISTEN BUSSIEN MATKASSA joukkoliikenteen tiedotuslehti Aikataulut vaihtuvat maanantaina 9.. Uusi linja vie Atalasta Kaukajärven kautta Hervantaan Kauppakeskuksiin pääsee myös bussilla joukkoliikenne.tampere.fi

Lisätiedot

Insinöörikoulutus 100 vuotta: TAMKin tekniikan opiskelijoiden toimintaviikon yritysvierailut

Insinöörikoulutus 100 vuotta: TAMKin tekniikan opiskelijoiden toimintaviikon yritysvierailut Insinöörikoulutus 100 vuotta: TAMKin tekniikan opiskelijoiden toimintaviikon yritysvierailut Maanantai 1.10.2012 Pvm. Vierailuaika Vierailukohde Osallistujamäärä Sijainti 1.10. 13.00 AVANT TECNO Oy 50/50

Lisätiedot

23 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/ optiokauden käyttäminen. 24 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/ optiokauden käyttäminen

23 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/ optiokauden käyttäminen. 24 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/ optiokauden käyttäminen Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (22) Aika, klo 16:00-17:42 Paikka Tammerkoski -sali Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23 Joukkoliikenteen tarjouskilpailu

Lisätiedot

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto 6.4.2017 projekti-insinööri Antti Haukka Rakentamisaikataulu 2 Lohkot 3 KESKUSTA KESKUSTA, v. 2017 alkavat työt 04/2017 Pirkankatu (Pyynikintori) Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

Tampereen keskustan matkakohteiden ja joukkoliikenteen yhteyksien kartoitus

Tampereen keskustan matkakohteiden ja joukkoliikenteen yhteyksien kartoitus Tampereen keskustan matkakohteiden ja joukkoliikenteen yhteyksien kartoitus 1. Johdanto Tampereen joukkoliikenne järjesti 2015 loppuvuodesta kyselyn, jossa kartoitettiin matkakohteita Tampereen keskustassa

Lisätiedot

1h, kk, alkovi, kph/wc, p (lasit.) MH , VH E-luokka F Es. la Eelis Saukkonen Ruovedenkatu 13.

1h, kk, alkovi, kph/wc, p (lasit.) MH , VH E-luokka F Es. la Eelis Saukkonen Ruovedenkatu 13. KT Tampere Hervanta 34 m 2 1h, kk, alkovi, kph/wc, p (lasit.) MH. 77.338, VH. 79.000 E-luokka F Es. la 14-14.30. Eelis Saukkonen 045 893 8939 Ruovedenkatu 13. 9595159 ENSI-ILTA KT Kangasala Lentola 50

Lisätiedot

RAKENNUSTEN ISÄNNÖITSIJÄT

RAKENNUSTEN ISÄNNÖITSIJÄT 2643 AHVENISJÄRVEN KOULU Opiskelijankatu 29 Pylvänäinen, Pekka 99459 AIKUISVÄESTÖN TERVEYSTARKASTUS Hatanpäänkatu 3 Jokinen, Jukka 302 AJOKALUMUSEO Kuninkaankatu 2 Särkilahti, Olli 4244 AKK:N AUTOHALLI

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY FIMLAB LABORATORIOT OY FIMLAB LABORATORIES LTD

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY FIMLAB LABORATORIOT OY FIMLAB LABORATORIES LTD T043 Liite 1.06 / Appendix 1.06 Sivu / Page 1(10) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY FIMLAB LABORATORIOT OY FIMLAB LABORATORIES LTD Tunnus Code Yksikkö tai toimintoala Department

Lisätiedot

Tampereen väestö ikäryhmittäin 2003-2004

Tampereen väestö ikäryhmittäin 2003-2004 Tampereen väestö ikäryhmittäin 2003-2004 2004 2003 Muutos 2004 (%) 0-6 13 631 13 775-144 6,7 7-15 18 522 18 515 7 9,1 16-18 6 021 5 933 88 3,0 19-24 22 122 21 607 515 10,9 25-44 60 635 60 409 226 29,9

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 41 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteen 5 liikennöintisuunnitelmat Liikennöintisuunnitelma Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot