Lähtökohtia kehitysvammaisten henkilöiden lähipalvelujen järjestämiseen Susanna Hintsala Mikkeli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähtökohtia kehitysvammaisten henkilöiden lähipalvelujen järjestämiseen Susanna Hintsala Mikkeli"

Transkriptio

1 Lähtökohtia kehitysvammaisten henkilöiden lähipalvelujen järjestämiseen Susanna Hintsala Mikkeli Kuva: Tommi Kivimäki, 2012

2 Eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä (YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista) Itsemäärääminen, valinnanmahdollisuudet Inkluusio Voin kertoa, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja miten haluan elämääni elää Olen osallisena yhteisössäni ja käytän samoja palveluja kuin muutkin (David Towell 2012) Yksilölliset palvelukokonaisuudet Saan tarvitsemani tuen voidakseni elää haluamallani tavalla ja tyylillä

3 OIKEUS Oman elämäni suunta TAVALLISEEN ELÄMÄÄN Vahvuuteni Omat päätökseni KANSALAISUUS Tarpeeni Omat rahat Oma koti Lähde: Simon Duffy, luento

4 OLEN JÄSEN LÄHIYHTEISÖSSÄNI JA YHTEISKUNNASSA Tommi Kivimäki, 2012

5 KÄYTÄN MUIDEN KUNTALAISTEN TAVOIN YLEISIÄ PALVELUJA, Tommi Kivimäki 2012 Valintatalo Nordea

6 KÄYTÄN YLEISIÄ VAPAA-AIKA- JA HARRASTUSPALVELUJA, Tommi Kivimäki, 2012

7 SAAN TAVATA YSTÄVIÄNI JA SAAN TARVITTAESSA TUKEA, Tommi Kivimäki

8 SAAN APUA TERVEYDENTILANI JA TURVALLISUUTENI YLLÄPITÄMISESSÄ, Tommi Kivimäki

9 PALVELUNI TURVAAVAT IHMISOIKEUTENI, Tommi Kivimäki

10 RIITTÄVÄT JA OMIA VALINTOJA TUKEVAT PALVELUT, Tommi Kivimäki

11 Kehitysvammapalvelujen rakennemuutos siirtyminen laitoshoidosta avohuollon palveluihin valtakunnallisina sosiaali- ja terveyspoliittisina tavoitteina asiakaskeskeisyyden vahvistaminen, hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen sekä itsenäisen suoriutumisen tukeminen hallitusohjelman mukaisesti: jatketaan meneillään olevaa kehitysvammahuollon rakennemuutosta ja kehitetään palveluja, jotka mahdollistavat myös vaikeimmin vammaisten henkilöiden asumisen lähiyhteisössä; jatketaan ja kiirehditään kehitysvammaisen henkilöiden asumisen ohjelman toteutusta; kehitysvammalaitosten osuutta pitkäaikaisena asumisympäristönä vähennetään edelleen

12 Valtakunnallisen suunnitelman lähtökohtia Palvelujen käyttäjiä ja heidän läheisiään kuullaan kaikissa prosessin vaiheissa eikä palveluiden käyttäjiä tarpeettomasti siirretä paikasta toiseen - > tietoisuuden lisääminen, oikeuksien ja itsemääräämisen kunnioittaminen Muuttaminen laitoksista lähiyhteisöön edellyttää, että laitoshoitoa korvaavia palveluja on saatavilla & erityisosaamisen siirtyminen, vahvistuminen ja kehittyminen varmistetaan -> palvelujen ja lähiyhteisöjen kehittäminen Asumisen vaihtoehtojen kehittäminen; laitosten korvaajiksi ei kehitetä laitosmaisia vaihtoehtoja, erityisryhmien asunto- ja palvelukeskittymiä tai suuria yksiköitä, huomioidaan myös yksittäiset asunnot ryhmäasumisen rinnalla -> laitosasumisen lakkauttaminen; asumisen vaihtoehdot ja monimuotoisuus Henkilöstön käyttöä ja osaamista monipuolistetaan & yhteiseen päämäärään sitoutumista edistetään (henkilöstö, virkamies- ja luottamushenkilöjohto) -> johtaminen; osaamisen varmistaminen; hallinnonalojen yhteistyö

13 Suunnitelman pohjalta valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoitteet ohjaa ja tukee kuntia ja kuntayhtymiä lakkauttamaan asteittain vammaisten ihmisten laitosasumisen/laitoshoidon sekä kehittämään asumisen tukemiseksi tarvittavia palveluja ja asuinympäristöjä vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei asu laitoksessa -> perustuslaki ja YK:n vammaissopimus -> yhdenvertaisuus, osallisuus, riittävät palvelut ja tuki laitoshoitoa korvaavia yksilöllisiä palveluja on olemassa sekä laitoksista että lapsuudenkodeista muuttaville erityispalvelujen järjestämis- ja kehittämisvastuut selkeytetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, rahoittamista, kehittämistä ja valvontaa koskevassa lainsäädännössä rakennemuutoksen tavoitteet ja aikataulut asetetaan kunnissa ja kuntayhtymissä siten, että samaan aikaan varmistetaan palvelujen saatavuus ja soveltuminen asiakkaiden tarpeisiin, jotta vältytään uusilta laitossijoituksilta vahvistetaan henkilöstön osaamista ja uudistetaan toimintatapoja asiakaskeskeisyyden toteutumiseksi

14 Valtioneuvoston periaatepäätöksen toimenpidealueet (STM 2012:15) Vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä osallisuuden ja oikeuksien varmistaminen osallisuus ja oikeudet muutosprosessissa -> suunnittelu Vammaisten lasten oikeuksien varmistaminen riittävä tuki perheelle: lähipalvelut, tarvittavat erityispalvelut; ei laitosratkaisuja, järjestämisvastuu laajemmalla pohjalla Palvelujen kehittäminen kuntakohtaiset kehitysvammaisten henkilöiden tarveselvitykset ja suunnitelmat tarpeisiin vastaamisesta hallinnonalojen laaja-alainen vastuu kunnissa erityispalvelujen järjestämisvastuut laajemmalle tai valtakunnalliselle tasolle Laitosasumisen lakkauttaminen hallittu, ihmisten oikeuksia kunnioittava muutos vaatimukset asunnoille; tarpeet tiedossa asuntojen suunnittelussa Osaamisen varmistaminen ja hallinnonalojen välinen yhteistyö työvoima- ja osaamistarpeiden selvittäminen tiedonkeruu, tilastoseuranta

15 Toimeenpanon jatkaminen Periaatepäätös ( KEHAS II ) työväline kunnille ja kuntayhtymille rakennemuutoksen eteenpäin viemisessä -> valtion tahtotila Alueellisten suunnitelmien (2010) tarkentaminen ja täydentäminen laitoshoitoa korvaavien ratkaisujen osalta; työpajat syksyllä 2012; yhteenveto alkuvuodesta 2013 THL:n kuntakysely kehitysvammaisten kuntalaisten asumisen ja palvelujen tilanteesta sekä kuntien kehittämissuunnitelmista; syksy 2012, raportointi alkukeväästä 2013 Jatkotoimeenpano ja seuranta henkilöstön osaaminen ja riittävyys monialaiset ja vaativat tuen tarpeet opetuksen järjestämiseen ja siinä tarvittavaan tukeen liittyvät kysymykset seurantaryhmä

16 Lähiyhteisöön liittymisen tukeminen 5. Avusta 2. Luo mahdollisuuksia Erillään muusta yhteisöstä 4. Turvaa Eristyksissä palvelujen maailmassa 1. Tunnista vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet 3. Luo yhteyksiä ihmisten välille Kuva: Lähde: O Brien Framework for Accomplishment Workshops 1986

17 Aktiivisen tuen positiivinen kehä Vaikeuksien vähentäminen Mieltymysten ja henkilölle tärkeiden rutiinien kunnioittaminen. Vahvuuksien ja voimavarojen hyödyntäminen. Uusien kokemusten mahdollistaminen. Enemmän mahdollisuuksia osallistua Enemmän kunnioitusta Onnistumisen varmistaminen Annetaan juuri riittävä määrä apua onnistumisen varmistamiseksi Seuraukset Lisääntynyt henkilön valtaistuminen Kyvykkyyden osoittaminen

18 Yksilökeskeisen suunnittelun viisi tärkeintä ideaa: 1.)IHMINEN ON KESKIÖSSÄ, MUIDEN TUKEMANA, EI PIIRITTÄMÄNÄ 2.)HÄNELLE TÄRKEÄT IHMISET OVAT MUKANA 3.)SUUNNITELMA KERTOO MIKÄ ON HÄNELLE TÄRKEÄÄ NYT JA TULEVAISUUDESSA. SE KERTOO MYÖS HÄNEN VAHVUUTENSA JA MILLAISTA TUKEA HÄN TARVITSEE 4.)SUUNNITELMA AUTTAA HÄNTÄ OLEMAAN OSA LÄHIYHTEISÖÄ JA LÄHIYHTEISÖÄ OTTAMAAN HÄNET VASTAAN 5.)SUUNNITTELU ON JATKUVAA. KAIKKI KUUNTELEVAT JA OTTAVAT OPIKSI, JOTTA VOIVAT MUUTTAA ASIOITA. SUUNNITELMA AUTTAA TEKEMÄÄN ASIOITA JOITA HENKILÖ HALUAA ELÄMÄLTÄÄN.

19 Kaikki vapaus, ei vastuuta. Huoli terveydestä ja turvallisuudesta hallitsee elämää. Tasapaino

20 Tärkeää henkilön mielestä (omat valinnat) Tärkeää henkilön kannalta (turvallisuus, terveys) elvitettäviä asioita:

21 Tärkeää Maijan mielestä (omat valinnat) OMA ASUNTO SAAN KÄYDÄ SIIDERILLÄ HALUAN POIKAYSTÄVÄN SAAN TEHDÄ MITÄ HALUAN Tärkeää Maijan kannalta (turvallisuus, terveys) DIABETEKSEN HYVÄ HOITO MAIJALLE MIELUISAN JA TURVALLISEN ASUMISMUODON LÖYTÄMINEN Selvitettäviä asioita: 1.)MITEN MAIJA MIELTÄÄ OMAN DB:N HOIDON, MILLAISEN VASTUUN HÄNELLE ITSELLEEN SIITÄ VOI ANTAA? 2.) MINKÄLAISTA TUKEA MAIJA TARVITSISI ITSENÄISEMMÄSSÄ ELÄMÄSSÄ?

22 Yksilöllisen tukiprofiilin avulla tuesta tulee ennustettavaa ja johdonmukaista INFORMAATIO Henkilön kanssa toimiville Henkilölle yhteneväinen tuki ja ennustettava elämä TOIMINTATAVAT jotka sovittu henkilön kanssa YKSILÖLLINEN TUKIPROFIILI PERUSTEELLINEN TARKASTELU mihin tukea, milloin ja kuinka paljon PÄIVITTYY JATKUVASTI ei tukea yli eikä ali

23 MITÄ ASIOITA YKSILÖLLISEEN TUKIPROFIILIIN? Tukiprofiili TARVITTAVA VALMISTAUTUMINEN toiminnan eteneminen, järjestys, tuen muoto, miten esitellä tehtävä IHMISSUHTEET, VUOROVAIKUTUS JA KOMMUNIKAATIO Miten annetaan ohjeet, millainen vuorovaikutus toimii parhaiten, tärkeiden ihmissuhteiden ylläpito TUEN ANTAMISESSA HUOMIOITAVAA Millaisesta tuesta hyötyy, mitä erityistä pitää tietää Tätä haluan tehdä. Tähän haluan osallistua. Näin haluan, että minua tuetaan! Toimi kanssani näin! Näin onnistumme! OSALLISTUMINEN Mistä pitää, mistä ei, milloin paras aika tehdä, mihin mieluisaan toimintaa voi linkittää HAASTAVAT TILANTEET Mikä niitä mahdollisesti laukaisee, miten niihin on paras vastata TAUSTATIEDOT Historia, kokemukset, mitä pitää välttää, missä olla sensitiivinen HYVÄ TUKIPROFIILI MOTIVOINTI JA KANNUSTAMINEN Mitkä asiat motivoivat ja kannustavat ja miten ne on paras esittää

24 Huolien ja ongelmien huolellinen analysointi Miten autan?

25 Esitä ainakin nämä kysymykset: Kuka on huolestuttavan tilanteen keskushenkilö? Mikä on ongelma ja kenen mielestä? Mikä on ongelman historia ja miksi se on nostettu esiin? Mitä laukaisevia tekijöitä on voitu nostaa esiin? Mitä se palvelee, mikä on sen viesti? Miten keskushenkilö itse määrittelee tilanteensa ja sen mistä on kyse? Miten muut näkevät tilanteen ja mitä muita näkökulmia tähän liittyy?

26 somaattinen sairaus tai lääkityksen vaikutukset o Yhteistyö terveydenhuollon ammattilaisten kanssa o Kivun ja sairauksien hyvä hoito

27 neurologinen toiminnan häiriö, vaikeus ymmärtämisessä ja oppimisessa o Ohjaa, mallinna o Selitä o Auta ymmärtämään o Konkreettinen auttaminen asioiden tekemisessä

28 Tilanteeseen sopiva tuki Kuinka paljon tukea? Paljon Siltä väliltä Vähän Millaista tukea? Luonnolliset vihjeet Lisää vihjeitä Osoita vihjeitä Vihjeet itsessään Sanalliset vihjeet Askel-askeleelta sanoittaminen Sanoittaminen tarvittaessa Vihjeiden & vinkkien antaminen tarvittaessa Visuaaliset vihjeet Näyttäminen konkreettisesti Mallintaminen esim. kuvien avulla Osoittaminen ja ehdottaminen Fyysiset vihjeet Fyysinen avustaminen Esineen avulla opastaminen Pieni kosketus

29 negatiivinen selviytymisstrategia, opittu kommunikointikeino o Pitkäjänteinen toisin tekemisen opettelu omassa yhteisössä o Opeta (auta) onnistumista o Opeta (auta) vastusten voittamista

30 verkostoristiriidat o Verkostoterapeuttine n työote jolla etsitään keinoja järjestää henkilölle työrauha elää omaa elämäänsä

31 traumaperäinen stressireaktio o Jos trauman seurauksena on pelko- ja ahdistusreaktioita, on konsultointiapu tarpeen

32 mielenterveysongelma (jatkuvat, toistuvat oireet) o Hoidon ja kuntoutuksen huolellinen arviointi o Riittävä emotionaalinen tuki o Panostus jaksavaan tukiverkostoon

33 Käytännön vinkkejä kehitysvammaisen ihmisen kohtaamiseen terveyspalveluissa

34 Miksi vastaanottotilanne ei aina suju? Asiakkaalla voi olla puutteellinen käsitys siitä, mitä tapaamisen aikana tapahtuu Asiakkaalla voi olla erilaisia pelkoja Asiakas ei saa tarvitsemaansa tukea Kommunikointi, vuorovaikutus Emotionaalinen tuki Tilanteen hallitseminen, ennakointi jne. Työntekijöillä ei ole riittäviä valmiuksia kohdata kehitysvammaista ihmistä Asenteet, ennakkoluulot, aiemmat kokemukset Vuorovaikutustaidot Toimintatavat Tieto kehitysvammaisuudesta Kiire

35 Vastaanottotilanteessa tarvitaan aikaa Vastaanottotilanteeseen tulee varata riittävästi aikaa (esim. tupla-aika) kommunikointi ja asioiden selvittäminen vie aikaa. Asiakas tarvitsee myös enemmän aikaa tiedon vastaanottamiseen ja tilanteessa etenemiseen Myös työntekijät tarvitsevat aikaa tässä tilanteessa oman ilmaisunsa mukauttamiseen jne. Saatetaan toimia useamman henkilön kanssa, jos mukana on tukihenkilö, heidän vuorovaikutuksensa tarvitsee aikaa.

36 Vastaanottotilanteeseen valmistautumien Asiakkaasta tehtyihin aikaisempiin merkintöihin kannattaa tutustua huolella etukäteen ja käyntiin valmistautua Tutustutaan henkilön yksilöllisiin tarpeisiin (vuorovaikutus, tunteet jne. sopiva aika vastaanotolle) Tarvittaessa yhteydenotto tukihenkilöön Sopiva aika: asiakkaan arkeen, vireystilaan jne. sopiva aika Kerrotaan asiakkaalle ennalta mistä on kyse (puhelu, sähköposti, kirje, yhteys tukihenkilöön) Ylimääräiset häiriötekijät minimoidaan

37 Tilanteen eteneminen 1. Haetaan asiakas odotustilasta ja saatetaan hänet vastaanottohuoneeseen Tervehtiminen ja esittäytyminen (Aina tervehditään asiakas ensin) Kontaktin ottaminen, kiinnostuksen osoittaminen: nimen kysyminen, kuulumisten kysyminen, tunnelmien kysyminen Annetaan aikaa vastaamiseen ja kontaktiin tulemiseen. Yksilöllisyys (katsekontakti, tarvittava aika) 2. Orientoidaan asiakas paikkaan ja tilanteeseen: Luodaan turvallisuuden tunnetta Tiedätkö, mikä huone tämä on? Tiedätkö, kuka minä olen ja mitä minä teen? Oletko aikaisemmin ollut täällä? Jännittääkö yhtään? Selitetään asiakkaan kannalta tärkeimmät asiat yksinkertaisesti, vähin sanoin, näyttämällä. Yksi asia kerrallaan Yksinkertaisia kysymyksiä Hyvin konkreettista puhetta Odotetaan vastausta Anna asiakkaalle mahdollisuus ohjata vuorovaikutustilannetta

38 3. Toimenpiteet Aloitetaan kysymällä asiakkaan omaa käsitystä, jatketaan siitä Ensin kerrotaan, varmistetaan että on ymmärtänyt, sitten kosketaan, jotta pelko- ja paniikkireaktioilta vältytään. 4. Ohjeiden antaminen (kotihoito / jatko) Paperilla, selkokielellä Ohjeissa yksi asia kerrallaan (rivillä) Konkreettisia sanoja ja ohjeita Yhteystieto, josta kysyä lisää Kerrotaan suullisesti, varmistetaan, että on ymmärtänyt 5. Tilanteen päättäminen Yhteenveto tärkeimmistä asioista Haluaako kysyä vielä jotain? Miltä tuntui? Millainen tunne jäi? Milloin tapaamme seuraavan kerran. Saatetaan ulos (ja kerrotaan mitä voi seuraavaksi tehdä) (esim. kotiin, töihin) Jos tilanteessa kaikki ei ole sujunut, on hyvä varmistaa tarvitseeko apua tilanteen jälkeen.

39 Kipua aiheuttavat toimenpiteet valmisteltava huolella Esilääkitys joskus tarpeen Asiakkaalla voi olla poikkeava kipukynnys tai kosketustunto (erityisesti autismikirjon häiriöihin liittyy usein tällainen) Osattava lopettaa ajoissa! Sovitaan merkistä, jonka asiakas antaa, kun häntä alkaa hermostuttaa. Sovitaan uusi aika silloin, kun vielä menee ihan ok.

40 Pähkinänkuoressa Varaa aikaa Valmistaudu Panosta kontaktin luomiseen Puhu lyhyesti, konkreettisesti ja suoraan asiakkaalle Anna aikaa, varmista, että ymmärsi (LOVIT) Pyydä lupa, jos haluat käsitellä asiaa jonkun toisen henkilön kanssa Kohtele hyvin ja hienotunteisesti Tarkkaile, miten asiakkaan jännite kestää Pysy asiassa ja jos asiakas alkaa viihtyä liian hyvin, voit myös ohjata hänet ulos Auta henkilöä ymmärtämään, että tilanne on päättynyt.

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Lähtökohtia kehitysvammaisten henkilöiden lähipalvelujen järjestämiseen Susanna Hintsala Mikkeli

Lähtökohtia kehitysvammaisten henkilöiden lähipalvelujen järjestämiseen Susanna Hintsala Mikkeli Lähtökohtia kehitysvammaisten henkilöiden lähipalvelujen järjestämiseen 21.1.2013 Susanna Hintsala Mikkeli Kuva: Tommi Kivimäki, 2012 Eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä (YK:n yleissopimus vammaisten

Lisätiedot

Käytännön vinkkejä kehitysvammaisen ihmisen tueksi terveydenhuollon käynnille

Käytännön vinkkejä kehitysvammaisen ihmisen tueksi terveydenhuollon käynnille Käytännön vinkkejä kehitysvammaisen ihmisen tueksi terveydenhuollon käynnille Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Sisältö Kehitysvammaisuus ja mitä eri

Lisätiedot

HUOLEN ANALYSOINTI. Tunnista kenen ongelma, mikä ongelma, ongelman tausta ja löydä oikea ratkaisu!

HUOLEN ANALYSOINTI. Tunnista kenen ongelma, mikä ongelma, ongelman tausta ja löydä oikea ratkaisu! HUOLEN ANALYSOINTI Tunnista kenen ongelma, mikä ongelma, ongelman tausta ja löydä oikea ratkaisu! Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Ydinviesti TIEDON

Lisätiedot

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4. Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.2017 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola 8.6.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 19.2.2016 VN:n periaatepäätös

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen KEHAS-kuulumiset Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen Yhteiskunta muuttuu muuttuvatko palvelut? Palvelurakenne Sukupolvet vaihtuvat Toimintakulttuuri Tarpeet muuttuvat

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori 9.3.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi

Lisätiedot

Kommunikoinnin työvälineitä terveydenhuoltoon. Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Kommunikoinnin työvälineitä terveydenhuoltoon. Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Kommunikoinnin työvälineitä terveydenhuoltoon Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa http://www.savas.fi/userfiles/file/tepa/tepa_tyovalineita_tervhuoltoon_web.pdf

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto Martina Nygård THL 5.3.2019 Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta / KOULUTUSKIERROS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki, Säätytalo 1.10.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä: Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää Muuttoräppi löytyy netistä: http://www.kvps.fi/perheille/muuttovalmennus/ Elämäntilanteen kuvaus ja tulevaisuuden suunnittelu Missä haluaisin asua? Millaisessa

Lisätiedot

Kehitysvamma- alan rakennemuutos

Kehitysvamma- alan rakennemuutos Kehitysvamma- alan rakennemuutos Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Savon Vammaisasuntosäätiö/TEPA- projekti Sisältö Rakennemuutos kehitysvammapalveluissa

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen Turku 1.11.2013 Ajankohtaista meillä: Kehas ohjelma Valtioneuvoston periaatepäätös 8.11.2012

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Rovaniemi 27.8.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala KVPS:n tukiasunnot RAY- rahoitteiset Turku 23.4.2015 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Asumisen kehittämisessä ajankohtaista

Asumisen kehittämisessä ajankohtaista Asumisen kehittämisessä ajankohtaista KVANK alueellinen tilaisuus Kirsi Konola Oulu, 30.10.2018 YK:n vammaissopimus ja asuminen 19 art. Itsenäinen elämä ja osallisuus yhteisössä: Vammaisilla henkilöillä

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi

Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeuden edistäminen ja ennakolliset toimet rajoitustoimien käytön ehkäisemiseksi Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Valtioneuvosto teki 2010 ja toisen 2012 periaatepäätöksen kehitysvammaisten asunto-ohjelmaksi, jonka tavoitteena on

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä omia valintoja. Useimmat päämiehet tarvitsevat

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti. KVTL & Avi Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Hämeenlinna Petteri Kukkaniemi

Henkilökohtainen budjetti. KVTL & Avi Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Hämeenlinna Petteri Kukkaniemi Henkilökohtainen budjetti KVTL & Avi Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Hämeenlinna 10.12.2018 Petteri Kukkaniemi KVPS ja henkilökohtainen budjetointi Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne

Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne Matkalla naapuruuteen -seminaari Yksi naapureista -hanke Helsinki 26.11.2013 Jaana Huhta Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Päämiehisyyttä tukeva koulutusmateriaali Materiaali on suunnattu vammaisalan ammattilaisten käyttöön. Voidaan käyttää: Perehdyttämisessä,

Lisätiedot

Oma ääni ja oikeus omaan elämään. Pirjo Valtonen

Oma ääni ja oikeus omaan elämään. Pirjo Valtonen Oma ääni ja oikeus omaan elämään Pirjo Valtonen Ihmisarvo + Ihmisoikeudet Ihmisarvoa ei ansaita, vaan se on oikeutettu tila kaikille ihmisille Ihmisoikeudet takaavat oikeuden elää itsenäisesti ja olla

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Sirkka Sivula ja Sanna Ahola 17.5.2017 Sanna Ahola 1 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Yksilöllisen tuen laatukriteerit

Yksilöllisen tuen laatukriteerit Yksilöllisen tuen laatukriteerit Susanna Hintsala Henkilökohtaisen avun päivät 27.-28.9.2011 susanna.hintsala@kvl.fi 09-34 809 254; 040-741 6179 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta, kesäkuu 2011

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Kehitysvammaisten Palvelusäätiö - Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti ja lahjoitti säädepääoman 18.9.1992 - Palvelukoti-

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta?

Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta? Vammaislainsäädännön uudistaminen osana sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta? Uusi lainsäädäntö ja palvelurakenne tulossa - kuinka toimimme keskisuomalaisissa vammaispalveluissa Keski-Suomen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

Asumista Keski-Suomessa. Marja-Leena Saarinen 23.2.2012

Asumista Keski-Suomessa. Marja-Leena Saarinen 23.2.2012 Asumista Keski-Suomessa Marja-Leena Saarinen 23.2.2012 Metsätähden asukkaiden toiveet asumisesta Ulkopuolinen outo ihminen ei saa päästä sisälle - paitsi talonmies - paitsi nokikolari Pistokkeita myös

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Kuntamarkkinat 11.9.2013 Jaana Viemerö, asiakkuusjohtaja, Järvenpään kaupunki Asukkaita suunnilleen saman verran kuin

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus käytännössä

Itsemääräämisoikeus käytännössä Itsemääräämisoikeus käytännössä Koulutuspäivä 6.11.2017 Helsinki johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Itsemääräämisoikeus Henkilön oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä valintoja.

Lisätiedot

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala Johdanto kuntaesimerkkeihin Arjen keskiössä seminaari 6.3.2014 Susanna Hintsala susanna.hintsala@kvl.fi ARJEN KESKIÖSSÄ hankkeen tavoitteet 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit

Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit Yksilöllisen tuen laatuvaatimukset ja -kriteerit K U V A V E R S I O 2 0. 1 2. 2 0 1 1 K E H I T Y S V A M M A - A L A N A S U M I S E N N E U V O T T E L U K U N T A 1. PALVELUNI VASTAAVAT YKSILÖLLISIÄ

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA 2017 2021 Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen Tavoitteet vuoteen 2021 mennessä Potilas- ja asiakasturvallisuus näkyy rakenteissa ja käytännön toiminnassa.

Lisätiedot

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Lapsen oikeus henkilökohtaiseen apuun Tampere 22.5.2017 johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto Ulos kuplasta Asiakassuunnittelu Arvio Suunnitelma Päätös Toteutus 3 Lapsen osallisuus

Lisätiedot

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä

Elämän kartat. yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Elämän kartat yksilölähtöisen elämän suunnitteluvälineinä Olen oman elämäni päämies, saan tehdä itsenäisiä päätöksiä ja vastata niistä. (Samuli Palmu, Harjavalta) Elämän kartat Kartat auttavat meitä ymmärtämään,

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Oulu 21.4.2015 Seinäjoki 22.4.2015 Alueellisen kierroksen keskustelutilaisuuden tavoitteet Kuulla näkemyksiä

Lisätiedot

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN-

VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN- Vammaispalvelujen neuvottelupäivät, Scandic Park, Helsinki 18.2.2016 Jaana Huhta, STM Ajankohtaista Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä:

Lisätiedot

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10. Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.2010 Konsultaatioryhmä Lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Sisältö: 1. Kehitysvammaisuus 2. Kehitysvammaisuus ja terveys Pohdintatehtävä Millaiset asiat

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut

Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut Kuvat: www.papunet.fi Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut Hajanaiset palvelut palvelupoluiksi Väliseminaari 29.10.2014 TEPA-projekti HALLINNOIJA: Savon Vammaisasuntosäätiö RAHOITTAJA:

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus 9.12.2015 Outi Jalkanen Outi Jalkanen 27.2.2007 1 Kielellinen erityisvaikeus, Käypä hoito 2010 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus Kuopio 15.3.2018 Sirkka Sivula johtava lakimies Kehitysvammaisten Tukiliitto ry sirkka.sivula@tukiliitto.fi

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä. Petteri Kukkaniemi

Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä. Petteri Kukkaniemi Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Petteri Kukkaniemi Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Tavoitteemme on löytää yksilöllisiä ratkaisuja ja

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 20.1.2011 Kuhmon Työkeskus Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely Keskustelua Hyvän

Lisätiedot

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta

Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Keski Suomen SOTE uudistuksen asiakasraadin huomiot valinnanvapaudesta Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten minä valitsen palveluideni tuottajan? Poliittinen näkemys ja yksilön oma ideologia Ajanvarauksen

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Arjen Keskiössä seminaari Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä

Arjen Keskiössä seminaari Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä Arjen Keskiössä seminaari 6.3.2014 Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä Yksilöllisen asumisen kehittäminen ja Arjen Keskiössä-hanke Careassa Laitoshoidon purku ja avohuollon asumisen kehittäminen

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot