AVAUKSIAK AUPUNGIN JAM AASEUDUN VUOROVAIKUTUKSEEN

Transkriptio

1

2 AVAUKSIAK AUPUNGIN JAM AASEUDUN VUOROVAIKUTUKSEEN KÄYTÄNNÖN VUOROVAIKUTUKSESTAALUEKESKUSOHJELMAN JAM AASEUDUN PAIKALLISTEN TOIMINTARYHMIENY HTEISTOIMINTAAN Satu Kumpulainen, Jukka Hirvonen Yhdyskuntasuunnittelunt utkimusj a koulutuskeskus (YTK)/ Teknillinen korkeakoulu (TKK) Toimintakulttuurien eroista kaupunki- ja maaseutuosapuolten yhteiseen oppimisprosessiin -tutkimusprojektin loppuraportti njulkaisu 1/2005 MAASEUTUPOLITIIKAN YHTEISTYÖRYHMÄ

3 ISNN ISBN Taitto Vammalan Kirjapaino Oy Paino Vammalan Kirjapaino Oy Vammala 2005

4 JULKAISIJA JULKAISUN NIMI Avauksia kaupungin ja maaseudun vuorovaikutukseen käytännön vuorovaikutuksesta aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoimintaan SARJA /N :O ILMESTYMISAJANKOHTA 1/2005 Helmikuu 2005 ISSN I SBN (nid.) I SBN (pdf) ISBN ISBN KOKONAISSIVUMÄÄRÄ 80 TEKIJÄT Satu Kumpulainen ja Jukka Hirvonen, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus, Teknillinen korkeakoulu JULKAISUNKUVAUS AVAINSANAT Kaupungin ja maaseudunv uorovaikutus, aluekeskusohjelma,m aaseudun paikalliset toimintaryhmät, yhteistoiminta, toimintakulttuuri, kumppanuus Tutkimusraportissak äsitellään kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien välisenä yhteistoimintana sekä käytännön vuorovaikutuksena tilastojen valossa. Tutkimuksessao li kolme esimerkkialuetta: Turun seutu, Mikkelin seutu ja Hyvinkään-Riihimäens eutu. Tutkimusmenetelmiin kuuluivat henkilöhaastattelut, ryhmäkeskustelut, sähköpostikyselyt ja tilastoanalyysi. Kaupungin ja maaseudunv uorovaikutus huomioidaan nykyisin yhä useammissa alueellisissa kehittämisohjelmissa, mutta sille annetaan eri ohjelmissa erilaisia merkityksiä. Aluekeskusohjelmassa korostetaan toiminnallisten kaupunkiseutujen kehittämistä ja kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusn äyttäytyy lähinnä kuntien seudullisena yhteistyönä. Maaseudun kehittämisohjelmissa, joita maaseudun paikalliset toimintaryhmät osaltaan toteuttavat, kaupungin ja maaseudun vuorovaikutust uodaan esiin niin käytännön vuorovaikutuksena kuin eri toimijoiden välisenä vuorovaikutuksena. Aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien toiminta-alueeto vat osittain päällekkäiset, mutta niiden kehittämisen lähtökohdat ovat jossain määrin erilaiset eikä niiden välillä yleisesti ottaen ole vakiintunutta yhteistoimintaa. Esimerkkialueiden välillä on kuitenkin tässä suhteessa selviä eroja. Kun yhdellä seudullayhteistoimintaa on ollut aluekeskusohjelmatoiminnan alusta lähtien, toisella seudulla osapuolet tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa tutkimuksen yhteydessä järjestetyssä ryhmäkeskustelutilaisuudessa. Tämän tutkimuksen perusteella tarve aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnalle on olemassa. Se tunnistetaan etupäässä maaseutupuolella, jossa asiaa on keskushallinnon toimesta pohdittu muun muassa toimintaryhmien yhteistapaamisissa. Aluekeskusohjelma-ja kaupunkipolitiikan puolella ajatus aluekeskusohjelman yhteistoiminnasta maaseudun paikallisten toimintaryhmien kanssa on puolestaan melko vieras. Tutkimuksen lähtökohtana oli, että molempiao sapuoliah yödyttävää yhteistoimintaa voi olla hyvinkin erilaisista toimintakulttuureista huolimatta, kun yhteisenä päämääränä on yhteisen alueen kokonaisvaltainen kehittäminen. Raportissa esitetään toimenpide-ehdotuksia, joiden tarkoituksena on toimia keskustelunaloitteena ja oppaanat iiviimpään yhteistoimintaan. Edellytyksenä tilanteen paranemiselle on asian nostaminen laajempaan keskusteluun ja yhteistoiminnan tiivistyminen keskushallinnossa kaupunki- ja maaseutuosapuolten välillä.

5 UTGIVARE Landsbygdspolitikens samarbetsgrupp SERIENS NUMMER PUBLIKATION Öppningar för växelverkan mellan staden och landsbygden den praktiska växelverkan mellan regioncentraprogrammet och landsbygdens lokala verksamhetsgrupper UTGIVNINGSDATUM Publikationer 1/2005 Februari 2005 ISSN I SBN (häftad) I SBN (pdf) ISBN ISBN SIDOANTAL 80 FÖRFATTARE Satu Kumpulainen and Jukka Hirvonen, Centrum för urbana och regionala studier, Tekniska högskolan REFERAT NYCKELORD Växelverkanm ellan staden och landsbygden, regioncentraprogrammet, landsbygdens lokala verksamhetsgrupper, samverkan, verksamhetskultur, partnerskap I utredningsrapportenb ehandlas växelverkan mellan staden och landsbygden som en samverkan mellan regioncentraprogrammet och de lokala verksamhetsgrupperna samt som en praktisk växelverkan enligt statistik. I utredningen finns tre exempelregioner: Åbotrakten, St: Micheltrakten och Hyvinge-Riihimäkitrakten. Undersökningsmetoderna var personliga intervjuer, gruppdiskussioner, e-postförfrågningar och statistisk analys. Nuförtiden uppmärksammasv äxelverkan mellan staden och landsbygden i allt flera regionala utvecklingsprogram, men man ger ordet olika meningar i olika program. I regioncentraprogrammet betonas utvecklingen av operativa stadsregioner och växelverkan mellan staden och landsbygden framträder närmast som regionalt samarbete mellan kommunerna. I landsbygdens utvecklingsprogram som för sin del genomförs av landsbygdens lokala verksamhetsgrupper, växelverkan mellan staden och landsbygden framförs både i praktiken och mellan olika aktörer. Verksamhetsområden av regioncentraprogrammet och landsbygdens lokala verksamhetsgrupper är delvis överlappande, men utgångspunkterna av deras utveckling är i någon mån olika och allmänt taget finns det inte något etablerat samarbete mellan dem. I detta avseende finns det nog klara olikheter mellan exempelregionerna. När det i en region har funnits samarbete ända sedan början av regioncentraprogramverksamheten, träffades parterna i en annan region varandra för första gången i en gruppdiskussionstillställning som hade organiserats i samband med den här undersökningen. Enligt den här undersökningen finns det dock ett behov för samarbete mellan regioncentraprogrammet och de lokala verksamhetsgrupperna. Det inses mestadels i landsbygdssidan där saken har resonerats på initiativ av centralförvaltningen bl.a. i verksamhetsgruppernas gemensamma sammanträffanden. I regioncentraprogrammets och stadspolitikens sida är dock idén om samarbete med landsbygdens lokala verksamhetsgrupper ganska främmande. Undersökningens utgångspunkt var att det kan finnas samarbete som är till nytta för båda parterna trots mycket olika verksamhetskulturer, när det gemensamma målet är områdets övergripande utveckling.ir apporten finns åtgärdsförslag som skall kunna öppna diskussionen och fungera som en guide för ett mera intensivt samarbete.f örutsättningen för att förbättra situationen är att provocera en vidare diskussion om saken och ett intensivare samarbete i centralförvaltningen mellan parterna i staden och landsbygden.

6 PUBLISHER Rural Policy Committee PUBLICATION SERIALNUMBER DATE OF PUBLICATION Publications 1/2005 February 2005 ISSN I SBN ( wire stitched) I SBN (pdf) ISBN ISBN Openings for the interaction between town and countryside practical interaction between the Regional Centre Programme and rural local action groups NUMBER OF PAGES 80 AUTHOR Satu Kumpulainen and Jukka Hirvonen, Centre for urban and regionals tudies, Helsinki Universityo f Technology SUMMARY KEYWORDS Interaction between town and countryside, Regional Centre Programme, rural local action groups, collaboration, operating culture, partnership In this study interaction between town and countryside has beene xamined as collaboration between the Regional Centre Programme and the local rural action groups and as practical interaction according to statistics. There are three regions as examples: the Turku, Mikkeli and Hyvinkää-Riihimäki regions. The research method includedinterviews,g roup discussions, inquiries and a statistical analysis. Nowadays the interaction between town and countryside is taken into account in most of the regionald evelopment programmes but different programmes have different meanings for it. The Regional Centre Programme emphasizes the development of functional urban areas and that the interaction between town and countryside can be seen as regional collaboration between municipalities.i n the rural development programmes that are implemented by the rural local action groups, the interaction between town and countryside is brought out both as practical interaction and as interaction between different actors. The operational spheres of the Regional Centre Programme and the rural local action groups are partly overlapping but their starting points for development are somewhat different and there is generally speaking no established cooperation between them. H owever, there are some clear differences between the example areas. When there has been collaboration in one region since the beginning of the Regional Centre Programme,in another the parties met one another for the first time at a group discussion meeting organized in connection with this study. According to this study there is a need for collaboration between the Regional Centre Programme and the rural local action groups. This has been acknowledged mostly in the rural side. Central administration has paid attention to this problem and it has been discussed for instance at the gatherings of the action groups. On the other hand, from the angle of the Regional Centre Programme and town policy, the idea of collaboration between the Regional Centre Programme and rural local action groups is rather remote. The starting point of this study was that there could be some collaboration useful to both parties despite the very different operating cultures when the common goal is to develop the region comprehensively. In this report there are some proposals for measures that could open and guide the discussionf or closer collaboration. In order to make the situation better it is necessary to bring the matter into a wider discussion and to get the actors of central administration, town and countryside to collaborate better with each other.

7

8 ESIPUHE Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on kaikille tuttu, suuri ja arkinen tosiasia, mutta se on myös mittava mahdollisuuksien kenttä. Jo jonkin aikaa OECD:ssa, Euroopan unionissa ja jäsenmaissa sekä tutkimuslaitoksissa on pohdittu, miten mahdollisuudet saataisiin molempien osapuolten käyttöön. Suomessa kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusryhmä on tuottanut kolme raporttia asiasta teoreettiselta, käytännölliseltä ja poliittiselta kannalta katsottuna. Tässä yhteydessä on havaittu, että olemassa olevista työmuodoista etenkin aluekeskusohjelma ja toimintaryhmätyö tapailevat vuorovaikutusta. Siksi rahoittikin tutkimushankkeen, jossa tähän seikkaan kiinnitetään huomiota. Satu Kumpulainen (kaikki luvut lukuunottamatta lukua 5) Jukka Hirvonen (luku 5) Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta ovat laatineet hyvin mielenkiintoisen ja puhuttelevan raportin käytännön vuorovaikutukseen liittyvästä ajattelusta, toiminnoista tai niin kuin näyttää ajattelemattomuuksista. Vuorovaikutuksen hyödyntämisessä ollaan vasta alussa. Siksi maaseutu- ja kaupunkipolitiikoilla riittää tehtävää. Vuorovaikutus on nimenomaan aidosti yhteinen vastuualue. Sitä ei tehdä keskuslogiikalla eikä paikallisella omaehtoisuudella. Metodologia on yhteistuumin rakennettava. Kiitokset YTK:lle, Satu Kumpulaiselle ja Jukka Hirvoselle raportista. Tavalla tai toisella vuorovaikutuksen kypsyttelyä on jatkettava kansallisesti, EU-välineitä hyödyntäen, paikallisesti, seudullisesti ja maakunnallisesti. Helsingissä 11. helmikuuta 2005 Eero Uusitalo maaseutuneuvos n pääsihteeri

9

10 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JATOTEUTUS 2 3 VIITEKEHYS Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus Aluekeskusohjelmien ja toimintaryhmien yhteistoiminnan lähtökohdat 5 4 ESIMERKKIALUEIDEN ESITTELY 10 5 KAUPUNGIN JAM AASEUDUN KÄYTÄNNÖN VUOROVAIKUTUS TURUN JAM IKKELIN SEUDUILLA Turun seutu Maaseutu ja kaupungit Turun ympäristössä Pendelöinti Loma-asuminen Muuttoliike Mikkelin seutu Kaupunki ja maaseutu Mikkelin seudulla Pendelöinti Loma-asuminen Muuttoliike Yhteenveto 43 6 ALUEKESKUSOHJELMAN JATOIMINTARYHMIEN YHTEISTOIMINTA ESIMERKKIALUEILLA Turun seutu Mikkelin seutu Hyvinkään-Riihimäen seutu 53 7 ALUEKESKUSOHJELMAN JATOIMINTARYHMIEN YHTEISTOIMINNAN PIIRTEITÄJ A ONGELMAKOHTIA Toiminta-alueiden erilaiset rajat Tarve yhteistyölle Yhteistyötä hallinnossa ja hankkeissa Aluekeskusohjelman rooli seudullisessa kehittämisessä Toimintaryhmät yhteistyön osapuolina Kumppanuutta erilaisista toimintakulttuureista huolimatta 60

11 8 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ ALUEKESKUSOHJELMAN JA TOIMINTARYHMIEN YHTEISTOIMINNAN TILASTA Yhteistoiminnan tila esimerkkialueilla Yhteistoiminnan tila Suomessa 64 9 EHDOTUKSIA YHTEISTOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI 66 LÄHDELUETTELO 69 LIITTEET 72

12 1 1 J OHDANTO Kansallista alueiden kehittämistä ohjaa laki alueiden kehittämisestä, jota tarkentavat valtioneuvoston aluepoliittisessa tavoiteohjelmassaan määrittelemät aluepolitiikan tavoitteet. Toteuttamiskanavia ovat muun muassa maaseutupolitiikka ja kaupunkipolitiikka, jotka eriytyivät omiksi kehittämisen aloikseen ja 1990-luvuilla vastaamaan maaseudun ja kaupungin hyvin erilaisiin kysymyksiin ja ongelmiin. Samoihin aikoihin siirryttiin julkisvetoisesta sektoreittain toteutettavasta kehittämistoiminnasta ohjelmaperustaiseen aluepolitiikkaan. Tämä tarkoitti uusien toimijoiden tuloa kehittämisen kentälle, joita edustavat esimerkiksi tämän tutkimuksen kiinnostuksen kohteet aluekeskusohjelma ja maaseudun paikalliset toimintaryhmät. Uusissa toimintatavoissa korostuvat omaehtoisuus, yhteistyö, verkostot ja innovatiivisuus. Kaupunki- ja maaseutualueiden vuorovaikutus on viime vuosina saanut kehittämispolitiikan kentillä kasvavaa huomiota. Muun muassa valtioneuvoston aluepoliittiseen tavoiteohjelmaan on yhtenä pyrkimyksenä kirjattu kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen lisääminen kehittämistyössä. Samaan aikaan on alettu korostaa kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteensovittamista, vuorovaikutuspolitiikkaa. Sekä kaupunki- että maaseutupolitiikka ovat itsessään tärkeitä niiden sisältökysymysten erojen vuoksi, mutta samalla viime aikoina on nostettu esiin myös avoimen keskustelun ja politiikkatason yhteistyön tärkeys. Aluekeskusohjelmat ovat tässä tutkimuksessa kaupunkiosapuolia, ja niiden toiminta-alueiksi on määritelty toiminnalliset kaupunkiseudut. Ohjelmassa on laatijoiden mukaan kyse yhteistyöprosessista, kumppanuudesta valtion, alueiden, maakuntien liittojen, kuntien, yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan kesken. Pyrkimys monitoimijaisuuteen ja nimenomaan maaseudun kytkeminen mukaan kehittämistyöhön puhuvat eri osapuolten yhteistyön puolesta. Maaseudun paikalliset toimintaryhmät ovat tutkimuksen maaseutuosapuolia. Ne toimivat maaseutupolitiikan toteuttajina ruohonjuuritasolla, ja niitä hallinnoivat yhteistyössä alueen asukkaat, yhdistykset, yritykset ja kunnat. Toimintaryhmien toimialueet kattavat lähes koko Suomen suurimpien kaupunkiseutujen keskustaajamia lukuun ottamatta. Monitoimijaisuus toteutuu toimintaryhmien kehittämisohjelman mukaisessa maaseudun kehittämistyössä, mutta tärkeä kysymys on, millaisia linkkejä toimintaryhmätyöllä on kaupunkien suuntaan. Aluekeskusohjelman ja toimintaryhmätyön välillä ei ole laajemmin havaittavissa olevaa yhteistyötä. Yhteistyö olisi kuitenkin tärkeää niin alueellisten kehittämisohjelmien tekemisessä yhteisten kehittämissuuntaviivojen luomiseksi kuin yksittäisten hankkeitten toteuttamisessa. Kaupunki- ja maaseutuosapuolten olisi tärkeää oppia tuntemaan toistensa toimintakulttuurit ja löytää alueellisessa kehittämistyössä yhteinen sävel kehittämisen tehostamiseksi. Erilaisista lähtökohdista huolimatta kehittämisosapuolten vuorovaikutus voi olla hedelmällistä ja oppimista voi tapahtua puolin ja toisin.

13 2 2 T UTKIMUKSEN TAVOITTEET JATOTEUTUS Hankkeessa tutkitaan kaupungin ja maaseudun välistä vuorovaikutusta aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien välisenä vuorovaikutuksena sekä käytännön vuorovaikutuksena tilastojen valossa. Tavoitteena on selvittää millainen aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien välisen vuorovaikutuksen tilanne on tällä hetkellä Suomessa sekä millaisissa asioissa se käytännössä näyttäytyy. Tutkimuksessa on haluttu välttää ajattelutapaa, jossa kehittäminen ja oppiminen lähtevät keskusten tarpeista ja aloitteista. Sen sijaan korostetaan maaseutu- ja kaupunkiosapuolten tasapuolista yhteistoimintaa sekä mahdollisuuksia oppia toisenlaisista toimintatavoista. Taustaoletuksena tutkimusta aloitettaessa oli, että kaupungin ja maaseudun toimijoiden onnistunut vuorovaikutus ja verkostoituminen perustuvat toimijoiden molemminpuoliseen oppimiseen. Tutkimussuunnitelmassa esitetyt tutkimuskysymykset ovat: Millaista vuorovaikutus eri osapuolten välillä voi parhaimmillaan olla? Miten ja mitä osapuolet voivat oppia toisiltaan? Näiden kysymysten selvittämiseksi esitettiin seuraavat kysymykset: Millainen rooli alueellisessa yhteistyössä ja oppimisessa on seutujen päivittäisen työssäkäyntialueen ulkopuolella olevilla harvaanasutuilla alueilla? Millaisia linkkejä maaseudun paikallisten toimintaryhmien työn kautta voidaan rakentaa kaupunkien suuntaan? Voiko aluekeskusohjelmien ja toimintaryhmien välisen keskusteluyhteyden kautta syntyä aitoja vuorovaikutuspolitiikan osapuolia? Tutkimus pohjautuu kokemuksiin kolmen esimerkkialueen aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien välisestä vuorovaikutuksesta. Aloitettaessa tutkimusta esimerkkialueita oli kaksi, Turun ja Mikkelin seudut. Kolmas esimerkkialue, Hyvinkään Riihimäen seutu, otettiin työhön mukaan myöhemmässä vaiheessa aluekeskusohjelman ja toimintaryhmän yhteistyön best practice -alueena. Seutua käsitellään työssä hieman kevyemmin kuin alkuperäisiä kahta esimerkkialuetta, mutta tästä huolimatta kokemukset Hyvinkään Riihimäen seudulla tuovat kiinnostavan lisän tutkimukseen. Aineistona tutkimuksessa on käytetty aluekeskus- ja toimintaryhmätoimijoiden henkilöhaastatteluja sekä Turun ja Mikkelin seuduilla toteutettuja ryhmäkeskusteluja (ks. liite 1). Lisäksi Turun ja Mikkelin seudun kunnanjohtajille tehtiin sähköpostikysely (ks. liite 2). Tämän aineiston avulla on saatu melko kattava kuva aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnasta esimerkkialueilla. Aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnan tilasta sekä keskushallinnon kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteyksistä saatiin tietoa haastattelemalla aluekeskusohjelman projektijohtaja Ulla-Maija Laihoa Sisäasiainministeriöstä ja ylitarkastaja Risto Matti Niemeä Maa- ja metsätalousministeriön maaseutupolitiikkajaostosta huhtikuussa 2004 Käytännön vuorovaikutuksen tutkimiseen Turun ja Mikkelin seuduilla on käytetty Tilastokeskuksen rekisteripohjaista tilastoaineistoa. Tutkittavia teemoja olivat pendelöinti, loma-asuminen ja muuttoliike. Kappaleessa 3 on esitelty tutkimuksen viitekehys, joka muodostuu toisaalta kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksesta (3.1) ja toisaalta aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnan lähtökohdista (3.2). Luvun 3.2 aineistona on käytetty keskushallinnon

14 3 virkamiehille tehtyjä haastatteluja, jotka omalta osaltaan kertovat millaisia edellytyksiä aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnalle on olemassa. Kappaleessa 4 on esitelty tutkimuksen kolme esimerkkialuetta. Luvussa 4.1 on esitelty alueiden toimijat ja niiden toiminta-alueet sekä pohdittu alueita toimintaympäristöinä. Luvussa 4.2 pohditaan toiminta-alueiden rajojen rikkonaisuutta suhteessa toisiinsa ja sitä, miten asia vaikuttaa alueelliseen kehittämiseen. Kappaleessa 5 on esitelty Turun ja Mikkelin seuduista tehty tilastoanalyysi kaupungin ja maaseudun käytännön vuorovaikutuksesta. Hyvinkään Riihimäen seutu nostettiin kolmanneksi esimerkkialueeksi myöhäisemmässä vaiheessa, eikä siitä käytännön syistä ollut enää mahdollista tehdä vastaavaa tilastoanalyysiä. Kappaleessa 6 on esitelty aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistyön piirteitä kolmella esimerkkialueella. Yksilöhaastatteluin ja ryhmäkeskusteluin päästiin pureutumaan vuorovaikutuksen tilaan, sen puutteisiin ja kehittämistarpeisiin. Turun ja Mikkelin seuduilla toteutetuissa ryhmäkeskusteluissa tuotiin saman pöydän ääreen aluekeskusohjelma- ja toimintaryhmätahojen ihmisiä keskustelemaan seudun kehittämisestä kaupungin ja maaseudun toimijoiden yhteistyönä sekä ideoimaan uusia yhteistyömuotoja alueen kehittämiseksi. Tarkoitus oli samalla saattaa toimijoita yhteen ja luoda keskusteluyhteyksiä, sillä ei ollut itsestään selvää, että toimijat tuntisivat toisensa. Hyvinkään Riihimäen seudulla ei toteutettu ryhmäkeskustelua, mutta seudun aluekeskusohjelman ja toimintaryhmän edustajat olivat mukana Turun tilaisuudessa esittelemässä toimintaansa. Kappaleessa 7 esitellään sellaisia aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnan piirteitä ja ongelmia, jotka nousivat esiin esimerkkialueiden haastatteluissa ja keskusteluissa. Kappaleessa pohditaan yhteistoiminnan eri aspektien tämänhetkistä tilannetta. Kappaleessa 8 esitellään esimerkkialueiden tilanteen pohjalta kolme erilaista mallia aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnan tilasta. Samalla pohditaan laajemmin yhteistoiminnan tilaa Suomessa tällä hetkellä. Kappaleessa 9 esitellään kymmenen toimenpide-ehdotusta aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnan kehittämiseksi. Tutkimus on toteutettu Teknillisessä korkeakoulussa Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa. Raportin on kirjoittanut FM Satu Kumpulainen lukuun ottamatta lukua 5, jonka on kirjoittanut VTM Jukka Hirvonen. Työn edetessä ryhmäkeskusteluita tekemässä ja raporttia kommentoimassa ovat lisäksi olleet arkkitehti Olli Maijala, FL Kaisa Schmidt-Thomé ja FM Leena Mikkonen-Young Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksesta. Tutkimuksen on rahoittanut kokonaisuudessaan ja sen ohjausryhmänä on toiminut Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmä.

15 4 3 V IITEKEHYS 3.1 Kaupungin ja maaseudunv uorovaikutus Tutkimuksen lähtökohtana on kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus, jonka sisällöstä ja monista näkökulmista keskustellaan tälläkin hetkellä niin politiikassa kuin kehittämistoimijoiden ja tutkijoiden keskuudessa. Vuorovaikutuskeskustelun tarkoituksena ei yleisesti ottaen ole luoda vastakkainasettelua toimijoiden välille, vaan parhaimmillaan osapuolten erottelu auttaa näkemään kaupungin ja maaseudun erilaisuuden ja näistä eroista kumpuavat kehittämismahdollisuudet. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmä erottaa suomalaisessa keskustelussa kolme tapaa ymmärtää kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus (Edellytykset käytännöiksi 2004:10). Vuorovaikutus tarkoittaa eri yhteyksissä: 1. seutuyhteistyötä, 2. edellytysten parantamista arkiselle kanssakäymiselle tai 3. kaupunki- ja maaseututoimijoiden suoria yhteyksiä. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus huomioidaan nykyisin yhä useammissa kehittämisasiakirjoissa aluesuunnittelun eri tasoilla. Eurooppalaisen aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivat linjaavassa ESDP-asiakirjassa yksi keskeinen tavoite on kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen vahvistaminen kumppanuuden hengessä. Kumppanuuden (partnership) painottaminen tuo positiivisen kaiun kaupungin ja maaseudun vuorovaikutukseen ja korostaa aktiivisia yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyjä sekä molempien osapuolien hyötyä. ESDP:ssä toimivan kumppanuuden edellytyksiksi luetaan osapuolten tasa-arvoisuus, itsenäisyys ja vapaaehtoisuus (Euroopan komissio 1999; ks. myös Schmidt-Thomé 2002:14 15). Kansallisella tasolla kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on huomioitu kansallisessa aluepoliittisessa tavoiteohjelmassa, jossa yhdeksi tavoitteeksi on kirjattu vuorovaikutuksen edistäminen muun muassa maakuntaohjelman, aluekeskusohjelman ja maaseutupoliittisen kokonaisohjelman avulla. Näistä aluekeskusohjelman päämääränä on toiminnallisten kaupunkiseutujen kehittäminen ja kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus supistuu lähinnä kaupunki- ja maaseutukuntien väliseen seutuyhteistyöhön. Rakennemuutoksesta kärsivien maaseutu- ja kaupunkialueiden kehittämiseen tähtäävät tavoite 2-ohjelmat ovat puolestaan huomioineet kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen kauttaaltaan monipuolisesti (ks. esim. Schmidt-Thomé 2002:47 52). Vuorovaikutuksen kirjoittamisesta ohjelmiin on kuitenkin vielä matkaa sen toteutumiseen käytännössä alueilla. Lähimmäksi käytäntöä päästään ALMA- ja LEADER+ -ohjelmissa, joissa kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on yksi teemoista, jonka maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat valita ohjelmansa pohjaksi. Vuorovaikutuksen määrittelyssä puhutaan yleisesti käytännön vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutuspolitiikasta, kun halutaan erottaa toisistaan arjen vuorovaikutusilmiöt ja tietoinen kehittämispolitiikka. Käytännön vuorovaikutuksella tarkoitetaan yleensä ihmisten ja tavaroiden liikettä kaupungin ja maaseudun välillä. Vuorovaikutuspolitiikka on Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmän määrittelyn mukaan vuorovaikutusnäkökulman tietoista huomioonottamista kaupunki-maaseutuakselilla kehittämisen eri tasoilla (Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus politiikaksi 2002:5). Siihen liittyvät niin kaupunki- ja maaseutupolitiikan linjaukset ja erilaiset alueelliset kehittämisohjelmat kuin kaupungin ja maaseudun toimijoiden välinen yhteistoiminta. Vuorovaikutuksen määrittelyssä käytetään myös käsiteparia suppea/laaja vuorovaikutus (Katajamäki et al. 2001). Laajalla vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaupungin ja maaseudun välistä moniulotteista vuorovaikutusta, joka näkyy yksilöliikehdintänä (vrt. käytännön vuorovaikutus). Suppea vuorovai-

16 5 kutus kuvaa erilaisia kehittämishankkeita, joiden avulla kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta kehitetään. Onnistumisen edellytyksenä suppeassa vuorovaikutuksessa ovat aktiiviset yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyt. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on viime vuosina leimautunut jossain määrin maaseudun kehittämisvälineeksi, vaikka positiivinen vuorovaikutus hyödyttää niin maaseutu- kuin kaupunkiosapuolia. Saarteenojan (2000:50) mukaan kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus ei ole aina molempia osapuolia hyödyttävää, ja se voi joissakin tapauksissa olla toiselle osapuolelle jopa haitallista. Kumppanuuteen perustuvassa vuorovaikutuksessa korostuu kuitenkin erityisesti vuorovaikutuksen hyöty molemmille osapuolille, ja tätä korostamme tässä työssä aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnassa. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksessa on pohjimmiltaan kyse sen tuomasta lisäarvosta, joka on parhaassa tapauksessa molemmille osapuolille yhtä suuri. 3.2 Aluekeskusohjelmien ja toimintaryhmien yhteistoiminnan lähtökohdat Kaupunki-, maaseutu- ja vuorovaikutuspolitiikkaa Maaseutupolitiikan synty ajoittuu 1980-luvulle. Perinteinen maa- ja metsätalouteen panostaminen ei enää riittänyt maaseudun kehittämiseksi ja autioitumiskehitys uhkasi maaseudun elinvoimaisuutta. Maaseutupolitiikan muotoutumisen myötä kehittämiseen otettiin kokonaisvaltainen näkökulma aiemman yksittäisten sektoreiden kautta johdetun kehittämisen rinnalle (ks. esim. Valtakari 1999). Maaseutupoliittisia teemoja esiin nostamaan perustettiin vuonna 1995 eri hallinnonalojen välinen. Neljännessä maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa maaseutupolitiikan tavoitteeksi on kirjattu elinvoimaisen ja toimivan maaseudun takaaminen (Elinvoimainen maaseutu 2004:8). Maaseutupolitiikassa voidaan erottaa toisistaan laaja ja suppea maaseutupolitiikka. Laajalla maaseutupolitiikalla tarkoitetaan kaikkeen eri hallinnonalojen sisällä ja toimesta tapahtuvaan kehittämiseen vaikuttamista. Suppea maaseutupolitiikka sisältää erityisesti maaseudun kehittämiseen määritellyt toimenpiteet ja tavoitteet (Elinvoimainen maaseutu 2004:31). Kaupunkipolitiikka alkoi kehittyä omaksi politiikanalakseen 1990-luvun puolessavälissä, jolloin työryhmät niin ympäristöministeriössä, Suomen Kuntaliitossa kuin sisäasiainministeriössä pohtivat kaupunkien kehittämistä ja kaupunkipolitiikan harjoittamisen tarvetta Suomessa. Tämä työ johti hallinnonalojen välisen Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän nimittämiseen kolmivuotiskaudeksi Vuonna 2000 asetettiin toinen Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä, jonka työtä jatkaa nykyisin laajennetulla tehtävänmäärityksellä vuonna 2001 perustettu Aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä. Kaupunkipolitiikalla tarkoitetaan kaupunkien erityistarpeisiin vastaavaa kansallista politiikkaa, jonka tavoitteena on edellytysten luominen kaupunkiseutujen kehittämiselle (Kuntaliitto 2004). Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän loppuraportissa (2000:20) kaupunkipolitiikan kohteeksi nimetään kaupunkiseudut eli kaupunkien toiminnalliset alueet, joiden kehityksen moottorina toimii keskuskunta. Viime vuosina on alettu korostaa kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteensovittamista, vuorovaikutuspolitiikkaa. Sen avulla vahvistetaan eri ohjelmien ja politiikkalohkojen yhteyttä niin keskushallinnossa kuin alueilla sekä edistetään kaupungin ja maaseudun käytännön vuorovaikutusta eri muodoissaan. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmän mukaan toimiva kokonaisuus syntyy

17 6 rinnakkain toimivista kaupunki- ja maaseutupolitiikoista ja niiden avoimesta vuorovaikutuksesta, sillä ilman politiikkatason yhteistyötä saatetaan ajautua turhaan vastakkainasetteluun (Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus 2000:1). Ryhmän mielestä kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on sisällytettävä olemassa oleviin kehittämisohjelmiin, kuten aluekeskusohjelmaan, maaseutupoliittiseen kokonaisohjelmaan ja toimintaryhmätyöhön (Edellytykset käytännöiksi 2004:66). Kuvassa 1 on hahmoteltu nykyistä kaupunki- ja maaseutupolitiikan vuorovaikutuksen kehikkoa. Aluekeskusohjelman toiminnan lähtökohdat Aluekeskusohjelma on osa hallituksen syksyllä 2000 luomaa aluepoliittista tavoiteohjelmaa. Aluekeskusohjelman toteutus käynnistyi vuosina kaikkiaan 34 alueella. Alueet nimettiin aluksi vuoden 2003 loppuun saakka, mutta valtioneuvoston päätöksellä kaikki alueet jatkavat ohjelmassa seuraavankin ohjelmakauden eli vuoden 2006 loppuun. Aluekeskusohjelman avulla pyritään luomaan vaihtoehto aluerakenteen keskittymiskehitykselle Suomessa. Ohjelman avulla pyritään vahvistamaan erikokoisten kaupunkiseutujen omiin vahvuuksiin ja erikoistumiseen perustuvaa kilpailukykyä, elinvoimaa ja sosiaalisesti tasapainoista kehitystä. Edelleen tavoitteena on elinvoimaisten aluekeskusten verkoston synnyttäminen Suomeen. Osana kaupunkipolitiikkaa aluekeskusohjelma tukeutuu ajatukseen keskuskaupunkien merkittävyydestä alueiden kehittämisessä. Toisaalta ohjelmassa korostetaan koko toiminnallisen kaupunkiseudun kehittämistä ja kaupunkien ja niitä ympäröivien seutujen vuorovaikutuksen tärkeyttä. (Valovirta et al. 2004) K AUPUNKIPOLITIIKKA M AASEUTUPOLITIIKKA maa- ja metsätalousministeriö sisäasiainministeriö suun taviivat aluekeskusohjelma työkalut maaseudun kehittämisohjelmat kunnat kaupunki, elinkeinokeskus tai muu taho toteutus maaseudun paikallinen toimintaryhmä kyläyhdistykset, kuntalaiset, yritykset Kuva 1. Aluekeskusohjelma ja maaseudunpaikallisten toimintaryhmien yhteistoiminnan kehikko.

18 7 Aluekeskusohjelman valtakunnalliset tavoitteet luotiin alunperin tarkoituksellisen yleisiksi, sillä alueille haluttiin antaa mahdollisuus kehittämistavoitteiden ja etenkin -keinojen luomiseksi niiden omista lähtökohdista käsin. Alueille suuntaa antaa viisi toimintamallia ja sisällön neljä tavoitetta. Toimintamalleista seudullisuus, kumppanuus ja osallisuus liittyvät keskuskaupunkien ja niitä ympäröivän seudun yhteistyöhön seudun kehittämisessä. Käytännössä aluekeskusohjelma haluttiin etenkin alkuvaiheessa nähdä ennemmin seudullisen yhteistyön virittäjänä ja koordinoijana kuin hankkeiden rahoittajana (Valovirta et al. 2004). Maaseudun paikallisten toimintaryhmien toiminnan lähtökohdat Ohjelmaperustainen maaseudun kehittäminen alkoi laajassa mittakaavassa Suomen liityttyä Euroopan Unioniin vuonna LEADER -ohjelman myötä maaseudulle syntyi uusi kehittämistä ohjaava taho, maaseudun paikalliset toimintaryhmät. Nykyisin Suomessa toimii 58 toimintaryhmää, jotka saavat rahoituksen neljästä eri kehittämisohjelmasta. Toimintaryhmätyöllä pyritään maaseutualueiden elinvoimaisuuden lisäämiseen ja mahdollisuuksien parantamiseen tukeutumalla paikalliseen kumppanuuteen ja omaehtoiseen kylätoimintaan. Toimintaryhmätyön periaatteet ovat rahoitustahosta huolimatta kaikissa ryhmissä samat. Alueellisen kehittämissuunnitelman hyväksyy toimintaryhmän hallitus, joka kolmikantaperiaatteen mukaisesti koostuu kuntien edustajista (1/3), järjestöjen ja yrittäjäjärjestöjen edustajista (1/3) ja kuntalaisista (1/3). Päätöksenteko on jaettu TE-keskusten ja toimintaryhmien välille ja toiminta-alueiden kunnat ovat sitoutuneet tukemaan toimintaa rahallisesti. Kansalliset maaseudun kehittämisohjelma-asiakirjat luovat perustan toimintaryhmien alueelliselle kehittämiselle. Toimintaryhmien tulee valita kehittämissuunnitelmansa painotukset ohjelmakohtaisten valmiiden teemojen joukosta, mutta muuten toiminnan sisällölle ei ole haluttu asettaa tiukkoja vaatimuksia keskushallinnon suunnalta. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on yhtenä teemana ALMA- ja LEADER+ -ohjelmissa ja toimintaryhmätyössä korostetaan monipuolista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Asiakirjoissa ei suoraan mainita vuorovaikutusta kaupunkiosapuolien kanssa, mutta verkottuminen ja toimijoiden välinen yhteistyö tapahtuu usein kirjoitetun ohjelman ulkopuolella. ALMA -ohjelman väliarvioinnissa aluekeskusohjelma luetaan monen muun ohjelman kanssa aluekehittämisen perusinstrumentiksi, ja näiden perusinstrumenttien yhteistoiminnan nähdään ratkaisevan alueellisen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden. Yhteistoiminta hallinnon tasolla Aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistyön edellytyksiä luovat niin ohjelma-asiakirjojen painotukset, keskushallinnon ohjeistukset kuin alueelliset kehittämisohjelmat. Merkittävä tekijä kaupunki- ja maaseutuosapuolten yhteistoiminnan onnistumiselle alueilla on kuitenkin onnistunut yhteistoiminta keskushallinnossa. Keskushallinto ei pelkästään toimi esimerkkinä alueille, vaan toimivalla yhteistoiminnalla luodaan toimivat ohjelmat ja sitä kautta pohja yhteistoiminnalle (ks. kuva 1). Vuoden 2003 lopussa valmistuneessa aluekeskusohjelman väliarvioinnissa ministeriöiden välisestä yhteistoiminnasta annettu kuva ei ole ruusuinen (Valovirta et al. 2004). Väliraportin laatijoiden mukaan ongelmat johtuvat pitkälti vaikeuksista sovittaa yhteen ministeriöiden harjoittaman kehittämisen erilaisia näkökulmia ja toimintakulttuureita. Väliarvioinnissa todetaan, ettei kaupunki- ja maaseutupolitiikan välinen vuorovaikutus ole vielä löytänyt toimivia yhteistoiminnan muotoja. Maaseutupolitiikan näkökulma on alueellinen aluekeskusohjelman tavoin, mutta vuorovaikutusta

19 8 vaikeuttaa arvioinnin mukaan se, etteivät aluekeskusohjelma-alueiden seudulliset rajaukset mene yksiin yleisesti käytetyn keskus vuorovaikutusalue maaseutu-rajauksen kanssa. Maaseudun paikallisten toimintaryhmien ja aluekeskusohjelman yhteistoiminnasta todetaan, että vaikka toimintaa yhdistää muun muassa kumppanuus-periaate, estää kehittämisen hyvin erilainen fokus luontevan yhteistyön (Valovirta et al. 2004:54). Aluekeskusohjelman projektijohtaja Ulla-Maija Laihon mukaan aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan puolella ei ole puhuttu erityisesti aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien välisistä suhteista, sillä keskushallinnon tasolla ei ylipäätään ole koettu tarpeelliseksi pohtia suhteiden rakentamista joihinkin tiettyihin maaseudun toimijoihin. Oleellisena on pidetty sitä, että aluekeskusohjelmilla on aluekeskusseutuja laajempaa alueellista vaikuttavuutta, ja että kaupunki- ja maaseutujen yhteistyötä kehitetään vuorovaikutteisesti. Aluekeskusohjelmia on ohjeistettu käymään keskustelua seutujen kanssa yhteistyöteemoista ja konkreettisista yhteistyöhankkeista kehittämisohjelmia tehtäessä, ja aluekeskusorganisaatiot ovat etsineet yhteistyömahdollisuuksia eri toimijoiden kanssa eritoten elinkeinopolitiikkaan liittyen. Kaupungin ja maaseudun toimijoiden yhteistyösuhteet ovat vielä ohuita, mutta Laiho uskoo laajempien yhteistyösuhteiden kehittymiseen tulevaisuudessa. Käytännön ongelmana yhteistyöverkostojen kutomisessa on ollut toisaalta resurssien puute, toisaalta toimijoiden erilaiset painotukset ja toimintatavat. Laiho on samaa mieltä Aluekeskusohjelman väliraportin laatijoiden kanssa siitä, että keskushallinnon keskustelua ja yhteistyötä on syytä tiivistää. Hän toivoo kuitenkin avointa keskustelua, jossa hyväksytään erilaiset kehittämismallit. Laiho ei koe esimerkiksi kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän perustamista välttämättömäksi, vaan oleellista on eri ministeriöiden ja niiden alaisen hallinnon sitoutuminen aluekeskuspolitiikan toteutukseen. Maaseutupolitiikan puolella tunnistetaan paremmin kaupungin ja maaseudun toimijoiden yhteistoiminnan mahdollisuudet ja aluekeskusohjelma nähdään yhtenä tärkeänä vuorovaikutuksen osapuolena. penää kaupungin ja maaseudun kehittäjien roolien selkiyttämistä ja toteaa, että aluekeskusohjelmien kehittämistyön olisi katettava myös maaseudun kehittäminen tasapainoisen aluekehityksen turvaamiseksi (Uusitalo et al. 2003). Toimintaryhmätyöllä tulee kirjoittajien mukaan tulevaisuudessa olemaan hankkeiden suunnittelun ja rahoituksen ohella vaativia, seudullisia kehittämistehtäviä, ja asiaa tukemaan kaivattaisiin tiiviimpää yhteistyötä aluekeskusohjelman suuntaan. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen edistämiseksi olisi tärkeää vahvistaa toimintaryhmien ja muiden maaseudun toimijoiden roolia innostaen näitä osallistumaan seutuohjelmiin. Aluekeskusprosessissa olisi vahvistettava enemmän asukkaiden omista tarpeista esiin nousevien asioiden valmistelua niin keskuksen kuin maaseudun kehittämisessä. Maa- ja metsätalousministeriön maaseutupolitiikkajaostossa toimivan ylitarkastaja Risto Matti Niemi kertoo, että ssä on keskusteltu aluekeskusohjelman ja toimintaryhmien yhtäläisyyksistä ja yhteistoiminnan mahdollisuuksista, ja näkemyksenä on että nämä toimintamuodot voisivat täydentää toisiaan. Niemi näkee toimintaryhmätyön vankkana toimintatapana paikalliseen kehittämiseen, mutta samalla myös osana seudullista kehittämistä. Toiminnan yhteensovittamisessa huomioitaisiin eri osapuolten vahvuudet toimintaryhmien tarjotessa alueelliseen kehittämiseen paikallisuutta ja asukkaiden mukanaoloa ja aluekeskusohjelman keskittyessä kuntavetoiseen kehittämiseen ja suuriin linjoihin. Toimintaryhmiä ei suoraan ohjeisteta vuorovaikutuksen suhteen, mutta vuorovaikutusteemaa ja toiminnan yhteensovittamista tuodaan säännöllisesti esiin muun muassa toimintaryhmien valtakunnallisilla koulutuspäivillä. Maaseutupolitiikan puolella on ollut esillä ajatus toimintaryhmäkierrok-

20 9 sista, joiden tarkoituksena olisi innostaa toimintaryhmiä osallistumaan seutuohjelmiin, vahvistaa toimintaryhmien roolia aluekeskusohjelmassa sekä tuoda aluekeskusohjelma-, kunta- ja toimintaryhmätoimijat saman pöydän ääreen. Niemi myöntää kuitenkin, että toimintamuotojen erilaisuus saattaa hankaloittaa yhteistyötä. Keskushallinnossa yhteistyötä kaupunki- ja maaseutupolitiikan välillä on Niemen mukaan hyvin vähän. Hän kokee ongelmalliseksi sopivan keskustelukumppanin puuttumisen maaseutupolitiikalle ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmälle. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä täytti hänen mielestään tämän tehtävän, mutta ryhmää ei ole nimitetty uudelleen. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmää kaivataan kumppaniksi maaseutupolitiikan yhteistyöryhmälle laajalti. Asia nostetaan esiin niin n (Uusitalo et al. 2003) ja Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmän (Edellytykset käytännöiksi 2004) julkaisuissa kuin uusimmassa maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa (Elinvoimainen maaseutu 2004). Yhteenvetona voidaan sanoa, että kaupunki- ja maaseutupolitiikassa ollaan periaatteessa samoilla linjoilla kun puhutaan keskushallinnon puuttuvasta yhteistyöstä. Tarve tiiviimmälle yhteistoiminnalle tiedostetaan, mutta ratkaisumallit ovat erilaiset. Aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien väliseen yhteistyöhön liitetyt odotukset ovat selvästi suuremmat maaseutupolitiikassa ja yhteistoiminta nähdään monipuolisena ja kaikkia hyödyttävän asiana. Kaupunkipolitiikan näkökulmasta toimintaryhmät nähdään niin eri alan ja mittakaavan toimijoina, ettei niiden potentiaalia laajemmassa aluekehittämisessä ja aluekeskusten kumppaneina välttämättä nähdä.

21 10 4 E SIMERKKIALUEIDEN ESITTELY Tutkimuksessa on kolme esimerkkialuetta: Turun seutu, Mikkelin seutu ja Hyvinkään Riihimäen seutu. Esimerkkialueet on rajattu aluekeskusohjelma-alueiden rajoja noudattaen. Nämä rajat eivät mene yksiin maaseudun paikallisten toimintaryhmien toiminta-alueiden kanssa eivätkä virallisten seutukuntarajojen kanssa. Turun seutu Turun seutukunta muodostuu 17 pinta-alaltaan pienestä kunnasta, joista Turku on asukasmäärältään selkeästi seudun ja koko maakunnan suurin keskus. Aluekeskusohjelmaa seudulla toteuttaa Turun Seudun Kehittämiskeskus TAD Centre (Turku Area Development Centre), jonka vastuualueet ovat elinkeinojen kehittäminen ja seutukehittäminen. Turun seudun aluekeskusohjelmassa korostetaan elinkeinoelämän kehittämistä sekä laajaa yhteistyötä, kilpailukykyä ja kasvua. Aluekeskusohjelman painopisteet ovat E18 kehityskäytävä Salo Turku Naantali, Turku Science Park, logistiset palvelut, kansainvälinen markkinointi ja hyvinvoiva aluekeskus. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on huomioitu aluekeskusohjelmassa maaseutumatkailun muodossa. Turun seudulla toimii kaksi maaseudun paikallista toimintaryhmää. Varsin Hyvä ry toteuttaa Alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa (ALMA) ja sen toiminta-alue kattaa lähes koko Turun seudun. Varsin Hyvä on valinnut yhdeksi neljästä tavoitteestaan Turun kaupunkiseudun ja sitä ympäröivän maaseudun välisen vuorovaikutuksen lisäämisen. Sen kehittämisohjelmassa todetaan seuraavaa: Ohjelman päätavoitteena on Turun alueen maaseutua ja samalla myös kaupunkiseutua hyödyttävän vuorovaikutuksen lisääminen. Toimiva vuorovaikutus ja yhteistyö edellyttävät sitä, että toiminnan osapuolet ovat riittävän vahvoja. Varsin Hyvä ry:n alueesta onkin tarkoitus kehittää tarpeeksi voimakas vastapaino Turulle, jotta molemmat osapuolet pystyvät hyötymään toistaan, eikä yhteistyöstä tule yksipuolista. I samma båt samassa veneessä rf/ry toteuttaa LEADER+ -ohjelmaa ja sen toiminta-alue painottuu Turunmaan seudulle. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus ei suoraan näy I samma båt ry:n kehittämisohjelmassa. I samma båt korostaa maaseudun ja saariston poismuuton pysäyttämistä ja uusien asukkaiden houkuttelemista. Toimintaryhmän toiminta-alueen fyysismaantieteellisten esteet jättävät osassa kunnista suhteet kaupunkiin päin löyhiksi. Kuvassa 2 on esitetty kartta Varsinais-Suomen maakunnan seutukunnista sekä Turun seuduilla toimivien kahden maaseudun paikallisen toimintaryhmän toiminta-alueet. Turun seudun aluekeskusohjelma-alueen rajaus on sama kuin Turun seutukunta. Kuvasta käy ilmi, että toimintaryhmien toiminta-alueet eivät noudata seutukuntarajoja, eivätkä välttämättä maakuntarajojakaan, sillä I samma båt -ryhmän toiminta-alueeseen kuuluu Bromarvin kylä Tammisaaren kunnan ja Uudenmaan maakunnan puolelta. I samma båt toimii Varsinais-Suomessa neljän seutukunnan alueella, vaikkakin selkeimmin Turunmaalla, joka on kokonaan I samma båtin toiminta-aluetta. Varsin Hyvän toiminta-alue noudattaa melko hyvin Turun seudun rajoja, vaikka toiminta-alueella onkin yksi kunta Loimaan seutukunnasta ja kahdessa Turun seudun kunnassa ei ole toimintaryhmätyötä.

22 11 PYHÄRANTA LA ITILA YLÄNE ALASTARO LOIMAANKUNTA ORIPÄÄ LOIM AA UUSIKAUPUNKI MYNÄMÄKI PÖYTYÄ MELLILÄ VEHMAA MIETOINEN NOUSIAINEN KARINAINEN KOSKITL TAIVASSALO LEMU VAHTO AURA TARVASJOKI SOMERO KUSTAVI ASKAINEN MASKU RUSKO LIETO MARTTILA KUUSJOKI RAISIO MERIMASKU NAANTALI INIÖ VELKUA PIIKKIÖ TURKU PAIMIO HALIKKO KIIKALA KA ARINA PERTTELI RYMÄTTYLÄ PARAINEN SAUVO SALO MUURLA SUOMUSJÄRV I HOUTSKARI KISKO KORPPOO NAUVO KEMIÖ SÄRKISALO PERNIÖ DRAGSFJÄRD VÄSTANFJÄRD BROMARV Toimintaryhmät: Varsin Hyvä I Samma Båt-Samassa veneessä Varsinais-Suomen seutukunnat ja toimintaryhmät Loimaansk (12) Vakka-Suomen sk (8) Turun sk (17) Salon sk (11) Åboland-Turunmaan sk (8) Kuva 2. Varsinais-Suomen viisi seutukuntaa sekä Turun seudullat oimivien kahden maaseudun paikallisen toimintaryhmän toiminta-alueet. Aluekeskusohjelma-alueen rajaus on sama kuin Turun seutukunta. Mikkelin seutu Mikkelin seutu muodostuu 9 kunnasta, joista Mikkeli on selkeästi suurin. Aluekeskusohjelmaa toteuttaa seudulla Mikkelin kaupungin yhteydessä toimiva Mikkelin seudun liitto. Liitto vastaa aluekeskusohjelman lisäksi myös muiden seudullisten kehittämisohjelmien, seudun EU-rakennerahastoohjelmien sekä seudullisten kehittämishankkeiden laadinnasta ja hallinnoimisesta. Mikkelin seudun aluekeskusohjelma on kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusryhmän arvion mukaan yksi seitse-

23 12 mästä aluekeskusohjelmasta Suomessa, joissa kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on erityisen merkittävässä asemassa (Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus politiikaksi 2002:56). Maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta ei mainita ohjelmassa suoraan, mutta maaseudun kehittäminen ja maaseutuun suuntautuvat toimenpiteet ovat ohjelmaa läpileikkaava asia ja useita käytännön kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen teemoja nostetaan esiin. Kuva 3. Mikkelin seutu ja sen kaksi naapuriseutua sekä Mikkelin seudullat oimivien maaseudun paikallisten toimintaryhmien toiminta-alueet. Raidoitettuna näkyvät kunnat, jotka kuuluvat kahteen seutuun. Mikkelin seudun aluekeskusohjelma-alueen rajaus on sama kuin Mikkelin seudun liiton toiminta-alue.

24 13 Mikkelin seudulla toimii yhteensä kolme maaseudun paikallista toimintaryhmää. Päijät-Hämeen maaseudun kehittämisyhdistys ry:n toiminta-alueesta vain yksi kunta sijaitsee Mikkelin seudulla ja Etelä-Savosta. Ryhmä on jätetty tämän tutkimuksen tarkastelusta pois toiminnan suuntautuessa toimintaryhmän nimen mukaisesti Päijät-Hämeeseen. Veej jakaja ry toteuttaa POMO+ -ohjelmaa. Kehittämissuunnitelmassa ei suoraan mainita kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta, mutta käytännön vuorovaikutus sisältyy moniin teemoihin. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on toiminnanjohtaja Kimmo Kurkon mukaan koko toimintaa läpäisevänä periaatteena hankkeiden kautta. Rajupusu-Leader ry toteuttaa nimensä mukaisesti LEADER+ -ohjelmaa. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta ei ole erityisenä teemana kirjattu toimintaryhmän kehittämisohjelmaan, mutta käytännön tason vuorovaikutus nousee esiin muassa matkailun ja etätyön edistämisenä. Kuvassa 3 on kartta, jossa on esitetty Mikkelin seutu sekä kaksi naapuriseutua sekä Mikkelin seudulla toimivien kahden maaseudun paikallisen toimintaryhmän toiminta-alueet. Toiminnallisten seutujen rajat eivät mene yhteen virallisen seutukuntajaon kanssa. Tilanteen käsittämistä hämärtää se, että neljä kuntaa kuuluu kahteen seudulliseen yhteenliittymään. Juva ja Puumala kuuluvat sekä Mikkelin seutuun että RaJuPuSu-seutuun ja Kangasniemi ja Haukivuori sekä Mikkelin että Pieksämäen seutuun. Maaseudun paikallisten toimintaryhmien toiminta-alueet eivät noudata näitä seuturajoja, sillä Veej jakajan toiminta-alueeseen kuuluu Mikkelin seudun kuntien lisäksi Pieksämäki ja Pieksämäen maalaiskunta (nykyisin Pieksänmaa yhdessä Virtasalmen ja Jäppilän kanssa) ja RaJuPuSun toiminta-alueeseen kuuluu RaJuPuSu-seudun ulkopuolelta Virtasalmi (nykyisin Pieksänmaata). Hyvinkään Riihimäen seutu Hyvinkään Riihimäen seutu muodostuu neljästä kunnasta, joista suurin on Hyvinkää. Riihimäen seutukunnan kolmen kunnan välillä on perinteisesti ollut monipuolista yhteistoimintaa, Hyvinkään Riihimäen seutu syntyi kun EKES-Yrityspalvelut -yrityspalvelukeskus (Hyvinkään Riihimäen talousalueen yrityspalvelun kuntayhtymä) muodostettiin vuonna Aluekeskusohjelmaa toteuttaa seudulla Hyvinkään Riihimäen talousalueen aluekeskus, joka toimii Hyvinkään kaupungin yhteydessä. Se pyrkii toiminnallaan tiivistämään seudun sisäistä yhteistyötä huolimatta aluetta halkovista hallinnollisista rajoista. Yksi ohjelman kolmesta painopistealueesta on alueen sosiaalinen yhteenkuuluvuus, jossa on tavoitteena muun muassa lisätä maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusta. Aluekeskusohjelma toimii alueen strategisena sateenvarjona, tavoitteenaan muun muassa tarjota toimijoille yhteistyöfoorumi ja vahvistaa alueellisten toimijoiden välisiä verkostoja, kehittää yhteistyössä toimijoiden kanssa yhteistyöprosesseja ja toimintamalleja. Aluekeskusohjelma koordinoi talousaluestrategian toteuttamista sekä käynnistää talousaluestrategiaan kuuluvia hankkeita. Ohjelmassa painotetaan kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä ja yhteisen toimintakulttuurin luomista: Yhteistyön vakiinnuttamiseksi eri toimijoiden kanssa luodaan alueen strategian pohjalta yhtenäinen toimintakulttuuri, millä vähennetään päällekkäisyyksiä ja turhia kustannuksia. Talousalueen strategiassa korostetaan, että Ohjelmatyö muuttaa keskinäistä kilpailua yhteistyöksi. Hyvinkään Riihimäen seudulla toimii yksi maaseudun paikallinen toimintaryhmä, Yliset ry,joka toteuttaa Alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa ALMAa. Kehittämisohjelmassa on toisena pääteemana maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen edistäminen: Maaseutukunnat ja kaupungit ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään siten, että alueiden tasapuolinen kehittyminen on mahdollis-

25 14 ta. Kumpikin osapuoli erikoistuu omilla vahvoilla alueillaan tarjoamaan palveluitaan toinen toisilleen molempia hyödyttävällä tavalla.. Kuvassa 4 on esitetty Hyvinkään Riihimäen seutu, joka on samalla aluekeskusohjelma-alue, sekä seudulla toimivan maaseudun paikallisen toimintaryhmän toiminta-alue. Aluekeskusohjelma ja Yliset ry jakavat saman toimialueen. Virallinen seutukuntajako ei mene yksiin toiminnallisen seutuliiton rajauksen kanssa, sillä Hyvinkää sijaitsee Helsingin seutukunnassa ja Uudenmaan liiton alueella. RENKO JANAKKALA HAUSJÄRVI LOPPI RIIHIMÄKI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ KARKKILA Toimintaryhmä: Yliset ry NURMIJÄRVI Hyvinkään-Riihimäen seutu Kuva 4. Hyvinkään-Riihimäen seutu sekä seudulla toimiva toimintaryhmänt oiminta-alue. Hyvinkään-Riihimäen seutu käsittää Riihimäen seutukunnan lisäksi Hyvinkään kaupungin, joka sijaitsee Uudenmaan liiton alueella Helsingin seutukunnassa.