TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pikassos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pikassos"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pikassos PIKASSOS OY Sosiaalialan osaamiskeskus Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Satakunnassa

2 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pikassos

3 SISÄLLYS 1 PIKASSOKSESSA TAPAHTUU VUONNA KANTA-HÄME SATAKUNTA PIRKANMAA MUU TOIMINTA... 10

4 1 PIKASSOKSESSA TAPAHTUU VUONNA 2013 Toimintakauden aikana tullaan valtakunnallisella tasolla esittämään ehdotuksia tai ratkaisuja sosiaalija terveydenhuollon uudeksi palvelurakenteeksi. Viime vuonna suunnittelu on kohdistunut miltei kokonaan terveydenhuoltoon. Varsinkaan tutkimuksen ja kehittämisen kysymyksille ei vielä ole ollut paikkaa, koska isommat ratkaisut ovat tekemättä. Vuosi voi tuoda tullessaan ratkaisuja osaamiskeskusten tehtäviin, hallinnointiin tai aluerajoihin. Voi myös olla, että nämä ratkaisut odotuttavat vielä jonkin aikaa toteutumistaan. Meneillään on isoja uudistuksia: vanhuspalvelulaki tulee voimaan heinäkuussa, uuden sosiaalihuoltolain suhteen ollaan odottavalla kannalla ja isoimpana on ns. sote-uudistus. Sosiaalihuoltolain uudistuksen tulisi edetä rivakasti, sillä lain on tarkoitus tulla voimaan vuonna Lainsäädäntöhankkeiden lisäksi Pikassos seuraa lastensuojelun tulevaa kehitystä ja keskittyy etsimään yhdessä kantahämäläisten kuntien kanssa sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen seuraavia askelia THL:n OPER-yksikön ohjeistusten mukaisesti. Pikassoksen toiminta on tälle vuodelle suunniteltu pääosin maakuntapohjaisesti, mutta Kastehankkeissa toiminta-alue on laajempi. Kaste-hankkeista on päättymässä Ikäkaste-Äldre-Kaste ja Kasperi. Lastensuojelutarpeen arviointiin keskittyvä hankehakemus on jätetty ministeriöön viimevuoden lopussa ja sille odotetaan myönteistä päätöstä kuten myös Satakunnassa tehdylle palvelumuotoilu-hankkeelle. Alkuvuodesta tehdään myös vanhuspalveluin toimeenpanoon kohdistuvia valtionavustushankehakemuksia joka maakunnassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön vahvistaminen tai integraatio on ollut vahvasti esillä palvelurakenneuudistuksessa. Sosiaalialan osaamiskeskuksen työssä tämä näkyy toimintavuonna siten, että valtakunnallisella tasolla osaamiskeskusjohtajat ja perusterveydenhuollon yksiköiden johto kokoontuu. Alueellisella tasolla puolestaan siten, että Pikassos tekee säännöllistä yhteistyötä Pirkanmaan PETEn (perusterveydenhuollon yksikkö) kanssa ja käynnistää vastaavaa Satakunnan ja Kanta- Hämeen osalta. Pikassoksen toimintavuodesta näyttää tulevan vilkas, oli kyse perustoiminnastamme tai hanketoiminnasta. Alkuvuoden suuri tapahtuma, Aikuissosiaalityön päivät käynnistää vuoden vauhdilla. Muutoin toiminta maakunnissa on vilkasta ja kehittyy meille pikassoslaisille tuttuun tapaan, useita pienempiä ja isompia kehittämistoimia tehden ja monin eri tavoin niitä toteuttaen. 1

5 2 KANTA-HÄME Kanta-Hämeen toimintasuunnitelmaan 2013 sisältyy etenkin: - sosiaalialan verkostojen ylläpitämistä ja kokousten järjestämistä, - tiedontuotantoa ja -välittämistä, - maakunnassa yhteisesti järjestettävien palvelukokonaisuuksien kehittämistä, - verkostoyhteistyötä monialaisten asiakaslähtöisten palvelukokonaisuuksien rakentumiseksi, - Kaste-hankkeissa kehitettyjen menetelmien, käytäntöjen ja palvelurakenteiden levittämistä ja juurruttamista, - kuntapalvelujen kehittämistä koskevien hankkeiden suunnittelua sekä - yhteistyön käynnistymistä terveydenhuollon toimijoiden (perusterveydenhuollon yksikkö ja POTKU) kanssa. Kanta-Hämeen sosiaalijohdon foorumit Pikassos kutsuu koolle ja suunnittelee foorumit. Foorumilla tiedotetaan sosiaalialan ja maakunnan ajankohtaisista asioista sekä keskustellaan ja päätetään kuntia koskevista yhteisistä kysymyksistä, tehtävistä ja palveluista. Hämeenlinnan tilaajajohtaja toimii foorumin puheenjohtajana ja Pikassoksen suunnittelija sihteerinä. Pikassoksen toimitusjohtaja osallistuu kokouksiin yhdessä suunnittelijan kanssa. Sosiaalijohdolla on mahdollisuus vaikuttaa Kanta-Hämeen toimintasuunnitelman yksityiskohtiin ja aikatauluihin maaliskuun kokouksessa. Kuntien lastensuojelulaitosten verkosto Verkosto jatkaa säännöllistä toimintaansa Pikassoksen koolle kutsumana. Helmi-maaliskuussa laitosten esimiehille järjestetään suunnittelukokous, jossa valmistellaan Pesäpuu ry:n lapsilähtöinen työskentely -koulutusta Kanta-Hämeessä. Koulutus suunnataan kuntien lastensuojelulaitosten henkilöstölle sekä lastensuojelun päälliköille, sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille. Verkosto ehdottaa vuoden aikana työkokouksissa käsiteltävät teemat ja koulutukset. Tarvittaessa verkosto kommentoi asiantuntemuksensa pohjalta sijaishuoltoa koskevia kysymyksiä Kanta-Hämeessä. Varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden verkosto Kanta-Hämeessä vuosia toiminut varhaiskasvatuksen maakunnallinen suunnitteluryhmä laajentaa vuoden 2013 aikana näkökulmaansa monialaiseksi varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden verkostoksi. Verkoston puheenjohtajana toimii Riihimäen varhaiskasvatuspäällikkö ja asiantuntijasihteerinä Pikassoksen kehittämispäällikkö. Verkosto on kokoontunut tammikuussa ja käynnistänyt suunnittelua. Seuraava kokous on loppukeväästä Riihimäellä. Verkoston tavoitteena on järjestää muun muassa vuosittaisia maakunnallisia ajankohtaisfoorumeita. 2

6 Vammaispalvelujen edistäminen Vuoden 2013 aikana vammaispalvelujen kehittäminen kohdistuu asiakaslähtöisyyden vahvistamiseen sekä palveluohjauksen ja lyhytaikaisen perhehoidon kehittämiseen Kanta-Hämeessä. Lyhytaikaista perhehoitoa edistetään maakunnallisessa rakenteessa, muiden palvelujen yksityiskohtainen suunnittelu ja kehittäminen tapahtunee seuduittain. Maakunnallisessa, kaikkia kuntia koskevassa verkostoyhteistyössä hyödynnetään mm. Kaste-vammaispalveluhankkeen toimintamalleja. Lisäksi kuntien vammaispalvelujen kehittämisessä hyödynnetään sosiaaliasiamiehen työpanosta mm. yhteisissä koulutustilaisuuksissa yhteistyössä sopimuskuntien kanssa. Työkokoukset Pikassoksen tammikuussa 2013 järjestämälle Kanta-Hämeen ja Etelä-Pirkanmaan lastensuojelun työkokoukselle tulee jatkoa toukokuussa. Tammikuun kokouksessa sosiaaliasiamies Satu Loippo alusti läheisverkostosijoituksista ja sosiaalityöntekijät kävivät keskustelua käytäntöjä koskevista yksityiskohdista. Toukokuun kokouksessa päätetään läheisverkostosijoituksia koskeva keskustelu. Kokouksessa on mahdollisuus laatia läheisverkostosijoituksia koskeva linjausehdotus, joka välitetään Kanta-Hämeen sosiaalijohdon foorumille käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Toukokuun kokouksen toiseksi aiheeksi on ehdotettu vanhempien ja lasten kuuntelemisen kysymyksiä sosiaalityössä. Pikassos vahvistaa vuoden 2013 aikana yhteistyössä Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan kuntien kanssa lastensuojelun edunvalvontaa koskevaa koordinointia ja rekrytointia sekä osallistuu koulutuksen tai koulutusten järjestämiseen. Yhteistyötä Pelastakaa lapset ry:n kanssa jatketaan asian tiimoilta. Hämeenlinnassa järjestetään marraskuussa 2013 sosiaalialan henkilöstölle suunnattu aikuissosiaalityön työkokous. Yhteistyöhön kutsutaan Pikassoksen alueella toimivia ja teemaa koskevia kehittämishankkeita. Työkokous toimii mahdollisesti myös Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan SOS II -hankkeen aloitusseminaarina. Tilaisuus alkaa tutkija-alustuksella, jonka aiheena on työelämän ulkopuolella olevien asiakkaiden elämäntilanne, asennoituminen muutospyrkimyksiin ja toisin toimimisen tavat sosiaalityössä. Alustuksen jälkeen jatketaan keskustellen ja tulevia kehittämismahdollisuuksia kartoittaen. Sosiaalipalvelujen dokumentointi ja tilastointi Pikassos ja Kanta-Hämeen kuntien edustajat selvittävät keväällä 2013 sosiaalipalvelujen dokumentoinnin ja tilastoinnin nykytilan sekä asettavat dokumentointia ja tilastointoa koskevat pitkän tähtäimen kehittämisehdotukset sekä vuosien alustavat kehittämistehtävät. Lisäksi Pikassos tukee Kanta-Hämeen kuntia aihetta koskevan kehittämishankkeen suunnittelussa ja elokuun 2013 loppuun mennessä jätettävän valtionavustushakemuksen laadinnassa. Selvitykselle, kehittämisehdotuksille ja -tehtäville sekä hankesuunnitelmalle haetaan hyväksyntä Kanta-Hämeen sosiaalijohdon foorumilta. Uusi vanhuspalvelulaki Pikassos järjestää elo-syyskuussa 2013 Hämeenlinnassa vanhuspalvelulakia koskevan keskustelutilaisuuden. Keskustelu on kaikille avoin ja yhteistyöhön kutsutaan vanhuspalveluja kehittäviä hankkeita sekä kuntien vanhusneuvostoja. Lisäksi Pikassos järjestää kuntien sosiaalijohtajille ja vanhuspalvelupäälliköille tilaisuuden lain toimeenpanoon liittyvistä yksityiskohdista. 3

7 Sosiaaliasiamies osallistuu vanhuspalvelulakia koskeviin tilaisuuksiin ja myötävaikuttaa osaltaan lain soveltamiskäytäntöjen nopeaan omaksumiseen kunnissa Seutukohtaiset tapaamiset Syksyllä 2013 tavataan sosiaalialan henkilöstöä ja päälliköitä seutukuntakohtaisissa kokouksissa Kanta-Hämeessä. Vierailujen tarkoituksena on kartoittaa ja koostaa sosiaalityöntekijöiden ja toimialapäälliköiden näkemyksiä sosiaalityön kehittämistarpeista ja -tavoista. Kaste-ohjelman toteutus Pikassos tukee Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla huhtikuussa ja marraskuussa 2013 toimintansa mahdollisesti aloittavien Kaste-hankkeiden (LasSe ja SOS II) käynnistymistä. STM tekee rahoituspäätökset helmikuussa Pikassoksessa valmistellaan yhdessä Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen kuntien kanssa myös vuoden 2013 syyskuun hankehakua. Alueellinen johtoryhmä päättää haettavista hankkeista kevään aikana. Kanta-Hämeen PITSI- ja KUULAS-hankkeet päättyvät lokakuussa Pikassos osallistuu elokuusta 2013 alkaen aktiivisesti suunnitteluun, jolla pyritetään varmistamaan em. hankkeissa vahvistuneiden palvelujen ja toimintatapojen kehitystyön jatkumo. Muu toiminta Pikassoksen sosiaaliasiamiestoiminta täyttää huhtikuussa kymmenen vuotta. Tämän vuoksi Pikassoksessa hyödynnetään eri tiedottamiskeinoja sosiaaliasiamiespalveluiden hyödynnettävyyden lisäämiseksi asiakkaiden ohella myös kuntien viranhaltijoille. dellä mainittujen kehittämistoimien lisäksi Pikassoksella on mahdollisuus toteuttaa yksittäisiä kehittämistoimia, arviointeja ja suunnitelmia yhteistyössä Kanta-Hämeen kuntien, KASPERI II -hankkeen ja Ikäkaste II -hankkeen, Hämeenlinnan kehittämisyksikön, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeenlinnan Praksiksen kanssa. 4

8 3 SATAKUNTA Kahvitauot Pikassoksen järjestämien kahvitaukojen tarkoituksena on tarjota ajankohtaista tietoa sosiaali- ja terveydenhuollosta, tukea palvelujen kehittämistä ja toimia keskustelufoorumina. Kahvitaukojen aiheet ja aikataulut: Palvelumuotoilu, asiakaspalvelujen kehittämispäällikkö, DI Marika Järvinen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Sosiaalihuoltolaki, hankejohtaja, YM Alpo Komminaho, Satakunnan sairaanhoitopiiri. Toukokuu 2013, Päihdeäitien pakkohoito, YM Tessa Tuukkanen-Salovesi, Tampereen kaupunki. Toukokuu 2013, Vanhuspalvelulaki, alustaja avoin. Syksy 2013, aihe avoin. Mielenterveys- ja päihdetyön toimijoiden verkosto Pikassos järjestää yhteistyössä Satakunnan päihde- ja mielenterveystyön toimijaverkoston kanssa Satakunnan toisen Mielenterveys- ja päihdetyön foorumin Teemana foorumissa ovat päihde- ja mielenterveysongelmaisten asumispalvelut ja ehkäisevän työn toimintakäytännöt. Verkosto kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan mielenterveys- ja päihdetyön ajankohtaisista kehittämistarpeista. Lanupe lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäjäverkosto Pikassos ja maakunnallinen Lastensuojelun kehittämisyksikkö kokosivat lasten ja nuorten palveluissa toimivien verkoston vuonna Siihen ovat osallistuneet neuvolan, varhaiskasvatuksen, koulun, sosiaalitoimen sekä ammattikorkeakoulujen ja Tampereen yliopiston edustajat. Verkoston tarkoituksena on edistää perheiden hyvinvointia. Tässä tehtävässään verkosto edistää monialaista ja moniammatillista yhteistyötä. Verkoston toimesta voidaan tehdä tai teettää selvityksiä, nostaa esiin tutkimus- ja kehittämistarpeita sekä tuoda tutkimus- ja kehittämistoiminnan hyviä käytäntöjä maakuntaan. Tiedossa ovat seuraavat kokooontumiset: on KASTE -rahoitteisen Väli-Suomen Kasperi-hankkeen hyvien käytäntöjen esittely Porin taidemuseolla verkosto on mukana Lastensuojelun kesäpäivillä. Verkoston kokous järjestetään huhtikuussa. Aiheena on verkoston työpanos Lastensuojelun kesäpäivien työpajatyöskentelyssä. Lastensuojelun kesäpäivillä on työpaja, jonka teemana on Kaikkea hyvää perheille ja vetovastuu on Pikassoksella. Teema Kaikkea hyvää perheille tuottaa haastatteluaineistona eri-ikäisten perheenjäsenten kokemustietoa siitä, mikä saa aikaan sen, että perheessä on hyvä olla. Aiheesta on tulossa kolme ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä. Syksyllä 2013 järjestetään verkoston kokous ja ajankohtaisfoorumi. 5

9 Varhaiskasvatuksen hallinnonalasiirron jälkeen arvioidaan Satakunnan varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden verkostoyhteistyö. Tarkoitus on laajentaa vuosia toiminut varhaiskasvatuksen maakunnallinen verkosto ja järjestää vuosittain teemallinen ajankohtaisfoorumi. Aikuissosiaalityön verkosto Verkoston tavoitteena on ajankohtaisen tutkimus- ja kehittämistiedon tuominen Satakunnan aikuissosiaalityön ammattilaisille sekä mahdollisiin ajankohtaisiin kehittämishaasteisiin vastaaminen. Syyskuussa järjestettävässä tilaisuudessa tuodaan Porin kaupungin ja Tampereen yliopiston opetus- ja tutkimusklinikka -hankkeen kokemukset maakunnan muille kunnille ja toimijoille tiedoksi. Uusi vanhuspalvelulaki Pikassos kartoittaa kuntien kiinnostusta hakea vanhuspalvelulain toimeenpanoon valtionavustusta maaliskuun loppuun mennessä ja koordinoi yhteisen hankkeen suunnittelua. Hankevalmistelukokous on Pikassos on mukana myös Satakunnan sairaanhoitopiirin hallinnoiman Toimintakykyisenä ikääntyminen -hankkeen itsearvioinnin tukena sekä asiakaslähtöisyyden toteutuksessa. Sosiaali- ja terveysjohdon ajankohtaisfoorumi Helmikuun lopussa julkaistavien Kaste-hankkeiden rahoituspäätösten jälkeen arvioidaan, järjestetäänkö sosiaali- ja terveysjohdon ajankohtaisfoorumi Pikassoksen koolle kutsumana. Foorumissa käsiteltäisiin mm. valmistautumista syksyn 2013 Kaste-hakuun ja tuolloin johtajien työn kannalta muita ajankohtaisia asioita (esimerkiksi palvelurakenne- tai muut lakiuudistukset). Kaste-ohjelman toteutus Länsi2013-hanke ostaa Pikassokselta erityissuunnittelijan työpanosta hankkeeseen. Tehtäviin kuuluu hankkeen pilottien tukeminen hankekortin ja Innokylän työkalujen käytössä sekä varhaisvaiheen toimintamallin käyttöönotossa ja juurruttamisessa. Lisäksi erityissuunnittelija osallistuu yhden pilotin vertaisarvioinnin toteutukseen ja mahdollisiin Bikva-haastattelujen toteuttamiseen. Lisäksi hän on mukana kirjoittamassa Itä-länsi julkaisua ja osallistuu syyskuussa järjestettävän ehkäisevän työn seminaarin valmisteluun ja toteutukseen. Toisessa Satakunnan sairaanhoitopiirin hallinnoimassa hankkeessa kehitetään vanhuspalveluja. Toimintakykyisenä ikääntyminen -hankkeessa Pikassoksen suunnittelija osallistuu hankkeen vertaisarvioinnin toteutukseen ja arvioinnin raportointiin. Lisäksi suunnittelija toteuttaa tarvittaessa Bikva - arviointeja ja tukee asiakaslähtöisyyden kehittämistä. Mikäli vuoden 2012 lopun hakuun mennyt Palvelumuotoilu-hanke saa valtionavustusta, käynnistyy Satakunnassa Riskiryhmien palvelukonseptien kehittäminen palvelurakenteita muotoilemalla hanke. Pikassoksen erityissuunnittelija on ollut mukana hankkeen valmistelussa ja tarvittaessa on mukana toteutuksessa. Aluejohtoryhmä ei ole päättänyt, mitä hankkeita valmistellaan syksyn hakuun. Pikassos varautuu tukemaan kuntia hankkeiden valmistelussa. 6

10 Muu toiminta Pikassos on tehnyt viime vuodesta alkaen aktiivista yhteistyötä Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Vasso) kanssa. Tänä vuonna jatketaan Vasson Tietohyöty-hankkeen toimintaan osallistumista sekä tehdään yhteissuunnittelua Kaste-hankkeiden valmistelussa. Vasso ja Pikassos käynnistävät yhteistyön Turun yliopistollisen sairaalan perusterveydenhuollon yksikön kanssa helmikuussa. Pikassos tutkii mahdollisuutta kehittää pelihaitoista kärsivien palveluja esimerkiksi terveyden edistämisen määrärahoilla yhdessä kuntien kanssa. Edellä mainittujen kehittämistoimien lisäksi Pikassoksella on mahdollisuus toteuttaa yksittäisiä kehittämistoimia, arviointeja ja suunnitelmia yhteistyössä Satakunnan kuntien, ammattikorkeakoulujen ja Tampereen yliopiston Porin yksikön kanssa. 7

11 4 PIRKANMAA Pikassos toimii edelleen sosiaalialan kehittämistoiminnan asiantuntijana ja kumppanina Pirkanmaalla. Toiminnassa korostuu verkostoijan rooli Pikassos kokoaa tarpeen mukaan uusia verkostoja, johtaa verkostomaista toimintaa ja työskentelee eri tahojen muodostamissa verkostoissa. Kuntien lukumäärä ja kokoerot huomioiden Pikassoksen toimintamaastona ovat erityisesti kuntien yhteiset substanssipohjaisesti kootut verkostot. Pienemmille alueille kohdennetussa toiminnassa, kuten hanketoiminnassa, jossa on mukana vain osa kunnista, on myös sektorirajat ylittävän verkoston kokoaminen mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Alueellisena tiedontuottajana Pikassos kiinnittää erityistä huomiota tiedon hyödynnettävyyteen ja jo hyväksi havaittuihin tiedontuotannon keinoihin. Esim. indikaattoritietoja kerättäessä kiinnitetään aina huomiota vertailtavuuteen. Pikassos toimii kumppanina myös terveydenhuollon kehittäjille Pirkanmaalla tämä toteutuu käytännössä erityisesti yhteistyönä Perusterveydenhuollon yksikön kanssa. Vanhustyön kehittäminen Pikassos kokoaa vuoden jälkipuoliskolla ensisijaisesti kuntien vanhustyön johtajista koostuvan nk. Pirkanmaan vanhustyön perusverkoston. Verkoston avulla pyritään siihen, että jo tehdyn kehittämistyön tuloksia saadaan hyödynnettyä kaikissa maakunnan kunnissa. Erityisesti levitetään ja juurrutetaan Ikäkasteen tuloksia ja selvitetään, millä tavoin esimerkiksi ikäihmisten perhehoitoa voitaisiin kehittää Pirkanmaalla. Tampere kehittää perhehoitoa osana Ikäkastetta. Kehittämistarpeita kootaan varsinkin vanhuspalvelulain toimeenpanon merkeissä. Pikassos kartoittaa kaikissa kolmessa toiminata-alueensa maakunnassa kuntien kiinnostusta hakea vanhuspalvelulain toimeenpanoon valtionavustusta. Vammaispalvelujen kehittäminen Pikassos toimii edelleen Pirkanmaan VammaisKaste -hankkeen ohjausryhmässä ja on mukana hankkeen arviointityössä. Hankkeen juurrutusvaihe päättyy syksyllä Tulevaa kehittämistoimintaa koskien huomioidaan laitoshoidon purkamiseen tähtäävä iso palvelurakenteen muutos ja samanaikaisesti tarve hälventää kehitysvammahuollon ja vammaispalvelulain mukaisten palvelujen järjestämisvelvoitteen välistä rajaa. Pikassos koordinoi yhdessä Pirkanmaan VammaisKaste-hankkeen ja TAYS kehitysvammahuollon kanssa vammaispalvelujen kehittämisfoorumia. Kaikille vammaisalan toimijoille avoin vammaisalan osaamista edistävä kehittämisfoorumi kokoontuu neljä kertaa vuonna Foorumi kokoaa yhteen alan koulutusta tarjoavat tahot ja työelämän edustajat miettimään vammaisalan ajankohtaisia aiheita ja kehittämistarpeita. Helmikuussa teemana on asiakaslähtöinen verkostoneuvottelu ja huhtikuussa henkilökohtainen budjetointi. Pirkanmaan maakunnallisen kehitysvammaisten perhehoidon yksikön kehittämishankkeessa (KePe) pilotoidaan maakunnallista yksikköä ja valmistellaan yksikön käynnistämistä kuntien välisten sopimuksen ja yhteisen rahoituksen turvin Pikassos on ollut aktiivisesti mukana tässä prosessissa. Toimintavuonna Pikassos tuottaa hankkeelle ostopalveluna kehittämistyön konsultaatiota koskien mm. konseptin kehittämistä, arviointia ja sopimusvalmistelua. 8

12 Lastensuojelun kehittäminen Pirkanmaan kuntien lastensuojelun nykytilannetta ja kehittämistarpeita kuvaavan lastensuojelun perusselvityksen laadinta aloitettiin syksyllä THL:n tilastoihin ja Pikassoksen tekemiin puhelinhaastatteluihin perustuva selvitys valmistuu alkuvuodesta Selvitys esitellään Pikassoksen järjestämässä maakunnallisessa kehittämispäivässä huhtikuussa. Kehittämispäivän tavoitteena on palauttaa kunnista koottua tietoa takaisin kentälle yhdessä Kuntaliiton ja Aluehallintoviraston kanssa. Kuntien lastensuojelun johtavien viranhaltijoiden näkemysten mukaisesti on mahdollista edetä lastensuojelun kehittämisessä joko yksittäisin toimenpitein tai pyrkimällä yhteisen kehittämisohjelman laatimiseen Kehittämistarpeet vaihtelevat kuntien välillä, mutta ainakin moniammatilliset yhteistyöryhmät, perhehoito, sijaishuollon ostopalvelujen hankinta, tukihenkilö-toiminta ja ammattija tehtävärakenne ovat asioita, jotka nostetaan kehittämispäivässä esille. Pikassos jatkaa lastensuojelun edunvalvonnan kehittämistyötä koko toiminta-alueellaan valtakunnallista kehittämisverkostoa hyödyntäen. Pikassos ja Tampereen kaupunki järjestävät yhteistyössä toukokuussa maakunnallisen yhteistyöverkoston kokouksen ja syksyllä koulutuspäivän. Tarve ja mahdollisuus maakunnallisen koordinaatiorakenteen toteuttamiseen otetaan uudelleen keskusteluun kuntien kanssa. Pirkanmaan lastensuojelun asiantuntijaryhmän toimintaa kehitetään kaikille toimijoille avoimen foorumin suuntaan. Järjestöyhteistyötä jatketaan paitsi asiantuntijaryhmässä niin myös uutta adoptiolakia ja lastensuojelutyötä koskevan koulutustilaisuuden järjestämisessä yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Lastensuojelua kehitetään myös Tampere Praksiksessa, jossa Pikassos on yhtenä osatoteuttajana sekä LasSe-hankkeessa, mikäli sille saadaan myönteinen rahoituspäätös. Pikassos on edelleen mukana Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon perustetussa työryhmässä, jonka tehtävänä on tukea kuntia lähisuhde- ja perheväkivaltatyössä sekä seurata ja arvioida lähisuhde- ja perheväkivaltatyön toteutusta ja kuntien palvelujen saatavuutta. Työryhmälle on määritelty tehtäviä myös Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmassa vuosille Varhaiskasvatuksen maakunnallisen verkoston laajentaminen Varhaiskasvatuksen hallinnonalasiirtymän jälkeen verkosto laajennetaan Pirkanmaan varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden verkostoksi, jolle järjestetään vuosittain ajankohtaisfoorumi. Tarkoitus on myös yhdistää tähän verkostoon KASPERI II/OSMO-kehittämistyön tulosten juurruttaminen. Aikuissosiaalityön kehittäminen Valtakunnallisten Aikuissosiaalityön päivien 2013 suunnittelu- ja valmistelutyö tehtiin pääosin 2012 aikana ja laajan yhteistyöverkoston työn tuloksista päästään nauttimaan tammikuussa Tampereella. Pikassos, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu huolehtivat puheenjohtajuudesta kaksipäiväisillä yli 500 osallistujaa kokoavilla valtakunnallisilla päivillä. Aikuissosiaalityön klubi on toiminut jo viisi vuotta. Vuonna 2013 klubi kutsutaan koolle kolme kertaa kerran keväällä ja kahdesti syksyllä. Maaliskuun klubissa otsikkona on Kohtuuttomat tapaukset, hyvinvointivaltion lupaukset. Klubin toimintaa kehitetään ottamalla käyttöön webropolpohjainen postituslista. Pikassos osallistuu aikuissosiaalityön kehittämiseen Tampereella Tampere Praksis -hankkeen osatoteuttajana ja SOS-Tampere ohjausryhmätyöskentelyssä sekä SOS II hankkeessa 1.11.alkaen, mikäli hankkeeseen saadaan rahoitus Kaste-ohjelmasta. 9

13 Maahanmuuttajatyö Pirkanmaan liitto ja noin puolet Pirkanmaan kunnista on mukana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa ja Tampereen kaupungin hallinnoimassa Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke AL- MAssa, jolla on rahoitus 2014 kesäkuuhun saakka. Pikassos on mukana hankkeen ohjausryhmässä. Osana ohjausryhmätyöskentelyä Pikassoksen edustaja osallistuu syyskuussa maailmanlaajuiseen Tampereella järjestettävään Metropolis konferenssiin. Työhyvinvoinnin kehittäminen ja työyhteisöjen kehittämistoiminta Työyhteisöjen kehittämispäiviä suunnitellaan ja toteutetaan maksullisena palvelutoimintana kysynnän ja työtilanteen mukaan. Lisäksi Pikassos myy kehittämispäällikön toimesta tehtävää yksilötyönohjausta ja ryhmätyönohjausta korkeintaan viidelle asiakkaalle Pirkanmaata priorisoiden. Mikäli sopiva rahoituskanava löytyy, on Pikassoksella valmius hakea kumppanina Tampereen yliopiston kanssa rahoitusta kuntien lastensuojelun työhyvinvoinnin kehittämishankkeelle aiemmin laaditun hankesuunnitelman mukaisesti. Sosiaalijohdon kokoukset Sosiaalijohto kutsutaan koolle kolme kertaa vuoden 2013 aikana. Kokouksissa käsitellään valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäviä ajankohtaisia asioita. Kokouksiin voidaan asiakohtaisesti kutsua mukaan myös esimerkiksi maakuntaliiton ja aluehallintoviraston edustajat. Kaste-ohjelman toteutus Pikassos toimii Pirkanmaalla kuntien kumppanina ja koostaa kehittämistarpeiden mukaisia hankesuunnitelmia ja laatii valtionavustushakemuksia siten kuin alueellisessa johtoryhmässä linjataan valmistellaan ainakin teemallista hanketta, joka voi kiinnittyä eri substanssialueisiin. Lisäksi Pikassos on mukana eri Kaste-hankkeiden toteuttamisessa hankkeesta riippuen joko johtamalla, osallistumalla ohjausryhmätyöskentelyyn tai esimerkiksi myymällä arviointi- tai konsultaatiopalveluja hankkeille. Vuonna 2013 Pirkanmaan kuntia on mukana seuraavissa Kaste-ohjelmasta rahoitetuissa hankkeissa: IkäKaste II (Tampere), Kasperi II (Osmo- ja Eetu-osahankkeet), VammaisKaste (Pirkanmaan VammaisKaste, PSHP) ja SOS (Tampere). Valtionavustusta on haettu 2013 käynnistyviin Lasse- ja SOS II -hankkeisiin, joiden molempien hankesuunnittelussa Pikassoksella on ollut iso rooli. Muu toiminta Pikassos tiivistää yhteistyötä Soste ry:n kanssa tavoitteenaan järjestöjen ja kuntien välisen yhteistyön lisääminen sekä kehittämishankkeiden valmistelussa että toiminnassa olevien hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Yhteistyön muodoista päätetään, kun Sosten aluehenkilöiden sijoituspaikat varmistuvat. Tampere Praksis -hankkeessa jatketaan yhtenä osatoteuttajana vuoden loppuun asti aikana selvitetään kumppaneiden eli Tampereen kaupungin, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattimuu toiminta 10

14 Valtakunnalliseen toimintaan osallistutaan työryhmätyöskentelyjen ja neuvottelukuntatyön kautta. Pikassos toimii tai on jäsenenä: - Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajat - Valtakunnallinen lastensuojelun osaamiskeskusverkosto - Sosiaalialan osaamiskeskusten yleissuunnittelijoiden verkosto - VOSKE: (Sosiaalialan osaamiskeskuksissa työskentelevien varhaiskasvatuksen kehittäjien valtakunnallinen verkosto) - Lastensuojelun käsikirjan toimitusneuvosto - Perusterveydenhuollon neuvottelukunta - THL:n valtakunnalliset päihde- ja mielenterveystyön kehittäjäverkostot Pikassoksella on erilaisia rooleja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman (Kaste) toteuttamisessa. Pikassoksen toimitusjohtaja on Väli-Suomen alueellisen johtoryhmän jäsen. Teemme tiivistä yhteistyötä Väli-Suomen Kaste-ohjelmapäällikön kanssa ja osallistumme vuoden aikana toteutettaviin tapahtumien, kuten alueellisten työkokousten tai seminaarien valmisteluun. Vuoden aikana käynnistyy hankkeita ja uusia valmistellaan. Tähän työhön Pikassos tarjoaa asiantuntijatyöpanostaan molemmilla Kaste-alueilla (Väli-Suomi ja Länsi-Suomi). Pikassos osallistuu yhteistyökumppanina Lastensuojelun Keskusliiton Lastensuojelun kesäpäivien järjestämiseen Porissa ja sijaishuollon päivien järjestämiseen lokakuussa Tampereella. Koordinoimme myös valtakunnallista osaamiskeskusten lastensuojeluverkostoa. Pikassos toimii osatoteuttajana Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa kotouttamisen sähköisen käsikirjan rakentamisessa yhdessä Soccan kanssa. Käsikirja otetaan käyttöön TEM:n sivustolla alkusyksystä. 11

15 12

16

TOIMINTAKATSAUS

TOIMINTAKATSAUS www.pikassos.fi SISÄLLYS ESIPUHE... 2 KANTA-HÄME tapahtumia ja yhteistä suunnittelua... 3 PIRKANMAA kehittämistoimintaa eri sektoreilla... 4 SATAKUNTA asiakkaiden ääni kuuluville... 5 KASTE-HANKETOIMINTA...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Strategia uudistuu Pikassoksen kymmenvuotisen toiminnan aikana on keritty tekemään kaksi strategiaa: ensimmäinen luotiin toiminnan käynnistyessä ja ensimmäiset vuodet olivatkin

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

KASPERI II Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta. Ohjausryhmän kokous Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi

KASPERI II Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta. Ohjausryhmän kokous Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi KASPERI II 2011-2013 Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 4.12.2012 Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi Projektijohtaja Juha Luomala siirtyi 12.11.2012 alkaen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE 17.11.2015 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia Myös kehittämistoiminta on

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 30.10.2015 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia Myös kehittämistoiminta on tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Kehittäjäryhmä 08.05.2018 Asialistalla 1. Ajankohtaiset terveiset

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT

POSKE-PÄIVÄT POSKE-PÄIVÄT 13-14.6.2013 Sote-rakenneuudistus t sekä tutkimus- tki ja kehittämistoiminnan haasteisiin vastaaminen Pohjois-Suomessa Leena Meriläinen Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous

Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous Poske/Lapin toimintayksikön ohjausryhmän kokous 29-4-2008 KASTE - 23.4. aluejaoston kokous Toimeenpanosta: - 24.4 annetaan valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan organisointi

Kehittämistoiminnan organisointi Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho 1 10.4.2017 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena

Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena Kansa-koulu II -hanke sosiaalihuollon tiedonhallinnan kehittämisen tukena Kanta-yhteistyöseminaarit lokakuussa 2018 Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Kanta- Hämeessä Anni Kuhalainen, Pikassos Sosiaalihuollon

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015)

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) 6.6.2016 Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE 8.6.2016 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste Ajankohtaista Väli-Suomessa

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste Ajankohtaista Väli-Suomessa Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 Ajankohtaista Väli-Suomessa Leena-Kaisa Nikkarinen, Kaste-ohjelmapäällikkö, Väli-Suomen alue 24.5.2012 Kaste-ohjelman toimeenpanosuunnitelmien

Lisätiedot

Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta

Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 29.4.2013 Ajankohtaisia kuulumisia Projektisuunnittelija Ulriika Kannas-Honkaniemi on

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 7.10.2014 Helsinki Eduskunta/Valtiovarainvaliokunta/Kunta- ja terveysjaosto Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä Sote valmistelu Kanta-Hämeessä Marjo Lindgren 14.9.2015 Hämeen parasta kehittämistä! Mikä Sote III- hanke? Jatkoa edellisten valtakunnallisten sotekierrosten valmistelulle Kanta-Hämeen yhteinen tavoite

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Pro SOS hanke Euroopan sosiaalirahaston rahoittama toimintalinja (TL) 5 : sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta hanke Myös kuntaliitto ja

Lisätiedot

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1 SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista kehitysjohtaja, Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013 Ketterä moniosaaja 1 SONet BOTNIAn VISIO 2015 SONet BOTNIA on Pohjanmaan maakuntien alueen sosiaalisen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014-2016 Pohjois 2 Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014-2016 Pohjois-Suomessa on tehty lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämistyötä vuodesta 2008 alkaen

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Helsinki 22.01.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Helsinki 22.01.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Aluekoordinaattori Anna Väinälä Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10. KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.2009 Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Hankkeen

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 30.6.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Nina Peronius projektipäällikkö 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön ja työmenetelmien

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena 3.10.2018 Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu II hankkeessa Marjo Orava Kansa-koulu II -hanke Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa

Lisätiedot

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta

Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Ajankohtaista ISOssa: Haetaan uutta sosiaalityön osaajaa ja suunnitellaan ESR-hanketta Tarja Kauppila, johtaja, ISO 14.9.2015 UEF/Opetussosiaalikeskusverkosto, yleiskokous Wanted: erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 8.2.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

1) Vastasiko työpajan sisältö niitä odotuksia, joita sinulla oli? 2) Saitko työpajasta uusia ajatuksia / ideoita tai hyödynnettävää omaan työhösi?

1) Vastasiko työpajan sisältö niitä odotuksia, joita sinulla oli? 2) Saitko työpajasta uusia ajatuksia / ideoita tai hyödynnettävää omaan työhösi? Hankkeen arviointitilaisuuksien toteutus hankitaan ostopalveluna hankkeen tarkennetun toimintasuunnitelman mukaisesti osaamiskeskuksilta (Pikassos, Verso, SoNet Botnia) joista Pikassos kantaa hankkeen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät FSKC:n lastensuojelun kehittämisverkosto 11.2.2015 26-02-15 Esityksen nimi / Tiina Muukkonen 1 Asialista 1. Ajankohtaista

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5)

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) Sosiaali- ja terveysjohtajien kokous 19.8.2015 suunnittelija Hanna Inkeroinen Muutamia yksityiskohtia valmistelusta n Hakuaika tullee

Lisätiedot

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus

Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Toimintakyky ja sosiaalinen turvallisuus työryhmän nykytilan kuvaus Väliraportti 14.1.2014 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Sosiaalijohtaja Alpo Komminaho 4.2.2014 Terveydenhuollon palveluiden järjestämistapa

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä Eveliina Cammarano Mikä olisi sopiva koko aikuissosiaalityön kehittämisverkostolle? (n=19) 6.6.2019 2 Kuinka usein verkoston tulisi

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma. Varsinais-Suomen LAPE-Akatemia Pasi Oksanen

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma. Varsinais-Suomen LAPE-Akatemia Pasi Oksanen Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Varsinais-Suomen LAPE-Akatemia 17.5.2019 Pasi Oksanen Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolaki (1326/2010) edellyttää,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS Silja Ässämäki 11.12.2013 Kaste-hankesuunnitelma 2014-2016 Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukonsepti Hakijana

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

PRO SOS -hankkeen Pikassos alueen osahankkeen arviointisuunnitelma

PRO SOS -hankkeen Pikassos alueen osahankkeen arviointisuunnitelma PRO SOS -hankkeen Pikassos alueen osahankkeen arviointisuunnitelma Yleistä PRO SOS -hankkeen arvioinnista PRO SOS -hankkeen arviointisuunnitelman mukaisesti koko hankkeen arvioinnin vastuuhenkilöinä toimivat

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen Etelä-Suomen kehittäjäverkostojen yhteistyölle uutta suuntaa Helsinki 9.2.2015 Tapani

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiain neuvottelukunnaksi Esitämme, että Kanta-Hämeeseen perustetaan osaksi maakunnan tulevia rakenteita Järjestöasiain

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 1.3.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 2011-2013 viestintäsuunnitelma Vuokko Lehtimäki Anni Kuhalainen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II (2011-2013) Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Ikäkaste Äldre-kaste II -hanke toteuttaa

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Kaste-ohjelman hallittu loppuunsaattaminen - Tulokset esille! Olli Kerola ja Salme Kallinen

Kaste-ohjelman hallittu loppuunsaattaminen - Tulokset esille! Olli Kerola ja Salme Kallinen Kaste-ohjelman hallittu loppuunsaattaminen - Tulokset esille! Olli Kerola ja Salme Kallinen 2.12.2014 Käytettävissä olevat määrärahat 2015 Käytettävissä oleva valtionavustus on 6 miljoonaa euroa (2 milj.

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA?

SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA? SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA? Tervetuloa! Johdatus päivän teemaan Merja Anis 31.1.2018 Sosiaalityön erikoistumiskoulutusten taustaa Sosnet-yliopistoverkoston yhteistyö kuuden sosiaalityön koulutusta

Lisätiedot

LasSe-hankkeen raportointisuunnitelma

LasSe-hankkeen raportointisuunnitelma LasSe-hankkeen raportointisuunnitelma Minna Niemi, Pikassos Hankkeessa tuotettavat aineistot: A) kuntien yhteyshenkilöille: lastensuojelutarpeen selvitysten nykytila ja kehittämistarpeet kunnissa (kevät-syksy

Lisätiedot

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo Puheenjohtajina erityissuunnittelija Seija Junno & kehittämispäällikkö Mervi Janhunen Sekä dialogisen

Lisätiedot

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella Kehitysvammahuolto/ Satu Seppelin-Kivelä Sisältö Sisältö 2 Lähtökohta 3 Projektin

Lisätiedot

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018 Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.

Lisätiedot

Kansa-koulu-II. Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke

Kansa-koulu-II. Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II Määrämuotoisen kirjaamisen tuki sosiaalialalla 2.4.2019 Sivi Talvensola Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II-hanke Kansa-koulu-II-hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa sosiaalialalla

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

OT-organisaatiomalli Tampereen OT-keskus Pirkanmaa, Kanta-Häme, Etelä- Pohjanmaa

OT-organisaatiomalli Tampereen OT-keskus Pirkanmaa, Kanta-Häme, Etelä- Pohjanmaa OT-organisaatiomalli Tampereen OT-keskus Pirkanmaa, Kanta-Häme, Etelä- Pohjanmaa OT-keskuksen perustehtävät toteuttaa kaikkein vaativimman erityistason palveluita palveluyksiköissä (Tays Kehitysvammapalvelut,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille Yksi tekijöistä Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke Hankesuunnitelma vuosille 2016-2018 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 KVANK Kehitysvamma-alan

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila Juurruttamissuunnitelmat Sparrauspäivä 19.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Iltapäivän ryhmätehtävä Pohditaan ryhmittäin seuraavia kahta kysymystä: 1) Mikä merkitys asiakkaan toimintakykyyn liittyvällä mitatulla

Lisätiedot

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura.

Kansa-koulu. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano. Lappeenranta 31.3.2016. Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura. Kansa-koulu Sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano Lappeenranta 31.3.2016 Hankejohtaja Maarit Hiltunen-Toura Rahoittaja: Kansa-koulu-hankkeen tarkoitus Tukea kansallisten luokitusten ja asiakirjarakenteiden

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot