TerveMetsä. Suomen ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo. Stora Ensolle jokainen metsäasiakas on TÄHTI! Metsän kasveja ruokapöytään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TerveMetsä. Suomen ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo. Stora Ensolle jokainen metsäasiakas on TÄHTI! Metsän kasveja ruokapöytään"

Transkriptio

1 TerveMetsä Stora Enso Metsän lehti metsänomistajille Stora Ensolle jokainen metsäasiakas on TÄHTI! Metsän kasveja ruokapöytään Suomen ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo

2 Pääkirjoitus Jorma Länsitalo metsäpäällikkö Stora Enso Metsä Varkauden muutostarina V iisi vuotta sitten elettiin Stora Ensossa ja Varkaudessa vakavia aikoja. Eurooppalaista paperinvalmistusta koetteli kysynnän lasku ja kannattavuus oli heikko. Vuonna 2010 Varkaudessa suljettiin sanomalehtipaperikone, ja paperintuotannon tulevaisuus näytti epävarmalta. Miksi juuri Varkaus on nyt menestyjä? Yksi merkittävimmistä syistä on alueen hyvät metsävarat ja hyvin toimiva puuhuolto. Yli miljoonan kuutiometrin vuosittainen havukuitupuun käytön lisäys on merkittävä muutos. Varkauden puunkäyttö nojaa kotimaiseen, yksityisistä metsistä hankittavaan puuhun. Varkauden tehtaat ovat hyvä esimerkki siitä, mistä metsäteollisuuden rakennemuutoksessa on kysymys. Ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet. Sähköinen media on korvannut painettua mediaa. Paperin käyttö on pienentynyt ja vähenee edelleen. Samaan aikaan kuitenkin monilla muilla metsäteollisuuden tuotteilla riittää kysyntää. Varkaudessa rakennemuutos konkretisoituu kahteen merkittävään investointiin. Investoinneilla muutetaan paperintuotanto kartongiksi pakkausteollisuuden kasvaviin tarpeisiin. Samalla sellun tuotantoa kehitetään nykyaikaiseksi havukuitua käyttäväksi biojalostamoksi. Aiemmin lakkautetun paperikoneen tyhjäksi jääneeseen halliin rakennetaan puurakennuselementtilinja, joka tulee käyttämään raaka-aineenaan järeää tukkia. Molemmat investoinnit suuntautuvat kasvaville markkinoille. Varkauden tulevaisuus näyttää taas valoisalta. Jorma Länsitalo metsäpäällikkö Miljoona mottia lisää! Hyvin sujunut yhteistyömme metsänomistajien kanssa luo edellytykset puunhankinnan kasvattamiselle. Metsänomistajayhteistyömme kulmakivenä ovat henkilökohtaisuus, ammattitaito ja laadukkaat, jokaisen tarpeita vastaavat palvelut. Jokainen metsänomistajatapaaminen on meille tärkeä, siksi haluamme tehdä metsänomistamisesta helppoa, miellyttävää ja tuottavaa. Metsänomistajille kehitetty Tähtiasiakas-ohjelmamme on avoin kaikille metsänomistajille. Kartonki-investoinnin vaikutus näkyy puukaupassa jo kesän aikana. Haluamme olla valmiina, kun tuotanto starttaa ensi syksynä. Stora Enson Metsän lehti metsänomistajille Terve Metsä -lehden kustantaja Stora Enso Metsä. ISSN (painettu), ISSN (verkkojulkaisu). Päätoimittaja Juha Hanni, Stora Enso Metsä. Toimitus Anfangi Oy. Taitto Anfangi Oy. Kansikuva Kolme puukerrostaloa rakentanut Keijo Ullakko, kuvaaja Petteri Kivimäki. Paino PunaMusta Oy. Paperi LumiPress Art 130 g/m 2 (kannet) ja NovaPress Silk 90 g/m 2 (sisäsivut). Osoitteenmuutokset Palvelukortti sivulla 35. Internetsivut

3 Sisältö 10 TÄHTIASIAKKUUS SAA HYMYILEMÄÄN Stora Enson Ranuan metsäasiantuntija Heikki Petäjäjärvi (vas.) ja metsänomistaja Antti Pitkänen ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2010 lähtien. Antti käyttää Stora Enson palveluja laidasta laitaan. 18 METSÄKASVEISTA SAA MAITTAVIA RUOKIA Keruutuotetarkastaja Päivi Saikkonen antaa Terve Metsän lukijoille neuvoja mitä ja miten metsästä keväällä ja alkukesällä löytyviä kasveja voi käyttää erilaisiin ruokiin. 28 HARMILLINEN HIESKOIVU Haapavetinen Jukka Pekkala totesi, että huonotuottoinen hieskoivikko kannattaa hakata vaikka 50-vuotiaana ja istuttaa tilalle kuusentaimet. Tutkija Pentti Niemistö antaa hyvät ohjeet miten menetellä hieskoivikon kanssa eri tilanteissa. Sisältö 4 LASTUJA 8 VILKASTA PUUKAUPPAKESÄÄ Korjuu onnistuu kesällä myös turvemaiden männiköissä ja pehmeiden kivennäismaiden kuusikoissa. 10 TÄHTIASIAKKUUS-TEEMA Stora Enson tähtiasiakkuus joensuulaisen Katri Laakkosen ja espoolaisen Antti Pitkäsen näkökulmasta. 16 VIIME KESÄ RATKAISI MÄNNYN KASVUN Mänty kasvaa tänä kesänä viime kesän energialla. 18 METSÄN KASVEJA RUOKAPÖYTÄÄN 22 PUUKERROSTALOJEN LÄHETTILÄS Uudet rakennusmenetelmät vauhdittavat puukerrostalojen rakentamista. 26 PERHOSHARRASTUS VIE MAAILMALLE Imatran tehtaiden ympäristöpäällikkö Teemu Klemetillä on sadantuhannen perhosen kokoelma. 28 HARMILLINEN HIESKOIVU 32 METSÄNHOIDON AIKAIKKUNAT Eri metsänhoitotoimenpiteille ja hakkuille on olemassa ns. aikaikkuna, jona aikana ne olisi parasta tehdä. 34 RISTIKKO 35 PALVELUKORTTI TerveMetsä 3

4 Lastuja Kemera-työt jatkuvat Huhtikuussa pysähtyneet taimikonhoidot pääsevät taas vauhtiin. Euroopan komissio hyväksyi huhtikuun lopulla vuosia valmisteilla olleen uuden Kemera-lain. Laki tuli voimaan Taimikoiden varhaishoito tuli lakiin uutena tukimuotona. Uudistus on tervetullut. Monissa tapauksissa varhaisperkauksella pelastetaan metsän tulevaisuus ensiharvennukseen saakka, vaikka varsinainen taimikonhoito jäisi tekemättä. Varhaisperkaus, taimikonhoito ja muut Kemeran piiriin kuuluvat työt vaativat jatkossa ennakkosuunnitelman. Vaatimus koskee myös metsänomistajan itsensä tekemiä töitä. Metsäkeskukseen on jätettävä rahoitushakemus ennakkoon kaikissa työlajeissa. Stora Enson metsäasiantuntijat laativat rahoitushakemuksen. Työn päätyttyä he laativat toteutusselvityksen Metsäkeskukselle. Tuki maksetaan sen perusteella. 50 harjoittelijaa kesätöihin Stora Enso Metsään Stora Enso Metsä työllistää tänäkin vuonna noin 50 kesäharjoittelijaa. Kesätyöhakemuksen jättäneistä 907 nuoresta töihin pääsi siten vajaa kuusi prosenttia. Stora Enson kaikkiin toimipisteisiin: tehtaille, toimistoihin, terminaaleihin ja muihin työpaikkoihin haki tänä vuonna kaikkiaan yli hakijaa, joista noin tuhat nuorta sai työpaikan. Kesätyöpaikkojen määrä on ollut samaa luokkaa jo useamman vuoden ajan. Harjoittelijat ovat pääosin jo aloittaneet tämän kesän työt. Stora Enso Metsän harjoittelijoista noin 30 sijoittui hankinta-alueilla ja 20 terminaaleihin. Lisäksi muutama harjoittelija on metsäkonttorilla. Stora Enso on mukana Vastuullinen kesäduuni-kampanjassa, jolla edistetään nuorten mahdollisuuksia hankkia työkokemusta ja oppia työelämän pelisääntöjä. Koulu valmiiksi kesälomalla Asuinrakennusten ohella CLT sopii hyvin myös julkiseen rakentamiseen. Esimerkiksi Itävallassa CLT:stä on rakennettu useita kouluja. Valttina on rakentamisen nopeus ja luokkien hyvä sisäilma. Teksti Tiina Tuomainen Kuva Stora Enso Itävallan Wienissä asukasmäärän kasvu lisää täydennysrakentamisen tarvetta myös kouluissa. Puu sopii siihen hyvin, sillä kevyttä materiaalia on mahdollista esityöstää pitkälle. Lisäksi puurakennus sitoo hiilidioksidia koko elinkaarensa ajan synnyttäen kaupunkiin hiilinielun. Tutkimukset osoittavat, että puuluokkahuoneessa mm. oppilaiden stressitaso on verrokkiluokkaa alhaisempi. Puurakentamisen nopeudesta otetaan Wienissä kaikki hyöty irti, kun uusi koulurakennus kohoaa oppilaiden käyttöön kesäloman aikana. Stora Enson tehtaalla Bad St. Leonhardissa CLT-elementteihin asennetaan mm. ikkunat ja yhteistyökumppani kokoaa elementeistä valmiita luokkahuonemoduuleita, jotka kuljetetaan työmaalle. Nopea rakennusaika leikkaa kustannuksia. emetsän ja Tähtitilin asiakaspalvelu Arkisin klo 8-16 numero sähköposti 4 TerveMetsä

5 Suomen tunnetuin aaltopahvipakkaus Helmikuussa 2015 julkistettu uusi äitiyspakkauslaatikko valmistetaan jälleen Stora Enso Packaging in tehtailla. Teksti Kati Vehkakoski Kuva Stora Enso Löytyyköhän tästä maasta joku, joka ei tiedä, mikä on äitiyspakkaus? Vuodesta 1938 suomalaisia äitejä tukenut valtion äitiysavustus täyttää jo 77 vuotta. Edelleen noin 91 % ensisynnyttäjistä valitsee pakkauksen rahallisen avustuksen sijaan. Etenkin esikoislapsen syntymää odotellessa äitiyspakkaus on tunteita herättävä symboli, jota odotetaan jännityksellä. PAKKAUKSIA TÄNÄ VUONNA NOIN KAPPALETTA Kela on hoitanut äitiyspakkausta vuodesta 1994 ja vastaa kokonaisuuden kilpailuttamisesta. Pakkaus palasi muutaman vuoden tauon jälkeen Stora Enson tuotantoon, jossa sitä on aiemmin valmistettu vuosikymmeniä lähes tauotta. Tänä vuonna pakkausta valmistetaan noin kappaletta. Enemmistö suomalaislapsista taitaa nykyään päästä unille ihan oikeaan pinnasänkyyn. Siksi monesta varastosta löytyä nostalgisia, Heinolan tai Lahden tehtaalla valmistettuja äitiyspakkauslaatikoita, jotka jatkavat elämäänsä tukevana säilytyslaatikkona. Äitiyspakkausjuttu jyrää BBC:n verkossa Lastuja Ainutlaatuinen, kaikille vauvaperheille maksuton äitiyspakkaus on kerännyt huomiota maailmanlaajuisesti. Viime kesänä BBC julkisti tiedon, jonka mukaan sen verkkosivuilla oleva äitiyspakkauksesta kertova Why Finnish babies sleep in cardboard boxes artikkeli on luettu yli 10 miljoonaa kertaa. Kesällä 2013 julkaistu artikkeli on myös verkkolehden 17-vuotisen historian jaetuin nettiuutinen yli miljoonalla jaolla. Flexopainettu pakkaus sai pintaansa hempeän, lapsenmielisen kuvituksen. 70 x 43 x 27 -kokoisen laatikon tukeva rakenne syntyy C-aallosta. 60-luvulla laatikon materiaalina käytettiin voimapahvia. TerveMetsä 5

6 Lastuja Kuva Jani Sourander Tein minä pillin pajupuusta! Pajupillin parasta tekoaikaa on toukokuun alusta juhannukseen asti. Silloin pajun kuori lähtee parhaiten irti Katkaise terävällä puukolla pajusta noin 20 senttimetrin mittainen suora, oksaton pätkä. Leikkaa toinen pää viistoksi. Toinen pää voi olla suora. Leikkaa pieni lovi 3 4 senttimetrin etäisyydelle pätkän viistotusta päästä. Tee äskeisen loven yläpuolelle viilto kuoren ympäri. Naputtele kuori irti puukon päällä ja irroita kuorituppi pillistä. Suurenna aloitettua lovea pituus- ja syvyyssuunnassa. Tästä lovesta tulee ns. äänitila. Mitä isompi se on, sen paremmin pilli soi. Viillä vielä äsken tehdystä lovesta tasainen siivu viistoon kärkeen asti. Laita irroitettu kuorituppi takaisin pillin päähän. Ja sitten vain soittelemaan! MUISTA: Pajujen katkominen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Jos et ole omalla maalla, kysy aina maanomistajan lupa! Tähtitilin korko saakka 3,5 % Metsänhoitoon ollaan tyytyväisiä Puukaupan asiakastyytyväisyyden lisäksi mittaamme myös metsänhoitotöiden onnistumisesta. Kaikki metsänhoitopalveluita ostaneet saavat tutun tekstiviestikyselyn maanantaiaamuisin kuten puukaupan ja korjuun osalta. Lisäksi soitimme keväällä osalle metsänomistajista otantatutkimuksella. Näin arvioitte Stora Enson metsänhoitopalvelut: Kevään puhelinkyselyssä 93 % vastanneista teki metsänhoidon sopimukset samalla kertaa kuin puukaupan ja vain 7 % vasta myöhemmin puukaupan edetessä pidemmälle. Työmaan aloituksen tiedottamisessa on vielä parannettavaa. Keskiarvona saimme tiedottamisesta arvosanan 8,7 (vaihteluväli 0 10). Suositteluindeksillä mitattuna metsänhoidon toteutukseen ollaan tyytyväisiä (NPS 65). Lähes 70 % asiakkaista antoi arvosanan 9 tai 10 eli suosittelevat Stora Enson metsänhoitopalveluita. Poimintoja vapaa sana -palautteista Suosittelijat (arvosana 9 10): Toimii niin kuin on sovittu. Täyden palvelun metsäkauppaa, autettiin jopa veroilmoituksen täyttämisessä. Joustavaa, ymmärtäväistä ja asiantuntevaa asiakaspalvelua. Neutraalit ja kriittiset vastaajat (avosana 0 8): Osa istutetuista taimista kuoli, Salaa käydään tekemässä, tiedotus ei pelaa alihankkijoilta. Vielä voisi selkeämmin vääntää rautalangasta, mitä juuri minun on muistettava ja tiedettävä. Lumien sulettua vasta näkee onko työ tehty hyvin. Merja Simonen Palvelupäällikkö 6 TerveMetsä

7 Lastuja Metsäväen kesämenot: Metku metsäkulttuuripäivät järjestetään Punkaharjun Lustossa jälleen Farmari-näyttely on Joensuun Areenalla ja Stora Enson Koko Perheen metsä päivä Keminmaalla. Lustossa on tapahtumia on vaikka muille jakaa mm. tukkilaiset, Sannin ja Marleenan lauttakahvila, Metsätori, metsäiset työnäytökset, metsätietoiskut, lasten metkut, opastetut retket luonto- ja metsäkohteille sekä menevä musiikki takaavat näkemistä ja tekemistä koko perheelle. Joensuun Farmarin kantavana teemana ovat metsä ja energia. Stora Enso on mukana tapahtumissa omalla osastolla. Tervetuloa tapaamaan! Lisätietoja Metkusta ja Farmarista Pallottelua eduilla Blogikirjoitus asiakasohjelmasta ja tavasta hoitaa metsää. Terve Metsän päätoimittaja Juha Hannin uusin blogikirjoitus osoitteessa: Tulen käsittely maastossa Tulen saa tehdä maastossa vain maanomistajan luvalla hätätilanteita lukuun ottamatta. Metsäpalovaroituksen aikana tai jos metsäpalovaara on ilmeinen, ei avotulta saa sytyttää. Nuotion paikkaa valittaessa varmista, että lähellä ei ole puita, pensaita tai juuria, joihin kipinät voivat yltää. Varaa tulen äärelle vähintään sangollinen vettä, vaikka olisit veden äärellä. Raivaa nuotion pohja huolellisesti ja peitä se hiekalla puiden polttamisen jälkeen. Turvemaastossa poista turve neliöinä nuotion pohjalta. Voit laittaa ne vesimärkänä takaisin, kun nuotiohiilet ovat täysin kylmiä. Vartioi nuotio palamisen loppuun asti! Kuva viime vuoden kisoista. Laatikkokasauksen SM-kisoihin Lepaalle! Stora Enso Packaging on mukana perinteiseen tapaan vuoden parhaassa puutarha-, viher-, kiinteistö- ja maanrakennusalan tapahtumassa Hämeenlinnan lähellä Lepaalla elokuuta Stora Enso esittelee yhteisosastolla HL-Vihanneksen kanssa kotimaisia pinoutuvia HeviStrong -aaltopahvipakkauksia. Lisäksi osastolla on DesignStudio EXPRESS. Ohjelmalavalla järjestetään joka päivä laatikkokasauksen SM-kisat. Osallistujat mittelevät HeviStrong -pakkausten kasaamisessa. Kisa järjestetään tänä vuonna toisen kerran. Viime vuoden voittaja Mirja Mynttinen kasasi neljä pakkausta huikeassa 42 sekunnin ajassa. Kisaan osallistui 44 kilpailijaa. TerveMetsä 7

8 Puukauppa Vilkasta kesäpuukauppaa Stora Enson ostot painottuvat alkukesästä kohteisiin, jotka voidaan korjata kesän aikana. Kysyntää on sekä tukkipuulla että harvennusmetsien kuitupuulla. Teksti Heikki Rönkä Kuva Kai Skyttä H alutuimpia kohteita ovat sulan maan aikana korjattavissa olevat harvennushakkuut ja tukkivaltaiset uudistushakkuut, ostojohtaja Esa Ojala toteaa. Tyypillisimpiä kesäkorjuukohteita ovat kivennäismaiden kohteet. Korjuu onnistuu kesällä myös turvemaiden männiköissä ja pehmeiden kivennäismaiden kuusikoissa, kun vain tiestö kantaa puutavara-autot. Korjuukoneiden kantavuutta voidaan parantaa karsimalla oksat ja latvat koneen alle havumatoksi ja hyvällä ajouraverkoston suunnittelulla. Ojala suosittaa metsänomistajille tutustumista kesän aikana omiin metsiin. Jos oma asiantuntemus ei riitä, mukaan voi pyytää Stora Enson metsäasiantuntijan. Metsäasiantuntijamme on yhden puhelinsoiton tai nettiyhteydenottopyynnön päässä. Hän arvioi metsän hakkuu- ja hoitotarpeet sekä suunnittelee metsien hyödyntämistä pitkällä tähtäimellä. Asiantuntijamme metsäkäynti on metsänomistajalle maksuton, Ojala kertoo. VARKAUS LISÄÄ PUUNKÄYTTÖÄ Stora Enson meneillään olevat mittavat investoinnit Varkauden tehtailla lisäävät puun tarvetta. Uutta kysyntää tulee sekä kuusitukille että mäntyja kuusikuitupuulle. Kuitupuun lisäosto Varkauteen käynnistyy kesän aikana. Aluksi se näkyy Varkauden ympäristössä, mutta tehtaan päästyä täyteen vauhtiin 8 TerveMetsä

9 Puunostaja tunnetaan niin hyvässä kuin pahassa Ossi Pöntinen, Metsäasiantuntija, Mikkeli NÄKÖKULMA Vuosikymmenien aikana olen oppinut tuntemaan lähes kaikki metsänomistajat työalueellani, vanhassa Ristiinan kunnassa. Ja tosin päin, metsänomistajat tuntevat minun tapani niin hyvässä kuin pahassa. Tapa hoitaa asioita henkilöityy, vaikka työtä tekee yhtiön nimissä, ohjeilla ja tavoilla. Vuosien aikana asiakassuhteista on tullut taival, paljon on koettu yhdessä ja henkilötasolla on syntynyt hyvä luottamus. Asiakaskunnastani arviolta 80 % ovat minulle ennalta tuttuja. Jossain vaiheessa asiakassuhteissa tulee vääjäämättä muutoksia. Tila vaihtaa omistajaa sukupolvenvaihdoksissa tai pitäjän puunostaja vaihtuu. Aika usein metsä pysyy suvun hallussa ja myös metsäasioissa jatketaan tutun kumppanin kanssa. Ei toki automaattisesti. Metsäasiantuntijan muutoksen yhteydessä on tärkeää tehdä vaihdos ajan kanssa. Erityisesti vakiintunut asiakaskunta arvostaa, kun tuttu luottometsäasiantuntija ei noin vain häviä kuvioista. Työtä jatkavalle on annettava aikaa perehtyä asiakaskuntaan ja jakaa myös hiljaista tietoa, mitä ei saa kuin kokemuksien kautta. Sama kaava pätee myös sukupolvenvaihdoksissa uuden ja vanhan metsänomistajan kesken. investointien vaikutukset heijastuvat koko eteläisen Suomen puunhankintaan. Pohjoinenkaan ei jää osattomaksi, sillä Varkauden paperitilauksia ohjautuu jatkossa Kemin tehtaille. Ojalan mukaan puun tarve on hyvällä tasolla ilman Varkauden investointiakin. Tehtaiden huoltoseisokit vaikuttavat tilapäisesti, mutta vuositasolla niiden vaikutus jää vähäiseksi. Kuluvan vuoden ostotarpeemme ovat normaalilla tasolla, joten kotimaisella puulla on vahva kysyntä, Ojala summaa. AMMATTIMETSURIT TAIMIKOIHIN Stora Enso on panostanut voimakkaasti metsänomistajien tarpeista lähtevien metsänhoitopalveluiden kehittämiseen. Aikaisen kevääntulon myötä taimikoiden raivaukset ja metsänuudistamistyöt pääsivät vauhtiin jo huhtikuussa. Myös KEMERA-lain uudistamistyö on saatu nyt päätökseen ja säädökset ja tukiehdot ovat selvillä ja varmistuneet. On siis hyvä hetki jättää työtilaus ja laittaa taimikot kuntoon. Kesän ja syksyn hoitotöihin meillä on tarjota ammattinsa osaavien metsureiden palveluja, Ojala sanoo. Ammattilainen osaa harventaa taimikot siten, että niistä saadaan hyvä tili jo ensiharvennuksessa. Kustannuksiltaan ammattilaisen käyttö on varsin edullista, kun ottaa huomioon Kemeratuen, arvolisäveron palautuksen ja tuloverotuksen vähennysoikeuden. TÄHTIASIAKKUUS ON PALVELUJA JA ETUJA Puukauppa Stora Enson kanssa sisältää paljon muutakin kuin pelkän puunoston. Parhaiten nämä palvelut ja edut tulevat esille yhtiön Tähtiasiakasohjelmassa. Tähtiasiakasohjelma tarjoaa lisäetuja aktiiviselle puunmyyjälle. Tähtiasiakkaille on tarjolla muun muassa alennuksia eri palveluista ja tuotteista, puukaupan bonukset, hinnantarkistukset, emetsän sähköiset palvelut, yhteistyökumppaneiden tarjouksia sekä metsänomistamiseen liittyvää neuvontaa, tilaisuuksia ja matkoja sekä henkilökohtaisen metsäasiantuntijan. Tähtiasiakkuuden oheispalveluista suosituimmiksi ovat nousseet 3,5 prosentin koron tarjoama Tähtitili ja Jämpti-metsänuudistamispaketti, joka sisältää takuun hinnalle, uudistamistöille ja taimille. Nyt on hyvä hetki jättää työtilaus ja laittaa taimikot kuntoon! TerveMetsä 9

10 Tähtiasiakkuus Tähtiasiakkuus antaa paljon Minusta on tärkeää, että yhtiöllä on tarjolla kaikki mahdolliset metsänomistajan tarvitsemat palvelut. Teksti Heikki Rönkä Kuva Jyri Pietarinen N äillä sanoilla Lieksassa metsää omistava joensuulainen Katri Laakkonen perustelee sitä, että hän päätyi yhteistyöhön Stora Enson kanssa. Yhteistyö alkoi viime syksynä Laakkosen saatua metsätilan omistukseensa. Vaihdoimme sähköpostiviestejä, soiteltiin ja viimein tapasimme. Kaikki sujui mutkattomasti ensikohtaamisesta alkaen. Minulle ihminen on hirmu tärkeä. Sitä se on myös metsäasioissa, vaikka taustalla on yhtiö palveluineen, Laakkonen kertoo. Tutustuin tilan metsäsuunnitelmaan ja kävin tarkistamassa kuviot maastossa. Sen pohjalta oli helppo lähteä keskustelemaan tilan hoidosta, Stora Enson metsäasiantuntija Seppo Immonen toteaa. Metsätila on ollut Katri Laakkosen omistuksessa reilut 10 vuotta, mutta hallintaoikeus oli hänen isällään. Viime kesänä he purkivat hallintaoikeuden, jolloin Katri pääsi päättämään tilan asioista. HYÖTY IRTI ASIAKKUUDESTA Laakkonen on päättänyt ottaa tähtiasiakkuudestaan täyden hyödyn irti. Hän aikoo teettää kaikki metsään liittyvät työt Stora Ensolla. Oma roolini rajoittuu lähinnä siihen, että käyn tarkistamassa mitä on tehty, hän pohtii. Palveluista on maksettava, mutta sen takia Laakkonen ei aio jättää metsäänsä hoitamatta. Äiti ja isä olivat innokkaita metsien hoitaja. Haluan jatkaa samalla linjalla. Yrittäjänä ymmärrän hyvin, että palvelusta maksetaan, hän toteaa. Laakkosella on Joensuun Hammaslahdessa jalkahoitola. Kun menot osaa ajatella verotuksen jälkeisinä nettomenoina, huomaa laskulla olevien bruttosummien supistuvan lähes puoleen. Kustannukset tulevat takaisin moninkertaisina metsän parantuvan kasvun kautta. TALVI SUUNNITTELUA, KESÄ TOTEUTUSTA Talven aikana Immonen ja Laakkonen suunnittelivat mitä metsässä tehdään. Etusijalle asetettiin metsäsuunnitelman kiireelliset työt. Kesän aikana metsään tulevat töiden tekijät. Metsuri ennakkoraivaa muutaman vuoden päästä hakkuuseen tulevat ensiharvennukset. Motokuskit tekevät harvennus- ja päätehakkuita. Syksyllä työnsä aloittaa istutusalan muokkaaja. Helmikuussa Immonen tekee veroilmoituksen. Istuttajien vuoro on keväällä. Laakkonen antaa arvoa sille, että hän sai sovittua puukaupan yhteydessä myös kaikki hoitotoimenpiteet. Asiakkaalle on iso etu, että sama taho hoitaa hakkuut, uudistamiset ja hoitotoimet, hän toteaa. Uudistamiset on sovittu kiinteähintaisina toteutusajankohdasta riippumatta. Uutena metsänomistajana se on Laakkosesta itsestään selvyys. Tottakai asiakkaan on tiedettävä tässä vaiheessa mitä tulevat työt maksavat, hän sanoo. Hoidamme uudistamiset ammattimaisesti ja hyvällä asenteella. Lisäksi annamme työllemme takuun, Immonen lisää. 10 TerveMetsä

11 Tähtiasiakkaalle huvia ja hyötyä Tähti-illat Metsä- ja työnäytöksiä Tehdasvierailuita Neuvontailtoja Koko perheen metsäpäiviä Metsämatkoja Järjestämme vuosittain satoja tapahtumia metsänomistajille ympäri Suomea. Katri Laakkonen ja Seppo Immonen vakuuttavat kuin yhdestä suusta keskinäisen luottamuksen tärkeyttä metsäasioiden hoidossa. >> TerveMetsä 11

12 >> Kuvaustilanteessa ei puuttunut naurua ja hymyä. Metsänomistaja Antti Pitkäsen (oik.) yhteistyö Ranuan metsäasiantuntija Heikki Petäjäjärven kanssa on saumatonta, mitä nyt välillä vähän väännetään kättä puun hinnoista. 12 TerveMetsä

13 Tähtiasiakkuus Hommat hoituvat vahtimatta Stora Enson kanssa asioidessa puunkorjuu- ja metsänhoitotyöt hoituvat erinomaisesti. Perään ei tarvitse katsoa, Ranualla ja Savonlinnassa metsää omistava espoolainen Antti Pitkänen sanoo. Teksti Anita Illi Kuva Ville Männikkö A ntti Pitkänen on ollut Stora Enson asiakas vuodesta 2007 lähtien. Tein isot puukaupat Ranuan metsissä 2007 kun totesin, että samanlaista hintapiikkiä tuskin tulee. Kilpailutin kaupan kolmen yhtiön välillä. Lopulta jaoin puut Stora Enson ja Lappipanelin kanssa. Sen jälkeen kaikki puukaupat on tehty Stora Enson kanssa, hän kertoo. Palvelu on toiminut tosi hyvin ja hintakin on joskin välillä pienen väännön jälkeen ollut kohdillaan. En kai muuten olisi joka kerta valinnut Stora Ensoa puukauppakumppaniksi. Antti Pitkänen sanoo, että toimintatapa sopii hänelle hyvin. Kaikista metsänomistukseen liittyvissä asioissa Stora Enson työpanos on Antin arvion mukaan noin 80 prosenttia ja oma työpanos noin 20. Teen tietysti kaikki päätökset. Usein Heikki ehdottaa esimerkiksi Ranuan metsien hakkuukohteet ja ajankohdat viiden vuoden jaksoissa. Kierrän katsomassa kuviot maastossa ja ilmoitan, että kyllä vai ei. Tulevia metsänhoitotöitä en aina käy etukäteen katsomassa. Puulajivalinnoista saatetaan puhua etukäteen. TÄYDEN PALVELUN PAKETTI Antti käyttää Stora Enson palveluja koko skaalan laajuudelta. Käytännön toimenpiteiden lisäksi storaensolaiset tekevät myös paperityöt, vain veroilmoituksen hän tekee itse, emetsän veropalvelua käyttäen. Ranuan metsien osalta Antti asioi metsäasiantuntija Heikki Petäjäjärven ja Savonlinnan metsien osalta metsäasiantuntija Antti Lemisen kanssa. PROJEKTI KERRALLAAN LOPPUUN ASTI Puukauppa syntyy keskimäärin kerran kahdessa vuodessa. Antti haluaa, että edellinen puukauppaprojekti viedään ensin uudistamista myöten loppuun asti ja sen jälkeen vasta aloitetaan uusi. Kestävä hakkuusuunnite on, kaikkiaan runsaan 1500 hehtaarin metsissä, runsas 2500 kuutiometriä vuodessa. >> Legendaarinen Gutzeitin tähti. Se on sitä Tähtiporukkaa, sanoi entinen likka tanssipaikalla Kutsetin miehistä. Gutzeitin tähti loistaa yhä Stora Enson metsänomistajien Tähtiasiakasohjelmassa elää yhä Gutzeitin tähden, yli sadan vuoden taakse yltävä perinne ja velvoite. Gutzeitin tähti otettiin käyttöön jo 1880-luvulla, kun puun uitto alkoi Keski-Suomesta Kymijokea pitkin Enso-Gutzeitin ensimmäiselle tehtaalle, Kotkan sahalle. Tukit leimattiin leimakirveellä, jotta puut erottuisivat toisten yhtiöiden puista. Tähti-leiman saivat vain parhaimmat tukit. Tähti kuvasti siten jo yhtiön historian alussa vain parasta laatua. Gutzeitin tähdestä tuli ajan myötä yhtiön virallinen tunnus, jota käytettiin niin yhtiön laivoissa kuin tuotteissakin. Gutzeitin tähdellä ei ole yhteyttä Davidin tähteen. Tähtisymboli muodostui kahdesta päällekkäisestä kolmiosta, jotka muodostivat tähden. TerveMetsä 13

14 >> Tähtiasiakkuus Puukaupan tiedonvälitys toimii Antin mielestä hyvin ja sitä on riittävästi. Ensimmäisellä kerralla olin kyllä hämmentynyt, että mitä? ja kuka? kun motokuski soitti ja ilmoitti menevänsä leimikkooni. emetsän kautta voisin seurata miten korjuu etenee. Minulle kuitenkin riittää, että tiedän töiden alkaneen ja niiden päättyessä saan loppuraportin. Perään ei tarvitse vahtia, hän sanoo. Heikki kehuu, että Antin kanssa on helppo ja mukava asioida, kun homma on selväpiirteistä ja jämäkkää. Antti on hyvin perillä metsäasioista ja tietää mitä haluaa. Liekö sitten verenperintönä, sillä Antin isä Tauno Pitkänen edusti puunostajia Teollisuuden Puuyhdistyksen riveissä 1980-luvulla. Heikki ja Antti tapaavat yhdestä kahteen kertaa vuodessa Ranualla. Muutoin yhteydenpito tapahtuu sähköpostitse ja puhelimella. Antti kirjoittaa viestit mustalla ja minä vastaan punaisella, Heikki nauraa. TÄHTI VAIKO EI? Koenko olevani tähti Stora Enson kanssa asioidessani? Kyllä ja ei, Antti vastaa. Kyllä-vastaus sen takia, että hänen mielestään puille on aina ostaja sekä Stora Enson toiminta on reilua ja sujuvaa. Tästä on Antilla hyvä esimerkki. Ranuan metsiin iski 2013 trombi, jonka alta lakosi puuta sikin sokin 30 hehtaarin verran. Soitin Heikille heinäkuussa, että puut olisi hyvä saada nopeasti pois. Syyskuussa oli kaikki jo korjattu, Antti kehuu asioiden hoitoa. Heikki auttoi myös vakuutuskorvausten hakemisessa ja teki Kemerahakemukset. Kaikki meni ihan nappiin! Samoin metsänhoitotyöt ovat Antin mukaan aina järjestyneet joutuisasti, eikä korjuu- tai hoitotöiden laadussa ole ollut moittimista. Ei-vastaus sen takia, että leimikkojen hinnoittelun toivoisi paremmin ottavan huomioon isot kokonaisuudet. Korjuukustannusten kannalta on täysin eri asia korjataanko 10 kappaletta 300 kuution leimikoita kuin yksi 3000 kuution leimikko. Sen toivoisi näkyvän myös puun hinnassa täysimääräisesti. Se kannustaisi tilakoon kasvattamiseenkin, Antti arvioi. TILA-ARVIO KERTOO MITÄ OMISTAA Antti on kysellyt Stora Ensolta Ranuan ja Savonlinnan metsien metsäsuunnitelmien päivitystä. Samalla hän saa tiloilta päivitetyt metsätilaarviot, jotka kertovat metsäomaisuuden tämän hetkisen arvon. Pääsääntöiset metsäsuunnitelmat ovat kunnossa, mutta laserkeilaus on tuonut uutta tietoa puustotietoihin ja metsähän kasvaa Pohjois- Suomessa nopeammin kuin mitä kasvumallit antavat olettaa, Antti sanoo. Selkeimmät erot lienevät puiden pituuksissa. Olen ajatellut käydä korkeusmittarin ja relaskoopin kanssa kävelemässä osan kuvioista ja katsoa miten tiedot poikkeavat toisistaan, fysiikan laitokselta diplomi-insinööriksi valmistunut, mutta liikkeenjohdon konsulttina uransa tehnyt Antti pohtii. emetsällä saat enemmän irti emetsä-verkkopalvelulla metsänomistaja saa metsästään enemmän irti. emetsä ehdottaa toimenpiteitä; Sen avulla pysyt ajan tasalla mitä tapahtuu puukaupan eri vaiheissa jne Monet metsänomistajat käyttävät tietokonetta joka päivä. emetsän käyttö on yhtä helppoa. Palvelu tuo metsääsi koskevat tiedot kotiisi tai työpöydällesi reaaliaikaisesti, missä ja milloin tahansa haluatkin niitä katsoa. METSÄSUUNNITTELUA TIETOKONEELLA Palvelun emetsäsuunnitelma näyttää suositukset tulevista toimenpiteistä heti avaussivulla. Siitä metsänomistajan on helppo valita tekeekö työt itse vai teettääkö Stora Ensolla. Metsässä tehdyt toimenpiteet, puukaupat, istutukset, taimikonhoidot ym. näkyvät suunnitelmassa heti toteutuksen jälkeen. Ohjelma kasvattaa puustoa vuosittain kesän kasvun mukaisesti. PUUKAUPAN ERI VAIHEET Puunkorjuun ja kuljetusten etenemistä voi tarkastella emetsässä vaihe vaiheelta. Päättyneiden kauppojen tiedot arkistoituvat palveluun, josta ne ovat katsottavissa vielä vuosien kuluttuakin. Palvelussa voi hoitaa myös mittaustodistuksen hyväksymisen. Tähtitilin jatkamiset ja nostot hoituvat kätevästi emetsässä. VERO-OSIOSTA VALMIS VEROILMOITUS emetsään sisältyy erillinen vero-osio. Sillä metsänomistaja voi pitää ajopäiväkirjaa ja tehdä veromuistiinpanot. Stora Enson maksamat puukauppatilitykset ja veloitukset tallentuvat muistiinpanoihin automaattisesti. Tiedot siirtyvät muistiinpanoista verolomakkeelle. Kun muistiinpanot on tehty, metsänomistaja voi tulostaa valmiiksi täytetyt veroilmoitukset. Muistiinpanot ja veroilmoitukset arkistoituvat palveluun. 14 TerveMetsä

15 Tähtiasiakasohjelma Tähtiasiakas Hopeatähtiasiakas Kultatähtiasiakas Asiakasluokan muutos. Puukauppamäärän kertymä 4 vuoden aikana, eteläinen Suomi/pohjoinen Suomi. Tähtitasolta Hopeatasolle 600 m 3 /400 m 3 Hopeatasolta Kultatasolle 1000 m 3 /600 m 3 Oman metsäasiantuntijan palvelu, veloitukseton Metsäomaisuuden hoitopalvelut (sukupolvenvaihdos, metsätilakaupat, tila-arviot, veropalvelut) Puukaupan bonus. Voimassa 4 vuotta ja maksetaan seuraavan puukaupan yhteydessä. Hinnantarkistus. Alkuvuoden (tammi-toukokuu) pystykauppojen hinnat tarkistetaan seuraavan syksyn toteutuneen (syys-marraskuu) hintatason mukaan. Erillinen sopimus. max 10 % max 10 % kauppakirja- kauppakirjahinnasta hinnasta Tähtitilin korko (tällä hetkellä 3,5 %) Metsänhoitotyöt Metsänhoitomateriaalit (taimet, siemenet) emetsän käyttöoikeus Aktiivisen metsänomistajan palkkio yhteensä yli 2000 m 3 :n puukaupoista 4 vuoden aikana. Tähti-illat Yhteistyökumppaneiden tarjouksia. Ei sisälly Sisältyy (pallojen lukumäärä kertoo palvelun laajuudesta) Kokeile ilmaiseksi emetsää! Ohje omien tunnusten tilaamiseen lehden takakannessa. Metsätila-arviot Stora Ensosta Stora Ensolta voit tilata tila-arvion, jos tarvitset sitä esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen tai vakuuden takia. Metsätila-arvion tekeminen alkaa karttojen ja metsäsuunnitelman pohjalta. Jos sinulla ei ole metsäsuunnitelmaa, Stora Enso avustaa sen tilaamisessa. Tai jos se vaatii päivittämistä, Stora Enso hoitaa myös sen. Asiantuntija käy maastossa paikan päällä arvioimassa puustotiedot. Tämän pohjalta päivitetään tarvittaessa tilaasi koskevat tiedot ja tehdään tila-arvio. TerveMetsä 15

16 Viime kesä ratkaisi männyn kasvun Mänty kasvaa sen mitä on edellisenä kesänä päättänyt. Kuluvan kasvukauden olosuhteet eivät vaikuta männyn pituuskasvuun. Teksti Heikki Rönkä Kuva Kimmo Rampanen/Vastavalo.fi B iologi Seppo Vuokon mukaan männyn pituuskasvu poikkeaa muista valtapuistamme siinä, että sen neulasten lukumäärä ja sitä kautta pituuskasvu määräytyvät jo edellisellä kasvukaudella. Tieto varastoituu talveksi latvan kärkisilmuun. Pituuskasvu riippuu nimenomaan neulasten lukumäärästä. Neulaset ovat suunnilleen tasavälein, joten mitä enemmän kärkisilmussa on varastoituneita neulasaiheita sitä enemmän latvakasvaimeen tulee pituutta, Vuokko toteaa. Vuokko kirjoittaa parhaillaan kirjaa puiden elämästä. Kirja ilmestyy syksyllä. Omakohtaisesti puiden elämää hän tarkkailee kotiympäristössään Savitaipaleen Kaulion kylällä. Kotipiirissä voi seurata milloin silmut alkavat turvota, lehdet puhjeta, pituuskasvu alkaa ja sen jälkeen paksuuskasvu sekä viimeisenä juuriston kasvu, joka jatkuu vielä paksuuskasvun päätyttyä. PITUUSKASVU ENSIN Puiden kasvu on monivaiheinen prosessi. Eri puilla se on erilainen. Männyn pituuskasvu ajoittuu maan etelä- ja keskiosissa kesäkuulle. Silloin mänty kasvaa varsin nopeasti. Latvakasvain venähtää parhaimmillaan 2-3 senttiä vuorokaudessa. Kuusen pituuskasvu alkaa myös kesäkuussa, mutta se jatkuu vielä heinäkuussakin. Lehtipuiden pituuskasvu voi jatkua elokuulle saakka. 16 TerveMetsä

17 Puut kasvavat pituutensa pääasiassa kesäheinäkuussa. Sen jälkeen uudet versot alkavat valmistautua talveen, Vuokko toteaa. Mäntyä lukuun ottamatta puiden pituuskasvu määräytyy kasvukauden olosuhteiden mukaan. Miten paljon latva venähtää kesässä on kiinni kasvukauden lämmöstä, valosta ja kosteudesta. Puu kasvaa parhaiten lämpimänä kesänä, jos se ei kärsi kuivuudesta. Jonkin verran vaikuttavat myös edellisenä kesänä kerätyt ravintovarat. PAKSUUSKASVU OLOSUHTEIDEN MUKAAN Puiden paksuus alkaa kasvaa rinnan pituuskasvun kanssa. Kiivaimmillaan se on pituuskasvun päätyttyä heinäkuulla ja elokuun alkupuolella. Uusi vuosikasvu kasvaa puun ulkoreunaan. Ensin kasvaa ns. pehmeä, vaalea kevätpuu. Paksuuskasvun loppuvaiheessa kasvu hidastuu. Silloin vuosilustoon tulee paljon tukisolukkoa sisältävä tumma osa. Vuosiluston paksuudet voivat vaihdella merkittävästi vuodesta toiseen. Kun on tarjolla lämpöä ja vettä ja puulla on riittävästi kasvutilaa, vuosikasvua voi tulla useita millejä. Huonoissa olosuhteissa vuosikasvu voi jäädä lähes olemattomaksi, Vuokko kertoo. TIHEYDELLÄ VOI VAIKUTTAA Metsänomistajan mahdollisuudet vaikuttaa puiden kasvuun rajoittuvat lähinnä kasvatustiheyteen. Tiheässä kasvaessaan puut kasvattavat hyvin pituutta, mutta paksuuskasvu jää vähäiseksi. Kovin harvassa kasvaessaan puu keskittää voimaansa oksien kasvatukseen pituuden kustannuksella. Puiden kasvatus on tasapainoilua kasvatustiheyden kanssa. Kasvun lisäksi on otettava huomioon myös miten puu kestää myrskyt ja lumen painon, Vuokko toteaa. Vuokon mukaan taimikoiden ja nuorten metsien harvennusohjeet ovat biologin silminkin kohdallaan. Jos niistä haluaa tinkiä, kannattaa korkeintaan viivyttää taimikon harvennusta vuodella tai parilla. Metsän kasvattajan on tiedostettava, että puiden juuristot käyvät jatkuvaa kilpailua ravinteista ja vedestä. Eniten kilpailua on kuitenkin valosta. Harvennuksissa poistetut puut parantavat jäljelle jäävien puiden kasvua, Vuokko valottaa. Omakohtaisia havaintoja puiden paksuuskasvusta voi tehdä tarkkailemalla harvennuksissa kaadettujen puiden kantojen vuosikasvaimia. Ne kertovat missä vaiheessa puulla on ollut ihanteellisesti valoa ja kasvutilaa. TerveMetsä 17

18 Villikasvien kerääjän muistilista: Tunne mitä keräät! Kerää koriin. Kerää vain puhtailta alueilta. Isojen teiden varoalue m, kyläteiden pölyetäisyys. Vain lannoittamattomista metsistä ja pelloilta. Ei paikoista, joissa on käytetty torjunta-aineita. Kerää koriin, laatu kärsii muovipussissa. Keruu kuuluu pääosin jokamiehenoikeuksiin. Pihlajan- ja koivunlehtien sekä kuusenkerkkien ja juurien keruuseen tarvitset kuitenkin maanomistajan luvan. Paras keruuaika on kevät ja alkukesä. Lehdet parhaimmillaan ennen kukintaa. 18 TerveMetsä

19 Metsän kasveja ruokapöytään Alkukesän metsästä löytyy monta hyvää kasvia ruokapöytään. Metsästä voi kerätä ainekset raikkaaseen salaattiin, pirteää makua piiraisiin ja pikkuleipiin tai tuoksuvia yrttejä iltateehen. Teksti Anita Illi Kuvat Tommi Kähärä L uonnon villikasvit ovat parin viime vuoden aikana nousseet pinnalle pitkälti kiitos pääkaupunkiseudun huippuravintoloiden ja julkkiskokkien mielenkiinnon. Luonnon villikasvien käytöstä on kirjoitettu myös uusia opas- ja keittokirjoja. Ammattimainen keruukin nostaa päätään. Villikasvien käyttö on julkkiskokkien ja sitä myötä julkisen mielenkiinnon kautta saanut hyväksyttävän leiman. Aiemminhan ne miellettiin lähinnä toisarvoiseksi hätäravinnoksi, keruutuotetarkastaja Päivi Saikkonen pohtii. Keruutuotetarkastaja kouluttaa mm. kauppayrttineuvojia ja tekee viranomaisyhteistyötä. VITAMIINEJA ILMAN PILLEREITÄ Luonnon villikasveissa on moninkertainen määrä ravintoaineita viljeltyihin kasveihin verrattuna. Niissä on A-, B- ja etenkin C-vitamiinia, joissain kasveissa jopa D-vitamiinia. Lisäksi niistä saa erilaisia kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia ja magnesiumia sekä hivenaineita. Esimerkiksi nokkonen sisältää kolme kertaa enemmän kalsiumia kuin lehmänmaito. Pinaattiin verrattuna nokkosessa on kalsiumia jopa seitsenkertaisesti sekä rautaa ja C-vitamiineja kolminkertaisesti. Maitohorsmassa on runsaasti C-vitamiinia, karoteenia ja valkuaisaineita. Vuohenputkessa on rautaa ja magnesiumia. Alkukesän metsä on ruokapöydän aarreaitta. Keruutuotetarkastaja Päivi Saikkonen neuvoo kasvien keruussa käyttämään ohuita hansikkaita, leikkaamaan kasvit saksilla tai pienellä veitsellä sekä keräämään lajit erikseen omiin rasioihin. Lajituntemus on villikasvikeräyksessä kaiken a ja o, vaikka yleisimmin kerättävillä kasveilla on harvoja myrkyllisiä näköislajeja. Meillä on myös myrkyllisiä ja tappavan myrkyllisiä lajeja, joten kasvit on ehdottomasti tunnistettava ja tunnettava niiden näköislajit, Päivi muistuttaa. Vuohenputki on Päivin mukaan ehkä hankalin, jos sitä ei entuudestaan tunne. Vuohenputki voi olla sekoitettavissa saman sukuisiin, mutta myrkyllisiin lajeihin, kuten hukanputkeen, myrkkykatkoon tai myrkkykeisoon, jotka ovat erittäin myrkyllisiä. Vuohenputken tunnistaa muista lehden muodon perusteella. KÄYTTÖRAJOITUKSIA ROHDOSVAIKUTUSTEN TAKIA Päivi kehottaa aloittamaan villikasvien käytön pienissä erissä tunnustellen. Osalla kasveja on rohdos- tai allergisoivia vaikutuksia. Jos tietää olevansa allergisuuteen taipuvainen tai sairastavansa jotain sairautta kannattaa lääkkeiden ja yrttien yhteisvaikutus tarkistaa omalta lääkäriltä. Jos villikasvissa on rohdosvaikutuksia, sitä ei suositella käytettäväksi yhtäjaksoisia pitkiä aikoja, kahden viikon kuureja enintään. Voikukalla ja nokkosella on nesteitä poistava vaikutus, joten niitä ei suositella alhaisesta verenpaineesta kärsiville. K-vitamiinipitoisina niitä ei suositella myöskään verenohennuslääkkeitä käyttäville. Munuaisvaivaisten olisi syytä välttää oksaalihappoa sisältäviä kasveja, kuten ketunleipää, suolaheiniä ja mustikan lehtiä. Niiden kanssa olisi muidenkin hyvä käyttää maitotuotteita. Mesiangervo sisältää luonnon salisylaatteja, joita käytetään asperiinissa. >> KÄENKAALI ELI KETUNLEIPÄ Tuorekäyttöön salaateissa tai pestona vaikka yhdessä suolaheinän kanssa. Antaa makua vesikannussa. Voi käyttää sekä kukat että lehdet. Sisältää oksaalihappoa. VADELMA Yksivuotisista varsista lehdet voi kerätä läpi kesän, toisen vuoden varsista ennen kukintaa. Nuoret lehdet sopivat salaattiin, vanhemmat lehdet teeyrttinä. Rohdosvaikutuksia. MUSTIKKA Nuoria lehtiä ja kukkia voi käyttää salaattiin. Lehtiä voi kuivatukseen kerätä lähes läpi kesän. Liian aikaisin kerätyt lehdet tummuvat kuivattaessa. Rohdosvaikutuksia, ei jatkuvaan käyttöön. TerveMetsä 19

20 >> Esimerkiksi kuusi, mesiangervo ja siankärsämö voivat tuottaa ongelmia allergioista kärsiville. Turvallisia lajeja, joita voi huoletta käyttää jatkuvasti, ovat mm. lillukka ja maitohorsma. Joitain kasveja voi käyttää varovasti itselääkitykseen. Esimerkiksi vadelmalla on supistava vaikutus. Sitä voi kokeilla ripulilääkkeenä, kasvovetenä tai suun kurlausvetenä. Mustikka tasaa verensokereita. Voikukalla on puhdistava vaikutus. Se parantaa ruuansulatusta ja poistaa nesteitä. Sopii vaikka krapulalääkkeeksi. MONIKÄYTTÖINEN MAITOHORSMA Hakkuuaukkojen maitohorsma on monikäyttöinen ja jatkuvaan käyttöönkin turvallinen kasvi. Sen eri osista saa syötävää koko kasvukauden ajan. Pienet alut voi varhain keväällä käyttää parsan tavoin tai silputa salaattiin ja paistoksiin. Kun varsi ei rapsahda enää poikki, on lehtien vuoro. Niitä voi pilkkoa salaattiin, käyttää munakkaissa, paistoksissa esim. kerroksittain perunalaatikossa tai kuivata viherjauheeksi. Maitohorsmaa on kuivattuna käytetty Venäjällä perinteisesti teenä. Maitohorsman kukkia voi käyttää koristeena tai tehdä niistä Louhisaaren juoman kaltaista juotavaa. Viherjauhetta voi tehdä esimerkiksi kuivatusta nokkosesta, vuohenputkesta, poimulehdestä ja maitohorsmasta. Jauhetta voi käyttää lähes missä tahansa, kuten aamupuurossa, laatikoissa, piiraissa tai kekseissä. Yrttiteehen ja -juomiin voi käyttää esimerkiksi ahomansikan, koivun, lillukan, mesiangervon, mesimarjan, mustikan ja pihlajan lehtiä. AROMIT ESILLE HIOSTAMALLA Päivin mukaan yrttien maku paranee ja aromit vapautuvat paremmin esille, jos lehtiä ns. hiostaa ennen kuivatusta. Hiostaminen tapahtuu siten, että tuoreita lehtiä pyöritellään kädessä mytyksi niin kauan, että lehdet tummenevat ja niistä irtoaa mehu. Lehtiä voi hiostaa myös kaulimalla niitä muovipussissa. Lehtimytyt laitetaan lasipurkkiin, kansi löysästi kiinni. Ne annetaan olla purkissa muutamasta tunnista vuorokauteen tasaisessa, asteen lämpötilassa. Lasipurkissa mytyt muuttuvat ruskeiksi. Lehtien pitää tuoksua raikkaalta. Paha haju kertoo käymisestä. Hiostamisen jälkeen nyytit puretaan ja kuivataan kuivurissa 35 asteessa, Päivi selvittää. Lisätietoa luonnonkasveista saa mm. www. arctic-flavours.fi, tai sivustoilta. Villikasvisalaattia, nokkoskeksejä, siankärsämölevitettä ja yrttiteetä. Olkaa hyvä! 20 TerveMetsä

21 Villikasvisalaatti tavallista salaattia pohjaksi voikukkaa vuohenputkea poimulehteä niittysuolaheinää maitohorsmaa vadelmaa puna- ja valkoapilan kukkia tomaattia ja kurkkua Koristeeksi: aho-orvokin ja mesimarjan kukkia Tavallisen salaatin voi jättää poiskin. Käytä salaattiin tuoreita, puhtaita ja terveitä nuorten kasvien lehtiä. Voit repiä etenkin voikukasta lehtiruodot pois. Voikukka on sitä miedompi mitä ehytlaitaisempaa lajiketta se on. Salaatinkastikkeena voi käyttää esimerkiksi rypsiöljyä. Myös koristekukat ovat syötäviä! Metsäinen yrttitee maitohorsman, vadelman ja lillukan hiostamisen jälkeen kuivattuja lehtiä. Nokkoskeksit 3 dl maitoa ¾ dl kuivattuja, hienonnettuja nokkosia tai viherjauhetta 2 dl kaurahiutaleita 2 ½ dl ruisjauhoja 2 dl vehnäjauhoja 1 ½ tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 1 rkl sokeria 50 g sulatettua, jäähdytettyä voita Turvota nokkosia ja kaurahiutaleita maidossa puolisen tuntia. Sekoita joukkoon muut ainekset. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi osat suorakaiteen muotoisiksi ohuiksi levyiksi. Leikkaa ruutuja tai pyöreitä keksejä taikinarullalla. Pistele haarukalla ja paista 250 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Siankärsämölevite 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 valkosipulin kynsi hienoksi hakattuna 1 dl hienoksi hakattua persiljaa ½ sitruunan kuori raastettuna 1-2 rkl sitruunamehua 2-5 rkl hienoksi hakattua kuivattua siankärsämöä suolaa ja rouhittua mustapippuria Pehmennä juusto haarukalla. Lisää muut ainekset juustoon sekoittaen. Tarjoa esim. paahdetun ruisleivän kanssa. LILLUKKA Lehdet kerätään ennen kukintaa. Rönsyistä lehtiä voi kerätä läpi kesän. VUOHENPUTKI Vuohenputki on alkukesän vihannes. Parhaimmillaan se on silloin, kun lehdet ovat vielä supussa ja vaaleanvihreät. Nuoret versot maistuvat porkkanalta. Sisältää runsaasti rautaa ja magnesiumia. Monikäyttöinen. Voi käyttää munakkaisiin, salaatteihin, piiraisiin, muhennoksiin tai leipiin. PIHLAJA Nuoret lehtisilmut ovat karvasmantelinmakuiset. Sopii salaatin mausteeksi. Kuivatettuna yrttiteessä. Nuoria kukkia voi ripotella omena- tai raparperipiirakan päälle. Ei jatkuvaan käyttöön. VOIKUKKA Voikukkaa on satoja eri lajeja. Mitä ehytlaitaisempi lehden muoto on sitä miedompi on maku. Sisältää runsaasti K-vitamiinia. Voikukkatee käy pudistavien ominaisuuksien takia vaikkapa krapulalääkkeenä. MAITOHORSMA Maitohorsman lehdet on kätevä karsia ottamalla latvasta kiinni ja vetämällä lehdet irti varresta. Maitohorsma on monipuolinen kasvi, josta saa syötävää läpi koko kasvukauden. MESIANGERVO Mesiangervon kukkien tuoksu on voimakkaan vaniljamainen. Lehdet ja kuvat voi kuivata teeyrtiksi. Nuoret kukat sopivat kuivattuna vaikka pikkuleipien tai vaniljakastikkeen mausteeksi. Rohdosvaikutuksia, ei jatkuvaan käyttöön. Lähde Marttaliitto Hiostaminen tapahtuu siten, että tuoreita lehtiä pyöritellään kädessä mytyksi niin kauan, että lehdet tummenevat ja niistä irtoaa mehu. TerveMetsä 21

22 PUUKERROSTALOJEN LÄHETTILÄS Lakea Oy on tähän mennessä rakennuttanut kolme kerrostaloa puusta. Korkein niistä on Jyväskylään viime joulukuussa valmistunut Puukuokka, Suomen ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo. Ja lisää on tulossa, Lakean toimitusjohtaja Keijo Ullakko lupaa. Teksti Anita Illi Kuvat Petteri Kivimäki Lakean toimitusjohtaja Keijo Ullakko odottaa suomalaisen rakennusteollisuuden vastaavan haasteeseen puurakentamisen lisäämiseksi. Alalla tarvitaan lisää osaajia ja lisää kilpailua. Ja sitä voi tulla myös Virosta. K errostalojen porraskäytävät ja raput ovat yleensä epämiellyttäviä paikkoja. Niissä on kylmä ja kolkko tunnelma. Äänet kimpoavat kipakasti vastaan kovista betoniseinistä. Jyväskylän Puukuokan porraskäytävä on täysin erilainen. Äänet tuntuvat häviävän jonnekin. On lämmin olo. Omista askelista kantautuu portaikossa miellyttävä, pehmeä kaiku. Tänne tekee mieli muuttaa asumaan. PUU MAHDOLLISTAA MONET RATKAISUT Lakea Oy:n Keijo Ullakko tulee vastaan Puukuokan pääovella. Katse kääntyy jo ovelta kohti korkeuksia. Huikeassa aulatilassa on vapaa näkymä aina viimeiseen kerrokseen asti. Valoa tulvii sisään aulan monista ikkunoista ja edessä olevien porrastasanteiden kummaltakin sivulta. Puu materiaalina ja tilaelementti rakentamistekniikkana antavat Ullakon mukaan lukemattomia mahdollisuuksia tehdä perinteistä poikkeavia ratkaisuja. Puun ja uudenlaisen rakenteen hyviä ominaisuuksia, hengittävyyttä, äänieristävyyttä ja ilmatiiviyttä, hyödynnettiin Puukuokassa ensimmäisiä puukerrostaloja paremmin. Porraskäytäviä ei esimerkiksi tarvitse lämmittää, koska kaikki pinnat ovat puuta. Tilaelementtien käyttö mahdollistaa avarat käytävätilat ja muun muassa sisäänvedetyt parvekkeet, jotka betonitalossa olisivat liian kallis ratkaisu, hän toteaa. RAKENNUSTEKNIIKKA TEOLLISTETTAVA Teollinen puurakentaminen, tilaelementit ja CLT eli ristiinlaminoitu massiivipuulevy ovat Ullakon mukaan avainsanat puukerrostalojen rakentamisessa tänä päivänä. Puukerrostaloja on tehty Suomessa rankamenetelmällä vuosien mittaan useampiakin, mutta yleensä rakentaminen on tyssännyt yhteen tai kahteen taloon, eikä jatkoa ole ilmaantunut. Aloimme miettiä miksei kerrostalojakin voisi rakentaa valmiista moduuleista kuten omakotitaloja? Tältä pohjalta syntyi yhteistyö Stora Enson kanssa ja lähdimme yhdessä suunnittelemaan tehtaalla valmiiksi koottavia tilaelementtejä, Ullakko kertoo. Ristiinlaminoitu massiivipuulevy eli CLT oli moduuleihin Ullakon mielestä paras vaihtoehto. CLT:stä koottava tilaelementti on itsessään jo kantava ja jäykkä. Sen takia ei esimerkiksi tarvitse rakentaa betonisia hissikuiluja tai porrashuoneita antamaan taloon tukevuutta. Puurakentaminen on teollistettava mahdollisimman pitkälle. Hinnaltaan vakioitu tehdastyö ei heittele samalla lailla kuin työmaalla tehtävä työ. Tilaelementti on palikka, joka kytketään suoraan talon LVI- ja sähkö- yms. tekniikkaan, Ullakko sanoo. KUIVANA SAHALTA RAKENNUSTYÖMAALLE Tilaelementtitekniikka pudottaa työmaa-ajan lähes puoleen. Elementit tehdään tehtaalla rakennussuunnittelijan tekemien mitoituspiirrosten pohjalta automatisoiduilla linjoilla. Tilaelementin mittatarkkuus on millimetrin osia, kun rankarakentamisessa puhutaan senteistä. Yhden tilaelementin asentamiseen menee rakennustyömaalla enää noin tunti. Puukuokka valmistui alle vuodessa Perustukset valettiin tammikuussa Elementtiasennus kesti heinäkuusta syyskuuhun. Ensimmäiset asukkaat muuttivat joulukuussa >> 22 TerveMetsä

23 Massiivipuisen tilaelementin etuja: Mittatarkkoja ja pitävät mittansa. Helposti muunneltavia ja mahdollistavat yksilöllisetkin ratkaisut. Rakentamisen kuivalinja sahatavaran kuivaamosta valmiiksi asunnoksi. Ympäristöystävällinen, uusiutuva luonnontuote. Energiaa säästävä rakenne. Vähentää työvoiman tarvetta rakennuksilla. Lyhentää rakentamisajan noin puoleen. TerveMetsä 23

24 Esimerkiksi sisäänvedetty parveke on mahdollista toteuttaa paljon halvemmilla kustannuksilla kuin betonikerrostalossa, Ullakko toteaa. CLT-massiivipuulevyjen pinta on sellaisenaan ilman pinnoitusta näkyvissä parvekkeiden sisäseinissä, huoneistojen katoissa ja porraskäytävässä. Puukuokka on koottu Stora Enson Hartolan tehtailla valmistetuista tilaelementeistä, joissa kaikki tarvittava on muuttoa vaille valmiina. Puukuokan yksi erikoisuus: 60 cm syvyiseksi kaapiksi koottava sauna. Saunan voi haluttaessa purkaa pois kokonaan. >> Kosteusongelmat piinaavat valitettavan usein uusiakin asuntoja. Ullakon mukaan tilaelementtitekniikassa kuivalinja alkaa sahan kuivaamosta, jonka jälkeen puu ei missään vaiheessa joudu kosteudelle alttiiksi. Elementit tuodaan työmaalle huputettuina ja asennus tehdään vain poutasäällä. Tilaelementtirakentamisen etuna on myös se, että työmaaliikenne ja varastoimisen tarve vähenee oleellisesti. Suurin osa materiaalivirroista kulkee usein ahtaan työmaan sijasta kokoonpanotehtaalle. Entä puukerrostalon asuntojen neliöhinta? Se on Puukuokassa vielä hieman korkeampi kuin betonitaloissa. Rakennustapa on vielä uusi ja kilpailu vähäistä tilaelementtituotanto mukaan lukien, mutta kaikki mahdollisuudet on päästä samaan tai jopa alle betonikerrostalojen neliöhintojen, Ullakko ennakoi. PUURAKENTAMISEN LÄHETTILÄS Ullakkoa kutsutaan puurakentamisen lähettilääksi. Hän sai viime vuonna Asuntomarkkinoiden puurakentamisen innovaatiopalkinnon. Palkinnon myöntävät Tekes, Rakennuslehti ja Suomen Asuntotietokeskus. Vaikka asenteet ja lainsäädäntö ovat muuttuneet puurakentamiselle myönteiseen suuntaan, tarvitaan lisää toimenpiteitä, jotta puu olisi samalla viivalla muiden materiaalien kanssa. Rakennuslupavaihe vie vielä turhan pitkään, kun joka paikkakunnalla joudumme erikseen todistamaan puukerrostalojen paloturvallisuuden. Toiminnallisen palomitoituksen teko joka kerta vie aikaa ja rahaa, hän harmittelee. Paloturvallisuus on puukerrostalossa Ullakon mukaan paremmin hoidettu kuin muissa kerrostaloissa. Kaikkiin huoneisiin ja tiloihin vedetään sprinklerit. Massiivipuulevy ei myöskään pala, vaan hiiltyy ja puurakenteet kestävät kuumuudessa pidempään pystyssä kuin esimerkiksi betonirakenteet. Tiivis elementtirakenne mahdollistaa myös sen, että alakerran asukkaalle ei koidu vesivahinkoja, vaikka yläkerran asukkaalta jäisi hana valumaan tai sprinkleri pamahtaisi päälle. Toinen pulma on Ullakon mukaan Lakea Oy lyhyesti: Isännöintiin, vuokra-asumiseen ja rakennuttamiseen erikoistunut yritys. Pääomistajat Seinäjoki, Vaasa, Lapua ja Kokkola. Lisäksi 11 muuta Pohjanmaan kuntaa. Toimipisteet: Seinäjoki, Vaasa, Kokkola, Jyväskylä ja Riihimäki. Liikevaihdosta 60 % asuntovuokrauksesta, 35 % rakennuttamisesta ja 5 % isännöinnistä. Rakennuttaa noin asuntoa vuodessa. 24 TerveMetsä

Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015

Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Puukauppa Metsään ABC 5.9.2015 Sisältö Stora Enso ja Stora Enso Metsä Puukauppa: Kauppamuodot ja hakkuutavat Puukaupan vaiheet Puukaupan hinnoittelutekijät Ennakkoraivaus Puukauppalomakkeen läpikäynti

Lisätiedot

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa

Puukauppa ja metsänhoitokatsaus. Petri Pajunen Vantaa Puukauppa ja metsänhoitokatsaus Petri Pajunen Vantaa 14.4.2018 Puumarkkinaennusteet 2018-201 Metsäteollisuuden investoinnit Toteutuneita investointeja mm. MG Äänekoski, UPM Kaukas ja Kymi ja SE Varkaus

Lisätiedot

Mistä voit kerätä villiyrttejä?

Mistä voit kerätä villiyrttejä? Mistä voit kerätä villiyrttejä? Puhdas alue, lähellä ei ole tehtaita tai vilkkaita teitä. Lähimpään tiehen matkaa 50 100 metriä, pieniltä teiltä pölyn etäisyys. Ei alueilta, joilla on paljon typpeä, esim.

Lisätiedot

Yrttijuoma. Yrttijuomien raaka-aineiksi soveltuvat mm.

Yrttijuoma. Yrttijuomien raaka-aineiksi soveltuvat mm. Yrttijuomien raaka-aineiksi soveltuvat mm. Ahomansikka (marjat ja lehdet) Apilat (lehdet ja kukat) Kanerva, (kukat) Ketohanhikki (lehdet) Koivu (lehdet) Kultapiisku (kukat) Lillukka (lehdet) Maitohorsma

Lisätiedot

Metsänhoito. Metsänomistajat

Metsänhoito. Metsänomistajat Metsänhoito Hoida metsääsi Hyvä metsän- ja ympäristönhoito alkaa kohteeseen perehtymisellä ja maastosuunnittelulla. Olet tervetullut mukaan metsään! Töiden suunnittelussa ja toteutuksessa otamme huomioon

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat METSÄNOMISTAJALLE Metsänomistajat METSÄNHOITOYHDISTYKSEN JÄSENENÄ METSÄN- OMISTAMINEN ON HELPPOA 1 Kaikki metsäpalvelut ovat yhden puhelinsoiton tai klikkauksen päässä. 2 Olemme käytettävissäsi koko maassa,

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot 1 Puheenaiheet tänään Miksi metsää pitäisi hakata? Viiden kohdan puukauppa Puunmyyntiin liittyvät verot ja vähennykset Pääomatulovero Arvonlisävero Metsätilan

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila,

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. erno.jarvinen@mtk.fi

Lisätiedot

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa 1 Puheenaiheena tänään Ajantasainen metsäsuunnitelma Luopujan apuväline Jatkajan työkalu Metsätila-arvio Metsän arvon määritys verottajaa

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO

JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO JOHTOALUEIDEN VIERIMETSIEN HOITO Keskijännitelinjojen (20 kv) vierimetsät 4.12.2014 Lähteenä mm. Johtoalueiden vierimetsien hoito -esite Suomen metsäkeskus, Pohjois-Pohjanmaa Julkiset palvelut Irmeli Ruokanen

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ

UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ UPM ja Biofore UPM on vastuullinen metsäalan edelläkävijä, joka yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa Suomeen uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta.

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Metsäsijoittaminen. Jyrki Ketola 22.1.2012 Tallinna

Metsäsijoittaminen. Jyrki Ketola 22.1.2012 Tallinna Metsäsijoittaminen Jyrki Ketola 22.1.2012 Tallinna Sijoituksen turvallisuus Etelä-Suomessa metsikön kiertoaika on keskimäärin noin 90 vuotta. Sinä aikana on: valuutta vaihtunut kahdesti kolme sotaa hyperinflaatioineen

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa

Lisätiedot

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä Tapion seminaari Helsinki 26.4.2017 MHY Pirkanmaa ry - avainlukuja Metsäomistajien yhdistys 6098 jäsentä 174 000 hehtaaria metsää Hakkuusuunnite 1,2 Mm3 Myyntimäärä

Lisätiedot

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella

Lisätiedot

Paljonko metsäsijoitus tuottaa?

Paljonko metsäsijoitus tuottaa? Paljonko metsäsijoitus tuottaa? Metsä on yksi mahdollinen sijoituskohde. Metsäsijoituksen tuotto riippuu mm. siitä, kuinka halvalla tai kalliilla metsän ostaa, ja siitä, kuinka metsää käsittelee. Kuvan

Lisätiedot

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja

ENERGIASEMINAARI 23.4.10. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja ENERGIASEMINAARI 23.4.10 1 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme Elias Laitinen Energiapuuneuvoja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme (2009) 2 Metsänomistajia jäseninä noin 7200 Jäsenien metsäala on noin 250 000

Lisätiedot

Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke. Helsinki Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo

Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke. Helsinki Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke Helsinki 14.4.2018 Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo Toteutuksesta vastaa MHY Etelä-Savo Kattaa koko Etelä-Savon

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa, toukokuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, toukokuu 2008 23/2008 13.6.2008 Mika Mustonen Puukauppa piristyi toukokuussa Puukauppa piristyi hieman toukokuussa,

Lisätiedot

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013

Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea Metsäekonomistiklubi 9.2.2009 Pirjo Havia Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Lähtökohtia Metsäkeskuksilla sillanrakentajan rooli

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio www.yara.fi/metsa Miten tunnistan hyvän lannoituskohteen? -Kuvio/kuviot ovat korjuun kannalta hyvällä paikalla -Puusto on pääsääntöisesti

Lisätiedot

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi:

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi: METSÄVISA 2001 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. 1 Nimi Koulu Kunta a b c d metsätyyppi: e f g h 5-8 cm i metsätyyppi: j 2. Tunnista suurpetojen jäljet. a b c d Esimerkki 3. Rastita oikeat vastaukset,

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Mikä on taimikonhoidon laadun taso? Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta

Lisätiedot

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille. Päivä 2 / 27.04.2016

PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille. Päivä 2 / 27.04.2016 PKMO:n metsänomistajien vertaiskurssi tuleville ja uusille metsänomistajille Päivä 2 / 27.04.2016 Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat PKMO ry PKMO on yli 1000 pääkaupunkiseudulla asuvan metsänomistajan yhteinen

Lisätiedot

kannattava elinkeino?

kannattava elinkeino? Onko huomisen metsänomistus kannattava elinkeino? Päättäjien 28. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila, Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Metsänomistajaryhmien

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100

METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 Avainluvut 2017 METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST METSÄ WOOD METSÄ FIBRE METSÄ

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

Elinvoimaa metsistä -seminaari

Elinvoimaa metsistä -seminaari Elinvoimaa metsistä seminaari 6.11.2013 Veikko Iittainen Tavoitteena on: Tarjota metsänomistajille ajantasaista tietoa metsistä, jotta he tekevät tietoisia päätöksiä metsiensä hoidosta ja käytöstä Tarjota

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Case Stora Enso Varkaus

Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Case Stora Enso Varkaus Biotalouden mahdollisuudet ja vaikutukset aluetalouteen ja puunhankintaan: Kalle Kärhä, Stora Enso Oyj Metsä Metsätieteen päivä 2015 : Metsien kestävä käyttö biotalouden aikana Biotalous ja Metsäteknologia:

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla

Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla ANNA METSÄLLESI UUSI MAHDOLLISUUS! Parempaa tuottoa entistä useammin ja pienemmillä kuluilla Seuraavien sivujen esimerkkimetsien suunnittelut ja hakkuut on toteutettu Arvometsän toimesta. Taloudellinen

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa

Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsänhoito on omaisuuden hoitoa Metsäpäivä 13.4.2019 Petri Parviainen Mhy Keski-Savo Kohti kevättä, ajankohtaisia asioita Kevään askelmerkit Metsissä on hyvä näkyvyys, ennen kuin lehdet tulevat puuhun

Lisätiedot

Puumarkkinat ja niiden kehittäminen. asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013

Puumarkkinat ja niiden kehittäminen. asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013 Puumarkkinat ja niiden kehittäminen asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013 Markkinat ja puut kasvavat eri puolilla maapalloa viennin arvo muodostuu matkalla Lähde: Metsäntutkimuslaitos Metsävaramme mahdollistavat

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA 17.5.

KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA 17.5. KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA Metsäteollisuuden näkökulmia metsien hiilinieluihin Ahti Fagerblom, energia- ja ilmastopäällikkö ahti.fagerblom@metsateollisuus.fi Metsäteollisuus ry 2 EU:ssa vähähiilisiä

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

Tunne, mitä omistat. Tiedä, mitä kasvatat.

Tunne, mitä omistat. Tiedä, mitä kasvatat. Tunne, mitä omistat. Tiedä, mitä kasvatat. Hoida metsäasiat verkossa - maksutta. KIRJAUTUMINEN JA ASIAKASTUKI ASIONTI JA SUOSTUMUKSET LUONTO Astu peremmälle metsääsi www.metsään.fi Metsään.fi on Suomen

Lisätiedot

OSA 1 Arktiset Aromit ry 2012

OSA 1 Arktiset Aromit ry 2012 OSA 1 Jokamiehenoikeudet Jokamiehenoikeudet antavat suomalaisille ainutlaatuisen mahdollisuuden liikkua luonnossa ja nauttia sen antimista riippumatta siitä, kuka alueen omistaa. Samanlaiset oikeudet ovat

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Puukauppa, joulukuu 2013

Puukauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 3/2014 Puukauppa, joulukuu 2013 20.1.2014 Aarre Peltola Puukauppaa käytiin vuonna 2013 viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Puutarhan betonityöt. Toukokuu

Puutarhan betonityöt. Toukokuu Puutarhan betonityöt Betoni on edullinen ja hauska materiaali kaikenlaisten puutarhakoristeiden tekemiseen. Betonista voi valaa ruukkuja, penkkejä, laattoja, lintualtaita - lähes mitä vaan! - vaatii fyysistä

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Energiapuu ja metsänhoito

Energiapuu ja metsänhoito Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa

Lisätiedot

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit

Lisätiedot

HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat

HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT. Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA PARHAAT TULOT Metsänomistajat HELPPO PUUKAUPPA! HYÖDYNNÄ PAIKALLINEN ASIANTUNTEMUKSEMME JA SAA PUUKAUPASTA PARAS HINTA! SOITA MEILLE TEHDÄÄN SOPIMUS KILPAILUTETAAN PUUKAUPPA RAHAT TILILLESI

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus

Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla

Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.

Lisätiedot

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta Puun ostot ja hinnat marraskuu 2000 Toimittaja: Martti Aarne 14.12.2000 558 Puukaupassa 16 prosentin kasvu Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta reilun miljoonan kuutiometrin

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 27/2009 Puukauppa, kesäkuu 2009 7.7.2009 Aarre Peltola Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa Metsäteollisuuden puun ostomäärä yksityismetsistä

Lisätiedot

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta Vaikuttavuusarvion Laatija: metsätalousinsinööriopiskelija Tommi Kivimäki Hankkeen toteutusaika: 1.6.2008 31.5.2013. Toiminta-alue: Pirkanmaan

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT OTSO Metsäpalvelut kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT 1 OTSO METSÄPALVELUT Historiamme ulottuu itsenäisyytemme alkuvuosiin. Vuonna 2013 marraskuussa syntyy OTSO

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin

LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin SIVU 1 LinkedIn MIKÄ SE ON? MITEN JA MIKSI SITÄ KÄYTETÄÄN? Materiaalit osoitteessa: www.liiketoiminta.info/linkedin Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy SIVU 2 Päivän ohjelma Mikä on LinkedIn palvelu? Ketkä

Lisätiedot

Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset. Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos

Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset. Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Taimikoiden käsittelyvalinnat ja niiden vaikutukset Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Taimikonhoito Varhaishoito

Lisätiedot

Puukauppa, toukokuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 26/2012 Puukauppa, toukokuu 2012 11.6.2012 Aarre Peltola Yksityismetsistä ostettiin toukokuussa runsaasti puuta Metsäteollisuus

Lisätiedot

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 4/2015 T I L A S T O Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014 22.1.2015

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

Ajankohtaista puumarkkinoilta

Ajankohtaista puumarkkinoilta Ajankohtaista puumarkkinoilta Jukka Hujala metsäasiantuntija MTK metsälinja Karstula-Kyyjärven mhy 12.9.2015 Metsäpolitiikan ohjaus kohti vuotta 2050 Kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäpoliittinen selonteko

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot