Hankesuunnittelukoulutus / Laiffia landella -hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankesuunnittelukoulutus / Laiffia landella -hanke"

Transkriptio

1 Hankesuunnittelukoulutus / Laiffia landella -hanke KÄSIKASSARA OHJAUSRYHMILLE

2 1 KÄSIKASSARA OHJAUSRYHMILLE 1. YLEISTÄ OHJAUSRYHMISTÄ MIKÄ OHJAUSRYHMÄ? Ohjausryhmän, hanketiimin, johtoryhmän, neuvottelukunnan tehtävänä on toimia hankkeen vetäjän / toteuttavan tahon apuna ja tukena. Hankkeen onnistuminen on kaikkien etu ja se edellyttää kaikkien hankkeeseen liittyvien tahojen ja ihmisten yhteistoimintaa. Ohjausryhmätyöskentely ja kokouspöytäkirjat / muistiot kertovat hankkeen toteutuksesta ja hanketyöskentelystä. Jos hanke jostakin syystä epäonnistuu, kääntyvät katseet ensimmäiseksi ohjausryhmään: onko ohjausryhmä ollut tehtäviensä tasalla, onko se toiminut hankkeen vetäjän / toteuttajan tukena ja apuna. Hankkeen onnistuminen tai epäonnistuminen on aina myös ohjausryhmän vastuulla! OHJAUSRYHMÄN TEHTÄVÄT Ohjausryhmän tehtävänä on hankkeen kannalta merkittävistä asioista päättäminen. Ohjausryhmä huolehtii siitä, että hanke toteutetaan hankesuunnitelman ja rahoituspäätöksen mukaisesti. Se seuraa hankkeen rahankäyttöä, hyväksyy hankkeen väli- tai loppuraportit sekä vastaa siitä, että tehtävät toimenpiteet ovat tarkoituksenmukaisia ja asetettuihin tavoitteisiin tähtääviä. Varsinainen hankkeen toteutusvastuu on rahoituksen saajalla / hankkeen vetäjällä, toteuttamisen apuna on ohjausryhmä. Jos hankesuunnitelmaan tehdään ohjausryhmässä olennaisia muutoksia, siitä kannattaa neuvotella rahoittajan kanssa etukäteen. Hankkeeseen tehtävät muutokset kirjataan pöytäkirjaan / muistioon. Kaikki ohjausryhmän tekemät rahankäyttöön liittyvät päätökset annetaan tiedoksi rahoittajille. Näin maksatuksessa tiedetään muutoksista ja asiat eivät jää roikkumaan tiedonkulun katkoksen vuoksi. TARVITAANKO TYÖRYHMÄÄ? Hankkeelle voidaan perustaa myös pienempi työryhmä (tukiryhmä, johtoryhmä, hanketiimi, nimellä ei väliä), joka kokoontuu tarvittaessa. Työryhmän toiminta on vapaamuotoista. Pienemmässä työryhmässä voidaan kokoontua lyhyemmällä varoitusajalla ja sopia hankkeen toteutuksen kannalta kiireellisistä asioista. Työryhmä voi valmistella ohjausryhmään menevät asiat ja selvittää laajemmat tausta-aineistoa / selvitystä vaativat seikat. Tärkeintä sekä ohjausryhmä- että työryhmätyöskentelyssä on, ettei hankkeen toteutusta sälytetä vain yhdelle henkilölle (esim. palkatulle vetäjälle), vaan hankkeen vetäjä / vetäjät saavat tukea ja apua ohjausryhmältä. MILLAISILLE HANKKEILLE? Ohjausryhmä perustetaan yleensä laajojen (alue, kustannusarvio, kohderyhmä) hankkeiden tueksi. Ohjausryhmän voi perustaa vapaaehtoisesti myös sellaisiin hankkeisiin, joiden rahoituspäätöksessä ei edellytetä ohjausryhmää. Ohjausryhmä on perustettava hankkeen ajaksi, jos hakijan saamassa rahoituspäätöksessä niin mainitaan. Ohjausryhmä kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään 2-3 kertaa vuodessa. KUKA JA KETÄ? Rahoituspäätöksen saaja / rahoituksen hakija / hankkeen vastuullinen toteuttaja kutsuu ja nimeää ohjausryhmän. Ohjausryhmän jäseneksi kutsutaan henkilöitä, joiden tiedoilla ja taidoilla on hankkeen toteuttamisen kannalta jotakin lisäarvoa, hyötyä. Ohjausryhmästä ei kannata tehdä kovin isoa. Ketään ei ohjausryhmään voida pakottaa, parhaiten ryhmä toimii kun jokainen tietää tehtävänsä ja on mukana

3 2 aidosta halustaan. Ketään ei ole myöskään pakko ottaa ohjausryhmään, mutta hankkeen käytännön hoidon kannalta rahoittajan edustaja on syytä muistaa ohjausryhmää koottaessa. Paikallinen Leader -ryhmä nimeää yleensä rahoittamiensa hankkeiden ohjausryhmään edustajansa, samoin ELY-keskuksen edustajalla on oikeus osallistua ohjausryhmän kokouksiin. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Ohjausryhmän järjestäytymiskokouksessa (ennen kokouksen aloittamista, ohjausryhmään kutsuttujen jäsenten esittäytymisen jälkeen) sovitaan yhdessä siitä, miten ja milloin kokous on sitovasti kokoon kutsuttu ja milloin kokous on päätösvaltainen. Esimerkiksi: viisi päivää ennen kokousta kirjallisesti, paikalla puheenjohtajan / varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet ohjausryhmän jäsenistä. KOKOUSPALKKIOT JA MATKAKORVAUKSET Ohjausryhmän kuluihin on yleensä jo hanketta suunniteltaessa varattu tietty rahasumma. Kulut muodostuvat pääasiassa kokousjärjestelyistä, jäsenten matkakuluista ja mahdollisista kokouspalkkioista. Ohjausryhmäkuluihin budjetoitu summa määrittää pitkälti sen, millaisia kokouskuluja on vara maksaa. Yleinen käytäntö on, että kokouspalkkioita maksetaan vain niille jäsenille, jotka ovat mukana yksityishenkilöinä (eivät virkansa tai asemansa, organisaationsa tai taustaryhmänsä edustajana), esim. ohjausryhmän yrittäjä- tai viljelijäjäsenet. Matkakulut korvataan yleensä valtion matkustussäännön mukaan. KAHVIA JA PULLAA VAI TÄYSI YLLÄPITO? Ohjausryhmän hyväksyttäviin kokouskuluihin voidaan normaalin kahvituksen lisäksi sisällyttää erityistilanteissa (hankkeen päättäjäiset tms.) hankkeen koon ja vaativuuden mukaan kohtuullisessa määrin juhlavampaa tarjoilua. Ohjausryhmälle voi ja saa tarjota vaikka kuun taivaalta, mutta nämä kokouskulut eivät välttämättä ole avustuksen piiriin kuuluvia hyväksyttäviä kustannuksia. 2. ASIALISTA OHJAUSRYHMÄN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEEN A: Hankevalmisteluun liittyvät asiat/hankkeen taustat Ohjausryhmän esittäytyminen ja tutustuminen (koollekutsuja) Kokousten laillisuusperiaatteista sopiminen (koollekutsuminen, päätösvaltaisuus) Hankkeen historia ja tavoite (koollekutsuja) miten tähän on tultu, ketä hankkeessa ollut mukana? mikä ollut hakemuksen sisältö, tavoitteet ja rahoitussuunnitelma? B: Hankkeen nykytilanne 1. Puheenjohtaja, varapuheenjohtajan, sihteerin ja mahd. talkoopäällikön, tiedottajan, rahaliikenteenhoitajan ym. valinta 2. Ohjausryhmän jäsenten nimeäminen, kokoonpanon tarkistaminen ja mahdollinen täydentäminen (viimeistään tässä vaiheessa kokousten päätösvaltaisuudesta sopiminen) 3. Hankkeen keskeinen sisältö ja toimintatavat

4 3 4. Hankkeen tavoitteet 5. Hankkeen saama rahoitus (rahoittajan edustaja) 6. Sovitaan mahd. ennakon hakemisesta jos kyseessä yleishyödyllinen yhteisö 7. Sovitaan käytännön asioista 8. Sovitaan ohjausryhmän jäsenten matkakulujen korvaamisesta ja mahdollisista kokouspalkkioista 9. Muut esille tulevat asiat Kokoustekninen vihje: Asialista on työluettelo niistä asioista, joita kokouksessa käsitellään. Esityslista on kokouksen virallinen asiakirja, jossa esitetään kokouksessa käsiteltävät asiat loogisessa järjestyksessä kokouksen avauksesta ja läsnäolijoiden toteamisesta kokouksen päättämiseen. Asialistan asiat sisältyvät esityslistaan, niiltä osin kuin ne katsotaan tarpeellisiksi. 3. OHJAUSRYHMÄN KOKOUKSEN KULKU JATKOSSA 1. Ohjausryhmän kuulumisten vaihto 2. Hankkeen tilannekatsaus (oma arviointi) mitä on tehty? ollaanko aikataulussa? riittääkö aika? riittääkö raha? jaksaako hankkeen vetäjä? päästäänkö tehdyillä toimenpiteillä haluttuihin tavoitteisiin? ovatko asiakkaat tyytyväisiä? 3. Jatkotoimenpiteet sovitaan mitä tehdään seuraavaksi: mitä? missä? milloin? miten? kuka? kenen kanssa? 4. Maksatukset Mitkä kulut hyväksytään (on myös kuluja joita hankkeessa ei hyväksytä)? Löytyykö omarahoitusosuus? Miten talkootyötä on kertynyt? Talkoopäiväkirja?

5 4 5. Muut kokouksessa käsiteltävät asiat muut kokousasiat seuraava kokous Huom! Talkootyö käy rahoituksena vain silloin, kun siitä on merkintä päätöksessä ts. talkootyö on hyväksytty osaksi hakijan rahoitusta! Huom! Kokouskutsun mukaan liitetään mahdollisuuksien mukaan lisätietoa käsiteltävistä asioista etukäteen tutustuttavaksi. Kokouksista pidetään pöytäkirjaa / muistiota ja ne pidetään tallessa hankekansiossa. 4. ODOTUKSIA OHJAUSRYHMÄTYÖSKENTELYLTÄ 1. MITÄ HANKKEEN VETÄJÄ ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Tukea; sitä että vetäjää ei jätetä yksin Innostusta. Ohjausryhmä innostaa huonojenkin päivien yli. Ohjausryhmä on voimavara koko hankkeelle. Aktiivista osallistumista, asiantuntemusta ja sitoutuneisuutta hankkeeseen. Ohjausryhmä ohjaa ja antaa palautetta, pitää linjat, mutta antaa toimintavapauden. Ohjausryhmä voisi olla aktiivinen myös kokousten välillä; kysellä mitä kuuluu. Ohjausryhmä tietää hankkeen tavoitteet ja tarkoituksen. 2. MITÄ OHJAUSRYHMÄN JÄSEN ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Riittävää sisäistä ja ulkoista tiedottamista. Hankkeen vetäjä ja puheenjohtaja eivät saa omia hanketta ja tietoja, vaan koko ohjausryhmän on päästävä sitoutumaan hankkeeseen. Hyvää henkeä, rakentavaa ilmapiiriä, yhteistyötä. Vaikutusmahdollisuutta; sitä että voi antaa hankkeelle jotain. Toivoo toisaalta saavansa jotain; kokemuksia, uusia ystäviä, ideoita ym. Kaikkien mielipiteet kuunnellaan ja otetaan huomioon. Kaikkien oltava mukana kuin tekisivät omaa hankettaan; tekemisen oltava hauskaa ja mielekästä. 3. MITÄ OHJAUSRYHMÄN PUHEENJOHTAJA ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Ohjausryhmä on innostunut ja motivoitunut. Aktiivista osallistumista, osaamista, mahdollisuutta työnjakoon. Kokouksissa hyvää kokousjärjestystä. Ohjausryhmässä annetaan palautetta (kritiikkiä ja kiitosta). Rohkeutta nostaa esille vaikeatkin asiat. 4. MITÄ ASIANTUNTIJAJÄSEN ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Voi antaa oman tietämyksensä hankkeen käyttöön. Toivoo, että oma tieto ja taito tulisivat näkyviin projektin tuloksissa. Saa paikallistietämystä ohjausryhmän muilta jäseniltä.

6 5 5. MITÄ LEADER-HALLITUKSEN EDUSTAJA ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Aktiivisuutta. Ohjausryhmä on hankkeen takana, motivoitunut, sitoutunut hankkeeseen. Ohjausryhmä on linkki rahoittajiin, linkki hankkeeseen. Tehokasta tiedottamista. Suunnitelmallisuutta. Joustava hankkeen eteenpäin meno ja toteutuminen. Palautetta ja seurantaa. 6. MITÄ ELY-KESKUKSEN EDUSTAJA ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Selkeää hankkeen etenemistä. Hyvää kokousjärjestystä (kokouskutsut, esityslistat jne.) Sitoutuneisuutta hankkeeseen. Ohjausryhmä tuo lisäarvoa hankkeelle. Sisäistä ja ulkoista tiedottamista. Odottaa, että myös hänen tietämystään käytetään hyväksi (kokemukset useista hankkeista, maksatuksista, hyväksyttävistä kuluista, jne.) 7. MITÄ KUNNAN/SEUTUKUNNAN EDUSTAJA ODOTTAA OHJAUSYHMÄLTÄ: Tiedottamista, tiedon saantia (näin ansaitaan luottamus). Hyvää kokousjärjestystä. Tulosta rahalliselle panokselle. 8. MITÄ ASIAKAS/YRITTÄJÄ ODOTTAA OHJAUSRYHMÄLTÄ: Asiakkaan tarpeiden tuntemusta (jo ennen hankkeeseen ryhtymistä). Tiedottamista hankkeen etenemisestä. Laadukkuutta, sitoutumista tulosvastuuseen. Ohjausryhmän on kunnioitettava asiakasta, hänen mielipiteitään. MUUTA ESILLE TULLUTTA: Kukaan ei ole kaikkien alojen asiantuntija, joten ohjausryhmä on koottava niin, että asiantuntemus täydentää sitä. Asiantuntijoita voidaan myös kutsua tarpeen mukaan ohjausryhmän kokouksiin. Näin ohjausryhmän jäsenet saavat tarvitsemansa tiedon. Ohjausryhmän kokoonpanoa voidaan muuttaa (eli se on hajotettavissa).

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen Ohjausryhmä Petri Veijalainen 1 Ohjausryhmä Ohjausryhmä asetetaan, jos tuensaaja tai rahoittaja katsoo sen tarpeelliseksi Edellytetään esim. kun toiminta ulottuu useammalle alueelle tai on muuten laaja-alaista,

Lisätiedot

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Ohjausryhmä EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Ohjausryhmä Pääsääntöisesti rahoittaja edellyttää hankkeelle ohjausryhmää Tarkista hankepäätöksestä edellytetäänkö hankkeeltasi ohjausryhmää

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005

Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005 Suurten tutkimusprojektien johtoryhmätyöskentely Mika Lautanala 21.4.2005 Suuren tutkimusprojektin hallinto Johtoryhmä Projektin strateginen ja hallinnollinen ohjaus 5-8 henkilöä yrityksistä Vastaa yrityksen

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014

FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät. Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro -hankkeen projektinhallintahyvät käytännöt Hanna Rantala FiDiPro info 17.12. 2014 FiDiPro hankkeen käynnistäminen FiDiPro hankkeissa noudatetaan kaikilta osin Tekesin normaaleita julkisen tutkimuksen

Lisätiedot

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä

Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Tekesin rahoittaman julkisen tutkimusprojektin ohjausryhmä Periaatteet ja käytännöt Elinkeinoelämän kanssa verkottunut julkinen tutkimus Sisältö Tekesin rahoittaman tutkimusprojektin roolit ja tehtävät

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI

Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI PORNAISTEN KUNTA Nuorisovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 23.3.2015 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI Halla,

Lisätiedot

Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö

Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö Lempäälän nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Nuorisovaltuuston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa Lempäälän kunnassa. Nuorisovaltuusto edustaa nuoria

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 SIEVIN KYLÄT 200 HANKE Päivämäärä to 0.5.2007 Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 Aika: 9.00-2.00 Paikka: Kortesjärven säästöpankki Sievin konttori alakerran kokoushuone Kokouksen tyyppi Sievin kylät 200

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 12. helmikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo

1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 / 5 TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 2018 PÖYTÄKIRJA KL/005/000202/2018 Aika: 18.1.2018 10:00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus As. nro 1 2 Pöytäkirjanpitäjän valinta

Lisätiedot

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet 1/7 KOKOUSTIEDOT Aika to 31.1.2013 klo 10-12 Paikka Kaupungintalo, Kirkkokatu 2a, Neuvotteluhuone 111 Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Henrika Pihlajaniemi Risto Vuoria Sari Hyvärinen Henna Ukonmaanaho

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona klo MULTIAN KUNTA 4/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona 20.12.2017 klo 13.00 13.45 ASIAT 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 32

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Liite 1 Nuorisovaltuusto 28.4.2009, 7 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston,

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 07.05.2013 AIKA 7.5.2013 klo 14.15 PAIKKA Yläaste, Tukholma KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Lapin-Kaste -valmisteluhankkeen ohjausryhmän kokous 1/2008

Lapin-Kaste -valmisteluhankkeen ohjausryhmän kokous 1/2008 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 1/2008 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Lapin-Kaste -valmisteluhankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Mihin asioihin sinä voit vaikuttaa ja miten? Oppilaiden osallisuuden eri Oppilaat tekevät kartoituksia ja mielipidekyselyjä Oppilaiden mielipidettä kuullaan Oppilaat

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon

Otsikko Sivu. 8 julkaisutapa 7 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 9 8 Työnantajan korvaushakemus työterveyshuollon Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2015 1 Työsuojelutoimikunta 16.06.2015 Aika 16.06.2015 klo13:04-14:25 Paikka NordLab yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017. Vammaisneuvosto

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017. Vammaisneuvosto Vammaisneuvosto 27.09.2017 1 Aika 27.09.2017 kello 16:30-17:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Kokkonen Jorma jäsen Kokkonen Tanja puheenjohtaja Sairanen Kati jäsen Juuti Pirkko KH:n edustaja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone)

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone) ympäristölautakunta Tervontie 4, 72210 Tervo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 2/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät

Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät Kiinteistöliitto Uusimaa ry Mika Heikkilä toiminnanjohtaja, varatuomari Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi.

1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 1(1) LTKY:n retkeilykerho Ulvovan Suden säännöt: Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja vastuu 1 Kerhon nimi Ulvova Susi on ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. Kerhon virallinen kieli on suomi. 2 Kerhon

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 9.10.2012.

Lisätiedot

Päätös: Asiantuntijaryhmän kokousten Ppuheenjohtajaksi valittiin Maare Marttila ja varapuheenjohtajaksi Aapo Mäenpää. Kokouksien

Päätös: Asiantuntijaryhmän kokousten Ppuheenjohtajaksi valittiin Maare Marttila ja varapuheenjohtajaksi Aapo Mäenpää. Kokouksien liite 5. Avustuksen saaja: Keminmaan kunta / Lohijokitiimi ry 5.10.2018 Pöytäkirja Hanke: Vallitunsaaren kalatien pilottihankkeet Kokousnro: 1. Muotoiltu: Sisennys:Ensimmäinen rivi: 1,27 cm Aika ja paikka:

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kunnanhallitus 30.8.2010 383 Voimaan tulopv. 7.9.2010 Kunnanhallitus 12.9.2011 363 Voimaan tulopv. 1.10.2011 Sisältö 1. Luku, Yleiset

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat 5.12.2012 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2012 Aika Maanantai 10.12.2012 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät asiat 1/2012 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59

Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 57 Nuorisovaltuuston kokous 10.3.2015 AIKA 10.3.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä

Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Aika 22.01. 2010, kello 9:00 16:00 Paikka Finanssialan keskusliitto, Bulevardi 28 Paikalla Martti From TIEKE, pj Ari Pulkkinen Agentit, ohjelmistotalotyöryhmä pj Pirjo Ilola

Lisätiedot

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2014 1 Työsuojelutoimikunta 18.06.2014 Aika 18.06.2014 klo 12:15-13:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5b krs., Kiviharjuntie

Lisätiedot

3/7 Esteestä ilmoittaminen ja varajäsenen kutsuminen kokoukseen. 3/9 Vaajakosken alueseurakunnan toimintakertomus vuodelta 2014 työaloittain

3/7 Esteestä ilmoittaminen ja varajäsenen kutsuminen kokoukseen. 3/9 Vaajakosken alueseurakunnan toimintakertomus vuodelta 2014 työaloittain AIKA 10.02.2015 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 1/1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/2 Työjärjestyksen hyväksyminen 2/3

Lisätiedot

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Vastine Kari Pietilän SDP:n valtuustoryhmän aloitteeseen Raahen kaupungin projektiohjeista (KV 25.2.2004) Pertti Malkki (FT, YTM) Kehittämiskonsultti pertti.malkki@yritystaito.fi

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

kunnanvirasto Jonna Haavisto Jarmo Mikkola KOKOUSKUTSU 2/2015 laatimispäivämäärä: keskiviikko klo 19.00

kunnanvirasto Jonna Haavisto Jarmo Mikkola KOKOUSKUTSU 2/2015 laatimispäivämäärä: keskiviikko klo 19.00 vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot Aika: Paikka: KOKOUSKUTSU 2/ laatimispäivämäärä: 18.3. keskiviikko 25.3. klo 19.00 kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti. Green Energy Showroom verkoston säännöt 1 Verkoston nimi ja kotipaikka Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Toimintar yhmän työjärjestys

Toimintar yhmän työjärjestys SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIAN TOIMINTARYHMÄ Toimintar yhmän työjärjestys 1. Yleistä Sopimuksessa Suomen luontokeskus Haltian toiminnan järjestämisestä ('Toimintasopimus ") sopijaosapuolet sopivat keskinäisestä.

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

MUUTOS 4! - Onnistu ohjausryhmän kanssa!

MUUTOS 4! - Onnistu ohjausryhmän kanssa! MUUTOS 4! - Onnistu ohjausryhmän kanssa! Projektointitehtävä; teemat, ideat, toimenpiteet, mittarit Vetäjänä kehittämiskonsultti, valmentaja Terhikki Rimmanen, Humap Oy Enemmän keskustelua ja ideointia,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA

KOKOUSKUTSU ESITYSLISTA PÖYTÄKIRJA Kokous n:o 1 / 2015 Pvm 5.3.2015 Kello 17.30 Sivu1/3 Auran seurakunnan diakoniatyön johtokunnan kokous 1 /2015 pidetään torstaina 5. maaliskuuta alkaen klo 17.30 seurakunnan virastotalon kokoushuoneessa

Lisätiedot

Esitys: Sovittaneen, että pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti ja osallistujat lähettävät

Esitys: Sovittaneen, että pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti ja osallistujat lähettävät Selkämeren kansallispuiston ystävät ry Hallituksen kokous 3.5.2016 Kokouspaikka: Sähköinen kokous sähköpostiviestein Osallistujat: Lasse Lovén, pj Asiat: Raimo Hakila Jarmo Mäntynen Pia Söderlund Juhani

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO OUL UN Y LIOPISTO N T UT KIJAKOUL U 9.12.2013 OULUN YLIOPISTO TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄN PÖYTÄKIRJA, KOKOUS 11/2013 Aika Maanantai 9.12.2013 klo 8.15 10.00 Paikka: KE 1021-2, Student Center Käsiteltävät

Lisätiedot

4 Vaalijalan hallituksen ja johdon seminaaripäivä

4 Vaalijalan hallituksen ja johdon seminaaripäivä VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Kokouskutsu TARKASTUSLAUTAKUNTA 24.1.2019 Päivän ohjelma: klo 10.00 Kahvi + kokous Tutustuminen kuntoutusyksikkö Sataman toimintaan n. klo 12.00 Ruokailu KOKOUSAIKA: 31.1.2019 kello

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto. Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI, Pornainen. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Nuorisovaltuusto. Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI, Pornainen. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 1/2013 Nuorisovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 4.2.2013 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Vapaa-aikatoimen toimisto PANKKI, Pornainen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 1 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat liite 75 Torstai 29.10.2015 klo 14.00 16.06 PSK-Aikuisopisto, Haapaveden Teknologiakylä, Haapavesi PSK-Aikuisopiston toiminnan

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.1.2014 klo 17.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Savolainen Eetu (ja merkintä siitä, kuka Viljanen Topi toimii puheenjohtajana) Eskola Linda Säilä

Lisätiedot

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Sääntökokoelma A 11 Hyväksytty YKV 12.12.2018 Mitätöi lehden YKV 10.12.2014 KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistöjohtokuntaan kerrallaan

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine Rakennuslautakunta 28.8.2018 1 Kokousaika Tiistai 28.8.2018 kello 18:00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009 Kokousaika 13.5.2009 klo 18.30-19.20 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Läsnä Muut osallistujat Anneli Vuorio, puheenjohtaja

Lisätiedot

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo 17.00

SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo klo 17.00 SAMMATIN ALUESEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kokouspaikka ja aika Sammatin seurakuntatalo 31.1.2019 klo 17.00 Osallistujat puheenjohtaja Jaakko Heino Toivo Haatio Harri Lylylahti Seppo Iivonen Annikki Brown Kaisa

Lisätiedot