Savola & Wikholm: Vantaan kääpätutkimus 2003/2004 SISÄLTÖ

Transkriptio

1 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA SELVITYSALUEET YLEISTÄ KÄÄVISTÄ KÄÄPIEN UHANALAISUUDESTA JA NIIDEN MERKITYKSESTÄ AVAIN- JA SATEENVARJOLAJEINA TUTKIMUSTULOKSET YHTEENVETO VANTAAN KÄÄPÄLAJISTOSTA VANTAAN KÄÄPÄLAJISTON ERITYISPIIRTEITÄ VANTAAN KÄÄPÄLAJISTON SÄILYTTÄMISEN MAHDOLLISUUKSISTA UHANALAISET, SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT, VAATELIAAT JA HARVINAISET LAJIT TUTKIMUSALUEET...19 A. LÄNSI-VANTAAN SELVITYSALUEET TIMMERMALM TIMMERMALMIN KESKI- JA POHJOISOSA Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus alueesta Alueelta tavatusta kääpälajistosta Alueella tavatut uhanalaiset, vaateliaat ja harvinaiset lajit Johtopäätökset alueen arvosta kääpälajiston suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Timmermalmin alueelta vuonna 2003 havaitut käävät Syksyllä 2003 havaitut muut lahopuulla elävät sienet TIMMERMALMIN ETELÄOSA Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus Timmermalmin eteläosan metsästä ja alueen lahopuustosta Kohteen kääpälajistosta Uhanalaiset ja muut harvinaiset tai vaateliaat kääväkkäät Timmermalmin eteläosan merkitys kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotukset Timmermalmin eteläosan metsän kääväkäslajit PYYMOSAN ITÄPUOLINEN METSÄ Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus Pyymosan itäpuolisesta metsästä ja alueen lahopuustosta Kohteen kääpälajistosta Uhanalaiset, silmälläpidettävät sekä muut harvinaiset tai vaateliaat lajit Pyymosan itäpuolisen metsän merkitys kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotukset Pyymosan itäpuolisen metsän kääväkäslajit HERUKKAPURON ETELÄPUOLEINEN METSÄ Selvityksen ajankohta ja inventointimetodi Yleiskuvaus inventointialueesta

2 3.3. Herukkapuron eteläpuolisen metsän lahopuustosta Herukkapuron eteläpuolen kääpälajisto kasvupaikoittain Uhanalaiset, muuten vaateliaat ja harvinaiset lajit Johtopäätökset alueen merkityksestä kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotus Herukkapuron eteläpuolen kääpälajisto Muut kääväkkäät FRIIMETSÄ Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus alueesta Alueen lahopuustosta Alueen kääpälajistosta Alueelta havaitut uhanalaiset, muuten vaateliaat ja harvinaiset lajit Johtopäätökset alueen merkityksestä kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotus Friimetsän alueelta havaitut käävät Muut Friimetsän alueelta havaitut kääväkkäät PETIKONMÄKI-HERMASKÄRINKALLIO Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueesta Petikonmäen-Hermaskärinkallion kääpälajisto kasvupaikoittain Uhanalaiset, vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto lajistosta ja alueen merkityksestä kääpien suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueelta syksyllä 2003 havaitut käävät Länsipuolisten metsäsaarekkeiden kääpälajisto Petikonmäen-Hermaskärinkallion muut kääväkkäät LAMMASLAMMEN LUOTEIS- JA LÄNSIPUOLISET METSÄT Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus inventointialueista Kääpälajisto kasvupaikoittain Inventointialueelta tavatut silmälläpidettävät, vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto lajistosta ja alueen merkityksestä kääpien suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Inventointialueen kääväkäslajit KARHUSUO Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Karhusuon metsästä ja alueen lahopuustosta Karhusuon metsän kääpälajisto kasvupaikottain Karhusuon metsästä tavatut uhanalaiset, vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto lajistosta ja alueen merkityksestä kääpien suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Karhusuon metsän kääväkäslajit VASKIVUORI Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Vaskivuoren metsästä ja lahopuustosta Vaskivuoren alueen kääpälajisto kasvupaikoittain Vaskivuoren alueelta tavatut uhanalaiset, vaateliaat ja harvinaiset lajit

3 8.5. Yhteenveto lajistosta ja alueen merkityksestä kääpien suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Vaskivuoren alueelta havaitut kääpälajit Vaskivuoren alueelta havaitut muut kääväkkäät MÄTÄOJAN VARSI Inventointiajankohta ja inventointimetodi Yleiskuvaus Mätäojan alueesta Mätäojan lahopuustosta Mätäojan varsien kääpälajisto kasvupaikoittain Mätäojalta havaitut uhanalaiset, muuten vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto kääpälajistosta ja johtopäätökset alueen merkityksestä Toimenpide-ehdotukset Mätäojan inventointialueelta havaitut kääpälajit Muut kääväkkäät SMEDSMOSSENIN ETELÄPUOLINEN METSÄ Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Smedsmossenin eteläpuolisesta metsäalueesta Smedsmossenin eteläpuolisen metsäalueen kääpälajisto kasvupaikoittain Vaateliaat ja harvinaiset lajit Alueen merkitys kääpälajiston ja yleisen luonnonsuojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Smedsmossenin eteläpuoliselta metsäalueelta havaitut käävät KRAKANOJAN LÄHIALUEET Inventointiajankohta ja -metodi Kuvaus osa-alueista Yhteenveto lajistosta sekä alueen merkitys vaateliaalle lahopuulajistolle Toimenpide-ehdotukset Krakanojan lähialueiden kääpälajisto Koko kohteen kääpälajisto ja havaittujen lajien runsaus Muut alueelta havaitut kääväkkäät B. ITÄ-VANTAAN SELVITYSALUEET VIERUMÄKI Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus Vierumäen metsästä ja lahopuustosta Alueen kääpälajistosta Uhanalaiset, silmälläpidettävät, vaateliaat sekä muuten harvinaiset lajit Vierumäen metsän merkitys kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotukset Vierumäen metsän kääväkäslajit TUSSINKOSKEN METSÄ Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus Tussinkosken metsästä ja lahopuustosta Alueen kääpälajistosta Uhanalaiset, silmälläpidettävät, vaateliaat sekä muuten harvinaiset lajit Tussinkosken metsän merkitys kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotukset Tussinkosken metsän kääväkäslajit Muut kääväkkäät ILOLAN ETELÄPUOLEINEN METSÄALUE

4 14.1. Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus alueesta Alueen lahopuustosta Ilolan metsän kääpälajistosta Alueelta havaitut muut kääväkäslajit Uhanalaiset, muuten vaateliaat ja harvinaiset lajit Johtopäätökset alueen merkityksestä kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotukset Ilolan metsästä havaitut käävät Ilolan eteläpuolisesta metsästä havaitut muut kääväkkäät LEPPÄSUON YMPÄRISTÖ Inventointiajankohta ja inventointimetodi Yleiskuvaus alueesta Leppäsuon alueen lahopuustosta Leppäsuon metsän kääpälajistosta Alueelta havaitut uhanalaiset, muuten vaateliaat ja harvinaiset lajit Johtopäätökset alueen merkityksestä kääpälajiston suojelulle Toimenpide-ehdotukset Leppäsuon ympäristön kääpälajit BRUDBRINKENIN METSÄ Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Brudbrinkenin alueesta Brudbrinkenin alueen kääpälajisto kasvupaikoittain Uhanalaiset, vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto lajistosta ja alueen merkityksestä kääpien suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Brudbrinkenin alueelta havaitut kääpälajit Brudbrinkenin alueelta havaitut muut kääväkkäät Metsäntutkimuslaitoksen v koealalta löytyneet lajit ja runsaudet BISAJÄRVEN ETELÄPUOLEINEN METSÄALUE Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Bisajärven eteläpuolisesta metsäalueesta Bisajärven eteläpuolisen metsäalueen kääpälajisto kasvupaikoittain Bisajärven alueelta tavatut uhanalaiset, vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto alueen merkityksestä kääpälajiston suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Bisajärven eteläpuoliselta metsäalueelta havaitut käävät Bisajärven metsäalueelta havaitut muut kääväkkäät STORTRÄSK-GUMBÖLETRÄSK Selvityksen tarkoitus ja inventointimenetelmät Yleiskuvaus Storträskin-Gumböleträskin metsästä ja lahopuustosta Storträskin-Gumböleträskin alueen kääpälajisto kasvupaikoittain Uhanalaiset, silmälläpidettävät, vaateliaat ja harvinaiset lajit Yhteenveto kääpälajistosta ja alueen merkitys kääpien suojelun kannalta Toimenpide-ehdotukset Storträskin-Gumböleträskin alueelta havaitut kääpälajit Storträskin-Gumböleträskin alueelta havaitut muut kääväkkäät REKOLANOJAN VARSI Inventoinnin ajankohta ja metodi

5 19.2. Yleiskuvaus Rekolanojan inventointialueesta ja lahopuustosta Kääpälajisto Johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset Rekolanojan varsilta havaittu kääpälajisto RUSKEASANNAN KYLMÄOJA Inventointiajankohta ja -metodi Yleiskuvaus Kylmäojan inventointialueesta Alueen kääpälajistosta sekä vaateliaiden lajien esiintymisestä Johtopäätökset Ruskeasannan Kylmäojan kääpälajisto GUBBACKAN METSÄ Inventointiaika ja -menetelmät Yleiskuvaus alueesta ja metsien lahopuustosta Gubbackan metsän kääpälajistosta Vaateliaat kääpälajit sekä vanhan metsän indikaattorilajit Yhteenveto Gubbackan metsän luontoarvoista Gubbackan metsän kääpälajit sekä esiintymien lukumäärät LÄNSIMÄEN METSÄ Inventointiaika ja -menetelmät Yleiskuvaus alueesta ja metsien lahopuustosta Länsimäen metsän kääpälajistosta Harvinaiset kääpälajit sekä vanhan metsän indikaattorit Yhteenveto Länsimäen metsän luontoarvoista Länsimäen metsän kääpälajit sekä esiintymien lukumäärät HIEKKAHARJUN LÄHIMETSÄ JA REKOLANOJA Inventointiaika ja -menetelmät Yleiskuvaus alueesta ja metsien lahopuustosta Hiekkaharjun lähimetsien ja Rekolanojan varsien kääpälajistosta Uhanalaiset ja vaateliaat kääpälajit sekä vanhan metsän indikaattorilajit Hiekkaharjun lähimetsien ja Rekolanojan varsien luontoarvoista Kääväkäslajit sekä esiintymien lukumäärät LÄNSISALMEN METSÄ Inventointiaika ja -menetelmät Yleiskuvaus alueesta ja metsien lahopuustosta Länsisalmen metsän kääpälajistosta Silmälläpidettävät, vaateliaat sekä vanhan metsän indikaattorilajit Yhteenveto Länsisalmen metsän luontoarvoista Länsisalmen metsän kääpälajit sekä esiintymien lukumäärät Länsisalmen eteläosan käävät yhden hehtaarin näytealalla Länsisalmesta löydetyt kääpälajit LÄHTEET

6 1. JOHDANTO 1.1. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA SELVITYSALUEET Vantaan kaupunki päätti selvittää yleiskaavan tarkistamisen yhteydessä Vantaan tiettyjen virkistysalueiden merkityksen vaateliaalle kääpälajistolle. Selvitykset kohdennettiin 24 erilliselle metsäkohteelle, joilla tiedettiin etukäteishavaintojen perusteella olevan runsaammin ja monipuolisemmin lahopuuta kuin tavanomaisissa talous- tai virkistysmetsissä. Selvityshanke oli merkittävä avaus muun muassa siksi, että näin laajaa yleiskaavoitukseen liittyvää kääpäselvitystä ei ole Suomen kunnissa aikaisemmin tehty. Selvityksen tekivät Keijo Savola ja Mari Wikholm. Pääosa selvityksistä tehtiin Lisäksi toukokuussa 2004 inventoitiin pintapuolisesti Krakanojan, Rekolanojan ja Ruskeasannan Kylmäojan alueita sekä syksyllä 2004 Länsimäen, Länsisalmen Gubbackan ja Hiekkaharjun alueita. Selvityksiin osallistuivat päätekijöiden lisäksi vuonna 2003 yhden päivän verran Juho Kytömäki ja Heikki Pesu sekä syksyllä 2004 yhtenä päivänä Lauri Kajander, Päivi Mattila ja Reetta Harmaja. Yhteensä kääpäinventointeja tehtiin maastossa noin 580 tuntia. Länsi-Vantaan selvityskohteita olivat Timmermalmin keski- ja pohjoisosa, Timmermalmin eteläosa, Pyymosan lehdon itäpuolinen metsä, Herukkapuron luonnonsuojelualueen eteläpuolinen metsä, Friimetsän etelä- ja itäosa, Petikonmäki- Hermaskärinkallio, Lammaslammen luoteis- ja länsipuoliset metsät, Karhusuo, Vaskivuori, Mätäojan varsi, Smedsmossenin suojelualueen eteläpuolinen metsä sekä Krakanojan lähialueen metsät. Itä-Vantaan selvityskohteisiin kuuluivat puolestaan Vierumäen metsä, Tussinkosken metsä, Ilolan eteläpuolinen metsä, Leppäsuon ympäristö, Brudbrinkenin metsä, Bisajärven eteläpuolinen metsä, Storträsk-Gumböleträskin alue, Länsimäen, Gubbackan ja Länsisalmen metsät, Rekolanojan varsi ja pari muuta pientä metsäkohdetta Hiekkaharjussa sekä Ruskeasannan Kylmäoja. Selvitykset kohdennettiin inventointialueiden runsaslahopuustoisimpiin osiin. Monilla alueilla lahopuuta oli niin runsaasti, että vain osa niistä pystyttiin inventoimaan. Kääpälajiston lajistollisesti mahdollisimman edustavan arvioinnin vuoksi selvityksissä pyrittiin inventoimaan kattava osa kunkin alueen eri puulajeja edustavasta lahopuustosta. Lajistollisesti lupaavimmat lahopuut inventoitiin kaikkein tarkimmin. Vastaavasti maalla kasvavat lajit sekä eläviä pystypuita lahottavat käävät jäivät lahopuiden kääpiä heikommalle huomiolle. Selvitystyön yhteydessä kaikki havaitut kääpäesiintymät kirjattiin ylös lajilleen, 6

7 jotta saataisiin selville eri kääpälajien runsaudet kullakin alueella. Lajien runsaus kertoo usein yksittäishavaintoja paremmin alueiden merkityksestä lahopuulajiston suojelulle. Uhanalaisten ja vaateliaiden lajien kasvupaikat merkittiin kartoille. Koska käytössä ei ollut GPS-laitetta, aluekohtaisissa raporteissa olevat esiintymispaikat eivät välttämättä ole metrilleen aivan tarkkoja. Useimmissa tapauksissa esiintymät ovat kuitenkin kartoilla kymmenen metrin tarkkuudella. Niistä esiintymistä, joita ei pystytty tunnistamaan maastossa varmuudella, kerättiin näytteet. Tällaisia näytteitä kertyi yhteensä noin 860 kappaletta. Näiden näytteiden mikroskooppisen määrityksen tekivät Olli Manninen, Otto Miettinen ja Mari Wikholm. Kääpänäytteiden ohella kerättiin jonkin verran näytteitä (n. 200 kpl) myös kiinnostavalta vaikuttaneista orakkaista ja orvakoista. Selvityksien yhteydessä arvioitiin myös lahopuuston laatua eli sen puulajikoostumusta sekä lahopuuston järeyttä ja ikää. Varsinaisten kääpäselvityksien lisäksi Vantaan virkistysmetsien kääpälajistoa selvitettiin myös Mari Wikholmin pro gradu -työssä. Tätä varten Vantaan kaupungin metsiin perustettiin 23 1,0 hehtaarin kokoista näytealaa. Näytealojen lahopuusto mitattiin ja niiden kääpälajisto selvitettiin varsinaisia kääpäselvitysalueita tarkemmin. Valtaosa gradualoista sijoittui vuoden 2003 selvityskohteille; osa koealoista sijoitettiin kuitenkin suojelualueille sekä muille metsäalueille YLEISTÄ KÄÄVISTÄ Käävät ovat kääväkkäisiin kuuluvia kantasieniä, joiden itiöt kehittyvät itiöemän alapinnalla olevissa pilleissä. Muita kääväkkäitä ovat piikkejä muodostavat orakkaat ja alapinnaltaan sileät orvakat. Suomesta tunnetaan tällä hetkellä varmuudella noin 225 kääpälajia. Viime vuosien aktiivinen tutkimus ja vuosi vuodelta lisääntynyt lajinharrastus on tuottanut lähes vuosittain tietoja Suomelle uusista lajeista. Suomesta on viime vuosina kuvattu myös kokonaan tieteelle uusia lajeja. Suomessa tavatuista käävistä noin 70 % on saprotrofeja eli ne käyttävät kuollutta puuainesta, eivätkä siten käytännössä uhkaa elävien puiden terveyttä. Noin 25 % lajeista on patogeeneja eli ne lahottavat myös eläviä puita. Noin 5 % lajistosta on maalla kasvavia mykorritsasieniä tai humuksenlahottajia (Kotiranta & Niemelä 1996). Kääpien tunnistus maastossa tapahtuu niiden itiöemien perusteella. Hieman vajaa puolet lajeista vaatii mikroskooppisen määrityksen itiöemästä leikatun näytteen avulla. Kokenut ja paljon lajiryhmän kanssa tekemissä ollut asiantuntija pystyy kuitenkin maastotuntomerkkien perusteella tunnistamaan varmuudella yli kaksi kolmasosaa lajistosta. 7

8 Hieman yli puolet käävistä on yksivuotisia. Näiden lajien itiöemätuotanto vaihtelee vuosittain suuresti ja joinakin epäsuotuisina vuosina ne eivät välttämättä tee itiöemiä lainkaan. Vuosi 2003 oli kääpävuotena kohtalaisen hyvä, mikä näkyi muun muassa yksivuotisten haprakääpien (Postia-suku) runsautena. Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että yhtenä vuonna tehdyissä selvityksissä ei koskaan havaita kaikkia alueella eläviä kääpiä. Kääpien havaittavuus riippuu myös kääpäselvityksen intensiivisyydestä eli siitä, kuinka kattavasti selvitysalueen lahopuusto on mahdollista käydä lävitse. Täysin kattavassa selvityksessä inventoidaan kaikki lahopuusto ohuista hakkuutähteistä ja läpilahoista kannoista varsinaisiin lajistollisesti kiinnostavampiin lahopuihin. Tämä inventointitapa on erittäin työläs ja mahdollistaa vain suppean alueen läpikäynnin. Vuoden 2003 selvityksissä kultakin alueelta pyrittiin käymään läpi edustava osa kaikesta lahopuustosta, joskin lajiston kannalta kiinnostavimmat järeät lahopuut inventoitiin muuta lahopuustoa kattavammin. Sen sijaan kantojen inventointia tehtiin ainoastaan gradunäytealoilla. Myös maalla kasvavat lajit jäivät selvästi aliedustetuiksi. Todennäköisesti aluekohtaisissa selvityksissä löydettiin useimmilta Vantaalla tutkituilta alueilta vähintään 70 % siitä lajistosta, joka alueilla tällä hetkellä elää. Osalla alueista tutkimusintensiteetti oli alhaisempi, joten niiden osalta selvitys oli lähinnä suuntaa antava. Tällaisia alueita olivat etenkin kevään 2004 muutamat tutkimuskohteet, joissa kiinnitettiin enemmän huomiota lahopuuston laatuun ja rakenteeseen KÄÄPIEN UHANALAISUUDESTA JA NIIDEN MERKITYKSESTÄ AVAIN- JA SATEENVARJOLAJEINA Käävät ovat ovat erittäin tärkeässä ekologisessa roolissa lahottaessaan eläviä ja kuolleita puita. Ne luovat elinympäristöjä sadoille lajeille, jotka elävät lahopuissa tai kääpien itiöemissä. Muun muassa monet kovakuoriaislajit syövät lahopuissa olevien kääpien rihmastoja. Lahopuilla arvioidaan elävän jopa lajia eli noin neljännes kaikista Suomen metsälajeista. Lahopuusta riippuvaisia lajeja on erityisesti kovakuoriaisissa, sienissä ja kaksisiipisissä. Lahopuilla on merkitystä myös monille kolopesijöille, kuten tiaisille. Lahopuita käyttävät kasvualustoina myös lukuisat maksasammalet. Kääpien ekologia tunnetaan hyvin moniin muihin lahopuusta riippuvaisiin eliöryhmiin verrattuna. Tästä kertoo myös se, että kääpien osalta on pystytty tekemään muihin sieniin nähden keskimääräistä kattavampi lajikohtainen uhanalaistarkastelu. Suomen käävistä hävinneiksi arvioidaan yksi laji, äärimmäisen uhanalaisiksi kahdeksan lajia, erittäin uhanalaisiksi viisitoista lajia ja vaarantuneiksi 8

9 peräti kaksikymmentäseitsemän lajia. Valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi lajeiksi on puolestaan arvioitu kolmekymmentäkaksi lajia (Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä 2000). Monet silmälläpidettävistä lajeista on luokiteltu hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä alueellisesti uhanalaisiksi. On hyvin todennäköistä, että kääpälajistoltaan rikkaissa metsissä elää myös lukemattomia muita lahopuusta riippuvaisia lajeja. Siksi lajiryhmää pidetäänkin suhteellisen hyvänä ja kustannustehokkaana indikaattorilajiryhmänä, jonka perusteella voidaan tunnistaa esimerkiksi lahopuulajistoltaan arvokkaat metsäalueet. Kääpien avulla pystytään myös osaltaan arvioimaan sitä, kuinka hyvin ns. lahopuujatkumo on säilynyt jollakin metsäalueella. Lahopuujatkumolla tarkoitetaan tilannetta, jossa alueella tai sen lähiympäristössä on säilynyt jotakin tiettyä puulajia edustavia lahopuita eriasteisesti lahonneina. Hyvä lahopuujatkumo tarkoittaa sitä, että alueelta löytyy niin läpilahoja, keskilahoja kuin tuoreitakin lahopuita. Tämä merkitsee sitä, että alueella eläville lahopuulajeille on jatkuvasti tarjolla uusia kasvualustoja entisten muuttuessa luontaisen lahoamissukkession vuoksi niille sopimattomiksi. Kääpiä on jo toistakymmentä vuotta käytetty työvälineinä vanhojen luonnonmetsien suojeluarvon arvioinneissa. Tämän työn yhteydessä on hyödynnetty Tuomo Niemelän ja Heikki Kotirannan kehittämää luonnonsuojelullisesti arvokkaiden mänty- ja kuusivaltaisten metsien indikaattorilajilistaa. Tämä lajilista on kohtalaisen käyttökelpoinen myös pääkaupunkiseudulla havupuuvaltaisten metsien kääpälajistollisen merkityksen arviointiin. Sen sijaan lista soveltuu heikosti merkittävästi lahopuuta sisältävien lehtipuuvaltaisten metsien suojelunarvon arviointiin. Tällaisia metsiä löytyy merkittävästi kaikista pääkaupunkiseudun kaupungeista, Vantaa mukaanlukien. Kääpäselvitysten merkitys lahopuulajistoltaan tärkeiden metsien identifioinnissa tulee lähivuosina kasvamaan. Useilta Etelä-Suomen metsäalueilta lahopuulajistoon liittyvä jatkumo on jo vuosikymmeniä sitten katkennut, eikä alueilta kerran hävinnyt lajisto ole enää onnistunut palaamaan niille takaisin lähiympäristön metsistä. Myös pääkaupunkiseudulta tapaa jo pelottavan runsaasti metsiä, joissa on selvästi tavallista talousmetsää runsaammin lahopuuta, mutta lajistosta puuttuvat lähes kaikki vaateliaat lajit. Toisaalta samalta seudulta löytyy edelleenkin myös sellaisia metsiä, joissa elää valtakunnallisestikin arvioiden runsaasti vaateliaita ja uhanalaisia lahottajalajeja. 9

10 2. TUTKIMUSTULOKSET 2.1. YHTEENVETO VANTAAN KÄÄPÄLAJISTOSTA Vantaalla vuosina 2003 ja 2004 tehdyissä kääpäselvityksissä löydettiin peräti 118 kääpälajia, mikä on runsas puolet Suomessa tavatuista kääpälajeista. Vantaan kääpälajisto onkin säilynyt yllättävän monipuolisena maankäytön voimaperäisyydestä ja metsämaa-alan huolestuttavasta ja yhä jatkuvasta vähenemisestä huolimatta. Kaupungin metsistä löydettiin selvityksissä kahdeksaa uhanalaista kääpää ja yhtä uhanalaista orvakkaa. Lisäksi löydettiin yhtätoista silmälläpidettävää kääpää ja kahta silmälläpidettävää orakasta. Luonnonsuojelullisesti arvokkaiden mänty- ja kuusimetsien indikaattorikääpiä, -orvakoita ja -orakkaita selvityksissä löydettiin peräti yhdeksäätoista lajia. Näiden lisäksi tehtiin havaintoja noin viidestätoista vaateliaasta lehtilahopuilla viihtyvästä kääpälajista. Todellisuudessa Vantaan alueella elää näissä selvityksissä havaittujen lajien lisäksi ainakin parikymmentä muutakin kääpälajia. Kääpäselvityksissä ei inventoitu oikeastaan lainkaan pähkinää kasvavia lehtoja tai muita sellaisia alueita, joilla on jalopuita. Siksi edellä mainitusta lajimäärästä puuttuvat käytännössä kaikki yksinomaan pähkinällä ja tammella kasvavat lajit. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi tammella viihtyvä, poikkeuksellisen näyttävä häränkieli (Fistulina hepatica), jota tapaa esimerkiksi Tammiston luonnonsuojelualueelta. Vantaalaisiin kääpäharvinaisuuksiin kuuluuvat myös Herukkapuron luonnonsuojelualueella kasvava erittäin uhanalainen keltarihmakääpä (Anomoporia albolutescens) sekä Backaksen kartanon alueella vaahteralla kasvava vaarantunut kartanokääpä (Spongipellus spumea). Lisäksi vuosien 2003 ja 2004 selvityksissä jäivät havaitsematta muun muassa maalla kasvavat typäskääpä (Albatrellus confluens) ja kangaskääpä (Coltricia perennis), jotka ovat molemmat suhteellisen yleisiä lajeja. Todennäköisesti Vantaan alueelta tavattujen kääpälajien kokonaismäärä nousee vähintään 130 lajiin, mikäli kaikki havaintotiedot alan harrastajilta ja tutkijoilta saataisiin käyttöön. Lisäksi Vantaalla on edelleen monia sellaisia runsaslahopuustoisia alueita, joiden kääpälajistoa ei ole koskaan selvitetty. On todennäköistä, että näiltäkin alueilta löytyy vielä Vantaalle uusia lajeja. Pääkaupunkiseudulla on tehty yllättävän vähän kattavia kääpälajistoselvityksiä. Helsingin kaupungin alueelta oli vuoteen 1987 mennessä löydetty kautta aikain Helsingin puisto- ja metsäpuita lahottavat käävät-julkaisun mukaan 120 kääpälajia (Tuomo Niemelä & Reijo Erkkilä 1987). Todennäköisesti Helsingistä löytyneiden kääpälajien määrä on kuluneiden 18 vuoden aikana noussut yli 130 lajin, joskin ahkera maankäyttö ja jäljelle jääneiden metsien siistiminen lienee vastaavasti hävittänyt joitakin lajeja Helsingin lajistosta. 10

11 Nuuksion järviylängöltä on tähän mennessä löydetty vähän yli sataa kääpälajia. Sipoonkorven alueelta on useiden vuosien retkeilyjen pohjalta löydetty peräti 125 kääpälajia. Allekirjoittaneiden tekemässä selvityksessä Järvenpäässä sijaitsevalta Lemmenlaakson luonnonsuojelualueelta löytyi puolestaan 78 kääpälajia. Lajimäärä on yllättäen sama kuin se, mikä löytyi Vantaan kääpätutkimusten edustavimmalta alueelta eli Petikonmäki-Hermaskärinkallion alueelta VANTAAN KÄÄPÄLAJISTON ERITYISPIIRTEITÄ Yhteenvedonomaisesti voi sanoa, että käytännössä kaikilla tutkituilla alueilla on merkitystä vaateliaan kääpälajiston ja siten myös muun lahopuulajiston suojelulle. Useimpien alueiden kääpälajisto ja lahopuuston laatu eroaa radikaalisti edukseen tavanomaisista eteläsuomalaisista talousmetsistä. Vantaan kääpälajistossa on selvitysten perusteella säilynyt yllättävän paljon sellaista vaateliasta kääpälajistoa, jota yleensä tavataan vain luonnontilaisen kaltaisista vanhoista metsistä. Muun muassa luonnonsuojelullisesti arvokkaiden kuusimetsien indikaattorilajeja tavattiin monista selvityskohteista ilahduttavan runsaasti. Kuuselta löytyi muutenkin kaikkein eniten kääpälajeja. Myös koivu-, leppä- ja raitalahopuustosta riippuvainen lajisto osoittautui sangen monipuoliseksi. On todennäköistä, että monissa metsissä säilyneen kohtalaisen hyvän lehtilahopuujatkumon ansiosta Vantaan alueella on säilynyt myös muita lehtilahopuusta riippuvaisia vaateliaita lahottajalajeja. Kaikkein vaateliaimmat männyn kääpälajit puuttuvat Vantaan kääpälajistosta, kuten myös eräät vain Etelä-Suomen parhaista aarniometsistä löytyvät kuusen lajit. Tämä tosin koskee valtaosaa hemi- ja eteläboreaalisen vyöhykkeen metsistä, suojelualueet mukaanlukien. Haapalahopuun määrä inventointialueilla ja valtaosassa Vantaan metsissä oli sangen vähäinen, mistä johtuen haavalta löytynyt lajisto osoittautui melko köyhäksi. Haapalahopuuhun sitoutuneiden poimukäävän (Antrodia pulvinascens) ja mesipillikäävän (Antrodia mellita) säilyminen Vantaan lajistossa onkin epävarmaa, mikäli haapalahopuun määrä ei alueen metsissä lähivuosikymmeninä kasva. Erityisen ilahduttavaa oli se, että erityisesti Petikon laajalla metsäalueella on säilynyt jopa lumokäävän (Skeletocutis brevispora) ja punakarakäävän (Junghuhnia collabens) kaltaisia todellisia aarniometsälajeja. Tämä Espoon puolelle jatkuva metsäalue onkin kuusi- ja haapalahopuusta riippuvaisen lajiston säilymiselle kaikkein tärkein alue Vantaalla. 11

12 2.3. VANTAAN KÄÄPÄLAJISTON SÄILYTTÄMISEN MAHDOLLI- SUUKSISTA Vantaalla on mahdollista tehdä paljonkin uhanalaisten ja vaateliaiden kääpien ja sitä myöten muun lahopuulajiston säilyttämiseksi. Toimenpiteitä voidaan kohdentaa sekä vuosien 2003 ja 2004 selvityksien kohteille että muille rakentamisen ulkopuolella säilytettäville metsäalueille. Runsaslahopuustoiset metsät ja sellaiset kohteet, joilla elää valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanlaisia lajeja tai merkittävästi muita vaateliaita lajeja, tulisi suojella Vantaan yleiskaavan tarkistamisen yhteydessä. Käytännössä valtaosa syksyn 2003 ja vuoden 2004 selvityskohteista on luonteeltaan ja lajistolliselta monipuolisuudeltaan sellaisia, että niiden suojelu jopa luonnonsuojelualueina olisi perusteltua. Kohteet täyttävät useimmiten muun muassa luonnonsuojelulain 10 :ssä määritellyt luonnonsuojelualueiden yleiset perustamisedellytykset. Lisäksi niillä on usein merkitystä lajistollisesti keskimääräistä rikkaampina ydinalueina, joiden alueelta vaateliaampaa lajistoa voi levitä ajan saatossa myös ympäröiville alueille. Vantaan metsien merkitystä kääpien ja muun lahopuulajiston suojelun kannalta voidaan edistää arvokkaiden alueiden lakisääteisen suojelun ohella monilla muillakin toimenpiteillä. Keskeisin toimenpide sekä nyt inventoiduissa metsissä että muissa siihen sopivissa metsissä on lahopuumäärien hallittu nosto. Tällä tulisi pyrkiä siihen, että metsiin saataisiin synnytettyä lähivuosikymmeninä jonkinasteinen lahopuujatkumo mahdollisimman monen puulajin osalta. Mikäli tämä tehdään hallitusti, on lahopuun lisääntymisestä hyötyä myös virkistyskäytölle. Vanhahko, luonnontilaisen kaltainen metsä pökkelöineen, keloineen ja tiaisineen koetaan yleensä yksipuoliseksi manipuloitua talous- tai virkistysmetsää miellyttävämmäksi virkistysmetsäksi, kunhan alueilla on riittävästi helppokulkuisia polkuja ja reitistöjä. Keskeisin ja tärkein puulaji Vantaan uhanalaisten kääpien suojelun kannalta on kuusi. Kuusesta riippuvaiset käävät ja muut lajit ovat kärsineet erityisesti siitä, että kuusituulenkaatojen poisto on ollut systemaattista monissa Vantaan metsissä. Kuusilajistoa hyödyttäisi merkittävästi se, että tuulenkaadot jätettäisiin metsiin siellä, missä niistä ei ole virkistyskäytölle ja asutuksella kohtuutonta haittaa. Vilkkaammin käytetyillä alueilla kuusesta riippuvaista lajistoa voisi huomioida poistamalla tuulenkaadoista esteettisesti ongelmallisiksi koetut oksat ja jättämällä metsiin esimerkiksi 3-7 metrin pituisia oksattomia rungonkappaleita. Monissa tapauksissa kuusituulenkaadot sopisivat erinomaisen hyvin luonnollisiksi kulunohjaajiksi virkistysalueille, joille on syntynyt liiallista kulutusta tai liian monia polkuja. Vantaan kääpälajiston säilymistä on mahdollista ja jopa tarpeen edistää myös aktiivisella luonnonhoidolla. Ainakin haapalahopuusta riippuvaiset lajit, kuten poi- 12

13 mu- ja mesipillikääpä ovat aidossa häviämisvaarassa siksi, että Vantaan virkistysja suojelumetsissä on vielä kovin niukasti järeää haapalahopuuta. Haapalahopuu hyödyttäisi myös monia muita lajeja, koska sitä käyttävät myös sellaiset lajit, joiden varsinainen kasvualusta on joku muu puulaji. Haapalahopuuta olisikin tarpeen tuoda ulkopuolelta sellaisiin metsiin, joissa vaateliasta lajistoa vielä elää. Tällaisia metsiä on etenkin Petikon alueella ja Leppäsuon ympäristössä. Tällaista järeää haapaa syntyy muun muassa rakennettavien alueiden puustonkäsittelyn yhteydessä. Leppäsuon paloalueen lajistossa näkyi hyvin palaneen puun merkitys uhanalaiselle lajistolle. Mikäli Vantaan kaupungilla on mahdollista suorittaa jollakin alueella metsän luonnonhoidollista kulotusta, olisi tästä varmasti hyötyä myös vaateliaille kääville. Sopivimmat alueet saattaisivat löytyä Sipoonkorvesta. Tällaisella metsäisenä poltettavalla alueella olisi myös suuri ympäristökasvatuksellinen merkitys UHANALAISET, SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT, VAATELIAAT JA HARVINAISET LAJIT Jäljempänä on eritelty Vantaan vuosien 2003 ja 2004 kääpätutkimuksissa löytynyttä kääpälajistoa uhanalaisten, silmälläpidettävien, vaateliaiden ja eräiden muiden jossakin määrin harvinaisten lajien osalta. Lisäksi mukana on huomioita kolmesta muusta löydetystä uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä kääväkkäästä. Lajien ekologiaan liittyvät huomiot pohjautuvat allekirjoittaneiden omien maastokokemusten lisäksi Suomen kääpien määritysoppaaseen (Tuomo Niemelä 2003) sekä Uhanalaiset käävät Suomessa- julkaisuun (Heikki Kotiranta & Tuomo Niemelä 1996). VAARANTUNEET 1. Valkorihmakääpä (Anomoporia myceliosa) Valkorihmakääpä on levinneisyydeltään eteläinen kääpä, josta on pääkaupunkiseudulta kymmenkunta havaintoa. Laji kasvaa ainakin pitkälle lahonneilla kuusi- ja haapamaapuilla. Ilmeisesti lajilla on Herukkapuron luonnonsuojelualueella poikkeuksellisen vahva esiintymiskeskittymä, joka osaltaan heijastuu myös ympäröiviin metsiin. Vantaan kääpätutkimuksissa lajia löydettiin kahdesti Petikonmäen-Hermaskärinkallion alueelta sekä kerran Herukkapuron luonnonsuojelualueen eteläpuolisesta metsästä. Petikonmäki- Hermaskärinkallion alueella laji kasvoi kuusimaapuilla, Herukkapuron eteläpuolisessa metsässä se kasvoi haapamaapuulla. 2. Mesipillikääpä (Antrodia mellita) Mesipillikääpä on kansainvälisestikin harvinainen laji, jonka tunnetuista esiintymistä huomattava osa on ilmeisesti Suomessa. Valtaosa lajin esiintymistä on suhteellisen tuoreilla haapamaapuilla, mutta jonkin verran lajia on löydetty myös raitalahopuilta. Pääkaupunkiseudulta lajia on löydetty vain muutamasta paikasta. Haapalahopuun yleisen vä- 13

14 häisyyden vuoksi mesipillikäävän säilyminen pitkällä tähtäimellä pääkaupunkiseudun lajistossa on epävarmaa. Vantaan kääpäselvityksissä lajin havaittiin kasvavan ohuehkolla haapamaapuulla Smedsmossenin suojelualueella. 3. Poimukääpä (Antrodia pulvinascens) Poimukääpä on haapamaapuilla kasvava monivuotinen kääpä, josta on koko maasta alle sata löytöä. Valtaosa löydöistä on tehty Itä- ja Pohjois-Suomen vanhoista metsistä. Pääkaupunkiseudulta lajista on havaintoja muun muassa Sipoonkorvesta. Laji kuuluu luonnonsuojelullisesti arvokkaiden kuusivaltaisten metsien virallisiin indikaattorilajeihin. Vantaan kääpätutkimuksissa lajia löydettiin Pyymosan lehdon itäpuolisesta metsästä, Leppäsuon paloalueelta sekä mahdollisesti myös Smedsmossenin eteläpuolisesta metsästä. Jälkimmäiseltä kohteelta löytynyt, poimukäävältä selvästi näyttävä itiöemä oli niin heikkokuntoinen, että sen mikroskooppinen varmistus ei onnistunut. 4. Vuotikankääpä (Antrodiella americana) Vuotikankääpä on levinneisyydeltään eteläinen laji, joka kasvaa ruskovuotikan (Hymenochaete tabacina) lahottamilla tuomi-, pähkinä- ja leppälahopuilla. Useimmiten käävän itiöemät kasvavat suoraan ruskovuotikan itiöemän päällä. Laji on kaikkialla levinneisyysalueellaan harvinainen. Pääkaupunkiseudulla sitä kasvaa ainakin Mustavuoren luonnonsuojelualueella. Vantaan kääpätutkimuksissa lajia löydettiin ainoastaan Ilolan eteläpuolisesta metsästä. Lajilla oli alueella peräti kolme esiintymää, joista kaksi oli leppämaapuulla ja yksi tuomimaapuulla. Osa lajille soveltuvasta erinomaisen laadukkaasta esiintymisalueesta sekä mahdollisesti yksi nykyinen esiintymä tuhoutunee Marja-Radan rakentamisen myötä. 5. Kaarnakääpä (Diplomitoporus flavescens) Kaarnakääpä on järeillä mäntylahopuilla kasvava helposti havaittava kääpälaji, jolla on Suomessa alle kymmenkunta tunnettua esiintymää. Laji on levinneisyydeltään eteläpainotteinen, joskin yksittäisesiintymä löytyy peräti Inarista asti. Viime vuosina lajia on löydetty muun muassa Kirkkonummen Finnträskin vanhasta metsästä, Espoon kaupungin alueella sijaitsevista Suvisaaristosta ja Tremanskärrin suojelualueelta sekä muutamista paikoista Nuuksion järviylängöltä. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin Timmermalmin eteläosasta sekä Leppäsuon paloalueelta. Kummassakin tapauksessa kasvupaikka oli järeä mäntymaapuu, jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä oli osin palanut puu. 6. Punakarakääpä (Junghuhnia collabens) Punakarakääpä on todellinen aarniometsien laji, joka kasvaa useimmiten ruostekäävän (Phellinus ferrugineofuscus) lahottamilla järeillä ja suhteellisen pitkälle lahonneilla kuusimaapuilla. Useimmiten lajin itiöemät kasvavat suoraan ruostekäävän itiöemien päällä. Lajin esiintyminen jollakin alueella ilmentää useimmiten mitä parhainta kuusilahopuun jatkumoa. Laji on luokiteltu luonnonsuojelullisesti arvokkaiden kuusivaltaisten metsien indikaattorilajiksi. Punakarakäävän kasvupaikkoja tunnetaan pääkaupunkiseudulta kymmenkunta. Vantaan kääpätutkimuksissa lajia löydettiin ainoastaan Petikonmäen- Hermaskärinkallion alueelta ja Herukkapuron luonnonsuojelualueelta. 7. Rustikka (Protomerulius caryae) Rustikka kasvaa pakurikäävän (Inonotus obliquus) tai taulakäävän (Fomes fomentarius) lahottamilla koivumaapuilla, joitakin esiintymiä on löydetty myös haapa- tai leppämaapuilta. Laji kasvaa myös pystypökkelöillä. Rustikkaa tavataan koko Suomesta harvalukuisena. Tällä hetkellä sen yksilömääriltään runsaimmat esiintymät näyttävät löytyvän 14

15 pääkaupunkiseudulta (muun muassa Nuuksion järviylänkö, Kirkkonummen Sundsbergin alue), jossa on säilynyt monin paikoin kohtalaisen hyvä koivulahopuujatkumo.vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin yksittäiset esiintymät Timmermalmin keski- ja pohjoisosasta, Timmermalmin eteläosasta, Ilolan eteläpuolisesta metsästä, Brudbrinkenin metsästä sekä Ruskeasannan Kylmäojalta. Lisäksi lajia on vuonna 2004 löydetty Hiekkaharjusta ja Länsimäestä. Kaikki Vantaan esiintymät kasvoivat pakurikäävän lahottamilla koivumaapuilla. 8. Lumokääpä (Skeletocutis brevispora) Lumokääpä on muutamia vuosia sitten tieteelle uutena lajina kuvattu aarniometsälaji. Ekologialtaan se on hyvin paljon punakarakäävän kaltainen eli lumokääpäkin kasvaa ruostekäävän lahottamilla kuusimaapuilla. Useimmat lumokäävän tunnetut esintymät ovat Suomen edustavimmissa vanhoissa metsissä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Lajista on Etelä-Suomesta vain parisenkymmentä löytöä. Pääkaupunkiseudulta lajia on löydetty vain muutamista paikoista; yksi kasvupaikoista on Mustavuoren suojelualue (Heikki Kotiranta, suullinen ilmoitus). Vantaan kääpätutkimuksissa lajia löydettiin esiintymä Herukkapuron luonnonsuojelualueen eteläpuolisesta metsästä. Lisäksi lajia löytyi vuonna 2002 Metsäntutkimuslaitoksen Brudbrinkenin alueelle perustamalta koealalta. Kyseessä on koko Sipoonkorven ainoa tunnettu esiintymä tästä helposti tunnistettavasta lajista. 9. Kalvohuovakka (Hypochnicium subrigescens) Kalvohuovakka on harvinainen orvakka, joka löytyi Ilolan metsästä. Laji kasvoi alueen eteläosassa harmaaleppämaapuulla. SILMÄLLÄPIDETTÄVÄT LAJIT 1. Punakerikääpä (Ceriporia purpurea) Punakerikääpä on levinneisyydeltään eteläpainotteinen laji, joka kasvaa lähinnä pitkälle lahonneilla lehtimaapuilla. Laji on kaikkialla pääkaupunkiseudulla harvalukuinen ja sitä kasvaa lähinnä sellaisissa metsissä, joissa on runsaasti ja monipuolisesti raitalahopuuta. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin viisi esiintymää. Esiintymät olivat Herukkapuron eteläpuolisessa metsässä, Petikonmäki-Hermaskärinkalliolla, Lammaslammen länsija luoteispuolisessa metsässä, Mätäojalla sekä Leppäsuolla. Kolme esiintymistä oli raitamaapuilla, yksi harmaaleppämaapuulla ja yksi hieman palaneella mäntymaapuulla. 2. Rusokantokääpä (Fomitopsis rosea) Rusokantokääpä on Itä- ja Pohjois-Suomen vanhojen kuusivaltaisten vanhojen metsien peruslaji. Etelä-Suomessa se on harvalukuinen ja useimmat sen kasvupaikat ovat hyvissä vanhoissa metsissä. Välillä laji eksyy myös lahoaville rakennushirsille. Metsäympäristössä rusokantokääpä kasvaa usein ruostekäävän (Phellinus ferrugineosfuscus) kanssa samoilla rungoilla. Laji on hyvä luonnonsuojelullisesti arvokkaan kuusivaltaisen metsän indikaattorilaji. Se on luokiteltu hemiboreaalisella vyöhykkeellä alueellisesti uhanalaiseksi. Pääkaupunkiseudulta siitä on kymmenkunta tuoreempaa havaintoa. Vantaalta lajia tavattiin yhdet esiintymät Petikonmäki-Hermaskärinkallion alueelta sekä Ruskeasannan Kylmäojalta. Lisäksi lajia on havaittu (Heikki Kotiranta, suullinen ilmoitus) ainakin Tammiston ja Mustavuoren luonnonsuojelualueilta. 15

16 3.Silokääpä (Gelatoporia pannocincta) Silokääpä on vaatelias ja harvalukuinen laji, joka kasvaa koivu- ja haapamaapuilla. Laji on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Lajin useimmat kasvupaikat ovat koivumaapuilla, jotka taulakääpä (Fomes fomentarius) on ensin lahottanut. Pääkaupunkiseudulla laji on harvalukuinen ja se suosii selvästikin sellaisia metsiä, joissa on runsaasti koivulahopuuta. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin yksittäiset esiintymät Petikonmäki-Hermaskärinkalliolta, Vaskivuorelta sekä Ilolan metsästä. 4. Huopakääpä (Onnia tomentosa) Huopakääpä on eteläpainotteinen laji, joka kasvaa maassa. Useimmin sen kasvupaikkana on reheväpohjainen metsä, jossa on vanhahkoa järeää kuusivaltaista puustoa. Vantaan kääpäselvityksissä lajia havaittiin ainoastaan Herukkapuron luonnonsuojelualueeelta. Todennäköisesti lajia esiintyi muillakin inventointialueilla, mutta usein sen itiöemät hukkuvat maassa olevien lehtien joukkoon, jolloin sen havaittavuus on heikko. 5. Korkkikerroskääpä (Perenniporia subacida) Korkkikerroskääpä on kuusivaltaisten vanhojen metsien laji. Lajia tapaa harvakseltaan koko Suomesta pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Lajilla on jonkin verran esiintymiä myös pääkaupunkiseudulla. Korkkikerroskääpä kasvaa useimmiten järeillä kuusimaapuilla, mutta käytännössä sitä on löydetty myös koivu-, haapa-, leppä-, raita ja mäntymaapuilta. Vantaan kääpäselvitysten ainoat löydöt lajeista tehtiin Timmermalmin alueen keski- ja pohjoisosasta. Toinen esiintymistä oli kuusimaapuulla ja toinen raitamaapuulla. 6. Ruostekääpä (Phellinus ferrugineofuscus) Ruostekääpä on järeillä, muutamia vuosia sitten kaatuneilla kuusimaapuilla kasvava laji. Laji on helposti tunnistettavana erinomainen luonnonsuojelullisesti arvokkaiden kuusivaltaisten metsien indikaattorilaji. Yksittäishavainnot lajista eivät vielä kerro erityisen paljon, mutta mikäli sitä esiintyy jollakin alueella runsaammin, on alueella todennäköisesti myös muuta vaateliasta kuusen lahottajalajistoa. Laji on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Ruostekääpää tavataan koko Suomessa, joskin nykyisin sen runsain esiintyminen keskittyy Itä-ja Pohjois-Suomeen. Ruostekääpä toimii edeltäjälajina muun muassa vaarantuneille punakara- ja lumokäävälle. Laji on hemiboreaalisella vyöhykkeellä luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin yhteensä 27 esiintymää. Runsaimmillaan laji oli Pyymosan itäpuolisessa metsässä sekä Herukkapuron eteläpuolisessa metsässä. Edellisestä se tavattiin peräti kymmenen kertaa ja jälkimmäisestäkin kuudesti. Kahdesti laji tavattiin Petikonmäki-Hermaskärinkallion sekä Storträsket- Gumböleträsketin alueilta. Yksittäiset havainnot lajista tehtiin lisäksi Timmermalmin keski- ja pohjoisosasta, Karhusuon metsästä, Krakanojalta, Vierumäen metsästä, Tussinkoskelta, Ruskeasannan Kylmäojalta sekä Länsisalmen metsästä. 7. Keltahaprakääpä (Postia septentrionalis) Keltahaprakääpä on koko maassa harvinainen laji, joka on ilmeisesti levinneisyydeltään jossakin määrin pohjoispainotteinen. Lajin isäntäpuu on useimmiten mänty, joskus sitä löytyy myös kuuselta. Keltahaprakääpä kuuluu harvalukuisena myös pääkaupunkiseudun lajistoon eli siitä on viime vuosilta ainakin toistakymmentä löytöä Kirkkonummen, Espoon, Sipoon ja Vantaan alueilta. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin viisi esiintymää. Kaksi esiiintymistä oli Brudbrinkenin metsässä, kertaalleen laji tavattiin Petikon- 16

17 mäki-hermaskärinkallion alueelta, Storträsket-Gumböleträsketin metsästä sekä Länsisalmen metsästä. Esiintymistä neljä oli mäntymaapuilla ja yksi tuntemattomaksi jääneellä havumaapuulla. 8. Lohikääpä (Sarcoporia salmonicolor) Lohikääpä on Etelä-ja Keski-Suomessa hyvin harvinainen laji, joka kasvaa useimmiten kuivilla paikoilla olevilla järeämmillä mäntymaapuilla. Osa kasvupaikoista on kuusia, joskus lajia tapaa myös lahoavilta hirsiltä. Laji on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä. Pääkaupunkiseudulla lajista on vain muutamia löytöjä. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin ainostaan Storträsk-Gumböleträskin alueelta, vuodelta 2002 on havainto myös Gubbackan metsästä (Osssi Ryhänen, suullinen ilmoitus). Molemmat kasvupaikat olivat kalliomänniköissä olevia, pidemmälle lahonneita mäntymaapuita. 9. Kultakurokka (Sistotrema alboluteum) Kultakurokka kasvaa pitkälle lahonneilla lehti- ja havupuilla valtaosassa Suomea. Lajin levinneisyys tunnetaan huonosti. Ainakin eteläisimmässä Suomessa laji kasvaa useimmiten koivumaapuilla. Kultakurokka on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi eteläboreaalisella vyöhykkeellä, hemiboreaalisella vyöhykkeellä siitä ei uhanalaistarkastelun perusteella ole ilmeisestikään aiempia havaintoja. Pääkaupunkiseudun metsissä lajia tapaa edelleen ilahduttavan usein eli sillä on selvästikin jonkinasteiset säilymisen mahdollisuudet alueen lajistossa. Vantaan kääpätutkimuksissa lajia tavattiin yllättäen vain kolmesti. Esiintymät olivat Herukkapuron eteläpuolisessa metsässä, Vierumäen metsässä sekä Bisajärven eteläpuolisessa metsässä. Kasvualustoista yksi oli koivu ja kaksi todennäköisiä, pidemmälle lahonneita kuusimaapuita. 10. Korpiludekääpä (Skeletocutis odora) Korpiludekääpä on koko Suomessa tavattava harvinainen laji, joka on määritelty luonnonsuojelullisesti arvokkaan kuusivaltaisen metsän indikaattorilajiksi. Laji kasvaa pohjoisempana yleensä kuusivaltaisissa vanhoissa metsissä kuusimaapuilla, Etelä-Suomessa huomattava osa löydöistä on tehty haapamaapuilta. Hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä alueellisesti uhanalaiseksi luokiteltua lajia kasvaa edelleenkin myös pääkaupunkiseudun metsissä. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin viisi esiintymää, joista kaksi oli Timmermalmin keski- ja pohjoisosassa. Yksittäishavainnot lajista tehtiin Friimetsästä, Karhusuon metsästä sekä Bisajärven eteläpuolisesta metsästä. Esiintymistä kolme oli haapamaapuilla, kaksi kuusimaapuilla. 11. Silkkivyökääpä (Trametes versicolor) Silkkivyökääpä on eteläpainotteinen harvinainen laji, josta on niukasti havaintoja. Laji kasvaa yleensä lehtipuiden kannoissa tai lehtimaapuilla. Vantaan kääpäselvitysten ainoa havainto lajista tehtiin Timmermalmin eteläosasta, hieman varsinaisen inventointialueen itäpuolelta. Laji kasvoi hakkuuaukealla olevassa koivun kannossa. 12. Viherkarhikka (Kavinia alboviridis) Viherkarhikkaa tavataan harvalukuisena koko maassa. Lajin kasvupaikkoja ovat yleensä hyvin lahot maapuut sekä joskus suurten kuolleiden pystykuusten juurionkalot. Lajia on löydetty jonkin verran myöskin pitkälle lahonneista suurista kannoista. Useimmat löydöt ovat kuitenkin edustavista vanhoista metsistä. Vantaan kääpäselvityksissä lajia tavattiin Petikonmäki-Hermaskärinkalliolta sekä Länsimäen metsästä. Edellisessä laji kasvoi haapamaapuulla, jälkimmäisessä mäntymaapuulla. 17

18 13. Hammaskurokka (Sistotrema raduloides) Hammaskurokka on vaatelias orakas, joka kasvaa yleensä lahoilla koivu- ja haapamaapuilla, lajia on löydetty myös havumaapuilta. Hammaskurokka on hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä alueellisesti uhanalainen laji, jota esiintyy edelleen harvalukuisesti myös pääkaupunkiseudulla. Vantaan kääpäselvityksissä lajia löydettiin yksittäiset esiintymät Vaskivuorelta ja Vierumäen metsästä. Edellisessä laji kasvoi haapamaapuulla, jälkimmäisessä koivumaapuulla. 18

19 3. TUTKIMUSALUEET A. LÄNSI-VANTAAN SELVITYSALUEET 1. TIMMERMALM 1.1. TIMMERMALMIN KESKI- JA POHJOISOSA Inventointiajankohta ja -metodi Timmermalmin metsäalueen kääpälajistoa selvitettiin kolmena päivänä ( , ja ) kahden ihmisen toimesta yhteensä 52 tunnin ajan. Inventointiaikaan sisältyy molempien inventoijien (Keijo Savola ja Mari Wikholm) työtunnit. Inventoinnissa pyrittiin tutkimaan valtaosa sellaisista Timmermalmin lahopuista, joilta on todennäköistä löytää vaateliaampaa kääpälajistoa. Inventoinnissa keskityttiin erityisesti järeämpiin ja pidemmälle lahonneisiin maalahopuihin. Käytännössä valtaosa alueen halkaisijaltaan yli 10 cm olevista lahopuista pystyttiin tutkimaan. Lähinnä tavallisempaa peruslajistoa elättävät tuoreet kuusi- ja koivulahopuut sekä ohuemmat lahopuut jätettiin vähemmälle huomiolle, mutta näistäkin pyrittiin inventoimaan kattava otos. Elävistä puista huomiota kiinnitettiin lähinnä haapoihin, koivuihin, vanhoihin mäntyihin, raitoihin ja pähkinäpensaaseen. Inventointialueen keskiosiin tehtiin Mari Wikholmin graduun liittyvä hehtaarin koeala, jonka alueelta kääpälajisto ja myös lahopuuston rakenne selvitettiin systemaattisesti.gradualan tekoon kului inventointiajasta noin viidennes. Timmermalmin inventointialue on laajuudeltaan noin 70 hehtaaria (Kuva 1). Alueen itäosa (noin metrin vyöhyke) inventoitiin muuta aluetta pintapuolisemmin; käytännössä alueen inventointi tapahtui hitaan läpikävelyn ja sen yhteydessä tehdyn havainnoinnin muodossa. Tämä vain pintapuolisesti selvitetty alue on merkitty kartalle vinoviivoituksella. Inventoinnin yhteydessä kaikki havaitut kääpäesiintymät kirjattiin ylös lajilleen. Niistä esiintymistä, joita ei pystytty maastossa tunnistamaan, kerättiin näytteet myöhempää mikroskooppista määritystä varten. Yhteensä kääpänäytteitä kerättiin 68. Muista kääväkkäistä (orvakat ja orakkaat) kerättiin noin kaksikymmentä näytettä. Kerättyjen näytteiden määrityksen suorittivat talvella 2003/2004 Olli Man- 19

20 ninen, Otto Miettinen ja Mari Wikholm. Noin 90 % kerätyistä kääpänäytteistä saatiin tunnistettua loppuraportin tekoon mennessä. Valtaosa muista kerätyistä kääväkkäistä on edelleen määrittämättä. Kuva 1. Timmermalmin inventointialue. Vinoviivoituksella merkitty alue on inventoitu vain pintapuolisesti Yleiskuvaus alueesta Timmermalmin metsäalue koostuu kapeahkosta etelä-pohjois -suuntaisesta korpijuotista ja sitä ympäröivistä kuusivaltaisista rinnemetsistä sekä niihin liittyvistä kallioalueista. Laajimmat kallioalueet ovat korven itäpuolella. Itäpuolen kallioiden joukossa on useampia pieniä korpipainanteita. Timmermalmin alueen metsistä noin kaksi kolmasosaa on ollut viimeiset vuosikymmenet metsätalouden ulkopuolella. Inventointialueen itäosan ja Vihdintien eteläpuolisia tienvierusmetsiä sen sijaan on käsitelty talousmetsinä. Alueen korpijuotin ympäristön varttuneille metsille ja huomattavalle osalle itäpuolen kalliometsistä on tyypillistä melko luontaiset puulajisuhteet, puuston erirakenteisuus ja lahopuuston vähittäinen muodostuminen. Inventointialueen metsien enemmistöä voikin kutsua joko luonnonmukaisiksi tai parhailta osin luonnontilaisen kaltaisiksi metsiksi. 20