Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2015. Helsingin metsien kääpäselvityksen täydennys Keijo Savola

Transkriptio

1 Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2015 Helsingin metsien kääpäselvityksen täydennys 2014 Keijo Savola

2

3 Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 1/2015 Keijo Savola Helsingin metsien kääpäselvityksen täydennys 2014 Helsingin kaupungin ympäristökeskus Helsinki 2015

4 Kannen kuva: Etelänsärmäkääpä on raitalahopuustoltaan edustavien lehtojen indikaattori- eli ilmentäjälaji. Kuvauspaikka Niinisaaren-Skillbergetin alue. Birthe Weijola ISSN ISBN ISBN (PDF) Painopaikka: Kopio Niini Oy Helsinki 2015

5 Sisällysluettelo Yhteenveto Johdanto Inventointimenetelmä Selvitysajankohta, inventointimenetelmä ja hyödynnetty muu aineisto Käytetty nimistö Selvitysalueiden valinta, selvitysvuoden suotuisuus ja tehtyjen selvitysten kattavuus Tulokset Hallainvuori Niinisaari-Skillberget Alustalaismäki Mölylän metsä Tonttuvuoren länsiosan metsä Tonttuvuoren itäosan metsä Haltialan kaakkoisosan lehtoalue Haltialan aarnialueen lounaispuolinen metsä Haltiavuoren itä- ja kaakkoispuolinen metsä Kivikon pohjoisosan metsä Kivikon eteläosan metsä Vuosaaren täyttömäen pohjoisrinteen metsä Mustavuoren kaakkoisosan metsä Mustavuoren eteläosan metsä Ramsinniemen lehdon lounaispuoliset metsät Pornaistenniemi Kivinokan vanha metsä Santahaminan eteläosan metsät Lähteet ja kirjallisuutta Liite 1 Kartta: Vuoden 2014 selvityksen arvokkaat kääpäalueet Liite 2 Helsingin kääpäselvitys 2014: Aluekohtaiset havainnot Liite 3 Helsingin kääpäselvitys 2014: Arvottamiskriteerit ja rajausperusteet Liite 4 Helsingin kääpäselvitys 2014: Indikaattorilajit 1

6 Yhteenveto Vuonna 2014 kääpäselvityksiä tehtiin Helsingin kaupungin omistamissa metsissä yhteensä noin 165 maastotyötuntia. Selvityskohteiksi valikoituivat Hallainvuori, Niinisaari Skillberget, Alustalaismäki, Mölylän metsä, Tonttuvuoren länsiosan metsä, Tonttuvuoren itäosan metsä, Haltialan kaakkoisosan lehtoalue, Haltialan aarnialueen lounaispuoleinen metsä, Haltiavuoren itä- ja kaakkoispuolinen metsä, Kivikon pohjoisosan metsä, Kivikon eteläosan metsä, Vuosaaren täyttömäen pohjoisrinteen metsä, Mustavuoren kaakkoisosan metsä, Mustavuoren eteläosan metsä sekä Ramsinlehdon lounaispuoliset metsät. Lisäksi selvityksen osana arvioitiin ilman uusia maastoselvityksiä jo aikaisemmin selvitettyjen Pornaistenniemen, Kivinokan vanhan metsän sekä Santahaminan eteläosan metsien merkitystä kääpäalueina. Selvitys on täydennystä vuoden 2011 kääpäselvitykselle (Savola 2012). Selvitystä jatkettiin vuonna 2014, koska tiedossa oli, että merkittävä määrä kääpälajistoltaan potentiaalisesti hyvinkin arvokkaita alueita oli vielä selvittämättä. Kääpäselvityksen maastoaika rajoittuu syksyyn, ja yhtenä vuonna voidaan selvittää rajallinen määrä kohteita. Helsingissä on edelleenkin joukko runsaslahopuustoisia, kääpälajistoltaan selvittämättömiä metsiä, joista saattaisi löytyä uhanalaista ja harvinaista lajistoa kuten v ja 2014 selvityksissä. Syksyn 2014 kääpäselvityksissä tehtiin havaintoja 116 kääpälajista, mikä on selvitystunteihin nähden paljon. Yksittäisiltä kohteilta havaittujen kääpälajien määrä vaihteli Tonttuvuoren länsiosan metsän 30 lajista Niinisaari-Skillbergetin 77 lajiin. Selvityksissä tehtiin havaintoja yhdestä erittäin uhanalaisesta (EN, yksi esiintymä), kolmesta vaarantuneesta (VU, neljä esiintymää) ja 16 valtakunnallisesti silmälläpidettävästä (NT) tai alueellisesti uhanalaisesta (RT, 122 esiintymää) lajista. Syksyn 2014 selvityksen yhteydessä havaituista lajeista erityisen huomionarvoisia ovat harsukääpä (Anomoporia kamtschatica), poimukääpä (Antrodia pulvinascens, VU), sitruunakääpä (Antrodiella citrinella, NT/RT), kuusensitkokääpä (Antrodiella parasitica, VU), laikkukääpä (Cinereomyces vulgaris), harjaskääpä (Funalia trogii, VU), harjasorakas (Gloiodon strigosus, NT/RT), huopakääpä (Onnia tomentosa, NT), lovikääpä (Postia lowei, EN), lumokääpä (Skeletocutis brevispora, NT/RT) sekä koivunkynsikääpä (Trichaptum pargamenum, NT/RT). Lisäksi selvityksissä löydettiin Suomelle uutena lajina Sidera mitis -niminen kääpä (kaksi esiintymää), vain kerran aikaisemmin Suomesta tavattu Antrodia cretacea -kääpä sekä niin ikään vailla suomenkielistä nimeä vielä oleva Ceriporia aurantiocarnescens -kääpä. Kaikkiaan syksyn 2014 selvityksessä tehtiin havaintoja ilmeisesti viidestä Helsingille uudesta kääpälajista. Selvityksen perusteella vahvistui käsitys siitä, että Helsingin lahopuustoisilla virkistysmetsillä on parhaimmillaan jopa valtakunnallista merkitystä eteläisen kääpälajiston suojelun kannalta. Erityisen merkittäviä kääpälajiston suojelun kannalta vaikuttaisivat syksyn 2014 selvityskohteista olevan Niinisaaren Skillbergetin alue, Hallainvuori, Mölylän metsä, Vuosaaren täyttömäen pohjoisrinteen metsä sekä Haltialan metsäalueen keski- ja itäosaan sijoittuva, kolmen lähekkäisen kääpäalueen muodostama kokonaisuus. 2

7 Aikaisemmin selvitetyt Pornaistenniemi. Kivinokan vanha metsä sekä Santahaminan eteläosan metsät nousivat myös uudessa tarkastelussa hyvin arvokkaiksi kääpäalueiksi (arvoluokka I kääpäalue), Santahaminan metsät kaikkein edustavimpana. Näiltä kolmelta alueelta on havaintoja peräti 20 sellaisesta kääpälajista, joita ei havaittu vuoden 2014 selvitysalueilta. Merkittävimpiä näistä lajeista olivat pettukääpä (Antrodia ramentacea, VU), sirokerikääpä (Ceriporia subreticulata), sippikääpä (Cinereomyces lenis, NT/RT), oranssikääpä (Hapalopilus aurantiacus, NT), kastanjakääpä (Polyporus badius, VU) sekä paksukuorikääpä (Rigidoporus crocatus, EN). Kaikilla selvitysalueilla elää vaateliasta lahottajasienilajistoa, joka hyötyisi alueiden säilyttämisestä mahdollisimman luonnontilaisina ja sitä kautta tapahtuvasta lahopuuston lisääntymisestä ja monipuolistumisesta. Alueiden arvoja on mahdollista ottaa huomioon myös jättämällä maastoon maalahopuina niitä puita, joita katsotaan tarpeelliseksi kaataa esimerkiksi ulkoilureittien varsilta. Osa alueista on luontoarvoiltaan niin merkittäviä, että niiden suojelu lakisääteisinä suojelualueina olisi hyvin perusteltua. 1 Johdanto Helsingin kääpälajistoa on selvitetty jo 1980-luvulla koko kaupungin kattaneessa yleistasoisessa selvityksessä (Niemelä & Erkkilä 1987). Varsinaisia tarkempia aluekohtaisia selvityksiä on sen sijaan tehty niukemmin. Vuosina 1998 ja 1999 on selvitetty Haltialan metsäalueen kääpälajistoa (Honkanen 2006), lisäksi selvityksiä on tehty Kruunuvuoren ja Stansvikin alueella (Kinnunen 2005), Pornaistenniemellä (Kiema & Saarenoksa 2006), Kivinokan vanhassa metsässä (Kiema & Saarenoksa 2009), Kuninkaansaari-Vallisaaressa (Savola & Kolehmainen 2009) sekä Tattariharjun metsässä (Viitanen 2011). Tehtyjen selvitysten perusteella on ollut ilmeistä, että Helsingin metsissä elää rikas kääpälajisto, mutta tietopohja eri alueiden arvottamiseen ja vertailuun on ollut riittämätön. Tilanne tietopohjan osalta koheni olennaisesti vuoden 2011 erinomaisena kääpäsyksynä, jolloin Helsingin kaupungin ympäristökeskus selvitytti konsulttityönä 13 laajemman metsäalueen kääpälajiston (Savola 2012). Vuonna 2014 selvityksiä päätettiin jatkaa, koska tiedossa oli, että merkittävä määrä kääpälajistoltaan potentiaalisesti hyvinkin arvokkaita alueita on edelleenkin selvittämättä ja kertyviä kääpätietoja voitaisiin käyttää muun muassa metsäisten suojelualueiden verkoston suunnittelutyössä. Selvityskohteiksi valittiin etukäteistietojen perusteella lahopuustoltaan monipuolisia kaupungin omistamia metsäalueita eri puolilta Helsinkiä. Selvityskohteiksi valikoituivat Hallainvuori, Niinisaari Skillberget, Alustalaismäki, Mölylän metsä, Tonttuvuoren länsiosan metsä, Tonttuvuoren itäosan metsä, Haltialan kaakkoisosan lehtoalue, Haltialan aarnialueen lounaispuoleinen metsä, Haltiavuoren itä- ja kaakkoispuolinen metsä, Kivikon pohjoisosan metsä, Kivikon eteläosan metsä, Vuosaaren täyttömäen pohjoisrinteen metsä, Mustavuoren kaakkoisosan metsä, Mustavuoren eteläosan metsä sekä Ramsinniemen lehdon lounaispuoliset metsät. Lisäksi osana selvitystyötä haluttiin saada Helsingin luontotietojärjestelmää varten 3

8 vastaavalla tavalla ja vastaavilla kriteereillä arvotettu analyysi jo aikaisemmin selvitettyjen Pornaistenniemen, Kivinokan pohjoisosan vanhan metsän sekä Santahaminan eteläosan (Savola 2011a, Savola 2011b) kääpälajistollisesta arvosta. Vastaavan tyyppisiä ja näin laajoja yhden kunnan toteuttamia kääpäselvityksiä on Uudellamaalla toteutettu aikaisemmin vain Vantaalla, jossa kaupunki on selvityttänyt 2000-luvulla noin 25 erillisen metsäalueen kääpälajiston (mm. Savola & Wikholm 2005, Savola 2008). 2 Inventointimenetelmä 2.1 Selvitysajankohta, inventointimenetelmä ja muu hyödynnetty aineisto Helsingin kääpälajistoa selvitettiin 14 päivänä Keijo Savolan ja Birthe Weijolan toimesta. Yhteensä selvityksiä tehtiin noin 165 maastotyötuntia. Inventoinnissa kultakin selvitysalueelta kirjattiin ylös havaitut kääpälajit sekä kunkin lajin havaittujen esiintymien lukumäärä. Yhdeksi esiintymäksi laskettiin yhdellä lahopuulla tai elävällä puulla kasvaneet saman kääpälajin itiöemät. Maalla kasvavista lajeista yhdeksi esiintymäksi laskettiin sellaiset itiöemät, jotka kasvoivat lähietäisyydellä toisistaan jollakin tavalla yhtenäisenä esiintymisryppäänä. Kultakin inventointialueelta havaitut lajit ja niiden runsaudet löytyvät raportin liitteestä 2. Kääpien lisäksi inventoinnissa huomioitiin vastaavalla tavalla noin viidentoista muun ekologialtaan kääpiä muistuttavan ja samalla arvokkaita elinympäristöjä indikoivan orvakka- tai orakaslajin esiintyminen. Metsien yleislajeihin kuuluvien taulakäävän (Fomes fomentarius), kantokäävän (Fomitopsis pinicola) ja kuusenkynsikäävän (Trichaptum abietinum) osalta kirjattiin ylös vain se esiintyykö laji alueella vai ei. Lahopuuston inventoinnissa keskityttiin erityisesti järeisiin ja pidemmälle lahonneisiin maapuihin sekä järeisiin kuolleisiin pystypuihin. Kääpälajistoltaan yksipuolisiksi tiedetyt ohuet rungot ja oksan kappaleet sekä tuoreet lahopuut tarkastettiin pintapuolisesti. Tarkemman inventoinnin kohteeksi valikoituneet rungot pyrittiin tutkimaan kauttaaltaan. Pienet ja keskijäreät maapuurungot käännettiin usein ympäri ns. metsurin koukun avulla. Vanhojen ja pidemmälle lahonneiden runkojen kohdalla rungon kääntäminen johtaa helposti rungon murtumiseen. Tästä syystä pitkälle lahonneet rungot, kuten myös käännettäviksi liian järeät rungot, tutkittiin kumarrellen rungon sivuilta ja tunnustelemalla rungon alapintaa käsin. Pidemmälle lahonneilta kuusimaapuilta irrotettiin rungon alapinnalta lahonnutta puuainesta, jotta olisi mahdollista havaita lajeja, jotka eivät näy sivustalta ja jotka ovat niin ohuita, ettei niitä välttämättä löydä käsin tunnustelemalla. Elävistä puista huomiota kiinnitettiin lähinnä vanhojen haapojen ja mäntyjen sekä vanhojen lahovikaisten lehtipuiden lajistoon. Maalla ja elävillä puilla kasvavia kääpiä havainnoitiin selvästi lahopuiden lajistoa vähäisemmällä tarkkuudella. Inventoinnissa 4

9 Kääpäinventoija varusteineen Hallainvuoren notkelmassa. Kuva: Birthe Weijola. pyrittiin siihen, että kaikki alueilla kasvavat puulajit huomioitaisiin tasavertaisesti. Niistä käävistä ja muista kääväkkäistä, joita ei pystytty tunnistamaan riittävällä varmuudella maastossa, kerättiin näytteet mikroskooppista määritystä varten. Näytteiksi kerättyjen lajien osalta kirjattiin ylös isäntäpuun laji, läpimitta ja lahoaste sekä esiintymispaikan GPS-koordinaatit. Samoin toimittiin maastossa varmuudella tunnistettujen alueellisesti uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymien kohdalla. Kerättyjen näytteiden (noin 330 kpl) mikroskopoinnin suoritti tehokkaasti ja ammattitaitoisesti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Havaintotiedot valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisista, silmälläpidettävistä ja eräistä muista Helsingissä erityisen huomionarvoisista lajeista on koottu erilliseen Excel-tiedostoon, joka on toimitettu Helsingin ympäristökeskukselle tämän yhteenvetoraportin yhteydessä. Tiedosto sisältää sijaintikoordinaattien lisäksi tiettyjen havaintojen osalta tarkempia tietoja muun muassa isäntäpuista ja seuralaislajeista. Osa kerätyistä näytteistä on valmisteltu museonäytteiksi Helsingin yliopiston Kasvimuseon näytekokoelmiin. 2.2 Käytetty nimistö Raportissa käytetty nimistö noudattaa Suomen kääväkkäiden ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus -kirjassa (Kotiranta ym. 2009) käytettyä nimistöä. Eräiden vielä vailla suomenkielistä nimeä olevien kääpien ja orakkaiden kohdalla on käytetty kääpätutkijoilta (Viacheslav Spirin, Otto Miettinen) saatuja nimiä. Havaitut arinakäävät on maastossa määritetty kollektiivisena ryhmälajina (Phellinus igniarius coll.), joten lepänarinakääpää (Phellinus alni), koivunarinakääpää (Phellinus 5

10 Vaarantunut poimukääpä löydettiin selvityksessä kahdesti. Laji on pääkaupunkiseudulla hyvin harvinainen. Kuva: Birthe Weijola. cinereus) ja sysikääpää (Phellinus nigricans) ei ole erotettu syksyn 2014 selvityksessä omiksi lajeikseen. Myöskään metsien yleislajeihin kuuluvasta harmohaprakäävästä (Postia tephroleuca) hyvin vaikeasti erotettavissa olevaa valkokääpää (Postia lactea) ei ole maastossa erotettu omaksi lajikseen. Näytteiden puuttumisen takia ei ole myöskään ollut mahdollista varmistaa sitä, ovatko Santahaminasta ja Kivinokasta aikanaan löytyneet ja kuusenkääviksi maastossa todetut lajit varsinaista kuusenkääpää vai pari vuotta sitten omaksi lajikseen kuvattua siperiankääpää (Phellinus abietis). Tästä syystä nämä lajit on käsitelty siperiankääpänä (Phellinus abietis coll.) Lajien valtakunnallinen uhanalaisuus on ilmoitettu uusimman uhanalaisten lajien mietinnön (Rassi ym. 2010) mukaisesti. Alueellinen uhanalaisuus perustuu vuonna 2010 valmistuneeseen kääväkkäiden uuteen alueelliseen uhanalaislistaukseen. Luokitusten soveltamisessa selvitysalueen on katsottu kokonaisuudessaan kuuluvan hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen (lohko 1b). Muiden kuin valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaisten, silmälläpidettävien tai vanhojen metsien arvottamisessa vuodesta 1996 käytettyjen mänty- ja kuusimetsien indikaattorilajien (Kotiranta & Niemelä 1996) harvinaisuutta tai vaateliaisuutta tarkastellaan tässä selvityksessä perustuen joko kirjallisuudesta löytyviin tietoihin (lähinnä Niemelä 2005) tai selvityksen tekijän omaan maastokokemukseen. Harvinaisuutta, vaateliaisuutta tai indikaattoriarvoa tarkastellaan erityisesti suhteessa lajin esiintymiseen Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Erikseen havu- ja lehtipuita suosiville indikaattorilajeille tehdyt lajilistat ovat raportin liitteenä (liite 4). 6

11 3 Selvitysalueiden valinta, selvitysvuoden suotuisuus ja tehtyjen selvitysten kattavuus Selvitysalueiksi valittiin ennakkotietojen (Keijo Savola, Helsingin kaupungin ympäristökeskus) perusteella metsäalueita, joissa esiintyy tavanomaisia kaupunkimetsiä runsaammin ja monipuolisemmin lahopuuta. Pääosin kohdevalinta oli onnistunut, joskin muutamilla selvitysalueilla selvitysaikaa oli hieman niukasti. Vuosi 2014 oli kääpävuotena erittäin hyvä, mikä näkyi etenkin yksivuotisia itiöemiä tekevien kääpien runsaana itiöemätuotantona. Tämä ja kohtalaisen hyvin onnistunut kohdevalinta sekä maastotöiden ohjelmointi mahdollisti sen, että useimpia selvitysalueista voidaan jo yhden vuoden selvitysten perusteella pitää kääpälajistoltaan melko hyvin selvitettyinä. Muutamille kohteille (mm. Mustavuoren eteläosan metsä) jäi selvästi heikommin selvitettyjä osa-alueita, mutta tällä ei ole suurta merkitystä selvitysten kokonaiskattavuuden kannalta. Selvää on kuitenkin, että joka ikiseltä syksyllä 2014 selvitetyltä alueelta löytyisi useampana vuotena toteutetuissa selvityksessä sellaisia luontaisesti harvalukuisia lajeja, joita ei jostakin syystä vuonna 2014 havaittu. Monilla lajeilla on myös vuosittaisessa itiöemätuotannossaan luontaista vaihtelua, jolloin kaikkia lajeja ei havaita yhtenä vuotena. 4 Tulokset 4.1 Hallainvuori Tunnus karttaliitteessä:14 Maastotyöt ja selvitysten kattavuus Alueen kääpälajistoa selvitettiin syksyllä 2014 Keijo Savolan ja Birthe Weijolan toimesta sekä Yhteensä maastoselvityksiä tehtiin noin 32 tunnin ajan. Maastoselvityksistä kertyi 70 näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Valtaosa alueesta pystyttiin selvittämään kääpälajiston osalta melko tarkasti, mutta osa Hallainvuoren pohjoisosan runsaslahopuustoisista kalliometsistä sekä kohteen koillisosa jäivät pinnallisemman selvityksen varaan. Kuvaus Hallainvuoren luontoalue sijaitsee hieman koilliseen Viikki-Vanhankaupunginlahdesta. Se on keskeinen osa Viikistä Kivikon suuntaan koillisessa ulottuvaa vihersormea. Hallainvuori muodostaa kumpuilevan kallioselänteen, johon liittyy eri puolilta topografialtaan vaihtelevia rinnemetsiä. Kallioalueiden välissä on yleisesti kangasmaalahdekkeita. Alueen kallio- ja kangasmetsät ovat rakenteeltaan pääosin luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä vanhapuustoisia. Niille on hyvin tyypillistä eri-ikäis- 7

12 rakenteinen puusto sekä melko runsas lahopuusto. Kallioalueiden ja karuimpien kangasmetsien puusto on tyypillisesti männikköä tai mäntyvaltaista, tuoreilla kankailla vallitsevat kuusivaltaiset metsät tai havusekametsät. Metsien luonnontilan aste on korkea ja hakkuiden merkkejä löytyy lähinnä reuna-alueiden ulkoilureittien varsilta, jossa on tehty ajoittaisia poimintahakkuita. Alueen kalliometsissä lahoaa paikoin hyvinkin runsaasti eri-ikäistä mäntylahopuuta ja kallioalueilla kasvaa näkyvästi myös kilpikaarnamäntyjä. Kallioalueiden välisissä kangasmetsänotkelmissa on yleensä näkyvästi kuusi- ja mäntylahopuuta sekä jonkin verran koivulahopuuta. Kallioalueisiin rajautuvissa rinnemetsissä on etenkin alueen luoteis-, kaakkois- ja itäosassa melko runsaasti eri-ikäistä kuusilahopuuta. Yksittäisinä löytyy myös pihlaja-, raita- ja haapalahopuita. Lajitiedot Kartoituksessa kohteelta havaittiin kaikkiaan 65 kääpälajia (liite 2), mikä on inventointiaikaan suhteutettuna kohtalaisen korkea lajimäärä. Lajistossa painottuvat männyn ja kuusen lajit, joskin myös lehtipuiden lajistoa löytyi melko paljon. Kohteelta löydetyissä lajeissa oli 33 arvokkaita elinympäristöjä indikoivaa lajia (näistä kääpiä 31). Indikaattorilajeissa ovat hyvin edustettuina etenkin kuusen ja männyn lajit, kohtalaisesti niihin kuuluu myös lehtipuiden lajeja. Havaituista lajeista kuusensitkokääpä on lajina valtakunnallisesti vaarantunut ja koko maassa hyvin harvinainen (alle 20 tunnettua esiintymispaikkaa) ja rusokantokääpä silmälläpidettävä. Rusokantokääpä sekä peräti 12 kertaa alueen kuusimaapuilta löydetty ruostekääpä on luokiteltu hemiboreaalisella vyöhykkeellä alueellisesti uhanalaisiksi. Hallainvuorelta havaittiin koivumaapuulta vasta muutamia kertoja Suomesta tavattu Ceriporia aurantiocarnescens -kääpä sekä mäntymaapuulta tieteelle vielä kuvaamaton Sidera mitis -niminen kääpä ( kuusensirppikääpä ). Jälkimmäisestä tehtiin syksyllä 2014 havainto myös Haltialan kaakkoisosan lehtoalueelta. Nämä ovat lajin ainoat tällä hetkellä tiedossa olevat havaintopaikat Suomessa. Muita erityisen huomionarvoisia lajeja edustavat aarni-, harsu-, karhi-, kohva-, lehtolude- ja riukukääpä sekä pilliharsukka. Alueen mäntylahopuuston runsaudesta ja hyvästä laadusta kertovat myös hopea-, kermakara-, koro-, ruskohapra- ja viinikäävän huomattavan korkeat havaintomäärät. Kääpälajistoselvityksen perusteella Hallainvuoren alueella on Helsingin oloissa huomattavaa merkitystä etenkin mäntylahopuustosta riippuvaiselle lajistolle. Merkittävyys lienee samaa luokkaa kuin esimerkiksi Meri-Rastilan ulkoilumetsällä ja Uutelan lounaisosalla. Myös alueen kuusilajisto on rikas ja monipuolinen. Lisäksi alueella on jonkin verran merkitystä lehtipuita hyödyntävälle kääpälajistolle. 8

13 Hallainvuoressa elää rikas mäntyyn ja kuuseen sitoutunut kääpälajisto. Kuva: Birthe Weijola. Arvoluokka Arvoluokka I (Hyvin arvokas kääpäalue). Alue täyttää arvoluokka I kääpäalueen kriteerit arvometsiä indikoivien lajien kokonaismäärän sekä havupuuvaltaisia arvometsiä indikoivien kääpälajien määrän perusteella. Olennaista lisäarvoa alue saa vaarantuneen kuusensitkokäävän esiintymästä sekä useista lajeista, joilla on Helsingissä hyvin niukasti tunnettuja kasvupaikkoja. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Kohteelta havaittu vaatelias lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Alueen metsien säilyttäminen mahdollisimman luonnontilassa, tuulenkaatojen metsään jättö sekä ulkoilureittien varsilta mahdollisesti kaadettavien puiden jättäminen maalahopuiksi ovat toimenpiteinä erittäin suositeltavia. 9

14 4.2 Niinisaari-Skillberget Tunnus karttaliitteessä: 15 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Alueen lajistoa selvitettiin syksyllä 2014 Keijo Savolan ja Birthe Weijolan toimesta sekä Yhteensä tehollisia maastotyötunteja kertyi noin 32. Selvitys oli valtaosalla alueesta melko kattava, mutta Niinisaaren länsiluoteisosassa selvitys jäi noin kahden hehtaarin alueella muuta aluetta pinnallisemmaksi. Maastoselvityksistä kertyi 69 näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Kohde sisältää Porvarinlahden ja Vuosaaren satama-alueen välissä sijaitsevat metsät lukuun ottamatta Skillbergetin itäosan talonlievemetsiä. Alueen halki kulkee tie Skillbergetin itäpäässä olevalle talolle. Aivan kohteen länsiluoteisosassa on vanhoja, metsittyneitä kaivosalueita. Kohteen metsien rehevyystaso vaihtelee lehdoista kuivahkoihin kankaisiin ja pienialaisiin metsäisiin kallionyppylöihin. Pienialaisesti löytyy myös korpia ja tervaleppävaltaista metsäluhtaa. Niinisaaren sekä Skillbergetin välissä on kaistale metsittyvää entistä rantaniittyä. Pääosa alueen metsistä on varttuneita tai vanhahkoja, mutta jonkin verran löytyy myös nuorempipuustoisia alueita. Vanhimmat metsiköt keskittyvät Niinisaaren pohjoisluoteisosaan, Porvarinlahden ranta-alueen läheisyyteen. Alueelta löytyy niin kuusivaltaisia, mäntyvaltaisia, lehtipuuvaltaisia kuin usean puulajin muodostamia sekapuustoisia metsikkökuvioita. Valtaosa metsistä on saanut kehittyä melko pitkään ilman metsänhoitotoimia, mutta osaa metsistä on jossakin vaiheessa harvennettu. Vaikka alueen metsät eivät vielä pääsääntöisesti olekaan erityisen vanhoja, niihin on silti monin paikoin muodostunut merkittäviä määriä havu- ja lehtilahopuuta. Lahopuustoisimmat metsiköt keskittyvät Niinisaaren luoteis- ja pohjoisosaan (kaivosalue sekä Niinisaaren pohjoisosa), Niinisaaren lounaiseteläosaan (tien ja radan väli) sekä Skillbergetin etelä- ja länsiosaan. Kuutiomääräisesti runsaiten on eri-ikäistä kuusilahopuuta, mutta melko paljon ja lahoasteiltaan vaihtelevasti löytyy myös koivulahopuuta. Mäntylahopuun esiintyminen keskittyy kallionyppylöille. Lisäksi alueen seka- ja lehtimetsissä lahoaa jonkin verran ohutta ja keskijäreää raita-, haapa- ja harmaaleppälahopuuta. Porvarinlahden rantaalueen kapeissa tervaleppälehdoissa on myös jonkin verran tervaleppälahopuuta. Lajitiedot Kartoituksessa alueelta havaittiin kaikkiaan 77 kääpälajia (liite 2), mikä on inventointiaikaan suhteutettuna korkea lajimäärä. Lajirunsauden selittää alueen metsien ja lahopuuston suuri puulajivaihtelevuus. 10

15 Havaituissa lajeissa oli peräti 47 arvokkaita elinympäristöjä indikoivaa lajia (näistä 39 kääpiä). Indikaattorilajeissa painottuvat kuusen ja lehtipuiden lajit. Alueelta havaittiin esiintymät erittäin uhanalaista lovikääpää (kuusimaapuulta), vaarantunutta poimukääpää (raitamaapuulta) sekä silmälläpidettäviä huopa-, kirjokeri-, koivunkynsi-, korpilude- ja rusokantokääpää. Lajeista kolme viimeksi mainittua ovat myös alueellisesti uhanalaisia hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä. Lisäksi alueen kuusimaapuilta havaittiin hemiboreaalisella vyöhykkeellä alueellisesti uhanalaista ruostekääpää peräti 12 esiintymää, mikä kertoo hyvää alueen kuusilahopuiden laadusta useiden muiden vaateliaiden kuusen lajien kannalta. Havaituista Punaisen kirjan lajeista erityisen huomionarvoinen on koko maassa hyvin harvinaisen lovikäävän ainoa tunnettu esiintymispaikka pääkaupunkiseudun Viherkehän alueella sekä samalla hemiboreaalisellla vyöhykkeellä. Koivunkynsikäävän havainto on puolestaan hemiboreaalisen vyöhykkeen kautta aikain kolmas havainto tästä levinneisyydeltään itäisestä lajista. Muita merkittäviä kohteen lajeja ovat vain muutamia kertoja Suomesta havaittu, vielä vailla suomenkielistä nimeä oleva Ceriporia aurantiocarnescens, haavanarinakääpä, kruunukurokka, kultakurokka, maitovahakääpä, poimulakkikääpä, rosokka sekä seitsemän esiintymän voimin alueella kasvanut karhikääpä. Niinisaaren Skillbergetin alueella on Helsingin oloissa huomattavaa merkitystä etenkin lehtipuusta riippuvaisen kääpälajiston suojelulle. Kohtalaisen merkittävä alue on myös kuusilahopuulla eläville lajeille. Arvoa lisää olennaisesti keskijäreältä kuusimaapuulta havaittu lovikääpä. Jonkin verran merkitystä alueella on myös mänty- ja haapalahopuiden lajistolle. Niinisaaren pohjoisreunan kuusilehdolla on merkitystä myös iäkkäistä lehtokuusista riippuvaiselle, Helsingissä hyvin harvinaiselle huopakäävälle. Arvoluokka Arvoluokka I (Hyvin arvokas kääpäalue) Niinisaaren-Skillbergetin alue täyttää selkeästi kaikki viisi arvoluokka I:n kääpäalueen kriteereistä. Erityistä lisäarvoa kohde saa indikaattorilajien huomattavasta määrästä sekä ilmeisesti Uudenmaan kautta aikain toisesta erittäin uhanalaisen lovikäävän esiintymästä. Alueen arvoa laskee hieman monien arvometsiä indikoivien lajien sekä Punaisen kirjan lajien vielä melko vähäinen esiintymien määrä, mutta tämä ongelma korjaantunee ajan saatossa, mikäli metsien lahopuumäärät ja lahopuun laatu kehittyvät suotuisaan suuntaan. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Kohteelta havaittu vaatelias lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Alueen metsien säilyttäminen mahdollisimman luonnontilassa, tuulenkaatojen metsään jättö sekä tien ja alueen eteläreunalta mahdollisesti kaadettavien puiden jättäminen maalahopuiksi ovat toimenpiteinä erittäin suositeltavia. 11

16 4.3 Alustalaismäki Tunnus karttaliitteessä: 16 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Keijo Savola selvitti Alustalaismäen kääpälajistoa yhteensä 5,5 tuntia. Selvitys pystyttiin tekemään kattavasti koko alueella. Maastoselvityksistä kertyi 25 näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Alustalaismäki on Yliskylän itäosassa, Karpiselän rannassa, sijaitseva metsäinen mäki. Kohde sisältää kaksi kapean lehtonotkelman toisistaan erottamaa pientä kallioaluetta, mäen länsi- ja pohjoispuolisia kallionlievelehtoja sekä kallioalueiden itäpuolella mereen laskevan kangasmetsärinteen. Kohteen metsät ovat pääosin luonnontilaisen kaltaisia. Kalliomäet ovat kitumaan kalliomänniköitä, joissa lahoaa jonkin verran mänty-, koivu- ja pihlajalahopuuta. Kalliomäkien välisessä eteläpohjoissuuntaisessa lehtonotkelmassa kasvaa koivujen, raitojen, mäntyjen ja haapojen joukossa runsaasti puumaisia vaahteroita. Notkossa lahoaa merkittävästi raita- ja pihlajalahopuuta sekä hieman mänty-, koivu- vaahtera- ja haapalahopuuta. Notkon eteläosaan on tuotu melko äskettäin pölleiksi sahattuja järeitä vaahtera- ja mäntymaapuita. Kallioalueen mereen laskevalla itärinteellä kasvaa vanhapuustoista kangasmetsää, jonka puusto muodostuu kuusista, männyistä ja koivuista. Rinteessä on myös näkyvästi samoja puita lahopuuna sekä jonkin verran pihlajalahopuuta. Rannassa on tervaleppää niin elävässä puustossa kuin lahopuuna. Mäen länsireunalla, taloon ja ulkorakennuksiin rajoittuen, on edustavaa raita- ja vaahteravaltaista lehtoa, jossa lahoaa runsaasti raita- ja pihlajalahopuuta. Mäen pohjoispuolella on puolestaan hieno varttunut vaahteravaltainen metsikkö (sekapuuna raitaa, koivua ja pihlajaa), jossa on merkittävästi pihlajamaapuuta ja kallion reunassa myös raitalahopuuta. Lajitiedot Alustalaismäen alueelta havaittiin 45 kääpälajia (liite 2), mikä on alueen pinta-alaan ja inventointiaikaan suhteutettuna melko korkea määrä. Kohteelta havaituissa lajeissa oli 17 indikaattoriarvoa omaavaa lajia (näistä 16 kääpiä). Näissä lajeissa on lähinnä mäntyä, koivua ja muita lehtipuita suosivia lajeja. Havaittuihin lajeihin kuuluu vaarantuneen harjaskäävän ensimmäinen Helsingin esiintymä kautta aikain. Lajista on Uudeltamaalta noin kymmenen havaintoa, Viherkehän alueelta lajista on vuoden 2014 lopussa tiedossa ainoastaan yksi Sipoonkorven 12

17 havainto. Lisäksi alueen raitamaapuilta löydettiin peräti kolme esiintymää silmälläpidettävää, koko esiintymisalueellaan harvinaista punakerikääpää. Ranta-alueen tervaleppämaapuulta tehtiin lisäksi keräys Physisporinus-suvun käävästä, joka on mahdollisesti tieteelle vielä kuvaamaton laji. Alueelta havaituista lajeista erityisen huomionarvoisia ovat harjas- ja punakerikäävän lisäksi karhi- ja keltiäiskääpä sekä pilliharsukka. Selvityksen perusteella kohteella elää melko vaateliasta mänty- ja raitalahopuiden kääpälajistoa ja lisäksi alueella on jonkin verran merkitystä pihlajaa, koivua, tervaleppää ja vaahteraa suosivan kääpälajiston kannalta. Arvoluokka Arvoluokka II (arvokas kääpäalue) Alustalaismäellä elää vaarantunut laji ja lisäksi alueella elää kaksi lajia (harjaskääpä sekä keltiäiskääpä), joilla on Helsingin alueella vain muutamia (alle 5) tunnettua esiintymispaikkaa. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Kohteelta havaittu vaatelias lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Alueen metsien säilyttäminen mahdollisimman luonnontilassa, tuulenkaatojen metsään jättö sekä ulkoilureittien varsilta tai rakennusten läheltä mahdollisesti kaadettavien puiden jättäminen maalahopuiksi ovat toimenpiteinä erittäin suositeltavia. 4.4 Mölylän metsä Tunnus karttaliitteessä: 17 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Keijo Savola selvitti metsäalueen kääpälajistoa seitsemän tunnin ajan. Selvityksessä pystyttiin käymään lävitse valtaosa alueesta, mutta etenkin osa runsaslahopuustoisimpien osa-alueiden kuusilahopuista jouduttiin jättämään pinnallisemman selvityksen varaan. Maastoselvityksistä kertyi 12 näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Mölylän metsä on etelässä ja lännessä suoraan Viikki-Vanhankaupunginlahden Natura alueeseen liittyvä rantametsäalue, jota rajaavat pohjoisessa pellot ja idässä siirtolapuutarha. Alue muodostuu useista lähekkäisistä pienistä kalliomäistä sekä näiden välisistä reheväpohjaisista kangas- ja lehtometsistä, alueen keskiosassa on myös vanhaa kuusikkoa kasvavaa ruohoturvekangasta. 13

18 Toinen Suomesta havaittu Antrodia cretacea piilottelee Mölylän metsässä kuusimaapuulla. Kuva: Keijo Savola. Pääosa metsäalueesta on saanut kehittyä pitkään ilman varsinaisia metsänhoitotoimia. Metsien rakenne onkin pääosin hyvin luonnontilainen. Vallitsevia ovat puustoltaan vanhat metsät, mutta joitakin nuoripuustoisia kuvioita löytyy näiden joukosta merkkeinä edellisistä uudistushakkuista. Muutamaa nuoremman metsän luonnehtimaa kuviota lukuun ottamatta Mölylän metsä on hyvin runsaslahopuustoista. Runsaimmin löytyy monen ikäistä kuusilahopuuta, mutta lisäksi alueella on monipuolisesti myös koivulahopuuta. Kallioalueilta löytyy myös pihlajalahopuuta ja etenkin alueen kaakkoisosasta harmaaleppä-, raitaja tuomilahopuuta. Alueen kallioilta löytyy jonkin verran myös mäntylahopuuta sekä lounaisosan kallioalueelta pienialaisesti haapalahopuuta. Lajitiedot Mölylän metsästä havaittiin yhteensä 64 kääpälajia sekä viittä muuta indikaattorikääväkästä (liite 2). Kääpien lajimäärä on inventointiaikaan suhteutettuna hyvin korkea ja kertoo osaltaan Mölylän metsän monipuolisuudesta. Kohteelta löytyi 36 indikaattorilajia (joista 31 kääpiä). Määrä on inventointiaikaan ja alueen kokoon suhteutettuna hyvin korkea. Kohteelta tehtiin havaintoja neljästä alueellisesti uhanalaisesta (korpiludekääpä, pohjanrypykkä, ruostekääpä ja rustikka) ja yhdestä silmälläpidettävästä lajista (punake- 14

19 rikerikääpä). Ruostekääpä havaittiin alueelta seitsemän kertaa, pohjanrypykkä kahdesti ja muut lajit kertaalleen. Alueelta havaituista lajeista merkittävin lienee järeältä, kantokäävän lahottamalta kuuselta havaittu Antrodia cretacea. Tämä vielä vailla suomenkielistä nimeä oleva kääpä on kuvattu tieteelle melko äskettäin ja siitä on Suomesta (Etelä-Savo) vain yksi aikaisempi varma havainto. Muita erityisen huomionarvoisia Mölylän metsän lajeja ovat karhi-, korpilude-, lehto-, lehtolude-, poimulakki-, punakeri- ja silokääpä, pilliharsukka, pohjanrypykkä sekä rustikka. Selvityksen perusteella Mölylän alueella on huomattavaa merkitystä kuusi- ja lehtilahopuilla elävien kääpälajien suojelulle. Lisäksi alueella on jonkin verran merkitystä mäntylahopuustosta riippuvaisen lajiston kannalta. Arvoluokka Arvoluokka I (Hyvin arvokas kääpäalue) Alue täyttää arvoluokan I kääpäalueen kriteerit kahden alakriteerin perusteella (peräti 36 indikaattorilajia kaikkiaan, lisäksi näissä 22 lehtimetsien ja 20 havumetsien indikaattorilajia). Lisäarvoa alue saa Suomen toisesta Antrodia cretacean kautta aikain havaitusta esiintymästä (Uudenmaan ainoa tunnettu esiintymispaikka) sekä neljästä alueellisesti uhanalaisesta ja yhdestä silmälläpidettävästä lajista. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Huomattavien lajistoarvojen ja alueen sijainnin perusteella Mölylän metsän lakisääteinen suojelu luonnonsuojelualueena olisi hyvin perusteltua. Alueen halki kulkevien ulkoilureittien varsilta lienee ajoittain perusteltua kaataa yksittäisiä, ulkoilureittien turvallisuuden kannalta ongelmallisia puita, mutta tästä ei ole haittaa alueen lahottajalajistolle, mikäli rungot jätetään maalahopuina maastoon. 4.5 Tonttuvuoren länsiosan metsä Tunnus karttaliitteessä: 18 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Metsäalueen kääpälajistoa selvitettiin Keijo Savolan toimesta yhteensä noin 1,5 tunnin ajan. Selvityksen yhteydessä pystyttiin käymään melko kattavasti lävitse koko alue sekä alueelta löytyvät kääpien kannalta kiinnostavat lahopuut. Alueelta kerättiin kaksi näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. 15

20 Kuvaus Kohde sisältää kaistaleen Tonttuvuoren länsireunan kallioaluetta, jyrkän rantaan laskevan rinteen sekä rinteenaluslehtoa. Itäosastaan alue liittyy Itäniityn laakson luonnonsuojelualueeseen. Kallioalue on puustoltaan luonnontilaista ja sitä leimaavat useat kilpikaarnamännyt sekä harvakseltaan tavattavat mäntylahopuut. Rinnealueiden puusto on pääosin vanhaa ja luonnontilaisen kaltaista sekapuustoa, melko runsas lahopuusto koostuu lähinnä eri-ikäisestä koivusta sekä tuoreen puoleisista kuusimaapuista. Rinteenaluslehdot ovat lehtipuuvaltaisia ja niissä lahoaa merkittäviä määriä raita- ja koivulahopuuta, lahden rannassa on hieman myös tervaleppälahopuuta. Lajitiedot Tonttuvuoren länsiosan metsästä havaittiin kääpäselvityksessä 30 kääpälajia sekä yhtä orvakkalajia (liite 2). Havaituissa lajeissa oli yhdeksän arvokkaita elinympäristöjä indikoivaa lajia (näistä kahdeksan kääpiä). Ainoa metsäalueelta tavattu ns. Punaisen kirjan laji oli raitamaapuulta löydetty silmälläpidettävä punakerikääpä. Muita huomionarvoisia lajeja olivat etelänsärmä-, karhun-, levy-, männyn-, ruskohapra-, silo- ja verivahakääpä sekä orakarakka. Selvityksen perusteella metsäalueella elää kohtuullisen rikas kääpälajisto, johon kuuluu myös mäntyjen, koivujen ja raitojen vaateliaampaa lajistoa. Arvoluokka Arvoluokka III (Kohtalaisen arvokas alue) Kohtalaisen rikas lajisto, etenkin huomioiden alueen pienen koon ja lyhyen inventointiajan, riittää täyttämään luokan III kääpäalueen kriteerit. Arvojen ylläpito Alueelta havaittu lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Ulkoilureittien varsia käsiteltäessä on syytä jättää kaadettavat puut maastoon lahopuuksi. Suositus koskee myös luontaisesti syntyneitä tuulenkaatoja. 4.6 Tonttuvuoren itäosan metsä Tunnus karttaliitteessä: 19 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Metsäalueen kääpälajistoa selvitettiin Keijo Savolan toimesta yhteensä 4,5 tunnin ajan. Pääosa selvitysalueesta inventoitiin melko kattavasti, mutta osa kohteen 16

21 kaakkoisosan runsaslahopuustoisen lehdon lahopuista jäi pinnallisemman selvityksen varaan. Maastoselvityksistä kertyi neljä näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Kohde sijaitsee Jollaksen Tonttuvuoren itäosassa ja rajautuu pohjoisessa suoraan Itälaakson luonnonsuojelualueeseen. Alueen itäosa sisältää monipuolisia lehtometsiä, joihin liittyy lännessä Tonttuvuoren itärinteen lehtomaisen ja tuoreen kankaan metsiä. Alueen itäpuoliskoa vallitsee yhdellä leveällä ojalla ojitettu, aikanaan maatalouskäytössä ollut lehtonotko, jossa kasvaa luonnontilaisen kaltaista monilajista sekapuustoa. Pääosa lehtonotkosta on vanhaa kuusi- ja koivuvaltaista metsää, jossa lahoaa melko runsaasti koivu- ja kuusilahopuuta. Notkon eteläosassa on varttunutta sekametsää, jossa lahoaa näkyvästi koivu- ja raitalahopuuta, aivan notkon pohjoispäässä on kaistale niitylle syntynyttä nuorta, puoliavointa lehtimetsää, Kohteen länsiosan rinteillä kasvaa lähinnä vanhaa, rakenteeltaan luonnontilaisen kaltaista kuusivaltaista puustoa. Kuusilahopuun määrä metsissä on melko runsas ja jonkin verran löytyy myös koivulahopuuta. Lajitiedot Kääpäselvityksessä alueelta havaittiin 42 kääpälajia sekä kolme muuta kääväkkäisiin kuuluvaa indikaattorilajia (liite 2). Alueelta tehtiin havaintoja kahdesta alueellisesti uhanalaisesta lajista (esiintymä viherkarhikkaa, kolme esiintymää ruostekääpää) sekä kahdesta silmälläpidettävästä lajista (esiintymät kirjo- ja punakerikääpää). Arvokkaiden metsien ilmentäjä- eli indikaattorilajeista alueelta havaittiin 18 lajia (näistä 14 kääpiä). Alueelta havaituista lajeista Helsingissä harvinaisimpia vaikuttaisivat olevan pikireunakääpä, tupasorakas sekä viherkarhikka. Lisäksi muita huomionarvioisia lajeja ovat kirjokeri-, punakeri- ja ruostekäävän ohella hopea-, karhi-, kuultolude-, punahäive- ja rusokääpä. Arvoluokka Arvoluokka II (Arvokas kääpäalue) Kohde täyttää varmuudella yhden arvoluokka II kääpäalueen kriteerin (vähintään neljä alueellisesti uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia) ja lisäksi pikireunakääpä sekä tupasorakas kuulunevat lajeihin, joilla on tällä hetkellä korkeintaan viisi tunnettua nykyistä esiintymispaikkaa Helsingin alueella. Myös arvokkaiden elinympäristö- 17

22 jen indikaattorilajien määrä on inventointiaikaan ja alueen pinta-alaan suhteutettuna kohtalaisen korkea (18 kpl). Kohteella on tehdyn selvityksen perusteella selvää suojelumerkitystä kuusi-, koivuja raitalahopuuta suosivan kääpälajiston kannalta. Alue toimii lisäksi erinomaisena tukialueena Itälaakson luonnonsuojelualueelle, jossa elänee myös monipuolista kääpälajistoa. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Kohteelta havaittu lajisto ei edellytä erityisiä hoitotoimenpiteitä. Yksittäisten puiden kaato alueen poikki kulkevan ulkoilureitin varrelta ei ole kääpälajiston suojelun kannalta ongelmallista, mikäli kaadettavat rungot jätetään alueelle maalahopuuksi. 4.7 Haltialan kaakkoisosan lehtoalue Tunnus karttaliitteessä: 20 Maastotyöt ja selvitysten kattavuus Alueen lajistoa selvitettiin syksyllä 2014 Keijo Savolan ja Birthe Weijolan toimesta ja Yhteensä maastoselvityksiä tehtiin noin 15 henkilötyötuntia. Inventointi pystyttiin tekemään koko alueella, mutta alueen itäosan nuorempipuustoisissa lehtimetsissä selvitys jäi selvästi muuta aluetta pinnallisemmaksi. Maastoselvityksistä kertyi 37 näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Kohde sisältää kahdella ojalla kuivatetun entisen lehtokorven sekä siihen liittyviä lehtoja ja lehtomaisia kankaita. Tuoreeksi lehdoksi muuttuneessa entisessä korvessa kasvaa nykyisin vanhapuustoista haavoista, kuusista ja koivuista muodostunutta luonnontilaisen kaltaista sekapuustoa. Metsässä lahoaa runsaasti eri-ikäistä koivu-, haapa- ja kuusilahopuuta, paikoin on myös harmaaleppälahopuuta. Kohteen länsireuna ulkoilureitin varressa on poimintahakkuiden takia niukkalahopuustoisempaa, mutta lehtilahopuuta löytyy jonkin verran. Kohteen itä- ja koillisosassa on koivuvaltaisia sekä koivujen, harmaaleppien ja raitojen muodostamia sekapuustoisia varttuneita lehtimetsälehtoja. Näissä lehdoissa on melko runsaasti ohut- ja keskiläpimittaista koivu-, harmaaleppä- tai raitalahopuuta maassa ja pystyssä. Lajitiedot Kohteelta havaittiin syksyn selvityksessä yhteensä 58 kääpälajia sekä kahdeksaa muuta indikaattoriarvoa omaavaa orakasta tai orvakkaa (liite 2). 18

23 Haapalahopuuta on Helsingin metsissä yleensä niukasti, poikkeuksena Haltialan kaakkoisosan lehto. Kuva: Birthe Weijola. Alueelta havaituissa lajeissa on 33 arvokkaita elinympäristöjä indikoivaa lajia (näistä 25 kääpiä). Lukumäärä on inventointiaikaan suhteutettuna melko korkea. Lajeissa ovat hyvin edustettuina useita lehtipuita suosivat lajit, haavan lajit, kuusen lajit sekä sellaiset lajit, jotka hyödyntävät sekä havu- että lehtipuita. Havaittuihin lajeihin kuuluu kaksi alueellisesti uhanalaista (harjasorakas ja sitruunakääpä) ja neljä silmälläpidettävää lajia (kirjokeri-, kitti-, korkkikerros- ja punakerikääpä). Kittikääpä havaittiin kolmesti, kirjokerikääpä kahdesti ja muut Punaisen kirjan lajit kerran. Punaisen kirjan lajeista erityisen merkittäviä ovat ilmeisesti Helsingin ensimmäinen havainto harjasorakkaasta sekä vain muutamia kertoja kaupungin alueelta havaitut, ekologialtaan vaateliaat korkkikerros- ja sitruunakääpä. Kohteelta havaituista muista lajeista merkittävin on Suomen toinen havainto kuusensirppikäävästä eli Sidera mitis -nimisestä, vielä tieteelle kuvaamattomasta käävästä. Laji kasvoi kuusimaapuulla. Muita harvinaisuuksia alueen kääpälajistossa edustavat alle kymmenen kertaa Suomesta tavattu laikkukääpä sekä haavanarina-, lapa-, lehtolude-, pihka- ja vitikkokääpä. Kohteen orakkaista ja orvakoista erityisen huomionarvoisia ovat harjasorakkaan ohella kahdesti havaittu rosokka sekä peräti kolmesti tavattu Steccherinum tenuispinum -orakas. Arvoluokka Arvoluokka I (Hyvin arvokas kääpäalue) 19

24 Kohde täyttää luokan I kääpäalueen kriteereistä kolme. Silmälläpidettävien ja alueellisesti uhanalaisten lajien lukumäärä (kuusi lajia) täyttyy, indikaattorilajien kokonaislajimäärä (33 lajia) ylittää hyvin selvästi kriteerin raja-arvon ja lehtipuiden indikaattorilajien määrä (24 lajia) kohtalaisen selvästi. Lisäarvoa alue saa useista koko Suomen tai vähintäänkin Helsingin alueella harvinaisista lajeista. Kohteella on huomattavaa suojeluarvoa erityisesti haavasta, koivusta ja kuusesta riippuvaisen lajiston suojelulle. Lisäksi alueella on selvää merkitystä niiden lajien kannalta, jotka hyödyntävät isäntäpuinaan raitaa ja leppiä. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Kohteen luonto- ja lajistoarvot ovat niin merkittävät, että alueen lakisääteinen suojelu olisi hyvin perusteltua. Vähintäänkin tulisi taata alueen puuston mahdollisimman luontainen kehitys myös tulevaisuudessa. Mikäli ulkoilureitin varrelta katsotaan tarpeelliseksi kaataa puita, nämä tulisi jättää alueelle maalahopuina. Suositus koskee myös luontaisia tuulenkaatoja. Alueen merkitystä vaateliaan haapalajiston ydinalueena voisi vahvistaa tuomalla alueelle ulkopuolelta rakentamisen tai luonnonhoidon yhteydessä kaadettuja haapoja. 4.8 Haltialan aarnialueen lounaispuolinen metsä Tunnus karttaliitteessä: 21 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Haltialan aarnialueen kaakkoispuolisen metsäalueen kääpälajistoa selvitettiin Keijo Savolan ja Birthe Weijolan toimesta Lisäksi joitakin täydentäviä havaintoja kertyi alueelle muussa asiayhteydessä tehdyltä samojen henkilöiden käynniltä. Yhteensä varsinaista kääpäselvitystä tehtiin alueella noin kuusi maastotyötuntia. Alueen selvitystarkkuus jäi alueen laajuuden takia selvästi alhaisemmaksi kuin muilla syksyn 2014 kääpäselvitetyillä alueilla. Tehty selvitys antaa kuitenkin puutteistaan huolimatta kohtuullisen kuvan alueen vähimmäismerkityksestä eri puulajeja suosivan kääpälajiston kannalta. Selvityksen yhteydessä kerättiin seitsemän näytettä, joiden mikroskopoinnin suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Kohde sisältää luonteeltaan vaihtelevia kangas- ja lehtometsiä, joiden poikki kulkee useita ulkoilureittejä tai polkuja. Alueen metsistä valtaosa on lehtomaista tai tuoretta kangasta, noin kolmannes alueesta lienee keskiravinteista tuoretta lehtoa tai lehtoturvekangasta. 20

25 Alueen metsät ovat pääosin melko vanhoja, jonkin verran löytyy myös varttuneita metsiä (osa koivuylispuiden alle luontaisesti kehittyneitä) sekä yksi pienialainen taimikkokuvio. Metsistä osa on rakenteeltaan luonnontilaisen kaltaisia, osaa on harvennushakattu jossakin vaiheessa. Lisäksi ulkoilureittien varsilla on tehty vaihtelevassa määrin poimintahakkuita. Useimpien metsikkökuvioiden valtapuu on kuusi, monin paikoin kasvaa kuitenkin merkittäviä määriä koivuja sekä rehevimmillä kuvioilla paikoin myös haapaa. Mäntyä kasvaa paikoin sekapuuna, mutta raitoja ja leppää lähinnä muutamilla rehevimmillä kuvioilla yksittäisinä puina. Metsien iän ja luonnontilaisuuden vaihtelun takia metsien lahopuumäärät vaihtelevat niukasta hyvin runsaaseen. Hyvin runsaasti kuusilahopuuta löytyy alueen itä- ja keskiosasta eli Tuomarinkylän pellon reunan lähellä kulkevan ulkoilureitin länsipuolelta sekä hieman niukemmin, mutta laaturunkoja sisältäen, tästä luoteeseen sijaitsevalta mäenrinteeltä. Laadukasta ja lajistorikasta kuusilahopuuta löytyy myös alueen halki kulkevan luontopolun varrelta metsätuhoista opastavan tietokyltin kohdalta sekä alueen länsiosan halkaisevan eteläpohjoissuuntaisen ojan varrelta. Muualla alueella kyse on lähinnä metsäkuvassa näkyvästi, joskaan ei kovin runsaina esiintyvistä kuusi- ja koivulahopuista, joiden määrä vaihtelee yleensä välillä 5 10 kuutiometriä hehtaarilla. Yksittäisinä tapaa myös mänty-, raita- ja haapalahopuita. Vähiten lahopuuta eli vain muutamia kuutiometrejä hehtaarilla on kohteen pohjoisosassa sekä osassa alueen kaakkoisosan varttuneista kuusikoista. Lajitiedot Alueelta havaittiin selvityksessä 48 kääpälajia (liite 2) sekä neljää muuta indikaattorikääväkästä. Havaituissa lajeissa on 22 arvokkaita metsäelinympäristöjä indikoivaa lajia (näistä 18 kääpiä) jakautuen melko tasan kuusen ja koivun lajeihin. Lisäksi lajeissa on yksi mäntylahopuuta, yksi vanhoja eläviä mäntyjä sekä yksi raita- tai haapalahopuuta suosiva laji. Kohteelta havaittiin kaksi alueellisesti uhanalaista (pohjanrypykkä ja ruostekääpä) ja kaksi valtakunnallisesti silmälläpidettävää lajia (kirjokerikääpä ja punakerikääpä). Ruostekääpä löytyi alueelta peräti kahdeksan kertaa, muut lajit kerran. Alueelta havaituista lajeista merkittävimpiä ovat pohjanrypykkä ja taigakarakka. Näiden lisäksi alueen metsien laadusta kertovat useat havainnot poimulakki-, ruoste- ja rusokäävistä. Merkittäviin lajihavaintoihin kääpien osalta kuuluvat myös kirjokeri-, kolo- ja punakerikääpä sekä kruunukurokka. Todennäköisesti tarkemmat ja useampana vuonna toteutetut selvitykset lisäisivät olennaisesti alueelta havaittujen lajien, mukaan lukien vaateliaat lajit, määrää. Kohteella on selvää suojelumerkitystä kuusilahopuuta suosivan lajiston kannalta. Jonkin verran merkitystä alueella on myös koivulahopuiden vaateliaan lajiston kannalta. Yksittäiset haapalahopuut alueen eri osissa tekevät kohteesta jossakin määrin potentiaalisen myös haavan vaateliaamman lajiston kannalta. 21

26 Arvoluokka Arvoluokka II (arvokas kääpäalue) Alue täyttää osin puutteellisesta inventoinnista huolimatta kolme arvoluokan II kääpäalueen kriteeriä: alueellisesti uhanalaisten tai silmälläpidettävien lajien lukumäärä (neljä lajia), arvoelinympäristöjä indikoivien lajien määrä (22 lajia) sekä havainto lajista (taigakarakka), jolla on Helsingissä vain alle viisi tunnettua esiintymispaikkaa. Alueen arvoa lisää olennaisesti se, että se liittyy kaakossa ja luoteessa arvoluokka I kääpäalueisiin ja pohjoisessa kaavan SL-varaukseen ja sitä kautta Haltialan aarnialueeseen. Sijainti varmistanee sen, että vaatelias lajisto levittäytyy alueelle, mikäli lahopuun määrä ja laatu kohteella kehittyvät suotuisasti. Arvojen ylläpitoon liittyvät suositukset Kohteelta havaittu vaatelias lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Alueen metsien säilyttäminen mahdollisimman luonnontilassa, tuulenkaatojen metsään jättö sekä ulkoilureittien varsilta mahdollisesti kaadettavien puiden jättäminen maalahopuiksi ovat toimenpiteinä erittäin suositeltavia. 4.9 Haltiavuoren itä- ja kaakkoispuolinen metsä Tunnus karttaliitteessä: 22 Maastotyöt ja selvityksen kattavuus Kohteen kääpälajistoa selvitettiin Keijo Savolan ja Birthe Weijolan toimesta Yhteensä maastoselvityksiä tehtiin noin 16 henkilötyötuntia. Selvitys pystyttiin tekemään melko kattavasti valtaosalla alueesta, joskin runsaasti järeää kuusilahopuuta sisältävä alueen itäosa jäi pinnallisemman selvityksen varaan. Maastoselvityksistä kertyi 30 näytettä, joiden mikroskooppisen määrityksen suoritti Viacheslav Spirin Helsingin kasvimuseolta. Kuvaus Kohde sisältää luonteeltaan pienipiirteisesti vaihtelevia kangas- ja lehtometsiä Haltiavuoren itä- ja kaakkoispuolella, luoteis- ja itäosassa on myös pienialaisia kallioita. Kohteen metsistä noin kolmannes on vanhoja tai osin jo iäkkäitä kuusivaltaisia kangasmetsiä (lähinnä OMT, osin MT), kolmasosa varttunutta tai vanhahkoa kuusi- ja koivupuustoa kasvavia keskiravinteisia tuoreita lehtoja tai lehtomaisia kankaita ja loput tuoreita lehtoja, lehtokorpimuuttumia tai lehtomaisia kankaita, joissa kasvaa varttunutta sekapuustoa tai vanhempien yliskoivujen ja -haapojen alle kehittynyttä kuusivaltaista varttunutta puustoa. Alueen itäkoillisosassa on myös pienialainen varttunut mäntyvaltainen kangasmetsäkuvio. Alueen keskiosassa on useilla kuvioilla merkittäviä määriä iäkkäitä kääpäisiä haapoja. 22

27 Metsien lahopuumäärät vaihtelevat melko niukasta hyvin runsaaseen. Pääosalla alueesta on merkittäviä määriä kuusi- ja koivulahopuuta, alueen keskiosasta löytyy jonkin verran myös haapa-, leppä- ja raitalahopuuta. Kuusen ja koivun osalta alueella on kohtalaisen hyvä lahopuujatkumo eli alueelta löytyy kaikenikäisiä maapuita. Erityisen runsaasti kuusilahopuuta on kohteen kaakkoisosassa (polun ympäristössä) sekä hieman niukemmin, mutta laadukkaita runkoja sisältäen Haltiavuoren kaakkoisrinteellä. Niukiten lahopuuta on tällä hetkellä alueen keskiosan ylispuukoivujen ja -haapojen alle kehittyneessä varttuneessa kuusivaltaisessa metsikössä sekä itäkoillisosan mäntyvaltaisella kankaalla. Lajitiedot Haltiavuoren itä- ja kaakkoispuoliselta metsäalueelta havaittiin yhden päivän selvityksessä yhteensä 54 kääpälajia sekä neljää indikaattoriarvoa omaavaa muuta kääväkästä (liite 2). Metsäalueelta tehtiin havaintoja 28 arvokkaita elinympäristöjä ilmentävästä lajista (näistä 24 kääpiä). Indikaattorilajit jakaantuvat melko tasan kuusen lajeihin sekä sellaisiin lajeihin jotka käyttävät isäntäpuinaan ensisijaisesti koivua. Indikaattorilajeissa on lisäksi useita lähes yksinomaan haapaan sitoutuneita vaateliaita lajeja. Kohteelta havaittiin yhtä vaarantunutta (poimukääpä), neljää alueellisesti uhanalaista (lumo-, ruoste- ja rusokantokääpä sekä pohjanrypykkä) sekä kahta silmälläpidettävää lajia (kirjokeri- ja kittikääpä). Ruostekääpä havaittiin viidesti, kittikääpä neljästi, kirjokerikääpä kahdesti ja muut lajit kerran. Erityisen huomionarvoisia alueen lajeista ovat Helsingissä hyvin harvinaiset vaarantunut poimukääpä sekä alueellisesti uhanalainen lumokääpä. Poimukäävästä on Helsingin alueelta kautta aikain vain neljä havaintoa (näistä kaksi 2000-luvulta) ja lumokäävästä ilmeisesti vain kuusi havaintoa. Merkittävistä kuusilahopuuhun liittyvistä suojeluarvoista kertovat lumokäävän ohella havainnot pohjanrypykästä ja rusokantokäävästä sekä ruostekäävän ja rusokäävän useat esiintymät. Muita maininnan arvoisia lajeja ovat karhi-, kirjokeri-, kitti-, lapa-, pihka- ja poimulakkikääpä sekä kruunuhaarakas. Selvityksen perusteella alueella on tällä hetkellä huomattavaa merkitystä etenkin kuusilahopuiden lajistolle. Lisäksi alueella on merkitystä koivu- ja haapalahopuusta riippuvaiselle lajistolle. Haapalahopuuhun liittyvä suojeluarvo tulee nousemaan melko nopeasti johtuen iäkkäiden haapojen kohtalaisesta määrästä sekä siitä, että lähialueilla on säilynyt vaateliasta haavan lajistoa, joka levittäytynee alueelle, kunhan lahopuuresurssin määrä kasvaa nykyisestä. Arvoluokka Arvoluokka I (Hyvin arvokas kääpäalue) Kohde täyttää arvoluokka I kääpäalueen kolme kriteeriä: vähintään viisi valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaista lajia (viisi lajia), vähintään kuusi alueellisesti tai valtakunnallisesti uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia (seitsemän 23