Historian loppu? Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Historian loppu? Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY"

Transkriptio

1 Historian loppu? Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY

2 Fukuyaman visio Francis Fukuyama julkaisi vuonna 1989 artikkelin The End of History The National Interest -lehdessä. Artikkeli laajeni kirjaksi vuonna Kylmän sodan päättyminen merkitsi Fukuyaman mukaan historian päättymistä, koska ideologinen konflikti oli takana ja länsimainen demokratia näytti vakiintuvan universaaliksi ilmiöksi.

3 Berliinin muurin murtuminen Kylmän sodan symboli: Berliinin muuri

4 Elokuvahistorian päätös? Jos elokuvan historialla on alku, sillä on myös loppu. Jo tietokoneistuminen 1970-luvulla synnytti spekulaatioita siitä, miten uusi teknologia sysää aiemman syrjään. Vaikkei elokuvan kuolemaa olisi aina povattukaan, pohdittiin elokuvateattereiden tulevaisuutta: eläisikö elokuva tulevaisuudessa vain televisiossa, videolla ja tietokoneessa? Elokuvateatteri Orion, Helsinki

5 Master-tuote ja mediakone Siegfried Zielinski: Audiovisionen. Kino und Fernsehen als Zwischenspiele in der Geschichte (1989): Zielinskin mukaan - elokuva ja televisio ovat vain historian välinäytöksiä - tulevaisuudessa todellisuutta ei taltioida optisesti vaan digitaalisesti digitaalinen master-tuote, joka voidaan siirtää eri muotoihin, videolle tai filmille Zielinskin teos ilmestyi englanniksi vuonna 1999

6 Perinteiden voima: Bollywood Intialainen elokuvateollisuus oli saanut omintakeisia piirteitä jo 1930-luvulla, jolloin musiikkinumeroita käytettiin kaikissa lajityypeissä. Bollywood, eli hindiksi बलवड, viittaa Bombayhin, nykyiseen Mumbaihin, keskittyneeseen hindinkieliseen elokuvateollisuuteen.

7 Intialainen elokuvateollisuus Bollywood edustaa vain osaa intialaisesta elokuvateollisuudesta. Tollywood, telugunkielisen elokuvan keskus Andhra Pradeshissa (suurin Bollywoodin jälkeen) Kollywood, tamilinkielisen elokuvan keskittymä Chennaissa (ent. Madras), elokuvastudioiden keskittymä Kodambakkamin alueella Mollywood, malajalaminkielinen elokuvateollisuus Keralassa

8 Intialainen elokuvateollisuus Business Weekly -lehden vertailu Bollywoodin ja Hollywoodin taloudellisesta kehyksestä vuonna 2001 Mumbain alamaailman rahaa käytettiin vuonna 2001 elokuvassa Chori Chori Chupke Chupke

9 Politiikka ja elokuvakulttuuri Kiina on 80-luvulta lähtien avautunut länsimaiselle elokuvayleisölle. Ennen vuoden 1989 kapinaa ja Tiananmenin aukion tapahtumia yhteistyötä oli jo paljon, mutta kansainvälispoliittinen tilanne ja Kiinan sisäiset levottomuudet ehkäisivät lähenemisen myös elokuva-alalla. Oikeastaan vasta vuoden 1991 jälkeen on kiinalainen elokuva tullut toden teolla tunnetuksi länsimaissa.

10 Kiinalainen elokuvakulttuuri Tilastojen valossa elokuvakulttuurin rakenne Kiinassa on aivan toisenlainen kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Syksyllä ,2 miljardin asukkaan Kiinassa oli vain virallista elokuvateatteria, kun 250 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa niitä oli yli Kiinassa kiertelevällä esitystoiminnalla ja tilapäisillä esitystiloilla on aina ollut tärkeä asema. Maassa on noin kiertävää projisointiyksikköä, minkä lisäksi noin kaupunginsalia on käytetty elokuvaesityksiin.

11 Viides sukupolvi Käännekohtana kiinalaisen elokuvan lähihistoriassa pidetään usein 1980-luvun alkua, jolloin ns. viides sukupolvi astui kameran taakse. Nuoret, Pekingin elokuvaakatemiasta valmistuneet tekijät saivat mahdollisuuden työskennellä sisämaan pienemmissä studioissa ja ottivat tavoitteekseen modernisoida konventionaalista kiinalaista elokuvaperinnettä. historian uudelleentulkinta sukupolven teemana Ensimmäisiä historia-aiheisia teoksia oli Zhang Junzhaon ohjaama ja Guangxi-studion tuottama Yi Ge he Ba Ge (The One and the Eight, 1983), jonka kuvaajana toimi myöhemmin ohjaajana tunnetuksi tullut Zhang Yimou. Elokuva sijoittui toisen maailmansodan aikaiseen Pohjois-Kiinaan.

12 Viides sukupolvi Chen Kaige: 1984 Huang tudi/ Yellow Earth/ Keltainen maa 1993 Ba wanbie ji/ Farewell, My Concubine/ Jäähyväiset jalkavaimolle Zhang Yimou: 1987 Hong gao liang/ Red Sorghum/ Punainen pelto 1990 Ju Dou/ Ju Dou - Kielletty rakkaus 1991 Da hong deng long gao gao gua/ Raise the Red Lantern/ Punainen lyhty 1994 Huozhe/ Lifetimes/ To Live/ Elämänkaari Tian Zhuangzhuang: 1992 Lan fengzheng/ The Blue Kite/ Sininen leija

13 Historiaa vuosituhannen vaihteessa Kiinalaisen elokuvan viides sukupolvi on esimerkki historiallisten aiheiden merkityksestä vuosituhannen vaihteessa. Kylmän sodan päättyminen ei merkinnyt historian kuolemaa vaan historiallisten aiheiden runsasta käsittelyä myös länsimaissa. Euroopan historia: EU-rahoitteiset tv-sarjat, Monte Criston kreivi (1998) Kansalliset teemat: Rukajärven tie (1999) Kolonialismin muisto: Kolumbus-juhlaelokuvat 1492 paratiisin valloitus (1992), Kolumbus seikkailijoista suurin (1992) Sosialismin muisto: DDR-nostalgia, Goodbye Lenin! (2003) Spektaakkelin paluu: Gladiaattori (2000), Aleksanteri (2004) Myytti ja historia: Taru sormusten herrasta ( )

14 Muutostekijöitä kaapelitelevisiot 1970-luvulta lähtien kotien tietokoneistuminen 1980-luvulta lähtien Internetin läpimurto 1990-luvulla (keväällä 1994 Suomessa oli vasta netin käyttäjää) Suomessa teleliikenteen vapautuminen vuonna 1994 nettikaupan lisääntyminen (vuonna 1998 neljännesmiljoona ostanut tavaraa Internetin kautta, vuonna 2002 jo miljoona) mobiiliviihteen yleistyminen vuosituhannen vaihteessa

15 Digitaalinen elokuva Televisiovälineistö digitalisoitui 1990-luvulla. Myös elokuvien valmistamisessa käytettiin uutta teknologiaa, aluksi tuotantoprosessin osana (koeotokset, leikkauksen suunnittelu digitaalisessa muodossa, special effects). George Lucasin perustama Industrial Light and Magic, perustettu jo vuonna 1975 ( post-production visual effects ) ILM on osallistunut mm. elokuviin Jurassic Park (1993), Forrest Gump (1994), Titanic (1997), The Mummy (1999), Star Wars; The Phantom Menace (1999)

16 Piratismi ja elokuvamarkkinat Digitalisoitumisen kääntöpuolena on entistä suurempi kopioitavuus, siirrettävyys ja levitettävyys (Iso-Britanniassa myytiin vuonna 2005 arviolta 2 miljoonaa piraatti-dvd-levyä). Piraattielokuvateollisuuden keskittymät ovat olleet Venäjällä ja Aasiassa (Malesia, Pakistan, Kiina). Viime vuosina on tapahtunut siirtymä kansalliseen piraattituotantoon. Elokuvatuotanto on pyrkinyt vastaamaan kopiosuojauksella, porrastetulla jakelulla (dvd-tuotteiden aluekoodit) ja nopeuttamalla elokuvan kiertoa (nopeammat tv-esitykset ja dvd-julkaisut) sekä painostamalla lainsäätäjää. Iso-Britannian suurin piraattitehdas

17 Fanien verkostot Internet on mahdollistanut uudenlaiset, globaalit faniyhteisöt Vertaisverkot ja hajautettu tuotanto elokuvien kopiointi ja levitys synnyttänyt tehokkaan hajakeskitetyn jakelujärjestelmän helmikuussa 2005 perustettu YouTube antaa käyttäjiensä katsoa ja jakaa videopätkiä Harrastajaelokuvien entistä tehokkaampi leviäminen, esimerkkinä Star Wreck -elokuvien suosio

18 Timo Vuorensola: Star Wreck: In the Pirkinning (2005)

19 Iranilainen nykyelokuva Iranilaisen tai persialaisen elokuvan historia ulottuu 1800-luvun lopulle asti. Iranilainen elokuva saanut kansainvälistä näkyvyyttä erityisesti ns. iranilaisen uuden aallon myötä viime vuosikymmeninä Piirteitä: - poeettinen arkipäivää lähellä oleva tyyli, dokumentaarisuus - yhteiskunnallisen muutoksen kuvaus, modernin teema - enemmän naisohjaajia kuin useimmissa länsimaissa (esim. Rakhshan Bani-Etemad ja Samira Makhmalbaf)

20 Iranilainen nykyelokuva Abbas Kiarostami (1940 ): Ystävä hädässä (1987), Ja elämä jatkuu (1991), Oliivipuiden katveessa (1994), Kirsikan maku (1997), Tuuli meitä kuljettaa (1999), Kymmenen (2002) Majid Majidi (1959 ): Taivaan lapset (1997), Paratiisin väri (1999) Mohsen Makhmalbaf (1957 ): Polkupyöräilijä (1987), Hiljaisuus (1998), Kandahar aurinko kuun takana (2001) Samira Makhmalbaf (1980 ): Omena (1998), Liitutaulut (2000), Kello viisi iltapäivällä (2003)

VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot

VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot VALO ja tietoyhteiskunnan kehitysvaihtoehdot Jussi Silvonen Joensuun VALO -päivä, 8. 5. 2009 (http://jinux.pokat.org/jussi/) Esityksen rakenne Torikatu 10, Joensuu, SONY Bravia, Lieksan koulut = mitä yhteistä?

Lisätiedot

Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si

Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä si Kiinan tärkeimmät uskonnot: niiden historia, nykytila ja uskontojen välinen dialogi Paulos Huang 13.9.2011klo 10-12, 12, Helsinki pauloshuang@yahoo.com Uskonto -käsite 1. Uskonto, religio, religion Uskonnolla

Lisätiedot

Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne

Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne Kylmän sodan päättymisvaiheen tutkimustilanne REIMAG-konsortio Turku 18.8.2014 Juhana Aunesluoma Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 22.9.2014 1 Kylmän sodan tutkimuksen

Lisätiedot

TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Teknologian historia. Teknologiset vallankumoukset. Teknologian hyvyys. Juha Herkman, 19.3.

TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Teknologian historia. Teknologiset vallankumoukset. Teknologian hyvyys. Juha Herkman, 19.3. TET1050e Yhteiskunta ja audiovisuaalinen kulttuuri Teknologian historia Juha Herkman, 19.3.2014 Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos, viestinnän tutkimus Teknologiset vallankumoukset mediateknologia

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Vihdin visiopäivä 26.3.2009 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900- luvulla avasivat tien digitaaliseen tietoyhteiskuntaan Transistori

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut

Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut Digitaalisen TV-verkon liikennepalvelujen kokeilut FITS- syystapaaminen Jukka Andersson Digita Oy Jukka Andersson 30.10.2003 # 1 Digitaalisen television tulevaisuuden historia Business 2.0 lehti lokakuussa

Lisätiedot

Värijärjestelmät. Väritulostuksen esittely. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.

Värijärjestelmät. Väritulostuksen esittely. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Tällä tulostimella voidaan tulostaa värillisiä asiakirjoja. Värituloste herättää huomiota, lisää arvostusta ja tulosteen tai tietojen arvoa. käyttö lisää lukijoiden määrää, sillä väritulosteet luetaan

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti

Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos. Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna Matti Lehti Digitalisoituminen ja elinkeinorakenteiden muutos Harjoittelukoulujen juhlaseminaari Hämeenlinna 2.9.2010 Matti Lehti Tietotekniikan ja tietoliikenteen läpimurrot 1900-luvulla avasivat tien digitaaliseen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kevätpolku

Tulevaisuuden kevätpolku Tulevaisuuden kevätpolku Tervetuloa! Erityisasiantuntija, VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rousku Ohjelma 13:00 The Naked Approach pohjoismainen näkökulma hyperkytkeytyneeseen yhteiskuntaan - Toiminnanjohtaja Tuuli

Lisätiedot

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KURKI hankkeen loppuseminaari

KURKI hankkeen loppuseminaari Mannerkiinalaisen ja ulkokiinalaisen yritys- ja businesskulttuurin vertailua KURKI hankkeen loppuseminaari 30.10.2012 Timo Välttilä Taustaa: Asumis-/työkokemus Aasiassa 2005-2010 3.5 vuotta Singapore 2

Lisätiedot

Televisio, sarjakuva, video: elokuva kulttuurin kentässä. Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY

Televisio, sarjakuva, video: elokuva kulttuurin kentässä. Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY Televisio, sarjakuva, video: elokuva kulttuurin kentässä Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY Hongkongin elokuvateollisuus Samaan aikaan kun Hollywood teki paluun valtaelokuvan kansainväliseksi tuottajaksi,

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot

Media ja mainonta 2010 luvulla

Media ja mainonta 2010 luvulla Media ja mainonta 2010 luvulla VTT Asiakasseminaari 20.9.2010 Anna Viljakainen 2 AGENDA Mediamainonta kansainvälisesti Mediamainonta Suomessa Mediamarkkinoiden kehitystrendit mediaryhmittäin Mediamarkkinoiden

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005-2007

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005-2007 SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO Helsinki 8.2.2005 Y:\hallinto\tekstit\Tulossopimus 2005-2007.doc OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN ELOKUVA-ARKISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005-2007 Opetusministeriö ja Suomen elokuva-arkisto

Lisätiedot

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia

Lisätiedot

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Taito 2016 - Oppimisen ydintä etsimässä Tampere 11.5.2016 Pirjo Ståhle Tietojohtamisen professori Aalto-yliopisto Elintaso 16 kertaa korkeampi Elinaika

Lisätiedot

Internetin rakenteet sodassa - aseena ja uhrina samanaikaisesti. Jorma Mellin PJ, FICIX ry

Internetin rakenteet sodassa - aseena ja uhrina samanaikaisesti. Jorma Mellin PJ, FICIX ry Internetin rakenteet sodassa - aseena ja uhrina samanaikaisesti Jorma Mellin PJ, FICI ry 1 FICI? Suomen IP-yhdysliikennepiste Perustettu 1993, rekisteröity 2001 (Euroopan #1) 27 jäsentä (lokakuu 2008)

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

Tekijänoikeus ja piratismi

Tekijänoikeus ja piratismi Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n

Lisätiedot

NAISET ELOKUVAN HISTORIASSA ESSEEN TAVOITE ON KÄSITELLÄ ROOLIHAHMOJEN SEKÄ NAISEN ASEMAN KEHITTYMISTÄ 1920-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN.

NAISET ELOKUVAN HISTORIASSA ESSEEN TAVOITE ON KÄSITELLÄ ROOLIHAHMOJEN SEKÄ NAISEN ASEMAN KEHITTYMISTÄ 1920-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN. NAISET ELOKUVAN ESSEEN TAVOITE ON KÄSITELLÄ ROOLIHAHMOJEN SEKÄ NAISEN ASEMAN KEHITTYMISTÄ 1920-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN. Katariina Tolvanen 15MA HISTORIASSA MEDIAHISTORIAN ESSEE 1920-luku, moderninainen esiintyy

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia

Tieto- ja viestintäteknologia Tieto- ja viestintäteknologia Metropolia ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 14 000 Valmistuvia/vuosi 2500 Henkilökuntaa 1100 4 koulutusalaa kulttuuriala liiketalouden ala sosiaali- ja terveysala tekniikan

Lisätiedot

Tieteellisiä havaintoja kännykällä

Tieteellisiä havaintoja kännykällä Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten

Lisätiedot

VIESTINTÄÄ RYTMIHÄIRIÖN MAAILMASSA!

VIESTINTÄÄ RYTMIHÄIRIÖN MAAILMASSA! VIESTINTÄÄ RYTMIHÄIRIÖN MAAILMASSA! OLIPA KERRAN MAAILMA Se oli suoraviivainen. Tekojen vaikutukset olivat selkeitä. Se oli ennustettava. Organisaatiot luottivat pitkän aikavälin suunnitelmiin. SIINÄ

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

I lost many assumptions about the simple nature of right and wrong. Batman elokuva modernin ja postmodernin aikakauden taitekohdassa, 1989 2012

I lost many assumptions about the simple nature of right and wrong. Batman elokuva modernin ja postmodernin aikakauden taitekohdassa, 1989 2012 Ilostmanyassumptionsaboutthesimplenatureof rightandwrong Batman elokuvamoderninja postmoderninaikakaudentaitekohdassa, 1989 2012 PekkoIso Koivisto Tampereenyliopisto Yhteiskunta jakulttuuritieteidenyksikkö

Lisätiedot

Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015

Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015 Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015 Ei merkittäviä omistuksia mantereella ennen 1800-l. loppua Ennen 1800-l. epäsuora vaikutus Jesuiitat Kiinan hovissa Elintarvikkeet Amerikoista: maissi, bataatti,

Lisätiedot

Pienen kokoluokan kaasutustekniikoiden liiketoiminnan edellytykset kehittyvien maiden markkinoilla

Pienen kokoluokan kaasutustekniikoiden liiketoiminnan edellytykset kehittyvien maiden markkinoilla Pienen kokoluokan kaasutustekniikoiden liiketoiminnan edellytykset kehittyvien maiden markkinoilla Pikokaasu loppuseminaari 13 kesäkuuta 2013 Tatu Lyytinen VTT Teknologian Tutkimuskeskus 2 Tatu Lyytinen

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Lähetys- ja jakelutekniikat

Lähetys- ja jakelutekniikat Lähetys- ja jakelutekniikat Sami Andberg (Helsingin yliopisto) gamedbrains.tv / Andberg Consulting Oy Sisältöä Digitaalisen videon (ja äänen) tekniikasta Mediatiedostot, kehykset Kuva- ja äänivirrat Jakelutekniikat

Lisätiedot

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Opetushallitus 15.1.2016 Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki KIIKARISSA KIINA JA JAPANI 9:30 Seminaarin avaus Eira Kasper, Vaskivuoren

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

Kemiran yhtiökokous 2011. Yhtiökokous 22.3.2011 Harri Kerminen

Kemiran yhtiökokous 2011. Yhtiökokous 22.3.2011 Harri Kerminen Kemiran yhtiökokous 2011 Yhtiökokous 22.3.2011 Harri Kerminen HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden tapahtumiin

Lisätiedot

SmartSet virtuaalistudioratkaisu opetuksessa

SmartSet virtuaalistudioratkaisu opetuksessa Lumen 3/2016 TEEMA-ARTIKKELI SmartSet virtuaalistudioratkaisu opetuksessa Timo Puukko, MA, päätoiminen tuntiopettaja, kaupan ja kulttuurin ala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat: digitaalisuus, innovaatiot,

Lisätiedot

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa.

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. OSA 1: INTRO Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. Klikataan version valintakuvaa (ryhmäpeli) ja siirrytään eteenpäin Kertoja: Ryhmäpeli on tarkoitettu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN TIEDOTUSTOIMINTA BRITTEIN SAARILLA TOIMENPITEET JA KUSTANNUSARVIO 2015

HELSINGIN KAUPUNGIN TIEDOTUSTOIMINTA BRITTEIN SAARILLA TOIMENPITEET JA KUSTANNUSARVIO 2015 TARJOUS HELSINGIN KAUPUNGIN TIEDOTUSTOIMINTA BRITTEIN SAARILLA TOIMENPITEET JA KUSTANNUSARVIO 2015 Media Strategy, Lontoo Media Strategy, Lontoo 1 Viestinnän lähtökohdat Tämä toimintasuunnitelma käsittelee

Lisätiedot

LENNOL 50 V. & SUOMI 100 V. - TUPLAJUHLAT!

LENNOL 50 V. & SUOMI 100 V. - TUPLAJUHLAT! Kevät 2017 LENNOL 50 V. & SUOMI 100 V. - TUPLAJUHLAT! Vuosi 2017 on hieno. Olemme mukana Suomen 100-vuotisjuhlissa, ja Made by Finland -kampanjassa. Yhdessä Suomen juhlavuoden kanssa yrityksemme viettää

Lisätiedot

Suomen Pankin Maksufoorumi

Suomen Pankin Maksufoorumi Suomen Pankin Maksufoorumi 10.5.2016 Finlandia-talo SAMI KARHUNEN SOLINOR OY MAKSAMISESTA VELOITUSSOPIMUKSEEN JA PALVELUIDEN KÄYTTÖÖN SEKÄ OSTELUUN MAKSAMISESTA SOVITAAN PALVELUNTARJOAJAN TAI KAUPAN KANSSA.

Lisätiedot

Montaasista Jean-Luc Godardin silmin Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne

Montaasista Jean-Luc Godardin silmin Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne Montaasista Jean-Luc Godardin silmin 16.3.2017 Juha Oravala Aalto-yliopisto, kuvataidekasvatus, Miia Rinne Jean-Luc Godard (1930-) - Ranskalainen uusi aalto, tekijänpolitiikka - elokuvakriitikko/elokuvantekijä

Lisätiedot

TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA

TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Pörssin Avoimet Ovet 1.9.2015 1.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 1.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN YHTEISKUNTA

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / LIME VIHREÄ Angry Birds CLASSIC toppasaapas / KELTAINEN Angry Birds CLASSIC toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / MUSTA Angry Birds STELLA toppasaapas

Lisätiedot

FullHD herätyskello-valvontakamera

FullHD herätyskello-valvontakamera FullHD herätyskello-valvontakamera Käyttöohje Ajan asetus Kun kellonaika on näytössä paina SET, näytöllä näkyy nyt vuosi aseta oikea aika UP ja DOWNnäppäimillä ja paina SET uudelleen. Aset kuukausi, päivä,

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Ranskalainen arvoitus: Vesihyasintti Huomaat lammessa vesihyasintin Sen määrä kaksinkertaistuu joka päivä

Lisätiedot

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT 2 Liuskekaasua Eurooppaan? Forsström & Koljonen 2013. Arvioita liuskekaasun

Lisätiedot

Kokeilukulttuuri ja digiajan vallankumouksellisuus. Mikko Lampi, @jotudin Hacklab Mikkeli

Kokeilukulttuuri ja digiajan vallankumouksellisuus. Mikko Lampi, @jotudin Hacklab Mikkeli Kokeilukulttuuri ja digiajan vallankumouksellisuus Mikko Lampi, @jotudin Hacklab Mikkeli Hakkerismin lyhyt oppimäärä Entä todellisuudessa? Uuden luominen, kehittäminen ja parantaminen Sovellukset Laitteet

Lisätiedot

Monikanavaääni. Antti Silvennoinen Freelance ääni- ja valosuunnittelija. copyright Antti Silvennoinen 2009

Monikanavaääni. Antti Silvennoinen Freelance ääni- ja valosuunnittelija. copyright Antti Silvennoinen 2009 Antti Silvennoinen Freelance ääni- ja valosuunnittelija Mono Stereo Surround, monikanava? Mitä käsitteet mahtaa tarkoittaa? Mono: yksi tallennus kanava, yksi toistokanava Monoääntä tallennettiin yleisesti

Lisätiedot

Ohjelma Verkkolasku PK-yrityksen silmin

Ohjelma Verkkolasku PK-yrityksen silmin Ohjelma Verkkolasku PK-yrityksen silmin 09:00 Puheenjohtajan avaussanat: Kiihdytä tuottavampaan verkkolaskuaikaan! - Marika Kohonen, Basware 09:10 Kotimainen suoraveloitus päättyy aikaa enää muutama kuukausi.

Lisätiedot

TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA

TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA TEEMME KYBERTURVASTA TOTTA Heikki Roikonen, talousjohtaja Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki, 17.9.2015 17.9.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 17.9.2015 Nixu 2015 2 DIGITAALINEN

Lisätiedot

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet Sinisen Biotalouden mahdollisuudet MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA KESTÄVÄ KEHITYS 19.3.2015 Säätytalo Asmo Honkanen, LUKE Timo Halonen, MMM Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet ja kasvavat jännitteet Megatrendit KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?" Inhimilliset,

Lisätiedot

DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT

DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT DIGITAALISET TERVEYSPALVELUT KUOPIO 23.4.2015 JYRI WUORISALO KUOPIO INNOVATION TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY:N DIGI ROADSHOW-KIERTUE Digitaalinen maailma ja terveys Digitaalinen maailma kulttuurinen muutos Digitalisaatio

Lisätiedot

TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved.

TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved. Digitaalisuuden edistäjä TERVETULOA Yhtiökokous 1.4.2014 1. Teleste lyhyesti VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 2.Tilinpäätös

Lisätiedot

Miksi yrittäjyys kannattaa?

Miksi yrittäjyys kannattaa? STRATEGIAKAT SAUS Miksi yrittäjyys kannattaa? 1. Saat päättää omasta ajankäytöstäsi 2. Olet itse oma pomosi 3. Vain taivas on rajana 4. Pääset maksimoimaan kykysi 5. Saat vapautta 6. Voit tehdä sitä, mitä

Lisätiedot

Sulautuva sosiaalityö

Sulautuva sosiaalityö Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall.

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. We live in unpredictable times where the rules are Muokkaa changing perustyylejä so fast that formulas naps. for success are disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. Muokkaa Innovations

Lisätiedot

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella

Lisätiedot

Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa

Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa Näkökulmia kiinalaisten matkailun merkitykseen Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa Kurki-matkailuaamupäivä, Kouvola Projektipäällikkö Olli Hakala Technical Visits China Matkailun ja elämystuotannon Osaamiskeskus

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma

Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Kasvua biotalouteen rajapinnoista, esimerkkinä INKA ohjelma Alueellinen maaseutuverkostopäivä: Biotalouden mahdollisuudet Joensuu 22.10.2015 Harri Välimäki Joensuun Tiedepuisto Oy Mikä ihmeen biotalous?

Lisätiedot

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301)

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301) Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301) 09.09.2016 www.helsinki.fi/yliopisto 09.09.2016 1 Luennon sisältö 1. Tieteellinen tutkimustieto: EBSCO, Idäntutkimus,

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*)

Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*) Globaalit arvoketjut Pk-yrityksen näkökulmasta*) Timo Seppälä 27. Elokuuta, 2014; Helsinki *) This research is a part of the ongoing research project Value Creation and Capture The Impact of Recycling

Lisätiedot

KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT. FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto

KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT. FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto toni.lahtinen@uta.fi Ekologiset dystopiat kulttuuriteollinen trendi? Vuosituhannen vaihteessa luonnon ja kulttuurin suhteesta tuli yksi

Lisätiedot

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena KTT, KM Arja Rankinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto 4.6.2010 Kulttuurinen näkökulma Kulttuurin perusta Kulttuuri Sosiaalinen käyttäytyminen

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

Tämä koekokonaisuus pyrkii kehittämään oppilaan valmiutta suoriutua erilaisista tehtävistä.

Tämä koekokonaisuus pyrkii kehittämään oppilaan valmiutta suoriutua erilaisista tehtävistä. KOE 72 Opettajalle Kevään 2006 abiturientit osallistuvat ylioppilastutkinnon uudistettuun reaalikokeeseen, ainereaaliin. Historian aineryhmästä tulee kokeeseen kaikkiaan kymmenen tehtävää, joista kaksi

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

JOHDATUS RESURSSIPOHJAISEEN YHTEISKUNTAEVOLUUTIOON OSA II TUNNE ITSESI

JOHDATUS RESURSSIPOHJAISEEN YHTEISKUNTAEVOLUUTIOON OSA II TUNNE ITSESI JOHDATUS RESURSSIPOHJAISEEN YHTEISKUNTAEVOLUUTIOON OSA II TUNNE ITSESI Jani Laasonen 10.10.2010 ver. 1.0 Copyright Jani Laasonen (Teoksen ei-kaupallinen levitys suotavaa!) resurssipohjainentalous@gmail.com

Lisätiedot

Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet. Timo Rautajoki 9.10.2013

Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet. Timo Rautajoki 9.10.2013 Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet Timo Rautajoki 9.10.2013 Työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet elinkeinoelämän näkökulmasta Elinkeinoelämän tarpeisiin koulutetaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt TVT:n ja oppimisympäristöjen kehittäminen

Tulevaisuuden oppimisympäristöt TVT:n ja oppimisympäristöjen kehittäminen Tulevaisuuden oppimisympäristöt TVT:n ja oppimisympäristöjen kehittäminen Teemu Leinonen Media Lab Helsinki, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto Teemu Leinonen Professori, Uuden median

Lisätiedot

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab Tulevaisuuden radio Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tulevaisuus Lab Mediakäytön muutoksien ennakointi Avoin innovaatio ja tuotekehitys Toimintatapana verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 20.4.2005 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan audiovisuaalialan tukiohjelman täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa 1952 Helsingin Kameraseurassa toimi ns. "kengänauhakerho",

Lisätiedot

Tampere-Pirkkala AiRRport. Seutufoorumi Tampere, 13.11.2014 Vuorineuvos Kari Neilimo

Tampere-Pirkkala AiRRport. Seutufoorumi Tampere, 13.11.2014 Vuorineuvos Kari Neilimo Tampere-Pirkkala AiRRport Seutufoorumi Tampere, 13.11.2014 Vuorineuvos Kari Neilimo 1 AiRRport suuri mahdollisuus Pirkanmaalle ja koko Länsi-Suomelle Näin kaikki alkoi ja tässä ollaan nyt Elinkeinoelämä,

Lisätiedot

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri ELOKUVAT JA NÄYTTELYT Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri OHJELMA Hyödynnä halpaa elokuvat vain postimaksun hinnalla! Näyttelyissä kirjallisuusklassikoita ja aina myös uutta Osastojen näyttelytuotanto

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Linux. 00 Keskeiset piirteet. Unix ja Linux Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Vesa Ollikainen (muokannut M.Mäki-Uuro) Kysymyksiä

Linux. 00 Keskeiset piirteet. Unix ja Linux Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Vesa Ollikainen (muokannut M.Mäki-Uuro) Kysymyksiä Linux 00 Keskeiset piirteet Tux-pingviinin kuva: Larry Ewing, Simon Budig ja Anja Gerwinski Kysymyksiä 1. Mikä Linux on? 2. Kuinka Linux syntyi ja kehittyy? 3. Mitkä ovat Linuxin vahvuudet? 2 1 Linux on

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ

KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Lupaavat pörssiyhtiöt tilaisuus 3.3.2015 3.3.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 3.3.2015 Nixu

Lisätiedot

Asiakaslehden rooli ja näkymät viestinnässä 2015-2020. Kari Tervonen, roadmap director N2, 12.4. 2011

Asiakaslehden rooli ja näkymät viestinnässä 2015-2020. Kari Tervonen, roadmap director N2, 12.4. 2011 Asiakaslehden rooli ja näkymät viestinnässä 2015-2020 Kari Tervonen, roadmap director N2, 12.4. 2011 N2 on markkinointi- ja palvelumuotoilutoimisto. Identity Crystallization of the brand essence Strategies

Lisätiedot

Innovaatioiden kolmas aalto

Innovaatioiden kolmas aalto Innovaatioiden kolmas aalto TeliaSonera Finland Oyj 4.4.2005 Olli Martikainen Oulun yliopisto Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Sisältö Miten innovaatiot syntyivät Telealan näkymä 1994 - Kolmas aalto

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 9146/16 AUDIO 64 CULT 44 DIGIT 53 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 8668/16 AUDIO 53 CULT

Lisätiedot