Taulukko 1. Turvallisuuskysymysten liittäminen laitossuunnitteluun (Turney 1987) Turvallisuuskysymysten liittäminen laitossuunnitteluun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taulukko 1. Turvallisuuskysymysten liittäminen laitossuunnitteluun (Turney 1987) Turvallisuuskysymysten liittäminen laitossuunnitteluun"

Transkriptio

1 (9) POIKKEAMATARKASTELU 1 YLEISTÄ POIKKEAMATARKASTELUSTA Turvallisuuteen kohdistuvien tarkastelujen tulisi olla osa suunnitteluprosessia aivan sen alusta lähtien. Alkuvaiheen tarkastelut voivat olla hyvinkin lyhyitä ja karkeita tarkentuen myöhemmin suunnittelun etenemisen myötä. Lähtökohtana on se, että alkuvaiheessa on parhaat mahdollisuuden vaikuttaa lopulliseen toteutukseen aina sen perusratkaisuja myöten. Taulukossa 1 on esitetty ICI:n (Imperial Chemical Industries) soveltama kuusivaiheinen menettelytapa turvallisuuskysymysten liittämisestä laitossuunnitteluun (Turney 1987). Taulukko 1. Turvallisuuskysymysten liittäminen laitossuunnitteluun (Turney 1987) Turvallisuuskysymysten liittäminen laitossuunnitteluun I Projektin esiselvitys - Prosessikemikaaleihin liittyvien vaarojen tunnistaminen - Tärkeimpien ympäristöongelmien tunnistaminen ja sijoituspaikkavaihtoehtojen arviointi - Numeeristen kriteerien määrittely soveltuvin osin II Prosessi- ja projektispesifiointi - Prosessin virtauskaavion tarkastelu - Merkittävien vaarojen tunnistaminen - Laitossuunnitelman arviointi sopivien turvallisuuskriteerien avulla - Uudelleen suunnittelua vaativien alueiden määrittely III Suunnittelu - Laitoksen toiminnan kriittinen tutkiminen PI-kaavioiden sekä alustavien ajo-ohjeiden ja kunnossapitosuunnitelman perusteella - Käyttötilanteiden muutosten ja hätätilanteiden tarkastelu IV Rakentaminen - Turvallisuuskatselmukset, joilla varmistetaan aikaisempien tarkastelujen yhtäpitävyys laitoksen kanssa V Käyttöönotto - Laitoksen lopulliset turvallisuustarkastelut VI Käyttö - Lopullinen turvallisuustarkastelu täysin käyttöönotetulla laitoksella - Laitokselle ja ajo-ohjeisiin tehtävien muutosten vaikutusten arviointi Ensimmäiset tarkastelut tehdään projektin esiselvitysvaiheessa. Niiden tavoitteena on selvittää mahdolliset raaka-aineiden sisältämät vaarat. Tällöin on vielä riittävästi aikaa etsiä tarvittavia lisätietoja vaikkapa kokeiden avulla (esimerkiksi uuden polttoaineen räjähdysrajojen tai uuden tuotteen toksisten vaikutusten arviointi). Tässä yhteydessä määritellään myös prosessissa sovellettavat vaarojen hyväksymiskriteerit. Myös seuraavat, spesifiointivaiheen turvallisuusanalyysit, laaditaan ennen projektin toteutuspäätöstä. Laitoksen tärkeimmät yksiköt kuten reaktorit, skrubberit, tislauskolonnit, kompressorit, jne. ovat tar

2 2 (9) kastelun kohteina. Tässä vaiheessa tehdään myös vaarojen esiintymistaajuuksien ja seurauksien alustava arviointi. Laitossuunnittelun edetessä analysoija ymmärtää yhä paremmin miten vaaraa sisältävä tapahtumaketju voi kehittyä onnettomuudeksi. Ne toiminnan piirteet ja ominaisuudet, jotka ovat osa onnettomuusketjua, ovat potentiaalisia kohteita toiminnan vaarojen hallinnan ja riskien vähentämisen kannalta. Seuraavassa vaiheessa laadittava turvallisuusanalyysi liittyy prosessin yksityiskohtaiseen suunnitteluun. Tällöin on jo tehty päätös projektin toteuttamisesta. Tarkastelu perustuu laitosta kuvaaviin putkisto- ja instrumentointikaavioihin (PI-kaaviot). Käytettävä menetelmä on yleensä poikkeamatarkastelu (HAZOP). Siinä muodostetaan yleensä 4-5 henkilön työryhmä käymään PI-kaaviot läpi putkilinjoittain ja säiliöittäin. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös kunnossapitoa, käyttöönottovaihetta, testausta sekä ylös- ja alasajotilanteita. PI-kaavioiden huolellinen läpikäynti on tärkeää koko projektille. Laajojen hankkeiden PI-kaavioiden perusteella tehtävä poikkeamatarkastelu voi vaatia usein viikkoja, toisinaan jopa kuukausia kalenteriaikaa sekä merkittävästi myös työaikaa. Rakennusvaiheen aikana tehtävien turvallisuustarkastelujen tavoitteena on varmistaa, että aikaisemmissa vaiheissa tehdyt oletukset ja päätökset toteutuvat laitoksella. Käyttöönottovaiheessa laitoksen tulevasta käytöstä vastaavat tekevät tarvittavat turvallisuustarkastukset yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Toisinaan on tarpeen tehdä vielä merkittäviäkin muutoksia ennen varsinaisen tuotannon aloittamista. Tällöin tulee arvioida näiden muutosten vaikutus laitoksen turvallisuuteen ja aikaisempien tarkastelujen aikana tehtyihin päätöksiin. Varsinaisen tuotantovaiheen alettua tehdään viimeinen turvallisuustarkastelu, jossa varmistetaan, että laitos täyttää asetetut turvallisuuskriteerit ja etteivät mahdolliset käytön alkuvaiheessa tehdyt muutokset ole heikentäneet suunnittelun yhteydessä tehtyjä oletuksia tai ole niiden kanssa ristiriidassa. Havainnot liitetään aikaisempaan dokumentointiin niin, että niitä voidaan käyttää hyväksi myös tulevaisuudessa. 2 MILLOIN ANALYYSI KANNATTAA LAATIA Prosessiteollisuudessa yleisesti käytetty poikkeamatarkastelu kehitettiin alunperin tukemaan uusien prosessilaitosten suunnittelua. Erityisesti silloin, kun suunnitellaan uudentyyppistä laitosta, josta ko. yrityksessä ei ole aikaisempia kokemuksia, turvallisuusanalyysin käyttö on tarkoituksenmukaista. Laitoksessa käsiteltävien aineiden vaarallisuus (myrkyllisyys sekä palo- ja räjähdysvaarallisuus) tai kemiallisten reaktioiden turvallisuusmarginaalien pienuus ovat selviä perusteita analyysin laadinnalle. Toisinaan viranomaiset saattavat edellyttää osana laitoksen rakennus- tai käyttöönottoluvan myöntämistä systemaattisen selvityksen laitoksen riskeistä sekä niiden pienentämiseksi ja hallitsemiseksi toteutetuista keinoista. Tällöin poikkeamatarkastelua voidaan käyttää laitoksen vaarojen tunnistamiseen. Tavoitteena on kuitenkin jäsentynyt näkemys laitoksen riskeistä sekä tarvittavista turvallisuutta edistävistä toimenpiteistä ei laitoksen turvallisuustason demonstrointi. Tilanteessa, jossa laitos rakennetaan täysin standardiratkaisujen pohjalta ja vastaavista laitoksista yrityksellä on runsaasti kokemuksia, poikkeamatarkastelu tuo yleensä esiin vain hyvin vähän uutta. Tällöin yleensä onkin riittävää mm. suunnittelukatselmusten ja tarkistuslistojen käyttö.

3 3 (9) Turvallisuusanalyysien osalta tulee aina muistaa, etteivät ne miltään osin voi kompensoida puutteellista suunnittelua. Analyysien tavoitteena ei ole suunnitella laitosta uudelleen, vaan antaa tuki jo ennestään korkeatasoiselle suunnittelulle erityisen vaativissa suunnittelukohteissa. Analyysit tulee nähdä suunnittelun laatua varmistavana toimintana. Turvallisuusanalyysiä on käytetty menestyksellisesti myös toiminnassa olevien laitosten turvallisuuden ja käyttövarmuuden parantamiseen. Tällöin teknisten muutosten tekeminen on kuitenkin kalliimpaa ja mahdollisuudet ovat selvästi rajallisemmat kuin suunnittelun aikana. Poikkeamatarkastelu on selvästi eniten käytetty menetelmä prosessiteollisuudessa. Se onkin osoittautunut hyväksi yleismenetelmäksi. Rajoituksina todettakoon kuitenkin suurehko resurssitarve varsinkin tehtäessä poikkeamatarkastelu PI-kaavioiden perusteella. Poikkeamatarkastelu ei myöskään kata kaikkia eri riskityyppejä kuten myöhemmin esitettävät esimerkit osoittavat. Toisinaan poikkeamatarkastelua ennen on käytetty tarkistuslistoja ja potentiaalisten ongelmien analyysia nopean yleiskuvan saamiseksi ja yksityiskohtaisempien tarkastelujen kohdentamiseksi. Kokemusten mukaan näin voidaan tehostaa resurssien käyttöä sekä saada parempi kattavuus myös eri riskityyppien osalta. Tarkistuslistojen rajoituksena on kuitenkin niiden huono soveltuvuus tilanteisiin, joissa on monia tuntemattomia tekijöitä. Tällöin moni asia jää odottamaan suunnittelun kautta saatavaa vastausta sekä tarkempaa arviointia esimerkiksi poikkeamatarkastelun yhteydessä. Tyypillisiä poikkeamatarkastelua täydentäviä menetelmiä ovat toimintovirheanalyysi vikapuu- ja tapahtumapuuanalyysit organisaation toimintaan kohdistuvat analyysit (MORT) ja auditoinnit. 3 POIKKEAMATARKASTELUN SUUNNITTELU 3.1 Resursointi Prosessilaitoksen systemaattinen tarkastelu vaatii merkittävän työpanoksen ja hyvän ammattitaidon. Poikkeamatarkastelun laadinta vaatiikin selkeän resursoinnin, jossa otetaan huomioon kohteen laajuus ja monimutkaisuus. Vain näillä edellytyksillä tarkastelu voi tuottaa luotettavia tuloksia ja todella parantaa laitoksen turvallisuutta ja käyttövarmuutta. 3.2 Työryhmän valinta Työryhmän vetäjän tulee olla kokenut poikkeamatarkastelujen laatija. Muiden osanottajien tulee edustaa hyvää kohdelaitoksen toiminnan tuntemusta. Ryhmän osanottajia valittaessa tulee lähtökohtana olla kunkin osanottajan syvällinen tieto kohdelaitoksesta sekä hänen mahdollisuutensa osallistua suunnitellussa aikataulussa analyysin laadintaan. Paraskaan asiantuntemus ei auta, jos se ei ole käytettävissä kuin parissa kokouksessa. Esimerkiksi uuden lämpöpumpun suunnittelun tueksi muodostettiin seuraavanlainen poikkeamatarkastelun työryhmä: projektipäällikkö projektin laatuvastaava (toimi myös poikkeamatarkastelun vetäjänä) lämpöhydrologian asiantuntija korroosion asiantuntija toksikologian asiantuntija

4 4 (9) turvallisuusanalyysin asiantuntija. Mikäli työryhmän jäsenet eivät ole aikaisemmin olleet tekemisissä poikkeamatarkastelun kanssa, heille tulee järjestää aluksi tähän liittyvä lyhyt koulutus. Siinä tulee kertoa itse menetelmästä ja sen soveltamisesta sekä poikkeamatarkastelun tavoitteista ja muissa hankkeissa saaduista kokemuksista. Työryhmän jäsenen tulee ymmärtää, että poikkeamatarkasteluun tehtävä panostus on hyödyllinen sekä suunnittelijan että prosessin tulevien käyttäjien kannalta. Poikkeamatarkastelun vetäjän rooli on keskeinen toiminnan onnistumisen kannalta. Vetäjänä toimivalla tulee olla aikaisempaa kokemusta poikkeamatarkasteluun osallistumisesta. Vetäjäksi voi kehittyä hyvin toimimalla aluksi työryhmän jäsenenä ja sen jälkeen sihteerinä. Vasta tämän jälkeen tulisi aloittaa ryhmän vetäminen. Mikäli yrityksestä ei löydy tätä mahdollisuutta, kannattaa kytkeä mukaan ulkopuolinen asiantuntija. Tämä on mukana kouluttamassa ja käynnistämässä toimintaa. Paras oppiminen tapahtuu tekemällä yhdessä kokeneemman asiantuntijan kanssa, ei yleisissä koulutustilaisuuksissa. Seuraavassa on lueteltu eräitä tärkeitä poikkeamatarkastelujen vetämisen liittyviä tekijöitä. Vetäjän tulee olla hyvä kuuntelija ei tule sallia jonkun työryhmän jäsenen toimimista puolustuskannalla tulee huolehtia kaikkien työryhmän jäsenten osallistumista keskusteluihin tulee varmistaa, että työryhmällä on käytettävissään ajan tasalla olevat tiedot analysoitavasta kohteesta tulee olla tietoja vastaavantyyppisten laitosten onnettomuuksista ja niiden tyypillisistä syistä ja seurauksista tulee perehtyä kohdelaitoksen toimintaan niin, että hän ymmärtää sen toimintaperiaatteet ja voi jakaa laitoksen sopiviin osiin kokouksia varten. Työryhmän vetäjän tulisi ylläpitää osaamistaan niin, että hän vetäisi vuosittain vähintään yhden poikkeamatarkastelun. Muuten tarvittava osaaminen pääsee unohtumaan. Työryhmäkokouksiin tule saada avoin ilmapiiri niin, että työryhmän jäsenet uskaltavat ilmaista ajatuksensa. Työryhmän vetäjän ei tule sallia jonkun ryhmän jäsenen dominoivaa osallistumista. Vetäjän ei tule myöskään sallia keskustelun rönsyilemistä asiasta toiseen tai siirtymistä pois itse pääasiasta. Kokouksissa on syytä muistaa, että ryhmän tavoitteena on löytää prosessiin liittyvät puutteet ei suunnitella laitosta uudelleen. Ryhmä voi esittää ideoita aina kun niitä välittömästi tulee esiin, mutta varsinainen prosessi- ja laitossuunnittelu tapahtuu kokousten ulkopuolella. 3.3 Aineiston keruu Poikkeamatarkastelu perustuu työryhmän käytettävissä olevaan laitoskuvaukseen sekä heidän omiin tietoihinsa laitoksen toimintaan liittyvissä kysymyksissä. Mikäli laitoskuvaus ei joltain osalta vastaa todellisuutta, ei laadittu analyysikään voi tältä osin pitää paikkaansa. Suunnitteilla olevassa laitoksessa usein tulee uusia muutoksia laitteistoon vielä poikkeamatarkastelun jälkeen. Nämä muutokset on yleensä syytä tarkistaa jälkeenpäin. Vastaavasti toiminnassa olevalla laitoksella on yleensä se tilanne, että laitokseen on tehty myös sellaisia muutoksia, joita ei ole viety piirustuksiin. Tällöin piirustukset tulee päivittää ajan tasalle ennen analyysin aloittamista. Uuden laitoksen suunnittelussa on syytä varmistaa hyvissä ajoin ennen poikkeamatarkastelun aloittamista, että tarvittavat tiedot käytettävistä kemikaaleista sekä kemiallisista reaktioista ovat asianmukaisesti tiedossa.

5 5 (9) 4 POIKKEAMATARKASTELUN TOTEUTUS 4.1 Poikkeamien muodostaminen Poikkeamilla tarkoitetaan eroavuuksia suunnitellusta toiminnasta ja ne saadaan esiin käyttämällä järjestelmällisesti avainsanoja. Yleisimmät avainsanat ovat: EI, EI MITÄÄN ENEMMÄN VÄHEMMÄN MUUTA LISÄKSI OSA, OSITTAIN PÄINVASTAINEN Lisäksi käytetään toisinaan seuraavia avainsanoja: MUUTA AIKAISEMMIN MYÖHEMMIN ENNEN JÄLKEEN HITAASTI NOPEASTI Yhdistämällä avainsanat sopivalla tavalla toimintaa, ainetta, jne. kuvaavaan sanaan saadaan aikaan poikkeama: EI + VIRTAUS = EI VIRTAUSTA ENEMMÄN + KLOORI = ENEMMÄN KLOORIA VÄHEMMÄN + LÄMPÖTILA = ALHAISEMPI LÄMPÖTILA MUUTA LISÄKSI + ILMA + TYPPI = ILMAA TYPEN JOUKOSSA 4.2 Analyysikohteen tarkastelu Jokaista analyysikohdetta tarkastellaan käymällä läpi kaikki sovellettavat poikkeamat. Tyypillisiä analyysikohteita ovat: yksittäinen putki venttiileineen, pumppuineen ja instrumentointeineen reaktori lisälaitteineen varastointisäiliö lisälaitteineen jne. Syillä tarkoitetaan niitä syitä, jotka saattavat aiheuttaa poikkeamat. Kun poikkeamalle on osoitettu mahdollinen tai realistinen syy, sitä voidaan pitää merkityksellisenä. Seuraukset ovat poikkeamista johtuvia seurauksia, jotka kohdistuvat ihmisiin, ympäristöön, tuotantolaitteisiin, tuotteeseen tai liiketoimintaan. Poikkeamatarkastelu on pitkälti ohjattua. Ryhmän vetäjä johtaa keskustelua ja noudattaa ennakolta tekemäänsä tutkimussuunnitelmaa. Jos tarkastelun pohjana on PI-kaavio, on hyvä aloittaa raaka-

6 6 (9) ainesäiliöistä ja edetä putki kerrallaan kohti reaktoreita ja muita tuotantolaitteita. Valittu tarkastelukohteen esimerkiksi putken toiminta määritellään tarkasti, sillä poikkeamia ei voida kartoittaa ennen kuin jokainen ryhmän jäsen tietää tarkoin, miten laitteiston kunkin osan tulee toimia. Kohteen kaikki vaiheet tarkastellaan erikseen. Näitä ovat esimerkiksi ylösajovaihe, normaali ajo, alasajovaihe sekä seisakki. Eräprosessien kohdalla sekvenssit tuotavat lisää kompleksisuutta tarkasteluun. Kun osa putkea tai säiliötä on käsitelty loppuun, ryhmän vetäjän tulee tehdä siitä merkintä varmistaakseen, että kaikki osat tulevat kunkin piirustuksen osalta käsitellyksi. 4.3 Analyysin dokumentointi Poikkeamatarkastelun dokumentointia varten on kehitetty erialisia lomakkeita sekä tietokonepohjaisia työvälineitä. Työryhmän keskustelusta tulee kirjata keskeinen yhteenveto, josta selviävät merkittäviksi arvoidut poikkeamat sekä niihin johtavat syyt ja seuraukset sillä tarkkuudella, että myös myöhemmin voidaan ymmärtää muistinpanot ja niiden logiikka. Tällä on merkitystä erityisesti tehtäessä myöhemmin muutoksia suunniteltuun laitteistoon ja arvioitaessa muutosten vaikutuksia. Tulosten dokumentointiin vaikuttaa analyysin tavoitteet ja se, miten tuloksia on tarkoitus käyttää. Mikäli tulokset siirretään suunnittelun jälkeen laitoksen operaattorien tueksi, käydyt keskustelut on tarpeen dokumentoida selvästi yksityiskohtaisemmin. Tällöin käytössä esiintyvien häiriötilanteiden hallinnan tueksi saadaan laajempi tietokanta. Viranomaiset edellyttävät turvallisuusanalyysien laadintaa uusilla laitoksilla osana laitosten luvan myöntämistä. Mikäli poikkeamatarkastelun tuloksista on tarkoitus tiedottaa myös viranomaisille, on tätä varten tarpeen tehdä erillinen yhteenveto keskeisistä tuloksista. Taulukko 2 esittää esimerkin tällaisen raportin rakenteesta. Taulukko 2. Ehdotus analyysiraportin sisällysluetteloksi EHDOTUS SISÄLLYSLUETTELOKSI Yhteenveto yrityksen johdolle Sisällysluettelo I Yhteenveto laitoksen päälliköille II Johdanto ja työn rajaus III Yhteenveto tunnistetuista merkittävistä vaaroista IV Suosituksia V Teknilliset viitteet Liite A Poikkeamatarkastelu-lomakkeet Liite B Kuvaus onnettomuuspäästöistä Liite C Luettelo toimenpiteistä Liite D Käytetty kirjallisuus YHTEENVETO YRITYKSEN JOHDOLLE Yhden sivun yhteenveto, jossa esitetään mitä tutkittiin ja mitkä ovat tutkimuksesta aiheutuvat tärkeimmät toimenpiteet. YHTEENVETO LAITOKSEN PÄÄLLIKÖILLE 3-5 sivun selostus siitä mitä tutkittiin ja mitkä olivat tärkeimmät havainnot. JOHDANTO JA TYÖN RAJAUS Esitetään selkeästi tutkittavan kohteen rajat sekä ajankäyttö. YHTEENVETO TUNNISTETUISTA MERKITTÄVISTÄ VAAROISTA Yhteenveto merkittävimmistä tutkimuksessa tunnistetuista vaaroista.

7 7 (9) SUOSITUKSIA Yhteenveto suositelluista prosessi- ja laitteistomuutoksista. LIITE A. POIKKEAMATARKASTELU-LOMAKKEET Kaikki poikkeamatarkastelulomakkeet kerätään yhteen liitteeseen. LIITE B. KUVAUS ONNETTOMUUSPÄÄSTÖISTÄ Yksityiskohtainen kuvaus onnettomuuksista johtuvista merkittävimmistä päästöskenaarioista. Huomioidaan erityisesti ne tilanteet, jotka voivat altistaa ulkopuolisia myrkyllisille tai palaville päästöille. Nämä päästöskenaariot kytketään poikkeamatarkastelulomakkeisiin käyttämällä numerointia. LIITE C. LUETTELO TOIMENPITEISTÄ Toimenpideluettelo kuvaa tarkasti mitä tulee tehdä ja kenen vastuulla asian eteenpäin vieminen on. LIITE D. KÄYTETTY KIRJALLISUUS Luettelo tutkimuksen yhteydessä läpikäydyistä dokumenteista (piirustukset, työohjeet, jne.). Käytetyt PI-kaaviot liitetään mukaan ja niihin merkitään tarkasti tutkimukseen sisällytetyt osat. 5 KÄYTÄNNÖN ONGELMIA POIKKEAMATARKASTELUN LAADINNASSA 5.1 Työryhmän mielenkiinto Työryhmän panos on poikkeamatarkastelussa ensiarvoisen tärkeää ja ryhmän motivointi voi olla pidemmän päälle vaikeaa. Usein analyysi tehdään ajankohtana, jolloin projekti on muutenkin kiihkeimmillään. Jokaisella on kädet täynnä muitakin tehtäviä. Mielenkiinto säilyy silloin kun tarkastelusta todetaan olevan hyötyä. Suunnittelun taso on Suomessa ja muissa länsimaissa hyvä ja toisinaan voi olla vaikeaa löytää realistisilta tuntuvia poikkeamia. Näin on etenkin silloin kun suunnittelutyö perustuu jo käynnissä olevaan laitokseen, josta on käyttökokemuksia ja josta on aiemminkin tehty poikkeamatarkastelu. Laitossuunnittelun tullessa ulkopuoliselta insinööritoimistolta tai laitevalmistajalta käy helposti niin, että tulevista käyttäjistä ja paikallisista suunnittelijoista koostuvalla analyysiryhmällä ei ole riittävästi tietoa aikaansaadakseen hyvätasoisen analyysin. Tiedon puute voi laskea henkilöiden motivaatiota ja täten analyysin laatutaso laskee. Koulutustilaisuutena poikkeamatarkastelu on kuitenkin verraton ja näin ollen motivaatiotaso voi myös nousta. Laitostoimittajan tekemää turvallisuusanalyysiä ei kuitenkaan suositella pohjaksi analyysiä tehdessä, sillä on olemassa vaara, että siihen luotetaan liikaa, jolloin motivaatio yrittää löytää uusia poikkeamia puuttuu. Puheenjohtajan tai sihteerin tehtävänä voi olla verrata toimittajan ja oman ryhmän tuloksia keskenään. 5.2 Avoin, rakentava ja kritiikin hyväksyvä ilmapiiri Työryhmälle tulee tehdä selväksi, että tarkoituksena ei ole kritisoida toisen tekemää suunnittelutyötä, vaan rakentavalla tavalla löytää turvallisuuden ja käyttövarmuuden kannalta parempia ratkaisuvaihtoehtoja. Mitä varhaisemmassa vaiheessa poikkeamatarkastelu aloitetaan sitä vähemmän hukataan resursseja uusiksi menevään suunnitteluun. Rakentavan ilmapiirin luominen voi toisinaan olla vaikeaa. Syinä voidaan mainita mm. kielteinen tai varauksellinen asenne - motivaation puute - riittämättömästi tietoa työn päämäärästä puolustuskannalla olo - ei siedä oman työn kritisointia - aliarvioi puutteita suunnittelussa

8 8 (9) - tukahduttaa keskustelun - väittää kaiken voitavan jo tehdyksi rohkeuden puute - ei uskalla paljastaa tiedonpuutettaan - ei uskalla paljastaa kaikkia (negatiivisia) tietoja - ei uskalla väittää esimiehelle vastaan kokousväsymys - liian pitkät kokoukset - liian usein toistuvat kokoukset - sopimaton aika kokoukselle työympäristö - rauhaton ympäristö - keskeytyksiä (hakulaitteet, puhelin...) riittämättömät perustiedot. 6 POIKKEAMATARKASTELUN KATTAVUUS Poikkeamatarkastelu ei tuo kaikkia riskityyppejä esille. Parhaiten paljastuvat itse prosessin toiminnassa esiintyvät poikkeamat ja prosessilaitteista aiheutuvat syyt. Esimerkiksi ihmisen toimintaan liittyvät tekijät tulevat vain osittain mukaan poikkeamatarkastelussa. Sama koskee rakenteisiin ja automaatiojärjestelmään liittyviä tekijöitä. Nämä tulevat mukaan vain siinä laajuudessa kuin työryhmän jäsenet oman asiantuntemuksensa pohjalta niitä osaavat ottaa huomioon. Poikkeamatarkastelussa ei yleensä käydä näitä alueita systemaattisesti läpi. Seuraavassa eräitä esimerkkejä näistä tekijöistä: Laitteen sijainti: laitteiston osien keskinäinen läheisyys siten että niiden välille voi syntyä haitallinen keskinäinen vaikutus. Esimerkiksi ylemmässä kerroksessa oleva syöttövesisäiliö vuotaa ja vesi pääsee suoraan alapuolella sijaitsevaan ristikytkentähuoneeseen aiheuttaen merkittävän häiriön automaatiojärjestelmän toiminnassa. Ihmisen toiminta: Poikkeamatarkastelussa huonosti tunnistettavia ovat mm. häiriötilanteen väärä arviointi, kunnossapitovirhe ja asennusvirhe. Esimerkiksi prosessiin asennetaan venttiili, joka ei vastaa piirustuksissa ilmoitettua (esimerkiksi pronssiventtiili ammoniakkilinjassa). Automaatiojärjestelmä: Esimerkiksi säiliön pinnankorkeudesta on näyttö ainoastaan säiliön vierellä, jolloin ohjaamossa ei ole tarkkaa tietoa säiliön tyhjenemisestä. Kahden varastojärjestelmän kohdalla laadittiin ensin poikkeamatarkastelu ja sen jälkeen purkaus- ja lastaustoimintoihin kohdistunut toimintovirheanalyysi. Toimintovirheanalyysi ei tuonut esille uusia poikkeamia, mutta se toi esille useita uusia syitä jo aikaisemmin havaituille poikkeamille. Koska laitoksen turvallisuutta ja käyttövarmuutta parantavat toimenpiteet perustuvat usein tunnistettuihin poikkeamien syihin, toimintovirheanalyysin tuottamat uudet tiedot johtivat useisiin uusiin parannuksiin. 7 ESIMERKKEJÄ TULOKSISTA Turvallisuusanalyysin tavoitteena on parantaa suunnittelun laatua siten, että laitos toimii turvallisesti ja luotettavasti. Turvallisuusanalyysin kustannusten ja hyötyjen arvioinnissa tarkastellaan näin ollen onnettomuuksien ja onnettomuusriskin vähenemistä sekä käyttöhäiriöiden vähenemistä. Poikkeamatarkastelu on yleisimmin prosessiteollisuudessa käytetty vaarojen tunnistamismenetelmä. Sen avulla voidaan parantaa suunnittelun laatua ja vähentää tarvetta rakentamis- ja käyttöönottovaiheessa tehtäviin muutoksiin.

9 Shafagi ja Gibson ovat esittäneet esimerkin poikkeamatarkastelun vaikutuksista muutostarpeisiin ja laitoksen käyttökustannuksiin. Analyysin laadintakustannukset olivat 0,2 % investoinnista. Poikkeamatarkastelun avulla havaittujen puutteiden/virheiden korjaaminen aiheutti noin dollarin kustannukset. Mikäli poikkeamatarkastelua ei olisi tehty, olisi osa em. muutoksista joka tapauksessa jouduttu tekemään. Tällöin, projektin edettyä jo pidemmälle, muutoskustannukset olisivat olleet kuitenkin selvästi suuremmat, lähes 1,5 milj. dollaria. Osa poikkeamatarkastelun perusteella tehdyistä muutoksista olisi ollut mahdotonta tehdä suunnitteluvaiheen jälkeen. Näistä puutteita arvioitiin aiheutuvan dollarin ylimääräiset käyttömenot vuosittain. Mikäli laitoksen käyntiajaksi arvioidaan 10 vuotta, muodostuvat käyttömenoissa saavutettavat säästöt jopa merkittävimmäksi säästöeräksi tässä esimerkkitapauksessa (Shafagi & Gibson 1985). 9 (9)

Toimintovirheanalyysin kuvaus

Toimintovirheanalyysin kuvaus 28.11.2002 1 (5) Toimintovirheanalyysin kuvaus Toimintovirheanalyysin avulla tunnistetaan ja arvioidaan ihmisen suorittaman työ-tehtävän eri toimintoihin liittyviä virhemahdollisuuksia. Tarkasteltavat

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa Moduuli 2: Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa PI-kaavio poikkeamatarkastelun

Lisätiedot

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta

Lisätiedot

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ. Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia

2. päivä. Etätehtävien purku Poikkeamat. Poikkeamat Auditoinnin raportointi Hyvän auditoijan ominaisuudet Harjoituksia OAMK / Luova 4.5. ja 11.5. Sisäinen auditointi osa Oamkin ympäristöohjelmatyötä Sisältö 1. päivä Johdanto Auditoinnin tavoitteet Ympäristöstandardin (ISO 14001) pääkohdat Alustava ympäristökatselmus Auditoinnin

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2014

Toimialan onnettomuudet 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista esim. valvontakäynneillä,

Lisätiedot

Ei näyttöä tai puheen tasolla

Ei näyttöä tai puheen tasolla Jyväskylän yliopisto 1(5) Dokumenteilla tarkoitetaan suuntaa ohjaavia asiakirjoja, strategioita ja linjauksia. Keskeisiä ovat vain ko. auditointikohdetta koskevat ja ohjaavat dokumentit. Dokumentit voivat

Lisätiedot

Kunnossapitopäällikön tekemä kolmannen vaiheen auditointi

Kunnossapitopäällikön tekemä kolmannen vaiheen auditointi Sivu 1(6) Kunnossapitopäällikön tekemä kolmannen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu kolmannen vaiheen auditointiin (KUP 3), joka tehdään viimeistään 1 kk ennen seisokkia. Seisokin

Lisätiedot

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Aihe 1: Yksikköprosessit Tavoite Tavoitteena on oppia tarkastelemaan prosessikokonaisuutta jakamalla se helpommin käsiteltäviksi osiksi eli yksikköprosesseiksi Miksi

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä Anne Silla ja Juha Luoma VTT Click to edit Master Tutkimuksen title style tavoitteet Click Selvittää to edit toimintatapoja

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

Tehtaanjohtajan tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi

Tehtaanjohtajan tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi Sivu 1(6) Tehtaanjohtajan tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu ensimmäisen vaiheen auditointiin (TEJ 1), joka on hyvä tehdä aina yrityksen turvallisuusjohtamisjärjestelmää

Lisätiedot

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja

Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen

Lisätiedot

Käyttöpäällikön tekemä toisen vaiheen auditointi

Käyttöpäällikön tekemä toisen vaiheen auditointi Sivu 1(5) Käyttöpäällikön tekemä toisen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu toisen vaiheen auditointiin (KÄP 2), joka tehdään (vuosi)seisokin suunnittelun alkuvaiheessa. Sopiva

Lisätiedot

Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä. Tuija Luoma, VTT

Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä. Tuija Luoma, VTT Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä Tuija Luoma, VTT RÄJÄHDYSVAARALLISEN TYÖYMPÄRISTÖN HENKILÖTURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Tekijät määritetty

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA

Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA PROJEKTITOIMINNAN ONGELMIA Kaikkea mahdollista nimitetään projekteiksi Projekti annetaan henkilöille muiden töiden ohella Ei osata käyttää

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Liite 4 Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä- alueurakka-alueella 2016 2018 LAATUSUUNNITELMAMALLI 9.8.2016 9.8.2016 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman

Lisätiedot

SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE

SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE SOVELLUSPROJEKTIN ARVIOINTILOMAKE Arviointilomake on tarkoitettu Sovellusprojektin vastaavan ohjaajan arvioinnin tueksi, eikä sillä siten tule korvata erillistä projektilausuntoa. Useaa arviointikohtaa

Lisätiedot

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ Yhteistoimintaryhmä 20.12.2010 Kaupunginhallitus 10.1.2011 Sisällysluettelo 1. Merkitys... 3 2. Synty... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Määritelmä... 3 5. Tekeminen... 4 6.

Lisätiedot

Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä

Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Riskienhallinta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Omavalvonta on riskienhallintaa -seminaari 22.11.2017 Jaana Keränen, VTT

Lisätiedot

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA

SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN MONIMUOTOISUUS- POLITIIKKA SISÄLTÖ Hallituksen koko 3 Riippumattomuuden arviointi 3 Hallituksen kokoonpano 3 Nimitys- ja palkkiovaliokunnan tehtävät 4 2 SAMPO OYJ:N HALLITUKSEN

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - -

AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto. MÄÄRÄYKSEN MUUTOS Lausuntopyyntö 15/421/2012 LIITE 1 (4) - - - 1 (4) - - - 4.2.17 Tallennetuotanto Ammattitaitovaatimukset osaa tallentaa tekstiä, kuvaa, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja kolmiulotteisia malleja laatukriteerien mukaisesti käsitellä kaikkia aineistolajeja

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelinohjelmistojen ja virtualisointi 15 osp Työssäoppimisen keskeinen sisältö: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman työn ja työn

Lisätiedot

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi kouluttaa pk-yrityksiä Sisältö ATEX lainsäädännöstä ja sen erikoispiirteistä

Lisätiedot

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta

Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Aihe 1: Tavoite Tavoitteena on oppia tarkastelemaan prosessikokonaisuutta jakamalla se helpommin käsiteltäviksi osiksi eli yksikköprosesseiksi Miksi yksikköprosessit

Lisätiedot

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt IPT 2 Hankinnan suunnittelu työpaja 8.-9.6.2017 Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt Aiemmasta IPT-työpajasta Tarjoajan vähimmäisvaatimukset ja valintakriteerit? Tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 1(5) Oulun kiinteistöjen talvikunnossapidon LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman laatiminen...

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

Kemialliset tekijät työpaikoilla

Kemialliset tekijät työpaikoilla Kemialliset tekijät työpaikoilla Jyväskylä 4.10.2018 1 Viranomainen valvoo sekä ohjaa ja neuvoo Työolot ovat terveen, turvallisen ja tuottavan työn perusta Kemiallisten altisteiden hallinta on osa työolojen

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit

Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit Lauri Tapola Kevät 2017 Miksi aihe on tärkeä? IT projekteista onnistuu: 34 % kustannusarvion ja aikataulun mukaisina 51 % ylittää arviot (80 % aikatauluylityksiä)

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan. 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa : Järjestelmän hankinta ja käyttöönotto 20 osp Tavoitteet: Opiskelija toimii työasemaympäristössä asentaen sekä laitteistoja että ohjelmistoja,

Lisätiedot

Purku ja tuotannon ylläpito muutosta toteutettaessa. Vesa Pihlajamaa Hallituksen puheenjohtaja, SK Protect Oy http://www.protect.

Purku ja tuotannon ylläpito muutosta toteutettaessa. Vesa Pihlajamaa Hallituksen puheenjohtaja, SK Protect Oy http://www.protect. Purku ja tuotannon ylläpito muutosta toteutettaessa Vesa Pihlajamaa Hallituksen puheenjohtaja, SK Protect Oy http://www.protect.fi 1 Esitelmän sisältö Esittelyt Tuotantomuutokset ja turvallisuus riskit

Lisätiedot

Oletetun onnettomuuden laajennus, ryhmä A

Oletetun onnettomuuden laajennus, ryhmä A MUISTIO 1 (4) 06.04.2009 YDINVOIMALAITOKSEN OLETETTUJEN ONNETTOMUUKSIEN LAAJENNUS Ydinvoimalaitoksen turvallisuutta koskevan valtioneuvoston asetuksen (733/2008) 14 kolmannen momentin mukaan onnettomuuksien

Lisätiedot

1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5

1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (9) Sisällysluettelo 1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA... 3 2 TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA... 4 3 TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5 4 TURVALLISUUSSELVITYKSEN RAKENNE... 6 5

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Moduuli 1: Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa Turvallisuus mahdollisten

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija

Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä Antti Pelto-Huikko, erityisasiantuntija Vaikuttavuusketju toiminnan jäsentämisessä ja arvioinnin suunnittelussa - pohjaa maakunnallisten Järjestö 2.0 - hankkeiden vaikuttavuusketjun laadintaan Järjestö 2.0 -työryhmäpäivä 13.11.2017 Antti Pelto-Huikko,

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA TILAHANKKEIDEN JA TOIMINNALLISTEN HANKKEIDEN YLEISSUUNNITTELUOHJE

NAKKILAN KUNTA TILAHANKKEIDEN JA TOIMINNALLISTEN HANKKEIDEN YLEISSUUNNITTELUOHJE NAKKILAN KUNTA TILAHANKKEIDEN JA TOIMINNALLISTEN HANKKEIDEN YLEISSUUNNITTELUOHJE Hyväksytty kunnanhallituksessa 20.10.1997/496 Voimaantulo 6.11.1997 Tarkistettu kunnanhallituksessa 16.8.1999/271 Voimaantulo

Lisätiedot

Digipäivä, Hallintoryhmä. 25.8.2015 Sipoo

Digipäivä, Hallintoryhmä. 25.8.2015 Sipoo Digipäivä, Hallintoryhmä 25.8.2015 Sipoo NURMIJÄRVEN SÄHKÖINEN ASIOINTI 2 Tero Kulha Taustaa Sähköisestä arkistoinnista on puhuttu Nurmijärvellä kauan ja se ollut budjetissakin useampana vuonna. Nyt teema

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen ohje

Sisäisen tarkastuksen ohje Sisäisen tarkastuksen ohje Kuntayhtymähallitus 17.3.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA PERIAATTEET 3 2 TEHTÄVÄT JA ARVIOINTIPERUSTEET 3 3 ASEMA, TOIMIVALTA JA TIETOJENSAANTIOIKEUS 3 4 AMMATILLINEN OSAAMINEN

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palvelujen käyttöönotto ja tuki Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Työasemaympäristön suunnittelu ja toteuttaminen Kouluttaminen ja asiakastuki

Lisätiedot

JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 2: Tarkistuslistoja

JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 2: Tarkistuslistoja JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Laadunvarmistus Liite 2: Tarkistuslistoja Versio: 0.9 Julkaistu: n.n.2011 Voimassaoloaika: toistaiseksi 1 Yleistä Palvelun kehitys jakautuu vaiheisiin, joiden väleissä

Lisätiedot

www.pa ww.p r a ma m.f a i Etunimi Sukunimi 14.11.2013

www.pa ww.p r a ma m.f a i Etunimi Sukunimi 14.11.2013 Etunimi Sukunimi 14.11.2013 1 Suunnittelun ja valmistuksen yhteistyö www.elementtisuunnittelu.fi Suunnitteluprosessi Normit ja standardit Suunnittelun ohjaus Suunnitteluasiakirjat Tuoteosakauppa Mallintava

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp

Lisätiedot

Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/ /2016

Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/ /2016 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Onnettomuustutkintaraportti dnro 968/00.05.12/2016 Onnettomuus Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivoksella 15.12.2016 Tutkintaraportin yhteenveto 1 Tapahtumien

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

Onnistunut hanke. Onnistumisen tärkeys! Mikä muuttuu ja mitä uutta tulee? Sipi Korkatti

Onnistunut hanke. Onnistumisen tärkeys! Mikä muuttuu ja mitä uutta tulee?  Sipi Korkatti 1 Onnistunut hanke Onnistumisen tärkeys! Mikä muuttuu ja mitä uutta tulee? 2 Miksi seura on uuden tilanteen edessä? Jäseniltä / sidosryhmiltä / kumppaneilta on noussut tarve Halutaan kehittää uusia toimintamuotoja

Lisätiedot

Soft QA. Vaatimusten muutostenhallinta. Ongelma

Soft QA. Vaatimusten muutostenhallinta. Ongelma Vaatimusten muutostenhallinta Ongelma Muutostenhallinta on usein vaatimustenhallinnan Akilleen kantapää. Projektien alkaessa ensimmäiset vaatimukset kootaan ja dokumentoidaan, mutta usein vaatimuksia ei

Lisätiedot

Siimasta toteutettu keinolihas

Siimasta toteutettu keinolihas AS 0.3200 Automaatio ja systeemitekniikan projektityöt Projektisuunnitelma: Siimasta toteutettu keinolihas Laura Gröhn 224417 Mikko Kyllönen 221177 Lauri Liukko Sipi 84702A Susanna Porkka 225131 3.2.2015

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietokantojen hallinta 15 osp Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: Työssäoppimisen toteutus: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman

Lisätiedot

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne

Lisätiedot

Kunnossapitopäällikön tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi

Kunnossapitopäällikön tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi Sivu 1(5) Kunnossapitopäällikön tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu ensimmäisen vaiheen auditointiin (KUP 1), joka on hyvä tehdä aina yrityksen turvallisuusjohtamisjärjestelmää

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä

Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä TALONRAKENNUSTEOLLISUUS RY ITÄ-SUOMI Rakennustyömaan laadunhallinnan koulutus Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä Osaamispaja HMQ Ky, Heikki Munukka, 7.4.2015 KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSISTA KOOTTUJA OHJEITA,

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia

Lisätiedot

Palonilmaisu sekä sammutuslaitteistojen toimintaan vaikuttavista tekijöistä tehdyt huomiot tarkastuksilla

Palonilmaisu sekä sammutuslaitteistojen toimintaan vaikuttavista tekijöistä tehdyt huomiot tarkastuksilla [presentation title] via >Insert >Header & Footer Palonilmaisu sekä sammutuslaitteistojen toimintaan vaikuttavista tekijöistä tehdyt huomiot tarkastuksilla Kiwa Inspecta Antero Peltomaa Aluepäällikkö Palonilmoitintarkastukset

Lisätiedot

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote

Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.

Lisätiedot

KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN

KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN KEMIKAALISAVOTTA VESIHUOLTOLAITOKSESSA - MITEN KEMIKAALEISTA AIHEUTUVAT RISKIT SAADAAN HALLINTAAN käyttöpäällikkö, TkT Riitta Kettunen, Tampereen Vesi toimitusjohtaja Ilkka Laukkanen, Nokian Vesi Oy 1

Lisätiedot

SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti

SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti Järjestelmäprojekti 1 projektisuunnitelma ICT4TN007-2 SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti Versio 0.1 Tekijät Keijo Nykänen Tarkastanut Hyväksynyt HAAGA-HELIA

Lisätiedot

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1 OHJE 1 (5) PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Projektin perustiedot... 1 2 Projektin toteutus ja eteneminen... 2 3 Projektin seuranta ja arviointi... 3 4

Lisätiedot

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö 7.12.2018 A8-0418/ 001-021 TARKISTUKSET 001-021 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Gabriel Mato A8-0418/2018 Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä tietyn kynnyksen ylittäviin tavaroiden

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Tuote palveluna Nyt Tulevaisuuden mahdollisuudet Taloudellinen potentiaali Elinkaaren pidentäminen Verkoston optimointi Digitaaliset

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

PROSESSISUUNNITTELUN SEMINAARI. Luento 5.3.2012 3. vaihe

PROSESSISUUNNITTELUN SEMINAARI. Luento 5.3.2012 3. vaihe PROSESSISUUNNITTELUN SEMINAARI Luento 5.3.2012 3. vaihe 1 3. Vaihe Sanallinen prosessikuvaus Taselaskenta Lopullinen virtauskaavio 2 Sanallinen prosessikuvaus Prosessikuvaus on kirjallinen kuvaus prosessin

Lisätiedot

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014 Urho Säkkinen Valvontahavaintoja Valvonta satunnaisotokseen perustuvaa tai kentältä saatuun palautteeseen Pienehköt asiat jääneet hoitamatta

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Osa II Tämän kurssin tutkimussuunnitelma Tehdään gradun toteuttamista varten Kohderyhmänä kurssin osanottajat, kurssin vetäjä ja gradun ohjaaja

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!! JANNE VARTIAINEN PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN VUOROTTAISKÄYTÖN HYÖDYT ESPOON JA HELSINGIN KAUPUNGEISSA

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!! JANNE VARTIAINEN PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN VUOROTTAISKÄYTÖN HYÖDYT ESPOON JA HELSINGIN KAUPUNGEISSA JANNE VARTIAINEN PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN VUOROTTAISKÄYTÖN HYÖDYT ESPOON JA HELSINGIN KAUPUNGEISSA Diplomityön tutkimussuunnitelma LUONNOS 11.6.2014 Tarkastaja: professori Jorma Mäntynen Tarkastaja ja aihe

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

OPH:n Näyttötutkinto-oppaan mallin mukainen. 2. Tutkinto tai tutkinnon osat, joihin järjestämissopimusta haetaan

OPH:n Näyttötutkinto-oppaan mallin mukainen. 2. Tutkinto tai tutkinnon osat, joihin järjestämissopimusta haetaan Näyttöjen järjestämissuunnitelman (näyttösuunnitelman) malli I. TAUSTATIEDOT 1. Tutkinnon järjestäjä ja yhteystiedot 2. Tutkinto tai tutkinnon osat, joihin järjestämissopimusta haetaan 3. Tutkintokieli

Lisätiedot

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset

Kunnallisen toiminnan periaatteet, määritelty ja toimitaanko niiden mukaisesti? 3 strategialähtöiset Laukaan kunta/ tekninen osasto e Ei sovellettavissa 2016 1 Välttävästi 2 Tyydyttävästi 3 Hyvin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointimalli 4 Erinomaisesti Johtamistapa ja valvontakulttuuri Arvio

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa

ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa ABB Drives and Controls, 26.05.2015 Koneenrakentajan ja laitetoimittajan yhteistoiminta toiminnallisen turvallisuuden varmistamisessa Sisältö 1. Koneenrakentajan haasteita koneiden turvallistamisessa 2.

Lisätiedot

Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen

Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen OHJE OMA-ARVIOINTILOMAKKEEN KÄYTTÖÖN Merenkulkijan työ: Vaarojen ja haittojen tunnistaminen Tämä lomakksto on tarkoitettu jokaisen merenkulkijan itsensä täytettäväksi. Pyrkimyksenä on löytää työturvallisuuteen

Lisätiedot

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama RAKENTAVASTI ERILAINEN 17.11.2011 / RIL Reijo Harmaajärvi 1 Rakennushankkeen toteutuksen organisointi, vastuunjako ja tiedonkulku 2 Liiketoiminta-alueet Hankekehittäminen

Lisätiedot