Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training"

Transkriptio

1 TALENTUM Helsinki 2008

2 7., uudistettu painos Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training 2008 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad, ISBN Esa Print Oy 2008

3 Esipuhe Java on vakiinnuttanut muutamassa vuodessa asemansa ohjelmointikielten joukossa. Voittokulku alkoi web-sivuilla ajettavista sovelmista, josta kielen käyttöalueet ovat laajenneet esimerkiksi verkkopalveluihin ja muihin palvelinpään ohjelmistoihin sekä matkapuhelimiin. Näköpiirissä on yhä uusien sovellusalueiden valtaaminen, ja Java onkin mukana monissa ohjelmistoprojekteissa. Javan nousu näkyy luonnollisesti myös kirjatarjonnassa. Tämän Javakirjan syntyhistoria juontaa kesään 2000, jolloin allekirjoittaneilta tiedusteltiin, voisimmeko tehdä Java-kirjan. Haasteeseen tarttuessamme opetimme vielä molemmat Java-ohjelmointia Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa. Silloin emme voineet aavistaa, millaisen suosion kirja saisi, sillä käsissäsi on jo kirjan seitsemäs, uudistettu painos. Kirja on suunnattu sekä ohjelmointia aloitteleville että jo hieman pidemmälle ehtineille. Kirjan ensimmäisen painoksen tavoitteena oli opettaa Javaohjelmointia kielen perusteista lähtien. Tämä alkutavoite lienee saavutettu, sillä kirjaa on käytetty jo useana vuotena paitsi Javan opiskeluun niin myös ohjelmoinnin perusopetuksessa, ja saadut kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kirja on kirjoitettu lukijaa ajatellen helposti omaksuttavaksi, vaikka asiat joskus olisivatkin vaikeita. Otamme erityisen mielellämme vastaan kaiken palautteen kirjasta. Tällä alalla kehityskulku on huimaa, joten lukijaa kehotetaankin seuraamaan Mikan kotisivuja, jonne kokoamme painosten välillä merkittävimmät asiat osoitteeseen Vantaalla ja Jyväskylässä Jorma Kyppö

4 6 JAVA-OHJELMOINTI Esipuhe ensimmäiseen painokseen Yhteistyöni in kanssa juontaa juurensa kolmen vuoden taakse. Tuolloin hän ryhtyi ohjelmoimaan Javalla kehittämääni kolmen pelaajan shakkipeliä, johon Javan olioihin perustuva ohjelmointifilosofia istui täydellisesti. Mikan tapa työskennellä valkeni allekirjoittaneelle nopeasti. Hänen tapoihinsa ei kuulu ainoastaan tarttua kursailematta vaikeaankin aiheeseen vaan myös tehdä aina hieman enemmän kuin on pyydetty. Tämä on harvinainen ominaisuus. Mikan tyyliin kuuluu myös uusien luovien näkökulmien haku aiheeseen kuin aiheeseen, mikä antaa ihanteellisen lähtökohdan tiimityöskentelyyn tutkijalle, joka tarvitsee tuekseen itsenäiseen työskentelyyn kykenevän kollegan. Kun tätä kirjaa ryhdyttiin työstämään, oli mielessäni huomattavasti vaatimattomampi teos. Mika on perehtynyt syvällisemmin kirjan aihealueeseen, ja työn edistyessä kävikin varsin pian ilmi, että lopputuloksesta tulisi huomattavasti laajempi. Tämä oppikirja on pitkälti Mikan luomus, ja allekirjoittanut voi vain todeta, että oli ilo olla mukana kirjoittamassa kuitenkin muutamaa lukua ja muutoinkin edesauttaa sellaisen Java-kirjan syntymistä, josta toivon mukaan on vielä paljon iloa myös lukijoille. Jyväskylässä Jorma Kyppö Yliassistentti, tietojenkäsittelytieteiden laitos Esipuhe toiseen painokseen Tämän kirjan toisen painoksen työstäminen aloitettiin välittömästi ensimmäisen painoksen valmistuttua noin vuosi sitten. Uusia Javaan liittyviä asioita lisättiin ja parannusehdotuksia kirjattiin muistiin sekä lukijoiden käyttöön kotisivuilleni. Suurimmat rakenteelliset muutokset on kokenut kirjan alkuosa, jossa lähdetään nyt liikkeelle yleisesti suunnittelusta, ja vasta sen jälkeen aletaan opiskella Javan alkeita. Alkeiden osuutta on lisätty, jotta kirja soveltuisi entistä paremmin ohjelmoinnin perusteiden opettamiseen. Joitakin termejä on vaihdettu parempiin, Javan uusia ominaisuuksia on lisätty mukaan ja käytettäväksi tietokannaksi on vaihdettu osittain ilmainen MySQL. Toisessa painoksessa työvälineenä on JBuilderin versio 6, kun se ensimmäisessä painoksessa oli vielä JBuilder 4. Väliin on siis vuoden aikana jäänyt jo versio 5. Muutosvauhti kuvastaa sitä, miten Java kehittyy ja valtaa uusia alueita!

5 ESIOPUHE 7 Haluan myös kiittää lukijoita, jotka ovat lähettäneet kommentteja ja huomioita kirjasta. Otamme edelleenkin ideoita ja kommentteja mielellään vastaan. Vantaalla Esipuhe kolmanteen painokseen Se, että kirjoitamme jo toista esipuhetta saman vuoden aikana, kertoo kirjan vastanneen lukijoiden odotuksia ja motivoi kehittämään sitä edelleen. Merkittävimmin tämän painoksen muutoksiin ja korjauksiin vaikuttivat kokemukset, joita saimme kirjan käytöstä ohjelmoinnin perusopetuksessa Jyväskylän yliopistossa kuluneen syksyn aikana. Haluammekin erityisesti kiittää opetuksesta vastannutta lehtori Pertti Hirvosta arvokkaista kommenteista. Rakenteellisesti kirja on pysynyt melkein ennallaan. Uusina asioina kirjaan on sisällytetty Javan metapiirteet sekä Javaan tulossa olevat geneeriset tyypit. Aloittelijan taivalta helpottamaan liitteeksi on lisätty yleisiä virhetilanteita ratkaisuehdotuksineen, ja rompulla on pieni opas komentokehotteen käytöstä. Opiskelun tukemiseksi kirjaan on lisätty yli 50 uutta harjoitustehtävää. JBuilder on vaihdettu uunituoreeseen versioon 8, ja kirjan rompulla on nyt myös Sun Microsystemsin Java 2 SDK. Ikaalisissa ja Jyväskylässä ja Jorma Kyppö Esipuhe viidenteen painokseen Tämä vuosi on historiallinen sekä Javan että kirjan osalta. Molemmista ilmestyy viides, merkittävästi uudistunut versio. Javan 5.0 versioon on lisätty uusia ohjelmointia helpottavia ominaisuuksia, kuten primitiivityyppien automaattinen käärintä, paranneltu for-silmukka sekä geneeriset tyypit. Nämä uudet asiat on lisätty myös kirjaan, minkä seurauksena sen rakenteeseen on tehty joitakin muutoksia. Uutuutena on lisäksi Java-ohjelmien optimointia koskeva osuus. Kirjan tiedot Java 2 Standard Edition 5.0:sta perustuvat kirjoitushetken tietoihin. Kerään tarvittaessa tietoja viimehetken muutoksista kotisivuilleni.

6 8 JAVA-OHJELMOINTI Jotta kirja säilyttäisi luettavuutensa, on rompun käyttöä laajennettu. Siellä on lisämateriaalina sellaiset asiat, joita ei ole enää painettuna kirjassa esimerkiksi luku vanhoista AWT-käyttöliittymistä. Myös ohjelmat on päivitetty uusimpiin versioihin. Kiitokset tämän painoksen osalta kuuluvat aktiivisille lukijoille, jotka ovat lähettäneet meille hyödyllisiä kommentteja ja parannusehdotuksia. Erityiskiitos palautteesta kuuluu jälleen lehtori Pertti Hirvoselle. Vantaalla Esipuhe kuudenteen painokseen Javan kymmenvuotissynttärit on juhlittu ja sen kunniaksi myös kirjaa on jälleen uudistettu. Painokseen on lisätty esimerkkejä ja etenkin säikeistä kertovaa lukua on päivitetty J2SE 5.0:n muutosten osalta. Mukaan on otettu muotoiltu tulostus, Scanner-luokka tietojen lukemiseen sekä säännölliset lausekkeet. Kirjan työkaluna on nyt ilmainen Eclipse, joka on yksi parhaista työkaluista Java-ohjelmien tekemiseen. Olemme jälleen saaneet lukijoilta palautetta, jonka ansiosta tekstiin on tehty tarkennuksia. Kiitos tästä kaikille! Vantaalla Esipuhe seitsemänteen painokseen Seitsemännessä painoksessa käytössä on Java SE 6, jonka uusia ominaisuuksia on lisätty kirjaan. Verkkopalvelujen rakentamisesta kertovaa lukua on uudistettu ja mukana on nyt myös JavaServer Faces eli JSF-teknologia. Tietokantalukuun on otettu mukaan Java Persistence API ja kirjassa käytetään nyt JDK:n mukana tulevaa Java DB -tietokantaa. Kolmas lisäys on luku Java Enterprise Edition -teknologiasta. Luvun painopiste on www-sovelluspalvelujen (Web Services) toteuttamisessa. Vantaalla Projektipäällikkö, Ravensoft Oy

Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training

Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training Talentum Helsinki 2015 9., uudistettu painos Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: Sirpa Puntti ISBN 978-952-14-2520-2

Lisätiedot

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho

osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen

Lisätiedot

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala

asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

Ohjelmointi 1 / syksy /20: IDE

Ohjelmointi 1 / syksy /20: IDE Ohjelmointi 1 / syksy 2007 10/20: IDE Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/8 Tämän luennon rakenne

Lisätiedot

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN

Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Janne Kaisto Tapani Lohi JOHDATUS VARALLISUUSOIKEUTEEN Talentum Helsinki 2013 Juridica-kirjasarjan 20. teos 2., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2062-7 Kansi:

Lisätiedot

Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training

Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training TALENTUM Helsinki 2008 7., uudistettu painos Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training 2008 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

19/20: Ikkuna olio-ohjelmoinnin maailmaan

19/20: Ikkuna olio-ohjelmoinnin maailmaan Ohjelmointi 1 / syksy 2007 19/20: Ikkuna olio-ohjelmoinnin maailmaan Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Talentum Helsinki 2011 6., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja Mauri Saarinen Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1440-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen

Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:

Lisätiedot

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani & Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani & Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Pro Helsinki 2016 Juridica-kirjasarjan 12. teos 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA

TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti TILINPÄÄTTÄJÄN KÄSIKIRJA Alma Talent Helsinki 2018 Tilaa Tilinpäättäjän käsikirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 4., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent

Lisätiedot

HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ

HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Seppo Villa HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Alma Talent 2018 Helsinki Tilaa Henkilöyhtiöt ja osakeyhtiö -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela

TEKIJÄNOIKEUS. Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TEKIJÄNOIKEUS Kristiina Harenko Valtteri Niiranen Pekka Tarkela TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

Tilinpäättäjän käsikirja

Tilinpäättäjän käsikirja Jarmo Leppiniemi Timo Kaisanlahti Tilinpäättäjän käsikirja Talentum Pro Helsinki 2016 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2708-4 ISBN 978-952-14-2709-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela

HOVIOIKEUS- MENETTELY. Antti Jokela HOVIOIKEUS- MENETTELY TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1408-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

Alkuraportti. LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS Ti Kandidaatintyö ja seminaari

Alkuraportti. LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS Ti Kandidaatintyö ja seminaari LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS Ti5004000 - Kandidaatintyö ja seminaari Alkuraportti Avoimen lähdekoodin käyttö WWW-sovelluspalvelujen toteutuksessa Lappeenranta, 4.6.2007,

Lisätiedot

Pedacode Pikaopas. Java-kehitysympäristön pystyttäminen

Pedacode Pikaopas. Java-kehitysympäristön pystyttäminen Pedacode Pikaopas Java-kehitysympäristön pystyttäminen Pikaoppaan sisältö Pikaoppaassa kuvataan, miten Windowstyöasemalle asennetaan Java-ohjelmoinnissa tarvittavat työkalut, minkälaisia konfigurointeja

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämä tieto- ja viestintätekniikan oppikirja on päivitetty versio vuonna 2007 julkaisemastani Tieto- ja viestintätekniikka -oppikirjasta. Päivityksessä kirjan sisällöt on ajantasaistettu ja samalla

Lisätiedot

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE

YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Eeva Niskavaara YRITYSTALOUTTA ESIMIEHILLE Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Yritystaloutta esimiehille Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto

Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:

Lisätiedot

KIVENISTUTUS. Jalokivien istutus kultasepän työssä. Immo Lahtela

KIVENISTUTUS. Jalokivien istutus kultasepän työssä. Immo Lahtela KIVENISTUTUS Jalokivien istutus kultasepän työssä Immo Lahtela Opetushallitus ja tekijä Kansi: korut Pekka Kulmala, kuvat Teemu Töyrylä, taustakuva Immo Lahtela, tekijäkuva Pekka Koponen Sisäkannet: korut

Lisätiedot

PROJEKTI- HALLINNAN KÄSIKIRJA

PROJEKTI- HALLINNAN KÄSIKIRJA RISTO PELIN PROJEKTI- HALLINNAN KÄSIKIRJA (seitsemäs painos) PROJEKTIJOHTAMINEN OY RISTO PELIN Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän kirjan jäljentäminen ilman tekijän kirjallista lupaa painamalla, monistamalla,

Lisätiedot

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano

Jussi Tapani Matti Tolvanen. RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Jussi Tapani Matti Tolvanen RIKOSOIKEUS Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano Talentum Helsinki 2011 JURIDICA-KIRJASARJASSA ILMESTYNEET TEOKSET: 1. Hallintomenettelyn perusteet 2. Arvonlisäverotus

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi RATKAISUJA TILINPÄÄTTÄJÄN ONGELMIIN Alma Talent Helsinki 2017 4., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-3250-7 ISBN 978-952-14-3251-4

Lisätiedot

asianosaiset ja valmistelu

asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynnin asianosaiset ja valmistelu Oikeudenkäynti II TALENTUM Helsinki 2012 Kolmas, uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus:

Lisätiedot

Ohjelmistoteknologioiden koulutus: Web-sovelluskehitys, Java Server. Infotilaisuus 3.12.2014 klo 10:00

Ohjelmistoteknologioiden koulutus: Web-sovelluskehitys, Java Server. Infotilaisuus 3.12.2014 klo 10:00 Ohjelmistoteknologioiden koulutus: Web-sovelluskehitys, Java Server Infotilaisuus 3.12.2014 klo 10:00 Yleistä Ohjelmistoteknologioiden koulutukset 2014-2015 3: Internet sovellusten ohjelmointi Java Server

Lisätiedot

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Alma Talent Helsinki 2019 3., uudistettu painos Copyright 2019 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3586-7 ISBN 978-952-14-3588-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä

Kuntalaki. Tausta ja tulkinnat. Heikki Harjula Kari Prättälä Kuntalaki Tausta ja tulkinnat Heikki Harjula Kari Prättälä TALENTUM Helsinki 2012 8., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1473-2 Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus:

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors

KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS. Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors KIINTEISTÖN KAUPPA, MUU LUOVUTUS JA KIRJAUS Jarno Tepora Leena Kartio Risto Koulu Heidi Lindfors TALENTUM Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 6., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika

Lisätiedot

CODEONLINE. Monni Oo- ja Java-harjoituksia. Version 1.0

CODEONLINE. Monni Oo- ja Java-harjoituksia. Version 1.0 CODEONLINE Monni Oo- ja Java-harjoituksia Version 1.0 Revision History Date Version Description Author 25.10.2000 1.0 Initial version Juha Johansson Inspection History Date Version Inspectors Approved

Lisätiedot

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla.

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla. Tentti Tentti Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla. Omia koneita ei saa käyttää. Sähköisessä tentissä on paperitentin tapaan osaamisen

Lisätiedot

Ohjelmistotekniikan menetelmät, Ohjelmistotuotannon työkaluista

Ohjelmistotekniikan menetelmät, Ohjelmistotuotannon työkaluista 582101 - Ohjelmistotekniikan menetelmät, Ohjelmistotuotannon työkaluista 1 Ohjelmistotuotannon työkaluuista Projektinhallintatyökalut (ei käsitellä tällä kurssilla) CASE- ja mallinnustyökalut (esim. Poseidon)

Lisätiedot

TermBase NET versio 1.0.1. (Beta)

TermBase NET versio 1.0.1. (Beta) TermBase NET versio 1.0.1. (Beta) Sulautettu sanasto- ja termikanta OHJEET TÄRKEÄÄ: Copyright M. Tuittu, 2005 Kaikki oikeudet pidätetään. TermBase NET on toteutettu java -tekniikalla. Java and all Java-based

Lisätiedot

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila

Euroopan ihmisoikeussopimus. Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila Euroopan ihmisoikeussopimus Matti Pellonpää Monica Gullans Pasi Pölönen Antti Tapanila TALENTUM Helsinki 2012 5., uudistettu painos Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot

Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI

Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI Klaus Nyblin TYÖELÄMÄN SÄHKÖPOSTI TALENTUM Helsinki 2009 3., uudistettu painos Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1371-1 Kansi: Outi Pallari Sivun valmistus: NotePad Ay Kariston

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

Matematiikan oppifoorumi Projektisuunnitelma

Matematiikan oppifoorumi Projektisuunnitelma Matematiikan oppifoorumi Projektisuunnitelma Carl Johansson Jukka Kariola Outi Marttila Helena Venäläinen Sampsa Virtanen Ohjaaja Jukka Eskola Asiakas Mikko Mäkelä Ohjelmistotuotantoprojekti 29.10.1999

Lisätiedot

Projektinhallintaa paikkatiedon avulla

Projektinhallintaa paikkatiedon avulla Projektinhallintaa paikkatiedon avulla Tampereen Teknillinen Yliopisto / Porin laitos Teemu Kumpumäki teemu.kumpumaki@tut.fi 25.6.2015 1 Paikkatieto ja projektinhallinta Paikkatiedon käyttäminen projektinhallinnassa

Lisätiedot

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio

Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Pääkäsittely, todistelu ja tuomio Oikeudenkäynti III TALENTUM Helsinki 2015 Toinen, uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi: Outi Pallari

Lisätiedot

ELM GROUP 04. Teemu Laakso Henrik Talarmo

ELM GROUP 04. Teemu Laakso Henrik Talarmo ELM GROUP 04 Teemu Laakso Henrik Talarmo 23. marraskuuta 2017 Sisältö 1 Johdanto 1 2 Ominaisuuksia 2 2.1 Muuttujat ja tietorakenteet...................... 2 2.2 Funktiot................................

Lisätiedot

Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training

Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training Talentum Helsinki 2015 9., uudistettu painos Ensimmäinen painos julkaistu nimellä Java-ohjelmointi Pro Training 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: Sirpa Puntti ISBN 978-952-14-2520-2

Lisätiedot

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi Avio - varallisuusoikeus Tapani Lohi TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2025-2 ISBN 978-952-14-2026-9 (verkkokirja)

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6

Lisätiedot

maakaaren järjestelmä I

maakaaren järjestelmä I maakaaren järjestelmä I Kiinteistönkauppa ja muut luovutukset Matti Ilmari Niemi TALENTUM PRO Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Matti Ilmari Niemi Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto

Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint

Lisätiedot

11/20: Konepelti auki

11/20: Konepelti auki Ohjelmointi 1 / syksy 2007 11/20: Konepelti auki Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/11 Tämän luennon

Lisätiedot

Lataa Lääketieteen termit 1-2. Lataa

Lataa Lääketieteen termit 1-2. Lataa Lataa Lääketieteen termit 1-2 Lataa ISBN: 9789516562950 Sivumäärä: 1684 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.39 Mb Lääketieteen termit on lääketieteen suomen kielen korvaamaton perusteos, selittävä

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja ISBN 978-952-14-2155-6 ISBN 978-952-14-2156-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad Kansi: Lauri

Lisätiedot

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Alma Talent 2016 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2972-9 ISBN: 978-952-14-2973-6 (sähkökirja)

Lisätiedot

Str at Mar k : Str at e g i n e n

Str at Mar k : Str at e g i n e n Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC Alasalmi Teija (puheenjohtaja)

Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC Alasalmi Teija (puheenjohtaja) JYVVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1(6) 1. PROJEKTIPALAVERI, PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 4.2.2004 klo 10:15 12:00 Paikka: Läsnäolijat: Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC223.1 Aarniovuori

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

T Ohjelmistotekniikan seminaari

T Ohjelmistotekniikan seminaari T-106.5800 Ohjelmistotekniikan seminaari Scala-lukupiiri, kevät 2013 Teemu Sirkiä teemu.sirkia@aalto.fi 31.1.2013 Kenelle tämä lukupiiri on suunnattu? Scalasta kiinnostuneille Erityisesti heille, joita

Lisätiedot

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla.

Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla. Tentti Tentti Tentissä ratkaistaan neljä ohjelmointitehtävää Javalla. Tehdään sähköisesti mikroluokan Windows-koneilla. Omia koneita ei saa käyttää. Sähköisessä tentissä on paperitentin tapaan osaamisen

Lisätiedot

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen

EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA. Mika Oinonen EU:N JA SUOMEN KILPAILUVALVONTA Mika Oinonen TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2676-6 ISBN 978-952-14-2677-3 (verkkokirja)

Lisätiedot

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden

Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:

Lisätiedot

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen

HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ. Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen HALLINTOLAIN- KÄYTTÖ Mirjami Paso Petri Saukko Veijo Tarukannel Matti Tolvanen TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-1919-5

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1

4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1 4. Lausekielinen ohjelmointi 4.1 Sisällys Konekieli, symbolinen konekieli ja lausekieli. Lausekielestä konekieleksi: - Lähdekoodi, tekstitiedosto ja tekstieditorit. - Kääntäminen ja tulkinta. - Kääntäminen,

Lisätiedot

KIRJANPITOLAKI. kommentaari

KIRJANPITOLAKI. kommentaari KIRJANPITOLAKI kommentaari Timo Kaisanlahti TALENTUM Helsinki 2016 4. uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Toimitus: Leena Viitala Kansi:

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä

Harri Hietala Keijo Kaivanto. Vuosilomalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto Vuosilomalaki käytännössä TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2102-2

Lisätiedot

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen

NÄIN TEEN PERUKIRJAN. Pertti Puronen NÄIN TEEN PERUKIRJAN Pertti Puronen TALENTUM HELSINKI 2013 5., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Pertti Puronen ISBN 978-952-14-2093-1 ISBN 978-952-14-2137-2 (sähkökirja) Kansi ja taitto: Lapine Oy

Lisätiedot

Erkki J. Hollo Tuomas Kuokkanen Robert Utter ILMASTO-OIKEUS

Erkki J. Hollo Tuomas Kuokkanen Robert Utter ILMASTO-OIKEUS Erkki J. Hollo Tuomas Kuokkanen Robert Utter ILMASTO-OIKEUS TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1503-6 Kariston

Lisätiedot

Projektisuunnitelma. KotKot. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos

Projektisuunnitelma. KotKot. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Projektisuunnitelma KotKot Helsinki 22.9.2008 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Kurssi 581260 Ohjelmistotuotantoprojekti (9 + 1 op) Projektiryhmä Tuomas Puikkonen

Lisätiedot

EUROOPPA - OIKEUS JA SISÄMARKKINAT. Juha Raitio

EUROOPPA - OIKEUS JA SISÄMARKKINAT. Juha Raitio EUROOPPA - OIKEUS JA SISÄMARKKINAT Juha Raitio TALENTUM Helsinki 2010 Joelille 2., uudistettu painos Copyright 2010 Juha Raitio ja Talentum Media Oy Kustantaja: Talentum Media Oy Kannen suunnittelu: Mika

Lisätiedot

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009

Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 Tähtitieteen käytännön menetelmiä Kevät 2009 2009-01-12 Yleistä Luennot Luennoija hannu.p.parviainen@helsinki.fi Aikataulu Observatoriolla Maanantaisin 10.00-12.00 Ohjattua harjoittelua maanantaisin 9.00-10.00

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa

Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Syksy 2017 Tanja Välisalo tinyurl.com/hytk-tvt2017 Sisältö 1. Mitä teknologiataitoja tarvitsen?

Lisätiedot

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Muokatut teräkset Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Loppuraportti. Matematiikan oppifoorumi. Carl Johansson Jukka Kariola Outi Marttila Helena Venäläinen Sampsa Virtanen. Ohjaaja.

Loppuraportti. Matematiikan oppifoorumi. Carl Johansson Jukka Kariola Outi Marttila Helena Venäläinen Sampsa Virtanen. Ohjaaja. Matematiikan oppifoorumi Loppuraportti Carl Johansson Jukka Kariola Outi Marttila Helena Venäläinen Sampsa Virtanen Ohjaaja Jukka Eskola Ohjelmistotuotantoprojekti 17.12.1999 HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen

Lisätiedot

13/20: Kierrätys kannattaa koodaamisessakin

13/20: Kierrätys kannattaa koodaamisessakin Ohjelmointi 1 / syksy 2007 13/20: Kierrätys kannattaa koodaamisessakin Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy

Lisätiedot

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

Alkuraportti. LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS CT10A4000 - Kandidaatintyö ja seminaari

Alkuraportti. LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS CT10A4000 - Kandidaatintyö ja seminaari LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS CT10A4000 - Kandidaatintyö ja seminaari Alkuraportti Avoimen lähdekoodin käyttö WWW-sovelluspalvelujen toteutuksessa Lappeenranta, 30.3.2008,

Lisätiedot

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50 Vastausten määrä: 68 Tulostettu 7.5.2010 14:23:50 Poiminta 1.1 Minkä erikoiskirjaston / tutkimuslaitoksen palveluja arvioit (valitse yksi vaihtoehto) = 12 (Museoviraston kirjasto) 1.1 Minkä erikoiskirjaston

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Työpaikan lait ja työsuhdeopas

Työpaikan lait ja työsuhdeopas Työpaikan lait ja työsuhdeopas 2015 Ty ö p a i k a n l a i t ja työsuhdeopas 2015 Talentum Media Oy Helsinki 13., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Toimitus: Saara Palmberg

Lisätiedot

Lohtu-projekti. Testaussuunnitelma

Lohtu-projekti. Testaussuunnitelma Lohtu-projekti Testaussuunnitelma Versiohistoria: 1.0 19.2.2003 1. versio Mari 1.1 20.2.2003 Muutoksia Mari 1.2 25.2.2003 Katselmoinnissa esiin tulleet Mari muutokset 1.3 17.3.2003 2. syklissä tehtävät

Lisätiedot

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio Rahapelilainsäädäntö ja markkinat Mikko Alkio TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Mikko Alkio Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-1838-9

Lisätiedot

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Sisällysluettelo Muutoshistoria...3 1 Johdanto...4 2 Palvelimen käyttöön tarvittavat ohjelmat...4 3 Palvelimelle kirjautuminen...4 4

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot

Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynnin perusteet, periaatteet ja instituutiot Oikeudenkäynti I Antti Jokela ALMA TALENT 2016 Helsinki 3., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Antti Jokela Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen

Maankäyttöja rakennuslaki. Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen Maankäyttöja rakennuslaki Pekka Hallberg Auvo Haapanala Ritva Koljonen Hannu Ranta Jukka Reinikainen TALENTUM PRO Helsinki 2015 3., uudistettu painos Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2000 nimellä Uusi

Lisätiedot

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA

Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Timo Kaisanlahti Jarmo Leppiniemi Raili Leppiniemi TILINPÄÄTÖKSEN TULKINTA Alma Talent Helsinki 2017 5., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Kansi: Sirpa Puntti Taitto: NotePad,

Lisätiedot

8/20: Luokat, oliot ja APIt

8/20: Luokat, oliot ja APIt Ohjelmointi 1 / syksy 2007 8/20: Luokat, oliot ja APIt Paavo Nieminen nieminen@jyu.fi Tietotekniikan laitos Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Ohjelmointi 1 / syksy 2007 p.1/8 Kohti

Lisätiedot

Avointen ohjelmistojen käyttö ohjelmistokehityksessä

Avointen ohjelmistojen käyttö ohjelmistokehityksessä Avointen ohjelmistojen käyttö ohjelmistokehityksessä 9.4.2008 Janne Kuha Manager, Java Services Descom Oy Janne Kuha Manager, Java Services janne.kuha@descom.fi Kuka? Descom Oy:llä, sitä ennen Wanadu Inc.,

Lisätiedot

E-kirjat tulee - oletko valmis? Pohdintaa e-kirjojen käytöstä sekä niihin liittyvistä odotuksista

E-kirjat tulee - oletko valmis? Pohdintaa e-kirjojen käytöstä sekä niihin liittyvistä odotuksista E-kirjat tulee - oletko valmis? Pohdintaa e-kirjojen käytöstä sekä niihin liittyvistä odotuksista 25.10.2013 Tieteiden talo E-kirjat uusi luku / STKS e-kirjaseminaari Aleksi Tykkä LM Tietopalvelut Oy Taustaa

Lisätiedot

Valuraudat ja valuteräkset

Valuraudat ja valuteräkset Valuraudat ja valuteräkset Raaka-ainekäsikirja 2 2. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman

Lisätiedot

PERL. TIE Principles of Programming Languages. Ryhmä 4: Joonas Lång & Jasmin Laitamäki

PERL. TIE Principles of Programming Languages. Ryhmä 4: Joonas Lång & Jasmin Laitamäki PERL TIE-20306 Principles of Programming Languages Ryhmä 4: Joonas Lång & Jasmin Laitamäki 1. Johdanto Perl on ohjelmointikielten perhe, johon kuuluu Perl 5 ja Perl 6. Kielet ovat kuitenkin erilliset ohjelmointikielet

Lisätiedot

CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö

CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö 0349955 Pekka Hyvärinen 0342194 Joonas Heikelä 0327708 Miro Temonen 0350122 Sami Tuominen Yleistä Seminaarityö osa kurssia Käyttöjärjestelmät

Lisätiedot

AIVOmaista onnistumisen iloa ja hyviä käytänteitä

AIVOmaista onnistumisen iloa ja hyviä käytänteitä AIVOmaista onnistumisen iloa ja hyviä käytänteitä Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Sari Turunen Pohjois-Karjalan aikuisopisto Olipa kerran Aikuiskoulutuksen tiedotus-,

Lisätiedot

Alustavia käyttökokemuksia SAS Studiosta. Timo Hurme Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT (v. 2015 alusta Luonnonvarakeskus / Luke)

Alustavia käyttökokemuksia SAS Studiosta. Timo Hurme Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT (v. 2015 alusta Luonnonvarakeskus / Luke) Alustavia käyttökokemuksia SAS Studiosta Timo Hurme Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT (v. 2015 alusta Luonnonvarakeskus / Luke) 19.9.2014 Lyhyesti SAS-koodareille suunnattu uusi käyttöliittymä

Lisätiedot

Ohjelmointi II. Erkki Pesonen Luennot ja harjoitukset. Itä-Suomen yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos 2015

Ohjelmointi II. Erkki Pesonen Luennot ja harjoitukset. Itä-Suomen yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos 2015 Ohjelmointi II Erkki Pesonen Luennot ja harjoitukset Itä-Suomen yliopisto Tietojenkäsittelytieteen laitos 2015 1 Johdantoa kurssilla opiskeluun: oppimistavoitteet. 1. Tiedän mitä asioita kurssilla opiskellaan

Lisätiedot