Ei hullumpi lehti! M rynummen kyl n tiedotuslehti 1/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ei hullumpi lehti! M rynummen kyl n tiedotuslehti 1/2014"

Transkriptio

1 Ei hullumpi lehti! M rynummen kyl n tiedotuslehti 1/2014 Märynummen kyläyhdistys ry. Yhteisöllisyys pidentää ikää ja parantaa elämän laatua Yhteisöllisyys on hyvää lääkettä, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus joulukuun 2. päivä ilmestyneessä numerossaan. Lukiessani tuota kirjoitusta, tuli monesti mieleen kyläyhteisön tärkeä panos ihmisten hyvinvoinnille. On sanottu, että sosiaalinen pääoma, jota yhteisöllisyydessä kartutetaan, voi toimia terveyden eduksi paremmin kuin hyvät terveyspalvelut. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Yhteisöllisyys on ihmislajin syntymisen ja säilymisen peruspilari. Ihmisen identiteetti määräytyy suhteessa yhteisöön. Yhteisössä jaetaan ja opitaan käyttäytymistä, joka mahdollistaa mukautumisen uusiin olosuhteisiin. Yhteisöllisyydellä on pääasiallisesti positiivinen vaikutus hyvinvointiimme. Kulttuurimme on kuitenkin business-ajattelun ja teknologian kehityksen myötä vaarassa kuihtua yltiöyksilöllisyyteen ja yksinäisyyteen. Yhteisöllisyyden puutteesta on tullut yhteiskuntamme suuri sairastuttaja. Välttyäksemme hyvinvointiamme ja terveyttämme uhkaavalta katastrofilta ja terveyden- ja sosiaalihuollon kriisiltä yhteisöllisyyttä olisi ruvettava tukemaan voimakkaasti ja monipuolisesti. Liikkeelle voidaan lähteä oravannahka naapuriapu-periaatteesta kerrostalossa tai tietyllä asuinalueella. Tässä pieni lainaus suoraan kyläyhdistyksen säännöistä: "Märynummen kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta sekä toimia sen asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen valvojana, pyrkiä edistämään kylän asukkaiden toimeentulomahdollisuuksien yleisiä edellytyksiä, kylän vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa ja yhteistyötä, sekä edistää palveluiden säilymistä alueella." Hyvää kesän odotusta ihan aivan jokaiselle yhteisömme jäsenelle, yhdessä eteenpäin! Terveisin puheenjohtaja Leo Onnellisuustutkijoiden mukaan kuuluminen yhteisöön, ja yhteisten arvojen jakaminen synnyttää maksimaalisen onnellisuuden tunteen (Gilbert 2006) 1

2 Lumeton laskiainen Laskiaissunnuntain aamu valkeni harmaana, mutta sitten alkoi se lumisade! Kyläyhdistyksen Laskiaisriehassa pääsee pulkkamäkeen! No ei päässyt. Laskiaistapahtuma järjestettiin vähälumisuudesta huolimatta. Kyläläisiä alkoi saapua puoliltapäivin navetalle nauttimaan yhdistyksen tarjoamasta hernekeitosta, jonka Mika oli keitellyt. Keskustelu oli kyläläisten kesken vilkasta ja aiheet olivat tietysti kyläläisiä kiinnostavia, oman osansa sai myös Ukrainan vakava tilanne. Antero veti keittiöstä löytyneiden esineiden tunnistamiskilpailun joka oli aika kinkkinen muutamien esineiden kohdalla. Aivan oikein ei ketään tunnistanut kaikkia esineitä, mutta paras tulos oli 21 oikein, tunnistettavia esineitä oli 26, joten hyvin oli esineet hallussa. Voittajakolmikko kisassa oli: I Aleksi Peurala 21, II Sari Satta 19 ja III Kaisu Oksanen 18 oikeaa tunnistusta. Kuvassa: Hmm menee se laskiainen näinkin, sisätiloissa touhuten. Toivottavasti ensi talvena päästäisiin taas mäkeen. Kuva Markku Oksanen KIRJASTO RULES! Sairaalan hallintorakennuksessa sijaitseva Märynummen kirjasto on saanut hyvän vastaanoton kyläläisiltä, viime vuonna kävijöitä oli 499! Lainoja heille kertyi kaikkiaan 918, kovia lukijoita kyläläiset! Yhdistys on pitänyt kirjastoa vapaaehtoisten voimin avoinna torstaisin ja aukiolotunteja kertyi 147. Tiesitkös muuten, että kirjastossa on kyläläisille käytössä tietokone nettiyhteyksillä ja myös ompelukone löytyy. Myös omia kirjoja voi tuoda vaihtoon kirjaston aukioloaikana. Märyn joulu vietettiin Märyn joulua puuron ja myyjäisten merkeissä sairaalan tiilinavetalla. Liisa Saarela esitteli kasvattamiaan orkideoita, olivat todella kauniita. Käsitöitä ja joulukuusia oli myynnissä ja väkeä liikkeellä ilahduttava määrä. Kyläyhdistys avusti Märynummen koulun uusia jouluvaloja, jotka saivat huomiota myös lehdistössä. Komeat valot näkyivät kirkkaasti moottoritielle asti. Kylämme on muutenkin ollut hyvin esillä mediassa lähiaikoina monessa yhteydessä. Hyvä Märynummi ja sen aktiiviset asukkaat! Adressi iltavuoroille paikkuriin Kyläyhdistys yhdessä Salon kaupungin nuorisotoimen kanssa on kevättalvella kerännyt nimiä adressiin iltavuorojen saamiseksi paikkuribussiin. Illan viimeinen vuoro Märystä Saloon lähtee kello ja Märyyn tulee viimeinen paikkuri Salosta kello 17.20, eikä sillä enää pääse takaisin Saloon. Sen jälkeen ollaan yksityisautojen varassa. Märyn nuorisotila Mestassa käy nuoria kirkonkylältä keskiviikkoisin ja perjantaisin (klo ), ja kotiinkin olisi kiva päästä! Adressin avulla yritetään saada yksi vuoro, jolla nuoret pääsisivät kotiin. Myös monet muut harrastuksiin ja iltamenoihin rientävät kaipaisivat edes yhtä myöhäisempää iltavuoroa. Adressi tullaan toimittamaan Vainion liikenteelle ja Salon kaupungille lähiaikoina, jolloin asialle yritetään myös saada lisää julkisuutta. Nimiä on kertynyt listaan noin 200. Pidetään peukkuja että lisävuoro saataisiin. Mutta tärkeää on, että muistamme kaikki myös käyttää paikkuria, jotta ne vähätkin olemassa olevat vuorot säilyisivät! Jokainen voi niitä joskus tarvita. 2

3 KAIKENLAISTA KUULUTETTAVAA!!!!!!!!!! Kyläyhdistys on saanut ilmoitustaulun, joka löytyy Mestan seinältä. Kannattaa käydä tutkailemassa mitä uutta löytyy kylältä. Tietoa tapahtumista löytyy myös yhdistyksen weppisivuilta ja facebook- sivuilta. Yhdistyksen maatalousjaosto raivasi syystalvella Aurantien pusikoita parantamaan turvallisuutta, tapahtuneen on varmaan moni risteysalueilla huomioinut. Kyläyhdistys on solminut kaupungin nuorisotoimen kanssa sopimuksen nuorisotila Mestan valvonnan avustamisesta tapauksissa, joissa toinen kaupungin omista valvojista on sairaana tai muutoin estynyt tehtävän hoitoon. Nuorisotila olisi suljettuna, jos ei kahta valvojaa paikalla. Kyläyhdistys on perustanut vapaaehtoisringin, johon kaivattaisiin lisää vapaaehtoisia. Halukkaat voivat ilmoittautua Anna-Marille, yhteystiedot löytyvät lehden lopusta. Polkupyörä- ja konsolipelikirppis Lauantaina kello Juhlatuvalla Tuo tarpeettomaksi jääneet pyörät ja pelit myyntiin yhteystietoineen ja hintatietoineen. Paikalla myös polkupyörien huoltopiste. Märyläistä kulttuuriperintöä waalimassa Kyläyhdistys teki taannoin hienon kulttuuriteon, ja otti hoitaakseen rautakautisen muinaisjäännöksen Märyn kylän edustalla. Pihkon kuppikivi-muinaisjäännöstä on muutaman vuoden ajan hoitanut Museovirasto, joka on viime aikoina alkanut tarjota muinaisjäännösten hoitotyötä paikallisille toimijoille, ja maksaa siitä jopa pientä korvausta. Märynummi sijaitsee alueella, jossa on asuttu jo kivikaudella (n vuotta sitten), mutta pysyvä asutus ja maanviljely ovat tänne juurtuneet rautakaudella, n vuotta sitten. Rautakautisia muinaisjäännöksiä löytyy täältä runsaasti. Kuppikivet ovat kiviä tai kalliopintoja, joissa on yleensä useita suhteellisen pyöreitä uurrettuja koloja, niin sanottuja uhrikuoppia. Kolot on tehty viimeistään rautakaudella, mutta ei tiedetä miten. Suomesta tunnetaan yli 350 kuppikiveä. 3 Muinaisjäännösten hoitotyö on kulttuuriperinnön hoitoa. Tarkoituksena on pitää muinaisjäännökset esillä ja näkyvissä ja maisemat siisteinä. Pihkon peltosaarekkeella, jossa kuppikivet sijaitsevat, tehtiin hoitotöitä syksyn siivoustalkoopäivänä: kasvillisuuden niittoa, vesakon hillintää ja polun kunnossapitoa. Tarkoitus on jatkaa tänäkin vuonna; talkoista ilmoitellaan kesän aikana. Kuvassa kyläyhdistyksen hallitus tutustumassa Pihkon kuppikiviin kesällä Kuva: Markku Oksanen. Teksti: Eija Hagelberg yhdistellen Wikipediaa, Museovirastoa ja omia tietoja.

4 Ylös ulos ja Märynummen ulkoilureitille! Avoimet kylät -kampanjan Märynummen tapahtumaa vietetään lauantaina kello 12-14: Ulkoilureitin avajaiset lammella reitin lähtöpisteellä (hiihtoladun parkkipaikan luona). Tilaisuudessa kerrotaan reitistä ja reittikarttoja saatavissa. Grillimakkaraa myynnissä. Ulkoilureitti on 5,5 km pitkä merkitty reitti, joka kulkee erilaisissa metsäympäristöissä Märynummen taajaman koillispuolella. Maasto on vaihtelevaa, eikä sovellu esim. lastenvaunuille. Kyläyhdistys osti oikeudet karttaan ja siitä saa kopion helpottamaan reitillä kulkemista. Kartta on myös nähtävillä reitin varrella muutamassa paikassa. Kysy karttaa kyläyhdistyksen hallitukselta, jos et ehdi mukaan avajaisiin. HISTORIAMUISTELOITA KUVIA KATSELLEN Syksyn ja talven aikana kokoonnuttiin kylällä kahdesti vanhojen asioiden muistelun merkeissä. Juhlatuvalla järjestetyissä Muistellaan Märyä iltapäivissä on katsottu kyläläisten tuomia vanhoja valokuvia ja koitettu tunnistaa niistä henkilöitä ja paikkoja. Varsin kiintoisaa myös uudemmille märyläisille. Historioitsija Vesa Hänninen oli ensimmäisellä kerralla alustamassa kylähistorian selvittämisestä ja nimenomaan vanhojen valokuvien kautta. Esillä olleet kuvat on skannattu digimuotoon, ja sijaitsevat nyt kyläyhdistyksellä tallessa. Oi, ovat ne maisemat muuttuneet, mutta jotain on säilynyt miltei ennallaankin! Märypäivää vietetään Ohjelmassa on monenlaista nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. VPK:n komea mäkiautokisa viimevuotista laajempana, ja VPK:lla muutakin ohjelmassa. Juhlatuvan ja urheilukentän ympäristöön keskittyvä päivä tarjoaa mm.: Halikon Hehkun urheilutoimintaa, poniratsastusta, vanhoja autoja, yritysesittelyjä, Rikala-seura esittelee omaa toimintaansa, HaHan ilmakivääriammuntaa, kirpputori, puffetti ja uusi mielenkiintoinen kisa: Märynummen kyläyhdistys haastaa muut halikkolaiset kyläyhdistykset köydenvetokisaan, joten vahvoja ja sinnikkäitä köydenkiskojia tarvitaan jotta voitto jää kyläämme! Pääsemme myös tutustumaan Halikon Sairaalan museoon. Nämä tähän mennessä varmistuneet jutut. Varsinaisen tunnelman ja päivän takaa parhaiten runsas osanotto, joten: Tervetuloa suurella joukolla mukaan nauttimaan mukavasta ja perinteisesti aurinkoisesta päivästä! 4

5 Märynummen Juhlatupa N. 40 h viihtyisä juhlatila perhejuhliin, kokouksiin ym. Kotiruokalounas arkisin klo Myös lounaskuljetusta kotiin Märynummella, kysy lisää! Pitopalvelua, juhlakakut, voileipäkakut tilauksesta. Nummentie 1, Märynummi puh myös facebook TERVETULOA! Tapio Iltanen Matintie 11, Märynummi puh Haluatko mainostaa seuraavassa Märynummen tiedotuslehdessä (ilmestyy syksyllä 2014)? Ota yhteys Markku Oksaseen: puh

6 K U T S U Märynummen kyläyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Juhlatuvalla tiistaina kello 18 alkaen. Kaffetarjoilu. Tervetuloa! Märynummen kyläyhdistys ry:n hallitus Märynummen kyläyhdistys ry:n hallitus vuonna 2014: Leo Kylmä, pj., puh Annika Hellberg, varapj., puh Pekka Lintunen, sihteeri, puh Anna-Mari Satuli, jäsenrekisteri ja talous, puh Markku Oksanen, tiedotus, puh Antero Nurmi, jäsen, puh Riitta Nieminen, jäsen Ilmari Lehtonen, varajäsen, puh Lähetä kyläyhdistyksen hallitukselle sähköpostia: tai käytä yllä olevia osoitteita. Katso lisää: YHDISTYS MYÖS FACEBOOKISSA: Märynummen kyläyhdistys ry.! käy tykkäämässä ja saat tapahtumista tiedot heti tuoreeltaan! Liity jäseneksi Märynummen kyläyhdistykseen. Siten voit antaa tukesi kyläläisten yhteisen tiedotuskanavan säilymiselle ja kehittämiselle. Kirjoita viestikenttään yhteystietosi, niin saat postia yhdistykseltä jatkossa suoraan. TERVETULOA MUKAAN KYLÄTOIMINTAAN! Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer Saaja Mottagare TILISIIRTO. GIRERING Maksajan nimi ja osoite Betalarens namn och adress Allekirjoitus Underskrift Tililtä nro Från konto nr IBAN Salon Osuuspankki FI Märynummen kyläyhdistys ry. BIC OKOYFIHH Viesti Jäsenmaksu 2014: Henkilöjäsen 10 / Perhe 20 Kirjoita maksaessasi viestikenttään nimi/perheenjäsenten nimet ja osoite sekä sähköpostiosoite Viitenumero Ref. nr EI VIITENUMEROA Eräpäivä Förfallodag Euro 6

Ei hullumpi lehti 2/2015

Ei hullumpi lehti 2/2015 Märynummen kylän tiedotuslehti 2/2015 Märynummen kyläyhdistys ry Tervehdys Märynummelaiset Vuosi 2015 kulkee kohisten kohti loppuaan ja syksyn kauniit kuivat ilmat ovat muuttumassa todennäköisesti perinteisimmiksi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut

JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut JÄSENTIEDOTE 2/2014 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen: Seuran vaalikokous 2014 Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n sääntömääräinen ja kaikille jäsenille avoin vaalikokous pidetään Otaniemessä

Lisätiedot

10.09.2012 52,09. Economy PP Finlande 122159 Itella Posti Oy LASKU

10.09.2012 52,09. Economy PP Finlande 122159 Itella Posti Oy LASKU PL 1, 00061 ELISA OY YRITYS AB PL 1 00000 POSTITOIMIPAIKKA Economy PP Finlande 122159 Itella Posti Oy LASKU 1 (5) Laskun numero 90100000000 Eräpäivä 10.09.2012 Päiväys 26.08.2012 Viitenumero 90 10000 00000

Lisätiedot

Yhteensä Lainapääoma 50,00 Käsittelymaksu 5,00 YHTEENSÄ 55,00

Yhteensä Lainapääoma 50,00 Käsittelymaksu 5,00 YHTEENSÄ 55,00 4finance Oy Mikonkatu 15 A, 3krs. 00100 Helsinki 0600 550 750 (0.76,-/min + mpm/pvm) www.vivus.fi Jorma Juhani Parviainen Aijalantie 122-3 B 4 25550 AIJALA Laskun päivämäärä Laskun numero Asiakasnumero

Lisätiedot

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 InvoiceTypeText 1 / 2 SellerOrganisationName[2] SellerPartyDetails/SellerOrganisationName[3] SellerPartyDetails/SellerOrganisationDepartment[1] SellerStreetName SellerPostCodeIdentifier SellerTownName

Lisätiedot

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1

1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 2.1 2.2 2.3 2.4 3.1 3.2 3.3 4.1 SellerOrganisationName[2] SellerPartyDetails/SellerOrganisationName[3] SellerPartyDetails/SellerOrganisationDepartment[1] SellerStreetName SellerPostCodeIdentifier SellerTownName 1] 2] ls/invoicerecipientstreetname[1]

Lisätiedot

Metsäpirtin Peltosten sukuseura ry Jäsenkirje 1_2009 www.sukuni.fi/peltonen/

Metsäpirtin Peltosten sukuseura ry Jäsenkirje 1_2009 www.sukuni.fi/peltonen/ Jäsenkirje 1_2009 :llä on ilo kutsua sinut ja perheesi sukumme yhteiseen juhlaan ja varsinaiseen sukukokoukseen lauantaina 8.8.2009 Raisioon www.raisio.fi Juhla- ja kokouspaikkana Huhkotalo, Lukkarlantie

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Lasku ruuhkaverosta PIN: *********** Laskun tiedot. Automaattinen maksu 111.43 EUR. Maksettava summa:

Lasku ruuhkaverosta PIN: *********** Laskun tiedot. Automaattinen maksu 111.43 EUR. Maksettava summa: Palautusosoite: EPASS4, Box 559, 0 6, Sweden AUN 7688975 KULJETUSLIIKE TJN-TRANSPORT SIIPOLA OY Sepänmäentie 6800 HIMANKA Finland Laskun tiedot Päätös: 5 Laskunumero: 7688974 Laskun päivämäärä: 0.3.06

Lisätiedot

Suomen SEPA-migraation tilanne ja jatkotoimenpiteet. SEPA-foorumi 17.5.2011, Finlandia-talo Rauni Haaranen, Sampo Pankki

Suomen SEPA-migraation tilanne ja jatkotoimenpiteet. SEPA-foorumi 17.5.2011, Finlandia-talo Rauni Haaranen, Sampo Pankki Suomen SEPA-migraation tilanne ja jatkotoimenpiteet SEPA-foorumi 17.5.2011, Finlandia-talo Rauni Haaranen, Sampo Pankki Sisältö 1. SEPAn tavoite 2. Suomi osana Eurooppaa 3. SEPA tilisiirrot 1. Tilastotietoa

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje. Käyttöönottopäivä 1.4.

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje. Käyttöönottopäivä 1.4. TILISIIRTO-OPAS Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje Käyttöönottopäivä 1.4.2011 30.10.2011 1 Tilisiirto-opas 2 Tilisiirto-opas Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje

TILISIIRTO-OPAS. Euromaksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje TILISIIRTO-OPAS maksualueella välitettävissä euromaksuissa käytettävien tilisiirtolomakkeiden rakenneohje 26.8.2014 1 Tilisiirto-opas Sisällysluettelo 1. Saajan tilinumero... 3 2. Saaja... 3 3. Maksaja...

Lisätiedot

Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto

Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa 19.1.2012 Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto 1 Kylä välittää hanke Vuoden 2011 kylä Päijät-Hämeessä 18.1.19.1.20122012 2 Kylä välittää hanke

Lisätiedot

Asiakasnumero 485376. Kuitin tai tilauksen numero. tepalautus (32 päivän sisällä), palauta. Yrityslyhteisö Katuosoite I I I

Asiakasnumero 485376. Kuitin tai tilauksen numero. tepalautus (32 päivän sisällä), palauta. Yrityslyhteisö Katuosoite I I I I I I I I Takuukorjaus - lähetä täydellinen paketti. tepalautus (32 päivän sisällä), palauta t äyde I I i s e n ä, käytt ä m ättö m ä n ä j a myy nt i ke I po i se n a. Kuitin tai tilauksen numero Asiakasnumero

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä

Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä Vammaisten ihmisten elämä kehitys maissa on selviytymistaistelua päivästä toiseen. He ovat heikommassa asemassa kuin kukaan muu tässä maailmassa Sinä voit auttaa heitä selviytymään. Maailmassa on kaikkiaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 MLL Halikon yhdistyksen vuosi oli toimintaa ja haasteita täynnä. Vuosi lähti käyntiin uuden valitun puheenjohtajan pyytäessä eroa ja kaupungin ilmoituksella että Vinkkiksen nuorisotilat,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU

KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU BASWARE EXPERIENCE 2012 Inkeri Tolvanen Finanssialan Keskusliitto 1 SISÄLTÖ Tilastotietoa maksamisesta ja verkkolaskusta SEPA

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

QR-KOODIN KÄYTTÖ TILISIIRTOLOMAKKEELLA

QR-KOODIN KÄYTTÖ TILISIIRTOLOMAKKEELLA QR-KOODIN KÄYTTÖ TILISIIRTOLOMAKKEELLA Heinäkuu 2015 1 QR-koodin käyttö tilisiirtolomakkeella Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 QR-koodi... 2 3 Tietojen esittäminen... 2 4 Vastuu oikeellisuudesta... 2

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista - Omanlainen maaseutukylä, jossa paljon lapsiperheitä - Salon kaupungin taloudellinen ahdinko sekä nykyaikaiset verkostoitumisen ja markkinoinnin vaatimukset ovat nähtävissä kaikessa kylän toiminnassa

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa.

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Jäsentiedote 1/2013 Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Yhteystiedot löytyvät sivulta 6. Paitoja ja liivejä on nyt mahdollista

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22. TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Anna Saaristomerelle tulevaisuus. Saaristomeri oli ennen kirkas. Voidaanko se pelastaa? Kyllä. Lue, miten voit auttaa!

Anna Saaristomerelle tulevaisuus. Saaristomeri oli ennen kirkas. Voidaanko se pelastaa? Kyllä. Lue, miten voit auttaa! Anna Saaristomerelle tulevaisuus Saaristomeri oli ennen kirkas. Voidaanko se pelastaa? Kyllä. Lue, miten voit auttaa! Saaristomeri sairastaa Muutan muille vesille! Saaristomerellä oli kirkkaat vedet vielä

Lisätiedot

Hyvä sukuyhdistyksen jäsen jäsentiedote 2/2010

Hyvä sukuyhdistyksen jäsen jäsentiedote 2/2010 LASKU FAKTURA SUKUYHDISTYS SIHVO ry. Helsinki 15.11.2010 Päivämäärä Datum Laskun numero Fakturans nummer Viitteenne Er referens Asiakasnumero Kundnummer Viitteemme Vår referens Toimitus Leverans Maksuehdot

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä

MENNÄÄN BUSSILLA. Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä MENNÄÄN BUSSILLA Aja ilmaiseksi paikallisliikenteessä Tapahtuman logo Kansainvälinen autoton päivä Tapahtuma on ajoitettu kansainväliseen autottomaan päivään. Kansainvälistä autotonta päivää vietetään

Lisätiedot

Annettujen selvitysten perusteella maatalouslomittajat eivät ole toiminnoillaan aiheuttaneet eläimen kuolemaa. Hylätään Pasi Lahtisen korvaushakemus

Annettujen selvitysten perusteella maatalouslomittajat eivät ole toiminnoillaan aiheuttaneet eläimen kuolemaa. Hylätään Pasi Lahtisen korvaushakemus HAAPAVEDEN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 1(1) PL4O 86601 HAAPAVESI Lomituspalveluyksikkö/ Tuija Naakka Päätös nro 1/2014 Pasi Lahtinen Käkeläntie 5 86510 MATKANIVA Asia Esittely ja perustelut Päätös Pasi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Päivitetty markkinointimateriaali Commerzbankin luottoluokituksen muutoksesta johtuen

Päivitetty markkinointimateriaali Commerzbankin luottoluokituksen muutoksesta johtuen Päivitetty markkinointimateriaali Commerzbankin luottoluokituksen muutoksesta johtuen Arvoisa sijoittaja, Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor s on 9. kesäkuuta 2015 tarkistanut luottolukituksensa usealle

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä kirkkoherranvirastossa 18.08.2014-17.09.2014 viraston aukioloaikana. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 13 päivänä elokuuta 2014 klo 18.00 Tammijärven kyläkirkossa. Tutustuminen kyläkirkkoon klo 17.30. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT TENGTOOLS-ralli 22.8.2015 Kansallinen / F-cup ja Itä-Suomen alueen 3 aluemestaruus-osakilpailu Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry Kitee 1. OHJELMA 9.7.2015 11.8.2015 klo 21.00 16.8.2015

Lisätiedot

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa

Suinulan Sanomat. Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 2/2015 Kalastusasiaa Aiemmin esillä ollut Kuorevesi-järven kalastusyhtymä on saanut lisää mukaantulijoita. Nyt ovat mukana Suinula, Kavala,

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sarvijoen Kyläyhdistys ry Sarvijoen Kyläyhdistys ry Kertomus vuoden 2010 toiminnasta 1 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on Sarvijoen kylän asukkaiden yleisten elinmahdollisuuksien

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 Keminmaan kevätkarkelot 24.3.2012 Teatteriretken maksu Liikunta- ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus Luottamusmiehet (OAJ) 1.8.2011 31.7.2014

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

LASKU Sivu 1 (5) Laskun yhteenveto Laskutusjakso 02.04.2011-01.05.2011

LASKU Sivu 1 (5) Laskun yhteenveto Laskutusjakso 02.04.2011-01.05.2011 Economy PP Finlande 123016 Itella Oyj YRITYS OY PL 1 11111 YRITYSKYLÄ TeliaSonera Finland Oyj Asiakaspalvelu Pl 0400 65101 VAASA LASKU Sivu 1 (5) Laskutusjakso 02.04.2011-01.05.2011 Päiväys 04.05.2011

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Ei hullumpi lehtil. Märynummen kylän tiedotuslehti ZlZ014. on auttaa kotitalouksia (ja miksipä ei muitakin) hankkimaan

Ei hullumpi lehtil. Märynummen kylän tiedotuslehti ZlZ014. on auttaa kotitalouksia (ja miksipä ei muitakin) hankkimaan Ei hullumpi lehtil 2/201.4 Ei hullumpi lehtil Märynummen kylän tiedotuslehti ZlZ014 @ Märynummen kyläyhdistys ry. Talkootyöläinen Talkoot eli tolkootyö on perinteinen naapuriavun muoto, jahon liittyy vohva

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Kuva: Jussi Frösén Hyvä Metsäpirtin Peltosten suku!

Kuva: Jussi Frösén Hyvä Metsäpirtin Peltosten suku! Kuva: Jussi Frösén Hyvä Metsäpirtin Peltosten suku! Kiitän luottamuksestanne valitessanne minut sukuseuramme puheenjohtajaksi! Ilmi antoi meille viime vuonna vielä yhden kauden aikaa etsiä itselleen seuraajaa.

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 18.03 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 16 Ainali Päivi

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Uusi rakennus Luvan rakennus Kokonaisala Kerrosala Tilavuus 1 267.0 169.0 800.0

Uusi rakennus Luvan rakennus Kokonaisala Kerrosala Tilavuus 1 267.0 169.0 800.0 1 (4) Rakennustarkastaja Rakennuslupa 2013-837 Päätöspäivämäärä 15.01.2014 Pykälä 15 TR Rakennuspaikka 405-69-42-3 Pinta-ala 1508.0 Patterikatu 6 53850 LAPPEENRANTA Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012

Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 TOIMINTAKERTOMUS Jännevirta-Rissalan kyläyhdistys ry www.jannevirta.fi Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 YLEISTÄ Jännevirta-Rissalan kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä,

Lisätiedot