Ei hullumpi lehti 2/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ei hullumpi lehti 2/2016"

Transkriptio

1 Ei hullumpi lehti! Märynummen kylän tiedotuslehti 2/2016 Märynummen kyläyhdistys ry Jälleen on vuosi kulunut. Tuntuu iän myötä, että vuodet vain lyhenevät, kyläyhdistyksen syyskokoukset ovat yhä lähempänä toisiaan. Kulunut vuosi on mielestäni sujunut melkoisen rauhallisesti ennakkopeloista huolimatta. Vuoden aikana on taas siivottu teiden varsia, uimalammen rantoja, niitetty heinää. Mielenterveyttä kulttuurista tapahtuma oli Halikon Sairaalan pihalla toukokuussa. Tilaisuus oli kaupungin kulttuuritoimen, Salon Viihdelaulajien, Vastaanottokeskuksen ja kyläyhdistyksen yhdessä toteuttama. Mielestäni tapahtuma oli onnistunut, kaunis sää ja monet erilaiset lauluesitykset loivat mukavan tunnelman ja vastaanottokeskuksen asukkaiden valmistamat ja tarjoilemat maukkaat herkut kruunasivat parituntisen rupeaman. Elokuun lopulla vietettiin Märypäivää ja VPK:n porukka järjesti jälleen miälettömän mäkiautokisan hienoa ja kiitokset. Märynummen kuntopolut ovat saaneet kiitosta käyttäjiltä polkujen hyvästä kunnosta. Kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet polkujen parantamiseen. Angelniemen Ankkurit järjestivät alueella Halikko-Viestin lokakuun puolessa välissä ja kuulutuksista olin kuulevinani, että keväällä osin samassa maastossa järjestetään Ankkuri-Viesti. Täytyy tässäkin yhteydessä todeta, että suunnistuskansa on varsin siistiä porukkaa, makkarapaperit ja muut roskat löytävät niille kuuluvat paikat. Uutena hankkeena kyläyhdistys on hakenut avustusta Frisbeegolfradan tekemistä varten. Avustuksella on mahdollisuus kattaa puolet kustannuksista. Rahoitus ratkennee marraskuun aikana ja tarkoitus on jos kaikki menee hyvin, aloittaa radan teko keväällä Kyläyhdistys hankki urheilukentälle uuden kyltin, entisen, lahonneen ja sammaloituneen kyltin tilalle ja esitti kaupungille toiveen kentän tasoittamisesta. Kyltissä toivotettiin liikkujat tervetulleiksi, joku siitäkin pahoitti mielensä tekstiviestinhinnan verran. Talkoilla ja yhdessä tekemisellä asiaa ehkä voitaisiin korjata. Vuoden aikana Kirsti, kyläyhdistyksen käsikassara teatterimatkojen järjestäjänä, järjesti kaksi teatterimatkaa: Naantaliin ja Logomoon, jäljellä on vielä balettimatka marraskuussa Turkuun. Ylimääräisenä bonuksena oli kevättalvella järjestetty konserttimatka, sekin Logomossa. Lämpimät kiitokset järjestelyistä, on mukava osallistua, kun se on tehty helpoksi. Marraskuun 19:nä Paloasemalla klo 18 on yhdistyksen syyskokous, toivottavasti mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua. Tilaisuuteen on lupautunut Salon poliisista Joonas Tikka ja Vastaanottokeskuksesta Marita Nikander, molemmat olivat paikalla myös vuosi sitten, kun vastaanottotoimintaa Märynummelle oltiin perustamassa. Mukavaa vuoden loppua, suppilovahveroitakin vielä varmasti löytyy! Riitta Nieminen pj

2 Märy-päivä tottakai! Jo äärimmäisen pitkät perinteet omaava Märy-päivä veti taas kansaa kaduille ja kujille eri puolilla Märynummea lauantaina Osallistujien määrä tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta. Ensi vuonna koitetaan taas keksiä jotain uutta, ja ideoita voi myös heitellä kyläyhdistyksen hallituksen jäsenille. Talkoolaisiakin kaivataan lisää järjestelyihin, joten ota ihmeessä yhteyttä, jos haluat mukaan! Tältä näytti meno tänä vuonna.

3 Biitsi siistiksi eli SiistiBiitsi Avoimet kylät -päivänä järjestettiin jo perinteinen SiistiBiitsi-tapahtuma Märynummen uimalammella Roskat saatiin yhteistuumin pois uimarannalta ja lähiluonnosta, päälle nautittiin talkoomakkarat kauniissa säässä. Kumpa moisia päiviä ei tarvitsisi tulevaisuudessa järjestää, vaan roskat osattaisiin viedä heti roskikseen, ja myös roskien syntymistä voitaisiin vähentää. Hyödyllinen ilmiö Kerää roska päivässä voitaisiin ottaa jokaisen kyläläisen jokapäiväiseen ohjelmistoon, vai mitä? Katso lisää:

4 Hyvää mieltä kulttuurista! runsas joukko kyläläisiä, Märynummen sairaalan potilaita sekä vastaanottokeskuksen asukkaita viettivät kaunista, kesäistä iltaa sairaalan suihkulähteellä. Osanottajat saivat nauttia Viihdelaulajien soinnukkaista musiikkiesityksistä, vastaanottokeskuksen asukkaiden valmistamista maukkaista herkuista sekä kyläyhdistyksen paistamasta makkarasta ja keittämästä kahvista. Illan päätteeksi vastaanottokeskuksen asukkaat innostuivat tanssimaan. Puhe, nauru ja musiikki raikuivat ja kevätillasta poistui tyytyväistä väkeä. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille ja hienon illan mahdollistaneille tahoille!

5 Joulu on taas, joulu on taas... menovinkkejä kotikulmilla: Joulun valot syttyvät! Koulun pihalla juhlitaan taas jouluvalojen sytyttämistä. Kuusenvalojuhla ke kello Kotikoulu-toimikunta tarjoaa glögia ja pipareita. Tervetuloa! Riisipuurolle! Kylän yhteinen puuronsyöntipäivä eli Märyn joulu vietetään lauantaina klo Sairaalan liikunta- /juhlasalilla. Kyläyhdistys tarjoaa riisipuurot! Ja tietysti pidetään myyjäiset! Jos haluat mukaan myyjäksi, soita tai laita tekstari Annikalle Laulattaako??? Ei hätää, ratkaisu on tässä: Kauneimmat joululaulut lauletaan yhdessä keskiviikkona kello 18 alkaen paloasemalla, osoite Hirvitie 4. Järjestää Halikon VPK. Laskiaisriehakin tulee taas! Vuonna 2017 laskiaissunnuntai on Silloin luvassa jotain mukavaa toimintaa kylillä, seuraa ilmoittelua nettisivuilta ja facebookissa! Tässä kuvia vuoden 2016 utuisesta laskiaistapahtumasta, jota vietettiin uimalammella. Tarjolla oli ulkoilua, hiihtoa, saunaa, tietysti hernesoppaa ja makkaraa ja rohkelikoille avantouintia.

6 MENNÄÄN BUSSILLA! aikataulut asti Kutsu syyskokoukseen! Märynummen kyläyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Paloasemalla (Hirvitie 4) ke kello 18. Salon poliisista Joonas Tikka paikalla. Esityslistalla uuden hallituksen valinta, toimintasuunnitelma ja talousarvio Kaffetarjoilu. Tervetuloa! Märynummen kyläyhdistys ry:n hallitus

7 Toivon Tila Ohjatut synttärikutsut käsityöteemalla. Tilat, tarjoilut, ohjaus, tarvikkeet Ihan lähellä, Hajalan suunnassa! p Hannele Ruponen toivontila.fi Saarelan Kauppapuutarha Oy Märynummi

8 Märynummen kyläyhdistys ry:n hallitus vuonna 2016: Koko hallituksen tavoittaa sähköpostilla Riitta Nieminen, pj Annika Hellberg, vpj Pekka Lintunen, sihteeri Antero Nurmi jäsen Ilmari Lehtonen varajäsen Anna-Mari Satuli talous Kaisu Oksanen jäsen Leena Nurmi jäsen Eija Hagelberg varajäsen Asennustyö Jälkö Märynummen kyläyhdistys ry on myös Facebookissa. Käy tykkäämässä niin saat tapahtumista tietoa heti tuoreeltaan. Kotisivut: Onko vuoden 2016 jäsenmaksusi vielä maksamatta? Vielä ehtii! Tai oletko vasta liittymässä jäseneksi? Niin tai näin, voit maksaa jäsenmaksun alla olevalla lomakkeella. Uusille jäsenille maksu koskee vuotta Vanhat jäsenet, joilta maksu suorittamatta, maksu koskee vuotta Liittymällä jäseneksi voit antaa tukesi kyläläisten yhteisen tiedotuskanavan säilymiselle ja kylän kehittämiselle. Jäsenmaksu on henkilöjäseneltä 10 ja perheeltä 20. Kannatusjäsenmaksu on 50. Kirjoita maksaessasi viestikenttään osoite, sähköposti ja perheenjäsenten nimet. Voit tiedustella jäsenmaksuista Anna-Mari Satulilta.

Ei hullumpi lehti! Märynummen kylän tiedotuslehti 1/2017. Kesää kohti mennään!

Ei hullumpi lehti! Märynummen kylän tiedotuslehti 1/2017. Kesää kohti mennään! Ei hullumpi lehti! Märynummen kylän tiedotuslehti 1/2017 Märynummen kyläyhdistys ry Kesää kohti mennään! Kuntavaalit ovat takana ja toivoa sopii, ettei uusi valtuusto unohda kaupungin keskustan ulkopuolella

Lisätiedot

Ei hullumpi lehti 2/2015

Ei hullumpi lehti 2/2015 Märynummen kylän tiedotuslehti 2/2015 Märynummen kyläyhdistys ry Tervehdys Märynummelaiset Vuosi 2015 kulkee kohisten kohti loppuaan ja syksyn kauniit kuivat ilmat ovat muuttumassa todennäköisesti perinteisimmiksi

Lisätiedot

Ei Hullumpi Lehti. Tässä lehdessä: Tervetuloa. Märynummen kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2018

Ei Hullumpi Lehti. Tässä lehdessä: Tervetuloa. Märynummen kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2018 Ei Hullumpi Lehti Märynummen kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2018 Märynummi kuvattuna koulun pihalta käsin. Kuvaajana Anttijuhani Koskinen. Tässä lehdessä: Tärkeitä päivämääriä s. 3 Oman kylän turva hankkeesta

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Ei Hullumpi Lehti. Tässä lehdessä: Tervetul mukaan Märynum. jäseneks. sivulla. Märynummen kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2018

Ei Hullumpi Lehti. Tässä lehdessä: Tervetul mukaan Märynum. jäseneks. sivulla. Märynummen kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2018 Ei Hullumpi Lehti kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2018 Märynummi saa uuden koulurakennuksen vuodelle 2021. Kuvan idyllistä alakoulua käyvät tällä hetkellä luokat 1-4. Kuva Anttijuhani Koskinen. Tässä lehdessä:

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Ei hullumpi lehti! M rynummen kyl n tiedotuslehti 1/2014

Ei hullumpi lehti! M rynummen kyl n tiedotuslehti 1/2014 Ei hullumpi lehti! M rynummen kyl n tiedotuslehti 1/2014 Märynummen kyläyhdistys ry. Yhteisöllisyys pidentää ikää ja parantaa elämän laatua Yhteisöllisyys on hyvää lääkettä, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj.   Angelniemen Seurojentalo Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 1 KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 18.12.2018 Tervetuloa kuulemaan Pohjois-Iin joulurauhan julistusta Pohjois-Iin koululle tiistaina 18.12. klo 17 alkaen. Klo 17.00 alkaen Pohjois-Iin kyläyhdistys ry tarjoaa

Lisätiedot

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY Juhonkota TIEDOTUSLEHTI 1/2009 JOHTOKUNTA 2009 Seppo Huikuri, pj. 050-5273541 Marja-Leena Rantanen, vpj. 050-5226544 Raija Autio, sihteeri 040-5720820 Eija Anttonen 040-5247301

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Retki Vaarniemeen mukana oli n. 10 tyyppiä, ja oli mukava reissu.

Retki Vaarniemeen mukana oli n. 10 tyyppiä, ja oli mukava reissu. Hallituksen kokous 25/2018 PÖYTÄKIRJA Aika: 2.10.2018 Paikka: Koppi Läsnä: Poissa: Siiri Seppälä (pj.), Pipsa Vannemaa (siht.), Silva Järvinen, Laura Passi, Pihla Saaristo, Inari Aarola, Ella Hölsä, Liisa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 22.10.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 22.10.2007 1(5) Aika 26.9.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen, taloudenhoitaja Olli

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 5.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 8.-14.10. Tiistai 9.10. klo 15.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Kaksi Beethoven sonaattia

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2019-2020 Teijon Alueen Kyläyhdistys ry Hyväksytty Kyläkokouksessa 14.2.2019 Isot linjat kuten ennenkin Sääntöjen puitteissa tehdään ja ollaan/jätetään tekemättä Viisi tiimiä hoitaa

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 26.11. - 27.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 26. 27.11.2016. Lauantaina järjestetään Ratsastusfoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Perniön Kunnantalo 3.11.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 1. Neuvonta (Neuvontatuella ja yhteydenpidolla vahvistetaan

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Puheenjohtaja ja hallitus Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2018 jatkaa Anja Komulainen. Syyskokouksen päätös oli yksimielinen. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: varsinainen

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 22. 23.11.2014. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Ulkoile Osallistu Vaikuta Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen 12.6.2014 Kokous: Kiskontien Kimpan avoin kokous Läsnä: 12 osallistujaa Aika: 4.6.2014 kello 18 Paikka: Tuohikoto, Tuohittu KOKOUKSESSA POHDITTUJA ASIOITA

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 15-17/2013 Hallituksen kokous Aika: 7.9.2013 klo 11.00- Paikka Arkisto Läsnä: Puheenjohtaja Poissa: Jonna Laitinen Eeva Mattila varajäsen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006 Puheenjohtajan palsta Kylätiedotteita Tämä syksy on ollut varmastikin urani kiireisin, jos kylän kantilta katsotaan. Koulun tulevaisuus

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Itämerihaaste 22.1.2014 Tiina Toivonen jäteneuvoja Valtakatu 11, 28100 p. 02 621 2521 tiina.m.toivonen@pori.fi n Jätehuollon yhteistyöalue alueellisen jätehuollon suunnittelu

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

4 Vaalijalan hallituksen ja johdon seminaaripäivä

4 Vaalijalan hallituksen ja johdon seminaaripäivä VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ Kokouskutsu TARKASTUSLAUTAKUNTA 24.1.2019 Päivän ohjelma: klo 10.00 Kahvi + kokous Tutustuminen kuntoutusyksikkö Sataman toimintaan n. klo 12.00 Ruokailu KOKOUSAIKA: 31.1.2019 kello

Lisätiedot

Kylien syyspäivä ja syyskokous

Kylien syyspäivä ja syyskokous Kylien syyspäivä ja syyskokous Pohjois-Savon Kylät ry sääntömääräinen kokous klo 10.00-11.00 Klo 11.00 Tervetuloa syyspäivään Minna Makkonen Klo 11.15 Vuokko Jaakkola Pieksämäen kyläasiamies Esimerkkejä

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Kädessäsi on Vaarankylän ensimmäinen tiedotuslehtinen. Se on syntynyt Kainuun Nuotta ry:n Tietonuotta hankkeen opinnäytetyönä. Tietonuotta on kouluttanut

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Äänestä tieteentekijää!

Äänestä tieteentekijää! KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous

PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 1(5) PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 11.9.2016 Paikalla: Khadija Balli, Sirpa Hovila, Mikko Lehtinen, Mira Juslin, Markku Juslin, Minna Nyman, Meeri Salo, Kirsi Salmu-Yrjölä, Johanna

Lisätiedot

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n

LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n LEPPÄLAMMI-TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry:n Jäsenkirje 1/2017 Viime vuonna joulukuussa yhdistys juhlisti 10 vuotis taivaltaan jouluisella ruoalla ja viihdyttävän ohjelman parissa Haapaniemen tilalla Karkussa.

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus 20.4.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke 2016-2018 1.Avoimet kylät Ennätysmäärä kyliä mukana 2017: 21 kpl (2016: 12, 2015:

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio

Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO. Kylpylähotelli Rauhalahti. Katiskaniementie 8, Kuopio Nuorten Palvelu ry SYYSPÄIVÄ 2017 KUOPIO Kylpylähotelli Rauhalahti Katiskaniementie 8, Kuopio 25.11.2017 1 OHJELMA lauantaina, 25.11.2017 NUORTEN PALVELU RY:n SYYSKOKOUS 2017 (yksipäiväinen tapahtuma)

Lisätiedot