NUORET HALUAVAT RYHMÄILMIÖ. TUKEE KOULUJEN EHKÄISEVÄÄ Päihdepäivillä PÄIHDETYÖTÄ. kulttuurinmuutos oli vahvasti tapetilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NUORET HALUAVAT RYHMÄILMIÖ. TUKEE KOULUJEN EHKÄISEVÄÄ Päihdepäivillä PÄIHDETYÖTÄ. kulttuurinmuutos oli vahvasti tapetilla"

Transkriptio

1 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry RYHMÄILMIÖ NUORET HALUAVAT KOHTUUDEN TUKEE KOULUJEN MALLIN KOTOA EHKÄISEVÄÄ Päihdepäivillä PÄIHDETYÖTÄ kulttuurinmuutos oli vahvasti tapetilla EHYT ry ja Suomen Olutseura näkyvät yhdessä SuomiAreenassa #amiksetunitedkuvakisassa etsittiin ystävyyden ydintä SuomiAreenassa puhuttiin juomisesta, kohtuutta korostaen 1

2 PÄÄKIRJOITUS Ei oteta liikaa Syksyn alkaessa moni huokailee huonoa kesää ja pohtii kuinka pitkälle kesän aurinkovarastoilla jaksetaan. Auringolla ja alkoholilla on kulttuurissamme monenlaisia yhtymäkohtia. Myös se, että ne ovat asioita, joita moni arvostaa elämässään, mutta joihin liittyy samalla isoja riskejä. Auringon riskit otamme nykyään vakavasti, alkoholin vaaroista puhuminen taas koetaan epämukavaksi ja holhoavaksi. Syksyn alkoholikeskusteluun toivoisi ripauksen sitä henkeä, joka saa meidät huolehtimaan suojakertoimista kun astumme aurinkoon. Jos otat, älä ota liikaa on hyvä slogan molempiin. Päihdejärjestöjen puhe alkoholihaitoista ja niiden vähentämisestä on joskus houkuttelevaa sivuuttaa moralistis-aatteellisena raittiuspuheena. Keskustelu alkoholilain kokonaisuudistuksen jatkamisesta on taas käynnistymässä. Näkökulmiksi tarjoutuvat epäilemättä jälleen holhouksen purkaminen ja työllisyyden edistäminen. On hyvä ajatus uudistaa alkoholilainsäädäntöä vahvistamaan työllisyyttä ja Suomen taloutta. Mutta silloin katse pitää nostaa alkoholialojen työpaikoista työelämän ja kansantalouden isoon kuvaan. Siinä keskustelussa tarvitaan paitsi päihdejärjestöjä, myös laajasti niitä toimijoita ja arjen asiantuntijoita, jotka osaavat kertoa miltä päihdehaitat näyttäytyvät eri yhteiskunnan aloilla: vaikkapa lastensuojelussa, terveydenhuollossa, mielenterveystyössä, poliisin arjessa, työpaikoilla, ikäihmisten parissa. Tuohon laajempaan keskustelijoiden joukkoon liityn itse vuodenvaihteessa Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana. EHYT ry:n hallitus hakee uutta toiminnanjohtajaa mennessä tavoitteenaan, että hän pääsisi aloittamaan alkaen. Kuluneet viisi vuotta EHYT ry:tä rakentamassa ovat olleet uskomattoman antoisaa aikaa. EHYT on lunastanut paikkansa toimijana ja vaikuttajana. Strategiatyön myötä suunta ja haasteet ovat selvillä, ja EHYT ry:llä on tarvittava osaaminen, jäsenkenttä ja verkostot, joilla vastata noihin haasteisiin ja rakentaa yhteistyötä haitattomamman päihde- ja pelikulttuurin puolesta. Sari Aalto-Matturi toiminnanjohtaja p ALUKSI 02 Pääkirjoitus 02 Sisällys 03 Päihdeuutisia EHYT Järjestö on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n julkaisu jäsenjärjestöille. EHYT ry on valtakunnallinen asiantuntijaja kansalaisjärjestö, joka ehkäisee toiminnallaan alkoholista, tupakasta, huumausaineista ja pelaamisesta aiheutuvia haittoja. Toimintaa rahoittaa RAY. PÄÄTOIMITTAJA Jiri Sironen TOIMITUS Päivi Tiittanen, Jenni Tikkanen ja Sara Salomaa, Teresa Tenkanen JUTTUIDEAT JA PALAUTE Jenni Tikkanen ULKOASU Hanna Välitalo / Pippuriina KANNEN KUVA Shutterstock JULKAISIJA Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Förebyggande rusmedelsarbete EHYT rf, Elimäenkatu 27, Helsinki OSOITTEENMUUTOKSET Jenni Tikkanen, PAINO Erweko Oy Numero 3/2015 ISSN X (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) ILMESTYMINEN Lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 1.12 (aineistot mennessä) 2

3 TEEMA Ryhmäilmiö tukee 04 koulujen ehkäisevää päihdetyötä Nuoria kiinnostaa 08 kannabis 09 Kolumni SEURAA EHYT RY:TÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/ehytry twitter.com/ehytry youtube.com/user/ ehytry slideshare.net/ehyt JÄRJESTÖ 10 Julkaisut 11 Työkalupakki 12 Kuulumisia kentältä 14 Järjestöpäällikön terveiset 16 Uutisia 17 Koulutukset 18 EHYT ry ympäri Suomen 19 Tapahtumat Pidä silmät auki, kun liikut Turun alueella ja sosiaalisessa mediassa Järjestöjen yhteisessä ånni-hankkeessa tapahtuu syksyllä. EHYT ry:n koordinoimassa hankkeessa on vuoden mittaan kerätty lasten näkemyksiä niin alkoholilaista kuin yleisemminkin päihteisiin liittyvistä kummastuksen aiheista. Tänä syksynä ånni herättelee aikuisia pohtimaan päihdekysymyksiä lasten näkökulmasta muun muassa ulkomainontakampanjalla. Hankkeen projektipäällikkö Anne Ahlefelt kannustaa puhumaan alkoholista suoraan ja unohtamaan ajatuksen, että lapsi on liian nuori ymmärtämään. Ahlefelt päinvastoin suosittelee kysymään lapsen ajatuksia erilaisista alkoholiin liittyvistä kysymyksistä. Hankkeessa on huomattu, että lasten hankalat kysymykset voivat myös yllättää aikuisen. Aikuisilta vaaditaan rohkeutta kertoa avoimesti myös vaikeita asioita. Kysymys, miksi joku käyttää päihteitä, vaikka siitä aiheutuu monia kielteisiä asioita, on yksi vaikeimmista. Aikuisen roolina on kertoa, miksi päihteitä halutaan käyttää ja miksi aikuisilla on lupa käyttää niitä. Yhtälailla aikuisen on myös kerrottava, miksi alkoholista koituu haittoja ja miten päihteisiin pitäisi suhtautua, summaa Ahlefelt. Ahlefelt vinkkaa myös kuulumisista Joensuun alueella. Syksyn aikana Pohjois-Karjalan alueella pilotoidaan ånni-toiminnan vanhempainryhmiä ja lastenryhmiä, joiden suunnittelu on nyt kovassa vauhdissa. 11. elokuuta: #amiksetunited-kampanjasta Markkinointi&Mainonta -lehdessä: Hyvä ryhmähenki vähentää tarvetta hakea yhteenkuulumista päihteistä. Lisää tietoa syksyn kuluessa: ehyt.fi / ånni Lisätietoja: Anne Ahlefelt Projektipäällikkö, ånni-hanke p LUE LISÄÄ: ehyt.fi/uutiset 3

4 Ryhmäilmiö tukee koulujen ehkäisevää päihdetyötä Hyvä ryhmähenki vähentää tarvetta hakea yhteenkuuluvuutta päihteiden avulla Kun nuorelta kysyy, mikä on koulujen alkamisessa kivointa, on vastaus usein: kaverit. Kavereiden näkeminen ei kuitenkaan ole vain kivaa, vaan sillä on vaikutusta koko koulussa viihtymiseen, opintojen sujumiseen, elämän myrskyistä selviämiseen ja jopa fyysiseen terveyteen. TEKSTI Kiti Poikonen KUVAT Shutterstock ja Kaisa Pasanen Viime aikoina on herätty yksinäisyyden tuhoisiin vaikutuksiin monen ikäisten ihmisten keskuudessa. Ystävyyssuhteiden muodostumista ei kuitenkaan tarvitse jättää sattuman varaan. Nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla koulut ja oppilaitokset, joissa he viettävät suuren osan valveillaoloajastaan, ovat tässä työssä avainasemassa, kertoo EHYT ry:n AMIS-työn projektipäällikkö Merit Lindén. Nuoret tarvitsevat ystävien tukea Kouluterveyskyselyn mukaan ammattiin opiskelevista 7 prosenttia kertoo, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää. Luku on sama lukiolaisten keskuudessa. Joka vuosi valmistuu oppilaitosmuotoisesta ammatillisesta peruskoulutuksesta noin nuorta ja lukioista noin nuorta. Tästä joukosta 7 prosenttia tarkoittaa sitä, että jokaisella toisen asteen koulutuksessa olevalla vuosiluokalla on yhteensä noin 4500 opiskelijaa ilman ystävää, toteaa Lindén. 4

5 Luvut ovat suuria ja opiskelijat toivovat asiaan muutosta. AMIS-työn teettämän Amisvaalit-kyselyn vastaajista 88 prosenttia oli sitä mieltä, että ryhmähenkeä tulisi nostattaa koko opintojen ajan, ei vain alussa. Mukavia ja toimivia opiskeluryhmiä voidaan rakentaa suunnitelmallisesti läpi koko opintojen ja tuloksista hyötyvät kaikki, niin opiskelijat itse kuin opettajat, oppilaitokset, työelämä ja ihan koko yhteiskunta. Niin sanottu jatkuva ryhmäyttäminen toteuttaa myös uuden opiskeluhuoltolain henkeä, jossa painotetaan yhteisöllisyyttä ja ehkäisevää työtä opiskelijoiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, jatkaa Lindén. Ryhmäilmiö-menetelmä sopii kaikille ryhmiä ohjaaville EHYT ry:n AMIS-työn tausta-ajatuksena on, että kun opintonsa aloittaneella nuorella on aikaa ja keinoja tutustua toisiinsa ja luokassa on hyvä ryhmähenki, vähenee myös tarve hakea yhteenkuuluvuuden tunnetta päihteiden avulla. EHYT ry:n AMIS-työssä kehitetty Ryhmäilmiö-menetelmä tarjoaa oppilaitoksille, mutta myös kaikille muille nuorten kanssa työskenteleville konkreettisia toimintatapoja, jolla ryhmähengestä voidaan pitää huolta niin ryhmän ensitapaamisesta ryhmän toiminnan päättymiseen saakka. Ammattioppilaitosten henkilökunnalta kuulimme toivetta konkreettisista menetelmistä ja helposti käyttöönotettavasta ryhmänohjaajan käsikirjasta, kertoo Lindén. Kysynnästä kertoo jotain se, että Ryhmäilmiö-käsikirjan käyttöön on koulutettu vuoden 2014 alusta jo yli 3500 ammatillisten oppilaitosten opettajaa ja nuorten kanssa työskentelevää ammattilaista. Käsikirja on juuri uudistettu kaikille nuorten tai vaikka aikuistenkin ryhmiä ohjaaville. Samat kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen tarpeet ne ovat meillä aikuisillakin. Toivomme, että myös jäsenjärjestömme löytäisivät Ryhmäilmiölle käyttöä omassa toiminnassaan, päättää Lindén. Ryhmäilmiö-käsikirja on ladattavissa verkosta ja sen käyttöön on saatavilla koulutusta. Lue lisää tämän lehden sivulta 10. 5

6 #amiksetunited-kuvakisassa etsittiin ystävyyden ydintä Mistä ystävyys alkaa? Miten joistakin vain tulee kavereita keskenään? EHYT ry:n Amikset-kampanjan kaverikuvakisassa nostettiin esiin ammattiin opiskelevia yhdistäviä asioita ja etsittiin ystävyyden ydintä. Samalla kannustettiin oppilaitoksia ottamaan käyttöön Ryhmailmiö-käsikirjan menetelmiä koulujen alussa tehtävissä opiskelijoiden ryhmäytyksissä. Kampanjan yhteydessä soitettiin NRJ-radiokanavalla yhteisöllisyyden rakentamiseen kannustavia spotteja, joissa haastateltavina olivat EHYT ry:n asiantuntija Laura Heinonen ja erityissuunnittelija Antti Maunu. Kisassa ladatut kuvat olivat nähtävissä kampanjasivulla ja jälkikäteen niitä voi katsella Instagramista hakemalla kuvia, joissa käytetty tunnistetta #amiksetunited. Kampanjamainosten ääninä toimivat kahden jäsenjärjestömme, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n ja Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry:n aktiivit. SAKKI ry:stä studiossa kävivät hallituksen jäsenet Henna Kangas ja Wesley Stiles. Elokuun 6. päivä Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry:n varapuheenjohtaja Paulus Grupmann äänitti radiospotin #amiksetunitedkampanjaan. Kuulitko mainoksen NRJ:llä? Kamppis päättyi 6.9. TULE KESKUSTELEMAAN ONNELLISUUDESTA ONNELLISUUSCHATIIN 30.9.! Mitkä asiat tekevät onnelliseksi? Mitä ilman ei voi olla onnellinen? Tule mukaan keskustelemaan OnnellisuusChatiin keskiviikkona kello 12:15-15:00 ja kello 17:15-19:30. Osallistuminen on helppoa ja sen voi tehdä anonyymisti. Chat on suunnattu nuorille, mutta kuka tahansa voi tulla juttelemaan ja seuraamaan keskustelua. Tarvitset vain tietokoneen ja internet-yhteyden. Osallistumisen kannalta chattaaminen ei ole pakollista, halutessasi voit vaikka vain seurata keskuste- lua ja sitä virittäviä asiantuntijahaastatteluja. OnnellisuusChatin tuottavat yhteistyössä EHYT ry:n Verkkotyö ja AMIS-työ sekä Allianssi ry, osana SAKU ry:n Hyvinvointivirtaa-viikkoa. Tarkempi ohjelma ja ohjeet julkaistaan syyskuun alussa EHYT ry:n Facebook-sivuille luodussa tapahtumassa: Samoille sivuille tulee myös viimeistään tapahtumapäivän aamuna linkki, josta chat- ja videokuva aukeavat. Varaa päivä jo kalenteriisi! 6

7 Ryhmäilmiö-mallin tehokkuus todennetaan Arviointi valottaa myös opettajien hankalaa asemaa Opettajat ja ryhmänohjaajat ajattelevat usein, että opiskelijaryhmät ja niiden toimintakyky muodostuvat sattumanvaraisesti. Ryhmän helppouden tai haastavuuden ajatellaan riippuvan siitä, millaisia opiskelijoita ryhmään sattuu tulemaan siitä, millaisia yksilöitä heistä on muodostunut ennen ryhmään päätymistä. Tämä ei pidä paikkaansa. Ryhmäilmiö-mallin arviointitutkimuksessa haastateltiin Ryhmäilmiö- koulutuksen saaneita työntekijöitä ja opiskeluryhmiä. Opiskelijahaastatteluissa kävi ilmi, että ne opiskelijat, joita on aktiivisesti opetettu ja rohkaistu toimimaan ryhmässä, osaavat ja uskaltavat toimia ryhmässä riippumatta opiskelijoiden yksilöllisistä ominaisuuksista. päälle. Ryhmien toiminta kertoo konkreettisesti ryhmän hengestä ja jäsenten keskinäisestä luottamuksesta. Arviointitutkimuksessa vertailtiin kahden eri oppilaitoksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaryhmiä. Toista ryhmää oli ryhmäytetty tehokkaasti 3 kuukauden ajan muun muassa yhteisten leirien sekä päivittäisten aamiaisten myötä, toista sen sijaan ei opintojen ensimmäisen viikon jälkeen. Opiskelumotivaatiossa ei ryhmien välillä ollut suuria eroja, mutta tavat, joilla ryhmän jäsenet toimivat toistensa kanssa, erosivat suuresti. Ryhmässä, jossa ryhmäyttämiseen oli panostettu, puheliaammat antoivat tilaa hiljaisemmille, kuuntelivat haastattelijaa tarkemmin, vastasivat hänelle perusteellisemmin ja jatkoivat toistensa puheenvuoroja. Toisessa ryhmässä puheliaimmat hallitsivat koko keskustelua ja puhuivat usein haastattelijankin Ryhmäilmiö-mallin arvioinnissa haastateltiin myös 39 eri alojen opettajaa ja opiskelijahuollon työntekijää kolmesta eri oppilaitoksesta eri puolilta Suomea. Haastatteluissa ilmeni muun muassa se, että heille keskeinen ammatti-identiteetin ja työmotivaation perusta on työskentely opiskelijoiden kanssa. Tästä huolimatta nykyiset opetussuunnitelmat, resurssien jako, työehtosopimukset ja ammatillinen opettajankoulutus valmistavat ja tukevat opettajia opiskelijoiden parissa työskentelyyn varsin heikosti. Nykyisissä olosuhteissa opiskelijoiden kanssa työskentely ei myöskään palkitse kaikkia opettajia ja suorastaan turhauttaa monia. Arvioinnista lisää: EHYT katsauksia 1/2015: Yhteisöjen aika. Opiskelijoiden hyvinvointi ja opettajien arki ammatillisessa koulutuksessa. Antti Maunu. 7

8 Nuorten kiinnostus kannabista kohtaan vaatii aikuisilta reagointia TEKSTI Sara Salomaa Kannabis on intohimoja herättävä aihe. Aineen vapauttamista vaativat tahot saavat ymmärtäjiä niin mediassa kuin tavallisten ihmisten keskuudessa. Moni miettii, miten aineeseen pitäisi suhtautua. Kuluvana kesänä ihmetystä on lisännyt kannabiksen tuoksu puistoissa ja kaupunkien keskustoissa. Käyttö on yhä näkyvämpää ja siitä puhutaan aiempaa avoimemmin. Kannabis on Suomen huumausainelain mukaan laiton aine. Sekä kannabiksen tuotanto, valmistus, kauppa ja käyttö on kielletty. Toisin kuin usein tiedostetaan, on myös kannabiksen hallussapito ja sen luovuttaminen huumausainelain vastaista. Varsinkin kuluvana keväänä puistoissa pössyttely on herättänyt kysymyksen, kiinnostavako käyttörikokset poliisia. Suuressa mittakaavassa kannabiksen suosio on kasvanut, mutta käytön laajuutta ei pidä liioitella. Vuonna 2010 toteutetun väestökyselyn mukaan joskus kannabista kokeilleita aikuisia (15-69-vuotiaat) oli 17 prosenttia. Viimeisemmän kuukauden aikana kannabista käyttäneiden osuus on alle 2 prosenttia väestötasolla. Nuorten keskuudessa kiinnostus on muuta väestöä suurempaa. Tämä pätee myös muihin päihdyttäviin aineisiin, eikä kannabis ole tässä joukossa poikkeus. Vuoden 2013 Kouluterveyskyselyn mukaan 20 prosenttia nuorista on kokeillut kannabista. Kiinnostuksen kasvu on otettava vakavasti, mutta ongelman suurentelu tai sillä pelottelu ei palvele tarkoitustaan. Kannabiksesta on käytävä kiihkotonta keskustelua nuorten kanssa ja pyrittävä lisäämään nuorten tietoisuutta aineen riskeistä. EHYT ry haluaa edistää kannabiksesta käytävää järkevää keskustelua. Järjestö toteuttaa vuosina Miten puhua kannabiksesta hankkeen yhdessä Suomen Terveydenhoitajaliiton (STHL ry) ja Liikunnan ja Terveystiedon Opettajien (Liito ry) kanssa. Hankkeen kohderyhmänä ovat terveystiedon opettajat, terveydenhoitajat sekä kaikki nuorten kanssa työskentelevät. Kolmevuotisen hankkeen aikana tuotetaan koulutusmalli sekä materiaalia kannabiskeskustelujen tueksi. Hankkeen koulutussuunnittelija Kim Kannussaari sanoo kouluissa tehtävän kannabistyön olevan osa kaikkien aikuisten yhteistä työtä. Siinä sekä opettajilla, vanhemmilla ja muilla läheisillä aikuisilla on suuri rooli: Kannabikseen pätee samat opit kuin moneen muuhun kysymykseen: Vanhemmilla on vastuu nuoren hyvinvoinnista ja terveydestä. Tiettyyn ikään mennessä nuori kuitenkin tekee omia ratkaisujaan ja päättää omasta elämästään. Kannabiksesta puhuminen, ei aiheella pelottelu eikä sen glorifioiminen on kaikkien osapuolten etu. Aikuisen tehtävä on laajentaa nuoren ajattelua ja pyrkiä tätä tiedostamaan kannabiksen käytön riskit ja sen kielteiset vaikutukset. Yhteinen keskustelu ja toisen kuuleminen on tärkeä osa Miten puhua kannabiksesta -hanketta. Itse kertomalla ja toista kuuntelemalla saadaan aikaan myönteisiä asioita, Kannussaari toteaa. KOULUTUSTA LUVASSA Mitä on kannabis? Paljonko sitä käytetään? Miten aineeseen pitäisi suhtautua? Miten siitä tulisi puhua nuorten kanssa? Näihin kysymyksiin luvassa vastauksia Miten puhua kannabiksesta -hankkeen koulutuksessa. Kaksituntisessa koulutuksessa esitellään uusi koulutusmalli, jonka avulla opettaja, terveydenhoitaja tai muu nuorten kanssa työskentelevä ammattilainen voi järjestää kannabisaiheisen oppitunnin tai vanhempainillan. Koulutuksessa tarjotaan myös kattava faktapaketti kannabiksesta. Myös kysymyksille ja keskustelulle on varattu runsaasti aikaa. TERVETULOA MUKAAN! Miten puhua kannabiksesta -koulutus Oulu Rovaniemi Ylivieska Sievi Ilmoittautumiset osoitteessa: Iisalmi Kokkola Turku Helsinki Lisäksi koulutuksia tulossa ainakin Kaakkois-Suomeen, Keski-Suomeen ja Pirkanmaalle. Seuraa ilmoittelua kannabis-hankkeen verkkosivuilta. Lisätietoa koulutuksista: p

9 PELIT PUHEEKSI TUOTTI MATERIAALEJA Ammattilaiset kaipaavat kipeästi tukea pienten lasten digipelaamisen käsittelyyn Perheen pienimmät ottavat tuntumaa digitaalisten pelien maailmaan entistä nuorempina, mikä asettaa uudenlaisia haasteita myös kasvattajille. Lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset törmäävät pelaamiseen liittyviin kysymyksiin usein, mutta kokevat tarvitsevansa aiheesta lisätietoa ja työvälineitä aiheen käsittelyyn. EHYT ry:n Pelit puheeksi -projekti vastasi tarpeeseen tuottamalla materiaaleja, jotka ovat ladattavissa ilmaiseksi pelitaito.fi-sivuilla: Puheeksi ottamisen malli on tehty helpottamaan pelaamiseen liittyvien ongelmatilanteiden selvittämistä lapsiperheissä. Keskustelua helpottavat teemoittain kootut kysymykset. Media mukana lapsen arjessa -esite on tuotettu yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa. Muistathan, että EHYT ry:ltä voi tilata erilaisia, eri kohderyhmille räätälöityjä pelaamiseen liittyviä koulutuksia, tutustu osoitteessa pelitaito.fi Tehdään se yhdessä! Kolumni Peruskoulussa on käynnissä muutos, jollaista ei ole ennen sen (noin) 40-vuotisen historian aikana nähty. Syksyllä 2016 voimaan tulevan uuden opetussuunnitelman tavoitteena on kehittää perusopetusta nykypäivän ja tulevaisuuden haasteita vastaavaksi ja luoda oppimista edistävää, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa edistävää toimintakulttuuria. Tätä perusopetuksen uutta opetussuunnitelmaa on tehty aikaisempia OPS-uudistuksia enemmän yhteistyönä, jossa oppilaiden ja huoltajien lisäksi myös koulun ulkopuolisilla henkilöillä ja tahoilla on ollut mahdollisuus osallistua prosessiin. Osallistaminen onkin yksi keskeinen pedagoginen tekijä tulevaisuuden opetuksessa. Uudessa osaamisessa korostetaan verkostoitumisen, yhteistyön ja tiimeissä toimimisen taitoja. Tätä samaista verkostoitumista ja yhteistyötä tarvitaan myös järjestötoimijoiden kesken. Tästä yhteistyöstä yhtenä hienona esimerkkinä on ånni hanke, jossa seitsemän koulutyötä tekevää järjestöä luovat kulttuurisensitiivisen ja osallisuutta edistävän ehkäisevän päihdetyön toimintamallin vanhempien ja ammattikasvattajien työn tueksi. Keskeisenä muutoshankkeena, aina hallitusohjelmaa myöten, on tietoja viestintätekniikan nostaminen keskeiseksi osaksi perusopetusta. Tällä on myös vaikutusta opetusmateriaaleihin, joita me järjestötkin tuotamme. Tieto- ja viestintäteknologia auttaa myös yhteistyön tekemisessä, kun fyysinen läsnäolo ei enää ole välttämätön edellytys yhteiselle, kasvokkain tapahtuvalle vuorovaikutukselle. Uuden toimintakulttuurin luominen edellyttää opetuskäytäntöjen muuttumista, johon koulut ja opettajat tarvitsevat tukea. Opetussuunnitelmassa todetaan, että tässä muutoksessa tarvitaan yhteistyötä. Järjestöillä onkin nyt loistava tilaisuus lisätä oppimisympäristöjen monipuolisuutta ja tukea koulun kasvatustehtävää. Koulut tekevät jo nyt paljon luontevaa yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Keskeistä koulun kanssa tehtävässä yhteistyössä on se, että järjestöt pystyvät osoittamaan koululle suuntamansa toiminnan olevan opetussuunnitelman hengen mukaista. Opetuksen muuttuessa kouluissa myös johtajuus muuttuu. Hyvin toimiva johtajuus on tärkeä tekijä toimivan koulun pohjalla. Rehtori on myös koulun hyvinvointijohtaja, mutta sitäkään työtä ei tarvitse tehdä yhdessä vaan tiimijohtajuus on tämän päivä juttu. Haluamme EHYT ry:ssä olla mukana tukemassa kouluyhteisöjä heidän hyvinvointityössään ja syksyllä olemmekin yhteistyössä Aluehallintovirastojen kanssa pilotoimassa Tehdään se yhdessä! hyvinvoinnin jaettu johtaminen kouluissa -koulutuksia. Tämän lisäksi ehkäisevän päihdetyön viikolla pidettävien EHYT-akatemioiden tavoitteena on saattaa eri toimijoita tekemään ehkäisevää päihdetyötä yhdessä. Molempien koulutuskiertueiden lisätiedot löytyvät sivulta 19. Yhteistyö on moniulotteinen ilmiö ja eri tilanteisiin sopivan yhteistyön määrän ja luonteen löytäminen vaatii tasapainoilua. Yhteistyön tulokset ovat kuitenkin parhaimmillaan sellaisia, että kovallakaan työllä niitä ei olisi ollut mahdollisuutta saavuttaa yksin. Yhteistyö auttaa myös arvostamaan toisten näkemyksiä ja ideoita ja avartamaan omaa ajattelua. Ranja Koski koulutyön päällikkö, p , 9

10 Julkaisut Lukupaketti ammattiin opiskelevien hyvinvoinnista kiinnostuneille Amis hyvin, kaikki hyvin on kirja ammattiin opiskelevien hyvinvoinnista, sen rakennuspalikoista ja taustatekijöistä. Kirja on tarkoitettu kaikille nuorten kanssa työskenteleville, mutta erityisesti käytettäväksi hyvinvointityön johtamisen apuna oppilaitoksissa ja opettajankoulutuksessa, järjestöjen hyvinvointityön siivittäjänä sekä nuorisotyön arkisen kohtaamisen tukena. Kirja toimii tietopakettina kaikille heille, jotka päättävät ammattiin opiskelevien hyvinvointiin vaikuttavista asioista. Kirja julkaistaan lokakuussa ja se tulee ladattavaksi EHYT ry:n verkkosivuille. Uudistettu Ryhmäilmiö-käsikirja sopii kaikille ryhmiä ohjaaville Ohjaatko järjestösi toiminnassa ryhmiä? Tiedätkö jonkun porukan, joka hyötyisi suunnitelmallisesta ryhmähen- gen luomisesta? Ryhmäilmiö-käsikirja sopii erityisesti nuorten ryhmien, mutta on sovellettavissa myös aikuisista koostuvien ryhmien toimintaan. Toisiin tutustumisen, välittömän kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen tarpeet ovat samat iästä riippumatta. Käsikirjan käyttöön on saatavilla koulutusta, voit esimerkiksi osallistua avoimiin ja maksuttomiin koulutuksiimme: Helsinki klo / Mikkeli klo / Savonlinna klo 9-11 / Imatra klo Ennen koulutusta on kahvitarjoilu. Voit myös tilata järjestöllesi oman koulutuksen, ole rohkeasti yhteydessä! Lisätiedot, käsikirjan sähköinen versio, koulutustilaukset ja ilmoittautumiset: AMIS-työn projektipäällikkö Merit Lindén, p , ja NordAN-konferenssi järjestetään Helsingissä NordAN-konferenssi järjestetään tänä vuonna Helsingissä ja ilmoittautuminen on alkanut. Ohjelmassa on kovia suomalaisia ja kansainvälisiä nimiä, seminaaripuheenvuoroja muiden muassa alkoholimainonnasta ja haitat muille -näkökulmasta sekä eriaiheisia työpajoja. Teemana tapahtumassa on Alcohol, drugs and media scene alkoholi, huumeet ja mediamaisema. Perjantain ohjelmassa on myös muistoseminaari edesmenneelle tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoissuunnittelija Markku Soikkelille. Tapahtumapaikkana on Hotel Arthur, Vuorikatu 19, Helsinki. 10 Tapahtumasta lisää täältä: Osallistumismaksu yhdeltä päivältä on 100 euroa ja kahden päivän lippu 180 euroa.

11 Ehkäisevän päihdetyön viikko : Onni on katsojan silmässä Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään marraskuussa ympäri Suomen. Edellisten vuosien tapaan viikon teemana on onnellisuus ja onnen erilaiset muodot. Kaunis juliste muistuttaa meitä siitä, että onni on katsojan silmässä ja että jokainen voi omassa elämässään pyrkiä löytämään onnen ituja. Toimintaa jokaiselle Ehkäisevän päihdetyön viikkoa voi viettää monin tavoin ja viikko onkin oiva ajankohta tempauksille, yhteistoiminnalle ja teemapäiville. Viikkoa voi viettää myös vaikuttamalla päihdetyöstä käytävään keskusteluun vaikka kirjoittamalla mielipidepalstalle tai olemalla aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Teemaviikon verkkosivuille on listattu monia hyväksi havaittuja ideoita. Lokakuun alussa sivuilta löytyy myös kouluille tarkoitettu aineistopaketti, joka soveltuu käytettäväksi ympäri vuoden. Uusia ideoita ja tukea tapahtumille saat myös EHYT ry:n aluekoordinaattoreilta ja aluetyöntekijöiltä. Teemaviikon julisteita voi noutaa maksutta EHYT ry:n aluetoimistoista ja Elokoloista sekä SPR:n piiritoimistoista. Ehkäisevä päihdetyö kannattaa -tunnustus ehkäisevän päihdetyön toteuttajalle EHYT jakaa Ehkäisevän päihdetyön viikolla tunnustuksen hyvästä työstä. Tunnustus annetaan henkilölle tai taholle, joka on edistänyt omalla paikkakunnallaan ehkäisevän päihdetyön tunnettuutta ja tuonut esille työn tärkeyttä. Viime vuonna tunnustuksen sai Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Anne Kejonen. Tunnetko sopivan henkilön tai työryhmän? Ehdota tunnustuksen saajaa verkkosivuilla mennessä. Tunnustuksen saajan valitsee EHYT ry:n raati. ONNI ON KATSOJAN SILMÄSSÄ. Uusia tuulia suunnittelussa Ehkäisevän päihdetyön viikon suunnittelutiimissä on tapahtunut muutoksia. Margit Tepponen on aloittanut työnsä asiantuntijana EPT-koordinaatiossa Margit on toiminut aikaisemmin Sininauhaliitossa arviointitehtävissä. Hienoa päästä mukaan koordinaatiotiimiin ja aloittaa syksy uusien mielenkiintoisten tehtävien parissa, Margit kertoo. Lisätietoja: #eptviikko Margit Tepponen, p Arpa-projekti riskipelaajien jäljillä Ehkäisevän päihdetyön viikolla kuullaan jännittäviä uutisia rahapelaamisen osalta. EHYT ry:n aikuisten rahapelihaittoja ehkäisevä Arpa-projekti julkaisee ensimmäisen suomalaisen selvityksen riskipelaajista. Aikaisempi suomalainen tutkimus- ja selvitystyö on keskittynyt ongelmapelaajiin, eli niihin rahapelaajiin, joilla pelaamisesta aiheutuu jo ongelmia. Täysi-ikäisistä suomalaisista noin 80 % pelaa rahapelejä ja noin kolmella prosentilla on todettu olevan rahapelaamisesta johtuvia ongelmia. Riskipelaaja pelaa usein ja käyttää pelaamiseen omiin mahdollisuuksiinsa nähden runsaasti aikaa ja/tai rahaa, pelaa yleensä useita erilaisia rahapelejä ja hänelle saattaa aiheutua pelaamisesta joitain haitallisia oireita omassa taloudessa, terveydessä, sosiaalisissa suhteissa, työssä tai opiskelussa. Riskipelaajia Suomessa on määritelmästä riippuen Lisätietoja: Projektiasiantuntija Salla Karjalainen, p Smokefree-toiminnassa tapahtuu Smokefree-luokkakilpailu käynnistyy jälleen lokakuussa! Tänä vuonna kilpailuun voivat osallistua 7. ja 8. luokkien lisäksi 9. luokat. Kilpailuaikana tupakointi sekä nuuskan ja sähkösavukkeen käyttö on kielletty sekä koulu- että vapaa-ajalla. Huhtikuussa arvotaan kilpailussa mukana pysyneiden kesken pääpalkinnot. Alakoulujen puolella Smokefree järjestää loka-marraskuussa 2015 opettajille suunnattuja maksuttomia koulutuksia eri puolilla Suomea lue lisää sivulla 19. Lisätietoja: 11

12 EHYT ry:n tiedottaja Jenni Tikkanen (vas.) pääsi kassan taakse asiakkaita palvelemaan Elokolon työntekijän Maria Baldinon ohjauksessa. Helsingin Elokolossa palkkatukipäätöksiä jännitetään Elokolo on työntekijöille ja kävijöille tukikohta Palkkatukiuutiset huolestuttavat Elokoloissa ja yhdistyksissä TEKSTI Jenni Tikkanen Palkkatukijärjestelmän uudistuminen ja määrärahojen loppuminen kesken vuoden ovat aiheuttaneet julkisuudessa kiukkua ja TE-toimistoissa hämmennystä tiskin kummankin puolen. Moni järjestöjen ylläpitämä kohtaamispaikka on tärkeä työllistäjä, eikä toimintaan ole varaa ilman palkkatuen apua. Toisin kuin esim. Turun Elokolossa, Helsingin Elokolossa on toistaiseksi vältytty siltä, että joka päiväistä aukioloa jouduttaisin rajaamaan resurssipulan takia. Moni järjestöjen kautta työllistynyt joutuu kuitenkin jännittämään työpaikan jatkoa, eikä uusia päätöksiä tällä hetkellä juuri tehdä. Helsingin Elokolossa aamu alkaa maanantaina 17. elokuuta tavalliseen tapaan puuron ja kahvin keittämisellä. Suuri osa Elokolon työntekijöistä ja vakiokävijöistä on jokasyksyisellä retkellä, mutta läheisen rakennustyömaan työntekijöille maistuu kahvi ja aamupäivän aikana iso ilmaisen puuron kattila tyhjenee. Elokolon työntekijöistä ovat paikalla vain Maria Baldino ja Ilkka Heikkuri, joiden avuksi on saatu työntekijöitä EHYT ry:n keskustoimistolta. Baldinoa ja Heikkuria palkkatukiuutiset ja Elokolon kaltaisten olohuonemaisten kohtaamispaikkojen huolestuttavat. Päätösten saaminen kestää aiempaa kauemmin. Tuen ehdot ovat tiukentuneet, epäselvät, ja monikaan ei saa täyttä tukea, listaa Baldino tekijöitä, jotka ovat vaikeuttaneet työllistämistä. A-klinikkasäätiö on jo sulkenut vastaavia paikkoja, tietää Heikkuri kertoa. Toimittuaan ohjaajana nuorille suunnatussa Kulosaaren tukikodissa hän tietää, kuinka tärkeitä päihteettömät oleskelupaikat ovat esimerkiksi päihdeongelmien kanssa kamppaileville. Heikkurin mielestä Elokolon parasta antia kävijöille onkin mahdollisuus osallistua hyvin monipuoliseen toimintaan: on tietovisoja, keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Baldino pitää Elokolon edullisia välipaloja ja ilmaista aamupuuroa tärkeänä. Monelle kävijälle elämä on sentin venyttämistä. Ilmainen puuro on elinehto, Baldino toteaa. Baldino huomaa kävijäpiikit tietyssä kohtaa kuukautta. Hiljaisempaa Elokolossa on eläkkeiden ja tukien maksupäivinä, mutta kuun loppua kohden on vilkasta. Kävijöitä Elokolossa on kuitenkin laidasta laitaan: moni lähellä työssä käyvä pistäytyy Elokolossa kahvilla, viikoittain näkee isoäitejä lapsenlapsineen, aina käy joku lukemassa päivän lehteä, ja moni pyytää apua erilaisten tukilomakkeiden täyttämisessä. Elokolossa jo vuoden työskennellyt Baldino on työelämässä ehtinyt tehdä vaikka ja mitä aina ravintola-alan töistä viinin viljelyyn. Elokolosta hän kuitenkin sanoo: Paras työpaikka ikinä. Baldinoon Elokolossa on vaikutuksen tehnyt sen, että työporukassa työt jaetaan tasan eikä kyräilyä ole. Työttömyys kasvaa, työllisyysmäärärahat pienenevät Jyvässeudun työllistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa on pöyristynyt tämänhetkisistä työttömyysluvuista ja palkkatukitilanteesta. Hän muistuttaa, että jokaisen numeron takana on ihminen ja hänen perheensä ja muut läheiset. Nykyinen palkkatukijärjestelmä lisälinjauksineen on Tuohimaan mukaan työtä etsivän työttömän ihmisen todellinen arjen painajainen. Nykyisten ohjeiden mukaan ihminen on ensin passivoitava, jotta hänet voidaan aktivoida, ja aikaa tähän kuluu kahdesta reiluun kolmeen vuotta. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että useat toimijat ovat joutuneet supistamaan aukioloaikojaan tai jopa sulkemaan toimitilansa henkilöstövajeen vuoksi, Tuohimaa kertoo. Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta toimimattomasta järjestelmästä. Tuohimaan vaatimus päättäjille onkin, että sitä muutetaan heti ja siihen budjetoitaisiin rahaa. Odotan, että Sipilän hallitus osoittaa viipymättä lisäbudjetin työllisyydenhoitoon ja erityisesti palkkatukityöllistämiseen, ilman rajoittavia lisälinjauksia, Tuohimaa toteaa. 12

13 Raision Työväen Raittiusyhdistys ry ja Turun Alueen Elämäntapayhdistys ry laskeutuivat lainehille Turun edustan merimaisemissa heinäkuisena lauantaina 4.7. M/S Aina af Bowallstrandin messissä seilasi parisenkymmentä yhdistysaktiivia. Risteilyohjelma sisälsi makkaranpaistoa, saunomista ja mukavaa rupattelua vapaaehtoistyön kokemuksista ja vähän muustakin leppoisassa seurassa. Kiitos järjestäjille ja ensi kesänä jälleen! KUVAT: TUULA SUNDMAN Kilpisjärven 2015 juhannushiihdossa ennätysmäärä osallistujia Kilpisjärven 70. juhannushiihdon tunnelmiin on mukava palata. Juhannuksena 2015 lyötiin rikki osallistujaennätys: kisoihin osallistui 96 hiihtäjää. Sää suosi kisaajia. Kisapäivänä nautittiin poutakelistä ja lämmintäkin oli 8-12 astetta. Järjestelyjä hoiti tuttuun tapaan Kilpisjärven Saana-Veikot apunaan Kunnon Elämä ry. KUVAT: KUNNONELAMA.FI Helsinki Helsingin sosiaalinen oikeudenmukaisuus ry osallistui Hyvinvointia ei leikkauksia -suurmielenosoitukseen EHYT ry:n jäsenistä mielenosoitusta tukemassa oli myös Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö TVY ry. 13

14 JÄRJESTÖPÄÄLLIKÖN TERVEISET Jiri Sironen Intoa syksyn toimintaan! Syksyn järjestötoiminta on jo hyvässä käynnissä. Aluefoorumien ilmoittautuminen on alkanut, Asunnottomien yön tapahtumia suunnitellaan eri puolille maata ja EHYT on avannut toimintatukihaun loppuvuoden kampanjointiin. Jäsenyhdistyksiä tukemassa ja jäsenpalveluja kehittämässä on myös uusi järjestösihteeri Teresa Tenkanen. Syksyn toimintatukihaku EHYT ry:n jäsenyhdistykset voivat nyt hakea toimintatukea loppuvuoden kampanjointiin ja tapahtumiin. Jaossa on 7000 euroa Ehkäisevän päihdetyön viikon (viikko 45), Anna lapselle raitis joulu tai Tipaton tammikuu -kampanjan tapahtumiin. Hakuaika on saakka ja tukea haetaan toimintatukihakemuslomakkeella. Tässä kampanjahaussa ei tarvitse täyttää erillistä käyttösuunnitelmaliitettä, mutta sen sijaan liitteen suunnitellusta tapahtumasta saa lisätä. Hallitus päättää toimintatuista kokouksessaan, jonka jälkeen ne maksetaan tukea hakeneille yhdistyksille. Hakulomake löytyy tutusta paikasta Kampanjatuki on nyt oiva keino kehittää yhdistyksenne tapahtumia ja saada niille vielä näkyvyyttä osana valtakunnallisia kampanjoita. Aluefoorumit lähestyvät Syksyn aluefoorumien ajankohdat ja paikkakunnat ovat selvillä. Tänä vuonna aluefoorumit pidetään kaksipäiväisinä, joten myös pienelle virkistäytymiselle on aikaa. Aiheina on mm. vapaaehtois- ja yhdistystoiminnan kehittäminen. Aluefoorumeihin ovat tervetulleita EHYT ry:n jäsenyhdistykset vapaaehtoisineen, hallituksen ja valtuuston jäsenet, kohtaamispaikkaverkoston jäsenet sekä muut EHYT ry:n toiminnassa olevat vapaaehtoiset. Etelä-Suomen aluefoorumi, Tallinnan matka Länsi-Suomen aluefoorumi, Seinäjoella Itä-Suomen aluefoorumi, Varkaudessa(Kylpylähotelli Kuntoranta) Pohjois-Suomen aluefoorumi, Torniossa (Peräpohjolan opisto). Aluefoorumeihin ilmoittaudutaan oman alueesi työntekijöille (ks. erillinen mainos tässä lehdessä). Tervetuloa joukolla mukaan! OK-opintokeskuksen tuntihaku 2016 OK-opintokeskus myöntää jäsenjärjestöilleen tukea koulutuksen järjestämiseen. Opintojaksot voivat olla esim. luentotilaisuuksia ja koulutuksia. Opintojaksojen tuki on yhdeltä tunnilta korkeintaan 24 euroa, kuitenkin enintään 55 % opintojaksojen kuluista. EHYT hakee keskitetysti myös jäseniensä OK-opintojaksot. Kunkin jäsenjärjestön hakemat opintojaksot (= tunnit) kirjataan EHYT ry:n opintojaksohakemukseen. Vuoden 2016 opintojaksohakemus lähetetään OK:lle syyskuussa, ja pyydämme jäsenjärjestöjä ilmoittamaan mennessä Marja Saavalaiselle suunnittelemanne opintojaksojen (= opetustuntien) määrän ja alustavan sisällön. Tutustu muihin OK:n palveluihin koulutuksiin osoitteessa Tipaton tammikuu -kampanja Toimintatukihakemusten jättäminen EHYT ry:lle Ystävänpäivä Toimintatukipäätökset ja maksatukset Vuosikokoukset (jonka jälkeen ed. vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen toimittaminen EHYT ry:lle) Maailman terveyspäivä 7.4. PÄIHDEPÄIVÄT Selvin päin kesään -kampanja Kukan päivän Liikuta minua -tempaus Maailma kylässä ja mahdollisuuksien torit Maailman tupakaton päivä 14 TAMMI HELMI MAALIS HUHTI TOUKO KESÄ

15 Teresa Tenkanen järjestösihteeriksi EHYT ry:n uutena järjestösihteerinä aloitti syyskuussa yhteisöpedagogi, YTM Teresa Tenkanen. Teresa on työskennellyt aiemmin EHYT ry:ssä Pelitaito-projektissa ja tuntee siten hyvin järjestön toimintaa. Teresa työskentelee syys-lokakuun vielä osittain peliasioiden parissa ja siirtyy marraskuusta alkaen kokopäiväisesti järjestötoimintaan. Järjestösihteerin toimenkuvaa on muokattu entistä enemmän jäsenyhdistyksiä ja jäsenyhteistyötä tukevaksi. Jäsenyhdistykset tapaavat Teresan osassa syksyn aluefoorumeita sekä tulevissa järjestökoulutuksissa ja -tapaamisissa. EHYT ry:ssä aloitti elokuussa 11 kuukauden mittaisen siviilipalveluksen Viljami Sainio. Viljamin työpiste on Turun Elokolossa ja hän tekee kohtaamispaikkatoiminnan sekä ånni-hankkeen viestintää muun muassa tuottamalla videoita. Hyvää syksyä! Nähdään aluefoorumeissa, Asunnottomien yössä ja EPT-viikon tapahtumissa! Jiri Tervehdys jäsenjärjestöjen ihmiset! Aloitin 1.9. alkaen uutena järjestösihteerinä Helsingin keskustoimistossa. Olen työskennellyt projektiasiantuntijana EHYT ry:n Pelitaito-projektissa vuodesta 2010 lähtien, joten EHYT on minulle tuttu työpaikka järjestön alkumetreiltä saakka. Olen kotoisin Mikkelistä, mutta olen asunut Vantaalla yli 10 vuoden ajan. Minulla on aiempaa järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan kokemusta mm. Allianssista, 4H-toiminnasta sekä Pelikasvatusseurasta. Vapaaajalla harrastan monipuolista liikuntaa, liikun luonnossa, käyn kulttuuritapahtumissa ja mökkeilen. Lähden innolla kehittämään EHYT ry:n vapaaehtoistoimintaa uuden työnkuvani myötä ja kuulen ideoita mielelläni myös jäsenyhdistyksiltä. Tapaan mielelläni jäsenyhdistysten toimijoita ympäri Suomen eri tilaisuuksissa ja minuun saa olla yhteydessä kaikissa järjestöasioihin liittyvissä asioissa. Tule siis moikkaamaan tapahtumissa, soita tai laita sähköpostia. Aluefoorumeista minut tulet tapaamaan tänä syksynä ainakin Länsi- ja Pohjois-Suomen tilaisuuksissa Seinäjoella ja Torniossa. Pirteää syksyä kaikille, ollaan yhteyksissä! Teresa Tenkanen järjestösihteeri p Koulujen alkaminen Liikenneturvallisuusviikko Asunnottomien yö (YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä) Vanhusten päivä ja viikko (lokakuun 1. sunnuntai ja sitä seuraava viikko) EPT-viikko (viikko 45) Kansallinen pelipäivä Anna lapselle raitis joulu -kampanja Vapaaehtoistoiminnan päivä Toimintatukiraportit EHYT ry:lle HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU 15

16 UUTISIA SUOMIAREENASSA PUHUTTIIN JUOMISESTA, KOHTUUTTA KOROSTAEN TEKSTI Sara Salomaa Suomalainen alkoholikulttuuri herätti vilkkaan keskustelun Porin SuomiAreena -tapahtumassa. EHYT ry ja Suomen Olutseura yhdistivät voimansa ensimmäistä kertaa ja näkyivät tapahtumassa yhteisen sanoman kanssa. Juotko makua vai määrää? -kysymys herätti kiinnostavia keskusteluja keskellä kesäistä Poria. Kysymyksellä haluttiin herätellä ihmiset pohtimaan alkoholinkäyttöön liittyvää nautintoa, juomisen sosiaalista puolta ja keinoja, joilla edistetään myönteistä alkoholikulttuuria. Suomen Olutseuran ja EHYT ry:n yhteisenä pyrkimyksenä on saada ihmiset ymmärtämään, että jokainen ihminen vaikuttaa omalla esimerkillään juomiskulttuurin kehittymiseen. Keskustelu alkoholikulttuurista sai SuomiAreenan yleisön innostumaan Juomiskulttuuria pohdittiin EHYT ry:n keskustelutilaisuudessa Puhetta alkoholista ilman kukkahattutätejä. Miesten alkoholinkäytöstä ja suomalaisesta juomakulttuurista puhuttiin ääriään myöten täynnä olevassa auditoriossa toimittaja Tuomas Enbusken johdolla. Aiheeseen tarttuivat kansanedustaja Juhana Vartiainen, päihdelääkäri Kaarlo Simojoki, näyttelijä Antti Reini, Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Tuhkanen sekä EHYT ry:n oma biletohtori Antti Maunu. Keskustelussa korostui erityisesti alkoholin rooli sosiaalisessa kanssakäymisessä. Näyttelijä Antti Reinin mukaan monissa maissa voidaan olla ihmisten kanssa ja nauttia yhdessäolosta ilman alkoholista. Reinin mielestä Suomessa on vaikeampaa. EHYT ry:n erityissuunnittelija Antti Maunu yhtyi Reinin näkemykseen ja korosti tarvetta opetella yhdessäolon tapoja. Maunun mukaan kestävää yhteiskuntaa rakennetaan etsimällä sidoksia ihmisten välille. Sidokset on löydettävä ilman, että mukaan tarvitaan alkoholia. Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, ettei alkoholista pitäisi käydä mustavalkoista keskustelua. Alkoholi ei ole joko hyvä tai paha asia, vaan aiheesta pitäisi kyetä keskustelemaan kiihkottomasti. Juhana Vartiainen puolusti innokkaasti suomalaisen alkoholipolitiikan nykylinjaa ja ilmoittautui sääntelyn ymmärtäjäksi. Vartiainen korosti myös alkoholihaittojen laajuutta ja niiden merkitystä koko yhteiskunnalle. Jos alkoholin saantia ei olisi rajoitettu, olisivat käytön sosiaaliset kustannukset nykyistä suuremmat, Vartiainen totesi. Alkoholikulttuurin muuttaminen on yhteinen asia Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Tuhkanen toi SuomiAreenan keskusteluun omia kokemuksiaan terveemmän alkoholikulttuurin kasvusta. Tuhkasen mukaan pienpanimo-oluiden suosion kasvu kertoo makua, ei määrää korostavien juomatapojen yleistymisestä. A-klinikkasäätiön ylilääkäri Kaarlo Simojoki muistutti kosteiden juomatapojen näkyvän tiukassa suomalaisten arjessa. Simojoki nosti esiin alkoholista kieltäytyvät henkilöt, jotka joutuvat perustelemaan valintaansa hyvinkin arkisissa tilanteissa. Simojoen mukaan alkoholiin liittyvän stigman poisto veisi suomalaista alkoholikulttuuria eteenpäin. Ajatus sai ymmärrystä panelistien keskuudessa. Näyttelijä Antti Reini kuvasi omaa suhdettaan alkoholiin ja tunnisti kertoja, kun alkoholista kieltäytyvälle tyrkytetään juomaa kielloista huolimatta. Reini itse kuvasi elämänlaatunsa parantuneen alkoholista luopumisen jälkeen. Kymmenisen vuotta sitten en olisi jännittänyt täällä ollenkaan, koska olisin vetänyt pari jallukolaa ennen tänne tuloa. Minulla on nyt paljon parempi olo, kun uskalsin tulla tänne keskustelemaan selvinpäin ja olla omana itsenäni, Reini sanoi ja herätti yleisön raikuviin aplodeihin. SuomiAreenan keskustelijat päättivät keskustelun yhteiseen toiveeseen paremman alkoholikulttuurin kasvusta. Ajatus sai vahvan tuen myös kolmesatapäisen yleisön joukossa. 16

17 EHYT ry:n ja Suomen Olutseuran ständillä vieraili 2000 kävijää EHYT ry:n työntekijät ja Suomen Olutseuran aktiivit jututtivat ihmisiä SuomiAreenan kansalaistorilla kolmen päivän ajan. Ajatustenvaihdon lomassa kävijät pyörittivät onnenpyörää ja vastasivat EHYT ry:n toteuttamaan katugalluppiin, jossa tiedusteltiin kävijöiden näkemyksiä hyvästä alkoholikulttuurista ja alkoholin kohtuukäytöstä. Kysely (n=460) osoitti SuomiAreenan kävijöiden korostavan myös alkoholinkäytössään kohtuutta. Peräti 37 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoi, että alkoholin kohtuukäyttäjä voi nauttia alkoholia korkeintaan muutaman kerran kuukaudessa. 20 prosenttia pitää sopivana käyttönä harvemmin kuin pari kertaa kuussa tapahtuvaa juomista. Minkä verran kohtuukäyttäjä sitten saa juoda kerralla? SuomiAreenan kyselyn mukaan 51 prosenttia pitää 1-2 annosta sopivana kertamääränä kohtuukäyttäjälle. Kolmannes vastaajista, 35 prosenttia pitää kohtuullisena juomisena 3-4 kerta-annosta, yli viittä vain 11 prosenttia PoriAreenan kävijöistä. Kahden järjestön yhteistyö on luontevaa PoriAreenan kävijöille alkoholin maku on tärkein juoman ostoperuste. Näin kertoi peräti 57 prosenttia kyselyyn vastanneista. Tuotteen merkki tai tyyppi on tärkein ostoperuste 10 prosentille vastaajista. PoriAreenan kävijöille hinta näyttelee pientä roolia: sen nimeää tärkeimmäksi perusteeksi juomavalinnalle vain 7 prosenttia vastanneista. SuomiAreena tapahtumaa koordinoiva, EHYT ry:n verkkotyön yksikön päällikkö Ilmo Jokinen pitää tulosta kiinnostavana. Hänen mukaansa sama, tervettä alkoholikulttuuria korostava henki näkyi tavassa, jolla SuomiAreenan kävijät suhtautuivat näiden kahden järjestön yhteistyöhön: Suomessa on kasvamassa alkoholikulttuuri, jossa korostuu nautiskelu ja sosiaalisuus. Kulttuurin muutos kiinnosti myös tapaamiamme ihmisiä. Porissa käytiin hyviä keskusteluja olutkulttuurin kehittymisestä ja juomisen sosiaalisesta merkityksestä. SuomiAreenan yleisö kommentoi kahden järjestön yhteistyötä erittäin myönteisesti. Ihmiset tulivat kannustamaan myös jatkossa yhteistyöhön. Kävijöille oli aivan selvää, että me kaksi järjestöä seisomme samalla puolella, yhteisten tavoitteiden takana, Jokinen iloitsee. Näkemykseen yhtyy myös Suomen Olutseuran puheenjohtaja Simo Hämäläinen: Suomen Olutseuran ja EHYT ry:n yhteistyö oli hieno avaus uudenlaiselle ja rakentavalle alkoholikeskustelulle. Herätimme positiivista keskustelua ständillä ja palaute yhteistyöstä oli pelkästään hyvää. Oli mukava tutustua EHYT:läisiin, toivottavasti yhteistyömme jatkuu tulevaisuudessakin. EHYT RY:N VAIKUTTAMISTYÖSSÄ: EPT-verkosto tapasi ministeri Rehulan Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry järjesti EPT-verkoston tapaamisen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulan kanssa elokuun puolivälissä. Tapaamiseen osallistui 16 verkoston toimijaa. Ministeri Rehula kertoi hankkeiden etenemisestä ehkäisevän päihdetyön osalta. Tupakkalaki oli juuri lähdössä lausuntokierrokselle ja siitä järjestettiinkin keskustelutilaisuus samalla viikolla ministeriössä. Alkoholilaki on monelta osin yksi haastavimmista osuuksista päihdepoliittisessa kokonaisuudessa. Alkoholilaki lähtee liikkeelle, kunhan hallituksen sisällä päästään yhteiseen tavoitteeseen siitä, mitä lain tulee pitää sisällään, summasi ministeri Rehula. Hallituksen kärkihankkeiden etenemistä valmistellaan kiireisesti, näiden joukossa on myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuus. Ministeri haastoi järjestöjä esittämään konkreettisia ja ytimekkäitä tavoitteita. Verkostoon kuuluvat toimittivatkin ajatuksiaan ministeriöön. EHYT RY:N TOIMENPIDE-EHDOTUKSET MINISTERILLE Terveyden eriarvoisuuden suurimmat riskitekijät selvitetään. Tavoitteet ja toimenpiteet painotetaan sen mukaisesti. Toimintakokonaisuus sisältää uuden lainsäädännön tehokkaan toimeenpanon ja erityisesti tupakkalain ja alkoholilain kokonaisuudistukset. Syksyn mittaan kannattaa seurata alkoholi- ja tupakkalainsäädäntöön liittyvää uutisointia. Aina on hyvä hetki laatia vaikkapa mielipidekirjoitus paikallislehteen. PULLOPOSTIA EDUSKUNTAAN EHYT ry ja Ehkäisevän päihdetyön verkosto toimittivat Päihdepäivillä kerätyt päihdetyön ammattilaisten terveiset kansanedustajille kesäkuussa. Viestit kirjoitettiin pahviseen pulloon, muistutuksena suomalaisen päihdekulttuurin tilasta. Pullon tarkoitus on ennen kaikkea kannustaa eduskuntaa etsimään uusia avauksia ja ratkaisuja päihdehaittojen vähentämiseksi. Pullopostia olivat noutamassa kansanedustajat Hanna Halmeenpää (vihr.), Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.), Antero Laukkanen (kd.) sekä eduskuntasihteeri Maria Aalto (ps.). Viestinviejinä toimivat Ehkäisevän päihdetyön verkoston puheenjohtaja Kriistina Hannula, Raittiuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja Marko Kailasmaa ja EHYT ry:n viestintäpäällikkö Päivi Tiittanen. Suurikokoinen pahvipullo löytyy nyt Vihreiden ryhmähuoneesta. 17

18 EHYT RY YMPÄRI SUOMEN TUULA SUNDMAN aluetyön päällikkö p JIRI SIRONEN järjestöpäällikkö p TERESA TENKANEN järjestösihteeri p MARJA SAAVALAINEN sihteeri p Pohjois-Suomi SINIKKA KORPELA aluekoordinaattori p SAIJA HIMANKA aluekoordinaattori p Itä-Suomi Länsi-Suomi POHJOIS-SUOMI Aluekeskus Oulussa TERTTU HUTTUNEN aluekoordinaattori p MIIA HIETANIEMI aluekoordinaattori p ALUETOIMISTO SEINÄJOKI ALUETOIMISTO JYVÄSKYLÄ LÄNSI-SUOMI Aluekeskus Tampereella ITÄ-SUOMI Aluekeskus Kuopiossa Etelä-Suomi HARRI JUKKALA aluekoordinaattori p PIRKKALAN ELOKOLO KESKUS- TOIMISTO Helsingissä ALUETOIMISTO KOUVOLA ANNE MIKKOLA aluekoordinaattori p TURUN ELOKOLO HELSINGIN ELOKOLO LAHDEN ELOKOLO HELI VAIJA aluekoordinaattori p RIITTA SATTILAINEN aluetyöntekijä p JUKKA SUOMILAMMI aluetyöntekijä Lahden Elokolo p LIISA ÄYRÄS aluetyöntekijä Turun Elokolo p TUOMAS ROUVILA asiantuntija Helsingin keskustoimisto p MARKKU HEINO aluetyöntekijä Helsingin Elokolo p

19 Asunnottomien yö ympäri Suomea Asunnottomien yötä vietetään 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea. Elokolot ja EHYT ry:n jäsenyhdistykset osallistuvat tapahtumiin ainakin Helsingissä, Joensuussa, Lahdessa, Oulussa, Pirkkalassa, Porissa, Tampereella ja Turussa. Seuraa tapahtumia ympäri Suomea tapahtuman verkkosivuilta ja Facebook-sivuilta asunnottomienyo. "Tehdään se yhdessä" EHYT ry:n hyvinvointijohtamisen koulutuksia EHYT tarjoaa yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa koulutuksia perusopetuksen ja toisen asteen hyvinvointityöstä vastaaville henkilöille (rehtorit, hyvinvointitiimien edustajat, oppilashuoltoryhmät jne.) Tehdään se yhdessä! Hyvinvoinnin jaettu johtaminen oppilaitoksissa -koulutuksia myös ehkäisevässä päihdetyössä Lahti Kemi Seinäjoki Joensuu Päihdepäivät 2016 kannattaa jo merkitä kalenteriin: Helsingin Kulttuuritalolla! Onko sinulla ideoita Päihdepäivien seminaarisisällöksi? Osallistu Päihdepäivien tekemiseen ja ehdota seminaaria tai työpajaa mennessä osoitteessa fi. Ehdotukset voivat olla valmiita kokonaisuuksia tai yksittäisiä ideoita seminaarisuunnitteluun. Esimerkkejä tarvittavista tiedoista: Seminaarin tai työpajan nimi Seminaarin tai työpajan keskeinen sisältö tai oppimistehtävä Seminaarin tai työpajan kytkeytyminen ajankohtaiseen teemaan Seminaarin tai työpajan kohderyhmä Ehdotuksia puhujiksi tai alustajiksi Lisätiedot: Annika Eloranta, Koulutussuunnittelija, EHYT ry p Lisätietoja: Tuula Sundman, aluetyön päällikkö, Ilmoittautumiset osoitteessa ehyt.fi EHYT-akatemioissa sukelletaan oppilaitosten ehkäisevään päihdetyöhön Ehkäisevän päihdetyön viikolla järjestettävät EHYT-akatemiat kokoavat järjestöjen ja oppilaitosten toimijat saman pöydän ääreen. Luvassa kokemusten vaihtoa ja kohtaamisia! Paikalle toivotaan myös EHYT ry:n jäsenjärjestöjen aktiiveja. EHYT-akatemioiden teemana on ehkäisevä päihdetyö oppilaitoksissa. Nuorten päihteidenkäyttöä ja ehkäisevän päihdetyön menetelmiä koskevien tietoiskujen pohjalta EHYT-akatemioissa keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia hyvistä käytännöistä. Mitkä ovat nuorten päihteiden käytön syyt? Miten jokainen aikuinen voi vaikuttaa niihin? Tavoitteena on saada alulle myös konkreettista yhteistyötä oppilaitosten ja järjestöjen välille. Tilaisuudet ovat avoimia ja maksuttomia kaikille nuorten kanssa työskenteleville niin oppilaitoksista, kunnista kuin järjestökentältä Tampere Oulu Kuopio Helsinki Smokefree-koulutukset luokkalaisten opettajille Maksuton koulutus tarjoaa tukea lasten ja nuorten tupakoimattomuuden tukemiseen. Osallistujat saavat koulutuksesta mukaansa materiaalipaketin, joka sisältää valmiit ohjeet ja materiaalit toiminnallisen Smokefree-rastiradan järjestämiseen oppitunnilla. Koulutus on suunnattu erityisesti luokkalaisten opettajille, mutta myös muut lasten ja nuorten parissa työskentelevät ovat tervetulleita koulutukseen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: asiantuntija Sarianna Palmroos, , ma Helsinki ke Ilmajoki to Lempäälä ma Oulu ma Jyväskylä ti Kuopio Ilmoittautumiset osoitteessa Lisätietoja: asiantuntija Laura Heinonen, p

20 ALUEFOORUMIT 2015 EHYT ry:n aluefoorumit ovat kaikkien paikallistoimijoiden osallisuuden, yhteistyön, tiedonkulun ja koulutuksen paikkoja. Tänä vuonna aiheina on mm. vapaaehtois- ja yhdistystoiminnan kehittäminen. Aluefoorumeihin ovat tervetulleita EHYT ry:n jäsenyhdistykset vapaaehtoisineen, hallituksen ja valtuuston jäsenet, kohtaamispaikka-verkoston jäsenet sekä muut EHYT ry:n toiminnassa olevat vapaaehtoiset. EHYT kustantaa matkakulut aluefoorumeihin halvimman mahdollisen kulkuvälineen perusteella. Osallistujien toivotaan järjestävän kimppakyytejä. Tänä vuonna aluefoorumit pidetään kaksipäiväisinä, joten vapaata aikaakin jää. Majoitus ja ruokailu on osallistujille ilmaisia. Ilmoittautumiset oman alueesi aluekoordinaattorille mahdollisine erityisruokavalioineen. VALITSE NÄISTÄ OMASI Pohjois-Suomen aluefoorumi, Peräpohjolan opisto, Tornio TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN! Länsi-Suomen aluefoorumi, Hotelli Lakeus, Seinäjoki Etelä-Suomen aluefoorumi, Tallinnan matka Itä-Suomen aluefoorumi, Kylpylähotelli Kuntoranta, Varkaus

Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä ja hyviksi koetuista toimintakäytännöistä.

Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä ja hyviksi koetuista toimintakäytännöistä. Ehkäisevän päihdetyön teemaviikolla halutaan nostaa esiin hyviä käytäntöjä, joiden avulla ehkäistään ja vähennetään päihdehaittoja sekä edistetään hyvinvointia. Tänä vuonna keskustellaan puheeksioton hyödyistä

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

Innostavaa ehkäisevää päihdetyötä kouluille ja oppilaitoksille

Innostavaa ehkäisevää päihdetyötä kouluille ja oppilaitoksille Innostavaa ehkäisevää päihdetyötä kouluille ja oppilaitoksille TEHDÄÄN SE YHDESSÄ! Me EHYT ry:ssä suunnittelemme ja toteutamme ehkäisevää päihdetyötä kouluissa ja oppilaitoksissa. Koulutamme ja tarjoamme

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Turku kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 26.4.2016 Markkula 1 Lounais-Suomen avin avaus: Parhaimmat menetelmät

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä?

Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä? Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä? Tampere 19.4.2016 Ylitarkastaja Juha Mieskolainen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 29.4.2016 1 EPT:n laatukäsikirja ehkäisevän työn tukena EPT laatukäsikirja

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Vuoden aikana tapahtuu

Vuoden aikana tapahtuu Suuri Lukuseikkailu Suuri lukuseikkailu on kaikkien yhteinen lukemisen ja kirjallisuuden juhla! Se nostaa esiin lasten ja nuorten kirjallisuutta ja lukuharrastusta koko Suomi 100-juhlavuoden ajan. Lukuseikkailu

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10.

ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10. ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10.2013 Esitys 1) Pahoinvoinnin syyt vai hyvinvoinnin? 2) Miten nuorten

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen

Ammatillisen koulutuksen Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 16.11.2016 Radisson Blu Seaside, Helsinki Matti Ilvonen, Kainuun ammattiopisto Seija Kärki, Savon ammatti- ja aikuisopisto Itäsuomalaisen

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita

Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Tavoitteena opiskeluterveydenhuollon kokonaisuus haasteita ja ilon aiheita Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015 Itä-Suomen

Lisätiedot

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN JOHDANTO Kouluista ja oppilaitoksista tukea nuorten tupakoinnin lopettamiseen Kouluissa ja oppilaitoksissa toteutetaan monenlaista terveyden

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä! Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 14.8.2014 Vielä ehtii! Vaikuta ja verkostoidu -iltapäivä 20.8. Tilaisuudessa on tarjolla asiaa hyvistä viestintäkäytänteistä ja kokemuksia

Lisätiedot

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa?

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Väestöliitto Perheaikaa.fi nettiluento ti 12.1.2016 klo 14 Mika Jokinen, Suomen Vanhempainliiton puheenjohtaja Sillä on merkitystä, millaisen yhteistyön

Lisätiedot

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö

Päivän yhteenveto. Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere. kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö Päivän yhteenveto Pykälistä käytäntöön -aluekierros, Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka, rahapelit ja riippuvuus -yksikkö 19.4.2016 Markkula 1 Yhteenveto STM:n tervehdys: Ehkäisevää työtä

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA gsm Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö

PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA gsm Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö PÄIHDEHUOLLON TILANNE JA TULEVAISUUS ESPOOSSA 7.4.2014 Eija-Inkeri.Kailassuo@espoo.fi gsm 050 5145 076 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö Alkoholinkäytöstä on syytä olla huolissaan Lähde: Teuvo

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

LUOKKAKILPAILU- INFO

LUOKKAKILPAILU- INFO LUOKKAKILPAILU- INFO me emme polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton Suomi 2040

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä

Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä Nuorten vaikuttamismahdollisuudet Helsingissä 25.11.2013 1 Nuoret Helsingissä Vuoden 2013 alussa 15 29-vuotiaita oli Helsingissä 135 528 eli 22 % koko Helsingin väestöstä ja 14 % koko maan samanikäisistä

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry 10.11.2016 MIKSI TARVITAAN LUPA LIIKKEELLE? Lisää liikettä ja terveystiedon lukutaitoa

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Maailman Suurin Vanhempainilta

Maailman Suurin Vanhempainilta Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Päihteet, tupakka ja rahapelit -seminaari Jyväskylä 12.9.2013 Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto aluekoordinaattori Irmeli

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus

Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari ONKO KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari 5. 6.10.2011 KT Riitta Asanti, Turun yliopisto/ Rauma LitT Anneli Pönkkö, Oulun yliopisto/kajaani KOULUYHTEISÖ/TYÖYHTEISÖ Rehtori Oppilaat

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa?

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Nuorten näkemyksiä Emilia Martimo & Minna Tolonen Sairaanhoitajakoulutusta 120 vuotta Oulussa juhlakonferenssi 22.9.2016 NUORTEN NÄKEMYKSIÄ

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele 22.3.2016 Muistio Kunnanjohtaja Harri Anttila avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka toimi tilaisuuden puheenjohtajana Tilaisuuteen osallistui

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET TAI MUU KIRJALLI- NEN MATERIAALI ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun loppuun

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 11.4.2012 Ohjelma 10.00 10.30 Päivän avaus ja katsaus edelliseen kertaan 10.30 12.00 Aivoriihityöskentelyä / Learning Cafe 12.00 13.00 Lounas 13.00 15.00 Aivoriihityöskentelyä

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot