BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2006"

Transkriptio

1 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE klo BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2006 Ensimmäinen vuosineljännes lyhyesti Euroopan Unioni myönsi BioTien VAP-1 ohjelmalle 0,4 miljoonan euroa tutkimusrahoitusta Katsauskauden tulos oli -2,3 miljoonaa euroa (-2,0 miljoonaa euroa vuonna 2005). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 2,2 miljoonaa euroa (-2,5 miljoonaa euroa vuonna 2005). Yhtiön likvidit varat olivat ,2 miljoonaa euroa (5,5 miljoonaa euroa ). Yhtiön likvidit varat riittävät toiminnan rahoittamiseen noin vuoden 2007 helmikuun loppuun. Lääkekehitysprojektit Nalmefeeniprojekti BioTien Pohjois-Amerikan lisensointiparneri Somaxon Pharmaceuticals, Inc. on aloittanut vaiheen II/III kliiniset tutkimukset USA:ssa sairaalloisesta pelihimosta kärsivillä potilailla. Tuloksia tutkimuksista odotetaan vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Lisäksi Somaxon on aloittanut kliinisen vaiheen II pilottitutkimukset nikotiiniriippuvuudesta kärsivillä. Molemmat tutkimukset ovat Somaxonin rahoittamia. BioTie pyrkii seuraavaksi kaupallistamaan nalmefeeniprojektin Euroopan ja Aasian oikeudet. Neuvottelut mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa ovat meneillään. Vascular Adhesion Protein-1 (VAP-1) Euroopan Unionin kuudennen puiteohjelman alainen "Structuring the European Research Area - Human Resources and Mobility, Marie Curie Host Fellowships for the Transfer of Knowledge" -ohjelma on myöntänyt Biotielle 0.4 miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta. Rahoitus on myönnetty VAP-1 vasta-aineen ja pienmolekyylisalpaajan uusien käyttömahdollisuuksien selvittämiseen. Tutkimuksessa tullaan erityisesti keskittymään VAP-1 terapian soveltuvuuteen maksasairauksien hoidossa. Tutkimusyhteistyökumppanina hankkeessa on alan johtava tutkija professori David Adams Birminghamin yliopistosta (Integrated Biomedical Research Facility, University of Birmingham, UK). Tutkimusohjelma käynnistyy vuoden 2006 kolmannella vuosineljänneksellä. VAP-1 vasta-aineohjelma BioTie tekee yhteistyötä alan johtavan teknologiayrityksen kanssa kokonaan ihmisperäisen VAP-1 vasta-aineen kehittämiseksi kroonisiin tulehdussairauksiin kuten nivelreuma. Pilottiskaalan tuotanto laajempia prekliinisiä ja kliinisiä tutkimuksia varten on käynnissä. Yhteistyö Seikagaku Corporationin kanssa eteni katsauskaudella suunnitelmien mukaan. VAP-1 SSAO (Vascular Adhesion Protein-1) pienmolekyylisalpaajaohjelma Katsauskauden aikana yhtiö jatkoi johtoyhdisteiden ja varamolekyylien prekliinistä evaluointia F. Hoffmann-La Roche Ltd. (Roche) kanssa. Kaikki oikeudet kehitettyihin yhdisteisiin ovat BioTien omaisuutta, kunnes lisenssisopimus on solmittu.

2 Rekombinantti hepariiniprojekti BioTie on neuvotteluissa uusien tuotekehityspartnerien kanssa rekombinantti hepariini projektin jatkosta. Alfa2beta1-integriini pienmolekyylisalpaajaohjelma Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Helsingin yliopiston kanssa jatkettiin uusien alfa2beta1-integriinisalpaajien seulontaa ja prekliinistä tutkimusta. Liikevaihto Liikevaihto katsauskaudella muodostui Seikagaku Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun lisenssisopimuksen ja Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004 solmitun Nalmefeeni-projektin lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksujen jaksotuksista. Liikevaihto oli yhteensä 0,2 miljoonaa ja koostui siis vanhojen sopimusten jaksotuksista. Katsauskauden aikana ei saatu uusia etappi- tai allekirjoitusmaksuja. Liikevaihto oli yhteensä 0,5 miljoonaa euroa. Se muodostui Seikagaku Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun lisenssisopimuksen ja Aventiksen (sanofi-aventis) kanssa vuonna 2004 solmitun Biohepariini-projektin optio-sopimuksen allekirjoitusmaksun jaksotuksista sekä Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004 allekirjoitetun Nalmefeeni lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksun jaksotuksesta. Vuoden 2005 aikana ei saatu uusia etappi- tai allekirjoitusmaksuja. Tulos Katsauskauden tappio oli 2,3 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna samana ajanjaksona tappio oli 2,0 miljoonaa euroa. Tutkimus- ja kehityskustannukset olivat katsauskaudella 1,8 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa vuonna 2005). Patentointikustannukset on kirjattu vuosikuluksi. BioTie myi maaliskuussa omistamansa 9,9 % osuuden Biovian Oy:ssä ja tuloutti 7 tuhannen euron voiton. Rahoitus BioTien omavaraisuusaste oli -269,4 % ( ,4 %). Yhtiön likvidit varat olivat ,2 miljoonaa euroa (5,5 miljoonaa euroa ). Tarkistetun tutkimus- ja tuotekehityssuunnitelman mukaan yhtiön likvidien varojen arvioidaan riittävän yhtiön toiminnan rahoittamiseen vuoden 2007 helmikuun loppuun. Oma pääoma Yhtiöllä oli ,1 miljoonaa ( ,0 miljoonaa euroa) Tekesin myöntämiä vieraan pääoman ehtoisia tuotekehityslainoja. Tekesin päätöksen perusteella mainitut lainat voivat olla konvertoitavissa pääomalainoiksi. Kunkin lainan konvertointi vaatii kuitenkin Tekesin hyväksynnän. Tekes on hyväksynyt toistaiseksi neljän lainan konvertoinnin pääomalainaksi, joiden määrä yhteensä on 4,8 miljoonaa euroa, josta 2,2 miljoonaa euroa on konvertoitu raportointikaudella. BioTien hallitus teki puoleltaan päätöksen kyseisten lainojen konvertoimisesta kokouksessaan , ja Riippuen oman pääoman kehityksestä, BioTie voi tarpeen mukaan päättää hakea Tekesiltä myös muiden lainojen osalta konvertointia pääomalainoiksi.

3 Investoinnit ja kassavirta Yhtiön investoinnit katsauskaudella olivat 3 tuhatta euroa (Vuonna tuhatta euroa). Investoinnit koostuivat pääosin tutkimus- ja kehitystoiminnan laitteista. Liiketoiminnan nettorahavirta oli -2,2 miljoonaa euroa (Vuonna ,5 miljoonaa euroa). Henkilöstö BioTien henkilöstömäärä oli katsauskaudella keskimäärin 41 (48 vuonna 2004) ja katsauskauden lopussa 37 (47 vuoden 2005 lopussa). Katsauskauden aikana pidetyt yhtiökokoukset Biotie Therapies Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Biotie Therapies Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tuloslaskelman ja taseen sekä konsernituloslaskelman ja taseen tilikaudelta Varsinainen yhtiökokous päätti, että tilikaudelta ei jaeta osinkoa, vaan emoyhtiön tilikauden tappio ,39 euroa siirretään yhtiön omaan pääomaan. Varsinainen yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta Varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi neljä ja valitsi Biotie Therapies Oyj:n hallitukseen seuraavat henkilöt: Juha Jouhki, Pauli Marttila, Riku Rautsola ja Piet Serrure. Biotie Therapies Oyj:n tilintarkastajiksi valittiin Johan Kronberg, KHT ja KHTtilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Välittömästi varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa Juha Jouhki valittiin hallituksen puheenjohtajaksi. Varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti antaa hallitukselle valtuutuksen päättää yhdessä tai useammassa erässä osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä laskemalla liikkeeseen uusia, kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,02 euron osakkeita. Valtuutuksen nojalla yhtiön osakepääomaa voidaan korottaa yhdessä tai useammassa erässä siten, että yhtiön osakepääoma voi nousta enintään eurolla ja osakemäärä enintään osakkeella. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden tästä varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiökokous valtuutti hallituksen esityksen mukaisesti yhtiön hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus kattaa yhtiön hallussa olevat osaketta, joiden kirjanpidollinen vastaarvo on 0,02 euroa, mikä on noin 1,55 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja kaikista osakkeiden tuottamista äänistä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden tästä yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti laskea liikkeelle optiooikeuksia alla mainituin ehdoin: Optio-oikeuksia annetaan enintään kappaletta, joista enintään kappaletta on optio-oikeuksia A, enintään kappaletta optiooikeuksia B ja enintään kappaletta optio-oikeuksia C. Optio-oikeudet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen hallituksen päättämällä tavalla Biotie Therapies Oyj:n avainhenkilöille ja yhtiön kokonaan omistetulle tytäryhtiölle maksutta. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta päätettiin poiketa, koska optio-oikeudet ovat osa avainhenkilöiden kannustin-

4 ja sitouttamisjärjestelmää, ja poikkeamiseen on näin ollen yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Optio-oikeuksien merkintäaika alkaa optio-ohjelman tultua rekisteröidyksi kaupparekisteriin ja päättyy Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Biotie Therapies Oyj:n osakkeen kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,02 euroa. Osakkeiden merkintäaika alkaa optio-oikeudella A , optio-oikeudella B ja optiooikeudelle C Osakkeiden merkintäaika päättyy kaikkien optiooikeuksien osalta Optio-oikeuksien nojalla voidaan merkitä enintään uutta Biotie Therapies Oyj:n osaketta. Yhtiön osakepääoma voi merkintöjen seurauksena nousta enintään eurolla. Osakkeen merkintähinta määräytyy julkisessa kaupankäynnissä siten, että optiooikeuksien nojalla merkittävien osakkeiden merkintähinta on yhtiön osakkeiden kaupankäyntimäärillä painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä välisenä aikana korotettuna seuraavasti: (i) optio-oikeudella A korotus on 10 %:a, (ii) optio-oikeudella B korotus on 20 %:a ja (iii) optio-oikeudella C korotus on 30 %:a. Merkintähinnasta vähennetään optio-oikeuksien merkintäajan päättymisen jälkeen ja ennen osakkeiden merkintäajan alkamista jaettujen osinkojen määrä. Merkintähinta ei voi kuitenkaan alittaa osakkeen kirjanpidollista vasta-arvoa. Osakkeet on maksettava merkittäessä. Optiooikeudet voidaan vapaasti luovuttaa sen jälkeen, kun niiden nojalla tapahtuva osakkeiden merkintä-aika on alkanut. Biotie Therapies Oyj:n ottamissa eräissä pääomalainoissa yhtiö on sopinut siirtävänsä osakeanneilla kerättävän ylikurssirahaston taseen osoittaman tappion kattamiseksi. Tämän johdosta yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti ,13 euron siirtämisestä yhtiön ylikurssirahastosta taseen osoittaman tappion kattamiseksi. Kirjauksen johdosta yhtiön sidottu oma pääoma laskee vastaavalla määrällä. BioTien kymmenen suurinta osakkeenomistajaa (tilanne ) Osakkeiden määrä Omistus % Suomen Teollisuussijoitus Oy ,14 Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) ,35 Juha Jouhki sekä hänen määräysvallassaan olevat yhteisöt: ,30 - Dreadnought Finance Oy ( ) - Jouhki Juha ( ) - Thominvest Oy ( ) BioFund Management Oy:n hallinnoimat rahastot: ,60 - BioFund Ventures III Ky ( ) - BioFund Ventures I Ky ( ) Aboa Venture Management Oy:n hallinnoimat rahastot: ,73 - Aboa Venture Ky I ( ) - Aboa Venture Ky II ( ) - Ganal Venture Ky (7 906) - Karhu Pääomarahasto Ky (7 871) Oy H. Kuningas&Co AB ,22 Oksanen Markku ,80 Kymäläinen Olli ,59 Tilator Oy ,51 Jalkanen Sirpa , ,65

5 Muut ,35 Ulkona olevat osakkeet yhteensä Biotie Therapies Oyj:n hallussa olevat omat osakkeet Osakkeet yhteensä IFRS ja osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet BioTie on siirtynyt IFRS-standardien mukaiseen raportointiin alkaen. Osavuosikatsaus ei ole laadittu noudattaen kaikkia IAS 34, Osavuosikatsaukset standardin vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita kuin vuoden 2005 tilinpäätöksessä. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. Vuoden 2006 näkymät BioTien vuoden 2006 tutkimus- ja tuotekehityskulujen odotetaan olevan jonkin verran alempia vuoteen 2005 verrattuna. Tämä johtuu päätöksestä lykätä tiettyjä merkittäviä ulkoistamiskustannuksia vuodesta 2006 vuoteen 2007 kunnes jatkorahoitus on varmistunut. Tällä päätöksellä ei odoteta olevan merkittäviä vaikutuksia pääprojektien kehitysaikatauluihin. Tarkistetun tutkimus- ja tuotekehityssuunnitelman mukaan yhtiön likvidien varojen arvioidaan riittävän yhtiön toiminnan rahoittamiseen vuoden 2007 helmikuun loppuun. BioTien pisimmälle edenneet lääkekehitysprojektit ovat nalmefeeni riippuvuussairauksien hoitoon ja kokonaan ihmisperäinen VAP-1 vasta-aine tulehdussairauksien hoitoon. Lyhyellä aikavälillä Yhtiö pyrkii kaupallistamaan nalmefeeniprojektin Euroopan ja Aasian oikeudet ja keskittyy viemään VAP-1 vasta-aineen kliiniseen kehitysvaiheeseen. Yhtiö neuvottelee potentiaalisten partnereiden kanssa koskien nalmefeenin kaupallistamista. BioTie on keskusteluissa uusien mahdollisten kehityspartnereiden kanssa rekombinantti hepariini projektin jatkamisesta. Yhtiö ei odota saavansa etappimaksuja sopimuksistaan Seikagaku Corporationin ja Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuoden 2006 aikana. Yhtiö selvittää eri vaihtoehtoja vahvistaakseen rahoitusasemaansa.

6 TULOSLASKELMA 1000 EUR kk 3 kk 12 kk Liikevaihto Tutkimus- ja kehityskulut Hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot Liiketulos Rahoitustuotot Rahoituskulut Osuus osakkuusyritysten tuloksesta Tulos ennen veroja Tuloverot Tilikauden tulos Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Tulos/osake (EPS)laimentamaton ja laimennusvaikutuksella, EUR -0,04-0,05-0,17

7 TASE 1000 EUR Varat Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Lyhytaikaiset varat Myyntisaamiset ja muut saamiset Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Rahavarat Varat yhteensä Oma pääoma ja velat Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Kertyneet voittovarat Tilikauden tulos Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Varaukset Korolliset velat Korottomat velat Lyhytaikaiset velat Varaukset Korolliset velat Ostovelat ja muut velat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä

8 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista (IFRS) Osakemäärä (1000 kpl) Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osake pääoma Ylikurssirahasto Omat osakkeet Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä Oma pääoma Kauden voitto / tappio Myönnetyt optiot Oma pääoma Osakeanti Kauden voitto / tappio Myönnetyt optiot OMA PÄÄOMA Kauden voitto / tappio Myönnetyt optiot Tappioiden kattaminen OMA PÄÄOMA

9 Rahavirtalaskelma EUR 3 kk 3 kk 12 kk Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden tappio Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen uudelleenarvostuksesta johtuva lisäys/vähennys Korkokulut ja muut rahoituskulut Korkotuotot Käyttöpääoman muutokset Myynti- ja muiden saamisten muutos Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos Varausten muutos Maksetut korot Saadut korot Liiketoiminnan nettorahavirta Investointien rahavirrat Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen muutos Lisäykset Vähennykset Investoinnit käyttöomaisuushyödykkeisiin Osakkuusyritysten myynti Investointien nettorahavirta Rahoituksen rahavirrat Osakeannista saadut maksut Pitkäaikaisten lainojen nostot Rahoitusleasingvelkojen maksut Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa

10 TUNNUSLUKUJA EUR 3 kk 3 kk 12 kk Liiketoiminnan kehitys Liikevaihto Henkilöstön lukumäärä keskimäärin Henkilöstö kauden lopussa Tutkimus- ja kehitysmenot Investoinnit käyttöomaisuushyödykkeisiin Kannattavuus Liikevoitto (tappio) Prosenttia liikevaihdosta, % -868,3-395,5-601,3 Voitto (tappio) ennen veroja Prosenttia liikevaihdosta, % -927,2-424,1-647,0 Tase Rahavarat Oma pääoma Taseen loppusumma Rahoitus ja taloudellinen asema Oman pääoman tuotto, % - - Sijoitetun pääoman tuotto, % -680,9-654,7-426,7 Omavaraisuusaste, % -269,4-232,4-219,3 Nettovelkaantumisaste, % -74,9-75,5-72,7 Osakekohtaiset tunnusluvut Tulos/osake (EPS), EUR -0,04-0,05-0,17 Oma pääoma/osake, EUR -0,41-0,45-0,37 Osinko/osake, EUR - Osinko/tulos, % - Efektiivinen osinkotuotto, % - Hinta/voitto suhde (P/E-luku) - Osakekohtainen kurssikehitys alin kurssi 0,49 0,82 0,49 ylin kurssi 0,70 1,06 1,06 keskikurssi 0,57 0,92 0,75 kauden päätöskurssi 0,58 0,87 0,53 Osakekannan markkina-arvo, ,2 27,9 EUR M Osakevaihto vaihdettujen osakkeiden lukumäärä, kpl Osuus osakkeista, % 8,7 5,9 17,1 Osakkeiden osakeantioikaistun määrän painotettu keskiarvo

11 tilikaudella, kpl Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden lopussa, kpl VASTUUSITOUMUKSET 1000 EUR Leasingvastuut Biotie Therapies Oyj Hallitus Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Timo Veromaa, Biotie Therapies Oyj Puh , JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet

11.8.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2006

11.8.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2006 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.8.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2006 Tammi- kesäkuu 2006 lyhyesti BioTie ja englantilainen Britannia Pharmaceuticals

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2006

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2006 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2006 klo 13.05 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2006 Tammi- syyskuu 2006 lyhyesti Heinäkuussa 2006 BioTien Pohjois-Amerikan lisensointipartneri

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2007

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2007 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2007 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2007 Ensimmäinen vuosineljännes lyhyesti Katsauskauden tulos oli -1,1 miljoonaa euroa (-2,3

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 klo 9.30 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2005 Tammi syyskuu 2005 lyhyesti BioTien Pohjois-Amerikan lisensointipartneri Somaxon

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2007

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2007 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.10.2007 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2007 Tammi- syyskuu 2007 lyhyesti Biotie käynnisti syyskuussa 2007 ensimmäisen vaiheen I kliinisen

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2005 klo 9.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2005 Tammi kesäkuu 2005 lyhyesti Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Timo Veromaa.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2007

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2007 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.8.2007 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2007 Tammi- kesäkuu 2007 lyhyesti Toukokuussa 2007 H. Lundbeck A/S:n lisenssisopimus astui voimaan

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

26.1.2007 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2006

26.1.2007 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2006 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.1.2007 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2006 Vuosi 2006 lyhyesti BioTie ja H. Lundbeck A/S allekirjoittivat marraskuussa

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.1.2006 klo 10.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 JOULUKUU 31, 2005 Vuosi 2005 lyhyesti BioTien Pohjois-Amerikan lisensointipartneri Somaxon Pharmaceuticals

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2001

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2001 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.8.2001 Klo 10.00 Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2001 TOINEN VUOSINELJÄNNES LYHYESTI BioTien pienmolekyylinen VAP-1 SSAO entsyymin estäjä (Vapill) on osoitettu tehokkaaksi

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2008

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2008 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.8.2008 klo 9.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 KESÄKUU 30, 2008 Tammi kesäkuu 2008 lyhyesti - Tammikussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2008

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2008 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2008 klo 9.00 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2008 Tammi maaliskuu 2008 lyhyesti - Tammikussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.10.2001 Klo 10.00 Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2001 KOLMAS VUOSINELJÄNNES LYHYESTI Toisen polven VAP-1 -vasta-aineen (Huvap) tutkimusaikataulua on nopeutettu alkuperäisestä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS)

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 9.8.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2006 oli 7,3 meur (5,8 meur 1-6/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy

Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy FINNLINES OYJ 25.04.2006 klo 17.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 200,5 (173,8) meur. Liikevoitto oli 9,5 (10,6) meur. Tulos ennen veroja oli 6,1 (9,7) meur. Omavaraisuusaste

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2005

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2005 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.5.2005 klo 14.10 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 MAALISKUU 31, 2005 Ensimmäinen vuosineljännes lyhyesti BioTie ja sanofi-aventis ovat sopineet neuvottelevansa

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2006: LIIKEVAIHTO KASVOI JA KANNATTAVUUS PARANI

INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2006: LIIKEVAIHTO KASVOI JA KANNATTAVUUS PARANI INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.5.2006 klo 8.30 INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2006: LIIKEVAIHTO KASVOI JA KANNATTAVUUS PARANI tammi-maaliskuun liikevaihto kasvoi 4,1 % edellisvuoden vastaavasta

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

TJ Group Oyj Pörssitiedote 26.4.2007 TJ GROUP -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 (IFRS)

TJ Group Oyj Pörssitiedote 26.4.2007 TJ GROUP -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 (IFRS) 1 TJ Group Oyj Pörssitiedote 26.4.2007 TJ GROUP -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 (IFRS) - Liikevaihto 0,82 milj. euroa (1,12 milj. euroa) - Liiketulos -0,12 milj. euroa (-0,31 milj. euroa) - Tulos

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2008

BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2008 BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2008 BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 SYYSKUU 30, 2008 Tammi syyskuu 2008 lyhyesti - Tammikussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

DONE SOLUTIONSIN LIIKETULOS KASVUSSA, LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN 2006 LIIKETULOSENNUSTETTA ALENNETAAN Done Solutions Oyj:n osavuosikatsaus 1-9/2006 (IFRS)

DONE SOLUTIONSIN LIIKETULOS KASVUSSA, LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN 2006 LIIKETULOSENNUSTETTA ALENNETAAN Done Solutions Oyj:n osavuosikatsaus 1-9/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 31.10.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONSIN LIIKETULOS KASVUSSA, LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN 2006 LIIKETULOSENNUSTETTA ALENNETAAN Done Solutions Oyj:n osavuosikatsaus 1-9/2006 (IFRS)

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa).

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa). 1 Westend ICT Oyj Pörssitiedote 23.4.2009 klo 8:30 WESTEND ICT -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2009 (IFRS) - Liikevaihto 1,21 milj. euroa (0,89 milj. euroa) - Liiketulos 0,11 milj. euroa (-0,19 milj. euroa)

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 30.08.2013 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 88 TEUR (73 TEUR). Voitto

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015).

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015). Orava Asuntorahasto Oyj LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.8.2015 Täydennys Finanssivalvonnan 30.6.2015 hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/02.05.04/2015). Listalleottoesitteessä

Lisätiedot