IPUN EDUSKUNTAVAALIOHJELMA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IPUN EDUSKUNTAVAALIOHJELMA 2015"

Transkriptio

1 IPUN EDUSKUNTAVAALIOHJELMA 2015 Omalla rahalla tulevaisuuteen 1. Suomi tarvitsee oman rahan ja päätösvallan. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta. 2. Kansanvalta harvojen vallan tilalle. Sitovat kansanäänestykset käyttöön. 3. Hyvinvoinnin turvaaminen kasvupakon tilalle. 4. Lisää osallisuutta, toimeliaisuutta ja toimeentuloa. Perustulo ja oikeus työhön. 5. Energiaomavaraisuus uusiutuvilla 100 prosenttiin v Puolueettomuuspolitiikka on Suomen paras turva. Nato-jäsenyys on torjuttava. Vaalit ovat mahdollisuus suunnanmuutoksen aloittamiseen Oma raha tarjoaa tien ulos nykyisestä umpikujasta. Oman rahan ja päätösvallan palauttaminen on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Uusi itsenäistyminen avaa toivon näköalan. Oikeudenmukainen ja turvallinen yhteiskunta, jossa ihmiset voivat hyvin, voidaan rakentaa aidon kansanvallan ja valtiollisen itsenäisyyden perustalle. Itsenäinen, EU:sta eronnut Suomi voi tehdä aitoa kansainvälistä yhteistyötä paremmin kuin nykyinen alistettu EU-Suomi. Talouden ja markkinoiden on palveltava ihmistä. On löydettävä tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille. Suomen oikea turvallisuusratkaisu on puolueettomuus-politiikka sekä pysyminen erossa Natosta ja EU:n sotilasliittokehityksestä. Naton isäntämaasopimus on irtisanottava. 1. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta Suomi pärjää paremmin itsenäisenä maana EU:n ulkopuolella Oma päätösvalta tarvitaan hyvinvoinnin ja aidon kansanvallan perustaksi. Siksi suurten EU-maiden ja suuryritysten johtamasta EU:sta on erottava. Siihen tarvitaan eduskunnan enemmistöpäätös. Erottaessa maksava osapuoli on EU. Suurten vahinkojen ja menojen tilalle EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet tai saisi EU:n ulkopuolella. Kun eroamme EU:sta, niin emme putoa tyhjän päälle, sillä voimassa oleva talousaluesopimus (Eta) turvaa kaupankäynnin ja liikkumisen. Itsenäinen Suomi ei eristäydy muusta maailmasta, päinvastoin. Itsenäinen Suomi harjoittaa aktiivista kanssakäymistä kansainvälisillä areenoilla, missä sen vaikutus tulee olemaan suurempi kuin nykyisin. 1

2 2. Näennäisdemokratiasta kansalaisten valtioon sitovat kansanäänestykset käyttöön Itsenäisyyspuolue haluaa, että Suomesta tehdään nykyisen näennäisdemokratian sijasta todellinen demokratia, kansalaisyhteiskunta, jossa ihmiset ovat vaikutusvaltaisia päättäjiä eivätkä hallitsemisen kohteita. Kansalaisyhteiskunnassa ei pidä hyväksyä, että rahalla voi ostaa ääniä ja vaikutusvaltaa. Kuntien ja valtion on otettava käyttöön sitovat kansanäänestykset. Demokratian edellytys on avoin julkinen keskustelu ja tiedonvälitys, vuoropuhelu ihmisten välillä. Jokaisella kansalaisella, päättäjällä ja medialla on oma vastuunsa yhteiskunnasta ja sen kehityksestä. Uusia aatteita edustavia puolueita ei pidä eristää julkisen poliittisen keskustelun ulkopuolelle. Kansanvalta on turvattava myös siten, että maahan perustetaan poliitikoista riippumaton perustuslakituomioistuin. 3. Rahan hallinta kuuluu valtiolle Suomen valtio on maksanut EU-kaudella korkoja yksityisille lainoittajille yli 70 miljardia euroa. Oma raha, itsenäinen keskuspankki ja päätösvalta mahdollistavat sen, että valtio ei enää velkaannu ulos yksityisille pankeille ja sijoittajille. Valtion pitää itse luoda rahaa oman keskuspankkinsa kautta ja tarvittaessa velkaantua näin sisäisesti itselleen. Liikkeellä olevan rahan määrää pitää säännellä rahapolitiikalla ja verotuksella. Rahaa ei siis keskuspankin kautta pidä lainata tai painaa liikaa. Valtion luomalla rahalla voidaan maksaa kansalaiset tekemään töitä valikoiduille aloille. Näitä ovat esim. terveyden- ja vanhustenhoito, koulutus, poliisi, armeija, palokunnat, posti sekä rautatiet ja muut liikenneväylät. Itsenäinen Suomi voi omilla päätöksillään rahoittaa mm. energiajärjestelmän uudistamisen. Yrityksille ja kotitalouksille voidaan myöntää avustuksia tai halpakorkoisia lainoja uusiutuvaan energiaan siirtymiseen. Näin voidaan luoda uutta työtä ja omavaraisuutta. 4. Työ on määriteltävä uudelleen Automaatio ja muu tuotannon tehostaminen vähentävät ihmistyötä. Tuotanto ja ihmistyö erkaantuvat siis yhä kauemmas toisistaan. Raskaiden ja yksitoikkoisten töiden siirtymisessä koneiden tehtäväksi on paljon hyvää. Meneillään olevasta työn merkityksen muutoksesta pitää kuitenkin vetää oikeat johtopäätökset. Eläkeiän nosto tai opiskeluaikojen lyhentäminen eivät ole niitä. Kun tuotanto tarvitsee vähemmän ihmistyötä, on hyväksyttävä se, että ihmisen toimeentulon täytyy olla turvattu vaikka hän ei voi osallistua yhä harvempien ulottuvilla olevaan perinteiseen palkkatyöhön. Valtiovallan vastuulla on luoda olosuhteet, joissa jokainen työkykyinen voi mielekkäällä tavalla osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. 2

3 Opiskelua ei pidä typistää äärimmäisen lyhyisiin koulutusputkiin. Näin tuotetaan vain työelämän muutoksiin heikosti sopeutuvia nuoria, joista suuri osa jää heti valmistuttuaan työttömiksi, osa heistä lopullisesti. 5. Työttömyyteen ja alueelliseen eriarvoisuuteen on vastattava tosissaan Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon. Työllistämistä vaikeuttaa ja koneellistamista edistää nykyisin, että työn sivukulut peritään palkkasumman perusteella. Tämän tilalle on kehitettävä järjestelmä, jossa työn sivukulut korvataan toiminnan jalostusarvon perusteella perittävällä maksulla, ikään kuin korvamerkityllä arvonlisäverolla. Yritystoiminnan aloittamista ja pienyrittäjiä autetaan nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alaraja euron liikevaihtoon. Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava siitä, että kaikki työttömät ja myös nuoret saavat työtä. 6. Eriarvoistamisesta kaikkien pärjäämiseen porrastettu perustulo käyttöön, verotus ja tulonjako oikeudenmukaisemmaksi Suomella ei ole omaa rahaa eikä sen mukanaan tuomia joustomahdollisuuksia taloudessa. Suomi on euron vanki. Nyt on käytössä EU:n ja sen keskuspankin vaatima sisäinen devalvaatio, joka tarkoittaa työttömyyden lisääntymistä ja todellisen palkkatason alentamista. Eriarvoistaminen näkyy mm. elinikäerojen voimakkaassa kasvussa. Rikkain kymmenys miehistä elää jo 16 vuotta köyhimpiä pitempään. Oikeudenmukaisempi politiikka tarkoittaa pitempää elämää monille. EU-Suomella ei ole varaa edes reumasairaalan ylläpitoon tai uuden lastensairaalan rakentamiseen. Eriarvoisuuden voimakas kasvu johtuu suurtyöttömyydestä todellinen työttömyys on noin kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin verrattuna tulonsiirtojen ja peruspalvelujen leikkauksista sekä verojen ja maksujen siirtämisestä yhä enemmän pieni- ja keskituloisten maksettavaksi. IPU kannattaa perustulojärjestelmää, joka rohkaisee toimeliaisuuteen ja turvaa kohtuullisen toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa. Perustulon avulla voidaan parantaa niiden asemaa, joiden tulot jäävät hyvin pieniksi eri syistä. Heitä ovat mm. 3

4 monet opiskelijat, työttömät, nollatyösopimuksella olevat ja muut pätkätyöläiset, palkattomassa työharjoittelussa olevat ja pieneläkeläiset. Alle euron kuukausitulot on tehtävä verovapaiksi. Toimeentuloon liittyvä asiointi on tehtävä mahdollisimman yksinkertaiseksi. Pääomatuloja ja ansiotuloja on verotettava samalla tavalla progressiivisesti. Eläkekatto on toteutettava. Kenenkään käteen jäävän tulon ei tarvitse olla yli 10-kertainen pienimpään tuloon verrattuna. Tulojen kohtuullistaminen voidaan toteuttaa verotuksen avulla. Veronkiertoon ja harmaaseen talouteen on puututtava tosissaan. On pöyristyttävää, että maan hallituksessa on estetty tehokkaat toimet harmaan talouden ja verokierron kitkemiseksi. 7. Tieteen ja kulttuurin riippumattomuus taattava Laajenevan kilpailutalouden oloissa Suomen on varjeltava saarekkeita, joiden pitää olla kaupallisuudesta vapaat. Tiede ja kulttuuri eivät pääsääntöisesti saa perustua markkinoiden ohjailuun. Tieteen ja kulttuurin tehtävänä tulee olla ajattelun ja yhteiskunnan kehittäminen, ei olemassa olevien rakenteiden ja vallanpitäjien pönkittäminen ellei sellaiseen synny erityistä aihetta. Sekä tutkimuksen että kulttuurityön saralla suunta on Suomessa ollut jo pitkään kohti talouslähtöisyyttä ja siksi kurssi on muutettava päinvastaiseksi. Tutkijoiden ja taiteilijoiden työtä ei ole mieltä haaskata loputtomaan rahoituksen haalimiseen. Nykyään vallitseva talouskilpailu on sekä tekijöiden ajanhukkaa, että rajaa ja ohjailee voimakkaasti kulttuurin ja tutkimusten aihepiirejä ja nimenomaan niiden tuloksia. Koska sekä tiede että kulttuuri rakentavat yhteiskuntamme tulevaisuutta usein pitkälläkin aikajänteellä, on taloudellisesta tulosajattelusta luovuttava. Tutkimusten ja taiteen tuloksia ei saa määritellä se, mikä rahoittajia miellyttää, vaan niiden on tähdättävä taloutta merkittävämpiin arvoihin, ja siksi ne ovat myös harvoin numeroilla mitattavissa. Toimeentulo-ongelmat ovat näillä ammattialueilla mittavat, ja ne on ratkaistava muulla tavoin kuin tuhlaamalla suuri osa tekijöiden energiasta rahoittajien mielistelyyn, joka johtaa väistämättä taideteosten ja tutkimustulosten tarkoitushakuisiin vinoutumiin ja värittymiseen. Tieteen ja taiteen vapauden takaamiseksi on suoraviivainen riippuvuussuhde työn taloudellisen tuottavuuden ja tekijöiden toimeentulon väliltä katkaistava perustulon mekanismien avulla. Perustulo mahdollistaa myös tekijänoikeusja rahoitusjärjestelmien uudistamisen siten, että tieteen ja kulttuurin tuotokset saadaan laillistettuna yleisön ja kansalaispiirien käyttöön nykyistä laajemmin. 4

5 Vain talouden päättäjistä riippumattoman tieteen ja taiteen on mahdollista johtaa totuudellisuuteen sekä edistää ihmisyyttä ja kansalaisten ymmärrystä elämästä ja ympäröivästä maailmasta. 8. On löydettävä tasapaino ihmisen ja luonnon välillä Nykyinen talousmalli on rakennettu jatkuvan talouskasvun harhalle. Aineellisen kulutuksen ja energiankulutuksen kasvun varaan rakentuva talousmalli on kestämätön, sillä ympäristö ei kestä nykyistä kulutusta. Ihminen on riippuvainen ympäristöstä. Kulutuksen kasvattamisen sijasta on keskityttävä kaikkien perustarpeiden tyydyttämiseen ja elämisen laatuun. Tasapaino vaatii talouden ja markkinoiden alistamista palvelemaan ihmistä. Kokonaistuotanto, BKT ei mittaa hyvinvointia. Hyvinvoinnin mittaamisessa on huomioitava tulonjako, ympäristön tila ja se, tyydyttyvätkö kaikkien ihmisten perustarpeet. Keskeiseksi tavoitteeksi on otettava aidon kehityksen mittarin (GPI:n) tai vastaavan indeksin ottaminen päätöksenteon työkaluksi. Tasapainolle ja kestokyvylle rakentuva talous koituu kansalaisten, koko ihmiskunnan ja luonnon hyväksi. 9. Aitoa kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan TTIP-sopimus USA:n kanssa torjuttava IPU haluaa lisätä kansainvälistä yhteistyötä. Aitoa yhteistyötä voi tehdä vain sellainen maa, jolla on päätösvalta omista asioistaan. EU ja USA yhdessä Kanadan kanssa ovat laatimassa kauppa- ja investointisopimusta (TTIP). TTIP tarkoittaa ylimmän byrokratian ja ylimmän taloudellisen vallan yhdistämistä. Lisäaskelta kohti ison rahan ja suuryritysten johtamaa maailmaa. Suomen pitää vastustaa jyrkästi tätä suuntausta. TTIP-sopimuksen luonnos sisältää yrityksille paljon puhutun ja aiemminkin yritetyn investointisuojan. Tavoitteena on päästä eroon kansallisvaltioiden määräysvallasta, valtion lainsäädäntö- ja tuomiovallasta. Yrityksille ollaan antamassa valta riitauttaa mikä tahansa poliittinen, demokraattisesti tehty päätös, jos se loukkaa yritysten oikeutta voitontavoitteluun. Tämänkaltainen ristiriita voisi syntyä Suomessa, jos nykyinen järjetön kaivoslaki päivitettäisiin Suomen kansan etuja ajavaksi. Kumppanuus- ja taloussopimus tarkoittaa 5

6 myös yhdysvaltalaisten heikosti tutkittujen tuotteiden vyörymistä Suomeen. Geenimuunnellut elintarvikkeet kuuluvat tähän ryhmään. TTIP-sopimuksesta saatavista hyödyistä on esitetty lupauksia, jotka muistuttavat kovin paljon lupauksia EU-jäsenyyden auvoisuudesta. Täydelliselle vapaakaupalle ei ole olemassa mitään kestävää perustetta. 10. Eroon Nato-sopimuksista itsenäisyys ja puolueettomuus turvallisuuden perustaksi Suomen armeija on pidettävä varusmiesarmeijana. Se tulee varustaa vain oman maan puolustamista varten. Suomen turvallisuutta ei voida laskea yksin aseiden varaan. Tärkeintä on huolehtia itsenäisellä ulkopolitiikalla siitä, että Suomeen ei kohdistu turvallisuuspoliittista uhkaa mistään suunnasta. Venäjä ei uhkaa Suomea ellei Suomi uhkaa Venäjää. Itsenäinen ja puolueeton Suomi ei ole uhka Venäjälle. Sen sijaan Natoon kytketty, EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sitoutunut Suomi on uhka Venäjälle, koska Suomen aluetta voidaan käyttää Venäjää vastaan. Kestävä ratkaisu Suomen ja Venäjän suhteisiin on niiden rakentaminen diplomatian, hyvien suhteiden ja Suomen puolueettomuuspolitiikan varaan. Tähän tarvitaan ehdottomasti Naton torjumista. Lisäksi tarvitaan Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden palauttamista EU:sta eroamalla. EU-Suomi on mukana EU:n sodissa ja kriiseissä. Kun Suomesta tulee puolueeton ja liittoutumaton maa, meidän on mahdollista pysyä tulevien sotien ja kaupankäyntiä haittaavien kiistojen ulkopuolella. EU-Suomi on sidottu EU:n suurimpien jäsenmaiden keskenään sopimiin kannanottoihin. EU:sta irtautuneena itsenäisenä valtiona maamme voi luoda hyvät suhteet kaikkiin maihin sekä toimia välittäjänä ja sovittelijana kansainvälisissä yhteyksissä. 11. Rajavalvonta, maahanmuutto ja pakolaisuus Maahanmuuttoon liittyviä hyötyjä tai ongelmia ei pidä ylikorostaa. Täysin vapaa maahanmuutto sekä siihen liittyvä ulkomaisten yritysten työntekijävienti Suomeen palkkojen ja työehtojen polkemisineen hyödyttävät vain harvoja. Kansainvälisen rikollisuuden torjumiseksi on välttämätöntä, että EU:n kieltämä rajavalvonta palautetaan maamme rajoille. Korostamme että emme liitä rikollisuutta 6

7 ulkomaalaisuuteen, vaan nykyisen liikkumavapauden rikollisille ryhmille tarjoamiin mahdollisuuksiin. Maahanmuutto tapahtuu vapaaehtoisesti, pakolaisuus on pakotettua. Moraalinen velvollisuutemme on osallistua kansainväliseen yhteistyöhön, pakolaisongelmien ratkaisemiseen. Kansainväliset konfliktit, sodat ja poliittiset vainot aiheuttavat pakolaisuutta. Suomi osallistuu pakolaisten auttamiseen jo mahdollisimman varhain näiden lähtöalueilla ja vastaanottaa myös YK:n määritelmien mukaisia humanitaarisia pakolaisia. Suurimmat pakolaisvirrat suuntautuvat pääosin muihin maihin ja Suomeen päättyvät pakolaisryhmät ovat suhteellisen pieniä. Voimavarojen puute ja keskeneräiset järjestelmät kotouttamisen edistämiseen ovat kuntien yleisimpiä syitä olla ottamatta vastaan pakolaisia. Maahanmuuttajien ja pakolaisten sopeutumisen helpottamiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi on tarjottava riittävissä määrin kielen, tapojen ja muun kulttuurin opetusta. Jotta Suomi voi hyötyä työperäisestä maahanmuutosta ja vähentää kotimaista aivovientiä, tulee yhteiskunnan säilyttää suvaitsevaisuutensa ja avoimuutensa. On myös hyvä muistaa, että juuriltaan suomalaisia on yli miljoona maan rajojen ulkopuolella. Itsenäisyyspuolueen tavoittelemat oma valtiollinen keskuspankki ja oma raha ratkaisevat suuren osan rahoitusvaikeuksista ja parantavat työllisyyttä merkittävästi, jolloin koettu kilpailu työpaikoista maahanmuuttajien kohdalla ei ole ongelma. Maahanmuuttajien palkkauksissa tulee noudattaa suomalaisia työehtoja. 12. Markkinataloutta sekä työllisyys- ja aluepolitiikkaa Terveeseen yrittäjyyteen perustuva suomalainen yritystoiminta ja markkinatalous voidaan pelastaa, kun saadaan oma päätösvalta takaisin. Tämä tarkoittaa tasapainoa yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Valtio on vahva toimija huoltovarmuuteen liittyvissä asioissa sekä suuria pääomia ja investointeja vaativilla aloilla. Itsenäisen Suomen täytyy ottaa työttömyyden hoitaminen talouspolitiikkansa keskiöön. Itsenäisinä voidaan harjoittaa itsenäistä ja tehokasta aluepolitiikkaa, mikä ei ole EU:hun kuuluville maille sallittua. Oman keskuspankin avulla valtio voi rahoittaa normaalin aluepoliittisen tukitoiminnan ulkopuolella myös suuria investointeja. Näidenkin yhteydessä rahaa voidaan kanavoida myös yksityiselle puolelle esimerkiksi korottomina lainoina kansakunnalle tärkeissä projekteissa. Velkaantuneille ihmiselle ja yrityksille on tarjottava valtion taholta vakautuslainoja, jotka turvaavat toimintakykyä ja mahdollistavat velkojen hoidon pitkällä aikavälillä. Tällainen toiminta ei EU:n määräysvallassa ole mahdollista. 7

8 13. Puhdas kotimainen ruoka on perusoikeus Itsenäisenä maana turvataan kotimaisen ruoan tuotanto, vaaditaan ruokaan alkuperämerkinnät ja torjutaan geenimuunnellun ruoan tuleminen Suomeen. Itsenäisellä maatalouspolitiikalla turvataan perheviljelmiin perustuva maatalous, lähiruuan saatavuus, maamme nykyistä parempi ruokaomavaraisuus ja huoltovarmuus sekä ruoan kohtuullinen hinta. Siirtyminen EU-politiikasta itsenäiseen maatalouspolitiikkaan pitää tehdä hallitusti. Pelot siitä, että maatalouspolitiikasta tulee poliittisen riidan aihe ovat liioiteltuja. Jos pelkäämme päättää itse ruuan tuotannon tapaisesta elintärkeästä asiasta, meistä ei ole itsenäiseksi kansakunnaksi. IPU:n mielestä suomalaiset pystyvät huolehtimaan ja päättämään omasta ruuantuotannostaan. 14. Energiaomavaraisuus uusiutuvilla 100 prosenttiin v EU:n määräyksistä vapaana Suomi suojelee omaa ympäristöään ja tuottaa lähes kaiken tarvitsemansa energian kotimaisesta uusiutuvasta energiasta. Suomi satsaa energiatehokkuuteen ja luopuu suunnitelmallisesti ydinvoimasta. On rakennettava maalämpöä, tuulivoimaa, biokaasua ja aurinkoenergiaa sekä hyödynnettävä metsävaroja ja maatalouden mahdollisuuksia bioenergian tuotannossa. Kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto on maamme kokonaisedun mukaista ja parasta turvallisuuden, työllisyyden, omavaraisuuden, huoltovarmuuden, ympäristön ja myös talouden kannalta. 15. Kuntien ongelmien taustalla on EU ja verotus Suomessa toteutettu EU:n ohjaama politiikka on merkinnyt suuria ongelmia kuntien vastuulla oleviin peruspalveluihin. EU esimerkiksi pakottaa muuttamaan kuntien liikelaitokset yhtiöiksi. Kaikki tähtää palvelujen yksityistämiseen. EU:hun mentäessä siirryttiin kiinteään ja alhaiseen pääomaverotukseen sekä arvonlisäveroon, mikä on kulutusvero. Rikkaitten verotusta on leikattu muutoinkin rajusti. Progressiivisesta valtion tuloverosta on suurelta osin siirrytty tasaveroihin. Kun valtion verotulot eivät sitten enää kata menoja, valtio on vähentänyt rajusti kunnille jaettavia valtionosuuksia lisäten kuitenkin samalla kuntien tehtäviä ja vastuita. Seurauksena tästä kuntien on pitänyt heikentää palvelujaan ja korottaa palvelujen hintoja ja kuntaveroaan. Kaikki tämä kurittaa eniten pieni- ja keskituloisia. 8

9 Julkisessa terveydenhoidossa ongelmat näkyvät muun muassa lääkärien ja hoitohenkilökunnan vähyytenä. Tämä aiheuttaa muun muassa pitkiä jonotusaikoja. Lääkäreitä ei ole koulutettu lisääntynyttä tarvetta vastaavasti. Tämäkin on osoitus siitä, että kurjistava kehitys on ollut suunniteltua, kurjuus on tahallista. Yksityistämistä on edistetty tälläkin tavoin. Valtapuolueiden johdolla maahan on myös luotu omat sairaanhoitojärjestelmänsä hyvätuloisille (yksityisvastaanotot ja sairaalat), työssäkäyville (työterveyshuolto) ja julkinen terveydenhoito vähempiosaisille (työttömille, sairaille, pieneläkeläisille). Näin on saatu aikaiseksi räikeät elintasoerot kansalaisryhmien välille. Lääkkeeksi ihmisten tuskaan on tarjottu kuntien yhdistämistä sekä sosiaali- ja terveysalan hallinnollista uudistusta, sotea. Lääkkeet tulevat epäoleellisiin asioihin. Nykyiset erittäin edullisesti tuotetut palvelut tarvitsevat ennen kaikkea lisää rahaa ja resursseja, lisää käsiä. Kuntaliitoksista saatava taloudellinen hyöty jää täysin kyseenalaiseksi. Kuntien pakkoliitokset tuottavat sen sijaan ongelmia kansalaisten yhdenvertaisuudelle ja kansanvallalle sekä lisäävät alueellista keskittymistä. Sote-uudistuksessa valta otetaan pois myös perusmaakunnilta. Itsenäisyyspuolueen mielestä edellä kuvattu terveydenhoidon kolmikaistainen järjestelmä on tullut elinkaarensa päähän, ja nyt on siirryttävä kestävään ja inhimillisempään järjestelmään. Räikeää eriarvoisuutta kunnissa synnyttävä kehitys on korjattava riittävällä yhteiskunnan rahoituksella. Tarvitaan siis täyskäännös. 16. Maakunnat ja kunnat pelastettava Valtion sote- ja kuntauudistukset ovat tähdänneet maakuntien ja pienten kuntien merkityksen hävittämiseen. Taustalla on kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien pitkäaikainen halu kerätä valta niiden hallitsemiin kaupunkikeskuksiin. Sote- ja kuntauudistustouhu heikentää palveluita ja lisää kokonaiskustannuksia. Yhdistämisvimman takana on valtiovallan halu suurempiin palvelualojen kokonaisuuksiin. Niillä valmistaudutaan palvelujen yksityistämiseen ja siirtämiseen suurille kansainvälisille yrityksille. Tunnetusti nämä monikansalliset ketjut eivät ole kiinnostuneita maksamaan verojaan Suomeen. 9

10 Itsenäisyyspuolue puolustaa maakuntia ja pieniäkin kuntia, kansanvallan ydinyksiköitä. Haluamme maakuntiin löysän maakuntaitsehallinnon, jossa on tilaa myös pienille kunnille ja niiden yhteistyöorganisaatioille. 17. Hallitusti eurosta markkaan ja EU:sta uuteen itsenäisyyteen A. Suoran keskuspankkirahoituksen kielto monien ongelmien taustalla Euroalueeseen kuuluvilla mailla ei ole omaa valuuttaa. EU-sopimukset kieltävät jäsenvaltioiden suoran keskuspankkirahoituksen, ja rahan luominen on annettu liikepankeille, joilta valtioiden on lainattava pääomansa samoilta pankeilta, jotka valtioiden on hädän hetkellä riennettävä pelastamaan. Häntä heiluttaa koiraa. Jokainen Suomen valtion lainaama euro on ulkomaanvelkaa. Olemme tilanteessa jossa liikepankeille on annettu käytännössä veto-oikeus parlamentaariseen päätöksentekojärjestelmään nähden ja valtiolta on viety mahdollisuus kohdentaa voimavarojaan tulevaisuuden ja hyvinvoinnin kannalta välttämättömiin kohteisiin. Liikkumavara ja päätöksentekomahdollisuudet ovat euron ja EU-sopimusten myötä kaventuneet tuntuvasti. Tämä on johtanut nykyiseen umpikujaan. B. Euro harhakuvia ja pelottelua Euroa on väitetty vakaaksi valuutaksi ja kasvun turvaajaksi. Todellisuudessa eurojärjestelmä on ollut useita kertoja lähellä romahdusta, joka on vältetty vain paniikkiratkaisuilla ja suunnattoman kalliilla takausjärjestelyillä. Euron arvo on myös heilahdellut rajusti, pahimmillaan yli 90 prosenttia suhteessa USA:n dollariin. Valtaosalle euromaista euro on hyvinvointiin tähtäävän politiikan este. Kallis euro on vaikeuttanut vientiä ja helpottanut tuontia. Euron takia työttömyys on lisääntynyt ja tuotantoa on siirretty pois Suomesta. Euron kerrotaan tuoneen alhaiset korot. Kuitenkin todellinen korkotaso oli Suomessa vv , siis ennen EU-politiikkaan valmistautumista, keskimäärin samalla tasolla kuin se on ollut euroaikana luvun alun laman keskeinen syy oli valmistautuminen EU-jäsenyyteen. Suomi noudatti EY:n määräyksiä vuodesta 1989, siis jo vuosia ennen v alkanutta EUjäsenyyttä. Euroalue ei ole vieläkään päässyt eroon vuonna 2008 alkaneesta lamasta, vaikka euro onkin devalvoitunut korkeimmasta arvostaan. 10

11 C. Itsenäisyyspuolue kyseenalaistaa eurokriisin takausvastuiden laillisuuden Suomen kokonaisvastuita ja riskejä eurokriisissä ei ole uskottavasti kerrottu. Kaikkiaan ne ovat kuitenkin kymmeniä miljardeja euroja. IPU kyseenalaistaa eurokriisin takausvastuiden laillisuuden. Jos takausvastuut lankeavat maksettaviksi, kyseessä on niin sanottu kunniaton velka. Vastuu kriisituista kuuluu päättäjille, jotka ovat tehneet sitoumukset kansalaisilta kysymättä ja vastoin kansalaisten selkeän enemmistön tahtoa. Eurokriisin takausvastuiden mahdollisesti langetessa maksettaviksi niitä ei tule suorittaa ilman kansanäänestystä asiasta. Islantilaiset tyrmäsivät keinotelleiden pankkien tappioiden maksattamisen veronmaksajilla omassa kansanäänestyksessään. D. Mitä merkitsee irtautuminen eurosta? Eurosta irtautuva Suomi saa itsenäisen keskuspankin, oman rahan ja mahdollisuuden itsenäiseen talouspolitiikkaan. Oma raha on itsenäisyyden välttämätön edellytys. Euro- Suomi on eurokriisin maksaja. Omaan rahaan siirtyvä Suomi pääsee eroon mielettömyydestä, jossa kansalaiset laitetaan vastuuseen keinottelijoiden tappioista. E. Miten ja millä perusteella Suomi voi itsenäistyä uudelleen siis irtautua EU:sta? Suomi voi erota EU:sta eduskunnan enemmistön päätöksellä. Eduskunnan päätöstä voi edeltää neuvoa-antava kansanäänestys. Sitovaa kansanäänestystä ei Suomen nykyisten lakien mukaan voida järjestää. EU:n omissa sopimuksissa on määrätty menettely, jolla jäsenmaa voi erota unionista. Sen mukaan eroaminen voi tapahtua kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta. Toisaalta Suomi voi erota unionista riippumatta siitä, mitä EU:n lait siitä sanovat. Riittää, että eduskunta tekee asiasta päätöksen. Suomen perustuslain mukaan maamme on itsenäinen ja ylin valta Suomessa kuuluu Suomen kansalle. EU-jäsenyys on merkinnyt sitä, että Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä ja kansa ylimmän vallan maassamme. Näin ollen eduskunnalla on jopa velvollisuus tehdä päätös maamme eroamisesta EU:sta. Äskettäin tehtiin perustuslain muutos, jossa siihen lisättiin lause Suomi on Euroopan unionin jäsen. Tämä muutos toi ristiriidan maamme perustuslain sisälle. Suomen itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät käytännössä voi toteutua yhtä aikaa. Lisäksi voidaan mainita, että YK:n poliittisia oikeuksia koskeva sopimus sisältää määräyksen, jonka mukaan kullakin valtiolla on oikeus määrätä poliittisesta tulevaisuudestaan. F. Kultavaranto EU:lta takaisin Suomen pankille Suomen päästessä eroon EU:n jäsenmaksuista ja muiden maitten pakollisesta tukemisesta saadaan huomattava rahasumma omaan käyttöön. Erottaessa on myös 11

12 Suomen Pankin kultavaranto ja muut euroon liityttäessä luovutetut varat vaadittava takaisin. G. Mitä irtautuminen EU:sta merkitsee? Ja mitä se ei merkitse? EU-jäsenyys on umpikuja, josta on päästävä pois. Tie ulos kulkee Eta-sopimuksen kautta. Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat olosuhteet ihmisten vapaalle liikkumiselle ja kaupankäynnille elintarvikekauppaa lukuun ottamatta kuin EUjäsenyys. Myös osallistuminen opiskeluohjelmiin toimii Etan kautta. Eta-sopimus on Suomen osalta voimassa. Suomi voi siis siirtyä EU-jäsenyydestä Etasopimukseen. Eta-sopimustakaan ei välttämättä tarvita, sillä Sveitsin mallin mukaan on mahdollista solmia erillisiä sopimuksia EU:n kanssa. EU:sta irtautumisesta ei tarvitse maksaa mitään sakkomaksuja. Koska EU määrää jäsenmaidensa kauppapolitiikasta, on EU:n ulkopuolella mahdollista tehdä kahdenvälisiä tai laajempia kauppasopimuksia niiden yli 160 valtion kanssa, jotka eivät kuulu EU:hun. Suomi maksaa EU:lle nyt vuosittain tullitulot huomioiden yli tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin siltä saa. Nämä maksut säästyvät kun Suomi irtautuu unionista. EU:sta irtautunut Suomi voi toteuttaa kansalaisten haluamaa politiikkaa. Päätösvalta lainsäädäntöön siirtyy Brysselistä Suomen eduskunnalle. Jos täällä halutaan tehdä EU:n mallin mukaisia päätöksiä, siihen on mahdollisuus, mutta ei enää pakkoa. Valta omiin päätöksiin tarkoittaa myös vastuuta. Itsenäisen valtion päätöksentekijöiltä vaaditaan näkemystä siitä, mikä on maalle ja sen kansalaisille parhaaksi ja miten tehdään kansainvälistä yhteistyötä omat lähtökohdat ja edut huomioiden. EU:sta eronnut Suomi on jälleen itsenäinen valtio, jossa ylin valta on kansalla. Perustuslakia on uudistettava niin, että sitovat kansanäänestykset tulevat mahdollisiksi. Itsenäinen Suomi harjoittaa itsenäistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Emme ole enää sidottuja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka määrää jäsenvaltioita lisäämään asemenojaan ja sitoo ne käytännössä sotilasliitto Natoon. Itsenäistyminen mahdollistaa puolueettomuuspolitiikan. Se on paras turva Suomelle. Suomi voi kehittää puolustukseen keskittyvää armeijaa, eikä se ole enää sidottu EU:n eri puolilla maailmaa toimivien joukkojen rahoittamiseen. Liittoutumaton ja puolueeton Suomi voi myös toimia uskottavasti maailman kriiseissä rauhanvälittäjänä ja rakentajana. 12

13 EU:n päätöksentekoa ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritysten lobbarit. Tämän takia unionin politiikka synnyttää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. EU:n päätöksentekoon ei suomalaisilla ole mitään todellista mahdollisuutta vaikuttaa. Demokratia vaikuttaa yleisesti juurtuvan ja voivan parhaiten suhteellisen pienissä yksiköissä. H. EU-kriittisyys ei riitä vaihtoehdot pöytään Vanhoista eduskuntapuolueista yksikään ei ole tehnyt aloitteita eurosta tai EU:sta eroamisesta. Päinvastoin ne kaikki ovat ilmoittaneet, että eivät vaadi eroa kummastakaan. Suomalaisten eduskuntapuolueiden niin sanotut EU-kriitikot ajavat siis käytännössä nykyisen politiikan jatkamista. Itsenäisyyspuolue tarjoaa todellisen vaihtoehdon nykyiselle politiikalle. IPU esittää käytännön toimia: Oma raha hallitusti euron tilalle Sitovat kansanäänestykset käyttöön Alle 1000 euron kuukausitulojen verovapaus Porrastettu perustulo Eläkekatto Pääomatuloille ja palkkatuloille sama veroprogressio Työn sivukulujen tilalle toiminnan jalostusarvon perusteella perittävä maksu Arvonlisäverovelvollisuuden alaraja euron liikevaihtoon Vakauttamislainoja valtion toimesta velkaongelmaisille Vakuutuskorvausten maksamispäätökset riitatilanteissa siirrettävä vakuutusyhtiöistä riippumattomalle ratkaisuelimelle TTIP-sopimus torjuttava Nato-jäsenyys torjuttava ja isäntämaasopimus (MoU) irtisanottava Hyvinvointia mitattava Bkt:n sijaan uusilla mittareilla, kuten GPI-indeksillä. Perustuslakituomioistuin Suomelle Sveitsin mallinen puolueettomuuspolitiikka Geenimuunneltu ruoka torjuttava Elintarvikeomavaraisuus toteutettava Energiaomavaraisuus uusiutuvilla energioilla 100 prosenttiin v Uusiutuvan energian pienvoimalaitokset tukien piiriin Yhdenvertaisuuslaki laajennettava koskemaan myös poliittisia puolueita, jolloin mm. YLE:n on kohdeltava vaaliohjelmissaan tasapuolisesti kaikkia puolueita. 13

Omalla rahalla tulevaisuuteen

Omalla rahalla tulevaisuuteen Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma 2015 luonnos Omalla rahalla tulevaisuuteen 1.Suomi tarvitsee oman rahan ja päätösvallan. Hallitusti eroon eurosta ja EU:sta. 2.Kansanvalta harvojen vallan tilalle.

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38)

23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 23. Yhteisvaluutta-alueet ja Euroopan rahaliitto (Mankiw&Taylor, Ch 38) 1. Euron synty 2. Yhteisvaluutan hyödyt ja kustannukset 3. Onko EU optimaalinen yhteisvaluutta-alue? 4. Yhteisvaluutta-alueet ja

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS (valtion ja kuntien talous)

JULKINEN TALOUS (valtion ja kuntien talous) JULKINEN TALOUS (valtion ja kuntien talous) JULKINEN TALOUS (valtion ja kuntien talous) kasvoi jatkuvasti 80-luvun loppuun asti, 90-luvun lamavuosista alkaen pyritty supistamaan (yhä supistamispaineita)

Lisätiedot

Raha kulttuurimme sokea kohta

Raha kulttuurimme sokea kohta Raha kulttuurimme sokea kohta Raha mitä se on? Yleisimmät vastaukset: Vaihdon väline Arvon mitta Arvon säilyttäjä Vähemmän yleiset vastaukset: Vaihdon kohde Keinottelun väline Vallan työkalu Mutta kaikki

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9. Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM

Lisätiedot

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista JARMO EDUSKUNTAAN! Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille

Lisätiedot

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla

Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla Kriisin uhkien vähentäminen rahoitusmarkkinasäätelyn avulla Tieteiden yö Rahamuseo 10.1.2013 Esa Jokivuolle Suomen Pankki Sisältö Rahoituskriisit - uhka vai mahdollisuus? Miksi rahoitusjärjestelmä joutuu

Lisätiedot

Taloudellisen tilanteen kehittyminen

Taloudellisen tilanteen kehittyminen #EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja

Lisätiedot

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki Venäjän kehitys Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki 7.4.2016 Pekka Sutela 1 Talous: Ennustajat ovat yksimielisiä lähivuosista Kansantulon supistuminen jatkuu vielä tänä vuonna Supistuminen vähäisempää

Lisätiedot

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. 07.06.2016 Eduskunnan talousvaliokunnalle Kuten eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa tähtää

Lisätiedot

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kauppapolitiikka (Wikipedia) Kauppapolitiikka käsittää toimintalinjoja ja menettelytapoja, jotka liittyvät

Lisätiedot

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella

Lisätiedot

TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille. Rauhanpäivät 18.1.2015 Marissa Varmavuori TTIP-verkosto

TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille. Rauhanpäivät 18.1.2015 Marissa Varmavuori TTIP-verkosto TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille Rauhanpäivät 18.1.2015 Marissa Varmavuori TTIP-verkosto Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus (TTIP) Sopimuksen odotetaan lisäävän kauppaa,

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen

Lisätiedot

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna! Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa

Lisätiedot

Vasemmistoliiton perustava kokous

Vasemmistoliiton perustava kokous VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Suomen Pankki Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Euro & talous 3/2015 1 Keventynyt rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä 2 Rahapolitiikan ohella öljyn hinnan lasku keskeinen taustatekijä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus 6.3.2019 A8-0159/2 2 3 a kohta (uusi) 3 a. toteaa, että terveydenhoitopalvelut ovat ylikuormittuneita kaikissa jäsenvaltioissa ja niiden laatu heikkenee jatkuvasti, mikä koskee varsinkin huollettaville

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet korkealle 3 PÄÄKIRJOITUS Rakenneuudistuksissa ja kustannuskilpailukyvyssä tavoitteet

Lisätiedot

Kansainvälinen rahatalous Matti Estola. Termiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa

Kansainvälinen rahatalous Matti Estola. Termiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa Kansainvälinen rahatalous Matti Estola ermiinikurssit ja swapit valuuttariskien hallinnassa 1. Valuuttariskien suojauskeinot Rahoitusalan yritykset tekevät asiakkailleen valuuttojen välisiä termiinisopimuksia

Lisätiedot

talletetaan 1000 euroa, kuinka paljon talouteen syntyy uutta rahaa?

talletetaan 1000 euroa, kuinka paljon talouteen syntyy uutta rahaa? TALOUSTIETEEN PÄÄSYKOE 1.6.2017 1. Kerro lyhyesti (korkeintaan kolmella lauseella ja kaavoja tarvittaessa apuna käyttäen), mitä tarkoitetaan seuraavilla käsitteillä: (a) moraalikato (moral hazard) (b)

Lisätiedot

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne! Missä Suomi on nyt? Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät Yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa entiseen tapaan, markkinaosuudet pienenevät Talousnäkymä sumea Yritysten rahoituksen saatavuus

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ?

KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (UTA), dekaani (SOC), selvityshenkilö sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa (TOIMI-hanke, VNK)

Lisätiedot

Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta.

Tietosuoja KERÄÄTKÖ TALLENNATKO KÄYTÄTKÖ HENKILÖTIETOJA? Mitä henkilötiedot ovat? Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta. 0100101000011010100010001010110101101111000101000 00101000011010100010001010110101101111000101 Paremmat säännöt pienten yritysten kannalta Tietosuoja 01001001010000110101000100010101101011011110001 Tietosuojaa

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa yksi maailman laajimpia Kunnat ja valtio kantavat suurimman

Lisätiedot

Raha ja velka. Mundus Socialis 16.7.2010. Patrizio Lainà pate.laina@gmail.com

Raha ja velka. Mundus Socialis 16.7.2010. Patrizio Lainà pate.laina@gmail.com Raha ja velka Mundus Socialis 16.7.2010 Patrizio Lainà pate.laina@gmail.com Mitä raha on? Rahan tehtävät Perinteisesti Vaihdon väline Arvon mitta Arvon säilyttäjä Vai? Vaihdon kohde Arvon heiluttaja Ihmisarvon

Lisätiedot

KILPAILUKYKY KUNTOON. Matkailu- ja ravintola-ala on kansainvälinen kasvuala MATKAILU- JA RAVINTOLA- ALAN HALLITUSOHJELMA- TAVOITTEET 2019

KILPAILUKYKY KUNTOON. Matkailu- ja ravintola-ala on kansainvälinen kasvuala MATKAILU- JA RAVINTOLA- ALAN HALLITUSOHJELMA- TAVOITTEET 2019 Matkailu- ja ravintola-ala on kansainvälinen kasvuala KILPAILUKYKY KUNTOON MATKAILU- JA RAVINTOLA- ALAN HALLITUSOHJELMA- TAVOITTEET 2019 Miten Suomi ottaa osansa kasvusta? Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

Talous ja työllisyys

Talous ja työllisyys Talous ja työllisyys 1. Suomen ja euroalueen talouspolitiikka 2. Designilla kilpailukykyä 3. Valmistavan vientiteollisuuden tuotteiden ja palveluiden pelillistäminen 4. Globaalit yritykset pienillä työssäkäyntialueilla:

Lisätiedot

Eriävä mielipide. Lukuun ottamatta perustuslain 1, 58, 66, 94 ja 95 pykälien muutosehdotuksia yhdyn komitean muutosehdotuksiin.

Eriävä mielipide. Lukuun ottamatta perustuslain 1, 58, 66, 94 ja 95 pykälien muutosehdotuksia yhdyn komitean muutosehdotuksiin. Eriävä mielipide Perustuslain tarkistamiskomitea on saamansa kahden jatkoajan jälkeen tehnyt esityksensä muutoksista perusteluineen 1 päivänä maaliskuuta 2000 voimaan tulleeseen Suomen perustuslakiin.

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti:

Lisätiedot

1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla

1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla www.laurea.fi 1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla Petri Tani Johtaja SOTE- ja maakuntauudistus Laurea ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari VAALITEEMOJA Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys Lähtökohtana ihmisen elinkaari Kansalaisaloite uudelle eduskunnalle: Sosiaalisesti oikeudenmukainen työeläke Pienituloisten verotusta kevennetään

Lisätiedot

Osta Suomalaista Luo työtä

Osta Suomalaista Luo työtä Osta Suomalaista Luo työtä Panos-tuotos-laskelma: kotimaisen tuotteen tai palvelun kuluttamisen vaikutus työllisyyteen sekä julkisen sektorin tuloihin 21.12.201 7 Pasi Holm 6.6.2016 Taloustutkimus Oy 1

Lisätiedot

Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014

Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä. Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Julkiset alijäämät ovat yksityisiä ylijäämiä Lauri Holappa Helsingin työväenopisto Rahatalous haltuun 11.11.2014 Luennon sisältö Sektoritaseiden perusteet Julkisen sektorin rahoitustase talouden ohjauskeinona

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta 7.3.2018 A8-0047/13 13 Johdanto-osan G kappale G. toteaa, että kohentunut taloustilanne tarjoaa mahdollisuuksia kunnianhimoisten ja sosiaalisesti tasapainoisten rakenneuudistusten toteuttamiseen ja erityisesti

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Hyvinkää, 11.10.2017 9.10.2013 1 2 Ruokaketju / Ruokajärjestelmä? 3 Ruoka-ala on tärkeä sekä yksilötasolla että kansantaloudellisesti:

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ Säätiölakiuudistuksen tarkoituksena oli VAHVISTAA

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

Hyvän vastauksen piirteet

Hyvän vastauksen piirteet Hyvän vastauksen piirteet Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 7.5.2019 kl. 9.00-13.00 1. Määrittele lyhyesti seuraavat käsitteet. (a) Suhteellinen etu (comparative advantage)

Lisätiedot

Suomen Kris,llisdemokraa,t r.p. Veropoli,ikan linjaukset 2011 2015

Suomen Kris,llisdemokraa,t r.p. Veropoli,ikan linjaukset 2011 2015 Suomen Kris,llisdemokraa,t r.p. Veropoli,ikan linjaukset 2011 2015 Bru

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustokauden tilinpäätös

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustokauden tilinpäätös Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustokauden tilinpäätös Valtuuston terveiset uudelle valtuustolle sekä tulevalle maakuntavaltuustolle Valtuustoseminaari 24.5.2017 Nykyisen valtuuston terveiset

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Kataisen hallituksen teot Leikkaa suomalaisesta työstä sekä julkisella että yksityisellä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Uudellamaalla talvella 2018/2019

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Uudellamaalla talvella 2018/2019 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Uudellamaalla talvella 2018/2019 Maakuntavaltuusto 11.12.2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Tilannearvio Uudistuksen tilanne joulukuussa

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain

Lisätiedot

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitus

Strategisen tutkimuksen rahoitus Strategisen tutkimuksen rahoitus HENVI-LUKE-verkottumistilaisuus 26.1.2015 Tiina Petänen 1 Mitä on strateginen tutkimus? Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ

Lisätiedot

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä ep2014 TIGT. MAKE AN Millaisen Euroopan sinä haluat? Toimi, osallistu ja vaikuta äänestä EU-vaaleissa! SUOMEN EV. LUT. KIRKKO EU-vaalit ovat tärkeät Toukokuun

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät

38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Osallisuus ja kumppanuus kuntoutuksen sosiaalisina mahdollisuuksina Janne Jalava & Ullamaija Seppälä 18. 19.3.2010 1 Johdanto 18. 19.3.2010 2 Kuntoutus on monitieteellinen

Lisätiedot

ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN

ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN PERUSSUOMALAISTEN EDUSKUNTAVAALIOHJELMA 2019 ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN Julkisen vallan tehtävä on puolustaa Suomen ja suomalaisten etua. Mitään muuta järkevää perustelua Suomi-nimisen valtion olemassaololle

Lisätiedot

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Logistiikkayhdistysten liitto 20.5.2011 Jussi Mustonen Maailmantalous Maailmantalouden kasvunnäkymä säilynyt vakaana 2.5-4.5-6.5 Deflaationtorjunta

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Karmaisevia talouden tunnuslukuja, jotka ovat seurausta Kepun, Kokoomuksen ja SDP:n hallituskausien politiikasta. Suomen viennin hartioita on levennettävä

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille 12.11.2018 tutkija Joni Krekola etunimi.sukunimi@eduskunta.fi Eduskunnan tehtävät lakien säätäminen valtion varojen käytöstä

Lisätiedot

Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015

Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015 Voisiko euron hajo.aa hallitus1? Onko Fixit mahdollisuus Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 08.10.2015 Miksi olemme täällä tänään? Vastaus: monien ekonomisaen mielestä jo ennen

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot