SEURATIEDOTE 3/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURATIEDOTE 3/"

Transkriptio

1 SEURATIEDOTE 3/ On aika taas siirtyä kesälaitumille ja -leireille. Kevät on ollut muutosten ja yhteistyön aikaa, kun Myyrmäen jäitä on jaettu useamman seuran kesken. Kuitenkin kaikki ovat pystyneet harjoittelemaan lähes suunnitellusti, kiitos siitä valmentajille ja toiminnanjohtajalle! Tuleva kausi aloitetaan EVT:n seurapäivällä Ohjelmassa mm. varustepörssi, luistelua pienimmille, yhdessäoloa ja Malminkartanon portaiden valloitus! Toivotamme kaikille luisteluperheille aurinkoista kesää! Yksinluistelun uusi päävalmentaja Sirkka Kaipio esittäytyy Kehä umpeutui kun minut valittiin EVT:n uudeksi yksinluistelun päävalmentajaksi. Olen aikaisemmin työskennellyt EVT:ssä, mutta siitä on vierähtänyt tovi. Varsinainen valmennustyöni alkoi v 1976 HTK:ssa ja sen jälkeen olen tehnyt pitkäjänteistä työtä Vantaalla, TJV:ssä- sittemmin TTK, HOT ry:ssä sekä uudelleen TTK:ssa ja viimeiseksi Järvenpäässä. EVT:ssä valmensin ensimmäisen kerran juuri vastavalmistuneessa Myyrmäen jäähallissa v 1981.Silloisen kollegani Anuliisa Uotilan kanssa antoisa työputki kesti lähes 15 vuotta ja EVT:n toiminnalle saatiin loistava alku. Siitä osoituksena oli 90-luvulla 2/3 maajoukkueluistelijoista EVT:stä sekä upeita mestareita sekä EM,MM edustaja Markus Leminen joka kuului henkilökohtaisiin valmennettaviini. EVT:stä myös alkoi nykyinen kevätnäytösbuumi jonka aloitimme pitkän hiljaisen kauden jälkeen. On hienoa palata juurilleen. Työssäni olen määrätietoinen, tavoitteellinen ja ahkera. Nautin joka päivä päästessäni niihin haasteisiin, jotka eri-ikäiset luistelijat eteeni tuovat. Opetuksen kenttä on arvokas ja samalla laajuudessaan haastava. Iloiset harjoittelijat ovat työn parasta antia lajissa joka on yksi vaikeimmista urheilulajeista. Se vetää minut kentälle joka päivä. Yhteistyössä on voimaa, sen olen oppinut näiden 40 työvuoden aikana ja nyt nautin tulevista yhteistyövuosista niin seuran hallituksen, taitavien nuorien, valmentajakollegojen sekä tietenkin teidän - arvoisat vanhemmat kanssa. On mukavaa tulla työskentelemään teidän kanssanne, lastenne eteen. Muut työtehtävät: STLL Projekti ryhmän vastuuvalmentaja v STLL Maajoukkueen vastuuvalmentaja v STLL Talent ja Nuorten MJ valmennustiimin jäsen Eurosport urheilukanavan kommentaattori ja selostaja v 1995 alkaen SAVAL ry:n hallituksen jäsen STAV ry:n puheenjohtaja Ansioita mm: Opetus ja Kulttuuriministeriön ansiomitali Kullatuin Ristein valmennuksellisista ansioista v 2015 STLL Kultainen ansiomerkki 9 kertainen Vuoden Suomalainen Taitoluisteluvalmentaja Luistelijat: EM,MM,PM ja SM tasolla: Markus Leminen EVT, Alisa Drei ja Ari-Pekka Nurmenkari TTK, Emmi Peltonen ja Tomi Pulkkinen JTL Muutoksia yksinluistelun valmennustiimissä Yksinluistelun valmennustiimiin on valittu Sirkan työpariksi Elina Ikonen. Elina tulee EsJt:stä ja aloittaa työnsä EVT:ssä elokuussa. Elinalla on jo pidempi kokemus valmentajana ja hän on myös tehnyt paljon koreografioita. Sirkka Kaipio ja Elina Ikonen

2 Kevätnäytös Liisa Ihmemaassa Kevätkokous Perinteikäs jääshow luisteltiin Myyrmäessä Aurinkoinen sää helli paikalle saapuneita ja jäähallin pihaan oli tuotu myös Lions Clubin kanssa yhteistyössä järjestetty resinaralli. Kaikki kolme näytöstä oli lähes loppuunmyytyjä ja tunnelma näytöksissä oli upea. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Myyrmäen jalkapallostadionin klubitilassa Paikalle saapui 33 innokasta seuran jäsentä äänestämään hallituspaikoista ja osallistumaan keskusteluun menneestä toimintakaudesta, sekä antamaan mielipiteitä tulevaan kauteen. Uusiksi hallitusjäseniksi valittiin: Mika Turunen ja Susanne Hellman-Ketola. Hallituksessa jatkavat: Tomi Ek (pj), Kari Huttunen (varapj), Annariitta Virta, Ilpo Luukka ja Henna Lähdeniemi. Seuran kausittaiseen tyytyväisyyskyselyyn tuli jälleen runsaasti palautetta. Palautteet on luettu ja käsitelty ja niistä on poimittu tulevalle kaudelle kehityskohteiksi seuraavat: Liisa ja valkoinen kani Kevätnäytös DVD:n voi tilata 10 hintaan: 1) Avoin ja tasa-arvoinen toiminta (ei kuppikuntia) 2) Täsmällisempää, tarkempaa ja suunnitelmallisempaa tiedotusta 3) Seuran ja SM-puolen näkyvyyden lisääminen EVT:n valmentajat ja hallitus viettivät TYHY- ja koulutuspäivää Kisakalliossa Ohjelmassa oli mm. Coach Kari luento, kirkkovenesoutua ja frisbeegolfia. Päivä sisälsi palavereja, mutta myös rentoa yhdessäoloa. Luistelukoululaisia kevätnäytöksessä Liisa Ihmemaassa Linkki Johannes Ollikaisen kevätnäytöskuviin: Uusi hallitus Kisakalliossa

3 Kevätjuhla Yksinluistelun ja muodostelmaluistelun ensimmäistä yhteistä kevätjuhlaa vietettiin Kilterin koululla. Juhlassa palkittiin luistelijoita ja valmentajia. ETEVÄLLÄ palkittiin Erja Ahteela ja Marjo Mettälä pitkäaikaisesta työstä seurassa. Julius Ollikainen palkittiin vuoden EVT fanina. Tärkeät päivämäärät Rahastonhoitajien perehdytys ML toimihenkilöiden perehdytys klo: EVT Seurapäivä YL tapahtumapäivä EVU Kultakiekkoturnaus, jäät peruttu Luistelukoulut alkaa Ylästöpäivä Orton Trophy ML Ensi-ilta ML Tulokkaiden kutsukisa EVT ML Pikkujoulukisa EVT Puurojuhla YL Spring Carnival EVT Kevätnäytös Kilpailukalenteri kaudelle EVT:n valmentajia STLL on julkaissut alustavan kilpailukalenterin tulevalle kaudelle. Linkki alla. Lisenssit YL Ryhmänjohtajat ja ML jojot Lisenssit tulevat taas myyntii juhannuksen jälkeen. Jokaisella luistelijalla tulee olla voimassa oleva lisenssi, kun jäät alkavat heinä/elokuussa. Ryhmien ja joukkueidenjohtajat keräävät lisenssien maksutiedot ennen harjoitusten alkua.

4 Jäämaksut touko-elokuu 2016 Muodostelmaluistelu Ice Steps 340 Dream Steps 280 Sunny Steps 200 Little Steps 170 Last Steps 90 Ex-Steps 100 Hot Steps 180 Cool Steps 170 Steps On Edge 90 Next Steps 80 First Steps 80 Yksinluistelu E 470 K 390 A 280 T 130 H 130 TUE seuraa ja osta Finlandia Trophyn ja MMkisojen liput EVT:n seurakiintiöistä! Finlandia Trophy Espoo 2016 Vuonna 2016 Finlandia Trophy Espoo järjestetään Nelipäiväisessä kilpailussa ovat mukana yksinluistelijat, jäätanssijat, pariluistelijat ja muodostelmaluistelijat Suomen Taitoluisteluliitto tarjoaa jäsenseuroilleen nyt loistavan tilaisuuden varainhankintaan! Seuralipunmyynti antaa seuralle mahdollisuuden myydä kilpailuun rajattoman määrän All Event-lippuja. Myydyistä lipuista tilitetään 10 % takaisin seuralle tapahtuman jälkeen. All event lippujen hinnat: Aikuinen 60 Lapsi 4-12 v. 40 EVT on varannut lippuja seurakiintiöstä ja nyt on aika kerätä lipputilaukset. Ryhmät ja joukkueet keräävät yhteisen lipputilauksen, joka toimitetaan Sanna Vuoriselle. Lipputilauksesta tulee selvitä ryhmä/joukkue, lippujen lukumäärä ja tilaajat. Yhteistilaukset mennessä osoitteeseen: evt.sanna.vuori nen@gmail.com Tilatut liput maksetaan seuran tilille myöhemmin ilmoitettavalla viitteellä. Jäämaksuista on päätetty myös seuraavaa: E- ja K-ryhmät maksavat kausimaksut 12kk ajalta ja T- ja H-ryhmä 10kk:n ajalta. FS ja NS joukkueet maksavat kausimaksut 8,5kk ajalta. Muutoin maksetaan kausimaksut 11 kk:n ajalta.

5 Helsingin MM-kisojen seuralipunmyynti Taitoluistelun MM-kisojen seuralipunmyynti Valitse tapahtuma ALL EVENT 9 ja klikkaa Liput > Kampanja > valikko > Valitse oma seura > Syötä EVT:n koodi > Valitse paikkasi itse, jolloin näet seuralle varatut katsomopaikat, joista voit itse valita paikkasi tai valitse lippujen määrä ja lisää ostoskoriin, jolloin järjestelmä valitsee paikat seuran kiintiöstä. Huom! Seura saa bonusta Jäätaso 1:n ja Parveke 1:n lipuista. Valitse paikkasi ja varaa lippusi, jotka maksetaan saman tien ja ne saat joko sähköpostina tai voit noutaa esim. R-kioskista. Muut asiat: Muodostelmaluistelun MM-kilpailut järjestettiin Budapestissä, Unkarissa Suomalaisjoukkueet sijoittuivat jälleen kilpailussa hienosti, Rockettesin saavuttaessa MM-hopeaa ja Team Unique neljännen sijan. Venäjän Team Paradise luisteli kilpailun voittoon ja prossi meni USA:n Haydenettesille. EVT:ltä oli suuri kannattajajoukko liikkeellä ja Sunny Stepsit pääsivätkin myös tapaamaan Rockettes luistelijoita.

SEURATIEDOTE 4/

SEURATIEDOTE 4/ SEURATIEDOTE 4/2016 31.8.2016 Kausi aloitettiin koko seuran tapahtumalla EVT-päivällä, joka järjestettiin Myyrmäen jäähallilla ja Malminkartanon rappusilla lauantaina 20.8.2016. Ohjelmassa oli mm. hauskoja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 3/

SEURATIEDOTE 3/ SEURATIEDOTE 3/2015 11.6.2015 Kaudella 2014-2015 saavutettiin hyvä saalis piste- ja mitalisijoja niin muodostelma- kuin yksinluistelupuolella. Tulevaan kauteen lähdetään seurassa uusiutunein voimin ja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/

SEURATIEDOTE 2/ SEURATIEDOTE 2/2016 1.4.2016 Kevät tuulien kanssa samaan aikaan puhaltavat muutoksen tuulet. Sekä yksinluistelun-, että muodostelmaluistelun valmennustiimit saavat vahvistusta ensi kaudelle. Suurimmat

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 6/2015 22.12.2015

SEURATIEDOTE 6/2015 22.12.2015 SEURATIEDOTE 6/2015 22.12.2015 EVT: ssä on siirrytty sähköiseen taloudenhallintaan 1.12.2015 alkaen. Joidenkin luisteluperheiden osalta on uuteen järjestelmään siirtynyt vanhentunutta tietoa, joten olethan

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 1/

SEURATIEDOTE 1/ SEURATIEDOTE 1/2016 12.2.2016 Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle ja EVT:läiset ovat osallistuneet useisiin kilpailuihin niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Myös seuran kolmet omat muodostelmaluistelukilpailut

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 5/

SEURATIEDOTE 5/ SEURATIEDOTE 5/2015 10.11.2015 Syksyn myötä ensimmäiset kilpailut on jo kilpailtu, sekä yksinluistelun, että muodostelmaluistelun puolella. Kauden ensimmäiset kilpailut ovat sujuneet EVT:n osalta erittäin

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kouluikäisten harrastusryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2014-30.6.2015 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54 01300 Vantaa tikkurilan.taitoluisteluklubi@kolumbus.fi http://tikkurilantaitoluisteluklubi.sporttisaitti.com/ VUOSIKERTOMUS Tikkurilan

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU

KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 16.2.2018 MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISET SARJAT, 3. KILPAILU JA SM-NOVIISIEN HOPEAFINAALI Naantalin VG-62 Taitoluistelulla on ilo kutsua STLL:n jäsenseurojen kansallisten sarjojen 3. kilpailuun

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

1 Seuran tarkoitus ja tavoitteet Myönteisen ajattelun lisääminen #MyönteinenTTK Työnteon selkeyttäminen Yhteistyö 2.

1 Seuran tarkoitus ja tavoitteet Myönteisen ajattelun lisääminen #MyönteinenTTK Työnteon selkeyttäminen Yhteistyö 2. Sisällysluettelo 1 Seuran tarkoitus ja tavoitteet 1 1.1 Myönteisen ajattelun lisääminen #MyönteinenTTK 1 1.2 Työnteon selkeyttäminen 1 1.3 Yhteistyö 2 2 Hallinto 2 3 Talous 3 3.1 Luistelijakartoitus 3

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Myyrmäki, Vantaa , Etelä-Vantaan Taitoluistelijat Tulokkaat

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Myyrmäki, Vantaa , Etelä-Vantaan Taitoluistelijat Tulokkaat Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Myyrmäki, Vantaa 19.11.2016, Etelä-Vantaan Taitoluistelijat Tulokkaat Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa-alueet Vähennykset 9 1 Team Minique

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2013-30.6.2014 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS 1 Myllypuron Taitoluisteluklubi on taitoluistelun erikoisseura, joka tarjoaa jäsenilleen taitoluisteluvalmennusta yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seura on perustettu 14.1.1977. Myllypuron Taitoluisteluklubi

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

Nurmijärven Taitoluistelijoissa luistelee yli 200 lasta, nuorta ja aikuista. Seura on kehittyvä, hyvän ja laadukkaan osaamisen taitoluisteluseura.

Nurmijärven Taitoluistelijoissa luistelee yli 200 lasta, nuorta ja aikuista. Seura on kehittyvä, hyvän ja laadukkaan osaamisen taitoluisteluseura. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2017-30.6.2018 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2013 16.3.2013

VUOSIKERTOMUS 2013 16.3.2013 1 Myllypuron Taitoluisteluklubi on taitoluistelun erikoisseura, joka tarjoaa jäsenilleen taitoluisteluvalmennusta yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seura on perustettu 14.10.1977. Myllypuron Taitoluisteluklubi

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden vastuuvalmentajan tehtävät.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden vastuuvalmentajan tehtävät. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2015-30.6.2016 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :)

Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :) Hei kaikille Uplakers taitoluistelukoululaisten vanhemmille! Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :) Kevätkausi on hurahtanut

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo Aikuiset

Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo Aikuiset Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo 12.1.2014 Aikuiset Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä 5 1 Team Antique HSK 37,50

Lisätiedot

Elo-syyskuun tiedote 2014

Elo-syyskuun tiedote 2014 Elo-syyskuun tiedote 2014 1. Harjoitukset ovat alkaneet! Tervetuloa jatkamaan luistelua uudelle kaudelle! Valmennusryhmien jääharjoitukset alkoivat kesätauon jälkeen Porvoossa 4.8.2014. Valmennusryhmien

Lisätiedot

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 KOVA MYÖ S KAUNIS ON HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 VISIO Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Suomen Taitoluistelulii.o 9.11.2018 MISSIO Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä

Lisätiedot

ABC. Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry

ABC. Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry ABC Tervetuloa mukaan Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry:n toimintaan! EVT on yli 30-vuotias, yksi maamme suurimmista taitoluisteluseuroista, joka tarjoaa luistelukouluja,

Lisätiedot

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Hei, Tervetuloa mukaan taitoluistelun pariin kaudelle 2015-2016. Tässä tiedotteessa tietoa luisteluryhmistä, valmennuksesta, ilmoittautumisesta ja seuran

Lisätiedot

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat www.hl.fi KILPAILUKUTSU 19.9.2012 Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat

Lisätiedot

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä ja kilpailulisenssin kaudelle 2018-2019 lunastaneita yksinluistelijoita ja muodostelmaluistelujoukkueita,

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Etelä-Vantaan Taitoluistelijat , Vantaa Juniorit

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Etelä-Vantaan Taitoluistelijat , Vantaa Juniorit Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Etelä-Vantaan Taitoluistelijat 10.12.2016, Vantaa Juniorit Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa-alueet Vähennykset 7 1 Team Hysterique HSK

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun SM hopeafinaali kansall. sarjojen 3. kilpailu 22.-23.3.2014, Kouvolan jäähalli NOVIISIT

Muodostelmaluistelun SM hopeafinaali kansall. sarjojen 3. kilpailu 22.-23.3.2014, Kouvolan jäähalli NOVIISIT Muodostelmaluistelun SM hopeafinaali kansall. sarjojen 3. kilpailu 22.-23.3.2014, Kouvolan jäähalli NOVIISIT Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU

KILPAILUKUTSU MUODOSTELMALUISTELUN I-LOHKON KANSALLISTEN SARJOJEN 1. KILPAILU JYVÄSKYLÄSSÄ 22.11.2015 Jyväskylän Taitoluisteluseura ry (JyTLS) kutsuu STLL:n jäsenseurojen I - lohkon muodostelmaluistelijoita tulokkaiden,

Lisätiedot

INFOTILAISUUS. Moision koulun ruokala klo 18.30

INFOTILAISUUS. Moision koulun ruokala klo 18.30 INFOTILAISUUS Moision koulun ruokala 24.5.2016 klo 18.30 Illan aiheita Uplakers Taitoluistelun toiminta-ajatus seuratoiminnassa ja valmennuksessa Luistelijan polku Uplakers Taitoluistelussa Varainhankinta

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS 1 Myllypuron Taitoluisteluklubi ry on taitoluistelun erikoisseura, joka tarjoaa jäsenilleen taitoluisteluvalmennusta yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seura on perustettu 14.10.1977. Myllypuron Taitoluisteluklubi

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Toimintalinja Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

Toimintalinja Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Toimintalinja 2018 2019 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Sisällys 1 Seuran visio 1 2 Arvot ja eettiset linjaukset 1 3 Urheiluseuratoiminnan tavoitteet 1 Kasvatukselliset tavoitteet 1 Viihtyminen ja ilmapiiri

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Seuran ylimpänä päättävänä elimenä toimivat vuosikokoukset. Syyskokous pidetään torstaina 20.10.2011, kevätkokouksen ajankohta päätetään myöhemmin.

Seuran ylimpänä päättävänä elimenä toimivat vuosikokoukset. Syyskokous pidetään torstaina 20.10.2011, kevätkokouksen ajankohta päätetään myöhemmin. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2011-30.6.2012 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2015-30.6.2016

Toimintasuunnitelma 1.7.2015-30.6.2016 1(5) Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry Toimintasuunnitelma1.7.2015-30.6.2016 1. Yleistä Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry (HSK) on monipuolinen taitoluisteluseura,

Lisätiedot

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Tulokkaat

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Tulokkaat ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut 24.01.2015, Barona Areena, Espoo Tulokkaat LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 9 1 Sunflowers HL 32,00 40,80

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2

Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2 Vantaa 6.10.2019 Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä ja kilpailupassin kaudelle 2019-2020

Lisätiedot

Vanhempaininfo

Vanhempaininfo Vanhempaininfo 4.2.2017 Taitoluistelu Yksinluistelu Jäätanssi Pariluistelu Muodostelmaluistelu Muodostelmaluistelu Vaikea ja monipuolinen taito- ja joukkuelaji Kuviot Otteessa ja yksin luisteleminen Perusluistelu,

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

Yleissuunnitelma

Yleissuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry YLEISSUUNNITELMA 1 Yleissuunnitelma 1.7.2010 30.6.2014 1. Espoon Jäätaiturit nyt Vuonna 1985 perustetun seuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

YL vanhempainilta

YL vanhempainilta YL vanhempainilta 19.4.2016 Taitoluistelu 2016-2017 LÄHITULEVAISUUDEN VISIOMME VG-62:lla on laaja luistelijapohja ja mahdollisuus harrastaa VG-62:lla on kaikki nykyiset YL ryhmät ja ML joukkueet Uusi joukkue

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUVAHVISTUS Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne 18. 20.12.2009 Jyväskylän Synergia-areenalla pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin SM-junioreiden

Lisätiedot

YL vanhempainilta

YL vanhempainilta YL vanhempainilta 6.5.2013 Tervetulosanat, Tiina Taponen Esittelyt Puheenjohtaja Valmentajat Yksinluistelun taustavoimia (varustepörssi, koulutuspäällikkö, jaoston jäsenet, yksinluisteluvastaava jne) Vanhempien

Lisätiedot

HELSINGFORS SKRIDSKOKLUBB RF - HELSINGIN LUISTINKLUBI RY MUODOSTELMALUISTELUN MAKSUT JA MAKSUKÄYTÄNNÖT KAUDELLE (

HELSINGFORS SKRIDSKOKLUBB RF - HELSINGIN LUISTINKLUBI RY MUODOSTELMALUISTELUN MAKSUT JA MAKSUKÄYTÄNNÖT KAUDELLE ( HELSINGFORS SKRIDSKOKLUBB RF - HELSINGIN LUISTINKLUBI RY MUODOSTELMALUISTELUN MAKSUT JA MAKSUKÄYTÄNNÖT KAUDELLE 2018-2019 (1.4.2018-31.3.2019) Maksujen sisältö ja laskutus Muodostelmaluistelun maksut koostuvat

Lisätiedot

SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE

SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE 11 2015 SUNBEAMS JOUKKUEEN ALKUKAUDEN KUULUMISET Espoon Taitoluisteluklubin Sunbeamsien kausi starttasi viime huhtikuussa, kun SM-tulokasjoukkue sai uuden kokoonpanon. 34 lahjakasta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi luistelee

Lisätiedot

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö

Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Toimintaohjeita Nettisivujen käyttö Seura Johtokunta Toiminnanjohtaja Tomi Reinikainen Kaksi/kolme jaosta Jääkiekko= Limingan kiekko Jalkapallo= Pallokarhut Pesäpallo (ei aktiivinen) Jääkiekko Luistelukoulu

Lisätiedot

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet Espoon Jäätaiturit ry MAKSUJA, LISENSSEJÄ JA VAKUUTUKSIA KOSKEVAT SÄÄNNÖT Nämä maksusäännöt sisältävät maksuja, lisenssejä ja vakuutuksia koskeva säännöt, joita seuran hallitus soveltaa. Maksusäännöt on

Lisätiedot

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2014-2015. Terällä, yksin ja yhdessä.

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2014-2015. Terällä, yksin ja yhdessä. 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2014-2015 Terällä, yksin ja yhdessä. ETK ry Toimisto: Pyyntitie 1 A 3.krs, 02230 ESPOO, puh. (09) 803 2212 Sähköposti: toimisto@etkespoo.com Web-sivut; www.etkespoo.sporttisaitti.com

Lisätiedot

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE Valmennuksen terveiset Ensimmäiset kilpailut on kilpailtu ja kausi on siis virallisesti avattu. Vielä muistutus,että kaikki harjoitukset tärkeitä, myös oheiset. Nettisivuilta

Lisätiedot

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo KEVÄTNÄYTÖS 2017 Narnian tarinat velho ja leijonat - kenraaliharjoitus ke 5.4 klo18-20 - koululais- ja päiväkotinäytös pe 7.4 klo. 10.00 - näytös1 su 9.4 klo. 12.00 - yleisönäytös su 9.4 klo. 15.00 - koululais-

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Tervetuloa luistelun pariin!

Tervetuloa luistelun pariin! Tervetuloa luistelun pariin! Taitoluistelu on monipuolinen harrastus. Luistelussa opit kehon hallintaa, tasapainoa, saat uusia ystäviä ja onnistumisen kokemuksia. Luistelukoulussa ohjaajat ovat koulutettuja,

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY

ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS KAUSI 2013-2014 Terällä, yksin ja yhdessä. ETK ry toimisto: Pyyntitie 1 A 3.krs. 02230 ESPOO puh. (09) 803 2212 Sähköposti: toimisto@etkespoo.com Nettisivut;

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Minorit

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Minorit ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut 24.01.2015, Barona Areena, Espoo Minorit LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 4 1 MiniMints HTK 36,00 46,40-2,00

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukkakyselyn tulokset 2017-2018 ALUSTUS Kysely tehtiin haukkalaisille keväällä 2018 Vastauksia tuli yhteensä 53 Kyselyssä käsiteltiin Haukkojen seuran ilmapiiriä, viestintää

Lisätiedot

Elokuun tiedote 2013. Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Johtokunnan työnjako kaudella 2013 2014

Elokuun tiedote 2013. Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Johtokunnan työnjako kaudella 2013 2014 Elokuun tiedote 2013 Porvoon Taitoluistelijat Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Tervetuloa jatkamaan luistelua uudelle kaudelle Porvooseen! Valmennusryhmien jääharjoitukset jatkuvat kesätauon jälkeen

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun kutsukilpailut Riihimäen Jäätaiturit Tulokkaat

Muodostelmaluistelun kutsukilpailut Riihimäen Jäätaiturit Tulokkaat Muodostelmaluistelun kutsukilpailut Riihimäen Jäätaiturit 29.11.2015 Tulokkaat Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa-alueet Vähennykset 3 1 IceBlades Tappara ry Taitoluistelu

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas Rakennetaan yhdessä vahvemmat Lions-klubit Tiedän, että jokaisen klubin pitävän elinvoimaansa tärkeänä, ottaen uusia jäseniä ja panostaen klubiviihtyvyyteen. Kiitos klubien työn taantumistamme on tehokkaasti

Lisätiedot

MUODOSTELMALUISTELUN 1. SM- VALINTAKILPAILU 2011: SM-NOVIISIT, SM-JUNIORIT JA SM-SENIORIT

MUODOSTELMALUISTELUN 1. SM- VALINTAKILPAILU 2011: SM-NOVIISIT, SM-JUNIORIT JA SM-SENIORIT MUODOSTELMALUISTELUN 1. SM- VALINTAKILPAILU 2011: SM-NOVIISIT, SM-JUNIORIT JA SM-SENIORIT Turun Riennon Taitoluistelu ry ja VG-62 ry taitoluistelu kiittävät ilmoittautumisestanne ja vahvistavat osallistumisenne

Lisätiedot

Vanhempainilta

Vanhempainilta Vanhempainilta 14.9.2016 Illan ohjelma Yleisiä asioita ja ajankohtaista Harjoitteluun liittyviä asioita Pelisäännöt Yleisiä asioita! Kilpailuiden laskutuksessa on siirrytty tuomarikulujen luistelijakohtaiseen

Lisätiedot

MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN MINOREIDEN, JUNIOREIDEN JA SENIOREIDEN I ja II LOHKON 2. VALINTAKILPAILU 27.1.2013

MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN MINOREIDEN, JUNIOREIDEN JA SENIOREIDEN I ja II LOHKON 2. VALINTAKILPAILU 27.1.2013 MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN MINOREIDEN, JUNIOREIDEN JA SENIOREIDEN I ja II LOHKON 2. VALINTAKILPAILU 27.1.2013 Jyväskylän taitoluisteluseura ry (JyTLS) kiittää kaikkia ilmoittautuneita joukkueita

Lisätiedot

HELSINGIN LUISTELIJAT TOIMINTAKERTOMUS

HELSINGIN LUISTELIJAT TOIMINTAKERTOMUS HELSINGIN LUISTELIJAT TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2016-30.6.2017 YLEISTÄ Seuran 109. toimintakausi 1.7.2016 30.6.2017 oli onnistunut ja tapahtumarikas. Taloudellisesti haasteellisen edellisen tilikauden jälkeen

Lisätiedot

Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014

Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014 1 Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014-2015 1.6.2014-31.5.2015 TOIMINTA-AJATUS Seinäjoen Taitoluistelijoiden tarkoituksena on taitoluisteluharrastuksen kehittäminen

Lisätiedot

Marraskuun tiedote 2015

Marraskuun tiedote 2015 Marraskuun tiedote 2015 TULEVIA TAPAHTUMIA SYYSKOKOUS 2015 PTL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 10.12. klo 18 Kokonhallin monitoimitilassa. Kokouksessa käsitellään kauden 2014 2015 tilinpäätös.

Lisätiedot

JTL Muodostelmaluistelun kutsukilpailu Järvenpää Tulokkaat

JTL Muodostelmaluistelun kutsukilpailu Järvenpää Tulokkaat JTL Muodostelmaluistelun kutsukilpailu 4.2.2017 Järvenpää Tulokkaat LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 4 1 Sunflowers HL 33,67 43,00-2,00 74,67 75744,00

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013 HELSINGFORS SKRIDSKOKLUBB RF HELSINGIN LUISTINKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2012-2013 YLEISTÄ HSK:n toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta ja tavoitteellista

Lisätiedot

Toimintalinja kaudelle 2015 2016. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

Toimintalinja kaudelle 2015 2016. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Toimintalinja kaudelle 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Sisällys 1 Seuran visio 1 2 Arvot ja eettiset linjaukset 1 3 Urheiluseuratoiminnan tavoitteet 1 3.1 Kasvatukselliset tavoitteet 1 3.2 Viihtyminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2011 30.6.2012 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet Espoon Jäätaiturit ry MAKSUJA, LISENSSEJÄ JA VAKUUTUKSIA KOSKEVAT SÄÄNNÖT 1 Luistelukausi Nämä maksusäännöt sisältävät maksuja, lisenssejä ja vakuutuksia koskeva säännöt, joita seuran hallitus soveltaa.

Lisätiedot

Yksinluistelu RoiTa:ssa KÄSIKIRJA LUISTELIJOILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN

Yksinluistelu RoiTa:ssa KÄSIKIRJA LUISTELIJOILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN Yksinluistelu RoiTa:ssa KÄSIKIRJA LUISTELIJOILLE JA HEIDÄN VANHEMMILLEEN Rovaniemen Taitoluistelijat 2019 1 Sisällys 1. Rovaniemen Taitoluistelijat... 3 1.1 Yhteystiedot... 3 1.2 Pelisäännöt... 4 1.3 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Tiivistelmä 9/ Hallitus

Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Tiivistelmä 9/ Hallitus Aika klo 1800 Paikka Tikkurilan Trio Areenalla seuran neuvotteluhuoneessa Paikalla Johanna Hentunen Assi Kaukas Marinka Hollming-Pietarinen (klo 18:54->) Pasi Brusi Kaisa Nyman Ville Levijärvi Sari Löytökorpi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS 1 Myllypuron Taitoluisteluklubi ry on taitoluistelun erikoisseura, joka tarjoaa jäsenilleen taitoluisteluvalmennusta yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seura on perustettu 14.10.1977. Myllypuron Taitoluisteluklubi

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot