Turun Aurasoudussa. Tapahtumia järjestetään myös jatkossa, ja pyrimme esittelemään Etuasiakkuutta yhä laajemmalle kuulijakunnalle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun Aurasoudussa. Tapahtumia järjestetään myös jatkossa, ja pyrimme esittelemään Etuasiakkuutta yhä laajemmalle kuulijakunnalle."

Transkriptio

1 Uutiskirje RAY:n pelipisteiden työntekijöille 05/2012 Etuasiakkuuden alkumetrit Elokuun lopussa käynnistämämme RAY Etuasiakkuus on edennyt hyvin. Olemme saaneet jo noin uutta Etuasiakasta. Jos siihen lisätään käynnistämisen aikaiset nettipeliasiakkaamme, joista tuli automaattisesti Etuasiakkaita, huitelee Etuasiakkaiden määrä tällä hetkellä jo yli :ssa. Tapahtumilla vauhtia Asiakkaiden mielenkiintoa Etuasiakkuutta kohtaan on herätelty erilaisin tempauksin. Pelisalikahvitarjoilun lisäksi olemme tehneet kumppaneidemme kanssa yhteistyötä erilaisissa tapahtumissa, kuten esimerkiksi innostaneet opiskelijoita liittymään Etuasiakkaiksi Turun Aurasoudussa. Tapahtumia järjestetään myös jatkossa, ja pyrimme esittelemään Etuasiakkuutta yhä laajemmalle kuulijakunnalle. Etuasiakkaamme ovat myös löytäneet hyvin kumppaniemme tarjoamat edut sekä järjestämämme asiakasarvonnat hienoine palkintoineen. Tonnin Onnenpotteja jo jaettu Ensimmäinen euron Onnenpotti meni mänttäläiselle miespelaajalle vain viikkoa Etuasiakkuuden käynnistämisen jälkeen. Voittaja kiittelee tonnin lisäksi myös mobiiliasiakaskorttia, koska Etuasiakkuus ei tuo lompakkoon lisää muovia. Toinen tonnin Onnenpotti meni Hyvinkäälle 20.9., ja kolmas Kouvolaan Pienempiä, kymmenen euron Onnenpotteja voitetaan päivittäin. Etuasiakkuus ei kuitenkaan ole Pelihetken tämän numeron ainoa aihe. Käymme sen lisäksi läpi muun muassa hyvityspyyntöjen käsittelyn uudistumista, kerromme uusista pelipistesomiste- ja pelisalikonsepteistamme sekä kurkistamme pelin kehittämisen saloihin. Antoisia lukuhetkiä!

2 Ravintolakasinopelilogot ovat uudistuneet Ravintolan monipuolinen pelivalikoima on osa hyvää asiakaspalvelua ja lisää asiakkaiden viihtyvyyttä. On kaikkien etu, että asiakkaat, jotka haluavat pelata löytävät pelit ja tulevat niiden innoittamana viihtymään ravintolaan. Yrityskumppaneillamme on nyt mahdollisuus lisätä uudistetut ravintolakasinopelilogomme internetsivuilleen. Logot ovat ladattavissa osoitteessa josta ne löytyvät kohdasta Graafinen ohjeisto. Sivustolle pääsee käyttäjätunnuksella yrityskumppani ja salasanalla Raykumppani1. Käyttäjätunnus ja salasana ovat kaikille yrityskumppaneillemme yhteiset. Käyttöohjeet Kumppani voi lisätä tiloissaan olevan ravintolakasinopelin logon internetsivuilleen, mutta logojen käytössä on hyvä muistaa muutama sääntö. 1. Kasinopelilogoa tulee käyttää RAY-logon kanssa. RAY:n ladattava logo löytyy samasta osoitteesta kuin pelien logot. Jos RAY:n logo tulee tummalle taustalle, sen slogan-tekstin voi tarvittaessa vaihtaa valkoiseksi. 2. Logojen yhteyteen pyydämme lisäämään seuraavat selittävät tekstit. Jos pelejä on yksi: Täällä tarjolla tämä Raha-automaattiyhdistyksen peli, ja lisänä oikea pelilogo. Jos pelejä on useita: Täällä tarjolla nämä Raha-automaattiyhdistyksen pelit, ja lisänä oikeat pelilogot. Lisäksi tämä teksti, olipa pelejä sitten yksi tai useita: Rahaautomaattiyhdistys tarjoaa jännitystä, viihdettä ja peli-iloa vastuullisesti. Peleistä kertyy joka päivä yli miljoona euroa hyvinvoinnin edistämiseen. RAY - hyvän tahdon pelejä., ja lisänä on RAY:n logo. 3. Arpajaislainsäädännön vuoksi pelilogojen yhteydessä ei saa olla mitään pelaamiseen kehottavaa, kuten esimerkiksi kehotusta tulla pelaamaan tai kokeilemaan onneaan. 4. Kaikki mainokset tulee hyväksyttää etukäteen RAY:llä. Ne voi lähettää meille osoitteeseen ray_hertta@ray.fi. Pelipistekonseptin levitys jatkuu Uusi pelipistesomistemallistomme tarjoaa sopivan kokoisen somisteen jokaiseen pelipisteeseen, olipa siellä yksi tai kymmenen automaattia. Mallisto korvaa vanhat somisteet pikkuhiljaa, mutta uudet pelipisteet rakennetaan jo valmiiksi uuteen ilmeeseen. Mallisto tuodaan aluksi pelipisteisiin, joissa on selkeä tarve muutokselle. Tänä vuonna pelipisteitä somistetaan uudella mallistolla tilauksen mukaan, ja ensi vuonna mallisto tuodaan jokaiseen uuteen pelipisteeseen. Levitys on lähtenyt liikkeelle hyvin, ja olemme saaneet sekä kumppaneiltamme että pelaajiltamme posiitiivista palautetta pelipisteidemme uudesta ilmeestä. Helsingin Kannelmäen Prisman pelipiste puettiin uuteen somisteeseen syyskuun lopussa. 2

3 Täyspotista täysi Potti RAY:n pelisalikenttä saattaa mullistua täydellisesti. Jos Raumalta alkanut kokeilu osoittautuu menestyksekkääksi, kaikki pelisalimme muuttuvat Poteiksi ja saavat yhtenäisen ilmeen. Uudessa Potissa pelitarjontaa voidaan muokata paikallisen kysynnän mukaan. Aiemmin vain Täyspoteissa olleita kasinopelejä voidaan tilan salliessa tuoda myös niihin pelisaleihimme, joihin niitä ei konseptin perusteella voitu ennen laittaa. Lisäksi tutkimusten mukaan pelaajalle pelisalin nimeä enemmän vaakakupissa painaa oman salin tunnelma. Eri pelisalikonseptien yhdistämisellä tavoitellaan myös joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Säädettävää valaistusta ja liikkuvaa kuvaa Tavoitteena on luoda kutsuva ja viihtyisä, pelisaliksi tunnistettava pelisali, jonka julkisivu on entistä näyttävämpi ja sisäänkäynti korostetumpi. Säädettävällä valaistuksella ja eri valaistusvoimakkuuksilla pelisaliin luodaan valoisia ja hämyisiä alueita, ja liikkuvalla kuvalla elävöitetään salin ilmapiiriä. Muutoksella ei pyritä mihinkään maata mullistavaan. Sillä tarjotaan nykyisille ja pelipisteasiakkaillemme tämän päivän mukainen toimivuus ja ulkoasu. Lähtökohtana on korostaa kussakin pelisalissa toimivia juttuja ja poistaa toimimattomat. Uudenlainen palvelutiski Pelisalityöntekijän kannalta keskeisin muutos on uudenlainen palvelutiski, joka on kehitetty Tampereen Pelaamo-pelisalista saatujen kokemusten ja laajan asiantuntijaryhmän kommenttien perusteella. Turvallisuutta avoimeen palvelutiskiin saadaan leveydellä, korkeudella, muodolla ja kaappien sähkölukoilla. Lisäksi tietokoneiden monitoreihin asennettavat kalvot estävät urkkimasta tietoja tiskin yli. Rahanvaihto tullaan ohjaamaan Pelaamon malliin entistä enemmän itsepalveluun. Mutta koska uudistuksen jälkeen myös pienissä pelisaleissa voi pelata pöytäpelejä, on palvelutiskissä paikka myös kassalle. Ensimmäinen uuden konseptin mukainen Potti avattiin Raumalle perjantaina niin sanotuilla hiljaisilla avajaisilla. Pelisali valittiin pilottipaikaksi, koska se on tarpeeksi suuri eri pelien kokeilemiselle. Ensimmäisenä tulikokeeseen joutuu Casino Helsingistä tuotu Tangiamo-automaattiruletti, joka on nyt myös Rauman ainoa ruletti. Seuraavat uuden Potti-ilmeen saavat pelisalit avataan tänä vuonna Kuopioon ja Helsingin Itäkeskukseen. Rauman Potissa voi nyt pelata Tangiamo-automaattirulettia, joka on paikkakunnan ainoa ruletti. 3

4 Peli syntyy ideasta RAY:n pelivalikoima uudistuu jatkuvas. Julkaisemme vuosi ain kahdesta kolmeen täysin uu a raha-automaa peliä, ja vanhoihin tehdään useita päivityksiä. Ne kasinollemme uutuuksia tulee kymmeniä vuodessa, ja jos Casino Helsingin tarjonta lasketaan mukaan, uutuuksissa päästään liki sataan. Ideoita uusiin peleihin kerätään maailmalta, erityisesti pelimessuilta, joista Lontoossa joka kevät järjestettävät ovat suurimmat ja tärkeimmät. Kaikkia peli-ideoita ei silti voida maahantuoda, vaan oma pelituotantomme on tärkeää. Raha-automaattipeliemme peli-ideat on helppo omaksua, toisin kuin ulkomailla, jossa joskus pelien säännöistä ei meinaa saada tarkkaankaan lukemalla tolkkua. Lisäksi näiden pelien arvonta saattaa olla painotettu, kun meillä se on aina sattumaan perustuva. R&D tuottaja, myytinmurtaja Lasse Ideasta peliksi Pelinkehityksemme pääpaino on niin sanotussa kivijalassamme, raha-automaattipeleissä, joiden kehittäminen alkaa joko ideasta tai esitetystä toiveesta. Jos graafikoista, ohjelmoijista ja pelituottajasta koostuva kehitystiimi toteaa idean hyväksi, seuraavaksi tiimi ratkaisee, millainen peli halutaan kehittää; tehdäänkö siitä kenties monilinjainen videohedelmäpeli Kulta-Jaskan tapaan, vai taivutetaanko idea vaikkapa kenoksi. Lisäksi kehitettävä peli erotetaan muista teemalla. Seuraavaksi päätetään, tuleeko peliin tuplaus- ja bonuspelimahdollisuus, ja millainen matematiikka sen taustalla määrittelee esimerkiksi palautusprosentin. Kun pelin tekniset yksityiskohdat on lyöty lukkoon, aloitetaan pelin ulkoasun hahmottelu. Kehitysvaiheessa pelin ominaisuudet myös testataan RAY:n ja Veikkauksen yhdessä kehittämällä Rahapelien vastuullisuustyökalulla. Lopulta lähes valmis peli laitetaan muutamaan pelisaliin koekäyttöön, niin sanottuun kenttätestiin, jonka perusteella esimerkiksi pelimatematiikka voidaan hioa kohdilleen. Tämän jälkeen levityssuunnitelma määrittelee, minne peli laitetaan pelattavaksi. Valtaosa ravintolakasinopeleistätuodaan maailmalta, mutta kehitykseen panostetaan myös RAY:ssä. Ravintolakasinopelin kehittäminen noudattelee melko lailla samaa kaavaa kuin automaattipelin, tosin sen säännöt pitää hyväksyttää sisäasiainministeriöllä. Sen vuoksi siinä, missä raha-automaattipelin kehittämiseen menee puolisen vuotta, ravintolakasinopelin luominen voi viedä jopa vuoden. Pelituottaja Pasi Ray.fi:ssä omia ja ostettuja Ostamme valtaosan ray.fi-verkkopalvelumme peleistä ulkomaalaisilta peliyhtiöiltä. Mukana on kuitenkin myös sinivalkoista väriä, sillä osasta omista peleistämme on muokattu ray.fi-verkkopalveluumme soveltuva versio. Pelimatematiikaltaan ja toiminnaltaan ne vastaavat esikuviaan. Prosessin käyvät läpi vain klassikoiksi luokiteltavat pelimme sekä eräät menestyksekkäät uutuudet. Emme keskity pelikehityksessämme vain noudattelemaan maailmalla liikkuvia usein hätäisiäkin trendituulia, vaan kehitämme pelejä, joilla riittää pelaajia vielä silloin, kun niiden julkaisuhetken hittielokuvan jatkoosalle filmataan jo jatko-osaa. Huurrekeno syntyi tiimityönä Kesäkuun alussa julkaistun Huurrekenon kehittäminen alkoi tämän vuoden alussa toiveesta lanseerata ke- Karikatyyrit: Senja Heikkinen 4

5 säteemainen peli. Kehitystiimiin valittiin kaksi graafikkoa ja ohjelmoijaa sekä pelituottaja, ja pelityypiksi päätettiin keno, johon haluttiin yhdistää bonuspelimahdollisuus. Huurrekenossa pelaajalla on mahdollisuus valita yhdestä viiteen numeroa. Pelin kehityksen alkuvaiheessa tiimi pohti, pitäisikö viiden numeron valinta asettaa pakolliseksi, mutta pelaajille annettiin kuitenkin mahdollisuus päättää lukumäärästä itse. Pelimatematiikalla mahdollistettiin toistuvien pienten voittojen voitta- minen ja bonuspelin käynnistymistiheys. Pelaaja pääsee bonuspeliin kerättyään seitsemän osumaa ruudun alalaidassa näkyvään sitruunaan. Osuman saa, kun yksi pelaajan valitsemista jääpaloista paljastuu bonusjääpalaksi. Jokaiselle panostasolle on oma sitruunansa, millä mahdollistetaan se, että kaikilla panoksilla pelaavat pääsevät bonukseen yhtä usein. Osumat säilyvät sitruunassa, vaikka pelaaja lopettaisi pelaamisen. Sitruunassa näkyvät askeleet kohti bonuspeliä ovat osoittautuneet hyvin mielenkiintoisiksi, sillä pelipisteissä ja pelisaleissamme on huomattu asiakkaiden käyvän tarkastamassa, onko edellinen asiakas lopettanut pelinsä hieman ennen bonuspeliin pääsemistä. Jos niin, he jatkavat siitä, mihin edellinen jäi. Lisäksi kenoille tyypilliseen tapaan nopeatempoista peliä haluttiin selkeyttää. Peruspelin vihreä tausta muuttuu tuplauspelissä siniseksi ja bonuspelissä punakeltaiseksi, jotta pelaaja havaitsisi helpommin pelitilan vaihtumisen. Huurrekeno asennettiin aluksi vain matalamalliautomaatteihimme, mutta tullaan levittämään myös Valttimonipeliautomaatteihimme, joissa se todella pääsee oikeuksiinsa. Huurrekenon pelinäkymään haettiin raikkautta ja kesän tunnelmaa. 5

6 Pikapokeri Valtteihin Pikapokeri-automaattipelimme lanseerataan Valtti-monipeliautomaatteihimme marraskuussa, jolloin pelin nettiversio tulee myös ray.fi-verkkopalvelumme. Vuonna 2011 markkinoille tullut Pikapokeri on noussut nopeasti yhdeksi suosituimmista peleistämme. Pikapokeri on raha-automaattipeli, jossa pelaaja tekee vain yhden valinnan jatkaakseen peliä. Pelin tarkoituksena on saada mahdollisimman hyvä viidestä kortista koostuva pokerikäsi. Automaatti jakaa pelaajalle kaksi korttia oikeinpäin ja kaksi kolmen kortin pinoa. Pelaaja valitsee haluamansa pinon, joista yhdessä hänellä jo olevan kahden kortin kanssa muodostuu hänen pokerikätensä. Voittavat kädet löytyvät voittotaulukosta. Pelissä on mukana myös jokerikierrokset sekä tuplauspeli. Kulta-Jaskan uusi Valtaus M enestyspelimme Kulta-Jaska on tehnyt uuden Valtauksen, ja saanut omakseen kokonaisen raha-automaatin. Kulta-Jaskan Valtaus on mekaaninen hedelmäpeli, joka vastaa peliidealtaan monipeliautomaateistamme tuttua kollegaansa. Tosin voittolinjoja on viisi, ja niille kerättävistä kiekkokuvioista löytyy hirveä, mustikkaa ja öljylamppua. Pelipisteissä linjapanos on 10 sentistä 50 senttiin tai 20 sentistä euroon, ja päävoitto 100 euroa. Pelisaleissa ja sellaisissa pelipisteissä, jonne alle 18-vuotiailta on pääsy kielletty, lin- japanokset ovat 30 sentistä 1,50 euroon ja 40 sentistä kahteen euroon, ja päävoitto 200 euroa. Kolme dynamiitti-kuviota oikeuttaa yhdestä viiteen vapaapeliin, ja pelaaja voi voittaa lisää vapaapelejä vapaapelin aikana. Pelissä ei ole jatko- eikä tuplauspeliä. Pelin palautusprosentti on voittolinjojen määrästä riippumatta 89,81 %. Uuden automaattipelin levitys pelipisteisiin ja pelisaleihimme on aloitettu. Asiakaspalvelu vastaa Haluaisin maksaa pelikierrokseni debit-maksukortillani? Miten se onnistuu? Pelikierroksen maksaminen debitmaksukortilla on helppoa. Pelaaja syöttää kortin raha-automaatin korttimaksupäätteeseen, ja näppäilee pin-koodin. Ensimmäisellä kerralla pelaaja asettaa itselleen vuorokausittaisen ja kuukausittaisen rajan pelattavissa olevalle rahasummalle. pelaajan pankkitililtä, ja pelatessaan kortilla pelaaja myös saa voittonsa suoraan pankkitililleen. Tämän jälkeen pelaaja valitsee summan, jolla haluaa pelata sillä pelikerralla. Summa veloitetaan suoraan Lisätietoja korttimaksamisesta ja voitonmaksusta sekä neuvoa ja opastusta saat yritysasiakaspalve- 6 Pelaaja ei voi pelata samanaikaisesti sekä debit-maksukortilla että käteisellä rahalla. Myöskään luottokortilla ei voi pelata RAY:n rahapelejä. lustamme puhelinnumerosta ja sähköpostitse osoitteesta yrityspalvelu@ray.fi, sekä kuluttaja-asiakaspalvelustamme puhelinnumerosta (pvm/mpm), Live Help -chatpalvelun kautta osoitteesta fi /asiakaspalvelu tai sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@ray. fi. Puhelinpalvelu ja Live Help ovat auki ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

7 Hyvityspyyntöjen käsittely uudistuu Raha-automaattimme ovat luotettavia, sillä ne maksavat pelaajan voitot tarkasti ja välittömästi. Mutta kuten muihinkin mekaanisiin laitteisiin, myös niihin voi tulla vikoja, ja pelaajan voitot jäädä automaatin uumeniin. Se, miten tilanne hoidetaan sen jälkeen, tulee muuttumaan ensi vuoden alussa. Jos kyseinen tilanne tapahtuu nyt, pelaaja täyttää kumppanin luona hyvityspyyntölomakkeen. Kumppani ilmoittaa hyvityspyynnöstä yritysasiakaspalveluumme, joka lähettää tarvittaessa huoltoedustajamme paikalle selvittämään ongelmaa. Yritysasiakaspalvelu tai huoltoedustaja hyväksyy tai hylkää hyvityspyynnön. Hyväksytty hyvityspyyntö toimitetaan toimistosihteerille, joka maksaa hyvityksen pelaajan pankkitilille. Prosessia uudistetaan, jotta se saataisiin toimivammaksi, sujuvammaksi, läpinäkyvämmäksi ja nopeammaksi. Loppuvuonna alkava pilotti muuttaa prosessin sähköiseksi. Sen myötä asiakas, jonka pelivoitot jäävät maksamatta, ottaa yhteyttä kuluttajaasiakaspalveluumme, ja ilmoittaa kyseisen automaatin numeron. Numerot tullaan lisäämään automaatteihin uudistuksen yhteydessä. Kuluttaja-asiakaspalvelu selvittää numeron perusteella, millainen vika automaatissa on ja lähettää tarvittaessa huoltoedustajan paikalle. Kuluttaja-asiakaspalvelu maksaa automaattiin jääneen voiton pelaajan pankkitilille. Uudistus otetaan käyttöön ensi vuoden alussa, jonka jälkeen kumppanin tehtävänä on opastaa asiakkaita ottamaan hyvityspyyntöasioissa yhteyttä kuluttaja-asiakaspalveluumme. Uudistus nopeuttaa hyvitysprosessia huomattavasti, eikä huoltoedustajaa ei enää välttämättä tarvitse lähettää paikan päälle joka kerta. Lisäksi asiakkaan suora asiointi kuluttaja-asiakaspalvelun kanssa ja jatkossa myös sähköinen asiointi vähentävät kumppanille koituvaa työmäärää. Varo murtautujaa! Syksyn myötä illat pimenevät ja rahaautomaattimurtojen vaara kasvaa. Tietoomme on tullut jo muutamia tapauksia, joissa automaatin kassaosasto on houkutellut omavaltaisiin avausyrityksiin. Haluammekin kiinnittää kaikkien kumppaneidemme ja tämän uutiskirjeen lukijoiden huomion muutamaan tärkeään seikkaan, joilla murtojen riskiä voidaan huomattavasti laskea, estää murtoyritys kokonaan tai saada tekijä kiinni. Ovien lukituksen, murtohälyttimen, liiketunnistimen sekä valvontakameran asianmukainen toiminta kannattaa varmistaa. Liiketilan ulko-oven lukituksen on toimittava moitteettomasti, ja avaimista sekä ovikoodeista kannattaa pitää tavanomaista parempaa huolta. Ulko-oven edustalle ja muuallekin liiketilaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan asentaa valvontakameroita, ja valaista niiden tallentama alue hyvin. Kunnollisessa valaistuksessa murtautujat on helpompi tunnistaa valvontakameran kuvista. Hyvästäkään valaistuksesta ei tosin ole apua, jos kameratallenteen kuvanlaatu on huono. Ennen kotiin lähtemistä ja ulko-oven sulkemista kannattaa vielä tarkistaa, että kaikki on kunnossa. 7

8 Pakka sekaisin tavallisilla perheillä Emma & Elias -avustusohjelma kokosi koko perheen korttipeliin valikoiman tavallisia suomalaisia perheitä. Mukana ovat muun muassa sateenkaariperhe, lapseton perhe, maahanmuuttajaperhe, sijaisperhe, adoptioperhe ja naapuriperhe. Kaikkia heitä yhdistävät arjen ilot ja pulmat, ja joskus apua tarvitaan myös perheen ulkopuolelta. Korttipeliä jaetaan Emma & Elias -tapahtumissa. Eloisaa ikää! Sunnuntaina vietettiin Vanhustenpäivää, ja samalla käynnistyi Vanhustenviikko. RAY:n avustusohjelma Eloisa ikä starttasi positiivisen ikääntymisen seminaarilla, joka järjestettiin Helsingissä keskiviikkona Eloisa ikä -avustusohjelma on vuoteen 2017 jatkuva RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Vanhustyön keskusliiton kanssa. Kokoamalla yhteen ikäihmisiin kohdistuvia hankkeita Eloisa ikä luo muunmuassa edellytyksiä ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle sekä kehittää paikallisia yhteistyömalleja. Tavoitteena on myös tunnistaa entistä paremmin hyvää arkea ja ikäihmisten hyvinvointia uhkaavat tekijät. Eloisa ikä -ohjelma muuttaa ikääntymiseen liittyviä asenteita myönteisemmiksi. Positiivisen ikääntymisen lähettiläiksi Eloisaan ikään on pestattu herra ja rouva Eloisa - tyylikkäästi ikääntynyt pariskunta, joka vetreytyy arjen haasteiden keskellä yllättäviinkin suorituksiin. Eloisat ovat jatkossa mukana avustusohjelman viestinnässä niin paperilla kuin elävinä hahmoinakin. Herra ja rouva Eloisa ovat positiivisen ikääntymisen sanansaattajat. Pelihetki-uutiskirje tarjoaa pelipisteen työntekijöille ajankohtaista tietoa RAY:n pelitoiminnasta. Pelihetki ilmestyy kuudesti vuodessa. Pyydämme mahdolliset uutiskirjeeseen liittyvät palautteet, juttuideat ja kysymykset osoitteeseen pelihetki@ray.fi. Lisätietoja ja neuvontaa yrityskumppaniasioissa saat Yritysasiakaspalvelustamme sähköpostitse osoitteesta yrityspalvelu@ray.fi tai maksuttomasta puhelinnumerosta , ma-pe klo 8-18 ja la klo Muina aikoina ja arkipyhinä numeroon voi jättää viestin.

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja.

Blackjack on korttipeli, jossa pelaajan tavoitteena on voittaa pelinhoitaja. POHDIN projekti Blackjack Blackjack on pelinhoitajaa vastaan pelattava korttipeli mutta myös ns. uhkapeli 1. Kun kyseessä on ns. rahapeli, niin ikäraja Suomessa on tällaiselle pelille K-18. Blackjackissä

Lisätiedot

1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (jäljempänä Valo) sekä. 2. Urheiluseura (jäljempänä Seura)

1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (jäljempänä Valo) sekä. 2. Urheiluseura (jäljempänä Seura) SOPIMUS VERKKOKUMPPANUUTEEN OSALLISTUMISESTA 1. Osapuolet 1. Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (jäljempänä Valo) sekä 2. Urheiluseura (jäljempänä Seura) 2. Sopimuksen tausta ja

Lisätiedot

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun (www.lukimat.fi) kautta saatava tietokonepeli EKAPELI-MATIKKA Ekapeli-Matikka on tarkoitettu

Lisätiedot

Jos automaatti syö voittorahat

Jos automaatti syö voittorahat Uutiskirje RAY:n pelipisteiden työntekijöille 02/2013 Jos automaatti syö voittorahat Hyvityspyyntömenettely muuttuu toukokuussa. Uudistus nopeuttaa rahojen maksamista pelaajalle, ja tuo muutoksia kumppanin

Lisätiedot

TIEDOTE 30.9.2010 ARPAJAISLAIN MUUTOKSET 1.10.2010 ALKAEN

TIEDOTE 30.9.2010 ARPAJAISLAIN MUUTOKSET 1.10.2010 ALKAEN TIEDOTE 30.9.2010 ARPAJAISLAIN MUUTOKSET 1.10.2010 ALKAEN Arpajaislakiin on tehty muutoksia, jotka koskevat erityisesti rahapelien alaikärajaa ja rahapelien markkinointia. Arpajaislain muutokset tulevat

Lisätiedot

RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta

RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta OP:n kortin liittäminen RAY Etuasiakkuuteen Pivo-mobiilisovelluksessa RAY Etuasiakkaaksi rekisteröityminen Pivon kautta Avaa Pivo-sovellus puhelimesta

Lisätiedot

Share toiminto ja Seinä

Share toiminto ja Seinä Share toiminto ja Seinä Top 7 opetusaineisto jakautuu kahteen osaan: Top 7 Sähköiseen opetusaineistoon, joka on tarkoitettu opettajajohtoiseen työskentelyyn ja Top 7 Oppilaan aineistoon (Student -osio,

Lisätiedot

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2012/2144 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2012/2144 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2012/2144 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT 2 Sisältö LOTON SÄÄNNÖT... 3 LOTON LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT... 7 KESTOLOTON JA KESTOLAUANTAI-JOKERIN LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT...

Lisätiedot

KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS

KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS KENO JA KUNKKUKERTOIMET Kenossa arvotaan kaksi kertaa päivässä 20 numeroa väliltä 1 70. Pelin voittoon vaikuttavat rastien määrä (= kenotaso), valittu panos sekä osumien määrä.

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2011/2027 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2011/2027 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2011/2027 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT 2 Sisältö LOTON SÄÄNNÖT... 3 LOTON LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT... 8 KESTOLOTON JA KESTOLAUANTAI-JOKERIN LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT...10

Lisätiedot

RAY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT sekä suurimmat panokset

RAY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT sekä suurimmat panokset i (15) RAY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT sekä suurimmat panokset Sähköisesti välitettävät pelit ii (15) RAY:n rahapelien säännöt sekä suurimmat panokset Sähköisesti välitettävät pelit Sisällys Sisällys... ii 1

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2015/635 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2015/635 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2015/635 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT 2 Sisältö LOTON SÄÄNNÖT... 3 LOTON LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT... 7 KESTOLOTON JA KESTOLAUANTAI-JOKERIN LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT...

Lisätiedot

Etuasiakkaana saat enemmän. Helsingissä ja R-kioskeilla. Etuasiakas pääsee tavoittelemaan jokaisella tunnistautuneena raha-automaatilla

Etuasiakkaana saat enemmän. Helsingissä ja R-kioskeilla. Etuasiakas pääsee tavoittelemaan jokaisella tunnistautuneena raha-automaatilla Uutiskirje RAY:n pelipisteiden työntekijöille 04/2012 Etuasiakkaana saat enemmän Käynnistämme lähiaikoina pelaajillemme kohdistetun RAY Etuasiakkuuden, jonka tunnuslauseena on RAY Etu asiakkaana saat enemmän.

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Kannusta korttimaksamiseen

Kannusta korttimaksamiseen Uutiskirje RAY:n pelipisteiden työntekijöille 06/2013 Kannusta korttimaksamiseen R AY:n ja pelipistekumppaneiden yhteistä vuotta 2013 voisi kutsua korttimaksamisen vuodeksi. Varsinkin loppuvuotta kohden

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

KiMeWebin käyttöohjeet

KiMeWebin käyttöohjeet KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.

Lisätiedot

Salasuhteita. esimerkiksi espanjaksi nimi tarkoittaa pientä pusua.

Salasuhteita. esimerkiksi espanjaksi nimi tarkoittaa pientä pusua. Salasuhteita Avioliittopeleistä kehiteltiin edelleen uusia pelejä, joissa varsinaisten avioliittojen lisäksi kohdataan sopimattomia suhteita kuningatarten ja sotilaiden välillä vieläpä maiden rajat ylittäen!

Lisätiedot

EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA

EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA JY/EOK-2016-2017 / ryhmä 2 Marjo Maula ERIA260 Teknologia ja apuvälineet vuorovaikutuksen ja viestinnän tukena Johanna Kainulainen 10.1.2017 EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA Ekapeli-sivusto tarjoaa

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

PANA RY LIIGASA A NNÖ T

PANA RY LIIGASA A NNÖ T PANA RY LIIGASA A NNÖ T 2013 2014 Liigasäännöt ovat PANA ry:n hallituksen laatimat ja hyväksymät. Hallituksella on oikeus muuttaa ja muokata liigapelien sääntöjä, mikäli näkee sen tarpeelliseksi. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Ulos toimistosta Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015 Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Esityksen sisältö TE-palvelut Suomessa Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoksi 2013 Virkamiehestä

Lisätiedot

PELIOHJEET (suomeksi) Koira. Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1:

PELIOHJEET (suomeksi) Koira. Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1: PELIOHJEET (suomeksi) Koira Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1: Jokaiselle osanottajalle/pelaajalle jaetaan kolme (3) korttia. Loput kortit asetetaan pelipöydälle pinoon, pakaksi. Huomattavaa on, että pakan

Lisätiedot

Käyttöopas Mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen

Käyttöopas Mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen Käyttöopas Mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen Käyttöopas tunnuslukusovellukseen sekä mobiilipankkiin Tämä opas on tehty sinulle tueksi Nordean mobiilipalveluiden käytön aloittamiseen Näitä ohjeita

Lisätiedot

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus Pelaajaprofiili netissä Pelaajaprofiilin www-palvelu on osoitteessa http://www.pelaajaprofiili.fi. Rekisteröidy tai hanki tunnukset ennen mobiilisovelluksen käyttöä. Pelaajaprofiilin

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Arpa-projekti Arpa-projekti tukee aikuisten rahapelaamisen hallintaa Tietoa ja välineitä

Lisätiedot

COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ

COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ Comet -maksulaitteen lataaminen MiniUSB-kaapelia käyttämällä: Suosittelemme Comet maksulaitteen lataamista MiniUSB-kaapelia käyttäen; lataaminen

Lisätiedot

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen ARVOKAS VANHUUS:MONINAISUUS NÄKYVÄKSI SEMINAARI 5.11.201, HELSINKI KÄÄNNÖS PUHEEVUOROSTA FRÉDÉRIC LAUSCHER, DIRECTOR OF THE BOARD ASSOCIATION

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

RAHAPELAAMINEN JA PELIYHTIÖIDEN VASTUULLISUUS. Pelitukifoorumi Pieksämäki Hannu Rinkinen Päällikkö, vastuullinen rahapelaaminen

RAHAPELAAMINEN JA PELIYHTIÖIDEN VASTUULLISUUS. Pelitukifoorumi Pieksämäki Hannu Rinkinen Päällikkö, vastuullinen rahapelaaminen RAHAPELAAMINEN JA PELIYHTIÖIDEN VASTUULLISUUS Pelitukifoorumi Pieksämäki 10.5.2017 Hannu Rinkinen Päällikkö, vastuullinen rahapelaaminen 21 Hannu Rinkinen Sisäinen 8.5.2017 1 VEIKKAUKSEN YHTEISKUNTAVASTUU

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS Verkkokumppanuus on Veikkauksen ja Valon kehittämä yhteistyömuoto seuroille. Pelaamalla Veikkauksen pelejä netissä tai mobiilissa seuran omalla nettisivulla olevien linkkien

Lisätiedot

FiSMA intranet käyttöohjeet, versio 15.11.2007. Mika Johansson intra@fisma.fi

FiSMA intranet käyttöohjeet, versio 15.11.2007. Mika Johansson intra@fisma.fi FiSMA intranet käyttöohjeet, versio 15.11.2007 Mika Johansson intra@fisma.fi 1 Sisällysluettelo Yleistä Sisäänkirjautuminen Aloitussivu Navigoinnnista Sähköpostitiedot uusista sisällöistä Uutta: Tärkeimmät

Lisätiedot

Toiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä.

Toiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toiminnallisen määrittelyn tarina Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toimitusjohtajan pulma Tässä on toimitusjohtaja Roope, jonka tavoitteena on pyörittää Rengasmaster Oy:tä

Lisätiedot

Pelisuunnittelua tulevaisuudessa. Karoliina Korppoo / Colossal Order

Pelisuunnittelua tulevaisuudessa. Karoliina Korppoo / Colossal Order Pelisuunnittelua tulevaisuudessa Karoliina Korppoo / Colossal Order Puhuja Karoliina Korppoo Game Designer Lead designer projektissa Cities: Skylines Medianomi, Tampereen Ammattikorkeakoulu Filosofian

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille

Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Ajankohtaista tietoa LähiTapiolan verkkopalvelun pääkäyttäjille Hyvä verkkopalvelumme pääkäyttäjä, Kerromme tässä tiedotteessa ajankohtaisia ja tärkeitä asioita LähiTapiolan yritysten verkkopalveluun kirjautumisesta,

Lisätiedot

Pinta-ala- ja tilavuuskäsitteiden oppimispeli

Pinta-ala- ja tilavuuskäsitteiden oppimispeli Pinta-ala- ja tilavuuskäsitteiden oppimispeli Kari Mikkola, FM, OSAO, Kaukovainion yksikkö, tekniikka Geometriaa on perinteisesti osattu heikoiten matematiikan osa-alueista peruskoulun päättyessä [1],

Lisätiedot

Venekilpailu! Esteiden väistely ja hahmon ohjaaminen

Venekilpailu! Esteiden väistely ja hahmon ohjaaminen Venekilpailu! Esteiden väistely ja hahmon ohjaaminen 1 Vaihe 1 Valmistelu Lataa Boat Race eli Venekisa -niminen projekti seuraavasta linkistä ja avaa Scratchissa (Online- tai Offline-versiossa): http://jumpto.cc/boat-get

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

BioNordika Webshop Pikaohjeet

BioNordika Webshop Pikaohjeet BioNordika Webshop Pikaohjeet Tervetuloa BioNordika WebShopin käyttäjäksi! Tässä pikaohjeessa on yhteenkoottuna ohjeistus nettikaupan käyttöön ja tuotteiden tilaamiseen. Rekisteröityminen Nettikaupan käyttäminen

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA Tervehdys täältä Kuopion kaupungin rekrytointipalvelusta. Kiitämme Sinua jättämästäsi hakemuksesta sijaispankkiimme sekä jo mahdollisista tekemistäsi sijaisuuksista Kuopion kaupungille. Syksy on tulossa

Lisätiedot

Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi!

Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! Tervetuloa HK Shop:in käyttäjäksi! HK Shop on HKSCAN FINLANDin reaaliaikainen tilausjärjestelmä, missä voit mm. tutkia tuotetietoja ja -valikoimaa, tehdä tilauksia, saada tilaushetken tuotesaatavuustiedon

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka

Lisätiedot

UUDET NETTISIVUT. 09/03/2015 Copyright 2014 by Oriflame Cosmetics Global SA

UUDET NETTISIVUT. 09/03/2015 Copyright 2014 by Oriflame Cosmetics Global SA UUDET NETTISIVUT 1 Oriflamen uudet nettisivut avataan keskiviikkona 11.3. 2 Miksi uudet sivumme ovat PALJON paremmat? Täysin uusi, tämän päivän web-designin vaatimukset täyttävä sivusto. Selkeämpi ja helpompi

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

Antalis-FI KÄYTTÖOPAS

Antalis-FI KÄYTTÖOPAS Antalis-FI KÄYTTÖOPAS Helpommin Nopeammin Enemmän «Just Click Antalis» Antalis on Europan johtava jakelija: paperit, suurkuvatulostusmateriaalit, pakkausratkaisut. Tutustumalla käyttöoppaaseemme saat lisätietoa

Lisätiedot

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi.

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Tunnuksia jakavat Punomo.fi:n ylläpitäjät. Kun olet kirjautunut, blogin OHJAUSNÄKYMÄ

Lisätiedot

Pelitoimintaa vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla

Pelitoimintaa vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla Pelitoimintaa 13-17 vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla PERUSTIEDOT Pelimiitti on pääosin etänä järjestettävää pelitoimintaa 13-17 -vuotiaille nuorille Toiminta-alueeseen kuuluvat nykyisin Ylivieska sekä ympäryskunnat

Lisätiedot

Turvapaketti Asennusohje

Turvapaketti Asennusohje Turvapaketti Asennusohje 01/2017 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://www.omahallinta.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2012/308 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2012/308 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2012/308 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT 2 Sisältö LOTON SÄÄNNÖT... 3 LOTON LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT... 7 KESTOLOTON JA KESTOLAUANTAI-JOKERIN LISÄARVONNAN SÄÄNNÖT...

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi 2013 12.9.2013 Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen lukuina Ongelmallinen rahapelaaminen Pelihaittojen ehkäisy Rahapelaaminen Suomessa Rahapelaaminen

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen. Aluefoorumi Kajaani Tapio Jaakkola

Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen. Aluefoorumi Kajaani Tapio Jaakkola Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen Aluefoorumi 7.10.2017 Kajaani Tapio Jaakkola Rahapelaaminen Se on tuurista kiinni. Millainen rahapelaaja olet? Tee testi Katsotaan, millainen

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Johdanto

Sisällysluettelo. 1. Johdanto Säännöt Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Sisältö 4 3. Alkuvalmistelut 5 4. Pelin aloitus ja kulku 6 5. Pelin lopetus 9 6. Vaikea peli ja muut pelimuunnelmat 10 1. Johdanto Pelilauta on 25 ruudusta muodostuva

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa http://mtkmateriaalit.valmiskauppa.fi Ohjeiden versio 23.9.2014 MTK:n esitteiden ja materiaalien tilaus siirtyy syyskuussa 2014 verkkokauppaan. MTK:n liitot

Lisätiedot

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti RAY:n yhteiskuntavastuu 2004 1 Miksi RAY julkaisee yhteiskuntavastuuraportin? Vastuullisuus on edellytys rahapelitoiminnan järjestämiselle yhteiskunnan antamalla yksinoikeudella Mukana jo toiminnan perusperiaatteissa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Veikkaus Oy:n rahapelien toimeenpanosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään arpajaislain (1047/2001) 13 c :n 2 momentin, 48 :n 3 momentin ja 67 :n 1 momentin nojalla,

Lisätiedot

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Board Game Lab 7 Pelimekaniikat ja -systeemit Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Mekaniikat ja niiden tehtävät 2. Miten valitsen tai suunnittelen mekaniikkoja? 3. Pelimekaniikat ja -systeemit

Lisätiedot

Trafficars - Ruuhkaara

Trafficars - Ruuhkaara 760104 Trafficars - Ruuhkaara 2 5 pelaajaa Ikäsuositus 5+, 8+ Peliaika 10 15 minuuttia Pelipaketin sisältö 50 autokorttia 12 erikoiskorttia ohjevihko Pelissä: Opitaan liikkumaan lukualueella 0 50. Harjoitellaan

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Prosenttikäsite-pelin ohje

Prosenttikäsite-pelin ohje 1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2011/2120. RAY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT sekä suurimmat panokset ja voitot

Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2011/2120. RAY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT sekä suurimmat panokset ja voitot Liite sisäasiainministeriön asetukseen SMDno/2011/2120 RAY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT sekä suurimmat panokset ja voitot 2 (115) Sisällys I. RAY-PELISALEISSA JA YHTEISTYÖKUMPPANIEN TILOISSA TOIMEENPANTAVIEN RAHAPELIEN

Lisätiedot

RAY:n VASTUU- JA VUOSIRAPORTTI 2013 TERVETULOA VUOTEEN RAY TÄNÄÄN PELAAJAN MAAILMA LIIKETOIMINTA AVUSTUSTOIMINTA AVUNSAAJAN MAAILMA

RAY:n VASTUU- JA VUOSIRAPORTTI 2013 TERVETULOA VUOTEEN RAY TÄNÄÄN PELAAJAN MAAILMA LIIKETOIMINTA AVUSTUSTOIMINTA AVUNSAAJAN MAAILMA TERVETULOA RAY :n VUOTEEN 2013 TERVETULOA RAY :n VUOTEEN 2013 RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYS Turuntie 42, 02650 Espoo PL 32, 02601 Espoo Vaihde 09 437 01 Faksi 09 4370 2458 www.ray.fi RAY:n vastuu- ja vuosiraportti

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE. Ilmainen palvelu, jota hyödyntävät helposti sekä käyttäjät että järjestöt

LEHDISTÖTIEDOTE. Ilmainen palvelu, jota hyödyntävät helposti sekä käyttäjät että järjestöt 1 LEHDISTÖTIEDOTE Mistä kaikki alkoi? https://www.helpfreely.org/fi Helpfreely.org on Help Freely Foundationin ensimmäinen projekti: solidaarinen aloite, joka on syntynyt sen perustajan, Guillaume Renaultin,

Lisätiedot

Savalanche käyttöohje

Savalanche käyttöohje Savalanche käyttöohje Ansaitse lisätuloja riskittömästi ja helposti 1. Savalancheen rekisteröityminen Savalanche-palvelun (www.savalanche.com) avulla voit ansaita rahaa riskittömästi ja helposti. Jos sinulla

Lisätiedot

Orio Portaali Käyttäjäopas v1.0

Orio Portaali Käyttäjäopas v1.0 Orion Orio Portaali Käyttäjäopas v1.0 SISÄLLYS Liity asiakkaaksi 02 Kirjautuminen 03 Tuotehaku 03 Ostoskori 05 Normaalin tilauksen tekeminen 06 Tilaushistoria 08 Asiakaspalvelu ja yleistä tietoa 09 orio.com

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

Peliopas KAIKKI TAI EI MITÄÄN

Peliopas KAIKKI TAI EI MITÄÄN eliopas KAIKKI TAI EI MITÄÄN ÄIVITTÄINEN ARVONTAELI Kaikki tai ei mitään on erilainen ja kiinnostava peli, jonka avulla voi helposti tutustua numeropelien maailmaan. Yksinkertaisessa numeropelissä valitaan

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta. DVD Backgammon Pelin tavoite Pelin tavoitteena on siirtää kaikki omat pelinappulat omalle sisäkentälle ja sieltä pois laudalta. Se pelaaja, joka ensimmäisenä on poistanut kaikki pelinappulansa pelilaudalta,

Lisätiedot

EmCe 365 Drive aloitusohje

EmCe 365 Drive aloitusohje 21.6.2017 Jukka Vihtkari EmCe 365 Drive aloitusohje Sisällys 1 Käyttöoikeudet... 1 1.1 EmCe ohjelman käyttäjätunnus... 1 1.2 EmCe 365 Drive käyttäjätunnus... 1 2 EmCe 365 Driven asennus... 2 2.1 Ohjelman

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS

KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS KENO PELI- JA JÄRJESTELMÄOPAS KENO JA KUNKKUKERTOIMET Kenossa arvotaan kolme kertaa päivässä 20 numeroa väliltä 1 70. Pelin voittoon vaikuttavat rastien määrä (= kenotaso), valittu panos sekä osumien määrä.

Lisätiedot

Liite sisäministeriön asetukseen SMDno/2017/210 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT

Liite sisäministeriön asetukseen SMDno/2017/210 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT Liite sisäministeriön asetukseen SMDno/2017/210 VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT 1 SISÄLLYS VEIKKAUSPELIT, VEDONLYÖNTIPELIT JA RAHA-ARPAJAISET... 5 Lotto... 5 Kestoloton ja Kestolauantai-jokerin lisäarvonta...

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Osaava myyjä saa paikan!

Osaava myyjä saa paikan! mutkatonta suoraa uutiskirje marraskuu 2015 MailService marraskuu 2015 Osaava myyjä saa paikan! Kyllä vain! Tällaisia rekrytointi-ilmoituksia voimme lukea lehdistä liki päivittäin ja työvoimaviranomaisen

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon - Elikkä tuo kyseinen kohta löytyy omalta sivultasi oikeasta ylä-laidasta, kuten alla näkyvästä kuvasta näkyy. Sekä tuo kyseinen kohta näkyy luokkien sivuilla

Lisätiedot

Järjestelmäopas KAIKKI TAI EI MITÄÄN

Järjestelmäopas KAIKKI TAI EI MITÄÄN Järjestelmäopas KAIKKI TAI EI MITÄÄN JÄRJESTELMÄELAAMINEN Järjestelmäpelaamisella tarkoitetaan usean rivin pelaamista yhteen ruudukkoon. eli sisältää kaikki ne yksittäisrivit, jotka valituista numeroista

Lisätiedot

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään.

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. 1. Artikkelin lisääminen a. Kirjaudu sisään b. Lisää sisältöä c. Artikkeli i. Lisää pääkuva 1. Pääkuvalle kuvateksti ii. Anna artikkelille otsikko iii. Ingressi-kenttään

Lisätiedot

LOTON JÄRJESTELMÄPELAAMINEN

LOTON JÄRJESTELMÄPELAAMINEN Järjestelmäopas Peliopas LOTTO LOTON JÄRJESTELMÄPELAAMINEN Järjestelmäpelaamisella tarkoitetaan usean rivin pelaamista yhdellä peliruudukolla. Peli sisältää kaikki ne yksittäisrivit, jotka valituista numeroista

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita C2 SmartLight Oy:n verkkokaupasta Kuvaus C2 SmartLight Oy on avannut oman verkkokaupan minkä kautta voit ostaa tuotteitamme ja kumppaneidemme tuotteita helposti. Verkkokaupan kautta

Lisätiedot