Tampereen yliopisto. Tutkimuksia ja selvityksiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen yliopisto. Tutkimuksia ja selvityksiä"

Transkriptio

1 Tampereen Opinto- ja kansainvälisten asiain osaston julkaisusarja Tutkimuksia ja selvityksiä Havaintoja uusien joiden koulutustaustasta vuoden 2006 päävalinnoissa Matti Jussila Leena Ahrio

2 ISBN Tampere 2007

3 TAMPEREEN YLIOPISTO Havaintoja uusien joiden koulutustaustasta vuoden 2006 päävalinnoissa Sisällysluettelo 1. Johdanto Yhteenveto keskeisistä havainnoista Aineisto Opiskelutiedot Tutkintotiedot Muuta aineistoon liittyvää Mihin kysymyksiin aineiston perusteella voidaan saada selvitystä? Mihin kysymyksiin pelkästään tällä aineistolla ei saada vastausta? Päävalinnoissa hakeneiden tausta Päävalinnoissa hyväksyttyjen on kirjoittautuneiden tausta Menestyminen javalinnassa Uusien ylioppilaiden menestyminen javalinnoissa Uuden jan muotokuva Pohdintaa mahdollista jatkotoimista Liitteet

4 1 1. Johdanto Yleisessä koulutuspolitiikassa on jo pitkään kiinnitetty huomiota uusien ylioppilaiden aseman parantamiseen korkeakoulujen javalinnoissa tarkoituksena nopeuttaa koulutukseen pääsyä 1. Vastaavasti on haluttu lyhentää korkeakouluopintojen kestoa lisäämällä kokoaikaisen opiskelun kannustimia. Opintojen edistymiseen vaikuttaa mm. joiden lukukausien aikainen työssäkäynti, mikä näyttää edelleen olevan varsin yleistä 2. Korkeakoulujen todellisia aloituspaikkoja on pyritty lisäämään ns. yhden paikan periaatteen ja jen välisen JOO-järjestelmän 3 avulla. Valtakunnallisia selvityksiä jen välisestä liikkuvuudesta (joiden siirtyminen opiskelemaan sta toiseen) ei ole tehty 4. Ei myöskään tiedetä kuinka yleistä on saman henkilön yhtäaikainen opiskelu tai kirjoilla olo eri korkeakouluissa. Yksittäisen n kannalta olisi kuitenkin tärkeätä tietää uusien joiden taustat ja tavoitteet paremmin (esim. aiempi koulutus, opiskelun pää- tai sivutoimisuus, tutkintotavoitteisuus tai harrastusluonteisuus). Tampereen n uusissa tutkinto-joissa on varsin runsaasti sellaisia, jotka ovat jo opiskelleet korkeakouluissa. Hakuvaiheessa aiempia opintoja ja tutkintoja on tiedusteltu joilta itseltään (muiden kuin yhteisvalinta-alojen osalta) ja sen pohjalta on tietoa jakunnan rakenteesta useiden alojen osalta. Kussakin oppiaineessa on jonkinasteinen käsitys omien joiden koulutustaustasta, mutta n tasolla tällaista tietoa ei ole ollut. Vuonna 2003 javalintojen kehittämisstrategiaa valmisteltaessa arvioitiin, että n uusista joista noin 20 prosenttia oli aiemmin opiskellut tai oli parhaillaan opiskelemassa jossakin ssa tai ammattikorkeakoulussa. Sen jälkeen aiempaa opiskelukokemusta omaavien joiden osuuden arveltiin vielä lisääntyneen. Luotettavamman kokonaiskuvan saamiseksi ostettiin Tilastokeskuksesta ilmiötä kuvaavaa aineistoa vuoden 2006 javalintojen osalta. Tämä selvitys on laadittu kyseisen aineiston sekä n omien tilastojen pohjalta 5. 1 Opetusministeriön ja jen välisissä tulossopimuksissa on asiaan viitattu toistuvasti. Esimerkiksi kauden tulossopimuksissa todetaan: Yliopistot kehittävät javalintoja siten, että tulossopimuskauden loppuun mennessä vähintään 50 prosenttia uusista joista on samana vuonna tai edellisenä syksynä toisen asteen koulutuksen päättäneitä. 2 Tampereen n jakyselyiden mukaan reilut 70 prosenttia käy töissä vuosittain. 3 Vuonna 2003 solmittiin jen välinen sopimus joustavasta opinto-oikeudesta, jonka nojalla n tutkinto-ja voi hakea määräaikaista oikeutta suorittaa tutkintoonsa sisällytettäviä opintoja toisessa suomalaisessa ssa. Sopimuksessa sovitaan myös jaliikkuvuudesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. 4 Joitakin tietoja on kuitenkin esitetty julkisuudessa. Esimerkiksi valtioneuvoston koulutuspoliittisessa selonteossa eduskunnalle (2006) todetaan: Ylioppilastutkinnon suorittaneiden korkeakouluihin sijoittumista hidastaa se, että huomattava osa erityisesti jen aloituspaikoista täyttyy - tai ammattikorkeakoulututkinnon jo aiemmin suorittaneilla uusilla joilla. Vuosittain noin 3500 korkeakoulujen uusista joista on - tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita. Lisäksi kesken opintojen korkeakoulusta toiseen siirtyy vuositasolla noin 5000 jaa. 5 Selvityksen tekstistä vastaavat erityisasiantuntija Matti Jussila ja suunnittelija Leena Ahrio hallintokeskuksesta. Tilastoaineistosta vastaa järjestelmäasiantuntija Sari Pulkkinen tietokonekeskuksesta. Opintoasiain päällikkö Taru Koskinen informaatiotieteiden tiedekunnasta ja osastopäällikkö Mikko Markkola hallintokeskuksesta ovat toimineet työryhmän jäseninä.

5 2 2. Yhteenveto keskeisistä havainnoista - Tampereen on hakee huomattavan paljon joita, jotka ovat jo kirjoilla ssa tai ammattikorkeakoulussa tai ovat suorittaneet niissä tutkintoja. - Tällaiset korkeakouluopintoja jo omaavat jat hakevat erillisvalintojen lisäksi runsaasti myös kesän päävalintojen yhteydessä (30,5 % päävalintojen hakijoista). - Tampereen on hakevista vajaalla kahdella kolmasosalla ei ole aiempaa korkeakouluopiskelukokemusta. Tässä selvityksessä joita, jotka eivät olleet suorittaneet korkeakoulututkintoa tai joilla ei ollut opiskelupaikkaa korkeakoulussa tai ssa syyskuussa 2005, nimitetään aidosti uusiksi hakijoiksi (ks. tarkemmin sivu 16). Heidän osuutensa n hakijoista on noin 70 prosenttia. Tilanne vaihtelee kuitenkin huomattavasti eri tiedekuntien hakukohteissa: humanistisessa tiedekunnassa aidosti uusia on useimmiten yli 80 prosenttia, kun taas kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunnassa ja lääketieteellisessä tiedekunnassa aidosti uusien määrä vaihtelee pääosin prosentin välillä. - Yleensä ottaen korkeakoulukokemusta omaavat menestyvät paremmin javalinnassa. Vain ani harvassa hakukohteessa aidosti uudet menestyvät valinnassa yhtä hyvin kuin kaikki hakijat keskimäärin. Koko n tasolla uusista kirjoittautuvista joista aidosti uusia on päävalintojen osalta vajaa 60 prosenttia, kun hakijoissa heitä on ollut noin 10 prosenttiyksikköä enemmän 6. - Hakukohteittain (yleensä oppiaineittain) erot voivat olla suuria: joissakin aineissa on kirjoittautuvista aidosti uusia on yli 80 prosenttia (esim. kieliaineet) ja toisessa ääripäässä aidosti uusien osuus voi jäädä alle 40 prosentin (esim. informaatiotutkimus, lääketieteen koulutusohjelma, psykologia). - Uusien ylioppilaiden osuus kirjoittautuneista on huomattavasti pienempi kuin heidän osuutensa hakijoista. Keskimäärin vain joka kolmas aidosti uusista joista on uusi ylioppilas. - Parhaiten hakijoista ovat menestyneet saaneet opiskelupaikan Tampereen teknillisessä ssa, Tampereen ssa taikka Helsingin ssa jo opiskelupaikan omaavat hakijat. Myös tamperelaisissa ammattikorkeakouluissa opiskelevat ovat menestyneet hyvin javalinnassa. - Tampereen teknillisestä sta haettiin erityisesti lääketieteen koulutusohjelmaan (yli 100 hakijaa, joista kolmannes pääsi), kauppatieteisiin, tietojenkäsittelytieteisiin ja matemaattisiin aineisiin. Muista ista haettiin em. lääketieteen, kauppatieteiden ja tietojenkäsittelyn ohella runsaasti luokanopettajan koulutukseen ja informaatiotutkimukseen. - Yliopiston uusissa joissa on opintojen tarkoituksen kannalta erilaisia jaryhmiä, joskaan niiden osuudet eivät ole pääteltävissä tästä selvityksestä 7. 6 Kun erillisvalinnat otetaan myös huomioon, jää aidosti uusien joiden osuus noin puoleen kaikista kirjoittautuneista uusista joista. 7 Vaikka uudet jat on hyväksytty on suorittamaan tutkintoa, voi tavoitteena olla muukin kuin tutkinto kuten täydennyskoulutus, valmentautuminen muuhun koulutukseen taikka tutkinto-jan statukseen liittyvien etuuksien käyttömahdollisuus.

6 3 3. Aineisto Tilastokeskukselta tilattiin keväällä 2007 kaksi tilastoa, joista toinen koskee vuoden 2006 päävalinnoissa Tampereen on hakeneita (liite1) ja toinen päävalintojen kautta hyväksyttyjä on kirjoittautuneita (liite 2) uusia joita. Tilastokeskukseen lähetettiin hakijan ja 1445 kirjoittautuneen jan henkilötunnukset hakukohteittain. Hakijoita päävalinnoissa oli kaikkiaan 12406, mutta kymmeneltä hakijalta puuttui suomalainen henkilötunnus. Henkilötunnukselliset hakijat olivat hakeneet yhteensä hakukohteeseen (1,4 hakukohdetta/hakija). Hakijoista pyydettiin lukumäärätiedot hakukohteittain toisaalta heidän opiskelustaan lukuvuonna ammattikorkeakouluissa ja issa ja toisaalta heidän suorittamistaan tutkinnoista ammattikorkeakouluissa ja issa. Lisäksi pyydettiin laskemaan, moniko hakeneista ja kirjoittautuneista oli "aidosti uusia" korkeakoulusektorilla eli sellaisia, jotka eivät olleet opiskelleet missään korkeakoulussa hakua edeltävänä syksynä eivätkä olleet koskaan suorittaneet yhtään korkeakoulututkintoa. Tilastokeskuksesta ei toistaiseksi ole saatu tietoa hakijamäärästä, pelkästään hakujen määrästä. Aineisto ei siis koske erillisvalintoja, joihin yleensä haetaan ilman valintakokeita aikaisemmin keväällä. Erillisvalinnat on pääasiassa tarkoitettu korkeakoulututkinnon suorittaneille, a tai tiedekuntaa vaihtaville, avoimessa ssa opintoja harjoittaneille ja ulkomaalaisille joille. Myös valinnat maisteriohjelmiin kuuluvat erillisvalintoihin. Hakuja vuoden 2006 erillisvalinnoissa oli noin 1750 ja hyväksytyistä kirjoittautui noin Opiskelutiedot Hakijoiden samanaikaisesta opiskelusta korkeakouluissa saatiin lukumäärätiedot eriteltynä hakukohteittain seuraavasti: - hakijoita yhteensä - Helsingin ssa opiskelevia - Turun ssa opiskelevia - Tampereen ssa opiskelevia - Jyväskylän ssa opiskelevia - Tampereen teknillisessä ssa opiskelevia - Muussa suomalaisessa ssa opiskelevia - Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskelevia - Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa opiskelevia - Muussa ammattikorkeakoulussa opiskelevia - Ei opiskele missään suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa Tilastokeskuksessa olevat tiedot korkeakoulujen joista on kerätty tilanteen mukaisina 8. Hakijoiden yhteismäärässä sama henkilö voi esiintyä useampaan 8 Yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin on voinut ilmoittautua lukuvuonna joita myös myöhästyneenä tai keväällä 2006 alkaviin opintoihin. Toisin sanoen tähän ryhmään sijoitetuista jotkut ovat voineen saada jastatuksen jälkeen. Näin ei-opiskelevien -lukumäärät ovat enintään -arvoja. Samasta syystä opiskelevien lukumäärät ovat vähintään -arvoja.

7 kertaan 9 Ei-opiskelevilla viitataan jatkossa niihin henkilöihin, joilla ei ole ollut opiskelupaikkaa missään suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa Korkeakouluissa opiskelevissa voi periaatteessa olla sellaisia, jotka ovat olleet kirjoilla kahdessa tai useammassa korkeakoulussa, jolloin summatieto on suurempi kuin henkilöiden lukumäärä Tutkintotiedot Suoritettuja tutkintoja koskevat lukumäärätiedot on eritelty seuraavasti: - suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon - suorittanut ssa alemman korkeakoulututkinnon - suorittanut ssa ylemmän korkeakoulututkinnon - suorittanut ssa tieteellisen jatkotutkinnon Ammattikorkeakoulu- tai tutkinnon suorittaneet on tilastoitu tilanteen mukaan, johon mennessä Suomessa em. tutkinnon suorittaneet ovat mukana Muuta aineistoon liittyvää Raportissa aidosti uusi -termi viittaa sellaiseen henkilöön, joka ei ole opiskellut lukuvuonna (siis ) suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa eikä ole suorittanut suomalaista ammattikorkeakoulu- tai tutkintoa vuoden 2005 loppuun mennessä. Aidosti uusissa saattaa siis olla ulkomailla tutkinnon suorittaneita ja opiskelleita sekä sellaisia, jotka ovat opiskelleet korkeakoulussa ennen syksyä 2005 suorittamatta kuitenkaan mitään tutkintoa.. Edellä todetuin varauksin aineisto on kuitenkin luotettavin mitä on hakeneiden ja kirjoittautuneiden määristä on saatavissa. Aineistoa on verrattu myös hakijoiden itsensä hakuvaiheessa ilmoittamien tietojen yhteismääriin, ja summatiedot ovat varsin lähellä toisiaan. Vähäisten erojen selitys voi olla esim. vuoden 2006 puolella alkanut opiskelu tai alkuvuodesta 2006 suoritettu tutkinto taikka se, ettei hakija ole ilmoittanut pyydettyjä tietoja (näillä tiedoilla ei ollut päävalinnoissa merkitystä valintaperusteena). Päävalinnan kautta valittujen kirjoittautuneiden joiden yhteismäärä aineistossa on 1445 jaa. Kaikkiaan on kirjoittautui uuden tutkinto-oikeuden saaneena yhteensä 1706 jaa, kun otetaan huomioon myös erillisvalintojen kautta valitut. Kirjoittautuneiden yhteismäärä oli siis 261 jaa (18 %) suurempi kuin päävalintojen kautta kirjoittautuneiden määrä. Päävalintojen osuus kirjoittautuneista on 85 prosenttia ja erillisvalintojen osuus 15 prosenttia. Aineiston käsittelyssä on muistettava, että sama hakija tai jaksi päässyt on voinut aiemmin olla kirjoilla samanaikaisesti myös yhtä useammassa ssa tai 9 Hakijoiden yhteenlaskettu määrä tiedekunnassa ja koko ssa kuvaa hakujen yhteismäärää. Tarkoitus oli alun perin saada tilastokeskuksesta hakijoiden yhteismäärä henkilöittäin, mutta tieto ei ehtinyt tähän selvitykseen. 10 Ei-opiskelevissa saattaa olla ulkomailla opiskelleita sekä ko. ajankohtaa aiemmin tai myöhemmin suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa opiskelleita. 11 Lukumäärä on vähintään -arvo, sillä on hakuvaiheessa keväällä tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet eivät ole luvuissa mukana. Todennäköisesti tällaiset myöhemmin tutkinnon suorittaneet ovat kuitenkin mukana opiskelevien lukumäärissä (paitsi jos ja on ilmoittautunut vasta 20.9.jälkeen). 4

8 5 ammattikorkeakoulussa. Ei-opiskelleiden ja aiemmin eri koulutusyksiköissä kirjoilla olleiden yhteenlasketuksi määräksi saadaan 1489, mikä ylittää 44:llä uusina kirjoittautuneiden henkilömäärän Mihin kysymyksiin aineiston perusteella voidaan saada selvitystä? Millainen on n hakijakunnan rakenne aiempien opintojen suhteen? Poikkeaako se on kirjoittautuneiden uusien joiden rakenteesta? Mikä on tilanne ssa kokonaisuutena, tiedekunnittain, koulutusaloittain ja hakukohteittain? Mitkä n hakukohteet kiinnostavat ennestään jo issa tai ammattikorkeakouluissa jo opiskelevia? Kuinka paljon eri korkeakouluista on siirtymishalukkuutta? Kuinka paljon hakijoissa on aidosti uusia potentiaalisia joita? Kuinka paljon eri hakukohteet poikkeavat tässä suhteessa toisistaan? Onko hakijan aikaisemmilla korkeakouluopinnoilla vaikutusta menestymiseen javalinnassa? Pääsevätkö jo korkeakoulututkintoja suorittaneet tai korkeakouluissa opiskelleet helpommin sisään päävalintojen kautta kuin korkeakoulukokemusta vailla olevat? Millainen on uuden jan muotokuva eri hakukohteissa? Mikä on uusien joiden tausta aiempien korkeakouluopintojen suhteen ja mikä on aidosti uusien osuus tutkinto-opiskelun aloittavissa? Uusien ylioppilaiden osuus hakijoista ja kirjoittautuneista on tarkasteltavissa tämän aineiston yhteydessä ylioppilastutkintolautakunnasta valintaa varten saatujen tietojen perusteella. 5. Mihin kysymyksiin pelkästään tällä aineistolla ei saada vastausta? Aineistosta ei voi tehdä päätelmiä, millainen hakijakunnan tai uusien joiden rakenteen tulisi olla. Aineisto antaa kuvan tilanteesta, mutta päätelmät ovat koulutuspoliittisia. Aineisto herättää kysymyksiä, mutta vastaaminen on arvosidonnaista, kuten: Onko oikeudenmukaista, että uudet ylioppilaat tai koulutuspaikkaa vailla olevat eivät pääse yhtä sujuvasti koulutukseen kuin jo koulutuspaikan omaavat tai tutkinnon suorittaneet? Tulevatko muista ista siirtyvät tai tutkinnon suorittaneet opiskelemaan Tampereen ssa tutkintotavoitteisesti vai oliko opiskelupaikan hankkimisen motiivina muu syy kuin päätoiminen opiskelu? Kuinka moni muussa ssa kirjoilla ollut tuli Tampereen on päävalintojen kautta opiskellakseen sivuainetta, jonka hän liittää muussa ssa suoritettavaan tutkintoonsa? Kahteen viimeksi mainittuun kysymykseen aineisto antaa yleisiä taustatietoja, kun opintonsa aloittaneiden opintojen kulkua ssa myöhemmin seurataan. Tilastollista aineistoa ei kuitenkaan voi yhdistää henkilöpohjaiseen jatietojärjestelmään.

9 6 6. Päävalinnoissa hakeneiden tausta Tampereen n päävalinnoissa hakijoita kesällä 2006 oli yhteensä Eri hakukohteisiin tulleiden hakujen yhteismäärä oli Hauista 8 prosenttia oli ammattikorkeakoulututkinnon tai ssa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilta. Aidosti uusilta tuli yhteensä hakua eli noin 70 prosenttia kaikkien hakujen määrästä. Tiedekuntien välillä on melko suuria eroja: Taulukko 1: Korkeakoulupaikkaa vailla olevien ja aidosti uusien osuudet hauista tiedekunnittain Tiedekunta hakuja yhteensä ei opiskele korkeakoulussa % aidosti uusi % Humanistinen , ,9 Informaatiotieteiden , ,5 Kasvatustieteiden , ,3 Kauppa- ja hallintotieteiden , ,1 Lääketieteellinen , ,5 Yhteiskuntatieteellinen , ,4 Yhteensä , ,5 Liitteenä 3 on vastaava tilasto hakukohteittain eriteltynä. Humanistiseen tiedekuntaan useimmin haetaan suoraan lukion jälkeen. Eniten muissa korkeakouluissa opiskelevia puolestaan oli lääketieteellisen ja kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunnan hakijoissa, joista noin kolmanneksella oli jo opiskelupaikka. Yliopistopaikan jo omaavilta hakuja oli 2628, joista runsas 500 hakua Tampereen sta. Tampereen teknillisessä ssa kirjoilla olevilta oli hakuja 422. Seuraavaksi eniten hakuja tuli Helsingin ssa (286), Jyväskylän ssa (204) ja Turun ssa (151) opiskelevilta. Ammattikorkeakouluissa opiskelevilta hakuja oli 1912 ja niistä 230 hakua Tampereen ammattikorkeakoulusta ja 200 Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta. Hakijoiden taustat eroavat eri hakukohteissa huomattavasti. Esimerkiksi lääketieteeseen pyrkijöistä lähes joka toisella oli korkeakouluopintoja; suosituimpana valmennuspaikkana oli Tampereen teknillinen. Hoitotieteeseen pyrkivistä puolella oli ammattikorkeakoulututkinto suoritettuna, mutta ei juurikaan -opintoja. Hoitotiede onkin ainoa hakukohde, johon edellytetään ammattitutkintoa, mikä nykyään yhä yleisemmin hoitotieteessä on ammattikorkeakoulututkinto.

10 7 7. Päävalinnoissa hyväksyttyjen on kirjoittautuneiden tausta Yliopistoon päävalinnoissa hyväksytyistä kirjoittautui yhteensä 1455 jaa, joista kolmannes oli ollut jo opiskelemassa jossakin ssa tai ammattikorkeakoulussa (kuvio 1). Ei-opiskelevia kirjoittautuneista oli 966 eli 66 prosenttia. Kirjoittautuneista 147 oli suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon tai ssa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Aidosti uusia joita kirjoittautuneissa oli 856 eli 59 prosenttia. Kuvio 1: Yliopistoon kirjoittautuneiden uusien joiden tausta ssa tai amk:ssa 479; 33 % "aidosti uusi" ja 856; 59 % ei opiskellut, mutta tutkinto on tehtynä 110; 8 % Kun tarkastellaan kirjoittautuneiden taustaa hakukohteittain, havaitaan aidosti uusien osuuksissa huomattavan suurta vaihtelua eri hakukohteiden välillä. Liitteessä 4 hakukohteet on ryhmitelty muutamaan luokkaan kuten yli 80 % aidosti uusia, vain joka toinen aidosti uusi tai vain kolmannes aidosti uusia. Samassa liitetaulukossa on esitetty myös uusien ylioppilaiden lukumäärät ja prosenttiosuudet kirjoittautuneista hakukohteittain. Uusien ylioppilaiden tilannetta tarkastellaan erikseen jäljempänä luvussa 9.

11 8 Kuvio 2: Korkeakouluopiskelupaikan omanneiden on kirjoittautuneiden aiemmat opiskelupaikat syksyllä 2005 Yhteiskuntatieteellinen Lääketieteellinen Kauppa- ja hallintotieteiden Kasvatustieteiden Informaatiotieteiden Humanistinen Yhteensä % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Helsingin Turun Tampereen Jyväskylän Tampereen teknillinen muu Tampereen ammatti-korkeakoulu Pirkanmaan ammatti-korkeakoulu muu ammatti-korkeakoulu Kuviosta 2 nähdään korkeakoulupaikan omanneiden kirjoittautuneiden aiemmat opiskelupaikat lukumäärinä (opiskelupaikkoja yhteensä 523) ja suhteellisina osuuksina tiedekunnittain. Samalla henkilöllä on voinut olla useampia opiskelupaikkoja (henkilöitä hieman vajaa 500). 8. Menestyminen javalinnassa Kun päävalintojen valintamenettelyä tarkastellaan koko n tasolla, se näyttäisi suosivan ammattikorkeakouluissa tai issa aiemmin opiskelleita: Kirjoittautuneissa ei-opiskelevien prosenttiosuus on 9 prosenttiyksikköä pienempi kuin hakijoissa ja aidosti uusien joiden ryhmässä kirjoittautuneiden prosenttiosuus on 10 prosenttiyksikköä pienempi kuin hakijoissa. Taulukko 2 Korkeakoulupaikkaa vailla olevien ja aidosti uusien osuudet hakijoista ja kirjoittautuneista Yhteensä Ei-opiskelevien" hakuja Aidosti uusien hakuja lkm lkm % lkm % Hakuja , ,5 Kirjoittautuneita , ,2 Menestystä javalinnassa voidaan aineiston pohjalta tarkastella sekä yleensä ammattikorkeakouluissa ja issa opiskelleiden osalta että eritellysti muutaman n ja ammattikorkeakoulun osalta. Periaatteessa tarkastelua voitaisiin tehdä vertailemalla eroja hakijoiden ja kirjoittautuneiden suhteellisissa osuuksissa. Näin ei kuitenkaan tehdä, koska luvuissa olisi pientä epätarkkuutta sen vuoksi, että jotkut ovat olleet kirjoilla kahdessa tai useammassa koulutusyksikössä. Opiskelijavalinnassa

12 9 menestymisestä saa käsityksen myös vertaamalla kuinka paljon hakijoista eri ryhmissä on kirjoittautunut uusiksi joiksi. 12 Liitteessä 5 esitetään kaikkien hakijoiden ja aidosti uusien hakijoiden hakumäärät sekä kirjoittautuneiden osuudet hakukohteittain. Tiedekunta- ja tasolla kyse on kuitenkin hakujen määrästä, ei hakijamääristä. Liitteestä nähdään, että useimmissa hakukohteissa aidosti uusilla hakujen onnistumisprosentti jää alhaisemmaksi kuin kaikilla hakijoilla keskimäärin. Vastaavasti suuntaa antavia päätelmiä voidaan tehdä taulukossa 3 olevien haku- ja kirjoittautumislukujen perusteella eri taustaryhmien osalta. Taulukko 3: Hakujen määrät ja kirjoittautuneet eri taustojen mukaan (aiempi opiskelupaikka 13 ja suoritut tutkinnot 14 ) Hakuja yhteensä Kirjoittautuneita Kirjoittautuneita % Yhteensä ,3 Aiempi opiskelupaikka Helsingin ,4 Turun ,3 Tampereen ,7 Jyväskylän ,3 Tampereen teknillinen yo ,9 Muu ,2 Tampereen ammattikk ,4 Pirkanmaan ammattikk ,0 Muu ammattikorkeakoulu ,4 Yliopistot yhteensä ,3 Ammattikorkeakoulut yht ,6 "Ei opiskeleva" ,4 Aiemmin suoritettu tutkinto Amk-tutkinto ,3 Alempi tutkinto ,2 Ylempi tutkinto ,3 Yliopiston jatkotutkinto 8 0 0,0 "Aidosti uusi" ,1 Uusi ylioppilas ,2 Parhaiten javalinnassa menestyivät Tampereen teknillisessä ssa jo opiskelevat (hakujen määrästä kirjoittautuneita 20,9 %), Tampereen ssa opiskelevat (18,7 %) ja Helsingin ssa opiskelevat (15,4 %); yhteensä issa opiskelevien hakumäärästä kirjoittautuneita oli 14,3 prosenttia. Ammattikorkeakoulujen osalta on eritellyt tiedot Tampereen ja Pirkanmaan ammattikorkeakouluista, joista hakevat menestyivät hyvin (Tamk 17,4 % ja Piramk 13,0 %); muista ammattikorkeakouluista hakevista kirjoittautuneiden osuus jäi varsin alhaiseksi (5,4 %). Yhteensä ammattikorkeakoulujoiden tekemistä hauista kirjoittautuneiden osuus (7,6 %) oli samaa tasoa kuin niiden hakijoiden, jotka eivät opiskelleet muualla (kirjoittautui 7,4 %). Kun tilannetta tarkastellaan hakumäärien sijasta henkilötasolla, kaikista hakijoista kirjoittautui yhteensä 12 prosenttia. 12 Opiskelijavalinnassa menestymistä voidaan mitata monin eri tavoin. Arvioitaessa on muistettava, että monissa hakukohteissa hyväksyttyjä on huomattavasti enemmän kuin lopulta opiskelupaikan vastaanottaneita eli kirjoittautuneita. Esimerkiksi uusien ylioppilaiden osuus on hyväksytyissä yleensä suurempi kuin kirjoittautuneissa. 13 Aiempi opiskelu: kirjoilla suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa lukuvuonna ( ). 14 Aiemmista tutkinnoista tieto on vain vuoden 2005 loppuun mennessä suoritetuista suomalaisista ammattikorkeakoulu- tai tutkinnoista.

13 10 Koko n tasolla tarkasteltuna johtopäätös on varsin selkeä: aiempi opiskelu ssa ja suoritut tutkinnot viittaavat parempaan menestymiseen javalinnassa samoin kuin myös opiskelu paikallisessa ammattikorkeakoulussa. Uusi ylioppilas pääsee sisään hieman todennäköisemmin kuin vanhempi ylioppilas, joka ei ole opiskellut vielä muualla. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut ei juuri poikkea uudesta ylioppilaasta sisäänpääsyssä (noin 9 % hakijoista). Tiedekunnittain tai hakukohteittain voi kuitenkin olla huomattavia eroja. Esim. lääketieteen koulutusohjelmaan pääsi paikan jo omaavista 26 prosenttia kun taas ei-opiskelevista pääsi 10 prosenttia. Informaatiotutkimukseen kirjoittautui keskimäärin 22 prosenttia hakijoista; paikan omaavista puolestaan onnistui peräti 46 prosenttia. Menestymistä javalinnassa voidaan tarkastella myös vertaamalla hakukohteittain aidosti uusien osuuksia hakeneissa ja kirjoittautuneissa (liitteistä 3 ja 4). Kun ssa oli hakukohteita yhteensä 54, oli "aidosti uusien" osuus yli 40 hakukohteen osalta kirjoittautuneissa selvästi alhaisempi kuin hakijoissa. Ero oli suurimmillaan yli 30 prosenttiyksikköä (psykologia, sosiologia ja sosiaalipsykologia). Toisaalta taas joissakin hakukohteissa aidosti uusia on hakijoita ja uudeksi jaksi kirjoittautuneita liki samassa suhteessa tai paremminkin. Tällaisia ovat esim. historia, julkisoikeus, kansantaloustiede, useimmat kieliaineet, matematiikka/tilastotiede, kirjallisuustieteet ja valtio-oppi. Menestymistä javalinnoissa voidaan valottaa myös hakukertoja kuvaavilla tilastoilla (eivät sisälly tilastokeskuksen aineistoon), joita on laadittu ssa vuosittain. Vuoden 2006 päävalinnoissa ensimmäistä kertaa hakevista hyväksyttiin 13 prosenttia, toista kertaa hakevista 17 prosenttia, kolmatta kertaa hakevista 18 prosenttia ja neljättä kertaa hakevista 17 prosenttia. Hieman parempi menestys toista tai useampaa kertaa hakeneilla näkyy myös kuviosta 3, jossa on hakeneiden ja hyväksyttyjen suhteelliset osuudet hakukertojen mukaan. Eri hakukohteiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Sinnikkyys on johtanut hyvään tulokseen esimerkiksi lääketieteessä, luokanopettajan ja lastentarhanopettajan koulutuksessa, kansainvälisessä politiikassa sekä tiedotusopissa. Toisaalta on myös hakukohteita, joissa useampaan kertaan hakeminen ei näytä vaikuttavan sisäänpääsyyn.

14 11 Kuvio 3: Hakukerrat Tampereen on 2006 (vuodet ) 9. Uusien ylioppilaiden menestyminen javalinnoissa Tilastokeskuksen aineistossa ei sisältänyt tietoa hakijoiden tai kirjoittautuneiden ylioppilastutkinnon suoritusvuodesta, mutta uusien ylioppilaiden hakeutumista on on tilastoitu muutoin ylioppilastutkintotietojen perusteella. Oheisesta taulukosta selviää tilanne viiden vuoden osalta koko n tasolla. Taulukko 4: Uusien ylioppilaiden osuus päävalinnoissa Uusia ylioppilaita hakeneet 28.5 % 27.6 % 27.1 % 28.9 % 28.2 % 28.6 % valintakokeisiin osallistuneet 29.3 % 27.7 % 27.1 % 29.8 % 28.4 % 28.7 % hyväksytyt 27.4 % 26.1 % 26.2 % 27.5 % 27.8 % 29.4 % kirjoittautuneet 21.8 % 20.8 % 20.5 % 23.0 % 22.3 % 26.0 % Asetelmasta ja seuraavasta kuvasta nähdään, että uusien ylioppilaiden osuus hakijoista on viime vuosien aikana hieman kasvanut, mikä onkin n strategian mukaista. Hakeneista lähes 30 prosenttia on uusia ylioppilaita. Valintakokeisiin osallistuneista on uusia ylioppilaita lähes saman verran. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei todistusvalintaa lainkaan käytettäisi ssa. Tieto valintakokeisiin osallistuneista kattaa nimensä mukaisesti vain kokeisiin osallistuneet. Näin esimerkiksi matematiikan/tilastotieteen todistusvalinnassa sisään otetut eivät luonnollisestikaan näy alla olevassa kuviossa valintakokeisiin osallistuneissa. Myös on kirjoittautuneissa uusien ylioppilaiden määrä on hienokseltaan kasvanut, mutta on kuitenkin muutamia prosenttiyksikköjä hakijoiden ja hyväksyttyjen osuutta alhaisempi. Uusien ylioppilaiden alhaisempi osuus kirjoittautuneissa kuin hyväksytyissä johtuu pitkälti siitä, että nämä jat ovat saaneet useamman opiskelupaikan, mutta voivat kirjoittautua vain yhteen.

15 12 Kuvio 4: Uusien ylioppilaiden osuus päävalinnoissa vuosina Uusien ylioppilaiden osuus kirjoittautuneista vaihtelee huomattavasti eri tiedekunnissa ja eri hakukohteissa. On myös huomion arvoista, että uusien ylioppilaiden määrä useimmissa hakukohteissa jää huomattavasti alhaisemmaksi kuin aidosti uusien joiden määrä kuten liitteestä 4 ilmenee. Olisi kiinnostavaa tietää, miten uudet ylioppilaat käyttävät ylioppilasvuoden jälkeisen ajan ennen hakeutumista mihinkään korkeakouluun. 10. Uuden jan muotokuva Tilastokeskuksen aineistosta voidaan havainnollistaa eri hakukohteiden uusien joiden profiilia esimerkiksi seuraavien kuvioiden avulla. Ensinnäkin kirjoittautuneista voidaan erotella issa tai ammattikorkeakouluissa hakua edeltävänä syksynä opiskelleiden osuus. Toiseksi niiden osuus jotka eivät opiskelleet tuolloin, mutta olivat suorittaneet ammattikorkeakoulu- ja tai tutkinnon aiemmin. Kolmanneksi aidosti uudet jat, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin kahteen ryhmään. Kuvio 1 sivulla 7 kertoo tilanteesta koko n tasolla. Vastaavat kuviot koulutusaloittain esitetään liitteessä 6. Aineistosta voidaan eritellä kirjoittautuneiden aiemmin suorittamat ammattikorkeakoulu- ja tutkinnot, viimeksi mainitut jaoteltuna alempiin ja ylempiin korkeakoulututkintoihin. On huomattava, että ssa tai ammattikorkeakoulussa opiskelleilla (kuviossa 1) on myös saattanut olla ko. tutkintoja suoritettuna. Koko n tasolla suoritetut tutkinnot jakautuivat seuraavasti (kuvio 5):

16 13 Kuvio 5: Syksyllä 2006 kirjoittautuneiden joiden suorittamien tutkintojen taso Suoritettujen tutkintojen taso ammatti-korkeakoulu-tutkinto alempi korkeakoulu-tutkinto ylempi korkekoulu-tutkinto Edelleen aineistosta voidaan eritellä, mikä oli kirjoittautuneiden opiskelupaikka eli ssa tai ammattikorkeakoulussa opiskelleiden kotikorkeakoulu edellisenä syksynä (kuvio 6). Sama henkilö on voinut olla kirjoilla myös useammassa korkeakoulussa. Kuvio 6: Yliopistoon syksyllä 2006 kirjoittautuneiden joiden aiempi opiskelupaikka Opiskelupaikka Helsingin Turun Tampereen Jyväskylän Tampereen teknillinen muu Tampereen ammattikorkeakoulu Pirkanmaan ammattikorkeakoulu muu ammattikorkeakoulu

17 14 Kuvioita 1, 5 ja 6 vastaavat kuviot on laadittu kaikkien hakukohteiden osalta. Ne ovat saatavilla n intranetissä osoitteessa Tilastokeskuksen aineiston perusteella ei ole mahdollista hahmotella yhtä tai yksiselitteistä n uuden jan muotokuvaa. Uusien joiden profiili vaihtelee huomattavasti eri hakukohteissa ja joiden tyypittely edellyttää useimmiten myös kokemusperäistä ja tilastollista tietoa valinnan jälkeisestä opintojen kulusta. Yliopistoon voidaan hakea monessa eri tarkoituksessa: toiset tulevat tavoittelemaan tutkintoa, toiset tulevat täydentämään opintojaan ja löytyy heitäkin, joille opiskelu sinänsä ei ole ensisijainen tavoite. Seuraavassa asetelmassa on hahmoteltu millaisin tavoittein tai aikomuksin ja voi pyrkiä tutkinto-opiskeluoikeuden hankkimaan: Tutkintotavoitteiset - osa-aikaiset tai täyspäiväiset jat 1. Ensimmäisen opiskelupaikan saaneet (ensimmäinen tutkinto-oikeus) A. Ensisijainen opiskelupaikka (ovat päässeet sisälle sinne, mihin ovat halunneet) B. Toissijainen opiskelupaikka (eivät omasta mielestä ensisijaisessa opiskelupaikassa) - Opiskelevat parantaakseen mahdollisuuksiaan päästä haluamaansa opiskelupaikkaan ja jättävät opintonsa, jos pääsevät ensisijaiseen kohteeseen (esim. TTY:sta lääketieteelliseen) - Tyytyvät toissijaiseen opiskelupaikkaan, ja opiskelevat täysipainoisesti 2. Aiemmin opiskelupaikan vastaanottaneet (toinen tutkinto-oikeus) A. Ei tutkintoa i. Hakevat toissijaisesta vaihtoehdosta ensisijaiseen ii. Hakevat uuden mielenkiinnon kohteensa mukaisesti uudelleen Perusteita uuden opiskelupaikan hankkimiselle mm. - Opetuksen laatu ja painopistealueet - Yliopistostatus - Yliopiston imago - Opiskelualan kiinnostavuus/ensisijaisuus - Paikkakunta - Alle 25-vuotiaat nuoret aikuiset: ovat hakeneet ammatilliseen koulutukseen työmarkkinatuen saamiseksi B. Tutkinnon suorittaneet i. Ammattikorkeakoulupohjalta -opintoihin - oman ammattiosaamisen täydentäminen ja kohottaminen ii. Toisen tutkinnon suorittaminen - Työelämän tarpeisiin tähtäävä koulutus (esim. perinteellinen DI-KTM - yhdistelmä) sekä omaa tiedonintressiä tukeva tutkintotavoitteinen opiskelu Opintojaan täydentävät - osa-aikaiset tai täyspäiväiset jat A. Sivuaineen hankkiminen (tutkintoon liitettävä tai tutkintoa täydentävä sivuaine) 15 B. Opiskeluoikeuden hankkiminen (mahdollisen tulevan täydennyskoulutustarpeen tai halun turvaamiseksi) Muusta syystä opiskelupaikan hankkineet A. opintososiaaliset etujen vuoksi opiskelupaikan vastaanottavat (esimerkiksi jakortin tuomat edut, opintotuki) B. -jan statusta haluavat 15 Mikäli valtakunnallinen JOO-järjestelmä toimisi tarkoituksenmukaisesti, tällaisia tutkinto-oikeuksia ei tarvittaisi.

18 Pohdintaa mahdollista jatkotoimista Päävalintoja koskeva tilastotieto antaa aihetta moniin pää- ja erillisvalintojen suhdetta, aloituspaikkojen mitoitusta ja javalintojen toteutusta koskeviin, osin myös koulutuspoliittisiin pohdintoihin. Etenkin n kannalta on tärkeätä, että aloituspaikat on mitoitettu ja valintaperusteet laadittu siten, että koulutukseen saadaan riittävästi opinnoissaan menestyviä tutkintotavoitteisia joita, jotka suorittavat opintonsa kohtuullisessa ajassa. Tätä lienee pidettävä javalintojen onnistumisen keskeisenä arviointiperusteena yhtä hyvin niin joiden, koulutusyksiköiden kuin yhteiskunnankin kannalta. Yliopistolla on mahdollisuus tiettyyn määrän asti vaikuttaa omilla ratkaisuillaan, kuten koulutustarjonnalla, hakuinformaatiolla sekä valintaperusteilla potentiaalisiin hakijoihin. Itse hakumenettelyllä, valintakokeilla sekä muilla valintakriteereillä voidaan vaikuttaa suoremmin sta opiskelupaikan saaviin, siis hyväksyttyihin. Yliopistolla ei kuitenkaan juuri ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, ketkä opiskelupaikan vastaanottavat, näin erityisesti jos hakija on saanut jonkin toisen opiskelupaikan. Yliopiston sisäisiä kysymyksiä 1. Tilastokeskuksesta tilattu aineisto antaa siinä määrin uutta tietoa n uusien joiden taustasta, että tilannetta on aiheellista tarkastella tiedekunnissa ja laitoksilla seuraavien vuosien aloituspaikkamääriä ja javalinnan perusteita valmisteltaessa. Vaikka tilanne vaihteleekin paljon eri hakukohteissa, voidaan otaksua, että useissa tiedekunnissa ja hakukohteissa ei saa suunnittelemaansa määrää tutkintotavoitteisesti ja päätoimisesti opintoja harjoittavia joita, vaikka aloituspaikkakiintiöt täyttyvät. Uusien joiden määrä tulisi olla kussakin tiedekunnassa sellainen, että tutkintotavoitteet tullaan aikanaan saavuttamaan. Yliopiston rahoitus perustuu suurelta osalta sovittuihin tutkintotavoitteisiin ja niiden toteutumiseen. 2. Valintakokeisiin pohjautuvaa valintamenettelyä on ssa perinteellisesti kannatettu, koska sen on katsottu antavan tasavertaiset mahdollisuudet paikoista kilvoitteluun aiemmasta koulumenestyksestä riippumatta. Valintakokeen käyttökelpoisuutta yksinomaisena valintaperusteena on aiheellista vakavasti epäillä, jos valintakoe näyttää suosivan alan korkeakoulututkinnon tai -opintoja jo aiemmin suorittaneita. Kesän päävalinnoissa uudet ylioppilaat ja vailla korkeakoulupaikkaa olevat tulisi asettaa etusijalle. 3. Olisi pohdittava kaksiportaisen perustutkintomallin kehittelyä ja soveltamista siten, että yhä useampi mahdollisesti toissijaiselle opiskelupaikalle tai opiskelualalle päässyt suorittaisi kuitenkin siinä kandidaatin tutkinnon ja hakeutuisi vasta sen jälkeen ensisijaisemman alan maisteriopintoihin. 4. Koulutuksen ja opetuksen suunnittelun kannalta olisi tärkeätä kulloinkin tietää, mikä on uusien joiden opinnollinen tausta, sekä miten eri valintaväyliltä ja eri opiskelutaustalta valitut edistyvät opinnoissaan. Yhtä lailla tarvittaisiin tietoa Tampereen sta mahdollisesti muihin ihin ja korkeakouluihin siirtyvistä. Yliopiston jatietojärjestelmä ei sisällä tietoa uusien joiden aiemmista opiskeluoikeuksista ja suoritetuista opinnoista muiden kuin Tampereen ssa opiskelleiden osalta. Yliopisto ei myöskään useimmiten saa tietoa jansa siirtymistä opiskelemaan muualle tai opintojen tosiasiallisesta keskeyttämisestä. Opintojen kulkua koskeva seuranta jää osaltaan vaillinaiseksi.

19 5. Selvityksen perusteella näyttää siltä, että n javalintojen kehittämisstrategia (lukuvuodelta ) on syytä ottaa tarkistettavaksi, koska joidenkin tavoitteiden saavuttamisessa ei ole edistytty vielä riittävästi. 6. Vastaava selvitys on aiheellista teettää uudelleen parin vuoden kuluttua, jos tietoja ei muutoin saada käyttöön opetusministeriön myötävaikutuksella. Valtakunnallisia kysymyksiä 7. Yliopistojen välinen suhteellisen suuri joiden liikkuvuus herättää kysymyksiä myös useiden samanaikaisten tutkinto-oikeuksien käytön seuraamisesta (etenkin laadunvarmistuksen osalta tutkintojen kokoamista ja opintojen hyväksilukemista koskevissa menettelyissä), kaksiportaisen perustutkintojärjestelmän kehittämisestä ottamaan paremmin huomioon alan vaihdot (edellä kohta 3) sekä eri alojen koulutuksen mitoituksen onnistuneisuudesta 8. Valtakunnallinen jen välinen JOO-sopimuspohjainen järjestelmä olisi aiheellista arvioida, koska tutkinto-opiskeluoikeuksia mahdollisesti edelleen hankitaan sivuaineopiskelua varten. 9. Edellä mainitut, myös jen sisäiset tietotarpeet, tyydyttäisi valtakunnallinen opinto-oikeus- ja tutkintorekisteri, jota opetusministeriö ja korkeakoulut voisivat käyttää koulutuksen mitoitussuunnittelun tukena ja määrättyihin opinto-oikeuksien myöntämistä ja käyttöä koskeviin viranomaiskyselyihin. 10. Opintojen kulkua koskevien indikaattorien käyttö esimerkiksi korkeakoulujen tulosrahoituksessa on kyseenalaista, koska lähtökohtatilanne (etenkin tutkintotavoitteisesti opiskelevien osuus uusista joista) voi vaihdella huomattavasti oppiaineesta ja sta toiseen. 11. Aineisto johtaa väistämättä pohdintaan kansalaisten tasavertaisten kouluttautumismahdollisuuksien turvaamisesta ja valintamenettelyjen oikeudenmukaisuudesta. Onko yhteiskunnan kannalta hyväksyttävää, että toisille nuorille ja aikuisille kasautuu useita yhteiskunnan kustantamia korkeakoulutason koulutuspaikkoja, kun samanaikaisesti toiset ovat syrjäytymisvaarassa odottaessaan vuosia koulutukseen pääsyä tai jääden kokonaan soveltuvaa koulutusta paitsi? 16 Käsitteet: Aidosti uusi viittaa tässä selvityksessä sellaiseen henkilöön, joka ei ole opiskellut lukuvuonna (siis ) suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa eikä ole suorittanut suomalaista ammattikorkeakoulu- tai tutkintoa vuoden 2005 loppuun mennessä. Aidosti uusissa saattaa siis olla ulkomailla tutkinnon suorittaneita ja opiskelleita. Ei-opiskeleva viittaa tässä selvityksessä niihin henkilöihin, joilla ei ole ollut opiskelupaikkaa missään suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa Ei-opiskelevissa saattaa olla ulkomailla opiskelleita sekä ko. ajankohtaa aiemmin tai myöhemmin suomalaisessa ssa tai ammattikorkeakoulussa opiskelleita.

20 HAKENEET hakukohde yhteensä Helsingin Turun Tampereen opiskelupaikka tutkinto mennessä (henkilö voi esiintyä useassa eri sarakkeessa) opiskelu (henkilö voi esiintyä useassa sarakk.) ei opiskellut, Jyväskylän Tampereen teknillinen muu Tampereen ammattikorkeakoulu Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ssa tai amk:ssa ei opiskellut muu ammattikorkeakoulu ammattikorkeakoulututkinto alempi korkeakoulututkinto ylempi korkekoulututkinto mutta on suoritanut tutkinnon aidosti uusi ja Yhteensä 0 0 Aluetiede Bioteknologian koulutusohjelma Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisterikoul Englantilainen filologia Etnomusikologia Filosofia Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi Hallintotiede Historia Hoitotyön johtamisen koulutusohjelma Hoitotyön opettamisen koulutusohjelma Informaatiotutkimus Julkisoikeus Kansainvälinen politiikka Kansantaloustiede Kunnallisalan koulutus Käännöstiede (englanti) Käännöstiede (saksa) Käännöstiede (venäjä) Laskentatoimi Lastentarhanopettajan koulutus Logopedia Luokanopettajan koulutus Lääketieteen koulutusohjelma Markkinointi Matematiikan aineenopettajan koulutus Matematiikka/tilastotiede Pohjoismaiset kielet Psykologia Puheoppi Ranskan kieli Saksan kieli ja kulttuuri Slaavilainen filologia Sosiaalipolitiikka Sosiaalipolitiikka, Porin yksikkö Sosiaalipsykologia Sosiaalityö Sosiaalityö, Porin yksikkö Sosiologia Sosiologia, Porin yksikkö Suomen kieli Suomen kirjallisuus Teatterin ja draaman tutkimus Teatterityön koulutusohjelma Tiedotusoppi Tiedotusoppi, kuvajournalismin linja Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma Vakuutustiede Valtio-oppi Vero-oikeus Yleinen kirjallisuustiede Ympäristöpolitiikka Yrityksen hallinto Yritysjuridiikka

21 HAKENEET hakukohde yhteensä Helsingin Turun Tampereen opiskelupaikka tutkinto mennessä (henkilö voi esiintyä useassa eri sarakkeessa) opiskelu (henkilö voi esiintyä useassa sarakk.) ei opiskellut, Jyväskylän Tampereen teknillinen muu Tampereen ammattikorkeakoulu Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ssa tai amk:ssa ei opiskellut muu ammattikorkeakoulu ammattikorkeakoulututkinto alempi korkeakoulututkinto ylempi korkekoulututkinto mutta on suoritanut tutkinnon aidosti uusi ja Yhteensä 0 Aluetiede % 1 % 3 % 0 % 3 % 3 % 7 % 2 % 5 % 24 % 76 % 2 % 1 % 5 % 7 % 69 % Bioteknologian koulutusohjelma % 3 % 1 % 2 % 7 % 11 % 3 % 4 % 6 % 36 % 64 % 2 % 1 % 2 % 2 % 62 % Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisterikoul % 2 % 7 % 1 % 1 % 4 % 2 % 2 % 4 % 22 % 78 % 8 % 5 % 2 % 11 % 67 % Englantilainen filologia % 1 % 1 % 1 % 2 % 4 % 2 % 0 % 5 % 16 % 84 % 1 % 0 % 1 % 2 % 83 % Etnomusikologia 40 3 % 0 % 0 % 0 % 0 % 10 % 5 % 5 % 13 % 33 % 68 % 5 % 0 % 5 % 5 % 63 % Filosofia % 1 % 6 % 1 % 2 % 5 % 2 % 1 % 4 % 21 % 79 % 1 % 0 % 3 % 2 % 77 % Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi % 0 % 6 % 1 % 5 % 10 % 6 % 5 % 7 % 38 % 62 % 5 % 0 % 10 % 7 % 55 % Hallintotiede % 1 % 6 % 1 % 3 % 4 % 2 % 4 % 5 % 26 % 74 % 11 % 2 % 8 % 15 % 60 % Historia % 0 % 3 % 0 % 1 % 2 % 2 % 1 % 6 % 15 % 85 % 1 % 0 % 1 % 1 % 83 % Hoitotyön johtamisen koulutusohjelma % 0 % 0 % 0 % 1 % 1 % 0 % 2 % 3 % 6 % 94 % 46 % 0 % 0 % 40 % 54 % Hoitotyön opettamisen koulutusohjelma % 0 % 0 % 0 % 1 % 1 % 0 % 1 % 4 % 6 % 94 % 49 % 0 % 0 % 44 % 49 % Informaatiotutkimus % 1 % 3 % 3 % 2 % 8 % 1 % 1 % 6 % 25 % 75 % 5 % 1 % 7 % 10 % 65 % Julkisoikeus % 1 % 7 % 0 % 0 % 4 % 2 % 2 % 7 % 21 % 79 % 6 % 0 % 7 % 11 % 68 % Kansainvälinen politiikka % 1 % 5 % 1 % 2 % 5 % 1 % 1 % 6 % 21 % 79 % 4 % 0 % 1 % 5 % 75 % Kansantaloustiede % 1 % 4 % 1 % 5 % 10 % 2 % 0 % 12 % 35 % 65 % 3 % 0 % 4 % 6 % 60 % Kunnallisalan koulutus % 1 % 3 % 1 % 0 % 7 % 3 % 4 % 9 % 27 % 73 % 5 % 1 % 11 % 12 % 62 % Käännöstiede (englanti) % 1 % 2 % 1 % 2 % 5 % 1 % 0 % 3 % 15 % 85 % 2 % 0 % 1 % 2 % 83 % Käännöstiede (saksa) 90 0 % 2 % 0 % 1 % 0 % 3 % 3 % 0 % 6 % 16 % 84 % 1 % 0 % 0 % 1 % 83 % Käännöstiede (venäjä) 63 2 % 0 % 2 % 0 % 2 % 6 % 0 % 0 % 2 % 11 % 89 % 5 % 0 % 3 % 6 % 83 % Laskentatoimi % 1 % 6 % 1 % 6 % 12 % 1 % 0 % 12 % 39 % 61 % 6 % 0 % 4 % 8 % 53 % Lastentarhanopettajan koulutus % 1 % 1 % 1 % 0 % 2 % 0 % 1 % 7 % 13 % 87 % 2 % 0 % 0 % 2 % 85 % Logopedia % 2 % 4 % 0 % 0 % 2 % 0 % 1 % 6 % 15 % 85 % 4 % 0 % 1 % 5 % 80 % Luokanopettajan koulutus % 1 % 2 % 2 % 1 % 5 % 0 % 1 % 9 % 22 % 78 % 5 % 3 % 1 % 7 % 71 % Lääketieteen koulutusohjelma % 1 % 2 % 4 % 14 % 11 % 2 % 4 % 6 % 43 % 57 % 3 % 1 % 3 % 5 % 52 % Markkinointi % 1 % 2 % 0 % 2 % 9 % 1 % 1 % 12 % 29 % 71 % 4 % 0 % 1 % 5 % 66 % Matematiikan aineenopettajan koulutus 62 0 % 0 % 2 % 3 % 6 % 5 % 0 % 2 % 10 % 27 % 73 % 6 % 2 % 3 % 6 % 66 % Matematiikka/tilastotiede % 0 % 1 % 0 % 3 % 4 % 2 % 0 % 4 % 15 % 85 % 1 % 0 % 3 % 3 % 82 % Pohjoismaiset kielet % 0 % 1 % 0 % 0 % 5 % 2 % 3 % 4 % 16 % 84 % 3 % 0 % 1 % 2 % 82 % Psykologia % 1 % 5 % 1 % 1 % 7 % 1 % 1 % 7 % 24 % 76 % 3 % 0 % 5 % 5 % 71 % Puheoppi 67 1 % 1 % 3 % 0 % 4 % 6 % 1 % 1 % 7 % 25 % 75 % 1 % 0 % 3 % 3 % 72 % Ranskan kieli 99 0 % 0 % 1 % 0 % 1 % 5 % 0 % 0 % 5 % 12 % 88 % 3 % 0 % 3 % 4 % 84 % Saksan kieli ja kulttuuri % 0 % 1 % 2 % 1 % 8 % 3 % 0 % 4 % 19 % 81 % 1 % 0 % 1 % 1 % 80 % Slaavilainen filologia 49 0 % 0 % 2 % 0 % 4 % 4 % 0 % 0 % 2 % 12 % 88 % 4 % 0 % 2 % 4 % 84 % Sosiaalipolitiikka % 1 % 4 % 2 % 1 % 2 % 2 % 4 % 11 % 26 % 74 % 4 % 1 % 2 % 5 % 69 % Sosiaalipolitiikka, Porin yksikkö 40 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 3 % 25 % 28 % 73 % 15 % 0 % 0 % 13 % 60 % Sosiaalipsykologia % 0 % 3 % 2 % 0 % 4 % 2 % 2 % 2 % 17 % 83 % 4 % 0 % 2 % 6 % 77 % Sosiaalityö % 0 % 2 % 1 % 0 % 2 % 1 % 3 % 10 % 19 % 81 % 14 % 0 % 1 % 14 % 68 % Sosiaalityö, Porin yksikkö % 2 % 2 % 2 % 0 % 1 % 0 % 1 % 17 % 24 % 76 % 27 % 1 % 3 % 26 % 50 % Sosiologia % 0 % 4 % 2 % 0 % 8 % 1 % 0 % 8 % 23 % 77 % 3 % 1 % 1 % 4 % 73 % Sosiologia, Porin yksikkö 58 2 % 0 % 2 % 0 % 0 % 7 % 0 % 0 % 9 % 17 % 83 % 5 % 2 % 3 % 7 % 76 % Suomen kieli % 1 % 3 % 3 % 1 % 5 % 2 % 2 % 7 % 25 % 75 % 1 % 0 % 2 % 2 % 73 % Suomen kirjallisuus % 1 % 3 % 0 % 1 % 2 % 0 % 0 % 5 % 14 % 86 % 1 % 0 % 1 % 2 % 84 % Teatterin ja draaman tutkimus 74 0 % 1 % 1 % 3 % 0 % 0 % 0 % 1 % 5 % 12 % 88 % 7 % 0 % 0 % 7 % 81 % Teatterityön koulutusohjelma % 1 % 2 % 2 % 0 % 5 % 1 % 1 % 13 % 24 % 76 % 2 % 0 % 1 % 3 % 73 % Tiedotusoppi % 1 % 4 % 2 % 1 % 5 % 1 % 1 % 7 % 22 % 78 % 2 % 0 % 2 % 4 % 75 % Tiedotusoppi, kuvajournalismin linja % 0 % 5 % 2 % 1 % 7 % 2 % 0 % 7 % 24 % 76 % 7 % 0 % 1 % 7 % 69 % Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma % 2 % 2 % 1 % 5 % 7 % 2 % 1 % 16 % 35 % 65 % 4 % 0 % 2 % 4 % 61 % Vakuutustiede % 1 % 4 % 1 % 5 % 10 % 2 % 1 % 14 % 39 % 61 % 3 % 0 % 3 % 4 % 56 % Valtio-oppi % 1 % 3 % 2 % 2 % 4 % 1 % 0 % 11 % 24 % 76 % 1 % 0 % 1 % 1 % 75 % Vero-oikeus % 1 % 5 % 0 % 2 % 13 % 2 % 2 % 12 % 38 % 62 % 6 % 0 % 7 % 9 % 53 % Yleinen kirjallisuustiede % 1 % 2 % 0 % 2 % 4 % 2 % 0 % 4 % 16 % 84 % 0 % 1 % 0 % 1 % 83 % Ympäristöpolitiikka 87 1 % 3 % 6 % 2 % 1 % 5 % 2 % 0 % 11 % 31 % 69 % 5 % 1 % 2 % 3 % 66 % Yrityksen hallinto % 0 % 3 % 1 % 4 % 9 % 2 % 1 % 12 % 33 % 67 % 6 % 0 % 4 % 8 % 59 % Yritysjuridiikka % 0 % 5 % 0 % 3 % 9 % 0 % 1 % 13 % 31 % 69 % 7 % 0 % 3 % 8 % 61 %

22 KIRJOITTAUTUNEET hakukohde yhteensä Helsingin Turun Tampereen opiskelupaikka tutkinto mennessä (henkilö voi esiintyä useassa eri sarakkeessa) opiskelu (henkilö voi esiintyä useassa sarakk.) ei opiskellut, Jyväskylän Tampereen teknillinen muu Tampereen ammattikorkeakoulu Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ssa tai amk:ssa ei opiskellut muu ammattikorkeakoulu ammattikorkeakoulututkinto alempi korkeakoulututkinto ylempi korkekoulututkinto mutta on suoritanut tutkinnon aidosti uusi ja Yhteensä Aluetiede Bioteknologian koulutusohjelma Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen maisterikoul Englantilainen filologia Etnomusikologia Filosofia Finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi Hallintotiede Historia Hoitotyön johtamisen koulutusohjelma Hoitotyön opettamisen koulutusohjelma Informaatiotutkimus Julkisoikeus Kansainvälinen politiikka Kansantaloustiede Kunnallisalan koulutus Käännöstiede (englanti) Käännöstiede (saksa) Käännöstiede (venäjä) Laskentatoimi Lastentarhanopettajan koulutus Logopedia Luokanopettajan koulutus Lääketieteen koulutusohjelma Markkinointi Matematiikan aineenopettajan koulutus Matematiikka/tilastotiede Pohjoismaiset kielet Psykologia Puheoppi Ranskan kieli Saksan kieli ja kulttuuri Slaavilainen filologia Sosiaalipolitiikka Sosiaalipolitiikka, Porin yksikkö Sosiaalipsykologia Sosiaalityö Sosiaalityö, Porin yksikkö Sosiologia Sosiologia, Porin yksikkö Suomen kieli Suomen kirjallisuus Teatterin ja draaman tutkimus Teatterityön koulutusohjelma Tiedotusoppi Tiedotusoppi, kuvajournalismin linja Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma Vakuutustiede Valtio-oppi Vero-oikeus Yleinen kirjallisuustiede Ympäristöpolitiikka Yrityksen hallinto Yritysjuridiikka

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus

Opinto-ohjauksen koulutuspäivä Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus Opinto-ohjauksen koulutuspäivä 14.1.2004 Opiskelijavalinnat tilastojen valossa Sari Pulkkinen, Tietokonekeskus Tampereen yliopisto Ensisijaisten hakijoiden lukumäärä 1994 2003 16 000 15 000 KOTA 14 842

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena TAMPEREEN YLIOPISTO 23.9.2014 Lukuvuonna 2013-2014 valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena 0 1-29 30-44 45-54 55-59 60- yht. IBT LUO Bioteknologian tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt 1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

uusi ylioppilas = sama kevät ja edellinen syksy jokainen henkilö esiintyy kussakin luvussa vain kerran

uusi ylioppilas = sama kevät ja edellinen syksy jokainen henkilö esiintyy kussakin luvussa vain kerran Uusien ylioppilaiden osuus päävalinnoissa hakeneet 28,5 % 27,6 % 27,1 % 28,9 % 28,2 % 28,6 % 27,6 % 28,1 % valintakokeisiin osallistuneet 29,3 % 27,7 % 27,1 % 29,8 % 28,4 % 28,7 % 28,3 % 29,3 % hyväksytyt

Lisätiedot

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa?

Kuinka suuri osa opiskelupaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville syksyn 2014 haussa? 9. Usein kysytyt kysymykset Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa korkeakoulut voivat oman päätöksensä mukaan varata paikkoja

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe

Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe Birgitta Vuorinen, Ilmari Hyvönen 14.12.2012 Aiheita Lainsäädäntötyön eteneminen

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Oulun yliopiston koulutustarjonta n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen, vaihe II Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan (OKM) Opiskelijavalintoja uudistamalla pyritään alentamaan korkeakouluopintojen aloittamisikää, saamaan

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 7.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen valinnoissa: tilastoja Miksi opiskelijavalintoja

Lisätiedot

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen

Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Ilmari Hyvönen Lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus 3.11.2017 Ilmari Hyvönen 1 Aiheita Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen koulutuksen suorittaneet korkeakoulujen

Lisätiedot

Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta. Outi Sirniö ja Elina Tuusa

Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta. Outi Sirniö ja Elina Tuusa Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta Outi Sirniö ja Elina Tuusa Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2010... 2 Taulukko

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Opopatio Ilmari Hyvönen Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Opopatio 13.10.2017 Ilmari Hyvönen Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon ja ammatillisen

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista

Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Erityisasiantuntija Joni Penkari, Opetushallitus Ajankohtaista opiskelijavalinnoista Yliopistojen opintoasiainpäivien työpaja Työpajan rakenne Ajankohtaista opiskelijavalintojen kehittämisen yleisestä

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto n koulutustarjonta ja valintaperusteet Sisällys 1. Opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 2. Hakukohteet kevään 2020 yhteishaussa 3. Kevään 2020 aikataulu 4. Ota yhteyttä! 2 Opiskelijavalintojen

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN HUOLTAJAILTA 29.11.2017 TERVETULOA! Lukion viimeisenä vuonna nuoren mielessä on monia kysymyksiä Mitä haluan omalta tulevaisuudeltani? Mikä minusta

Lisätiedot

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus

Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus 9.11.2018 Opintopäällikkö Katja Arola Opiskelijavalinta 2019 Valinta 2019 Vuonna 2019 oikeustieteelliselle alalle avataan todistusvalinta

Lisätiedot

Sisällys. 1 Johdanto... 3. 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2012... 4

Sisällys. 1 Johdanto... 3. 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2012... 4 OPISKELIJAVALINNAT RAPORTTI 2012 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnat vuonna 2012... 4 Taulukko 1. Valtiotieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2012 hakeneet, hyväksytyt

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke

Jatkokoulutukseen hakeutuminen. Paimion lukion vanhempainilta ke Jatkokoulutukseen hakeutuminen Paimion lukion vanhempainilta ke 31.10.2018 Ohjausta jatko-opintoihin Opotunneilla ja infoissa Henkilökohtaisessa ohjauksessa Erilaisissa tapahtumissa: Turun korkeakoulujen

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015

OPISKELIJAVALINTA 2016. Arja Hiltunen 9.11.2015 OPISKELIJAVALINTA 2016 Arja Hiltunen 9.11.2015 Opiskelijavalinta uudistuksen II vaihe koskee syksyllä 2016 alkavaa koulutusta osa korkeakoulupaikoista varataan ensikertalaisille yhdenpaikan säännös koskee

Lisätiedot

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista

OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden 29.9.2011 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden YKY Vuoden 2011 alusta toimintansa aloittaneessa yksikössä oppiaineita vanhoista

Lisätiedot

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ

Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä KSHJ Uudistuksen ensimmäinen vaihe v. 2014 6.11.2012 1 Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään (H.Siren OKM) Tavoitteet: Korkeakouluista valmistuneiden

Lisätiedot

Valintakokeiden lukuurakka. Ylioppilastutkinnon arvosanoilla suurempi merkitys

Valintakokeiden lukuurakka. Ylioppilastutkinnon arvosanoilla suurempi merkitys Tätä Opiskelijavalinta sivua et voi muokata uudistuu Valintakokeiden lukuurakka pienentyy Ylioppilastutkinnon arvosanoilla suurempi merkitys Tarjotaan vaihtoehtoisia tapoja hakeutua korkeakoulutukseen

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

Lukuohje. Oulun yliopisto

Lukuohje. Oulun yliopisto Lukuohje TIETOA TARJOLLA Näillä sivuilla on tarjolla tietoa lukioista yliopistoihin johtavista opintopoluista ja myös opintomenestyksestä. Aitoon tieteelliseen tapaan tieto esitetään usein lukuina, joita

Lisätiedot

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous 25.10.2017 1 Aiheita Miksi opiskelijavalintoja uudistetaan? Opiskelijavalintauudistuksen valmistelu Ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2016

Koulutukseen hakeutuminen 2016 Koulutus 2017 Koulutukseen hakeutuminen 2016 Vain kolmannes uusista ylioppilaista sijoittui välittömästi jatko-opintoihin, peruskoulun päättäneistä opintoja jatkoivat lähes kaikki Tilastokeskuksen koulutustilastojen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA VALINTAPERUSTEET 2017 KOULUTUKSEN KUVAUS Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri (KTM), pääaine laskentatoimi Opintojen laajuus: 120 opintopistettä

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittämisstrategia

Opiskelijavalintojen kehittämisstrategia TAMPEREEN YLIOPISTO Työryhmän ehdotus 14.5.2008 Opiskelijavalintojen kehittämisstrategia 1 Strategian tarkistamisen tausta Opiskelijavalintojen tarkastelu on rajattu tässä peruskoulutusvaiheeseen, kandidaatin

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH

Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet IH Korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittäminen - toimenpiteet 2017-2020 IH 22.8.2017 Taustaa Tulossopimuksissa sovittu, että pitkäkestoista valmentautumisesta edellyttävistä pääsykokeista luovutaan 2018

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2015

Koulutukseen hakeutuminen 2015 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2015 Uusista ylioppilaista lähes 70 prosenttia jäi koulutuksen ulkopuolelle Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2015 uusista ylioppilaista 32 prosenttia

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011

Sosiaalityö ammattina. Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö ammattina Mikko Mäntysaari 6.2.2011 Sosiaalityö tarkoittaa monia asioita: Sosiaalityö -käsitteellä viitataan ammattiin, oppialaan ja tutkimukseen. Eri maissa sosiaalityön koulutusratkaisut

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Uusien opiskelijoiden aikaisempi koulutus ja päällekkäishaku Vajaa puolet ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista suoraan peruskoulusta Toisen asteen

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012

Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012 Pohdintoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaiheesta Ilmari Hyvönen 17.10.2012 Aiheita Valtioneuvoston linjaukset Käsitteet Miten toinen vaihe toteutettaisiin Miten iso osuus valituista

Lisätiedot

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia)

Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Pirjo Jonsson-Fuchs (UEF), Mari Kähkönen (UEF), Riikka Kaasinen (Karelia) Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa korkeakouluje nyhteishaussa, yhdellä sähköisellä

Lisätiedot

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi 16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi Hammaslääketieteellinen Hammaslääketiede Humanistinen Aate- ja oppihistoria Englantilainen filologia Englantilainen filologia (aineenopettaja) Germaaninen filologia Historia

Lisätiedot

Valintakoepisteet ja opintomenestys vuosina

Valintakoepisteet ja opintomenestys vuosina Minna Parviainen Valintakoepisteet ja opintomenestys vuosina 2002 2006 TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS TAMPEREEN YLIOPISTO D 2007 10 TAMPERE 2007 TAMPEREEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden

Lisätiedot

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat

Lisätiedot

Minne ja miten lukion jälkeen? Syksy 2017 Jyväskylän Lyseon lukio

Minne ja miten lukion jälkeen? Syksy 2017 Jyväskylän Lyseon lukio Minne ja miten lukion jälkeen? Syksy 2017 Jyväskylän Lyseon lukio Koulutusjärjestelmä Suomessa Kuva: Tabletkoulu Lähde: Tabletkoulu Korkeakoulujen tarjonta, esim. JKL Jyväskylän ammattikorkeakoulu Kulttuuriala

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2013

Koulutukseen hakeutuminen 2013 Koulutus 2015 Koulutukseen hakeutuminen 2013 Joka kymmenes korkeakoulujen uusi opiskelija suorittanut aiemmin korkeakoulututkinnon Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan lähes 12 prosenttia alemman

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut

Ohjauksen ajankohtaisinfo Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 1 Ohjauksen ajankohtaisinfo 22.1.2016 Ajankohtaista korkea-asteen koulutuksen haku- ja valintamenettelyistä Karelia-amk/Hakijapalvelut 2 Korkeakoulujen yhteishaku Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Opiskelijavalinnat TILASTOJA 2017

Opiskelijavalinnat TILASTOJA 2017 Opiskelijavalinnat TILASTOJA 2017 Opiskelijavalinnat 2017 PÄÄVALINTA: PÄÄSYKOEVALINTA, OPINTO-OIKEUS KANDI+MAISTERI MAISTERIVAIHEEN VALINNAT: Monikieliset maisteriohjelmat (talvihaku) Kotimaiskieliset

Lisätiedot

Korkeakoulujen valintojen uudistukset

Korkeakoulujen valintojen uudistukset Korkeakoulujen valintojen uudistukset Riku Hanhinen 10.11. Opintopolku ja muut oppijan palvelut -tilaisuus Johdanto Mikä muuttuu 2018? Mikä muuttuu 2019? Mikä muuttuu 2020? Mistä löydän lisätietoa? 2 Alatunnisteteksti

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Peruskoulun päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön hakeutuminen Välitön pääsy jatko-opintoihin helpottui peruskoulun päättäneillä mutta vaikeutui uusilla

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Kasvatustieteet

Kasvatustieteet Kasvatustieteet 2013-15 KASVATUSTIETEET 2013-15, N =5284 MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET Kasvatustieteisiin valituilla opiskelijoilla lyhyen matematiikan paino (49 %) on suuri, jopa suurin kaikista tutkintonimikkeistä.

Lisätiedot

Tule opiskelemaan Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle. Dinah Arifulla, opinto-ohjaaja & Anna Axelin, Tohtorikoulutettava

Tule opiskelemaan Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle. Dinah Arifulla, opinto-ohjaaja & Anna Axelin, Tohtorikoulutettava Tule opiskelemaan Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle Dinah Arifulla, opinto-ohjaaja & Anna Axelin, Tohtorikoulutettava 10.11.2010 http://www.med.utu.fi/hoitotiede/ Turun yliopisto, Lääketieteellinen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013

Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 Hakujärjestelmät - opiskelijavalinta 2014 ja valmistautuminen vuoteen 2015 15.11.2013 SARI PULKKINEN LÄHDE: OPH/PENKARI Oppijan verkkopalvelut Todennetun osaamisen rekisteri Ilmoittautuminen ja haku esi-

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Miksi osa opiskelupaikoista varataan henkilöille, joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai tutkintoa korkeakoulussa?

Miksi osa opiskelupaikoista varataan henkilöille, joilla ei ole vielä opiskelupaikkaa tai tutkintoa korkeakoulussa? VASTAUKSIA USEIN ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN KORKEAKOULUJEN OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISESTA Miten opiskelijavalintojen uudistus toteutetaan vaiheittain? Opiskelijavalintauudistuksen ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Biologia (ruotsinkielinen valinta) to 21.5.2015 klo 9.00-13.00, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Turku Biologia (suomenkielinen valinta)

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen. Sari Pulkkinen

Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen. Sari Pulkkinen Opiskelijavalinnan valtakunnalliset kehityssuunnat ja sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittäminen Sari Pulkkinen 29.9.2011 Vuonna 2010 kevään ylioppilastutkinnossa hyväksyttiin 28 795 kokelasta yliopistoihin

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2017

Koulutukseen hakeutuminen 2017 Koulutus 2018 Koulutukseen hakeutuminen 2017 Uusista ylioppilaista vain 28 prosenttia jatkoi opintoja samana vuonna Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2017 uusista ylioppilaista 72 prosenttia

Lisätiedot

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia

Lisätiedot

EVÄITÄ OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISEEN SELVITYS HELSINGIN YLIOPISTON HAKIJOISTA JA UUSISTA OPISKELIJOISTA VUOSINA 2008 JA 2009

EVÄITÄ OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISEEN SELVITYS HELSINGIN YLIOPISTON HAKIJOISTA JA UUSISTA OPISKELIJOISTA VUOSINA 2008 JA 2009 EVÄITÄ OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISEEN SELVITYS HELSINGIN YLIOPISTON HAKIJOISTA JA UUSISTA OPISKELIJOISTA VUOSINA 2008 JA 2009 EVÄITÄ OPISKELIJAVALINTOJEN UUDISTAMISEEN SELVITys HELSINgIN yliopiston

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Korkeakoulujen opiskelijavalinnat Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke 2017-2019 Esitys TAMKin Opo-infossa 11.10.2017 Taustaa Sipilän hallitusohjelman tavoitteena opiskelijavalintojen

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat murroksessa Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ABI-päivät

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat murroksessa Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ABI-päivät Korkeakoulujen opiskelijavalinnat murroksessa Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ABI-päivät 1.-2.11.2017 Miksi opiskelijavalintaa uudistetaan? Vuosittain yli 1300 erilaista pääsykoetta Yliopistoissa ja

Lisätiedot

Valintaopas 2011. Aherrusta asenteella Heli Tontti 16 Vastapainoista voimaa Elina Peltonen 18

Valintaopas 2011. Aherrusta asenteella Heli Tontti 16 Vastapainoista voimaa Elina Peltonen 18 Valintaopas 2011 Yleisosio 1 15 Haastattelut Aherrusta asenteella Heli Tontti 16 Vastapainoista voimaa Elina Peltonen 18 I II III IV Oppiaine-esittelyt tiedekunnittain 21 66 Päävalinta, valintaperusteet

Lisätiedot

URAOHJAUS: Seurantajärjestelmä. Yhteenveto

URAOHJAUS: Seurantajärjestelmä. Yhteenveto URAOHJAUS: Seurantajärjestelmä Yhteenveto URAOHJAUS Seurantajärjestelmä Uraohjaus-hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin seurantajärjestelmä opiskelijoiden amk-opintojen etenemisestä 1. Tehtiin tutkimus

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Turun yliopistolla toiseksi eniten hakijoita suomalaisyliopistoista

Turun yliopistolla toiseksi eniten hakijoita suomalaisyliopistoista Turun yliopistolla toiseksi eniten hakijoita suomalaisyliopistoista kevään yhteishaussa. Yhteishaussa hakeneet: hakijoita 16378 (v. 2015: 16312) valintakokeisiin osallistui 11875 hakijaa hyväksyttyjen

Lisätiedot

Korkeakouluhaun muutokset 2014

Korkeakouluhaun muutokset 2014 Korkeakouluhaun muutokset 2014 16.9.2013 Joni Penkari, Opetushallitus Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaut nykytilassa Hakeutujan palvelut Yliopistojen erillishaut AMK:t Ylempi AMK YLIOPISTOT

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta ABI-päivät 14.-15.11.2012 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi p. 0294 48 5102 Lääketieteellisen

Lisätiedot