Perussopimus 2 (9) I YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Nimi ja kotipaikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perussopimus 2 (9) 11.5.2015 I YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Nimi ja kotipaikka"

Transkriptio

1

2 2 (9) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Lahden kaupunki. 2 Jäsenkunnat Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Asikkalan kunta, Hartolan kunta, Heinolan kaupunki, Hollolan kunta, Hämeenkosken kunta, Kuhmoisten kunta, Kärkölän kunta, Lahden kaupunki, Nastolan kunta, Orimattilan kaupunki, Padasjoen kunta, Pertunmaan kunta ja Sysmän kunta. Jäsenkunnista Hartolan kunta, Heinolan kunta, Kuhmoisten kunta, Pertunmaan kunta ja Sysmän kunta eivät ole osallisina aikuispalvelutoiminnassa (suojatyötoiminnassa). Jäsenkunnista Heinolan kaupunki, Hollolan kunta, Lahden kaupunki, Nastolan kunta ja Orimattilan kaupunki eivät ole osallisena ammattikorkeakoulutoiminnassa. (PHKK:n yhtymäkokous ) 3 Kuntayhtymän tehtävät Kuntayhtymän tehtävänä on toimia lainsäädännön mukaisena koulutuksen ylläpitäjänä ja tässä tarkoituksessa johtaa ja koordinoida sen jäsenkuntien puolesta joko suoraan tai tytäryhteisöjensä kautta ammattikorkeakoulutusta ja toisen asteen koulutusta sekä aikuisten ammatillista koulutusta ja oppisopimuskoulutusta. (PHKK:n yhtymäkokous 14) Kuntayhtymä voi toimia myös alueen korkea-asteen koulutuksen koordinoijana. Kuntayhtymä voi olla osakkaana yhteisöissä, jotka toteuttavat kuntayhtymän tarkoitusperiin liittyviä toimintoja. Lisäksi kuntayhtymä voi myydä toimialansa palveluja. Kuntayhtymän tarkoituksena on kehittää koulutusta alueen kannalta tehokkaasti, tasapuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Koulutuksen tarjonnalla pyritään samalla tukemaan omistajakuntien alueella olevan yritystoiminnan kehittämistä ja elinkeinorakenteen monipuolistumista.

3 3 (9) II KUNTAYHTYMÄN TOIMIELIMET YHTYMÄKOKOUS 4 Jäsenten lukumäärä Jäsenkunnat käyttävät päätösvaltaansa yhtymäkokouksessa. Yhtymäkokoukseen jäsenkunnat valitsevat edustajia seuraavasti: Kunnan asukasluku edellisen vuoden alussa Edustajien lukumäärä tai vähemmän tai enemmän 7 Lisäksi kullekin yhtymäkokousedustajalle tulee valita henkilökohtainen varaedustaja. 5 Äänivalta Jäsenkuntien edustajilla on äänivalta vain niitä asioita käsiteltäessä, joiden osalta kunta on toiminnassa mukana. Kuntien edustajilla on yhteensä kaksisataa (200) ääntä. Tämä äänimäärä jakautuu yhtymän jäsenkuntien asukaslukujen suhteessa kuitenkin niin, että yhden jäsenkunnan äänimäärä voi olla enintään 45 % kaikkien jäsenkuntien valitsemien edustajien yhteenlasketusta rajoittamattomasta äänimäärästä. Investointipäätöstä yhtymäkokouksessa käsiteltäessä edellytetään vähintään kolmen jäsenkunnan edustajien hyväksyvän päätöksen. Kunnan valitsemien edustajien yhteinen äänimäärä jakautuu tasan heistä saapuvilla olevien kesken. 6 Päätösvaltaisuus Yhtymäkokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet päätösvaltaisista jäsenkunnista on kokouksessa edustettuina ja niiden edustajat edustavat vähintään kahta kolmannesta päätöksentekoon oikeutettujen jäsenkuntien yhteenlasketusta äänimäärästä. 7 Kokoukset Yhtymäkokous on pidettävä kaksi kertaa vuodessa, kevätkokous toukokuun 15. päivään ja syyskokous lokakuun 31. päivään mennessä. 8 Koollekutsuminen Kokouskutsut on vähintään kolme viikkoa ennen kokousta lähetettävä yhtymäkokousedustajille ja jäsenkuntien kunnanhallituksille.

4 4 (9) 9 Yhtymäkokouksen tehtävät Sen lisäksi mitä kuntalaissa, erityislainsäädännössä tai tässä sopimuksessa toisaalla yhtymäkokouksen tehtävistä määrätään se: 1. hyväksyy kuntayhtymän talousarvion ja -suunnitelman siten kuin kuntalain 65 :ssä säädetään, 2. päättää kuntayhtymän toiminnan oleellisesta laajentamisesta ja muuttamisesta, 3. vahvistaa kuntayhtymän tilinpäätöksen, 4. päättää vastuuvapaudesta, 5. valitsee hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi, 6. asettaa johto- ja lautakunnat sekä valitsee niihin jäsenet ja varajäsenet sekä määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi, 7. valitsee tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajat, 8. antaa tarkastussäännön, 9. hyväksyy oman työjärjestyksensä. Muut tehtävät kuuluvat hallitukselle. Asiat valmistelee, esittelee ja panee täytäntöön hallitus. 10 Kokousmenettely Menettelystä yhtymäkokouksessa määrätään yhtymäkokouksen työjärjestyksessä. 11 Jäsenkuntien yhtymäkokoukselle esittämät asiat Jäsenkunnalla on oikeus saada haluamansa asia yhtymäkokouksen käsiteltäväksi, jos sitä kirjallisesti vaaditaan hallitukselta kolme kuukautta ennen yhtymäkokousta. HALLITUS 12 Hallituksen kokoonpano Kuntayhtymässä on yhtymäkokouksen kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valitsema hallitus, johon kuuluu yksitoista (11) jäsentä sekä kullakin henkilökohtainen varajäsen. 13 Hallituksen tehtävät Hallituksen tehtävistä määrätään kuntayhtymän hallintosäännössä. Muissa kuin tämän perussopimuksen 9 :ssä ja muualla tässä perussopimuksessa erikseen määrätyissä asioissa, kuntayhtymän valmistelu-, päätäntä- ja toimeenpanovaltaa käyttää hallitus. Hallitus päättää kuntayhtymän tulosaluejaosta.

5 5 (9) Hallitus valvoo kuntayhtymän etua, edustaa yhtymää ja tekee sen puolesta sopimukset hallintosäännön mukaisesti. Kuntayhtymän nimenkirjoittamisesta määrätään hallintosäännössä. 14 Toimitusjohtaja Kuntayhtymällä on toimitusjohtaja, jonka ottaa ja erottaa kuntayhtymän hallitus. 15 Muu hallinto Konsernin ylläpitämien liikelaitosten hallinto määritellään hallintosäännöllä tai liikelaitosten johtosäännöillä. III KUNTAYHTYMÄN TALOUS 16 Peruspääoma Peruspääoma muodostetaan vuoden 1996 tilinpäätöksen käyttöpää-omasta vuoden 1997 aloittavaan taseeseen kirjanpitolautakunnan kuntajaoston taseohjeen mukaisesti. Peruspääoman määrän vahvistaa yhtymäkokous. Peruspääoma jaetaan jäsenkuntien osuuksiksi vuoden 1996 tilinpäätöksen omistusosuuksien suhteessa. Taseen liitteessä peruspääoma ilmoitetaan jäsenkuntien osuuksina, osajäsenyyksien edellyttämällä tarkkuudella. Uuden jäsenkunnan ja osajäsenyyttään laajentaneen kunnan peruspääomasijoituksen määrästä ja suoritusajasta sekä peruspääoman korottamisesta siirrolla muusta omasta pääomasta päättää yhtymäkokous. Peruspääomalle ei makseta korkoa. 17 Jäsenkuntien osuudet ja vastuut Jäsenkunnan osuus kuntayhtymän varoihin sekä vastuu veloista ja velvoitteista määräytyy peruspääomaosuuksien suhteessa. Kuntayhtymässä on pidettävä rekisteriä jäsenkuntien peruspääomaosuuksista. Rekisterissä on eriteltävä peruspääomaosuudet osajäsenyyksittäin. 18 Jäsenkuntien maksuosuudet Kuntayhtymän toiminta rahoitetaan toiminnasta saaduilla myyntituloilla, joiksi katsotaan myös opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa tarkoitetut valtion ja kuntien osuudet.

6 6 (9) Koulutuksen jota varten on vahvistettu opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukainen oppilaskohtainen yksikköhinta, toiminta ja investoinnit rahoitetaan yksikköhinnan mukaisella rahoituksella, valtionosuudella ja opetus- ja muiden palveluiden myynnistä saatavilla ja muilla tuloilla. 19 Talousarvio ja -suunnitelma Hallitus laatii esityksen talousarvioksi ja -suunnitelmaksi. Jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen ja lausunnon antamiseen kuntayhtymän toiminnan ja hallinnon kehittämisestä ja lausunnon antamiseen toiminnan oleellisesta laajentumisesta ja muuttumisesta. Yhtymäkokous hyväksyy seuraavan kalenterivuoden talousarvion ja -suunnitelman viimeistään edellisen vuoden lokakuun 31. päivään mennessä. Tilikauden aikana hyväksyttävien talousarviomuutosten on perustuttava määrärahojen, tuloerien ja tavoitteiden osalta toiminnan tai palvelujen käytön tai talouden yleisten perusteiden tilikauden aikana jo tapahtuneisiin tai arvioitaviin muutoksiin. 20 Suunnitelmapoistot Suunnitelman mukaisten poistojen laskentaperusteet hyväksyy yhtymäkokous. 21 Suoritteiden hinnoittelu ja laskutus Suoritehinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää toiminnan välittömät kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Mikäli riittävän oman pääoman turvaaminen, korvausinvestointeihin varautuminen tai pitemmällä aikavälillä terve ja tasapainoinen taloudenhoito edellyttävät jälleenhankintahintaisten poistojen käyttöä palvelusuoritteiden hinnoittelussa, voidaan se toteuttaa yhtymäkokouksen päätöksellä. Jäsenkuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein. Jollei jäsenkuntien ja kuntayhtymän kesken muuta sovita, tulee laskusta käydä ilmi kunnan maksuvelvollisuuden perusteet. 22 Investointien pääomarahoitus Kuntayhtymä voi hankkia pääomarahoitusta investointimenoihin valtionosuutena, jäsenkunnan oman pääoman ehtoisena sijoituksena taikka lainana jäsenkunnalta tai rahoituslaitokselta. Perustamishankkeiden arvioidut kustannukset jaetaan valtionosuuden määräämiseksi jäsenkuntien osuuksiksi viimeisen tilinpäätöksen peruspääoman jaon suhteessa. Jäsenkunnan osuus valtionosuudesta on näin lasketun kunnan perustamishankkeen kustannusosuuden ja kunnan valtionosuusprosentin mukainen. 23 Rahastojen perustaminen Rahastojen perustamisesta ja niiden säännöistä päättää yhtymäkokous.

7 7 (9) 24 Kustannusosuuksien ennakot Mahdollisten kustannusosuuksien ennakoiden perinnästä päättää yhtymäkokous. 25 Viivästyskorko Maksun viivästyessä kuntayhtymä perii korkolain mukaisen viivästyskoron. 26 Tilinpäätös, sen allekirjoittaminen ja hyväksyminen Varainhoitovuoden tilinpäätös on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi viimeistään seuraavan maaliskuun 31. päivään mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat hallituksen jäsenet ja esittelijä. Hyväksyessään tilinpäätöksen yhtymäkokous päättää samalla tilikauden tuloksen käsittelystä ja tarvittavista talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä. Tilinpäätös on hyväksyttävä toukokuun 15. päivään mennessä. 27 Muut määräykset Tarkempia ohjeita ja määräyksiä kuntayhtymän taloudesta ja hallinnosta annetaan johtosäännöillä. IV HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTAMINEN 28 Tarkastuslautakunta Hallinnon ja talouden tarkastamisessa noudatetaan mitä siitä on säädetty kuntalaissa (365/95) ja määrätty kuntayhtymän tarkastussäännössä. Tarkastuslautakuntaan valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä jäsentä sekä jokaiselle jäsenelle henkilökohtainen varajäsen. V MUUT MÄÄRÄYKSET 29 Uuden jäsenkunnan ottaminen Kunnan, joka haluaa tulla kuntayhtymän jäseneksi tulee tehdä siitä ilmoitus kuntayhtymälle. Kunta voidaan hyväksyä kuntayhtymän jäsenkunnaksi nykyisten jäsenkuntien yhtäpitävillä päätöksillä. Kunta voi lunastaa peruspääomaosuuksia jäsenkunnilta kuntien sopimalla tavalla tai sijoittaa kuntayhtymään sovittavan peruspääomaosuuden.

8 8 (9) Uuden jäsenkunnan oikeudet ja velvollisuudet alkavat 1. mom. tarkoitettua jäsenkuntien päätöstä seuraavan kalenterivuoden alusta. 30 Jäsenkunnan eroaminen Mikäli jäsenkunta eroaa kuntayhtymästä, siirtyy osajäsenyyteen tai aikaisempaa suppeampaan osajäsenyyteen, sille suoritetaan osuus peruspääomasta ja ylijäämästä tai osa siitä, siten kuin yhtymäkokous päättää. Mikäli muut kunnat eivät lunasta eroavan jäsenkunnan pääomaosuutta, alennetaan peruspääomaa. Korvaus peruspääomaosuudesta maksetaan tasasuuruisina erinä kolmen vuoden aikana eron voimaantulosta lukien, ellei yhtymäkokous päätä toisin. Jäsenyys päättyy yhtymäkokouksen päätöstä seuraavan kalenterivuoden lopussa ellei yhtymäkokous päätä toisin. (PHKK:n yhtymäkokous 14) 31 Kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvitys Kuntayhtymä on purettava, jos sen tehtävät on siirretty toisen kuntayhtymän tai kuntien muutoin hoidettavaksi. Kuntayhtymän purkamisesta päätetään samoin kuin perussopimuksen hyväksymisestä. Kuntayhtymän hallitus huolehtii loppuselvityksestä elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset maksamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa. 32 Välimiesmenettely Tästä sopimuksesta aiheutuvat riitaisuudet ratkaistaan välimiesmenettelyssä. Välimiesten valinta annetaan Suomen Kuntaliiton tehtäväksi. 33 Sopimuksen voimaantulo Tämä perussopimus tulee voimaan, kun kaikkien jäsenkuntien valtuustot ovat sen hyväksyneet. Vuoden 1999 taloudenhoidossa ja tilinpäätöksessä sekä tilintarkastuksessa noudatetaan hyväksytyn perussopimuksen määräyksiä.

9 9 (9) Kuntien allekirjoitukset Lahdessa 3. syyskuuta päivitetty PHKK:n yhtymäkokous , jäsenkuntien päätökset 2 3. mom. Lahden ammattikorkeakoulun yhtiöityminen - päivitetty PHKK:n yhtymäkokous 14, jäsenkuntien päätökset 3 1. mom. Invalidien suojatyötoiminnan poistaminen tehtävistä - päivitetty PHKK:n yhtymäkokous 14, jäsenkuntien päätökset 30 Jäsenkunnan eroaminen, peruspääoman ja ylijäämien palauttaminen Artjärven kunta Asikkalan kunta Hartolan kunta Heinolan kaupunki Hollolan kunta Hämeenkosken kunta Kuhmoisten kunta Kärkölän kunta Lahden kaupunki Nastolan kunta Orimattilan kaupunki Padasjoen kunta Pertunmaan kunta Sysmän kunta

Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. ^IIT^ ^ 1 UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ia kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS Voimaantulo 1.1.2009 Hall 6.5.2008, 55 Valt 28.5.2008, 14 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KUNTAYHTYMÄN NIMI JA KOTIPAIKKA Kuntayhtymän nimi on Salon seudun

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 1(7) VAASAN SAIRAANHOITOPIIRI 1.1.2012 PERUSSOPIMUS 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Tehtävät

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Kuntien hyväksymä vuonna 2010 I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat 3 Kuntayhtymän tehtävät II KUNTAYHTYMÄN TOIMIELIMET YHTYMÄVALTUUSTO

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Kemin kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Kemin kaupunki. LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Perussopimus 1 (7) Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimus 1. Luku Kuntayhtymä 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tehtävät Kuntayhtymän nimi on Länsi-Pohjan

Lisätiedot

1 (5) Luonnos 1 PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka

1 (5) Luonnos 1 PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 1 (5) Luonnos 1 PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pöytyän kansanterveystyönkuntayhtymä ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Tehtävänsä toteuttamiseksi kuntayhtymä ylläpitää Tuustaipaleen kuntoutumiskeskusta ja tarpeen mukaan muita toimintayksiköitä.

Tehtävänsä toteuttamiseksi kuntayhtymä ylläpitää Tuustaipaleen kuntoutumiskeskusta ja tarpeen mukaan muita toimintayksiköitä. 1 ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS (luonnos) Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 luku KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä ja sen koti paikka

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on NuVa kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Nurmeksen kaupunki. Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Nurmeksen kaupunki ja Valtimon kunta.

Kuntayhtymän nimi on NuVa kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Nurmeksen kaupunki. Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Nurmeksen kaupunki ja Valtimon kunta. Luonnos 26.2.15 Allekirjoittaneet NuVa kuntayhtymän jäsenkunnat ovat kunnanvaltuustojen yhtäpitävillä päätöksillä hyväksyneet kuntayhtymän uusitun perussopimuksen ja sopineet kuntayhtymän hallinnon ja

Lisätiedot

SISÄ-SAVON TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

SISÄ-SAVON TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 SISÄ-SAVON TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Suonenjoen

Lisätiedot

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Hyväksytty 23.9.2003 104 kaupunginvaltuusto, Pietarsaaren kaupunki Hyväksytty 1.9.2003 52 kunnanvaltuusto, Pedersören kunta Hyväksytty 20.8.2003 30

Lisätiedot

9G 1 13 HYVÄ ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN JÄSENKUNTA

9G 1 13 HYVÄ ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN JÄSENKUNTA r LIPERIN KUNTA Tuustaipaleentie 720, 52740 Tuustaipale Puhelin (vaihde): 020 703 2900, päivystys 020 703 2914 www.tuustaipale.fi utaaritunnus 9G 1 13 11.4.2013 HYVÄ ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1.1.2005 - ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ P E R U S S O P I M U S 1. Luku SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTALIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTALIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTALIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Päijät-Hämeen maakuntaliitto -kuntayhtymä, josta käytetään nimeä Päijät-Hämeen

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS PERUSSOPIMUKSEN TARKOITUS Itä-Lapin kuntayhtymän perussopimuksen tarkoituksena on organisoida hallinnollisesti Itä-Lapin kuntien yhteistyö. Itä-Lapin

Lisätiedot

Voimassa oleva perussopimus (1.10.2004) Ehdotus uudeksi perussopimukseksi (voimaan 1.1.2015) 1 Nimi ja kotipaikka

Voimassa oleva perussopimus (1.10.2004) Ehdotus uudeksi perussopimukseksi (voimaan 1.1.2015) 1 Nimi ja kotipaikka Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän PERUSSOPIMUS 1 LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Kuopion kaupunki. 2 Jäsenkunnat

Lisätiedot

Liite nro. 1 Luonnos Rovaniemen koulutuskuntayhtymän perussopimukseksi 1.1.2016 alkaen PERUSSOPIMUS

Liite nro. 1 Luonnos Rovaniemen koulutuskuntayhtymän perussopimukseksi 1.1.2016 alkaen PERUSSOPIMUS Liite nro. 1 Luonnos Rovaniemen koulutuskuntayhtymän perussopimukseksi 1.1.2016 alkaen PERUSSOPIMUS I LUKU - YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka PERUSSOPIMUS Kuntayhtymän nimi on Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1(9) POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1.1.2009 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ja sen kotipaikka on Joensuun kaupunki.

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto 28.5.2015

PERUSSOPIMUS. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto 28.5.2015 PERUSSOPIMUS Auran kunnanvaltuusto 26.1.2015 Huittisten kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Kosken tl kunnanvaltuusto 15.12.2014 Liedon kunnanvaltuusto 15.12.2014 Loimaan kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Marttilan

Lisätiedot

Raahen koulutusyhtymä

Raahen koulutusyhtymä Raahen koulutusyhtymä 1.1.2016 Rkky:n hallitus 5.5.2015 66 Rkky:n valtuusto 19.5.2015 4 JOHDANTO-OSA Allekirjoittaneet Raahen koulutusyhtymän omistajakunnat ovat kunnanvaltuustojen yhtäpitävillä päätöksillä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymän perussopimus

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymän perussopimus Kumoaa 1.1.2005 voimaan tulleen perussopimuksen. Voimaantulo 1.6.2010. I Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan maakuntaliitto -kuntayhtymä, josta voidaan

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä. Liikelaitoskuntayhtymä käyttää markkinointi- ja aputoiminimenä JIK ky -nimeä.

Kuntayhtymän nimi on JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä. Liikelaitoskuntayhtymä käyttää markkinointi- ja aputoiminimenä JIK ky -nimeä. 1 (7) JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Perussopimus A. Yleiset määräykset 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä. Liikelaitoskuntayhtymä käyttää

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Keski-Suomen liitto-kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Keski-Suomen liitto. Kotipaikka on Jyväskylän kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Keski-Suomen liitto-kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Keski-Suomen liitto. Kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Allekirjoittaneet Keski-Suomen liiton jäsenkunnat ovat kunnanvaltuustojen yhtäpitävillä päätöksillä hyväksyneet kuntayhtymän perussopimuksen ja sopineet kuntayhtymän hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

P O H J O I S S A V O N L I I T O N PE R U S S O P I M U S

P O H J O I S S A V O N L I I T O N PE R U S S O P I M U S 34/01.01.01.00/2010 P O H J O I S S A V O N L I I T O N PE R U S S O P I M U S Voimassa 1.11.2010 alkaen. 1. Luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka 2 Toiminta ajatus ja tehtävät 3 Jäsenkunnat Kuntayhtymän

Lisätiedot

SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1/17 SUUPOHJAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 luku KUNTAYHTYMÄ JA SEN TOIMIELIMET Kuntayhtymä 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tehtävät 3 Jäsenkunnat Kuntayhtymän nimi on Suupohjan koulutuskuntayhtymä ja sen

Lisätiedot

Muiden kuntien kanssa kuntayhtymä voi tehdä sopimuksia vapaaehtoisten tehtävien hoidosta täyttä korvausta vastaan.

Muiden kuntien kanssa kuntayhtymä voi tehdä sopimuksia vapaaehtoisten tehtävien hoidosta täyttä korvausta vastaan. ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pohjanmaan liitto -kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Pohjanmaan liitto.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (8) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN Jäsenkuntien vuonna 2013 hyväksymä 1.6.2013 voimaan tuleva PERUSSOPIMUS 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. ITÄ-SUOMEN PÄ1I-IDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ Tuustaipaleen kuntouturniskeskus. Tuustaipaleentie 720 52740 TUUSTAIPALE. Puh.

PERUSSOPIMUS. ITÄ-SUOMEN PÄ1I-IDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ Tuustaipaleen kuntouturniskeskus. Tuustaipaleentie 720 52740 TUUSTAIPALE. Puh. Tuustaipaleentie 720 Fax 020 703 2935 Puh. 020 703 2900 52740 TUUSTAIPALE Voimaantulopäivä 1.1.1997 PERUSSOPIMUS ITÄ-SUOMEN PÄIIIDEHUOLLON KUNTAVIITYMÄ ITÄ-SUOMEN PÄ1I-IDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ Tuustaipaleen

Lisätiedot

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa.

Kuntayhtymän jäsenkunnat ovat Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa. 1 (8) HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT KUNTAYHTYMÄ SAMKOMMUNEN HELSINGFORSREGIONENS MILJÖTJÄNSTER PERUSSOPIMUS Allekirjoittaneet kaupungit ovat sopineet pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä

Lisätiedot

KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ

KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Vaala 2007 SISÄLLYSLUETTELO KUNTAYHTYMÄ JA SEN TEHTÄVÄT...1 1. NIMI JA KOTIPAIKKA...1

Lisätiedot

Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimus

Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimus Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimus 1. Luku Hämeen Maakuntaliiton kuntayhtymän jäsenkunnat ovat päättäneet kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta ja sopineet kuntayhtymän hallinnon ja toiminnan

Lisätiedot

1. LUKU LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ

1. LUKU LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ 1.1/12.12.2014 1/7 Ohjeen luokka NordLabin toimintaohje Versio/pvm 1.1/12.12.2014 Laatijat S. Tuomola, valmistelutoimikunta Vastuuhenkilö Johtokunta Hyväksyjä Yhtymäkokous (12.12.2014) Jakelu vain sähköinen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS (luonnos) Voimaantulopaivä 1.1.2015. 1 luku KUNTAYHTYMÄ. Nimi ja kotipaikka

ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS (luonnos) Voimaantulopaivä 1.1.2015. 1 luku KUNTAYHTYMÄ. Nimi ja kotipaikka ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS (luonnos) Voimaantulopaivä 1.1.2015 1 luku KUNTAYHTYMÄ Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä ja sen koti paikka

Lisätiedot

P E R U S S O P I M U S

P E R U S S O P I M U S 1/7 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄN P E R U S S O P I M U S Savon erityishuoltopiiriin määrätyt (VNp 24.8.94/796 ja 28.11.96/971) kunnat ovat hyväksyneet Vaalijalan kuntayhtymälle seuraavan perussopimuksen: 1.

Lisätiedot

2. aluekehittämisen lainsäädäntöön sisältyvät aluekehitysviranomaiselle kuuluvat tehtävät sekä niihin liittyvä maakunnallinen edunvalvonta;

2. aluekehittämisen lainsäädäntöön sisältyvät aluekehitysviranomaiselle kuuluvat tehtävät sekä niihin liittyvä maakunnallinen edunvalvonta; 1 (10) UUDENMAAN LIITON PERUSSOPIMUS Perussopimus astunut voimaan 4.3.2013 1. luku KUNTAYHTYMÄN NIMI, TEHTÄVÄT JA JÄSENKUNNAT 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan liitto, kuntayhtymä - Nylands

Lisätiedot

2. LUKU YHTYMÄKOKOUS 8 Tehtävät 5 9 Yhtymäkokousedustajien jäsenten lukumäärä ja toimikausi 6

2. LUKU YHTYMÄKOKOUS 8 Tehtävät 5 9 Yhtymäkokousedustajien jäsenten lukumäärä ja toimikausi 6 1 PERUSSOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU SAVONLINNAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ 2 1 Nimi ja kotipaikka 2 2 Tehtävät 2 3 Jäsenkunnat 3 4 Jäsenkunnan ottaminen ja ero 3 5 Jäsenkuntien osuudet ja vastuut 4 6 Peruspääoman

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Keski-Suomen liitto-kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Keski-Suomen liitto. Kotipaikka on Jyväskylän kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Keski-Suomen liitto-kuntayhtymä. Nimestä voidaan käyttää myös muotoa Keski-Suomen liitto. Kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Allekirjoittaneet Keski-Suomen liiton jäsenkunnat ovat kunnanvaltuustojen yhtäpitävillä päätöksillä hyväksyneet kuntayhtymän perussopimuksen ja sopineet kuntayhtymän hallinnon ja toiminnan järjestämisestä

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ

POHJOIS-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Ohjausryhmän käsittelemä 24.8.2015 POHJOIS-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 1 luku KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tehtävät Kuntayhtymän nimi on Pohjois-Karjalan sosiaali-

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. Luonnos 1.9.2014 Luonnos 28.10.2014

PERUSSOPIMUS. Luonnos 1.9.2014 Luonnos 28.10.2014 Luonnos 1.9.2014 Luonnos 28.10.2014 1 KUNTAYHTYMÄ... 4 1 Nimi ja kotipaikka... 4 2 Jäsenkunnat... 4 3 Tehtävät... 4 (4 Tehtävien toteuttaminen... 4) 4 Peruspääoma... 4 5 Jäsenkuntien osuudet... 5 2 YHTYMÄKOKOUS...

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO Maakuntahallitus 26, 22.02.2010. Voimaantulo 01.06.2010. Sisällysluettelo. 1. luku YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

PERUSSOPIMUS. ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO Maakuntahallitus 26, 22.02.2010. Voimaantulo 01.06.2010. Sisällysluettelo. 1. luku YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Voimaantulo 01.06.2010 PERUSSOPIMUS Sisällysluettelo 1. luku YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Toiminta-ajatus, tehtävät ja niiden toteuttaminen 3 Maakunnan liittojen yhteistoiminta-alueet ja niiden

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Eteva kuntayhtymä, josta käytetään nimeä Eteva. Sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

Kuntayhtymän nimi on Eteva kuntayhtymä, josta käytetään nimeä Eteva. Sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 1 (8) Eteva kuntayhtymä Voimassa 1.5.2014 alkaen PERUSSOPIMUS 1 Luku KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Eteva kuntayhtymä, josta käytetään nimeä Eteva. Sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

Lisätiedot

1. Luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 1 2 Jäsenkunnat 1 3 Sopimusperusteiset kunnat 1 4 Kuntayhtymän tehtävät 1

1. Luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 1 2 Jäsenkunnat 1 3 Sopimusperusteiset kunnat 1 4 Kuntayhtymän tehtävät 1 Perussopimus SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 1 2 Jäsenkunnat 1 3 Sopimusperusteiset kunnat 1 4 Kuntayhtymän tehtävät 1 2. Luku KUNTAYHTYMÄN TOIMIELIMET 2

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN LIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

ETELÄ-KARJALAN LIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Luonnos hyväksytty: Maakuntahallitus xx.xx.2015 Esitys uudeksi perussopimukseksi lähetetty Etelä-Karjalan liiton jäsenkunnille xx.xx.2015 Esitys voimaantulosta:

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus Kuntien tavoitteena on järjestää asiakaslähtöisesti ja tasapuolisesti asukkailleen sosiaali- ja terveystoimen palvelut muuttamalla nykyinen Raahen seudun

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja kotipaikka Raahe.

Kuntayhtymän nimi on Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja kotipaikka Raahe. VOIMASSA OLEVA Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimus Kuntien tavoitteena on järjestää asiakaslähtöisesti ja tasapuolisesti asukkailleen sosiaali- ja terveystoimen palvelut muuttamalla nykyinen

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Sastamalan koulutuskuntayhtymä ja kotipaikka on Sastamalan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Sastamalan koulutuskuntayhtymä ja kotipaikka on Sastamalan kaupunki. SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Sastamalan koulutuskuntayhtymä ja kotipaikka on Sastamalan kaupunki. 2 Jäsenkunnat

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

Muistio 9.12.2015 / Hka (Päijät Hämeen) Perussopimusmuutoksen/ uuden perussopimuksen arviointia

Muistio 9.12.2015 / Hka (Päijät Hämeen) Perussopimusmuutoksen/ uuden perussopimuksen arviointia 628, 557/ 05.00.00, 00.01.00/2014 Muistio 9.12.2015 / Hka (Päijät Hämeen) Perussopimusmuutoksen/ uuden perussopimuksen arviointia Maakunnallinen valmistelun tavoitteena oli uuden hyvinvointiyhtymän perustaminen.

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN LIITON PERUSSOPIMUS 2010

KESKI-POHJANMAAN LIITON PERUSSOPIMUS 2010 KESKI-POHJANMAAN LIITON PERUSSOPIMUS 2010 1 KESKI-POHJANMAAN LIITON PERUSSOPIMUS 2010 I YLEISET MÄÄRÄYKSET 4 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 4 2 Jäsenkunnat 4 3 Toiminta-ajatus ja kuntayhtymän tehtävät

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO

PERUSSOPIMUS POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PERUSSOPIMUS POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO POHJOIS-POHJANMAAN LIITON PERUSSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO - KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS I LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

1 (12) KESKI-UUDENMAAN VESIENSUOJELUN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS

1 (12) KESKI-UUDENMAAN VESIENSUOJELUN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 1 (12) KESKI-UUDENMAAN VESIENSUOJELUN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 2 KESKI-UUDENMAAN VESIENSUOJELUN LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS A. SOPIMUS PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA B. YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki.

Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. luonnos 2.9.2014 OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Yleisiä säännöksiä 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Vakka-Suomen Media Osuuskunta ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. 2 Toiminnan tarkoitus ja toimiala

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS MUUTOSTARPEET 1 (17) Liite 2 Nykyinen ja muutos 1. LUKU SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. 1 Nimi ja kotipaikka. 1 Nimi ja kotipaikka

PERUSSOPIMUS MUUTOSTARPEET 1 (17) Liite 2 Nykyinen ja muutos 1. LUKU SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. 1 Nimi ja kotipaikka. 1 Nimi ja kotipaikka PERUSSOPIMUS MUUTOSTARPEET 1 (17) 1. LUKU SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Itä-Savon sairaanhoito piirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Sa vonlinnan kaupun ki.

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Lapin liitto -kuntayhtymä. Kuntayhtymän nimestä voidaan käyttää myös muotoa Lapin liitto. Kotipaikka on Rovaniemen kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Lapin liitto -kuntayhtymä. Kuntayhtymän nimestä voidaan käyttää myös muotoa Lapin liitto. Kotipaikka on Rovaniemen kaupunki. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 28.11.2005 LAPIN LIITON PERUSSOPIMUS Voimaantulo 1.1.2006 Sivu 1. luku KUNTAYHTYMÄ... 1 2. luku KUNTIEN EDUSTAJAINKOKOUS... 2 3. luku VALTUUSTO... 4 4. luku HALLITUS...

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS MUUTOSTARPEET Liite 1 Nykyinen ja muutos

PERUSSOPIMUS MUUTOSTARPEET Liite 1 Nykyinen ja muutos 1. LUKU SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Itä-Savon sairaanhoito piirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Sa vonlinnan kaupun ki. 2 Tehtävät Kuntayhtymän tehtävänä

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Perusturvakuntayhtymä Karviainen ja kotipaikka Vihti.

Kuntayhtymän nimi on Perusturvakuntayhtymä Karviainen ja kotipaikka Vihti. 29.10.2007 PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAISEN PERUSSOPIMUS 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Perusturvakuntayhtymä Karviainen ja kotipaikka Vihti. 2 Jäsenkunnat- ja kaupungit Karkkilan

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti.

4 Jäsenen eroaminen Ilmoitus osuuskunnasta eroamisesta on tehtävä hallitukselle kirjallisesti. 1 Toiminimi ja kotipaikka Osuuskunnan toiminimi on Osk ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Toimiala Osuuskunnan tarkoituksena ja toimialana on jäsentensä ammatin ja talouden tukemiseksi harjoittaa mainostoimistopalveluja.

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja sen kotipaik ka

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 1.1.2015 lukien A. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenyhteisöt 3 PoSan tehtävät 4 Erilliset taseyksiköt B. YHTYMÄVALTUUSTO

Lisätiedot

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers. 26.5.2011/al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers. 26.5.2011/al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka LUONNOS vers. 26.5.2011/al KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS I luku Yleiset määräykset 1 Nimi ja kotipaikka Kainuun maakunta-kuntayhtymä (jatkossa Maakunta) toimii Kainuun hallintokokeilulain (343/2003),

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

1 Kuntayhtymän nimi on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Turun kaupunki.

1 Kuntayhtymän nimi on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Turun kaupunki. VARSINAIS-SUOMEN SAIRAAN- HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ P E R U S S O P I M U S 1. L U K U SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin perussopimus

Perusturvakuntayhtymä Akselin perussopimus 1 (11) Perusturvakuntayhtymä Akselin perussopimus 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Perusturvakuntayhtymä Akseli ja sen kotipaikka on Maskun kunta. 2 Jäsenkunnat Kuntayhtymän jäsenkunnat

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Yleiskirje 20/80/99 1 (11) Sisko Myöhänen/eg. Kuntayhtymän perussopimuksen taloutta koskevat määräykset

Yleiskirje 20/80/99 1 (11) Sisko Myöhänen/eg. Kuntayhtymän perussopimuksen taloutta koskevat määräykset Yleiskirje 20/80/99 1 (11) 14.5.1999 Sisko Myöhänen/eg Kuntayhtymän perussopimuksen taloutta koskevat määräykset Suomen Kuntaliitto on lähettänyt 23.1.1996 kunnille ja kuntayhtymille mallin kuntayhtymien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Yhtymäkokous pöytäkirja 1/2009 13.1.2009 Aika: 13.1.2009 klo 9.00-9.30 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Päätöksentekijät Kangasalan kunta Lempäälän kunta Nokian kaupunki Oriveden

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 (15) LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS A. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Liikelaitoskuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenyhteisöt 3 Liikelaitoskuntayhtymän tehtävät 4 Tilaaja tuottaja -malli B. YHTYMÄKOKOUS

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS RY 1 (4) JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry Meri-Lapin kehittämiskeskus ry (jäljempänä kehittämiskeskus) on Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

557/05.00.00, 00.01.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015

557/05.00.00, 00.01.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015 557/05.00.00, 00.01.00/2015 Kunnanhallitus 14.12.2015 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS Muutos 1.1.2011, 3 Jäsenkunnat Muutos 1.1.2013, 10 2 mom., kohta 6 Muutos 1.1.2016, luonnos Täsmennykset/stilisoinnit

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄ SAMKOMMUNEN HELSINGFORSREGIONENS TRAFIK PERUSSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄ SAMKOMMUNEN HELSINGFORSREGIONENS TRAFIK PERUSSOPIMUS 1 HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄ SAMKOMMUNEN HELSINGFORSREGIONENS TRAFIK PERUSSOPIMUS Allekirjoittaneet kaupungit ja kunnat ovat sopineet Helsingin seudun joukkoliikenteen järjestämisestä vastaavan

Lisätiedot

KUOPION SEUDUN TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ SÄÄDEKIRJA

KUOPION SEUDUN TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ SÄÄDEKIRJA SÄÄDEKIRJA Allekirjoittaneet yhteisöt ovat päättäneet perustaa säätiön, jonka nimi on Kuopion seudun työvalmennussäätiö. Säätiön tarkoituksena on tukea työelämästä syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

lapec PERUSSOPIMUS Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Osa puhdasta Lappia

lapec PERUSSOPIMUS Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Osa puhdasta Lappia lapec Osa puhdasta Lappia Lapin Jätehuolto kuntayhtymä PERUSSOPIMUS LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS SISÄLTÖ KUNTAYHTYMÄ JA SEN TEHTÄVÄT 1 NIMI JA KOTrPAlKKA 3 2 JÄSENKUNNAT 3 3

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA TALOUSSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Kunnanvaltuusto 5.4.2006, 17 Voimaantulo 1.5.2006 SISÄLLYSLUETTELO I Luku: Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala 2 2 Taloudellisuus

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

PÄIJÄT HÄMEEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Johtokunta 9.3.2007 Nro 2/2007

PÄIJÄT HÄMEEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Johtokunta 9.3.2007 Nro 2/2007 PÄIJÄT HÄMEEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Päijät Hämeen pelastuslaitos SISÄLLYSLUETTELO 9.3.2007 Nro 2/2007 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot