Luonnontieteellinen tiedekunta OPOJA-yliopistolla. Heikki Kuoppala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonnontieteellinen tiedekunta OPOJA-yliopistolla. Heikki Kuoppala 01.02.2013"

Transkriptio

1 Luonnontieteellinen tiedekunta OPOJA-yliopistolla Heikki Kuoppala

2 Yleistä Tiedekunta on yksi monitieteisimpiä ja kansainvälisimpiä yksiköitä, jossa perinteiset matemaattisluonnontieteelliset alat ovat laajasti edustettuina. Luonnontieteellisen opiskelun tavoitteena on, että opiskelija hallitsee tieteen-alansa perusteet, käsitteistön, menetelmät ja keskeisimmät teoriat ja pystyy soveltamaan tietojaan käytäntöön. Lisäksi koulutus antaa edellytykset tieteelliseen jatkokoulutukseen ja valmiuden jatkuvaan opiskeluun sekä tieteelliseen viestintään. Opiskelu on pitkäjänteistä työtä. Luonnontieteissä perusasioiden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. Kunkin koulutusohjelman ensimmäisten opintovuosien peruskurssien merkitys on suuri - näiden sisällöt ovat kunkin aineen keskeisintä materiaalia, jonka pohjalle myöhemmät opinnot rakentuvat.

3 Tiedettä ja tutkimusta Yleistä Opetus korkeatasoista Opetusmuodot tutkivia ja monipuolisia Opiskelu omaehtoista Opiskelijat tutkimuksen teossa mukana Yliopistossa tehdään tieteellistä tutkimusta ja annetaan siihen pohjautuvaa opetusta.

4 Tutkimus Yliopisto-opetus perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Tiedekunnassa harjoitettavan tutkimuksen painoalaoja ovat: 1. Aineen rakenne ja synteesimenetelmät 2. Avaruuden ja maapallon rakenne ja dynaamiset prosessit 3. Geenitutkimus 4. Matemaattinen mallintaminen ja laskentamenetelmät 5. Pohjoinen luonto, luonnonvarat ja ekosysteemit 6. Tietotekniikka ja sen sovellukset

5 Koulutusohjelmat Biokemia Biologia Fysikaaliset tieteet Geotieteet 24 suuntautumisvaihtoehtoa, Kemia 23 oppiainetta Maantiede Matemaattiset tieteet Tietojenkäsittelytieteet

6 Pääaineet biokemia eläinekologia kasviekologia eläinfysiologia kasvifysiologia genetiikka biofysiikka fysiikka geofysiikka teoreettinen fysiikka tähtitiede geologia ja mineralogia maaperägeologia epäorgaaninen kemia fysikaalinen kemia orgaaninen kemia rakennetutkimuksen kemia maantiede matematiikka sovellettu matematiikka tilastotiede tietojenkäsittelytiede

7 Sivuaineet Sivuaineet ovat pääainetta tukevia oppiaineita ja opintokokonaisuuksia Tutkintoon voi sisältyä pakollisia ja/tai valinnaisia sivuaineita Sivuaineet muodostavat osan ominta asiantuntijuutta suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus Oulun yliopistossa joustava mahdollisuus ottaa sivuaineita eri tieteenaloilta Polkuja toiselle oppialalle kandidaatintutkinnon suorittamisen jälkeen

8 Yliopistojen yhteinen opetus Matkailualan verkostoyliopisto (MAVY) Maantieteen professori Jarkko Saarinen Matkailualan verkostoyliopiston opinto-opas saatavissa LuTK:n kansliasta Rural Studies Maaseutualan monitieteiset maisteriopinnot Tutkimusprofessori Toivo Muilu, maantieteen laitos

9 Voiko luennoille mennä vaan? Yksittäisille opintojaksoille osallistuminen on pääsääntöisesti mahdollista. Mahdolliset rajoitukset koskevat tietokone-, laboratorio- ja kenttäkursseja. Joissakin opintojaksoissa vaaditaan osallistumisilmoittautuminen etukäteen edeltävät opinnot -ehto tai suositus (eli jokin kurssi täytyy olla suoritettuna ennen tätä kurssia). Opintojakson kurssikuvaus esim. opinto-oppaassa. Opinto-oikeudet ja niiden laajuudet laitoskohtaisia Oikeus suorittaa yksittäisiä kursseja ja opintokokonaisuuksia (15 op, 25 op, 60 op)

10 Aloituspaikat 2013 Biokemian koulutusohjelma 30 Biologian ko 50+1* Fysikaalisten tieteiden ko 85 Geotieteiden ko 30 Kemian ko 55 Maantieteen ko 35+1* Matemaattisten tieteiden ko 80 Matemaattisten aineiden aineenop. koulutus 55 Tietojenkäsittelytieteiden ko, Oulu 120 Yhteensä * saamelaiskiintiö

11 OPISKELIJAVALINTA / Hakuaika 2013 Yliopistoissa on käytössä sähköinen yhteishaku. Yhteishakuun kuuluviin koulutuksiin haetaan täyttämällä hakemus verkko-osoitteessa tai Yhteishaku alkaa ja päättyy klo Jos haetaan hakuajan viimeisenä päivänä, sähköisen hakulomakkeesi tulee olla tallennettuna viimeistään klo Postitse lähetettävän paperisen hakulomakkeen tulee olla perillä Opetushallituksessa viimeistään klo Valintakokeet yleensä touko-kesäkuussa Tarkempia tietoja valintaperusteista osoitteesta:

12 Valintakoeajat 2013 * maantieteen koe ma klo 9 13 * biokemian koe pe klo 9 12 * geologian koe ke klo * Biologian yhteisvalintakoe to klo 9 13 * Tietojenkäsittelytieteen yhteisvalintakoe ma klo * matematiikan koe ma klo * fysiikan koe ti klo * kemian koe ke klo * Matem. aineiden soveltuvuushaastattelut ti 4.6 to klo 8.00 alkaen

13 Valintatapoja 1) Suoravalinnalla (yo-todistuksen arvosanalla / arvosanoilla esim. matematiikan laudatur / eximia tai koulutusohjelmakohtaisesti jokin ainereaalin arvosana laudatur / eximia ); 2) Valintakokeella. Valintakoe on useimmiten pakollinen 3) Valintakokeen ja ylioppilastodistuksesta laskettujen yhteispisteiden perusteella siten, että koulutusohjelmat voivat soveltaa valinnoissaan joko kaikkia tai vain osaa kohtien 1) - 3) vaihtoehdoista.

14 Pisteytys Ylioppilastodistuksen arvosanoista voidaan huomioida: 1) matematiikan koe (eri pisteet pitkä / lyhyt); 2) äidinkielenkoe; 3) soveltuva ainereaalikoe / soveltuvat ainereaalikokeet tai reaalikoe joko kokeena ja / tai siitä eroteltuina ainekohtaisina pisteinä. Jos hakija on suorittanut sekä vanhan reaalikokeen että uuden ainereaalikokeen, huomioidaan paras vaihtoehto; 4) vieraan kielen koe (eri pisteet pitkästä A-kieli tai lyhyt kieli). Jos vieraan kielen kokeita enemmän niin huomioidaan arvosana, joka antaa parhaimmat pisteet (Huom! Ruotsin / suomenkieli ei ole vieras kieli);

15 Suoravalintaa Biokemian ko, Biologian ko sekä Maantieteen ko Ei suoravalintaa, vaan valinta yhteispisteillä ja/ tai valintakokeella Tietojenkäsittelytieteiden ko: Ei suoravalintaa, vaan valinta yhteispisteillä ja/ tai valintakokeella sekä pakollinen motivaatiokirje Geotieteiden ko : Suoravalinta joilla fysiikan tai kemian (parempi) ainereaalikokeen arvosana on laudatur tai eximia cum laude approbatur.

16 Suoravalintaa Fysikaalisten tieteiden ko : Ainakin yksi seuraavista ehdoista on voimassa: ainereaalikokeessa fysiikan arvosana on * laudatur, * eximia cum laude approbatur, * magna cum laude approbatur tai * cum laude approbatur Kemian ko : Suoravalinta kun seuraava ehto on voimassa: * Ainereaalikokeessa kemian on arvosana laudatur, * Fysiikan ja kemian koulutusohjelmiin vain joko suoravalinnalla tai valintakokeella. Ns. yhteispistevalintaa (valintakoe + todistuspisteet) ei ole.

17 Suoravalintaa Matemaattisten tieteiden ko : Suoravalinta, kun ainakin toinen seuraavista ehdoista on voimassa: 1 ) ylioppilastutkinnon matematiikan pitkän oppimäärän kokeen arvosana on * laudatur tai * eximia cum laude approbatur; 2 ) ylioppilastutkinnon matematiikan pitkän oppimäärän kokeen arvosana on magna cum laude approbatur sekä sen lisäksi äidinkielen tai joko ennen vuotta 2006 suoritetun reaalikokeen tai vuonna 2006 tai sen jälkeen suoritetun fysiikan tai kemian arvosana on laudatur tai eximia cum laude approbatur.

18 Ainereaalin huomioiminen * Biokemian ko : 1) mikäli hakijalla on arvosana joko biologian tai fysiikan kokeesta, valitaan se koe, joka antaa parhaan pistemäärän sekä 2) Mikäli hakijalla on ainereaalikokeen arvosana kemian kokeesta. * Biologian ko : pisteitä saa kahdesta ainereaalikokeen arvosanasta erikseen määritellyllä tavalla * Fysiikan ko : Ainereaalikokeen fysiikan arvosana (suoravalinta L, EX tai MG) * Geotieteiden ko : Biologian tai maantieteen ainereaalikoe (parempi) sekä fysiikan tai kemian ainereaalikoe (parempi) (suoravalinta L tai EX fysiikka tai kemia) * Kemian ko : Ainereaalikokeen kemian arvosana (suoravalinta L)

19 Ainereaalin huomioiminen * Maantieteen ko : Maantiedon (paremmat pisteet) tai muun ainereaalikokeen (paras) arvosanasta * Matemaattisten tieteiden ko : Suoravalinta fysiikan tai kemian ainereaalikokeen arvosana (L tai EX) + pitkän matematiikan MG * Matemaattisten tieteiden ko tilastotieteen linja : kuten matematiikka * Tietojenkäsittelytieteiden ko : paras ainereaalikoe

20 MATEMAATTISTEN AINEIDEN (fysiikka, kemia, matematiikka) AINEENOPETTAJAN KOULUTUS Matemaattisten aineiden (fysiikka, kemia, matematiikka) aineenopettajan koulutukseen valitaan 55 (fysiikka väh. 10, kemia väh. 10 ja matematiikka väh. 35) opiskelijaa seuraavien valintaperusteiden mukaisesti. Hakijan täytyy tämän hakukohteen sisällä valita, pyrkiikö hän matematiikan, fysiikan vai kemian aineenopettajan koulutukseen (vain yhteen kohteeseen koulutuksen sisällä voi hakea). Hakija voi valita vain sellaisen aineen josta on kirjoittanut ylioppilastutkinnosta vähintään magna cum laude approbaturin. Hakijat kutsutaan erikseen aineenopettajan soveltuvuushaastatteluun ja heille lähetetään täytettäväksi taustatietolomake ja ohjeistus. Kutsu aineenopettajan koulutuksen soveltuvuushaastatteluun lähetetään touko-kesäkuun vaihteessa. Samalla kirjeessä ilmoitetaan tarkka haastatteluaika ja paikka. Haastattelut järjestetään klo 8.00 alkaen ja ne pidetään Oulun yliopistolla Linnanmaan yliopistorakennuksessa Oulussa.

21 MATEMAATTISTEN AINEIDEN (fysiikka, kemia, matematiikka) AINEENOPETTAJAN KOULUTUS Haastatteluun kutsutaan kaikki vain ensisijaisesti matemaattisten aineiden aineenopettajan koulutukseen hakeneet, joilla on vähintään kaksi magna cum laude approbatur (IB-tutkinnossa vähintään kaksi HL-kokeen arvosanaa on 5) tai parempaa arvosanaa joissain seuraavista ylioppilastutkinnon (IB-tutkinnon) kokeista: matematiikka pitkä oppimäärä, fysiikan ainereaalikoe ja kemian ainereaalikoe (IB-kokeesta HL-koe matematiikka, HL-koe fysiikka ja HL-koe kemia). Soveltuvuuskoehaastattelusta voi saada 0 15 pistettä, alin hyväksytty pistemäärä on kahdeksan (8). Haastattelussa arvioidaan hakijan koulutettavuutta opettajan tehtäviin. Huomiota kiinnitetään myös hakijan vuorovaikutustaitoihin. Haastattelun tavoitteena on selvittää hakijan käsityksiä itsestään fysiikan, kemian tai matematiikan opiskelijana ja tulevana fysiikan, kemian tai matematiikan opettajana.

22 MATEMAATTISTEN AINEIDEN (fysiikka, kemia, matematiikka) AINEENOPETTAJAN KOULUTUS Valinta Hakijan on saatava soveltuvuushaastattelusta vähintään 8 pistettä, voidakseen tulla hyväksytyksi. Hakijat laitetaan järjestykseen aineenhallinnan ja soveltuvuushaastattelun pisteiden yhteismäärän perusteella. Tasapisteiden sattuessa hakija, jolla on soveltuvuushaastattelusta korkeammat pisteet, on etusijalla. Niistä hakijoista, jotka ovat Matemaattisten aineiden (fysiikka, kemia, matematiikka) aineenopettajan koulutuksen hakukohteessa valinneet kyseisen koulutuksen sisällä matematiikan, heistä valitaan matemaattisten tieteiden koulutusohjelmaan aineenopettajan suuntautumisvaihtoehtoon 35 parasta edellä mainitun järjestyksen mukaan. Vastaavasti kyseisen koulutuksen sisällä fysiikan valinneita hyväksytään fysiikan koulutusohjelmaan aineenopettajan suuntautumisvaihtoehtoon 10 parasta ja kyseisen koulutuksen sisällä kemian valinneita hyväksytään kemian koulutusohjelmaan aineenopettajan suuntautumisvaihtoehtoon 10 parasta.

23 JOUSTAVAT OPINTOPOLUT Yliopiston sisäinen maisterivaiheen erillisvalinta Oulun yliopiston uudet, oppiainerajat ylittävät koulutusohjelmat johtavat maisterintutkintoihin, joiden sisällöillä on erityinen kysyntä työmarkkinoilla ja tohtoriohjelmissa. Tarjolla luonnontieteellisessä tiedekunnassa on yhteensä 5 opintopolkuyhdistelmää suuntautumisvaihtoineen. Kuka voi hakea? Sisäisessä maisterivaiheen haussa voi hakea Oulun yliopiston opiskelija, jolla on haun kohteena oleviin maisterivaiheen opintoihin soveltuva kandidaatin tutkinto Oulun yliopistosta tai jolla soveltuvaksi määritellystä kandidaatin tutkinnosta puuttuu korkeintaan haun kohteena olevan tiedekunnan määrittelemä opintopistemäärä. Valintaperusteet Valintaperusteina voidaan käyttää esimerkiksi hakijan opintomenestystä ja opinnoissa edistymistä. Aiemmat opinnot siitä pääaineesta/koulutusohjelmasta, mihin opiskelija hakee, katsotaan eduksi. Esimerkiksi * Tietojenkäsittely vs TaTK tai Tietojenkäsittely vs Tietotekniikka (TTK) * Fysiikka vs Sähkötekniikka (TTK) / (opettajan sv) * Matematiikka vs TaTK * Kemia vs prosessi- ja ympäristö tai kemia vs geotieteet

24 Tilastoa 2012 valinnasta TILASTOTIETOJA VUODEN 2012 OPISKELIJAVALINNASTA Hakemuksia ensisijaisia hyväk- alin hyväksymisyhteensä hakemuksia sytty pistemäärä (1) Biokemian ko ,10 / Biologian ko 2) ,5 / Fysik. tiet. ko ,00 / Geotieteiden ko ,00 / Kemian ko / ) Maantieteen ko ,00 / Matemaatt. tiet. ko / Tietojenkäs.tieteiden ko 4) ,00 / ) matemaattisten aineiden / 15 5) (fysiikka,kemia, matematiikka) aineenopettajan koulutus (1) Valintakokeen ja todistuspisteiden (yhteispisteiden) perusteella hyväksytyt. (2) Biologian yhteisvalinnan kaikkien hakemusten määrä sekä ensisijaisten hakemusten määrä Oulun yliopistoon. (3) Fysiikassa ja kemiassa ei yhteispistevalintaa (4) Biologian ja tietojenkäsittelytieteiden yhteisvalinnan kaikkien hakemusten määrä (ensisijaiset) sekä ensisijaisten hakemusten määrä Oulun yliopistoon (5) Hyväksyttiin fysiikkaan 3, kemiaan 1 ja matematiikkaan 10, yhteensä 14 (pistemäärä on soveltuvuuskoepisteet) Biokemian, fysiikan, geotieteiden, kemian, maantieteen tai tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelmiin suoraan valintakokeella hyväksyttyjen alin valintakoepistemäärä (suluissa ylin mahdollinen pistemäärä): biokemian koe 15,3 (45) biologian ko 137 (240) fysiikan koe 24 (60) geologian koe 43 (60) kemian valintakoe 25 (60) maantieteen valintakoe 36,5 (60) matemaattisten tieteiden ko 54 (120) tietojenkäsittelytiet. valintakoe (Oulu) 30 (50)

25 Ammattinimikkeitä Biokemia Assistentti Kemisti Post doc tutkija Tutkija Tutkija/ Assistentti Tutkija-väitöskirjantekijä Tutkimusapulainen Tutkimusavustaja Väitöskirjantekijä Biologia Assistentti Atk-neuvoja Biologian ja maantiedon opettaja Luokanopettajan vs. Luontokouluavustaja Projektikoordinaattori Research Biologist Sivutoiminen tuntiopettaja Tuntiopettaja Tutkija Tutkimusapulainen Väitöskirjantekijä Yliopettaja

26 Ammattinimikkeitä Fysikaaliset tieteet Assistentti Opintoneuvoja Erikoistutkija Käyttöliittymäsuunnittelija Lennonvarmistusvirkailija Patenttikäsittelijä Projektipäällikkö RF-designer engineer Sairaalafyysikko Suunnittelija Sw Design Engineer Tutkija / -koulutettava Geotieteet Geologi Harjoittelija Mitta-apulainen Projektigeologi Projektipäällikkö Tutkija Ympäristösihteeri

27 Ammattinimikkeitä Kemia Assistentti Associate Scientist Atk-suunnittelija Matem. aineiden lehtori Ohjelmistosuunnittelija Puutarhatyöntekijä Toimitusjohtaja Tutkija Tutkimus- ja tuotekehityskemisti Tutkimusapulainen Tutkimuskemisti Ympäristöpäällikkö Maantiede Aineenopettaja Arkistoapulainen Lehtori Maantiedon ja biologian opettaja Opetuspaketin laatija Projektiassistentti/opettaja Projektipäällikkö Projektisihteeri Projektisuunnittelija Päätoiminen tuntiopettaja Tutkija Tutkimusapulainen

28 Ammattinimikkeitä Matemaattiset aineet Aineenopettaja Assistentti Design Engineer Matem. aineiden lehtori Matematiikan lehtorin vs. Ohjelmistosuunnittelija Patentti-insinööri Peruskoulun opettaja Päätoiminen tuntiopettaja Systeemisuunnittelija Tietotekniikan lehtorin vs. Tutkija Tutkijakoulutettava Tietojenkäsittelytiede Assistentti Atk-päällikkö Chief Specialist Design Engineer Development Manager Ohjelmistoasiantuntija Opettaja Projektipäällikkö Release Manager Sovellussuunnittelija Suunnittelija SW Designer

29 Hakuaika 2013 Yliopistoissa on käytössä sähköinen yhteishaku. Yhteishakuun kuuluviin koulutuksiin haetaan täyttämällä hakemus verkko-osoitteessa tai Yhteishaku alkaa ja päättyy klo Jos haetaan hakuajan viimeisenä päivänä, sähköisen hakulomakkeesi tulee olla tallennettuna viimeistään klo Postitse lähetettävän paperisen hakulomakkeen tulee olla perillä Opetushallituksessa viimeistään klo

30 KIITOS ja TERVETULOA Luonnontieteelliseen tiedekuntaan

ABI-päivät 14. 15.11. 2012

ABI-päivät 14. 15.11. 2012 Vuonna 2012 Heikki Kuoppala ABI-päivät 14. 15.11. 2012 Koulutusohjelmat Biokemia Biologia Fysiikka Geotieteet Kemia Maantiede Matemaattiset tieteet Tietojenkäsittelytieteet * 23 suuntautumisvaihtoehtoa

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1 LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta (BMTK) Kaivannaisalan tiedekunta (OMS) Luonnontieteellinen tiedekunta (LuTK) Tieto ja sähkötekniikan tiedekunta (TST) Abipäivät

Lisätiedot

ABI-päivät 13. 14.11. 2013

ABI-päivät 13. 14.11. 2013 Vuonna 2013 ABI-päivät 13. 14.11. 2013 Ennakkotiedot 2014 valinnoista Heikki Kuoppala Koulutusohjelmat Biologia Fysiikka Geotieteet Kemia Maantiede Matemaattiset tieteet Huom! Biokemia ja Tietojenkäsittelytieteet

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 08.09.2017 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET KOULUTUSOHJELMAT (Koulutusalat) Biologian koulutusohjelma - aineenopettajan sv, (johon koulutusohjelman

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 6.9.2018 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Opiskelijavalinta ja opiskelu Tekniikan ala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Teknillinen tiedekunta Missä voi opiskella diplomi insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Missä voi opiskella diplomi-insinööriksi ja arkkitehdiksi? DIA -yhteisvalintaan kuuluvat yliopistot OULU Vaasa

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillinen tiedekunta Koulutuspäällikkö Sirpa Nelo Missä voit opiskella diplomiinsinööriksi ja arkkitehdiksi? OULU Vaasa Turku Tampere Helsinki Lappeenranta Koulutusohjelmat

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)

OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan valintakokeeseen. Valintakokeesta on saatava

Lisätiedot

Hyväksymispistemäärät

Hyväksymispistemäärät 17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2013 Virallisesti tiedekunnan valintaperusteet julkaistaan myöhemmin joulu-tammikuussa tällä samalla verkkosivulla. Kaikki tiedot tulee

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo

Opiskelijavalinta ja opiskelu. Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillinen tiedekunta Opintoasiainpäällikkö Sirpa Nelo Missä voit opiskella diplomiinsinööriksi ja arkkitehdiksi? OULU Vaasa Turku Tampere Helsinki Lappeenranta Koulutusohjelmat

Lisätiedot

Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu

Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu A ineenopettaian ja luokanopettajan koulutus antaa laaja-alaisen opettajan kelpoisuuden. Koulutusohjelmaan valitut

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA ENNAKKOTIEDOT

LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA ENNAKKOTIEDOT 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2011 ENNAKKOTIEDOT Tiedekunnan viralliset valintaperusteet julkaistaan myöhemmin joulu-tammikuussa tällä samalla verkkosivulla. Kaikki

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto n koulutustarjonta ja valintaperusteet Sisällys 1. Opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 2. Hakukohteet kevään 2020 yhteishaussa 3. Kevään 2020 aikataulu 4. Ota yhteyttä! 2 Opiskelijavalintojen

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu

Opiskelijavalinta ja opiskelu Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Heikki Kuoppala Tässä mahdollisesti esitetty virheellinen tieto ei ole peruste esimerkiksi oikaisupyynnön tekemiselle.

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Oulun yliopiston koulutustarjonta n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen ala

Matemaattis-luonnontieteellinen ala Biologia Helsinki (Lahti), Oulu, Turku, Jyväskylä Joensuussa hakukohteena biotiede Yhteisvalinta (biohaku.fi), Joensuu ei mukana Yhteispiste- ja valintakoejono Joensuuhun vain todistusvalinta Valintakoetyyppi

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2014 ESITYS VALINTAPERUSTEIKSI Virallisesti tiedekunnan valintaperusteet julkaistaan myöhemmin joulu-tammikuussa tällä samalla verkkosivulla.

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2014 opiskelijavalinnasta ABI-päivät 13.-14.11.2013 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi p. 0294 48 5102 Lääketieteellisen

Lisätiedot

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 (ennakkotieto) VALINTAPERUSTEET KOULUTUSOHJELMAT (Koulutusalat) Biologian ko - aineenopettajan sv, (johon koulutusohjelman opiskelijat

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto)

OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto) 1 OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2015 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto) KOULUTUSOHJELMAT(Koulutusalat) Geotieteiden koulutusohjelma - geologian ja mineralogian suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Sisältö MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN tiedekunnan tutkintoja... 102 TUTKINNOT JA OPINTO-OIKEUDET... 102 Yhteishaku...103 TEKNIIKAN KANDIDAATIN JA DIPLOMI-INSINÖÖRIN

Lisätiedot

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAPERUSTEET 2010

MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAPERUSTEET 2010 MATEMAATTIS-LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN VALINTAPERUSTEET 2010 Päävalinnat... 2 Valintaperusteet koulutusohjelmittain... 7 Biokemian koulutusohjelma... 7 Biologian koulutusohjelma... 8 Fysikaalisten

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2015 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Biologia (ruotsinkielinen valinta) to 21.5.2015 klo 9.00-13.00, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Turku Biologia (suomenkielinen valinta)

Lisätiedot

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014)

Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014) 1 Opiskelijavalinta Insinööri (AMK), tietotekniikka, päivätoteutus (yhteishaku syksy 2014) Opiskelijavalinnan maksimipisteet (100 pistettä): Koulumenestys Valintakoe 60 pistettä 40 pistettä Kaikki hakukelpoiset

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus ABI-päivät 11.-12.11.2015 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi

Lisätiedot

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet LUONNONTIETEET 2013-15 Tarkastellaan kokonaiskuvan saamiseksi ensin luonnontieteitä kokonaisuutena. Luonnontieteissä pitkän matematiikan paino on suuri

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta

Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta Lääketieteellinen tiedekunta opiskelusta ja kevään 2012 opiskelijavalinnasta ABI-päivät 14.-15.11.2012 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi p. 0294 48 5102 Lääketieteellisen

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

- mitä pitäisi tietää?

- mitä pitäisi tietää? - mitä pitäisi tietää? Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi Voit hakea enintään 6 korkeakoulujen yhteishaussa olevaan koulutukseen (yliopistojen & ammattikorkeakoulujen hakukohteet) Voit saman

Lisätiedot

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA

OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA 1 OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA Opiskelijat valitaan kahdella tavalla: Jono 1: 15 opiskelijaa valitaan koulumenestyksen ja valintakokeen yhteispistemäärän perusteella

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Turun yliopiston todistusvalinnat 2020

Turun yliopiston todistusvalinnat 2020 Turun yliopiston todistusvalinnat 2020 Valintauudistus miksi? Tavoitteena joustava siirtyminen toiselta asteelta korkeakouluopintoihin. Tarpeettomien välivuosien vähentäminen. Opiskelijavalintaprosessin

Lisätiedot

Valintakokeiden lukuurakka. Ylioppilastutkinnon arvosanoilla suurempi merkitys

Valintakokeiden lukuurakka. Ylioppilastutkinnon arvosanoilla suurempi merkitys Tätä Opiskelijavalinta sivua et voi muokata uudistuu Valintakokeiden lukuurakka pienentyy Ylioppilastutkinnon arvosanoilla suurempi merkitys Tarjotaan vaihtoehtoisia tapoja hakeutua korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Informaatioverkostot, tietojenkäsittelytiede ja tietojärjestelmätiede.

Informaatioverkostot, tietojenkäsittelytiede ja tietojärjestelmätiede. Informaatioverkostot, tietojenkäsittelytiede ja tietojärjestelmätiede. TIETOJENKÄSITTELYTIEDE 2013-15, N = 1860 MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET 2013-15 Tietojenkäsittelytieteiden opiskelijavalinnassa pitkän

Lisätiedot

Valintaperusteet 2016 1 (6)

Valintaperusteet 2016 1 (6) Valintaperusteet 216 1 (6) LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTO Lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 153 uutta opiskelijaa. HAKEMINEN HAKIJARYHMÄT Hakea voivat ylioppilaat, IB-, EB-

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 6 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta JOENSUUN KAMPUS Aineenopettajan ja luokanopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Aineenopettajan koulutus, matematiikka, fysiikka ja kemia Biologia

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2013 Yliopistoissa on käytössä sähköinen yhteishaku ja siihen kuuluviin koulutuksiin haetaan täyttämällä hakemus verkko-osoitteessa

Lisätiedot

Biologian yhteisvalintakoe klo 9-13 Luentosali L1. Fysiikan valintakoe 7.6. klo Luentosali L6

Biologian yhteisvalintakoe klo 9-13 Luentosali L1. Fysiikan valintakoe 7.6. klo Luentosali L6 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA (ennakkotieto) 2016 Oulun yliopistoon haetaan valtakunnallisessa sähköisessä yhteishaussa, osoitteessa www.opintopolku.fi Yhteishaun

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 tiedekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin tiedekunta Biokemian

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA ENNAKKOTIEDOT

OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA ENNAKKOTIEDOT 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2010 ENNAKKOTIEDOT Tiedekunnan valintaperusteet vahvistetaan lokakuussa ja virallinen valintaopas ilmestyy keväällä 2010. Kaikki tiedot

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Valintaopas 2013

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Valintaopas 2013 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Valintaopas 2013 TUTKINNOT JA KOULUTUSOHJELMAT Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa suoritetaan alempana korkeakoulututkintona luonnontieteiden tai

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015

VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 VALTAKUNNALLINEN VALINTAPERUSTESUOSITUS 2015 1 / 7 Yleisosio Valtakunnallisen valintaperustesuosituksen yleisosio löytyy täältä (linkki). Alakohtainen suositus: tekniikan ammattikorkeakoulututkinnot (päivätoteutukset)

Lisätiedot

Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus

Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus 9.11.2018 Opintopäällikkö Katja Arola Opiskelijavalinta 2019 Valinta 2019 Vuonna 2019 oikeustieteelliselle alalle avataan todistusvalinta

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA

LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 1 OULUN YLIOPISTON LUONNONTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2010 Yliopistoissa on käytössä sähköinen yhteishaku ja siihen kuuluviin koulutuksiin haetaan täyttämällä hakemus verkko-osoitteessa

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA Oulun Opopäivät 2016 Jouni Pursiainen Oulun yliopiston LUMA-keskus, OuLUMA 5.2.2016 Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Studio Ilpo Okkonen Oy MISTÄ MIHIN

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010

Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Sosiologian yhteisvalinnan valintaperusteet 2010 Hakukohteet: Sosiologian yhteisvalinnassa voi keväällä 2010 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Tampereen

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 INSINÖÖRIKOULUTUS (*) JA LABORATORIOANALYYTIKKOKOULUTUS (*) merenkulkualan koulutusta lukuun ottamatta OPISKELIJAVALINTA Kaikki hakukelpoiset hakijat

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Opiskelijavalinta rakennusarkkitehtikoulutukseen kevään 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta rakennusarkkitehtikoulutukseen kevään 2015 yhteishaussa Opiskelijavalinta rakennusarkkitehtikoulutukseen kevään 2015 yhteishaussa Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan sekä tekniikan ja liikenteen alan valtakunnalliseen valintakokeeseen että rakennusarkkitehtikoulutuksen

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala

Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala Valintaperusteet, syksy 2011: Tekniikan ja liikenteen ala 240 op, Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto, Insinööri (AMK) Opiskelijavalinta Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET 2016

VALINTAPERUSTEET 2016 VALINTAPERUSTEET 06 Korkeakoulujen yhteishaku - kandidaattiohjelmat SISÄLTÖ Aloituspaikat hakukohteittain.... Ensikertalaisille varattavat aloituspaikat... Hakuohjeet.... Hakukelpoisuus.... Tärkeät päivämäärät....

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON.

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. ABI-PÄIVÄT 9. 10.11. 2011 Opiskelijapalvelun päällikkö SAKARI JUSSI-PEKKA KOULUTUKSEN STRATEGISET TAVOITTEET Opintojen sujuvoittaminen läpäisy tutkintosaanto Työllistävyys

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta 10.9.2019 Toinen lukiovuosi Pakolliset kurssit loppuun Syventyminen itselle merkityksellisiin oppiaineisiin: yo-kokeet, jatko-opinnot, lukiodiplomiaineet

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN Helsingin yliopisto, Päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 5, 3. krs. AIKA ma 18.4.2011 klo 13 16 Anna Lyra-Katz, Yoyo -hanke, projektipäällikkö

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian

Lisätiedot

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016

Helsingin yliopiston päävalinnan valintakokeet keväällä/kesällä 2016 Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Ajankohta Paikkakunta Lisätietoa Akvaattiset tieteet 26.5.2016 klo 9.00-13.00, Jyväskylä, Oulu, Turku Yhteinen valintakoe biologian ja ympäristötieteiden sekä Jyväskylän,

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä?

Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä? UEF Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä? Hyödynnä kevään 2019 valintayhteistyön mahdollisuuksia ja hae Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuksiin

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Kieltenopiskelu. Jyväskylänyliopistossa

Kieltenopiskelu. Jyväskylänyliopistossa Kieltenopiskelu Jyväskylänyliopistossa Kielten opiskeltavat aineet ja hakukohteet Kandidaatti-ja maisteriohjelmat (yht. 4 ohjelmaa) Kielten aineenopettaja (en, ra, ru, sa,ve) Kieliasiantuntija (su, en,

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus ABI-päivät 12.-13.11.2014 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi

Lisätiedot

KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2016 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto)

KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2016 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto) 1 OULUN YLIOPISTON KAIVANNAISALAN (OMS) TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINTA 2016 VALINTAPERUSTEET (ennakkotieto) Geotieteiden tutkinto-ohjelma GEOTIETEEN TUTKINTO-OHJELMA - geologian ja mineralogian suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot