OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN III KOKOUS klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN III KOKOUS klo"

Transkriptio

1 OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN III KOKOUS klo

2 Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Viime kokouksen muistio 3. Hankkeen eteneminen 4. Esimiesten osaamiskartoituksen hyödyntäminen 5. Odotusaikojen julkaiseminen 6. THL:n koetun palvelun laadun mittaaminen tehdyn kyselyn pilotointi 7. Osaamiskartoituksen tekeminen sote-palvelujärjestelmän kokonaiskehittämisessä ja palveluketjujen sujuvoittamisessa: Kotiutuminen erikoissairaanhoidosta 8. Kevään kokousaikataulu 9. Ilmoittaminen iäkkään henkilön palvelutarpeesta 10. Kokouksen päättäminen

3 3. Nykytilanne ja hankkeen eteneminen syksy 2013

4 TULOSTAVOITE 1: Kehitetään toimintamalleja ikääntyneen väestön ja heidän omaistensa mukaan ottamiseksi palveluiden kehittämiseen Vanhusneuvostot Omais hoitajat vertais tukijoiksi Kansalaisraadit Maakunnallinen vanhusneuvostoseminaari 17.9 Kuntatapaamiset Pihtipudas 25.9., Luhanka , Kinnula Tietosuojan selvittäminen I kokous Toiminnan suunnittelu Jkl vanhusneuvosto iltakoulut Keskustelu Muistiongelmaiset ja omaishoitajat tr Tapaamiset Keski-Suomen Liitto ja Keski-Suomen eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta Vanhusneuvostokysely (lähtötilanne vrt laki) Tapaaminen SPR omaishoitaji en tukitoiminta Laukaassa ei kuntapäättäjiä saatu lähtemään mukaan. Asiaan palataan vielä keväällä -14. Tapaami nen Kesk- Suomen muistiyh distys Jkl vanhuspalveluraadin + vanhusneuvoston + lautakunnan yhteistyömal -lin suunnittelu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Vanhusneuvostojen ja kunnan viranomaisten sekä lautakuntien välisten yhteistyömallien selkiyttäminen Alustavat keskustelut koulutuksen toteuttamisesta VTKL:n ystäväpiiritoimintana Muistiongelmaiset ja omaishoitajat työryhmässä Ylikunnallisen yhteistyön suunnittelu (Keski-suomen eläkeläisjärjest öjen neuvottelukunta ja K-S vanhusneuvostot) Tr kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta päädyttiin luopumaan koulutuksesta Vanhusp.raati + vanhusn euvosto + lautak. Jkl Ikäihmi sten foorumi

5 TULOSTAVOITE 2: Kehitetään palvelujärjestelmää ja toimintakulttuuria tukemaan kotona asuvien iäkkäiden henkilöiden yksilöllisiä tarpeita ja itsemääräämisoikeutta Kuntien palveluoh -jauksen periaatteiden yhtenäistäminen + palvelutarpeen arviointiprosessin kehittämi nen Muistiongelmaisten ja omaishoitajien käytännöt Henk. koht. budjetointi I kokous Koske 4.9. Toiminnan suunnit telu Tapaaminen Gerocenter 24.9.: valtakunnallinen selvitys malleista II kokous Keuruu Voimavarah oitajamallin esittely + kuntien palveluohja uksen keskinäinen benchmark kaus III kokous Laukaa Ennakoiva voimavarakysely. Kyselystä kaksi versiota. Kommentteja koottu Jkl:n vanhusneuvostojen asiakasraadilta, Saarijärven vanhusneuvostolta, K-S muistiyhdistykseltä Työryhmän I kokous Kuntien mallien benchmarkkaus + toiminnan jatkosuunnittelu + selvityksen tavoitteet Keskustelu Oman elämän kartoituskyselyn asiakaslähtöisestä näkökulmasta Jkl Oiva kirjaamistyöryhmä Työryhmän II kokous Saarijärvi. Saarikan muistisairaan kotikuntoutus, ravitsemuksen ja liikunnan merkitys Syyskuu Lokakuu Marraskuu Seminaari IV kokous Jämsä Pyöröoviilmiön ehkäisy + ennakoiva voimavarakysely, havainnointien tulokset Tapaaminen RAISoft Jyväskylän yliopiston harjoittelija, kiertää kunnissa havainnoimassa palvelutarpeen arviointitilanteita Työryhmän III kokous Äänekoski: Osallistuva muistisairas-hanke, Muistisairaan hoitopolun optimimalli Gerocenter: valtakunnallinen selvitys muistisairaan kotona asumisen tukemisen malleista Työryhmä Jyväskylä

6 TULOSTAVOITE 3: Johtaminen vanhuspalveluissa tukee ikäihmisten itsenäistä elämää I kokous Koskella 9.9. Toimintatavoista sopiminen Hankkeesta arvioitu Keuruun, Laukaan, Muuramen ja Äänekosken vanhuspalvelustrategiat lain hyvinvointisuunnitelmalle edellyttämän sisällön näkökulmasta. Lisäksi hyvinvointisuunnitelmaa työstetään vielä Petäjäveden, Äänekosken, Joutsan ja Jyväskylän kanssa Lähiesimiesten osaamiskartoitustarvekysely Jkl kh jory II kokous Äänekoskella Lähiesimiesten osaamiskyselyn tulokset, Jamk:in ja Jao:n edustajat paikalla Syyskuu Lokakuu Marraskuu Hyvinvointisuunnitelma työpaja Luhangassa 3.12 (Äänekoski + Joutsa 1/14) Jyväskylän hyvinvointisuunnitelman kokoaminen ja yhteistyöryhmiin osallistuminen III kokous Koskella koulutuksen järjestäminen osallistavasta johtamisesta lähiesimiesten kyselyn tulosten pohjalta. Jonojen hallinta + ilm. velvollisuus: yhtenäiset käytännöt

7 MUUTA Vanhuspalvelulain toimeenpa no-kierros Tampereella 6.9. Jamk lakiluento opiskelijoille Lain esittely sotaveteraaneil le lain läpikäyminen Jkl OIVA keskus henkilöstö Lain läpikäyminen Jkl kotihoidon palvelupäälliköt Lain läpikäyminen Jkl päiväkeskusohjaajat Kastetyöpaja: vanhukset + vammaiset THL Koske vanhustyöryhmä Vanhustyön päivystyshoi don kehittämisry hmä Perhehoi don toiminta ohje kokous hankeesittelyt Laukaa ja Luhanka Jkl vanhusp alvelun asiakasra ati Kosken ja Avin yhteistyötapaaminen Ikääntyvien yliopiston luento Vanhuspalvelut 2013 seminaari Kastetyöpaja: THL Innomarkki -nat Tiedän mitä tahdon loppuseminaari Oma tupa, oma lupa II hakemus 30.9.: THL tapaaminen 27.8., työryhmien kokoukset, puhelinpalaveri Päivi Nurmi- Koikkalainen (THL) 3.9., Kosken vammaistyöryhmä 2.9., tapaaminen NOVA yksikkö 5.9., kuntamarkkinat ja koordinaatiotyöryhmä, ohjausryhmä, aluejohtoryhmä + kannanotot kunnista RAI mittarikoulutus Kiinnostusta kehittämistyön jatkamiseen löytyi mutta väestöpohja hakemuksen jättämiselle Kaste-hakuun syksyllä -13 ei ollut riittävä. Syyskuu Lokakuu Marraskuu RAI mittarikoulutus RAI mittarikoulutus Aiheeseen palataan hankkeen työryhmässä Johtaminen keväällä 2014 kun on selvinnyt saako SOTE 2020 hanke rahoitusta

8 4. Esimiesten osaamiskartoituksen hyödyntäminen Laatusuosituksen näkökulmasta kyselyn tulosten suurimmat osaamispuutteet olivat henkilökunnan osallisuuden ja osallistavan johtamisen tukemisessa. Hankkeessa on kyselyn ja viime kokouksen pohjalta hahmoteltu keväälle 2014 lähiesimiesten henkilöstön osallistavan johtamisen koulutuskokonaisuuden runkoa Suunnitelmana kytkeä omavalvontasuunnitelman tekeminen koulutukseen. Hyödynnetään osallistavan johtamisen työtapoja ja menetelmiä. 1. koulutusiltapäivä: Mitä osallistava johtaminen on? 2. koulutusiltapäivä: Omavalvontasuunnitelman runko ja henkilökunnan kytkeminen mukaan prosessiin 3. koulutusiltapäivä: Välitsekkaus suunnitelman tekemisen etenemisestä sekä henkilökunnan osallistamisen haasteet 4. koulutusiltapäivä: Kokemukset omavalvontasuunnitelman työstämisestä osallistavan johtamisen keinoin

9 Hankkeen rooli koulutuksessa ja omavalvontasuunnitelmien työstämisessä Alustavasti kiinnostuneet kunnat (Muurame, Konnevesi, Wiitaunioni, Laukaa pelkkä osallistava johtaminen,) Koulutuksen aikataulu 1. koulutusiltapäivä huhtikuun alku, 2. koulutusiltapäivä toukokuun alku, 3. koulutusiltapäivä elokuun loppu, 4. koulutusiltapäivä syyskuun loppu Paikka ja tilat Onko tarvetta järjestää kahdessa eri paikassa= kahdeksan koulutusiltapäivää Hankkeesta mahdollista osallistua kustannuksiin enintään 5000 :lla Kustannusten jako, jos hankkeesta koulutukseen varattu summa ylittyy (esimiesten määrän mukaan) Sitovat ilmoittautumiset kunnista/ osallistujien määrä tammikuun loppuun mennessä Tarjouspyynnöt JAMK, JAO, Laatuhoiva, Promana (Veli Puttonen) muita? Helmikuun aikana Valittu kouluttaja maaliskuun kokoukseen Tiedottaminen kunnissa

10 5. Odotusaikojen julkaiseminen Julkaistava lain mukaan vähintään puolivuosittain Odotusajat tulisi julkaista useampaa eri tiedotuskanavaa käyttäen, jotta tieto saavuttaa mahdollisimman hyvin kaikki ne, jotka sitä tarvitsevat Odotusaikojen julkaisemisen yhteiset käytännöt Keski-Suomessa Äänekoskella konkreettinen kirjallinen hakemus (alettu seurata vähän aikaa sitten), WU samoin (seurannasta ei tietoa), Luhangassa pääsee sujuvasti palveluiden piiriin (ei jonotusaikoja), Laukaassa ei kotihoitoon hakemusta, palvelut pystytään järjestämään nopeasti, palveluasumisessa on jonoja mutta saantia ei voi ennakoida, jonossa jatkuvasti noin 15 ihmistä. Muuramessa sama tilanne kuin Laukaassa Julkaistaanko samaan aikaan? Maaliskuun loppu, syyskuun loppu, alk. kevät 2014 Missä välineissä? Paikallislehdet, Keskisuomalainen, Hyvis-portaali, Kuka julkaisee? Mitä tietoa odotusajoista kunnissa kootaan? Saadaanko tieto, milloin palvelua on haettu?

11 6. THL:n koetun palvelun laadun mittaamiseen tehdyn kyselyn pilotointi Vanhuspalvelulain 6 mukaan kunnan on palvelujen laadun ja riittävyyden arvioimiseksi kerättävä säännöllisesti palautetta asiakkailta, omaisilta ja työntekijöiltä THL tarjonnut Oma tupa, oma lupa hankkeelle mahdollisuutta pilotoida Keski-Suomessa THL:ssa tehtyä kyselyä palvelujen laadun ja riittävyyden arvioimiseen Kokemuksia käytöstä, mikä toimii, mikä ei ja mitä tilalle tai lisäksi? Kokemuksia myös kysymysten toimivuudesta ja lomakkeen käytöstä lievästi muistisairailla Rinnalle asiantuntijaryhmä, joka antaisi palautetta kyselystä. THL mukana ryhmässä Kotihoito ensisijainen pilotointikohde. Kysely kohdennettu asiakkaille, omaisille ja työntekijöille kaikille sama lomake Asiakkaalle kyselyn tekee joku muu kuin omahoitaja Webropol ja vaihtoehtona paperilomake Laukaa, Äänekoski, Muurame, Konnevesi, Luhanka Tammikuu (20.1. iltapäivä) THL Sirpa Andersson tulee kertomaan ja keskustelemaan pilotista

12 7.Osaamiskartoituksen tekeminen sote-palvelujärjestelmän kokonaiskehittämisessä ja palveluketjujen sujuvoittamisessa: Kotiutuminen erikoissairaanhoidosta Jarmo Koski (Jyte) lähestyi hanketta yhdessä sairaanhoitopiirin Anneli Kuusisen ja Ari Solosen kanssa. ESH toivoisi yhteistä kokousta Johtaminen työryhmän kanssa tekeillä olevasta osaamiskartoituksesta. Osaamiskartoitus liittyy sote-palvelujärjestelmän kokonaiskehittämiseen ja palveluketjujen sujuvoittamiseen. Sujuvoittaminen tarkoittaa tässä tapauksessa ennen kaikkea potilaan/asiakkaan kotiuttamista ja sen mahdollistamista suoraan asiakkaan kotiin. Tarkoitus on välttää ylimääräisiä terveyskeskus kierrättämisiä, joka ei tuota ihmiselle itselleen lisäarvoa, vaan voi tietyissä tilanteissa aiheuttaa jopa toimintakykyisyyden laskua uuden/ vieraan ympäristön provosoimana. Toiseksi palvelujärjestelmään syntyy tarpeetonta kitkaa, joka on pois jostakin muusta palvelusta ja syö tarpeettomasti resursseja. Kesän-alkusyksyn aikana on jo kartoitettu hoidollinen ja kuntoutusresurssi maakunnan terveyskeskussairaaloissa ja nyt on tavoitteena selvittää vastaavalla tavalla maakunnan sosiaalipuolen vanhuspalvelujen henkilöstöresurssit hoidollisen osaamisen (terveydenhuollollinen koulutus) ja kuntoutusosaamisen näkökulmasta. Tavoitteena on kehittää palvelujärjestelmä sellaiseksi, että keskussairaalahoitojakson jälkeen hoitoa, kuntoutusta tai ulkopuolista tukea tarvitsevat henkilöt voivat kotiutua suoraan sille hoidon/avun/tuen tasolle, joka vastaa juuri hänen tarpeitaan. Tämä selvitys kuuluu kokonaisuuteen, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota pyritään edistämään. Äänekoskella sairaanhoitajat siirtyvät kotihoidossa kahteen vuoroon. Muuramessa tekee myös viikonloppuja

13 8. Kevään kokousaikataulu IV kokous: Tammikuun xx V kokous: Maaliskuun THL:n pilotti (Pilottikunnat + muut kiinnostuneet) Aiheet: Osallistavan johtamisen koulutus, Esh yhteistyö Ilmoitusvelvollisuus, osallistava johtaminen koulutus Palautekeskustelu yhdessä THL:n kanssa pilottien jälkeen VI kokous: Huhtikuun Aihe VII kokous: Toukokuun Aihe

14 9. Ilmoittaminen iäkkään henkilön palveluntarpeesta Vanhuspalvelulain 25 :n mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön, kunnan sosiaalitoimen, alueen pelastustoimen, hätäkeskuksen tai poliisin palveluksessa olevan joka on tehtävässään saanut tiedon sosiaali- tai terveydenhuollon tarpeessa olevasta iäkkäästä henkilöstä, joka on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, on salassapitosäännösten estämättä ilmoitettava asiasta viipymättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Onko kunnissa jo olemassaolevia väyliä ilmoituksen tekemiselle? Miten sanamuoto viipymättä tulkitaan Ovatko laissa mainitut tahot tietoisia ilmoitusvelvollisuudestaan? Onko tarvetta sopia käytännöistä niiden tahojen kanssa joita ilmoitusvelvollisuus koskee?

15 Kiitokset syksystä 2013 ja rauhallista joulunaikaa Anna-Liisa, Ulla ja Timo

Oma tupa, oma lupakotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla. Ohjausryhmän II kokous klo 13 Matarankatu 4

Oma tupa, oma lupakotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla. Ohjausryhmän II kokous klo 13 Matarankatu 4 Oma tupa, oma lupakotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla Ohjausryhmän II kokous 2.12.2013 klo 13 Matarankatu 4 Asialista 1. Kokouksen avaaminen 2. Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN III KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN III KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN III KOKOUS Aika: to 5.12.2013 klo 13.00 15.00 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoushuone 118 (I krs.) Matarankatu 4, 40100 Jyväskylä Paikalla:

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN IV KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN IV KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN IV KOKOUS Aika: ke 5.2.2014 klo 13.00 15.20 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoushuone 118 (I krs.) Matarankatu 4, 40100 Jyväskylä Paikalla:

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla -hanke. Ohjausryhmän kokous 13.9.2013

Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla -hanke. Ohjausryhmän kokous 13.9.2013 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla -hanke Ohjausryhmän kokous 13.9.2013 OHJAUSRYHMÄN JÄRJESTÄYTYMINEN Puheenjohtaja: Sihteeri: Muistion tarkastaminen:

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN IV KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN IV KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN IV KOKOUS Aika: to 12.12.2013 klo 12.00 16.00 Paikka: Jämsä, Sairaalantie 11, auditorio Asialista 1. Kokouksen avaus 2.

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN II KOKOUS: Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla -hanke

OHJAUSRYHMÄN II KOKOUS: Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla -hanke OHJAUSRYHMÄN II KOKOUS: Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla -hanke Aika: Maanantaina 2.12.2013 klo 13.00-15.22 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus,

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Johtaminen VI kokous. Keskiviikkona 2.4.2014 klo 13-15 Laukaa

Oma tupa, oma lupa Johtaminen VI kokous. Keskiviikkona 2.4.2014 klo 13-15 Laukaa Oma tupa, oma lupa Johtaminen VI kokous Keskiviikkona 2.4.2014 klo 13-15 Laukaa Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Viime kokouksen muistio http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto

Ajankohtaista aluehallintovirastosta. Pohtimolammella Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto Ajankohtaista aluehallintovirastosta Pohtimolammella 26.5.2016 Lakiasiainpäällikkö Keijo Mattila, Lapin aluehallintovirasto 1 2019 aluehallintouudistuksesta Alueellisesti toimivaltaisten aluehallintovirastojen

Lisätiedot

Johtajien työryhmän II kokous. Työryhmän II kokous Äänekoski 11.11.2013

Johtajien työryhmän II kokous. Työryhmän II kokous Äänekoski 11.11.2013 Johtajien työryhmän II kokous Työryhmän II kokous Äänekoski 11.11.2013 Hankkeen muiden työryhmien eteneminen VANHUSNEUVOSTOT: - Tavoite: Käynnistyvien vanhusneuvostojen tukeminen ja ylikunnallisen toiminnan

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN V KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN V KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN V KOKOUS Aika: ke 3.3.2014 klo 13.00 15.00 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoushuone 100 (I krs.) Matarankatu 4, 40100 Jyväskylä Paikalla:

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti 19.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön

Lisätiedot

1. kuntapäätöksenteko: onko kunnissa, joista vanhusneuvosto puuttuu, päätös sellaisen perustamisesta. 2. uuden vanhusneuvoston

1. kuntapäätöksenteko: onko kunnissa, joista vanhusneuvosto puuttuu, päätös sellaisen perustamisesta. 2. uuden vanhusneuvoston HANKKEEN TOI- MENPIDE Tuetaan etenkin uusien vanhusneuvostojen työtä esim. työpajoilla tavoitteena toimivien osallisuuden mallien löytäminen kunnassa Vanhusneuvostojen ylikunnallisen toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ 20.11.2013 HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA TUPA, OMA LUPA -HANKKEESSA Henkilökohtainen budjetointi nousi esille vuosi sitten laaditun maakunnallisen

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke 6.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus

Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Kukoistava kotihoito Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Hakukonsortio Jyväskylän kaupunki, hallinnoija Hankasalmen kunta Joutsan kunta Jämsän kaupunki Keuruun kaupunki Kinnulan kunta

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito -hanke. Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Pilotointi ja juurruttaminen

Kukoistava kotihoito -hanke. Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Pilotointi ja juurruttaminen Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Pilotointi ja juurruttaminen Kehittämistyö Keski-Suomessa Keski-Suomessa on pitkät perinteet tehdä yhteistyötä

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla

Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Omavalvontasuunnitelma yksityissektorilla Yksityissektorin edunvalvonnalliset päivät 2017 Tehy Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala 15.9.2017 1 Keskustele naapurisi kanssa: Onko työpaikallasi omavalvontasuunnitelma?

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS Aika: 25.8.2014 klo 12.00 14.30 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoustila MAT100. Os. Matarankatu 4, Jyväskylä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN. sirkka.karhula@jkl.

HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN. sirkka.karhula@jkl. Hakemus saapunut Diaarinro HAKEMUS VALTIONAVUSTUKSEN SAAMISEKSI KASTE-OHJELMAA TOTEUTTAVAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISHANKKEESEEN Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta/kuntayhtymä

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä. III kokous 28.10. Laukaa

Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä. III kokous 28.10. Laukaa Palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi työryhmä III kokous 28.10. Laukaa Vanhuspalvelut Laukaassa Heli Lerkkanen Heli esitteli Laukaan vanhusten palvelujen tulosyksikön organisaation, joka vahvistettu

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen

Lisätiedot

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Kukoistava Kotihoito Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Miten palveluohjaus ja neuvonta toteutuvat tällä hetkellä kunnassa? Kunta Palveluneuvonta ja ohjaus erillinen yksikkönsä

Lisätiedot

Esimiesten osaamiskartoitusten tulokset

Esimiesten osaamiskartoitusten tulokset Esimiesten osaamiskartoitusten tulokset Kartoitus tehty sähköisenä kyselynä Oma tupa, oma lupa hankkeeseen liittyen 10/2013 http://www.jkl.fi/hallinto/hankkeet_ja_strategiat/perusturvapalvelut/omatupa

Lisätiedot

Ohjausryhmä Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö

Ohjausryhmä Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö Ohjausryhmä 13.4.2018 Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö VISIO JA PÄÄTAVOITE Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit ja yhteiset toimintamallit

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke. Asiakasraati

Kukoistava kotihoito hanke. Asiakasraati Kukoistava kotihoito hanke Asiakasraati 31.5.217 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Hyvis nyt ja tulevaisuudessa. Sirpa Sundgren Projektikoordinaattori, TtM KSSHP, Tietohallinto sirpa.sundgren@ksshp.fi

Hyvis nyt ja tulevaisuudessa. Sirpa Sundgren Projektikoordinaattori, TtM KSSHP, Tietohallinto sirpa.sundgren@ksshp.fi Hyvis nyt ja tulevaisuudessa Sirpa Sundgren Projektikoordinaattori, TtM KSSHP, Tietohallinto sirpa.sundgren@ksshp.fi Hyvis nyt: 1,2 milj. kansalaista Hyvis Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella Tällä

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy

Lisätiedot

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018 Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen

Lisätiedot

MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT - TYÖRYHMÄ I KOKOUS 4.10.2013

MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT - TYÖRYHMÄ I KOKOUS 4.10.2013 MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT - TYÖRYHMÄ I KOKOUS 4.10.2013 Hankkeen rooli Organisoi työryhmien työskentelyä, hoitaa kokoon kutsumisen, etsii toimivia käytäntöjä ja toimintamalleja, järjestää tutustumiskäyntejä

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

Asiakas- ja potilastietojärjestelmästä - APTJ. Infotilaisuus Keski-Suomen kuntapäättäjät

Asiakas- ja potilastietojärjestelmästä - APTJ. Infotilaisuus Keski-Suomen kuntapäättäjät Asiakas- ja potilastietojärjestelmästä - APTJ Infotilaisuus Keski-Suomen kuntapäättäjät 11.12.2018 SOS ESH PTH Mikä APTJ? APTJ = Asiakas- ja PotilasTietoJärjestelmä Tavoitteena täyttää SOS, PTH ja ESH-

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN VII KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN VII KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN JOHTAJIEN TYÖRYHMÄN VII KOKOUS Aika: Maanantai 9.6.2014 klo 13.00 15.30 Paikka: Hakulintie 2, Luhanka Luhangan kunnantalon valtuustosali Paikalla: Tuija Koivisto, Keuruu Sirpa

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä PILOTTIEN TILANNEKATSAUS Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä 25.2.2016 PILOTIT 1. Sosiaalityö yhteispäivystyksessä 2. Saarikan lean palveluohjaus 3. Äänekosken erikoissairaanhoidon konsultaatiopilotti

Lisätiedot

1. kuntapäätöksenteko: onko kunnissa, joista vanhusneuvosto puuttuu, päätös sellaisen perustamisesta. 2. uuden vanhusneuvoston

1. kuntapäätöksenteko: onko kunnissa, joista vanhusneuvosto puuttuu, päätös sellaisen perustamisesta. 2. uuden vanhusneuvoston HANKKEEN TOI- MENPIDE Tuetaan etenkin uusien vanhusneuvostojen työtä esim. työpajoilla tavoitteena toimivien osallisuuden mallien löytäminen kunnassa Vanhusneuvostojen ylikunnallisen toiminnan kehittäminen

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Marianne Kuorelahti 5.10.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Mukana seitsemän osaamiskeskusta, 95 kuntaa, Suomen kuntaliitto ja Jyväskylän yliopisto/kokkolan

Lisätiedot

SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille

SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille Merja Etholén-Rönnberg Sairaala-, kuntoutus- ja hoivaosasto Idän palvelualueen johtaja 22.1.2014 Vanhusneuvosto Strategiset/tärkeät linjaukset päihdepalvelujen

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 30.6.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Ennakoivan kotiutumisen malli ja hoitajan sähköinen lähetekäytäntö (virtu.fi) -Toimiva kotihoito Lappiin hanke

Ennakoivan kotiutumisen malli ja hoitajan sähköinen lähetekäytäntö (virtu.fi) -Toimiva kotihoito Lappiin hanke Ennakoivan kotiutumisen malli ja hoitajan sähköinen lähetekäytäntö (virtu.fi) -Toimiva kotihoito Lappiin hanke Teija Rousu, Poskelappi Kehittäjätyöntekijä 30.8.2018 Ennakoivan kotiutumisen mallin tavoitteita

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila Juurruttamissuunnitelmat Sparrauspäivä 19.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Iltapäivän ryhmätehtävä Pohditaan ryhmittäin seuraavia kahta kysymystä: 1) Mikä merkitys asiakkaan toimintakykyyn liittyvällä mitatulla

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

Vammaisten perhehoidon koordinointi Keski-Suomessa. Sosiaali- ja terveysjohdon maakunnallinen työkokous 7.11. 2013

Vammaisten perhehoidon koordinointi Keski-Suomessa. Sosiaali- ja terveysjohdon maakunnallinen työkokous 7.11. 2013 Vammaisten perhehoidon koordinointi Keski-Suomessa Sosiaali- ja terveysjohdon maakunnallinen työkokous 7.11. 2013 Miksi vammaisten perhehoitoa ja koordinointia tulee kehittää? Vammaisten ihmisoikeudet

Lisätiedot

Hankekoordinaattorit Anne-Mari Hakala ja Eija Janhunen

Hankekoordinaattorit Anne-Mari Hakala ja Eija Janhunen Kukoistava kotihoito hanke Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus 1. työpajapäivä / Palveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä kuntoutus ja ennaltaehkäisy 22.02.2017 Hankekoordinaattorit

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Hoitoketjujen sujuvoittaminen

Hoitoketjujen sujuvoittaminen Hoitoketjujen sujuvoittaminen Hankkeen ohjausryhmä Ke 17.01.2018 klo 13.30-15.30 Matarankatu 4 Heidi Taskinen, Kehittämiskoordinaattori Hoitoketjujen sujuvoittaminen Tavoitteena Kukoistava kotihoitohankkeen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA Ehdotus

KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA Ehdotus KESKI-SUOMEN IKÄIHMISTEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUONNA 2020 Ehdotus 65 vuotta täyttäneet hankekunnissa 35000 30000 25000 29492 32956 31489 24095 30808 28892 27283 26732 26761 26721 20000 15000

Lisätiedot

HANKKEEN TOTEUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Marja Heikkilä Ohjausryhmä 3.2.2015

HANKKEEN TOTEUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015. Marja Heikkilä Ohjausryhmä 3.2.2015 HANKKEEN TOTEUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Marja Heikkilä Ohjausryhmä 3.2.2015 Hankkenen 2015 2016/10 osio Tuotantomallin valmistelu Keski Suomen UUSI MAAKUNNALLINEN tuotantokuntayhtymää varten TUOTANTOMALLI

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Jukka Louhija 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Jukka Louhija 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Vanhuslain toimeenpanoon liittyvät toimenpiteet 2013 ja 2014 Espoossa Jukka Louhija 11.12.2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015

Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road. Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020- hanke 3000 km on the road Henkilöstötilaisuudet joulukuu 2014-maaliskuu 2015 Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen henkilöstötyöpajat Kaikkiaan 24 tilaisuutta (jokaisessa hankekunnassa

Lisätiedot

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Lahja Harju, projektipäällikkö Teija Rousu, kehittäjätyöntekijä 4.9.2018, tuloseminaari Toimiva kotihoito

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen hoitoketjujen kokonaistarkastelu, kunnanhallitus

Vanhuspalvelujen hoitoketjujen kokonaistarkastelu, kunnanhallitus Vanhuspalvelujen hoitoketjujen kokonaistarkastelu, kunnanhallitus 31.3.2016 Tähän tarvittaessa otsikko Perusturvajohtaja Liisa Ståhle ja vt. Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen vastuuhenkilö

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 19.4.2017 kaupunginjohtaja Ilkka Salminen Jämsä elämäsi tarina 1 Tilaisuuden ohjelma Avaus Yleiskatsaus kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kaupunginjohtaja talousjohtaja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista

Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista Ajankohtaiskatsaus muistisairaan oikeuksista Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti, tutkija Helsingin yliopisto Alustuksen rakenne Itsemääräämisoikeuslaki Sosiaalihuoltolaki Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAPROFIILI Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O-kärkihanke) 3.8.2018 1 1. PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI 3.8.2018 2 PALVELUTARPEEN ENNAKOINTI

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1

suomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN IX KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN IX KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN IX KOKOUS Aika: ti 26.8.2014 klo 12.00 14.20 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoustila Mat 100 Matarankatu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Muutosagenttitoiminnan tulokset Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI

LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN TYÖSKENTELYPROSESSI luonnos 18.5.15 AN/RR Työryhmätyöskentelyn tavoite Luoda asiakaslähtöiset ja yhdenvertaiset integroidut sosiaali

Lisätiedot

Miten kunnissa on varauduttu vanhuspalvelulain toimeenpanoon?

Miten kunnissa on varauduttu vanhuspalvelulain toimeenpanoon? Miten kunnissa on varauduttu vanhuspalvelulain toimeenpanoon? Anja Noro, THT, gerontologian dosentti, Tutkimuspäällikkö, Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL KASTE-seminaari 13.11.2013 Vanhuspalvelulain toimeenpanon

Lisätiedot

Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa

Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa Raili Haaki 25.11.2009 Perustietoa Koskesta Lakisääteistä toimintaa, Laki voimaan v.2002 Koske on maakunnallinen organisaatio, verkosto ja koordinaattori

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki

Parempi Arki. Seminaarikierros Seinäjoki Parempi Arki Seminaarikierros 3 1.6.2016 Seinäjoki Tervetuloa! Päivän ohjelma: 12.00 Kuulumiskierros 12.15 Kotitehtävien purku (Kaksi ryhmää: 4 tiimiä/ryhmä) 14.15 Kahvi, kotitehtävien yhteenveto, velvoittavat

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot