Kirsti Aalto. Taustatiedot:
|
|
- Aarno Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kirsti Aalto Rovasti Kirsti Aalto jäi eläkkeelle kirkkohallituksesta 2011 työskenneltyään sairaalasielunhoidon johtajana vuodesta Hän on teologi ja psykoterapeutti, joka on kehittänyt luterilaisen kirkon sairaalasielunhoitoa ja toiminut kansainvälisissä sielunhoidon verkostoissa. Hän on työskennellyt sairaalapappina ja sairaalasielunhoidon koulutussihteerinä. Opiskeltuaan saattohoitoa Kaliforniassa Kirsti Aalto järjesti Helsingissä ensimmäisen saattohoidon vapaaehtoisten koulutuksen syksyllä Koulutuksen suorittaneista useat ovat toimineet vapaaehtoisena Terhokodissa. Kirsti Aalto on toimittanut useita sielunhoidon oppikirjoja, joista tunnetuin on 30 vuotta sitten ilmestynyt Saattohoito. Lähimmäisenä kuolevalle. Sen uudistettu versio ilmestyi vuonna 2013 nimellä Saattohoito kuolevan tukena. Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistyksen Elämän malja -palkinnon Kirsti Aalto sai keväällä Kuka päättää kuolemasta? Ihminen päättää, Jumala säätää, sanotaan. Mihin hän kuoli? Näin me kysymme kuullessamme jonkun kuolleen. Ja meille vastataan: Hän kuoli syöpään, hän sai infarktin, hän sairasti ALS:ää, hän kuoli masennukseen, päätyi itsemurhaan. Päättääkö sairaus kuolemasta? Hän kaatui sodassa, tsunami vei koko perheen, Tšernobyl tuhosi miehiä, naisia, lapsia, kokonaisia kyliä. Mutta jotkut selvisivät miksi? Päättääkö katastrofi kuolemasta? Vai päättääkö eutanasia kuolemasta? Eutanasian ajatellaan merkitsevän sitä, että ihminen itse päättää kuolemansa hetken ja pyytää lääkärin toteuttamaan tämän pyynnön. Saako itsemurhan tekijää auttaa kuolemaan? Kuka osaa vastata näihin kysymyksiin? Piispa Jorma Laulaja on vastannut sanomalla: Syntymisen ja kuolemisen valtakirja ei ole ihmisen hallussa. Saarnaaja puolestaan toteaa näin: Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut. (Saarn. 12:7) Kati Häkkinen Kati Häkkinen on sairaalasielunhoitaja, joka on vuodesta 2005 lähtien toiminut sairaalapappina Joensuussa. Tällä hetkellä hän on virkavapaalla työstään ja toimii perheneuvojan tehtävissä. Molemmilla työkentillä hän pyrkii olemaan läsnä sekä tukemaan kriisissä olevaa ihmistä. Miten pappi kohtaa kuolevan ihmisen ja omaiset?
2 Läsnäolo, vierellä kulkeminen, oman avuttomuuden ja oman kuolevaisuuden kohtaaminen Kutsu sairaalapapille Mistä lasketaan alkavan kuolemaan valmistautumisen aika? - yhteinen matka voi olla alle tunnista viikkoihin ja kuukausiin Miten valmistautua kohtaamiseen? avoimin mielin, silmin ja korvin, keskittyen Miten valmistaudun omaan kuolemaani?, oman kuolevaisuuden pohdinta Ehtoollisen, saattamisen merkitys Juha Hänninen Juha Hänninen on toiminut vuodesta 1993 lähtien Terhokodin johtajana ja ylilääkärinä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, muun muassa Eutanasia hyvä kuolema (2012), Kuoleman kaari (yhdessä Tapio Pajusen kanssa, 2006), Elämän loppu vai kuoleman alku (toim. 2006). Hän toimii Yhteisvastuu-hankkeen Hyvä kuolema koordinaattorina Kuka päättää kuolemasta? Eutanasian toteutus sen vuoksi että palliatiivinen hoito on huonoa on epäeettistä Eutanasian tulisi olla integroitu osa palliatiivista hoitoa Arvoina ovat potilaan parhaaksi toimiminen ja myös hyödyttömästä saattohoidosta luopuminen silloin, kun se ei ole potilaan edun/toiveiden mukaista Eutanasian elämää lyhentävä vaikutus ei välttämättä ole kovin suuri Eutanasiaan liittyy psykologisia etuja potilaalle Eutanasia on potilaan päätös ja lääkäri päättää omasta osallisuudestaan toteutukseen Eutanasialla voi olla elämää intensifioiva ja elämän laatua lisäävä vaikutus Tiina Juurela Tiina Juurela on teologian lisensiaatti, joka on erikoistunut Raja-Karjalan ortodoksien kuolemarituaaleihin, erityisesti kalmoilla pomilointiin. Hän toimii opinto-ohjaajana ja koulutussuunnittelijana koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa. Erottaa erottamatta, ortodoksinen näkemys kuolemariiteistä Esityksessä käsitellään ortodoksisen kuolemakäsityksen teoreettisia lähtökohtia. Ortodoksikristityn kuolemaa kuvataan muun muassa syntymäksi uuteen elämään; kuolinpäivää kutsutaan uudeksi syntymäpäiväksi. Ortodoksikulttuureissa kuoleman teologia pukeutuu käytäntöön eri tavoin. Esityksessä tutustutaan Raja-Karjalan
3 ortodoksien toteuttamaan kalmoilla pomilointi -perinteeseen, jonka pohjana voidaan pitää ortodoksista kuolemakäsitystä sekä kansanperinnettä. Emilia Kallonen Emilia Kallonen on kansanmuusikko. Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistunut musiikkipedagogi on erikoistunut karjalaiseen laulu- ja itkuvirsiperinteeseen. Hän toimii Pohjois-Karjalassa itkuvirsikouluttajana ja taiteilijana. Surun osallistava kokeminen karjalaisissa itkuvirsissä Arkaaisessa itkuvirsiperinteessä nykyihmistä kiinnostaa sen yhteisöllinen ja dynaaminen tunneilmaisu. Rukouksen kaltaiset rituaali-itkut rakensivat suku- ja kyläyhteisön sisäistä tasapainoa pukemalla sanoiksi ja säveliksi yhteisiä ja yksityisiä tunnekokemuksia. Itkuvirsien rikkaan ilmaisuvoiman ovat löytäneet myös tämän päivän suomalaiset. Monet eri-ikäiset, erilaisista ammattikunnista ja elämäntilanteista tulevat naiset ja miehet osallistuvat itkuvirsikursseille, joilla ikivanhan itkuvirren muodossa käsitellään ja puretaan omia elämänkokemuksia ja -muutoksia. Myös eri hoiva-aloilla työskentelevät voivat tänä päivänä käyttää äänellä itkemisen prosessia osana asiakastyötä, esimerkiksi sururyhmissä. Petri Karttunen Petri Karttunen on TL ja rovasti. Hän toimi työuransa alussa uskonnonpedagogiikan assistenttina Helsingin yliopistossa. Uskontokasvatuksen kysymykset ja laajemminkin uskonnollisen käyttäytymisen muutosten seuraaminen ovat olleet hänelle tärkeä näkökulma työssä seurakuntapappina. Hän on toiminut kappalaisena Kajaanissa 11 vuotta ja kirkkoherrana Joensuussa 24 vuotta. Petri Karttunen on osallistunut kirkolliskokouksessa Kirkon toimitusten kirjan uudistamisprosessiin. Hän on ohjannut uusia pappeja toimituskäytäntöihin ja pohtinut hautauspuheiden luonnetta Joensuun yliopistossa pitämillään saarnakursseilla. Eläkkeellä ollessa useimmat hänelle tulleista papin tehtävistä ovat olleet hautaan siunaamisia. Erityisesti viime vuosina hän on toimittanut useita hautauksia lähisukunsa piirissä, jolloin hän on saanut katsella asiaa myös omaisen näkökulmasta. Arkun edellä ja jäljessä, pappina kuolemaa käsittelemässä 25 viime vuoden aikana saattajien määrä hautajaisissa on pienentynyt merkittävästi. Oman ja hautaustoimistojen arvion mukaan keskiarvo on Joensuussa laskenut noin 50:stä lähelle 20:tä henkeä. Ihmiset osallistuvat siten hautajaisiin aikaisempaa harvemmin.
4 Muun kulttuurin mukana hautauskulttuurikin on muotoutunut entistä moni-ilmeisemmäksi. Samalla kuolevan ihmisen ja vainajan kohtaaminen on käynyt etäisemmäksi. Saattajien epävarmuus näyttää lisäävän ahdistusta, jonka pelossa kuoleman ja surun käsittely uhkaa jäädä pinnalliseksi. Muutos on vaikuttanut merkittävästi tehtävääni hautaan siunausta toimittavana pappina. Se on tuonut uusia haasteita. Omaisten kohtaaminen etukäteen on tullut aikaisempaakin tärkeämmäksi, vaikka samalla yhä useammin mahdollisuudet kasvotusten kohtaamiseen jäävät viime tinkaan. Surun ja kuoleman käsittely on erityisen tärkeää lapsille ja nuorille. Valitettavasti lapset jätetään vanhempien oman ahdistuksen ja kiireessä tehdyn pitkän hautajaismatkan takia matkasta. Hautajaisissa, muistotilaisuudessa ja niihin valmistautumisessa lapset ja nuoret tulisi ottaa erityisen hyvin huomioon. Kati Kemppainen Kati Kemppainen on teologian tohtori ja vaikuttamistyön erityisasiantuntija Suomen lähetysseurassa. Hän on toiminut kirkon kansainvälisessä työssä Tansaniassa Itä- Afrikassa, teologisten aineiden luennoitsijana Tansanian luterilaisen kirkon ylläpitämässä yliopistossa sekä koordinaattorina yliopiston ja kirkon yhteisessä hiv ja aids -tutkimus-, koulutus- ja diakoniahankkeessa. Kuolema auringon varjossa Mitä on yhteisöllinen kuolema Itä-Afrikassa? Millaiseen maailmaan kuolleet siirtyvät? Missä menee elämän ja kuoleman välinen raja? Onko ihminen ikuinen? Muun muassa näihin kysymyksiin etsin vastauksia. Matti Ketonen Taustatietoja: Lääkintöneuvos Matti Ketonen on sisätautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri ja sisätautiopin dosentti. Hänen tutkimustyönsä on koskettanut sydän- ja verisuonisairauksien epidemiologiaa. Hän jäi vuosi sitten eläkkeelle kardiologian osastonylilääkärin tehtävästä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Matti Ketonen on ollut myös mukana seurakuntien ja kirkon luottamustehtävissä, muun muassa kirkolliskokouksessa ja Kuopion hiippakunnan hiippakuntavaltuustossa. Monta erilaista kuolemaa Tarkastelen elämän reunaehtoja ja kuoleman todellisuutta lähtökohtaisesti biologisesta viitekehyksestä käsin, kuitenkin niin että sen keskiössä on ajatteleva ja kuoleman tiedostava ihminen. Esitän tiivistetysti mistä kuolemassa on kysymys ja miten elämä päättyy.
5 Länsimaisessa yhteiskunnassa ei voi kuolla ilman syytä eikä hautaan pääse ilman virallista kuolintodistusta. Kuolintodistus dokumentoi kuoleman ja esittää sairaus/tautidiagnoosein loogisesti perustellun kuolinmekanismin. Lisäksi se luokittaa kuoleman eri kategorioihin. Kuolema vaatii selitystä ja selvitystä, sillä ilman syytä ihminen ei oikeastaan saa kuolla. Lääketieteellisesti tarkasteltuna on monia erilaisia kuolemanpolkuja, mutta päätepiste on kaikilla sama. Elämme kuoleman keskellä. Elämän ja kuoleman välinen jännite tuntoineen ei jätä meitä. Rivien välissä pyrin herättämään ajattelua siitä, miten luovia kuoleman kentällä ja miten selvitä kuoleman kanssa. Esitys on paremminkin puheenvuoro kuolemasta kuin tarkka kuoleman sairauskertomus. Heikki Pälve Heikki Pälve on lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä Suomen lääkäriliiton toiminnanjohtaja. Hänen toimenkuvaansa kuuluu lääkärin etiikan vaaliminen. Lisäksi hän toimii Maailman lääkäriliiton eettisen komitean puheenjohtajana. Maailman lääkäriliitto (WMA) on lääkärin etiikkaa vaalimaan toisen maailmansodan kauhujen pohjalta vuonna 1948 perustettu itsenäisten lääkäriliittojen yhteistyöelin, jossa on mukana 111 jäsenmaata. Kuka päättää kuolemasta? Ihmisen vastuu hoidostaan on kasvanut tällä vuosituhannella nopeasti. Sama koskee luonnollisesti myös elämän lopun järjestelyä ja hoidon toteutusta. On myös luonnollista, että tässä yhteydessä keskustelu eutanasiasta yleistyy. Päivän keskeinen kysymys on, kuka päättää kuolemasta. Siihen voi vastata, että ei ainakaan lääkäri. Lääkäri hoitaa kuolevaa. Lääkärin tulee vastata hyvästä potilaan ja omaisten hoidosta siinä tilanteessa, kun kuolema lähestyy eikä parantavaa hoitoa enää ole saatavilla. Hyvä hoito edellyttää koko työyhteisön sitoutumista ja osaamista. Siksi ensiarvoista on saattohoidon osaamisen parantaminen kaikkialla siellä, missä kuolema on lähellä. Lääkäreiden suhtautuminen eutanasiaan on tullut sallivammaksi, mutta ei sen tekemiseen. Lääkärin tehtäviin ja etiikkaan ei kuulu eutanasia. Anja Terkamo-Moisio
6 Anja Terkamo-Moisio on valmistunut sairaanhoitajaksi 1999 Kölnissä, Saksassa. Sairaanhoitajana hän on työskennellyt erilaisissa yksiköissä (mm. infektio-osasto, tehoosasto, vanhustenpalvelut). Viimeksi hän on toiminut sairaanhoitajana Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote). Preventiivisen hoitotieteen opinnot Terkamo-Moisio aloitti 2011 Itä-Suomen yliopistossa, josta hän valmistui terveystieteiden maisteriksi Tällä hetkellä hän toimii nuorempana tutkijana Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksessa. Väitöstutkimuksessaan Terkamo-Moisio tutkii sairaanhoitajien asenteita kuolemaan ja eutanasiaan. Miten hoitajat kokevat kuoleman kohtaamisen? Kuoleman kohtaamista sekä kuolevan potilaan hoitamista pidetään yhtenä hoitotyön haastavimmista osa-alueista. Hoitohenkilöstön kuolemaan kohdistuvat asenteet vaikuttavat heidän valmiuteensa sekä halukkuuteensa kohdata ja hoitaa kuolevia ihmisiä. Hoitajien kokemus kuoleman kohtaamisesta on yksilöllinen, monitahoinen ja dynaaminen. Henkilökohtaisten tekijöiden lisäksi työympäristö, yhteistyö eri ammattiryhmien välillä sekä koulutus vaikuttavat siihen, miten hoitajat kokevat kuoleman kohtaamisen. Liisa Toppila Liisa Toppila on lääkintöneuvos, joka on suorittanut lääketieteen perusopinnot Ranskassa ja valmistunut yleislääketieteen erikoislääkäriksi Suomessa Lääketieteen jatkoopintoja hän on suorittanut Englannissa. Liisa Toppilalla on ollut useita komennuksia ulkomailla. Hän on toiminut pääasiassa Punaisen Ristin tehtävissä muun muassa Nigerissä, Etiopiassa, Sudanissa ja entisen Jugoslavian alueella. Lisäksi hän on ollut Helsingin yliopiston tietopalvelujen puolesta kehitysyhteistyössä Egyptissä. Liisa Toppila toimi vuodesta 1979 lähtien Helsingin kaupungin palveluksessa terveyskeskuslääkärinä, koululääkärinä, sairaalalääkärinä ja terveysaseman ylilääkärinä. Vuonna 2002 hän siirtyi ylilääkäriksi silloiseen Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen, nykyiseen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon (Valvira). Tällä hetkellä hän toimii terveydenhuollon valvontaosastolla ryhmäpäällikkönä. Kuoleman kentillä Kyse on jatkuvasta olemassaolon kamppailusta yhteisöinä ja yksilöinä. Tavallisen elämän säännöt eivät päde, kun ei ole vettä, ruokaa, suojaa, turvaa saatikka sellaista ylellisyyttä kuin toimiva terveydenhuolto. Jokainen yhteisö ja yksilö kehittää oman selviytymisstrategiansa, joka näyttää ehkä ulkopuolisille käsittämättömältä ja jopa julmalta. Sen syvin tarkoitus on kuitenkin
7 mahdollistaa yhteisön elämän jatkuminen, vaikkakin joskus yksilön elämän kustannuksella. Suomessa voi kysyä, kuinka kukaan voi. Kentällä kysyy, miten minä toimisin heidän asemassaan?, ja ymmärtää hieman paremmin. Kristiina Tyynelä-Korhonen Kristiina Tyynelä-Korhonen työskentelee syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkärinä Kuopion yliopistollisen sairaalan Syöpäkeskuksessa. Tällä hetkellä hän on palveluyksikön 190 johtaja, vastaava ylilääkäri. Kristiina Tyynelä-Korhonen on lääketieteen tohtori, joka on suorittanut palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden. Hän on ollut mukana palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämistyössä ja osallistunut Pohjois-Savon alueen saattohoitohankkeeseen v Tällä hetkellä hän tekee paljon hallintotöitä, mutta hoitaa myös potilaita KYSin Syöpäkeskuksen palliatiivisella poliklinikalla. Lisäksi hän on Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen hallituksessa ja palliatiivisen hoidon kouluttaja. Mihin minä tässä kuolen? Mitä lääkäri vastaa kuolevalle? Ensisijaisesti puhun syöpäpotilaan elämän loppuvaiheen hoidon suunnittelusta ja toteutuksesta. Isoin haaste lääkäreille on tunnistaa kuoleva potilas. Kun vakavan ja etenevän sairauden tilanne todetaan ja ymmärretään potilaan olevan lähestymässä kuolemaa, seuraava haaste on keskustella asiasta rehellisesti ja empaattisesti potilaan ja omaisten/läheisten kanssa niin, että toivolle jää tilaa. Lisäksi potilasta pitää kuulla ja jatkohoitosuunnitelmasta pitää olla yhteisymmärrys. Kuolemaa lähestyvä ihminen tarvitsee turvallisen suhteen ja luottamuksen lääkäriinsä ja hoitajiinsa, jotta keskustelut ovat mahdollisia. Kuolevalla pitää olla konkreettista tietoa siitä, mitä oirehoitomahdollisuuksia on ja miten juuri häntä voidaan auttaa. Kaikki tämä pitäisi tehdä riittävän ajoissa, koska jo kuolemassa oleva potilas ei enää jaksa keskustella. Kuolema on usein usean päivän kestävä prosessi, jossa potilaan tilanne on melko rauhallinen, mutta hoidon tarve suuntautuukin omaisiin/läheisiin. Saattohoitovaihe pitää hoitaa hyvin, jotta omaisille/läheisille tulee vaikeasta kokemuksesta huolimatta tunne, että hyvä hoito on toteutunut.
8 John Vikström John Vikström on toiminut teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian apulaisprofessorina Åbo Akademissa 1960-luvulla, Porvoon piispana ja arkkipiispana Hän on toiminut myös Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen puheenjohtajana sekä luennoinut ja kirjoittanut eläkevuosina eettisistä kysymyksistä (teemoina mm. johtaminen, työelämä, urheilu, terveys ja sairaus). John Vikström julkaisi vuonna 2014 kirjan sureville: Otan osaa. Poiminto eettisen teemapäivän päätöspuheenvuorosta Kun kuolema seisoo ovella Tänä päivänä emme enää puhu ainoastaan ihmisen oikeudesta elää, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kolmannessa artiklassa, vaan myös, kuten teemapäivämme otsikossa, ihmisen oikeudesta kuolla. Ja jatkoksi kysymme Kuka päättää kuolemasta?, kuten teemapäivämme ensimmäinen alaotsikko kuuluu aivan kuin kuolemakin olisi meidän vallassamme. Olemmeko siis tässä symposiumissa uhmaamassa itse kuoleman majesteettia, syyllistymässä majesteettirikokseen? Mitä tähän vastaamme? Saamme vastata, että yritämme samalla kertaa kunnioittaa sekä kuolemaa että kuolevaa ihmistä. Olemme etsimässä hänelle arvokasta kuolemaa, ihmisarvoa kunnioittavaa kuolemaa. On kyse ihmisen oikeudesta elää niin täysipainoista elämää kuin mahdollista kuolemaan asti, oikeudesta elää kuolemaan asti. Matti-Pekka Virtaniemi Matti-Pekka Virtaniemi on TL ja rovasti. Hän on toiminut muutamia vuosia sairaalapappina ja sairaalateologien kouluttajana sekä lähes 30 vuotta sielunhoidon ja työnohjauksen kouluttajana kirkon koulutuskeskuksessa. Viimeksi mainitusta hän jäi eläkkeelle Hän valmistelee väitöskirjaa ALS-tautiin sairastuneen eksistentiaalisesta prosessista. Kuolema elämän palveluksessa ALS-tauti (amyotrofinen lateraaliskleroosi) on harvinainen neurologinen sairaus, johon Suomessa sairastuu hiukan yli 100 henkeä vuodessa. Sairaus on etenevä ja parantumaton. Siihen ei tunneta lääkitystä. Keskimääräinen elinaika on 3 5 vuotta. Sairauden seurauksena tahdonalaiset liikehermoradat tuhoutuvat. Lopulta liikkuminen on mahdotonta, ja nieleminen ja hengittäminen vaikeutuvat. Kerron, kuinka ALSiin sairastuneet tuovat tutkimusta varten tehdyissä haastatteluissa esille, että monista sairauden aiheuttamista vaikeista ja raskaista asioista huolimatta joitakin myönteisiä asioita tulee elämään. Jotakin hyvää kasvaa esiin pahasta. Tämä vahvistaa kriisi- ja traumapsykologisen tutkimusperinteen piirissä saatuja tuloksia: traumaattisissa tilanteissa kokemus maailman pelottavasta tarkoituksettomuudesta saattaa vähitellen muuntua uudenlaiseksi tarkoitukselliseksi elämäksi.
Lataa Saattohoito kuolevan tukena. Lataa
Lataa Saattohoito kuolevan tukena Lataa ISBN: 9789522474513 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.29 Mb Jokaisella on oikeus kuolla arvokkaasti. Kirsti Aalto on koonnut kuolevan saattohoidosta
MIHIN MINÄ TÄSSÄ MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEN? KUOLEVALLE?
MIHIN MINÄ TÄSSÄ KUOLEN? MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEVALLE? Kristiina Tyynelä-Korhonen, LT, erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Syöpäkeskus, KYS 15.2.2016 2 PALLIATIIVISEN HOIDON JA
Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET
Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN 9.11.2017 Eutanasia kansalaisaloite hyvän kuoleman puolesta Tiina Saarto, ylilääkäri Syöpätautien ja sädehoidon dosentti Palliatiivisen lääketieteen
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Perehdytyspäivä 7.6.2016 Satu Valkonen Sairaalapastori, työnohjaaja Uskonnonvapauslaki O Uskonnonvapaus
Kuka päättää kuolemasta?
Kuka päättää kuolemasta? Joensuu 15.2.2016 Heikki Pälve Toiminnanjohtaja LKT, anest. ja tehohoidon el. Ensihoidon erityispätevyys Hallinnon pätevyys Maailman Lääkäriliiton eettisen komitean pj Kuka päättää??
Kuolevia potilaita hoitavien lääkärien mielipiteitä saattohoidosta ja eutanasiasta. Julkaisuvapaa klo 14
Kuolevia potilaita hoitavien lääkärien mielipiteitä saattohoidosta ja eutanasiasta Julkaisuvapaa 13.2.2017 klo 14 Kysely kohdistettiin erikoisalan perusteella kuolevien potilaiden hoitoon osallistuville
Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset
Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Ritva Halila dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sitoumukset: ei kaupallisia sidonnaisuuksia
KUOLEMA SYMPOSIUM KARJALAN TEOLOGINEN SEURA JOENSUU 15.-16.2.2016
KUOLEMA SYMPOSIUM KARJALAN TEOLOGINEN SEURA JOENSUU 15.-16.2.2016 Emilia Kallonen, kansanmuusikko, musiikkipedagogi (AMK): SURUN OSALLISTAVA KOKEMINEN KARJALAISISSA ITKUVIRSISSÄ Emilia Kallonen, kansanmuusikko,
Lataa Palliatiivinen hoito. Lataa
Lataa Palliatiivinen hoito Lataa ISBN: 9789516564848 Sivumäärä: 640 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.85 Mb Palliatiivinen, oireita lievittävä hoito on potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa silloin,
Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta
Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,
merkitys omaisten ja vainajan
Hautaamisen ja hautauskulttuurin merkitys omaisten ja vainajan näkökulmasta Anna Liisa Aho TtT, dosentti Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö KUOLEMA JA TYÖ - seminaari 52 409 kuollutta Lapsikuolleisuus
Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta
Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan hyvä hoito, yhteinen vastuumme Yhteisvastuukeräyksen saattohoitokoulutus Tampere, 30.10.2015 Irja Öun Terhokoti LL, geriatrian erikoislääkäri
Saattohoito. Erva Jory Jorma Penttinen
Saattohoito Erva Jory 30.01.2015 Jorma Penttinen 19.1.2015 2 (Juho Lehdon dia) Palliatiivisen hoidon hoitoprosessi Päätös siirtyä palliatiiviseen hoitoon tehdään yleensä erikoissairaanhoidossa Palliatiivisen
KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE
KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE HENGELLINEN NÄKÖKULMA SAATTOHOIDOSSA Harri Heinonen Sairaalapappi, työnohjaaja TYKS ja Karinakoti www.harriheinonen.fi TEHOAA KAIKKIIN
Hautajaiset osana suruprosessia
Hautajaiset osana suruprosessia Anja Terkamo-Moisio, TtT, Suomalaisen kuolemantutkimuksen seura (SKTS) Hautaustoimen koulutus- ja neuvottelupäivät 5.9.2019, Turku Monia käsityksiä surusta Kiintymyksestä
SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA
SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA ELÄMÄN PUOLELLA KUOLEMAAN SAATTAMINEN Mistä saattohoito onkaan kotoisin? Miten se on löytänyt tiensä myös tänne Suomeen ja onko se polku ollut mutkaton? Terhokoti on perustettu
DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ
DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ Surukonferenssi 27.4.2017 klo 13.00 14.30 28.4.2017 klo 12.30 14.00 Varpu Lipponen TtT, FM, yliopettaja, psykoterapeutti Dialoginen kohtaaminen
Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa
Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia
Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma
Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote
Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote 8.9.2017 Eksote kartalla Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samassa organisaatiossa Perustettu
ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO
ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja
Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry
Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta
68 Kahden täyttämättä olevan sairaalapapin viran lakkauttaminen
51/2015 68 Kahden täyttämättä olevan sairaalapapin viran lakkauttaminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää lakkauttaa kaksi täyttämättä olevaa sairaalapapin virkaa. Käsittely Asiasta käytettiin
Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille
Surun kohdatessa Opas vainajan omaisille Tilaa muistiinpanoille: Teitä on kohdannut suru. Kuoleman tapahduttua on surunkin keskellä ryhdyttävä käytännön toimiin. Toivomme tämän oppaan auttavan teitä käytännön
TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA SUHTEESSA OY SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN
VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN Tieto vakavasta, etenevästä tai parantumattomasta sairaudesta, mullistaa sairastuneen ja hänen läheisensä
Saattohoito nyt, huomenna ja 2030. Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki
Saattohoito nyt, huomenna ja 2030 Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki Onko kuolema sairaus? Onko kuolevan hoito lääketiedettä? Tarvitaanko lääkäriä kuolinvuoteen äärellä?
Rosa Rantanen, VTM Turun yliopisto Avoin Eettinen Foorumi Joensuu
Rosa Rantanen, VTM Turun yliopisto Avoin Eettinen Foorumi Joensuu 30.9.2013 Uusien ja kehitteillä olevien lääketieteen teknologioiden avulla mahdollisesti toteutettavaan luomattaavan eliniän pidentämiseen
Vertaistukiryhmä ja saattohoitorinki urbaanissa Afrikassa; uusia sosiaalisen pääoman muotoja Afrikkalaisen yhteisöllisyyden murentuessa
Vertaistukiryhmä ja saattohoitorinki urbaanissa Afrikassa; uusia sosiaalisen pääoman muotoja Afrikkalaisen yhteisöllisyyden murentuessa TT Auli Vähäkangas, DIAK Etelä, Järvenpää Diakonian tutkimuksen päivä
Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä. Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa
Tutkimus kehittää terveyskeskustyötä Akateemisen terveyskeskuksen rekryseminaari Kotkassa 29.8.2014 Akateeminen terveyskeskus Tieteestä toiminnaksi Akateeminen terveyskeskus Ensimmäinen perusterveydenhuollon
Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö
Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö www.eksote.fi Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri eli Eksote yhdistää koko alueen erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, vanhustenpalvelut
Ti 25.3.14 Markus Partanen Runosmäen terveysaseman vastaava lääkäri, Turku
Ti 25.3.14 Markus Partanen Runosmäen terveysaseman vastaava lääkäri, Turku Lääkäri vuosimallia 2007, 9/2010 alkaen vastaavana lääkärinä Turun Runosmäen terveysasemalla Vuoden nuori lääkäri 2013 Tapaa saattohoitopotilaita
Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi
Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,
saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista
Muistisairaudesta kärsivien potilaiden saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Geriatrian professori Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 361 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite psykososiaalisen tuen vahvistamisesta elämän loppuvaiheen hoidossa Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen
Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö
Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Käsitteet Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa siinä vaiheessa kun etenevää
Kuoleman lähellä 3.4. Kotka. sh Minna Tani KymSy
Kuoleman lähellä 3.4. Kotka sh Minna Tani KymSy Hyvästi jää, on vaikeaa Nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa Kun kevät saapuu nauraen Kukka kaunis jokainen, mä luonas oon kun näet sen Sairastumisen merkityksestä
SIELUNHOIDON SOVELTAVAT OPINNOT 20 OP
SIELUNHOIDON SOVELTAVAT OPINNOT 20 OP Applied Studies for Pastoral Care Hyväksytty Joensuun teologisen tiedekunnan opetussuunnitelmaan lukuvuodelle 2009-2010, yhden lukuvuoden kokeiluajaksi. (Teologisen
-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon
Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset
Lapsen saattohoito. Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
Lapsen saattohoito Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi www.etene.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia sidonnaisuuksia lastentautien erikoislääkäri
Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014
Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on dementoituneita 12.000 dementiapotilasta kuolee
Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos
Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Uskontotiede Kuolema oman elämän keskellä ja omien arvojen mukaisesti Ars moriendi; kuolemisen taito? Monikulttuurisuuden haasteet: islam ja buddhalaisuus
Sielunhoidon kliininen koulutus ja potilaan kokonaisvaltainen hoito - hanke
Sielunhoidon kliininen koulutus ja potilaan kokonaisvaltainen hoito - hanke Kari Ruotsalainen 5.11.2008 Taustaa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alusta
Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU
Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA
Kehittäjäasiakasvalmennus
Kehittäjäasiakasvalmennus 25.3.2014 klo 9-12 Eettiset kysymykset, vaitiolovelvollisuus, vastuut ja toimivalta Eettiset kysymykset MORAALI Siisti täytyy aina olla! sanoi kissa hietikolla Raapi päälle tarpeenteon
LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Kutsu LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Ohjelma kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena Palotie -salissa, Aapistie
Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote
Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kolmiportainen malli Palliatiivisen hoidon palveluketjut Perustaso Tunnistetaan lähestyvä kuolema
LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA
Kutsu LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA Kutsu Ohjelma kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen tiedekunnan Leena Palotie -salissa, Aapistie
Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos
Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?
Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,
VAKAVASTI SAIRASTUNEEN
KYMENLAAKSON KESÄYLIOPISTO KOUVOLANKATU 24 45100 KOUVOLA 041-5181181 VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN TÄYDENNYSKOULUTUS 2017 VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKEMINEN Tieto
LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO
LÄÄKKELLINEN RASKAUDENKESKEYTYS / KESKENMENO POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Aidon kohtaamisen kautta ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ja itseään paremmin. Kohdatuksi tullessaan ihminen saa henkäyksen kokonaisesta
Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala
1 Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 2 Ihminen on sosiaalisen verkostoon uppoutunut psykobiologinen
Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa. 17.10.2014 Petri Jalonen
Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa Pitkäaikaishoidon osasto 10:n tehtävänä on tarjota ikäihmistä yksilönä kunnioittavaa, jokaisen voimavarat huomioivaa
Elämän ja kuoleman kysymys
Elämän ja kuoleman kysymys Millainen on hyvä kuolema? Sitä Anja Terkamo-Moisio on pohtinut koko aikuisikänsä. teksti Tiina Suomalainen kuvat Mikko Nikkinen tärkeän äärellä. Lappeenrantalainen terveystieteiden
Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen
Hyvä omainen 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Vainajan säilytys... 4 Vainajan omaisuus... 4 Hautauslupa ja ruumiinavaus... 4 Vainajan noutaminen... 5 Perhe-eläke... 5 Vakuutukset... 5 Perunkirjoitus... 6 Hautajaisjärjestelyt...
MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN?
MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? LL Kaisa Rajala, Palliatiivinen yksikkö, HUS Syöpäkeskus Geriatrian ja yleislääketieteen EL Palliatiivinen
SIELUNHOIDON SOVELTAVAT OPINNOT 20 OP
OPS 2014-2017 SIELUNHOIDON SOVELTAVAT OPINNOT 20 OP Applied Studies for Pastoral Care Sielunhoidon soveltavat opinnot on vapaasti valittaviin opintoihin sijoittuva 20 opintopisteen opintokokonaisuus, jossa
KUOLEMA JA TARKOITUS. Matti-Pekka Virtaniemi
KUOLEMA JA TARKOITUS Matti-Pekka Virtaniemi 11.11.2017 KUOLEMA JA TARKOITUS ALSIIN SAIRASTUNEEN EKSISTENTIAALISESSA PROSESSISSA Matti-Pekka Virtaniemi 11.11.2017 ALS = amyotrofinen lateraaliskleroosi.
VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA. Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK
VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK Lukijalle: Tämä opaslehti on toteutettu opinnäytetyönä Sastamalan
Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön
Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön SINI PASANEN TOIMINNANJOHTAJA, POSITIIVISET RY Potilasnäkökulma hiv-hoitotyöhön - Hiv-positiivisten merkitys hiv-hoitotyössä - Mikä vastaanotolla, asenteissa, suhtautumisessa
Ohjeita vainajan omaisille
Ohjeita vainajan omaisille Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 05/2016 Päivittäjä PA, rt 2 Hyvä omainen Olet menettänyt läheisesi. Se tuo mukanaan monia käytännön järjestelyjä, jotka pitää hoitaa surun
Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen
Hoitotieteen pääaineesta valmistuneiden työelämään sijoittuminen Sijoittumistiedot koskevat vuosina 2000 2008 hoitotieteen oppiaineesta valmistuneita, jotka ovat saaneet työllisyystilannetta koskevan kyselyn
Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito
Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet
Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista:
Esimerkkejä Lähellä ihmistä -eheytymisseminaarien aiheista: 1. Kohti ehyempää elämää -koulutus vierellä kulkijoille (mieluummin: tukihenkilöille) (suunnattu ensisijaisesti vastuunkantajille) - Raamatun
Saattohoitopotilaan polku - terveestä sairaaksi, sairaasta kuolevaksi
Saattohoitopotilaan polku - terveestä sairaaksi, sairaasta kuolevaksi Jyväskylä 14.11.2018 Mirja Sisko Anttonen, TtT Terhokodin ma. johtaja Saattohoidon tutkija Johdattelua aiheeseen Kuolema ei ole kovin
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet
Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen
Kuolemasta pitää puhua- vai pitääkö?
Kuolemasta pitää puhua- vai pitääkö? Kuolevan potilaan kohtaaminen Saattamassa-koulutus 20.11.2017 HARRI HEINONEN TM, sairaalapappi Työnohjaaja, työyhteisökonsultti TYKS KARINAKOTI www.harriheinonen.fi
Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN
Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista
PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta.
parantaa. PARANTAA Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, on yksi Suomen viidestä yliopistosairaalasta. KYS antaa korkeatasoista kliinistä hoitoa, tekee kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja kouluttaa
PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN
PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat
Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere
Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan
USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)
USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden
Potilas ja omaiset. Perusterveyden. -huolto. Erikoissairaanhoito. Lisätietoja. Palliatiivinen hoito/ saattohoito kotona/hoitokodissa
Lisätietoja Erikoissairaanhoito Perusterveyden -huolto Potilas ja omaiset Palliatiivinen- ja saattohoito Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan potilaan jopa vuosia kestävää oireenmukaista hoitoa.
HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen
HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN HOITOLINJAUS Tavoitteena on, että potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. HOITOLINJAUS JA HOITOTAHTO Hoitolinjauksen teko
Vainajan omaisille. Keski-Suomen seututerveyskeskus esittää osanottonsa omaisenne kuoleman johdosta.
1(9) Vainajan omaisille Keski-Suomen seututerveyskeskus esittää osanottonsa omaisenne kuoleman johdosta. Käytännön toimenpiteitä varten annamme tueksenne seuraavia tietoja. 2(9) Hyvä omainen Läheisen ihmisen
Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla
POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on
Saattohoito 2011. 29. 30.11.2011 Royal at Crowne Plaza, Helsinki NÄISTÄ PUHUTAAN: Järjestäjänä:
Saattohoito 2011 29. 30.11.2011 Royal at Crowne Plaza, Helsinki Pelko kivusta mitä on toimiva saattohoitopotilaan kivun hoito? NÄISTÄ PUHUTAAN: DNR-päätös: Kuka päättää elämästä ja kuolemasta? Miltä näyttää
Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium
Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.
Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria
Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa: Kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Ke 20.9.2017 13.40-14 Helsinki, Kansallisumuseo Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Professori Liisa
Teologian osasto Suomen ev.-lut. kirkon virkaan vaadittavat opinnot
Orientaatiojakson opetus 2013 sivu 1/8 VERSIO 3 päivitetty 27.8.2013 Orientaatiojakson (8 op) aikana opiskelijalla on yhteensä 102 tuntia kontaktiopetusta. Opetus sisältää sekä koko ryhmälle yhteisesti
Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina
Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2
Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä
AMMATTILAISOHJE 1 (6) Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä on otettu käyttöön psykiatrinen hoitotoive-lomake. Ensimmäisessä vaiheessa
Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi
Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen
Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa
Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa KUOLEMA TULEE, OLETKO VALMIS seminaari KS-KS Auditorio 10.10.2016 Evl Emma Honkanen Kotisairaala Tarjoaa ympärivuorokautista sairaalatasoista hoitoa
Surun ensimmäiset askeleet...
Surun ensimmäiset askeleet... Läheisen kuoltua tämä tapahtuma täyttää mielen ja elämän. Varsin pian on kuitenkin ryhdyttävä käytännön toimiin vainajan saattamiseksi hautaan. Aina voimat eivät tahdo riittää
Tehy tilastoina 2009
TEHYN JULKAISUSARJA 1 09 D TILASTOJA JA KARTOITUKSIA Tehy tilastoina 2009 Tehyn tutkimusryhmä Toim. Kirsi Markkanen Vuosi Kunta/ Valtio Kirkko Yksityinen Ahvenankuntayhtymä sektori maa * % % % %
Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu
Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa
Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk
Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen
Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.
Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt
Saattohoitopäätös käytännössä Minna Suominen erikoistuva lääkäri
Saattohoitopäätös käytännössä 13.2.2014 Minna Suominen erikoistuva lääkäri Milloin saattohoitoa? Potilaalla pahanlaatuinen ja/tai etenevä sairaus Sairautta ei voida parantaa eikä elinaikaa jatkaa merkittävästi
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015
Esitelmä saattohoidosta 22.9.2015 Esitelmä Lapin sairaanhoitopiirin asiakasraadille Lapin keskussairaalassa tapahtuvasta saattohoidosta Tarja Huumonen Diakonissa-sairaanhoitaja AMK Saattohoito Saattohoidolla
Palliatiivisen hoidon asiantuntija - erikoistumiskoulutus
Turun Ammattikorkeakoulu Palliatiivisen hoidon asiantuntija - erikoistumiskoulutus Ajankohta 27.01.2020-30.04.2021 Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, 20520 Turku Hinta 1500 (alv 0 %). Osallistuja vastaa
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Yhteenveto saattohoidon arvioinneista
Yhteenveto saattohoidon arvioinneista Yhteenvedossa käytetyt Saattohoidon arviointilomakkeet on jaettu yksiköissä Kouvolassa ja Eksoten alueella. Lomakkeita on jaettu omaisille vuosina 2009 2010 ja yhdistykselle
TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN 28.1.2019 Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos JUHLASEMINAARIN OHJELMA Tilaisuuden avaus: Eurooppalainen PACE-hanke
VAKAVASTI SAIRASTUNEEN
VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKI VAKAVASTI SAIRASTUNEEN PSYKOTERAPEUTTINEN TUKI Tieto vakavasta, etenevästä tai parantumattomasta sairaudesta, mullistaa sairastuneen ja hänen läheisensä elämän.
Rintakirurgisenpotilaan hoito päiväkirurgiassa 27.9.2013. Mitä Syöpäjärjestöjen Neuvontapalvelusta kysytään? Taina Häkkinen
Rintakirurgisenpotilaan hoito päiväkirurgiassa Mitä Syöpäjärjestöjen Neuvontapalvelusta kysytään? 27.09.2013 http://www.cancer.fi/ Maakunnalliset syöpäyhdistykset Pohjois-Suomi Valtakunnalliset potilasjärjestöt:
HUOMATAANKO IHMISET RAKENTEIDEN JA SÄÄNTÖJEN TAKAA?
HUOMATAANKO IHMISET RAKENTEIDEN JA SÄÄNTÖJEN TAKAA? 1) Otsikon kysymys on aiheellinen, perusteluja 2) Millainen voisi olla ihmiskeskeinen toimintatapa? Irma Kiikkala, TtT, terveydenhuoltoneuvos 04102013