Ohjeita vainajan omaisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjeita vainajan omaisille"

Transkriptio

1 Ohjeita vainajan omaisille Satakunnan sairaanhoitopiiri Päivitys 05/2016 Päivittäjä PA, rt

2 2 Hyvä omainen Olet menettänyt läheisesi. Se tuo mukanaan monia käytännön järjestelyjä, jotka pitää hoitaa surun keskellä. Tämä opas antaa tietoja kuolemaan ja hautaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Vainajan hyvästeleminen Vainajaa pidetään yksikössä noin kaksi tuntia kuoleman jälkeen. Tänä aikana sinulla on mahdollisuus hyvästellä vainaja rauhassa. Sen jälkeen vainaja siirretään vainajien kylmiöön. Jos vainaja on siirretty kylmiöön ennen kuin olet ehtinyt paikalle, voit sopia vainajan näyttämisestä obduktioavustajan kanssa. Hän on paikalla virka-aikaan. Soita numeroon ja sovi tapaaminen etukäteen. Virka-ajan ulkopuolella voit sopia vainajan näyttämisestä omaistasi hoitaneen yksikön henkilökunnan kanssa. Voit sopia vainajan näyttämisestä myös hautaustoimiston kanssa. Jos vainajalle on määrätty oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, ota yhteys poliisiin. Voit sopia poliisin kanssa, milloin vainajan näkeminen on mahdollista. Lounais-Suomen poliisiaseman vaihteen puhelinnumero on

3 3 Tiedottaminen viranomaisille ja kuolemansyyn selvitys Kun potilas kuolee, lääkäri toteaa kuoleman ja hoitaja kirjaa potilasasiakirjoihin kuolinpäivän ja kellonajan. Jos vainajalla on sydämentahdistin, se poistetaan kuoleman jälkeen. Sairaala ilmoittaa kuolemasta väestötietojärjestelmään. Sitä kautta tieto välittyy eri viranomaisille muutamassa päivässä. Tarvitset vainajan virkatodistuksen, jotta voit hoitaa vainajan ja kuolinpesän asioita. Saat virkatodistuksen maistraatista tai kirkkoherranvirastosta. Omaistasi hoitanut lääkäri antaa tietoja kuolinsyystä ja lääketieteellisestä ruumiinavauksesta. Lääketieteellinen ruumiinavaus tehdään, mikäli se on lääketieteellisesti perusteltua. Jos vainajalle tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, voit tiedustella alustavaa kuolinsyytä oman alueen poliisilta. Lounais-Suomen poliisiaseman vaihteen puhelinnumero on Tietoja on mahdollista saada muutama arkipäivä ruumiinavauksen jälkeen. Poliisi ei toimita ruumiinavauspöytäkirjaa automaattisesti omaisille, vaan se täytyy pyytää.

4 4 Hautauslupa Kun kuolemansyy on selvitetty, lääkäri antaa hautausluvan. Hautauslupa tarvitaan, kun vainaja haudataan tai tuhkataan. Voit kuitenkin aloittaa hautausasioiden järjestelyt, vaikka lupaa ei vielä ole. Sairaala toimittaa hautausluvan viranomaisille. Vainajan luovutus ja hautajaisten järjestäminen Ota yhteys hautaustoimistoon ja sovi hautajaisten järjestelyistä. Hautaustoimisto huolehtii vainajan pukemisesta arkkuun sairaalassa. Jos haluat tuolloin nähdä vainajan, voit odottaa omaistenhuoneessa. Hautaustoimisto laittaa vainajan arkkuun ja siirtää arkun jäähyväishuoneeseen, jossa sinulla on mahdollisuus nähdä vainaja ja hyvästellä hänet. Voit sopia asiasta etukäteen hautaustoimiston kanssa. Hautaustoimisto huolehtii vainajan siirrosta vainajien säilytystilaan hautausmaalla. Vainaja säilytetään siellä tuhkaamiseen tai hautaamiseen saakka. Voit myös sopia, että hautaustoimisto hoitaa muitakin järjestelyjä. Hautaustoimisto voi varata kappelin tai kirkon, sopia siunausajan ja varata hautapaikan. Hautaustoimisto voi myös hoitaa muistotilaisuuden järjestelyt.

5 5 Jos haluat, voit hoitaa itse hautaamiseen ja siunaamiseen liittyviä järjestelyjä. Siinä tapauksessa ota yhteys seurakunnan kirkkoherranvirastoon tai hautauspalveluihin. Voit joko soittaa tai käydä virastossa. Autamme sinua Voit kysyä omaisesi hoitoon ja kuolemaan liittyvistä asioista sen yksikön henkilökunnalta, joka on hoitanut omaistasi. Sairaalapastorin kanssa voit keskustella läheisesi kuolemaan ja suruun liittyvistä henkilökohtaisista kysymyksistä. Voit myös pyytää sairaalapastoria toimittamaan saattohartauden eli rukoushetken kuoleman jälkeen. Sairaalapastorit: Raija Kiviniitty, puhelin ja Elina Kaunisto, puhelin Sosiaalityöntekijän kanssa voit keskustella läheisesi kuoleman aiheuttamasta tilanteesta ja erilaisista sosiaalisista etuuksista. Postitamme sairaalan laskun vainajan kotiosoitteeseen.

6 Suruun liittyvää kirjallisuutta Ekola Hanna Surulla on aikansa Ervast Johanna Jäähyväiset Einolle Jalli Tarja Naisen suru Jalonen R. & Louhi K. Tyttö ja naakkapuu Kaskinen A-M & Kerro minulle taivaasta Castren Taru - kun kuolema koskettaa Kanerva Marjaana & Kostamo Ritva Läheinen on poissa Koskenniemi Lauri Et ole yksin sanoja suruun Laakso Seppo Kitara soi niin hiljaa. Miehet puhuvat surustaan Lindqvist Martti Surun tie Mansikkamäki Jaana Varten taivasta luotu Miettinen Jenna (toim.) Ikävistä pohjattomin sisaruksen menettäneiden tarinoita Mörö M & Nygård M. Surunappi Olkinuora Hilkka Surun vuosi Rantalaiho A. (toim.) Sinua en unohda. Lapsensa menettäneet kertovat Teinilä Mari Lopun elämää Itsemurhan tehneiden läheiset kertovat Varley Susan Mäyrän jäähyväislahjat Wikström John Otan osaa Åberg Christer Syvänteessä 6 Vertaistukea Huoma - Henkirikosuhrien läheiset ry KÄPY ry - Lapsensa menettäneille Suomen nuoret lesket ry Surunauha ry Vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille Kansikuva Satakunnan keskussairaalan jäähyväishuone: Elämänvirta Tekstiilitaiteilija Kaarina Heikinheimo

7 7

8 8 Sinulle, joka suret Sinulle läheinen ihminen on kuollut. On surun aika. Sinusta voi tuntua siltä, että läheisen kuolema pysäyttää ajan. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee sinuun kipeämmin kuin sanoilla voi ilmaista. Vain sinä itse voit aavistaa, kuinka syvä surusi on. Suru on täynnä rakkaan ihmisen ikävöintiä. Läheisesi on poissa ja tuntuu, kuin elämässäsi olisi nyt tyhjä tila. Kun läheinen kuolee, paljastuu, miten rakas hän oli. Olitte elämän aikana läheisiä ja välillänne oli paljon tunteita. Sinulla on kuitenkin jäljellä muistot. Suru tuo mieleesi muistoja läheisestä ihmisestä ja hänen kanssaan vietetyistä vuosista. Kun muistelet, teet tärkeää surutyötä. Vähitellen muistoista tulee osa sinua ja voit aina palata muistelemaan elämää, jonka jaoitte yhdessä. Muistoissa voit myös tuntea rakkauden, jota annoitte toisillenne vuosien aikana. Rakkaus ja muistot antavat sinulle voimaa, jota tarvitset, jotta jaksat jatkaa elämää, vaikka sinulla on surua. Raija Kiviniitty, sairaalapastori

Ohjeita vainajan omaisille

Ohjeita vainajan omaisille Ohjeita vainajan omaisille 2 Sana surussasi Kuolema on kulkenut lähelläsi. Läheinen ihminen on poistunut luotasi. On surun aika. Läheisen kuolema pysäyttää nyt ajan ja tekemisen. Rakkaan ihmisen menettäminen

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA Ohjelehtinen vainajan omaisille Tämän pienen kirjasen tarkoituksena on olla avuksi tilanteissa, jolloin läheinen on kuollut, suru ja ikävä täyttää sydämen ja monet käytännön

Lisätiedot

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia.

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia. AVUKSI OMAISILLE Surusta en tiennyt mitään, tuskasta en tiennyt mitään en siitä, mitä on pohjaton kaipaus. Uskoin ihmisen voimiin, luotin elämän kulkuun, sen syihin ja seurauksiin. Nyt olen sanaton. (Maija

Lisätiedot

KUOLEMAN KOHDATESSA. On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.

KUOLEMAN KOHDATESSA. On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. KUOLEMAN KOHDATESSA On hiljainen taivaanranta, eikä lintujen laulu soi. Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi. SISÄLLYSLUETTELO Omaisille kuoleman kohdatessa Hautauslupa Vainaja hyvästely ja säilytys

Lisätiedot

Surun ensimmäiset askeleet...

Surun ensimmäiset askeleet... Surun ensimmäiset askeleet... Läheisen kuoltua tämä tapahtuma täyttää mielen ja elämän. Varsin pian on kuitenkin ryhdyttävä käytännön toimiin vainajan saattamiseksi hautaan. Aina voimat eivät tahdo riittää

Lisätiedot

Kirjoja surusta ja leskeydestä (omakohtaisia kertomuksia ja teoriaa)

Kirjoja surusta ja leskeydestä (omakohtaisia kertomuksia ja teoriaa) Kirjoja surusta ja leskeydestä (omakohtaisia kertomuksia ja teoriaa) AHERN, Cecelia P.S. Rakastan sinua 2011 AHO, Sulo Surun puhuteltavana: omakohtaisia kokemuksia surusta 1995 ALA-KAPEE, Pirjo Auringonpilkkuja

Lisätiedot

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen Hyvä omainen 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Vainajan säilytys... 4 Vainajan omaisuus... 4 Hautauslupa ja ruumiinavaus... 4 Vainajan noutaminen... 5 Perhe-eläke... 5 Vakuutukset... 5 Perunkirjoitus... 6 Hautajaisjärjestelyt...

Lisätiedot

Kun kuolema koskettaa

Kun kuolema koskettaa Kun kuolema koskettaa Avuksi vainajan omaisille hautajaisvalmisteluihin Sisällysluettelo Vainajan omaisille Surun aika Vainajan säilyttäminen Kuolinsyyn tutkiminen Hautauslupa Suruliputus Sanomakellot

Lisätiedot

Vainajan omaisille. Keski-Suomen seututerveyskeskus esittää osanottonsa omaisenne kuoleman johdosta.

Vainajan omaisille. Keski-Suomen seututerveyskeskus esittää osanottonsa omaisenne kuoleman johdosta. 1(9) Vainajan omaisille Keski-Suomen seututerveyskeskus esittää osanottonsa omaisenne kuoleman johdosta. Käytännön toimenpiteitä varten annamme tueksenne seuraavia tietoja. 2(9) Hyvä omainen Läheisen ihmisen

Lisätiedot

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia.

Haluamme silti sanoa, että olemme mukana surussasi ja toivomme sinulle voimia. AVUKSI OMAISILLE Surusta en tiennyt mitään, tuskasta en tiennyt mitään en siitä, mitä on pohjaton kaipaus. Uskoin ihmisen voimiin, luotin elämän kulkuun, sen syihin ja seurauksiin. Nyt olen sanaton. (Maija

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille

Surun kohdatessa. Opas vainajan omaisille Surun kohdatessa Opas vainajan omaisille Tilaa muistiinpanoille: Teitä on kohdannut suru. Kuoleman tapahduttua on surunkin keskellä ryhdyttävä käytännön toimiin. Toivomme tämän oppaan auttavan teitä käytännön

Lisätiedot

Miten järjestän hautauksen?

Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista: siunausajasta, kappelin tai kirkon varauksesta, siunauksen

Lisätiedot

ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE

ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE Surussa lähellä HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28 B, 08100 Lohja p. 045 318 3180 Sisällysluettelo ENSIOHJEITA VAINAJAN OMAISILLE... 2 HAUTAUSLUPA... 2 KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEKSI

Lisätiedot

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN

PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN PIRKANMAAN HOITOKOTI KÄYTÄNNÖN OHJEITA KUOLEMAN JÄLKEEN 1 Potilaan kuoleman jälkeen Läheisillä on mahdollisuus hyvästellä vainaja kiireettömästi potilashuoneessa tai Hoitokodin kappelissa. Läheiset voivat

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen

Lisätiedot

Ensiohjeita hautausta järjestävälle

Ensiohjeita hautausta järjestävälle 1 Ensiohjeita hautausta järjestävälle :n laatima opas Ensiohjeita hautausta järjestävälle on tarkoitettu laitoksiin ja viranomaisille maksuttomasti jaettavaksi ohjeeksi omaisille ja asioita hoitaville

Lisätiedot

SURUKOTIIN. Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon.

SURUKOTIIN. Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon. SURUKOTIIN Hän, jota kaipaamme täällä saapunut kotiin jo on. Jumalan kämmenen päällä rauha on loputon. OTAMME OSAA SURUUNNE Läheisen kuolemaan liittyy paljon käytännön järjestelyjä. Niissä toivomme tämän

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Missä asioidaan Hautauslupa

Missä asioidaan Hautauslupa L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä

Lisätiedot

Missä asioidaan Hautauslupa

Missä asioidaan Hautauslupa L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä

Lisätiedot

Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi.

Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi. Hautausopas 1 Kuolema on koskettanut Sinua. Läheinen ihminen on poissa. Suru on tullut elämääsi. Rakkaan ihmisen menettäminen koskee kipeämmin kuin mitkään sanat pystyvät ilmaisemaan. Sinusta voi tuntua,

Lisätiedot

Hautausten palvelupolku Seinäjoella

Hautausten palvelupolku Seinäjoella Hautausten palvelupolku Seinäjoella Johdanto Läheisen kuolema ja hautajaisiin liittyvät järjestelyt ovat herkkä ja vaativa tilanne niin omaisille kuin järjestelyissä mukana olevien toimijoiden työntekijöillekin.

Lisätiedot

HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja

HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA 2017 HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, 08100 Lohja 1 HAUTAUSJÄRJESTELYNI Omaisten toimien helpottamiseksi Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta

Lisätiedot

Opas hautajaisten järjestämiseen. Huittisten ev.lut.seurakunta

Opas hautajaisten järjestämiseen. Huittisten ev.lut.seurakunta Opas hautajaisten järjestämiseen Huittisten ev.lut.seurakunta Sivu 2 Otamme osaa suruusi Suru on voimakas tunne, joka vaikuttaa ihmiseen hyvin kokonaisvaltaisesti. Hautajaisten järjestäminen on tärkeä

Lisätiedot

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hyvät omaiset! Osanottomme. Isonkyrön seurakunnan puolesta tahdomme olla tukenanne, kun Teitä on kohdannut suru menetettyänne läheisen ihmisen. Tässä oppaassa

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita hautaustoimessa

Ajankohtaisia asioita hautaustoimessa Ajankohtaisia asioita hautaustoimessa Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n koulutuspäivät Järvenpäässä 13.3.2019 Harri Palo Aiheet - Krematorioiden työturvallisuutta edistävä verkosto - Polku kuolemasta

Lisätiedot

Avuksi hautajaisvalmisteluihin

Avuksi hautajaisvalmisteluihin Avuksi hautajaisvalmisteluihin sisältö Kuoleman kohdatessa 5 Hautajaisvalmistelut 7 Siunaustilaisuus 9 Hautapaikat ja haudan hoito 15 Surevan tukena 17 Yhteystiedot 19. 3. Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus

Lisätiedot

Opas hautausjärjestelyihin

Opas hautausjärjestelyihin Opas hautausjärjestelyihin KUOLEMAN TAPAHDUTTUA Kuoleman tapahduttua ja vainajaa noudettaessa voidaan pitää rukoushetki kappelissa tai kotona. Joku läsnäolijoista voi lausua jäähyväissanat. YHTEYDEN OTTAMINEN

Lisätiedot

Jyväskylän seurakunnan. Opas hautajaisjärjestelyihin

Jyväskylän seurakunnan. Opas hautajaisjärjestelyihin Jyväskylän seurakunnan Opas hautajaisjärjestelyihin Läheisen kuollessa T ieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Kuolema aiheuttaa aina surua ja hämmennystä. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen

Lisätiedot

uoleman kohdatessa Psalmi 103

uoleman kohdatessa Psalmi 103 K uoleman kohdatessa Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran

Lisätiedot

BUDDHALAINEN KUOLEMA JA SAATTOHOITO Koulutuspäivä Teosofisen seuran salissa Helsingissä

BUDDHALAINEN KUOLEMA JA SAATTOHOITO Koulutuspäivä Teosofisen seuran salissa Helsingissä BUDDHALAINEN KUOLEMA JA SAATTOHOITO Koulutuspäivä 26.11.2016 Teosofisen seuran salissa Helsingissä Järjestäjinä Suomen Buddhalainen Unioni SBU ja Buddhalainen saattohoito -verkosto TIIVISTELMÄ ASIANTUNTIJAPUHEISTA

Lisätiedot

AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN

AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN AVUKSI HAUTAJAISVALMISTELUIHIN 1 Sisällysluettelo Sinulle.................................. 3 ENNEN HAUTAJAISIA Jäähyväiset sairaalassa.................... 5 Hautatoimisto ja kirkkoherranvirastot... 5

Lisätiedot

Sini Israel, Suomen Hautaustoimistojen Liitto Äänityksestä litteroitu puhe kokonaisuudessaan.

Sini Israel, Suomen Hautaustoimistojen Liitto Äänityksestä litteroitu puhe kokonaisuudessaan. BUDDHALAINEN KUOLEMA JA SAATTOHOITO Koulutuspäivä 26.11.2016 Teosofisen seuran salissa Helsingissä Järjestäjinä Suomen Buddhalainen Unioni SBU ja Buddhalainen saattohoito -verkosto Sini Israel, Suomen

Lisätiedot

Muistilista hautajaisten järjestäjälle - 10 tärkeää asiaa

Muistilista hautajaisten järjestäjälle - 10 tärkeää asiaa Muistilista hautajaisten järjestäjälle - 10 tärkeää asiaa 1. Miten hautajaisten järjestäminen aloitetaan? Hautajaisjärjestelyihin voi ryhtyä heti kuolemantapauksen jälkeen, mutta kiirettä tälle ei ole.

Lisätiedot

KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: Kuoleman kohtaaminen

KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: Kuoleman kohtaaminen KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1 Perustieto Mikä on odotettu kuolema TPA:ssa? Mikä on odottamaton kuolema TPA:ssa? Muut kuolemat Toimenpiteet kuoleman jälkeen Syventävä tieto Kuolintodistuksen

Lisätiedot

Miten järjestän hautauksen?

Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista. Osoite: Kirkkopuistokatu 11, 94100 Kemi, seurakuntakeskuksen

Lisätiedot

Lataa Kitara soi niin hiljaa. Lataa

Lataa Kitara soi niin hiljaa. Lataa Lataa Kitara soi niin hiljaa Lataa ISBN: 9789525291674 Sivumäärä: 126 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.02 Mb Miehet surevat omalla tavallaan. Vaikka miehen ja naisen suru olisi sama, tapa ilmaista ja

Lisätiedot

SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE

SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE Ohjeita hautauksien järjestäjille Olette menettänyt läheisenne. Kuolema tulee usein yllätyksenä. Se hämmentää jäljelle jääviä ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä.

Lisätiedot

SURUN KOHDATESSA. Opas hautajaisten järjestämiseen

SURUN KOHDATESSA. Opas hautajaisten järjestämiseen SURUN KOHDATESSA Opas hautajaisten järjestämiseen SINUA ON KOHDANNUT SURU Olet menettänyt läheisesi. Seurakunta on tukenasi. Kuljemme kanssasi tiellä, jossa monenlaiset tunteet ja asiat nousevat esille.

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN

HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN HAUTAUSOPAS SURUKOTIIN P E R H O N S E U R A K U N T A SISÄLTÖ Sivu Hyvät lähiomaiset ja ystävät... 2 Kuoleman vieraillessa... 3 Hautajaisten järjestäminen... 3 Sanomakellojen soitto... 3 Ulosveisuu /

Lisätiedot

Kun kuolema koskettaa

Kun kuolema koskettaa Kun kuolema koskettaa Avuksi vainajan omaisille hautajaisvalmisteluihin Sisällysluettelo Vainajan omaisille Surun aika Vainajan säilyttäminen Kuolinsyyn tutkiminen Hautauslupa Suruliputus Sanomakellot

Lisätiedot

Kuolema ja hautaan siunaaminen

Kuolema ja hautaan siunaaminen Kuolema ja hautaan siunaaminen 11.4.2013 1 Kuolintieto... 2 1.1 Kuolemasta ilmoittaminen... 2 1.2 Ilmoitus tapahtuneesta hautauksesta... 2 1.3 Kuolemasta ilmoittaminen jumalanpalveluksessa ja lehdessä...

Lisätiedot

Hautauspalvelut. Vaatimukset SFS-EN 15017. Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Kyllikki Forsius 3.11.2015

Hautauspalvelut. Vaatimukset SFS-EN 15017. Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Kyllikki Forsius 3.11.2015 Hautauspalvelut. Vaatimukset SFS-EN 15017 Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Kyllikki Forsius 3.11.2015 Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry Liiton tarkoituksena on vaalia suomalaista hautauskulttuuria,

Lisätiedot

IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT

IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT RISTIÄISET TARJOILU - lasten ystävät, kummit ja sukulaiset Joskus juhlassa on - leikkejä - syötävää ja juotavaa lapsille ja aikuisille SYNTYMÄPÄIVÄT RIPPIJUHLAT (KONFIRMAATIO) Tavallisesti

Lisätiedot

OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN.

OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN. OPAS HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN www.ylivieskanseurakunta.fi Läheisen kuollessa Läheisen ja rakkaan ihmisen poismeno aiheuttaa surua ja hämmennystä. Surun keskellä on myös hoidettava monia käytännön asioita,

Lisätiedot

Herra, kenen luo me menisimme?

Herra, kenen luo me menisimme? Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. (Joh. 6:68) Olette menettänyt läheisenne. Otamme osaa suruunne. Läheisen kuolema hämmentää ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä. Toivomme

Lisätiedot

Kuoleman kohdatessa. Opas omaisille. Tuusulan seurakunta PL Tuusula P. (09)

Kuoleman kohdatessa. Opas omaisille. Tuusulan seurakunta PL Tuusula P. (09) Kuoleman kohdatessa Opas omaisille Tuusulan seurakunta PL 53 04301 Tuusula P. (09) 875 960 Sinulle, jonka läheinen on kuollut. Olet nyt surun ajassa. Monet jokapäiväiset asiat muuttavat muotoa elämässäsi.

Lisätiedot

Kun suru kohtaa. Opas hautajaisia järjestäville

Kun suru kohtaa. Opas hautajaisia järjestäville Kun suru kohtaa Opas hautajaisia järjestäville Läheisen kuollessa Kun läheinen ihminen kuolee, mielen valtaavat monet ahdistavat tunteet: kaipaus, hämmennys, neuvottomuus. Suru kietoo ihmisen kuin usvaan,

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: Kuoleman kohtaaminen

KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: Kuoleman kohtaaminen KUOLEMAN TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1 Perustieto Mikä on odotettu kuolema TPA:ssa? Mikä on odottamaton kuolema TPA:ssa? Muut kuolemat Toimenpiteet kuoleman jälkeen Syventävä tieto Kuolintodistuksen

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Lisätiedot

Akaan seurakunta HAUTAUSOPAS. Akaan, Kylmäkosken ja Viialan hautausmaat

Akaan seurakunta HAUTAUSOPAS. Akaan, Kylmäkosken ja Viialan hautausmaat Akaan seurakunta HAUTAUSOPAS Akaan, Kylmäkosken ja Viialan hautausmaat Ota hänet vastaan, suuri, Pyhä Jumala. Ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta. Ota hänet vastaan taivaan kotiin avaraan. Ota hänet

Lisätiedot

Kohtaamisia potilaiden kanssa. Laitoskirjastopäivä 23.10.2008 Sairaalapastori Mari Kivinen, Laakson sairaala, Helsinki

Kohtaamisia potilaiden kanssa. Laitoskirjastopäivä 23.10.2008 Sairaalapastori Mari Kivinen, Laakson sairaala, Helsinki Kohtaamisia potilaiden kanssa Laitoskirjastopäivä 23.10.2008 Sairaalapastori Mari Kivinen, Laakson sairaala, Helsinki Miten kohdata potilas? tarkkoja toimintaohjeita ei voi antaa, sillä kyse on aina kahden

Lisätiedot

Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi

Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi Läheisen kuoltua 1 Kuvataiteilija Mauno Mattilan metallityö Hyvinkään kirkon yläsalissa. Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Erilaisten tunteiden ja kysymysten

Lisätiedot

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat ~ Läheisen kuoltua ~ Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.lut. seurakunnat Sinulle surussasi ENNEN HAUTAJAISIA 3 Kuoleman tapahduttua 3 Suruliputus 3 Hautajaisjärjestelyt 4 Hautausmaa ja hautapaikka 4

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen 16.8.2010 Dnro 1598/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen VAINAJIEN SÄILYTYKSESSÄ JA KÄSITTELYSSÄ PUUTTEITA 1 KANTELU

Lisätiedot

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada

Lisätiedot

SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE

SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE SURUSSA KANSSANNE OHJEITA OMAISILLE Ohjeita hautauksien järjestäjille Olette menettäneet läheisenne. Kuolema tulee usein yllätyksenä. Se hämmentää jäljelle jääviä ja tuo myös monia käytännön kysymyksiä.

Lisätiedot

hautausopas HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. N A K K I L A N S E U R A K U N T A P S.

hautausopas HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. N A K K I L A N S E U R A K U N T A P S. hautausopas N A K K I L A N S E U R A K U N T A HÄN VIE MINUT VIHREILLE NIITYILLE, HÄN JOHTAA MINUT VETTEN ÄÄREEN, SIELLÄ SAAN LEVÄTÄ. P S. 2 3 : 2 Sisällys 1. Sinua kohdannut suru 2.Hautajaisten käytännönvalmistelut

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Opas hautajaisia järjestäville

Opas hautajaisia järjestäville Opas hautajaisia järjestäville Läheisen kuollessa Kun läheinen ihminen kuolee, mielen valtaavat monet ahdistavat tunteet: kaipaus, hämmennys, neuvottomuus. Suru kietoo ihmisen kuin usvaan, jossa on vaikea

Lisätiedot

SURUN AIKA. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi

SURUN AIKA. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi SURUN AIKA Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa

Lisätiedot

Surun aika. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi

Surun aika. Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi Surun aika Tampereen ev.lut. seurakuntien ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin

Surun kohdatessa. Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Pirkkalan seurakunnan opas hautausjärjestelyihin Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.

Lisätiedot

KUOLEMAN KOHDATESSA. Opas omaisille

KUOLEMAN KOHDATESSA. Opas omaisille KUOLEMAN KOHDATESSA Opas omaisille S inulle, jonka läheinen on kuollut Olet nyt surun ajassa. Monet jokapäiväiset asiat muuttavat muotoa elämässäsi. Menetyksesi on mielessäsi aamusta alkaen ja joudut työskentelemään

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA

HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA HAUTAUSOPAS RUOKOLAHDEN SEURAKUNNASSA Saatesanat Tämän oppaan tarkoitus on auttaa siunaus- ja muistotilaisuuden ja muiden hautajaisiin liittyvien asioiden järjestelyissä. Ohjeet on laadittu yleistä käytäntöä

Lisätiedot

Sääksmäen seurakunnan ohjeita hautauksen järjestämiseksi

Sääksmäen seurakunnan ohjeita hautauksen järjestämiseksi 1 Sääksmäen seurakunnan ohjeita hautauksen järjestämiseksi Tämän ohjeen tarkoitus on auttaa siunaus- ja muistotilaisuuden sekä muiden hautajaisiin liittyvien asioiden järjestelyissä. Ohjeet on laadittu

Lisätiedot

Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI

Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI HAUTAUSTOIVEENI Låiheisten toimien helpottamiseksi Låiheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta jaksettava ryhtyäkäyteinnön toimiin vainajan hautaamiseksi. Heidåin tehtiivåiiinsä

Lisätiedot

merkitys omaisten ja vainajan

merkitys omaisten ja vainajan Hautaamisen ja hautauskulttuurin merkitys omaisten ja vainajan näkökulmasta Anna Liisa Aho TtT, dosentti Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö KUOLEMA JA TYÖ - seminaari 52 409 kuollutta Lapsikuolleisuus

Lisätiedot

HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA. Heti kuolemantapauksen tapahduttua

HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA. Heti kuolemantapauksen tapahduttua HAUTAAN SIUNAAMINEN JA MUISTOTILAISUUS MUURAMESSA Heti kuolemantapauksen tapahduttua Kun läheinen ihminen kuolee, omaisilla on epätietoisuutta, mihin heidän tulee yhteyttä. Hyvä paikka aloittaa hautajaisjärjestelyt

Lisätiedot

Opas hautausjärjestelyihin. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta

Opas hautausjärjestelyihin. Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Opas hautausjärjestelyihin Lapuan tuomiokirkkoseurakunta Olemme apunanne surun hetkellä Otamme osaa suruunne. Toivotamme teille voimia ja Taivaallisen Isän siunausta läheisenne saattomatkalla. Tämän opaslehtisen

Lisätiedot

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus Itsemurha Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus 1. Surra omalla tavallaan, omassa tahdissaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu. 2. Saada tietää tosiasiat itsemurhasta. Nähdä vainaja ja järjestää hautajaiset

Lisätiedot

VANHUKSEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMINEN TERVEYSKESKUKSESSA. Hanasaari 4.2.2014 Pekka Harve, yleislääketieteen el. Inari Ei sidonnaisuuksia

VANHUKSEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMINEN TERVEYSKESKUKSESSA. Hanasaari 4.2.2014 Pekka Harve, yleislääketieteen el. Inari Ei sidonnaisuuksia VANHUKSEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMINEN TERVEYSKESKUKSESSA Hanasaari 4.2.2014 Pekka Harve, yleislääketieteen el. Inari Ei sidonnaisuuksia Näkökulmani aiheeseen 38 vuotta terveyskeskuslääkärinä 24 vuotta Lääkintöhallituksen,

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - opas läheisensä menettäneelle

Surun kohdatessa. - opas läheisensä menettäneelle Surun kohdatessa - opas läheisensä menettäneelle Siunaus hyvälle matkalle Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautaan siunaaminen on tärkeä omaisille

Lisätiedot

Hautajaisten järjestäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä Lappeenrannan seurakuntayhtymän

Hautajaisten järjestäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä Lappeenrannan seurakuntayhtymän Surun kohdatessa opas läheisensä menettäneelle Siunaus hyvälle matkalle Läheisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Kuolema on aina yllättävä - odotettunakin. Hautaan siunaaminen on tärkeä omaisille

Lisätiedot

Lämmin osanotto surussanne

Lämmin osanotto surussanne Lämmin osanotto surussanne Mäntyharjun seurakunta Päivitetty 1.5.2014 2 3 HAUTAJAISJÄRJESTELYISTÄ MÄNTYHARJUN SEURAKUNNASSA Läheisen ihmisen kuollessa suru on suuri, eikä hautajaisten järjestelyyn aina

Lisätiedot

ISLAMILAINEN HAUTAUS

ISLAMILAINEN HAUTAUS Suomen Islamilainen Hautausyhdistys (SIHY) ry ISLAMILAINEN HAUTAUS Muslimien hautaustavat Pia Jardi ESIPUHE Suomessa muslimien määrä lisääntyy koko ajan, siksi on tärkeää tietää islamilaisista hautaustavoista,

Lisätiedot

OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN

OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Surun kohdattua Surun kohdattua OHJEITA LÄHEISEN KUOLEMAN JÄLKEEN Läheisen ihmisen kuolema pysähdyttää. Sureva ihminen tarvitsee tukea. Kristillinen seurakunta tahtoo olla mukana auttamassa. Sen tehtävä

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Hanna Mäenpää OPAS VAINAJAN OMAISILLE POTILAAN KUOLTUA SAIRAALASSA. Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2011

Hanna Mäenpää OPAS VAINAJAN OMAISILLE POTILAAN KUOLTUA SAIRAALASSA. Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2011 1 Hanna Mäenpää OPAS VAINAJAN OMAISILLE POTILAAN KUOLTUA SAIRAALASSA Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2011 2 OPAS VAINAJAN OMAISILLE POTILAAN KUOLTUA SAIRAALASSA Mäenpää, Hanna

Lisätiedot

Kumpaakin palvelua ostetaan vuosittain noin 120.

Kumpaakin palvelua ostetaan vuosittain noin 120. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Hautauspalvelujen ja vainajien siirtokuljetusten hankinta Hankinnan kohde Espoon kaupunki pyytää tarjousta sosiaali- ja terveystoimen toimeentulotukiasiakkaiden hautauspalveluista sekä

Lisätiedot

Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.

Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9. Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.2004 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa

Lisätiedot

Hautaan siunaaminen ja hautajaiset

Hautaan siunaaminen ja hautajaiset Hautaan siunaaminen ja hautajaiset SAUVO-KARUNAN SEURAKUNTA 2016 Hyvä omaisesi menettänyt, osanottomme rakkaasi poisnukkumisen johdosta. Surun keskellä tahdomme tällä vihkosella auttaa Sinua valmistelemaan

Lisätiedot

Kuolemaan liittyvän lainsäädännön uudistaminen

Kuolemaan liittyvän lainsäädännön uudistaminen Kuolemaan liittyvän lainsäädännön uudistaminen 1 Voimassa oleva lainsäädäntö Laki (459/1973) ja asetus (948/1973) kuolemansyyn selvittämisestä Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä

Lisätiedot

AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN

AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN AVUKSI HAUTAJAISJÄRJESTELYIHIN Kotka-Kymin seurakuntayhtymä Kotkan, Kymin ja Langinkosken seurakunnat Sinulle surussasi Olet menettänyt läheisesi. Hänen kuolemansa voi koskettaa ja järkyttää sinua syvästi.

Lisätiedot

Suosituksia elämän loppuvaiheen hoidosta

Suosituksia elämän loppuvaiheen hoidosta Suosituksia elämän loppuvaiheen hoidosta Sisältö Johdanto... 3 1. Yleisiä periaatteita... 3 2. Hoitotahdon merkitys, itsemääräämis- ja tiedonsaantioikeus... 3 3. Keskeisiä käsitteitä hoidon rajaamisesta...

Lisätiedot

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat ~ Läheisen kuoltua ~ Opas hautajaisjärjestelyihin Oulun ev.-lut. seurakunnat Oulun tuomiokirkko, Kirkkokatu Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Tuiran kirkko, Myllytie 5 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Sinulle

Lisätiedot

Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue.

Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue. KEMINMAAN SEURAKUNTA HAUTATOIMEN OHJESÄÄNTÖ 1 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa on noudatettava hautaustoimilaissa, kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä sekä muissa laeissa

Lisätiedot

VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA ENNEN HAUTAJAISIA

VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA ENNEN HAUTAJAISIA VIIMEINEN MATKA KUN SURU KOHTAA Läheisen ihmisen menettäminen koskettaa syvältä. Rantasalmen seurakunnan työntekijät haluavat olla tukemassa Teitä surussanne. Tämän kirjasen avulla tahdomme olla apuna

Lisätiedot

SELVITETTY KUOLEMANSYY LÖYTYNYT JA TUNNISTETTU VAINAJA, EI VAIN HAUTAJAISIA VAAN LOPPUELÄMÄÄ VARTEN

SELVITETTY KUOLEMANSYY LÖYTYNYT JA TUNNISTETTU VAINAJA, EI VAIN HAUTAJAISIA VAAN LOPPUELÄMÄÄ VARTEN SELVITETTY KUOLEMANSYY LÖYTYNYT JA TUNNISTETTU VAINAJA, EI VAIN HAUTAJAISIA VAAN LOPPUELÄMÄÄ VARTEN Seija Ylijoki-Sørensen Oikeuslääkäri, Oikeushammaslääkäri, LT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL Valtion

Lisätiedot

HAUTAUSOPAS surukotiin

HAUTAUSOPAS surukotiin HAUTAUSOPAS surukotiin Halsuan seurakunta 2 Sisällys Hyvät omaiset ja ystävät 3 Hautaansiunaamisen kulku 4 Kuoleman vieraillessa 5 Hautajaisten järjestäminen 5 Sanomakellojen soitto 5 Ulosveisuu 6 Kuolinuutinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Opas hautausjärjestelyihin

Opas hautausjärjestelyihin Surun kohdatessa Opas hautausjärjestelyihin Sisällys Sinulle surussasi... 3 Kuoleman tapahduttua... 4 Saattohartaus eli ulosveisuu... 4 Hautauslupa... 4 Suruliputus... 4 Hautajaisjärjestelyt... 5 Kirkkoherranvirastossa...

Lisätiedot

SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa

SURUN KOSKETUS. Hautaaminen Lahdessa SURUN KOSKETUS Hautaaminen Lahdessa 1 Hyvä Omainen Ennen hautajaisia Kuolema on koskettanut sinua. Läheinen ihminen on poissa. Surun hetkellä saamme turvata Jumalan rakkauteen. Kun omat voimamme eivät

Lisätiedot

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot