Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 196/2011 vp Kardiologien koulutusjärjestelmän muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa sydänsairauksien ennaltaehkäisy ja hoito on perinteisesti ollut erittäin korkeatasoista. Tehokkaasta ennaltaehkäisystä huolimatta sydänpotilaiden määrä kuitenkin lisääntyy nopeasti väestön ikääntyessä. Vuosituhannen vaihteessa sydänsairauksien lisääntymiseen reagoitiin meillä ja muualla Euroopassa tehostamalla sydänlääkäreiden eli kardiologien koulutusta ja perustamalla kardiologian erikoisala. Koulutusjärjestelmän muutoksen ansiosta meillä on tällä hetkellä hyvin toimiva sairaalaverkosto ja sydänpotilaat pääsevät sydänlääkärin hoitoon asuinpaikasta riippumatta. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman erikoislääkärikoulutustyöryhmän loppuraportissa (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:17) ehdotetaan kuitenkin kardiologian pääspesialiteetin lakkauttamista vastoin Euroopan yhteisen erikoislääkärikoulutusta koordinoivan viranomaisjärjestön (UEMS) suosituksia. Suunniteltu muutos pidentäisi sydänlääkäreiden koulutusta noin kolmella vuodella ja vaarantaisi asiantuntijoiden saatavuuden etenkin ruuhka- Suomen ulkopuolella. Kardiologia on oma erikoisalansa useimmissa Euroopan maissa, ja alan ammattilaiset pitävät nykyistä koulutusjärjestelmää toimivana. Tunnettuna poikkeuksena tästä on Ruotsi, jossa sydänlääkäreiden koulutus muutettiin vuonna 2006 osaksi sisätautien koulutusta. Muutos on osoittautunut huonoksi, ja Ruotsissakin ollaan valmistelemassa kardiologian palauttamista omaksi erikoisalakseen. Meillä ei ole Suomessa varaa toistaa naapurimaassamme tehtyjä virheitä perustamalla erittäin kallista eurooppalaisesta suuntauksesta poikkeavaa kaksoistutkintoihin tähtäävää erikoislääkärijärjestelmää. Sen sijaan meidän tulisi keskittyä erikoislääkärikoulutuksen sisällön kehittämiseen eikä toimivien koulutusjärjestelmien romuttamiseen. Asiasta kirjoittivat Turun Sanomissa julkaistussa artikkelissa kardiologian asiantuntijat, mm. Kardiologisen seuran puheenjohtaja Pekka Raatikainen ym. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus perustamassa kallista eurooppalaisesta suuntauksesta poikkeavaa kaksoistutkintoihin tähtäävää erikoislääkärikoulutusta ja vaarantamassa samalla kardiologian asiantuntijoiden saatavuuden eri puolilla maatamme? Versio 2.0

2 Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2011 Eeva-Johanna Eloranta /sd Anneli Kiljunen /sd Tuula Väätäinen /sd Merja Kuusisto /sd Ilkka Kantola /sd Mika Kari /sd Suna Kymäläinen /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 196/2011 vp Eeva-Johanna Eloranta /sd ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 196/2011 vp: Onko hallitus perustamassa kallista eurooppalaisesta suuntauksesta poikkeavaa kaksoistutkintoihin tähtäävää erikoislääkärikoulutusta ja vaarantamassa samalla kardiologian asiantuntijoiden saatavuuden eri puolilla maatamme? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Yliopistolain 7 :n (558/2009) mukaan yliopistoissa voidaan suorittaa alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä, taiteellisia ja ammatillisia jatkotutkintoja. Yliopistot voivat järjestää myös täydennyskoulutusta ja avointa yliopisto-opetusta. Yliopistolain 7 :n 3 momentin mukaan yliopistoissa suoritettavista tutkinnoista, tutkintojen tavoitteista, opintojen rakenteesta ja muista opintojen perusteista sekä siitä, mitä tutkintoja kussakin yliopistossa voidaan suorittaa, säädetään valtioneuvoston asetuksella. Erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkinnoista säädetään erikoislääkärin tutkinnosta annetussa asetuksessa (erikoislääkäriasetus, 678/1998) ja erikoishammaslääkärin tutkinnosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (erikoishammaslääkäriasetus, 316/2003). Erikoislääkäriasetuksessa säädetään erikoisalojen jakautumisesta täysipäiväisenä ohjattuna opiskeluna suoritettaviin viiden ja kuuden vuoden koulutusohjelmiin tai, kuten usein sanotaan, erikoisaloihin. Erikoisaloja on yhteensä 49, ja Suomessa erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutukset ovat yliopistotutkintoon johtavaa koulutusta, jonka pääasiallinen suorittamistapa on ohjattu työskentely alan tehtävissä. Tämän lisäksi yliopistot ovat perustaneet yhteensä 37 lisäkoulutusohjelmaa. EU:ssa lääketieteen erikoistumiskoulutuksen käytännöt ja erikoisalojen määrät eroavat toisistaan, mutta suurimmassa osassa jäsenvaltioita erikoislääkärikoulutus ei ole tutkintoon johtavaa koulutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön laajapohjainen työryhmä valmisteli erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallista uudistamista. Työryhmän tavoitteena oli selvittää nykyiset koulutuksen yhteistyörakenteet sekä tukea terveyspalvelujen ja terveyden edistämisen näkökulmasta erikoislääkärikoulutuksen ja erikoishammaslääkärikoulutuksen uudistamista viime vuosina tehtyjen selvitysten ja linjausten pohjalta. STM:n työryhmä keskusteli sisätautien ja kirurgian erikoislääkärikoulutuksesta. Päivystysvalmiuden ja yleisosaamisen turvaamiseksi kirurgian runkokoulutuksen pituudeksi työryhmä suositteli kolmea ja puolta vuotta, sisältäen yhdeksän kuukauden mittaisen terveyskeskuskoulutuksen, ja eriytyvän vaiheen pituudeksi kaksi ja puoli vuotta. Työryhmä katsoi, että runkokoulutusta kehittämällä voidaan koulutus suorittaa kuudessa vuodessa. Sisätautien osalta katsottiin erikoisalan päivystyksen edellyttävän laajaa perehtyneisyyttä erikoisalan osaamiseen. Sisätautien erikoisalaan luetaan kuuluviksi sisätautien lisäksi endokrinologia, gastroenterologia, infektiosairaudet, kardiologia, kliininen hematologia, nefrologia sekä reumatologia. Nykyisin huomattava osa sisätautialoille erikoistuvista suorittaa ensin sisätautien 3

4 Ministerin vastaus erikoislääkäritutkinnon ja osa jatkaa tästä entisten suppeiden erikoisalojen koulutukseen. Palvelujärjestelmä tarvitsee yhteispäivystyksiin sisätautien yleisosaajia. STM:n työryhmän näkökanta oli, että kaikkiin sisätautialoihin erikoistuvien tulee suorittaa yleissisätautien erikoislääkäritutkinto. Jälkimmäisestä kolmen vuoden opintojaksosta yksi vuosi voi olla yhteistä edellisen tutkinnon kanssa, jolloin koulutusajan pituus olisi tällöin minimissään kahdeksan vuotta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on STM:n laajapohjaisen työryhmäesityksen pohjalta valmistellut yhdessä lääketieteellisten tiedekuntien ja STM:n kanssa uutta asetusluonnosta erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksista. Asetus lähetetään syksyn aikana lausuntokierrokselle. Lopullisesti asetuksen sisällöstä päätetään vasta lausuntokierroksen jälkeen. Koulutusohjelmien muutosesitykset eivät suoraan tarkoita, että erikoisalan järjestäytymistä terveydenhuollossa muutettaisiin. Kuten muillakin aloilla, koulutusohjelmien sisällä voidaan painottua tai erikoistua eri tavoin, eikä osaamisen tasoa tai laatua tai ammattilaisten määrää esityksellä ole ollut tarkoitus laskea. Opetus- ja kulttuuriministeriön näkemyksen mukaan koulutusaloilla itsellään tulisi olla nykyistä enemmän mahdollisuuksia päättää toimintamuodostaan. Uudesta erikoistumiskoulutuksen mallista on sovittava nykyisten toimijoiden kesken. Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 2011 Opetusministeri Jukka Gustafsson 4

5 Ministerns svar KK 196/2011 vp Eeva-Johanna Eloranta /sd ym. Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 196/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Eeva-Johanna Eloranta /sd m.fl.: Avser regeringen att grunda en dyr, från den europeiska inriktningen avvikande specialläkarutbildning med sikte på dubbla examina, och samtidigt äventyra tillgången på specialister inom kardiologi på många håll i vårt land? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 7 i universitetslagen (558/2009) kan vid universiteten avläggas lägre och högre högskoleexamina samt vetenskapliga, konstnärliga och yrkesinriktade påbyggnadsexamina. Universiteten kan också ordna fortbildning och öppen universitetsundervisning. Enligt 7 3 mom. utfärdas närmare bestämmelser om examina som kan avläggas vid universiteten, målen för examina, studiernas uppläggning och andra grunder för studierna samt vilka examina som kan avläggas vid de olika universiteten genom förordning av statsrådet. Särskilda bestämmelser gällande examen för specialläkare (förordning om specialläkare 678/1998) och specialtandläkare (förordning om specialtandläkare 316/2003) föreskrivs i respektive förordning utfärdad av statsrådet. I förordningen om specialläkare föreskrivs om indelningen av utbildningsprogrammen till specialläkare, eller, som man ofta säger, specialiseringsutbildningarna, som avläggs i form av handledda studier på heltid som tar fem eller sex år i anspråk. Det finns sammanlagt 49 specialiseringsutbildningar. I Finland leder utbildningarna till specialläkare respektive specialtandläkare utbildningar till universitetsexamen, och studierna avläggs huvudsakligen i form av tjänstgöring i uppgifter som utförs under handledning inom respektive specialområde. Därtill har universiteten grundat sammanlagt 37 påbyggnadsutbildningar. Inom EU varierar praxis och antalet specialiseringsalternativ inom medicinsk specialiseringsutbildning, men i största delen av medlemsländerna är utbildningen till specialläkare inte en utbildning som leder till examen. En arbetsgrupp som utsetts på bred bas vid social- och hälsovårdsministeriet beredde mellan den 1 augusti 2010 och den 28 februari 2011 en riksomfattande reform av specialläkarutbildningen. Arbetsgruppens mål var att utreda de gemensamma strukturerna för utbildningen samt att med utgångspunkt i de utredningar och riktlinjer som presenterats under de senaste åren stödja reformen av utbildningen till specialläkare respektive specialtandläkare med tanke på att främja hälsovården och hälsan. Arbetsgruppen vid SHM diskuterade utbildningen till specialläkare i inre medicin respektive kirurgi. I syfte att trygga jourberedskapen och den allmänmedicinska kompetensen rekommenderade arbetsgruppen att den gemensamma stommen som bildas av de gemensamma avsnitten av studierna i kirurgi ska vara tre och ett halvt år lång, inklusive en nio månaders utbildning på en hälsostation, och att specialiseringsskedet ska vara två år långt. Arbetsgruppen ansåg att man genom att utveckla de gemensamma avsnitten inom utbildningen kan avlägga studierna på sex år. Beträffande specialiseringen i inre medicin ansåg arbetsgruppen att jourverksamheten i inre medicin kräver omfattande förtrogenhet med kunnandet inom specialområdet. Till specialom- 5

6 Ministerns svar rådet för inre medicin räknas förutom inre medicin också endokrinologi, gastroenterologi, infektionssjukdomar, kardiologi, klinisk hematologi, nefrologi och reumatologi. Numera avlägger en betydande del av dem som specialiserar sig inom inre medicin först specialläkarexamen i inre medicin, medan andra fortsätter specialisera sig ytterligare inom de smalare specialiteterna. Enligt arbetsgruppen vid SHM bör samtliga som specialiserar sig inom inre medicin avlägga specialläkarexamen i allmän inre medicin. Servicesystemet inom hälsovården behöver specialister inom allmän inre medicin för den gemensamma jourverksamheten. Av den senare treårsperioden av studierna kunde ett år vara gemensamt med den tidigare examen, vilket skulle innebära att hela utbildningen därmed blir minst åtta år lång. Utgående från detta förslag som lagts fram av arbetsgruppen vid SHM har undervisnings- och kulturministeriet tillsammans med de medicinska fakulteterna och SHM berett ett utkast till ny förordning om specialläkar- respektive specialtandläkarutbildning. Förordningen skickas på remiss i höst. Det slutgiltiga innehållet i förordningen bestäms först efter remissförfarandet. Ändringsförslagen beträffande utbildningsprogrammen innebär inte direkt att organiseringen av specialområdet inom hälsovården skulle ändras. Liksom inom andra utbildningsområden kan man inom respektive utbildningsprogram lägga vikt vid eller specialisera sig på olika sätt, och avsikten med förslaget är inte att sänka vare sig kompetensnivån eller kvaliteten eller antalet yrkesutbildade. Undervisnings- och kulturministeriet anser att utbildningsområdena själva bör ges mer möjligheter än för närvarande att bestämma om hur verksamheten ska utformas på respektive område och att man måste komma överens om den nya specialiseringsmodellen med nuvarande aktörer. Helsingfors den 18 november 2011 Undervisningsminister Jukka Gustafsson 6