Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen

Transkriptio

1 TIETEELLISET ARTIKKELIT PSYKOLOGIA 44 (05 06), 2009 Virpi-Maria Hämäläinen, Anna Kouvo ja Maarit Silvén Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen Seurantatutkimuksessa haluttiin selvittää ennustivatko päivähoidon aloittamisikä ja päivähoidon määrä nuorten käsityksiä omista sosiaalisista taidoistaan, psyykkisestä hyvinvoinnistaan ja koulumenestyksestään. Vanhemmilta selvitettiin, kuinka paljon vuoden 1992 alussa syntyneet esikoislapset olivat olleet koti-, perhepäivä- ja päiväkotihoidossa neljän ensimmäisen ikävuoden aikana ja missä iässä he olivat aloittaneet päivähoidon. Kun esikoiset (N = 55) täyttivät 16 vuotta, he vastasivat sosiaalisia taitoja, psyykkistä hyvinvointia ja koulumenestystä koskevaan kyselylomakkeeseen. Demografisiksi taustatekijöiksi valittiin vanhempien ikä ja koulutuksen pituus sekä avio- tai asumusero ja sisaruksen syntymä. Runsaasti koti-, perhepäivä- ja päiväkotihoitoa saaneet lapset eivät näyttäneet eroavan toisistaan psyykkisen hyvinvoinnin, sosiaalisten taitojen tai koulumenestyksen suhteen. Päivähoidon aloittamisikä oli yhteydessä ainoastaan nuorten kokemukseen omasta häiritsevyydestään sosiaalisissa tilanteissa: myöhemmin päivähoidon aloittaneet nuoret arvioivat häiritsevänsä toisia vähemmän kuin aiemmin aloittaneet ikätoverinsa. Nuorten psyykkiseen kehitystasoon ei siis näyttänyt merkittävästi vaikuttavan, oliko heitä hoidettu varhaislapsuudessa kotona vai päivähoidossa tai minkä ikäisenä he olivat aloittaneet päivähoidon. Tämä on tärkeää tietoa vanhemmille, jotka pohtivat, olisiko kotihoito vai päivähoito lapselle sopivampi vaihtoehto. Varhaisilla ihmissuhteilla kotona, päivähoidossa ja koulussa ajatellaan olevan kauaskantoisia vaikutuksia lasten ja nuorten psyykkiseen kehitykseen (esim. Bronfenbrenner & Morris, 1998; Carlson, Sroufe & Egeland, 2004; Hartup, 1989; Maccoby, 1992). Vielä ei tunneta kovin hyvin, miten varhaisvuosien hoitokokemukset vaikuttavat kehityksen kulkuun varhaislapsuudesta aikuisikään. Päivähoidon yhteyksiä lasten psyykkiseen kehitykseen ennen kouluikää on tutkittu runsaasti (meta-analyysi Erel, Oberman & Yirimiya, 2000; katsaukset esim. Burchinal, 1999; Vandell, 2004). Päivähoidon vaikutusten on osoitettu riippuvan kotihoidon laadusta, riskitekijöiden kasaantumisesta perheeseen ja lapsen kiintymyssuhteen laadusta vanhempaan (esim. Belsky & Fearon, 2002; Côte, Geoffroy, Borge, Rutter & Tremblay, 2008). National Institute of Child Health and Human Developmentin (NICHD) koordinoima tutkijaryhmä on toteuttanut yhden merkittävimmistä päivähoidon vaikutuksia selvittäneistä tutkimuksista Yhdysvalloissa. Tutkijat osoittivat hoitomuodolla, hoidon määrällä ja hoidon laadulla olevan moninaisia yhteyksiä lasten psyykkiseen kehitykseen (katsaus The NICHD Early Child Care Research Network, 2005). NICHD:n ja muiden päivähoitotutkimusten perusteella tiedetään kuitenkin vähän siitä, näkyvätkö päivähoidon vaikutukset vielä nuoruusiässä. Päivähoitoon osallistumisen ja päivähoidon suuremman määrän on havaittu olevan yhteydessä parempiin kognitiivisiin taitoihin kouluiässä, erityisesti kielellisiin (Burchinal, Ramey, Reid, Jaccard, 1995; Wylie, Hodgen, Ferral & Thompson, 2006) ja matemaattisiin taitoihin (Belsky, Vandell, Burchinal, Clarke-Stewart, McCartney & Owen, 2007; Field, 1991; Wylie ym., 2006). Yhdysvaltalaisessa (Field, 1991) sekä uusi-seelantilaisessa (Wylie ym., 2006) tutkimuksessa suurempi kuukausimäärä päivähoidossa ennen kouluikää näytti vaikuttavan 364

2 myönteisesti myös vuotiaiden lasten psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin taitoihin. Päivähoitoon osallistumisen on usein havaittu lisäävän alle kouluikäisten lasten ulospäinsuuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä, kuten uhmakkuutta ja aggressiivisuutta (katsaus Lamb, 1996). NICHDtutkimuksessa havaittiin, että mitä useammin lapsi oli ollut hoidossa nimenomaan päiväkodissa, sitä enemmän tällä esiintyi ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä vielä 12-vuotiaana (Belsky ym., 2007). Vaikka vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen laatu selittää varhaisvuosien hoitokokemusten vaikutusta kehitykseen ennen koulun aloittamista, ongelmakäyttäytymisen määrä nuoruusiässä saattaa juontaa juurensa pikemminkin varhaisiin toverisuhteisiin päiväkodissa kuin ihmissuhteisiin kotona. Laaja-alaisempia kielteisiä vaikutuksia päivähoidosta on todettu teksasilaisessa tutkimuksessa, jossa kokopäiväiseen päivähoitoon osallistuneiden lasten psyykkinen hyvinvointi, toverisuhteet ja koulumenestys näyttivät kahdeksan vuoden iässä huonommilta kuin pelkästään kotihoitoa tai osa-aikaista päivähoitoa saaneiden lasten (Vandell & Corasaniti, 1990). Pohjoismaiden ulkopuolella toteutettujen tutkimusten perusteella päivähoidolla saattaa siis olla sekä myönteisiä että kielteisiä pitkäaikaisvaikutuksia psyykkiseen kehitykseen. Ristiriitaisia havaintoja selittää luultavasti päivähoidon laadun vaihtelu, sillä päivähoidon vaikutusten on useissa tutkimuksissa havaittu riippuvan keskeisesti siitä, kuinka korkealaatuista hoito on (katsaukset esim. Melhuish, 2001; Vandell, 2004). Vandell ja Corasaniti (1990) arvioivat, että heidän tutkimuksessaan päivähoito oli keskimääräistä yhdysvaltalaista hoitoa heikkolaatuisempaa, kun taas Burchinal ym. (1995), Field (1991) ja Wylie ym. (2006) arvioivat päivähoidon laadun tutkimuksissaan keskimääräistä paremmaksi. Esimerkiksi NICHD -tutkimuksessa laadukkaampi hoito ennen 4,5 ikävuotta ennusti laajempaa sanavarastoa nuoruusiässä (Belsky ym., 2007). Ansioistaan huolimatta NICHD -tutkimuksen tuloksia ei voida suoraan yleistää Pohjoismaihin, jotka poikkevat sekä kulttuurisesti että yhteiskunnallisesti Yhdysvalloista. Kansainvälisesti katsoen pohjoismaista päivähoitoa pidetään yleensä poikkeuksellisen hyvälaatuisena, vaikka esimerkiksi Kalliala (2008) tuo esille, että kaikissa hoitopaikoissa aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus ei aina tue lapsen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Ruotsissa kahden seurannan tulokset osoittivat, että päivähoidolla voi olla myönteisiä pitkäaikaisvaikutuksia psyykkiseen kehitykseen: Anderssonin (1989, 1992) sekä Brobergin (ks. esim. Broberg, Wessels, Lamb & Hwang, 1997) tutkimusprojekteissa seurattiin lapsia varhaislapsuudesta nuoruusikään. Molemmat seurannat toteutettiin maan suurissa kaupungeissa, tutkitut perheet edustivat kohtalaisen hyvin eri yhteiskuntaluokkia, lasten psyykkistä kehitystä arvioivat sekä vanhemmat että opettaja ja myös kognitiivisia taitoja testattiin. Brobergin tutkimusryhmä tarkasteli päivähoidon viikoittaisen ja päivittäisen määrän vaikutuksia ruotsalaislasten sosiaalisiin taitoihin (Campbell ym., 2000). Näissä oli havaittavissa selvää jatkuvuutta 3,5 ikävuodesta eteenpäin, mutta hoidon määrä ei juurikaan selittänyt vaihtelua lasten sosiaalisissa taidoissa. Andersson (1989, 1992) puolestaan selvitti, ennustivatko ruotsalaislasten hoitokokemukset kouluun sopeutumista, kuten keskittymiskykyä ja yhteistyötaitoja, sekä sosiaalisia taitoja, kuten avoimuutta ja jämäkkyyttä 8- ja 13-vuotiaana. Hoidon tyypillä ei näyttänyt olevan yhteyttä lasten pärjäämiseen: kotona, perhepäivähoidossa ja päiväkodissa hoidetut lapset sopeutuivat kouluun yhtä hyvin ja olivat sosiaalisesti yhtä taitavia. Kodin ulkopuolisen hoidon aloittamisiällä näytti kuitenkin olevan merkitystä. Päivähoidon jo alle 1-vuotiaana aloittaneet lapset näyttivät sopeutuvan paremmin kouluun 8-vuotiaana kuin kotona hoidetut tai päivähoidon myöhemmin aloittaneet lapset, mikä taas näytti parantavan sopeutumista 13-vuotiaana. Päivähoidon varhainen aloittaminen oli myös yhteydessä opettajan myönteiseen arvioon lapsen sosiaalisista taidoista 13-vuotiaana, mutta ei vielä 8-vuotiaana. Myös muissa tutkimuksissa on havaittu, että jotkut päivähoidon vaikutuksista saattavat nousta esille vasta useiden kouluvuosien jälkeen (Broberg ym., 1997, Wylie ym., 2006). Kognitiivisen kehityksen osalta ruotsalaistutkijoiden havainnot olivat hyvin samansuuntaiset. Andersson (1989, 1992) havaitsi, että jo alle 1-vuotiaana päivähoidon aloittaneet lapset menestyivät vielä 13-vuotiaana paremmin koulussa kuin päivähoidon myöhemmin aloittaneet tai ainoastaan kotihoidossa olleet lapset. Vaikutus näytti välittyvän vain osittain sen kautta, kuinka lapset olivat menestyneet PSYKOLOGIA 44 (05 06),

3 Hämäläinen, Kouvo & Silvén koulussa 8-vuotiaana. Erityisesti päiväkotihoidon varhain aloittaneet näyttivät pärjäävän hyvin koulussa. Broberg ym. (1997) taas havaitsivat, että päiväkodissa hoidetut lapset olivat 8-vuotiaana kielellisesti ja matemaattisesti taitavampia kuin kotona hoidetut tai perhepäivähoitoon osallistuneet lapset. Mitä useampia kuukausia lapset olivat olleet päiväkotihoidossa, sitä taitavampia he olivat kielellisesti. Ruotsalaisen päivähoidon myönteiset vaikutukset näyttävät samansuuntaisilta kuin yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa, joissa päivähoidon laatu arvioitiin maan keskitasoa paremmaksi (Burchinal ym., 1995; Field, 1991; ks. myös Uusi-Seelanti, Wylie ym., 2006). On kuitenkin syytä huomata, että Pohjoismaissa lapset aloittavat päivähoidon erittäin harvoin aivan pieninä vauvoina. Suomessa lapset menevät tavallisesti kunnalliseen tai yksityiseen päiväkotiin tai perhepäivähoitoon vasta yhdeksän kuukauden iässä vanhempainrahakauden päättyessä. Tilastokeskuksen poikkileikkauksissa vuosina lähes kaikki alle 1-vuotiaat lapset olivat kotihoidossa, mutta 3-vuotiaista lapsista jo noin puolet osallistui päivähoitoon (Sauli, 2000). Kodin ulkopuolista hoitoa säätelee laki, jonka mukaan päivähoitoympäristön tulee tukea lasten suotuisaa kehitystä monipuolisesti (Finlex) (monipuolisempi tarkastelu suomalaisen päivähoidon laadusta ks. Kalliala, 2008). Suomessa varhaisen päivähoidon vaikutuksia on tutkittu pääasiassa 70- ja 80-luvuilla alle kouluikäisillä lapsilla (ks. kliininen aineisto, Tuompo-Johansson, 2001). Sosiaali- ja terveysministeriön teettämässä seurannassa samoja lapsia tutkittiin useita kertoja kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana (Arajärvi, Malmivaara, Martelin, Salenius-Laine & Turunen, 1987; Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimusosasto, 1981, 1983, 1984). Lapsia arvioivat lastenpsykiatrit, terveydenhoitajat, vanhemmat, päivähoitajat ja päivähoitajien ohjaajat. Vaihtelu lasten kehitystasossa ja psyykkisten oireiden määrässä ei näyttänyt olevan yhteydessä siihen, oliko lapsi ollut vanhempien hoidossa, kotona muun aikuisen hoidossa, perhepäivähoidossa vai päiväkodissa tai oliko lapsi aloittanut päivähoidon ensimmäisen ikävuoden aikana vai myöhemmin (ks. myös Sourander, 2001). Samansuuntaisia tuloksia raportoivat myös Kiviluoto ja Parkkinen (1976), jotka havaitsivat retrospektiivisessa tutkimuksessaan, että kotona, isoäidin luona ja päiväkodissa hoidetut 6-vuotiaat lapset menestyivät yhtä hyvin kognitiivista ja sosiaalis-emotionaalista kehitystä mittaavissa testeissä. Myöskään kliinisessä aineistossa, jossa useimmilla lapsilla ilmeni selviä psyykkisiä ongelmia, päivähoidon aloittamisikä ei ennustanut vaihtelua psyykkisen oireilun määrässä opettajilta, vanhemmilta ja lapsilta itseltään kerättyjen tietojen perusteella (Tuompo-Johansson, 2001). Tutkitut lapset olivat 8 9-vuotiaita vuosina 1989 ja 1990, jolloin päivähoitotiedot kerättiin retrospektiivisesti. Suomalaistutkimusten perusteella päivähoitoon osallistumisella ei näytä olevan sen paremmin myönteisiä kuin kielteisiäkään vaikutuksia lasten psyykkiseen kehitykseen ennen kouluikää. Koulunkäynti asettaa kuitenkin uusia vaatimuksia lapsille ja erot varhaisvuosien hoitokokemuksissa saattavat välittyä koulukokemusten kautta psyykkiseen kehitykseen nuoruusiässä. Tällä hetkellä päivähoidon pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen on vielä lapsenkengissä sekä Pohjoismaissa että muualla. Yksittäisten havaintojen perusteella psyykkisen kehityksen kannalta voi olla merkityksellistä, osallistuuko lapsi lainkaan päivähoitoon (Burchinal ym., 1995), minkä tyyppistä päivähoito on (Broberg ym., 1997; Belsky ym., 2007), kuinka paljon lapsi on päivähoidossa viikoittain (Belsky ym., 2007; Vandell & Corasaniti, 1990) sekä kuinka kauan lapsi käy päivähoidossa ja minkä ikäisenä hän päivähoidon aloittaa (Andersson, 1989, 1992; Field, 1991; Wylie ym., 2006). Perinteisesti päivähoitotutkimuksissa on asetettu vastakkain kotihoito ja kaikenlainen kodin ulkopuolinen päivähoito. Uudemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että päiväkoti- ja perhepäivähoito voivat vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen eri tavoin (esim. Broberg, 1997). Suomessa ei tiettävästi ole aiemmin selvitetty, onko varhaisella päivähoidolla yhteyttä nuorten psyykkiseen kehitykseen. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, ovatko 1990-luvun alussa syntyneiden lasten neljän ensimmäisen ikävuoden hoitokokemukset yhteydessä nuoruusiän psyykkiseen kehitystasoon sosiaalisiin taitoihin, psyykkiseen hyvinvointiin ja koulumenestykseen. Lyhytaikaisempia vaikutuksia selvittäneiden tutkimusten perusteella pidettiin todennäköisenä, ettei suomalaisten nuorten psyykkisessä kehitystasossa havaittaisi eroja sen mukaan, kuinka paljon he olivat 366 PSYKOLOGIA

4 Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen olleet koti-, perhepäivä- ja päiväkotihoidossa ja minkä ikäisenä he olivat aloittaneet päivähoidon. Toisaalta ulkomaisissa tutkimuksissa päivähoidolla on näyttänyt olevan sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia psyykkiseen kehitykseen (Andersson, 1992; Broberg ym., 1997; Field, 1991; Vandell & Corasaniti, 1990; Wylie ym., 2006). Sisarukset sekä vanhempien koulutus, ikä ja avio- tai asumusero saattavat vaikuttaa lapsen psyykkiseen kehitykseen ja myös siihen, kuinka lapsen hoito järjestetään. Näiden demografisten taustatekijöiden huomioon ottamisella pyrittiin varmistamaan, ettei perhetaustasta johtuvaa vaihtelua psyykkisessä kehitystasossa erehdyttäisi pitämään hoitokokemuksista johtuvana. Menetelmät Osallistujat ja tutkimusasetelma Tutkimus perustuu väestöpohjaisesti poimittuun otokseen ja tutkimukseen tavoiteltiin turkulaisia naisia, joille oli syntynyt esikoinen vuoden 1992 tammi- tai helmikuussa ja jotka puhuivat äidinkielenään suomea. Väestörekisterikeskukselta saatujen tietojen perusteella kaikkiin nämä kriteerit täyttävään 105 naiseen otettiin yhteyttä. Tutkimukseen halusi osallistua 66 perhettä, eivätkä kieltäytyneet perheet eronneet osallistuneista keskeisten taustatekijöiden, kuten vanhempien koulutuksen ja iän suhteen (tarkempi kuvaus osallistujista Silvén, 2002). Tutkimukset toteutettiin vuosittain tammi-helmikuun aikana vuosina , jolloin esikoislapset täyttivät 1, 2, 3 ja 4 vuotta. Seurannan alussa kysyttiin taustatietoja perheestä. Tietoja edellisen vuoden hoitojärjestelyistä selvitettiin jokaisella tutkimuskerralla. Perheistä 58 osallistui tutkimukseen kaikkina neljänä vuotena. Pois jättäytyneet perheet eivät edustaneet mitään tiettyä ryhmää taustatekijöiden suhteen. Sosiaalisia taitoja, psyykkistä hyvinvointia ja koulumenestystä tutkittiin vuoden 2008 alussa esikoisten täyttäessä 16 vuotta. Tässä vaiheessa seurantaan osallistui 55 perhettä. Perheistä 34 saapui yliopistolle tilaisuuksiin, joissa nuorille ja vanhemmille esiteltiin, minkälaiseen tutkimukseen he olivat vuosien varrella osallistuneet. Esittelyn jälkeen nuoret ja vanhemmat täyttivät kyselylomakkeet eri tiloissa. Lisäksi 21 perhettä, jotka eivät voineet osallistua ryhmätutkimuksiin, täyttivät lomakkeet kotona ja lähettivät ne postitse. Saatekirjeessä pyydettiin, että nuoret ja vanhemmat eivät näyttäisi vastauksia toisilleen. Joitakin perheitä jouduttiin muistuttamaan lomakkeiden lähettämisestä. Kiitokseksi osallistumisesta perheet saivat muutaman julkaisun tutkimuksesta. Arviointimenetelmät ja muuttujat Varhaisen hoidon tyyppi ja määrä sekä päivähoidon aloittamisikä. Äitejä haastateltiin kun esikoislapset täyttivät vuoden. Heiltä kysyttiin, kuka lasta oli hoitanut viimeisen vuoden aikana. Kun lapsi täytti 2 vuotta, äidit täyttivät kyselylomakkeen, jossa kysyttiin kuinka monta kuukautta ja millä aikavälillä lapsi oli ollut kotihoidossa, perhepäivähoidossa ja päiväkotihoidossa kahden ensimmäisen ikävuoden aikana. Kun lapset täyttivät 3 ja 4 vuotta, äidit vastasivat samoihin kysymyksiin edellisen vuoden osalta. Äitien vastauksista muodostettiin hoidon määrää kuvaavat muuttujat sen perusteella, kuinka monta kuukautta lasta oli hoidettu neljän ensimmäisen ikävuoden aikana kotona, perhepäivähoidossa (kunnallinen tai yksityinen) ja päiväkodissa (kunnallinen tai yksityinen). Kotihoitoon luettiin myös muun sukulaisen kuin vanhemman tarjoama hoito, jos se tapahtui lapsen kotona. Yksittäiset lapset olivat olleet joitakin kuukausia sukulaisen hoidossa muualla kuin kotonaan tai muun kuin sukulaisen hoidossa kotonaan. Nämä kuukaudet laskettiin perhepäivähoitoon. Lasten hoitokokemusten ryhmittelyä varten muuttujat standardointiin z-pisteiksi, jotta erilaiset hajonnat tai poikkeavat havainnot eivät liikaa vaikuttaisi ryhmien muodostumiseen. Lisäksi äitien vastauksista muodostettiin päivähoidon aloittamisikää kuvaava muuttuja sen perusteella, kuinka monen kuukauden ikäisenä lapsi oli ensimmäisen kerran mennyt päivähoitoon, joko perhepäivä- tai päiväkotihoitoon. Lapsille, jotka olivat olleet kotona hoidossa nelivuotiaaksi saakka, aloittamisiäksi merkittiin 48 kuukautta. Sosiaalisten taitojen arvioimiseksi nuoria pyydettiin täyttämään MASK-kyselyn itsearviointilomake, joka on tarkoitettu ala- ja yläkouluikäisille ( Junttila, Voeten, Kaukiainen & Vauras, 2006; PSYKOLOGIA 44 (05 06),

5 Hämäläinen, Kouvo & Silvén Kaukiainen, Junttila, Kinnunen & Vauras, 2005). MASK:issa omaa käyttäytymistä koskevien 15 väittämän osuvuutta arvioidaan asteikolla 1 = en koskaan, 2 = harvoin, 3 = usein, 4 = erittäin usein. Kyselyn psykometristen ominaisuuksien parantamiseksi vastauksille annetaan tietty painokerroin (Kaukiainen ym., 2005), minkä jälkeen pisteet yhteen laskemalla saadaan arvio nuorten yhteistyötaidoista (α =.74, esim. Tarjoan apuani muille oppilaille. ), empaattisuudesta (α =.62, esim. Osoitan muille oppilaille, että hyväksyn heidät. ), impulsiivisuudesta (α =.75, esim. Minulla on lyhyt pinna. ) ja häiritsevyydestä (α =.73, esim. Väittelen ja riitelen kavereiden kanssa. ) sosiaalisissa tilanteissa. Yhteistyötaidot ja empatia muodostavat laajemman prososiaalista käyttäytymistä kuvaavan ulottuvuuden (α =.80), impulsiivisuus ja häiritsevyys taas laajemman antisosiaalista käyttäytymistä kuvaavan ulottuvuuden (α =.77). Analyysit tehtiin varmuuden vuoksi myös painottamattomia raakapisteitä käyttäen, mutta tulokset eivät olennaisesti poikenneet painotetuilla pisteillä tehdyistä analyyseista. Psyykkisen hyvinvoinnin arviointiin käytettiin Achenbachin kyselyn itsearviointilomaketta vuotiaille (YSR Youth Self-Report form, Achenbach system of empirically based assessment, Achenbach & Rescorla, 2001; suomennos Almqvist, 2002). Kyselyn voidaan ajatella mittaavan psyykkistä hyvinvointia käänteisesti: suuremmat pisteet kertovat heikommasta hyvinvoinnista. Kyselyssä omaa käyttäytymistä koskevien väittämien sopivuutta arvioidaan asteikolla: 0 = ei sovi lainkaan, 1 = sopii jossain määrin tai toisinaan ja 2 = sopii erittäin hyvin tai usein. Väittämät koskevat kahdeksaa osa-aluetta: sosiaalisia ongelmia (α =.68), ajattelun ongelmia (α =.78), tarkkaavuuden ongelmia (α =.78), ahdistuneisuus/masentuneisuutta (α =.88), vetäytyneisyys/masentuneisuutta (α =.78), somaattista oireilua (α =.74), sääntöjä rikkovaa käyttäytymistä (α =.77) ja aggressiivista käyttäytymistä (α =.78). Ahdistuneisuus/masentuneisuus, vetäytyneisyys/ masentuneisuus ja somaattinen oireilu muodostavat internalisaatiokäyttäytymistä (α =.92) eli sisäänpäin suuntautuvaa oireilua kuvaavan ulottuvuuden. Sääntöjä rikkova ja aggressiivinen käyttäytyminen taas muodostavat eksternalisaatiokäyttäytymistä (α =.85) eli ulospäinsuuntautuvaa oireilua kuvaavan ulottuvuuden. Kyselyn kaikkien kahdeksan osa-alueen yhteispistemäärä kuvaa ongelmakäyttäytymisen kokonaismäärää (α =.95). Koulumenestyksen arvioioimiseksi nuoria pyydettiin kertomaan heidän viimeisin todistukseen saamansa arvosana 16 aineesta. Ohjeistuksessa mainittiin, että on tärkeää kertoa arvosanat rehellisesti. Vastauksista laskettiin heidän kouluarvosanojensa keskiarvo. Kouluvirastosta saatiin lisäksi Turun kouluissa opiskelevien nuorten todelliset arvosanat. Nuorten muistikuvien paikkansapitävyys varmistettiin vertaamalla (n = 27) itse raportoiduista arvosanoista laskettuja keskiarvoja (ka = 8.3, kh = 0.7) rekisteritiedoista laskettuihin keskiarvoihin (ka = 8.2, kh = 0.7). Keskiarvojen välinen riippuvuus oli lähes täydellinen (r p =.99, p <.001). Nuorten antamat arvosanat vastasivat siis äärimmäisen hyvin rekisterin tietoja ja on huomionarvoista, että nuoret eivät tienneet kyselyyn vastatessaan, että heidän vastauksiaan verrattaisiin rekisterin tietoihin. Demografiset taustatekijät. Kyselylomakkeella vanhempi arvioi vuoden tarkkuudella ikänsä (äitien ka = 28.2, kh = 4.2, vaihtelu 21 37; isien ka = 30.4, kh = 4.7, vaihtelu 22 46) ja koulutusvuosiensa määrän (äitien ka = 14.3, kh = 3.3, vaihtelu 9 23; isien ka = 13.4, kh = 3.6, vaihtelu 8 26) vuoden 1993 alussa, kun esikoislapset täyttivät 1 vuotta. Vanhempien koulutustausta näytti edustavan suhteellisen hyvin samanikäisen suomalaisväestön koulutusta (Silvén, 2002). Vanhemmilta kysyttiin vuosittain, oliko perhesuhteissa tapahtunut muutoksia ja milloin. Näin saatiin selville, oliko perheessä tapahtunut avio- tai asumusero vuoden 1996 alkuun mennessä, kun esikoinen täytti 4 vuotta. Vain viisi pariskuntaa oli eronnut ennen kuin esikoinen täytti 4 vuotta. Äideiltä kysyttiin vuosittain, oliko perheeseen syntynyt muita lapsia ja milloin. Näin esikoiset voitiin jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, oliko näillä ollut varhaislapsuudessa sisarus vai ei. Esikoisella katsottiin olleen sisarus, jos perheeseen oli syntynyt toinen lapsi ennen kuin esikoinen täytti 3.5 vuotta (ks. taulukko 4). Katkaisukohdaksi valittiin 3.5 vuotta neljän vuoden sijaan, jotta kahdesta ryhmästä tulisi mahdollisimman samankokoiset. Tätä myöhemmin syntyneen sisaruksen ei katsottu enää ratkaisevasti vaikuttavan siihen, mikä esikoisen pääasiallinen hoitomuoto oli neljän ensimmäisen ikävuoden aikana. 368 PSYKOLOGIA

6 Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen Tulokset Aluksi tutkitut esikoiset jaettiin samankaltaisiin ryhmiin varhaisten hoitokokemusten perusteella. Tämän jälkeen ryhmiä verrattiin toisiinsa nuoruusiän psyykkisen kehitystason suhteen. Lisäksi tarkasteltiin, olivatko perheen demografiset tekijät yhteydessä hoitokokemuksiin tai nuorten psyykkiseen kehitystasoon. Lopuksi vielä selvitettiin, oliko päivähoidon aloittamisikä yhteydessä nuorten psyykkiseen kehitystasoon. Lasten hoitokokemukset Ryhmittelyanalyysiin otettiin mukaan kaikki 58 lasta, joista tiedettiin, montako kuukautta he olivat olleet kotihoidossa, perhepäivähoidossa ja päiväkotihoidossa neljän ensimmäisen ikävuoden aikana. Wardin menetelmällä esikoiset jaettiin ryhmiin niin, että omaan ryhmäänsä nähden he olivat saaneet mahdollisimman saman verran kunkin tyyppistä hoitoa. Lopullisten ryhmien valinta perustui siihen, selittikö ryhmittely hyvin hoidon määrän vaihtelua aineistossa ja oliko ryhmien tulkinta mielekäs sekä myös siihen, oliko ryhmien määrä kohtuullinen ja kuuluiko kaikkiin ryhmiin riittävästi lapsia (Bergman, Magnusson & El Khouri, 2003). Näillä perusteilla päädyttiin selvästi kolmen ryhmän ratkaisuun (selitetty neliösumma, EESS = 80 %). Koti-, perhepäivä- ja päiväkotihoidon määrää kuvaavat muuttujat eivät olleet normaalisti jakautuneet (Kolmogorov Smirnov p <.05), joten hoidon määrää eri ryhmissä vertailtiin lähemmin Kruskall Wallis-testillä. Taulukosta 1 havaitaan, että hoitoryhmät erosivat toisistaan johdonmukaisesti: koti-, perhepäivä- ja päiväkotiryhmään kuuluvat lapset olivat saaneet paljon yhdenlaista hoitoa ja vähän muunlaista hoitoa. Hoitomuodon yhteydet psyykkiseen kehitystasoon Analyysit perustuvat tietoihin niistä 55 nuoresta, jotka osallistuivat tutkimukseen vuoden 2008 alussa. Heistä 23 kuului kotiryhmään, 14 perhepäiväryhmään ja 18 päiväkotiryhmään. Yliopistolle ryhmätutkimuksiin saapuneet ja postitse tutkimukseen osallistuneet nuoret eivät juuri eronneet toisistaan sen suhteen, millaisiksi he itsensä arvioivat psyykkisen kehityksen eri osa-alueilla (U-testit: p:t >.05). Postitse tutkimukseen osallistuneet nuoret raportoivat kuitenkin muita enemmän vetäytyneisyyteen ja masentuneisuuteen liittyviä oireita (U = , p =.038). Lähes kaikkien psyykkistä kehitystasoa kuvaavien muuttujien sekä taustamuuttujien jakaumat poikkesivat normaalijakaumasta (Kolmogorov Smirnov, p:t <.05), joten analyyseissa käytettiin epäparametrisia testejä. Laajimmat summamuuttujat, kuten anti- ja prososiaalinen käyttäytyminen (MASK), ongelmakäyttäytymisen kokonaismäärä (YSR) sekä kouluarvosanojen keskiarvo olivat kuitenkin normaalisti jakautuneet (Kolmogorov Smirnov, p:t >.05), joten näitä tarkasteltiin varmuuden vuoksi myös parametrisin testein. Tulokset eivät kuitenkaan poikenneet toisistaan, minkä vuoksi parametristen testien tuloksia ei raportoida tässä tarkemmin. Koti-, perhepäivä- ja päiväkotiryhmään kuuluvien nuorten koulumenestystä, sosiaalisia taitoja ja psyykkistä hyvinvointia vertailtiin Kruskall Wallistestillä. Taulukosta 2 havaitaan, että eri hoitoryhmiin kuuluvien nuorten välillä ei ilmennyt eroja psyykkisessä kehitystasossa. Seuraavaksi tarkasteltiin, erosivatko hoitoryhmät toisistaan demografisten taustatekijöiden suhteen.vanhempien koulutuksen pituudessa ja iässä ei havaittu eroja hoitoryhmien välillä (Kruskall Wallis-testit, p:t >.05), eivätkä avio- tai asumuserot näyttäneet kasautuneen mihinkään hoitoryhmään (χ 2 (2) = 1.17, p =.557). Myös esikoisten sukupuolijakauma näytti olevan kolmessa hoitoryhmässä suunnilleen samanlainen (χ 2 (2) = 2.90, p =.235). Sisaruksen läsnäolo näytti kuitenkin olevan yhteydessä esikoisten hoitokokemuksiin. Kuten taulukosta 3 näkyy, suuri osa lapsista, joille oli syntynyt nuorempi sisarus ennen 3.5 ikävuotta, kuului kotiryhmään ja suuri osa lapsista, joilla ei ollut sisarusta, kuului jompaankumpaan päivähoitoryhmään. Kun tarkasteltiin demografisten taustatekijöiden yhteyksiä nuorten psyykkiseen kehitystasoon, havaittiin, että isän koulutusvuosien määrä oli yhteydessä nuorten kouluarvosanojen keskiarvoon (r s =.42, p =.001). Vanhempien avioero näytti olevan yhteydessä tarkkaavuuden ongelmien (U = 57.50, p =.046), sääntöjä rikkovan käyttäytymisen (U = 42.50, p =.012) ja aggressiivisen PSYKOLOGIA 44 (05 06),

7 Hämäläinen, Kouvo & Silvén Ka (Kh) Vaihtelu Vertailu χ 2 (2) / U p Kotihoidon määrä Kaikki lapset 29.4 (11.8) a/b/c ** a. Kotiryhmä 41.5 (6.3) a a/b ** b. Perhepäiväryhmä 20.8 (5.8) b/c c. Päiväkotiryhmä 20.9 (5.4) a/c ** Perhepäivähoidon määrä Kaikki lapset 8.4 (10.4) 0 38 a/b/c ** a. Kotiryhmä 4.6 (6.1) 0 18 a/b ** b. Perhepäiväryhmä 22.9 (7.0) 9 38 a b/c ** c. Päiväkotiryhmä 1.7 (3.5) 0 12 a/c Päiväkotihoidon määrä Kaikki lapset 10.2 (11.8) 0 34 a/b/c ** a. Kotiryhmä 1.8 (3.5) 0 12 a/b b. Perhepäiväryhmä 4.3 (5.0) 0 14 b/c ** c. Päiväkotiryhmä 25.4 (5.9) a/c ** Päivähoidon aloittamisikä Kaikki lapset 20.8 (13.6) 4 48 a/b/c ** a. Kotiryhmä 31.7 (15.6) 4 48 a/b ** b. Perhepäiväryhmä 12.9 (4.3) 7 22 b/c c. Päiväkotiryhmä 14.0 (3.5) 7 20 a/c ** Kotiryhmän n = 24, perhepäiväryhmän n = 15, päiväkotiryhmän n = 19. a Päällekkäisyys muiden ryhmien kanssa johtuu ryhmittelyn epätarkkuudesta: joku lapsista sijoittuu ryhmien eroista tehdyn tulkinnan kannalta huonosti sopivaan ryhmään. ** p <.005 (kaksisuuntainen) TAULUKKO 1. Hoitoryhmien vertailu hoidon määrän sekä päivähoidon aloittamisiän (kk) suhteen: Kruskall Wallis-testit ja jälkitarkastelut U-testillä. 370 PSYKOLOGIA

8 Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen Kotiryhmä (n = 19) Perhepäiväryhmä (n = 14) Päiväkotiryhmä (n = 19) Ka (Kh) Vaihtelu Ka (Kh) Vaihtelu Ka (Kh) Vaihtelu χ 2 (2) p a Kouluarvosanojen keskiarvo 8.3 (0.8) (0.7) (0.6) Sosiaaliset taidot Prososiaalinen käyttäytyminen 15.8 (1.6) (2.1) (2.1) Yhteistyötaidot 9.9 (1.1) (1.5) (1.6) Empatia 5.9 (0.7) (0.9) (0.7) Antisosiaalinen käyttäytyminen 8.3 (1.3) (2.2) (2.1) Impulsiivisuus 4.1 (0.8) (1.2) (1.4) Häiritsevyys 4.3 (1.0) (1.3) (1.2) Psyykkinen hyvinvointi Ongelmakäyttäytymisen kokonaismäärä 36.6 (18.0) (15.1) (27.6) Sosiaaliset ongelmat 3.4 (2.7) (1.6) (2.2) Ajattelun ongelmat 3.3 (2.9) (2.2) (4.6) Tarkkaavuuden ongelmat 7.2 (3.2) (3.6) (4.4) Internalisaatiokäyttäytyminen 12.5 (8.1) (6.1) (13.0) Ahdistuneisuus/masentuneisuus 4.9 (3.9) (3.3) (6.4) Vetäytyneisyys/masentuneisuus 3.9 (2.4) (2.5) (3.5) Somaattinen oireilu 3.7 (2.5) (1.9) (3.9) Eksternalisaatiokäyttäytäytyminen 9.1 (4.7) (6.2) (8.3) Sääntöjä rikkova käyttäytyminen 3.7 (2.3) (2.6) (4.4) Aggressiivinen käyttäytyminen 5.4 (3.2) (3.8) (4.7) a Merkitsevyydet kaksisuuntaiselle hypoteesille TAULUKKO 2. Hoitoryhmien vertailu psyykkisen kehitystason suhteen: Kruskall Wallis-testit. PSYKOLOGIA 44 (05 06),

9 Hämäläinen, Kouvo & Silvén Kotiryhmä Perhepäiväryhmä Päiväkotiryhmä Ka (Kh) Vaihtelu Ka (Kh) Vaihtelu Ka (Kh) Vaihtelu χ2 (2) p Sisaruksen ikä 1.7 (0.9) (0.7) (0.9) ** Onko sisarus f % f % f % χ2 (2) p On sisarus ** Ei sisarusta ** p <.005 (kaksisuuntainen) TAULUKKO 3. Hoitoryhmien vertailu sisarusten suhteen. käyttäytymisen (U = 42.00, p =.012) määrään sekä eksternalisaatiokäyttäytymisen (U = 32.50, p =.004) ja psyykkisten ongelmien kokonaismäärään (U = 53.50, p =.033). Eronneiden perheiden lapsilla näytti ilmenevän näitä psyykkisiä ongelmia enemmän kuin ehjien perheiden lapsilla. Tytöt saivat sosiaalisten taitojen osa-alueilla hieman korkeammat pisteet impulsiivisuudesta kuin pojat (U = , p =.027). Pääasiassa tyttöjen ja poikien väliset erot ilmenivät kuitenkin psyykkisessä hyvinvoinnissa. Taulukosta 3 havaitaan, että tytöt raportoivat psyykkisiä oireita useilla osa-alueilla enemmän kuin pojat. Myös sisaruksen läsnäolo varhaislapsuudessa näytti ennustavan esikoisten psyykkistä hyvinvointia nuoruudessa. Taulukosta 5 havaitaan, että nuoret, jotka olivat saaneet jo ensimmäisten ikävuosien aikana sisaruksen, raportoivat etenkin internalisaatiokäyttäytymistä enemmän kuin nuoret, joilla sisarusta ei ollut. Sisaruksen läsnäolo näytti siis vaikuttavan sekä esikoisen hoitopaikan valintaan että siihen, millaiseksi esikoiset arvioivat hyvinvointinsa nuoruusiässä. Tästä syystä olisimme halunneet selvittää, riippuivatko päivähoidon vaikutukset siitä, oliko esikoisella sisarus. Osoittautui kuitenkin ongelmalliseksi (ks. taulukko 3), että perheiden ainokaiset kuuluivat hyvin harvoin kotiryhmään ja vastaavasti esikoiset, joilla oli sisarus, kuuluivat harvoin kumpaankaan päivähoitoryhmistä. Tämän johdosta jatkotarkasteluja ei katsottu mielekkäiksi ja vaikutussuhteiden perinpohjainen selvittäminen jouduttiin jättämään tulevien päivähoitotutkimusten varaan. Päivähoidon aloittamisiän yhteydet psyykkiseen kehitystasoon Päivähoidon määrä neljän ensimmäisen ikävuoden aikana ei yksiselitteisesti kerro päivähoidon aloittamisiästä (r s = -.60). Tämän vuoksi tarkasteltiin vielä, näyttikö päivähoidon aloittamisikä vaikuttavan nuorten psyykkiseen kehitystasoon. Aloittamisikä oli yhteydessä ainoastaan häiritsevyyteen mitä myöhemmin esikoinen oli aloittanut päivähoidon, sitä vähemmän häiritsevä hän koki olevansa sosiaalisissa tilanteissa (r s = -.34, p =.010). Vanhempien koulutus tai ikä eivät ennustaneet päivähoidon aloittamisikää (r s = , p:t >.05). Aloittamisikään ei myöskään näyttänyt vaikuttavan, oliko perheessä tapahtunut avioero (U = , p =.659), oliko lapsi tyttö vai poika (U = , p =.309) tai oliko tällä ensimmäisinä ikävuosina sisarusta vai ei (U = , p =.966). Tarkastelu Suomessa on silloin tällöin julkisessa keskustelussa esitetty, että lapsen olisi hyvä olla kotihoidossa ainakin kolmevuotiaaksi saakka. Toisaalta etenkin ruotsalaistutkimukset ovat antaneet aihetta olettaa, että päivähoito ensimmäisten ikävuosien aikana 372 PSYKOLOGIA

10 Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen Tytöt (n = 34) Pojat (n = 21) Ka (Kh) Vaihtelu Ka (Kh) Vaihtelu U p Ongelmakäytt. kokonaismäärä 42.9 (20.4) (21.4) ** Sosiaaliset ongelmat 3.4 (2.4) (2.0) * Ajattelun ongelmat 4.4 (3.4) (3.2) ** Tarkkaavuuden ongelmat 7.4 (3.6) (3.8) Internalisaatiokäyttäytyminen 15.1 (10.1) (6.0) ** Ahdistuneisuus/masenuneisuus 6.1 (5.1) (3.0) ** Vetäytyneisyys/masentuneisuus 4.0 (3.0) (2.2) Somaattinen oireilu 5.0 (3.1) (1.8) ** Eksternalisaatiokäyttäytyminen 11.8 (7.0) (5.4) Sääntöjä rikkova käyttäyt. 5.1 (3.9) (2.3) Aggressiivinen käyttäyt. 6.8 (3.9) (3.7) * p <.05 (kaksisuuntainen) ** p <.005 (kaksisuuntainen) TAULUKKO 4. Tyttöjen ja poikien väliset erot psyykkisessä hyvinvoinnissa: U-testit. olisi jopa hyväksi lapsen kehitykselle (esim. Andersson, 1992). Suomessa ei ole aiemmin tutkittu päivähoidon pitkäaikaisvaikutuksia väestöpohjaisesti poimitulla aineistolla ja tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, ennustavatko varhaiset hoitokokemukset vaihtelua suomalaisten nuorten psyykkisessä kehitystasossa. Tähän tutkimukseen osallistuneet esikoiset jaettiin kolmeen hoitoryhmään sen perusteella, olivatko he olleet neljän ensimmäisen ikävuoden aikana paljon koti-, perhepäivä- vai päiväkotihoidossa. Eri hoitoryhmiin kuuluvat esikoiset eivät näyttäneet eroavan toisistaan sen suhteen, millaiseksi he arvioivat sosiaaliset taitonsa, psyykkisen hyvinvointinsa ja koulumenestyksensä nuoruusiässä. Myöskään päivähoidon aloittamisikä ei näyttänyt merkittävästi ennustavan vaihtelua nuoruuden psyykkisessä kehitystasossa. Aloittamisikä oli ainoastaan heikosti yhteydessä nuorten arvioon omasta häiritsevyydestään: mitä myöhemmin esikoinen oli aloittanut päivähoidon, sitä vähemmän hän koki häiritsevänsä muita sosiaalisissa tilanteissa. Tulokset olivat samanlaiset, kun varmuuden vuoksi tarkasteltiin pelkästään kolmen ensimmäisen ikävuoden hoitokokemuksia neljän vuoden sijaan. Suomessa on havaittu, että lapset hoidetaan usein kotona, jos perheessä on useampi lapsi (Vaajakallio, 1999). Myös tässä tutkimuksessa havaittiin, että nuoremman sisaruksen läsnäolo vaikutti siihen, miten esikoisen hoito oli järjestetty. Paljon kotona hoidetuilla esikoisilla oli muita useammin nuorempi sisarus, kun taas paljon kodin ulkopuolista hoitoa saaneilla esikoisilla oli harvoin sisarusta. Sisaruksen läsnäolo oli myös yhteydessä nuorten psyykkisten ongelmien määrään (esim. Minua kiusataan paljon., Minulla on aika paljon huolia. ): nuoret, joilla oli jo varhain nuorempi sisarus, raportoivat kokevansa enemmän sosiaalisia ongelmia sekä olevansa vetäytyneempiä, ahdistuneempia ja masentuneempia kuin nuoret, joilla ei ollut sisarusta. Odottamatonta havaintoa saattaa osittain selittää, että nuoremman sisaruksen hoitaminen vie vanhemman huomiota esikoisesta. Toisaalta on syytä huomata, ettei ongelmien määrä välttämättä yllä kliinisesti merkittävään tasoon. Pienehkön otoksen vuoksi ei voitu perusteellisesti tarkastella, riippuvat- PSYKOLOGIA 44 (05 06),

11 Hämäläinen, Kouvo & Silvén On sisarus (n = 31) Ei sisarusta (n = 24) Ka (Kh) Vaihtelu Ka (Kh) Vaihtelu U p Ongelmakäytt. kokonaismäärä 40.3 (23.2) (16.8) Sosiaaliset ongelmat 3.6 (2.4) (1.9) * Ajattelun ongelmat 4.2 (3.9) (2.7) Tarkkaavuuden ongelmat 7.2 (3.5) (3.9) Internalisaatiokäyttäytyminen 14.8 (11.0) (5.5) * Ahdistuneisuus/masentuneisuus 6.0 (5.5) (2.7) * Vetäytyneisyys/masentuneisuus 4.4 (3.0) (2.1) * Somaattinen oireilu 4.5 (3.3) (2.2) Eksternalisaatiokäyttäytyminen 10.5 (7.0) (6.0) Sääntöjä rikkova käyttäyt. 4.5 (3.7) (3.0) Aggressiivinen käyttäyt. 6.0 (4.1) (3.7) * p <.05 (kaksisuuntainen) TAULUKKO 5. Esikoisten psyykkisen hyvinvoinnin vertailu sisarusten mukaan: U-testit. ko päivähoidon vaikutukset sisarusten läsnäolosta. Tulokset kuitenkin nostavat esille, että sisaruksen merkitys olisi syytä huomioida päivähoidon vaikutuksia tutkittaessa. Tässä tutkimuksessa tytöt raportoivat enemmän psyykkisiä ongelmia kuin pojat. Vastaava sukupuoliero havaittiin myös toisessa suomalaistutkimuksessa, jossa käytettiin samaa itsearviointilomaketta (YSR) (Sourander, Helstelä & Helenius, 1999). On mahdollista, että tytöt kertovat kokemastaan psyykkisestä pahoinvoinnista poikia herkemmin. Toisaalta ero saattaa viitata vakavampaan ilmiöön suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa tyttöjen itsemurhien osuus ja määrä on kasvamassa (ks. Lapsiasiavaltuutetun toimintakertomus, 2006). Suomalaistutkimuksissa eronneiden vanhempien lapsilla on havaittu enemmän psyykkisiä ongelmia kuin yhdessä pysyneiden vanhempien lapsilla (esim. Aro, 1988; Sourander, 2001). Myös tässä tutkimuksessa vanhempien avio- tai asumusero näytti olevan yhteydessä nuorten tarkkaavuuden ongelmien sekä sääntöjä rikkovan ja aggressiivisen käyttäytymisen suurempaan määrään. On kuitenkin syytä huomata, että tässä tutkimuksessa ainoastaan viisi pariskuntaa oli eronnut ennen kuin lapset täyttivät neljä vuotta. Monessa Pohjoismaiden ulkopuolella toteutetussa tutkimuksessa päivähoidon on havaittu lisäävän ulospäin suuntautuvaa ongelmakäyttäytymistä (esim. Belsky ym., 2007; katsaus Lamb, 1996). Vastaavasta ilmiöstä löytyi vähän näyttöä tässä suomalaisessa seurannassa. Kun paljon kotona, perhepäivähoidossa ja päiväkodissa hoidettuja esikoisia verrattiin toisiinsa, ei havaittu eroja eksternalisaatiokäyttäytymisen (YSR) tai antisosiaalisen käyttäytymisen (MASK) määrässä. Päivähoidon aloittamisikä ei myöskään ollut yhteydessä impulsiivisuuteen (MASK), aggressiivisuuteen tai sääntöjä rikkovaan käyttäytymiseen (YSR). Ainoa merkitsevä korrelaatio selitti vajaan 12 prosenttia vaihtelusta häiritsevyydessä: mitä nuorempana esikoinen oli aloittanut päivähoidon, sitä enemmän hän koki häiritsevänsä muita sosiaalisissa tilanteissa (MASK). 374 PSYKOLOGIA

12 Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen Arviot nuorten sosiaalisista taidoista ja psyykkisestä hyvinvoinnista perustuivat tässä tutkimuksessa nuorten omiin käsityksiin. Sekä Achenbachin kyselyiden että MASK:in kohdalla on havaittu, että itsearviot poikkeavat vanhempien, opettajien ja tovereiden näkemyksistä (Achenbach, Mc- Conaughy & Howell, 1987; Junttila ym., 2006; Sourander ym., 1999). Nuorten raportoimista kouluarvosanoista laskettu keskiarvo näytti vastaavan erittäin hyvin virallisia rekisteritietoja, mikä kertoo, että nuoret ovat ainakin pyrkineet vastaamaan rehellisesti. Tämä on ensimmäinen suomalaistutkimus, jossa on selvitetty päivähoidon kauaskantoisia vaikutuksia väestöpohjaisesti poimitulla, joskin pienehköllä aineistolla. Jos olisi tutkittu erityisryhmien, kuten vakavista psyykkistä ongelmista kärsivien lasten kokemuksia, havainnot olisivat saattaneet olla toisenlaisia. Tämän tutkimuksen tulokset eivät sulje pois sitä vaihtoehtoa, että ihmissuhteiden laatu kotona ja koulussa voisivat yhdessä varhaisten hoitokokemusten kanssa selittää kehityksen kulkua nuoruusiässä. Erilaisten riskitekijöiden ja kehitystä suojaavien tekijöiden kasaantuminen saattaisi selittää vaihtelua nuorten psyykkisessä kehitystasossa (Rutter, 1999). Tässä tutkimuksessa 1990-luvun alkupuolella syntyneiden tavallisten suomalaislasten hoitokokemukset eivät olleet pitkällä aikavälillä tarkasteltuna yhteydessä psyykkiseen kehitykseen. Tulokset tukevat aiempia suomalaistutkimuksia, joissa on tutkittu alle kouluikäisten lasten kehitystä (Arajärvi ym., 1987; Kiviluoto ja Parkkinen, 1976; Tuompo-Johansson, 2001; Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimusosasto, 1981, 1983, 1984). Mikään hoitomuoto ei näytä Suomessa toista paremmalta, eikä varhainen päivähoito yksin näytä sysäävän liikkeelle kauaskantoista kielteistä tai sen paremmin myönteistäkään kehityskulkua. Tämä on tärkeää tietoa vanhemmille, jotka pohtivat, olisiko kotihoito vai päivähoito heidän lapselleen sopivampi vaihtoehto. Artikkeli on saapunut toimitukseen ja hyväksytty julkaistavaksi PSYKOLOGIA 44 (05 06),

13 Hämäläinen, Kouvo & Silvén Lähteet Achenbach, T. McCounaghy, S. & Howell, C. (1987). Child/ adolescent behavioral and emotional problems: Implications of cross-informant correlations for situational specificity. Psychological Bulletin, 101, Achenbach, T. & Rescorla, L. (2001). Manual for The ASEBA School-Age Forms And Profiles. An Integrated System of Multi- Informant Assessment. Burlington, VT: University of Vermont, Research Center for Children, Youth & Families. Almqvist, F. (2002). Kysely nuorille (suomennos Achenbachin kyselylomakkeesta). Helsinki: Lastenpsykiatrian klinikka, Helsingin yliopisto. Andersson, B.-E. (1992). Effects of day care on cognitive and socioemotional competence of 13-year-old Swedish schoolchildren. Child Development, 63, Andersson, B.-E. (1989). Effects of public day-care: A longitudinal study. Child Development, 60, Arajärvi T., Malmivaara, K., Martelin, L., Salenius-Laine, K. & Turunen, M. (1987). Working mothers and day care in the development of 0 3 years old children. Psychiatria Fennica, Aro, H. (1988). Parental discord, divorce and adolescent development. European Archives of Psychiatry and Clinical Neuroscience, 237, Belsky, J. & Fearon, R. M. P. (2002). Early attachment security, subsequent maternal sensitivity, and later child development: Does continuity in development depend upon continuity of caregiving? Attchment & Human Development, 4, Belsky, J., Vandell, D., Burchinal, M., Clarke-Stewart, K., Mc- Cartney, K. & Owen, M. (2007). Are there long-term effects of early child care? Child Development, 78, Bergman, L., Magnusson, D. & El Khouri, B. (2003). Studying individual development in an interindividual context. A personoriented approach. Lontoo: Lawrence Erlbaum Associates. Broberg, A., Wessels, H., Lamb, M. & Hwang, C. (1997). Effects of day care on the development of cognitive abilities in 8-year-olds: A longitudinal study. Developmental Psychology, 33, Bronfenbrenner, U. & Morris, P. (1998): The ecology of developmental processes. Teoksessa Damon, V. & Lerner, R. (toim.) (1998): Handbook of Child Psychology: Volume 1: Theoretical Models of Human Development, 5. painos, New York: Wiley. Burchinal, M. (1999). Child care experiences and developmental outcomes. The Annals of the American Academy of Political and Social Science, 563, Burchinal, M., Ramey, S., Reid, M. & Jaccard, J. (1995). Early child care experiences and their association with family and child characteristics during middle childhood. Early Childhood Research Quarterly, 10, Campbell, J., Lamb, M. & Hwang, P. (2000). Early child-care experiences and children s social competence between 1 1/2 and 15 years of age. Applied Developmental Science, 4, Carlson A., Sroufe L.A. & Egeland B. (2004): The construction of experience. A longitudinal study of representation and behavior. Child Develpoment, 75, Côte S., Geoffroy M., Borge A., Rutter M. & Tremblay R. (2008): Nonmaternal care in infancy and emotional/ behavioral difficulties at 4 years old: Moderation by family risk characteristics. Developmental Psychology, 44, Field, T. (1991). Quality infant day-care and grade school behavior and performance. Child Development, 62, Finlex, ajantasainen lainsäädäntö. Laki lasten päivähoidosta, /36, 1. luku. (luettu ) Hartup, W. (1989): Social relationships and their development. American Psychologist, 44, Junttila, N., Voeten, M., Kaukiainen, A. & Vauras, M. (2006). Multisource assessment of children s social competence. Educational and Psychological Measurement, 66, PSYKOLOGIA

14 Äiti vai hoitotäti? Varhaisen päivähoidon yhteydet nuoruusiän psyykkiseen kehitykseen Kalliala, M. (2008). Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Helsinki: Gaudeamus. Kaukiainen, A., Junttila, N., Kinnunen, R. & Vauras, M. (2005). MASK Monitahoarviointi oppilaan sosiaalisesta kompetenssista. Turku: Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus ja Turun opettajankoulutuslaitos. Kiviluoto, H. & Parkkinen, T. (1976). Varhaislapsuustutkimuksia, osa 1. Varhaislapsuuden erilaisten kasvuympäristöjen vaikutus lapsen kehitykseen: kodin, päivähoidon, avioeron ja syntymäpoikkeavuuden vaikutuksista. Turku: Turun yliopisto, Psykologian julkaisuja 21. Lamb, M. (1996). Effects of nonparental child care on child development: An update. Canadian Journal of Psychiatry, 41, Lapsiasiavaltuutetun toimintakertomus vuodelta Lapsiasiavaltuutettu: 2.lapsiasia.fi/toimintakertomus2006/lasten_hyvinvoinnin/itsemurhat.html (luettu ) Maccoby, E. (1992): The role of parents in socialization of children: A historical overview. Developmental Psychology, 28, Melhuish, E. (2001). The quest for quality in early day care and preschool experience continues. International Journal of Behavioral Development, 25, 1 6. Rutter, M. (1990). Psychosocial resilience and protective mechanisms. Teoksessa J. Rolf, A. S. Masten, D. Cicchetti, K. H. Nuechterlein & S. Weintraub (toim.) Risk and protective factors in the development of psychopathology (s ). New York: Cambridge University Press. Sauli, H., Lasten päivähoito. Teoksessa Kartovaara L. & Sauli H. (2000). Suomalainen lapsi. Tilastokeskus, Väestö 2000:7, Helsinki: Hakapaino. Silvén, M. (2002). Something from almost nothing Early interaction and language acquisition in Finnish children: Cascading effects from first words to reading? Annales Universitatis Turkuensis, ser. B, Tom Sourander, A. (2001). Emotional and behavioral problems in a sample of Finnish three-year-olds. European Child & Adolescent Psychiatry, 10, Sourander, A., Helstelä, L. & Helenius, H. (1999). Parent-adolescent agreement on emotional and behavioral problems. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology, 34, Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimusosasto (1981, 1982, 1984). Lasten kehitystutkimus. Osat 1, 2 ja 3. Helsinki: Valtion painatuskeskus. The NICHD Early Child Care Research Network (2005). Child care and child development. Results from the NICHD Study of Early Child Care and Youth Development. New York: Guilford. Tilastokeskus (2004). Väestön koulutusrakenne kunnittain Koulutus, 1994, 2. Helsinki: Tilastokeskus. Tuompo-Johansson, E. (2001). Day care and mental health. An epidemiological study on the association between early childhood day-care arrangement and psychiatric disturbance at age 8 9. Helsingin yliopisto, Lastenpsykiatrian osasto. helsinki.fi/julkaisut/laa/kliin/vk/tuompo-johansson/ (luettu ) Vaajakallio, L. (1999). Lasten päivähoito Raportti alle kouluikäisten päivähoidosta EU-työvoimatutkimuksen ja tulonjakotilaston pohjalta. Tilastokeskuksen katsauksia 1999/1. Helsinki: Edita. Vandell, D. (2004). Early child care: The known and the unknown. Merrill-Palmer Quarterly, 50, Vandell, D. & Corasaniti, M. (1990). Variations in early child care: Do they predict subsequent social, emotional and cognitive differences? Early Childhood Research Quarterly, 5, Wylie, C., Hodgen, E., Ferral, H. & Thompson, J. (2006). Contributions of early childhood education to age-14 performance. Evidence from the Competent Children, Competent Learners project. Uusi-Seelanti, Ministry of Education. (luettu ) PSYKOLOGIA 44 (05 06),