MAATALOUS JA MUUN KONEURAKOINNIN HINTATIEDUSTELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAATALOUS JA MUUN KONEURAKOINNIN HINTATIEDUSTELU"

Transkriptio

1 TTS Työtehoseura Rajamäki PL 5, Rajamäki 11. tammikuuta 2013 MAATALOUS JA MUUN KONEURAKOINNIN HINTATIEDUSTELU Arvoisa vastaanottaja Keräämme jälleen maatalouskoneurakoinnin sekä maatiloilla tehtävän muun koneurakoinnin hintatietoja tällä urakointihintakyselyllä. Kyselyllä saatuja keskimääräisiä koneurakoinnin taksoja julkaistaan monissa alan ammattilehdissä oman tiedotejulkaisumme ohella. Tilastojen tekeminen on mahdollista vain teidän avullanne. Onkin tärkeää saada mahdollisimman paljon vastauksia kaikista urakoiduista töistä, sillä otoksen laajuus lisää tulosten ja julkaistavan tilaston luotettavuutta. Kyselyssä on entisessä muodossaan: töitä toivotaan paitsi maataloustöistä, myös maatalousyrittäjien muille sektoreille tekemästä urakointityöstä, kuten lumityöt, tienhoito, maanrakennus, energiapuunkorjuu, haketus, sahaus, kuljetustyöt tai erilaiset maisemanhoitotyöt ym. Tehty työ tulisi kirjata mahdollisimman tarkasti käytetyn menetelmän ja konetyypin osalta. Toivomme Teidän vastaavan myös taustatietokysymyksiin, joissa urakointityön merkitystä ja käytäntöjä koskevien kysymysten ohella on tällä kertaa muutamia erityiskysymyksiä säilörehun korjuu urakointiin liittyen. KYSELYN VOI TÄYTTÄÄ MYÖS SÄHKÖISENÄ KYSELYNÄ. LINKKI LÖYTYY TTS:N KOTISIVUILTA Lomakkeen voi myös tulostaa paperiversiona samasta osoitteesta, mikäli tämä lomake katoaa ja haluaa vastata paperilla. Pyydämme palauttamaan lomakkeen viimeistään maanantaina oheisessa palautuskuoressa (postimaksu maksettu valmiiksi). Kaikki tutkimustulokset käsitellään nimettöminä. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan radiokuulonsuojaimet ja kolme paria kylpypyyhkeitä. Jokaiselle vastanneelle lähetetään alkukesällä 2013 kyselyn tuloksista koottu TTS:n maataloustiedote. Kiitos avustanne Reetta Palva, p Yhteystietojani voidaan käyttää teematilaisuuksista tai TTS:n toiminnasta tiedottamiseen. TTS ei luovuta rekisterin tietoja muille. Rastita, jos hyväksyt. Jos vastaaja on joku muu kuin lomakkeessa vastaanottajaksi merkitty tai osoitetiedoissa on virheitä, olkaa hyvä ja korjatkaa tiedot osoitteen viereen. Osoitelähteet: Sähköiset hakupalvelut ja Työtehoseuran osoitetiedostot.

2 Merkitkää työ, urakointikohde, urakointikoneet, veloituksen suuruus ja perusteet sekä urakointimäärät taulukkoon. Kuvaile menetelmää tai ko Jos työtä tehdään ketjuna, merkitään kaikki työssä käytettävät koneet ja niiden yhteishinta. Mikäli työtä tehdään sekä ketjuna että erillisinä töi Työ Kone: merkki, malli, tyyppi ja vuosimalli Koko (työleveys, paalin halk, kg. Traktori: merkki, malli ja vuosimalli Säilörehun paalaus Welger 220, vm 2002 Ø 125 cm JD 6610, vm (Esimerkki) - " - käärintä Kverneland 7517v, hinatt., vm 2004 JD 6210, vm teho kw Viljankuivaus Kuivuri: tyyppi, merkki, malli ja ikä Kennotilavuus yht (hl) josta kuivauskenno (hl) Veloitus ALV hintaan Kuivattava määrä/v Yleens tunt erä Tuntiv pol myö myö

3 Tuntihinta onetta mahdollisimman tarkkaan, esim. lannan letkulevitys, ilma-avusteinen kasvinsuojeluruisku ym. inä mainitaan hinnat molemmista. Jos esim. lannan levityksen hinnoittelussa eritellään levitys ja kuljetus, ne kirjataan erikseen. Asiakas Veloitetaanko ALV siirtyminen hintaan hintaan työmaalle erikseen tarvikkeita teho, hv Veloitus urakoinnissa Urakoitava Hehtaarihinta (t, kg, m3, määrä kpl, km) Veloitus? Mitä? h, ha, kpl /v X verkko X a 15 paali 30 X muovi X 6500 paalia 2000 paalia X X Maatilat Yritykset Yhteisöt Muut Mahdollisuus lisätä urakointia h, ha, kpl /v sä noudatetaan titaksaa ätaksaa veloitus peritään lttimen käyntiajalta ös jäähdytyksen aj. ös täytöstä ja tyhj. aj. Varastointi Varastotyyppi Varaston koko (hl, m3) Veloitus (t, m3) ALV hintaan Varastoitava määrä/v Varastointi Aika (vk, kk) Ajankohta

4 Taustatietoja 1a. Urakoinnin liikevaihto vuonna 2012 (ilman tarvikkeita) noin (alv 0 %) 1b. Urakoinnin osuus yrityksenne liikevaihdosta? alle 10 % % % % yli 90 % 1c. Yrityksenne päätulonlähde? Jos päätulonlähde on urakointi, toiseksi tärkein tulonlähde? kasvinviljely metsätalous kotieläintalous muu yritystoiminta, mikä? 2. Urakointiin käytettyjen työpäivien määrä vuonna 2012, maatilojen välinen vaihtotyö mukaan lukien? päivää 3a. Asiakasryhmien osuudet urakoinnin liikevaihdosta? % maatiloja % muita yrityksiä % yhteisöjä (kunnat, seurakunnat) % muita asiakkaita (mökkiläiset, omakoti) 3b. Vakioasiakkaiden osuus? alle 30 % % 60-90% yli 90 % 4a. Pisin toimintaetäisyys urakointitöissä nyt? km 4b. Millä etäisyydellä olisitte valmis enimmillään urakoimaan? km. 5. Urakointiin osall. henkilöt ja osuudet urak.työstä? hlöä % työstä urakoitsija(t) itse perheenjäsenet ulkop. palkattu 6. Kuulutteko urakoitsijaryhmään, joka tarjoaa/tarjoatte itse laajempaa kokonaisuutta asiakkaalle avaimet käteen periaatteella (esim. koko rehunkorjuu)? ei kyllä, mikä työ? 7. Työpalkan osuus urakoinnissa (tuntipalkka ilman sosiaalikustannuksia)? Oma työ Palkattu työntekijä 8. Onko koneita hankittu pelkästään urakointia varten? ei kyllä, mitkä 9. Onko tiedossa sijaiskonetta tai -työntekijää? ei kyllä 10. Tehdäänkö maatalousurakoinnista kirjallinen sopimus? ei kyllä % sopimuksista 11. Milloin yleensä sovitte urakointihinnasta? ennen työn aloittamista työtä tehdessä työn jälkeen 12. Onko urakointia varten erillinen vastuuvakuutus? ei kyllä 13. Milloin asiakkaat tilaavat työn? Maatilat Muut päivää ennen työn aloittamista viikkoa kuukautta kuukausia vuotta 14. Kuinka markkinoitte urakointityötänne? lehti-ilmoituksin konerenkaan/urakointivälittäjän välityksellä sähköisten hakupalveluiden välityksellä omat nettisivut tieto leviää itsestään muuten, miten? 15. Miten arvioitte oman urakointimääränne kehittyvän tulevaisuudessa? lisääntyy, missä töissä? pysyy nykyisellään vähenee, missä töissä? 16. Onko urakoinnissa asioita, joiden sopimista asiakkaiden kanssa pidätte erityisen vaikeana? Missä töissä? (esim. työn ajoitus, tilaaminen ajoissa, työn laatu, hinnoitteluperusteet) 17. Sattuiko urakointityössä vuoden 2012 aikana itsellenne, perheenjäsenelle tai palkkatyöntekijälle alla kuvatunlaisia tapaturmia/vahinkoja? (mukaan lukien matkat sekä koneiden huolto- ja korjaustyöt) Jos vastaat kyllä, kuvaile tapahtuma lyhyesti. a) Sairaanhoitoa vaatinut henkilövahinko ei kyllä b) Henkilövahinko, joka ei vaatinut sairaanhoitoa ei kyllä c) Materiaalivahinko, johon ei liittynyt henkilövahinkoa ei kyllä d) Läheltä piti -tilanne ilman henkilö-/ materiaalivahinkoa ei kyllä

5 Niittaa tämä sivu kuoreksi lomakkeelle Vastaanottaja maksaa postimaksun TTS Tunnus VASTAUSLÄHETYS

MAATALOUS- JA MUUN KONEURAKOINNIN HINTATIEDUSTELU

MAATALOUS- JA MUUN KONEURAKOINNIN HINTATIEDUSTELU TTS - Työtehoseura Rajamäki PL 5, 05201 Rajamäki 6. helmikuuta 2015 MAATALOUS- JA MUUN KONEURAKOINNIN HINTATIEDUSTELU Arvoisa vastaanottaja Keräämme jälleen maatalouskoneurakoinnin sekä maatiloilla tehtävän

Lisätiedot

Urakointihintakyselyn tuloksia

Urakointihintakyselyn tuloksia Urakointihintakyselyn tuloksia 4.4.2019 / Koneurakoinnin After Work / Reetta Palva Vastaajat postinumeroalueittain Urakointihintakysely 89 43 52 52 53 34 11 48 35 35 Kysely maatalouskone- tai muuta koneurakointia

Lisätiedot

Koneurakoinnin mahdollisuudet

Koneurakoinnin mahdollisuudet Sadonkorjuujuhla 2014 Sibeliustalo 6.10. Päijät-Hämeen Viljaklusteri, Fazer Mylly, Viking Malt, Vääksyn Mylly Koneurakoinnin mahdollisuudet Reetta Palva TTS - Työtehoseura Koneurakointiin liittyvää TTS:ssä

Lisätiedot

Urakointi: Työtehon parantaminen ja kannattavuus sekä viljelijäasiakkaan että urakoitsijan näkökulmasta. TTS Työtehoseura Reetta Palva

Urakointi: Työtehon parantaminen ja kannattavuus sekä viljelijäasiakkaan että urakoitsijan näkökulmasta. TTS Työtehoseura Reetta Palva Urakointi: Työtehon parantaminen ja kannattavuus sekä viljelijäasiakkaan että urakoitsijan näkökulmasta TTS Työtehoseura Reetta Palva Koneurakointiin liittyvää TTS:ssä Uus-Urakka-hanke Uudellamaalla (Jatko

Lisätiedot

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat TTS:n tiedote Maataloustyö ja tuottavuus 3/2013 (645) YLEISTÄ MAATALOUDESTA Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat Tutkija Reetta Palva, TTS Oikea hinnoittelu on edellytys kannattavalle

Lisätiedot

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura Tehokas lantalogistiikka Lantalogistiikan suunnittelu Lannan määrä moninkertaistuu laajennettaessa Esim. lietelanta 20 lehmää 65 lehmää 200 lehmää 660 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 Levitysala

Lisätiedot

Esikuivatun säilörehun korjuuketjujen tehokkuus

Esikuivatun säilörehun korjuuketjujen tehokkuus Maitoa nurmesta-seminaari Joensuu 1.11.2016 Esikuivatun säilörehun korjuuketjujen tehokkuus Erikoistutkija, MMT Janne Karttunen TTS Työtehoseura PL 5 (Kiljavantie 6) 05201 Rajamäki janne.karttunen@tts.fi

Lisätiedot

Selvitys maatalouden koneurakoinnin kysynnästä ja tarjonnasta Sonkajärvellä kyselyn havainnot

Selvitys maatalouden koneurakoinnin kysynnästä ja tarjonnasta Sonkajärvellä kyselyn havainnot Selvitys maatalouden koneurakoinnin kysynnästä ja tarjonnasta Sonkajärvellä kyselyn havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää maatalouden koneurakoinnin kysyntä ja tarjonta Sonkajärvellä

Lisätiedot

Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset

Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset Timo Lötjönen, MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi Pellervo Kässi MTT Jokioinen Esityksen sisältö: - korjuu-, kuljetus- ja varastointiketjut - ketjujen

Lisätiedot

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat TTS:n tiedote Maataloustyö ja tuottavuus 4/2011 (631) YLEISTÄ MAATALOUDESTA Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat Tutkija, MMM Reetta Palva, TTS Urakointihinnat ovat kyselyn perusteella

Lisätiedot

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Sikalahanke Tarvasjoen Karhulan kylässä

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Sikalahanke Tarvasjoen Karhulan kylässä SAATE 22.5.2012 Arvoisa vastaanottaja Tarvasjoella on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) liittyen uuden lihasikalan ja biokaasulaitoksen rakentamiseen. Liittyen hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat TTS:n tiedote Maataloustyö ja tuottavuus 3/2015 (661) Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat Tutkija Reetta Palva, TTS Säilörehun paalausta ja käärintää tehdään edelleen paljon erillisillä

Lisätiedot

Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun?

Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun? Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun? Petri Suihkonen maidontuottaja, Suonenjoki Seinäjoki 2.2.2018 Yleistä maatilasta ja yrittäjästä 1/2 Maidontuottaja

Lisätiedot

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura

Tehokas lantalogistiikka. Sakari Alasuutari TTS - Työtehoseura Tehokas lantalogistiikka Lantalogistiikan suunnittelu Lannan määrä moninkertaistuu laajennettaessa Esim. lietelanta 20 lehmää 65 lehmää 200 lehmää 660 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 2 200 m3 Levitysala

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-tulokas kilpailusarja (enintään 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi:

Lisätiedot

Viitasaaren biokaasulaitos

Viitasaaren biokaasulaitos Viitasaaren biokaasulaitos Paljonko tuotantopotentiaalia Paljonko tuotantopotentiaalia Valittiin viljelykasvit joiden korvaajana ja viljelykierrossa peltobiomassan tuotanto voisi olla sopivaa Haettiin

Lisätiedot

20329 20329 MUUTTUVAT KUSTANNUKSET

20329 20329 MUUTTUVAT KUSTANNUKSET Markku Kajalo 07.11.2013 Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus/ Sotkamo Talvivalkosipuli (varastovalkosipuli) 0,5 ha (C2 ja C2 pohjoinen) TUOTOT määrä [kpl,h, kg, m 3 ] hinta [ /h, /ha, /kg] Yht. [

Lisätiedot

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Kanalalaajennushanke Mynämäellä Kanax Oy

> Ympäristönsuojelu YVA > Vireillä olevat YVA-hankkeet (Varsinais-Suomi) > Kanalalaajennushanke Mynämäellä Kanax Oy SAATE 29.11.2012 Arvoisa vastaanottaja Mynämäellä on käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) liittyen Kanax Oy:n 100 000 kanan kanalan laajennukseen. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

Lisäksi tarjouspyyntö koskee kuorma-autojen kuljetuspalveluja, josta on erillinen lomake.

Lisäksi tarjouspyyntö koskee kuorma-autojen kuljetuspalveluja, josta on erillinen lomake. TARJOUSPYYNTÖ 24.09.2009 Tekninen osasto / Vesilaitos Toimitusaika 1.1.2010 31.12.2011 Toimitusehdot on ilmoitettava Hinnat on ilmoitettava verottomina Osatarjous hyväksytään Osatarjousta ei hyväksytä

Lisätiedot

Hinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous

Hinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tekninen toimi VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2013 Hinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset on oltava Nivalan kaupungin

Lisätiedot

Kausitarjous 1.1.2015 31.12 2015. Tarjoushintojen on oltava voimassa sitovasti 31.12.2015 asti.

Kausitarjous 1.1.2015 31.12 2015. Tarjoushintojen on oltava voimassa sitovasti 31.12.2015 asti. TARJOUSPYYNTÖ MAA-AINESTOIMITUKSISTA KULJETUKSINEEN Pyydämme tarjoustanne kuljetuksista 2015 2017 alla mainitun mukaisesti. Tarjous tule tehdä oheiselle lomakkeelle ja toimittaa suljetussa kuoressa varustettuna

Lisätiedot

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Vastaanottaja Saapunut pvm Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Palveluntuottaja Y-tunnus Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla

Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla Teholanta-hankkeen loppuseminaari 11.12.2018, Tampere Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla Reetta Palva, TTS Työtehoseura Lähtökohdat Lannan poltto tilalla olemassa olevassa lämpökattilassa

Lisätiedot

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Data liikkuu ja asiakas käy pyydykseen lisää liiketoimintaa verkosta 02.11.2015 Maija Korhonen Digipuntari yhteistyössä Etelä-Savon yrittäjien

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAIVINKONETÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia kaivinkonetöistä 1.1.2016 31.12.2017. Kohde

Lisätiedot

Varavoima maatiloilla

Varavoima maatiloilla Varavoima maatiloilla Poista tarpeettomat logot Pihtauspäivä 15.3.2013 Jarmo Viitala Sähkökatkon aiheuttajat Lähde: energiateollisuus 2 Sähkökatkon aiheuttajat maaseudulla ja taajamissa Lähde: energiateollisuus

Lisätiedot

Konekustannusten hallinta investointitilanteessa Navettarastit Eerikki Kaila TTS - Työtehoseura

Konekustannusten hallinta investointitilanteessa Navettarastit Eerikki Kaila TTS - Työtehoseura Konekustannusten hallinta investointitilanteessa 12.-13.4.2018 Navettarastit Eerikki Kaila eerikki.kaila@tts.fi TTS - Työtehoseura Sisältö Tuotantokustannusten ja taseen rakenne maitotiloilla (kannattavuus-kp-tilat)

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KUNNOSSAPITOTRAKTORISTA

TARJOUSPYYNTÖ KUNNOSSAPITOTRAKTORISTA TARJOUSPYYNTÖ KUNNOSSAPITOTRAKTORISTA Kiuruveden kaupungin liikuntapalvelut pyytää tarjoustanne liikuntapalveluille kertaostona hankittavasta kunnossapitotraktorista. Konetta tullaan käyttämään pääasiassa

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2018

Edustajiston vaalit 2018 Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUKSEN TARJOUSPYYNTÖ

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUKSEN TARJOUSPYYNTÖ AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUKSEN TARJOUSPYYNTÖ 30.10.2014 Yleistä: Olemme keräämässä yhteistilausta johon osallistuu yksityisiä omakotitalon omistajia ja yrityksiä Iistä ja sen ympäristökunnista, sekä myös

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Sotkamon kunta / Liikuntapalvelut Ossi Pulkkinen Markkinatie Sotkamo. 1. Tela-alustainen latukone työleveys n cm

Sotkamon kunta / Liikuntapalvelut Ossi Pulkkinen Markkinatie Sotkamo. 1. Tela-alustainen latukone työleveys n cm SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 Sotkamon kunnan hiihtoreittien talvikunnossapitotyöt kaudelle 2018-2021 Pyydämme tarjoustanne Sotkamon kunnan hiihtoreittien talvikunnossa-pitotyöstä kaudelle 2018-2021.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kauppakamarin KEVÄTBAROMETRI

Pohjois-Karjalan kauppakamarin KEVÄTBAROMETRI vk 17-18 531 vastausta: 123 kpl 323 kpl 66 kpl muut 19 kpl Vastaajat / toimiala Vastaajat / henkilöstömäärä 12 % 4 % 23 % muu 10 % 4 % alle 50 hlöä 50-249 hlöä 250 tai yli hlöä 61 % 86 % Odotukset suhdannenäkymistä

Lisätiedot

Kuivitus Sakari Alasuutari, TTS Vantaa, 9.2.2012

Kuivitus Sakari Alasuutari, TTS Vantaa, 9.2.2012 Kuivitus Sakari Alasuutari, TTS Vantaa, 9.2.2012 Kuivituksen merkityksestä Makuualusta ja eläin kuivana ja puhtaana Lämmittää ja pehmentää makuualustaa Parantaa huoneilmaa sitomalla ammoniakkia Kosteat

Lisätiedot

Kalajoen seurakunta pyytää tarjousta piha-alueiden ja hautausmaa-alueiden lumenaurauksesta ja hiekoituksesta hoitokausille syksy kevät 2019.

Kalajoen seurakunta pyytää tarjousta piha-alueiden ja hautausmaa-alueiden lumenaurauksesta ja hiekoituksesta hoitokausille syksy kevät 2019. Kalajoen seurakunta pyytää tarjousta piha-alueiden ja hautausmaa-alueiden lumenaurauksesta ja hiekoituksesta hoitokausille syksy 2017 - kevät 2019. Alueet ovat seuraavat Himangan kappeliseurakunta - kirkon

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

KONETYÖN KUSTANNUKSET JA TILASTOLLISET URAKOINTIHINNAT

KONETYÖN KUSTANNUKSET JA TILASTOLLISET URAKOINTIHINNAT TTS:n julkaisuja 447 Reetta Palva TTS Työtehoseura KONETYÖN KUSTANNUKSET JA TILASTOLLISET URAKOINTIHINNAT KONETYÖN KUSTANNUKSET JA TILASTOLLISET URAKOINTIHINNAT Keväällä toteutettuun taksakyselyyn vastasi

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2010, 2. vuosineljännes Teollisuuden varastot vähenivät edelleen vuoden 2010 toisella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2010 kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Sokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2016

Sokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2016 Sokerijuurikkaan katelaskelma vuodelle 2016 Sokerijuurikas 5v. ka. sato Sato 35 tn/ha Sato 40,2 tn/ha Sato 45 tn/ha Tuotot Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Sato tn/ha /t Yhteensä Juurikas

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 1. vuosineljännes Teollisuuden varastot kasvoivat 2,9 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018

VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 Hinnat on ilmoitettava verottomina. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset pyydetään jättämään 8.11.2017 klo 15.00

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMI KIINTEISTÖ- JA MITTAUSTOIMI. PAIKKATIETOTUOTANNON HINNASTO 1.1.2014 alkaen

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMI KIINTEISTÖ- JA MITTAUSTOIMI. PAIKKATIETOTUOTANNON HINNASTO 1.1.2014 alkaen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMI KIINTEISTÖ- JA MITTAUSTOIMI PAIKKATIETOTUOTANNON HINNASTO 1.1.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 PAIKKATIETOTUOTANTO... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.1 Numeerisen aineiston käyttöoikeuslupa...

Lisätiedot

Koneyrittäjät ja turvetuotanto/-bisnes. 7.11.2006, Pudasjärvi 14.11.2006, Saarijärvi Tomi Salo, toimialapäällikkö

Koneyrittäjät ja turvetuotanto/-bisnes. 7.11.2006, Pudasjärvi 14.11.2006, Saarijärvi Tomi Salo, toimialapäällikkö Koneyrittäjät ja turvetuotanto/-bisnes 7.11.2006, Pudasjärvi 14.11.2006, Saarijärvi Tomi Salo, toimialapäällikkö Koneyrittäjien liitto energia-, maarakennusja metsäalan koneyrittäjien järjestö perustettu

Lisätiedot

psta Anitta Korkea-aho sosiaalityöntekijä/kehityshankkeen projektipäällikkö

psta Anitta Korkea-aho sosiaalityöntekijä/kehityshankkeen projektipäällikkö Arvoisa vastaanottaja! TOTEUTUNUT ATK-PALVELU VUONNA 2007 TAYS:n Näkökeskus on vuonna 2007 myöntänyt Teille kotona tapahtuvaa tietokoneeseen liittyvää ATK-palvelua (tietokoneen toimitus, -asennus ja/tai

Lisätiedot

PäUiäM^ PARASTA AIKAA.

PäUiäM^ PARASTA AIKAA. PäUiäM^ 6.3.2015 Pälkäneen kunta Tekninen lautakunta TEKNISEN OSASTON JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KONETYÖT Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta (=tilaaja) pyytää tarjouksia kunnallisteknisiin rakennus-ja kunnossapitotöihin

Lisätiedot

Liite 1 Kuva 2 Kaikki vaihtoehdot, hajukuorma 0,09 HY/s/kana. Epäsuotuisat tuuliolosuhteet. Punaisella katkoviivalla on piirretty 5 HY/m 3 ja vihreäll

Liite 1 Kuva 2 Kaikki vaihtoehdot, hajukuorma 0,09 HY/s/kana. Epäsuotuisat tuuliolosuhteet. Punaisella katkoviivalla on piirretty 5 HY/m 3 ja vihreäll Liite 1 Kuva 1 Kaikki vaihtoehdot, hajukuorma 0,09 HY/s/kana. Normaalit tuuliolosuhteet. Punaisella viivalla on piirretty 5 HY/m 3 ja vihreällä viivalla 1 HY/m 3 hajukäyrä. 1/6 Liite 1 Kuva 2 Kaikki vaihtoehdot,

Lisätiedot

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat

Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat Kuva: Kaija Laaksonen MMM Reetta Palva, TTS Konetyön kustannukset ja tilastolliset urakointihinnat Kyselyn mukaan yleisimpien maatalouden urakointitöiden taksat nousivat vuosina 2015-2016 noin prosentin

Lisätiedot

KUORTANEEN ENERGIAOSUUSKUNTA Jo vuodesta 2000

KUORTANEEN ENERGIAOSUUSKUNTA Jo vuodesta 2000 KUORTANEEN ENERGIAOSUUSKUNTA Jo vuodesta 2000 Lämpöyrittäjien kommenttipuheenvuoro alan riskeistä, SeAmk työturvallisuusseminaari 10.11.2008, Asko Sippola Tervanpoltto ennen ja nyt "Se kuuluusa Kuurtanehen

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2011 Teollisuuden varastotilasto 2011, 3. neljännes Teollisuuden varastojen arvot laskivat 2,4 prosenttia vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2011

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) LAKAISULAITTEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta lakaisulaitteesta, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 KULJETUSBAROMETRI 1/2009 SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 SKAL:n vuoden 2009 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 510 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä

Lisätiedot

Konekustannukset kuntoon

Konekustannukset kuntoon Konekustannukset kuntoon Tulosta maidosta hankkeen teemapäivä 22.11.2017, Kitee Eerikki Kaila TTS Työtehoseura eerikki.kaila@tts.fi Kuvat: Janne Karttunen Konekapasiteetista Sisältöä Konekapasiteetin määrittely

Lisätiedot

Kysely maatalousyrittäjille Sarkamessuilla

Kysely maatalousyrittäjille Sarkamessuilla Kysely maatalousyrittäjille Sarkamessuilla 2012 1. JOHDANTO Tutkimus toteutettiin Palvelevat puuyritykset hankkeessa. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus ja SeAMK Liiketoiminta.

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 KULJETUSBAROMETRI 1/2009 SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 SKAL:n vuoden 2009 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 510 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä

Lisätiedot

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan!

Arvoisa vastaaja. Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! Arvoisa vastaaja Vapaaehtoistoiminnan asiantuntemustasi ja paikallistietämystäsi tarvitaan! 1) Tämä on vapaaehtoistoiminnan paikalliseen infrastruktuuriin liittyvä kartoitus, joka toteutetaan joulutammikuun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017

TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017 TARJOUSPYYNTÖ Tekninen lautakunta 22.9.2015 TARJOUSPYYNTÖ KAAVATEIDEN TALVIKUNNOSSAPITO 2016 2017 Kärkölän kunta pyytää tarjouksia kaavateiden aurauksesta ja hiekoituksesta. Sopimuskausi on kaksi (2) talvikautta.

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2010 Teollisuuden varastotilasto 2009, 4. neljännes Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 joulukuun

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2009 Teollisuuden varastotilasto Teollisuuden varastot vähenivät vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaisesta Teollisuuden varastojen arvo oli vuoden 2009 maaliskuun lopussa 4,6

Lisätiedot

Solve laskutus ja verkkolaskutus

Solve laskutus ja verkkolaskutus Solve laskutus Sivu 1 Solve laskutus ja verkkolaskutus Tässä ohjeessa on ohjeet Solven asetusten teosta, aineistojen muodostamisesta ja palautteiden käsittelystä sekä ohjeet suoraveloitettavien asiakkaiden

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI YHDYSKUNTARAKENNE 1 (9) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE Tiehöylä Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen. Tarjouksen jättäessään

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2018 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen,

Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2018 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen, ry:n barometri 2018 koko vuosi ja kvartaali 4 Pekka Aaltonen, 28.1.2019 ry:n barometri ry päätti aloittaa oman barometrin tekemisen keväällä 2016. Barometrejä tehdään neljännesvuosittain. Barometriin on

Lisätiedot

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.2.2011, LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista

PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.2.2011, LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUTUOTTAJIEN HINNAT JA TIEDOT, päivitetty osittain 24.2.2011, LLKY ei vastaa päivittämättömistä muutoksista PALVELUNTUOTTAJA TOIMINTA-ALUE ASIAKASRYHMÄT PALVELUT TUNTIHINTA Palvelukeskus Vaahtera

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,

Lisätiedot

Esimerkkejä energian säästöstä maatiloilla

Esimerkkejä energian säästöstä maatiloilla Energian käyttö ja säästö maataloudessa -seminaari 28.2.2011 Toimitusjohtaja Matti Kettunen Energiasuunnitelman taustoitus tiloilla Mihin suunnitelmalla pyritään Omistajuuden elinkaaren vaihe Tilanpidon

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden

Lisätiedot

Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen tekeminen

Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen tekeminen it-arvi Ohjeet sovelluksen käyttöön KÄYNNISTYS: - Sovellus käynnistetään tuplanapauttamalla kuvaketta Esteettomyysarviointi.exe. ETUSIVU: Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Turvallisuuskysely. Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö

Turvallisuuskysely. Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö Turvallisuuskysely Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö "Yhteistyön jäsentämisen ja turvallisuustyön onnistumisen kannalta työn tärkeimmäksi

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja!

KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE. Hyvä vastaaja! KYSELYTUTKIMUS MUISTISAIRAAN PUOLISON MENETTÄNEELLE Hyvä vastaaja! Opiskelen Therapeia-säätiön ja Helsingin Psykoterapiayhdistyksen yhteistyössä toteuttamassa 4- vuotisessa psykoanalyyttisen paripsykoterapian

Lisätiedot

OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun

OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun S i v u 1 OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun 1. Siirry sivulle www.finap.fi ja rekisteröidy palveluun. Mikäli ymmärrät paremmin ruotsin- tai englannin kieltä, vaihda kieli klikkaamalla kohtaa

Lisätiedot

Kysely järven tilaa koskevista havainnoista

Kysely järven tilaa koskevista havainnoista Kysely järven tilaa koskevista havainnoista Tällä kyselylomakkeella kootaan tietoa järvien tilassa tapahtuneista muutoksista ranta-asukkaiden, mökkiläisten, kalastajien, veneilijöiden ym. ihmisten kokemusten

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde Tarjouspyyntö 1 (5) 16.11.2017 TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ 1 Hankinnan kohde Kaarinan kaupunki (tilaaja) pyytää tarjousta kaikkiin Kaarinan kaupungin kotitalouksiin jaettavan tiedotuslehden julkaisemista,

Lisätiedot

Tarjouspyyntöilmoitus on julkaistu Ylä-Kainuu -lehdessä 2.6.2009 ja kunnan ilmoitustaululla. Maa-ainesten kuljetukset:

Tarjouspyyntöilmoitus on julkaistu Ylä-Kainuu -lehdessä 2.6.2009 ja kunnan ilmoitustaululla. Maa-ainesten kuljetukset: Ympäristölautakunta 52 06.08.2009 Ympäristölautakunta 63 20.08.2009 Kone- ja kuljetustyöt kaudelle 1.8.2009-31.7.2011 YMP 52 Tarjouspyyntöilmoitus on julkaistu Ylä-Kainuu -lehdessä 2.6.2009 ja kunnan ilmoitustaululla.

Lisätiedot

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA Tehtävänä puhtaampi ympäristö LIETEKULJETUKSET HOITUVAT ROUSKIKSEN KANSSA Kemiönsaaressa sako- ja umpikaivolietteiden kuljetus hoidetaan kunnan järjestämänä aivan kuten

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2017 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen,

Logistiikkayritysten Liitto ry:n barometri 2017 koko vuosi ja kvartaali 4. Pekka Aaltonen, ry:n barometri 2017 koko vuosi ja kvartaali 4 Pekka Aaltonen, 29.1.2017 ry:n barometri Logistiikkayritysten Liitto ry päätti aloittaa oman barometrin tekemisen keväällä 2016. Kyseinen barometri on seitsemäs

Lisätiedot

Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa

Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa Rakentamisesta Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2019 Yhdistyksen suostumuksen hakeminen Herttoniemen siirtolapuutarhaa koskevat rakentamisen määräykset ja ohjeet tulevat Helsingin kaupungilta. Mökkiläisen

Lisätiedot

Kotimainen paakkutaimi 1. vuosi (perustamisvuosi)

Kotimainen paakkutaimi 1. vuosi (perustamisvuosi) Markku Kajalo, 16.12.2014 Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus/ Sotkamo MANSIKKA (1 ha) C2 ja C2 pohjoinen VAIHTOEHTO 2 (tihkukastelussa ja kastelulannoituksessa käytetään vesijohtoverkostosta ostamalla

Lisätiedot

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjälounas Finlandiatalo 3..17 Taloustutkimus Oy Pasi Holm Julkaistavissa 3..17 klo 1 Kolme neljästä yrittäjäpalkitusta yrityksestä toimii

Lisätiedot

Hanna Åström Lean coach, lean methodology The Rural Economy and Agricultural Society of Halland

Hanna Åström Lean coach, lean methodology The Rural Economy and Agricultural Society of Halland Hanna Åström Lean coach, lean methodology The Rural Economy and Agricultural Society of Halland hanna.astrom@hushallningssallskapet.se +46 35 46538 Hushållningssällskapet Halland The Rural Economy and

Lisätiedot

LASTEN PÄIVÄHOITOPAIKAT (ILTAHOITO) KAARINAN KESKUSTAN TAI AURANLAAKSON - KULTANUMMEN ALUEELLA

LASTEN PÄIVÄHOITOPAIKAT (ILTAHOITO) KAARINAN KESKUSTAN TAI AURANLAAKSON - KULTANUMMEN ALUEELLA Tarjouspyyntö 1 (10) Sivistyspalvelut / LASTEN PÄIVÄHOITOPAIKAT (ILTAHOITO) KAARINAN KESKUSTAN TAI AURANLAAKSON - KULTANUMMEN ALUEELLA Kaarinan kaupungin sivistyspalvelut pyytää tarjouksia Kaarinan kaupungissa

Lisätiedot

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä.

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä. Esittelykonehinnasto - Kuhn maanmuokkaus Kuhn Discover XM 32 lautasäes: Koneella on ajettu noin 30 hehtaaria. Sarjanumero A1380. Valmistusvuosi 2010. Koneessa on voimassa tehdastakuu 1v. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake

Lisätiedot

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän

Lisätiedot

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa?

Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? Vetoletkulevitys urakointikäytössä Belgiassa onnistuisiko myös Suomessa? 25.11.2016 Kaisa Riiko Baltic Sea Action Group Järki Lannoite -hanke 25.11.2016 Järki Lannoite 1 Eri maalajit, viljelykasvit ja

Lisätiedot

METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET

METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET METSÄALAN YRITTÄJYYDEN HAASTEET H.A. Forest Oy Heikki Ahola Lapin Metsätalouspäivät 6.2.2015 HISTORIAA Yritystoiminta 1995 kuormatraktorilla -99 uudistaminen äestämällä MH -01 yhtiömuodon muutos Oy -03

Lisätiedot

Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten

Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Työt - Ohje Pääurakoitsijalle Työntekijän Ilmoittamiseen Verottajaa Varten Verottajan ilmoitus on Työt-sovelluksen rinnalla toimiva web-liittymä, jonka avulla voidaan luoda raportteja verottajan vaatimista

Lisätiedot

Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020

Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Niina Kuuva Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015, Mikaeli Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti / Niina Kuuva / Etelä-Savon maaseudulla

Lisätiedot

Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus

Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi. Tiedotustilaisuus Teollisuuden uudet tilaukset - indeksi Tiedotustilaisuus 9.3.2007 Teollisuuden uudet tilaukset -indeksi! Tilaston kuvaus! Kattavuus! Tiedonkeruu! Laskentamenetelmä! Tuoreimman aikasarjan julkaisu! Tilaston

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

MAATALOUDEN YRITYSTOIMINNAN YRITYSKYSELY

MAATALOUDEN YRITYSTOIMINNAN YRITYSKYSELY 1. PERUSTIEDOT Vastaajan nimi MAATALOUDEN YRITYSTOIMINNAN YRITYSKYSELY Lähiosoite Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti/kotisivut Yritysmuoto: perheviljelmä perikunta/kp yhtymä muu, mikä Yrittäjien ikä:

Lisätiedot

Maidontuotannon kannattavuus

Maidontuotannon kannattavuus Maidontuotannon kannattavuus Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos Ratkaisuja rehuntuotannon kannattavuuteen ja kestävyyteen muuttuvassa ilmastossa Nivala 20.3.2013 Sipiläinen / Maidontuotannon

Lisätiedot

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI

Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio EVIJÄRVI Evijärven Kunta Tekninen Toimisto Viskarinaukio 3 62500 EVIJÄRVI 11.11.2015 TARJOUSPYYNTÖ TRAKTORITÖISTÄ Evijärven kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia traktoritöistä ajalle 1.1.2016 31.12.2017.

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Kuivatuksen vaikutus pellon kasvukuntoon

Kuivatuksen vaikutus pellon kasvukuntoon Kuivatuksen vaikutus pellon kasvukuntoon 19.3. 2018 Kurikka Juha Laakso https://www.facebook.com/thatsfar ming/videos/1685673751490954/ Muuttuvat olosuhteet ja vaatimukset => pellon kuivatuksen vaikutus

Lisätiedot