Gentlemen, start your engines!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gentlemen, start your engines!"

Transkriptio

1 Teksti: Aikuiskoulutuskeskus Kouvola, Jussi Sireeni ja Pasi Kahelin Gentlemen, start your engines! Ja jos se moottori ei käynnisty tarvitaan Motorsport -mekaanikkoa. Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa on järjestetty Motorsport mekaanikkokoulutusta vuoden 2015 alusta. Ensimmäinen ryhmä suoritti koulutuksen loppuun joulukuussa 2015 ja uusi ryhmä aloitti tammikuussa Mistä moinen idea? Koulutuksen pohtiminen ja ideointi lähti liikkeelle 2014 ajoharjoittelu- ja moottorirata Kymiring yhteistyössä ( syntyneiden ideoiden ja visioiden pohjalta. Suomessa autourheilulajit ovat olleet pitkälti harrastelijamaista talkootyötä toisin kuin muualla maailmalla. Englanti on Euroopassa moottoriurheilun perinteikkäimpiä maita, ja moottoriurheilun ehdoton kärkimaa. Kärkipaikkaa Britannia puolustaa mm. sillä, että kahdeksan F1-tallia pitää pääpaikkaa Britanniassa. Maassa on kahdeksan huomattavaa urheiluautovalmistajaa ja yli sata pieniin sarjoihin erikoistunutta autonvalmistajaa. Moottoriurheiluun ja virittämiseen liittyviä yrityksiä Britanniassa on noin 4500 (Britannian moottoriurheiluteollisuuden järjestö The Motorsport Industry Association MIA) ja moottoriurheilun parissa työskentelee noin henkilöä. Moottoriurheilukoulutuksen ja -teollisuuden yhteistyö on Britanniassa todella tiivistä. Britannian hallitus tukee voimakkaasti moottoriurheiluyritysten kansainvälistymistä. Tämä näkyykin moottoriurheilun ympärillä käytävän kaupan keskittymisellä Britanniaan. Ammattimaisuus tekee tuloaan myös Suomeen, kehittyvät moottoriurheilufasiliteetit ja kilpailutoiminnan kansainvälistyminen mahdollistavat myös alalle työllistymisen. Autourheilu vaatii työskentelijöitä, moottoriurheilun näkyvimpien henkilöiden eli kuljettajien lisäksi, mekaanikkoja kilpailuiden ajaksi ja kilpailuiden jälkeen tehtäviin huoltoihin ja kilpailuvälineen korjauksiin. Näihin tehtäviin soveltuvat ajoneuvoalan ammatit täydennettynä autourheilun erikoistumiskoulutuksella. Muita autourheiluun kiinteästi liittyviä ammatteja ovat kisatiimeihin liittyvät henkilöt eli kisainsinööri, datainsinööri, tallipäälliköt, managerit, catering-henkilöt ja logistiikkahenkilöt. Kilpailut itsessään vaativat suuren määrän työntekijöitä eri tehtäviin.

2 Kuva 1Barcelona, Koiranen GP F4 -autoja kokoamassa Maailmaa matkaamaan Koulutuksen suunnittelu aloitettiin verkostoitumalla eri toimijoiden kanssa, mukana asiantuntijoina olivat mm. Pasi ja Ossi Oikarinen sekä Marko Koiranen. Hyvin pian selvisi, että mekaanikon työ Motorsport maailmassa on myös kaikkea muuta kuin asentamista ja huolto. Se on matkustamista, siivoamista ja logistiikkaa sekä lähes mitä tahansa muita työtehtäviä eteen tuleekaan. Asiantuntijoiden ohjaamina laadittiin Motorsport mekaanikon ammattitaitovaatimukset, joiden pohjalta opetussuunnitelma laadittiin. Lyhyehkön perehdyttämisjakson jälkeen lähdettiin tositoimiin Espanjan lämpimille moottoriradoille, tehtävänä talvitestit ja työssäoppiminen Koiranen GP:n masinoimassa SMP F4 sarjassa.

3 Kuva 2 Ryhmäkuvakin(2015) ehdittiin ottamaan Navarrassa Hyvin pian niille, jotka kuvittelivat Motorsportin olevan samppanjan juontia ja glamouria selvisi, että se on todellisuudessa pitkiä työntäyteisiä päiviä varikkopillttuussa moottoriradalla ja lyhyitä yöunia hotellissa. Siitä huolimatta opiskelijoiden innostuneisuus, motivaatio ja hyvä tiimihenki voittivat rankasta työstä aiheutuneen paineen ja ajoittaisen epämukavuuden. Opiskelijoille kertyikin opiskelun aikana noin sata matkapäivää ulkomailla.

4 Kuva 3 Sotshin osakilpailussa glamourin makua Toukokuun alusta lokakuun alkuun koko ryhmä toimi ammattilaisten ottein SMP F4 sarjan mekaanikkoina omaten jokainen oman nimikkoautonsa ja kuljettajan sarjaan osallistui 15 kuljettajaa, joista 10 venäläistä, 3 suomalaista sekä 1 englantilainen ja ruotsalainen. Tänä vuonna kansallisuuksien määrä kuljettajissa on lisääntynyt mm. Hollantiin ja Yhdysvaltoihin. Mekaanikon töiden määrä riippui hyvin paljon kuljettajan taidoista, hyvät kuljettajat kun yleensä pystyvät pitämään auton radalla, ja ei niin hyvät ajautuvat radalta ulos tai törmäilevät muihin. Toki koko porukka toimii tiiminä auttaen toisiaan aina tarpeen mukaan.

5 Kuva 4 Tuli isompi huolto SMP F4 sarja 2015 päättyi suomalaisittain hienosti Niko Karin voitettua mestaruuden ja saaden kaudelle 2016 tallipaikan Formula 3 sarjaan Redbull junioritiimiin. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin aina F1 sarjaan saakka. Loppuvuonna opiskelijat suorittivat täydentäviä opintoja Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa, sekä osallistuivat mekaanikkoina Koiranen GP:n järjestämään talvisarjaan Etelä-Euroopassa. Nyt kun ensimmäinen vuosi on harjoiteltu ja hiottu koulutusta, on hyvä jatkaa uuden ryhmän kanssa SMP F4 sarja ja autot F4 sarjoja on olemassa ympäri Eurooppaa, näistä SMP F4 sarjan osakilpailut 2015 olivat Suomessa, Venäjällä ja Virossa osakilpailut ajetaan Suomessa, Venäjällä, Hollannissa ja Ruotsissa ( ). F4 sarjoissa säännöt rajoittavat autokohtaiset säädöt, tavoitteena on että autot ovat suorituskyvyltään ja tekniikaltaan samanlaisia jotta vain kuljettajan taidot ratkaisevat podium paikat. Autot ovat Italialaisvalmisteisia Tatuus merkkisiä Fiatin Abarth moottorilla.

6 Ajoneuvotekniikkaa Tatuus F4: Front track 1514 mm Rear track 1485 mm Wheelbase 2750 mm Overall length Max 4350 mm Overall width Max 1750 mm Overall Height 950 mm (from reference plane) Weight ND (depending on engine installation/championship regulations) Chassis Composite Carbon fibre sandwich with Al/Nomex honeycomb, FIA F4 (Ann.J Art.274) homologated Bodywork Fibreglass Front suspension Push-rod / twin damper / spring Rear suspension Push-rod / twin damper / spring Springs Helicoidal Eibach Dampers Bump and rebound adjustable Brakes Brembo calliper and disc Wheels OZ 13 x8 front 13 x10 rear Engine Abarth F414JT turbo, 170 hp Exhaust Aros marmitte Electronics ECU/GCU Magneti Marelli - Logger system AIM Power system Electronic Powerbox Next Solution Gearbox SADEV SL75 LW F4 sequential 6 ratios, Gearshift Magneti Marelli EGA Steering wheel Tatuus Battery DEKA ETX15L Fuel cell PREMIER FT3 Seat Carbon fibre extractable shell (FIA standard). Seat belts OMP 6-points, 3 shoulder and lap straps, HANS compatible

7 Kuva 5 Völihuolto Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksessa Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus on järjestänyt ajoneuvoalan koulutuksia 70-luvulta lähtien. Ajoneuvoalan koulutuksissa koulutamme uusia osaajia työelämään seuraaviin työtehtäviin: ajoneuvoasentaja autokorinkorjaaja automaalari raskaskalustomekaanikko varaosamyyjä pienkonekorjaaja työnjohtaja Motorsport -mekaanikko Voimassa olevia näyttötutkinnon järjestämissopimuksia on 13 ajoneuvoalan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Ammattitutkintoja arvioimme noin 40 vuodessa.

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO www.kvlakk.fi Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun painottuvassa automekaanikon koulutuksessa yhdistyvät kaksi vahvaa suomalaista osaamisalaa, autourheilu ja

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA ROHKEUS menestyä Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus on Pohjois-Kymenlaakson suurin ja monipuolisin toisen asteen ammatillista aikuiskoulutusta järjestävä oppilaitos. Päätoimialamme

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie VANTAA

AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie VANTAA AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie 7 01300 VANTAA TODISTUS KANSALLISESTA LUOKITUKSESTA NATIONAL HOMOLOGATION FORM IN ACCORDANCE WITH APP J AND NATIONAL REGULATIONS Luokitus voimassa alkaen Homologation valid

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN AUTOLIITTO. Ryhmä Group A/B

KANSAINVÄLINEN AUTOLIITTO. Ryhmä Group A/B KANSAINVÄLINEN AUTOLIITTO Luokitus No Ryhmä Group A/B KANSAINVÄLISTEN SÄÄNTÖJEN LIITE J:N MUKAINEN LUOKITUSTODISTUS HOMOLOGATION FORM IN ACCORDANCE WITH APPENDIX J OF THE INTERNATIONAL SPORTING CODE Luokitus

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

THE GRAN TURISMO katsastuskortin liite THE GRAN TURISMO annex for Technical Passport

THE GRAN TURISMO katsastuskortin liite THE GRAN TURISMO annex for Technical Passport AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie 7 01300 VANTAA THE GRAN TURISMO katsastuskortin liite THE GRAN TURISMO annex for Technical Passport Liite voimassa alkaen The Annex valid as from Allekirjoitus / Issued

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Koulun ja työelämän yhteistyö Työelämälähtöisen koulutuksen pilotit Kaikki aikuiskoulutuskeskuksen koulutukset ovat työelämälähtöisiä teoria koulussa ja käytäntö oikeissa töissä Koulutuksissa tehdään myös

Lisätiedot

Crosskart Talvisarjan säännöt Versio

Crosskart Talvisarjan säännöt Versio Crosskart Talvisarjan säännöt 2018 Versio 1.0 11.1.2018 1 Sisällys 1. Crosskart talvisarjan säännöt... 2 1.1. Osakilpailuiden säännöt... 2 1.2. Crosskart talvisarjan organisaatio... 2 1.3. Tapahtumien

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN AUTOLIITTO

KANSAINVÄLINEN AUTOLIITTO KANSAINVÄLINEN AUTOLIITTO Luokitus No LUOKITUKSEN TÄYDENNYSLOMAKE RYHMÄÄ N VARTEN COMPLEMENTARY HOMOLOGATION FORM IN GROUP N Auto: Valmistaja ja tyyppi Vehicle: Manufacturer and type Luokitus voimassa

Lisätiedot

15, 25 & kaksisylinterinen 25

15, 25 & kaksisylinterinen 25 Zbrojovka yhtiön tehtaalla Moravian kaupungissa Brnossa (lausutaan Bruno) Tsekin tasavallassa on pitkä historia metallivalimona vuodesta 1864. Toisessa maailmansodassa tämä tehdas oli pakotettu saksalaisen

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Mercedes-Benz SLR McLaren 722 Edition: moottoriurheiluveri virtaa erikoismallin suonissa

Mercedes-Benz SLR McLaren 722 Edition: moottoriurheiluveri virtaa erikoismallin suonissa Tiedotusvälineille 7.9.2006 Julkaisuvapaa heti Mercedes-Benz SLR McLaren 722 Edition: moottoriurheiluveri virtaa erikoismallin suonissa Superauton erikoispainos nyt vieläkin tehokkaampi ja nopeampi. Kehitetty

Lisätiedot

Crosskart Winter Cup Talvisarjan säännöt 2019

Crosskart Winter Cup Talvisarjan säännöt 2019 Crosskart Winter Cup Talvisarjan säännöt 2019 1 Sisällys 1. Crosskart Winter Cup säännöt... 2 1.1. Osakilpailuiden säännöt... 2 1.2. Crosskart talvisarjan organisaatio... 2 1.3. Tapahtumien lukumäärä ja

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie 7 01300 VANTAA

AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie 7 01300 VANTAA AKK-MOTORSPORT RY Kellokukantie 7 01300 VANTAA TODISTUS KANSALLISESTA LUOKITUKSESTA NATIONAL HOMOLOGATION FORM IN ACCORDANCE WITH APP J AND NATIONAL REGULATIONS Luokitus voimassa alkaen Homologation valid

Lisätiedot

Innovaatiotoiminta mitattavaksi ja johdettavaksi

Innovaatiotoiminta mitattavaksi ja johdettavaksi Innovaatiotoiminta mitattavaksi ja johdettavaksi Inno-barometrin esittely 9.11.2011 Atlas-sali, SITRA Gearshift Group Page 1 Mystiikasta mitattavaksi Inno-barometri on standardoitu menetelmä innovaatiokyvykkyyden

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty )

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty ) KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty 31.1.2019) SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄÄNNÖT 1.1. Luokan organisaatio 1.2. The Gran Turismo ryhmäjako 1.3. Osanottajat 1.4. Sarjan pistelaskenta 1.5. Palkinnot 1.6. Tiedotus-

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

ENNAKKOTUTUSTUMISTIETOLOMAKE RECONNAISSANCE INFO

ENNAKKOTUTUSTUMISTIETOLOMAKE RECONNAISSANCE INFO Kilpailija nro / Competitor s no ENNAKKOTUTUSTUMISTIETOLOMAKE RECONNAISSANCE INFO 1-ohjaaja/driver Matkapuhelin/mobile phone no. 2-ohjaaja/co-driver Matkapuhelin/mobile phone no. Tutustumisauton merkki

Lisätiedot

IMPACT 4.01.10 7.9.2015. 64/Kuvaus, Rakenne ja toiminta//volvon dynaaminen ohjaus, toimintakuvaus

IMPACT 4.01.10 7.9.2015. 64/Kuvaus, Rakenne ja toiminta//volvon dynaaminen ohjaus, toimintakuvaus Tulostanut:Pekka Vuorivirta Palvelu Alustatunnus Polku 64/Kuvaus, Rakenne ja toiminta//volvon dynaaminen ohjaus, toimintakuvaus Malli Tunniste FH (4) 132355236 Julkaisupäivämäärä 29.11.2013 Tunnus/Käyttö

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Kausi 2010 HINNASTO. Lisäksi osallistumme myös muihin lajin suurimpiin moottorikelkka tapahtumiin ympäri maan.

Kausi 2010 HINNASTO. Lisäksi osallistumme myös muihin lajin suurimpiin moottorikelkka tapahtumiin ympäri maan. Kausi 2010 Menokone Racing osallistuu kaudella 2010 kahden kuljettajan voimin moottorikelkkailun Sprintin sekä Enduron SM sarjoihin. Tiimi lähtee puolustamaan Enduron Suomen mestaruutta, jonka Ville Siiskonen

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Press release 2011-06-25 Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Niklas Ajon kilvanajo jäi juhannuspäivänä harmittavan lyhyeen 92 000 katsojan silmien edessä Hollannin Assenissa. Saksalaistiimin

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

14.-15.05. Botniaring. 11.-12.06. Kemora 02.-03.07. Pärnu. 23.-24.07. Alastaro 06.-07.08. Vauhtiajot 10.-11.09. Ahvenisto. /rata-sm. rata-sm.

14.-15.05. Botniaring. 11.-12.06. Kemora 02.-03.07. Pärnu. 23.-24.07. Alastaro 06.-07.08. Vauhtiajot 10.-11.09. Ahvenisto. /rata-sm. rata-sm. Legends V8 Thunder Turbo1600 Xtreme Race Gran Turismo Formula 4 V1600 Formula Ford 2016 14.-15.05. Botniaring 11.-12.06. Kemora 02.-03.07. Pärnu 23.-24.07. Alastaro 06.-07.08. Vauhtiajot 10.-11.09. Ahvenisto

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE. Sijaitsee Teollisuuskatu 5 Tornio. Avoinna klo 12.00 alkaen Puh 045 652 3008 Katja Kehus. Opastus valtatie 4 lähtien.

KILPAILIJATIEDOTE. Sijaitsee Teollisuuskatu 5 Tornio. Avoinna klo 12.00 alkaen Puh 045 652 3008 Katja Kehus. Opastus valtatie 4 lähtien. TORNION ASFALTTISPRINT 30.06.2012 KILPAILIJATIEDOTE KILPAILUTOIMISTO Sijaitsee Teollisuuskatu 5 Tornio. Avoinna klo 12.00 alkaen Puh 045 652 3008 Katja Kehus. Opastus valtatie 4 lähtien. VARIKKO Varikkopaikaksi

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7 Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 Kilpailukutsu Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Alue-Kupin osakilpailuissa noudatetaan

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATASARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Näyttötutkinnot Joustava tapa suorittaa tutkinto työn ohessa Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09

Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09 Hannele Leinonen Yolda Ky Järjestäjä Adulta Oy Uudista ja uudistu tapahtuma Wanhassa Satamassa 23.04.09 Ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Perustettu 1972 Tarjoaa perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta yrityksille

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Tekemällä oppii projekti

Tekemällä oppii projekti Tekemällä oppii projekti Vanajan vankilan vankien työtoiminnan opinnollistaminen Työpaikkakohtainen Mitä voidaan oppia? Opinnollistaminen työpaikan mukaista työskentelyä mitä muuta opitaan? mm. hiljainen

Lisätiedot

Hae meille jatkuvassa haussa!

Hae meille jatkuvassa haussa! Hae meille jatkuvassa haussa! JATKUVA HAKU Ammatilliset perustutkinnot Gradia Jyväskylä Ajoneuvoasentaja Autokorinkorjaaja Autoalan perustutkinto Kuorma-autonkuljettaja Linja-autonkuljettaja Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2012 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

A m mattilaisille on kysyntää!

A m mattilaisille on kysyntää! A m mattilaisille on kysyntää! 1 3 Sisältö Ammattilaisille on kysyntää Ammattilaisille on kysyntää... 3 Arvot... 5 Koulutusalat KSAO:ssa... 5 Koulutusväylät... 5 Organisaatio... 7 Nuoret... 9 Kansainvälinen

Lisätiedot

Projektivastaava Sari Laiho p. 020 615 8721 sari.laiho@ksao.fi. www.ksao.fi/projektit/koulustaduuniin/

Projektivastaava Sari Laiho p. 020 615 8721 sari.laiho@ksao.fi. www.ksao.fi/projektit/koulustaduuniin/ Projektivastaava Sari Laiho p. 020 615 8721 sari.laiho@ksao.fi www.ksao.fi/projektit/koulustaduuniin/ 1.4.2008 31.12.2011 Tavoitteet: Kouvolan seudun ammattiopiston läpäisyasteen kohottaminen sekä valmistumisen

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittäminen TUTKE 2 TUTKE2-hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 16.2.2012 ohjausryhmän työryhmän Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata, linjata, tukea ja

Lisätiedot

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla Liitteenä edelleen Ajo Motorsportin molempien tiimien kuljettajien profiilit, sekä tänään Japanin GP:n osalta muutoksen kokenut MM-sarjan kilpailukalenteri. ----- Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin

Lisätiedot

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Ratakasi 2014 Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Versio 2 / 27.5.2014 1. Yleistä Nämä tekniset säännöt mukailevat EFRA 1/8 I.C. Track luokan teknisiä sääntöjä. Kielikäännöksen lisäksi

Lisätiedot

C Moren kärjet viikolle 19 ( )

C Moren kärjet viikolle 19 ( ) C Moren kärjet viikolle 19 (7.-13.5.18) Tämän viikon ohjelmistossa mm. Jääkiekon MM-kisat täydessä vauhdissa Formula 1 Espanjassa Tenniksen ATP1000 Madridissa Yleisurheilun Timanttiliiga Shanghaissa Golfin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu. Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit. Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu. Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit. Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö 14.11.2014 1 Anna-Maija Hallikas Näyttötutkinnot 1/2 Ammattitutkinnot

Lisätiedot

RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki

RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Alkusanat Kuvapankki GRAAFINEN OHJEISTUS RATA-SM -sarjan graafinen ohjeistus Tähän ohjeeseen on koottu RATA-SM -sarjan ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä käytettävien materiaalien ulkoasua koskevat ohjeet. Tärkeää on muistaa

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Press release 2012-05-29 Niklas Ajo ei ole mukana ensi viikonvaihteessa Estorilin radalla Portugalissa ajettavassa Moto3-luokan kauden kolmannessa MM-osakilpailussa.

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN VAKIINNUTTAMINEN KOKEILUN PERUSTEELLA

TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN VAKIINNUTTAMINEN KOKEILUN PERUSTEELLA TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN VAKIINNUTTAMINEN KOKEILUN PERUSTEELLA Työnjohtokoulutuskokeilun valtakunnallinen verkostotapaaminen 1.11.2013 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi KOKEILUN TULOKSET HYVIÄ TYÖNJOHTOKOULUTUSKOKEILUN

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Alueellinen vesihuoltopäivä, Kouvola, 19.3.2015 Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas 18.3.2015 1 Esiintyjän nimi Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutus, moduulit 3-4. Opiskelijoiden info

Kotoutumiskoulutus, moduulit 3-4. Opiskelijoiden info Kotoutumiskoulutus, moduulit 3-4 Opiskelijoiden info 20.-21.6.2017 19.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi Tekijä: Lisää tähän oma nimesi alatunnisteesta 1 TAKK eli Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2018 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA

ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA Ammatillinen peruskoulutus 21.3.2013 Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus

AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014. Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus AmKesu-aluetilaisuus Kokkola 5.11.2014 Arto Pekkala Ammatillinen aikuiskoulutus NÄYTTÖTUTKINNOT 20 VUOTTA AJANKOHTAISTA AIKUISKOULUTUKSESTA Tutkintojen ja tutkintorakenteen kehittäminen (TUTKE 2) voimaan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista

Lisätiedot

SPORTLINE JOUSISARJAT. Audi BMW FORD. Tuotenumero Auto Etu akseli maxtaka akseli max Madallus Etu Madallus takaovh Alv.

SPORTLINE JOUSISARJAT. Audi BMW FORD. Tuotenumero Auto Etu akseli maxtaka akseli max Madallus Etu Madallus takaovh Alv. SPORTLINE JOUSISARJAT Tuotenumero Auto Etu akseli maxtaka akseli max Madallus Etu Madallus takaovh Alv.0% Huomautukset Audi E21 15 008 01 22 E21 15 008 02 22 E21 15 008 03 22 E21 15 008 04 22 Audi A6 4F

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kehity kemian ammattilaisena suorita näyttötutkinto Kemianteollisuus on jatkuvasti kehittyvä toimiala, jonka

Lisätiedot

ReFuel 70 % Emission Reduction Using Renewable High Cetane Number Paraffinic Diesel Fuel. Kalle Lehto, Aalto-yliopisto 5.5.

ReFuel 70 % Emission Reduction Using Renewable High Cetane Number Paraffinic Diesel Fuel. Kalle Lehto, Aalto-yliopisto 5.5. ReFuel 70 % Emission Reduction Using Renewable High Cetane Number Paraffinic Diesel Fuel Kalle Lehto, Aalto-yliopisto 5.5.2011 Otaniemi ReFuel a three year research project (2009-2011) goal utilize the

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lisää tähän otsikko Yrityselämän kansainvälisyystaidot - mitä tulevilta ammattilaisilta odotetaan? 7.10.09 Piia Alvesalo Elinkeinoelämän keskusliitto EK www.ek.fi Ketä Elinkeinoelämän keskusliitto EK edustaa?

Lisätiedot

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 Kilpailun säännöt Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu, NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 26.6.2015

Lisätiedot

FinRX Crosskart Sarjasäännöt 2019

FinRX Crosskart Sarjasäännöt 2019 FinRX Crosskart Sarjasäännöt 2019 1 Sisällys 1. SARJASÄÄNNÖT... 2 1.1. Osakilpailuiden säännöt... 2 1.2. FinRX-sarjan organisaatio... 2 1.3. Kilpailuluokat ja arvot... 2 1.4. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen...

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan

Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan AJO MOTORSPORT Press release 2012-04-03 Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan Qatarissa sunnuntaina iltakilpailulla käynnistyvä MotoGP-sarjan Moto3-luokka merkitsee Red Bull KTM

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry.

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry. KILPAILUSÄÄNNÖT SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT K-KUA 30v SM-rallisprint 03.03.2012 kello 12:00 SM-rallisprint 3. osakilpailu

Lisätiedot

Koulu kansallisen kielitaitovarannon

Koulu kansallisen kielitaitovarannon Koulu kansallisen kielitaitovarannon tuottajana Pääjohtaja Timo Lankinen Opetushallitus Venäjä-foorumi Oulussa www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Kielitaidon tarve Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto. opinto-ohjaaja

Stadin ammattiopisto. opinto-ohjaaja Stadin ammattiopisto opinto-ohjaaja puh. @edu.hel.fi Suomen suurin ammattiopisto 15 000 nuorta ja aikuista opiskelijaa 27 perustutkintoa 50 eri ammattia Tule mukaan Stadin parhaimpaan porukkaan. 3 Turvallisuusvalvoja

Lisätiedot

TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE

TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE 1 TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE Sarjaan ilmoittautuminen Kilpailijan tulee ilmoittautua jäseneksi johonkin seuraan (oma seura tai FCC) ja maksaa seuran jäsenmaksu. Tämän jälkeen kilpailija ostaa itselleen

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista

Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Ajankohtaista tutkintojärjestelmästä ja tutkinnoista Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 30.1.2014 EK Anne Mårtensson Opetushallitus Sisältö Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Motor racing. Kuvat: Curly ry

Motor racing. Kuvat: Curly ry Motor racing Lehdessä haastatellaan sebastian vetteliä ja tutustutaan räikkösen uraan sekä monzan f1rataan ja kuljettajien palkkoihin. Kuvat: Curly ry Nyt haastattelemme Sebastian vetteliä Monta kilpailua

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus Oulu 30.10.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Sum ma / Tutki ntoje n luku määr ä Sarakeotsikot Riviot sikot Ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

LUETTELON KOPIOINTI ILMAN VALMISTAJAN LUPAA ON KIELLETTY ANY COPYING WITHOUT PERMISSION IS FORBIDDEN

LUETTELON KOPIOINTI ILMAN VALMISTAJAN LUPAA ON KIELLETTY ANY COPYING WITHOUT PERMISSION IS FORBIDDEN Henkilö- ja pakettiautot / Passenger cars and commercial vehicles Kuorma- ja linja-autot / Trucks and buses Traktori, maatalous- ja työkoneet / Tractors, farm and construction equipment Merimoottorit /

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. SARJASÄÄNNÖT 2016 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2016, kilpailukohtaisten sääntöjen sekä ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Näyttötutkinnon järjestämissopimuksen hakeminen Päivi Kuivalainen Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen erikoisammattitutkinto Tutkinnon

Lisätiedot

FIN RX Crosskart Sarjasäännöt 2018

FIN RX Crosskart Sarjasäännöt 2018 FIN RX Crosskart Sarjasäännöt 2018 1 Sisällys 1. SARJASÄÄNNÖT... 2 1.1. Osakilpailuiden säännöt... 2 1.2. FinRX-sarjan organisaatio (sarjatyöryhmä)... 2 1.3. Kilpailuluokat ja arvot... 2 1.4. Tapahtumien

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2017 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot